Viikatetytär: Briitta Hepo-Oja

 Viikatetytär: Briitta Hepo-Oja. Otava 2025

Kansi: Karin Niemi

"Palkitun nuortenkirjailijan uutuusromaani leikkii hengellä ja huumorilla.

17-vuotias Beata on umpirakastunut. Vahinko vain, että Viikatemies pelmahtaa paikalle pilaamaan seurustelusuunnitelmat. Karmiva hahmo tappaa tunnelman, ja tahtoo se hengiltä jotakin muutakin.

Käy ilmi, että Beata on valittu kotikylänsä uudeksi Kuolemaksi. Hän ei roolista piittaa, etenkään kuultuaan ensimmäisestä niitettävästään. Kuinka kauan Beata onnistuu taistelemaan kohtaloaan vastaan, kun viivyttelyn seuraukset alkavat jo näkyä?

Kutkuttavasti auki punoutuva tarina tasapainoilee piinaavan tunnelman ja helpottavan huumorin välillä pitäen lukijan jännityksessä loppuun asti." (Otava)

Oma arvio:

*** Kustantajalta saatu arvostelukappale ***

Olipas heti kiinnostava alkuasetelma tässä Briitta Hepo-Ojan uusimmassa. Innostuin heti luettuani kirjan kuvauksen. Karin Niemen (jälleen) upea kansi, jossa viikatemies nauttii teetä hienosta kupposesta, antaa myös vihiä siitä, että tätä kirjaa ei ole kirjoitettu turhan ryppyotsaisesti, vaan pilke silmäkulmassa.

"Minä haluan tämän pojan kokonaan itselleni, ajattelen. Mikään ei saa tulla väliimme. Ei edes kuolema. (s. 63)"

Beata on ihan tavallinen lukion tokaa aloittava tyttö, jonka elämän täyttävät lukioarki, ystävä Saran kanssa hengailu ja erään tietyn pojan perään haikailu. Tätä tavallisen lukiolaisen arkea tosin tulee horjuttamaan kammottava näky, jonka Beata kohtaa ihanan kesäisen Prahan lomansa jälkeen helteisessä koti-Suomessa. Häneen huoneeseensa nimittäin astelee ihka oikea viikatemies, tuo mustaan huppuun verhoutunut kasvoton olento, joka kertoo Beatalle olevan tehtävä.  Beata tietysti järkyttyy oudosta olennosta huoneessaan ja epäilee seonneensa. Beata saa oman viikatteen, jonka hän kätkee visusti sänkynsä alle. Kaiken huipuksi pihalle ilmestyy aika ajoin kettu ja vihertävä hevonen. 

"Tää taitaakin olla ongelman laatu", sanon. "Katsos, kun mulla on tunteita. Ne estävät mua satuttamasta muita ihmisiä." (s. 47)

Beata yrittää sivuuttaa aika ajoin hänelle ilmestyvän viikatemiehen ja jatkaa elämäänsä. Juttu ihanan Eliaksen kanssa alkaa edetä, mutta Beatan ihastumista varjostaa se tieto, että viikatemies on antanut hänelle ensimmäiseksi tehtäväksi niittää juurikin Eliaksen. Beata kieltäytyy sinnikkäästi tekemästä sitä, vaikka viikatemies varoittaa tottelemattomuudella olevan seurauksia. Luonnon tasapaino järkkyisi, jos ihmisiä pidettäisiin yliajalla sen vuoksi, että joku hoitaisi tehtäväänsä. Miten Beata voi päättää rakkaan Eliaksen päivän, kun hänestä on tulossa Beatalle yhä tärkeämpi? Sara-ystävällekään Beata ei voi uskoutua, eihän kukaan uskoisi edes häntä. Ainoa toivo on siis nettifoorumit, josta Beata löytääkin yhden tyypin, jolla näyttäisi olevan sama tilanne. Myös käynti mummon luona avaa Beatan silmät, sillä ilmeisesti hänen isoisällään on saattanut olla sama kohtalo.

"Miks just mun kaltaisen taviksen pitää olla joku pirun valittu?" (s. 48)

Väistämättä viikatemiehen läsnäolo alkaa vaikuttaa Beatan ihmissuhteisiin. Juttu Eliaksen kanssa käy hankalaksi ja Sara yrittää saada Beataa terkkarille oudon käytöksen vuoksi. Kaikki mitä Beata syö, maistuu pahalle, jotenkin pilaantuneelle. Elias vaikuttaa koko ajan hiukan kipeältä. Koulussa tapahtuu käsittämätön episodi ruokalassa, jonka Beata uskoo aiheuttaneen. Pitääkö hänen antaa periksi ja hoitaa ensimmäinen niittonsa? Onko hän itsekäs, kun vänkää koko ajan viikatemiehelle vastaan?

On mahdotonta keskittyä suudelmiin tai ylipäätään kiehnäämiseen, jos Kuolema tuijottaa vieressä. Harvalla on ehkä kokemusta, mutta vähemmästäkin menee halut, voin vakuuttaa. (s. 7)

Viikatetytär on viihdyttävä kauhukomediallisia aineksia sisältävä kirja, jonka hotkaisin melko nopeaa. Se piti siis hyvin imussaan. Viikatemiehen läsnäolo tuo uhkaavaa tunnelmaa, mutta huumorillinen ote ei tee tästä kauhean synkkää aiheesta huolimatta. Beatan ja Eliaksen orastava romanssi on mukavasti keskiössä, mutta viikatemiehen tuoma tehtävä synkistää rakkauskuviot. Elias on kyllä ihastuttavan ymmärtäväinen heppu, sillä Beatan venkoilu ajaisi monet pois. Myös Sara-ystävän huolenpito on liikuttavaa.

Annan tälle arvosanaksi 4,5

Kiitos arvostelukappaleesta!

Muualla:

Kulttuuritoimitus

Siniset helmet

Samantyylistä:

Lujaverinen-trilogia: Sini Helminen

Kunnes kuolen: Sini Helminen

Buriedpodies -sarja: Jenni Multisilta

Kuolleet tytöt eivät tanssi: Jenni Multisilta. Myllylahti 2025 (Buriedpodies #1)

Kansi: Riikka Kuivanen, Pexels, Shutterstock

"Kuolleet tytöt eivät tanssi on nuorille suunnatun trillerisarjan avausosa, jossa ratkotaan selvittämättä jääneitä murhia sekä nykypäivän lukiolaisten ihmissuhdekiemuroita.

16-vuotias Oona joutuu aloittamaan lukion ilman tuttuja kavereita, kun perhe muuttaa takaisin lapsuusajan Poriin. Heti ensimmäisenä päivänä Oona saa kuulla kauhutarinan koulun pukuhuoneessa murhatusta tytöstä ja tajuaa, että se kertoo hänen neljätoista vuotta sitten kuolleesta isosiskostaan Roosasta. Oonalle on sanottu, että Roosa teki itsemurhan, mutta oliko lahjakkaan tanssijasisaren kuolemassa sittenkin jotain hämärää?

Ajatus ei jätä Oonaa rauhaan, vaikka elämän täyttää oma tanssiharrastus ja uudet ihmissuhteet värikkäässä lukioarjessa. Oona alkaa tutkia Roosan kuolemaa ystävänsä Kaislan, rikospodcastia tekevän Rafaelin ja Roosan siskopuolen Rosannan avulla. Pian tutkimukset muuttuvat paitsi synkiksi, myös vaarallisiksi. Murhaaja on yhä kaupungissa ja aikoo hiljentää kaikki, jotka kaivelevat haudattuja asioita. Mutta miksi myös Oonan omat vanhemmat vaikuttavat salailevan jotain?" (Myllylahti)

Oma arvio:

*** Kustantajalta saatu arvostelukappale ***

Jenni Multisilta on kirjoittanut aiemmin aikuisten jännäreitä ja viihderomaaneja. Kuolleet tytöt eivät tanssi on hänen ensimmäinen nuortenjännärinsä, ja lisää on tulossa, sillä tämä aloittaa Buriedpodies -nimisen sarjan. Aivan mahtavaa näin vinkkarin näkökulmasta, sillä tällaisia kotimaisia, oikeasti jänniä jännäreitä kaivataan. Sivumääräkin on sopiva parisensataa sivua. Pidän kovasti kirjan raflaavasta nimestä, joka paljastaa heti, että tässä kirjassa ei ole nyt kyse mistään pikkuasioista. Riikka Kuivasen suunnittelema kansi on myös oikein houkutteleva.

Oona on uuden äärellä, sillä hän aloittaa lukion ihan uudessa kaupungissa, Porissa, jossa hänen vanhempansa ovat aiemmin asuneet. Hän ei tunne Pormestarinluodon lukiosta yhtään ketään. Onneksi hän tutustuu melko pian kuitenkin kiehtovan oloiseen Kaislaan, joka on ajamassa lukiolle sukupuolineutraaleja pukuhuoneita. Uusia tuttavuuksia ovat myös Iina, Ali, Mikael ja Emmi, johon Kaisla tuntuu olevan ihastunut. Lukionaloitukseen jännitystä tuo myös lukion instassa toimiva #pomohaaste22, jossa lukiolaisten pitää arvuutella eri puolilta koulua otettujen kuvien sijainteja. Oonalla alkaa myös tanssitunnit uuden Miisa-opettajan kanssa. Oonan äitikin on tanssinopettaja, ja myös Oonan isosisko Roosa harrasti tanssia tosissaan.

Niin, Roosa ei tanssi enää, sillä hän teki traagisesti itsemurhan lukion pukuhuoneessa Oonan ollessa ihan pieni. Ja nyt Oonalle selviää, että tämä kamala juttu tapahtui juuri samassa lukiossa, jossa hän opiskelee. Yläkerran pukkarit ovat käyttökiellossa, ja juuri sinne Kaisla yrittää saada sukupuolineutraaleja pukkareita järjestettyä rehtorin nihkeilystä huolimatta. Oona uskoutuu uusille ystävilleen, ja Kaisla on erityisesti hyvä tuki ja turva. Omille vanhemmilleen Oona on todella vihainen, sillä nämä jättivät kertomatta hänelle tällaisen yksityiskohdan. Muutenkin he ovat aina olleet todella vaitonaisia Roosan kuolemasta. 

En ole juurikaan ajatellut Roosaa aikaisemmin, mutta täällä - paikoissa, joissa hänkin kulki päivittäin - hän tuntuu yhtäkkiä olevan jollakin tavalla läsnä. (s. 30)

Kun Oona löytää Roosan päiväkirjan, hänelle selviää karmeita asioita: Roosa ja Oonan Henna-äiti ovat olleet lukiossa ystäviä, kunnes Henna on alkanut seurustella Roosan isän kanssa ja alkanut odottaa tälle lasta. Oona alkaa epäillä, ettei Roosa ole tehnyt itsemurhaa, vaan että hänet on murhattu. Samaa mieltä tuntuu olevan myös mystinen @xzq, joka laittaa Oonalle viestejä. Oona saa tutkimuksilleen myös yllättävää apua eräältä toiseltakin Roosan elämään kuuluneelta henkilöltä.

Vaikka en kuule sanoja, tiedän mitä hän minulta pyytää: Kerro heille, etten tehnyt sitä. (s. 158)

Kuka yrittää pysäyttää Oonan tutkimukset? Onko Oonan tuntemukset Kaislaa kohtaan turhia, jos Emmi on Kaislan kiinnostuksen kohde? Keneen Oona voi luottaa?

Kuolleet tytöt eivät tanssi, mutta tiedän hänen olevan täällä. Kanssani lavalla. Pyörähtelemässä ympäri, hymyilemässä yleisölle. Pitämässä kiinni kädestäni. (s. 220)

Kuolleet tytöt eivät tanssi tarjoaa tavallista lukioarkea muodostuvine kaverisuhteineen, Oonan tavoitteellisia tanssitreenejä, perheen sisäisiä jännitteitä ja tiukasti kiristyvän murhamysteerijuonen. Oikein toimiva oli tämä jännäriosuus minun mielestäni. Hiukan samaa henkeä tässä on kuin Holly Jacksonin Kiltin tytön murhaoppaassa: on selvittämätön murha, jota lukiolaistyttö alkaa tutkia, salaisuuksia, podcastaaja ja salaisia viestittelijöitä. Sateenkaareva romanttinen juonikuvio ei valtaa liikaa tilaa varsinaiselta jännärijuonelta. 

Alussa olin hiukan kärsimätön, koska lukiolaiselämää kuvattiin aika paljon, mutta kun juoni tiheni jännittäviin sfääreihin, en malttanut enää laskea kirjaa käsistäni, ennen kuin sain selville lopputuleman. Vaikka sivumäärä on aika vähäinen, ei tullut sellaista oloa, että asiat etenivät liian hätäisesti. Odottelen kovasti jatko-osia tähän. Tämä kirja lähtee minun kasien vinkkauspakettiin.

Annan tälle arvosanaksi 4+

Kiitos arvostelukappaleesta!

Samantyylistä:

Holly Jackson: Kiltin tytön murhaopas -trilogia

Karen M. McManus: Neljä askelta murhaan

Leena Paasio: Itämeri-duologia

Muualla:

Siniset helmet

Suutelin Shara Wheeleriä: Casey McQuiston

Suutelin Shara Wheeleriä: Casey McQuiston. Suomentanut Outi Järvinen. Tammi 2025

Englanninkielinen alkuteos (2022): I Kissed Shara Wheeler. Kansi: Allison Reimold

"Kaikki alkoi suudelmasta...

Punaista, valkoista ja kuninkaansinistä -hittikirjailijan hauska ja rohkea queer-romaani sääntöjen rikkomisesta, ihmissuhdekiemuroista ja rakkaudesta, joka löytyy odottamattomista paikoista.

Kuukausi ennen valmistumistaan Willowgroven kristillisestä koulusta rehtorin täydellinen tytär, tanssiaisten kuningatar Shara Wheeler suutelee Chloe Greeniä ja katoaa. Pian selviää, että Chloe ei olekaan ainoa, jota Shara suuteli ennen katoamistaan. Suudelman saivat myös Sharan pitkäaikainen rakas Smith sekä naapurin paha poika Rory. Heillä kolmella ei tunnu olevan mitään muuta yhteistä kuin Shara ja ärsyttävän kryptiset vihjeet, jotka hän jätti jälkeensä. Epätodennäköisen kolmikon ei auta muu kuin seurata yhdessä johtolankoja ja yrittää löytää Shara. Jos tytön haluaa, hänet on ensin löydettävä." (Tammi)

Oma arvio:

*** Kustantajalta saatu arvostelukappale ***

Olen tähän mennessä lukenut molemmat McQuistonin suomennetut romaanit, Punaista, valkoista ja kuninkaansinistä sekä Päätepysäkki, ja tykännyt niistä ihan kohtalaisesti. Nyt vuorossa onkin kirjailijan YA-romaani, johon olen törmännyt jo useaan otteeseen ja sen lukemista enkuksi harkinnutkin, mutta aina se on jäänyt harkinnaksi. 

Ennen päivän päättymistä hän oli jo ehtinyt kuulla seuraavat tosiseikat: 1. Se on Shara Wheeler. 2. Shara Wheelerin isä on rehtori Wheeler, joka taas on kaikkien Willovgroven arkaaisten sääntöjen takana. 3. Heidän perheellään on enemmän rahaa kuin itsellään Taivaan Herralla. 4. Kaikki - aivan kaikki - rakastavat Shara Wheeleriä. (s. 43)

Nyt ollaankin sitten Alabamassa, Willowgroven pikkukaupungissa, jossa kaikki tuntevat toisensa ja toistensa tekemiset, niin hyvässä kuin pahassa. Chloe Green on yksi kaupungin kristillisen koulun oppilaista, avoimesti queer ahdasmielisessä koulussa, jossa julkisista hellyydenosoituksista voi seurata erottaminen. On menossa viimeinen lukiovuosi ennen kuin kaikki liihottavat ympäriinsä yliopistoihin, kuka minnekin. Chloe valmistunee todennäköisesti koulunsa parhaana oppilaana ja saa pitää puheen koulun päättäjäisissä. Enää muutama loppukoe, ja siihen päättyy lukiotaival. Kaiken kuitenkin sekoittaa koulun rehtorin tyttären, Shara Wheelerin katoaminen reilu kuukausi ennen valmistumista. Ennen lähtöään hän hämmentää Chloen suutelemalla tätä täysin yllättäen koulun hississä.

Chloen on selvitettävä, mihin Shara on mennyt, ja sen vuoksi hän tunkeutuu salaa hänen kotiinsa ja huoneeseensa. Yllättäen naapurin Rory on samoissa aikeissa. Kaksikko löytää huoneesta vaaleanpunainen kirjekuoren, jossa on viesti Rorylle, mutta maininta myös Chloesta ja Smithistä, Sharan poikaystävästä. Nyt Chloelle selviää, että Shara suuteli lähtiessään myös Roryä, jonka tiedetään olleen ihastunut Sharaan. Lapussa vihjataan, että lisää viestejä voisi olla löydettävissä, ja Chloen ja Roryn on otettava yhteyttä myös Smithiin ja tunnustettava tälle, että he ovat molemmat suudelleet hänen tyttöystäväänsä. Ja että yhdessä he voivat selvittää Sharan vihjeet ja löytää tämän olinpaikan.

Hän aikoo selvitä voittajana Sharan keksimästä pelistä. Ja sen jälkeen hän tuhoaa Sharan. (s. 63)

Chloen pitäisi keskittyä pänttäämään viimeisiin kokeisiin, mutta Sharan katoaminen ja erinäisistä paikoista löytyvät vihjeet sekoittavat hänen päänsä. Hänen ystävänsä tietävät suudelmasta, mutteivät viesteistä, jotka vievät Chloen aikaa ystäviltään. Kaikista tärkein heistä, vanhempiensa antikvariaatissa työskentelevä Georgia tarvisi ystävänsä tukea, mutta Chloe on muissa maailmoissa. Hän ajattelee vain Sharaa ja heidän vihamielistä suhdettaan, joka johtuu osittain heidän taistelustaan luokan parhaimman oppilaan tittelistä. Miksi Shara suuteli häntä? Missä hän on? Vihaako hän sittenkään Chloea, niin kuin antaa ymmärtää?

Mitä jos Willovgrove on sittenkin päässyt ihon alle? (s. 297)

Välillä taistellaan koulun ahdasmielistä kristillistä arvomaailmaa vastaan. Chloe on ottanut tavakseen rikkoa koulun pukeutumisnormeja, ihan vain huvikseen. Kun Georgia-ystävä joutuu vaikeuksiin, Chloe ei voi tehdä muuta kuin yrittää pelastaa tämän ja samalla heidän rakoilleen ystävyytensä. Onko Shara edes ollut tämän kaiken huomion arvoinen? Hän on tehnyt paljon ilkeitä asioita läheisilleen, koska on aina tottunut saamaan kaiken. Pitääkö hän Chloetakin vain pilkkanaan. Lopulta Rory ja Smith kyllästyvät Sharan kissa-ja-hiiri-leikkiin ja Chloe on jäänyt yksin koko asian kanssa.

"Sen takia me just tarvitaan sua", Georgia sanoo. "Kerran sukupolvessa syntyy biseksuaali, joka osaa laskea. Sä olet erityinen." (s. 133)

Pidin kovasti kirjan mysteeriosuudesta, eli Sharan jättämien pinkkien kirjekuorien etsimisestä ja niihin jätettyjen viestien tulkitsemisesta. Sharan löydyttyä kirjan juoni minusta hiukan lässähtää ja loppu menee hiukan korniksi oppilaiden, Chloen vanhempien ja erään opettajan manifestihulinaksi. Loppujen lopuksi Shara näyttäytyi minulle todella ikävänä persoonana, enkä päässyt tästä mielikuvasta eroon enää missään vaiheessa. En siis voinut mitenkään ymmärtää, miksi cool ja fiksu Chloe rakastui tähän. Kamala tyyppi koko Shara, olisi vain pysynyt piilossa. Lisäksi minä ajattelin, että hänen katoamiseensa olisi liittynyt jotakin paljon dramaattisempaa, kuin mikä oli lopullinen syy. 

Olen myös hiukan yllättynyt siitä, miten vähän kirjassa on tulisuutta. Aiemmissa lukemissani kirjoissa on hyvinkin kuumia kohtauksia, ja niitä on paljon, mutta tässä chilit loistavat poissaolollaan. Ja ymmärrän, että aiemmat ovat aikuisille suunnattuja, mutta en nyt käsitä, miksi YA:sta sitten on riisuttu pois lähes kaikki tulisuuden kipenet. Todella laimeaa, sanon minä.

Parhaita tyyppejä tässä kirjassa olivat Chloen lisäksi hänen kaksi äitiään, joista toinen oli aikanaan uhmannut Willovgroven ahdasmielisiä arvoja tulemalla kaapista ulos, sekä Sharan poikaystävä Smith, josta paljastui jotain ihan muuta kuin stereotyyppinen urheilijapoitsu.

Annan kirjalle arvosanaksi 4-

Muualla:

Lue meille äitikulta

Maxton Hall -trilogia: Mona Kasten

Save me - Näkymätön: Mona Kasten. Suomentanut Sanna Van Leeuwen. Otava 2025 (Maxton Hall #1)

Saksankielinen alkuteos (2018): Save me. Kansi: Sandra Taufer, Muenchen / Shutterstock.com

"Kaksi eri maailmaa, yksi yhteinen kohtalo.

Kansainvälisen bestseller-sarjan ensimmäinen osa.

Raha, valta ja luksus. Ne eivät voisi vähempää kiinnostaa Ruby Belliä. Hän on kuitenkin päässyt Maxton Hallin eliittilukioon, jossa pyörii varakkaiden valtapeli. Fiksun ja määrätietoisen Rubyn tähtäimessä eivät ole seurapiirit vaan Oxfordin yliopisto.

Rubyn suunnitelmat mutkistuvat, kun hän saa sattumalta tietää Beaufortin perheen skandaalinomaisen salaisuuden ja joutuu suvun perijän, komean Jamesin silmätikuksi. He eivät voi alkuun sietää toisiaan, mutta huomaavat pian, että heillä on hämmentävän paljon yhteistä.

Maxton Hall -trilogia hurmaa myös yhtenä Amazon Primen katsotuimmista sarjoista." (Otava)

Oma arvio:

*** Kustantajalta saatu arvostelukappale ***

Minun on hiukan hankala arvioida tätä kirjaa, koska olen katsonut tähän pohjautuvan Maxton Hall -TV-sarjan kaksi tuotantokautta - kahdesti. Rakastuin välittömästi tähän sarjaan ja olen odotellutkin, milloin saataisiin suomennos tästä jo seitsemän vuotta sitten alkukielellä ilmestyneestä kirjasta. No nyt saatiin. 

Yllätyin, miten hyvin kyseinen TV-sarja on uskollisesti mukaillut kirjan juonta. Niinpä minulla ei ole juurikaan nurinan aihetta sen suhteen.

Ruby Bellin elämä on hyvin suunnitelmallista ja kurinalaista: hänellä on tarkat suunnitelmat tulevaisuutensa suhteen (Oxfordin yliopisto), hän tekee bujoonsa tarkat päiväohjelmat ja to-do-listat ja yksi tärkeimmistä näytönpaikoista hänellä on tapahtumatoimikunnan johtajuus yhdessä hänen Lin-ystävänsä kanssa. Nyt suunnitteilla ovat back to school -bileet, joiden tarkoitus on myös tehdä vaikutus oppilaiden rikkaisiin vanhempiin. Maxton Hall on nimittäin Lontoon arvostetuin yksityiskoulu, jossa vähävaraisesta perheestä tuleva Ruby saa kunnian käydä. Ruby on älykäs, suunnitelmallinen, ihan tavallisen nätti lukiolainen, mutta hän on myös näkymätön. Tai hän kovasti pyrkii siihen, ettei herätä mitään huomiota kenessäkään.

Kun Ruby on menossa pyytämään Oxfordin suosituskirjettään lempiopettajaltaan Suttonilta, hän tulee nähneeksi jotain kamalaa: opettaja suutelee intohimoisesti erään koulun oppilaan kanssa työhuoneessaan. Tuo tyttö on Lydia Beaufort, rikkaan vaatetussuvun tytär, jonka ärsyttävän täydellinen kaksoisveli James tulee ensi kädessä ostamaan Rubya hiljaiseksi, jotta heidän hieno perheensä ei joutuisi skandaalin keskelle. Rubylla ei ole mitään mielenkiintoa juoruilla näkemästään, niin järkyttynyt hän yhä on, mutta hän ei myöskään suostu ottamaan Jamesilta tukkua rahaa, mikä olisi kyllä heidän perheessään tarpeen. Äiti on tällä hetkellä työttömänä ja isä on onnettomuuden takia pyörätuolissa. 

Minua ei miellytä tippaakaan, että perheeni kohtalo - ja erityisesti Lydian - on tuon tytön käsissä.

Minulla ei ole varaa näyttäytyä sinun seurassasi.

Sehän nähdään. (s. 58)

Kirjassa seurataan vuorotellen niin Rubyn kuin Jamesin näkökulmia. James, joka on tottunut saamaan kaiken, ei voi käsittää, miten tuo Ruby Bell -niminen tyttö, ei-kukaan, heittää rahat hänen silmilleen. Mutta tämän jälkeen hän ei saa tuota tyttöä mielestään, ärsyttävää kyllä.  Kaiken huipuksi, koska hän tulee pilanneeksi Back to school -juhlat järjestämällään striptease-ohjelmanumerolla, hänet pakotetaan olemaan mukana tapahtumatoimikunnassa loppulukukauden ajan - eikä hän saa enää pelata lacrossejoukkueessa. Tämä on kova isku Jamesille, eikä vaikutusvaltainen isäkään voi häntä nyt pelastaa, sillä isä on samaa mieltä rehtorin kanssa: hänen kelvottoman poikansa on saatava rangaistus hölmöilyistään. Niinpä Jamesin on nyt siedettävä Rubyn seuraa säännöllisesti. 

Maalina tapahtumatoimikunnalla on seuraavaksi suuret halloweenjuhlat, joissa Rubyn on nyt tiimeineen vakuutettava edellisiin juhliin pettynyt rehtori. Alussa tapahtumatoimikunnassa ollaan hiukan varpaillaan Jamesin ilmestyessä mukaan, mutta häneltä alkaakin putkahdella ihan kelpo ideoita. Ehkä he voisivat jopa hiukan hyötyä hänen vaatetussuvustaan, sillä teemaksi päätetään valita viktoriaanisen tyylin pukujuhlat -  Ja Beaufortin suvullahan on tunnetusti pukuarkisto, josta saattaisi löytyä mainosta varten sopivat puvut. Rubyn ja Jamesin reissu Beaufortin toimitiloihin pukusovituksineen ja kuvauksineen sytyttää kipinän heidän välilleen, kunnes sitten kaikki muuttuu. Jamesin käytös on hyvin ailahtelevaa, etenkin jos hänen vanhempansa ilmestyvät kuvioihin. He eivät voi mitenkään hyväksyä, että heidän poikansa voisi seurustella köyhän perheen tyttären kanssa. 

Minua yskittää. Kurkkuuni on noussut pala, joka kasvaa koko ajan suuremmaksi. "Tarkoitan sitä aikaa, jolloin sinä et tiennyt minua olevankaan. Voisi olla parempi palata siihen. Silloin minulla oli huomattavasti parempi olo." (s. 176)

Kirjassa on melko perinteisen haters-to-lovers-kaavan mukainen romanssikuvio, jossa on lisäksi  kielletyn hedelmän makua. Hiukan aina tulee sellainen epäuskottavuus näissä, joissa rikkaan perheen vanhemmat pistävät parastaan tyrannimaisuudessaan, kieltävät jälkikasvuaan tapailemasta "alempiarvoisiaan" ja käyttäytyvät muutenkin täysin käsittämättömästi. Lydian ja opettaja Suttonin kyseenalainen suhde jää aika vähälle huomiolle tässä kirjassa, kun taas TV-sarjassa sitä avataan hiukan enemmän auki. Luokkahuoneessa tapahtunut suutelointi kuvataan Lydian sanoin hairahdukseksi, sillä Sutton on ehdottomasti halunnut lopettaa suhteen sen jälkeen, kun on tullut opettamaan Maxton halliin. (He ovat siis tavanneet jo vuosia aiemmin, kun Sutton ei ole vielä ollut Lydian opettaja.)

Paljon ihanaa kipinöintiä ja syttyvää intohimoa tapahtuu Rubyn ja Jamesin välillä, ja se on osattu kuvata tässä kirjassa minua miellyttävällä tavalla. Paras on tietystikin uima-allaskohtaus, jossa Ruby pukataan bileissä veden varaan. Muut eivät tiedä hänen traumastaan liittyen veneonnettomuuteen, jossa hänen isänsä loukkaantui, ei Jameskaan. Ritarillinen James sukeltaa hysteerisen Rubyn altaasta, vaihtaa tälle kuivat vaatteet ja pitää sylissään aamutunteihin saakka. Tämän tapahtuman ansiosta heidän välillään tapahtuu tärkeä käänne.

"Emme missään nimessä ole toivoneet sinulle stipendiopiskelijaa, jolla on keskiluokkainen tausta ja traaginen perhehistoria" (s. 272)

Harmi, että Rubyn ihana, ompelua, muotia ja pukeutumista rakastava isosisko Ember ei pääse kirjassa kovin suureen rooliin. Rybyn perhe kaikkinensa on ihanan sympaattinen, kun taas vastapainona Jamesin perheessä vallitsee kylmä tunnelma. Toki Jamesin ja Lydian välit ovat sisarellisen lämpimät ja myös perheen autokuski Percy, joka on myös Rubyn mieleen erityisen komeana ja kohteliaana tyyppinä, on Jamesille hyvin tärkeä tuki ja turva. Hän on se isähahmo, jota James kaipaisi omasta isästäänkin kuoriutuvan...turhaan.

Hiukan nyt kyllä petyin, kun tämä oli laitettu meidän kirjastossa aikuisten puolelle. Kustantajalla tämä oli toki kevään luettelossa aikuisissa, ihan kuten Holly Jacksonin YA-jännäri Kuudes kuolee ja Holly Blackin YA-fantasia Kahlittu perillinen. Tämä näyttää olevan yleinen ilmiö, joka on alkanut nostaa päätään vuosi pari sitten, eli selkeästi YA:ta markkinoidaan aikuisten kirjoina. Tästä kävivät keskustelua myös kirjailijat Elina Rouhiainen ja Sini Helminen ForYA-Youtubekanavan jaksossa Kuoleeko YA? Kannattaa käydä katsomassa, jos olet ihmetellyt samaa. 

Voi olla, että hyvin karkeaa seksikuvailua sisältävän Hannah Gracen Icebreakerin takia mitään hiukankaan rajatapauksina olevia ei uskalleta enää laittaa nuortenkirjallisuuden puolelle, mutta minusta tämä Mona Kastenin kirja ei ole yhtään sama asia: päähenkilöt ovat lukiolaisia ja ikänsä mukaisesti vielä lapsellisia, lopussa oleva (ainoa) seksikohtaus on hyvin intensiivinen ja melko tarkkaan kuvaileva, mutta ei kuitenkaan kieleltään ronski eikä ikätasolle sopimaton, kuten edellämainitussa kirjassa esiintyvät LUKUISAT sekstailut, joten kyllä tämä menee jo YA-kirjana. Minä ainakin aion tätä vinkata jo kaseille. Ja minä sentään olen tarkka näissä asioissa.

"Se oli vale. Minä olen kuulunut sinulle siitä lähtien, kun paiskasit ne rahat naamalleni, Ruby Bell." (s. 344)

On hiukan hankala antaa tälle arvosanaa. Rakastan Rubyn ja Jamesin tarinaa ja erityisesti muutamia kohtauksia (eri toten nuortenkirjalle epätyypillisen tarkkaan kuvailevaa, mutta hyvin tunnelmallisesti luotua seksikohtausta) tässä kirjassa yli kaiken, mutta osa on minusta hiukan epäilyttävää ja epäuskottavaa, kuten juuri tuo Jamesin vanhempien käytös. Kerrontatyyli on myös aika yksinkertaisen persoonatonta. 

Ihanaa, romanttista viihdettä draamatwistillä kaipaaville tämä on loistava valinta. Minä olen ainakin ihan hullaantunut Rubyn ja Jamesin tarinaan ja odotan jo innoissani sarjan syksyllä ilmestyvää jatko-osaa Save You - Kuilu välissämme.

Annan tälle arvosanaksi 4+

Kiitos arvostelukappaleesta!

Muualla:

Kirjojen kuisketta

Save you - Kuilu välissämme: Mona Kasten. Suomentanut Sanna van Leeuwen. Otava 2025 (Maxton Hall #2)

Saksankielinen alkuteos (2018): Save You. Kansi: Sandra Taufer, Muenchen (suunnittelu), Shutterstock (kuva)

"Vastakohdat, jotka on tarkoitettu toisilleen.

Kansainväliseen suursuosioon nousseen romantiikkasarjan toinen osa.

Ruby on murtunut. Hän ei ole koskaan rakastanut ketään niin kuin James Beaufortia, mutta James on loukannut häntä verisesti eikä hän voi antaa anteeksi. Maxton Hallin koulun eliittioppilaiden elämä jatkuvine juonitteluineen tuntuu ahdistavalta, mutta entiseen, tylsän tavalliseen elämään ei ole enää paluuta.

James tekee kuitenkin kaikkensa voittaakseen Rubyn takaisin. Ehkä Ruby voisi alkaa nähdä toivoa pienten piirien puristuksessa?" (Otava)

Oma arvio:

*** Kustantajalta saatu arvostelukappale ***

Aloin katsoa tästä Maxton Hall -trilogian toisesta osasta tehtyä tuotantokautta, ennen kuin aloitin tämän kirjan. Toivottavasti en nyt ala höpisemään tässä arviossani sarjan juonikuvioita, jotka osin poikkesivat kirjan tapahtumista. Jospa en.

Sarjan toisessa osassa on jopa neljä näkökulmahenkilöä, sillä Rubyn ja Jamesin lisäksi ääneen pääsevät Jamesin sisko Lydia ja Rubyn sisko Ember. Kirja alkaa heti Lydian näkökulmasta, jossa hän on huolestunut kaksoisveljensä tavasta surra kuollutta äitiä. James nimittäin on sen jälkeen, kun sai tietää äitinsä poismenosta, vetänyt viinaa ja lääkkeitä kuin sieni. Siinä sivussa hän on ehtinyt järkyttää Rubya suutelemalla kännipäissään Elainea allasbileissä tämän nähden. 

Ruby on luonnollisesti hajalla eikä ole poistunut huoneestaan tämän jälkeen. Hän ei vielä tiedä syytä Jamesin käytökseen, sillä Rubya apuun hakenut Lydia ei kertonut vielä mitään. Mutta pian Ruby saa tietää, ja samalla koko maailma, sillä tieto Beaufortin pääosakkaan kuolemasta tulee varmasti kaikkien tiedotusvälineiden kautta ihmisten näkyville ja kuuluville. Antaako Ruby anteeksi Jamesille, kun saa tietää?

"Tiedän, että tämä on paljon pyydetty, mutta minusta oikeasti tuntuu, että hän tarvitsee sinua nyt." (s. 28)

Eihän se ihan niin helppoa ole. Tottahan toki Ruby rientää Beauforteille tukemaan Jamesia, joka saa itkeä Rubyn olkapäätä vasten. Se, mitä James teki pari päivää sitten, ei kuitenkaan mene Rubylta läpi, ja hänen on mietittävä vielä hiukan. Tästä alkaakin sitten mielenkiintoinen jakso, jossa James yrittää vakuuttaa Rubylle, että on luottamuksen arvoinen ja että tarvitsee tätä, kun taas Ruby taistelee todellisia tunteitaan vastaan ja torjuu Jamesin. Hänen on nyt keskityttävä opiskeluun ja seuraavan varainkeruutilaisuuden järjestämiseen, eikä voi antaa Jamesin sotkea hänen ajatuksiaan. Ei, vaikka Ruby kaipaa tämän läheisyyttä ja kosketusta. 

Minulla on ikävä Jamesia.

Se on järjetöntä.

Järjetöntä ja hullua.

Ja sen takia voisin lyödä itseäni korville. Hän särki sydämeni, hitto soikoon. Minun ei missään nimessä pitäisi kaivata ihmistä, joka tekee sellaista. (s. 85)

Raskaana oleva Lydia löytää tukea Rubystä, joka lähtee tämän seuraksi lääkärikäynnille. Lydia kaipaa Grahamia, mutta ei voi ottaa tähän enää yhteyttä. Pikku hiljaa vauvamahan piilottelu tulee käymään työstä, eikä varsinkaan isä saa vielä tietää raskaudesta mitään.  Lydiaa surettaa myös Jamesin ja Rubyn puolesta, sillä hän näkee, miten molemmat kärsivät erosta. Hän kannustaakin kaksoisveljeään yrittämään kaikkensa, jotta saisi Rubyn takaisin. Niinpä James jatkaa tapahtumatiimissä, vaikka se hiukan haittaa hänen lacrossetreenejään. 

Toivoisin, että hän voisi taas katsoa minuun sävähtämättä tuskasta joka kerta. (s. 134)

Ember pääsee tässä kirjassa hiukan paremmin esille. Hänen vaatesuunnittelutaidoistaan on apua monissa tilanteissa, ja pääseepä hänkin mukaan juhliin Rubyn käsikynkässä. Siellä hän tapaa pojan, joka katsoo häntä eri lailla kuin kukaan koskaan ennen. Siskolleen hän ei paljasta, kuka tämä poika on, ja ehkä parempi niin. Ember perustaa myös oman blogin, jossa esittelee omia plussakoon luomuksiaan. (Hiukan aika on ajanut tosin nykyään perinteisten blogien ohi, mutta alkuteos onkin julkaistu 8 vuotta sitten, jolloin vielä blogejakin oli enemmän.)

Lämpeneekö Ruby vielä Jamesille? Saako Lydia kerrottua raskaudestaan Graham Suttonille? Ketkä kaikki saavat kutsun Oxfordin yliopistoon?

Tämä sarjan toinen osa eteni aika samalla tyylillä kuin ensimmäinen osakin. Kerronta on melko yksioikoista ja mutkatonta, mutta ehkä turhaa juupas-eipäs-vatvontaa olisi voinut olla vähemmän. Rubyn ja Jamesin välille haluttiin selvästi kasata jännitettä, mutta se oli aika laimeasti kuvattua ja liian pitkäpiimäistä niin, että minulla meinasi loppua jo mielenkiinto. Lydian ja Emberin näkökulmat olivat ihan jees, mutta olisin pärjännyt ilman niitäkin. Kiinnostavinta oli kuitenkin Rubyn ja Jamesin väliset asiat, joten tuntui välillä turhauttavalta lukea heidän osiot väliin.

Jamesin ja Lydian kammottava isä ei juuri osoita kehittymisen merkkejä, vaan osoittaa taas oman kamaluutensa arvostelemalla Lydiaa Rubyn kuullen. Hän myös kieltää lapsiaan näyttämästä suremisen merkkejä äitinsä hautajaisissa. Hiukan menee epäuskottavuuden puolelle moinen tyranni, mutta menköön. Onneksi sympaattinen autonkuljettaja Percy tasapainottaa tilannetta. Toivottavasti sarjan viimeisessä osassa nähtäisiin jotakin parannusta ja kehitystä isän tunnetaidoissa.

Miten ihminen voikin olla niin tunteeton kaikelle, mitä hänen lähipiirissä tapahtuu? Niin välinpitämätön  omia lapsiaan kohtaan? (s. 294)

Lopussa putoaa sitten sellainen pommi, että mitäköhän tästä nyt seuraakaan. Jään jännityksellä odottelemaan, sillä tokihan haluan lukea trilogian loppuosankin. Kaikin puolin Save you - Kuilu välissämme on perus viihdyttävää nuorten aikuisten (15+) draamaa. Sopii erityisesti sellaisille, jotka pitävät suoraviivaisesta kerronnasta. 

Annan arvosanaksi 3,5

Kiitos arvostelukappaleesta!

Samantyylistä:

Estelle Maskame: DIMILY-trilogia

Estelle Maskame: Mila ja Blake -trilogia

Oikukkaiden romantikkojen piiri -trilogia: Ulla Onerva

Hattaradilemma: Ulla Onerva. Tammi 2025 (Oikukkaiden romantikkojen piiri #1)

Kansi: Laura Lyytinen / iStockphoto

"Romanttinen kapina alkakoon!

Nokkela hyvän mielen romaani Jane Austenin sankarittaren mukaan nimetystä Emmasta, joka puolustaa romanttista kirjallisuutta mutta tuntee vetoa sietämätöntä romantiikan vihaajaa kohtaan.

Ensirakkaus on jättänyt Emman vanhojen tansseissa, eivätkä tunteet ex-poikaystävään ole abivuoden alkaessa täysin hiipuneet. Haikailun sijaan Emma uppoutuu romanttisiin kirjoihin, vaikka koko muu maailma tuntuu halveksivan hänen lempigenreään. Kun ynseä kirjailija lyttää viihdekirjallisuuden lehdessä eikä koulun lukulistaltakaan löydy romanttisia kirjoja, Emma ryhtyy kapinaan. Hän perustaa Oikukkaiden romantikkojen piirin, jonka päämäärä on kohottaa romanttisen kirjallisuuden arvostusta ja tuhota kirjallisuusankeuttajat. Tehtävä ei ole helppo, sillä piirin sisällä kipinöi niin vihasta kuin rakkaudestakin, ja Emma huomaa olevansa pahemmassa sotkussa kuin lempiromaaniensa sankarittaret."(Tammi)

Oma arvio:

Herkullinen kansi, herkullinen nimi, herkullinen asetelma kaiken kaikkiaan. Olin ajatellut, että koska tämä @Tarinannuppuja-nimellä somettavan Ulla Onervan esikoisteos Hattaradilemma on kustantajan luettolossa aikuisten kaunokirjallisuuden puolella, kuten myös suurimmassa osassa kirjastojen luokitteluja, että kirjan päähenkilöt sijoittuisivat jonnekin kahden- ja kolmenkympin väliin. Niinpä en edes kysellyt tähän arvostelukappaletta, koska olen yrittänyt rajata pyytämäni a-kappaleet selkeästi YA- ja new adult -kirjallisuuden piiriin. Yllätyksekseni päähenkilöt ovatkin lukion abeja eli noin 18-vuotiaita. Noh, tämän täytyy sitten olla tosi spicya kamaa, ajattelin seuraavaksi. 

"Ehkä siellä ei ole romantiikkaa siksi, koska se ei ole oikeaa kirjallisuutta"--- (s. 32)

Emmalla on takanaan ikävä ero Aaronista eikä hän olisi halunnut lähteä abisyksyn ekoihin bileisiin ystäviensä Ulpun ja Mellin painostuksesta huolimatta. Mitä, jos hän törmäisi Aaroniin? He eivät ole puhuneet mitään sen kamalan vanhojentanssipäivän jälkeen, jolloin itkuinen Emma juoksi pukkarista eikä päässyt koskaan tanssimaan vanhojaan, kun Aaron jätti hänet juuri ennen tansseja. Niinpä Emma päätyy lukemaan ihanaa romanttista kirjaansa jonnekin nurkkaan, kunnes joku tulee häiritsemään häntä. Tuo joku on uskomattoman kivannäköinen Eeli, joka kuitenkin pilaa ensivaikutelmansa tullessaan arvostelemaan Emman lukutottumuksia. 

"Anna kun arvaan: pieni, siro nainen rakastuu tummaan mieheen, jolla on vaikeuksia ilmaista tunteitaan ja jota piinaa hirveä menneisyys?" (s. 10)

Emma on kyllästynyt siihen, ettei hänen rakastamaansa romanttista viihdekirjallisuutta pidetä arvossaan. Miksi lukion kirjalistassa on jännäreitä, scifiä, kaikkea muuta muttei romanttisia kirjoja? Miksi miehet hymähtelevät naisten kirjoittamille romantiikkakirjoille? Pahin on kirjailija Rafael Ynni, joka kirjoittaa jatkuvasti halveksuvia ja vähätteleviä kommenttejaan viihdekirjallisuudesta. Emman on tehtävä jotakin. Hän perustaa romanttisen kirjallisuuden piirin ja saa luvan äikänluokan käyttöön tätä varten. Yllätys onkin melkoinen, kun ensimmäiseen kokoontumiseen tulee erittäin tuttuja poikia. 

Oikukkaiden romantikkojen piiri alkaa suunnitella ensimmäistä tempaustaan, romanttisen kirjallisuuden iltaa heidän lempikahvilassaan, jonka nimi on hauskasti Kahvila. Upeinta olisi, jos he saisivat vieraaksi sinne Emman lempikirjailija Pinja Timjamin, mutta tehtävä osoittautuu mahdottomaksi, sillä kyseistä kirjailijaa ei ole koskaan nähty missään julkisuudessa. Sen sijaan tapahtumaan saapuu eräs toinen tunnettu vieras, joka ei ole ollenkaan toivottu.

Emman ja Eelin välillä kiehuu ja kuohuu, mutta eräästä sattuneesta syystä he eivät voi antaa tunteilleen täyttä valtaa. Vetovoima on lopulta kuitenkin niin suuri, että he eivät enää voi itselleen mitään. Emman ystävyyssuhteet alkavat olla koetuksella, sillä kaikki aika ja energia tuntuu menevän hänen ongelmiensa selvittelyyn. Emma on muutenkin aika raskas persoona mustavalkoisine ajattelumalleineen ja voimakkaan feministisine mielipiteineen. Kaikessa touhotuksessa hän unohtaa katsella ympärilleen, että ystävilläkin voi olla vaikeaa. Ylioppilaskirjoitukset luovat paineita myös kaiken kirjapiiritempausten ja ihmissuhdesotkujen ohella.

"Ethän anna kenenkään kohdella itseäsi huonosti?"

"Antaisiko Elisabeth Bennet kohdella itseään huonosti?"

"Ehkä jos miehellä olisi 10 000 punnan vuositulot ja hyvät vatsalihakset." (s. 127)

Emman henkilöhahmo on hyvin kärkäs ja mustavalkoinen, mikä alkaa jossakin vaiheessa tuntua rasittavalta. Eeli esitetään ikään kuin romantiikkaa rakastavan Emman vastakkaispuolena, vaikka oikeasti häneltä tulee ihan hyviäkin huomioita hänen kyseenalaistaessa Emman lempigenreä. Kirjassa on runsaasti intertekstuaalisuutta, mikä riemastutti ainakin minua, kun bongasin paljon myös minun lempikirjoja ja -leffoja/sarjoja. Emma katsoo Young Royalsia (paras sarja ikinä!), lukee Holly Bournea ja Emily Henryä. Kirjan lopussa on huikea 20 parhaan romanttisen kirjan lista, jossa on iso joukko minunkin lemppareitani. Onpa kirjan loppuun saatu myös ujutettua ihana lappukohtaus Rakkautta vain -leffasta. Ajattelua herättävä kohtaus oli myös se, kun Emma pakotti Eelin katsomaan The Notebook -leffaa kanssaan äikäntehtävää varten ja tajusi, että leffa tuntui viiden vuoden tauon jälkeen häiritsevältä joistain kohdista. Itselleni on käynyt myös samoin monien leffojen ja kirjojen kanssa, kun  ajattelumallit on tarkastettu uudelleen.

"Ei toiselle ihmiselle voi sanoa `Jos näen jotain, mistä pidän, minun on saatava se.`Ihan kuin toi nainen olisi jokin hemmetin esine." (s. 116)

Minä ahmaisin tämän kirjan tyyliin yhden päivän aikana, joten todella viihdyttävä ja mukaansatempaavahan tämä on. Ihanaa romanttisen kirjallisuuden puolustamista ja hehkutusta! Ymmärrän sen, miksi Emmasta on tehty niin raivostuttavan kärkäs persoona, mutta se valitettavasti hiukan latisti lukukokemustani. Henkilöhahmojen välillä puuttuu kommunikointia, joka johtaa väärinkäsityksiin yksi toisensa jälkeen. Tämä on tyypillistä romanttisten kirjojen väärinkäsitys-trooppia, joka johtaa konflikteihin, mutta herättää lukijassa välillä suunnatonta raivoa, kun ei pääse neuvomaan tyyppejä.

Romanttiset kohtaukset on kirjoitettu oikein hienotunteissen kutkuttavasti, ehkä jopa liiankin kesysti, jos tämä on ajateltu aikuisten puolelle. Olen lukenut jopa kuumempia ja graafisempia kohtauksia nuorten aikuisten puolelle luokitelluista kirjoista, joten sillä hiukan ihmettelen. (Enkä nyt tarkoita tällä, että kirjassa tulisi olla kauhean graafisia seksikuvauksia, ei todellakaan, vaan luokittelun puolesta kummastelen.) Voi tosin olla, että jatko-osissa panokset ikään kuin kovenevat ja tulisuus lisääntyy. Itse ajattelin tempaista tämän mukaan kasien genrevinkkaukseen ensi kerralla, ja minä olen melkoisen tarkka kuitenkin, etten ota liian chilisiä kirjoja luokkiin.

Huomaan, että Holly Bourne on innoittanut varmasti kirjailijaa, sillä paljon samanhenkisyyttä tässä kirjassa on. Tämä on vain minusta plussaa, koska juuri tämäntyyppistä  kotimaista YA:ta/new adultia olen kaivannutkin. Innolla odottelen jatkoa sarjaan!

Annan arvosanaksi tälle 4-

Lainasin tämän kirjan kirjastosta.

Muualla:

Kotona kirjassa

Samantyylistä:

Holly Bourne: Normaali-trilogia

Annukka Salama: Asioita joista en tiennyt pitäväni

Tytöt tytöt tytöt: Ilona Ahti & Daniela Hakulinen

 Tytöt tytöt tytöt: Ilona Ahti ja Daniela Hakulinen. Tammi 2024

Kansi: Laura Lyytinen

"Perinteisiä odotuksia raikkaasti rikkova romaani kolmesta erilaisesta lukiolaistytöstä ja ajanjaksosta, jolloin elämää suuremmat asiat tapahtuvat ensimmäistä kertaa.

Mimmi on päättänyt olla uskomatta rakkauteen, kun taas hänen paras ystävänsä Rönkkö janoaa yhteyttä toiseen ihmiseen. Kaksikko työskentelee yhdessä smoothie-baarissa, jossa he kohtaavat eräänä päivänä Emman. Taitoluistelijalupaus sattuu keskelle vedonlyöntiä siitä, voiko pelkkään katseeseen rakastua. Mimmin ja Emman välille syntyy nopeasti yhteys, joka ei jätä kumpaakaan rauhaan. Heidän välillään on vetovoimaa, jollaisesta Rönkkö haaveilee. Lopulta heistä jokaisen on kysyttävä itseltään, minkä puolesta he ovat valmiit taistelemaan.

Ilona Ahdin ja Daniela Hakulisen häpeilemättömässä tekstissä ääneen pääsevät tyttöjen tunteet ja ajatukset. Romaani syventää kaksikon käsikirjoittaman menestyselokuvan tarinaa ja tuo siihen uusia tasoja. Tytöt tytöt tytöt valtasi valkokankaat vuonna 2022, ja elokuva voitti palkintoja niin Suomessa kuin kansainvälisestikin." (Tammi)

Oma arvio:

*** Kustantajalta pyydetty arvostelukappale ***

Minulla on vielä katsomatta Alli Haapasalon ohjaama samanniminen leffa, johon tämä kirja pohjautuu ja tuo kuvauksensa mukaan uusia tasoja. Hiukan aina jännittää nämä leffapohjaiset romaanit, että jääkö tästä nyt itselle mitään käteen, kun leffaa ei ole katsonut. 

Kirjassa vuorottelevat kolme näkökulmahenkilöä: lukiolaiset Emma, Mimmi ja Rönkkö. Mimmi ja Rönkkö ovat töissä smoothiebaarissa ja juttelevat rakkaudesta, ihastumisesta ja tunteista ylipäänsä. Rönkkö ei oikein tiedä, mitä on olla ihastunut saati rakastunut. Salikassiksi nimetty komistus on ihan selvästi ihastunut Rönkköön, mutta tyttö ei oikein tiedä, miten suhtautua. Mimmi taas on tosi varma siitä, mitä haluaa. Hän haluaa kaiken. Hän haluaa todistaa Rönkölle, että yksi katsekin voi riittää. Niinpä hän testaa katsekontaktia tiskille tilaamaan tulleeseen taitoluistelija-Emmaan. Tuo katse koituu heidän molempien kohtaloksi.

- No kun sen pitää tuntua. Sen pitää tuntua heti siinä ekassa katseessa. (s. 32)

Emmi luistelee tosissaan, mutta välillä hän ei jaksaisi kaikkea sitä suorittamista. Tarja-valmentaja ja vanhemmat ovat melkoisen tiukkoja hänelle ja treeneistä ei luisteta. Emma jättää usein bileitäkin väliin treenien takia. Sitten hän ihastuu Mimmiin, uppoaa hänen sinisiin silmiinsä ja huolettomampaan elämäntyyliin. Mutta onko eläväinen Mimmi hänelle hyväksi? 

Mä en ole koskaan kuulunut kenellekään enkä minnekään. (s. 101)

Rönkkö haluaisi niin kovasti tuntea jotain, mutta kukaan tai mikään ei oikein tunnu miltään (sori, nyt tuli vahingossa tällainen Levottomat-elokuvan slogan.) Mimmi yrittää kannustaa ja ymmärtää Rönkköä, mutta hänen on hankala samaistua. Lopussa Rönkölle alkaa viimein hahmottua, miksi hän on sellainen kuin on. 

Se sanoo kaikkea sitä, mitä haluan kuulla, eikä mikään silti lävistä. Kaikki jää pinnalle. Minun aivoja kutittelee sen sanat, kehoa ei. Eikä sydäntä. So fucking annoying. (s. 125)

Eihän tässä kirjassa kovin syvällisesti pääse näiden tyttöjen elämään kiinni, kun sivujakin on vain 171 ja keskeisiä henkilöitä se kolme. Ihan mukava nopeastiluettava ja etenevä romaani, jossa käsittelyssä on aika perus nuorten naisten oman seksuaalisuuden ja identiteetin etsintää, ensirakkautta, sitoutumista ja suuria tunteita. Kieli on aika suorasukaista ja kuvailevaa seksiä on jonkin verran, joten enemmän nuorten aikuisten kamaa tämä on. Leffa alkoi kyllä kiinnostaa, joten pitänee katsoa se myös. 

Annan tälle arvosanaksi 3,5

Kiitos kustantajalle arvostelukappaleesta!

Meren koskettamat: Leena Paasio

 Meren koskettamat: Leena Paasio. WSOY 2024

Kansi: Riikka Turkulainen (suunnittelu), AdobeStock & Tuomas Hulk/Estline AB (kuvat)

"Kohti tuntematonta rantaa

Saaristolaistytön matka oman menneisyyden arvoituksiin, joiden taustalla kaikuu Estonian synkkä onnettomuus. Teosparin Harmaja luode seitsemän ja Bengtskär itä kahdeksan kirjoittajan uusi merellinen nuortenromaani.

Ysiluokkalainen Louna asuu kasvattivanhempineen Utön saarella. Hän ei ehtinyt tuntea äitiään eikä mieti juuriaan, kunnes joku tuo äidin haudalle kukkia. Saari tuntuu äkkiä pieneltä ja Louna alkaa pohtia, keitä hänen biologiset vanhempansa oikein olivat. Kun Louna viettää Utössä helsinkiläisten meripartiolaisten kanssa pari ikimuistoista kesäpäivää, syntyy päätös lähteä Helsinkiin lukioon. Louna haluaa selvittää oman tarinansa eikä päätöstä ainakaan jarruta uuden kaveriporukan Hanneksen kuumottava huomio.

Kirjagramin lumonnut Paasio kuvaa jälleen koskettavasti lukiolaisnuorten elämää, ihastuksia ja oman suunnan löytymisen tärkeyttä."(WSOY)

Oma arvio:

*** Kustantajalta pyydetty arvostelukappale ***

Leena Paasion aiempi nuortenkirjapari Harmaja luode seitsemän ja Bengskär itä kahdeksan olivat oikein mukavia lukukokemuksia, joten en muuta odottanutkaan tältä hänen uusimmalta. Kirjan nimi, Meren koskettamat, antaa vihiä siitä, että merellisyys säilyy Paasion seuraavassakin kirjassa. Sain juuri tämän kirjan luettuani tiedon, että se on Lasten- ja nuortenkirjallisuuden Finlandia-palkintoehdokkaana tänä vuonna. Mahtavaa!

Oli kyllä oikein dramaattinen ja erikoinen kirjan aloitus tässä, sillä kaikki alkaa Estonian turmasta Milla-nimisen tytön kokemana. Nuori milla pelastuu ihmeen kaupalla tuosta kuuluisasta onnettomuudesta ja pelastautuu Utön saarelle, jossa ystävälliset Birgit ja Peter ottavat hänet hoiviinsa. Millan mieleen jää ystävällinen solttupoika Aku, joka pitää häntä kädestä matkalla Birgitin luokse heti onnettomuuden jälkeen. 

Sitten seurataankin nykyhetkessä 16-vuotiasta Lounaa, Utö-saaren asukkia, jonka elämä mukavien Birgitin ja Peterin kanssa on vakaata, mutta ei todellakaan tylsää. Kuutti-koira tuo säpinää elämään tempauksillaan, ja hyvin erityinen Valo-ystävä aiheuttaa välillä iloa, välillä harmia Lounan elämään. Kesäisin saarella riittää säpinää turistien ansiosta, ja nytkin Louna saa ohjata erästä helsinkiläistä partiolaisten ryhmää majakkakierroksella ja myöhemmin myös melontaretkellä. Hän on tottunut tekemään töitä Birgitin puodissa ja Valon äidin, Marjukan Majakka-kahvilassa ja turistiryhmien vetäjänä. Päivän päätteeksi Louna käy hiljentymässä äitinsä haudalla. Äitinsä, joka kuoli heti hänen syntymänsä jälkeen.

Mummia ja vaaria parempia vanhempia olisin tuskin voinut saada. Biologia ei määritellyt perhettä vaan halu elää yhdessä ja pitää rakkaidensa puolia tilanteessa kuin tilanteessa. (s. 204)

Louna ei tiedä äidistään muuta, kuin että hän selviytyi kamalasta Estonian onnettomuudesta, mutta menetti merelle hyvän ystävänsä Piretin. Tämän jälkeen äiti on oleskellut Birgitin ja Peterin luona Utössä. Isästään hänellä ei ole mitään tietoa, mutta tietää, että hänen isoäitinsä on yhä elossa. Birgit ja Peter ovat olleet vaitonaisia asioista suojellakseen Lounaa, joka on heille kuin oma tytär. Suorasukaista, autismipiirteiden takia erikoisesti käyttäytyvää Valoa ärsyttää Lounan menneisyyden vatvominen ja äidin sureminen, sillä eihän tämä ole koskaan edes äitiään nähnyt. Lounaa taas ärsyttää Valon asenne ja omistushaluisuus, sillä tämä osoittaa mustasukkaisuuden merkkejä heti, kun Louna tutustuu paremmin helsingistä tulleisiin vierailijoihin, Oonaan, Hannekseen ja Mikkiin. 

Helsingin kolmikosta Oonan veli Hannes alkaa kiinnostaa Lounaa erityisen paljon, kunnes hän saa kuulla, että tällä on tyttöystävä mantereella. Niinpä tietysti. Omille tunteilleen ei voi kuitenkaan oikein mitään, ja parin välillä on pientä, kuumaa flirttiä melontaretken lomassa. Lounan aiempi aikomus pitää välivuosi ja odottaa lukioon menoa siihen, että vuotta nuorempi Valokin on lähdössä, alkaa väistyä mielenkiintoisemman suunnitelman edessä. Oona ystävineen houkuttelee Lounaa Haagan yhteislyseoon, jossa he kaikki  opiskelisivat myös. Sattumoisin Lounalle olisi asuntokin olemassa lähistöllä, sillä äidiltä peritty asunto on odotellut häntä vuokrattuna. Pystyisikö hän selvittämään juuriaan Helsingistä käsin paremmin? Valo ei tietenkään ota Lounan suunnitelmia hyvin vastaan ja ystävät ajautuvat ikävään riitaan. 

- Ajattelitko kertoa mulle lainkaan vai olisitko vain jonain kauniina päivänä häipynyt saarelta? (s. 93)

Meren koskettamat on kirja täynnä suuria tunteita, menneisyyden haamujen selvittelyä ja rosoista elämää. Lounalle paljastuu, ettei äidin menneisyys ole kovinkaan ruusuinen, eikä isoäitikään ole täydellinen pullantuoksuinen mummo. Ikänsä saaristolaiselämää elänyt Louna sopeutuu Helsingin vilinään yllättävän hyvin uusien, ihanien ystävien avulla, ja samanlailla tyttö löytää luonnon rauhaa pääkaupungistakin. Mikki ja hänen pikkuveljensä Risse, josta tulee Lounalle hyvä ystävä, asuvat vanhempiensa työn vuoksi Suomenlinnassa, ja sinne kirjan tapahtumat sijoittuvat useaan kertaan, koska nuoret viihtyvät siellä paremmin kuin hyvin. Poikien vanhemmat Petteri ja Anu ovat erittäin vieraanvaraisia ja mukavia, ja Louna tuntee olevansa siellä turvassa.

Meri on vahvasti läsnä kirjassa. Ikävämmistä yhteyksistä eli Estonian turmasta siirrytään mukaviin melontaretkiin, purjehtimassakin käydään ja kalastamassa tietysti. Voin miltei kuulla lokkien kirkunan ja meren aaltojen äänet lukiessani niitä kohtia, joissa olla Utössa ja Suomenlinnan tienoilla. Louna on elänyt aina elänyt saarella ja on osa sitä ja sen luontoa, ja juuri tämä kiehtoo Hannesta, joka ihastuu tyttöön heti ensi silmäyksellä. Lounan ja Hanneksen välillä on toimivaa flirttiä ja hapuilevaa tunteiden tunnustelua. 

- Arvaa mitä Valo? Oona kysyi toivuttuaan hiukan. - Sä vielä pyyhit tällä kaupungilla lattiaa ja saat sen palvomaan itseäsi. (s. 187)

Kirjassa on tosi erilaisia henkilöhahmoja, joista esimerkiksi Lounan ystävä Valo on monisäikeisin tapaus. Alussa suorastaan inhosin häntä hänen käytöksensä takia, mutta onneksi hän muutti hieman tapojaan kirjan edetessä. Pidän siitä, että aikuisetkaan eivät jääneet pelkiksi statisteiksi, vaan heilläkin on lähes jokaisella oma persoonansa ja tarinansa.

Suurimmat tunteenpurkaukset ja yllättävimmät käänteet on säästetty ihan kirjan loppumetreille. Kyyneleiltä ei voi paatuneinkaan lukija välttyä, sillä niin tunteikasta tapahtumaa on luvassa. Yllätyinkö totaalisesti lopun käänteistä? En ihan täysin, sillä kyllä minä ainakin aloin jo arvailemaan, mitä tuleman pitää. Kirjassa ripotellaankin hienovaraisia vihjeitä, jotta lukijakin voi itse päätellä lopputulemaa ennen Lounaa. 

Meren koskettamat on Finlandia-palkintoehdokkuutensa ansainnut. Pidän kovasti peukkuja pystyssä! 

Annan arvosanaksi 4,5

Kiitos arvostelukappaleesta!

Muualla: 

Lue meille äitikulta

Kirjavinkit (Mikko)

Lastenkirjahylly

Samantyylistä:

Itämeri-duologia: Leena Paasio

Kuinka särkeä sydän?: Heidi Silvan

 Kuinka särkeä sydän?: Heidi Silvan. Myllylahti 2024

Kansi: Karin Niemi

"Nuortenromaani elämää suuremmista tunteista, sydämiä särkevistä tapahtumista ja rakkaudesta.

Lyhyt, traumaattinen hetki voi muuttaa onnellisen elämän suunnan.

Kooste siitä, miten sydämensä (todellakin) voi saada pirstaleiksi:

- Rakastu mahdottomaan kohteeseen.

- Puuduta tunteesi.

- Sairastu.

Frida on aina rakastanut Aapoa. Ensihetkestä lähtien hän on tiennyt, että he kaksi kuuluvat yhteen, ja romanttisesti haaveillut yhteisestä elämästä. Mutta Frida on ensin kovin nuori ja ikäero suuri, joten katse hakeutuu muihin poikiin.

Vie vuosia, ennen kuin Frida ja Aapo saavat toisensa ja elämä on ihanaa. Kunnes ei enää olekaan.

17-vuotiaalle Fridalle tapahtuu asia, joka suistaa hänet rakkauden raiteelta rymisten sivuun. Frida saa tietää, kuinka sydän särjetään, miten se paikataan, kuinka kaikki rikotaan – ja lopulta myös, miten kaiken saa korjattua." (Myllylahti)

Oma arvio:

Kuinka särkeä sydän on oululaisen Heidi Silvanin kymmenes romaani. Ajattelin kirjan nimen perusteella, että nyt olisi vuorossa ihan ehta rakkausromaani. Kirjan luettuani en menisi ihan puhtaasti rakkausromaaniksi tätä tituleeraamaan, sillä mukaan chick lit -henkiseen juoneen sekoittuu hyvin synkkiä elementtejä.

Silvanille tyypilliseen tapaan lukijaa välillä suoraan puhuttelevana minäkertojana on 17-vuotias Frida, joka haluaa kertoa oman tarinansa rikkoutuneesta sydämestään. Tarinaan kuuluu toki myös muiden rikkinäisiä sydämiä, joihin itse Frida on osin syypää. Kaikki alkaa siitä, kun hän nelivuotiaana rakastuu itseään neljä vuotta vanhempaan Aapoon, häntä seurakunnan iltapäiväkerhon pikkujouluissa peppuun purreen Taunon isoveljeen. Noh, siinä määrin, miten nelivuotias nyt voi rakastua. Aapo tulee kuitenkin olemaan Fridan elämässä mukana myöhemminkin. Hän on samalla luokalla lukiossa isosisko Briitan kanssa ja edelleen ihastunut 12-vuotias Frida hurmaa Aapon kaakaoviiksillään. Hän on kuitenkin ihan liian nuori Aapolle tuolloin.

Aapo kääntyi katsomaan minua ja räpsäytti hymyillen molempia silmiään. Se oli kuin silmänisku, jota oli loivennettu pikkulapsitasolle sopivaksi. (s. 18)

Myöhemmin Aapon ja Fridan tiet kohtaavat milloin missäkin. Häpeällisiä tilanteita syntyy, kun känninen 14-vuotias Frida hyppää Aapon kyytiin ja Aapo läksyttää Fridaa alkoholin haitoista. Frida on innostunut suutelemisesta ja tämä ei varmastikaan myös nosta pisteitä Aapon silmissä, sillä Frida tarvii monta harjoittelukappaletta moiseen touhuun. Sitten vielä Fridalle puhkeaa huuleen jäätävä herpes Aapon pikkusiskon Venlan synttäreillä, jota lääkikseen halajava Aapo isällisesti sitten hoitaa. Vaikka Fridaa alkuun nolottaa koko herpeshomma, hän ei saa mielestään tuota ihanaa hetkeä Aapon kanssa. Soppaa sekoittaa Aapon pikkuveli Tauno, joka on rakastunut Fridaan.

Ja sitten. Silloin. Uskoin ensimmäisen kerran kuulevani hänen ajatuksensa. (s. 81)

Lukijaa jännittää, saako välillä hiukan holtittomasti käyttäytyvä Frida koskaan järkevää Aapoa, joka tuhahtelee Fridan juomiselle ja pussailuille. Ysin päättäjäisiltana Frida on päättänyt onnistua, mutta miksi kaiken täytyy olla niin vaikeaa? Frida ei tiedä, että heidän aikansa vielä koittaa, mutta se hetki ei ole vielä nyt. Ensin Fridan sydämen täytyy särkyä hiukan. Lopussa särkyy sydämen lisäksi mielikin.

Sillä tavalla särkyy sydän. Se särkyy petettyihin odotuksiin. Jos jossakin vaiheessa päätyy kuvittelemaan tai odottamaan liikoja, todellisuus ravistelee ja sitä seuraa pettymys, jonka jälkeen huomaa ryömivänsä elämänsä raunioilla ihmettelemässä itkunparkuista ääntä, joka syntyy, kun sydän ensimmäisen kerran kunnolla särkyy. Kyllä se vielä lyö ja pitää elintoimintoja yllä, mutta ei voi sanoa, että se toimisi kunnolla. Ei se toimi. Se on rikki. (s. 57)

Fridan kommellukset ovat hyvin bridgetjonesimaisia, vaikka minä tunsin enimmäkseen myötähäpeää kuin lämmintä samaistumista. Aapo on kirjan ärsyttävin hahmo. Hän on kuin pojan  hahmoon puettu aikuisen ääni, joka valistaa juomisen huonoista puolista ja kertoo, miten herpes syntyy ja miten sitä hoidetaan. En oikein ymmärtänyt tätä herpeskohtausta enkä pitänyt sitä oikein mitenkään päin hauskana. Yöks. 

Kirjan lopussa asiat synkistyvät ja Fridan mieli mustuu, tai suorastaan särkyy, kokonaan erään traagisen tapahtuman jälkeen. Kirjan loppu yllättääkin, sillä muuten niin hilpeänhauskaan kirjaan tulee hyvin loppuvaiheilla radikaaleja juonenkäänteitä, joista hilpeys on kaukana. Tämä käännös sai mieleni hyvin kahtiajakautuneeksi: toisaalta kirja on hyvin yllättävä ja persoonallinen, toisaalta loppuosa menee hiukan liian erilaiseksi, mitä kirja muuten on ja kääntää asetelman ihan täysin päälaelleen. Onko se hyvä vai huono, se on makuasia. Voisin uskoa, että kohderyhmään tämä kirja voisi upota paremmin kuin minuun. 

Liiskautunut sydän. Elämän pysäyttämä, pallean tyhjentämä, peruuttamattoman fataali sydämen laajentuma. Se minulle tuli kuviosta mieleen. Ja sydän oli minun. (s. 121)

Pidän kirjassa kovasti sen rakenteesta, jossa luvut on otsikoitu erilaisina ohjeina sydämen särkemiseen. Luvut ja kirjan kolme eri osaa johdattavat lukijaa kohti kaiken rikkomista, joka tapahtuu siis kirjan kolmannessa osassa. Siellä juoni kääntää suuntaansa kohti synkempiä sävyjä. Luin kirjan uteliaana enkä tylsistynyt missään vaiheessa, joten viihdyttäväksi voisin tätä kutsua, vaikka silmiäni pyörittelinkin muutamille kohdille enkä osannut varautua lopun käänteisiin. 

Annan arvosanaksi 3,5

Kiitos kustantajalle arvostelukappaleesta.

Kirja muualla:

Lastenkirjahylly

Samantyylistä:

Pinja Sanaksenaho ja Sari Luhtanen: Aurora

Luk(i)ossa: Aino Leppänen

 Luk(i)ossa: Aino Leppänen. Myllylahti 2024

Kansi: Karin Niemi

"Mikä ihmeen ”samaistuttava säeromaani omien piirien löytämisestä ja totuuksista, jotka ulkokuori niin helposti peittää”? Lue itse, kyllä se siitä selviää.

Joose on tottunut pakkaamaan tavaransa kerta toisensa jälkeen. Isän työn perässä muuttamisessa on se hyvä puoli, että Joose on jo vaihtanut maisemaa ennen kuin kukaan ehtii ihmetellä, kuka hän edes on. Muutto pikkupaikkakunnalle Vaalaan osoittautuu hankalammaksi. Väkijoukkoon sulautuminen on vaikeaa, jos sellaista ei ole.

Lukio-opinnot lähtevät käyntiin mallikkaasti, mutta yksin vietettyjen ruokatuntien sijaan hänet pyydetään mukaan erikoiselta tuntuvaan porukkaan. Ensireaktion jälkeen kutsu alkaa kummasti houkutella.

Vaiteliaan isän kanssa kaksin asuminen on aina ollut hyvin itsenäistä, mutta nyt edes kotona ei saa syrjäytyä rauhassa. Naapuritalossa tarvitaan välillä apua koiran kanssa, ja karvaturria hoitaessaan Joose tulee tutustuneeksi myös ystävälliseen naapuriin.

Mutta kun tapaa uusia ihmisiä, voiko arvatakaan, kuinka paljon yhteistä heidän kanssaan oikeastaan onkaan?" (Myllylahti)

Oma arvio:

Mikä ihmeen takakansiteksti tämä nyt on olevinaan? Jäin hetkiseksi aikaa ihmettelemään tätä Aino Leppäsen Luk(i)ossa-säeromaanin takakannen kuvausta, joka on hivenen...öhm...erikoinen ja tönkkö. Noh, luenpa kirjan itse, niin kaikki selviää, kuten tekstissä kehotetaan.

Joose aloittaa lukion uudella paikkakunnalla Vaalassa. Hän on vaarassa jäädä jälleen yksinäiseksi sudeksi, mihin hän jatkuvasti isänsä töiden takia muuttaneena on tottunutkin, mutta sitten hänet äkkää hyvin erikoinen poikakaksikko, kummallisesti pukuihin pukeutuneet Otto ja Anttu, jotka ottavat uuden tulokkaan siipiensä suojaan. Alkuun Joose ei haluaisi ehkä tuohon porukkaan mukaan, koska on ennemmin yksin kuin omituisessa seurassa, mutta sitten hän huomaa olevansa kuitenkin osa porukkaa, johon kuuluu myös Tomas, Jere ja Santeri. Ja kaikilla on puvut päällä.

"Tervetuloa vaalaan,

me olemme virallinen vastaanottokomitea

ja sinulla on nyt mahdollisuus kysyä 

viiden minuutin ajan

mitä tahansa kysymyksiä

ilman että kukaan tuomitsee.

Ja, aika alkaa nyt!" (s. 13)

Jodelissa tytöt ihailevat erilaisesti pukeutuvia, rohkeita tyyppejä, kun taas jotkut pitävät heitä täysinä pelleinä. Pojat ovat saaneet innoituksensa pukeutumiseensa How I met your mother -sarjasta, jossa väitetään ihmisten olevan porukassa viehättävämpiä kuin yksittäin arvioituna. Näin he ovat saaneet loppumaan koulukiusaamisen omalta kohdaltaan. Pian Joosekin, joka on tullut pahasti kiusatuksi aiemmilla asuinpaikkakunnillaan, haluaa isänsä ostavan hälle puvun.

Nyt Joose oli levitellyt puvuntakin liepeitä
ja pyörähtänyt ympäri.
Joose ei ollut enää Joose.
Ja silti hän ole enemmän Joose
kuin vielä koskaan ennen.(s. 52)

Näyttäisi siltä, että jumalan selän takana Vaalassa Joosen elämässä alkaakin näkyä valoa. Joose pääsee porukan mukana saunailtoihin, ja tutustuu muihinkin tyyppeihin. Naapurissa asuva perhe pyytää Joosea hoitamaan heidän labbistaan, Hermua, kun äiti Tiina käy operoitavana. Koirasta tuleekin Jooselle henkireikä. Tiinan lapsi,  muunsukupuolinen (vai olikohan hän trans, en nyt ole ihan varma) Veke vaikuttaa myös kivalta, vaikka Joosea hämmentää nähdä koulussa tytön vartalolla varustettu tyyppi samassa pukkarissa. Koulutehtäviä on helpompi ratkoa yhdessä kavereiden kanssa ja yhteistä telttaretkeäkin suunnitellaan. Vaalassa on myös hyvät puitteet maastopyöräilylle, Joosen rakkaalle harrastukselle. Ehkäpä sitä voisi pyöräillä joskus naapurin Vekenkin kanssa? Antun isosisko hottis Lotta sekoittaa Joosen ajatukset ja aiheuttaa levottomia unia ja suihkuhetkiä.

Valitettavasti isän työprojekti alkaa olla siinä vaiheessa, että hän väläyttelee Jooselle jo tulevaa seuraavaa muuttoa. Jooselle riittää. Hän ei haluaisi enää muuttaa, varsinkaan nyt, kun on alkanut saada kavereita. Joosen isä on ollut luonnollisesti  äidin kuoleman jälkeen allapäin eikä oikein osaa puhua tunteistaan. Lukossa on siis isäkin.

Joose halusi huutaa.

Minähän en vittu muuta.

Mutta hillitsi itsensä.

Asiasta meuhkaaminen

tuskin auttaisi. (s. 173)

Luk(i)ossa on säeromaani, johon on saatu mahdutettua todella paljon tärkeitä teemoja ja nuoren miehen elämää. Valitettavasti Joosen tarina ei päässyt minun ihoni alle enkä oikein innostunut tästä erikoisen (omituisen) poikaporukan hengailusta. Kai minä olen jotenkin rajoittunut. Rasittavan muodollisesti puhuva Otto kävi erityisesti minun hermooni. 

Olin myös hieman pettynyt kirjan rakenteesta, sillä olen tottunut siihen, että säeromaaneissa on tekstin väljyyttä. Tässä säkeet on kirjoitettu yhteen pötköön, joten muoto ei noudattele ihan perinteistä säeromaanin kaavaa. 

Koska tämän kirjan teemana on vahvasti koulukiusaaminen, on tarinan sekaan lomitettu tositarinoihin perustuvia parin-kolmen sivun mittaisia taustoituksia kunkin henkilön kiusaamiskokemuksista. Mukaan pääseen myös Joosen isä. Kiusaamistarinoita on monesta näkökulmasta, kuten kiusatun äidin ja kiusattujen lasten tai nuorten itsensä. Kirjan lopussa on vielä terveisiä koulukiusatuille, eli lyhyitä tsemppitarinoita todellisilta kokemusasiantuntijoilta. Nämä tuovat kiusaamisteemaan vaikuttavuutta ja tekevät kirjasta todentuntuisen, vaikka Joosen tarina onkin fiktiivinen. Tästä aiheesta on toki hyvä olla kirjoja, ja uskoisin, että tämä voisi olla hyvä yhdessä käsiteltäväksi teokseksi esim. yläkoulun äidinkielen tunneilla. 

Annan arvosanaksi tälle 3

Kiitos kustantajalle arvostelukappaleesta!

Muualla:

Kirjavinkit

Samantyylistä:

Nollasummapeli: Heidi Silvan

Sisäsiisti: Miska Valos

 Sisäsiisti: Miska Valos. WSOY 2023

Kansi: Kaisu Sandberg (suunnittelu), Joel Slotte (kuva: Kruununhaka toukokuussa)

"Nuoren kirjailijan kiihkeä esikoisromaani.

Sisäsiisti on parikymppisen Miska Valoksen vahva esikoisromaani oman turvaverkon löytämisestä ja ympäröivään maailmaan sopeutumisesta. Transpojan näkökulmasta kerrottu teos tutkii miehen malleja perheessä, kaveriporukassa ja kulttuuripiireissä, joita kaikkia leimaa hyväosaisuus – ja joissa yksilöt voivat pahoin.

Esra on transpoika, lukion toisella ja kulttuuriperheen kuopus. Hän räpiköi läpi perheillallisten, bileiden ja pakollisten kurssisuoritusten, ja ennen vapaudelta tuntuneet asiat ovat jo menettäneet hohtonsa. Elokuvaohjaajaisä on tehnyt Esrasta näyttelijän, äiti kirjoittaa autofiktiota ja siskon syömishäiriö herättää perheessä lähinnä julmuutta. Kyynistynyt Esra kamppailee ulkopuolisuuden tunteen kanssa ja kaipaa turvaa, muttei tiedä kuinka asian korjaisi. Miska Valos kirjoittaa tarkkanäköisesti perhesuhteista, nuoruudesta, transsukupuolisuudesta ja Helsingin kulttuuripiirien itseironisista vesoista." (WSOY)

Oma arvio:

Kirjan kansikuva alkuun hämmentää, sillä se on värimaailmoineen ja hedelmäasetelmineen jotenkin hyvin kasaria ja luo mielikuvan, että kyseessä olisi aikuisten romaani. Miska Valos kiittää esikoiskirjansa lopussa Joel Slottea taideteoksensa Kruununhaka toukokuussa lainaamista kansikuvaan, johon Kaisu Sandberg on sen hienosti sommitellut. Kansi on oikeasti tosi hieno ja huomiota herättävä, ja kirjan luettuani huomaan sen sopivan uskomattoman hyvin kirjan tarinaan. Kovin nuoria se ei välttämättä ensi kädessä houkuttele lukemaan, mutta en itsekään tätä lähtisi suosittelemaan kuin vähintään nuorille aikuisille.

Kirpputorilla kalju mies tulee luokseni vyötä pidellen. Hän haluaa tietää onhan se mielestäni miesten vyö. Minusta on tullut auktoriteetti näissä asioissa.(s. 298)

Kirjan päähenkilö on 17-vuotias transpoika Esra, joka kuuluu taiteilijaperheeseen: isä on tunnettu elokuvaohjaaja ja ex-malli äiti kirjailija, jolla on nyt työn alla autofiktiivinen teos. Esra näyttelee itsekin, sillä hän ei ole voinut välttyä rooleista isänsä elokuvissa. Hän on siinä vieläpä varsin hyvä. Eri asia, nauttiiko hän niinkään leffarooleistaan, vai tekeekö hän niin vain, koska isä käskee. Esra on myös luonnollisesti taidelukiossa, kuinkas muutenkaan. Esralla on myös vähän vanhempi isosisko Ingrid, jolla on jonkin sortin syömishäiriö. Niin ja sitten heillä on vanha kultainennoutaja, Kulta.

Kirjassa liikutaan tunnelmasta toiseen, kohtauksesta toiseen, kuin elokuvassa. Esra on aloittanut testojen käytön ja tarkkailee muutoksia itsessään. Hänen paras ystävänsä Hillevi on hankkinut niitä katukaupasta, koska Esra ei ole vielä päässyt transpolin asiakkaaksi. Ystävyys Hillevin kanssa on hyvin ongelmallista: Hillevi oli aiemmin yksi pahimmista Lumin kiusaajista. Lumi ja Esra olivat aiemmin hyvät ystävät, mutta nyt Lumi on aika ynseänä Esran takinkäännöstä. Hillevi on sitä paitsi oikea piikki lihassa, sillä hän saattaa päästellä vaikka mitä häijyä suustaan. Tosi rasittava persoona siis. 

Eräissä bileissä Esra tutustuu mielenkiintoiseen transpoika Karoon, josta hän selvästikin kaipaisi uutta ystävää itselleen hermostuttuaan Hilleviin, mutta sitten Hillevi tuntuu kaappaavan Karon kokonaan itselleen. On myös eräs Pontus, jonka kanssa Hillevillä on ollut aiemmin juttua, ja joka pussaa Esraa yllättäen. Myöhemmin kuvioihin tulee myös elokuvakuvioista tuttu Vilko, joka alkaa kiehtoa Esraa yhä enemmän. Kun hän vain osaisi olla.

"Katsekontaktin oleellisuus on neurotyypillistä propagandaa", Vilko sanoo ja laajentaa silmänsä lautasiksi, tuijottaa kalloni pohjalle saakka. (s- 276)

Kotona tunnelma on ankea ja jatkuvasti tulenarka. Ohjaajaisällä on monen sortin tunnevammoja ja hänen suhtautumisensa esimerkiksi Ingridin syömiseen on painostavaa. Hän ei oikein osaa tukea Esraakaan oikealla tavalla. Esra yrittää saada yhteyden äitiinsä, vaikka tätä ärsyttää se, että hän kirjoittaa omista lapsistaan kirjaan asioita. Yhteinen mökkiviikonloppu alkaa hyvin kiusallisissa tunnelmissa, mutta sujuu paremmin kuin koko perheen yhteinen joulu mökillä, jonka seurauksena Ingrid muuttaa pois kotoa. Esraa vaivaa isän metodit uusimman leffan kuvauksissa. Olisikohan Esrankin aika muuttaa omilleen?

"En mä nyt oikeesti kuvittele että teidän olis vaikeampi rakastaa mua koska mä olen trans. Mutta kyllä MUN on vaikeampi rakastaa TEITÄ sen takia. Kun aina tulee jotain tällaista paskaa vastaan."(s. 94)

Kirjan tyyli on minun makuuni hiukan liian tyylittelevä. Jos tämä olisi aikuisille suunnattu romaani, sen sallisin paremmin, mutta nuorten aikuisten kirjojen tyylissä rakastan juuri sellaista helppoutta, kikkailemattomuutta ja selkeyttä. En nyt väitä, että Sisäsiisti olisi varsinaisesti vaikea lukea, mutta jotain kirjan tyylissä kuitenkin on, joka ei iske minuun täysiä. Erittäin vaikuttava ja aiheeltaan tärkeä esikoisromaani tämä tyylistään huolimatta on. Esran tunteita ja ajatuksia muutosprosessissa tulee luontevasti muun, tasaisesti soljuvan juonen lomassa. Kirjassa ei tosin kovin mullistavia juonenkäänteitä ole. Se tasapainottelee Esran monien eri tunteiden välillä. Kirjassa on luopumista, mutta myös uuden opettelua, itsensä etsimistä, irtautumista ja joukkoon soluttautumista. Koko nuoruuden kirjo siis.

Ihmissuhteissa ei tapahdu juuri mitään, mutta silti tapahtuu paljon. Monet henkilöhahmoista ovat tosi hämmentäviä, jopa vastenmielisiä, kuten Hillevi ja Pontus. Minulle tulee tästä hiukan mieleen Jenni Toivoniemen Valtakausi, joka voisi Kallion taidelukiosta valmistuvien nuorten ihmissuhdesotkuineen olla hyvin jatko-osa tälle. Sisäsiisti johdattaa minut sellaiseen maailmaan, joka on minun nuoruuteeni peilaten mahdollisimman vieras. Amiksessa opiskelleena, Pohjois-Pohjanmaalaisen pikkupaikkakunnan nuorena liikuin täysin erilaisissa kuvioissa kuin taidelukiolainen helsinkiläinen nuori. Tietyt asiat ovat toki aina universaaleja, kuten epävarmuus, ystävyyssuhteiden ailahtelevaisuus ja oman paikan hakeminen nuoruuden ja aikuisuuden taitekohdassa.

"Kyllä viinakin aina välillä menee."

"Ootko sä sellainen sober curious. Selväutelias."(s. 275)

Kirjassa on muuten mielenkiintoinen samankaltaisuus muutamia vuosia sitten sattuneeseen #metoo-tapaukseen, jossa eräs tunnettu suomalainen elokuvaohjaaja vaadittiin tilille kyseenalaisten metodiensa vuoksi. Sattumoisin myös hänen ex-vaimonsa, joka viihtyy merenrantamökillä kuten tämän kirjan äitikin, kirjoitti  autofiktiivisen teoksen omista tunteistaan ja jälkikasvustaan. Sattumaako?

Arvosanani on 4-

Kiitos kustantajalle arvostelukappaleesta.

Muualla:

Helsingin Sanomat

Lukufiilis

Savon Sanomat (maksumuurin takana)

Samantyylistä:

Valtakausi: Jenni Toivoniemi

Normaaleja ihmisiä: Sally Rooney

Kesän jälkeen kaikki on toisin: Siri Kolu

Amiraali: Mila Teräs