Heidi's bookshelf: read

Heartstopper: Osa 1
Kiss My JUHANNUS
Sydämenmuotoinen kesä
Kiltin tytön murhaopas
Perfect on Paper
Lomalla kaikki on toisin
Kärsimyskukkauuteaddiktio
Stranger Things: The Other Side
Laura Dean Keeps Breaking Up with Me
10 totuutta ja yksi tehtävä
Punapipoinen poika
Kiss Me - Rakkautta Mykonoksella
Counting Down with You
Laakson linnut, aavan laulut


Heidi's favorite books »

sunnuntai 30. elokuuta 2020

Mitä jos en löydä sinua koskaan: Mhairi McFarlane

Mitä jos en löydä sinua koskaan: Mhairi McFarlane. Suomentanut Hanna Arvonen. HarperCollins 2020.


Englanninkielinen alkuteos: If I never met you. Kansi: Jenny Liljegren (suunnittelu), Shutterstock

"Romanttisia illallisia, pussailukuvia somessa, säännöt sovitaan sähköpostitse – ja mikä parasta, suhteella on ennalta sovittu päättymispäivä. Eli toisin sanoen täydellinen valeromanssi!

Laurien poikaystävä jättää hänet kahdeksantoista yhteisen vuoden jälkeen ja Laurie on aivan rikki. Hän kammoksuu ajatustakin aloittaa deittailu uudelleen, saati sitten Tinderissä. Kaiken lisäksi käy ilmi, että hänen exänsä uusi tyttöystävä on raskaana. Ja mikä pahinta, hän joutuu edelleen työskentelemään samassa toimistossa exänsä kanssa, joka päivä.

Kun Laurie sitten eräänä iltana juuttuu toimistolla samaan hissiin komean kollegansa Jamien kanssa, he suunnittelevat yhdessä täydellisen ratkaisun kummankin elämäntilanteeseen: valeromanssin. Mutta asiat kuitenkin monimutkaistuvat: raja sen välillä, että esittää rakastunutta ja on oikeasti rakastunut, osoittautuu haastavaksi. Valesuhteessa ei onneksi voi kuitenkaan särkeä sydäntään – vai voiko?"(HarperCollins)

 Oma arvio: 

Rakastan kliseitä, ja erityisesti rakastan romanttisten kirjojen ja elokuvien kliseitä. En siis pane ollenkaan pahakseni, vaikka kirjan tai elokuvan tarinassa käytetään tiettyjä, odotettavissa olevia juonikuvioita. Tässä Mhairi McFarlanen teoksessa Mitä jos en löydä koskaan tarina on rakennettu yhden usein käytetyimmästä juonikuvioista varaan: mies ja nainen esittää olevansa yhdessä, mutta lopulta rakastuvat toisiinsa oikeasti. Lisäksi kirjan lopussa on hyvin bridgetjonesimainen kohtaus, jossa päähenkilö Lauren juokseen juna-asemalle ehtiäkseen kertoa Jamielle, kuinka paljon tätä rakastaa - yllään tietenkin vain ensimmäiset löytämänsä, kulahtaneet vaatteet. Mutta uskokaa pois: se toimii! 

Olen hyvin positiivisesti yllättynyt tästä kirjasta. En ole tutustunut aiemmin McFarlanen tuotantoon, ja häneltä on kuitenkin jo suomennettu aiemmin viisi kirjaa. Jotenkin mieleni kaipasi kunnon romantiikkaa, joten tämän veikeän kannen nähtyäni ja kirjan kuvauksen luettuani pyysin arvostelukappaletta. 

Kirjan alussa 36-vuotias Laurie tuntuu elävän täydellistä elämää upean miesystävänsä Danin kanssa. Heillä on takanaan jo 18 yhteistä vuotta. Naimisiin he eivät ole koskaan kokenut tarvetta mennä, mutta viime aikoina Laurie on elätellyt toiveita lapsesta. Laurie on bilettämässä parhaan ystävänsä Emilyn kanssa, ja palattuaan kotiin sohvalla istuu apea Dan, joka nakkaa pommin suorilta Laurielle: hän ei halua olla enää Laurien kanssa. Hän ei halua lasta eikä elää samaa elämää kuin hän. Dan haluaa erota.

"En tiedä, miten muutenkaan voisin tämän sanoa. En ole onnellinen, Laurie." (s. 29)

Laurie ja Dan ovat samassa lakifirmassa töissä, joten he päättävät olla vielä paljastamatta juoruisalle työyhteisölle eroavansa. Dan vakuuttaa hajallaan olevalle Laurielle, ettei tällä ole ketään toista, mutta sitten, parin kuukauden kuluttua hän tulee pudottamaan uuden pommin: kilpailevan firman nainen Megan odottaa Danille lasta. Mitään ei suunniteltu, ei, eikä Dan halua tätä. Laurie ei voi käsittää, miten mies voi tehdä mitään noin kamalaa! Lisäksi hän saa ongittua selville, että Danilla ja Meganilla on kuin onkin ollut jotain tekeillä jo heidän seurusteluaikanaan. 

Emily

Toista perässäni: "Minä en ole ansainnut tätä." Tulen luoksesi heti kun voin. Saanko soittaa Danille ja haukkua häntä kusipääksi? En halua, että unohdamme asianmukaiset muodollisuudet tämän kaiken keskellä. (s. 101)

Lauriella on onneksi ihana tukiverkosto: ihana ystävä Emily, hupaisa työkaveri Bharat ja hänen Diana-vaimonsa sekä myös äärifeministinen Emilyn ystävä Nadia, joka lausuu aina suorat sanat miesten toiminnasta. Ja sitten sattuman kaupalla Laurie saa yllättävän liittolaisen, nimittäin saman lakifirman hottiksen Jamien, joka tunnetaan pahimpana naistenmiehenä. Juututtuaan samaan hissiin he päättävät jatkaa iltaa drinkeillä ja saavat hullun idean: mitä jos he esittäisivät pariskuntaa firman joulujuhlaan saakka, jotta Jamiella olisi paremmat mahdollisuudet saada osakkuus firmasta ja Laurie saisi tehtyä Danin niin mustasukkaiseksi, että matelisi takaisin tämän luokse. Mikäpä ettei. Parivaljakko laatii säännöt, jonka mukaan kumpikaan ei saa tapailla toisia eikä kertoa muille huijauksesta. Ensimmäinen tyrmäävä selfie Instagramiin ja huijaus alkakoon.

Oli selvää, että se päättyisi kyyneliin. Toisaalta se myös alkoi kyynelistä. Laurie oli 98-prosenttisesti pelkkiä kyyneliä. Hän epäili,  että olisi ikuisesti osittain kyyneliä. Hänellä ei ollut mitään hävittävää. (s. 141)

Vaikka kirjan idea tuntuu tyhjäpäiseltä, kuin aikuisten versiolta Jenny Hanin Pojille, joita joskus rakastin -kirjasta, on kirja ihmeen toimiva ja syväulotteinen. Sen vahvuuksia on loistavat sivu- ja taustahenkilöt, kuten Laurien mainiot ystävät, ja Jamien vanhemmat ja lapsuudenystävä Hattie, jotka eivät saa kirjasta paljoa tilaa, mutta jäävät mieleen. Jamien ja Laurien tutustuessa ja ystävystyessä he jakavat omat kipupisteensä toisilleen, ja näin ollen lähentyvät ja rakastuvat toisiinsa luontevasti. He rakastuvat nähdessään toistensa hyvyyden, ja tämä on todella kaunista eikä ollenkaan pinnallista instarakkautta.

"Minähän sanoin, että kun alkaisit uskoa itseesi, olisit pysäyttämätön." (s.344)

Pidän myös kovasti kirjan feministisestä otteesta, joka ei kuitenkaan vie liikaa valtaa tarinalta. Laurie joutuu monestikin työssään ja elämässään kohtaamaan ennakkoluuloja niin ihonvärinsä kuin sukupuolensakin takia. Pahin kohtaus syntyy, kun Laurieta pitkään liehitellyt Michael ja ex-Dan päättävät ottaa asiakseen puuttua Laurien ja Jamien suhteeseen asenteella, kuin he omistaisivat Laurien. He kun eivät voi uskoa, että Laurie olisi vapaaehtoisesti pahamaineiden Jamien kanssa ja kovistelevat miestä jättämään Laurien rauhaan. Laurie pölähtää keskellä tilannetta ja sanoo miehille suorat sanat, kuinka hän ihan itse päättää, kenen kanssa on ja ei ole. Emilyn feministikaveri Nadia sanoo hauskan nasevalla tyylillään suorat sanat, ja olisin toivonut hänen olevan enemmänkin mukana kirjassa.

Eroaan surevaan Laurieen on helppo samaistua, varsinkin jos on omakohtaista kokemusta aiheesta. Hänen tuskansa on kuvattu hyvin realistisesti ja uskottavasti.

Kirja toimisi loistavasti romanttisena komediana. Voi, kun joku tuotantoyhtiö nappaisi tästä oikeudet itselleen! Myönnettäköön, että kirjan idea on jo nähty, mutta tämä voisi silti toimia uudelleen. Näkisin niin jo sieluni silmillä kauniin Laurien ja upean Jamien kiihkeän tanssin ja melkein-suudelman joulujuhlissa, juna-asemakohtauksen ja Emilyn, Nadian ja Laurien miesruotimiset pubeissa.

Aion myös takuuvarmasti lukea myös muut McFarlanen teokset, sillä pidän kovasti hänen tyylistään kirjoittaa. Kirjassa on sopivan tarttuvaa huumoria, joka ei tunnu vaivaannuttavalta. Lisäksi kirjassa on osuvia lausahduksia elämästä, joista suosikkini on tämä: "Nukkuminen toisen sylissä oli yksi niitä juttuja, jotka toimivat elokuvissa, mutta ovat pahuksen epämukavia tosielämässä."(s.265)

Arvosanani 5-

Tämä kirja on arvostelukappale, kiitos kustantajalle.

Muissa blogeissa:

 En löytänyt muita bloggauksia

Samantyylistä luettavaa:

Jenny Han: Pojille, joita joskus rakastin

Josie Silver: Ole minun

 

keskiviikko 19. elokuuta 2020

Klassikkokeskiviikko ~ Uljas uusi maailma: Aldous Huxley

Uljas uusi maailma: Aldous Huxley. Suomentanut I.H.Orras. Tammi 2018 (Ensimmäinen suomenk. painos 1944)


Englanninkielinen alkuteos (1932): Brave new world

 "Aldous Huxleyn vuonna 1932 ilmestynyt Uljas uusi maailma on George Orwellin Vuonna 1984 -teoksen ohella 1900-luvun tieteiskirjallisuuden kulmakiviä. Tieteen ja kulutusyhteiskunnan kehitys on pitänyt huolen siitä, että Huxleyn dystopia on yhä kutkuttavan ajankohtainen.


Romaani sijoittuu tasapainon vuoteen 632 jälkeen herramme Henry Fordin, aikaan jolloin konekulttuuri on kehittynyt niin pitkälle, että ihmisen elämä syntymästä kuolemaan on tieteen keinoin valmiiksi kartoitettu. Lapset syntyvät koeputkissa, ja heti syntymänsä jälkeen heidät jaetaan eri luokkiin, joista kukin toteuttaa sille määrättyä tarkoitusta ja elintapaa. Kaikki on niin automatisoitua ja tarkoin suunniteltua, ettei minkäänlaista häiriötä voi syntyä eikä liioin kehityksen tarvetta ilmene. Jos tyytymättömyys jostain syystä sattuisikin heräämään, palauttaa onnelliseksi tekevä huume, soma, oitis tasapainon. Eräässä tämän maailman kolkassa on kuitenkin villi-ihmisten reservaatti, jossa elämäntaistelu, intohimo, syntymä ja kuolema ovat yhä todellisuutta...."(Tammi)

 Oma arvio:

Innostuin tarttumaan tähän scifi-klassikkoon katsottuani samannimisen, kirjaan perustuvan sarjan HBO Nordicilta. Yritän nyt kuitenkin olla tässä postauksessa vertaamatta kirjaa sarjaan tai toisinpäin, etenkin kun katsoin sarjan ennen alkuteoksen lukemista. Joskus se voi olla epäedullista kirjalle.

Kirjan ensimmäisessä luvussa tutustutetaan lukija heti asian ytimeen, kun Keski-Lontoon hautomis- ja olouttamiskeskuksen johtaja esittelee opiskelijajoukolle tuota suurta mullistavaa laitosta, jossa erotellaan alkiovaiheessa Alphat (nämä ovat aina miehiä), Betat, Deltat, Gammat ja Epsilonit, jotka sitten kasvatetaan pulloiksi kutsutuissa säiliöissä ja syntymän jälkeen oloutetaan keskuksessa sopivaan asemaansa ja rooliinsa. Samalla tulee myös tutuksi mullistava Bokanovski-menetelmä, jonka avulla alkiosta saadaan silmikoitua maksimissaan yhdeksänkymmentäkuusi identtistä kaksosta. Näin pystytään toteuttamaan vielä paremmin maapallon tunnuslausetta: "Yhteisyys, samuus, lujuus." 

Samalla lukija tutustutetaan keskeisiin henkilöihin, joita ovat Alphat Henry Foster ja Bernard Marx sekä keskuksessa työskentelevä hehkeä ja miesten suosima Beta Lenina Crowne. Lenina ja Henry viihtyvät vapaa-ajalla yhdessä, mutta erikoinen Bernard haluaisi Leninan itselleen. Ja tämä ajatus on pöyristyttävä, sillä kirjan yhteiskunnassa kaikki kuuluvat kaikille, ei ole parisuhteita eikä avioliittoja ja seksiä voi harrastaa estottomasti kenen kanssa haluaa. Lenina saa myös huutia ystävältään Fannylta, koska on viihtynyt Henryn seurassa hiukan liian kauan, jo neljä kuukautta. Tuollainen kiintymys on tavatonta.

- Perhe, yksiavioisuutta, romantiikkaa. Kaikkialla nurkkakuntahenkeä, kaikkialla harrastuksen keskittymistä oman edun polttopisteeseen, kiihotteiden ja tarmon ahdasta kanavoimista.

- Mutta jokainen kuuluu jokaiselle, hän lopetti lainaamalla hypnopedista sananpartta. (s. 51)

Johtajan kertomana kuullaan seikkaperäisesti, mitä olouttaminen tarkoittaa. Yölliset, toisteiset ääninauhat tunkeutuvat pienokaisten mieliin ja ohjaavat heitä haluttuun ajattelu- ja käyttäytymismalliin, jotta he voivat sopeutua maailmaan ja heille annettuun asemaan. Alinta kastia olevat Epsilonit ovat lähinnä huoltajia ja siivoojia, mutta he ovat onnellisia eivätkä kaipaa enempää. Ainakin niin kauan, kun he ottavat päivittäisen soma-annoksensa. Tästä tullaankin somaan, joka on lääke kaikkeen: somalla turrutetaan tunteet, sillä kaikenlaiset tuntemukset eivät ole ihmiskunnalle hyväksi. Kaikki syövät somaa, joten kukaan ei tunne mitään. Näin yhteiskunta pysyy vakaana. Tiettyjä tunteita kuitenkin voidaan vahvistaa somalla, kuten hurmoksen tunteita solidaarisuuspalveluksissa, joissa Jumalan sijaan palvotaan herraa  Henry Fordia, joka on koneteollisuuden keksinnöllään sysännyt alkuun suuren koneellistuvan maailman. 

Humala-jumala, Ford ja suuta

annat, tytöt yhdeks muuta.

Pojat, tytöt rauhan saa: 

Humala-jumala vapahtaa.(s. 93)

Kaikista suurin kirjan henkilöhahmoista on kuitenkin Länsi-Euroopan ohjaajapresidentti Mustafa Mond,  joka on yksi kymmenestä maailmanohjaajista. Tämä kaikkialla kunnioitettu vastaa siitä, että yhteiskunta toimii niin kuin sen pitää. Vaikuttava Mustafa jakelee ajatuksiaan täydellisestä yhteiskunnastaan etenkin loppua kohti.

- Hyvä nuori neiti, asianlaita on niin kuin sanoin.

Kuusi kertaa kuusikymmentätuhatta intiaania ja sekarotuista...täydellisiä villejä...tarkastajamme käyvät silloin tällöin alueella...muussa suhteessa ei minkäänlaisia yhteyksiä svistyneeseen maailmaan...noudattavat vielä luotaantyöntäviä tapojaan ja tottumuksiaan...avioliitto, jos tiedätte mikä se  on, hyvä nuori neiti, perheet...ei olouttamista...kammottavaa taikauskoisuutta...kristinuskoa ja totemin- ja esi-isien palvontaa...kuolleita kieliä, sellaisia kuin zuni ja espanja ja athapasca...kuguaareja, piikkisikoja ja muita villieläimiä...tarttuvia tauteja...pappeja...myrkyllisiä sisiliskoja...(s. 111)

Mullistavimmat tapahtumat alkavat Leninan ja Bernardin matkustaessa lomailemaan Villien alueelle erämaahan. Tuolla he törmäävät kaikin puolin hämmästyttäviin, oudosti eläviin intiaaniyhteisön jäseniin, joiden joukossa asuu kuitenkin kaksi valkoihoiseen väestöön kuuluvaa. Turpean lihava, kuusissakymmenissä oleva Linda ja  hänen aikuinen  poikansa John ovat erottuva näky kylässä, ja pian selviääkin, että John sattuu olemaan Bernardin johtajan poika. Ennen reissua kun johtaja on kertonut, miten hän eräällä lomamatkalla erämaassa kadotti naisen, joka oli siis Linda. Niinpä Bernard pyytää Mustafalta lupaa tuoda Villit Keski-Lontooseen, sillä tämä hyljeksitty miesressu haluaa saada mainetta ja kunniaa tuomalla nämä erikoisuudet kaupunkiin. Onpa hänellä pieni kostokin mielessään, sillä ennen reissua johtaja on uhannut lähettää joukkoon sopeutumattoman Bernardin Islantiin.

Villien, etenkin itsepintaisen ja itsenäisesti ajattelevan Johnin tulo Keski-Lontooseen aiheuttaa kuohuntaa yhteiskunnassa, kun tämä kyseenalaistaa koko systeemin, kieltäytyy somasta ja kertoo janoisille kuulijoille Villien elämäntavoista. John yrittää aiheuttaa sekasortoa Deltojen keskuudessa lietsomalla heitä kapinaan ja päätyy käymään pitkän keskustelun Mustafan kanssa. Lopulta Johnin on todettava, ettei hän voi koskaan sopeutua täydelliseen elämään, vaan on oleva aina Villi luonteeltaan.

 Sata toistoa kolmena yönä viikossa neljän vuoden ajan, ajatteli Bernard Marx, joka oli hypnopedian erikoistuntija. Kuusikymmentäkaksituhatta neljäsataa kertausta tekee yhden totuuden. Idiootit! (s. 58)

Uljas uusi maailma on hyvin mielenkiintoinen ja kiehtova dystopia. Pidän tästä paljon enemmän kuin Orwellin scifiteoksesta  Vuonna 1984. Kaikista mullistavin ajattelija kirjassa on Bernard Marx, joka oikeasti alkaa kyseenalaistamaan tunteiden turruttamisen ja samuuden ajatuksen. Huhutaan, että hänen säiliöönsä on sikiövaiheessa kaadettu etanolia (tämä on siis gammoille ihan tavallinen toimenpide), jonka vuoksi hän on muita Alphoja lyhyempi ja yksinkertaisempi. Lenina Crowe ajattelee myös valtavirrasta poikkeavasti, mutta on kuitenkin vahvasti olouttamisen uhri, kuten Bernardkin. Lenina esittääkin ääneen kysymyksiään kuin pikku lapsi vanhemmilleen, mutta ei kykene ajattelemaan muuten, kuin hänelle on olouttamisessa jankutettu. Mutta yhtä lailla Villi John on kasvanut oman yhteiskuntansa normeihin eikä näin ollen osaa suhtautua estottomasti käyttäytyvään Leninaan, vaan torjuu tämän raivokkaasti, vaikka olisi ensin halunnut tämän. Menettäessään äitinsä hän tajuaa, ettei Keski-Lontoon ihmiset tule koskaan tajuamaan sitä surua, mitä hän kokee. Kirjan loppu jää hyvin epämääräiseksi.

Arvosanani 4

Tämän kirjan lainasin kirjastosta


Muissa blogeissa:

Yöpöydän kirjat

Kulttuuri kukoistaa 

Jokken kirjanurkka 

Antti Hautamäki 

Poika lukeekin


Samantyylistä luettavaa:

The Giver: Lois Lowry 

Vuonna 1984: George Orwell 

 

Kirja pääsee Helmet-haasteen kohtaan:

 1. Kirja on vanhempi kuin sinä