Luin Jennifer L. Armentroutin Veri ja tuhka -sarjan toisen osan Liekkien valtakunta. Klikkaa kansikuvaa ja lue mielipiteeni molemmista osista.
sunnuntai 29. kesäkuuta 2025
sunnuntai 15. kesäkuuta 2025
Keijuvalta-kirjapari: Holly Black
Kahlittu perillinen: Holly Black. Suomentanut Suvi Kauppila. Karisto 2025 (Keijuvalta #1)
Englanninkielinen alkuteos (2023): The Stolen Heir. Kansi: Sean Freeman (kuva), Karina Granda (suunnittelu), Hachette Book Group, Inc.
"Huikaiseva romantasiaseikkailu vie supersuositun Ilman väki -sarjan maailmaan.
Keijuvallan hyytävässä pohjoiskärjessä sijaitsee Hampaiden hovi, jonka 18-vuotias kuningatar Suren on paennut äitinsä tyranniaa ihmisten maailmaan eikä aio palata koskaan kotiin.
Mutta sitten Keijuvallan hurmaava kruununprinssi, 17-vuotias Oak, tarvitsee apua. Suren karsastaa petolliseksi tiedettyä Oakia, mutta prinssi suostuttelee hänet mukaansa vaikealle matkalle kohti pohjoista.
Matkan edetessä Suren joutuu kohtaamaan synkän menneisyytensä – sekä vaarallisen oikukkaan sydämensä. Mikä häntä odottaa Hampaiden hovissa? Voiko Oakiin luottaa?"
Myös itsenäisenä teoksena toimiva kirja aloittaa Keijuvalta-sarjan. (Karisto)
Oma arvio:
*** Kustantajalta saatu arvostelukappale ***
Olipas mukava päästä takaisin Holly Blackin luomaan keijujen, peikkojen ynnä muiden tyyppien maailmaan. Edellinen Ilman väki -trilogia päättyi hyvin mielenkiintoisesti, kun prinssi Cardan muuttui käärmeeksi. Nyt tässä Keijuvalta-kirjaparissa pääosassa on Keijuvallan kruununprinssi Oak sekä edellisistä osista tutuksi tullut Suren, joka oli raa'asti suitsittuna Hampaiden hovia vallitsevan äitinsä toimesta.
Keijujen kauneus eroaa Kuolevaisten kauneudesta. Se on alkuvoimaista ja ylitsevuotavaa. Keijumaassa on niin käsittämättömän kauniita olentoja, että niitä on tuskallista katsella. Niin ihastuttavia, että näky saa kuolevaiset itkemään tai tenhoaa heidät, niin että heitä kalvaa halu nähdä ilmestys uudelleen vaikka vain kerran. Kenties he kuolevat niille sijoilleen. (s. 32)
Suren ei ole asunut koko elämäänsä kammottavassa, jäällä ja luunkappaleilla sisustetussa Hampaiden hovissa. Hän on elänyt lapsuutensa ihmisperheen lapsena, sillä hänet löydettiin kadulta ihan pikkuisena. Hänen ihoaan peitti aina sinisävyinen, maidonvalkoinen sävy, ja hän oli hyvin hauras, kuin tikuista tehty. Sitä ihmiset eivät tienneet, että tämä ihmeellinen, Wreniksi itseään kutsuva lapsi oli ihan oikeasti lumesta, jäästä ja oksista tehty. Lasta haluava Hampaiden hovin Lady Nore ja Lordi Jarel pyysivät Karhiaisnoita Bogdanaa herättämään henkiin Lady Noren muovaileman lapsen. Totuus valkenee 9-vuotiaalle Wrenille eräänä päivänä, kun hänelle täysin vieraat tyypit tulevat hakemaan hänet "kotiin" Hampaiden hoviin.
Wren järkyttyy eniten siitä, etteivät hänen ihmisvanhempansa näytä enää rakastavan häntä ja luovuttavat kummallisen, terävähampaisen tyttären mieluusti muukalaisten matkaan. Takana on tietenkin lumous, mutta se satuttaa Wreniä silti. Tämä vaikuttaa yhä hänen itsetuntoonsa sen lisäksi, että hän tietää olevansa lumesta, jäästä ja risuista muovattu olento.
Nyt, 18-vuotiaana Wren on päässyt pakoon kammottavien vanhempiensa luota ja elää pakolaisena metsissä. Välillä hän hiippailee ihmisperheensä pihamaalla ja tsekkaa, että he voivat hyvin. Ikävä on yhä kova. Yllättäen hän törmää metsässä seurueeseen, johon kuuluu hänen äitinsä vangitseman Madocin nuori poika, sarvipäinen ja sorkkajalkainen Oak. Hurmaavakin tämä nuori mies on, jonka sängyn alla Wren piileskeli turvassa aiemmin, kun Keijuvallassa kuohui. Oakin ansiosta hän pääsi myös eroon kamalista suitsista, jotka päivä päivältä porautuivat syvemmälle hänen ihoonsa. Nyt suitset ovat Oakin vangilla, hänet pettäneellä Hampaiden hovin asukilla Hyacinthellä.
Oksaolennot tulevat esiin. Ne ovat tikuista ja oksista luotuja petoja - jotkut ovat kuin valtavia susia, toiset hämähäkkejä, yhdellä on kolme purevaa päätä. En ole koskaan nähnyt mitään sellaista. Muutamat muistuttavat epämääräisesti ihmistä ja kantavat jousia. Olennot kasvavat köynnöstä ja sammalta, ne on täytetty maalla, johon on upotettu kiviä. Mutta pahinta on että mudan ja puunosien seassa olen näkevinäni kuolevaisten vahamaisia sormia, ihonriekaleita ja tyhjiä silmiä. (s. 64)
Oakilla on missiona pelastaa isänsä, ja sen hän voi tehdä viemällä Lady Norelle Mellithin sydämen, jonka avulla tämä voi tehdä vielä parempia taikoja. Lady Nore on luonut nimittäin koko joukon hirviöitä luista ja luonnonantimista, muun muassa kammottavia oksaolentoja. Nyt hän pakottaa vastentahtoisen Wrenin mukaan, koska tarvitsee tämän apua vaarallisella matkalla Pohjoiseen. Itsenäisenä elämään oppinut Wren ei haluaisi lähteä, mutta hän pelkää yhä joutuvansa suitsituksi. Hänellä on toki myös haave päästä kostamaan äidilleen, jota hän ei ole koskaan pitänyt oikeana äitinään ja joka on aina vähätellyt häntä.
Seuraa hyvin kiintoisa seikkailu läpi peikkojen hallitseman Kivimetsän, vieraillaan hyytävässä Koiden hovissa ja päästään lopulta Hampaiden hoviin, jossa kaikki ei tietenkään mene täysin käsikirjoituksen mukaan. Välillä ratsastetaan Kelpien kyydissä, paetaan kammottavia oksaolentoja ja joudutaan lähes peikkojen myrkyttämäksi. Matkan aikana Oakin ja Wrenin välit lämpenevät hetkittäin, mutta juuri kun Wren kokee voivansa luottaa lapsuudenaikaiseen leikkikaveriinsa Oakiin, hänen on tarkastettava asiaa uudelleen. Wrenin on myös hankala olla luottamuksen arvoinen itsekään, sillä hän on tottunut toimimaan yksin. Oakissa on kuitenkin kummaa vetoa, vaikka Wren toki tietää, että nuori prinssi osaa hurmata myös loitsujensa avulla. Mistä Wren voisi tietää, onko Oak vilpitön?
"---Vastatkaa, tai teitä odottaa arvoituksen kohtalo ja prinssi Oakille jää vain ruumiinne: Kerro vale ja mestaan sinut. Kerro totuus ja hukutan sinut. Mikä vastaus sinut pelastaa?" (s. 157)
Minä oikeastaan pidin tästä enemmän kuin aiemmista Ilman väki -sarjan kirjoista. Wrenin kasvutarina epävarmasta, hyljätystä tytöstä kohti määrätietoista ja voimakasta nuorta naista oli oikein mukava lukukokemus. Romantiikan hekumaa olisi saanut toki olla enemmänkin, mutta ihan mukavia kipinäkohtauksia tässä oli (eikä mitenkään ronskeja, eli voi hyvällä omatunnolla tätä suositella nuorillekin.) Lopussa koetaan melkoisen jänniä hetkiä ja verikin roiskuu.
Seuraava osa Vangin valtaistuin ilmestyy jo syksyllä 2025, joten jään innolla odottamaan, miten tämä melkoisen jännästi päättynyt tarina jatkuu. Ehkäpä saamme vielä enemmän kipinöintiä Oakin ja Wrenin välillä, uskoisin niin.
Annan tälle arvosanaksi 4+
Kiitos kustantajalle arvostelukappaleesta.
Muualla:
---
Samantyylistä:
sunnuntai 1. kesäkuuta 2025
Kun maailma keinahtaa radaltaan: Jandy Nelson
Kun maailma keinahtaa radaltaan: Jandy Nelson. Suomentanut Inka Parpola. WSOY 2025
"Villi romaani täynnä rakkautta, salaisuuksia ja lumoa
Kun maailma keinahtaa radaltaan on sisarusten välisen kilpailuhengen, sukukirousten ja rakkaustarinoiden ketju. Se on monisyinen tarina yhden perheen menneisyydestä, osoitus siitä, että vain historiansa tuntemalla voi muuttaa tulevaisuutensa.
Fallin sisarukset elävät Pohjois-Kalifornian viiniseudulla. Vuosia sitten heidän isänsä katosi salaperäisesti ja rikkoi perheen palasiksi. Nyt 12-vuotias Dizzy Fall näkee henkiolentoja ja toivoisi olevansa romanttisen kirjan päähenkilö. Miles Fall, 17, on komea älykkö ja koirakuiskaaja, joka haluaa epätoivoisesti löytää unelmiensa miehen. Yhdeksäntoistavuotias Wynton Fall vetää ihmisiä puoleensa ja on virtuoosimainen viulisti törmäyskurssilla tähteyteen… ellei tuhoa sitä ennen itseään.
Arvoituksellinen sateenkaaritukkainen Cassidy keikauttaa Fallien maailman raiteiltaan. Onko hän enkeli? Pyhimys? Vai ihan tavallinen tyttö? Jollain tapaa hänellä on voima muuttaa heistä jokaista. Mutta ennen kuin selviää, kuka hän on, tapahtuu onnettomuus ja Fallin perhe rikkoutuu pahemmin kuin koskaan. (WSOY)
Oma arvio:
*** Kustantajalta saatu arvostelukappale ***
Huhhuh, onpas paksu järkäle, oli ensiajatukseni tästä Jandy Nelsonin kirjasta. Kauankohan minulla menee taas tämän yli 560-sivuisen kirjan lukemiseen, tuskastelin. Noh, arvatkaapa, menikö minulla kauaa tämän lukemiseen? Eipä ei. Olen häkeltynyt, hämmentynyt, sanomattoman onnellinen, että sain lukea näin mahtavan kirjan!
Kun maailma keinahtaa radaltaan kertoo Paradise Springissä asuvan Fallin perheen tarinan. Se esittelee hyvin omalaatuisen perheen: 12-vuotiaan Dizzyn, jonka tukka on tumma kikkarapehko, joka näkee heidän tilansa pihalla haamuja, mm. suutelevat mieshaamut, joka on kiinnostunut erikoisista tiedonjyväsistä, joka rakastaa hulttioveljeään Wyntonia sekä Täydellistä Milesia (joka ei taas anna vastarakkautta pikkusiskolleen) ja näkee sanat väreinä. Dizzy höpöttää (äidin mielestä) kohtaamastaan sateenkaaritukkaisesta enkelistä, joka pelasti Dizzyn jäämästä rekan alle (tätä hän ei kerro äidille). Dizzy suree myös sitä, ettei hänen rakas ystävänsä Lisko enää pidä hänestä, vaan Melindasta.
Jälleen kerran hän joutui kasvokkain sen tosiasian kanssa, ette rakkaus aina ollut kaksisuuntaista.Heidän isänsä ei vastannut heidän rakkauteensa. Siksi hän oli lähtenyt. (s. 429)
Täydellinen Miles, 17, ei ole oikeastaan täydellinen. Hän on vain verhoutunut täydellisyyden valepukuun. Oikeasti hän on lopettanut koulun ja viettää päivät mustan labradorinnoutajan, Sandron seurassa. Kukaan ei tiedä, että he voivat kommunikoida telepaattisesti. Miles kerää toki ihmisten katseet, sillä hän on uskomattoman komea. Hän on perinyt piirteensä isältään Theo Fallilta. Miles on myös melko vasta suudellut ensimmäistä kertaa poikaa ja tajunnut, että hän on homo. Hän rakastaa lukemista ja kirjoittaa runoja. Hän ei tiedä itkevänsä unissaan kadonneen isänsä perään. Hän vihaa isoveljeään Wyntonia, joka on tehnyt hänelle vastikään hyvin inhottavan teon. Hän kohtaa Sandron kanssa kirjoja rakastavan, sateenkaaritukkaisen tytön, joka tuoksuu kukilta.
Jokin ei tuntunut todelliselta. Hänelle oli joskus aiemminkin tullut samanlainen tunne, kun lukeminen muuttui enemmänkin hengittämisen kaltaiseksi ja hän tiesi jättäneensä todellisen elämän taakseen ja sielu oli siirtynyt hänen ruumiistaan tarinaan. Mutta hänestä ei ollut koskaan tuntunut tältä toisen ihmisen kanssa - toisen ihmisen takia. (s. 76)
19-vuotias Wynton on saanut perheen äidiltä, Bernadetteltä porttikiellon heidän taloonsa, sillä hän on romuttanut äidin auton ja joutunut putkaan rikottuaan isoisoisää, Alonsoa esittävän patsaan. Isoveljeään jumaloiva Dizzy on kuitenkin salaa päästänyt veljensä vintille nukkumaan. Wyntonilla on uskomaton musiikin lahja - sen hän lienee perinyt trumpettia soittavalta isältään. Wyntonin soitin on viulu, ja hänellä on tulossa pian merkittävä keikka. Häntä harmittaa, miksei äiti ole kiinnostuneempi hänen soitostaan. Wynton on käyttäytynyt kamalasti nuorempaa veljeään, Täydellistä Milesia kohtaan isän lähdön jälkeen. Wynton itkee aina soittaessaan, minkä takia hän pitää aurinkolaseja.
Hän yritti olla olematta kusipää, todella yritti, mutta ei koskaan oikein edistynyt tavoitteessaan. Kun hän ei soittanut viulua, hän tylsistyi. Niin kuin kaada-bensaa-kurkkuun-ja-sytytä-tulitikku-tylsistyi. Ja hänelle tuli nälkäinen olo, elämännälkäinen, elämänkyltymätön. Silloin hän teki kaikkea mitä ei olisi pitänyt. (s. 90-91)
Myös Clive-setä asuu Fallin perheen tiluksilla, joka on siis aiemmin ollut Fallin suvun suuri viinitila, jonka Alonso Fall on aikanaan perustanut vaimonsa Marian kanssa. He toivat Espanjasta mukanaan ihmeköynnökset, ja heidän viininsä on aikanaan saanut arvostelijat vuodattamaan ylisanoja. Theo Fallin katoamisen jälkeen viininvalmistus loppui. Bernadette ei salli alkoholisoituneen Cliven tulevan heidän taloonsa, mutta Dizzy ja Miles vierailevat setänsä luona säännöllisesti. Setä soittaa trumpettia ja näkee enneunia.
Sitten on äiti Bernadette, jonka The Blue Spoonful -ravintolan annokset saavat ihmiset sekaisin onnesta. Bernadette kaipaa yhä miestään, joka lähti hänen odottaessaan Dizzyä ja jätti hänet kolmen lapsen yksinhuoltajaksi. Hän kattaa yhä aterian miehelleen ravintolaan joka ilta.
Sitten tapahtuu onnettomuus - Wynton jää auton alle sen jälkeen, kun on soittanut uskomattoman keikan. Hänet pelastaa sateenkaaritukkainen Cassidy, joka antaa pojalle ensiapua ja hälyttää ambulanssin. Wynton makaa koomassa, kun tuo mystinen tyttö vierailee juttelemassa hänelle kenenkään tietämättä.
Cassidy kertoo Wyntonin vuoteen vierellä omaa tarinaansa. Hän ei suinkaan ole enkeli, vaikka Dizzy niin lujasti siihen uskoo. Hän on kulkenut 14 ensimmäistä vuotta elämästään äitinsä Marigoldin kanssa asuntoautolla ympäriinsä etsien täydellistä Pikkukylää, johon asettua. Cassidy on kärsinyt yksinäisyydestä, vakaan turvallisen aikuisen puutteesta, isän kaipuusta ja juurettomuudesta koko elämänsä. Ailahtelevainen, epävakaa äiti on ollut hänen ainoa ystävänsä, kotiopettajansa, roolimallinsa. Äiti nautti miesten seurasta, toi toinen toistaan erikoisempia tyyppejä heidän asuntovaunulleen ja Cassidy joutui kestämään niitä - ja seksin ääniä. Välillä äiti tipahti omaan Äänettömään maailmaansa, jolloin Cassidy oli ihan omillaan. Kun kaksikko sitten vieraili Paradise Springissä, 13-vuotias Cassidy tapasi ihanan vaaleahiuksisen, viulua soittavan pojan, jonka kanssa hän tunsi hämmästyttävää yhteyttä.
Wyntonin onnettomuus saa liikkeelle tapahtumaketjun, jossa Miles lähtee hakemaan Cassidyä Felix-nimisen kokkipojan ja Dizzyn kanssa - heidän toiveenaan on saada tuo pelastava enkeli parantamaan Wynton (heillä ei ole aavistustakaan, että Cassidy vierailee Wyntonin luona jo säännöllisesti). Mitä heidän määränpäässään odottaakaan? Kaiken lisäksi tuo Felix tietää uskomattomia tarinoita Fallin suvusta. Felixin katse saa Milesin hämmentymään, vaikka tämä sanoo, ettei ole saatavilla. Kuitenkin Miles huomaa heidän välillään sähköä. Miten joku voi olla niin innostunut kaikesta näkemästään kuin Felix? Hän on Milesin mielestä ihmeellisin tyyppi, jonka hän on koskaan tavannut.
En halua paljastaa tämän enempää juonesta, joka avautuu lukijalle ällistyttävän upealla tavalla kerros kerrokselta. Cassidyn traaginen tarina hänen itsensä kertomana, Bernadetten lähettämättämät kirjeet pojilleen, joissa hän lopulta tunnustaa kaiken, Milesin surulliset sähköpostiviestit isälleen, Fallin sukutarina sadunomaisesti kerrottuna, ja se, miten kaikki lopulta kiertyvät toistensa tarinoihin ja kaikilla on joku tärkeä roolinsa tässä tarinassa, kaikki nämä saivat minut rakastamaan tätä kirjaa. Kaikessa takana on tietysti rakkaus, oli se sitten rakkaus veljeä, äitiä, isää kohtaan, tai kipinöivää romanttista rakkautta jotakin ihanaa kohtaan. Muitakin vahvoja tunteita tässä tarkastellaan: kateutta, joka kulminoituu Fallin suvun kirouksenomaisena sisaruskateutena sekä isän, aviomiehen, ensirakkauden tai äidin ikävää.
Rakas isä,missä sinä olet? Miten saatoit jättää minut näiden ihmisten luo?Miles (s. 85)
Kirjan henkilöt ovat uskomattomia persoonia, joiden tarinoita suorastaan ahmin itseeni. Surullinen Miles ei ymmärrä, miksi isoveli on alkanut vihata häntä ja miksi isä jätti heidät noin vain. Sandro-koira nokkeline viisauksineen on aivan hulvaton hahmo. Paljastuu, ettei Miles ole ainoa, joka ymmärtää koiran puhetta. Wynton taas on herkkä, väärinymmärretty musikaalinen lahjakkuus, joka ei ehkä vihaakaan Milesiä, kuten tämä luulee. Dizzy on hilpeä esiteini, joka ei ymmärrä, miksei rakkaus voi aina olla kaksisuuntaista. Miksi Lisko ei rakasta häntä enää? Miksi isä jätti heidät ja Miles itkee joka yö? Miksi Miles ei tykkää Dizzystä ja hänen hienoista tiedonjyväsistään?
Tämä kirja sopii hyvin Pride-kuukauden kirjaksi luontevalla sateenkaarevuudellaan. Kirjan paksuuden vuoksi tätä en välttämättä ota vinkkauksiin mukaan, mutta suosittelen kyllä kovasti paljon lukeville (15+) nuorille, jotka rakastavat erilaisia ihmiskohtaloita, sukutarinoita ja rakkaustarinoita. Tätä suosittelen erityisesti myös aikuisille, etenkin sellaisille, jotka haluavat tietää, mikä tekee YA-kirjallisuudesta niin erityistä. Kun maailma keinahtaa radaltaan on siitä malliesimerkki, miten paljon erilaisia teemoja voi yhdistää luontevasti uskomattoman upeaksi lukukokemukseksi, jossa lukija ei kuitenkaan menetä toivoaan.
Annan tälle arvosanaksi täydet 5
Kiitos arvostelukappaleesta!
tiistai 27. toukokuuta 2025
Suutelin Shara Wheeleriä: Casey McQuiston
Suutelin Shara Wheeleriä: Casey McQuiston. Suomentanut Outi Järvinen. Tammi 2025
Punaista, valkoista ja kuninkaansinistä -hittikirjailijan hauska ja rohkea queer-romaani sääntöjen rikkomisesta, ihmissuhdekiemuroista ja rakkaudesta, joka löytyy odottamattomista paikoista.
Kuukausi ennen valmistumistaan Willowgroven kristillisestä koulusta rehtorin täydellinen tytär, tanssiaisten kuningatar Shara Wheeler suutelee Chloe Greeniä ja katoaa. Pian selviää, että Chloe ei olekaan ainoa, jota Shara suuteli ennen katoamistaan. Suudelman saivat myös Sharan pitkäaikainen rakas Smith sekä naapurin paha poika Rory. Heillä kolmella ei tunnu olevan mitään muuta yhteistä kuin Shara ja ärsyttävän kryptiset vihjeet, jotka hän jätti jälkeensä. Epätodennäköisen kolmikon ei auta muu kuin seurata yhdessä johtolankoja ja yrittää löytää Shara. Jos tytön haluaa, hänet on ensin löydettävä." (Tammi)
Oma arvio:
*** Kustantajalta saatu arvostelukappale ***
Olen tähän mennessä lukenut molemmat McQuistonin suomennetut romaanit, Punaista, valkoista ja kuninkaansinistä sekä Päätepysäkki, ja tykännyt niistä ihan kohtalaisesti. Nyt vuorossa onkin kirjailijan YA-romaani, johon olen törmännyt jo useaan otteeseen ja sen lukemista enkuksi harkinnutkin, mutta aina se on jäänyt harkinnaksi.
Ennen päivän päättymistä hän oli jo ehtinyt kuulla seuraavat tosiseikat: 1. Se on Shara Wheeler. 2. Shara Wheelerin isä on rehtori Wheeler, joka taas on kaikkien Willovgroven arkaaisten sääntöjen takana. 3. Heidän perheellään on enemmän rahaa kuin itsellään Taivaan Herralla. 4. Kaikki - aivan kaikki - rakastavat Shara Wheeleriä. (s. 43)
Nyt ollaankin sitten Alabamassa, Willowgroven pikkukaupungissa, jossa kaikki tuntevat toisensa ja toistensa tekemiset, niin hyvässä kuin pahassa. Chloe Green on yksi kaupungin kristillisen koulun oppilaista, avoimesti queer ahdasmielisessä koulussa, jossa julkisista hellyydenosoituksista voi seurata erottaminen. On menossa viimeinen lukiovuosi ennen kuin kaikki liihottavat ympäriinsä yliopistoihin, kuka minnekin. Chloe valmistunee todennäköisesti koulunsa parhaana oppilaana ja saa pitää puheen koulun päättäjäisissä. Enää muutama loppukoe, ja siihen päättyy lukiotaival. Kaiken kuitenkin sekoittaa koulun rehtorin tyttären, Shara Wheelerin katoaminen reilu kuukausi ennen valmistumista. Ennen lähtöään hän hämmentää Chloen suutelemalla tätä täysin yllättäen koulun hississä.
Chloen on selvitettävä, mihin Shara on mennyt, ja sen vuoksi hän tunkeutuu salaa hänen kotiinsa ja huoneeseensa. Yllättäen naapurin Rory on samoissa aikeissa. Kaksikko löytää huoneesta vaaleanpunainen kirjekuoren, jossa on viesti Rorylle, mutta maininta myös Chloesta ja Smithistä, Sharan poikaystävästä. Nyt Chloelle selviää, että Shara suuteli lähtiessään myös Roryä, jonka tiedetään olleen ihastunut Sharaan. Lapussa vihjataan, että lisää viestejä voisi olla löydettävissä, ja Chloen ja Roryn on otettava yhteyttä myös Smithiin ja tunnustettava tälle, että he ovat molemmat suudelleet hänen tyttöystäväänsä. Ja että yhdessä he voivat selvittää Sharan vihjeet ja löytää tämän olinpaikan.
Hän aikoo selvitä voittajana Sharan keksimästä pelistä. Ja sen jälkeen hän tuhoaa Sharan. (s. 63)
Chloen pitäisi keskittyä pänttäämään viimeisiin kokeisiin, mutta Sharan katoaminen ja erinäisistä paikoista löytyvät vihjeet sekoittavat hänen päänsä. Hänen ystävänsä tietävät suudelmasta, mutteivät viesteistä, jotka vievät Chloen aikaa ystäviltään. Kaikista tärkein heistä, vanhempiensa antikvariaatissa työskentelevä Georgia tarvisi ystävänsä tukea, mutta Chloe on muissa maailmoissa. Hän ajattelee vain Sharaa ja heidän vihamielistä suhdettaan, joka johtuu osittain heidän taistelustaan luokan parhaimman oppilaan tittelistä. Miksi Shara suuteli häntä? Missä hän on? Vihaako hän sittenkään Chloea, niin kuin antaa ymmärtää?
Mitä jos Willovgrove on sittenkin päässyt ihon alle? (s. 297)
Välillä taistellaan koulun ahdasmielistä kristillistä arvomaailmaa vastaan. Chloe on ottanut tavakseen rikkoa koulun pukeutumisnormeja, ihan vain huvikseen. Kun Georgia-ystävä joutuu vaikeuksiin, Chloe ei voi tehdä muuta kuin yrittää pelastaa tämän ja samalla heidän rakoilleen ystävyytensä. Onko Shara edes ollut tämän kaiken huomion arvoinen? Hän on tehnyt paljon ilkeitä asioita läheisilleen, koska on aina tottunut saamaan kaiken. Pitääkö hän Chloetakin vain pilkkanaan. Lopulta Rory ja Smith kyllästyvät Sharan kissa-ja-hiiri-leikkiin ja Chloe on jäänyt yksin koko asian kanssa.
"Sen takia me just tarvitaan sua", Georgia sanoo. "Kerran sukupolvessa syntyy biseksuaali, joka osaa laskea. Sä olet erityinen." (s. 133)
Pidin kovasti kirjan mysteeriosuudesta, eli Sharan jättämien pinkkien kirjekuorien etsimisestä ja niihin jätettyjen viestien tulkitsemisesta. Sharan löydyttyä kirjan juoni minusta hiukan lässähtää ja loppu menee hiukan korniksi oppilaiden, Chloen vanhempien ja erään opettajan manifestihulinaksi. Loppujen lopuksi Shara näyttäytyi minulle todella ikävänä persoonana, enkä päässyt tästä mielikuvasta eroon enää missään vaiheessa. En siis voinut mitenkään ymmärtää, miksi cool ja fiksu Chloe rakastui tähän. Kamala tyyppi koko Shara, olisi vain pysynyt piilossa. Lisäksi minä ajattelin, että hänen katoamiseensa olisi liittynyt jotakin paljon dramaattisempaa, kuin mikä oli lopullinen syy.
Olen myös hiukan yllättynyt siitä, miten vähän kirjassa on tulisuutta. Aiemmissa lukemissani kirjoissa on hyvinkin kuumia kohtauksia, ja niitä on paljon, mutta tässä chilit loistavat poissaolollaan. Ja ymmärrän, että aiemmat ovat aikuisille suunnattuja, mutta en nyt käsitä, miksi YA:sta sitten on riisuttu pois lähes kaikki tulisuuden kipenet. Todella laimeaa, sanon minä.
Parhaita tyyppejä tässä kirjassa olivat Chloen lisäksi hänen kaksi äitiään, joista toinen oli aikanaan uhmannut Willovgroven ahdasmielisiä arvoja tulemalla kaapista ulos, sekä Sharan poikaystävä Smith, josta paljastui jotain ihan muuta kuin stereotyyppinen urheilijapoitsu.
Annan kirjalle arvosanaksi 4-
Muualla:
sunnuntai 18. toukokuuta 2025
Maxton Hall -trilogia: Mona Kasten
Save me - Näkymätön: Mona Kasten. Suomentanut Sanna Van Leeuwen. Otava 2025 (Maxton Hall #1)
"Kaksi eri maailmaa, yksi yhteinen kohtalo.
Kansainvälisen bestseller-sarjan ensimmäinen osa.
Raha, valta ja luksus. Ne eivät voisi vähempää kiinnostaa Ruby Belliä. Hän on kuitenkin päässyt Maxton Hallin eliittilukioon, jossa pyörii varakkaiden valtapeli. Fiksun ja määrätietoisen Rubyn tähtäimessä eivät ole seurapiirit vaan Oxfordin yliopisto.
Rubyn suunnitelmat mutkistuvat, kun hän saa sattumalta tietää Beaufortin perheen skandaalinomaisen salaisuuden ja joutuu suvun perijän, komean Jamesin silmätikuksi. He eivät voi alkuun sietää toisiaan, mutta huomaavat pian, että heillä on hämmentävän paljon yhteistä.
Maxton Hall -trilogia hurmaa myös yhtenä Amazon Primen katsotuimmista sarjoista." (Otava)
Oma arvio:
*** Kustantajalta saatu arvostelukappale ***
Minun on hiukan hankala arvioida tätä kirjaa, koska olen katsonut tähän pohjautuvan Maxton Hall -TV-sarjan kaksi tuotantokautta - kahdesti. Rakastuin välittömästi tähän sarjaan ja olen odotellutkin, milloin saataisiin suomennos tästä jo seitsemän vuotta sitten alkukielellä ilmestyneestä kirjasta. No nyt saatiin.
Yllätyin, miten hyvin kyseinen TV-sarja on uskollisesti mukaillut kirjan juonta. Niinpä minulla ei ole juurikaan nurinan aihetta sen suhteen.
Ruby Bellin elämä on hyvin suunnitelmallista ja kurinalaista: hänellä on tarkat suunnitelmat tulevaisuutensa suhteen (Oxfordin yliopisto), hän tekee bujoonsa tarkat päiväohjelmat ja to-do-listat ja yksi tärkeimmistä näytönpaikoista hänellä on tapahtumatoimikunnan johtajuus yhdessä hänen Lin-ystävänsä kanssa. Nyt suunnitteilla ovat back to school -bileet, joiden tarkoitus on myös tehdä vaikutus oppilaiden rikkaisiin vanhempiin. Maxton Hall on nimittäin Lontoon arvostetuin yksityiskoulu, jossa vähävaraisesta perheestä tuleva Ruby saa kunnian käydä. Ruby on älykäs, suunnitelmallinen, ihan tavallisen nätti lukiolainen, mutta hän on myös näkymätön. Tai hän kovasti pyrkii siihen, ettei herätä mitään huomiota kenessäkään.
Kun Ruby on menossa pyytämään Oxfordin suosituskirjettään lempiopettajaltaan Suttonilta, hän tulee nähneeksi jotain kamalaa: opettaja suutelee intohimoisesti erään koulun oppilaan kanssa työhuoneessaan. Tuo tyttö on Lydia Beaufort, rikkaan vaatetussuvun tytär, jonka ärsyttävän täydellinen kaksoisveli James tulee ensi kädessä ostamaan Rubya hiljaiseksi, jotta heidän hieno perheensä ei joutuisi skandaalin keskelle. Rubylla ei ole mitään mielenkiintoa juoruilla näkemästään, niin järkyttynyt hän yhä on, mutta hän ei myöskään suostu ottamaan Jamesilta tukkua rahaa, mikä olisi kyllä heidän perheessään tarpeen. Äiti on tällä hetkellä työttömänä ja isä on onnettomuuden takia pyörätuolissa.
Minua ei miellytä tippaakaan, että perheeni kohtalo - ja erityisesti Lydian - on tuon tytön käsissä.Minulla ei ole varaa näyttäytyä sinun seurassasi.Sehän nähdään. (s. 58)
Kirjassa seurataan vuorotellen niin Rubyn kuin Jamesin näkökulmia. James, joka on tottunut saamaan kaiken, ei voi käsittää, miten tuo Ruby Bell -niminen tyttö, ei-kukaan, heittää rahat hänen silmilleen. Mutta tämän jälkeen hän ei saa tuota tyttöä mielestään, ärsyttävää kyllä. Kaiken huipuksi, koska hän tulee pilanneeksi Back to school -juhlat järjestämällään striptease-ohjelmanumerolla, hänet pakotetaan olemaan mukana tapahtumatoimikunnassa loppulukukauden ajan - eikä hän saa enää pelata lacrossejoukkueessa. Tämä on kova isku Jamesille, eikä vaikutusvaltainen isäkään voi häntä nyt pelastaa, sillä isä on samaa mieltä rehtorin kanssa: hänen kelvottoman poikansa on saatava rangaistus hölmöilyistään. Niinpä Jamesin on nyt siedettävä Rubyn seuraa säännöllisesti.
Maalina tapahtumatoimikunnalla on seuraavaksi suuret halloweenjuhlat, joissa Rubyn on nyt tiimeineen vakuutettava edellisiin juhliin pettynyt rehtori. Alussa tapahtumatoimikunnassa ollaan hiukan varpaillaan Jamesin ilmestyessä mukaan, mutta häneltä alkaakin putkahdella ihan kelpo ideoita. Ehkä he voisivat jopa hiukan hyötyä hänen vaatetussuvustaan, sillä teemaksi päätetään valita viktoriaanisen tyylin pukujuhlat - Ja Beaufortin suvullahan on tunnetusti pukuarkisto, josta saattaisi löytyä mainosta varten sopivat puvut. Rubyn ja Jamesin reissu Beaufortin toimitiloihin pukusovituksineen ja kuvauksineen sytyttää kipinän heidän välilleen, kunnes sitten kaikki muuttuu. Jamesin käytös on hyvin ailahtelevaa, etenkin jos hänen vanhempansa ilmestyvät kuvioihin. He eivät voi mitenkään hyväksyä, että heidän poikansa voisi seurustella köyhän perheen tyttären kanssa.
Minua yskittää. Kurkkuuni on noussut pala, joka kasvaa koko ajan suuremmaksi. "Tarkoitan sitä aikaa, jolloin sinä et tiennyt minua olevankaan. Voisi olla parempi palata siihen. Silloin minulla oli huomattavasti parempi olo." (s. 176)
Kirjassa on melko perinteisen haters-to-lovers-kaavan mukainen romanssikuvio, jossa on lisäksi kielletyn hedelmän makua. Hiukan aina tulee sellainen epäuskottavuus näissä, joissa rikkaan perheen vanhemmat pistävät parastaan tyrannimaisuudessaan, kieltävät jälkikasvuaan tapailemasta "alempiarvoisiaan" ja käyttäytyvät muutenkin täysin käsittämättömästi. Lydian ja opettaja Suttonin kyseenalainen suhde jää aika vähälle huomiolle tässä kirjassa, kun taas TV-sarjassa sitä avataan hiukan enemmän auki. Luokkahuoneessa tapahtunut suutelointi kuvataan Lydian sanoin hairahdukseksi, sillä Sutton on ehdottomasti halunnut lopettaa suhteen sen jälkeen, kun on tullut opettamaan Maxton halliin. (He ovat siis tavanneet jo vuosia aiemmin, kun Sutton ei ole vielä ollut Lydian opettaja.)
Paljon ihanaa kipinöintiä ja syttyvää intohimoa tapahtuu Rubyn ja Jamesin välillä, ja se on osattu kuvata tässä kirjassa minua miellyttävällä tavalla. Paras on tietystikin uima-allaskohtaus, jossa Ruby pukataan bileissä veden varaan. Muut eivät tiedä hänen traumastaan liittyen veneonnettomuuteen, jossa hänen isänsä loukkaantui, ei Jameskaan. Ritarillinen James sukeltaa hysteerisen Rubyn altaasta, vaihtaa tälle kuivat vaatteet ja pitää sylissään aamutunteihin saakka. Tämän tapahtuman ansiosta heidän välillään tapahtuu tärkeä käänne.
"Emme missään nimessä ole toivoneet sinulle stipendiopiskelijaa, jolla on keskiluokkainen tausta ja traaginen perhehistoria" (s. 272)
Harmi, että Rubyn ihana, ompelua, muotia ja pukeutumista rakastava isosisko Ember ei pääse kirjassa kovin suureen rooliin. Rybyn perhe kaikkinensa on ihanan sympaattinen, kun taas vastapainona Jamesin perheessä vallitsee kylmä tunnelma. Toki Jamesin ja Lydian välit ovat sisarellisen lämpimät ja myös perheen autokuski Percy, joka on myös Rubyn mieleen erityisen komeana ja kohteliaana tyyppinä, on Jamesille hyvin tärkeä tuki ja turva. Hän on se isähahmo, jota James kaipaisi omasta isästäänkin kuoriutuvan...turhaan.
Hiukan nyt kyllä petyin, kun tämä oli laitettu meidän kirjastossa aikuisten puolelle. Kustantajalla tämä oli toki kevään luettelossa aikuisissa, ihan kuten Holly Jacksonin YA-jännäri Kuudes kuolee ja Holly Blackin YA-fantasia Kahlittu perillinen. Tämä näyttää olevan yleinen ilmiö, joka on alkanut nostaa päätään vuosi pari sitten, eli selkeästi YA:ta markkinoidaan aikuisten kirjoina. Tästä kävivät keskustelua myös kirjailijat Elina Rouhiainen ja Sini Helminen ForYA-Youtubekanavan jaksossa Kuoleeko YA? Kannattaa käydä katsomassa, jos olet ihmetellyt samaa.
Voi olla, että hyvin karkeaa seksikuvailua sisältävän Hannah Gracen Icebreakerin takia mitään hiukankaan rajatapauksina olevia ei uskalleta enää laittaa nuortenkirjallisuuden puolelle, mutta minusta tämä Mona Kastenin kirja ei ole yhtään sama asia: päähenkilöt ovat lukiolaisia ja ikänsä mukaisesti vielä lapsellisia, lopussa oleva (ainoa) seksikohtaus on hyvin intensiivinen ja melko tarkkaan kuvaileva, mutta ei kuitenkaan kieleltään ronski eikä ikätasolle sopimaton, kuten edellämainitussa kirjassa esiintyvät LUKUISAT sekstailut, joten kyllä tämä menee jo YA-kirjana. Minä ainakin aion tätä vinkata jo kaseille. Ja minä sentään olen tarkka näissä asioissa.
"Se oli vale. Minä olen kuulunut sinulle siitä lähtien, kun paiskasit ne rahat naamalleni, Ruby Bell." (s. 344)
On hiukan hankala antaa tälle arvosanaa. Rakastan Rubyn ja Jamesin tarinaa ja erityisesti muutamia kohtauksia (eri toten nuortenkirjalle epätyypillisen tarkkaan kuvailevaa, mutta hyvin tunnelmallisesti luotua seksikohtausta) tässä kirjassa yli kaiken, mutta osa on minusta hiukan epäilyttävää ja epäuskottavaa, kuten juuri tuo Jamesin vanhempien käytös. Kerrontatyyli on myös aika yksinkertaisen persoonatonta.
Ihanaa, romanttista viihdettä draamatwistillä kaipaaville tämä on loistava valinta. Minä olen ainakin ihan hullaantunut Rubyn ja Jamesin tarinaan ja odotan jo innoissani sarjan syksyllä ilmestyvää jatko-osaa Save You - Kuilu välissämme.
Annan tälle arvosanaksi 4+
Kiitos arvostelukappaleesta!
Muualla:
---
Samantyylistä:
sunnuntai 11. toukokuuta 2025
Kuudes kuolee: Holly Jackson
Kuudes kuolee: Holly Jackson. Suomentanut Leena Ojalatva. Karisto 2025
"Red ystävineen on matkalla rannalle lomanviettoon. Tunnelma on katossa, kunnes matkailuauto hajoaa keskellä ei mitään. Sitten joku ampuu renkaat tyhjiksi yksi kerrallaan. Käy ilmi, ettei kyse ole onnettomuudesta: joku tietää tasan tarkkaan, keitä he ovat. Yksi porukasta kantaa mukanaan salaisuutta, jonka vuoksi ampuja on valmis tappamaan.
Kaverukset yrittävät epätoivoisesti paeta ja samalla selvittää, kuka heistä on kohde. Valehteleeko joku? Tunnelma ahtaassa autossa käy kuolettavaksi. Yksi heistä ei selviä yöstä hengissä." (Karisto)
Oma arvio:
*** Kustantajalta saatu arvostelukappale ***
Holly Jacksonin Kiltin tytön murhaopas -trilogia on ollut sen verran mainio lukukokemus, että tiesin satavarmasti, että myös tämä Kuudes kuolee tulisi olemaan mieleeni.
Heti alussa selviää, että päähenkilöllä, Redillä, on jonkinlaisia tarkkaavaisuuden ja keskittymisen häiriöitä (adhd tai joku muu neuroepätyypillisyys). Asiat poukkoilevat hänen mielessään, ja hän unohtelee helposti asioita. Jos jokin asia jää vaivaamaan häntä, jokin pieni yksityiskohta, hän ei saa sitä mielestään. Kuten matkailuauton verhon kuvio, joka muistuttaa jotain piirroshahmoa, mutta Red ei saa päähänsä mitä.
Red on ystäviensä kanssa matkalla Philadephiasta kohti Gulf Shoresissa sijaitsevaa leirintäaluetta, jonne on tulossa muutakin porukkaa koulusta. Maddy on Redin paras ystävä, joka puolustaa vähävaraista ja hajamielistä ystäväänsä, jotta tämäkin pääsisi mukaan samoihin juttuihin kuin muutkin. Hän tietää Redin perhetaustasta, alkoholisoituneesta isästä ja menehtyneestä äidistä. Siitä, ettei Redillä olisi ollut varaa lähteä reissuun, jos porukka olisi päättänyt lentää leirintäalueelle.
Simon on tuttu Redille Maddyn kautta, ja viime aikoina tutuksi on tullut myös Arthur, joka on siirtynyt Redin kouluun toisesta koulusta. Arthurilla ja Redillä on jotain pientä vipinää meneillään, vaikka Red ei oikein tahdo uskoa, että Arthur olisi oikeasti hänestä kiinnostunut. Sitten mukana on tietysti Maddyn isoveli Oliver ja tämän tyttöystävä Reyna, jotka ovat mukana kuskin ja nuorten paimentajien ominaisuudessa. Alla heillä on Simonin enon matkailuauto, pituus tasan yhdeksän ja puoli metriä.
Matka on sujunut suhteellisen mutkattomasti siihen saakka, kunnes yhtäkkiä kaikkien matkapuhelimista häviää kenttä ja heidän navigointinsa alkaa mennä pieleen. He harhautuvat pikkuiselle tielle jonkin kyläpahasen tienoille pienen väittelyn jälkeen, mihin heidän oikein pitäisi kääntyä. Kello alkaa olla jo paljon ja alkaa olla pimeää, ja kaiken huipuksi heiltä puhkeaa rengas. Yhteistuumin he saavat vararenkaan paikoilleen ja pääsisivät jatkamaan matkaa. Heidän on tosin käännyttävä, sillä he tulevat siihen tulokseen, että heidän valitsemansa syrjäinen tie ei vie mihinkään. Reyna uskoo osaavansa kääntää auton kapealla tiellä, vaikka kireäksi muuttunut Oliver ei ole tilanteesta innoissaan.
Mutta sitten heiltä menee kerralla kaikki renkaat puhki. Mitä ihmettä? Tieltä ei löydy mitään, mikä rikkoisi renkaat. Red huomaa metsän pimeydestä tulevan punaisen pisteen, joka liikkuu auton kyljessä ja osuu melkein häneen. Onneksi kohteena on vain auton bensatankki.
Matkailuauto ei ollut menossa minnekään. He kuusi olivat ansassa sen sisällä, ja ulkona heitä odottivat ammottava tyhjyys ja punainen piste. (s. 87)
Alkaa suljetun tilan painajainen, jossa nuoret yrittävät saada selvyyttä siihen, kuka tai ketkä heitä metsässä vaanivat aseen kanssa? Miten he pääsevät ikinä pois tai edes saavat hälytettyä apua, kun puhelimissa ei ole kenttää? Oliver ottaa vanhimpana johtajan aseman, mutta hänen koko ajan holtittomammaksi käyvä käytöksensä ei saa kaikkia vakuutettua. Oliver on täysin varma siitä, että kaikessa on kysymys heistä, Maddystä ja Oliverista. Heidän äitinsä on tunnettu asianajaja eräässä jutussa, jossa murhasta syytettynä on maineikas mafiapomo. Miksi muutenkaan kukaan haluaisi uhitella nuoria keskellä ei mitään? Red tuntuu jopa pelkäävän ylimielistä Oliveria, joka käyttäytyy sikamaisesti Reynaa kohtaan, tuntuu pitävän pikkusiskoaan Maddya otteessaan ja epäilevän kaikesta Rediä, köyhää, raukkaa Rediä, joka ei edes muistanut pakata laukkuunsa uikkareita rantalomaa varten.
Kirjan juoni on piinaava ja uskomattoman nerokas. Tunnelma yhä ahtaammaksi käyvässä matkailuautossa käy yhä kummallisemmaksi, kun nuoret yrittävät selviytyä yhdessä tuntematonta vaaraa kohtaan, eivätkä täysin luota johtajansa arvostelukykyyn. Tärkeässä asemassa ovat autossa olevien salaisuudet, joista jonkun salaisuuden metsässä vaaniva tyyppi haluaa erityisesti tietää. Näiden salaisuuksien paljastuttua yksi kerrallaan kaikki kääntyy päälaelleen, mutta kukainenkin panttaa omaa salaisuuttaan loppumetreille saakka.
Redin kuvitelmissa äiti ei ehtinyt pelätä, ei ehtinyt miettiä jäähyväissanojaan, ei tiennyt, että hänen elämänsä oli loppumassa, äiti ei tiennyt, ja sitten, yhdessä silmänräpäyksessä, hän oli poissa. (s. 155)
Red on todella sympaattinen henkilöhahmo kaikkine heikkouksineen - vai ovatko ne sittenkin vahvuuksia?. Kirjassa on hyvin vahvana teemana epätasa-arvo taloudellisesti heikossa asemassa olevan Redin ja hyvin toimeentulevan perheen Maddyn ja Oliverin välillä. Maddy pitää Redin puolia henkeen ja vereen, mutta Oliver jaksaa vihjailla joka käänteessä siitä, miten tämä älytön matkailuautoreissu tehtiin Redin vuoksi. Ja Red kehotti jatkamaan ajamista metsätielle viime kädessä. Mitä jos hän tekeekin yhteistyötä ampujan kanssa? Redillä on salaisuus, sen lukija saa tietää heti melko alkuvaiheessa, mutta mihin se liittyy? Välillä on hyvin epävarma olo, tietääkö Red sitä itsekään, niin häilyväinen hänen mielensä on. Hänellä ei ole ollut helppoa poliisina toimineen äidin kuoleman jälkeen. Maddy onkin vannottanut kaikkia, ettei Redin läsnäollessa saa edes mainita sanaa 'äiti.'
Red yskähti, käänsi katseensa. Se, jolla on salaisuus, tunnistaa itsensä. Hänelläkin oli salaisuus. Isompi kuin muilla. (s. 216)
Välillä epäilyksen alla on myös Simon, joka on ollut jo pitkään melko tuiterissa aloittaessaan lomafiiliksen jo matkan aikana. Myös uusin tulokas Arthur epäilyttää Oliveria. Redillä ja Oliverin käskyttämiseen kyllästyneellä Reynalla on pienoinen sanaton yhteys, ja Arthur pitää myös ihanasti Redin puolia tilanteessa kuin tilanteessa. Ja niitä kamalia tilanteita on vielä edessä, siitä pitää huolen Oliver.
"Touhu alkaa mennä Kärpästen herraksi. Ei tässä ampujaa tarvita, me tapetaan toisemme." (s. 245)
Tämä oli tämän kevätkauden paras lukukokemus. Harvoin nelisataasivuinen kirja tulee luettua arjen ohessa näin sukkelaan kuin tämä, joka osasi yllättää minut juonenkäänteillään alusta loppuun saakka. Vaikka alussa ei jännärikuviot tulleet vielä mukaan, kirja nappasi silti minut heti otteeseensa mielenkiintoisella henkilödynamiikallaan ja erityisesti erikoisen Redin henkilöhahmon ansiosta. Aivan loistava YA-jännäri!
Kirja taisi olla kustantajan luettelossa aikuisten käännöskirjojen puolella, mutta ikäsuositus on 14+ eli nuorten aikuisten kirja tämä on. Loppua kohti tapahtuu oikeasti rankkoja asioita, joten pitäisin kiinni tuosta ikäsuosituksesta.
Annan tälle ehdottomasti arvosanaksi täydet 5+
Kiitos arvostelukappaleesta.
Muualla:
--
Samantyylistä:
sunnuntai 4. toukokuuta 2025
Päivitys Thieves' Gambit -kirjapariin
Luin Kayvion Lewisin Thieves' Gambit -kirjaparin toisen osan Ryöstö Royale. Klikkaa kansikuvaa ja lue mietteeni molemmista osista.
sunnuntai 27. huhtikuuta 2025
Harhakoto: Reetta Vuokko-Syrjänen
Harhakoto: Reetta Vuokko-Syrjänen. Hertta 2025
"14-vuotiaan Anin elämä rajautuu tamperelaiseen betonilähiöön. Koulussa häntä kiusataan oudosta nimestä ja halvoista vaatteista, ja kotona työtöntä äitiä kiinnostavat enemmän true crime -dokkarit kuin kaupassakäynti.
Erityisen surkeana päivänä Ani purkaa kiukkunsa kirjeeksi ja heittää paperin ikkunasta. Kirjeen nappaa ohikulkeva sorsa, joka Anin yllätykseksi tuo myöhemmin nokassaan vastauksen Ikiltä.
Iki kertoo elävänsä Lintukodossa, ihanassa paratiisissa, jossa meri on lähellä ja Emo pitää huolta pienestä yhteisöstä. Anin lähiöarki kiehtoo Ikiä vähintään yhtä paljon kuin Lintukodon ihmeet Ania. Mutta Ani ja Iki eivät aavista, että sorsan kantamat kirjeet sysäävät pian molempien maailmat syöksykierteeseen…
Harhakoto on vääristyneen realistinen mysteeri: mikä on totta ja mikä ei, ja miten nopeasti kaikki voi romahtaa?"(Hertta)
Oma arvio:
*** Kustantajalta saatu arvostelukappale. ***
Innostuin kovasti Reetta Vuokko-Syrjäsen dystopiasta Syntykeho eli miten juosta pakoon ilman jalkoja, joten tottahan toki halusin myös lukea välittömästi hänen ensimmäisen nuorille suunnatun kirjansa. Minua ilahdutti jo ennakkoon kansikuvan veikeä sorsa ja vielä enemmän kirjan mukana tullut ihana sorsatarra, joka nyt koristaa läppärini kantta. Ihana yksityiskohta, rakastan tällaisia!
Tarra: Karin Niemi
14-vuotiaalla Anilla ei ole helppoa: koulussa Rasmus kavereineen kiusaa häntä milloin mistäkin, äiti on vähän turhan huoleton kasvattamaan poikaansa ja nyt hänen ainoa tuki ja turvansa, Suski-täti ja Kiira-serkku muuttavat. Ani kirjoittaa turhautumisensa puuskassa kirjeen, johon hän vuodattaa koko sydänverensä ja viskaa sen pihalle. Mutta mitä kummaa, pihalla tepasteleva sorsa nappaa sen nokkaansa ja lentää pois kirje mukanaan. Ja eräänä päivänä tämä sorsa koputtelee Anin ikkunaan kirje nokassaan. Se on Iki-nimiseltä tyypiltä, joka sanoo asuvansa Lintukoto-nimisessä paikassa. Tuo paikka kuulostaa hyvin tarunomaiselta paikalta, jossa Emo pitää huolta laumastaan, Iki ei tiedä nykymaailman asioista tuon taivaallista ja kutsuu muita ihmisiä lähellään Siipisisaruksiksi. Eihän tuollaista paikkaa ole olemassakaan, joten onko Ikikään todellinen?
Entä jos mun maailma olikin se harha? Jos Ikin maailma oli totta, voisinko mä paeta tätä kaikkea sinne, Ikin luo? (s. 46)
Anin ja Ikin kirjeenvaihto kuitenkin jatkuu, ja kaikki on tämän mystisen sorsan varassa, joka lopulta saa kannettavakseen myös paperia Ikille. Ani huomaa, että hänellä on tunteita Ikiä kohtaan, ja pikku hiljaa hänen on uskottava, että Iki on todellinen henkilö. Mutta missä on Lintukoto?
Mä en ehkä ymmärtänyt Ikin Taivaanmunaa ja uutta maailmaa, mutta yhden mäkin tajusin: me ei kumpikaan sovittu meidän maailmoihin. (s. 83)
Anin äiti on usein poissaoleva, hänellä on elämänhallinta hukassa ja Ani joutuukin ottamaan vastuuta pärjäämisestään. Suskin ja Kiiran poissaolo jäytää häntä. Äiti valottaa eräänä päivänä syytään sille, miksi hän on niin vihainen kaikille uskonnollisille ryhmille, kuten heidän ovellään käyville Jehovan todistajille. Näin Ani saa tietää myös jotain tärkeää Kiira-serkun taustasta.
Silloin mä tiesin sen. Että vaikka muu maailma pitäisi meitä millaisina luusereina tai syntisinä tahansa -Mä tulisin olemaan se yksi ihminen, joka ei tuomitsisi Ikiä. (s. 54)
Pikku hiljaa Ikin kirjeistä alkaa kuultaa ikävä sävy ja Ani aavistelee, että Iki saattaa olla vaarassa. Lintukoto ei ehkä olekaan niin auvoisa paikka, kuin alussa vaikutti. Anin on tehtävä jotakin, ja siinä apuna saa olla uskollinen sorsa, joka paahtoleivänpalasten voimalla auttaa. Silti Ani tarvitsee toki myös muiden kuin sorsan apua. Löytyykö apu Suskista, ainoasta luotettavasta aikuisesta Anin elämässä?
"Mä luulin, että me ollaan onnellisia. Mä luulin, että meillä oli kaikki hyvin." (s. 97)
Harhakoto käsittelee hyvin perusteellisesti köyhyyttä ja kiusaamista, mutta myös sitä, kuinka tärkeää nuorella olisi olla edes yksi vakaa aikuinen turvanaan. Mitä, jos se ainoakin osoittautuu epävakaaksi? Kirja alkaa maagisrealistisena, hiukan mystisenä, mutta etenee pikkuisen jännärimäisiin tunnelmiin loppua kohti. Juoni osaa kyllä yllättää totisesti. En siksi halua paljastaa liikaa, jotta muutkin yllättyisivät.
Viime aikoina köyhyyttä on käsitelty muissakin nuortenkirjoissa, kuten Mila Teräksen Iso hyppy ja Tiia Mattilan Humalan soundtrack -romaaneissa. Tämä onkin hyvin tärkeä aihe ottaa esille. Myös koulukiusaamista on käsitelty viime aikoina tämän kirjan lisäksi esimerkiksi Annika Perkiön Herra Wolterin karnevaali ja Stefanie Tuurnan Maamaa -romaaneissa.
Pidin kovasti tässä kirjassa näiden yllä mainittujen teemojen käsittelystä, mutta en ole ihan varma, pidinkö siitä, mihin tämän juoni lähti sitten menemään, vaikka totaalisen yllättävä olikin. Mahtavaa, että alussa rasittavan lusmuileva äiti alkaa oppia virheistään ja ryhdistäytyy tarinan edetessä. Kirjeitä välittävä sorsa on sympaattinen hahmo, joka tarjotuista leipäpalasista huolimatta näykkii Ania sormesta. Jotakin jäi kuitenkin puuttumaan, tai jotakin oli ehkä liikaa, jotta olisin nostannut tämän korkeammalle lukukokemuksena.
Annan arvosanaksi tälle 3,5
Kiitos arvostelukappaleesta!
Muualla:
maanantai 21. huhtikuuta 2025
Päivitys Kaupunki ilman koteja -trilogiaan
Luin Mirjami Sirénin Kaupunki ilman koteja -trilogian päätösosan Valhe ilman sanoja. Klikkaa kansikuvaa lukeaksesi arviot kaikista osista, myös tästä uusimmasta.
keskiviikko 16. huhtikuuta 2025
Päivitys Saakeli-trilogiaan
Luin Mikko Within Saakeli-trilogian päätösosan Saakelin syyllinen. Klikkaa kuvaa lukeaksesi arviot tästä ja aiemmasta osasta.
sunnuntai 13. huhtikuuta 2025
Päivitys Nälkäpeli-sarjaan
Luin Suzanne Collinsin Nälkäpeli-sarjan esiosan Nälkäpeli - Elonkorjuun sarastus. Klikkaa kantta ja lue, mitä ajatuksia herätti tämä osa, kuin myös sarjan aiemmat osat.
tiistai 1. huhtikuuta 2025
Better than the movies -sarja: Lynn Painter
Better than the movies: Lynn Painter. Simon & Schuster 2021 (Better than the movies #1)
"Perpetual daydreamer Liz Buxbaum gave her heart to Michael a long time ago. But her cool, aloof forever crush never really saw her before he moved away. Now that he’s back in town, Liz will do whatever it takes to get on his radar—and maybe snag him as a prom date—even befriend Wes Bennet.
The annoyingly attractive next-door neighbor might seem like a prime candidate for romantic comedy fantasies, but Wes has only been a pain in Liz’s butt since they were kids. Pranks involving frogs and decapitated lawn gnomes do not a potential boyfriend make. Yet, somehow, Wes and Michael are hitting it off, which means Wes is Liz’s in.
But as Liz and Wes scheme to get Liz noticed by Michael so she can have her magical prom moment, she’s shocked to discover that she likes being around Wes. And as they continue to grow closer, she must reexamine everything she thought she knew about love—and rethink her own ideas of what Happily Ever After should look like. (Simon& Schuster)
Oma arvio:
Mikäpäs parempaa ajanvietettä sairaslomalla, kuin ihanien kirjojen lukeminen. Tämä Lynn Painterin pirtsakankeltakansinen kirja on tullut useaan kertaan eteeni somefeedissäni, joten olihan tähän tartuttava. Hiukan minua hämmensi samankaltaisuus Holly Bournen Niin käy vain elokuvissa (It only happens into movies) -kirjan keltaisen kannen kanssa (toki suutelevien ihmisten sijaan siinä on poppareita), mutta tässä kirjassa, toisin kuin Bournen, päähenkilö RAKASTAA romanttisia elokuvia. Aivan kuten minäkin.
"She's not you.""What?""She. Isn't. You." (s. 340)
Liz on ihastuttavan höpsö päähenkilö. Hän vaalii kuolleen äitinsä muistoa katselemalla yhä uudelleen ja uudelleen niitä ihania romanttisia elokuvia, joita äitikin rakasti. Hän laatii omia soundtrackejä. Hänellä on kissa nimeltä Mr. Fitzpervert (Bridget Jones -tietäjät tietää.)Hän tykkää pukeutua värikkäisiin ja kukikkaisiin vintagemekkoihin, antaa punaisen kiharapilvensä olla valloillaan ja viettää suhteellisen kilttiä lukiolaisen elämää. Iltaisin hän työskentelee kirjakaupassa. Lizin paras ystävä Joss on hänen tukipylväänsä, mutta nyt Liz ei saa sanottua, miksi vetkuttelee tanssiaismekko-ostoksille menoa. Häneen sattuu ajatus siitä, ettei saa äitiään mukaan ostoksille. Isän uusi vaimo Helena on ihan ok, mutta Liz ei halua tämän astuvan hänen äitinsä saappaisiin.
Everything felt... lonely.Because even thought the senior activities were fun, without my mom they were void of sentimentality. (s. 21)
Naapurin Wes Bennet tekee Lizin elämästä piinaa, sillä he taistelevat joka päivä samasta parkkipaikasta kadun varressa. Komea, tyylikäs ja suosittu Wes piikittelee Lizin tyylistä ja viehtymyksestä romanttisiin komedioihin. Niinpä Liz ei haluaisia olla tekemisissä Wesin kanssa yhtään enempää, mutta sitten hänen on vähän niinkuin pakko. Nimittäin Lizin ensirakkaus, upean komea Michael muuttaa takaisin heidän asuinalueelleen, ja Lizin on saatava vakuutettua poika siitä, ettei Liz ole enää se sama outo pikku-Liz kuin aiemmin. Wes lupautuu Lizin tyylikonsultiksi ja muutenkin soluttamaan tämän Michaelin suosioon, jos Liz lupaa tälle ikuisen parkkioikeuden "The Spotiksi" nimettyy parkkipaikkaan. Liz on tosin sitä mieltä, ettei tarvitse tyylineuvoja, kunnes Michael luulee tämän tulleen eräisin bileisiin tarjoilijan asussa.
"Liz's clothes are falling off, so it's time for us to leave." (s. 70)
Suunnitelman mukaan Wesin on esitettävä Michaelille, että on kiinnostunut Lizistä ja ylistettävä tätä hänelle, jotta sitten Liz voi kertoa, ettei ole kiinnostunut. Tämä ehkä saisi Michaelin kiinnostumaan viimein Lizistä, jolle sattuu ikäviä kommelluksia tuon tuosta: hän saa bileissä ärsyttävän Laneyn oksennukset päälleen, ja yökoriksessä pallon nenäänsä niin, että hänen nenänsä turpoaa. Pojat kutsuvat Liziä leikillään tämän jälkeen Mrs Potato Headiksi. Yllättäin Wes pelastaa Lizin molemmilla kerroilla, ja Liz on hyvin hämmentynyt, miten kiva naapurin rasittava Wes osaa olla. Viimeistään nähtyään tämän Salaisen paikan takametsässä, johon hän on virittänyt tunnelmavaloja nuotiopaikkoineen, hän alkaa ajatella Wesiä ystävänään. Wesille on niin helppo puhua kaikesta, myös äidin kuolemasta, kun taas Michaelin kanssa ei ole niin luontevaa.
WES: Buy that dress. I'm begging you. (s. 214)
Lizin ja Jossin ystävyyteen tulee säröjä, koska Liz joutuu valehtelemaan ystävälleen menoistaan. Jollain tapaa hän häpeilee, että joutuu pyytämään Wesin apua saadakseen Michaelin haaviinsa. Lisäksi Helena haluaisi olla mahdollisimman paljon mukana Lizin elämässä, mutta tämä työntää naista kauemmas. Isän pyynnöstä hän viimein pyytää Helenan mukaan tanssiaismekko-ostoksille, mutta täydellisen mekon löydyttyä (osin Wesin ansiosta, sillä pukukopissakin tekstailu käy kuumana) tunnelma mustenee, kun Liz muistaa taas äidin. Kipu on liian kova.
"And I think I regret all of it. I miss your clothes and curly hair. You look best when you're you." (s. 259)
Pitääkö Wes kuitenkin enemmän kukkamekkoisesta, kiharatukkaisesta Lizistä kuin farkkuihin pukeutuneesta, hiuksensa suoristaneesta Lizistä? Voiko Liz olla sittenkin väärässä siitä, että Michael on hänen Mark Darcynsä? Miksi hämmentävät ajatukset Wesistä pukkaavat hänen mieleensä tuon tuostakin? Voiko hän päästää Helenan osaksi elämäänsä menettämättä muistoaan äidistään?
Ai että minä rakastin tätä kirjaa! Jokaisen luvun aloittavat sitaatit tunneituista romanttisista leffoista ja myös tekstissä vilisee mainintoja niin leffoista, leffojen henkilöhahmoista kuin biiseistäkin. Lopussa on sitten myös Lizin ja Wesin soundtrack, jotta pääsee oikeaan tunnelmaan (ihanaa, siellä on myös Metallican Enter Sandman, eli ei pelkkiä balladeja.) Lizin ja Wesin haters-to-lovers-romanssi ei syty lukijalleen yllätyksenä, mutta yhtä lailla se ilahdutti ja sykähdytti. Wes on toki ehkä liiankin täydellinen tyyppi, mutta annetaan se anteeksi. Voi kyllä. Liz on jotenkin niin herttainen, vaikka hänen naiivius ja ennakkoluuloisuus välillä jopa hiukan ärsyttää.
Hiukan jopa mietin, jätänkö vain tähän enkä tartu kirjan jatko-osaan, koska näin olisi ihan hyvä. Voi olla, etten kuitenkaan malta olla lukematta sarjan toista osaa Nothing like the movies.
Arvosanaksi annan tälle täydet 5
Lainasin tämän kirjan kirjastosta.
Muualla:
sunnuntai 30. maaliskuuta 2025
Herra Wolterin karnevaali: Annika Perkiö
Herra Wolterin karnevaali: Annika Perkiö. Haamu 2025
Kansi: Broci
"Maankuulu kauhukarnevaali saapuu kotikonnuilleen! Millaisen spektaakkelin herra Wolter tällä kertaa järjestää? Vetonauloina ovat huikaisevan upeat hirviöt Jonglööri, Tulennielijä, Veitsenheittäjä ja Tanssija.
Iltalukiota käyvä Paju on pitkään ihaillut hirviöitä piirroslehtiönsä takaa. Pimeästä verkosta löytyvä myynti-ilmoitus vie hänet salaisuuden jäljille. Sen myötä kohtaaminen Jonglöörin kanssa muuttuu hengenvaaralliseksi.
Herra Wolterin karnevaali on Annika Perkiön vahva esikoisromaani. Se kertoo sekä kuplivasta ihastuksesta että horjuvasta mielenterveydestä ja traumoista. Pajun ei tarvitse olla hirviö tunteakseen itseään vieraaksi ihmisten keskellä." (Haamu)
Oma arvio:
*** Arvostelukappale saatu kustantajalta ***
Olin juuri tällä viikolla työni puolesta koulutuksessa, jossa puhuttiin lukemisen hyvinvointia parantavasta voimasta. Ohjelmanumerossa on niin musiikki- kuin kirjallisuusterapeutin puheenvuorot, ja suurin osa asioista on ollut minulla aina tiedossa, mutta oli mukavaa saa vahvistusta taas siihen, miten tärkeä osa hyvinvointiani lukeminen on. Ja nimenomaan fiktiivisten kirjojen lukeminen!
Aasinsiltana tähän koin niin uskomattomia onnen ja ilon tunteita lukiessani tätä Annika Perkiön esikoisromaania, että muistin taas, miksi rakastan lukemista. Hykertelin, miten upean kammottavan tunnelman hän on saanut luotua tähän kirjaan, ja miten onnekas olen, että pääsin hetkeksi osaksi tätä maailmaa ja tutustumaan näihin henkilöihin - ja hirviöihin.
"Mä vaan haluaisin huutaa susta koko maailmalle. Sä olet liian siisti asia piilotettavaksi." (s. 250)
18-vuotias iltalukiolainen Paju kokee itsensä hyvin yksinäiseksi. Taustalla ovat ikävät muistot kiusaajista, jotka tarttuivat erityisesti hänen homouteensa ja erikoiseen tyyliinsä. Pajun pikkusiskon ja pikkuveljen, Pihlan ja Otson mielestä Paju on kuitenkin siisteintä, mitä ikinä on ollut. Nipin napin täysi-ikäinen Paju joutuu ottamaan hyvin paljon vastuuta pikkusisaruksistaan, sillä äidillä ei mene oikein hyvin. Masennus on tuttu sairaus heille molemmille, mutta äiti ei halua tehdä asialle mitään vaan sysää vastuuta esikoiselleen.
Tämä on jo neljäs vuosi, kun hän osallistuu Wolterin karnevaaliin. Samalla tämä on hänen neljäs vuotensa ilman kunnollista yhteyttä mihinkään muuhun kuin noihin mystisiin olentoihin, joiden kanssa hän keskustelee vain piirrostensa kautta. Hän muistaa ulkoa, miten olentojen kynnet laahaavat maata pitkin ja miten heidän silmänsä kiiluvat, jos on tarpeeksi onnekas saadakseen suoran katsekontaktin. (s. 21)
Paju saa kuitenkin voimaa paikallisen erikoisuuden, Herra Wolterin Karnevaalin odottelusta. Jokavuotinen, kolmen päivän mittainen, yli 15-vuotiaille suunnattu kauhukarnevaali maksimoi Pajun onnen tunteen. Erityisesti hän rakastaa yhden karnevaalin päätähden, Jonglöörin, piirtämistä. Kiinnostus tuohon "hirviöön" on lähes maanista, mutta Paju ei välitä muiden puheista. Hän rakastaa Jonglööriä, ja kokee näkevänsä tämän oikean persoonansa, toisin kuin karnevaalissa tämän pelotteluja ja temppuja ihailevat fanit. Onneksi iltalukiossa opiskeleva Anni ymmärtää Pajun kiinnostusta eikä piikittele siitä, samoin kuin sisarukset. Toisin oli yläkoulun kiusaajien kanssa.
Kun ihmiset astuvat sisään Wolterin rautaporteista, heistä tulee riistaa. Ja riistan on oltava onnellista, jotta siitä saisi kaiken syömäkelpoisen irti. (s. 35)
Paju lienee ainoa, joka tietää, että karnevaalin hirviöt ovat ihan oikeita hirviöitä. Herra Wolter on ostanut ne Romaniasta ja kaikilla hirviöillä on jokseenkin traumaattinen tausta takanaan, kunnes Wolter on pelastanut heidät. He ovat ikuisesti töissä Wolterille, mutta kunnioittavat tätä. Ilman häntä he eivät saisi syödäkseen. Mitä hirviöt sitten syövät? He elävät ihmisten onnen tunteesta, ja karnevaalipäivät ovatkin heille yhtä juhlaa. Ikävä sivuvaikutus ihmisille toki tästä tulee, sillä onnen lähdettyä ihminen tuntee pitkään pelkkää tyhjää. Karnevaalin päätyttyä hirviöt joutuvat tyytymään pakastettuun onneen.
Sitten Pajua onnistaa, sillä Jonglööri bongaa kaasunaamariin pukeutuneen pojan piirtämässä hänen lähellään, ja kutsuu pojan omaan asuntovaunuunsa. Pajun tuoksu saa kuitenkin nälkäisen hirviön menettämään ruokahalunsa, sillä ilon ja onnen takana on jokin todella inhottava haju. Samalla Paju paljastaa tietävänsä hirviöiden todellisen olemuksen, ja tämä on tietysti heille uhka. Pajun surmaamisen sijaan Herra Wolter päättääkin palkata hirviöitä fanittavan nuorukaisen heille taloudenhoitajaksi Heinähukan kartanolle. Paju ei voi uskoa onneaan todeksi, kun taas Jonglööri ei ole asiasta ollenkaan mielissään.
Jokin tuossa ihmisessä on saanut hänet menettämään sisäisen rauhansa viimeisetkin rippeet. (s. 116)
Paju pääsee tutustumaan hirviöiden arkeen, näkee nämä hiippailemassa aamutakeissaan, tekee heille kynsimanikyyrejä ja siivoa hienon kartanon huoneita. Hän ei tiedä, mitä juonitteluja hirviöillä on hänen päänmenokseen eikä sitä, mitä hirviöt syövät. Herra Wolter on hyvin luotaantyöntävä henkilö, joka pitää tiukkaa kuria taloudessaan. Oliko sittenkin virhe palkata yliutelias Paju heille töihin? Jonglööri nauttii Pajun onnen hajusta, joka lisääntyy hänen ollessaan lähellä, mutta voiko ihmisiin ikinä luottaa?
Rakastin tämän kirjan kauhufantasiahenkistä tunnelmaa. Herra Wolterin karnevaali on ihanalla tavalla kieroutunut, varsinkin kun tietää, että ihmisiä pelottelevat hirviöt, Jonglööri, Tanssija, Veitsenheittäjä ja Tulennielijä ovat ihan oikeasti hirviöitä. Vaikka ihmisten onnella herkuttelu ei tapa uhriaan, jättää se ihmisen pitkäksi aikaa onnettomaksi.
On jotain, mitä et vielä tiedä heistä. Sinuna olisin varuillani. (s. 146)
Pidän myös paljon Pajun hahmosta. Hänen fanaattisuus Jonglööriä ja muita hirviöitä kohtaan on hänen voimavaransa, mutta myös heikkoutensa. Tarinan edetessä esille tulee hänen ikävät koulukiusaamiskokemuksensa, joista hän ei tunnu pääsevän vieläkään eroon, sekä raskas taakka masentuneen äidin vastuunkantajana. Pajun rakkaus Jonglööriä, tuttavallisemmin Jonttua kohtaan, on niin syvää, ettei häntä hetkauta edes hirviön yritykset karkottaa häntä. Tämä on kuin uusi adaptaatio Kaunotar ja hirviö -sadusta pienellä Twilight-twistillä.
Hauskaa, että välillä olin niin tämän kirjan erikoisen maailman lumoissa, että hätkähdin, kun hirviöt ja Wolter ajelivat Teslalla tai yhdellä hirviöistä olikin matkapuhelin. Kirja sijoittuu nykymaailmaan, mutta välillä tuli tunne, kuin olisi oltu jossain ihan eri ajassa ja maailmassa. Minäkin haluan Herra Wolterin kauhukarnevaaliin!
Annan tälle upealle kirjalle arvosanaksi 5-
Kiitos arvostelukappaleesta!
Samantyylistä:
sunnuntai 23. maaliskuuta 2025
Päivitys Muista minut -trilogiaan
Luin Kerstin Gierin Muista minut -trilogian toisen osan Jo kadotettua. Klikkaa kuvaa ja lue mietteeni niin tästä kuin aiemmasta osasta.
sunnuntai 9. maaliskuuta 2025
Päivitys Kruunun tyttäret -trilogiaan
Luin Catherine Doylen ja Katherine Webberin Kruunun tyttäret -trilogian kolmannen osan Kruunujen taistelu. Klikkaa kuvaa ja lue arvioni tästä ja aiemmista osista.
maanantai 3. maaliskuuta 2025
Oikukkaiden romantikkojen piiri -trilogia: Ulla Onerva
Hattaradilemma: Ulla Onerva. Tammi 2025 (Oikukkaiden romantikkojen piiri #1)
Nokkela hyvän mielen romaani Jane Austenin sankarittaren mukaan nimetystä Emmasta, joka puolustaa romanttista kirjallisuutta mutta tuntee vetoa sietämätöntä romantiikan vihaajaa kohtaan.
Ensirakkaus on jättänyt Emman vanhojen tansseissa, eivätkä tunteet ex-poikaystävään ole abivuoden alkaessa täysin hiipuneet. Haikailun sijaan Emma uppoutuu romanttisiin kirjoihin, vaikka koko muu maailma tuntuu halveksivan hänen lempigenreään. Kun ynseä kirjailija lyttää viihdekirjallisuuden lehdessä eikä koulun lukulistaltakaan löydy romanttisia kirjoja, Emma ryhtyy kapinaan. Hän perustaa Oikukkaiden romantikkojen piirin, jonka päämäärä on kohottaa romanttisen kirjallisuuden arvostusta ja tuhota kirjallisuusankeuttajat. Tehtävä ei ole helppo, sillä piirin sisällä kipinöi niin vihasta kuin rakkaudestakin, ja Emma huomaa olevansa pahemmassa sotkussa kuin lempiromaaniensa sankarittaret."(Tammi)
Oma arvio:
Herkullinen kansi, herkullinen nimi, herkullinen asetelma kaiken kaikkiaan. Olin ajatellut, että koska tämä @Tarinannuppuja-nimellä somettavan Ulla Onervan esikoisteos Hattaradilemma on kustantajan luettolossa aikuisten kaunokirjallisuuden puolella, kuten myös suurimmassa osassa kirjastojen luokitteluja, että kirjan päähenkilöt sijoittuisivat jonnekin kahden- ja kolmenkympin väliin. Niinpä en edes kysellyt tähän arvostelukappaletta, koska olen yrittänyt rajata pyytämäni a-kappaleet selkeästi YA- ja new adult -kirjallisuuden piiriin. Yllätyksekseni päähenkilöt ovatkin lukion abeja eli noin 18-vuotiaita. Noh, tämän täytyy sitten olla tosi spicya kamaa, ajattelin seuraavaksi.
"Ehkä siellä ei ole romantiikkaa siksi, koska se ei ole oikeaa kirjallisuutta"--- (s. 32)
Emmalla on takanaan ikävä ero Aaronista eikä hän olisi halunnut lähteä abisyksyn ekoihin bileisiin ystäviensä Ulpun ja Mellin painostuksesta huolimatta. Mitä, jos hän törmäisi Aaroniin? He eivät ole puhuneet mitään sen kamalan vanhojentanssipäivän jälkeen, jolloin itkuinen Emma juoksi pukkarista eikä päässyt koskaan tanssimaan vanhojaan, kun Aaron jätti hänet juuri ennen tansseja. Niinpä Emma päätyy lukemaan ihanaa romanttista kirjaansa jonnekin nurkkaan, kunnes joku tulee häiritsemään häntä. Tuo joku on uskomattoman kivannäköinen Eeli, joka kuitenkin pilaa ensivaikutelmansa tullessaan arvostelemaan Emman lukutottumuksia.
"Anna kun arvaan: pieni, siro nainen rakastuu tummaan mieheen, jolla on vaikeuksia ilmaista tunteitaan ja jota piinaa hirveä menneisyys?" (s. 10)
Emma on kyllästynyt siihen, ettei hänen rakastamaansa romanttista viihdekirjallisuutta pidetä arvossaan. Miksi lukion kirjalistassa on jännäreitä, scifiä, kaikkea muuta muttei romanttisia kirjoja? Miksi miehet hymähtelevät naisten kirjoittamille romantiikkakirjoille? Pahin on kirjailija Rafael Ynni, joka kirjoittaa jatkuvasti halveksuvia ja vähätteleviä kommenttejaan viihdekirjallisuudesta. Emman on tehtävä jotakin. Hän perustaa romanttisen kirjallisuuden piirin ja saa luvan äikänluokan käyttöön tätä varten. Yllätys onkin melkoinen, kun ensimmäiseen kokoontumiseen tulee erittäin tuttuja poikia.
Oikukkaiden romantikkojen piiri alkaa suunnitella ensimmäistä tempaustaan, romanttisen kirjallisuuden iltaa heidän lempikahvilassaan, jonka nimi on hauskasti Kahvila. Upeinta olisi, jos he saisivat vieraaksi sinne Emman lempikirjailija Pinja Timjamin, mutta tehtävä osoittautuu mahdottomaksi, sillä kyseistä kirjailijaa ei ole koskaan nähty missään julkisuudessa. Sen sijaan tapahtumaan saapuu eräs toinen tunnettu vieras, joka ei ole ollenkaan toivottu.
Emman ja Eelin välillä kiehuu ja kuohuu, mutta eräästä sattuneesta syystä he eivät voi antaa tunteilleen täyttä valtaa. Vetovoima on lopulta kuitenkin niin suuri, että he eivät enää voi itselleen mitään. Emman ystävyyssuhteet alkavat olla koetuksella, sillä kaikki aika ja energia tuntuu menevän hänen ongelmiensa selvittelyyn. Emma on muutenkin aika raskas persoona mustavalkoisine ajattelumalleineen ja voimakkaan feministisine mielipiteineen. Kaikessa touhotuksessa hän unohtaa katsella ympärilleen, että ystävilläkin voi olla vaikeaa. Ylioppilaskirjoitukset luovat paineita myös kaiken kirjapiiritempausten ja ihmissuhdesotkujen ohella.
"Ethän anna kenenkään kohdella itseäsi huonosti?""Antaisiko Elisabeth Bennet kohdella itseään huonosti?""Ehkä jos miehellä olisi 10 000 punnan vuositulot ja hyvät vatsalihakset." (s. 127)
Emman henkilöhahmo on hyvin kärkäs ja mustavalkoinen, mikä alkaa jossakin vaiheessa tuntua rasittavalta. Eeli esitetään ikään kuin romantiikkaa rakastavan Emman vastakkaispuolena, vaikka oikeasti häneltä tulee ihan hyviäkin huomioita hänen kyseenalaistaessa Emman lempigenreä. Kirjassa on runsaasti intertekstuaalisuutta, mikä riemastutti ainakin minua, kun bongasin paljon myös minun lempikirjoja ja -leffoja/sarjoja. Emma katsoo Young Royalsia (paras sarja ikinä!), lukee Holly Bournea ja Emily Henryä. Kirjan lopussa on huikea 20 parhaan romanttisen kirjan lista, jossa on iso joukko minunkin lemppareitani. Onpa kirjan loppuun saatu myös ujutettua ihana lappukohtaus Rakkautta vain -leffasta. Ajattelua herättävä kohtaus oli myös se, kun Emma pakotti Eelin katsomaan The Notebook -leffaa kanssaan äikäntehtävää varten ja tajusi, että leffa tuntui viiden vuoden tauon jälkeen häiritsevältä joistain kohdista. Itselleni on käynyt myös samoin monien leffojen ja kirjojen kanssa, kun ajattelumallit on tarkastettu uudelleen.
"Ei toiselle ihmiselle voi sanoa `Jos näen jotain, mistä pidän, minun on saatava se.`Ihan kuin toi nainen olisi jokin hemmetin esine." (s. 116)
Minä ahmaisin tämän kirjan tyyliin yhden päivän aikana, joten todella viihdyttävä ja mukaansatempaavahan tämä on. Ihanaa romanttisen kirjallisuuden puolustamista ja hehkutusta! Ymmärrän sen, miksi Emmasta on tehty niin raivostuttavan kärkäs persoona, mutta se valitettavasti hiukan latisti lukukokemustani. Henkilöhahmojen välillä puuttuu kommunikointia, joka johtaa väärinkäsityksiin yksi toisensa jälkeen. Tämä on tyypillistä romanttisten kirjojen väärinkäsitys-trooppia, joka johtaa konflikteihin, mutta herättää lukijassa välillä suunnatonta raivoa, kun ei pääse neuvomaan tyyppejä.
Romanttiset kohtaukset on kirjoitettu oikein hienotunteissen kutkuttavasti, ehkä jopa liiankin kesysti, jos tämä on ajateltu aikuisten puolelle. Olen lukenut jopa kuumempia ja graafisempia kohtauksia nuorten aikuisten puolelle luokitelluista kirjoista, joten sillä hiukan ihmettelen. (Enkä nyt tarkoita tällä, että kirjassa tulisi olla kauhean graafisia seksikuvauksia, ei todellakaan, vaan luokittelun puolesta kummastelen.) Voi tosin olla, että jatko-osissa panokset ikään kuin kovenevat ja tulisuus lisääntyy. Itse ajattelin tempaista tämän mukaan kasien genrevinkkaukseen ensi kerralla, ja minä olen melkoisen tarkka kuitenkin, etten ota liian chilisiä kirjoja luokkiin.
Huomaan, että Holly Bourne on innoittanut varmasti kirjailijaa, sillä paljon samanhenkisyyttä tässä kirjassa on. Tämä on vain minusta plussaa, koska juuri tämäntyyppistä kotimaista YA:ta/new adultia olen kaivannutkin. Innolla odottelen jatkoa sarjaan!
Annan arvosanaksi tälle 4-
Lainasin tämän kirjan kirjastosta.
Muualla:
Samantyylistä:
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)