Heidi's bookshelf: read

Heartstopper: Osa 1
Kiss My JUHANNUS
Sydämenmuotoinen kesä
Kiltin tytön murhaopas
Perfect on Paper
Lomalla kaikki on toisin
Kärsimyskukkauuteaddiktio
Stranger Things: The Other Side
Laura Dean Keeps Breaking Up with Me
10 totuutta ja yksi tehtävä
Punapipoinen poika
Kiss Me - Rakkautta Mykonoksella
Counting Down with You
Laakson linnut, aavan laulut


Heidi's favorite books »

sunnuntai 27. marraskuuta 2022

Rajaton: Tiffany D. Jackson

Rajaton: Tiffany D. Jackson. Suomentanut Peikko Pitkänen. Karisto 2022

Englanninkielinen alkuteos (2020): Crown. Kansi: Rachelle Baker (kuva), Erin Fitzsimmons (suunnittelu)

"Palkitun kirjailijan hyytävä mysteeri paljastaa salaisuudet parrasvalojen ulottumattomissa.

Legendaarinen R&B-tähti Korey Fields bongaa koe-esiintymisessä Enchantedin, nuoren laulajanalun, ja tytön unelma tähteydestä lähtee liitoon. Enchanted on Koreyn luksuselämän lumoissa, mutta pian unelma muuttuu painajaiseksi. Miehen charmin takana piilee jotain synkkää, jotain mitä Enchanted ei ymmärrä ennen kuin on liian myöhäistä.

Kun Enchanted herää kädet veren peitossa ja ammottava aukko muistissaan, hän tietää vain, että kaikki on mennyt kammottavasti pieleen. Korey oli Enchantedin avain menestykseen, mutta nyt hän on kuollut ja poliisi koputtaa oven takana. Kuka tappoi Korey Fieldsin?" (Karisto)

Oma arvio:

Rajaton on minulle yksi odotetuimmista syksyn kirjoista. Kirja on niitä tapauksia, jotka voidaan luokitella joko aikuisten tai lasten- ja nuortenkirjallisuuden puolelle. Kariston uutuusluettelossa tämä on sijoitettuna aikuisten käännetyn kaunokirjallisuuden puolelle. Jos minulta kysytään, tämä on selkeästi nuorten aikuisten kirja. Onhan tässä rankka aihe ja kyseenalaisia asioita, mutta noin 15+ ikäisille nuorille aikuisille tämä on selkeästi suunnattu. Kirja alkaa sisältövaroituksilla, joissa varoitellaan kirjan sisältävän seksuaalista hyväksikäyttöä, raiskauksia, pahoinpitelyä, alaikäisten kaltoinkohtelua, vapaudenriistoa sekä opioidiriippuvuutta.

Kirjan kansi on aivan upea ja sopii täydellisesti kirjan sisältöön. Olen keltaisen ystävä, joten senkin vuoksi rakastuin tähän ulkoasuun!

Jo kirjan alku on pysäyttävä. Tokkurainen minäkertoja herää veren tahrimalta kokolattiamatolta. Hän uskottelee sen olevan punajuurimehua, vaikka sisimmässään tietää, ettei se ole. Jotakin kamalaa on tapahtunut, eikä hän muista mitä. Poliisi takoo oven takana. Sitten mennään itse Enchantedin tarinaan. Tämä seitsemäntoistavuotias tyttö rakastaa laulamista, hänen idoleitaan ovat Whitney Houston, Mariah Carey, Aretha Franklin, Diana Ross ja monet muut klassikkolaulajat. Enchanted tunnetaan siitä, että hän saattaa laulaa luikauttaa vaikka kesken uintitreenien tai koulun käytävällä. Hänen rakas mummonsa on aina kannustanut tätä laulamaan, ja laulaminen tuo mieleen kauempana asuvan isoäidin, jonka luota Enchantedin perhe muutti taannoin pois. 

Säännöllisesti kaljuksi päänsä ajava Enchanted on oman tiensä kulkija. Ystäviä hänellä ei liiaksi asti ole, vain Gabrielle on hänen tukenaan. Gab seurustelee häntä vanhemman, 21-vuotiaan miehen kanssa, mutta hänen vanhempansa vastustavat rakastuneen parin suhdetta. Gab tukee ja kannustaa Enchantedia menemään kykykilpailuun, ja nyt tämä viimein toteuttaa haaveensa. Esiintymistilaisuus jännittää ja meinaa jäädyttää laulajan, etenkin kun yleisöön ilmestyy kuuluisa ja kuuma R&B-laulaja Korey Fields, joka tulee takahuoneeseen kehumaan esitykseensä pettynyttä Enchantedia. Kun 28-vuotias supertähti osoittaa kiinnostusta nuoreen laulajalupaukseen ja kutsuu hänen perheensä keikalleen, Enchanted menee sekaisin. 

En olisi ikinä arvannut, että rakkaus tuntuu tältä. Siltä kuin uisin ja sukeltelisin valtameressä päivät pitkät. Kuulen korvissani meren kohinan. Maistan meren suolan. Koreyn kanssa tunnen olevani kotonani. Todellisessa kodissani. Ainoastaan merenneidot voivat uida näin syvissä tunteissa. (s. 111)

Näin Korey Fields ujuttautuu pikku hiljaa Enchantedin ja tämän perheen elämään. Viattomasta viestittelystä seuraa yhteisiä levytyssessioita lukittujen ovien takana ja pian mukaan tulee romanttisia kuvioita. Korey lupaa nostaa Enchantedin tähdeksi ja ottaa tämän mukaan kiertueelleen. Enchantedin perhe allekirjoittaa vastahakoisesti pinon sopimuksia, mutta eivät arvaa, mihin kaikkeen heidän alaikäinen tyttärensä ja koko perhe vielä joutuu. 

Kirja menee hyvin ahdistavaksi, kun Koreyn todellinen luonne paljastuu. Hän on manipuloiva, narsistinen, valtaa väärin käyttävä hirviö. Enchanted on rakastunut mieheen, joka osaa puhua oikein sopivalla hetkellä, mutta kun hän huomaa olevansa pulassa, on myöhäistä. Korey osaa uhkailla juuri sopivilla asioilla ja tietää, mitä asiat ovat Enchantedille tärkeitä: perhe, Gab, laulaminen. Koreyn tarjoama sininen juoma tuo sentään helpotusta koti-ikävää pohtivan tytön ahdistukseen. Sitä on vain saatava aina vain lisää ja lisää. Gabriela on kadonnut kuin taivaan tuuliin, eikä Enchanted saa pitää vanhempiinsa yhteyttä. 

Ja jos vain rakastan Koreya riittävän lujasti, ehkä onnistun pitämään hänen pimeän puolensa loitolla. (s. 173)

En tiedä onko tämä enemmän #metoo-kirja kuin jännäri, mutta toki lopun veriset surmakuviot sekä Koreyn piinaava käytös tekevät kirjaan psykologisen jännityksen aineksia myös. Minä olisin jotenkin toivonut, ettei kirja olisi teemasta huolimatta julistanut niin paljon #metoo:ta vaan pääpaino olisi ollut Enchantedin tuntemuksissa. Hän jäi päähenkilönä hiukan etäiseksi. Myös sivuhenkilöt jäivät aika tyhjiksi. Vaikka sisältövaroituksissa mainitaan raiskaukset ja väkivalta, ei niitä kuvata kauhean graafisesti eikä perinpohjaisesti. Näin ollen kirjan ahdistavuus syntyy lähinnä siitä toivottomuudesta, jota Enchanted ja lukija kokevat aikoina, jolloin Korey pitää tyttöä vallassaan. 

Olen läjä pudonneita lehtiä, mustuneita, kosteita, homeenhajuisia. Mätiä omenoita, kuihtuvaa ruohoa, varhain laskeutuvaa pimeyttä, joka karkottaa auringon. (s. 240)

Kirjailija on saanut sysäyksen kirjansa aiheelle amerikkalaisen R&B ja soul-laulaja R. Kellyn tapauksesta. Kyseinen mies on saanut useita syytteitä lasten seksuaalisesta hyväksikäytöstä (Wiki). Jackson on myös itse tapaillut 15-vuotiaana parikymppistä miestä, joten hänellä itselläänkin on kokemusta salaisesta seurustelusta ikäistään vanhemman kanssa. Hän painottaa, että vastuu on aina aikuisella miehellä. Kirjan lopussa on kattava yhteystietojen lista väkivallan uhreille.

_____________________________________________________________________

Eikö niiden tyttöjen sana riitä? Miksei naisten sanaan IKINÄ uskota?
_____________________________________________________________________

Miksei se mimmi vain häipynyt? (s.278)

_____________________________________________________________________

Rajaton muistuttaa Juno Dawsonin Mallikappaletta, jossa nuori nainen joutuu raadollisen mallimaailman musertamaksi. Tässä kuitenkin tulee vielä rankemmin esille se, miten jotkut käyttävät valtaa mitä kamalimmalla tavalla. Kirjassa käsitellään myös jonkin verran rasismia ja naisten kokemaa seksismiä ja syrjintää. 

Vastasiko kirja odotuksiani? Sanotaanko näin, että tämä oli vetävä, herätti ajatuksia ja loppu säväytti (vaikkei hirveänä yllättänyt), vaikka ei ollut ihan niin wau kuin olisin ajatellut. Kirjassa on myös yksi hämmentävä kohta, jossa Enchanted alkaa epäillä omaa mielenterveyttään, ja lukijaa johdetaan hieman harhaan tässä. Minä ainakin meinasin hetken uskoa samaa kuin minäkertoja. Pidin myös kovasti mereen ja veteen liittyvistä metaforista, jotka viittaavat Enchantedin rakkauteen uimista kohtaan ja kaipuuseen synnyinseudulleen veden ääreen, mummonsa luo. Monesti viitataan myös Pieni merenneito -elokuvaan, joka on yksi Disney-fani Encantedin suosikeista. 

Arvosanani 4+

Kiitos kustantajalle arvostelukappaleesta.

Muissa blogeissa:

--

Samantyylistä luettavaa:




sunnuntai 20. marraskuuta 2022

Olipa kerran särkynyt sydän -trilogia: Stephanie Garber

Olipa kerran särkynyt sydän: Stephanie Garber. Suomentanut Kaisa Kattelus. WSOY 2022. (Olipa kerran särkynyt sydän #1)

Englanninkielinen alkuteos (2021): Once upon a broken heart. Kansi: Erin Fitzsimmons.

"Kiehtova uutuusromaani Caravalin maagisesta maailmasta.

Olipa kerran särkynyt sydän aloittaa uuden, tunteita ja taikuutta tihkuvan sarjan, joka tapahtuu samassa fantasiamaailmassa kuin suosittu Caraval-trilogia.

Kun 17-vuotiaalle Evangeline Foxille valkenee, että hänen suuri rakkautensa onkin naimassa toisen tytön, Evangelinen unelmat hajoavat pirstaleiksi. Hän päättää estää epätoivotut häät ja solmii sopimuksen avusta suudelmia vastaan vetovoimaisen mutta viekkaan Herttaprinssin kanssa. Pian käy kuitenkin selväksi, että on hengenvaarallista hieroa kauppoja väkevän kuolemattoman kera…"(WSOY)

Lukunäyte (kurkkaa upea Mahtavan Pohjolan kartta!)

Oma arvio:

Pidin kovasti Garberin aiemmin ilmestyneestä Caraval-trilogian ensimmäisestä osasta, joten ilahdukseni oli suuri, kun kuulin häneltä olevan tulossa taas Caravalin maailmaan sijoittuva kirja. Olipa kerran särkynyt sydän aloittaa trilogian, jonka toinen osa on ilmestynyt englanniksi tänä vuonna. 

Kuolemattomia Kohtaloita oli kuusitoista, ne olivat mustasukkaisia ja omistushaluisia. Ne olivat kadonneet vuosisatoja sitten, mutta ennen sitä ne olivat tarinan mukaan pitäneet osaa maailmasta vallassaan taikuudella, joka oli julmaa siinä missä ihmeellistäkin. Ne eivät koskaan rikkoneet solmimaansa sopimusta mutta satuttivat usein ihmisiä joita auttoivat. (s. 15)

Suuresta sydänsurusta kärsivä, ruusukultahiuksinen Evangeline Fox hakee lohtua suruunsa Valendan temppelialueelta. Siellä hän törmää Caraval-trilogiasta tuttuun Kohtaloon, Herttaprinssiin eli Jacksiin, joka lupaa auttaa nuorta neitoa hädässä. Kyllähän Evangeline tietää, ettei tappavia suudelmia jakavan Kohtalon apu ole koskaan ilmaista. Silti Evangeline pyytää Jacksia estämään hänen rakastettunsa Lucin ja sisarpuolensa Marisolin häät, sillä hän uskoo Lucin olevan kirottu. Miksi muuten hän yhtäkkiä sanookin rakastuneensa hänen sisareensa? 

Herttaprinssi ratkaisee asian kohmettamalla koko hääseurueen kiveksi. Mutta koska Evangeline tahtoo vain hyvää sisarelleen, hän ei voi hyväksyä sittenkään moista ratkaisua, nauttii itse myrkkyä, joka kivettää hänet itsensä ja vapauttaa muun hääväen. Lehtien juorupalstat kohisevat kivettyneestä neitokaisesta, joka sitten kuitenkin kuuden viikon kuluttua palautetaan takaisin omaan olomuotoonsa. Marisol-sisko on sillä aikaa nimetty Kirotuksi morsiameksi, jonka sulhoille käy kuuleman mukaan aina huonoksi, joten hänen kosijat loistavat poissaolollaan. Inhottava äitipuoli Agnes laittaa täten tuulemaan ja levittää tietoa, että Evengeline ottaa kosijoita vastaan mielellään. Paitsi ettei ota.

Evangeline tajuaa, että Luc on menetetty ja että maisemanvaihdos tekisi hänelle hyvää. Kun hänen korviinsa kantautuu tieto, että Mahtavassa Pohjolassa, hänen vanhempiensa synnyinseuduilla, eräs komea prinssi Apollo etsii morsianta Äärettömän yön tapahtumassa, päättää Evangeline matkustaa sinne. Hyväsydäminen ja -uskoinen Evangeline ottaa murtuneen Marisolin mukaansa, jottei tämän tarvitsisi kärsiä kamalan, arvostelevan äitinsä seurassa. Evangeline epäilee välillä Marisolin vilpittömyyttä, mutta haluaa uskoa tästä parasta.

"Tänä iltana tahdon tanssia vain yhden neidon kanssa." Lopulta hänen tummat silmänsä osuivat Evangelineen. Ja ne olivat ahneet. (s.121)

Kirjan juoni heittelehtii toinen toistaan uskomattomasta tapahtumasta toiseen, kuten jo alun juonitiivistykseni paljastaa. Olin alussa jopa hiukan ymmyrkäisenä kaikesta, sillä tuntui, kuin kirja olisi alkanut kesken kaiken ja minun olisi pitänyt tietää jotain ennalta. Kirjassa törmätään monenmoisiin maagisiin Kohtaloihin, kuten vampyyrinomaiseen Kaaokseen ja kirottujen kyynelien LaLa:han. Nämä olivat kirjan kiehtovimpia hahmoja.

"Antaisin sinulle koko maailman jos voisin. Kuun, tähdet, maailmankaikkeuden kaikki auringot. Kaiken sinulle, rakkaimpani." (s. 138)

Muistan pitäneeni Caraval-trilogian kuumottavista kohtauksista, mutta tässä ne eivät oikein pääse oikeuksiinsa, vaan tuntuvat lähinnä tosi falskeilta. (ja tavallaan osa niistä onkin, koska kirouksia satelee vähän sinne ja tänne.) Henkilöhahmot ovat tosi latteita päähenkilöä Evangelinea myöten, joka naiiviudessaan suorastaan raivostuttaa. Hänen ja Herttaprinssin välille kehitelty toivoton romanssi ei nyt oikein iskenyt. Pyörittelin silmiäni melko pitkään lukiessani tätä, ja vasta puolenvälin jälkeen kirja alkoi edes hiukkasen vetää ja tuntua kiinnostavalta, eikä pelkältä sekasotkulta. Tapahtumapaikkana Mahtava Pohjola tarinoineen saa kiitosta minulta. Kirjan alun kartta on myös upea. Ainakaan juonenkäänteiden puutteesta kirja ei kärsi, mutta muut puutteet sitten latistivat hiukan lukukokemustani.

Ihmettelen hiukan, miten kirja on saanut järkyttävän määrän viiden tähden Goodreads-arvioita ja on vuoden 2021 Goodreads Choice Awards -ehdokas nuorten aikuisten fantasia- ja scifikategoriassa. Muistan kuitenkin pitäneeni tavattomasti Caravalista, sen maagisesta maailmasta kieroiluineen ja kiltin kuumasta romantiikasta, mutta tämä oli vain jotenkin sekava ja laimea eikä nyt saanut minua hehkuttamaan. 

Mietin vielä hartaasti, luenko enää sarjan jatko-osia. Kuten sanoin, kirja parani loppua kohti, joten saatan kuitenkin uteliaisuuttani kurkata, mitä seuraavaksi tapahtuu.

Arvosanani 3

Kiitos kustantajalle arvostelukappaleesta.

Samantyylistä luettavaa:

sunnuntai 6. marraskuuta 2022

Armoton unelma: Riikka Smolander-Slotte

 Armoton unelma: Riikka Smolander-Slotte. Otava 2022

Kansi: Emmi Kyytsönen

"Nuoren tytön elämän tärkein asia muuttuu piinaksi.

Huippuvalmennuksen maailmaan sijoittuva romaani kiusaamisesta ja selviämisestä.

Kun Iina löytää voimistelun, se on rakkautta ensi silmäyksellä. Lahjakas tyttö etenee kovan tason valmennusryhmään, josta aukeavat ovet kisaamaan kirkkaimmista mitaleista. Uusi valmentaja Karin on ankara, mutta Iina kehittyy huimaa vauhtia. Pian hän on ryhmänsä parhaimmistoa ja Karinin suosikki.

Iina joutuu kuitenkin huomaamaan, ettei Karinin kunnianhimo tunne rajoja. Valmentajasta paljastuu synkkä puoli, joka saa Iinan piiskaamaan itseään ja vahtimaan painoaan terveytensä uhalla. Iina haluaa epätoivoisesti menestyä, mutta Karinille voitto on tärkeämpää kuin Iina."(Otava)

Oma arvio:

Riikka Smolander-Slotte on kirjoittanut aiemmin kaksi urheilijaelämäkertaa: vuonna 2020 ilmestyneen Jari-Matti Latvala - Elämän erikoiskoe sekä tänä syksynä 2022 ilmestyneen Awak Kuier, joka kertoo nuoren, egyptiläissyntyisen koripallopelaajan tarinan. Armoton unelma on siis urheilutoimittajana työskentelevän kirjailijan ensimmäinen fiktiivinen romaani. Aihe on hyvin tärkeä, nimittäin nuoren naisen tavoitteellinen treenaaminen tyrannimaisen valmentajan vallan alla, joka lopulta menee liialliseksi ylisuorittamiseksi ja ajaa tytön sairaalakuntoon.

Kirjassa aletaan käydä hyvin kronologisesti läpi Iinan voimisteluharrastusta sen alkuajoista saakka kohti lopullista romahdusta ja siitä eheytymistä. Kuusivuotias Iina jännittää voimistelun aloittamista, mutta lempeä valmentaja Eeva ja uusi ystävä Kaisa auttavat jännityksestä yli. Käydään läpi ekat kisat ja ekat harjoitusleirit. Kaikki alkaa muuttua siinä vaiheessa, kun Eeva ehdottaa 12-vuotiaalle Iinalle tavoitteellisempaa seuraa, jossa tämän taidot pääsevät paremmin kehittymään. Uusi valmentaja, Karin, vaikuttaa aluksi oikein mukavalta, mutta näyttää todelliset kyntensä melko pian.

Viimeinen. Vihoviimeinen. Kaikista huonoin. Huippuvoimistelijat nauraisivat minulle ja yleisö miettisi, että kuka tuo luulee olevansa, ihan väärässä sarjassa. Liian kovassa seurassa. Aloin pohtia, millä tekosyyllä voisin jättää kisat väliin. (s. 62)

Iina rakastaa voimistelua ja haluaa olla yhä parempi ja parempi. Kilpailu Karinin suosiosta on kovaa, ja Karin ei tunne sääliä eikä armoa, jos epäonnistuu. Pikku hiljaa Iina tajuaa, että voimistelijoiden vartalot ovat tiukassa syynissä. Punnitukset ovat jännittäviä ja aiheuttavat itkua ja ahdistusta monissa tytöissä. Iinakin saa kuulla olevansa hiukan liian painava, joten hänelle määrätään tiukat ruokavaliot kisakuntoa varten. 

Vaa´an lukema määritteli, millainen fiilis minulla oli ja millainen päivästä tuli. Jos lukema oli korkeampi kuin edellisenä päivänä, kaikki meni pieleen heti aamusta. Vajosin synkkään itseinhoon. Vaikka olisin painanut sata grammaa enemmän, tunsin itseni norsuksi. (s. 110)

Iina on hämmennyksissä: hän haluaa panostaa voimisteluun kaikkensa, mutta hän haluaisi myös elää normaalia elämää. Hän ei haluaisi potea huonoa omaatuntoa jokaisesta syömästään herkusta. Perhe saa tuta Iinan kisastressikiukut ja ystävyys voimistelusta tanssiin vaihtaneeseen Kaisaan alkaa välillä rakoilla. Iina seurustelee myös hetken ihanan Leon kanssa, mutta koska Karin ei hyväksy seurustelua, Iina joutuu tekemään kipeän päätöksen. Hän oppii piilottelemaan ruokia ja huijaamaan muita syömisillään, ja lopulta myös vähentämään ahdistusta hetkellisesti aiheuttamalla itse itselleen kipua.

Kirja on todella surullista luettavaa. Vaikka tämä on fiktiivinen teos, tällaista ilmeisesti tapahtuu jossakin määrin tällaisissa lajeissa, joissa nuorten vartalot ovat tiukassa syynissä. Kirjailija ainakin kertoo loppusanoissaan keränneensä kirjaan kokemuksia urheilijoilta ja valmentajilta. Kirjassa on todella tärkeä aihe ja se aiheutti minussa todella voimakkaita niin raivon kuin surun tunteita, etenkin loppua kohti.

Harmillisesti kirjan kerrontatyyli jätti minut kuitenkin hiukan kylmäksi. Kirjan tarina kulkee hyvin uskollisen kronologisesti Iinan 6-vuotiaana aloittamasta urasta 15-vuotiaaksi asti ilman sen kummempia kirjallisuuden kikkoja. Välillä minulle tuli tunne, kuin lukisin elämäkerrallista teosta, niin raportoivalta tällainen ratkaisu tuntui. Olisikohan toiminut paremmin, jos kirja olisi väläyttänyt Iinan lapsuusaikojen voimistelukokemuksia takaumien kautta ja nykyaika olisi keskittynyt Iinan teini-iän kipuiluun Karinin valmennuksessa? 

Mietiskelin myös, miksi mukava ensivalmentaja Eeva olisi siirtänyt Iinan Karinin valmennukseen? Jos hän oli niin hirviömäinen, eikö sana olisi kuitenkin jotakin kautta kiirinyt muillekin valmentajille? Välillä ihan kihisin raivosta, että miksei Iina voi vain kertoa vanhemmilleen Karinin käytöksestä, mutta eihän se lapsen ajattelumaailma monestikaan toimi niin, vaan hän voi kääntää kaiken omaksi syykseen ja vaieta, ihan kuten Iina tekee. Onneksi Iinan Kaisa-ystävä puuttui lopulta asiaan. Iinan ongelmista syyllisyyttä kokevat lopulta myös Iinan pikkuveli, vanhemmat ja ystävät. Miten kukaan ei huomannut, miksi kukaan ei puuttunut?

Arvosanani 3,5

Kiitos kustantajalle arvostelukappaleesta.

Samantyylistä luettavaa:








Rakkauden askelkuviot: Nicola Yoon

Rakkauden askelkuviot: Nicola Yoon. Suomentanut Helene Bützow. Tammi 2022


Englanninkielinen alkuteos (2021): Instructions for dancing. Kansi: Renike, Jyotirmayee Patra.


"Onko rakkaus riskin arvoinen?

Ihastuttavan nuortenromaanin tunnelma on kuin La La Land -elokuvasta! 17-vuotias Evie ei vanhempiensa eron jälkeen usko rakkauteen. Varsinkaan kun hän yhtäkkiä saa kyvyn nähdä, miten kaikkien rakkaustarinat ovat alkaneet -- ja ennen kaikkea miten ne päättyvät. Mutta sitten Evie kohtaa tanssistudiolla pojan, joka on kaikkea mitä hän itse ei ole: seikkailunhaluinen, intohimoinen ja rohkea.

X-niminen poika haluaa osallistua tanssikilpailuihin Evien kanssa, johon on aivan vastikään tutustunut! Evie ei todellakaan ollut suunnitellut ihastuvansa, mutta tanssiessaan X:n kanssa Evie joutuu kyseenalaistamaan kaiken mitä luuli tietävänsä elämästä ja rakkaudesta." (Tammi)



Oma arvio:

Ai että, tätä kirjaa olen odottanut kuin kuuta nousevaa. Tanssia yhdistettynä romantiikkaan, voisiko olla kiehtovampaa yhdistelmää? Harrastan itse tanssia ja innostun aina hiiteen, jos leffassa tai kirjassa tanssitaan. Olen tykännyt kovasti Nicole Yoonin aiemmista YA-romaaneista Kaikki kaikessa ja Aurinko on tähti. Molemmista on myös tehty leffat, joten toiveikkaana olen, että tästäkin tehtäisiin. Vielä en ainakaan löytänyt infoa moisesta.

Särkyneen sydämen ongelma ei ole siinä, että se tappaa. Ongelma on, että se ei tapa. (s. 264)

"Kirjat eivät enää lumoa minua." Näin surullisesti alkaa Evien kerronta. Hän on rakastanut aina erityisesti romanttisia kirjoja, mutta on nyt menettänyt uskonsa rakkauteen ja näin ollen myös rakkaudesta kertovaan kirjallisuuteen. Vanhempiensa avioerosta kyynistynyt Evie kantaa siis kaikki lempparikirjansa kierrätykseen. Viedessään kirjoja erääseen Pieneen ilmaiseen kirjastoon hän törmää merkilliseen naiseen, joka kehottaa Evietä ottamaan mukaansa vastalahjaksi hyllyssä nököttävän kirjan nimeltä Tanssikoulu. Kirjassa opetetaan kirjaimellisesti erilaisia tanssilajeja. Kohteliaisuudesta Evie nappaa kirjan mukaansa sen kummemmin ajattelematta. Hänpä ei arvaakaan, että tuo kirja määrittää hänen kohtaloaan enemmän kuin uskoisikaan.

Tuon kohtaamisen jälkeen Evie huomaa, että pystyy näkemään rakastuneiden parien kohtalot niin ensitapaamisesta suhteen loppuun aina, kun nämä suutelevat hänen nähden. Kun Evie näkee ennalta siskonsa Danican suhteen erääseen Ben-nimiseen poikaan kariutuvan pojan pettämiseen, ja kun näin sitten oikeasti tapahtuu, hän epäilee ensin tulleensa hulluksi. Onneksi Evien ystävä Martin uskoo häntä, mutta Evie ei voisi kuvitellakaan kertovansa tästä oudosta kyvystään kenellekään muulle, kuten vanhemmilleen tai ystävilleen Cassidylle tai Sophialle. 

Tanssikoulu-kirjan johdattamana hämmentynyt Evie ajautuu pieneen La Brea Dance -tanssikouluun, jossa hänet lähes pakotetaan osallistumaan opetukseen. Kokeilun jälkeen Evie huomaa nauttivansa tanssista, ja kun tanssinopettaja Fifi ehdottaa, että Evie lähtisi edustamaan tanssikoulua LA Danceball -nimiseen kisaan, hän huomaa suostuvansa. Mutta mistä Evie saisi kavaljeerin, kun Martinkin on melkoinen puupökkelö? Noh, tanssikoulun omistajien pitkänhuiskea, superkuuma ja itsevarma lapsenlapsi Xavier eli X pestataan Evien pariksi. Alkuun tanssi ei meinaa sujua, koska Evien ja X:n kemiat ei kohtaa, mutta kun Fifi pakottaa heidät tutustumaan toisiinsa, alkaa parin välit lämmetä ja myös tanssi sujua paljon paremmin. 

"Olet oikeassa" minä sanon. "Inhoan sinua."
"Et edes tunne minua", X sanoo.
"En niin, mutta todennäköisesti inhoan sinua sitten, kun tunnen." (s.83)

Rakkauden askelkuviot on ihanan kevyttä ja kuplivaa luettavaa, mutta surullisiakin teemoja kirjasta löytyy. Evie kipuilee sen kanssa, kun isä hylkäsi perheen uuden naisen takia, ja on tämän vuoksi tosi vihainen isälleen. Hän ei voi tajuta, miksi äiti ja Danica suhtautuvat kaikkeen tähän niin kevyesti. Nyt Evie saa vielä taakakseen näyt, jotka toinen toisensa jälkeen todistavat, että kaikki rakkaussuhteet on tuomittu epäonnistumaan. Uskaltaako hän rakastaa X:ää, etenkään, kun hän näkee myös tästä näyn. Miten käy ystävyyssuhteiden, kun Evie näkee heidänkin rakkaussuhteiden kariutumisen näyissään?

1. Vihollisista rakastavaisiksi - Ikuinen kysymys kuuluu, tappavatko he toisensa vai suutelevatko? vitsi, vitsi. Tietysti suutelevat. (s. 16: (Entiset) rakkausromaanien suosikkigenret.)

Yoon ripottelee tapansa mukaan kerronnan väliin mukavia keventäviä listoja: mukana on mm. Evien rakkausromaanien suosikkigenret ja rakkausromaanien mieshenkilöiden ominaispiirteitä (kyllä vain, virnistykset ja vinot hymyt mainittu). X soittaa bändissä ja he yhdessä Evien kanssa kirjoittavat yhden biisin sanat, jotka myös on tipautettu kerronnan väliin. Lisäksi luvut ovat lyhyitä, osa jopa alle yhden sivun mittaisia, joten kirjaa on tosi helppo ja kevyt lukea. 

Rakkauden askelkuviot leikittelee rakkausromaanien kliseillä itseironisesti. Se pistää myös miettimään, kannattaako ottaa riskejä, vaikka tietäisi ennalta lopputuloksen? Onko tärkeämpää matka vai määränpää?

Arvosanani 4,5

Kiitos kustantajalle arvostelukappaleesta.

Samantyylistä luettavaa:



sunnuntai 23. lokakuuta 2022

Raakaversio: Ansu Kivekäs

 Raakaversio: Ansu Kivekäs. Tammi 2022

Kansi: Laura Lyytinen, Istockphoto

"Ihanan, suorapuheisen Ellin tarina on täynnä mustaa huumoria ja yllättäviä käänteitä.

Ellin ensirakkaus johtaa sutinaan perhekodissa ja koko lähiössä, pyörätuolista viis! ”Mä synnyin 15-vuotiaana, kun Jussuf työnnettiin tän mestan ovesta sisään. Siihen asti olin lähinnä haaveillut elämästä. Se alkaisi, kun mä kelaisin täältä täysi-ikäisenä ulos. Jussufilta opin, että kandee tehdä kaikki heti. Nyt. Koska huomisesta ei kukaan tiedä."

Ellin vaatimaton ura influensserina saa yllättävän käänteen, kun Jussuf, tunnettu pilvikauppias ja pikkugangsteri, sijoitetaan samaan perhekotiin. Jussufin seurassa ei koskaan ole tylsää! Luovuus kukkii ja Ellin kuvaamien videoiden suosio räjähtää. Juuri kun on hauskaa, menneisyyden haamut heräävät hönkäilemään niskaan. Levottomalla Jussufillakin on kääntöpuolensa ja -veitsensä, sekä hämäriä tuttavia tyylikkäissä Tesloissaan. Rytinässä syntyy säröjä entisten kolhujen päälle.

Pitääkö elämän olla aina näin vammaisen vaikeaa? Elli pohtii ja kääntää pyörätuolinsa päin biologisia perheenjäseniään. Lopulta on kohdattava se kaikkein pelottavinkin. Raakaversion Elli pyristelee räiskyvästi irti henkisistä ja fyysistä kahleista kohti omaa elämää, iloa ja ilmaisun vapautta. Omaperäinen, mahtavan musta huumori leimaa Ansu Kivekkään kirjoja." (Tammi)


Oma arvio:

Tämä on ensimmäinen Ansu Kivekkään nuortenromaani, jonka luen. Kirjaston nuortenkirjahyllyssä silmiini ovat usein osuneet Musta kaista -sarjaan kuuluvat kirjat Päin Porkkalaa ja Täysillä metsään. Onpa hän kirjoittanut aikuisille ja alakouluikäisille myös. 

Raakaversion päähenkilö Elli erottuu heti alussa edukseen. Hän on ehkä sarkastisin kirjoissa tapaamani hahmo  hetkeen. Kaiken sen sarkasmin ja angstiraivareiden takana on kuitenkin hyvin herkkä ja rikkinäinen tyttö. Elli on pyörätuolissa auto-onnettomuuden takia, johon johti hyvin ikävien sattumusten summa - ja Ellin impulsiivinen ja äkkipikainen luonne. 

Riehuttuani
turhaan
haukuttuani kaikki pystyyn
turhaan
murhattuani
maailman
mikään ei muuttunut.
Takaisin lähtöruutuun. (s. 121)

Nyt Elli on perhekodissa, jossa asperger-piirteinen Nico hokee "ei Wittua", mutta on Ellille korvaamaton pelikaveri, perhekodin pitäjät Pike ja Pena, noloja molemmat omalla tavallaan, ja sivari-Kaapo, jonka jalan päältä Elli "vahingossa" rullaa.  Ja sitten Elli rakastuu: Komea, tumma Jussuf, diagnoosinaan luultavasti ADHD, ja jota kaikki tytöt koulussa ihailevat, tulee uudeksi asukkaaksi.

Elli pitää omaa vlogia, joka ei kuitenkaan ole saanut kovin suurta suosiota. Kun hän eräänä päivänä sattuu kuvaamaan erästä konfliktia Jussufin ja perhekodin aikuisten välillä, hän saa sikapaljon lisää katsojia. Jussuf saa idean ottaa Ellin kuvaamaan tämän skeittitemppuja. Tästä molemmat hyötyisivät. Elli suostuu, sillä hän on ihan lääpällään Jussufiin, vaikka tällä vaikuttaa olevankin välillä tosi epämääräisiä bisneksiä.  Pike ja Pena ovat hyvillään Ellin ja Jussufin romanssista, etenkin kun Elli innostuu taas käymään koulussa, mutta muistuttavat tätä ehkäisystä. Elliä nolottaa ajatuskin, eihän heillä vielä ole Jussufin kanssa mitään sellaista.

Elli on säännöllisesti yhteydessä omaan perheeseensä, tai lähinnä matkustelevaan ja yltiöreippaita tsemppilauseita viljelevään mummoonsa. Äiti on vielä toipumassa mielenterveysongelmistaan, mutta on Ellille rakas ja tärkeä. Isä on lusimassa eikä Elliä voisi vähempää kiinnostaa, mitä tälle kuuluu. Kirjan tapahtumat heittävät Ellin lopussa uskomattomiin tilanteisiin ja hän saa huomata, ettei kaikkiin todellakaan olisi ollut luottaminen. Hän huomaa, että juuri ne ärsyttävimmät tyypit perhekodista saattavat olla ne kaikkein rakkaimmat. 

Kaikki aikuiset oli mokannu raskaasti. Kaikki! Jotain lastensuojelua muka. Miten alaikäinen edes joutui tollaseen tilanteeseen?! Niinpä! (s. 178)

Huomaa, että Kivekäs on työskennellyt aiemmin erityisopettajana, sillä kirjassa käytetään hyvin autenttista kieltä. Muutenkin nuorten henkilöhahmojen asenteet ja tavat reagoida ongelmiin vaikuttavat uskottavilta. Ellin musta huumori ja sarkasmi (sekoitettuna kyynisyyteen) suorastaan huokuu kirjan sivuilta. Jussuf on henkilönä kauhean luotaantyöntävä sekoiluineen ja hämäräbisneksineen kaikkineen, mutta toisaalta se on ihan ymmärrettävää. Kirjan rakennetta keventää myös väliin ujutetut kivat säeromaanipätkät. 

Raakaversio menee uskoakseni hyvin läpi kohderyhmälleen eli yläkouluikäisille lukijoille. Minut tarina jätti hiukan kylmäksi, etenkin kun kirjan loppupuolen tapahtumat tuntuivat liian epäuskottavilta. Tosin Elli jäi pitkäksi aikaa mieleeni erikoisena, räväkkänä henkilöhahmona.

Arvosanani 3,5

Kiitos kustantajalle arvostelukappaleesta.

Samantyylistä luettavaa:



Tuntematon taivas: Elina Rouhiainen

 Tuntematon taivas: Elina Rouhiainen. Tammi 2022

Kansi: Laura Lyytinen, Istockphoto

"Sota. Rakkaus. Siperia.

Paranormaalin romanssin ja urbaanin fantasian taiturin ensimmäinen realistinen YA-romaani kertoo rakkaudesta, kuolemasta sekä vaikeista valinnoista ja perustuu pohdintoihin siitä, miltä nykyajan sotaromaani voisi näyttää.

Tapahtumat sijoittuvat Venäjälle vuoteen 2002, jolloin toinen Tšetšenian sota oli yhä käynnissä. Dima ja Aljona kohtaavat toisensa Siperian junaradan varressa. Moskovalainen Dima on karannut armeijan kutsunnoista, Aljona taas ei halua jättää kotikyläänsä, vaikka kaivosteollisuus varjostaa sen ja koko paikallisen evenkiyhteisön tulevaisuutta. Molemmat heistä ovat joutuneet kasvokkain kuoleman kanssa. He ehtivät viettää yhdessä kolme kuukautta, kunnes Aljonan upseeri-isä palaa komennukseltaan. Kolme kuukautta, jotka riittävät kyseenalaistamaan aivan kaiken..."(Tammi)


Oma arvio:

Elina Rouhiainen teki minuun aikanaan vaikutukset Susiraja-sarjallaan. Sitä seurannut Väki-trilogia ei ollut minulle ensimmäistä osaa lukuun ottamatta niin suuri lukukokemus, mutta kiehtova urbaanifantasia sekin. Oli hyvin jännittävät fiilikset tarttua nyt tähän kirjailijan ensimmäiseen realistiseen romaaniin. Sota ja Venäjä, mikäpäs vielä sen ajankohtaisempi aihe. Kirjassa tosin eletään 2000-luvun alkua ja Tšetšenian sotaa, mutta samantyyppisiä asioita käsitellään, jotka voisivat sopia tähänkin hetkeen. Sota-aiheinen romaani nuorille aikuisille on myös jotain sellaista, jota ei ihan yhtenään julkaista. 

Diman mieleen muistuivat Mišan sanat: He eivät opettaneet meille mitään. He vain lähettivät meidät sinne. (s. 219)

Jos kirjan ensimmäinen luku on nimeltään "Niska-perseote", se ei voi olla muuta kuin hyvä. Nuori Dima nakataan tällä kyseisellä, hyväksi havaitulla otteella junasta keskellä Siperiaa. Pienellä juna-asemalla on vain kourallinen ihmisiä, mutta yksi niistä näyttää ystävälliseltä. Hän on evenkityttö Aljona, joka tulee kysymään Dimalta, onko kaikki kunnossa. Hän myös valistaa poikaa, että hänen määränpäähänsä Habarovskiin on matkaa liki 4000 kilometriä. Eikä junia ole lähiaikana sinne menossa. Niinpä tuo ystävällinen tyttö ehdottaa, että Dima lähtisi hänen ja isovanhempiensa kyydissä heidän asuinkyläänsä. Dimalla ei ole juuri muita vaihtoehtoja.

Evenkien asuinalue ei loista tyylikkyydellään, mutta Dima on tyytyväinen, kun saa yöpyä Tatjanan ja Jevgenin ylimääräisessä huoneessa. Isovanhemmat ovat alkuun hyvin ynseitä Dimaa kohtaan, mutta Aljona on oma ystävällinen itsensä. Dima kiinnittää huomiota Aljonan pukeutumistyyliin, joka poikkeaa huomattavasti samanikäisten venäläisneitojen vaatteista. Aljona lupaa Diman asua heidän luonaan siihen asti, kunnes hänen isänsä palaa komennukseltaan. Diman kauhuksi Aljonan isä on upseeri, ja jossain vaiheessa paljastuu, miksi Dima on pakomatkalla kohti Habarovskia, tätinsä kotia. 

Dima on pakoillut kutsuntoja, sillä hänen isoveljensä kokemukset Tšetšenian sodasta eivät juuri lievennä pelkoja sotimaan joutumisesta. Kuitenkin eräänä päivänä hän aukaisee oven väärille tyypeille ja joutuu armeijan kynsiin. Diman kokemukset ennen pakomatkaansa kohti Siperiaa ovat karmaisevia. Hän mieluusti unohtaisi sen kaiken.

"Me pääsemme sinne", Dima sanoo. "Tuntemattomaan taivaaseen. Ja sitten se ei enää ole tuntematon." (s. 241)

Dima auttaa Aljonaa kaupalla, jonka pitämisestä tämän perhe saa toimeentuloa, vaikkakin niukasti. He alkavat lähentyä ja rakastuvat. Dima pääsee myös näkemään, kuinka omalaatuinen evenkien oma kulttuuriperimä on, ja kuinka Aljona kuitenkin ensisijaisesti tuntee aina kuuluvansa tähän yhteisöön. Evenkien asuinsijoja uhkaa alueelle ujuttautuva kaivosteollisuus. Aljonalla on tämän huolen lisäksi salaisuus kannettavanaan, jonka salaaminen Dimalta alkaa myöhemmin näkyä hänen käytöksessään.

"Onko sinun isäsi tappanut ihmisiä?"
Aljonan katse on siirtynyt jonnekin kaukaisuuteen: "Hän ei ole koskaan sanonut, että olisi."
"Hän luultavasti on."
"Ehkä. Mutta hän on minun isäni ja minulle hän on hyvä." (s. 176)

Tuntematon taivas esittelee mukaansatempaavan tarinan lisäksi kiehtovalla tavalla venäläisiä ja evenkiläisiä tapoja ja kulttuuriperimää. Kirjassa on myös sisältövaroitukset, mikä on vielä perin erikoista suomalaisissa YA-romaaneissa. Siitä huolimatta kirja ei ole minusta nuorille mitenkään liian rankkaa kamaa, mutta hyvä, että herkimpiä varten varoitukset ovat olemassa. Lähinnä Diman kokemukset armeijan kutsunnoissa ennen pakomatkaa ovat sitä rankinta settiä. Kirjassa on myös mukavan lyhyet kappaleet, mikä tekee lukukokemuksesta kevyen.

Vaikka viihdyin kirjan parissa ja se on minusta hyvin kaunis ja taidokas YA-romaani siperialaisine miljöineen, jotain jäin silti kaipaamaan, jotta arvosanani olisi yltänyt nelosella alkavaksi. En päässyt päähenkilöiden sisään kunnolla ja näin ollen tunnekokemukset etenkin romantiikkapuolella jäivät hiukan vajaiksi.

Arvosanani 3,5

Kiitos kustantajalle arvostelukappaleesta.



sunnuntai 16. lokakuuta 2022

Yökirjeitä: Mila Teräs

 Yökirjeitä: Mila Teräs. Otava 2022


Kansi: Tuuli Juusela, Getty Images / Secret Agent Mike

"Vavahduttava romaani tyttönä olemisen vaikeudesta ja ilosta, jonka voi löytää uudelleen.

15-vuotias Frida on tehnyt niin kuin muutkin: ladannut someen kuvia, viekoittelevia ja ihania. Hän on saanut tykkäyksiä, seuraajia, viestejä. Ällöttäviltä ukoilta, mutta myös Nikolta, vain muutamaa vuotta vanhemmalta ja tosi suloiselta. Niko on pyytänyt vartalokuvaa, halunnut tavata.

Kaikki mitä sitten tapahtui on niin inhottavaa, että Frida on sulkenut sen mielestään. Mutta ruumis muistaa, se on turvaton, ei tunnu enää kuuluvan hänelle eikä ainakaan tuota iloa.

Ahdistavat muistot valvottavat. Itselleen kirjoittamissaan yökirjeissä Frida uskaltaa lähestyä totuutta ja alkaa taas hyväksyä itsensä." (Otava)

Oma arvio:

Mila Teräksen Yökirjeitä on ohut kirja, joka kätkee sisälleen niin paljon kipeää mutta tärkeää sanomaa tyttöydestä, seksuaalisuudesta, itsetunnosta ja somen tuomista ulkonäköpaineista ja oikeudesta omaan kehoon.

Jos sanon, että miehet ahdistavat, 
tarkoitan siis aivan kaikkia.
Aina on sellainen pelko mielessä, 
että entä jos. (s. 64)

Frida kantaa sisällään salaisuutta, jonka hän purkaa vain päiväkirjanomaisiin yökirjeisiinsä. Häntä vanhempi Niko on aiheuttanut Fridaan kipeän särön, joka on lukkiuttanut hänen koko kehonsa. Nykyään häntä ällöttää kaikki kommentit, joita hän saa ulkonäöstään. Häntä ahdistaa myös kaikki miehet. Someen hän ei halua enää ladata samanlaisia kuvia, mitä hänen luokkansa suositut tytöt lataavat. Heidän elämänsä näyttää niin mutkattomalta somepäivitysten perusteella. 

Miksi ihmisten on pakko muuttua? Tyypit, joita hän oli aikaisemmin pitänyt hauskoina ja hyvinä ystävinä, olivat nykyään ainoastaan outoja. (s. 17)

Fridan entinen hyvä ystävä Armi viihtyy nykyään uusien kavereiden kanssa eikä tunnu huomaavan Fridaa. Eniten loukkaa se, ettei Armi voi sanoa suoraan, ettei Frida enää kiinnosta. Äiti tuntuu tosi ärsyttävältä ja nololta somepostauksineen. Burleskia harrastava mummo taas on vapaamielinen ja puhuisi Fridan kanssa seksistä ja seksuaalisuudesta enemmän kuin mielellään, mutta Frida ei halua kuulla. Sukulaiset ja luokkakaverit kommentoi Fridan laihuutta ja niukkaa syömistä. Äiti motkottaa Fridan löysistä vaatevalinnoista. Mitä se kellekään kuuluu? Tuntuu, ettei Fridalla ole maailmassa ketään.

Mitä Frida sanoisi? Miten hän kertoisi, että hänellä oli viime kuukausina ollut tosi paha olla, toisin sanoen, hän oli ollut aika sekaisin. (s. 96)

Pitkään Frida yrittää vältellä koulun toista yksinäistä, Neoa, mutta antaa tälle lopulta periksi yhteisen ryhmätyönkin takia. Onneksi, sillä Neosta Frida saa ystävän. Neoa ja Fridaa yhdistää kepparit, niiden tekeminen ja niillä harrastaminen, mikä ei ehkä ole muiden samanikäisten mielestä kovin cool harrastus. Neo houkuttelee Fridan ratsastamaan, joka osoittautuu alkuun tytölle haastavaksi, koska hän ei osaa rentouttaa vartaloaan hevosen selässä. Frida on niin lukossa, että se vaikuttaa kaikkeen. 

Uskaltaako Frida luottaa Lumi-hevoseen ja vapauttaa vartalonsa tämän liikkeisiin? Uskaltaako hän paljastaa yökirjeidensä salat ystävälleen? Uskaltaako hän luottaa äitiinsä ja kertoa, mitä Niko teki, vai syyttääkö äiti häntä typeryydestä? Uskaltaako Frida koskaan ihastua, tai nauttia omasta kehostaan ja seksistä? Atso katsoo häntä sillain kivasti ja puolustaa koulussa tyttöjen oikeuksia, ja se jos mikä tekee vaikutuksen.

Sanon vaan, että saakeli
sellaisesta tyypistä menee todellakin maku, 
joka alkaa täysin yllättäen lähettää kuvia haarovälistään. (s. 106)

Yökirjeitä on herkkä, kaunis mutta myös rankka ja surullinen kirja. Minuun tämä teki suuren vaikutuksen. Fridan yökirjeet tekstin välissä tuovat säeromaanin tyylisiä paljastuksia siitä, mikä Fridaa painaa: mitkä asiat pitävät häntä öisin hereillä. Minusta on tuotu hienosti esille ratsastusharrastuksen kautta se, miten moneen asiaan vaikuttaa, jos keho on lukossa. Olen myös erityisen ilahtunut keppariharrastuksen esiintuomisesta, sillä sitä ei kovin useassa nuortenkirjassa vieläkään näy. Rankkojen teemojen vuoksi suosittelisin tätä yli 14-vuotiaille.

Arvosanani 5-

Kiitos kustantajalle arvostelukappaleesta.

Samantyylistä luettavaa:


Vihreän lohikäärmeen risteys: Leena Lehtolainen.

 Vihreän lohikäärmeen risteys: Leena Lehtolainen. Tammi 2022.

Kansi: Laura Lyytinen, istockphoto

"Miksi vihreän lohikäärmeen kuva ilmestyy seinään yhä uudestaan?

Vihreän lohikäärmeen risteys on nuortenjännäri menetyksestä ja ystävyyden voimasta. Asioista, joita ei haluta paljastaa aikuisille. Maailmasta, jossa pelko ja toivo kietoutuvat toisiinsa, eikä kukaan lopulta pärjää yksin.

Kuka on maalannut kävelyteiden risteyksessä olevaan sähkökaappiin lentoon lähdössä olevan vihreän lohikäärmeen? Miksi kuva ilmestyy seinään yhä uudestaan, vaikka se maalataan peittoon tai koetetaan pestä pois?

Juuri lukion aloittanut Viggo tietää, että alkuperäisen maalauksen teki hänen veljensä Joel. Joel harrasti mahjongin japanilaista versiota riichiä ja vihreä lohikäärme oli hänen lempitiilensä pelissä. Joel on ollut kadoksissa yli kaksi vuotta, eikä poliisilla ole minkäänlaista johtolankaa. Onko hän lähtenyt vapaaehtoisesti vai joutunut rikoksen uhriksi?

Selma ja hänen ystävänsä Sennu Koivu kävivät usein katsomassa lohikäärmettä. Vietnaminkiinalaisen äidin tytär Sennu oli heidän leikeissään itäinen lohikäärme, Selma läntinen. Tytöt keksivät yhdessä lohikäärmeiden kielen, jota ei ymmärtänyt kukaan muu kuin he. Nyt Sennua ei enää ole, mutta Selma käy lohikäärmeen luona etsimässä yhteyttä kuolleeseen ystäväänsä.

Selman sisaruksella Savulla on omat huolensa. Roadman-kulttuuria ihannoiva jengi on saanut kiristettyä hänet mukaan ryöstelemään merkkivaatteita. Selma ei halua katsoa vierestä, kuinka Savu tuhoutuu. Uskaltaako hän kertoa murheestaan Sennun isälle Pekka Koivulle, joka on töissä Länsi-Uudenmaan poliisin nuortenyksikössä? Minkä neuvon Vihreä lohikäärme antaa Selmalle ja Viggolle?" (Tammi)


Oma arvio:

Leena Lehtolainen on tullut tunnetuksi muun muassa Henkivartija- ja Maria Kallio -dekkarisarjoistaan, mutta nyt hän on kirjoittanut - ja hyvä niin - jännärin myös nuorille lukijoille. Vihreän lohikäärmeen risteys on itse asiassa Lehtolaisen kolmas nuortenromaani, sillä hän on uransa alkuvaiheilla kirjoittanut kaksi nuortenkirjaa: Ja äkkiä onkin toukokuu (1976) ja Kitara on rakkauteni (1981) (Lähde: Wikipedia.) Tämä kirja on minulle ihka ensimmäinen kirjailijalta luettu kirja, sillä kotimaiset dekkarit eivät ole minua erityisesti koskaan kutsuneet puoleensa. 

Lukiolainen Viggo näkee kirjan alussa, miten oranssitukkainen tyttö seisoo kynttilä kädessään sähkökaappiin maalatun lohikäärmekuvan edessä, jonka on maalannut hänen Joel-veljensä ennen katoamistaan. Viggo ei ehdi sanoa tytölle mitään, kun tämä on jo poistunut paikalta. Tästä lähtien Viggoa kiehtoo tuo tyttö, joka saattaisi mahdollisesti olla se mystinen tyyppi, joka maalaa tuhritun lohikäärmeen aina uudelleen kuosiinsa. Tunsiko tuo tyttö Joelin? Viggon on päästävä tytön puheille. Eräänä toisena päivänä hän näkee tytön hiippailemassa pusikossa, aivan kuin tämä olisi ottanut Viggosta kuvan kännykällään.

Oli ärsyttävää ja väärin, että että hän joutui sepittelemään valheita Savun suojelemiseksi! (s. 98)

Ysiluokkalainen Selma ei tiedä, kuka lohikäärmeen käy maalaamassa aina uudelleen. Maalaus on hänen muistopaikkansa, jossa hän käy sytyttämässä kynttilän syöpään menehtyneen Sennu-ystävänsä muistolle. Lohikäärmeet olivat heidän yhteinen juttunsa, joten maalaus on oikein oiva muistoalttari. Selmalla on ystävän menetyksen lisäksi toinenkin huoli, nimittäin hän uskoo, että hänen Savu-sisaruksensa on sekaantunut johonkin rikosvyyhtiin. Savu ilmestyy kotiin murjottuna, hänen huoneestaan löytyy merkkitavaraa ja hän vaikuttaa erilaiselta. Äidillä ei tunnu olevan aikaa eikä silmää huomata, mistä on kyse. Sisarus vannottaa Selmaa pitämään huolta omista asioistaan. Niinpä Selmalla on melkoinen taakka yksin kannettavanaan. Onneksi hänellä on muistonsa Sennusta, parhaasta ystävästään, ja hän käy yhä tämän kanssa keskusteluja mielessään. 

Mitä hän oikein oli kuvitellut? Että kynttilän polttaminen Selma-nimiseksi osoittautuneen tytön kanssa Vihreän lohikäärmeen luona toisi jotenkin Joelin takaisin? (s. 53)

Viggo ja Selma alkavat tutustua ja sopivat myöhemmin tapaamisen lohikäärmemaalaukselle. He päättävät selvittää maalauksen ja Joelin katoamiseen liittyvän arvoituksen yhdessä. Samalla he tulevat jakaneeksi omat huolenaiheensa: Selma ystävänsä menetyksen ja sisaruksensa oudot puuhat, Viggo taas sen epätietoisuuden, jonka veljen äkillinen katoaminen on aiheuttanut niin hänessä kuin koko perheessä. Viggo tuntee, että veljen katoamisen jälkeen häntä ei ole huomattu enää kotonaan. Äiti saa romahduskohtauksia ja isä on kiireinen ja etäinen. 

Pyhä Joel, tahraton ja kuuliainen. Sellaisena vanhemmat nyt veljen esittää. Viggo ei ollut edes kuvitellut pystyvänsä täyttämään Joelin saappaita. (s. 207)

Vihreän lohikäärmeen risteys on huolella ja vetävästi rakennettu nuortenjännäri, jossa vilahtaa myös Maria Kallio -sarjasta tutut rikospoliisit. Kirja muistuttaa mukavalla tavalla perinteistä nuortenkirjaa, mutta siinä on toki nykyaikaan sopivat elementit kunnossa, kuten Savusta käytetty sukupuolineutraali sisarus-termi ja kulttuurinen inklusiivisuus. Viggon ja Selman ystävyys kehittyy omaan tahtiinsa, syvenee joksikin muuksi - ihastumiskuviot on hyvin kesysti kirjoitettuja, joten kirjaa voi hyvin suositella vaikka jo kutosista eteenpäin. Erittäin kantavana teemana on se, miten käy, kun nuori pitää kaiken huolen sisällään, ja miten vastuulliset aikuiset voivat ottaa ohjat käsiinsä ja vähentää näin nuoren huolitaakkaa.

Minä viihdyin kovasti kirjan parissa ja pidin kovasti Lehtolaisen selkeästä, lyhyitä virkkeitä suosivasta ja mukaansatempaavasta tyylistä. Aion ottaa tämän yläkoulun vinkkauksiin mukaan ehdottomasti!

Arvosanani 4,5

Kiitos kustantajalle arvostelukappaleesta.

Samantyylistä luettavaa:

sunnuntai 9. lokakuuta 2022

Pudonneet: Marisha Rasi-Koskinen

 Pudonneet: Marisha Rasi-Koskinen. WSOY 2022 

Kansi: Sanna-Reeta Meilahti

"Finlandia-voittajan mestarillinen, kerros kerrokselta aukeava romaani

Kolme nuorta etsii elämänsä suuntaa ja unelmiaan romaanissa, jossa kaikki ei ole sitä miltä aluksi näyttää. Sattuma sitoo nuoret merkillisillä langoillaan yhteen.

Kadun nimi on Turnaround ja se näyttää aivan tavalliselta englantilaiselta pikkukadulta. Viimeisessä talossa tapahtunut onnettomuus on kuitenkin sysännyt liikkeelle asioita, joita ei voi pysäyttää. Teini-ikäinen Ian asuu yksin ja tekee konemusiikkia. Suomeen adoptoitu Elias perii kadulta talon biologiselta isältään ja unelmoi täydellisen roolipelin kehittämisestä. Kun samalle kadulle ilmaantuu salaperäinen hupparipäinen K, nuorten kohtalot kietoutuvat toisiinsa yllättävällä tavalla. Marisha Rasi-Koskinen on jälleen punonut todellisuuden arvoitusta pohtivan nuortenromaanin, jonka tiheä tunnelma vie lukijan mukanaan." (WSOY)


Oma arvio:

Olin aivan hämmästyneen hullaantunut Marisha Rasi-Koskisen aiemmasta YA-kirjasta Auringon pimeä puoli, joten odotin saavani tästäkin uusimmasta yhtä huikean lukukokemuksen. Kirjan kuvauksessa kerrotaan aika vähän, mitä tyylilajia kirja edustaa, mutta aavistelin aiemman kirjan perusteella, että jotain, vähintäänkin maagisen realismin spefiaineksia Pudonneet tulisi sisältämään. Ja olin hyvinkin oikeassa.

Kirjan juonesta en haluaisi paljastaa liikaa, sillä kirjan yllätyksellisyys on se juttu. Kerron kuitenkin sen kiehtovista henkilöhahmoista ja tapahtumapaikasta, Turnaround-nimisestä pikkukadusta Lontoosta, jossa junaradan läheisyys aiheuttaa tärinää talojen sisällä. Ja jota on kohdannut kauhea onnettomuus 15 vuotta sitten, kun kadun viimeisen talon 2-vuotias poika putosi portaat alas ja menehtyi.

17-vuotias Elias on juuri matkustanut Mapa-koiransa kanssa Suomesta Lontooseen omin päin, sillä hän on saanut tietää perineensä biologiselta Steve-isältään talon Turnaround-nimiseltä kadulta. Talo on järkyttävän sekainen ja siellä on outoa kamaa. Lisäksi siellä alkaa kuulua outoa meteliä. Elias ei tunne mitään sidettä tähän mieheen, joka hylkäsi hänet pojan ollessa ihan pieni. Eliaksen suomalaiset adoptioisät Marko ja Ville ovat hänen ainoat oikeat lähimmäiset. Elias tutustuu hyvin pian kadun erikoiseen väkeen: Salaperäinen K-niminen tyttö tekee koiranulkoilutus- ja ruohonleikkuutyötä alueella, ja tarjoutuu sinnikkäästä remonttiavuksi Eliakselle. Caroline Angel on pieni, valokuvaamista harrastava tyttö, jonka kalpea, valonarka äiti horisee omituisia eikä poistu talostaan. Maisteri Atkinson on alueen kyylä ja korttelipoliisi, ja kuudennessa talossa asuu Dawsonin suurperhe, jonka seitsemän lasta on nimetty kuukausien mukaan. Yhdeksännessä talossa asuu liikemies Nicholson, joka on lähes aina matkoilla. 

Nuo kaksi olivat minulle melkein tuntemattomia, mutta silti heistä oli jollain kummallisella tavalla tullut osa elämääni. (s. 118)

Elias on hulluna roolipeleihin ja alkaakin suunnitella talossa uutta peliä pelihahmoineen kaikkineen. Hän viestittelee säännöllisesti niin peliyhteisönsä kuin ylihuolehtivaisten vanhempiensa kanssa. Kun juttusille ilmaantuu taiteilija H.C. Walker eli Ciara ja ilmoittaa olleensa hyvinkin läheinen Eliaksen biologisen isän kanssa, Elias on alkuun torjuva ja yhä vihainen tuolle miehelle. Hän kuitenkin haluaa tietää tästä lisää.

Turnaroundilla asuu myös Ian, yksin ilman vanhempiaan: isä on kuollut ja äiti häippässyt johonkin. Ianille tärkeitä ovat kaikenlaiset äänet, joita hän havainnoi ja äänittää ympäristöstään - hän tekee niistä kokeellista musiikkia, jota jotkut sanoisivat meteliksi. Ian on joutunut lapsena onnettomuuteen, jonka takia hän on pyörätuolissa. Isä on varustellut talon älytekniikalla, joten Ian pärjää melko mukavasti itsekseen muutaman avustajakäynnin turvin. Eikä hän juuri kaipaa seuraa, mutta sitten tyttö nimeltä Kay ilmestyy hänen ovelleen ja suorastaan tunkeutuu väkisin hänen seuraansa. Hän kiinnostuu heti Ianin musiikista. Ian on kuullut omituisia ääniä naapurin talosta, jonka pitäisi olla tyhjillään.

On vähän ongelmia.
Älä yritä löytää minua enää. Pärjäilen.
Ole kuin et tuntisi minua jos joku kysyy.
J (s. 348)

K etsii Jonas-veljeään, joka on kadonnut sijaiskodista ja jonka uskoo olevan vaikeuksissa. Sen takia hän on laittanut Turnaround-kadun päähän ilmoitustaululle ilmoituksen, että voi tehdä monenlaisia hommia pientä korvausta vastaan. Hän on saanut vihiä, että veli olisi jossain seudulla, ja löytääkin pojan kännykän erään talon puskasta läheltä junarataa. Veljen hieno olentovihkokin löytyy: se on vihko, johon mielikuvituksellinen Jonas piirtelee ympäristöstään havainnoimiaan ja keksimiään olentoja (hauskana lisänä kirjan lopussa on oikeasti aukeama Jonasin olentovihosta.) Veljeään etsiessään K tulee tutustuneeksi Ianiin, Eliakseen ja muihin kadun omituisiin asukkaisiin.

Potkin roskia kauemmas, istuin makuupussin päälle ja nojasin seinään. Sivelin sormellani olentoja. Ne olivat minulle rakkaita mutta myös niin hienoja, että olin antanut tatuoida yhden niistä käsivarteeni. (s. 224)

Pudonneet antaa heti alusta saakka viitteitä, ettei mikään tässä ole niin suoraviivaista kuin miltä ensin vaikuttaa. Kirja leikittelee vaihtoehtoisilla todellisuuksilla eikä päästä lukijaa todellakaan helpolla. Tämä on kirja, joka pitäisi lukea heti uudelleen, jotta oivaltaisi enemmän. Alussa kun olin lähinnä suu auki ihmeissään siitä, mitä tämä kirja oikein tulisi olemaan. Epäilin jo välillä omaa lukutaitoani ja ymmärtämisen tasoa. Oli mahtavaa, kun oivalsin viimein kupletin juonen ja aloin janoamaan lisää kerroksia tästä ihmeellisestä kirjasta. Nyt tekisi mieleni aloittaa alusta.

"Sinä et tee tuota siellä", rouva Angel sanoi. "Siellä toisessa paikassa sinä et varasta." (s. 250)

Kirja ei ole helppo kirja, joten itse suosittelisin tätä paljon lukeville 8-9-luokkalaisille tai lukioon. Ja tietysti aikuisille! Pudonneet tarjoaa mahtavia oivalluksia lukijalleen ja jää kirjan loputtua vielä pitkäksi aikaa mieltäni myllertämään. 

Arvosanani 5

Kiitos kustantajalle arvostelukappaleesta.

Samantyylistä luettavaa:


sunnuntai 2. lokakuuta 2022

Päivitys Dodo-sarjaan

 Luin J.S. Meresmaan Dodo-sarjan kolmannen osan Kerberos. Kuvaa klikkaamalla pääset lukemaan arvioni niin tästä kuin aiemmista kahdesta osasta.



sunnuntai 25. syyskuuta 2022

Päivitys Kiss me -sarjaan

 Luin Catherine Riderin Kiss me -sarjan toisen osan, Kiss me - Rakkautta New Yorkissa. Blogipostaus löytyy kansikuvaa klikkaamalla.




lauantai 24. syyskuuta 2022

Sang-sarja: Elina Pitkäkangas

 Sang: Elina Pitkäkangas. WSOY 2022 (Sang #1)

Kansi: Kaisu Sandberg

" 'Niin kauan kuin Qiu lentää vuorisolassa, minulla on mahdollisuus tuntea vielä häivähdys kotia.'

Eeppinen romaani vallasta ja rakkaudesta kuvitteellisessa tulevaisuuden Itä-Aasiassa lumoaa ensimmäisiltä sivuilta alkaen. Kun ihmisarvoa määrittää raha ja onnellisuutta perhe, mitä jää jäljelle kun ne riistetään?

Koukuttava fantasiaromaani vie kylmiin vuoristoihin ja hiostaviin kaupunkeihin, äänekkäille basaareille ja hovin yltäkylläisiin saleihin, Mustien sateiden jälkeiseen maailmaan, jossa ihmisarvo mitataan rahassa.

Kong Dawei, köyhän vuoristokylän totinen nuorukainen, ajautuu onnettoman tapahtumaketjun seurauksena valtakunnan eteläiseen pääkaupunkiin, jota hallitsee julma matriarkka. Kun enempää menetettävää ei enää ole, Daweilla on vain yksi päämäärä: päästä takaisin rakkaidensa luokse hinnalla millä hyvänsä." (WSOY)


Oma arvio:

"Huh, kuinka taidokasta!" oli ensiajatukseni, kun laskin käsistäni Elina Pitkäkankaan uusimman YA-romaanin Sang, joka aloittaa samannimisen sarjan (trilogian ehkäpä?) Olen pitkään seurannut kirjailijaa somessa ja tiesin jo etukäteen, että hän on tehnyt valtavasti taustatyötä tämän romaanin eteen, jonka tarina sijoittuu kuvitteelliseen itä-aasialaiseen Fusangin valtioon. Tiesin myös, että odotettavissa on eeppistä fantasiaa, jännittäviä hetkiä ja tunteiden myrskyjä, sillä olen lukenut Pitkäkankaan aiemman mahtipontisen ja tunnemyrskyisen Kuura-trilogian sekä sen esiosan Hukan perimät, joita pidän yksinä lempifantasioistani.

"Sinun veresi on minun vertani" (s. 241)

16-vuotias Kong Dawei menetti äitinsä ollessaan neljän vanha. Isoveljensä Kong Qirenin eli Renin kanssa he onnistuivat piilottelemaan kotona kahdestaan jonkin aikaa, kunnes heidät löydettiin ja toimitettiin Namla Kolman orpokotiin, jossa rakas ja topakka Täti on pitänyt heistä tähän saakka huolta. Fusangissa jokaiselle kansalaiselle asennetaan nelivuotiaana geren, oma ranneke, joka toimii niin tunnistimena kuin valuutan säilyttäjänä. Jokaisen kansalaisen on maksettava valtiolle kansalaisvelkaa säännöllisin väliajoin, jotta pysyisi kelvollisena kansalaisena. 

Ilman gereniä ei ole mitään. Pahin rangaistus onkin, jos käsi katkaistaan gereniä myöten kokonaan. Silloin jää kadulle muiden armoille. Kansalaisvelka on oltava suoritettuna kokonaan, kun täyttää 20 vuotta. Jos tähän ei kykene, tulee lähtöpassit pelätylle Narakan työleirille. Jos on varoja, voi suorittaa myös muiden velkoja kuin omiaan. Näin vastuuntuntoinen Dawei tekeekin kirjan alussa: hän haluaa maksaa orpokodin muiden lasten velkoja tasaisesti pois, koska tienaa jonkin verran bianfun eli huumekuriirin roolissaan.

Aivan, Dawei toimii veljensä Renin tavoin bianfuna, sillä vaikka toiminta on hyvin kyseenalaista, sillä tienaa hyvin. Nyt Ren on kuitenkin kadonnut, ja koska hän täyttää pian 20 ja hänellä on yhä kansalaisvelkaa, Dawei on peloissaan veljensä puolesta. Hän on yleensä toiminut kuriirikeikoillaan yhdessä veljensä kanssa, mutta ensimmäistä kertaa joutuukin keikalle holtittoman Ruby Shay -nimisen tytön kanssa. Tämä keikka päättyy melkoiseen verilöylyyn, minkä takia Dawei raahautuu järkyttyneenä orpokotiin hakemaan lohtua ystävältään Draylta. Koska viranomaiset takuulla alkavat etsiä verilöylyssä kuolleiden murhaajia, täytyy Dawein ja Renin lähteä pakomatkalle pääkaupunkiin Penglaihin. Dawein gerenissä on huomattava summa rahaa, sillä Ruby Shay ehti siirtää hänelle puolet ryöstämästään saaliista verilöylyn päätteeksi. Dawein on jätettävä myös hyvästit rakkaalle Draylle, jonka seurassa hän kokee hyvin lämpimiä tunteita. Paljon jää tunteita ilmaan ja sanoja sanomatta - tai pikemminkin viittomatta.

"---Mitä tahansa tapahtuukin, olen täällä, kunnes palaatte.---" (s.84)

Mutta pystyvätkö Ren ja Dawei pakenemaan virkavaltaa suurkaupungissakaan ja perustamaan rahoilla teehuonetta, kuten Tädin suunnitelma oli? Dawei joutuu Valkoisen Tiikerin klaanin valtiattaren varjelija-koulutukseen. Pelätyt ja kunnioitetut varjelijat ovat Valkoisen Tiikerin klaanin perheenjäsenten henkivartijoita. Hän joutuu eroon Renistä, mutta onneksi hänellä on apunaan rakas haukkansa Qiu, jonka kanssa hän pystyy muodostamaan mystisen yhteyden, sillan. Hän saa myös ystäviä ja liittolaisia muista varjelija-koulutettavista. Daweilla on vain yksi tavoite: hänen on päästävä takaisin veljensä luo, mikäli tämä on yhä elossa. Kovan koulutuksen tuoksinassa hänen ajatuksensa ajautuvat myös ystäväänsä Drayhin ja kaikkeen siihen, mitä heidän välillään ehtinyt tapahtua - ja jäänyt tapahtumatta.

"Jos niin on tarkoitettu, sielunne kohtaavat uudelleen seuraavassa elämässä. Hän ei välttämättä ole veljesi, mutta tunnistat hänet. Sitä on vain odotettava." (s. 159)

Sang pitää otteessaan hyvin alusta loppuun. Juoni on rakennettu hyvin enkä pitkästynyt kertaakaan, vaikka monesti fantasioissa minulle saattaa käydä. Tasaisesti toimintaa tarjoavan juonen lomassa tulee vastaan yllätyksiä, niin mukavia kuin ikäviäkin. Pitkäkankaan rakentama dystopissävytteinen maailma on erittäin ainutlaatuinen ja kiehtova, muttei liian monimutkainen ja epäuskottava ymmärtää. Huomaa, että maailmanrakentamiseen on nähty aikaa ja vaivaa. Dawei on sympaattinen henkilöhahmo niin heikkouksine kuin vahvuuksineen. Hänen ja Drayn yhteys on kuvattu hyvin tunteikkaalla tavalla. Myös se, miten Dawei välittää perheestään, veljestään Renistä ja orpokodin sisaruksistaan, on ihastuttavaa. Lisäksi kirjassa kuvataan upeasti Dawein ja hänen haukkansa, Qiun välistä yhteyttä.

Hänen silmänsä kiiluivat kuin öisellä petoeläimellä. Mutta ääni oli lempeä, kun hän kuiskasi: "Liian paljon, priya..?" (s. 274)

Kirjassa kieli on hyvin tärkeässä roolissa. Dawei viestii viittoen, sillä äitinsä kuoleman jälkeen hän on lakannut puhumasta. Fusangissa sellaisia kutsutaan anjingeiksi eli hiljaisuusvalan vannoneiksi. Muutenkin kirjassa mainitaan usein erilaisia murteita, puhutaan kielen rakenteista ja sanojen merkityksistä. Tämä on mielenkiintoinen lisä kirjan tarinan ohelle. 

Olipa iloinen yllätys, että Sang saa jatkoa. Olisikohan ihan trilogia tulossa? Moni asia jäikin vielä auki, joten jään innolla odottelemaan jatkoa Dawein, Renin ja Drayn tarinaan. Pitkäkankaan kirjoja lukeneena aavistelen, että sarjan toisessa osassa saattaisi olla eri henkilö pääosassa, ja se saattaisi olla esimerkiksi Ren. Jännityksessä on hyvä elää.

Erikoismaininnat annan vielä Kaisu Sandbergin loihtimalle upealle kannelle. 

Arvosanani 4,5

Kiitos kustantajalle arvostelukappaleesta.

Muissa blogeissa:

---

Samantyylistä luettavaa:


Lisään kirjan seuraaviin lukuhaasteisiin:

Booklist Queen: Epic adventure


sunnuntai 11. syyskuuta 2022

Sex Education - Tien päällä: Katy Birchall

 Sex Education - Tien päällä: Katy Birchall. Suomentanut Peikko Pitkänen. WSOY 2022.

Kansi: @Netflix, Sex Education 

"Ensimmäinen virallinen Sex Education -romaani! Hyppää mukaan Otisin, Maeven ja kumppaneiden hulvattomalle road tripille.

Sen piti olla vain yksinkertainen autoreissu… Netflix-hitti Sex Educationin maailmaan sijoittuva erillinen tarina on pakollista hankittavaa kaikille faneille ja viihdyttävä lukukokemus myös muille!

Otis, Eric, Maeve ja Aimee eivät arvaa mihin viikonloppu heidät johtaa. Kun Maeven alituiseen ongelmiin joutuva veli ottaa yhteyttä ja pyytää apua jouduttuaan epäillyksi varkaudesta, Maeve ei voi muutakaan kuin kutsua jengin koolle ja lähteä tien päälle. Mutta kun kaikki alkaa mennä pieleen, ystävykset joutuvat pistämään neuvokkuutensa peliin. Kestävätkö ystävyyssuhteet tapahtumarikkaan reissun? Ja kuka oikeastaan on varastanut arvokkaan kaulakorun? Sex Education: Tien päällä tarjoilee yhtä raikasta ja railakasta meininkiä kuin tv-sarjakin, ja kaupan päälle kirjassa on vielä mehukas arvoitusjuoni."(WSOY)

Oma arvio:

Sex Education on yksi lempisarjoistani, joten tottahan minun oli tartuttava tähän kirjaan. Tiesin, että siinä on vaaransa. Katy Birchall on kirjoittanut muun muassa suositun It girl -sarjan nuorille, ja nyt hän on ottanut tehtäväkseen siirtää suositun Netflix-teinisarjan nuortenkirjaksi. 

"Heti tuli toiveikkaampi olo. Jos joku pystyy selvittämään tämän sotkun, niin sä." (s. 15)

Kirjan päähenkilöinä ovat, kuten kansikuvakin paljastaa, sarjassakin keskeisinä henkilöinä olevat Otis, Maeve, Aimee ja Eric, jotka päätyvät lähtemään yhteiselle reissulle pelastamaan Maeven hulttioisoveljen Seanin mainetta. Seanin kun uskotaan varastaneen erään eliittitytön arvokkaan timanttikorun, ja tämä pyytää Maeven apua pelastamaan hänen maineensa. Maeve ei välttämättä usko itsekään veljensä syyttömyyteen, mutta ei voi sanoa tälle ei. Otis taas lähtee väkisillä Maeven tueksi, koska välittää ystävästään. Tämän parin välillä on jonkin aikaa ollut pientä kipinää, mutta molemmat pidättelevät tunteitaan. Eric haluaa lähteä kaupunkiin suuren drag shown takia, ja Maeven ystävä Aimee kiinnostuu kaupungissa olevasta leivontamessusta. Heti matkan aikana reissu meinaa mennä mönkään, kun Aimee tankkaa bensaa diesel-autoon. Paikallisesta motellista tuppaa  olemaan lähes kaikki huoneet varattuna, joten koko nelikko joutuu tunkeutumaan yhteen huoneeseen: tästä seuraa muun muassa hauskoja aamustondiskohtauksia. Aimeen leivontamessutkin osoittautuu joksikin ihan muuksi. 

"Pitääkö jonkun muunkin päästä kakalle?"
Kaikki kääntyivät tuijottamaan Aimeeta. (s. 95)

Kirjan juoni etenee kommelluksesta toiseen. Kerronta on pääosin päähenkilöiden vuoropuhelua, mikä tekee juonesta nopeasti etenevän, vaikka välillä tuntuu, ettei mitään oikeasti tapahdukaan. En tiedä, miten nämä niin toisistaan poikkeavat henkilöhahmot erottuvat lukijalle, jolle Sex Education ei ole sarjana tuttu. Minusta tuntuu, että vaikka kuinka on yritetty tuoda heidän persooniaan erottuvasti esille, henkilöhahmot jäävät melko valjuiksi tai sitten karikatyyrimäisiksi. Maeve, joka on lempihahmoni sarjassa, vaikuttaa korostetun kyyniseltä kirjassa. Toki hänen herkkyyttään tuodaan tässä esille, esimerkiksi kun hän kipuilee paljon poissa olevan ja vaikeuksista toiseen joutuvan isoveljensä kanssa. Muistelen, olikohan Maeven ystävä Aimee kuvattu sarjassa niin yksinkertaisena kuin se tässä kirjassa esitetään. Toistuvat kohtaukset, joissa hän sanoo jonkun asian väärin, joku korjaa sen ja hän toteaa siihen perään: "No niinhän mä just sanoin" ei oikein iske minun huumorihermooni, vaan alkaa lähinnä ärsyttää. Aimee myös möläyttelee jatkuvasti jotain "tyhmää" ja käyttäytyy ja ajattelee jotenkin lapsellisemmin kuin muut. Onko se hauskaa, en tiedä? Eric on kirjan räiskyvä sateenkaarihahmo, joka loihtii porukalle upeat valetyylit seurapiiribileisiin ja drag showhun, jossa koko porukka piipahtaa. Otis on vain sitten se ymmärtäväinen, lempeä Maeven luotettu, joka haluaisi irrottautua liian suojelevaisen seksuaaliterapeuttiäitinsä otteesta.

"Vaikea olla tuijottamatta", Eric vastasi. "Se kun sattuu olemaan keskellä sun otsaa." (s. 170)

Koska koko Sex Education -sarjan idea on nuorten erilaiset seksikokemukset ja niiden terapoiminen, on jonkinlaista terapiaa luvassa tässä kirjassakin. Kun nelikko naamioituu eri persooniksi ja kehittelee itselleen valeidentiteetit soluttautuessaan seurapiireihin, Otis päätyy keskustelemaan muutaman nuoren kanssa heidän ihmissuhdeongelmistaan ja terapoimaan heitä. Seksiasiat tässä kirjassa eivät kuitenkaan ole oikeastaan minkäänlaisessa roolissa, eli kirja on hyvin kesy sen suhteen. Pientä mustasukkaisuutta löytyy, kun motellin vastaanotossa työskentelevä Helen viihtyy Maeven mielestä vähän turhan hyvin Otisin seurassa. Olisin toivonut kirjaan jotain romanttista kipinää, etenkin Otisin ja Maeven välille, mutta vaisuksi jää. Ehkä se on hyvin tietoinen valinta, sillä spin-off-kirjassa ei kai oikein voi tapahtua mitään suuria muutoksia varsinaiseen sarjan pääjuoneen liittyen.

"Valmiina, paikoillanne, LEIVOTAAN!" (s. 192)

Olihan tämä ihan menevä, posketon ja hauska kirja, jossa on road tripin omaista tunnelmaa, pukuleikkiä, seurapiiribiletystä, pelihalli-iloittelua, penis-aiheista taidenäyttelyä, lukupiiriä ja salapoliisileikkiä. Monenlaista toimintaa on siis mahdutettu kansien väliin. Muutama ihan hauska kohtauskin tässä on, vaikka monet sellaiseksi tarkoitetut, kuten Aimeen järjestämä leivontakisa eräissä bileissä jää hiukan falskiksi. Saattaahan toki kirjan alapäätyyliset vitsit toimia paremmin kohderyhmälle, tiedä häntä. Jos kaipaa sitä, että kirja herättäisi jotakin tunteita suuntaan jos mihinkään, tämä ei ole sitä varten. Kovin pintapuoliseksi ja keskinkertaiseksi jää tämä kirja niin henkilöiden kuin tapahtumienkin puolesta. Jos sarjan tiimoilta tulee lisää osia, tuskin vaivaudun niitä lukemaan. Jään mieluummin vain odottelemaan Netflix-sarjan neljättä tuotantokautta.

Kannattaa myös tsekata Jordan Paramorin tietoteos Sex Education - opas seksiin ja elämään, joka on ilmestynyt tämän syksyn aikana. 

Arvosanani 3-

Kiitos kustantajalle arvostelukappaleesta.

Muissa blogeissa:

--