Halloween-lukuhaasteen koonti

Yöpöydän kirjat -blogin jo perinteeksi muotoutunut Halloween-lukuhaaste kannusti lukemaan koko lokakuun ajan kaikenlaista kauhistuttavaa ja jännittävää. Minä luen muutenkin säännöllisin väliajoin kauhua ja jännitystä tihkuvia kirjoja, joten osallistuminen ei vaadi minulta suuria ponnisteluja.

Haasteeseen lukemani teokset:

Domowik: Ilkka Auer. Haamu 2018.

Kauhu/varhaisnuoret

Ruska: Elina Pitkäkangas (Kuura #3) Myllylahti 2018

Urbaani fantasia/paranormaali romantiikka/ nuoret aikuiset

Noidan käsikirja - Vampyyreita, aaveita ja outoja voimia: Eric Maple, Eliot Humberstone ja Lynn Myrin. Tammi 2018 (alkup. 1983) 

Rajatieto / nuoret

Leväluhta: Marko Hautala. Tammi 2018

Kauhu/ aikuiset

Hopeapoika: Kristina Ohlsson.(Lasilapset #2) Suomentanut Pekka Marjamäki. WSOY 2018.

Kauhu/ jännitys / varhaisnuoret

Aistienvartija - Väki 2: Elina Rouhiainen. Tammi 2018 

Urbaani fantasia / nuoret aikuiset










Kiitos Niinalle haasteen vetämisestä, ja oikein karmaisevaa Halloweenia kaikille!

Domowik: Ilkka Auer

Domowik: Ilkka Auer. Haamu 2018

Kansi: Ilkka Auer

"Et ole koskaan liian vanha saduille.

Yllättävän testamentin myötä Vilma Sumeliuksen perhe muuttaa Hästebäckin kartanoon Raaseporin linnan tuntumaan. Edesmennyt isosetä on jättänyt Vilmalle kummia viestejä, joiden myötä uusi koti paljastaa salaisen puolensa. Käytävillä liikkuva aave on vain alkua . Domowik-kotihengen avulla Vilma tutustuu salaperäiseen maailmaan, josta tuntemamme sadut ovat peräisin.

Hän alkaa selvittää sukunsa arvoituksia. Ja kohtaa synkät salaisuudet silmästä silmään.

Ilkka Auerin ”Domowik” on täynnä talvisia huurrekuvia ikkunoissa, kutkuttavia arvoitusten ratkomisia, tutkimusretkiä oudossa kartanossa ja salaperäisiä välähdyksiä toisenlaiseen maailmaan, joka elää tavallisen maailmamme rinnalla. Tarina viehättää yhtä lailla nuoria kuin aikuisempiakin lukijoita." (Haamu)

Kirjatraileri:  https://www.youtube.com/watch?v=dHk2MPnop4U

Oma arvio:

 Tulet huomaamaan, että Hästebäck ei ole tavanomainen kartano, mutta uskon, että jo aavisteletkin jotain sen kaltaista. Nyt kun olet laittanut signeerauksesi sopimukseen ja vastaanottanut tämän kirjeen, olet sidoksissa kartanoon. (s. 34)

Domowik vaikuttaa ensi alkuun hyvin hyytävän pelottavalta kauhukirjalta, mutta sitä se ei varsinaisesti ole. Kun Vilman perhe saa perinnöksi Hästebäckin kartanon, aistii Vilma heti talossa jotain erikoista. Tarina ei juurikaan pidä lukijaa pitkään jännityksessä, vaan haamut ilmaantuvat melko luontevasti osaksi tarinaa, eikä Vilma tunnu olevan kovinkaan kauhistunut. Hän suhtautuu aaveisiin hyvin luontevasti, sillä hänellä on aina ollut hiukan yliluonnollisia aisteja. Hän tutustuu melko pian talon kotihenkeen, eräänlaiseen tontuun, joka tottelee nimeä Domowik. Tuo omalaatuinen pikku-ukkeli näyttäytyy vain Vilmalle, sillä aikuiset eivät näe mitään tuollaisia, ja neuvoo Vilmaa kartanon emännöinnissä. Näyttää siltä, että isosetä on jättänyt Vilmalle hyvin tärkeän tehtävän.

Nainen kumartui, ja Vilma tunsi hipaisun korvassaan. Hento kuiskaus pyyhkäisi korvalehden ihoa, ja ilma tuoksui omenoilta ja savulta, mutta Vilma ei kuullut sanaakaan.

Aaveiden puheita oli näemmä hyvin hankala kuulla. (s. 165)

Vilma huomaa pian, ettei kaikki aaveet ja haamut olekaan kovin kivoja. Ovella käy hyvin karmivan oloinen tyyppi, joka yrittää tunkea sisään väkisin. Kun Vilma käydessään Raaseporin linnassa näkee omituisen, vanhan maailman näyn, hän ei saa sitä mielestään. Miksi Vilman huoneessa vieraileva Gerdan aave on niin surullinen? Mikä on Musta sirkus ja miten sinne pääsee? Kuultuaan sukulaistensa surullisista kohtaloista  Vilma ei voi seistä tumput suorina. Domowik apunaan Vilma joutuu hyvin jännittäviin seikkailuihin Alismaassa, toisessa ulottuvuudessa. Kauhutarinaan sekoittuu  äkkiarvaamatta sirkusmaista fantasiaa ja satumaisuutta.

"Näin lähellä satua en ole koskaan ollut. Paitsi unessa!"

"Ei ihme, sillä täältä lähes kaikki sinun maailmasi sadut ovat peräisin." (s. 200)

Domowik on sopivaa luettavaa jo varhaisnuorille kauhun ja jännityksen ystäville. Mukavan talvinen ja jouluinen teema sopii loistavasti tähän vuodenaikaan. Tarina on sopivan pelottava nuorille lukijoille, kun taas minun makuuni se jäi vähän pliisuksi. Olisin nauttinut enemmän pelkistä hiipivistä kauhuelementeistä, koska hämmennyin hiukan fantasiamaisten sirkuskuvioiden ilmestyessä tarinaan. Vilma on mukavan reipas ja rohkea henkilöhahmo, kun taas hänen vanhempansa jäävät statistin rooliin tyttärensä seikkaillessa toisissa ulottuvuuksissa.

Kirjan tarinalla on selkeä viesti: vain lapset voivat nähdä satumaailman hahmoja, mutta jos aikuinen säilyttää lapsenmielisyytensä ja riisuu estonsa, voi hänkin nähdä pilkahduksen satumaailmasta.

Arvosanani 3+

Tämä kirja on arvostelukappale, kiitos kustantajalle.

Muissa blogeissa:

Kirjahullun päiväkirja

Hyvähuomen

Kirjan vuoksi

Samantyylistä luettavaa: 

Lasilapset: Kristina Ohlsson

Anastasia: Ilkka Auer

Lisään tämän Yöpöydän kirjat -blogin Halloween-lukuhaasteeseen.

Leväluhta: Marko Hautala

Leväluhta: Marko Hautala. Tammi 2018.

Kansi: Mika Tuominen (iStockphoto)

"Tästä lähteestä tuli heidän hautansa.

Kauhuromaani suolla sijaitsevasta kalmistosta, joka houkuttelee ihmisiä oudolla tavalla luokseen.

"Se on saalistaja. Se syö sienten rihmastoa, itiöitä, bakteereita, leviä ja muita pieniä elollisia hiukkasia. Se kykenee jakaantumaan moneksi. Se on yksi olento ja silti monta, kuin verkkainen piraijaparvi tai susilauma. Se piirittää saaliinsa. Se sulkee sen sisälleen. Imee hitaasti kuiviin."

Meeri palaa lapsuudenkotiinsa vuosien jälkeen. Keskellä puimattomia peltoja seisova talo on pysynyt entisellään, mutta kaikki sen sisällä on muuttunut: isä on kuollut hämärissä olosuhteissa, äidistä on tullut puhumaton hauras vanhus ja veli on suljettu psykiatriseen hoitolaitokseen.

Lisäksi on jotain muutakin: talon uumenista löytyvä outo esine, joka ei jätä Meeriä rauhaan, sekä Leväluhta, pellon toisella puolella siintävä soinen lähde, johon on aikoinaan upotettu kymmeniä ruumiita ja joka vetää ihmisiä yhä oudolla tavalla puoleensa" (Tammi)

Kirjatraileri: https://www.youtube.com/watch?v=rkCC-E6Diu0

Oma arvio: 

Olen pitkään kaivannut sellaista kauhukirjaa, joka seisauttaisi vereni ja saisi minut hiukan säikkymään varjoani. Hautalan aiempi teos, Kuiskaava tyttö vakuutti minut siitä, etten ole vielä ihan niin turra, etteikö minua kunnon kauhuainekset kirjassa säikäyttäisi. Hautala osaa kirjoittaa sillä tavalla, että kauhun tunne hiipii kuin vaivihkaa lukijan mieleen, niin kirjan tunnelman kuin  yksittäisten tapahtumien kautta.

"Kun mä palaan, saat viestin, jossa sanotaan olen palannut matkoiltani." (s. 98)

Leväluhta alkaa karmivasti. Hyi olkoon. Omituiset, rahisevat puhelut Högholmin sairaalan yövuorolaisten kiusana saavat jo vereni hyytymään. Kun kirjan alku on näin onnistunut, ei voi enää mennä pahasti pieleen. Tai voi toki, mutta epäilen suuresti.

Meeri oli peittänyt oikean silmänsä sormillaan, mutta vasen tuijotti edelleen kättä, sen pintaa puhkovia mustia pisteitä, syvänteitä, joiden pohjalla kiilteli jotakin. Kuin pieniä reikiä todellisuudessa. (s. 172)

Elämäänsä äitinä ja aviovaimona kyllästynyt Meeri on suunnitellut lähtöä ja pitkään, sillä hänestä tuntuu, ettei hän vain enää jaksa. Hän etsii jotain merkkiä. Viimein hän päättää ottaa ja lähteä vanhan äitinsä luo Orismalaan ja kohdata menneisyyden peikot. Meerin ja hänen veljensä Larin äiti ei ollut mikään ihana pullantuoksuinen perusäiti, vaan ilkeä, pistelevä, onneton. Nyt kun Meeri kohtaa vanhan, riutuneen ja yksinäisen äitinsä, hän päättää jäädä joksikin aikaa. Samalla Meerin mieleen kumpuaa otteita lapsuudesta, siitä, kun hänen isänsä löytyi hukkuneena Leväluhdasta, kylän ainoasta nähtävyydestä, josta oli kaivettu muinaisjäännöksenä lasten ja naisten luita (huom! Leväluhta on ihan oikeasti olemassa.) Ja siitä, kuinka Lari teki nuorena miehenä jotain peruuttamatonta ja joutui vankimielisairaalaan. Tarinassa käydään läpi myös Larin näkökulmaa asiaan.

Kuva: Vesa Laulumaa (Finna.fi)

Oli syvyyksiä, joihin oli laskeuduttava yksin. (s. 131)

Meeri kohtaa kylällä vanhan tuttavansa menneisyydestä, Jyrin, jonka kohtalo on myös johdattanut kotitalolleen. Meeri ja Jyri juttelevat menneisyydestä ja tulevasta, ja kohtaavat sen haamuja yhdessä. Leväluhta paikkana on kummallisen kutsuva, mutta siihen liittyy liikaa pahoja muistoja. Mikä Leväluhta on? Onko se vain pelkkä soinen lätäkkö kuusen katveessa, vai onko se jotain enemmän. Miksi sieltä löydettiin vain naisten ja lasten luita? Miksi Meerin ja Jyrin on pitänyt palata kotiseuduilleen juuri nyt? Mikä Meerin äitiä vaivaa?

"En tiedä, miten täydellisesti se kykenee jäljittelemään ihmistä---"(s. 224)

Leväluhta on ihan pakko lukea hyvin tiiviissä tahdissa loppuun. Siinä on psykologisen kauhun lisäksi viitteitä uuskummasta, ja minulle tulee mieleen tarinasta Jeff VanderMeerin Eteläraja-trilogia. Välillä koen inhon ja ällötyksen tunteita, välillä suoranaisia puistatuksia. Hyi. Lukija kokee henkilöhahmojen epätoivon siitä, ovatko he menettämässä järkensä vai eivät. Kauheammaksi tämän tekee se, että Leväluhta on olemassa oleva paikka. Suosittelen tätä ehdottomasti kauhun ystäville, sillä tämä on pelottavaa as hell.

Arvosanani 5-

Tämä kirja on arvostelukappale, kiitos kustantajalle.

Muissa blogeissa:

Rakkaudesta kirjoihin
Kirjataivas
Kirjamies
Kirjavinkit (Juha)


Samantyylistä luettavaa:

Kuiskaava tyttö: Marko Hautala
Eteläraja-trilogia: Jeff VanderMeer
Veri joka suonissasi virtaa: Tiina Raevaara
Verso: Tuomo Jäntti

Lisään tämän Yöpöydän kirjat -blogin Halloween-lukuhaasteeseen.