sunnuntai 29. toukokuuta 2022

The Love Hypothesis: Ali Hazelwood

 The Love Hypothesis: Ali Hazelwood. A Jove Book 2021

Kansi: Lilithsaur

"When a fake relationship between scientists meets the irresistible force of attraction, it throws one woman’s carefully calculated theories on love into chaos.

As a third-year Ph.D. candidate, Olive Smith doesn’t believe in lasting romantic relationships–but her best friend does, and that’s what got her into this situation. Convincing Anh that Olive is dating and well on her way to a happily ever after was always going to take more than hand-wavy Jedi mind tricks: Scientists require proof. So, like any self-respecting biologist, Olive panics and kisses the first man she sees.

That man is none other than Adam Carlsen, a young hotshot professor–and well-known ass. Which is why Olive is positively floored when Stanford’s reigning lab tyrant agrees to keep her charade a secret and be her fake boyfriend. But when a big science conference goes haywire, putting Olive’s career on the Bunsen burner, Adam surprises her again with his unyielding support and even more unyielding…six-pack abs.

Suddenly their little experiment feels dangerously close to combustion. And Olive discovers that the only thing more complicated than a hypothesis on love is putting her own heart under the microscope. (PenguinRandomHouse)


Oma arvio:

Hupsista heijaa, olen näköjään mieltynyt näihin feikkideittailu-romansseihin, sillä tämä on jo toinen tälle vuotta, ja viime vuonna taisin lukaista myös yhden samaan teemaan kuuluvan. Voi olla kuitenkin parempi, jos en enää vähään aikaan lukisi tämäntyyppistä, sillä nyt rakastamani idea alkaa jo vähän kyllästyttää. 

Ali Hazelwoodin The Love Hypothesis on näkynyt niin paljon somessa, että minun oli pakko tarttua tähän ja ottaa selvää, onko tämä hypetyksen arvoinen. Kirja ei ole varsinaisesti YA:ta, vaan enemmänkin new adult -kamaa: sen keskeisimmät henkilöt huitelevat kahdenkympin ja kolmenkympin tietämillä. Tämä tuli toiseksi viime vuoden Goodreads Awardseissa Romance-kategoriassa. 

Kirja alkaa siitä, kun vähän päälle parikymppinen Olive tuskailee vanhentuneiden piilolinssiensä kanssa eräässä Stanfordin yliopiston vessassa, kun matalaääninen mies saapuu sinne ihmettelemään, mitä nuori nainen tekee hänen labransa vessassa. Olive ei tietenkään silmien kirvelyltä näe tyyppiä, mutta ajautuu keskustelemaan omasta epävarmuudestaan liittyen yliopistomaailmaan, ja saa tyypiltä tosi rohkaisevaa palautetta.

Kolmen vuoden päästä Olive on jatko-opiskelijana biologian laitoksella ja menestyy itse asiassa aika hyvin projektinsa kanssa. Eräänä iltana hän tekee hyvin itselleen epätavallisen tempauksen: hän syöksyy lähimmän mieshenkilön luo ja suutelee suoraan huulille. Tämä kaikki esitys vain siksi, että hänen ystävänsä Ahn, joka sattuu olemaan lähistöllä, uskoo Oliven olevan treffeillä, kuten sanoi tälle. Ja miksi ihmeessä Oliven pitää huiputtaa ystäväänsä? Koska Ahn ei muuten suostu deittailemaan Jeremyn kanssa, jonka kanssa Olive kävi treffeillä todetakseen, että tyyppi on erittäin kiinnostunut hänen ystävästään - Ahnista. Eli Olive uhrautuu ja yrittää tehdä ystävänsä onnelliseksi. Uhrauksen eli äkillisen suukon kohteeksi joutuu biologian laitoksen pelätty, isokokoinen ja säälimättömänä tunnettu professori Adam Carlsen. 

"Seems like a win-win to me." 
It so did not, to Olive. It seemed like a lose-lose, and then lose again, and then lose some more, type of situation. It seemed insane. (s. 43)

Ikävä kyllä Ahn ei ole kampuksella ainoa, joka pian tietää Adamin ja Oliven "deittailusta." Sana kiertää, ja Olive saa outoja katseita osakseen niin labrassaan kuin muualla. Niinpä nämä kaksi sitten päätyvät feikki-deittailemaan: Adam pönkittääkseen uraansa, joka vaatisi näyttöä sitoutumisesta, ja Olive vakuuttaakseen ystävänsä, ettei välitä Jeremystä. Tuttu juttu: sovitaan säännöt ja määräaika feikkideittailulle. Oliven ystävät Ahn ja kämppis Malcolm ovat pöyristyneitä, Malcolm on lisäksi loukkaantunut, koska hän vihaa Dr. Carlsenia, joka on antanut hänen töilleen karua palautetta. Siksipä Oliven on pakko kertoa Malcolmille, mikä juttu. 

Luvassa on noloja hetkiä, kuten kun Ahn hoputtaa Olivea suutelemaan  poikaystäväänsä kaikkien nähden, levittämään tämän kroppaan aurinkorasvaa  ja istumaan miehen syliin täpötäydessä luentosalissa. Minusta välillä tuntuu, että ovatko nämä henkilöt nyt oikeasti 15-vuotiaita ennemmin kuin yli kaksikymppisiä? Kuka nyt oikeasti jankuttaa, että "mene nyt suutelemaan poikaystävääsi, mene nyt kun selvästi haluat! No mikset halua?" Nämä kohtaukset ontuivat ja pahasti.

There were two beds in the hotel room.
Two double beds to be precise, and as she stared at them, Olive felt her shoulders sag with relief and had to resist the urge to fist-pump. Take that, you stupid rom-coms. (s. 218)

Jos kaipaa hyvin graafista, spesifiä seksin kuvausta tyyliin Fifty shades of Gray, tässä kirjassa sitä on (ilman mitään S/M-leikkejä tosin). Tosin silloin joutuu kahlaamaan feikkideittailuista ja jännitteen kasaamisesta lukuun 16, jolloin alkaa sitten tapahtua kaikenlaista niin, että sovinnaisempia hirvittää. Ei siis kannata haksahtaa kivaan, söpöön piirroskanteen, kuten minä tein, ajatellen tämän olevan kiltti romanssi. Sitäkin tämä on, toki, mutta myös hyvin tuhtia tavaraa. Positiivista minusta, ettei lukijan tarvitse miettiä, mitä milloinkin tapahtuu, vaan kaikki on kuvailtu hyvin tarkasti. Hyvin. Tarkasti. Sekstatessa käytetään myös osin hyvin karskia kieltä, mutta silti suostumus on mukana kiitettävästi. Tat-ta-daa: täten tämä voitti "vuoden punastuttavin seksikohtaus kirjassa"-palkintoni (ainakin tähän mennessä.)

Kirjassa on myös vahva #metoo-teema, joka on päivänpolttava aihe yliopistomaailmassa. Olive joutuu kohtaamaan yliopistomaailmassa hyvin epäasiallista kohtelua, mikä meinaa vaikuttaa hänen projektinsa tulevaisuuteen. Tämä tuo vähän toisenlaistakin draamaa kirjaan, ettei kaikki mene Adamin ja Oliven feikkideittailuun. Olivella on myös oma syynsä sille, miksi hän haluaa tehdä syöpätutkimusta, ja Adamilla oma syynsä sille, miksi hän on välillä niin julma oppilailleen. Jos joku nyt miettii, eikö Adamin ja Oliven (feikki)deittailu ole sääntöjen vastaista, niin ei ole, koska Adam ei ole missään auktoriteettisuhteessa jatko-opiskelijana olevaan Oliveen. 

"I wish you could see yourself the way I see you." (s.255)

Olisin halunnut rakastaa tätä kirjaa, mutta johtuneeko siitä, että olen jo lukenut näitä vastaavia feikkideittiteemaisia, etten ihan täysiä pinnoja anna. Osin syynä on nuo nolot lapsellisuudet, jotka mainitsin, mutta myös joku tässä ei kolahtanut ihan täysillä. Myös se, miten Olive hokee koko ajan, että Adam on ISO ja VOIMAKAS ja HÄNEN ÄÄNENSÄ ON MATALA. Ihan jatkuvasti. Pidin kuitenkin siitä, miten kivasti jännitettä Adamin ja Oliven välillä kasvatettiin sivu sivulta, mutten ole ihan varma, oliko lopputulema onnistunein mahdollinen. Tietyt falskiudet siis laskivat hiukan arvosanaani muuten niin kovin viihdyttävästä kirjasta.

Arvosanani 4+

Tämän kirjan lainasin kirjastosta.

Muissa blogeissa:


Samantyylistä luettavaa:


Lisään kirjan seuraaviin lukuhaasteisiin: 

Helmet: 43. Kirja sopii ainakin kolmeen haastekohtaan (6, 37 ja 38)
Booklist Queen: 2021 bestseller

maanantai 23. toukokuuta 2022

Kiss me -sarja: Catherine Rider

 Kiss me - Rakkautta Mykonoksella: Catherine Rider. Suomentanut  Terhi Leskinen. Otava 2022 (Kiss me #1)

Englanninkielinen alkuteos (2017): Kiss me in Mykonos. Kansi: ?

"Vastustamattoman viihdyttävä sarja vie lukijan romanttisille matkoille ympäri maailmaa.

New Yorkin kasvatti Izzy viettää kesää, joka ei muistuta hänen haaveitaan edes etäisesti. Paahtavasta auringosta ja kutkuttavasta lomaromanssista nauttimisen sijaan hän kaitsee lapsia risteilyaluksen uumenissa! Chicagolainen Zach puolestaan on saapunut synnyinseudulleen Mykonokselle keskelle eripuraista sukukokousta. Kohtalo tuo nuoret yhteen, ja vaikka rakastuminen ei ole kummankaan suunnitelmissa, idyllisen Kreikan sinisenä kimmeltävä meri ja huumaavat auringonlaskut päättävät heidän puolestaan." (Otava)

Oma arvio:

Olen hieman hämmennyksissäni tämän uuden Kiss me -sarjan julkaisujärjestyksestä, sillä pikaisen tutkiskelujeni mukaan tämä Kiss me - Rakkautta Mykonoksella olisi oikeasti sarjan kuudes osa! Mielenkiintoista, että on päädytty suomentamaan tästä sarjan osasta, ja sarjan virallisesti ensimmäinen osa, Kiss me - Rakkautta New Yorkissa, ilmestyy sitten suomeksi syksyllä 2022. Sinänsähän tällä ei ole mitään väliä, koska nämä ovat käsittääkseni täysin itsenäisiä osia. Ehkä on ajateltu, että tämä kesäromanssi halutaan julkaista kesän kynnyksellä. Catherine Rider -nimen takana lymyilee kaksi kirjailijaa, Stephanie Elliott ja James Noble

Kiitän vielä bloggaajakollegaani, joka ystävällisesti lähetti minulle ylimääräisen ennakkokappaleen. Tiedät, kuka olet.

Newyorkilainen, 17-vuotias Izzy on jumittanut eräälle Välimerellä risteilevälle alukselle vetämään Tenavakerhoa hummeripuvussa, vaikka hänen poikaystävänsä Tyler lupaili tälle pääroolia laivan kabaree-esityksessä. Nyt pääroolia vetää kuvankaunis Bella, jonka kanssa sitten Izzy yllättää poikaystävänsä hytissä sekstailemassa. Kun laiva saapuu Mykonokselle, Izzy syöksyy satamaan selvittämään ajatuksiaan. Petetty, raivoissaan oleva Izzy marssii yhteen rantabulevardin ravintoloista saadakseen lohdukseen suurta herkkuaan, spanakopitaa.

Kyseinen ravintola sattuu olemaan suljettu mesimerin ajaksi. Chigakosta vanhempiensa synnyinmaahan pariksi viikoksi saapunut 19-vuotias Zach on sukunsa ravintolassa yksin, kun nuori tyttö pamahtaa sisään. Zach on niin kiltti, ettei henno olla tekemättä tytölle ruokaa. He alkavat jutella, ja Zach tulee selittäneeksi Izzylle oman ongelmansa: hän on tullut Mykonokselle ehdottamaan sukulaisilleen, että he möisivät isovanhemmilta perinnöksi jääneen tilan, jotta Zach saisi rahaa oman yrityksensä perustamiseen. Suku on kuitenkin tehnyt melko selväksi heti hänen saavuttuaan, että talo jätetään sukulaisille ja sinne muuttaa Zachin serkku Spiro vaimonsa Kalin kanssa. 

He kaikki nyökkäävät muistuttaen minulle, miten suunniteltua heidän toimintansa on ollut - sekä talon että rakkauselämäni suhteen. (s. 207)

Aikansa juteltuaan kaksikko lähtee viinikellariin hakemaan lisää viiniä, mutta käy klassiset ja ovi pamahtaa kiinni jättäen nuoret telkien taakse. Siinä ei sitten auta kuin jatkaa jutustelua, ja Izzy kertoo myös Zachille surkeasta tilanteestaan. Kun nuoret päästetään viimein kellarista, Izzylle tulee kiire satamaan, sillä laiva on lähdössä jatkamaan matkaansa. Kuinkas käykään: Izzy jää rannalle ruikuttamaan ja hänen on nyt löydettävä majapaikka pariksi viikoksi, ennen kuin laiva palaa kierrokseltaan. Pelastus löytyy läheltä, sillä Zachin sukulaiset ottavat Izzyn mielihyvin vieraakseen.

"Elämä ei ole mitään romanttista komediaa", sanon rikkoen hiljaisuuden. "Kaikki eivät pääse kokemaan suurenmoista, tarunhohtoista rakkaustarinaa.---" (s. 209)

Zach vakuuttelee kirjan alusta saakka niin sukulaisilleen, itselleen kuin lukijoille, ettei ole tullut saarelle etsimään tyttöystävää. Sukulaisten yllätystreffiyritykset menevät puihin, koska Zach pitää päänsä. Zach ei oikein edes usko rakkauteen. Hänellä on vain yksi päämäärä: saada vakuutettua sukunsa siitä, miksi myyminen kannattaa. Sukulaiset taas eivät voi käsittää moista itsekkyyttä, joten toivotontahan kaikki on. Zach kuitenkin pitää Izzystä, ja pian he löytävät yhteiset salaisuuden Zachin edesmenneen mummonsa menneisyydestä. Izzy joutuu myös miettimään omia unelmiaan ja sitä, miten saisi ne toteutettua. Hän luuli, että Tyler oli se mitä hän halusi... 

Jotain on tapahtumassa. Jotain mikä ei muistuta mitään, mitä olen kokenut aiemmin. Jotain mikä voisi olla aika upeaa, jos keksimme, miten saamme sen toimimaan. (s. 149)

Kirjassa tutustutaan pääparin edesottamuksien lisäksi Zachin kaoottiseen sukuun, kuten bilettäviin serkkuihin Steviin ja Zinaan. Syntyypä tarinan aikana uusi vauvakin sukuun, sekin kaaoksen saattelemana. Oikea suku- ja perhetarina siis, mutta valitettavasti romantiikkapuoli jää hyvin heikoksi.

Minulla oli kovat odotukset tästä sarjasta. Ensinnäkin, kaipaan kovasti lisää suomennettua YA-romantiikkaa. Toiseksi, matkailu eri maissa yhdistettynä romantiikkaan, mikäs voisi olla sen parempaa. Valitettavasti tämä Kiss me -sarjan avaus ei kuitenkaan vakuuttanut minua, sillä kirjan luettuani tunsin olevani tunnekylmä kuin kivi. Minulle tuli hieman petetty olo, sillä minulle jäi olo, kuin olisi kovasti yritetty kirjoittaa YA:ta, muttei kirjoittajilla ole hajuakaan, miten. Pseudonyymin takana oleva Stephanie Elliot tosin näyttää kirjoittaneen nuorille aiemminkin. Mutta tosiaan, hyvää YA:ta ei synny pelkästään siten, että päähenkilöt ovat nuoria. Täytyy olla se erikoinen juttu, jota en osaa selittää. Henkilöhahmot olivat laimeita, juoni oli laimea, Kreikan kuvailu oli laimeaa, kaikki oli vähän turhan laimeaa. Odottelen nyt seuraavia osia ja toivon niiden aiheuttavan minulle enemmän tuntemuksia suuntaan kuin toiseen kuin tämä. 

Arvosanani 3-

Tästä kirjasta sain ennakkokappaleen bloggaajakollegaltani.


Lisään kirjan seuraaviin lukuhaasteisiin:

Helmet: 18. Kirjan on kirjoittanut toimittaja
Seinäjoen kirjaston lukuhaaste; 23. Kirjassa ollaan perhejuhlissa
Popsugar challenge; A book set on a plane, train or cruise ship


sunnuntai 22. toukokuuta 2022

Päivitys Messinan perhe -sarjaan

 Luin Ashley Elstonin Messinan perhe -sarjan toisen osan 10 totuutta ja yksi tehtävä. Klikkaa kuvaa lukeaksesi postauksen tästä ja sarjan aiemmasta osasta.




sunnuntai 8. toukokuuta 2022

Punapipoinen poika: Hanna van der Steen

 Punapipoinen poika: Hanna van der Steen. Kvaliti 2022


"Hanna van der Steenin säeromaani Punapipoinen poika kertoo 15-vuotiaasta tytöstä, Marlista, joka muuttaa kahden ulkomaan vuoden jälkeen takaisin Suomeen. Hän tuntee olonsa ulkopuoliseksi vanhoissa ympyröissä ja alkaa masentua. Onneksi hän törmää lähipuistossa salaperäiseen poikaan, Suideen, jonka kanssa keskustelu lievittää pahaa oloa. Mutta mikä pojan oma salaisuus on?"(Kvaliti)

Oma arvio:

Vaikka kuinka syynään kustantajien luettelot läpi, olen valppaana somessa jne., aina minulta meinaa mennä hurahtaa jokin YA-uutuuskirja ohitse. Niin meinasi käydä tälle Hanna van der Steenin säeromaanille Punapipoinen poika. Onneksi kirjailija itse markkinoi kirjaansa Facebookin Lukuvimma-ryhmässä ja kiinnostuin tästä hetimmiten. Säeromaaneja ei voi koskaan olla liikaa! 

Näen ikkunasta
harmaita laatikkorakennuksia,
likaista lunta,
nuorilla samanlaiset vaatteet, 
tyttöjen tukat keskijakauksella. (s. 9)

Kirjan alussa päähenkilö Marli palaa perheensä kanssa takaisin Suomeen parin vuoden Amerikka-asumisen jälkeen. Isä on saanut hyvän työn toimitusjohtajana, ja äitikin on kaivannut tuttuun kotimaahansa. Marlikin luuli kaipaavansa Suomeen ystäviensä Saanan ja Sissin luo, mutta jokin silti kalvaa. Tai aika monikin asia. Suomi tuntuu hyvin ankealta Amerikkaan verrattuna ja mieltä kalvaa ihana tyyppi, joka jäi meren tuolle puolen. Saanalla ja Sissillä on omat kuvionsa, eivätkä he oikein ymmärrä Marlin hämmentynyttä oloa kotimaassaan, joka nyt tuntuukin vieraalta.

Nuuhkin paitaa,
jonka varastin sinulta rannalla.

Vaihtarina sydämestäni? (s. 27)

Koulussa Marli ei tunne enää pärjäävänsä, sillä on hankala sopeuttaa Amerikassa opiskeltuja asioita Suomen koulujärjestelmiin. Marlilla on ysiluokka menossa ja isä kaavailee tyttärelleen loistavaa menestystä huippuyliopistossa. Marlin opinnot kuitenkin takkuaa, hän lintsaa koulusta ja mieli alkaa mennä pohjamutiin. Ystävät saavat huippunumeroita kokeista, eikä Marli viitsi puhua ongelmistaan heille. Häntä kalvaa myös se, miten helposti hänen Amerikan ihastuksensa unohti hänet. Äidille maistuu alko vähän liian usein, ja isä on jatkuvasti töissä eikä enää vietä aikaa perheensä kanssa.

Hellyyttävän näköinen se on
- kuin se olisi kokenut kovia,
mutta sillä olisi silti hyvä sydän. (s. 24)

Marli saa lohtua koirastaan ja mystisestä punapipoisesta pojasta, joka ilmestyy hänen reitilleen eräänä päivänä. Suide osaa löytää juuri oikeat sanat apealle Marlille. Oman luokan pojat tuntuvat niin lapsellisilta verrattuna Suideen ja Amerikan ihastukseen, mutta Marli ei oikein löydä mistään tietoa, missä koulussa Suide opiskelee. Pojasta löytyy kuitenkin yllättävää apua Marlille tilanteessa, jossa hänen epätoivonsa kasvaa turhan suureksi.

Olen kaikkia paskempi,
paska paska paska p a s k a. (s.39)

Punapipoinen poika on surusävyinen tarina sopeutumisesta, muutoksista ja surusta, joka aiheutuu monen asian summasta. Vanhempien korkeat odotukset ilman tarvittavaa tukea, kelpaamattomuuden tunne ja sydänsurut nyt muutamia mainitakseen. Kirjan loppuvaiheilla tarjotaan lukijalle yllätyskäänne, jonka kyllä aavistelin jo paljon aiemmin. Se ei kuitenkaan häirinnyt lukukokemustani.

Tahtoisin repiä
särön ihooni,
jotta valo pääsisi sisälle
keventämään pimeyden painoa. (s. 52)

Minulla oli hiukan vaikeuksia päästä sisään kirjan suruvoittoiseen tunnelmaan. Säeromaanin säkeet ovat kaunista ja selkeää kieltä, joten kirjoitustyylissä ei ole sinänsä mitään vieraannuttavaa, mutta tämä tarina ei kolahtanut minuun ihan niin suuresti kuin olisin kuvitellut. Toisaalta teos jättää lukijalle paljon mietittävää, sillä kaikki eivät mahdu reiluun sataan sivuun, etenkin kun säemuoto karsii tekstin määrää. Siinä mielessä van der Steen on saanut hyvin mahdutettua paljon asiaa pieneen romaaniin. Aion ehdottomasti ottaa tämän yläluokkien vinkkauspakettiin mukaan.


Arvosanani 4-

Kiitos kustantajalle arvostelukappaleesta.

Muissa blogeissa:


Lisään kirjan seuraaviin lukuhaasteisiin:

Helmet: 46. Kirjan kannen pääväri on punainen tai kirjan nimessä on sana punainen
Seinäjoen kirjasto: 10. Kirjassa ollaan mökillä tai huvilalla


torstai 5. toukokuuta 2022

Nollasummapeli: Heidi Silvan

 Nollasummapeli: Heidi Silvan. Myllylahti 2022

Kansi: Karin Niemi

"Abiturientti, jolla on taakka kannettavanaan. Poika, joka on niin viisas, että vaikuttaa melkein tyhmältä. Kun kaksi kohtaa, on oltava valmis, ja tulevaisuuden vuoksi on tiedettävä menneisyys.

Rilla katsoi mua vakavana. ”Ufon kanssa pystyy puhumaan suoraan. Hän on hauraudestaan huolimatta niin tavattoman vahva. Sinun kanssasi pitää olla varovaisempi. Sinulla asiat on toisinpäin. Vaikutat vahvalta vaikka olet hauras.”

Mä olin hukassa oman tulevaisuuteni suhteen, kun abivuosi kului enkä yhtään tiennyt, mihin suuntaan jatkaisin. Oppiminen oli aina ollut mulle helppoa, mutta lukeminen ei ollut kiinnostanut enää pitkään aikaan.

Psykologia oli ainoa, mikä ehkä kiinnosti, ja just psykologin odotushuoneessa mun viereeni singahti Ufo, outo äijä, jolle oli soviteltu diagnooseja niin paljon, että se itsekin kutsui itseään aakkospojaksi.

Myllerryksen keskellä mun eteeni asteli vielä Blondiini, joka tärisytti mun valmiiksi vapisevia jalkojani. Mutta Blondiinilla oli jo Ralf, eikä kahden kanssa seurustelu ollut ratkaisu.

Todellisuus tuntui epävarmalta, ja eteenpäin päästäkseni mun oli pakko kohdata mielessä mylvivä, unohduksiin painettu menneisyys." (Myllylahti)


Oma arvio:

Mukavaa, että ilmestyy kotimaisia YA-kirjoja poikapäähenkilöllä. Heidi Silvanin järjestyksessään toinen YA-kirja Nollasummapeli esittelee kaksi hyvin erilaista poikaa, joita kuitenkin yhdistää moni asia, eikä vähiten yhteinen psykologi. 

Päähenkilö, lukion kolmatta vuotta opiskeleva Aale törmää erikoiseen Ufo-nimiseen poikaan Rilla-psykologinsa odotusaulassa. Tämä poika pitää päässä omituista, punaista pipoa, kertoo saaneensa ison liudan diagnooseja ja nappailevan jos minkälaista lääkitystä. Aale ei myönnä tarvitsevansa psykologin apua, vaan heittää Ufolle panevansa Rillaa. Jotenkin Ufosta tulee Aalelle maanvaiva, joka tuntuu ilmestyvän joka paikkaan. Toisaalta, eipä Aalella kauheana ole muutakaan seuraa, joten heikkona hetkinä hän lähtee Ufon kanssa juomaan kaljaa rannalle.

"Tuo on melkein sama kuin mun teoria kivusta", mä sanoin sarkastisesti, mutta Ufo ei tuntunut huomaavan. Oikeasti mua vain otti päähän, että Ufo oli laatinut teorian alalta, jonka piti olla mun omaani. "Ensin on kipu, joka sattuu, ja sitten siihen tottuu. Kun siihen tottuu, niin sitten ei enää ole, mikä sattuu." (s.79)

Aalea ärsyttää Ufo, joka tuntuu sottaiselta, rähjäiseltä ja likaiselta. Jotenkin Aalella käy kuitenkin Ufo sääliksi, sillä tätä on kiusattu koulussa todella rankasti. Myöhemmin Ufo paljastaa lisää ikäviä asioita hänen lapsuudestaan. Aale ei myönnä Ufolle, että hänen menneisyydessään olisi mitään vastaavaa. Myös psykologi Rilla alkaa turhautua, sillä Aale ei halua avautua. Hänellä menee opiskelut huonosti, vaikka nyt olisi viimeinen vuosi tsempata ennen kirjoituksia. Sattuu vielä tulemaan koronarajoitukset ja etäopiskelu samaan syssyyn, joka ei tee Aalelle hyvää.

Romantiikkakuvioita mukaan tupsahtaa, kun Aale ja Ufo törmäävät kaupungilla Ralfiin ja tämän tyttöystävään. Aalella on ikävä olo entisen koulukaverinsa lähellä, ja blondi tyttöystäväkin tuntuu vaivautuneelta. Aale iskee silmänsä Blondiiniksi nimeämäänsä tyttöön ja pistää viehätysvoimansa peliin. Ja sitten tapahtuu pienoinen ihme: Blondiini syöksyy myöhemmin takaisin Aalen ja Ufon luo, suoraan Aalen syliin ja nyyhkii Ralfin jättäneen hänet. Mikä lottovoitto Aalelle. Noin vain hän saa Ralfin tytön mukaansa, vie hänet kotiinsa ja päätyy sekstailemaan tämän kanssa. 

"Sun pitäisi tietää, mitä sulle tehtiin. Mitä tapahtui. Mitä jouduit sietämään."(s. 154)

Noh, eihän kaikki niin täydellistä sitten olekaan. Myöhemmin Aale tapaa Ufon ja saa tietää, miten Ufo tuntee Ralfin. Pikku hiljaa Aale päästää myös omaan mieleensä ikäviä muistoja tuosta koulun ärsyttävimmästä öykkäristä, mutta onneksi hänen kokemuksensa eivät ole niin pahoja kuin Ufo-paran.

Ei tuntunut missään, rystysisku. Sisäisesti olin kyllä hajoamaisillani. (s. 166)

Enempää en spoilaa juonesta, sillä yksi kirjan kohokohdista on ehdottomasti käänne, jonka ainakin itse huomasin pienten vihjeiden perusteella vähän ennen kuin se tapahtui. Pidän siitä, että lukija saa itse oivaltaa jotain tärkeää ilman, että se heti kannetaan tarjottimella eteen. Siinä mielessä pidän kirjaa oikein nerokkaana, vaikka minulla oli alussa hiukan käynnistymisvaikeuksia. Silvanin kirjoitustyyli ei ole ehkä ihan minun lempparini, mutta hän taitaa kyllä nuoren elämän kuvauksen.

"Ei sellaisen jälkeen ole edes päivänselvää, että olet enää hengissäkään." (s. 178)

Nollasummapeli on hyvin psykologinen nuorten aikuisten kirja. En tarjoaisi tätä nyt ihan helppona kirjana pojille, sillä tämä vaatii vähän enemmän oivaltamista. Kirjassa käsitellään tosi rankkoja aiheita, kuten koulukiusaamista ja hyväksikäyttöä, joten mikään iloinen hyvänmielenkirja tämä ei todellakaan ole. Mukavana lisänä kirjan lopussa on Aalen soittolista, jonka biisit muodostavat myös kirjan lukujen nimet otsikkolainauksina. 

Arvosanani 3,5

Kiitos kustantajalle arvostelukappaleesta.

Muissa blogeissa:
--

Lisään kirjan seuraaviin lukuhaasteisiin:

Helmet: 16. Kirjan luvuilla on nimet
Booklist Queen: By a local author




sunnuntai 1. toukokuuta 2022

Counting down with you: Tashie Bhuiyan

 Counting down with you: Tashie Bhuiyan. Inkyard Press 2021.

Kansi: Samya Arif (kuvat), Gigi Lau (suunnittelu)

"How do you make one month last a lifetime?

Karina Ahmed has a plan. Keep her head down, get through high school without a fuss, and follow her parents’ rules—even if it means sacrificing her dreams. When her parents go abroad to Bangladesh for four weeks, Karina expects some peace and quiet. Instead, one simple lie unravels everything.

Karina is my girlfriend.

Tutoring the school’s resident bad boy was already crossing a line. Pretending to date him? Out of the question. But Ace Clyde does everything right—he brings her coffee in the mornings, impresses her friends without trying, and even promises to buy her a dozen books (a week) if she goes along with his fake-dating facade. Though Karina agrees, she can’t help but start counting down the days until her parents come back.

T-minus twenty-eight days until everything returns to normal—but what if Karina no longer wants it to?(HarperCollinsPublishers)


Oma arvio:

Huomaan taas kaipaavani kevään tullen yhä enemmän romantiikkaa lukemistooni, vaikka enhän minä ole koskaan sitä puolta kaihtanutkaan. Ilokseni huomasin, että tänä kesänä ja syksynä ilmestyy aika monta niin kotimaista kuin käännettyä YA-romantiikkakirjaa. Niitä odotellessa päätin turvautua englanninkieliseen tarjontaan. Onneksi haaviini osui kirjastomme valikoimista ihan ensi yrittämällä sellainen helmi, että sydämeni on vieläkin ihan sykkyrällä tästä.

Counting down with youn kirjoittanut Tashie Bhuiyan on bangladeshi-amerikkalainen kirjailija, joka on tuonut kirjaan representaation bangladeshi-amerikkalaisesta, ruskeasta muslimiteinitytöstä. Goodreadsissa monet muslimilukijat ovat antaneet melko tulikivenkatkuista palautetta tästä heidän mielestään epäonnistuneesta representaatiosta. Heidän mielestään päähenkilö Karina ei anna oikeaa kuvaa oikeaoppisesta musmilitytöstä, sillä Karina kapinoi vanhempiensa näkemyksiä vastaan, vaikka oikeasti he vain toimivat uskontonsa ja sen oppien mukaan. Itse en oikein halua ottaa kantaa tähän, vaan rakastin täysillä tämän kirjan rakkaustarinaa, sen pääparia Karinaa ja Acea, ja yhdyn niihin lukuisiin Goodreadsin ylistyksiin, joissa kirja saa täydet viisi tähteä. Kirja oli myös yksi Goodreads Choice Awards 2021 -äänestyksen ehdokkaista Young Adult Fiction -kategoriassa.

Everything they've asked of me, I've given. I've given and I've given and I've given, and I continue to give. But it's never enough. There's never a limit to what I'm willing to give. (s. 199)

16-vuotias Karina, tai perheensä kesken Myra, saa hetkellistä vapautta supertiukkojen vanhempiensa otteesta, kun nämä matkustavat kuukaudeksi synnyinseuduilleen Bangladeshiin. Karina ja hänen pari vuotta nuorempi veljensä Samir saavat rakkaan isoäitinsä Dadun kotiinsa siksi aikaa. Karina on uskollisesti ja sinnikkäästi tehnyt aina kaikkensa miellyttääkseen vanhempiaan, jotka haluavat tyttärestään lääkäriä. He uskovat sen olevan myös tyttärensä unelma, mutta Karinalla ei ole sydäntä sanoa heille, että oikeasti hän haluaisi opiskella englantia, sillä hän rakastaa kirjallisuutta, lukemista ja kirjoittamista. Hän kirjoittaakin omia runoja, joita hän ei ole näyttänyt kenellekään.

Tunnollisena oppilaana Karina on toiminut tutorina muille oppilaille, ja kun hänen äidinkielen opettajansa pyytää tämän ottamaan taas uuden ohjattavan, Karinalla ei ole mitään syytä kieltäytyä. Mutta kun hän kuulee, että uusi tutoroitava on koulun paha poika, lintsari ja muutenkin hämy tyyppi Ace Clyde, on hänen pasmat mennä sekaisin. Mitä hänen vanhempansa sanovat, jos kuulevat hänen viettävän aikaa valkoisen pojan kanssa? Karina päättää olla kertomatta yksityiskohtia tiukoille vanhemmilleen, jotka soittelevat hänelle joka päivä kysellen kuulumisia. Karinan ystävät Cora ja Nandini myös vaativat Karinaa raportoimaan joka yksityiskohdan opiskelusessioista, sillä onhan Ace melkoisen kuuma tyyppi aurinkolaseineen, nahkatakkeineen ja lukuisine sormuksineen. 

"Ahmed, you are the most difficult person I've ever met," Ace says under his breath.
I gape at him. No one has ever described me as difficult before. Shy, maybe. Quiet, often. A know-it-all, sometimes. Difficult? No. "Excuse me?"
"All you care about is studying," he says, shaking his head. "I don't understand." (s. 76)

Acen ja Karinan opiskelutuokiot lähtevät hyvin nahkeasti käyntiin. Ace ei vaivaudu edes ensimmäiselle sessiolle paikalle, ja toisella kertaa hän ei malta keskittyä opiskeluun, vaan maanittelee Karinan lähtemään kanssaan paikalliseen jätskibaariin, jossa on hänen mielestään parempi keskittyä. Ace ja Karina tuntuvat olevan ihan eri maailmasta: Karina nojaa säntillisyyteen ja tarkkoihin opiskelusuunnitelmiin, kun taas Acelle ei ole ihan niin justiinsa. Melko pian Karinalle kuitenkin selviää, ettei Ace ole mitenkään tyhmä eikä yksiulotteinen persoona. Hänellä on omat kiinnostuksenkohteensa, joissa hän on erityisen lahjakas. Monille pojan poissaoloille koulusta löytyykin ihan hyväksyttävä selitys. Karinan ennakkoluulot siis murtuvat kerta kerran jälkeen, ja hän alkaa viihtyä Acen seurassa. 

Kun Ace möläyttää ennalta-arvaamattomasti isälleen Karinan olevan tämän tyttöystävä, alkaa mielenkiintoinen valeseurustelu. (Tiedetään, tätä ideaa on jo hyödynnetty monessa, monessa tarinassa ennen tätä, mutta piru vie, se toimii. Ainakin minulle.) Karina on alussa tietysti pöyristynyt Acelle eikä ymmärrä tämän motiivia moiselle möläytykselle - joka on hänen omituiset perhesuhteet. Ace haluaa isänsä hyväksyntää, sillä isä tuntuu suosivan vain tämän menestyvää isoveljeään. Siksi Ace ei halua perheensä tietävän, että hän saa tutorointia. Lopulta Karina lähtee mukaan juoneen, mutta on koko ajan kauhun partaalla siitä, mitä jos hänen vanhempansa saavat tietää.

There's absolutely no way Ace Clyde is texting me shirtless selfies right now. There's no way this is my life. (s. 135)

Kaikkihan tietävät, miten siinä käy, kun toistensa kanssa hyvin viihtyvät Karina ja Ace esittävät seurustelevaa paria. Lukija tietää jo paljon ennen heitä, että nyt alkaa olla tosi kyseessä. Pidän kovasti siitä, miten Acen ja Karinan tunteet kasvavat sitä myötä, mitä enemmän he oppivat tuntemaan toisiaan. Kyse ei siis ole mistään insta-rakkaudesta, jossa ihastutaan pelkästään ulkoiseen olemukseen ja mielikuvaan toisesta. He todella näkevät toisensa! Monenlaista hankaluutta tulee tietenkin Acen ja Karinan tunteiden tielle, kuten Karina alun perin pelkäsikin. Heillä tulee myös skismaa siitä, miksi Karina ei kerro vanhemmilleen, mitä oikeasti haluaa elämältään, ja toisaalta myös, miksei Ace puhu isänsä ja veljensä kanssa riittämättömyyden tunteestaan, vaan kapinoi perhettään vastaan. Molemmat siis rohkaisevat toista tavallaan siirtymään askel eteenpäin kohti omia ratkaisuja.

Kirjan nimi viittaa siihen, kuinka Karina on ottanut metodikseen laskea hiljaa mielessään aina, kun saa ahdistuskohtauksen. Näitä on tullut hänelle viime aikoina melko usein, eikä kovat paineet ja miellyttäminen oman hyvinvoinnin kustannuksella auta asiaa. Ace on hyvänä tukena Karinalle ja osaa auttaa häntä kohtauksen sattuessa, koska hän itsekin on purkanut ahdistustaan muun muassa käyttäytymällä aggressiivisesti. 

Syy, miksi rakastin tätä kirjaa, on se, kuinka ihanasti Ace murtaa kaikki ennakkoluulot itsestään ja osoittautuu uskomattoman ajattelevaiseksi, huomaavaiseksi ja rakastettavaksi pojaksi. Hän saa Karinan (ja minut) kyyneliin soittaessaan pianolla Karinalle säveltämänsä biisin, hän tukee Karinaa tämän ahdistuskohtauksen aikana, hän antaa Karinalle tilaa tämän pyytäessä sitä ja huomioi myös Karinan pikkuveljeä Samiria ottamalla tämän mukaan keilaamaan. Tiedän, vähän liiankin täydellistä ja ihanaa, mutta sydämeni on jo sulanut. Goodreadsin kritisoijat ovat hiukan käärmeissään siitä, kuinka kirjassa valkoinen poika tulee ja pelastaa ruskean muslimitytön, mutta olisiko tarina toiminut niin hyvin, jos molemmat olisivat muslimeja? Kielletty, epäsovinnainen rakkaus tuo aina mukavaa lisätwistiä.

I'm not a bad person for wanting a life different than what's expected of me. I'm not a bad person for wanting to pursue something I love. (s. 200)

Karina on myös ihanan samaistuttava päähenkilö, mutta toki se, ettei hän halua koskaan pahoittaa vanhempiensa mieltä, alkaa suunnattomasti ärsyttää jo alkumetreillä. Onneksi hänestä löytyy kuitenkin tarvittavaa rohkeutta alkaa elää omaa elämäänsä niin, ettei hänen kuitenkaan tarvitse menettää vanhempiaan. Lopussa on lähes sydäntäsärkevän raastavaa lukea Karinan tuskailua siitä, kun häneltä evätään kaikki unelmat. Onneksi Karinan Dadu on hänen puolellaan. Karinan islaminusko näkyy kirjassa lähinnä arabiankielisinä rukouksina, joita hän heittelee ilmaan, mutta muuten ei juurikaan. Lähinnä islaminusko heijastuu Karinan vanhempien ja suvun vaatimusten kautta. Ilmeisesti Goodreadsin vihaiset kommentit saavat alkunsa siitä, miksei Karina kunnioita uskontonsa sääntöjä vaan syyttää kaikesta vain vanhempiaan. 

I don't know why they can't let me have this.
I'm not asking a lot. I'm not asking them to do anything. I want this for me, for myself. For my future.
Because it's mine, isn't it? (s. 408)

Minä todella, todella toivon, että tämä suomennettaisiin! Tällaisia ihanuuksia tarvittaisiin kipeästi lisää suomenkieliseen YA-lukemistoon.

Arvosanani on 5

Tämän kirjan lainasin kirjastosta.

Muissa blogeissa:



Samantyylistä luettavaa:


Lisään kirjan seuraaviin lukuhaasteisiin:

Helmet: 22. Kirja sisältää tekstiviestejä, sähköposteja tai some-päivityksiä
Booklist Queen: About a muslim protagonist
Seinäjoen kirjasto: 8. Kirjassa ollaan isovanhempien luona
Popsugar challenge: A romance novel by a BIPOC author