Girl Online -sarja: Zoe Sugg

Girl Online: Zoe Sugg. Suomentanut Inka Parpola. WSOY 2016.

Englanninkielinen alkuteos (2014): Girl Online



"Pennyllä on salaisuus.

Hän kirjoittaa blogia nimimerkillä Girl Online.

Muuten Penny on tavallinen teinityttö, jolla on kaverihuolia, erikoinen paras ystävä ja outo perhe. Blogissaan hän voi purkaa sydäntään ja kertoa jopa paniikkihäiriökohtauksistaan, joista on kärsinyt auto-onnettomuuden jälkeen.

Vanhempiensa työkeikan siivellä Penny matkustaa New Yorkiin, missä hän kohtaa Noahin, suloisen rokkaripojan. Pian Penny tajuaa olevansa rakastunut korviaan myöten - ja jokainen hurmaantumisen askel kirjautuu hänen blogiinsa.

Mutta myös Noahilla on salaisuus. Kun Pennyn ja Noahin salaisuudet paljastuvat, katastrofi saa verkossa globaalit mittasuhteet..."


Oma arvio:

Minä en aikonut alkuun lukea tätä ollenkaan. Nappasin tämän kuitenkin kirjaston uutuushyllystä käsiini, sillä työkaverini kehui tätä ja jollain lailla tämä veti minua puoleensa. Onneksi otin tämän, sillä tämä on aivan I H A N A!

On todella harvinaista, että mikään kirja saa minua nauramaan. Itkeä tihrustan helpommin, mutta naurua minusta on vaikea saada irtoamaan. Girl Online onnistui siinä! Huomasin höröttäväni ääneen useamminkin kuin kerran Pennyn höpsöille sattumuksille. Tämä kirja tuokin mieleen hyvin vahvasti Helen Fieldingin Bridget Jones -kirjat, jotka ovat myös saaneet naurun kirpoamaan huuliltani. 

Penny on aivan ihana, herttainen päähenkilö, eikä hänessä ihme kyllä mikään minua ärsytä. Hän ei nimittäin ole täydellinen, vaan hänellä on taipumus pikkumokailuihin - joskus suurempiinkin. Hänen suustaan pääsee hassuja sammakoita ja hän osaa suhtautua itseensä sopivalla ripauksella itseironiaa. Hän on kärsinyt myös auto-onnettomuuden jälkeen paniikkikohtauksista. Pennyllä on kuitenkin ihana perhe ja seinänaapurina aivan hulvaton paras ystävä Elliot. Jotta kaikki ei olisi liian hyvin, hänen pitkäaikainen ystävänsä Megan alkaa vaikuttaa selkäänpuukottajalta ja yrittää latistaa Pennyn itsetuntoa tölväisyillään.

Tämä kirja on oikea hyväntuulen kirja, ja tätä voin suositella huolettomasti kaiken ikäisille. Luin tämän parissa päivää, sillä en vain malttanut lopettaa kirjaa millään kesken. Tarinan lomassa vuorottelevat mukavasti myös tekstarit ja Pennyn blogikirjoitukset. Samalla lukijalle tulee mukavan tarinan lisäksi kaupanpäällisenä muistutus nettimaailman arvaamattomuudesta.

Girl online tarjoaa huumorin lisäksi sydäntä pakahduttavaa romantiikkaa sydänsuruineen kaikkineen, mutta loppu on bridgetjonesmaisen onnellinen, totta kai. Toivottavasti tästä tulee elokuva, sillä näin tämän jo mielikuvituksessani elokuvasovituksena. Toimisi takuulla! 

Kirjasarjaan on ilmestynyt vuonna 2015 jatko-osa Girl Online on Tour, joka toivottavasti suomennetaan pian.

Arvosanani 4,5

Lainasin tämän kirjastosta.

Muissa blogeissa: 

Lukutoukan kulttuuriblogi
Todella vaiheessa


Girl Online on Tour: Zoe Sugg. Penguin Books 2015.

"Penny's bags are packed.

When Noah invites Penny on his European music tour, she can't wait to spend time with her rock-god-tastic boyfriend.

But, between Noah's jam-packed schedule, less-than-welcoming bandmates and threatening messages from jealous fans, Penny wonders whether she's really cut out for life on tour. She can't help but miss her family, her best friend Elliot . . . and her blog, Girl Online.

Can Penny learn to balance life and love on the road, or will she lose everything in pursuit of the perfect summer?"

Oma arvio:

Niinhän siinä kävi, etten jaksanut odotella, milloin tämä jatko-osa suomennettaisiin. Täytyy taas kiitellä kirjastoani, joka on tilannut tämän kirjan kokoelmiinsa.

Kirja vaikutti aluksi olevan pelkkää alkurakkauden huumaa, keikkaelämän uutuudenviehätystä, mukavia ihmisiä ja hauskoja tilanteita. Meinasin jo ajatella, että voi mitä hömpänpömppää minä nyt aloinkaan lukea. Onneksi  tarinan edetessä tulee Pennyn eteen  monenlaisia mutkia, vähemmän kivoja tilanteita ja ihmisiä ja näiden myötä kirja saa hyvin erilaisia sävyjä. Pidän siitä, miten kirjassa tuodaan esille Pennyn paniikkihäiriö ja keinot, miten hän voi hallita paniikkikohtauksiaan.

 Pennylle kiertue-elämä on ihan uutta, mutta sitä se on Noahillekin. Penny on kamalan kärsivällinen, vaikkeivät he voi viettää juuri yhtään yhteistä aikaa - aina jokin tai joku tuntuu tulevan heidän tielleen. Penny joutuu myös sietämään Noahin parasta ystävää, bändin rumpalia Blakea, jolla tuntuu olevan jotain Pennyä vastaan. Kaiken tämän lisäksi jokin salaperäinen stalkkeri lähettelee Pennylle inhottavia viestejä.

" '---This song makes me the luckiest guy in the world. Because the girl who inspired it is sitting just over there. --- Now, she's a little bit shy, so she's going to stay  out of sight for now, but, Penny, this one is for you.' "

 Noah on kamalan täydellinen poikaystävä (painotan sanaa KAMALAN), joka vaalii Pennyä kuin kukkaa kämmenellään, ihan kuin pelkäisi tämän menevän rikki. Toisaalta se on oikein suloista, mutta alkaa käydä pitemmän päälle rasittavaksi. Heidän suhteensa tuntuu ehkä jopa hiukan liian kiltiltä 16-vuotiaan tytön ja 18-vuotiaan pojan suhteelta. He suukottelevat, he halailevat, pitävät kädestä - mutta Noahin kädet eivät vaeltele saati että Pennyllä olisi mitään pidemmälle meneviä ajatuksia, mikä tuntuu aika - epäuskottavalta. He ovat kuitenkin seurustelleet puolisen vuotta ja vaikuttavat umpirakastuneilta. Ihan kuin kirja olisi tehty yhteistyössä "tosi rakkaus odottaa"-järjestön kanssa. Pennyn kiltteys ylipäänsä on myös välillä raivostuttavaa, ja huokaisinkin helpotuksesta, kun hän sai välillä sanottua jotain poikkipuolista.

Vaikka Pennyn ja Noahin suhde on kirjan keskiössä, saa lukija sivujuonteena seurata Pennyn parhaan ystävänsä Elliotin ja Alexin orastavaa ja mutkikasta suhdetta. Kirjan lopussa Alex järjestää Elliotille niin siirappisen yllätyksen, että oksat pois. Juuri tällaiset hassut hömppäkohtaukset kirjassa keventävät muita vakavampia teemoja, kuten Noahin ja Pennyn maailmojen erilaisuutta, Pennyn elämistä paniikkihäiriönsä kanssa ja ilkeän stalkkaajan viestejä - joiden takaa paljastuu erittäin  yllättävä henkilö.

Penny ei osaa sulautua muiden kiertuetyttöystävien joukkoon, jotka pukeutuvat tyylikkäästi ja käyttäytyvät hienostuneesti. Onneksi Penny saa oman hetkensä, kun Leah, Noahin "ex-valetyttöystävä" stailaa Pennyn  Pariisin keikan jälkeisiin bileisiin.

I'm the epitome of sophistication right now. Clumsy Penny has retired to the hotel room and is staying tucked up in bed this evening. Instead, Parisian-chic Penny is out on the town and, although she probably won't be coolest girl at the after-party (Leah still holds that title), she at least stands a good chance of feeling like she belongs - and her boyfriend might think so too.

Loppujen lopuksi Girl Online on Tour imaisee minut mukaansa ja saa elämään yhdessä Noahin ja Pennyn ilot ja surut. Kirjan lopussa eläydyn suloisen Pennyn sydänsuruihin enkä voi käsittää, miksi Noah muuttuu yhtäkkiä totaaliseksi, noh, idiootiksi. Nauran myös Pennyn kömpelyydelle, se tuo jotenkin mieleeni Bridget Jonesin. Kirja on viihdyttävää, kilttimielistä hömppää, unohtamatta hetkittäistä vakavuutta. Pidän kirjan loppuratkaisusta ja siitä, että Penny haluaa seurata omaansa eikä muiden unelmaa.

Arvosanani  4+

Tämän kirjan lainasin kirjastosta.

edit. 23.1.2018: Tämä osa on suomennettu keväällä 2017 nimellä Girl Online Kiertueella (suom. Inka Parpola, kust. WSOY)

Kirjailijan kauneus,  muoti- ja lifestyleblogi Zoella:

https://www.zoella.co.uk/

Girl Online omillaan: Zoe Sugg. Suomentanut Inka Parpola. WSOY 2018.

Englanninkielinen alkuteos (2016): Girl Online Going Solo.

"Penny ja Noah ovat edelleen ystäviä, mutta Noahista ei ole kuulunut mitään vähään aikaan - itse asiassa kukaan ei tiedä, missä nuori rokkistara on. Hän on kuin kadonnut maan päältä.
Penny lähtee Meganin kutsusta vierailemaan tämän uudessa esiintyvään taiteeseen painottuvassa lukiossa. Penny ystävystyy siellä nopeasti esiintymispelkoiseen Poseyhin sekä hurmaavaan skottipoikaan Callumiin.

Callum haluaisi selvästi muutakin kuin ystävyyttä, mutta onko Penny valmis siirtymään eteenpäin, kun yhä kaikki tuntuu muistuttavan häntä Noahista?" (WSOY)

Lukunäyte: http://media.bonnierbooks.fi/sample-pages/9789510429747_lukun.pdf

Oma arvio:

Girl Online -sarjan kolmannessa osassa lähtöasetelma on kuten ensimmäisessä osassa: Penny on taas bloggaaja, tosin ei enää anonyymisti, eikä hänellä ole enää poikaystävää. Noah tekee omituisen katoamistempun kesken kiertueen, ja Pennyä toki huolettaa tämän puolesta, vaikka hänen elämänsä ilman Noahia on alkanut asettua raiteilleen. Eri kaupungissa asuva Megan on nyt hänen ystävänsä, ja sattumien kautta hän tutustuu Meganin koululla opiskelevaan Poseyhin, joka kärsii suunnattomasta esiintymispelosta. Aina niin kiltti Penny haluaa auttaa superlahjakasta laulajaa pelossaan, mutta se ei ole Meganin mieleen, sillä hän havittelee West Side Storyn Marian roolia, joka on siis luvattu Poseylle. Vaan minkäs teet, kaikkia ei voi miellyttää.

Onko aavistuksenomainen hyytelöityminen normaali reaktio uuden pojan tapaamisen jälkeen? Ehkä se on merkki siitä, että syvällä sisimmässäni alan päästä Noahin yli? Onko sydämeni valmis nousemaan naftaliinista ja palaamaan poikien pelottavaan maailmaan? 

Monta ehkää, mutta kyllä ne aiemmat ei milloinkaanit päihittävät. (s.39)

Tottahan toki kirjaan on ujutettu romantiikkaakin, kun Penny tapaa söpön Callumin Meganin koululla, joka vielä sattumoisin harrastaa myös valokuvausta. Penny yrittää selvittää, joko hän olisi päässyt yli Noahista ja voisi kiintyä Callumiin. 

Pennyn rakas ystävä Elliot seurustelee nyt Alexin kanssa ja vaikuttaa onnelliselta, mutta hänen kotonaan vellovat jatkuvat riidat tekevät hänet murheelliseksi. Vaan ei hätää - Penny, kaikkien pelastaja, ottaa Elliotin siipiensä suojaan. 

Kuva: Pixabay

Draamakiemuroiden välissä Penny toteuttaa unelmaansa ja yrittää löytää oman juttunsa valokuvauksen saralla. Alussa hän saa opettajaltaan palautetta, että jotain puuttuu hänen kuvistaan, mutta pikku hiljaa hän alkaa löytää oman juttunsa. 

Heippa kaikki,

On taas neuvojen aika. Pyydän siis teiltä, rakkaat lukijani, jälleen kerran neuvoja.

Eräs ystäväni joutuu paraikaa käymään läpi jotain todella vaikeaa.

En välttämättä osaa auttaa häntä. (s. 348)

Kuten minun sarkastisista huomautuksista saattaa jo päätellä, minua hieman kyllästyttää Pennyn ainainen auttamishalu, kiltteys ja äärimmäinen kunnollisuus. Hän kieltäytyy lasillisesta piknikillä Callumin kanssa ja kohtauksessa Callumista saa helposti hirviömäisen vaikutelman - hänhän on vain nuori mies, joka otti kuovuvaa mukaan piknille. No big deal! Ymmärrettävää toki, ettei paniikkikohtauksista kärsivä Penny halua sotkea mieltään alkoholilla, mutta silti... Suggin kirjoissa ei myöskään tapahdu kovin suuria intohimon kuohahduksia, vaan romanttiset kohtaukset ovat mahdollisimman kesyjä. Penny haluaa olla aina auttamassa ja pelastamassa, kuten tämä Poseyn tapaus osoittaa, sekä ymmärtämässä, kuten Meganin tapaus osoittaa. Ei auta, vaikka hänen sydänystävänsä Elliot hokee ystävälleen, kuinka petollinen Megan on, Penny silti uskoo Meganin vilpittömyyteen. Tokihan on mukavaa, että kirjan päähenkilö on mukava ihminen, mutta liiallinen hyvyys syö jo uskottavuutta.

Olen tehnyt todella suuren typeryyden, josta useimmat teistä jo tietävät.Haluan vain sanoa, että olen todella pahoillani kaikesta aiheuttamastani mielipahasta. En ajatellut ketään muuta kuin itseäni. (s.341)

En innostunut tästä kirjasta niinkään paljon kuin aiemmista osista, eivätkä minusta Girl Onlinen blogikirjoitukset tarinan lomassa tuoneet kirjaan niin kivasti särmää kuin ensimmäisessä osassa. Suggin kirjat ovat toki mukavan kevyttä luettavaa ja viihdyttävät varmasti kohderyhmäänsä. Minuun ei nyt Pennyn kiltteys purrut, mutta muuten kirja on mukavalukuinen ja kepeä. Lisäksi kirjassa sivutaan mietinnän arvoisia teemoja, kuten milloin ystävyys on pakko sanoa irti, pitääkö rakkaudelle antaa uusi mahdollisuus ja milloin pitää myöntää virheensä ja pyytää anteeksi.

Arvosanani 3+

Tämä kirja on arvostelukappale, kiitos kustantajalle.

Muissa blogeissa:

En löytänyt vielä muita bloggauksia

Lisään tämän Helmet-lukuhaasteen kohtaan:

27. Kirjassa on sateenkaariperhe tai samaa sukupuolta oleva pariskunta

Samantyylistä luettavaa:

Fangirl: Rainbow Rowell

Normaali-trilogia: Holly Bourne

DIMILY-trilogia: Estelle Maskame

DIMILY - Rakastan : Estelle Maskame. Suomentanut Sirpa Parviainen. Gummerus 2016.(DIMILY #1)

 Englanninkielinen alkuteos (2015): Did I Mention I Love You?

"Kun 16-vuotias Eden Munro päättää viettää kesän isänsä ja tämän uuden vaimon luona Santa Monican rantakaupungissa Kaliforniassa, hän ei arvaa, mihin tuli oikein lähteneeksi. Edenillä on nyt arjessaan kolme uutta velipuolta, joista vanhin on Tyler Bruce, paha poika, jolla on lyhyt pinna ja iso ego.

Eden tulee vedetyksi mukaan Tylerin ystäväpiiriin ja kalifornialaiseen teinielämään. Yrittäessään oppia ymmärtämään Tyleriä hän huomaa olevansa peruuttamattomasti ihastumassa siihen ainoaan väärään – velipuoleensa. Lisätään soppaan Tylerin ripustautuva tyttöystävä ja Edeniin silmänsä iskenyt poika, ja luvassa on salaisuuksia, valheita ja kosolti draamaa. Mutta kuinka Eden saa pidettyä tunteensa kurissa? Ja saako hän ikinä selville totuutta Tylerista?"

Oma arvio:

Kiinnostuin tästä trilogiasta heti, kun näin ensimmäisen ja toisen osan, DIMILY - Rakastan ja DIMINY - Tarvitsen, esittelyn Gummeruksen luettelossa. Nappasinkin tämän heti must-read-listalleni, vaikkei tämä sarja ole ihan sellaista lukemistoa, mitä olen viime aikoina lukenut. Silti ajatus nuorten aikuisten romanttisesta sarjasta houkuttaa ja kutkuttaa, vaikkei siinä  mitään fantasia-aineksia olisikaan luvassa. 

Kielletty rakkaus kirjan pääteemana tuntuu todella kiintoisalta, vaikka onkin toki melko (loppuun) käytetty. Kun pääparin tiellä ei ole nyt mitkään paranormaalit esteet eikä maailma ole tuhoutumassa, on rakkauden esteet hyvin erilaiset tottumaani. 

Päähenkilö Eden on tosi herttainen, eikä hänestä voi olla pitämättä, vaikka tietty naiivius hänessä välillä ärsyttää. Toisaalta, hänhän on vasta 16-vuotias ja hänen ongelmansa tuntuvat normaaleilta teini-ikäisen tytön ongelmilta. Hän miettii omaa vartaloaan, on vihainen isälleen, joka ei ole avioeron jälkeen pitänyt yhteyttä sekä kiukuttelee vanhimmalle velipuolelleen Tylerille, jonka elämä näyttää olevan ihan sotkussa. Edenin järisyttävän voimakas tarve pelastaa Tyler pahoista elämäntavoistaan alkaa jopa käydä rasittavaksi.

"Anteeksi vain, että välitän", sanon Tylerille. Hän odottaa selitystä ja ehkäpä oikeaa anteeksipyyntöäkin, mutta kumpaakaan hän ei tule saamaan. "Sinun on nyt vain keksittävä jokin toinen keino viedä ajatuksesti muualle. Vaihtoehto. Sellainen, joka ei tapa sinua."

Tyler on juuri sellainen, josta äidit varoittelevat: Hän on joutunut isänsä kaltoin kohtelemaksi ja opetellut jo nuorena turruttamaan pahaa oloaan viinalla ja huumeilla. Hän on sotkeutunut laittomuuksiin. Hänellä ei ole selkärankaa jättää uhkailevaa tyttöystäväänsä Tiffania, vaan kulkee tämän talutusnuorassa ja pettää tätä aina tilaisuuden tullen. Hänellä on vakavia vihanhallintaongelmia ja hän tiuskii ja haistattelee heti ensi tapaamisestaan lähtien uudelle siskopuolelleen. Hänen mielialansa vaihtuu silmänräpäyksessä, kun asiat eivät mene hänen mielensä mukaan tai Eden kyselee vääristä asioista. Tekisi siis mieleni koko ajan huutaa Edenin korvaan: "Juokse nyt jumalauta tyttö niin kauas tuosta tyypistä kuin voit, hänellä on ihan liian vakavia ongelmia. Et sinä voi rakkaudellasi häntä pelastaa!"

Tyler puree hampaansa yhteen, nostattaa moottorin kierroksia ja iskee kaasun pohjaan. Auto ampaisee eteenpäin niin nopeasti, että vartaloni paiskautuu selkänojaa vasten. "Pidä turpasi kiinni", hän tiuskaisee.

Eden tuntee niin voimakasta vetoa velipuoleensa, että vaikka hän itsekin listaa Tylerin huonot puolet ja yrittää järkeillä, ettei häneen kannata rakastua tähän, hän ei voi tunteilleen mitään. Minun on vain kamalan vaikea alkuun nähdä mitään ihanaa ja rakastettavaa Tylerissä, muuta kuin Edenin mainitsemat pullistelevat lihakset ja hetkellinen lämmin pilkahdus silmissä, tai hassu virne silloin tällöin. Näen vain tulevan vaimonhakkaajan. Osaavathan sarjamurhaajatkin virnistellä...

Kirjan tarina on kyllä niin koukuttava, että luin tämän melko nopeaa - ja kiinnyin henkilöihin. Erityisesti pidin Edenin ja Deanin välisestä sanailusta ja hassusta viiden dollarin setelin vaihtoleikistä. Edenin muut uudet ystävät jäävät ehkä hiukan etäisimmiksi, mutta on mukava lukea heidän edesottamuksistaan, paitsi että heidän juhlimisessaan minua vain ärsyttää järkyttävä humalahakuisuus. 

"Meidän on tultava tosi humalaan", Rachael kuiskaa toiseen korvaani. Siinä vaiheessa vasta tajuan, että olen ujuttautunut kännisen ja känniseksi haluavan väliin. "Jopa Meghan on meitä edellä!"

Tekstistä näkyy välillä kirjailijan ikä. Estelle Maskame on aloittanut DIMILY:n kirjoittamisen jo 13-vuotiaana, mutta kirjoittanut tekstejään uusiksi nyt hieman vanhempana saatuaan kustannussopimuksen. Teksti on välillä makuuni turhan yksioikoista ja vuoropuhelut sortuvat välillä olemaan pitkiä, tönköhköjä tai jaarittelevia.

Mukavan rento kerrontatyyli kuitenkin varmasti puree nuoriin lukijoihin. Kirjan tapahtumat ja yksityiskohdat tuovat välillä mieleen viitteitä todella monesta YA-kirjasarjasta, kuten Veronica Rothin Outolintu-trilogiasta.


Draamalta ja syämentykytyksiltä ei voi välttyä tässä kirjassa, sen voin luvata. Lopussa kyyneleet virtaavat ja tunteet leimuavat, mutta viimeinen luku antaa toivoa tulevaan ja hirveän tarpeen saada seuraava osa käsiini just-nyt-heti! Onneksi sitä ei tarvitse odottaa kauaa, sillä toinen osa DIMINY - Tarvitsen julkaistaneen jo huhtikuussa. 

Huokaan hyvin raskaasti. Kunpa tämä olisi painajaista. Haluan herätä Portlandissa ja kuulla äidin sanovan, etten ole astunut jalallanikaan Santa Monicaan, ja että minulla ei ole velipuolta nimeltä Tyler. En halua minkään tästä olevan totta. Se sattuu liikaa, jotta se saisi olla totta.

Tylerkin alkaa vaikuttaa paremmalta ihmiseltä, kun hän paljastaa salaisuutensa ja höllää pahimman kireytensä. Ehkä Eden ei voi häntä pelastaa ja parantaa, mutta hän voi tehdä sen itse. Olen siis hyvin pahoillani, että tuomitsin hänet kirjan alussa. Annan Tylerille mahdollisuuden.

Arvosanani 4-

Tämä kirja on arvostelukappale, kiitos kustantajalle!

Muissa blogeissa: 

Lukutoukan kulttuuriblogi
Kirjakaapin avain
Sekaisin kirjoista
Mustemaailmani
Karvakasan alta löytyi kirja

DIMINY - Tarvitsen: Estelle Maskame. Suomentanut Sirpa Parviainen. Gummerus 2016.(DIMILY #2)

 Englanninkielinen alkuteos (2015): Did I Mention I Need You? 

 "Tyler ja Eden ovat vältelleet toisiaan kohtaan tuntemiaan suuria tunteita viimeiset kaksi vuotta, perheidensä tähden. Sitten Tyler kutsuu Edenin viettämään kesää kanssaan New Yorkiin. Kaksin kaukana vanhemmistaan ja ystävistään, New Yorkin vastustamattomassa sykkeessä he eivät voi enää teeskennellä.

Kun kesäromanssi kehittyy joksikin paljon vakavammaksi, Tylerin ja Edenin on kohdattava kotona odottava todellisuus ja tehtävä suuria päätöksiä. Kuinka heidän vanhempansa reagoivat, jos he tunnustavat kielletyn rakkautensa – ja onko suhde tarpeeksi vahva kestämään paljastuksen tuhoisat seuraukset"

Oma arvio:

Minulla on ihan selvästi viha-rakkaussuhde tähän kirjasarjaan. Kun sain tämän trilogian kakkososaan käsiini, sydämessäni läikähti ilo, että saan taas viettää aikaani Tylerin ja Edenin seurassa. Luin kirjan parissa päivässä, sillä se veti minut taas syövereihinsä. Toisaalta lukemisen lomassa minua alkoi taas ärsyttää tosi moni seikka niin, etten tiennyt mitä ajatella.

DIMINY - Tarvitsen alkaa lupaavasti: Eden on täpinöissään, kun saa tavata Tylerin vuoden tauon jälkeen. Hänet hämmästyttää se tunteiden kirjo, joka hänet valtaa Tylerin seurassa. Vaikka lopputulos on ennalta-arvattava, on mukava seurata Tylerin ja Edenin välillä olevaa jännitettä ja lämpöä - joka ei ole sisarellista alkuunkaan. Edenin jankutus siitä, onko Tyler sammuttanut kokonaan tunteensa Edeniä kohtaan alkaa tympiä minua, sillä kaikki tämä on niin selvää pässinlihaa.

Kun sitten katsahdan kenkiini, en näe niissä sanoituksia. Näen vain kolme sanaa, jotka on kirjoitettu Tylerin sotkuisella käsialalla. Kolme espanjankielistä sanaa: No te rindas. 

Ennen kuin ehdin edes avata suuni, Tyler vastaa kysymykseen, joka pyörii kieleni päällä.

"Se tarkoittaa 'Älä anna periksi' ", Tyler selittää hiljaisella äänellä ja leikittelee kädessään olevalla kynällä."Sinun ollessa kyseessä, se on simppeli: niin kauan kuin sinä et anna periksi, en anna minäkään."

Tylerin ja Edenin jännite on parhaimmillaan kuvattu viipyilevinä, tahattoman tahallisina kosketuksina ja lempeinä katseina, mutta siinä vaiheessa, kun he alkavat puhua kunnareista ja ykkös-, kakkos- ja kolmospesistä vihjailevassa merkityksessä, saavutetaan korniuden huippu. Välillä todellakin tuskastun heidän vuoropuheluihin, jotka ovat jotenkin kömpelöitä ja epäuskottavia.

Ensimmäistä osaa lukiessani en pitänyt ollenkaan Tyleristä, koska hän käyttäytyy niin huonosti: on äkkipikainen, puhuu törkeästi kaikille ja vetää kamaa. Nyt Tyler on oikein siedettävä mies, joten voin hyvin samaistua Edenin ihastumiseen. Tyler on rauhoittunut kiertueensa aikana, jättänyt kamankäytön taakseen (ainakin melkein) ja jopa hymyilee enimmäkseen! Ikäväkseni kirjan loppua kohti Tyler alkaa osoittaa taas semmoisia piirteitä, että en voi kuin tuhista pettymyksestä. Kun tarinan lopussa mäiskitään turpaan oikein urakalla, eikä sitä kirjan sivuilla mitenkään pahoitella, tekisi mieleni heittää kirja romukoppaan. 

Siinä vaiheessa, kun Tyler ja Eden ylittävät rajan ja heittäytyvät tunteidensa vietäviksi, kirja hiukan lässähtää. Eden alkaa osoittaa rasittavia piirteitä, kun hän mustasukkailee Tylerin ystävyydestä Emilyn kanssa ja romahtaa yllätysvisiitille tulleen Tiffanin Edenin lihomiseen liittyvästä, puolihuolimattomasta kommentista. Tyler ei voisi sanoillaan ja teoillaan paremmin vakuuttaa Edenille, ettei tällä ole syytä olla mustasukkainen, joten ihmetyttää tuollainen lapsellinen kiukuttelu. Eden on kuitenkin "jo" 18-vuotias. Ilmeisesti hänen itsetuntonsa on melko helposti murrettavissa. Sitä todistaa myös kohtaus, jossa Eden saa selville Tylerin polttaneen maria. Tyler hermostuu ja syyllistää tapahtuneesta Edenin - ei kiertoteitse, vaan ihan suoraan sormella osoittaen. Eden kuitenkin leppyy tuollaisesti törkeydestä sadasosasekunnissa ja menee tämän kanssaan sänkyyn.

Ihmetyttää myös Tylerin ja Edenin lähipiirin suhtautuminen heidän rakkauteensa - melko suvaitsematonta porukkaa, jos läheiset ystävät, veljet ja isä suuttuu noin ankarasti, kun ottaa huomioon, etteivät nämä sisaruspuolet ole koskaan varttuneet yhdessä. Edenin isän reaktio on ehkä uskottavin, sillä eihän Tyler ole aiemmin osoittanut olevansa kovin ihannevävytyyppiä. Onneksi Edenin vanhemmat, Emily ja Tylerin New Yorkin kämppis Snake sentään edustavat minulle normaalimpaa, suvaitsevaa lähestymistapaa nuorten rakastavaisten paljastukseen. 

Rachael ei sano pitkään aikaan mitään. Hän vain vilkuilee minun ja ikkunan väliä, huulet ajoittain nykien. "Ihan uskomatonta, että sinä sanot mitään tuollaista."

"Sanon mitä?"

"Että rakastat Tyleriä." Rachaelia sanamukaisesti puistattaa, kun hän sanoo sen. "Siis ihan tosi, Eden, mitä helvettiä sinä oikein meinaat?"

DIMINY - Tarvitsen sisältää hyvät hetkensä, mutta se ei ihan täysien pointsien kirja minulle ole. Kirja saa yllättävän dramaattisen lopun, jota en ihan purematta niele, mutta täytyyhän jatko-osalle pedata taas hyvä lähtökohta. Aion lukea tarinan loppuun, sillä edelleenkin Tylerin ja Edenin tarina koukutti minut.  

Arvosanani 3,5

Tämä kirja on arvostelukappale, kiitos kustantajalle!

Muissa blogeissa:

Lukutoukan kulttuuriblogi
Kirjasähkökäyrä  
Kirjakaapin avain
Expelliarmus

DIMIMY - Kaipaan: Estelle Maskame. Suomentanut Sirpa Parviainen. Gummerus 2016.(DIMILY #3)

 Englanninkielinen alkuteos (2016): Did I Mention I Miss You?

"Eden ja Tyler eivät ole puhuneet vuoteen. Eden on yhä raivoissaan Tylerille, joka vuosi sitten lähti ja jätti hänet hoitamaan yksin tuhoisan sotkun, joka heidän kielletyn suhteensa paljastumisesta seurasi. Eden yrittää nyt keskittyä psykologian opintoihinsa Chicagon yliopistossa. Kesätauolla hän palaa Santa Monicaan, mutta kaikkien yllätykseksi sinne palaa myös Tyler...

Missä Tyler on oikein ollut viimeisen vuoden, ja kuinka hän on voinut muuttua ja kasvaa vuodessa niin paljon? Tyler houkuttelee Edenin tutustumaan uuteen kotiinsa ja elämäänsä. Eden joutuu pohtimaan, onko jo liian myöhäistä antaa anteeksi vai voisiko aika olla heillekin uusi. Kenen hyväksyntää he oikeastaan niin kipeästi kaipaavat"

Oma arvio:

Hups, luin tämän DIMINY-trilogian päätösosan parissa päivässä, vaikka lukujumi on vaivannut pitkään muiden kirjojen osalta (osin vesivahinkoremonttimme vuoksi.) Edenin ja Tylerin tarina nappasi minut mukaansa ja sai minut pöhköksi onnesta.

DIMIMY - Kaipaan alkaa minusta melko ponnettomasti Edenin nykyisen, tylerittömän elämän esittelyllä, sillä tyhmempikin tajuaa, että Tyler ilmestyy ennemmin ja myöhemmin kuvioihin takaisin. Hiukan minua huvittaa, kun Eden uskottelee takuuvarmasti vihaavansa Tyleriä ja hävittäneensä kaikki rakkauden tunteet tätä kohtaan vuoden erossa olon jälkeen. Niin varmaan.

"Eden", Tyler sanoo. "Odota."

Mutta minä en odota. Olen odottanut kuukausitolkulla, miettinyt ja arvaillut ja ajanut itseäni hulluuden partaalle päivien vaihtuessa kuukausiksi ja kuukausien vuodeksi. Luovuin odottamisesta pitkän aikaa sitten. Luovuin hänestä pitkän aikaa sitten.

Minua alkaa myös hiukkasen tympiä, kun kirjassa alkaa taas sama rumba, mihin kakkososassa jäätiin: Edenin jääräpäinen, raivostuttavan uppiniskainen ja suvaitsematon isä raivoaa Edenille ja Tylerille  heidän "edesmenneestä" suhteestaan hänen herttaisen ja fiksun oloisen vaimonsa Ellan tyynnytellessä luonnottoman kärsivällisesti idioottimaista miestään.

Hiukan uskottavuutta syö Ellan sietokyky, sillä antaisiko noin järkevän oloinen nainen miehensä yhä uudelleen mollaavan tämän esikoispoikaansa ja lisäksi omaa tytärtään? Dave-isän järkähtämätön raivo ja periksiantamattomuus tuntuu kohtuuttomalta eikä kovinkaan terveeltä toiminnalta (en edelleenkään käsitä, miksei siskopuoli ja velipuoli voisi seurustella, etenkään kun he eivät ole varttuneet yhdessä.) Lisäksi perheen 16-vuotias Jamiekin on päättänyt vihata Edeniä.

Onneksi sentään Edenin oma äiti miehensä kanssa tukevat häntä ja velipuoli Chase pitää yhä siskopuolestaan. Edenin santamonicalainen bestis Rachael on ilmeisesti jo leppynyt Edenille, sillä trilogian kakkososassa hän suuttui melko tulisesti Edenin ja Tylerin suhteesta. Entisen poikaystävänsä Deanin kanssa Eden ei ole enää minkäänlaisessa yhteydessä, ymmärrettävästi. Olisin ehkä kuitenkin toivonut, että Dean olisi edes vilahtanut tarinassa.

Hiljaisuus taitaa olla ainoa, mikä meillä on enää jäljellä.

Kaikesta alun hässäkästä huolimatta pidän tästä trilogian päätösosasta kovasti. Pidän uudesta, järkevöityneestä ja ihanan lempeästä Tyleristä, joka ei ole enää nyrkit pystyssä heti ensimmäisestä poikkipuolisesta sanasta. Pidän siitä, että Eden antaa omien tunteidensa uudelleen syttymiselle aikaa eikä syöksy suin päin heti Tylerin syliin. Pidän siitä, että Edenin perheenjäsenet hoitavat asiat kuntoon puhumalla avoimesti tunteistaan. Uskottavuutta tuo se, ettei perheen jääräpäisimmät miehet, Dave ja Jamie, ole kirjan lopussa vielä sataprosenttisen valmiita leppymään. Se olisi ollutkin liian ihmeellistä. Eden ja hänen isänsä käyvät kuitenkin ihanan keskustelun, jonka jälkeen heidän välinsä tulevat varmasti paranemaan.

Eden joutuu tekemään muutamia ratkaisevia muutoksia, mutta ne tuntuvat hyvin luontevilta. Tylerin ja Edenin välinen kipinöinti on ihanaa luettavaa, ja sain heidän tarinalleen mieluisan lopun, vaikka yhdessä välissä pelkäsin pahinta. Kyynelehtiä sain vain ilosta, kun näitä nuoria rakastavaisia kohdanneet ongelmavyyhdit alkoivat hiljalleen purkautua. Hieno päätös kivalle kirjasarjalle!

Arvosanani 4+

Tämä kirja on arvostelukappale, kiitos kustantajalle.

DIMIMY - Kaipaan muissa blogeissa:

Lukutoukan kulttuuriblogi
Kirjakaapin avain
Mustemaailmani
Sivutiellä


Älä kerro kenellekään - Tylerin tarina: Estelle Maskame. Suomentanut Sirpa Parviainen. Gummerus 2019 (DIMILY #4)

 Englanninkielinen alkuteos (2018): Just don't mention it. Kansi: Shutterstock

"17-vuotias Tyler Bruce on kuuma, kapinallinen – ja täysin sekaisin. Hänellä on tyrmäävän upea tyttöystävä, kova maine, eivätkä juhlat ilman hänen läsnäoloaan ole mitään. Jopa Tylerin auto on uskomattoman hieno. Kuorensa alla Tyler on kuitenkin raunioina ja tekee kaikkensa pitääkseen sen salaisuutena…

Sitten eräänä kesänä Eden tulee jäädäkseen. Eden on avoin, fiksu ja paljon vetävämpi kuin siskopuolen pitäisi olla. Hän näkee heti, että Tylerin kovan ulkokuoren alla piileskelee haavoittuva poika, joka otti kaikki iskut vastaan. Eden saa Tylerin puolustuksen murenemaan.

Estelle Maskamen fanien hartaasti odottama Älä kerro kenellekään päästää viimein DIMILYstä tutun Tylerin ääneen kertomaan oman versionsa tapahtumista ja raottamaan kipeää menneisyyttään. Miksi Tyleristä kasvoi sellainen kuin hän on? Ja kuka hän oikein haluaa olla?"(Gummerus) 

Oma arvio:

Olin jo "toipunut" Estelle Maskamen ristiriitaisia tunteita minussa herättäneestä DIMILY-trilogiasta, kun ilmoille pompsahti tämä jatko-osa. Älä kerro kenellekään kertoo nyt toisiinsa rakastuvien sisarpuolten tarinan Tylerin, tarinan  pahan pojan näkökulmasta. Kirja ei ole kuitenkaan silkkaa siirappista romantiikkaa, vaan oikeastaan tosi rankka aiheeltaan: joka toisessa luvussa Tyler kertoo  nykyajasta, lähtien siitä, kun Eden saapuu heidän perheeseensä lomailemaan, ja joka toisessa luvussa taas viiden vuoden takaisista tapahtumista, jolloin hänen isänsä brutaali käytös lähenee päätöstään, joka vie hänet vankilaan lapsensa pahoinpitelystä. Huh, siinä on sulattelemista lukijalle kerrakseen.

Minusta on ihanaa, kun isä on matkoilla, koska kun hän on matkoilla, hän ei ole täällä, ja kun hän ei ole täällä, hän ei pysty satuttamaan minua. (s. 188)

Viiden vuoden takaisissa tapahtumissa 12-vuotias Tyler kantaa suurta salaisuutta sisällään. Hänen isänsä on käyttäytynyt väkivaltaisesti häntä kohtaan jo neljän vuoden ajan, eikä asiasta tiedä edes hänen äitinsä eikä pikkuveljensä Jamie ja Chase. Tylerin ranne on parantumassa murtumasta, jonka hänen isänsä aiheutti, mutta kaikki luulevat pojan olevan vain niin kömpelö ja rämäpäinen. Tyler on opetellut peittelemään mustelmiaan ja joutuu välttämään liikuntatunneilla suihkua, etteivät muut näkisi pahoinpitelyn jälkiä. Syynä ei ole isän suojeleminen, vaan Tylerille niin rakkaan äidin, jonka tämä tieto musertaisi.

Kunpa olisinkin se Tyler Bryce, joka teeskentelen olevani. Se tyyppi ei välitä. Se tyyppi on siisti. Sillä tyypillä on seksikäs tyttökaveri, makea auto, iso joukko kavereita. Se tyyppi on iloinen. Mutta ihmiset eivät tiedä, että se seksikäs tyttökaveri ei välitä hänestä. Makea auto tyhjensi hänen säätiöidyt rahavaransa. Iso kaveriporukka on täynnä teeskentelijöitä. (s. 98)

Nykyajasta kertovassa tarinalinjassa Tyler yrittää toipua isänsä aiheuttamista henkisistä haavoistaan, syö masennuslääkkeitä satunnaisesti, mutta turruttaa ajoittain saapuvan ahdistuksen mieluummin juomalla itsensä umpikänniin, polttamalla marisätkän tai viime aikoina jopa vetämällä kokaviivan nenäänsä. Kuvankaunis tyttöystävä Tiffani on jatkuvasti käärmeissään Tylerin päihteiden käytöstä, mutta Tyler pitää tyttöä lähinnä koristeena ja egonsa pönkittäjänä. Tiffani osaa kyllä myös manipuloida ja kiristää Tyleriä, sillä hän aavistaa, ettei Tyler välitä hänestä pätkääkään, eikä aio päästää poikaa silti kynsistään. Kaikki muuttuu, kun Tylerin isäpuolen Daven tytär, ruskeasilmäinen Eden saapuu loman viettoon Kaliforniaan. Edenin tarkkasilmäisyys, uhmakkuus ja ymmärtäväisyys Tyleriä kohtaan saa pojan sekaisin, ja pian tämä huomaa, ettei hänen tunteensa tyttöä kohtaan ole puhtaan veljellisiä.

Tiedämme molemmat, että meidän ei pitäisi tehdä tätä. Käsieni ei pitäisi olla hänen vartalollaan, hänen huulensa eivät saisi olla omillani, mutta emme kykene taistelemaan vastaan. Hän on aivan liian haluttava. Hän on kaikkea mitä haluan. Hän on totaalisen, täydellisen vastustamaton. (s. 390)

Käsittelin jo aiempien DIMILY-osien bloggauksissa sitä, miten naurettavalta Tylerin ja Edenin suhteesta kouhkaaminen tuntuu näin vapaamielisen suomalaisen lukijan mielestä. Pariskunta kun ei ole millään muotoa biologisesti sukua toisilleen, eivätkä he ole viettäneet aikaa perheenä yhdessä koskaan ennen tätä. Suorastaan inhosin myös Tyleriä ja hänen ailahtelevaa käytöstään, mutta nyt tämän kirjan luettuani ymmärrykseni tätä kaltoinkohdeltua poikaa kohtaan nousee. Tyler mietiskeleekin välillä, tuleekohan hänestä nyt samanlainen kuin isästään. Sydäntäni raastaa, kun 12-vuotias Tyler miettii, mitä pahaa hän on tehnyt ansaitakseen isänsä riepotuksen, ja miksei isä rakasta häntä, mutta veljiänsä kyllä (heitä hän ei siis koskaan pahoinpitele.) Kaiken syyksi poika järkeilee isän työstressin, sillä pahoinpitely on alkanut juuri siinä vaiheessa, kun isän rakennusfirmalla on alkanut mennä huonosti. Lisäksi Tyler miettii pilanneensa isänsä elämän, sillä hänen isänsä on ollut vasta 17-vuotias saadessaan tämän.

Minä olin se pentu, joka ilmoitti tulostaan yllättäen, suunnittelematta. Minä olin se pentu, jonka takia hän joutui mullistamaan elämänsä. Pentu, jonka takia hän otti liikaa paineita. Hänestä on tullut tällainen hirviö minun takiani. (s. 251)

Liikuttavimpia ovat kirjassa kohdat, joissa isä hetkellisesti osoittaa katumustaan, itkee ja pyytelee anteeksi, ja kuinka toivo herää pienessä pojassa. Isä tekeekin parannuksen hetkeksi, eikä pahoinpitele Tyleriä moneen viikkoon. Hän käy pojan kanssa jalkapallo-otteluissa ja vitsailee kuin normaali isä. Mutta sitten Tyler joutuu koulussa tappeluun, kostaa kaiken isänsä häneen kohdistuvan raivon luokkakaveriinsa ja tulee erotetuksi koulusta määräajaksi. Isä käy jälleen käsiksi Tyleriin, mutta tällä kertaa pikkuveli sattuu näkemään tapahtuman ja tulee pelastaneeksi veljensä hengen soittaessaan poliisit. Tylerin helvetti on ohi. Tai ei sittenkään, sillä eihän tuollainen katoa ihmisestä koskaan.

Hiukan epäuskottavaksi tarinan tekee se, ettei Tylerin äiti muka osaa yhtään epäillä sitä, että pojan käsi murtuu kolmesti vuoden aikana. Tai että poika saa koko ajan mustelmia ja sävähtää kosketusta. Vaimoansa mies ei koskaan mukiloi, vaan on tälle mitä ihanin aviomies. Systemaattisesti stressaantunut perheenisä purkaa siis turhautumistaan vain vanhimpaan poikaansa. Tämä tuntuu niin kohtuuttomalta ja raastavalta, että herkempi nuori lukija voi järkyttyä (niin kuin aikuinenkin.) Suosittelisin tätä kirjaa yli 15-vuotiaille.

Estelle Maskame on kehittynyt kirjoittana sitten DIMILY-sarjan ensimmäisen osan, ja osaa astua uskottavasti kaltoinkohdellun pojan nahkoihin, mutta jotain hiomista tässä olisi vielä ollut.  On hienoa, että hän ottaa kirjoissaan rohkeasti esiin näin rankkoja teemoja samaan tyyliin, kuten suosikkikirjailijani Holly Bourne.

Arvosanani 3,5

Tämä kirja on arvostelukappale, kiitos kustantajalle.

Muissa blogeissa:

Expelliarmus

Laitan tämän Helmet-lukuhaasteen kohtaan:

15. Kirjassa käsitellään jotain tabua

Pohjoisen lukuhaasteen kohta  4,  Kirja, jonka nimessä on kieltolause, sopii tähän kirjaan.

Popsugar haaste saa kirjan kohtaan:

30. A book about a family