Aurora/ Eino: Edith Arkko

 Aurora / Eino: Edith Arkko. Hertta 2024 

Kansi: Karin Niemi

"Aurora on ysiluokkalainen, joka on kesän aikana sijoitettu nuorisokotiin. Yhteinen arki äidin kanssa ei onnistu, koska äiti juo. Koulussakin Auroraa ahdistaa, mutta onneksi lempibändin musiikki auttaa jaksamaan.

Eino on ysiluokkalainen, tunnollinen ja menestyvä oppilas koulussa. Hän pelaa jääkiekkoa tosissaan ja tavoittelee paikkaa alle 16-vuotiaiden maajoukkueessa.

Eino joutuu jälki-istuntoon, kun Auroran tekemät tyhmyydet menevät vahingossa Einon syyksi. Auroraa nolottaa, mutta hän ei osaa korjata asiaa. Einossa on myös jotain tosi söpöä, ja kun Aurora ja Eino päätyvät samaan kotitaloudenryhmään, ihastumista ei voi välttää.

Aurora/Eino on selkokielellä kirjoitettu lämminhenkinen kirja ysiluokasta, unelmista ja suurista tunteista. Kääntökirjassa on kaksi tarinaa, sekä Auroran että Einon. Tarinat voi lukea yhdessä tai erikseen." (Hertta)

Oma arvio:

Kasiluokkien genrevinkkauksissa olen monesti harmitellut nuorten selkoromantiikan vähyyttä. Niinpä tämä Edith Arkon kääntökirja Aurora / Eino tuli kuin tilauksesta. Mikä parasta, tässä kirjassa kuullaan molempien osapuolten näkökulmat. Lukukokemukseen voi vaikuttaa hyvin ratkaisevasti se, kumman tarinan valitsee ensin luettavakseen: Auroran vaiko Einon. Vai valitseeko joku luettavakseen vain toisen osapuolen tarinan? Sekin on mahdollinen vaihtoehto. Erityiskehut vielä heti tähän alkuun Karin Niemelle upeasta kannesta!

Minä luin ensin ysiluokkalaisen Auroran näkökulman. Hän on joutunut, jälleen kerran, jälki-istuntoon, kun sinne pyyhältää myös tosi kivan näköinen Eino-poika. Aurora tietää, että Eino ei olisi ansainnut tätä rangaistusta, sillä kaikki on oikeastaan Auroran syytä: juuri hän sotki ja rikkoi  tyttöjen vessaa suutuspäissään. Hän ei ole kuitenkaan pahoillaan siitä, että saa tuijottaa Einon suloista niskaa koko jälki-istunnon ajan.

Mulla oli äitiä ikävä.

Me puhuttiin aina kaikesta.

Se kuunteli mua.

Täällä nuorisokodissa ketään ei kiinnostanut,

mitä mä oikeasti ajattelin. (Aurora; s. 12)

Auroran elämässä tapahtuu kaikenlaista. Alkoholistiäidin takia hän asuu nuorisokodissa, jossa hänen omaohjaajansa Kuura ei tunnu ymmärtävän häntä. Hän ei saisi edes värjätä hiuksiaan siniseksi, minkä takia Aurora päätyy värjäämään ne aamulla järven rannalla. Ja sattumoisin apuun tulee Eino, jota tuntuu hiukan hermostuttavan Auroran läheisyys. Nuoret tutustuvat, ihastuvat. Eino kiinnostuu Auroran lempiörinähevibändistä ja Aurora Einon jääkiekkoharrastuksesta, vaikka molemmille ne ovat uusia juttuja.

Seuravalmentaja oli sanonut,

että unelmia piti tavoitella askel kerrallaan.

Piti olla kärsivällinen.

Piti tehdä kovasti töitä.

Ei saanut luovuttaa. (Eino: s. 14)

Mitäs Einon maailmassa on sitten meneillään? Eino haaveilee pääsevänsä alle 16-vuotiaiden maajoukkueeseen, ja kaikki näyttääkin hyvältä, kun hänet valitaan Pohjola-leirille. Siellä hän tutustuu Rasmukseen, joka on tosi hyvä pelaaja, mutta ei Einokaan huono ole. Einoa ilahduttaa, kun hän näkee sinitukkaisen Auroran jäähallissa katsomassa hänen peliään. Tyttö kertoo hyvin avoimesti kotioloistaan ja vaikuttaa olevan tosi surullinen äitinsä vuoksi. Kun Aurora pyytää Einoa käymään hänen luonaan nuorisokodissa, hän ei epäröi. Ensisuudelma saa heidät yksimieliseksi siitä, että harjoituskertoja tarvitaan vielä lisää. ja lisää.

"Joo. Mä luulen,

että tämän pitää tuntua just tältä." (Aurora; s. 150)

Aurora / Eino on hyvin selkeästi etenevä kahden nuoren rakkaustarina ihastumisesta ensisuudelmaan ja ensiseksikertaan ja myös ensimmäiseen riitaan, joka meinaa koitua kohtalokkaaksi heidän rakkaustarinalleen. Ensirakkaus on ainutkertaista, etenkin haparointineen ja väärinymmärryksineen kaikkineen. Aurora on kantanut salaisuutta jälki-istunnosta pitkään ja paljastaa sen hyvin huonolla hetkellä, samalla kun ehdottaa seksiä Einolle tämän ollessa murheen murtamana huonoista uutisista. Hän ajattelee, että sekstailu toisi paremman mielen murtuneelle poikaystävälleen, mutta Eino loukkaantuu Auroran ehdotuksesta. Onneksi asiat voidaan sopia eikä kaiken tarvitse kaatua yhteen erehdykseen.

Mä otin mun tavarat ja lähdin huoneesta.

Mun posket oli kokonaan kyynelissä.

Mä pyyhin kyyneliä pois,

mutta ei ne loppuneet. (Aurora: s. 117)

Minusta Auroran ja Einon tarina on hyvin uskottavan oloinen ja suloinen, haparoiva ensirakkaustarina. Juuri tuollaista se on: kaikki on kauhean hyvin, mutta sitten jokin väärinymmärrys voi saada aikaan valtavat mittasuhteet. Kirjassa käsitellään myös koskettavalla tavalla Auroran surua, kun hän kokee pettymyksen toisensa jälkeen äitinsä kanssa. Äitinsä takia hän rikkoi ja sotki tyttöjen vessankin. Einon pettymys kirjan lopussa liittyy ihan erityyppiseen asiaan, mutta on hänelle ihan yhtä musertava. Kun pitkäaikaiset ja kunnianhimoiset haaveet kaatuvat, pettymys on suuri. Ja kun itselle rakas ihminen käyttäytyy siinä tilanteessa tökerösti, se voi olla liikaa.

"Mä en halua,

että susta tuntuu pahalta.

Meidän juttu ei saa tuntua pahalta", se sanoi. (Eino: s. 118)

Ainoa asia mikä minua hiukan harmittaa, että realistisissa selkokirjoissa tuppaa olemaan aina päähenkilöinä huonoista olosuhteista tulevia nuoria (tai sellaisia, joilla muuten menee jotenkin huonosti), kuten tässä alkoholistiäidin lapsi Aurora. Onhan tässäkin sitten vastapainona ihan tavallisesta perheestä tuleva Eino, mutta silti. Tokihan nuoret ymmärtääkseni tykkäävät lukea traagisista hahmoista, mutta toisaalta kaikki heikostilukevat eivät välttämättä pysty samaistumaan tällaiseen hahmoon. Seuraavaksi toivoisinkin sellaista kepeää, kuplivaa romanttista selkokirjaa, jossa nuorilla menisi kotioloissa jokseenkin mukavasti. Tiedän, ei elämä ole pelkkää ruusuilla tanssimista, mutta sellaisiakin kirjoja ja henkilöhahmoja tarvitaan nuorille, jotka eivät halua lukea ikävistä perhesuuhteista tai mielenterveysongelmista.

Annan arvosanaksi tälle 4+

Kiitos kustantajalle arvostelukappaleesta.

Muualla:

Lastenkirjahylly

Kuokkamummo-sarja: Marko Hautala

Kuokkamummo: Marko Hautala. Selkomukautus Sanna-Leena Knuuttila. Haamu 2025 (Kuokkamummo #1) SELKO

Suomenkielinen alkuteos (2014): Kuokkamummo. Kansi ja kuvitus: Broci

"Tiedättekö, mitä Kuokkamummo tekee?

1980-luvulla Suvikylässä kerrotaan pelottavaa tarinaa naisesta, jota kutsutaan Kuokkamummoksi. Kauan sitten hän asui huvilassa lähellä Suvikylää.

2000-luvulla Suvikylässä on yhä tapana, että nuoret istuvat kerrostalon kellarissa ja kuuntelevat tarinaa Kuokkamummosta. Onko tarina satua? Jos Kuokkamummo on vain satua, miksi ihmisiä katoaa? Entä mitä tapahtuu huvilassa, jonne kukaan ei saa mennä?

Tässä kirjassa on kaksi tarinaa. Ne molemmat kertovat Kuokkamummosta. Ensimmäisen tarinan päähenkilö on 15-vuotias poika, Samuel. Samuel kertoo tarinaa 1980-luvulla. Toisen tarinan päähenkilö on Maisa. Hän kertoo tarinaa 2000-luvulla. Liikkuuko Kuokkamummo yhä Suvikylän metsissä?

Kuokkamummo on Marko Hautalan yksi rakastetuimmista kauhukirjoista, ja sen selkoversiota on toivottu pitkään ja hartaasti. Nyt Sanna-Leena Knuuttilan selkomukautus päästää Kuokkamummon taas liikkeelle." (Haamu)

Oma arvio:

*** Kustantajalta saatu arvostelukappale ***

Kylläpäs ilahduin kuullessani, että Marko Hautalan Kuokkamummosta on tulossa selkoversio. En ole itse asiassa lukenut ollenkaan yleiskielistä alkuteosta, mutta luin ja arvioin pari vuotta sitten ilmestyneen jatko-osan Musta kieli, joka oli kyllä kammottava. (Voit lukea mietteeni siitä tämän postauksen lopusta.) Oli mukava nyt tutustua karmaisevan, lapsia tappavan Kuokkamummon tarinan alkulähteille näin selkoversion kautta. Tai mukava ei ehkä ole oikea sana, kun kauhusta puhutaan.

Kirja koostuu tosiaankin kahdesta eri tarinasta, Samuelin ja Maisan. Samuel on 80-luvun loppupuoliskolla 15-vuotias teinipoika, joka ihastuu tulisesti Amerikasta Suomeen muuttaneeseen Juliaan. Maisan sydän särkyy, sillä hän on ollut pitkään yksipuolisen ihastunut Samueliin, joka ei välitä Maisasta. Julia tarjoaakin Samuelille uudenlaisia kokemuksia, sillä hän on kiinnostunut videokuvauksesta. Ja tietysti Julia haluaa mennä kuvaamaan Bondorffin huvilaa, paikkaa, jonne ei ikikuuna päivänä saisi mennä. Siellä kun kerrotaan asustavan pelottava Kuokkamummo, joka hiipii pahaa-aavistamattoman uhrinsa taakse, näyttää mustaa kieltään ja tappaa kuokallaan. Ja erityisesti lapsia.

- Älä naura. Kaikelle muulle voit nauraa, 

mutta älä naura Kuokkamummolle,

Samuel sanoo vakavana.

Julia nauraa yhä kovempaa. (s. 27)

Julian ja Samuelin onnen esteenä meinaa olla Julian väkivaltainen isä. He joutuvat lopulta pakenemaan isää Bondorffin huvilaan, missä tapahtuu kauheita. Samuel joutuu tekemään ratkaisun, joka tulee kalvamaan häntä loppuelämänsä ajan.

Toisessa tarinassa nuoret kuuntelevat kellarin lattialla Ylipastori-nimistä tyyppiä, joka kertoo nuorille tarinaa Kuokkamummosta. Ylipastori on jonkinlainen kulttijohtaja. Tärkeää on, että Kuokkamummosta ei enää tämän jälkeen hiiskuta. Silti yksi heistä rikkoo lupauksen: Sagal on nauhoittanut Ylipastorin tarinan ja vie sen nyt Maisalle, joka kertoo tekevänsä tutkimusta Kuokkamummosta. Sagal ei tiedä, että hänen ystävänsä Mira on saanut erilaisia tehtäviä Ylipastorilta, vaikka hän vakuutteli Sagalille, ettei usko tarinaa Kuokkamummosta. Ja kun hän näkee Sagalin vievän äänitteen Maisalle, hänen on saatettava ystävänsä vastuuseen. Sääntöjä on seurattava.

Joka kerta kun Maisa katsoo huvilaa,

hänen sydämensä hakkaa kovaa.

Hänen hengityksensä muuttuu nopeaksi.

Hän on kuin paniikissa.

Hän muistaa kellarin, Samuelin ja Julian. (s. 108)

Maisa saa tietää Miran petollisuudesta. Kun Sagal katoaa, hän vierailee vanhan rouvan luona, joka tuntee Kuokkamummon tarinan. Maisa alkaa aavistaa, missä Sagal voisi olla. Uskaltaako hän lähteä etsimään? Onko hän itsekin vaarassa?

- Se sanoi myös,

että mun sydän on perunamaassa niin kauan,

että siitä tulee musta. (s. 138)

Kuokkamummo on yhtä karmaiseva kuin sitä seurannut Musta kieli. Tosin näin selkoversion kautta en ehkä pääse ihan niin täydelliseen kauhun tunnelmaan, kuin että olisin lukenut täyspitkän version. Pitänee harkita vielä, lukisinko joskus sen. 

Lukukokemustani hiukan latisti päähenkilöiden epärealistinen käytös. Miksi ihmeessä Samuel koki, että hän ja Julia olisivat turvassa Bondorffin kartanossa, jossa he jo kerran kävivät ja kohtasivat siellä kammottavan oloisen naisen? Vai oliko hän joutunut jotenkin tuon naisen valtaan? Jäikö minulla jotakin ymmärtämättä?

Vaikka Kuokkamummo on aikuisten kauhua, otan tämän selkoversion kasien genrevinkkauksiin, ihan kuten minulla on ollut Hautalan Pimeän arkkitehtikin mukana niin selkona kuin yleiskielisenäkin. Se on ollut yleensä hittituote. Harmikseni kirjastoni ei ole ostanut tätä kuin parisen kappaletta, mutta näillä mennään. 

Kirjan on kuvittanut taitava Broci. Muuten olen ihan tyytyväinen kuvituksiin, mutta itse Kuokkamummon eli Regina von Bondorffin kuva ei oikein vakuuta. Ehkä kuvituksessa on hiukan ajateltukin enemmän nuorta kohdeyleisöä kuin aikuislukijoita, veikkaisin.

Annan arvosanaksi 3,5

Kiitos arvostelukappaleesta!

Muualla (blogiarviot Kuokkamummon yleiskielisestä teoksesta):

Kirjavinkit (Mikko)

Kirjahullun päiväkirja

Morren kirjablogi

Rakkaudesta kirjoihin

Lukutoukan kulttuuriblogi

Kirjojen kuisketta

Musta kieli: Marko Hautala. Tammi 2023 (Kuokkamummo #2)

Kansi: Mika Tuominen

"Kuokkamummo kylvää taas kuolemaa!

Piinaava kauhuromaani yksinäisyydestä ja sen seurauksista.

Vaasassa on vuosien varrella kadonnut lukuisia ihmisiä. Poliisi hakee epätoivoissaan apua paikalliselta meediolta. Spiritistisissä istunnoissa poliisi saa selville asioita, joista koko kaupunki on pitkään vaiennut.

Kotimaisen kauhukirjallisuuden paha isä Marko Hautala herättää kuokkamummon legendan uudelleen henkiin."(Tammi)

Lukunäyte

Oma arvio:

No hyi kauhia. En tiedä, oliko järkevää lukea Marko Hautalan kauhua näin orastavassa flunssaolossa, sillä kirjan ahdistavuus puski päälle ehkä vieläpä enemmän, kuin normitilassa. Kyllähän se oli ennustettavissa, että kirja ei ole mikään kepeä. Kirjan kammottava kansikuvakin siitä jo antaa viitteitä. Musta Kieli on jatkoa Kuokkamummolle, jota en ole siis lukenut koskaan. Ajattelin ensin, että lukisin sen ennen tätä, mutta se jäi vain aikeeksi. Hyvin silti meni näinkin, eli toimii mielestäni ihan hyvin itsenäisenä osana.

Poliisipari Hahto ja Paavola ovat matkalla kohti Suvikylää, jossa on tapahtunut jälleen ihmisten mystisiä katoamisia. Kokonainen Kiilamaan perhe sekä heidän vierainaan ollut pariskunta, samoin vanhempi rouva sekä yksinhuoltaja-isä naapurustosta, on kadonnut jäljettömiin, samoin kuin puolisen vuotta aiemmin läheisellä kerrostaloalueella asunut Otto sekä hänen luonaan vieraillut Moona. Nyt poliisit ovat päättäneet kysyä apua Madame Luna -nimiseltä meediolta, joka asuu samassa kerrostalossa kuin yksi kadonneista, Otto Wikman. Hiukan skeptisinä ja naureskelevina suhtautuvat poliisit eivät osaa aavistaa, mitä on edessä. Se selviää vasta ihan kirjan lopussa. Sitä ennen lukijalle paljastuu, mitä tapahtui kaikille näille kadonneille.

Älä usko että on päivä. (s. 121)

Otto eli Ode ja Moona ovat entisiä luokkakavereita. Moona saa Odelta yllättäen viestinä pimeän riistakamerakuvan, jossa tarkkaan tihrustettaessa hahmottuu kaksi valopistettä, kuin silmät. Vaikka Moona on aina pitänyt Odea hieman säälittävänä, hän lupautuu tapaamaan tämän. Moonan elämää on viime aikoina varjostanut kyhmy, jonka hän on löytänyt rinnastaan, ja josta hän ei ole vielä puhunut kenellekään.  Oden hämärät selityksen karstivajoamista ja metsässä asuneesta vanhasta naisesta eivät alkuun vakuuta Moonaa, onhan Ode aina ollut hiukan outo salaliittoteorioineen. Ensimmäisen tapaamisen jälkeen Moona lähtee ovet paukkuen pois, mutta palaa kuitenkin kuvioihin, kun jotain outoa alkaa tapahtua hänenkin elämässään. Sitten Ode katoaa.

Linda ja Aki ovat matkalla Helsingistä Suvikylään. Matkalla Aki kertoo huomattavasti nuoremmalle tyttöystävälleen urbaanilegendasta, jonka mukaan Suvikylän rantametsissä hiippaili perunakellarin hajuinen vanha mummo tappamassa lapsia kuokallaan. Aki on menettänyt nuorena isoveljensä Samuelin ja traumat tästä alkavat nostaa heti päätään lähestyttäessä Akin lapsuudenmaisemia. Linda ei haluaisi olla koko reissulla, mutta teeskentelee hienosti heidän saavuttua Akin lapsuudenystävän Rikun ja Erikan omakotitalolle. Tytär Ronja on jo odottanut vieraita ja hurmaa Lindan välittömästi. Rikun omituinen, juopunut käytös taas saa niin Akin kuin Lindankin varpailleen. Talossa vallitsee jokin sanoinkuvaamattoman outo ilmapiiri, vaikka kaikki kovasti teeskentelevät normaalia. Ja illan kääntyessä yöksi vieraat tulevat huomaamaan, että tilanne on kaukana normaalista.

...vanha kuin meri ja taivas.

Läpeensä vieras ääni. Kuin kuolevaa vanhusta olisi kuunnellut.

Se näkee pimeässä. Se syö sydämet. (s. 187)

Kirjan kolmas osa kertoo lyhyestä vielä naapurin vanhan rouvan, Ellan näkökulman naapurin Kiilamaan perheen outoihin tapahtumiin, sekä neljäs osa palaa tapahtumissa taaksepäin, aikaan ennen kuin Linda ja Aki saapuivat Kiilamaiden vieraaksi. Miten ahdistunut perheenisä Riku suunnittelee itsensä tappamista, koska hän on sössinyt työnsä toimitusjohtajana ja menettämässä vaimonsa. Kuinka tämä löytää yllättävää mielen kohennusta lähimetsässä törmättyään eräänlaiseen pelastavaan enkeliin. Keski-ikäisen, toivonsa menettäneen miehen vie pauloihinsa jokin, jota hän ei voi vastustaa. Ja joka vie todella monta muuta ihmistä myös mennessään. 

Nainen nauroi. Aavistuksen verran liian äänekkäästi mutta silti ystävällisesti.

"On epäkohteliasta lähteä", hän sanoi. (s. 255)

Musta kieli on todella ahdistava ja kammottava kauhuromaani. Vaikka itse metsässä vaanivan kuokkamummon tarina itsessäänkin on hyytävä ja tuo jotenkin mieleeni lempikauhuleffani Blair Witch Projectin, ahdistavuutta lisää kirjan henkilöhahmot, joista suurimmalla osalla ei mene kauhean hyvin. Kirjan rakenne eri näkökulmahenkilöiden omine osineen toimiva, ja kaikki kiteytyy lopuksi poliisiparin kammottavaan kokemukseen meedion luona. Vaikka en nosta tätä niin korkealle kuin suosikkiani Pimeän arkkitehtia, Musta kieli on ehdottoman suositeltava kauhun ystäville. En tiedä, miten lukukokemukseni olisi poikennut, jos olisin lukenut Kuokkamummon alle, mutta ihan hyvin pääsin kirjan kauhuun ja ahdistavuuteen sisälle nytkin. Ainoastaan lopun groteski seksikohtaus oli minulle ehkä liikaa.

Arvosanani 4-

Kiitos kustantajalle arvostelukappaleesta.

Muualla:

Kulttuuritoimitus

Kirjamies

Vaasa-lehti

Bittein saari

Samantyylistä:

Muita lukemiani Marko Hautalan kauhuteoksia

Gangsterin poika: Marja-Leena Tiainen

 Gangsterin poika: Marja-Leena Tiainen. Avain 2023. SELKO

Kansi: Anne Muhonen

"Jesse asuu äidin kanssa Vaskikylässä.
He muuttivat sinne vähän aikaa sitten.
Jessen isä on vankilassa.

Sofia on 15-vuotias.
Jesse on ihastunut tyttöön.
Hän pelkää,
että Sofia ja muut kaverit saavat tietää isästä.

Eräänä iltana Jesse on matkalla kotiin,
kun kaksi poikaa hyökkää hänen päälleen.
Toinen poika huutaa:
'Sun isä tappoi mun isän!' " (Avain)

Oma arvio:

Marja-Leena Tiaisen selkoromaanit käsittelevät lähes poikkeuksetta nuoria isojen asioiden äärellä. Aateveljet (2020) käsittelee rasismia ja natsiaatetta, Tyttö lukitussa huoneessa (2019) kertoo kovan kurin alla elävästä kurditytöstä, Musta enkeli (2021) teiniraskaudesta ja poikaystävän traagisesta kuolemasta, muutamia mainitakseni. 

Gangsterin poika kertoo ysiluokkalaisesta Jessestä, jonka isä istuu vankilassa tuomiotaan taposta. Kirjan alussa Jessen nuoriso-ohjaajaäiti ja Jesse vierailevat isän luona vankilassa kertoakseen, että he muuttavat äidin synnyinsijoille Vaskikylään, 400 kilometrin päähän isästä. Jesseä muutto harmittaa, mutta hyviäkin puolia on. Heti muuttopäivänä hän näkee kotitalonsa pihassa tosi kivan näköisen tytön, Sofian, johon hän tutustuu paremmin Nuorisotila Naakassa ja koulussa. Hän tutustuu myös Miro-nimiseen poikaan ja alkaa joten kuten sopeutua uuteen maaseutumaiseen asuinalueeseen. Ukkikin asuu nyt lähempänä.

Kurkussa tuntuu pala, 

kuten aina, kun hän hyvästelee isän. (s. 17)

Suurin käänne tapahtuu, kun Jesse tajuaa, kuka kylän kovis ja nuokkarillakin ongelmia aiheuttanut Jake on. Jessen ja äidin huonoa tuuria on se, että Made-isän surmaaman miehen vaimo Pirre ja Jake-poika sattuvat asumaan Vaskikylässä. Jesse ei halua kenenkään tietävän vankilassa lusivasta isästään, eikä varsinkaan Jaken, joka muutenkin on ilkeillyt Jesselle. Mutta Jake saa tietysti tietää, ja hän haluaa kostaa isänsä menetyksen tämän pojalle. Lisäksi Vaskikylää kohtaa suuri suru, kun sattuu erittäin ikävä onnettomuus.

Ensimmäinen lyönti osuu kasvoihin.

Toinen sattuu korvaan.

Jesse nostaa kädet pään suojaksi. (s. 67)

Gansterin poika on pohdiskeleva, nuoren pojan mieleen porautuva selkokirja, jossa on mukana rankempien teemojen ohella tavallisia nuoruuteen kuuluvia asioita,  kuten ihastumista ja nuokkarilla notkumista. Lukijalle tuodaan nenän eteen konkreettisesti esimerkit, miten voi käydä, jos väkivalta, päihteet ja niiden mukana tuoma rikollisuus ja nuorten vastuuton vauhdin hurma ja humalassa ajaminen voi tuoda tullessaan. Jesselle isä on aina isä ja rakas sellainen, vaikka hänen on vaikea ymmärtää sitä, mitä isä nuorempana teki. Jake ja tämän äitinsä tuovat taas toisenlaista näkökulmaa menetettyään isän ja aviomiehen; voiko Pirre-äiti antaa koskaan anteeksi Madelle ja voiko Jake jättää Jessen rauhaan, joka on kärsinyt yhtä lailla isänsä tekosista. Toisinaan Jesse kadehtii ystäviään, joilla on ollut oma isä läsnä arjessa.

"Kukaan ei puolusta minua, 

vaikka mä olen uhri." (s. 76)

Gangsterin poika on ajatuksia herättävä kirja, jonka otan ehdottomasti mukaan seuraaviin yläkoulun vinkkauksiin.  Vähempikin traagisuus olisi voinut riittää, sillä yhteen kirjaan tässä on aika paljon isoja asioita, mutta tylsäksi tämä ei ainakaan käynyt. Loppu on kuitenkin toiveikas. 

Erityismaininta Anne Muhosen taiteilemalle hienolle kannelle. Piirroskansissa on aina riskinsä, että kohderyhmä pitää niitä valokuvakansia lapsekkaampana eikä sen vuoksi houkuttelevina, mutta minun silmään taidokas piirroskansi on aina plussaa.

Arvosanaksi annan 4

Kiitos kustantajalle arvostelukappaleesta!

Muualla:

Emotion Zine

Lastenkirjahylly

Samantyylistä luettavaa:

Tatu, Iiris ja pääkallomies: Marja-Leena Tiainen

Minuutin mittainen ikuisuus: Jason Reynolds

Kuunnousu: Sarah Crossan

Musta enkeli: Marja-Leena Tiainen

 Musta enkeli: Marja-Leena Tiainen. Avain 2021. SELKO.

Kansi: @Alexander Krivitskiy / Unsplash

"16-vuotias Roosa odottaa lasta. Lapsen isä Mikael kuolee ennen kuin Roosa ehtii kertoa raskaudesta. Roosa on surullinen. Hän kaipaa Mikaelia. Roosa ajattelee: ”Minä en voi synnyttää lasta.”

Roosa käy lääkärissä. Hän saa lähetteen aborttia varten. Sitten Mikaelin veli Tuomas ottaa yhteyttä. ”Älä tee aborttia”, Tuomas pyytää.

Musta enkeli Marja-Leena Tiaisen seitsemäs selkonuortenromaani. Se on koskettava ja kaunis tarina nuoresta tytöstä, joka joutuu tekemään vaikean päätöksen."(Avain)

Oma arvio:

Pitkästä aikaa blogissani nähdään selkokirja-arvio. Selkokonkari Marja-Leena Tiaiselta lennähti ilmoille tänä kesänä Musta enkeli, jossa päähenkilö, 15-vuotias Roosa  tekee raskaustestin ja järkyttyy sen positiivisesta tuloksesta. Hän ei ehdi kertoa asiasta poikaystävälleen Mikaelille, joka kaiken huipuksi saa kuulla Roosan maanneen tämän bändikaverin Papan kanssa ja soittaa asian tiimoilta tytölle vihaisen puhelun. Tämän jälkeen Roosa ei kuule poikaystävästään mitään, ennen kuin saa suruviestin: Mikael on humalassa ja suutuspäissään pyöräillyt parkkimittariin pahki ja menehtynyt.

Perheen suru on riipaiseva.

Roosa ei pysty olemaan paikoillaan.

Hän nousee ja lähtee juoksemaan.

Ruusu ja kortti jäävät katukäytävälle. (s. 19)

Roosan paras ystävä Anni tietää Roosan odottavan lasta ja on tämän tukena. Mikaelin hautajaisten jälkeen myös äiti saa tietää raskaudesta, ja on helpottunut kuullessaan, että Roosa on jo varannut ajan aborttiin. Soppaa tulee kuitenkin sekoittamaan Mikaelin veli Tuomas, joka anelee Roosaa pitämään lapsen, joka olisi muistutus rakkaasta Mikael-veljestään. Myös Mikaelin vanhemmat lupaavat olla Roosan tukena ja ovat jo varanneet isosta talostaan apulaisen asunnon Roosaa varten. Roosalla on paljon mietittävää: miten käy hänen lukio-opiskelujen, jotka alkaisivat syksyllä? Mistä hän saisi vauvaa varten rahaa? Mikaelin porukoilla tuntuu olevan vastaukset kaikkeen ja tarjous alkaa houkuttaa. Mitä sanoo Roosan äiti?

"--- He ovat menettäneet lapsen 

ja toivovat,

että sinä synnytät tilalle uuden Mikaelin." (s. 41)

Kirjassa on hyvin surullinen sävy, tietysti pääosin johtuen Mikaelin kuolemasta, joka tulee lukijalle läsnä niin Roosan, kuin hänen vanhempiensa, ystäviensä kuin veljensä kautta. Kirjassa on myös muita raskaita teemoja, kuten Roosan vaikea valinta, tehdäkö abortti vai pitääkö vauva ja alkaa teiniäidiksi, ja Roosan perheen taloudelliset vaikeudet ja isäpuolen alkoholismi, joka tulee ilmi vain muutamassa yhteydessä.

Kirja on hyvin perus nuortenkirjamainen, ehkä vähän liiankin. Kaipaisin hieman enemmän YA-maisia kirjoja selkovalikoimaan, vaikka toki ymmärrän, että itse selkorakenne tekee siitä haastavan. Sitä olen myös pitkään miettinyt, miksi nuorille suunnatut selkokirjat ovat aina niin synkistä aiheista? Olenkohan vielä lukenut yhtään sellaista kevyttä, iloisen kuplivaa sellaista? Tapani Baggen Jäätävää kyytiä on ihan hauska poikkeus, joskin sekin aika perus old skool nuortenkirja, ja Salla Simukan Lumikki-trilogian ja Magdalena Hain Haisevan käden ja Kuolleiden kirjan mukautukset ovat myös hieno asia. Mutta voisikohan joskus ilmestyä ihan sellainen perus romanttinen YA-selkokirja tai sitten vaikkapa urbaania fantasiaa, dystopiaa jne? Hieman vaihtelua valikoimaan kaipaisin minä.

Arvosanani 3,5

Tämä kirja on arvostelukappale, kiitos kustantajalle.

Muissa blogeissa: 

 -

Samantyylistä luettavaa:

Selkoarviot blogissani 

Klaaran päivän selkokirjahaaste ~ Lauralle oikea: Tuija Takala

Lauralle oikea: Tuija Takala. Avain 2018. (Selkokirja)

"Laura täyttää 25 vuotta. 

Eikö silloin ole aika muistella mennyttä elämää? Yhteen tavalliseen elämään mahtuu kommelluksia. Niitä sattuu, kun Laura etsii elämäänsä rakkautta. Välillä oikeasti sattuu, mutta niin Laura löytää itsensä – ja Lauralle oikean.

Lauralle oikea on selkoromaani, jossa Laura kertoo ystävyydestä ja ihastumisesta. Kirjaa voi kutsua selkokieliseksi ”chick litiksi”: se kuvaa nuoren naisen elämän iloja ja suruja kevyesti." (Avain)

 

Oma arvio:

 

Osallistun tällä juuri ilmestyneellä selkokirjalla Tuijata.kulttuuripohdintoja-blogin Klaaran päivän selkokirjahaasteeseen, joka siis päättyy tänään. Tarkoitukseni oli lukea useampikin selkokirja, mutta - öhöm - tämä tuli vähän äkkiä. Olen kuitenkin lukenut selkokirjoja aiemminkin ja blogannut niistä, joten ensimmäistä kertaa en ole pappia kyydissä.Voit lukea aiemmat selkopostaukseni tästä.

Lauralle oikea kertoo juuri 25 vuotta täyttäneen nuoren naisen elämänkaaren. Laura on introvertti luonteeltaan, eli hänelle ei ole aina niin helppoa löytää oikeaa sanottavaa tilanteissa kuin tilanteissa. Hänellä on myös ollut hieman oppimisvaikeuksia, ilmeisesti lukihäiriön aiheuttamaa. Hänen itsetuntonsa on joutunut koetukselle ensimmäisessä pidemmässä parisuhteessaan Vilin kansa, koska  miehellä on ilmiselvästi narsistisia piirteitä. Laura on kuitenkin saanut elämässään tukea lapsuudenystäviltään Tellervolta ja Villeltä, jotka ovat aina olleet todellisia ystäviä. 

 

Se on totta,

että olen ihastunut usein.

Joskus ihastus on kestänyt päivän, 

joskus vuosia. (s. 10)

 

Lauran elämä on mennyt itsetuntoa, omaa osaamistaan  ja sitä todellista, ainoaa oikeaa rakkautta etsiessä. Laura ihastuu helposti, ehkä liiankin helposti. Silloin voi helposti kärsiä yksipuolisesta rakkaudesta, varsinkin jos ei ole rohkeutta lähestyä ihastustaan. (Minä samaistun Lauraan, sillä minulla on nuoruudessani paljon samanlaisia yksipuolisia ihastumisia.) Löytyykö Lauralle se ainoa oikea? Kyllä vain, lähempää kuin Laura arvaakaan. Tarina on chicklitimäiseen tyyliin melko ennalta-arvattava, mutta jotenkin niin ihanan hellyttävä. Pidän myös huumorin pilkahduksista tarinan tiimellyksessä.

 

Kerran Pekan silmistä valuivat kyyneleet.

Ajattelin tyytyväisenä,

että nyt  Pekka katuu eroa.

Huomasin sitten, 

että hän pilkkoi sipuleita. (s.53)

Tuija Takala on tehnyt selkokirjan hyvin tärkeälle kohderyhmälle, nuorille aikuisille kun ei juuri näitä ole ilmestynyt. Tarina on mukavan kepeä, mutta käsittelee silti myös vakavia aiheita, kuten mainitsemiani oppimisvaikeuksia, itsetunto-ongelmia, yksipuolisen ihastumisen tuskaa, sosiaalisten tilanteiden handlaamista ja rakkauden löytymistä. Minulle jäi tästä oikein hyvä mieli. Pidän kovasti myös kansikuvan tunnelmasta.

 

Arvosanani 4,5

 

Tämä kirja on arvostelukappale, kiitos kustantajalle.

 

Muissa blogeissa:

 

Tuijata.Kulttuuripohdintoja

 

Emman ja Eetun yllätyslöytö: Marita Hauhia ja Anne Randén

Emman ja Eetun yllätyslöytö: Marita Hauhia ja Anne Randén (kuv.). Selkokirja. Avain 2016. 61 sivua. Kuvakirja.

"Eräänä kesäpäivänä, kun Emma, Eetu ja Arttu ovat retkellä rannassa, kaislat alkavat heilua. Kaislikosta löytyy lokinpoika. Sen siipeen on sattunut eikä se voi lentää. Emma ja Eetu alkavat hoivata pientä lokkia. Kun tulee kotiinlähdön aika, lokki ei haluakaan jäädä rannalle yksin. Mitä sitten tapahtuu?"

Oma arvio:

Luimme tämän kirjan yhdessä 8-vuotiaan tyttäreni ja 6-vuotiaan poikani kanssa.

Emman ja Eetun yllätyslöytö on kivasti eteenpäin soljuva tarina kesää viettävistä sisaruksista, heidän perheestään ja loukkaantuneesta lokinpoikasesta. Tytön mielestä kirjassa parasta on se, kun lapset löytävät rannalta lokinpoikasen. Poika piti jostain syystä siitä, että retkeläisten eväänä mainittiin Naminamit (noita suklaavanukkaita ei käsittääkseni enää myydä missään, joten lasten piti kysyä, mitä ihmettä ne ovatkaan).

Molempien lasten mielestä mieleenpainuvin henkilöhahmo kirjassa on isoveli Arttu, joka seurustelee Annin kanssa ja pussailee. Tämä aiheutti lapsissa pientä tirinää. Emman ja Eetun vuoropuhelua oli minusta kovin mukava lukea, se oli sellaista luontaisen mutkatonta. Pidän myös kovasti kirjan simppelistä, mutta kauniista kuvituksesta. Lapsista kuvat ovat ok, ja poika olisi halunnut kuulemma tarkemmin tehtyjä kuvia.

Tarinassa on onnellinen, vaikka aavistuksen surumielinen loppu. Se opettaa lapsille, että joskus rakkaistakin asioista on osattava luopua. Emman veteen putoaminen myös antaa varmasti ajattelemisen aihetta pienille lukijoille. Emma kertoo tapahtuneesta äidilleen, vaikka on Artulle luvannut muuta,  ja huomaa, että se helpottaa.

Molemmat lapseni meinasivat, että loppu on tylsä, ja etenkin tyttö olisi halunnut tarinan vielä jatkuvan pitempään. Häntä suretti se, että Siipi joutui lähtemään pois lasten luota. Pojan makuun taas kirja on aavistuksen liian pitkä.

Minusta tämä on ihana kesäkirja, sopii hienosti juuri lukemaan oppineille lapsille että pienemmillekin luettavaksi kirjaksi. 

Lapset antoivat tunnetilansa mukaan kirjalle tällaiset arvosanat:

Tyttö:

(ok)




Poika:

(vihainen, koska liian pitkä)






Minä annan arvosanan 4,5

Tämä kirja on arvostelukappale, kiitos kustantajalle.

Emman ja Eetun yllätyslöytö muissa blogeissa:

Luetaanko tämä?

Tatu, Iiris ja Pääkallomies: Marja-Leena Tiainen

Tatu, Iiris ja Pääkallomies: Marja-Leena Tiainen. Avain 2016. Selkokirja.

"Tatu kohtaa rannalla Iiriksen,
joka on kaunis ja ihana.

Iiriksellä on poikakaveri,
mutta lisäksi on Pääkallomies.

Pian Tatu huomaa tupakoivan miehen
kyttäävän Iiristä ja
Iiris katoaa.
Tatukin joutuu vaaraan."

Oma arvio:

Heti tarinan alussa kuusitoistavuotias Tatu tapaa kaveriensa kanssa täydellisen kauniin, parikymppisen Iiriksen, jota hän ei saa enää mielestään. Tatu on taiteellinen nuori mies, ja Iiris tykästyy tämän sarjakuviin. Iiris jää ikävä kyllä Tatulle romanttisessa mielessä saavuttamattomaksi, mutta Tatu on erittäin onnellinen, että voi kuitenkin olla Iiriksen ystävä.

Tatun valtasi lämmin tunne,

kun hän ajatteli Iiristä. 

Iiris rakasti Lucaa, 

mutta hän piti myös Tatusta. 

Tatu ymmärsi,

ettei Iiris voisi olla koskaan hänen tyttöystävänsä.

He voisivat kuitenkin olla hyvät ystävät.     

Tatu on mukavan oloinen poika, joka hyväksyy ihanasti sen, mitä hänen ja Iiriksen välillään on, vaikka toivoisi enemmän. Hän huolehtii tytön kissastakin tämän matkan aikana, vaikka saa melkoisia allergiaoireita karvaturrista. Tatua painaa huoli Iiriksestä, sillä tyttö saa uhkailuviestejä entiseltä poikaystävältään. Hän joutuukin pian keskelle painajaista.

Kirjan lopussa tapahtuu traagisia asioita ja Tatu joutuu keskelle rikostutkintaa. Hän pelastuu täpärästi uhkaavasta tilanteesta ja mysteeri ratkeaa viimeinkin. Samalla hän saa ystävän Iiriksen siskosta Terhistä - ja ehkäpä heidän välilleen kehkeytyy jotain enemmänkin.

Tatun tarina on mukava sekoitus nuoren miehen romantiikankaipuuta, ystävyyttä, jännitystä ja surua. Tatu on mainio päähenkilö eikä häneen voi olla ihastumatta. Kirjan loppu on toiveikas, vaikka kaikkea rankkaa sattuukin loppurutinoissa. Minulle jää tästä hyvä mieli.

Arvosanani 4+

Tämä kirja on arvostelukappale, kiitos kustantajalle. 

Muissa blogeissa:

Kirjakko ruispellossa
Evarian kirjahylly

Selkokirjahaaste

Tervehdys
ja hyvää Valion päivää!

Lähdin uteliaisuudestani mukaan 
Tuijata.Kulttuuripohdintoja-blogin 
selkokirjahaasteeseen.
Halusin selvittää, 
saanko minä selkokirjoista mitään irti, 
kun olen tottunut lukemaan 
tavallisia romaaneja. 

Kun aloitin työni kirjastossa,
tutustuin selkokirjoihin
ensimmäistä kertaa.
Ajattelin, etten voisi niitä itse lukea,
sillä ne ovat niin yksinkertaisesti kirjoitettuja.

Jos nyt mietit,
millainen on selkokirja, 
huomaat jo tekstini asettelusta,
että selkokirjassa on lyhyitä rivejä
ja kappaleet on erotettu
toisistaan väleillä. 

Selkokirjat on tarkoitettu sellaisille, 
joilla on vaikeuksia lukea tai ymmärtää
yleiskieltä: esimerkiksi vammaisille ja ikäihmisille.
Myös suomen kieltä opiskelevalle
ne ovat mainioita.

Myös tavallisia romaaneja 
voidaan mukauttaa selkokieliseksi.
Selkokielisiä kirjoja löytyy niin lapsille, nuorille
kuin aikuisillekin - kaunokirjallisuutta kuin myös
tietokirjojakin.

Minä luin kaksi nuorten selkokirjaa:  

Jaana Levolan tekemän selkomukautuksen
romaanista Tahdon,
joka on alun perin Kari Levolan
kirjoittama (1999).
Kirjan on kustantanut Pieni Karhu
vuonna 2011.

Tahdon on kertomus Jusasta, 
joka ei ole koskaan seurustellut.
Häntä pidetään omituisena.
Jusa tapaa siilitukkaisen Marin
ja rakastuu tähän.

Tahdon on minusta ihana rakkaustarina,
ja pidin Jusasta ja Marista kovasti.
Heidän välillään on kepeää sanailua
ja huumoria sekä aitoa välittämistä.
Annan kirjalle arvosanaksi 4- 

Toinen kirja on Marja-Leena Tiaisen 
Poika joka katosi, 
jonka on kustantanut Avain 
vuonna 2015.
Kirja perustuu samana vuonna julkaistuun 
Poistui kotoaan -romaaniin.

Kirja kertoo 17-vuotiaasta Hannasta, 
jonka pikkuveli Mikko katoaa
yllättäin.
Tarina on täynnä surua, epätoivoa,
mutta myös toivon pilkahduksia.
Lopussa minä tirautin kyyneleen.
Arvosanaksi annan tälle 4,5

--------------------------------------------------------------

Olen hyvin yllättynyt, 
miten hyvin pystyin eläytymään
selkokirjan tapahtumiin ja henkilöihin, 
vaikka teksti oli napakkaa ja riisuttua.
Töiden jälkeen väsyneenä bussissa 
oli mukava lukea lyhyitä lauseita
sisältävää kirjaa.

Suosittelen kokeilemaan selkokirjaa!