Kesä-trilogia: Jenny Han

Kesä, jolloin minusta tuli kaunis: Jenny Han. Suomentanut Antti Hulkkonen. WSOY 2022 (Kesä #1)

Englanninkielinen alkuteos (2009): The Summer i Turned Pretty. Kansi: Amazon Content Services LLC ja Wiip Productions, LLC (kuva), Thunderwing (suunnittelu)

"Kesä, jolloin minusta tuli kaunis aloittaa trilogian. Jenny Han vangitsee kuuman kesätunnelman ja unohtumattoman rakkaustarinan, josta on tekeillä myös Amazon Prime -tv-sarja. ”Romanttinen ja sydäntä särkevän todellinen” – School Library Journal ”Haluaisin asua tämän kirjan sisällä.” – kirjailija Lauren Myracle

Isabel, Belly elää kesää varten. Kaikki hauska ja taianomainen tapahtuu kesällä, kun hän viettää kesäloman äitinsä ja tämän parhaan ystävän perheen kanssa rantatalossa meren äärellä. Belly on tuntenut Jeremiahin ja Conradin aina, he ovat olleet hänelle kuin veljiä, toisinaan pieniä ihastuksia. Mutta tänä ihanana, kaameana kesänä kaikki on toisin. Kaikki muuttuu." (WSOY)

Lukunäyte

Oma arvio:

Tässäpä taas yksi odotetuimmista kesän kirjoistani! Jenny Hanin Pojille, joita joskus rakastin -trilogia on yksi suosikeistani YA-romantiikan saralla. Ilahduin myös tiedosta, että tämä Kesä-trilogia on saanut oman TV-sarja-adaptaationsa Amazon Primelle. Elokuvakansi hiukan latisti intoani, sillä tämä ei nyt oikein sytyttänyt, mutta annettakoon se anteeksi, sillä sisältö on täyttä kultaa.

Kesä, jolloin minusta tuli kaunis on yllättävä. Sen kerronta tuo hiukan mieleen E. Lockhartin Me olimme valehtelijoita -jännärin, joskaan tässä ei ole samanlaista jännityselementtiä. Samaan tapaan tässä kirjassa myös hypellään hiukan aikatasosta toiseen, mutta ei minusta häiritsevästi. On kuitenkin tarpeellista kertoa, miten  tähän tilanteeseen on tultu, jota kirjan 16-vuotias minäkertoja, Isabel eli Belly käy läpi. Hän kertoo kesästä, jolloin kaikki muuttuu.

Belly, äiti ja isoveli Steven ovat viettäneet kesiään äidin parhaan ystävän, Susannahin perheen kesähuvilalla. Sinne he ovat myös tänä kesänä matkalla. Belly rakastaa kesiä Cousins Beachilla monestakin syystä, mutta suurin syy siihen ovat pojat. Susannahin pojat Conrad ja Jeremiah ovat Bellylle tärkeitä kumpikin omalla tavallaan: vallaton, pörröpäinen Jeremiah on Susannahin paras ystävä ja nyt 18-vuotias tumma, vakavampi Conrad on Bellyn ensirakkaus -  ja ainoa rakkaus. Conrad ei tietenkään tiedä, kuinka Belly on rakastanut tätä jo 11-vuotiaasta, mutta Belly ei piittaa. Kaikki muut tuntuvat sen tietävän. Tänä kesänä 16 täyttävä Isabel on puhjennut kukkaan: hän on mykistävän kaunis ja hänen vartalonsa on naisellinen. 

Tätä kesää en tulisi ikinä, ikinä unohtamaan. Tämä oli kesä, jolloin kaikki alkoi. Kesä, jolloin minusta tuli kaunis. Sillä ensimmäistä kertaa minusta tuntui siltä. Siis kauniilta. Kaikkina edellisinä kesinä olin ollut varma, että kaikki muuttuisi. Että elämäni muuttuisi. Ja tänä kesänä oli viimein tapahtunut niin. Minä olin muuttunut. (s. 26)

Mikään ei kuitenkaan tunnu olevan kuin ennen. Conrad on sulkeutunut ja omissa oloissaan, hän on alkanut tupakoida ja juoda, hän ei tunnu piittaavan mistään, ei edes Bellystä. Jeremiah on onneksi oma itsensä, tai ehkä jopa tavallista innokkaampi viettämään aikaansa Bellyn seurassa. Äiti ja Susannah ovat alkuun normaaleja, mutta heissäkin on jotain salamyhkäistä. Ja miksei perheen isä, herra Fisher tule huvilalle?

Hän oli muuttunut. Ja silti hän vaikutti minuun samalla lailla kuin aina ennenkin. Tunne oli ennallaan. Kuin olisin Kings Dominion -huvipuistossa, Grizzly-vuoristoradan huipulla juuri syöksymäisilläni ensimmäiseen alamäkeen. (s.42)

Belly on tottunut jäämään syrjään poikien huveista, mutta kun eräs Conradin kaveri kutsuu tämän kokkobileisiin, päättää tämä lähteä, ihan vain Conradin kiusalla. Conrad on rasittavan ylisuojeleva eikä sallisi Bellyn viettävän sekuntiakaan bileissä, mutta tyttö on päättänyt olla kuuntelematta. Hän bongaa kokolta ilokseen tutut kasvot, pitkän ja komean Camin, jonka kanssa hän on tavannut joskus koulun latinistien tapaamisessa. Silloin Bellyllä oli vielä hammasraudat ja rillit, mutta silti Cam muistaa hänet. Belly on vaikuttunut, kuinka mukava kohteliaan ja kivan Camin seurassa on olla. Ihan erilaista, kuin äksyn Conradin. Cameron on streittari eikä syö lihaa, mistä pojat pääsevät hiukan kuittailemaan (kirjan ilmestymisaikaan vuonna 2009 vegetarismi on varmasti ollut hyvin paljon harvinaisempaa kuin nykyään.) Kun myöhemmin Cam sanoo pitäneen tätä kauniina juuri silloin, kun tällä vielä oli hammasraudat ja rillit, Belly on häkeltynyt mutta onnellinen.

"Sinua ei siis haittaa, että hänen huulensa koskevat kuolleeseen eläimeen ja heti perään sinun...huuliisi?" (s. 146)

Kesä, jolloin minusta tuli kaunis on tunnelmallinen kasvutarina. Se kertoo rakkauden lisäksi Bellyn ja poikien välisistä valtasuhteista, kun Belly haluaisi tulla hyväksytyksi poikien joukkoon, mutta ei tunnu kelpaavan. Takaumat valottavat aiempien kesien tapahtumia, myös sitä aikaa, kun Belly tajusi rakastavansa Conradia. Se kertoo myös takauman siitä, kun eräänä kesänä Bellyn ystävä Taylor tulee myös huvilalle, ja miten kesästä tulee sen vuoksi katastrofi. Taylor on sitä tyyppiä, jonka mielestä tytön tulee vilauttaa mahdollisimman paljon paljasta pintaa pojille, jotta nämä kiinnostuvat. Hän ei voi käsittää, miksi Belly piilottelee kasvaneita rintojaan ja pukeutuu niin rennosti. Hän tietää Bellyn rakkaudesta Conradiin, mutta flirttailee silti molempien veljesten kanssa. Kukaan ei muistele hyvällä sitä kesää, kun Taylor kävi: ei Belly eivätkä pojat.

Ensirakkaus sai minut aina palaamaan tähän, hänen luokseen. (s. 222)

Ensirakkausteeman lisäksi kirjassa on surullisempikin tarina taustalla. Tumma varjo laskeutuu huvilakesien ylle, kun  salatut asiat alkavat paljastua. Belly tajuaa, ettei rakkaus Conradiin voi noin vain kadota, mutta päästääkö poika tätä koskaan lähelleen. Entä mikä Jeremiahia vaivaa, koska hän on käyttäytynyt oudosti tänä kesänä?

Aloin tietenkin katsomaan Amazon Primelta kirjan pohjalta tehtyä sarjaa, joka on tähän mennessä ollut oikein hyvä, vaikka siinä on otettukin aika paljon erivapauksia. 

Arvosanani 5

Kiitos kustantajalle arvostelukappaleesta.

Muissa blogeissa: 

Kulttuuritoimitus

Ei kesää ilman sinua: Jenny Han. Suomentanut Antti Hulkkonen. WSOY 2023 (Kesä #2)

Englanninkielinen alkuteos (2010): It´s not summer without you. Kansi: Amazon Content Services LLC ja Wiip Productions, LLC (kuvat), Thunderwing (suunnittelu)

"Jenny Hanin Kesä-sarjan toinen osa on täynnä kaipausta ja rakkautta

Edellisenä kesänä Bellyn unelmat toteutuivat ja ajatuskin, että hän ei viettäisi kesää rantahuvilassa Conradin perheen kanssa, tuntui käsittämättömältä. Mutta asiat elämässä muuttuvat, joskus silmänräpäyksessä. Vuodenaika, jota hän on aina kiihkeimmin odottanut, onkin jotain mitä hän kammoaa. Kun Jeremiah soittaa ja kertoo, että Conrad on kadonnut, Bellyn pitää päättää, haluaako hän etsiä pojan jota rakastaa vai vihdoinkin päästää hänestä irti. Kesä-sarjan ensimmäisestä osasta Kesä, jolloin minusta tuli kaunis on tehty myös Amazon Prime -tv-sarja." (WSOY)

Oma arvio:

Jenny Hanin Kesä, jolloin minusta tuli kaunis hurmasi minut viime kesänä niin kirjan kuin Amazon Primellä olevan sarjan osalta. Olen kuumeisesti odotellun jatkoa molempiin, niin kirjaan kuin sarjaankin, ja nyt odotukseni palkittiin. Tosin TV-sarjan toista kautta joudun odottelemaan vielä tuonne heinäkuun 14. päivään saakka.

Se oli kuin unta. Epätodellista. Kaiken sen vuosikausia ja kokonaisia kesiä kestäneen kaihon, kaipauksen ja haaveilun jälkeen hän oli alkanut soitella minulle. (s. 16)

Ei kesää ilman sinua alkaa helteisissä merkeissä. Belly viettää kesäpäivää ystävänsä Taylorin, joka on mielestäni ihan yhtä rasittava kuin ensimmäisessä osassakin, ja muiden koulukavereidensa kanssa. Vaikka kaikki näyttäisi olevan hyvin: on uima-allas, aurinkoa, ystäviä ja kivat bileetkin tulossa. Bellyn ajatukset kuitenkin häilyvät menneisyydessä. Ja tuohon menneisyyteen kuuluivat kesät Susannahin huvilalla, ja erityisesti pojat, Steven-veli, Jeremiah ja Conrad. Varsinkin Conrad, Bellyn ensimmäinen ja ainoa ja oikea rakkaus. Mutta nyt Susannahia ei enää ole, sillä hän on kuollut syöpään. Eikä näin ollen tule olemaan enää kesiä Cousinsissa.

Taylor vaahtoaa tulevista bileistä ja siitä, mitä Belly aikoo pukea päälleen sinne. Cory näyttää olevan kiinnostunut Bellystä ja Taylor yrittää usuttaa ystäväänsä tämän kimppuun, jotta unohtaisi Conradin. Edellisessä osassa Bellyn ja Conradin välillä tapahtui ratkaiseva käänne, ja tässä toisessa osassa jatkoa heidän romanssilleen käydään takaumien kautta. Selväksi kuitenkin käy, ettei heidän välit ole enää kunnossa. 

Toivoin Conradin kuunnelleen minua. Toivoin, etten näkisi häntä enää koskaan. Jos vielä joskus näkisin hänet, ja hän katsoisi minuun niin kuin sinä päivänä, romahtaisin täysin. (s. 44)

Conradin pikkuveli ja Bellyn ystävä Jeremiah ottaa yllättäen yhteyttä tähän ja kertoo Conradin kadonneen opiskelupaikkansa asuntolasta, vaikka tällä on tärkeitä tenttejäkin tulossa. Hän anelee Bellyä mukaan etsimään veljeään. Bellyä ahdistaa kohdata Conrad, koska on sanonut kamalia asioita tälle Susannahin hautajaispäivänä. Tuolloin he myös erosivat. Huoli Conradista on kuitenkin suurempi kuin häpeä. Lisäksi hän kokee olevansa velkaa Jeremiahille, jonka tukena ei ole ollut Susannahin kuoleman jälkeen. Äidilleen Belly valehtelee olevansa Taylorin luona.

Sanomattakin selvää, minne Conrad on kadonnut. Ei ole kuitenkaan niin yksinkertaista houkutella Conradia Cousinsin huvilalta takaisin kampukselle, sen tulevat Belly ja Jeremiah huomaamaan. Niinpä heidän on jäätävä yöksi huvilalle, jotta he onnistuisivat taivutteluissaan. Käy kuitenkin ilmi, että Conradilla on muukin syy tulla huvilalle kuin kapinointi isälleen ja maailmalle. Bellyä kohtaan Conrad on jäänviileä, mutta murtuuko Conradin kuori jossain vaiheessa? Myös Jeremiahin ja Bellyn välillä kuohahtaa.

Aivan kuin aina ennenkin, hän pystyi musertamaan minut pelkällä katseella, yhdellä sanalla. (s. 107)

Ei kesää ilman sinua on vireeltään surullinen, sillä Susannahin poismeno häilyy koko ajan taustalla. Lisäksi Belly suree eroaan Conradista ja siitä, etteivät kesät tule enää koskaan olemaan samanlaisia. Äiti velloo myös omassa surussaan ystävänsä kuoltua eikä ehdi huomioida Bellyn menemisiä ja tulemisia kaikella tarkkuudellaan. Lopussa selvitellään kuitenkin perhesuhteita kovalla otteella, kun Bellyn äiti saa tietää tyttärensä valehdelleen ja Conradin ja Jeremiahin isä tulee huvilalle vaatimaan poikaansa lopettamaan pelleilyn.

Herra Fisherin ääni kuulosti tukahtuneelta, kun hän sanoi: "Hän on täällä kaikkialla. Aivan kaikkialla." (s. 202)

Minä pidin tästä kaihotunnelmaisesta kakkososasta kovasti, vaikka koin kirjan välillä sekavaksi kaikkine takaumineen. Mukavaa, että kirjassa vuorottelevat Bellan ja Jeremiahin näkökulmat. Näin tulee selville myös Jeremiahin tunteet Bellyä kohtaan. Conradista jää minulle hyvin ynseä mielikuva tämän kirjan perusteella, enkä soisi Bellyn enää palaavan tämän kanssa ikinä yhteen. Mitä ihmettä, hänhän käyttäytyi aiemmin tosi kamalasti Bellyä kohtaan, ja sitten kehtaa yrmyillä tälle jälkeenpäin. Saapas nähdä, millainen kolmiodraama sarjan viimeisessä osassa saadaan kehiin. Kesä on ikuisesti meidän ilmestyy heinäkuussa. Epäilen, että siinä saadaan myös Conradin näkökulmaa kehiin.

Arvosanaksi annan 4,5

Kiitos kustantajalle arvostelukappaleesta!

Muualla:

---

Kesä on ikuisesti meidän: Jenny Han. Suomentanut Antti Hulkkonen. WSOY 2023 ( Kesä #3)

Englanninkielinen alkuteos (2011): We´ll always have summer. Kansi: Kaisu Sandberg

"Jenny Hanin Kesä-trilogian pakahduttavan kaunis päätösosa: kenelle Bellyn sydän kuuluu? Bestseller-kirjoista on tehty myös Amazon Prime tv-sarja.

Belly on elämänsä aikana rakastanut vain kahta poikaa, ja molempien sukunimi on Fisher. Hän ja Jeremiah ovat seurustelleet pari vuotta ja Belly on melkein varma, että Jere on hänen sielunkumppaninsa.Melkein varma.Conrad tietää tehneensä virheen, kun antoi Bellyn mennä. Nyt kun Belly ja Jeremiah ovat aikeissa tehdä päätöksiä loppuelämänsä suhteen, Conradin on joko puhuttava tai vaiettava ikuisesti. Ja Bellyn on tehtävä lopullinen päätöksensä – ja särkeä jommankumman sydän." (WSOY)

Oma arvio:

Kylläpäs meitä Jenny Han -faneja hemmotellaan tänä kesänä, sillä hänen Kesä-trilogiasta saimme sekä toisen että kolmannen osan tämän kesän aikana luettavaksemme. Samaan aikaa Amazon Prime -suoratoistopalveluun  tuli tänä kesänä toisen tuotantokauden jaksoja, joten sain lukea tätä trilogian päätösosaa rinnan katsoessani rinnalla toiseen osaan perustuvaa The Summer I  Turned Pretty -sarjaa.

Kaikista viime vuosien mullistuksista huolimatta minusta tuntui, että hän oli silti yhä se sama poika kuin aina ennen, ja minä se sama tyttö. Nyt kukaan ei voisi riistää sitä meiltä, ei enää.(s. 67-68)

Tässä haikeassa päätösosassa Belly on päättämässä fuksivuottaan yliopistossa. Hän ja se nuorempi Fisherin veljeksistä, suloinen Jeremiah, ovat nyt vakiintunut pari. Belly on onnensa kukkuloilla, sillä Jere kohtelee häntä kuin kukkaa kämmenellä. Kaikki tuntuu olevan täydellistä, kun he menevät yhdessä päättäjäisbileisiin. Belly ei halua edes huolestua Laciesta, joka tuntuu liimautuvan Jereen joka käänteessä. Valitettavasti bileet päättyvät kuitenkin kyyneliin, sillä Belly tulee kuulleeksi jotain kamalaa kylppärikeskustelussa, jota ei todellakaan ole tarkoitettu hänen korvilleen. Jeremiah ei olekaan niin puhtoinen poikaystävä.

Kaikki olisi taas selvää, kunhan näkisin hänet. Niin sen oli oltava. (s. 243)

Belly on luonnollisesti ihan hajalla kuultuaan Jeremiahin sekoiluista erään Cabon poikienreissun aikana. Vaikka he olivatkin riidelleet sitä ennen, ja olivat ikään kuin tauolla (hih, miten mulla tulee mieleen tästä Frendien Rossin hokema "we were on a break!"), se ei muuta asiaa. Jeremiah rakastaa kuitenkin Bellyä yli kaiken, ja ehdottaakin hyvin erikoista ratkaisua, jolla saa vakuutettua Bellyn. Tästä ratkaisusta sekoaa niin Bellyn kuin Jeremiahin perhe. Kaikkein eniten Conrad, jolla on yhä tunteita Isabelia kohtaan, vaikka tämä yrittääkin esittää coolia. Kun Belly joutuu viettämään olosuhteiden pakosta aikaa kaksin Conradin kanssa Cousinsin huvilalla, Belly tulee huomaamaan, että myös hän tuntee yhä lämpimiä tunteita Conradia kohtaan. Onko hän valinnut oikein? Kumpi veljeksistä on se oikea, ihana, paras kaveri ja huolehtiva Jeremiah, vai ailahteleva, herkkä ja niin vetovoimainen Conrad?

Katsoin häneen, ja mieleeni välähti ajatus. 

Voi luoja. Rakastan sinua yhä.(s. 50)

Spoilaamatta kovin tarkasti kirjan tapahtumia, en alkuun oikein tiennyt, miten suhtautua hyvin yllättävään juonenkäänteeseen. Bellyn ja Jeren naiivius nousee hyvin vahvasti esiin tässä kirjassa heidän suunnitelmien edetessä. Toisaalta myös muut henkilöhahmot tekevät hyvin erikoisia ratkaisuja. Belly kärsii äitinsä reaktioista ja kaipaa tämän tukea vaikeassa tilanteessa. Välillä muistot Susannahista pulpahtavat yhä Bellyn mieleen. Myös Conrad on kirjassa näkökulmahenkilönä, tosin ei niin paljon, kuin Belly, ja hänen ahdinkonsa voimistuu kirjan loppua kohti. Hän tekee lopussa erittäin epäitsekkään ja kypsän teon, joka nostaa nyt pisteitä roimasti (olin toisen osan kohdalla melko pettynyt Conradin henkilöhahmoon). Koska Conrad rakastaa Bellyä, mutta myös pikkuveljeään, ja haluaa heidän olevan onnellisia.

"Jos tyttö on sinulle se oikea, muulla ei ole väliä. Ei edes perheellä." (s. 196)

Kirjan lopusta voidaan olla montaa mieltä. Itse olen hiukan pettynyt sen helppoon ratkaisuun. Muuten rakastan tämän trilogian surumielisen haikeaa tunnelmaa, joka kiteytyy tässä dramaattisessa päätösosassa.

Annan arvosanaksi tälle 4+

Kiitos kustantajalle arvostelukappaleesta.

Samantyylistä luettavaa:

Me olimme valehtelijoita: E. Lockhart

Mila ja Blake -trilogia: Estelle Maskame

Joku sinun kaltaisesi: Estelle Maskame. Suomentanut Maija van de Pavert. Gummerus 2022 (Mila ja Blake #1)

Englanninkielinen alkuteos (2021): Becoming Mila. Kansi: Whittakerbookdesign.com

"Ensirakkautta, sydänystävyyttä ja countrymusiikkia

Mila on aivan tavallinen kuusitoistavuotias tyttö – lukuun ottamatta sitä, että hänen isänsä on kaikkien tuntema näyttelijä. Kun isän seuraavan hittielokuvan ensi-ilta lähestyy, lehdistö kiinnittää huomionsa myös Milaan. Pieni lipsahdus saa aikaan valtaisan mediakohun, ja isän manageri on raivoissaan. Mila saa lähteä Los Angelesista viettämään kesää isoisänsä ja tätinsä luo pikkukaupunkiin Tennesseehen, kauas paparazzien kameroista.

Elämä pikkuruisessa Fairview’ssa vaikuttaa tylsältä ja paikallisen pormestarin poika Blake raivostuttavan ylimieliseltä. Blake ja Mila saattavat kuitenkin ymmärtää toisiaan paremmin kuin kumpikaan heistä haluaisi myöntää…"(Gummerus)

Oma arvio:

Estelle Maskamen uusimmat romaanit ovat olleet viime vuosina minun odotetuimpien kirjojen listoillani. Maskamen kehitys kirjailijana on ollut havaittavissa kirja kirjalta ja saa minut unohtamaan sen hienoisen myötähäpeän, mitä vielä tunsin lukiessani hänen verrattain nuorena kirjoittamaansa DIMILY-trilogiaansa. Sen jälkeen ilmestyneet Heittäydy, jos uskallat ja Oikealla tavalla vääränlainen ovat vakuuttaneet minut, että Maskame on Holly Bournen ja Rainbow Rowellin rinnalla parhaimmistoon kuuluvia uuden sukupolven realistisen YA:n kirjoittajia.

Mainittakoon tähän alkuun vielä, että kirjan kansi on erittäin onnistunut: hempeät, toisiinsa sointuvat värisävyt ja kiva kuvitus saavat ainakin minut tarttumaan innolla kirjaan.

Kirjan  alussa Mila Harding saa kunnon läksytyksen vanhemmiltaan ja elokuvatähti-isänsä nipomaisen tarkalta managerilta, Brunolta: Mila on jälleen kerran antanut isälleen ja näin ollen myös hänen uutuusleffansa tuotantoyhtiölle huonoa mainosta oksentamalla humalapäissään eräässä julkisessa tilaisuudessa. Minkä Mila sille mahtoi, että hänen tylsyyksissään nappailemansa shamppanjat kihahtivat hiukan liikaa hattuun. Koska tällaisia on sattunut viime aikoina enemmänkin, Bruno ehdottaa ratkaisua, jossa Mila lähetetään pariksi kuukaudeksi pois, Hardingien kotitilalle Tennesseehen. Kun elokuva on ollut ensiesityksessä, Mila voidaan taas palauttaa kotiinsa. Milan järkytykseksi äitikin lopulta suostuu ehdotukseen.

"Voisinko ehdottaa, että tutustut uudelleen sukulaisiisi, putsaat hevosten karsinoita, luet muutaman romanttisen kirjan? Et lähde maatilalta. Ei. Enää. Juhlia. Onko ymmärretty, Mila?" (s. 77)

Mila on elänyt kuusivuotiaasta saakka Los Angelesissa, joten sopeutuminen syntymäkotinsa maalaiselämään vaatii häneltä aikaa. Muurien suojissa sijaitsevaa maatilaa ylläpitää Milan lempeä Sheri-täti sekä isoisä Kippari. Mila passitetaan heti ensi töikseen naapuritilalle moikkaamaan ikäistänsä Savannah Bennettiä, jonka kanssa hän ehti olla vähän aikaa samalla luokalla ennen muuttoaan. Onnekseen Mila saa heti Savannahista ja hänen veljestään Mylesistä seuraa. Brunon ohjeiden mukaan Mila ei saisi poistua maatilalta minnekään enempää kohua aiheuttamaan, mutta Sheri on onneksi vapaamielinen, ja niinpä Mila pääsee heti ensimmäisenä iltanaan aitoihin tailgate-bileisiin (kyseessä on siis amerikkalaiset bileet, jossa kokoonnutaan autojen peräkonttien/lavojen päälle grillaamaan, ryypiskelemään ja soittamaan musaa). Samalla hän tutustuu Bennettien töykeän oloiseen Blake-serkkuun, joka aiheuttaa ikävän välikohtauksen heti ensimmäisissä bileissä. 

"Tiesittekö te, että meillä on täällä julkkis? Anteeksi - julkkiksen tytär." (s. 58)

Mila jatkaa maalaiselämäänsä kirkossa käynteineen ja hevostallilla työskentelyineen. Vaikka Blake oli alkuun töykeä ja kohtuuton Milaa kohtaan, hän alkaa kuitenkin tutustua tuohon poikaan lähemmin, sillä heillä on kuitenkin jotain yhteistä: Blaken äiti on Nashvillen pormestari, ja Blake joutuu kärsimään äitinsä ammatin vuoksi, ihan kuten Mila kuuluisan isänsä takia. Ensimmäiset tapaamiset meinaavat kärjistyä riitelyyn näillä kahdella, mutta pikku hiljaa he alkavat ymmärtää toisiaan. Mila huomaa, että Blaken katse alkaa hermostuttaa häntä jostain syystä. Blake tutustuttaa Milan aitoon nashvilleläiseen countrymusiikkikulttuuriin. Pääseepä Mila kuuntelemaan myös Blaken soittoa ja laulua eräissä nuotiobileissä.

Kaikki - jonkin - vitun - elokuvan - takia? (s. 166)

Ikäväkseen Mila saa tietää ikäviä asioita vanhemmistaan, joita häneltä on pimitetty. Blaken ynseä äiti suhtautuu Milaan todella ikävästi, ja syykin siihen selviää lopussa. Milaa surettaa isänsä etäisyys ja se, miten tärkeänä hän pitää omaa uraansa. Onko Mila pelkkä haittatekijä ja rasite isälle? Miksi isä ei pidä yhteyttä omaan isäänsä, Kippariin, joka suree selvästi poikansa etäisyyttä? Kirjan loppu on melkoisen dramaattinen ja loppuu sellaiseen cliffhangeriin, että tekisi mieleni hankkia käsiini enkunkieliset jatko-osat just-nyt-heti.

Viihdyin kovasti tämän kirjan parissa ja ahmaisinkin tämän vuorokaudessa. Alussa Blaken ja Milan kiivaat sanailut toivat hiukan flashbackit DIMILY:stä, mutta eivät kuitenkaan olleet niin epäuskottavia kuitenkaan. Kirjan loppuhuudahdus kaikessa dramaattisuudessaan sai minut (vain) hiukan pyöräyttämään silmiäni. Kaiken kaikkiaan Joku sinun kaltaisesi on ihanan viihdyttävä, tunteellinen ja mielenkiintoinen trilogian avaus. Tenneeseen maaseudun idylli ratsastusretkineen ja countrybiiseineen, Milan elämä kuuluisan filmitähti-isän varjossa ja ihana romanssi pormestarin pojan kanssa tekee kirjasta uniikin ja kiehtovan YA-kirjan. Vakavuutta kirjaan tuo Milan hankala isäsuhde sekä huoli isoisästä. Bruno-manageri osaa olla tiukkuudessaan oikea ass hole. 

Lisää osia tähän sarjaan, kiitos!

Arvosanani 4+

Kiitos kustantajalle arvostelukappaleesta.

Estelle Maskame: Kun menetin sinut. Suomentanut Maija van de Pavert. Gummerus 2023 (Mila ja Blake #2)

Englanninkielinen alkuteos (2021): Trusting Blake. Kansi: Whittakerdesign.com

"Mitä h*lvettiä juuri tapahtui? Isä pettää, äiti raivoaa, ja Mila on keskellä taistelutannerta.

Mila alkoi juuri nauttia olostaan sukulaisten luona Tennesseessä, mutta nyt tähtinäyttelijäisän salasuhde on median reposteltavana ja Milan elämä yhtä kaaosta. Ainoa luotettava ihminen hänen elämässään tuntuu olevan Blake – komea, hymyileväinen, kitaraa soittava Blake.

Kun Blaken ja Milan suhde syvenee, heidän perheidensä väliset vanhat kaunat nousevat pintaan. Myös Blaken ex-tyttöystävä aiheuttaa hankaluuksia. Kestääkö Milan ja Blaken välinen luottamus? Kaikki koettelemukset, kun kesä lähestyy loppuaan?" (Gummerus)

Oma arvio:

Pidin kovasti countryhenkisestä Mila & Blake -trilogian avausosasta Joku sinun kaltaisesti, vaikka Maskamen ylidramatisoiva kirjoitustyyli paikoin häiritsi lukuiloani. Ilokseni jatko-osa Kun menetin sinut ilmestyikin jo heti kesän alkuun, sillä jäihän ensimmäinen osa melkoisen dramaattiseen cliffhangeriin, kun isänsä salasuhteesta tulistunut Mila ilmoittaa Blakelle lähtevänsä kotiin Kaliforniaan heti ja välittömästi, ja jättää rakastuneen Blaken huutelemaan perään epätoivoissaan.

Kun menetin sinut alkaa Milan epätoivon, vihan ja pettymyksen vuodatuksella, kun tämä on juossut kamalan uutisen kuultuaan Blaken ja tämän pormestariäidin luota. Isän suhteen paljastumisesta seuraa tietysti kamala mediaryöpytys. Milan äiti onneksi saapuu Sherin maatilalle, vaikka Mila huomaa pian, että äidin ja isoisän eli Kipparin välit eivät ole mitä parhaimmat. Kippari on minun silmiini vanha, rasittava jäärä, jonka on ihan pakko ladella "totuuksia" ja sanoa aina viimeinen sana. Ärsytyskynnykseni kasvaa.

Kaaos. Tätä ei voi kuvailla mitenkään muuten. Täydellinen kaaos. (s. 92)

Eli kuten arvaatkin, Milan ei tarvitsekaan lähteä kotiin Kaliforniaan, kuten hän ensimmäisen osan lopussa uhkaili. Blake pommittaa sinnikkäästi Sherin puhelinta ja haluaa tavata Milan, joka on itkenyt silmät päästään maatilalla. Ovella parveilevat paparazzilaumat tekevät tapaamisista hankalia, mutta onneksi Blake on neuvokas kaveri. Milan on pakko saada muutakin ajateltavaa kuin perheen sotkut, varsinkin, kun leffatähti-isäkin päättää pölähtää paikalle kamalan managerinsa Rubenin kanssa. Milan ihmetykseksi äiti on ihmeen tyyni isää kohtaan ja näyttää, että he puhaltavat yhteen hiileen tämän skandaalin myötä. Kippari taas on entistä äreämpi ja käy heti ilmi, ettei isän ja pojan välit ole lainkaan kunnossa. Kippari kun ei ole koskaan voinut hyväksyä poikansa elokuvauraa, sillä toivoi tästä farmille jatkajaa. Hmph. 

Kirjassa vellotaan perhedraaman ympärillä mielestäni ihan liikaa. Olisin toivonut enemmän Milaa ja Blakea, mutta kirjassa keskitytään ihan liikaa pitkästyttäviin dialogeihin, jotka tuntuvat jotenkin liian venytetyiltä ja yksityiskohtaisilta. Vähempikin jankkaus riittäisi, jotta kirjan juoni etenisi dynaamisemmin. Sama asia taisi ärsyttää minua jo DIMILY-trilogiaa lukiessa, ja näyttäisi, ettei Maskame ei ole muuttanut tätä tyyliä. Tiedä sitten, vetoaako tämä paremmin varsinaiseen kohderyhmään paremmin. Minua alkoi Maskamen tyyli ärsyttää ihan liikaa. Lisäksi uskottavuus on monissa kohtauksissa koetuksilla, kun nyt on kuitenkin realistisesta kirjallisuudesta kyse. Tuntuu, että kaikki kirjan henkilöt, niin nuoret kuin aikuisetkin, käyttäytyvät kauhean mustavalkoisesti. Loppua kohti onneksi solmut aukenevat ja pahimmat perhekriisit selvitellään.

Voisin tottua tähän vallan tunteeseen, kun pystyn tekemään Blaken - viileän ja itsevarman Blake Averyn - hermostuneeksi. Asetelma on kääntynyt päälaelleen. Se ruokkii itseluottamustani.(s. 162)

Parasta antia kirjassa ovat yhteiset Milan ja Blaken karkaamiset, vaikka heidän yhteisten hetkien kuvaukset jäävätkin mielestäni liian pliisuiksi. Riittääkö se, jos kerrotaan jonkin olevan "seksikästä"? Hiukkasen enemmän tuntemusten kuvailua romanttisiin kohtauksiin kaipaisin minä. Minua myös häiritsi, miten joka kerta, kun Mila on aloitteellinen, sitä korostetaan joko Blaken tai Milan itsensä kommentoimana. Blaken eteenpäin kehittyvä countrymusiikkiharrastus on kiehtovaa luettavaa. Voisikohan trilogian päätösosassa ollakin Blake minäkertojana? Olisipa. Henkilöhahmoista pidän myös eniten Sheristä, Milan tädistä, joka viettää aikaansa talleilla ja pitää aina Milan puolia. 

Pelkät perhekriisit eivät riitä Milan elämää vaikuttamaan, sillä monenlaista estettä tulee hänen ja Blaken romanssin tielle: Blaken lapsuudenystävä ja ex-tyttis Lacey yrittää ihan selvästi päästä lähemmäs Blakea. Lisäksi, kun isä ja äiti saavat tietää, että heidän tyttärensä seukkaa heidän arkkivihollisensa LeAnne Averyn pojan kanssa, he eivät sitä hevillä sulata.  Siinäpä siis monenlaista draaman kaarta kerrakseen yhteen kirjaan.

Goodreadsissa on moni kommentoinut kirjan lopetusta. Se on tuttuun tapaan hyvin järisyttävä, mutta minä jäin vain miettimään, miksi ihmeessä Blaken pitää käyttäytyä noin idioottimaisesti. En nyt enää jaksaisi näitä nuoria miehiä, joilla on käytöshäiriöitä isä- tai äitiongelmista. Tokihan loppuun pitää saada jokin kunnollinen käänne, ja siinä kyllä onnistuttiin. Mutta vaikka viimeinen virke tuo melkoisen epätoivon ilmoille, kaikkihan tietävät, että toivoa ei ole vielä heitetty romukoppaan. Luen siis innolla kolmannenkin osan, vaikka ärisenkin joistakin asioista tämän kirjan kohdalla. Sen verran koukuttava on Milan ja Blaken tarina.

Annan arvosanaksi tälle 3+

Kiitos kustantajalle arvostelukappaleesta.

Muualla:

--

Samantyylistä luettavaa:

Tämä biisi on sinulle: Maurene Goo

Oikealla tavalla vääränlainen: Estelle Maskame

Coroan kronikat -duologia: Kiera Cass

 Kihlattu: Kiera Cass. Suomentanut Laura Haavisto. WSOY 2022 (Coroan kronikat #1)

 Englanninkielinen alkuteos (2020): The Betrothed. Kansi: Gustavo Marx

"Kiera Cassin uusi romanttinen fantasiasarja lumoaa Valinta-sarjan lukijat!

Cassin Valinta-sarja on maailmanlaajuinen menestys. Uusi kaksiosainen sarja Coroan kronikat kudostaa lukijan iloksi yhtä viekoittelevan tarinan rakkaudesta, vallasta ja yksilön oikeudesta onneen.

Lady Hollis Brite on elänyt suojattua elämää ja tavoitellut muiden nuorten ylhäisönaisten tapaan kuninkaan suosiota. Kun kuningas julistaa rakkautensa häneen, Hollis odottaa elämän mittaista onnenhuumaa. Elo kuningattarena ei kuitenkaan lunasta odotuksia, ja kun Hollis tapaa aatelittoman miehen, joka tuntuu näkevän syvälle hänen sydämeensä, yhtäkkiä hän pystyy kuvittelemaan tulevaisuuden, josta ei olisi ennen osannut edes unelmoida." (WSOY)

Lukunäyte

Oma arvio:

Koska pidin kovasti Kiera Cassin romanttisesta dystopiasarjasta Valinta, halusin ehdottomasti tarttua myös tähän uuteen romanttiseksi fantasiaksi luonnehdittuun Coroan kronikat -duologiaan. Ensimmäisen osan Kihlattu kansi muistuttaa pukuloistoineen hyvin paljon aiempaa sarjaa, joten odotin saavani lukea ihanaa pukudraamaa, loistokasta kuninkaalliselämää ja sydäntä pakahduttavaa romantiikkaa.

Niin. Tokihan kirjassa on pukuloistoa ja kuninkaallisia, mutta valitettavasti muuten Kihlattu jätti minut kylmäksi. Jouduin antamaan tälle kirjalle historiallisesti kakkosella alkavan arvosanan, mitä harvoin blogissani tapahtuu. (Ja siinäkin olin turhan jalomielinen, sillä mitä katselin Goodreadsin arvioita, on tälle annettu melko paljon yhden tähden arvioita.)

Hetkeksi maailma pysähtyi. Hukuin täysin hänen katseeseensa kykenemättä kääntämään päätäni. Hänen silmänsä olivat hämmästyttävän siniset - väri oli harvinainen Coroassa ja aivan ainutlaatuinen verrattuna mihinkään, mitä olin aiemmin nähnyt. (s. 54)

Hollis on kirjan päähenkilö ja minäkertoja, joka on tottunut elämään kauniiden pukujen ja palatsin loisteessa, sillä hänen perheensä ovat ylhäisöä. Häntä on onnistanut, sillä Coroan kuningas, majesteetti Jameson on iskenyt silmänsä häneen, ja lähestyy heti kirjan alussa Hollisia kirjeellä: tämä haluaa kutsua hänet seurakseen jokiretkelle. Hollisin paras ystävä, kaikkien hyljeksimä Delia Grace on iloinen ystävänsä puolesta, vaikka moittiikin tätä siitä, ettei tämä ole yhtään enempää innoissaan kuninkaan suosiosta. Jokiretkellä seuraa kuninkaan noloa lepertelyä ja Hollisin lapsellista marjasotaa muiden, Hollisille kateellisten nuorten naisten kanssa. (Hassua, että yhdestä heistä, juuri Hollisin parhaan ystävän Delian pahimmasta kiusaajasta, Norasta, tulee myöhemmin yksi Hollisin seuraneideistä, vaikka olisi jotenkin ajatellut, että Noran henkilöhahmo jäisi pahistyypin maineeseen koko kirjan ajan.)

Oi, nuo säkenöivät kullanruskeat silmät jättivät tähdetkin toiseksi. Se että sain nähdä tuon hymyn ja tiesin olevani syy siihen, riitti tekemään kamalastakin päivästä paremman. (s.97)

Kirjassa seurataan Hollisin totuttautumista mahdolliseksi Coroan kuningattareksi. Jameson ylistää Lady Hollisia uskomattoman viihdyttäväksi, hauskaksi, kauniiksi jne., mutta Hollis ei itse pidä itseään kummoisena. Lukijallekaan ei juuri välity Hollisin hauskuus ja ylivertaisuus. Toki hän sutkauttaa muutaman hassun jutun suustaan Jamesonin seurassa ja auttaa kuningasta armahtamaan naapurivaltakunnan hirmuvallitsijaa pakenevan perheen kuninkaanlinnan suojiin asumaan. Muuten hän on melko yhdentekevä päähenkilö. Hollisin niskaan hengittävät hänen vanhempansa, jotka odottavat tyttärensä käyttäytyvän moitteettomasti, jotta kuningas kosisi häntä pikimmiten, sekä ystävä Delia Grace, joka on kummallisen innoissaan auttamassa ystäväänsä. (Delia Gracen perheessä on tapahtunut skandaali, jonka vuoksi tätä syrjitään paremmissa piireissä.) Hollis hykertelee pehmeitä puhuvan kuninkaan läheisyydessä, mutta minulle ei juuri välity mitään tunnetta heidän väleistään. Jameson käyttäytyy väliin kuin hemmoteltu kakara, eikä juuri sytytä ihastuksen henkäyksiä minussa.

Rakastan sinua, rakastan sinua, rakastan sinua...

Sanat kaikuivat sydämessäni ja toivoin, että olisin voinut vangita ne pulloon. Hän antoi minun ystävällisesti hetkisen koota itseäni ennen kuin lähdimme pois. (s.61)

Kirjan tapahtumat paisuvat melko dramaattisiksi, kun Hollis huomaa, että hän saattaakin tuntea hyvin paljon vahvemmin Isoltesta paenneen perheen poikaa, Silas Eastoffea kohtaan. Tämä poika ei kuulu aatelissukuun, vaan takoo työkseen metalliesineitä. Hollisin ja Silasin salamarakkaus syntyy siinä silmänräpäyksessä, kun Hollis näkee Silasin ihmeellisen siniset silmät. Heidän rakkautensa ei juuri välity lukijalle, etenkin kun he eivät juuri kovin monta sanaa vaihda keskusteluissaan. Jotenkin mystisesti he vain tajuavat rakastavansa toisiaan. Kirjan lopun tapahtumat vyöryvät eteenpäin hyvin päämäärättömästi ja epäuskottavasti, ja lopussa minulle jää vain tyhmä olo. Ihanko oikeasti tässä kävi näin? Henkilöhahmot toimivat täysin järjettömästi, jotta tarina voisi vakuuttaa. Dramatiikasta ei ole ainakaan pulaa. Kuitenkin kaikki on jotenkin falskia.

"Olen onnekas, kun olen tavannut sinut", tunnustin. "Siitä lähtien kun tulit, olen tuntenut oloni...erilaiseksi." (s. 148)

Koska jokaisessa fantasiakirjassa pitää olla pahis, on tässäkin sellainen: Isolten hirmuvallitsijana tunnettu kuningas Quinten saa verenkin jäätymään suonissa. Pakenihan Eastoffen perhekin jostain syystä hirmukuningastaan Coroaan ja pyysivät kuninkaan suojelusta. Hollis saa kunnian tutustua kuningatar Valentinaan, joka alkuun käyttäytyy hyvin kylmäkiskoisesti, mutta paljastaa sitten haavoittuvamman puolensa Hollisille. Hollis epäilee, että Valentina ei ole turvassa kuningas Quinten vaimona. Vaikka Jameson ylistää Hollisin ihanuutta niin, että lukijan silmät pullistuvat päästä, ei Silas Eastoffen serkku Etan säästele sanojaan, kuinka syvästi Hollisia vihaa. Hänen mielestään tämä on pelkkä koriste kuninkaanlinnassa. Minua alkoi epäilyttää, että ehkäpä saamme vielä ensi osaan jotain haters-to-lovers-trooppiin kuuluvaa juonikuviota. Ehkäpä.

"Ole kiitollinen pienestä kauniista elämästäsi, Hollis. Kaikille meistä ei suoda samaa ylellisyyttä." (s. 170)

Ihan mielenkiinnosta aion lukea duologian toisen osan, jotta saan tietää, voiko tarina tästä yhtään parantua. Fantasiaosuus jäi ainakin tässä osassa hyvin onnettomaksi, sillä maailmankuvausta ei juuri tässä kirjassa harrastettu. Muutama melko raskas infodumppaus tuli Coroan ja Isolten kuningaskunnan historiasta, mutta muuten - ei mitään. 

Arvosanani 2,5

Kiitos kustantajalle arvostelukappaleesta.

Muissa blogeissa:

---

Lisään kirjan seuraaviin lukuhaasteisiin:

Popsugar: A Book with a reflected image on the cover or "mirror" in the title

 Petetty: Kiera Cass. Suomentanut Laura Haavisto. WSOY 2023 (Coroan kronikat #2)

Englanninkielinen alkuteos (2021): The Betrayed. Kansi: Gustavo Marx

"Säihkyvä kuninkaallinen romanssi Valinta-sarjan hengessä

Voiko sydäntään seurata, kun se on jo särkynyt? Kaksiosaisen Coroan kronikat -sarjan päättävä Petetty kertoo viekoittelevan tarinan rakkaudesta, vallasta ja yksilön oikeudesta onneen.

Hollisin tarina oli tähtiin kirjoitettu. Hän hurmasi Coroan kuninkaan Jamesonin, mutta vasta tavatessaan Silas Eastoffen Hollis kohtasi todellisen rakkauden. Nyt Hollis yrittää koota särkyneen sydämensä sirpaleita ja jatkaa elämää uuden perheensä kanssa. Hollisin kohtalo on ratkaista, miksi hänen miehensä oli kuoltava. Jäljet johtavat hoviin, kahdessa eri valtakunnassa." (WSOY)

Lukunäyte

Oma arvio:

Luettuani ensimmäisen osan, Kihlattu, Kiera Cassin Coroan kronikat -duologiasta viime vuonna, olin melko varma siitä, etten lukisi enää kirjaparin toista osaa. Niin heikko esitys mielestäni tuo Kihlattu oli. Pyörsin kuitenkin päätökseni ja päätin antaa tälle toiselle osalle mahdollisuuden.

Tuore leski Hollis on saanut uuden perheen Eastoffeista, traagisesti menehtyneen aviomiehensä Silasin perheestä. Hän ei ehtinyt olla naimisissa metalliseppänä työskentelevän Silasin kanssa kuin muutaman tunnin, kun tummiin pukeutuneet miehet tunkeutuivat hääjuhlataloon ja surmasivat niin Silasin kuin Hollisin vanhemmatkin samassa rytäkässä. Nyt Lady Eastoffe, Hollisin anoppi, Scarlet, Hollisin käly sekä ärsyttävä Etan Northcott, Silasin ja Scarletin tärkeilevä serkku ovat yhtenä seurueena matkalla pois Coroasta, jossa Hollisilla ei ole enää mitään. Isolte on ollut ennen Hollisille vihollisvaltio, jota hallitsee häijy ja kiero kuningas Quinten, mutta nyt Hollisin on opittava pitämään sitä kotivaltionaan. Northcottien kartanossa seurue otetaankin avosydämin vastaan. Ainoastaan Etan on naama nurinpäin ja jatkuvasti epäileväinen Hollisin suhteen.

Hollis tuntee välillä kaipaavansa omaa Kereskenin linnaansa hoviväkineen, mutta alkaa pikku hiljaa sopeutua uuteen perheeseensä ja vieraanvaraiseen Northcottien väkeen.  Scarlet on hänelle kuin oma sisar ja he viettävät monesti yötkin vierekkäin, käsi kädessä. Ainoastaan Etan ja kartanon palvelusväki ovat tympeitä Hollisia kohtaan. Tämä aiheuttaa pienen konfliktin, kun Hollis haluaisi, että tulisi hyväksytyksi joukkoon kokonaan.

"---On kaikille parempi, jos minä vain...katoan!" (s.69)

 Pian on väistämättä edessä Hollisilla se pahin: hänen on kohdattava kammottava Quinten uudelleen, vaikka tietää tämän melko varmasti olevan perheensä surman takana. Lordi Northcottin ideana on pakottaa Etan Hollisin seuralaiseksi kaikkiin tanssiaisiin ja muihin tilaisuuksiin, joissa he käyvät näyttäytymässä. Pikku hiljaa Etan muuttuu hiukan vähemmän ärsyttäväksi ja alkaa luottaa Hollisiin. 

"Kaiken tämän jälkeen, kaiken sanomamme ja tekemämme jälkeen, voisiko olla mahdollista, että emme olisi tässä vastentahtoisina rikoskumppaneina vaan ystävinä?" (s. 186)

Yhdessä Hollis, Eastoffet ja Northcottit käyvät taistoon hirmuhallitsija Quintenia vastaan oveluudella ja rohkeudella. He haluavat saada kuninkaan vastuuseen tekemistään kauheuksista ja syöstä tämän vallasta. Hollisilla on myös huoli Quintenin vaimosta Valentinasta, vaikka muut varoittavat luottamasta vihollisen vaimoon. 

Minä yllätyin, miten paljon parempi tämä kakkososa oli. Olihan tässä edelleen juonessa monenlaisia idioottimaisuuksia, mutta ne annettakoon anteeksi. Hollis ei ole ihan niin ärsyttävä kuin Kihlatussa, sillä hänen erinomaisen hauskaa luonnetta ei nyt korosteta niin paljon. Niinpä hän jopa sutkaisee mielestäni ihan hauskasti muutamassa kohdassa. Romantiikkakuviotkin toimivat oikein hyvin. Etanin ja Hollisin haters-to-lovers-kuvio kulkee troopille perinteistä reittiään ihan kivasti. Pidin erityisesti kohdasta, jossa Etan saa turnajaisissa Hollisin nenäliinan tuomaan onnea, ja tämän jälkeen parin väleissä tapahtuu selvä käänne. 

"Sinun ansiostasi nenäliinoillani on nyt katkeamaton voittoputki." (s.146)

Kirjan lopussa tapahtuu hyvin epäuskottavia, mutta sen vuoksi jopa huvittavuudessaan loistavia juonenkäänteitä, kun Hollis matkaa suutuspäissään kuningas Jamesonin luo kostoretkelle. Loppuratkaisu onkin pedattu onnekkaiden ja traagisten sattumusten varaan. Ainakin se tyydyttää kaikkia, jotka rakastavat onnellisia loppuja. Minulla tämä nyt sattui oikeaan saumaan, sillä kaipasin juuri tällaista höpsöä kuninkaallista draamailua.

Annan arvosanaksi tälle 4-

Tämän kirjan lainasin kirjastosta.

Muualla:

Siniset helmet

Goodreads

Samantyylistä luettavaa:

Valinta-trilogia: Kiera Cass

Tokion prinsessa -sarja: Emiko Jean

Amerikan kuninkaalliset -duologia: Katherine McGee

Daniel Dark -trilogia: Niklas Ahnberg

Poika joka käveli vetten päällä: Niklas Ahnberg. Aula & Co 2022 (Daniel Dark #1)

Kansi: Vesa Lehtimäki

"Amerikkalaisessa Saltvillen pikkukaupungissa 90-luvulla, aikana ennen älypuhelimia ja internetin valtakautta, lapset viettävät lomansa kesäleireillä. Niin myös 14-vuotias Daniel. Pian hänelle selviää, ettei hänen leirinsä ole aivan tavallinen: leirivanhemmat uskovat olevansa jumalia, ja osanottajilla alkaa ilmetä yliluonnollisia voimia.

Leirin päätteeksi järjestetään tulikoe, johon poikia valmistellaan lihaskunto-, itsepuolustus-ja meditaatioharjoituksin, joiden avulla he oppivat pääsemään toiseen tietoisuuteen. Siellä Daniel tapaa Dark-nimisen olion, joka ilmoittaa olevansa hänen yliluonnollisten voimiensa lähde. Hänelle alkaa valjeta, ettei heitä kouluteta puolustautumaan vaan hyökkäämään.

Poika joka käveli vetten päällä on Daniel Dark -trilogian ensimmäinen osa. Jännityskertomuksen tavoin etenevä tarina ammentaa amerikkalaisen kauhu-ja fantasiakirjallisuuden rikkaasta perinteestä.(Aula&Co)"

Oma arvio:

Nuorten aikuisten kauhua ilmestyy verrattain vähän, joten olen hyvin innoissani odottanut tätä Niklas Ahnbergin kauhufantasiaa Poika joka käveli vetten päällä. Harmikseni kansikuva oli vaihdettu valkopohjaiseen katalogissa esiintyneen hienon, mielestäni paljon kauhumaisemman mustapohjaisen kannen tilalle. Harmi, sillä minulla tulee tästä kannesta mieleen liian vahvasti viime vuosina ilmestyneet, varhaisnuorille suunnatut Kristina Ohlssonin kauhukirjat, joissa on myös jokaisessa hyönteisiä kannessa. En oikein edes tajua asiayhteyttä noiden kannen öttiäisten ja kirjan tapahtumien välillä. Kultakirjaimet toki ovat tosi hienot ja nousevat edukseen valkoiselta pohjalta. Olisiko kantta haluttu sitten tehdä vähän nuoria houkuttelevammaksi, tiedä häntä. 

Kirja alkaa heti tositoimilla, kun eletään päähenkilön , Daniel Walkerin kasteseremonian aikaa vuonna 1985. Kyse ei ole ihan tavallisesta kasteesta, sillä se toimitetaan Walkerien uima-altaalla ja siihen liittyy hyvin kyseenalaista toimintaa, jonka johdosta nelivuotias Daniel on hukkua uima-altaaseen. Jay-sedän ansiokkaan elvytyksen ansiosta Daniel saa kuitenkin elää, ja kammottava kasteseremonia löytyy taltioituna VHS-kasetille, jonka Daniel myöhemmin, 14-vuotiaana löytää isänsä työpöydältä. Muistoksi tapahtumasta Danielille jää ikuinen veden pelko.

Daniel on aina ollut heiveröinen ja herkkä. Hän kokee, etteivät hänen uskonnolliset vanhempansa juuri välitä hänestä, ja isosisko Sagekin pitää pikkuveljeään lähinnä maanvaivana. Isommat pojat kiusaavat Danielia herkeämättä. Onneksi Danielilla on paras ystävä Justin ja Subspace-peli. Pelimaailmassa Daniel ei ole mikään heikko ja reppana, vaan Dark Artist, tunnettu ja hyvä Assassins-joukkueen pelaaja. Pelimaailmassa häntä ei kiusata, vaan Hunter ja muut joukkuetoverit arvostavat häntä. Silloin kun hän ei uppoudu pelin maaimaan, kuuntelee hän kristillistä rockia tai menee Justinin kanssa majalle, jonka he ovat rakentaneet metsän keskelle. Kaikki soljuu melko tasaisesti, kun Justin ottaa puheeksi leirin, jonne hän on kesäksi menossa. Leiri on kuulemma jotain todella ihmeellistä: siellä jopa opetetaan taistelulajeja. Danielista tämä on vaikea uskoa, sillä Justinin vanhemmat kuuluvat samaan uskovaisten piiriin kuin hänen omansakin. 

Isä Stephen ilmoittaa sitten kuitenkin, että myös Daniel lähetetään leirille, vaikka Daniel salakuunteleekin hänen ja Jay-sedän kiivasta keskustelua aiheesta: Jayn mielestä Daniel ei ole vielä valmis. Valmis mihin? Mikä ihme on tuo leiri, josta kukaan ei tunnu kertovan mitään yksityiskohtia. Kaikki on kovin salamyhkäistä. Kun Daniel ja Justin joutuvat tosi pahaan pulaan pahimman kiusaajan Moritzin höykytyksessä, taistelulajien opettelu leirillä ei tunnukaan Danielista enää kovin huonolta vaihtoehdolta. Niinpä eräänä aamuna hänet ja Justin noudetaan salamyhkäisellä siivousfirman pakulla, silmät sidottuna muiden poikien kanssa kohti tuntematonta määränpäätä. 

"Teillä on edessänne kesän mittainen seikkailu" (s. 97)

Leirillä pojat saavat kuulla olevansa Valittuja ja heidät majoitetaan omien joukkueiden mukaisiin huoneisiin. He saavat tietää, että leirillä valmentaudutaan erilaisia kokeita varten, joiden kautta pääsee ylemmälle tasolle. Tulikokeen läpäisseet nousevat Profeetoiksi, jotka ohjaavat Valittuja. Poikien isät ovat leirivanhempina ja Daniel saa huomata, että hänen Stephen-isäänsä pidetään korkeassa arvossa. Kaikkein ylin tyyppi on Patriarkka Samael, tuo samainen hämärä ukkeli, joka osallistui Danielin kasteseremoniaan. Lisäksi päivittäiset sielunharjoitukset kuuluvat olennaisena osana leirin ohjelmaan: resonanssilaitteen avulla Valitut opettelevat pääsemään Diogama-tilaan.

Hengitys sisään ja hengitys ulos resonanssilaitteen tahdissa, keskittyminen koko ajan kolmannessa silmässä, Steven neuvomassa pisteessä silmien takana. Hengitys sisään, hengitys ulos. Tunteen seuraaminen, kun ilma täytti keuhkot, ensimmäisestä vedosta viimeiseen ponnistukseen vatsassa. (s. 148)

Kirjan kauhuelementit kumpuavat merkillisten kulttimaisten menojen kautta, joita leiriläisille selitetään hyvin huolimattomasti etukäteen. Heitä vain nakellaan harjoituksesta toiseen ja kohti Tulikoetta. Ne, jotka eivät sopeudu sääntöihin, saavat omanlaisensa käsittelyn.  Daniel passitetaan välillä leirin omalle maatilalle töihin, koska joutuu lyhyellä viikonloppulomallaan pahis-Moritzin pieksämäksi, ja  tarvitsee täten taukoa fyysisistä harjoituksista. Maatilalla hän tapaa leirin ainoan naisen, happaman Harrietin. Tämä opettaa pojalle ystävällisesti taistelutaitoja, ettei tämä jäisi muista jälkeen. Kaikenlaista hämärää tapahtuu: kolme Danielin pahoinpitelyyn osallistunutta poikaa tapetaan ja Daniel näkee ihmeellisen valveunen kautta, kuka surman tekee. Hän alkaa myös nähdä heti alussa Diagama-tiloissaan hahmon, josta ei uskalla kertoa kenellekään. Tämä tumma hahmo, Dark, yrittää ohjata Danielia eri suuntaan kuin mitä leiri opettaa, ja lupaa antaa tälle voimia. Siitä Daniel ei ole ihan varma, onko Dark hyvä vai paha.

Sitten hän kuuli rapistelua. Hän tiesi, että oli saapunut olion maailmaan, missä ikinä se sitten olikaan. Ehkä hän oli kuollut ja joutunut siihen todellisuuteen. Se selittäisi sen, miksei hänen kehonsa liikkunut - keho oli kuollut. (s. 188)

Minulle tuli välillä hyvin vahvat Stranger Things -vibat tästä kirjasta, ja luinkin vasta jälkikäteen, kuinka kirjailija on ottanut inspiraatiota kyseisestä kauhusarjasta. Danielin näyissä (tai missä tiloissa hän onkaan) tuhkan maahan sataminen, kasvoton tumma hahmo, oudot yliluonnolliset voimat ja ysärihenkisyys muistuttavat sarjan tapahtumia. 

KÄYTÄ SITÄ. OTA VOIMANI. OTA SE OMAKSESI. HYÖKKÄÄ TUON NAISEN KIMPPUUN! (s. 272)

Kirjassa on hyvä idea: mystinen leiri, josta kukaan ei kerro etukäteen mitään, heikon pojan fyysinen (ja henkinen) vahvistuminen ja joku suurempi, jumalallinen suunnitelma, johon nuoria valmennetaan. Valitettavasti tähän ensimmäiseen kirjaan on dumpattu liikaa toimintaa ja henkilöt jäävät minusta vähän valjuiksi. Esimerkiksi Justinin ja Danielin ystävyys jäi jotenkin falskiksi, vaikka siinä oli hiven dramaattisuutta lopussa. Hiukan olisi myös kärsinyt tiivistää liki 500-sivuista tarinaa tiukemmaksi paketiksi, sillä minua väliin tylsistytti lukea turhan seikkaperäistä leirielämän ja taisteluharjoitusten kuvausta. Toki voi olla, että jotakin nuorta miehenalkua tällainen voikin kiinnostaa minua enemmän.

EI OLE OLEMASSA HYVÄÄ TAI PAHAA, VAAN KAIKKI ON YHTÄ JA SAMAA. EN OLE HYVÄ ENKÄ PAHA. OLEN SE, MITÄ SINÄ HALUAT, ETTÄ OLEN (s. 336)

Tätä ei heikosti lukeville yläkoululaisille (pojille) oikein voi vinkata paksuuden takia, vaikka aihe voisi olla kiinnostava. Enemmän lukeneille tämä varmasti maistuukin. Kauhuelementit ovat enemmänkin psykologisia, mutta ne eivät saaneet minussa aikaan pelon väristyksiä. Jäi myös hiukan epäselväksi, mitä varten poikien kykyjä nyt loppujen lopuksi harjaannutetaan. Mitä hyötyä esim. vetten päällä kävelemisestä on? Kaikki jäi hiukan auki, vaikka jotain liikkeen korruptoivasta vaikutuksesta koko yhteiskuntaan väläyteltiin toiminnan lomassa. Ehkäpä syvempi tarkoitus selviää tulevissa osissa? Lopussa sitten tuntui, että mentiin hiukan pikakelauksella, kun yli 40 kilometrin taival metsässä hypättiin parissa sivussa. Sellaisesta kärsimyksestä olisi voinut olla pidemmät kuvaukset. Ja mikä ihmeen idea siinä Danielin kasteseremoniassa olikaan? Hämmentävää.

En ole varma, luenko jatko-osia. Toisaalta kiinnostaa, mihin suuntaan tarina kehittyy. Katsotaan.

Arvosanani 3+

Kiitos kustantajalle arvostelukappaleesta.

Muissa blogeissa:

---

Samantyylistä luettavaa:

Sally Green: Puoliksi paha -trilogia

Päivitys Tokion prinsessa -sarjaan

Luin Emiko Jeanin Tokion prinsessa -sarjan toisen osan, Tokion prinsessa - Suuria unelmia. Kansikuvasta klikkaamalla pääset lukemaan arvion molemmista osista.

Päivitys Heartstopper-sarjaan

 Luin kaksi seuraavaa osaa Alice Osemanin Heartstopper-sarjaan, eli volume 2 ja volume 3. Pääset lukemaan arviot kaikista kolmesta lukemastani osasta klikkaamalla ylintä kansikuvaa.

Päivitys Me olimme valehtelijoita - sarjaan

Luin E. Lockhartin Valehtelijoiden saari, joka on esiosa Me olimme valehtelijoita -sarjaan. Kuvaa klikkaamalle pääset postaukseen molemmista osista.

Kummat-trilogia: Eli Brown

 Kummat: Eli Brown. Kuvittanut Karin Rytter. Suomentanut Kaisa Kattelus. Tammi 2022 (Kummat #1)

Englanninkielinen alkuteos (2021): Oddity. Kansi: Karin Rytter.

"Kiehtova fantasialänkkäri kuvitteellisesta Pohjois-Amerikasta

Ensimmäinen osa vauhdikkaasta ja omaperäisestä fantasiasarjasta saa lukijan pidättämään henkeään jännityksestä: pystyykö Clover voittamaan noidan ja pysäyttämään sodan?

Peili joka johtaa toiseen maailmaan, tulitikut jotka voivat pysäyttää ajan, sulkakynä joka kirjoittaa eri kielillä – kummat ovat tavallisia esineitä joilla on epätavallisia ominaisuuksia. Clover Elkin asuu Kenturiovuoristossa ja auttaa lääkäri-isäänsä potilaiden hoitamisessa. Hän on kiinnostunut kummista ja tutkii isältään salaa Poikkeavien esineiden rekistereitä. Salaa siksi, että Cloverin äiti on ollut kummien tutkija ja keräilijä ja kuollut kun Clover oli vauva.

Yhdistyneiden osavaltioiden rajan takana on Ranskan Louisiana ja jännitys maiden välillä kasvaa koko ajan. Clover joutuu pakenemaan kotikylästään isänsä murhaajia. Matkalla kummalogien luo hän kohtaa puhuvan Kukon ja salaisuuksia ahmivan Hatun, ja koko ajan Cloveria jahtaavat roistot, joiden päällikkö on Vuoren noita, rajaseutujen pelottavin olento.

Kaisa Katteluksen upea suomennos lisää lukunautintoa."(Tammi)

Lukunäyte

Oma arvio:

Eli Brownin Kummat on niitä harvoja ns. varhaisnuorten fantasioita, joita lisäsin tänä vuonna lukulistoilleni. Minua kiehtoi ajatus vaihtoehtohistoriallisesta fantasialänkkäristä. Kirjan tajuttoman kaunis kansi suorastaan kutsuu lukemaan.

Hattu pullisteli ja mourusi kuin säkillinen kissanpentuja. Lierille lankesi sylkiusva, kun Hatussa puhkesi kuiskauksien suhina, niin vaimea että siitä oli mahdoton saada selvää. Hatun halu kertoa oli yhtä kiihkeä kuin hänen halunsa kuulla. (s. 219)

Kirja alkaa surullisissa ja dramaattisissa merkeissä, kun 13-vuotias Clover ja hänen lääkäri-isänsä Konstantin joutuvat ryövärijoukon kynsiin. Konstantin saa surmansa ja Clover pääsee pakoon suuntanaan Uusi Manchester, jonne isä kehottaa viimeisillä voimillaan tytärtään menemään. Cloverin on löydettävä Aaron Agate niminen mies. Monien vastoinkäymisten kautta tyttö löytääkin tuon merkillisen miehen luo, jonka asunto on täynnä kummia: poikkeavia esineitä, joita Cloverin äiti Miniver on myös keräillyt ennen kuolemaansa. Cloverilla ja isällä ehti olla riitaa tästä aiheesta, sillä Cloveria myös kiehtoo oudolla tavalla nuo taikavoimia sisältävät esineet, jotka kuitenkin jollain tapaa koituivat hänen äitinsä kohtaloksi. Merkillistä kyllä isä myöntää ennen viimeisiä henkosiaan, että hänen lääkärinlaukussa on yksi kumma, ja että se on välttämätön. Clover ei keksi millään, mikä esineistä olisi kumma, mutta hän varjelee laukkua viimeiseen asti.

Maailman tappavin käärme, pysäyttämätön Nukke ja tulenkestävä tyttö. Hän oli aloittanut matkansa yksin mutta solminut liittoja yllättävien toverien kanssa. (S. 242)

Clover ei tietenkään ole kauaa turvassa Agatenkaan tykönä, sillä Cloverin perässä ovat niin roistot kuin pelottava noita, jota kutsutaan Ompelijattareksi, sillä tämän kerrotaan herättävän henkiin kuolleiden eläimien raatoja, joita tämä on kursinut kokoon ihmelangalla. Clover löytää matkallaan monenlaisia liittolaisia: kukko nimeltä Hannibal on yksi kummista, sillä hän osaa puhua, ja on sotajoukkojen eversti. Nessa-niminen katukauppiastyttö ei ole aluksi kovin luotettava, mutta lopulta korvaamaton apu Cloverille. Onpa lopulta Cloverilla matkassaan myrkkykäärme, jonka puremalla hän itse on immuuni sekä Smalt-nimiseltä kieroilijalta varastettu hattu, joka varastaa ihmisten muistoja sisäänsä. Ompelijattaren kokoon kursima Susanna-nukke näyttää söpöltä, mutta on valtavan voimakas ja pippurinen, suorastaan raivokas. Hänet saa kuitenkin rauhoitettua laulamalla hänelle "Oi Susanna"-laulua.

"Tuleeko sinulle tosiaan ikävä vanhaa lintua?"

"Tietysti tulee." Clover niiskaisi ja oikaisi selkäänsä. "Hannibal valoi minuun rohkeutta."(s. 95)

Kummat on hyvin seikkailullinen kirja, jossa fantasiaelementtejä tuovat nuo merkilliset kummat esineet sekä Tuholaiset, eläimet joita Ompelijatar on kursinut ja herättänyt henkiin. Kirjassa seikkaillaan vaihtoehtoisessa Amerikassa, jossa Yhdistyneillä osavaltioilla ja Ranskan Louisianalla on kytemässä sotatoimet toisiaan vastaan. Tarinassa mainitaan niin Napoléon Bonaparte kuin tarinaan keksityt Sehannaliittoumat, jotka ovat saaneet innoituksensa Amerikan alkuperäisväestöstä. Länkkärimeininkiä tuovat muun muassa vankkurit, saluunat ja ratsut.

Minun täytyy myöntää, että vaikka kirjassa oli paljon omaperäisyyttä, kuten länkkärifantasiamaisuus ja taikaesineet, ei tämä ollut ihan minun makuuni. Sotastrategiasuunnitelmat kyllästyttivät ja ne harpoin ohi. Muutenkin seikkailullisuudesta huolimatta kerronta oli jotenkin liian tylsää minulle, ja tämä lojuikin yöpöydälläni luvattoman kauan keskeneräisenä. Henkilöhahmot eivät oikein jättäneet minuun minkäänlaista jälkeä lukuun ottamatta riehuvaa Susanna-nukkea, joka oli omalla tavallaan hellyttävä. Sotajoukkoja johtava Hannibal-kukko on kyllä hauska ajatuksena, mutta minusta jotenkin rasittava. Päähenkilö Clover oli jotenkin mitäänsanomaton myös, ja alan jo väsyä orpoihin/puoliorpoihin fantasiahahmoihin. Vaikka kirjan kansikuva loistaa upeudellaan, en oikein syttynyt Karin Rytterin suttuisentyylisestä kuvituksesta kirjan sivuilla. Voi olla, etten lue enempää osia tähän sarjaan, sillä minulla on paljon parempaakin luettavaa.

Näky jäi kummittelemaan kaikkien paikalla olijoiden mieleen: epätodellinen lapsi hehkumassa äkillisessä hiljaisuudessa. (s. 324)

Kustantajan ikäsuositus tälle sarjalle on 12+. Itse mieltäisin tämän nimenomaan varhaisnuorten kirjaksi eli vinkkaisin vitos-kutosille. Kirjan paksuus (332 sivua) voi karkottaa heikommat lukijat, mutta toisaalta kuvitus hiukan keventää. Ehkä tätä voisi suositella myös seiskaluokkalaisille, vaikka onkin melko lapsellinen. Uskoisin, että ahmimisikäisille tämä voisi upota minua paremmin.

Arvosanani 3+

Kiitos kustantajalle arvostelukappaleesta.

Muissa blogeissa:

Kirjojen keskellä

Lisään kirjan seuraaviin lukuhaasteisiin:

Seinäjoen kirjasto: 14. Kirjassa ollaan tunturissa tai vuorilla