Lopussa molemmat kuolevat: Adam Silvera. Suomentanut Outi Järvinen. WSOY 2023 (Kuolinhetki #1)
Englanninkielinen alkuteos (2017): They Both Died at the End. Kansi: Simon Prades, Erin Fitzsimmons; Kaisu Sandberg
"Booktok-megahitti, josta on tekeillä Netflix-sarja!
Yksi suurimmista Tiktok-kirjoista ikinä vihdoin suomeksi! Adam Silveran palkittua myyntihittiä rakastavat lukijat ympäri maailmaa. Kirja on unohtumaton tarina kahdesta pojasta, joilla on vain yksi päivä aikaa rakastua.
Kuvittele maailma, jossa ihmiset saavat kuolinpäivänsä aamuna tietää, että alkava päivä tulee olemaan heidän viimeisensä. Tämän hurjan ajatusleikin ympärille Adam Silvera punoo dramaattisen ja syvästi inhimillisen tarinan kahdesta pojasta, Mateosta ja Rufuksesta, joilla ei ole muuta yhteistä kuin se, että he saavat kohtalokkaan puhelinsoiton saman päivän aamuna. Lopussa molemmat kuolevat on pakahduttava rakkaustarina, jonka taustalla tikittää armoton kello: mitä valintoja tekisit, jos tietäisit eläväsi viimeistä päivääsi?"(
WSOY)
Oma arvio:
Siinä on aina vaaransa, kun kovasti hypetetään jotain kirjaa ja sitä luonnehditaan jo kannessa Booktok-sensaatioksi. Oma tyttäreni kehui minulle tätä Adam Silveran YA-kirjaa Lopussa molemmat kuolevat kovasti, hän tosin luki kirjan alkukielellä. Odotin kirjalta siis suuria ja jopa ostin sen jopa itselleni, koska arvostelukappaletta ei minulle herunut (johtuen varmaankin juuri Booktok-sensaation aiheuttamasta pyyntöjen vyörystä.) Nyt voisin jopa ajatella, että olisin voinut ihan hyvin vain lainata kirjan kirjastosta. Noh, tyttäreni saa tämän halutessaan hyllyynsä.
Rojahdan selälleni lattialle. Mulle on annettu yksi päivä aikaa. Ota tai jätä.
Tai ei. Vaikka mä ottaisin, mun pitää silti jättää. (s. 15)
Mitä tekisit, jos saisit tietää kuolevasi seuraavien 24 tunnin aikana? Eikä sinulle kerrottaisi, mihin tulet kuolemaan? Siinä kirjan pääajatus kiteytettynä. On olemassa Kuolinhetki-niminen palvelu, josta soitetaan aina ihmiselle, joka on kuolemassa seuraavan vuorokauden aikana. Puhelun laatu toki vaihtelee sen mukaan, millainen työntekijä on luurin toisessa päässä, mutta yleensä kuolevalle tarjotaan lohtua, listausta lähistön tapahtumista ja mahdollisuudesta viettää viimeiset hetket toivomallaan tavalla. Kuoleva, jota kutsutaan tästä lähtien kirijäksi, saa itse järjestää omat hautajaisensa, määrittää oman hautakivitekstinsä ja hankkia vaikka toivomaansa seuraa Viimeystävä-sovelluksen kautta. Hän voi myös raportoida muille viimeisestä päivästään suosittuun Lähtölaskenta-blogiin.
Mateo Torrez saa ikävä kyllä puhelun. Hänen isänsä makaa sairaalassa koomassa eikä äitiä ole. Hänellä nousee heti huoli isästä ja siitä, miten tämä kokee sen, että herää joskus koomasta maailmaan, jossa hänen poikaansa ei enää ole. Hänen on kirjoitettava kiitosviestit naapureille, joilta on saanut apua, sekä parhaalle ystävälleen Lidialle, jonka Penny-tyttären kummisetä Mateo on. Hänen on ehdittävä käydä vielä isän luona. Mutta Mateo ei saa itseään ulos asunnosta, koska häntä ahdistaa. Viimein hän päättää kirjautua Viimeystävä-sovellukseen, jotta saisi sopivaa seuraa. Kaikkien epämääräisten tyyppien seasta valikoituu toinen kirijä, Rufus Emeterio.
Rufus on juuri pieksämässä ex-tyttöystävänsä uutta poikaystävää, ärsyttävää Narua, kun puhelu tulee. Totta kai mukana olleet ystävät ja Rufuksen sijaiskodin kanssa-asujat Malcolm ja Tagoe järkyttyvät. Rufus päästää Narun pinteestä ja soittaa exälleen Aimeelle, jonka haluaa hautajaisiinsa. Sopii vain toivoa, ettei Naru kieli Aimeelle siitä, mitä Rufus juuri teki hänelle. Mutta niinhän siinä käy, että Rufuksen hautajaiset keskeytyy virkavallan saapumiseen ja hänen on lähdettävä pakosalle. Näkeekö hän enää koskaan ystäviään ja Aimeeta? Hänen on pakko hankkia seuraa Viimeystävä-sovelluksen kautta, ja Mateo-niminen tyyppi vaikuttaa kiinnostavalta. Hänet on vain kuulemma haettava kotoa, sillä hän ei kykene lähtemään ovesta ulos yksinään.
Kuljen kohti kuolemaa jokaisen minuutin myötä. Kohti maailmaa, joka on kääntänyt meille selkänsä. (s. 126)
Kirjassa seurataan Mateon ja Rufuksen viimeistä päivää, jota ylivarovainen ja neuroottinen Mateo meinaa koko ajan jarruttaa, mutta rohkea ja impulsiivinen Rufus potkii eteenpäin. Samalla kirijät oppivat tuntemaan toisensa. Jännitystä lisää se, ettei voi tietää, kumpi kuolee ensin ja mistä syystä. Voivatko he käyttää samaa hissiä? Mitä tapahtuu, kun metro pysähtyy ja siitä sammuu hetkeksi valot? Kannattaisiko olla varovainen, kun ylittää kadun? Lisäjännitystä tuo vielä katkeran Narun kostoaikeet, kun hän lähtee ase kädessään etsimään häntä hakannutta Rufusta, jonka vuoksi hän menetti Aimeenkin. Lisäksi tietenkin nuoret miehet pohtivat sitä, mikä elämässä on tärkeää. Rufus on menettänyt koko perheensä auton suistuttua sillalta jokeen, eikä Mateollakaan ole paljoa ihmisiä jäljellä. Voiko hän salata Lidialta sen, että on kuolemassa?
Tähän aikaan huomenna Lidia postaa, että hänen paras ystävänsä on menehtynyt. (s. 170)
Pidän kirjan ideasta, mutta toteutus ei ollut niin hätkähdyttävä, kuin olisi toivonut. En oikein päässyt sisään siihen surullisuuteen ja traagisuuteen, mitä näiden päähenkilöiden elämäntarinoiden olisi ehkä pitänyt tuoda. En pyyhkinyt silmäkulmiani lopun koittaessa, eikä juuri sydäntäni sykähdyttänyt Mateon ja Rufuksen lähentyminen. Minulle kävi tämän kanssa vähän samanlailla kuin Jason Reynoldsin säeromaanin Minuutin mittainen ikuisuus kanssa: vaikka kaikki se elämän raadollisuus nakattiin silmieni eteen, en kokenut (toivottua) tunnereaktiota. Eikä kyse ole siitä, että olisin kyynistynyt, sillä kyllä minä yhä koen tunteita kirjoja lukiessani. Kaikki eivät vain saa otetta minusta: onko sitten kyse tyylistä, juonesta, tarinan rakenteesta vai kaikkien yhteissummasta - vai mielentilasta. Loppua kohti onneksi kirjan jännite kasvoi, kun alkoi olla viime hetket käsillä ja sain alkaa arvailla, mikä tai kuka vie jomman kumman tai molempien hengen ja näkökulmahenkilöitä vaihtui tiiviimpään tahtiin.
Ihan paskaa, että mä näin äsken unta ihan viimeistä kertaa.
Enkä voinut edes nähdä hyvää unta. (s. 188)
Voi olla, että olen väsynyt sellaiseen kurjuuden maksimointiin YA-kirjoissa: tuntuu, että molemmilla päähenkilöillä oli hirveänä painolastia elämässään, mutta sitten siihen ei oikein päässyt käsiksi, ja lopputulos oli vähän... meh.
Ensi keväänä 2024 suomennetaan sarjan toinen osa, joka on oikeastaan esiosa. Ensimmäinen viimeinen päivä kertoo siitä, miten Kuolinhetki-palvelu syntyy ja ketkä ovat sen ensimmäisiä asiakkaita. Trilogiaan on myös tekeillä viimeinen osa. Aion toki uteliaisuudesta lukea jatko-osatkin. Tästä on myös tekeillä Netflix-sarja, mikä selittänee, miksi tämä suomennettiin juuri nyt, vaikka alkuteos on ilmestynyt jo kuusi vuotta sitten.
Arvosanani 3,5
Tämän kirjan olen ostanut itselleni.
Muualla:
Samantyylistä: