Wesimurin kirous: Mika Muhonen

 Wesimurin kirous: Mika Muhonen. Reuna 2023

Kansi: Jaana Rautio

"Syrjäisessä kylässä tapahtuu kummia. Jokin yliluonnollinen on läsnä ja kylvää kauhua ympärilleen. Anna ja Jasper ostavat punaisen mökin välittämättä saamistaan varoituksista; kyläläisten mukaan talo on kirottu. Kun varoituksissa näyttää olevan perää ja tilanne käy ylipääsemättömän ahdistavaksi, pariskunta pyytää apua ystävältään, etsivä Karviselta.


Mitä lähemmäksi Karvinen pääsee mytologista Wesimuria, sitä enemmän hän joutuu kyseenalaistamaan käsityksiään maailmasta. Hän ei usko yliluonnolliseen, mutta mikään muukaan ei voi selittää tapahtumia. Pahan juurille päästäkseen hänen on palattava kauas Suomen menneisyyteen.

Annan ja Jasperin on valittava, muuttaako pois mökistä vai kohdatako Wesimurin viha.

Wesimurin kirous ammentaa vaikutteita sekä modernista että klassisesta kauhusta ja kansantaruista."(Reuna)

Oma arvio:

Koska vinkkauskokemukseni mukaan nuoret tarttuvat innokkaimmin kauhu- ja jännityskirjoihin, olen aina etsimässä lisää suhteellisen helppolukuisia nuorten kauhukirjoja. Itsekin pidän kauhusta, joten eipä siinä mitään. Olin siis hyvin odottavaisella mielellä, kun näin tämän reilut 100-sivuisen Wesimurin kirouksen ilmestyvän tänä syksynä.

Tämän fantasiaelementtejä hyödyntävän kauhukirjan keskeisenä paikkana on joensuulainen punainen mökki tumman lammen rannalla. Heti kirjan alussa kerrotaan mökkiin ja sen läheiseen lampeen liittyvästä myytistä, jota kutsutaan Wesimurin kiroukseksi. Kirjan päähenkilöt, nuori pariskunta Anna ja Jasper joutuvat kärsimään tämän kirouksen seurauksista ostettuaan kihlajaistensa kunniaksi punaisen tuvan karmivilta pankkiireilta, jotka varoittelevat ostotilanteessa pariskuntaa mökin historiasta. Rakastunut pari ei kuitenkaan ota kuuleviin korviinsakaan moisia huhupuheita.

---Sitten tunnen jälleen otteen jaloissani ja vajoan. Auttakaa, apua, auttakaa! (s. 18)

Kolmas keskeinen henkilö on joensuulainen poliisi Marko Karvinen, joka on kyllästynyt hoitamaan uinuvan pikkukaupungin pikkurikoksia. Hän asuu kaksin Luna-kissansa kanssa menetettyään vaimonsa. Kun myöhemmin Anna ja Jasper alkavat joutua ongelmiin lammessa asuvan hirviön takia, heidän tiensä kohtaavat. Nykyisin yksityisetsivänä työskentelevä Karvinen haluaa jännitystä elämäänsä ja ehdottaa pariskunnalle, että he palkkaisivat hänet tutkimaan pikkukylässä tapahtuneita kauheita veritöitä. Nimittäin sen lisäksi, että Annan unet ovat menneet painajaismaisiksi ja heidän makuuhuoneessaankin on näkynyt outo tumma hahmo, paikallinen lenkkeilijä on kohdannut metsässä joukon raa’asti surmattuja ihmisiä. Eikä kukaan kylässä halua puhua asiasta, vaan kylääkin vaivaa jokin outo tunnelma.

"Kiitos, kun sain tulla. Voin luvata, että pian saatte jälleen olla täällä huoleti. Pian koko kylä on entisellään." (s. 48)

Olisin halunnut pitää tästä kirjasta, mutta jo alkusivuilla jouduin toteamaan, että ei. Ensinnäkin kirjan leffakässärimäinen kirjoitustyyli oli todella luotaantyöntävä. Tosi moni luku nimittäin alkaa yksioikoisesti näin: Jossain päin Joensuun maaseutua. Joensuun keskustassa. Joensuun poliisiasema. Tiinan kotona. jne.

Toiseksi: kirjassa ei ole yhtään nuorta henkilöhahmoa. Jotenkin olettaisin, että nuortenkirjassa kuitenkin olisi myös sellaisia. Tuli mieleen ajatus, onko kirjaa aloitettu ensin aikuisille suunnattuna, mutta sitten päädyttykin kirjoittamaan nuortenkirja. Anna ja Jasper eivät nyt ole toki mikään ikäloppu pariskunta, mutta selkeästi aikuisia kuitenkin ovat.

Ja kolmanneksi: Kirjan juoni on epäjohdonmukainen, sekava ja täynnä aukkoja. Yhtäkkiä metsässä on raadeltuja ruumiita, lopussa sekaan hyppää jokin noita ja järvihirviö tuntee välillä empatiaa ja pelastaa ihmisen pulasta, sitten taas yrittää hukuttaa tämän jne. Anna ja Jasper jäävät lähes statistin omaisiksi hahmoiksi, ja kun heihin ei pääse mitenkään sisälle, on heidän kokemiinsa kauhuihinkaan hankala samaistua. Kaikkien näiden lisäksi kirja vaikuttaa viimeistelemättömältä.

Valitettavasti tämä kirja ei lähde vinkkauspakettiini, sillä en usko nuorten lukijoidenkaan innostuvat tästä.

Arvosanaksi annan tälle 2-

Kiitos kustantajalle arvostelukappaleesta.

Muualla:

--

Samantyylistä:

Jäätävää: A.R.S. Horkka

Univeljet: Sonja Kinnunen

Univeljet: Sonja Kinnunen. Reuna 2017.

Kansi: Emilia Hämäläinen.

"Lumivyöry tappoi kymmeniä ihmisiä. Kaksi poikaa selvisi onnettomuudesta hengissä, mutta vain yhden tiedetään selvinneen. Päivisin nämä 17-vuotiaat pojat, Alex ja Eli, elävät omaa elämäänsä pystymättä tapaamaan toisiaan, mutta heidän yönsä ovat muuttuneet päälaelleen. Uni ei olekaan enää yksityinen lepohetki vaan toinen ulottuvuus, jossa on vakituinen vierailija.

Alexilla on paljon hyviä kavereita ja hän seurustelee koulun halutuimman tytön kanssa. Normaali arki kuitenkin kärsii, kun ajatukset lipsuvat todentuntuiseksi muuttuneissa unissa esiintyvään poikaan, joka ei suostu puhumaan. Elin surullisen katseen taakse kätkeytyy toinen todellisuus. Pojat jakavat maailman, joka muuttaa heidän elämänsä lopullisesti.

Unien oudot maisemat ja hurjat retket tempaisevat lukijan mukaansa vastustamattomasti. Univeljet kertoo paitsi ystävyydestä, uudesta rakkaudesta, mielenterveysongelmista, kiusaamisesta ja tulehtuneista perhesuhteista, myös itsetunnon tärkeydestä." (Reuna)

Oma arvio:

Sonja Kinnunen johdattaa hyvin kauniilla ja vaihtelevan kuvailevalla kerrontatyylillään lukijansa eräänlaiseen unenkaltaiseen välitilaan, jossa kahden eri ulottuvuuden asukkaat, Alex ja Eli kohtaavat. He eivät vielä tiedä, miksi he ovat tavanneet toisensa jo pitkään unimaailmassa. Alex ei myöskään ymmärrä, miksi Eli on niin murheen murtama, ja miksi tämä ei puhu hänelle. Elillä siihen on syynsä, mutta kauaa hän ei enää voi vaieta. Kerronta etenee vuorotellen molemman pojan näkökulmasta.

"Pelkään, että jos puhun, hän katoaa." (s. 23)

Unitilassa ei kuitenkaan olla kaiken aikaa. Univeljet esittelee kaksi erilaista rinnakkaismaailmaa, Newshade-nimisen kaupungin eri ulottuvuudet, joista toisessa, Alexin ulottuvuudessa käy huumekauppa kovimmillaan. Siellä nuorten paras ajanviettopaikka on saastainen vanha purkkatehdas. Tuota kammottavaa paikkaa hallitsee Alexin Medusaksi nimittämä nainen, joka välittää nuorille huumeita ja piikittää itseäänkin. Alex joutuu pian pyytämään naisen apua saadakseen uutta kohuhuumetta, joka vaivuttaa käyttäjänsä koomankaltaiseen uneen jopa pariksi vuorokaudeksi. Alexilla on omat syynsä päästä pitkäaikaiseen uneen - surumielinen Eli, jota hän ei saa päivisinkään mielestään. Alexin kunnollisen täydellinen tyttöystävä Lisa alkaa jo epäillä jotakin, kun hänen poikaystävänsä tuntuu aina olevan muissa maailmoissa.

Oletko odottamassa minua, kun suljen jälleen silmäni? (s. 29)

Elin ulottuvuudessa menee nuorisolla hiukan paremmin, mutta Elin elämä ei ole kovin auvoisaa. Hänen tiedemies-isänsä viettää kaiken aikansa laboratoriossaan eikä huomaa poikaansa, kun taas mielenterveysongelmista kärsinyt äiti on lähtenyt Elin ollessa pieni. Kaiken kurjuuden huipuksi Eli on joutunut järjestelmällisen koulukiusaamisen uhriksi. Devan joukkoineen eivät harrasta mitään pikkutönimistä, vaan he pelaavat kovaa peliä. Tämä kaikki on Elin surusilmäisyyden syynä. Kunnes hän tapaa pelastajansa, Alexin.

Kuva: Pixabay

Nousen ylös ja juoksen.

Juoksen, koska tunnen lumen jalkapohjissani.

Juoksen, koska kukaan ei jahtaa minua.

Hymyilen, koska kukaan ei näe sitä.(s. 144)

Tämän kirjan idea on erittäin kiehtova, etenkin alun unijaksot ovat ihanan utuisia ja viipyileviä, tosin jossain vaiheessa unien tapahtumat menevät melko sekaviksi. Minulle tulee niistä hiukan mieleen Veronica Rothin Outolintu-trilogian simulaatiojaksot. Unissa olevista ovista minulle taas tulee mieleen Kerstin Gierin Unien kirjat -trilogia, jossa myös seikkaillaan unissa, jotka löytyvät ovien takaa. Univeljissä ovet eivät ole kuitenkaan niin keskeisessä asemassa. Pidän myös kovasti kirjan rinnakkaismaailma-asettelusta, vaikka olisin hiukan enemmän kaivannut Newshaden eri puolten erojen kuvailuja. Nyt ne eivät hirveästi erottuneet minulle.

Yksi katse. Kylmät kasvot ja pään pudistus.

Älä mene. (s.192)

Alexin ynseät ajatukset tyttöystäväänsä kohtaan on melko ilkeää, mutta toisaalta rehellistä: jos ei rakasta toista, ei sitten rakasta. Toisaalta eivät asiat ole niin mustavalkoisia, ja Alex joutuukin painimaan tunteidensa kanssa, sillä tokihan hän välittää Lisasta. Alexin vankkumattomuus Elin suojelijana ja pelastajana on suloista. Poikien rakkaus on kuvattu hyvin tunteikkaasti, joskin välillä hiukan överirajoja hipoen.

Ensimmäinen kerta ikuisuuksiin, kun oikeasti haluan olla hereillä enkä paeta uniin. (s. 320)

Elin surullisuus ja tilanteen ankeus meinaa välillä käydä turhankin ankeuttavaksi lukea, ja muutenkin koko kirjan yleissävy on melko synkkä. Elin äiti on hyvin äärimmäisyyksiin menevä, hullu tiedenainen, josta tulee ihan mieleen hirviön luonut Victor Frankenstein Mary Shelleyn teoksesta. Hiukan sama asetelma tässä kirjassa onkin, vaikka Eli ei mikään hirviö olekaan.

Kirjan juoni on minusta hyvin kekseliäästi rakennettu, vaikka täysin aukoton se ei ole. Myöskin jotkut kömpelöt lauserakenteet häiritsivät minua. Jännitin kovasti, millaiseen loppuratkaisuun tarina päättyy. Sinänsä se ei yllättänyt minua, mutta olisin kuitenkin toivonut erilaista ratkaisua. Suosittelen kirjaa erityisesti yli 15-vuotiaille nuorille, jotka haluavat sukeltaa unien utuiseen maailmaan. Kirja käsittelee myös hienolla tavalla rohkeutta ja uskallusta olla oma itsensä. Se punnitsee taitavalla tavalla ystävyyden ja rakkauden voimaa.

Arvosanani 4-

Tämä kirja on arvostelukappale, kiitos kustantajalle.

Univeljet muissa blogeissa: 

En löytänyt vielä muita bloggauksia.

Samantyylistä luettavaa:

Unien kirjat -trilogia: Kerstin Gier (unimaailmat)

Tiimalasi-trilogia: Gena Showalter (rinnakkaistodellisuudet)

Where Futures End: Parker Peevyhouse (rinnakkaistodellisuudet)

Firebird-trilogy: Claudia Gray (rinnakkaistodellisuudet)

Nokkosvallankumous: Siiri Enoranta (poikarakkaus, fantasia)