Nousu: Nicholas Binge

 Nousu: Nicholas Binge. Suomentanut Laura Kataja. Bazar 2024

Englanninkielinen alkuteos (2023): Ascension. Kansi: Harper Collins Publishers / Jussi Jääskeläinen

"Nicholas Bingen kauhutrilleri Nousu vie kohtalokkaalle retkelle mystisen, keskeltä valtamerta nousseen vuoren huipulle.

Valtava, lumen peittämä vuori on ilmestynyt tyhjästä keskelle Tyyntä valtamerta. Kukaan ei löydä vuoren olemassaololle selitystä, joten salaperäinen järjestö palkkaa fyysikko Harold Tunmoren selvittämään vuoren mysteerin.

Harold tiimeineen ei pysty kuvittelemaankaan, mitä kaikkea he kohtaavat vuoren huippua kohti kiivetessään. Mitä korkeammalle tiimi kapuaa, sitä vähemmän asiat vaikuttavat luonnollisilta. Aika kulkee epätavallisesti, minuutit muuttuvat tunneiksi ja tunnit päiviksi. Tiimin jäsenet alkavat menettää muistonsa ja vainoharhaisuus leviää heidän joukossaan.

Vaaroista huolimatta ryhmä kokee kummallista paloa saavuttaa vuoren huippu. Sitä kohti edetessään Harold joutuu kuitenkin pohtimaan, odottaako perillä ihmiskunnan mahtavin tieteellinen löytö vai hänen oma tuhonsa? Nicholas Bingen Nousu kaappaa mukaansa kauhistuttavalle matkalle kohti salaperäisen vuoren huippua ja iskee tajuntaan kuin hakku jäiseen kiviseinämään." (Bazar)

Lukunäyte

Oma arvio:

Viihdekirjapainotteisen kesän jälkeen on ihana tarttua välillä ehtaan scifiin. Tai oikeastaan kauhunsekaiseen ja jännärimäisesti etenevään scifiin. Nicholas Bingen Nousu kiinnitti heti huomioni, sillä tykkään juuri tällaisista genrekummallisuuksista. Kirja oli vuoden 2023 Goodreads Choice Awards -äänestyksessä vuoden parhaan scifikirjan kategoriassa.

Benjamin Dunmoren erikoislaatuinen veli on kadonnut mystisesti 29 vuotta sitten. Harold Dunmore oli hyvin arvostettu tutkija, suoranainen nero, ja hänen erikoinen, nepsy-piirteinen käyttäytymisensä ei jäänyt keneltäkään huomaamatta hänen lapsuudessaan. Ben ja hänen siskonsa Poppy eivät koskaan tunteneet kunnolla veljeään, joka lähti nuorena opiskelemaan lääkäriksi, mutta lopetti työnsä lääkärinä ja matkusteli ympäri maailmaa tutkimassa milloin mitäkin kiinnostavaa. Hämmästyksekseen Benin teini-ikäinen tytär Harriet, joka oli Haroldille tärkeä, sai kolme hyvin kummallista kirjettä sedältään tämän katoamisen jälkeen. Mikään kirjeissä ei tuntunut käyvän järkeen.

Sitten Ben kuulee eräältä ystävältään, että Harold olisikin elossa. Hän oli nähnyt ihan samannäköisen miehen eräässä psykiatrisessa sairaalassa. Ben ällistyy tosissaan, sillä he olivat jo luopuneet toivosta, että Haroldia koskaan löytyisi. Ja totta tosiaan, St. Brigitin sairaalasta löytyy tuttu henkilö, jonka katse on kuitenkin oudon tyhjä, ja joka höpisee jotain outoa muurahaisista. Ben ehtii käydä veljensä luona muutamia kertoja todistamassa tämän pelottavia psykoottisia kohtauksia, ennen kuin surulliset uutiset kantautuvat Benin korviin: Harold on riistänyt hengen itseltään. Benin nappama nahkasalkku sisältää joukon kirjeitä, jotka on yllättäin kaikki osoitettu Harrietille. Niistä puuttuu nuo kolme kirjettä, jotka on lähetetty Benin tytölle aiemmin. 

Sen kutsuminen vain vuoreksi olisi vääryys. Se on vuoren muotoinen ja hahmoinen, nousee vallitsevana meren ylle ja kohoaa pilvetöntä sinistä taivasta kohti. Se näyttää olevan kalliota, samojen geologisten työntö- ja vetovoimien muodostama, jotka luovat kaikki vuoret planeetallamme. 

Mutta sen koko! Voi Luoja, Hattie, koko! (s. 62)

Haroldin kirjeiden kautta koetaan kaikki se hämmennys ja kauhu, mitä hän on kokenut ennen psykiatriselle osastolle joutumista. Miten hänet kutsutaan yllättäin salaiseen tapaamiseen miehen kanssa, joka osaa jostain syystä ennustaa tulevia tapahtumia. Ja miten tämä lopulta sekoaa ja ampuu itsensä. Järkyttynyt Harold saa kuulla mystisestä vuorenjärkäleestä, joka on ilmestynyt yhtäkkiä, kuin tyhjästä, keskelle valtamerta. Ja miten ensimmäisestä retkikunnasta palasi elävänä vain kaksi ihmistä heidän yritettyään kiivetä ylös tuota vuorta. Haroldia ei kiinnosta lähteä uhraamaan henkeään moisen vuoren vuoksi, mutta kun hän saa kuulla, että toinen hengissä olevista on hänen ex-vaimonsa Naoko, hänen on pakko lähteä.

Perusleirissä Haroldille jo alkaa valjeta, miten isosta projektista on kyse. Mukaan uuteen retkikuntaan lähtee kokenut vuorikiipeilijä, joukko eri alojen huippututkijoita ja aseistettuja sotilaita. Mihin ihmeeseen aseita tarvitaan tyhjällä vuorella? Miksi Naoko alkaa kirkua nähdessään ex-rakkaansa? Miksi tuntuu, ettei seurueelle kerrota läheskään kaikkea?

Kirjeissä Harold raportoi heidän etenemistään ylöspäin, kuvailee tuntemuksiaan ja tapahtumia seurueen jäsenten kesken. Välillä hän palaa menneisyyteen ja muistelee aikaa, kun hän tapasi Naokon, kuinka he rakastuivat ja alkoivat sijaisvanhemmiksi eräälle pikkuiselle pojalle. Jotain kipeää ja arkaa liittyy Naokon ja Haroldin suhteen päättymiseen, eikä hän ole valmis sitä heti kirjeissään paljastamaan.

Tämä vuori - se hylkää kielen. Tekee sen kyvyttömäksi. Kaikki mitä jää jäljelle on täydellinen epäusko, ja lähes uskonnollinen kunnioitus. (s. 94)

Vuorella niin aikakäsitys kuin ihmisten käytös alkaa muuttua, mitä ylemmäksi he pääsevät. Konflikteja tulee ja monia asioita alkaa paljastua. Haroldin kirjeistäkin voi päätellä, että hän ei ala pysyä loppua kohti ajankulusta kärryillä ja päiväykset alkavat heitellä miten sattuu. Mitä ihmettä tuolla vuorella tapahtuu? Olin jatkuvasti hämmennyksen vallassa ja odotin uusia johtolankoja siitä, miksi he ylipäätään olivat tuolla vuorella. 

Mutta silti jokin käski minun liikkua. Ja sillä hetkellä tajusin jotakin ihanaa. Koko alun kömpelö paniikki oli mennyt ja jäljellä oli vain sokeuteni ja pelkoni, ymmärrys tuli kuin isku palleaan.

Halusin elää. (s. 156)

Nousu piti minua kyllä otteessaan hyvin tehokkaasti - kirjaimellisesti koko nousun ajan. Pidän kovasti aikaulottuvuuksilla leikittelevästä scifistä ja tässä sitä puolta on sopivassa määrin. Ihmisten muuttuva käytös ja pelottava uhkan tuntu toi kirjaan sopivan kauhumaisen tunnelman. Toisaalta jännityksen seassa on myös monenlaista pohdintaa elämästä, uskonnoista ja ylipäänsä siitä, mitä me ihmiset olemme täällä maapallolla. Olemmeko me joillekin kuin muurahaisia, jotka voi tuosta noin vain liiskata kengän alle? Loppua kohti odotin kuumeisesti, pääsisivätkö tyypit huipulle asti ja mitä siellä odottaisi. Olin ehkä hivenen pettynyt loppuratkaisuun, sillä se tuntui ehkä turhan ilmeiseltä ja helpolta vastaukselta. Pidin kuitenkin siitä, miten kaikki kiteytyi noiden kirjeiden kautta lopuksi Benin loppusanoihin, jotka loivat hämmentävän illuusion siitä, että kirja olikin ollut autofiktiota.

Annan tälle arvosanaksi 4+

Kiitos kustantajalle arvostelukappaleesta.

Muualla:

--

Samantyylistä:

Jeff VanderMeer: Eteläraja-trilogia

Josh Malerman: Punainen piano

Jättiloikka Jan Valkoselle: Mikko Koiranen

 Jättiloikka Jan Valkoselle: Mikko Koiranen. Myllylahti 2023

Kansi: Karin Niemi

"Jättiloikka Jan Valkoselle on toiminnantäyteinen nuortenromaani täynnä uskallusta ja marraskuun pimeyttä mutta myös iskunkestävää ystävyyttä ja huumoria.

Jan Valkonen, 16-vuotias lieksalaisnuori, on toivottoman ihastunut Nitaan, mutta kaikki lähestymisyritykset jäävät puolitiehen. Hän saa kuitenkin selville, että Nita on kuolemanvakavasti masentunut eikä halua ottaa minkäänlaista apua vastaan. Lieksassa pitää majaansa myös kylähullun maineessa oleva Ihmenainen, jonka huhutaan antaneen monelle paikalliselle nuorelle lähes yliluonnollisia kykyjä näiden harrastuksissa. Voisikohan Ihmenainen auttaa jotenkin myös Nitaa?

Ihmenainen on kuitenkin kadonnut, ja Nita on saamassa poikaystävän Pyrtsistä, väkivaltaisesta kovanaamasta. Ja mitä pidemmälle Jan Ihmenaista etsiessään pääsee, sitä suuremmat asiat ovat pelissä – lopulta koko maailman kohtalo."(Myllylahti)

Oma arvio:

Tämäpä oli vallan mukava yllätys, tämä Jättiloikka Jan Valkoselle. Pidin Mikko Koirasen aiemmasta nuortenromaanista Nauhoitettava ennen käyttöä ja odottelinkin, mitä tämä hänen uutukaisensa pitäisi sisällään.

"Kaiken pitää olla teillä aina...paremmin. Joko paremmin kuin aiemmin. Tai paremmin kuin toisilla. Te ette osaa olla." (s.211)

Kirjan tapahtumat sijoittuvat tällä kertaa Oulun sijasta Lieksaan, itselleni täysin tuntemattomaan kaupunkiin. Lieksa tunnetaan Kolin kansallispuistosta, ja kirjassa tuo kaunis maisemapaikka onkin hyvin tärkeässä roolissa. Monenlaista ehtii kuitenkin tapahtua, ennen kuin pääsemme sinne asti. Päähenkilö Jan Valkonen on poliisin poika ja on aloittamassa juuri isän opastamana autokoulun ajoharjoittelut, jotta saisi poikkeusluvalla ajokortin jo 17-vuotiaana. Matka amikseen on ihan turkasen pitkä mopolla, joten ajokortti tulisi todella tarpeeseen. Autokoulun lisäksi muutakin on meneillään: Jan on ihan tuhottoman ihastunut tummiin pukeutuvaan Nitaan, joka kuitenkin on hyvin erityylinen kuin Jan.

Janin harmiksi hänen suurin vihollisensa Pyrtsi näyttää saavansa Nitan haaviinsa. Jan tietää Pyrtsistä asioita, joita kaikki eivät tiedäkään. Se liittyy hänen isosiskoonsa, eikä senkään vuoksi Jan halua, että Nita olisi missään tekemisissä Nitan kanssa. Miten nörttikaverinsa Lukan kanssa liikkuva Jan saa Nitan huomion, kun ei pojalla ole oikein sana hallussa eikä itseluottamuskaan kohdillaan. Jan ihmettelee Lukaa, josta on yhtäkkiä sukeutunut tosi päämäärätietoinen eSporttaaja, joka on päättänyt jättää koulunkin pelaamisen takia kesken ja keskittyä peliuran luomiseen. 

En mie usko että kukaan voi oikeesti auttaa, Nita oli sanonut. Ja kaikkein vähiten toisten päiväkirjoja lukevat kusipäät. Vieläkin vihlaisi. (s. 125)

Kun Jan saa selville (luettuaan vähän niinkuin ilman lupaa Nitan päiväkirjaa), että tyttö on tosi masentunut ja hänellä on itsetuhoisia ajatuksia, hän haluaisi tosissaan auttaa tyttöä. Mutta miten? Pyrtsi pyörii haitoilla eikä Janilla itselläkään ole avainsanoja masennuksesta toipumiseen. Sitten hän tulee ajatelleeksi kylän Ihmenaiseksi kutsuttua Tarua, jonka on kerrottu antavan muutamille tyypeille apua voimillaan. Voisiko Taru auttaa Nitaa unohtamaan synkät ajatuksensa ja saamaan elämänhalun takaisin? Mutta Taru tuntuu kadonnen kuin maan nielemänä, ja Janin on etsittävä kylähullun maineessa olevaa Ihmenaista ja saatava Nita suostumaan parannettavaksi. Sitä varten Janin on kerättävä hurjasti rohkeutta ja uhmata Nitassa roikkuvaa Pyrtsiä.

Mikä on tämä Ihmenainen ja onko hänellä oikeasti parantajan kykyjä? Edessä on hyvin seikkailullinen road trip syrjäiseen tukikohtaan, eikä vauhtia ja vaarallisia tilanteita puutu. 

"Mää oon luullu että sää oisit fiksumpi... Että mun poika ymmärtäs, että noin ei vaan tehä." (s. 120)

Minä pidin kovasti tästä juonivetoisesta ja lupsakalla otteella kirjoitetusta kirjasta, jota voin suositella erittäin kovasti erityisesti yläkouluikäisille pojille. Janin seikkailujen lomaan on ujuttautunut myös mielenterveys-teemaa, joka ei kuitenkaan vie liikaa tilaa toiminnalta. Kiva lisä on autolla ajamiseen liittyvät tiedonjyväset, joita Jan joutuu opettelemaan käytännössä myös ilman isänsä apua. Jan tulee sählänneeksi muutamaan kertaan, ja saa poliisi-isältään nuhdesaarnoja. Kirjan loppu on hyvin jännityspitoinen ja sekoittuupa soppaan lisäksi maagisen realismin aineksia.

Arvosanaksi annan 4+

Kiitos kustantajalle arvostelukappaleesta!

Jättiloikka Jan Valkoselle muualla:

Kirjafile

Lastenkirjahylly

Lieksan lehti

Samantyylistä luettavaa:

Saakelin sieppaus: Mikko With

Pitkä ja komee: Tuula Kallioniemi

Rocky, Rauha ja rakkaus: Hanna Kökkö

Nauhoitettava ennen käyttöä: Mikko Koiranen

Ihan mieletön juttu -sarja: Hank Green

Ihan mieletön juttu: Hank Green. Suomentanut Kaisa Kattelus. Tammi 2019. (Ihan mieletön juttu #1)

Englanninkielinen alkuteos: An Absolutely Remarkable Thing. Kansi: Laura Lyytinen/ iStockphoto

"Scifillä maustettu hauska ja koukuttava kuvaus tubemaailman koukeroista

Suositun tubettajan esikoisromaani on viihdyttävä scifi-mysteeri, joka sivuaa painavia ja ajankohtaisia teemoja: kuinka sosiaalinen media muokkaa keskustelukulttuuria ja kuinka julkisuus on oma maailmansa, jolla ei ole juurikaan tekemistä todellisuuden kanssa. Parikymppinen taideopiskelija April May asuu New Yorkissa yhdessä kämppiksensä, on-off-tyttöystävänsä Mayan kanssa. Eräänä aamuyönä April törmää jalkakäytävällä seisovaan jättiläismäiseen patsaaseen. Hän nimeää patsaan Carliksi ja kuvaa siitä ystävänsä Andyn kanssa videon, jonka Andy jakaa YouTube-tilillään. Seuraavana päivänä videosta on tullut viraali-ilmiö ja Aprilista somejulkkis.

Käy ilmi, että Carleja on ilmestynyt kymmeniin kaupunkeihin eri puolille maapalloa. Aprilin odotetaan selvittävän Carlien salaisuus: mistä ne ovat tulleet ja mitä ne tarkalleen ottaen meiltä haluavat. Pian hän joutuu huomaamaan, kuinka kuuluisuus asettaa vaakalaudalle hänen ihmissuhteensa, turvallisuutensa ja identiteettinsä – koko hänen elämänsä."(Tammi)

Oma arvio: 

(Huom! Arviossani on  joitakin lähes suoria lainauksia Oulun kaupungin nuoret -IG-tilille (@kirjastogram) tekemästäni kirjavinkkauksesta.)

Kuuluisan YA-kirjailija John Greenin veljen Hank Greenin esikoiskirjassa parikymppinen tubettaja April May törmää kotikaupungissaan New Yorkissa eräänä päivänä omituiseen, jättimäiseen patsaaseen, josta hän tekee ystävänsä Andyn kanssa You Tube -videon.  Aprilista tulee Carl-videoidensa ansiosta somejulkkis, ja hän saa kokea sen aiheuttamat hyödyt ja haitat. Selviää myös, että Carl-patsaita on alkanut putkahdella muihinkin maailman kaupunkeihin. Kirjan alkuasetelma patsaineen tuo muuten kovasti mieleen Sylvain Neuvelin Themis Files -trilogian alku, jossa avaruudesta putkahtaa maan pinnalle patsaiden sijaan jättiläisrobotteja.

Carl ei tunnu ihan tavalliselta patsaalta, vaan oudon lämpimältä ollakseen metallia. Tästä Carlin mystisestä materiaalista kiinnostuu yliopisto-opiskelija Miranda, jonka ilmestyminen kuvioihin edesauttaa Aprilin ja hänen tyttöystävänsä Mayan välirikon syntymistä.

Re. Oliko se siis lämmin?  

April,

ne ominaisuudet joita kuvaat...kovuus, resonoivuus, kiilto, paino, äärimmäisen alhainen lämmönjohtokyky, ne eivät kuulosta pelkästään omituisilta vaan mahdottomilta. Tietojemme mukaan ei ole olemassa mitään materiaalia, jolla olisi kaikki nämä ominaisuudet. On vaikea kuvitella että sellaista materiaalia edes voisi olla olemassa.--- (s. 69)

Carl pyytää erilaisia alkuaineita omintakeisilla koodeillaan, joita hän ripottelee esimerkiksi Queenin biisistä kertovalle Wikipedia-sivulla, ja jonka nokkelat Andy, Miranda ja April huomaavat. Kun Carl on saanut haluamansa aineseoksen, häneltä ja kaikilta muilta patsailta ympäri maailman irtoaa toinen käsi. New Yorkin Carlin käden katoamisen April pääsee omin käsin todistamaan. Patsaan käsi nimittäin ottaa jalat alleen ja kipittää karkuun. 

"Miksi pelastit minut?" kysyin kädeltä.

Se ei tehnyt mitään. (s. 266)

Ihmiset ympäri maailman alkavat nähdä samaa unta, jossa täytyy selvittää erilaisia koodeja. Perustetaan jopa erilaisia yhteisöjä, joissa yhdessä mietitään koodien muodostumista. Ihmisten elämä on kuin tosielämän pakopeliä. April huomaa pian, että hänen uni poikkeaa  kuitenkin muiden unista, sillä siinä esiintyy myös kaupunkiin laskeutuva Boeing 767 -lentokone. Onko April valittu, ja miksi juuri hän? Tuntuu, kuin Carl suojelisi häntä. Carlien tulo synnyttää luonnollisesti myös vastarintaliikkeen nimeltä Turvaajat, jotka ajattelevat Carleilla olevan pahat aikeet. Kun Aprilin omaan makuuhuoneeseen ammutaan viereisestä rakennuksesta, hän tajuaa, kuinka suuressa vaarassa hän on. Lisää kauheuksia on tulossa...

1. Carl oli elävä

2. Carl tiesi kuka olin.

3. Carlilla oli ainakin kaksi toivetta.

              1. Että minä en kuole.

                            2. Että minä en ota kuvaa sen 

          irtokädestä. (s. 263)

Ihan mieletön juttu on kirja, jossa on April Mayn kirjoittama raporttimainen kirja sisällä. Kirjan lopun traagisten tapahtumien jälkeen Aprilin ystävä Andy kirjoittaa kirjan viimeisen luvun, jossa paljastuu yllättävä käänne. Tämä käänne petaa melko varmasti ilmestyvän jatko-osan mahdollisuutta.

Hank Green sekoittaa kirjassaan mahtavasti scifiä, some-maailman kiemuroita ja ihmissuhdesotkuja. Valitettavasti henkilöhahmojen väliset selkkaukset jäävät hiukan pinnallisiksi ja epämääräisiksi. Aprilin ja Mayan suhde on esiteltykin hyvin sekavaksi kämppis/rakkaussuhteeksi, mutta lisäksi soppaa sekoittaa hämmentävä Andyn ja Aprilin ystävyyssuhde ja Aprilin säätö vetävännäköisen Mirandan kanssa. Näitä kirjailija olisi voinut selventää ja niihin hiukan panostaa enemmän. Kirjaa suosittelisin ehkä noin 15-vuotiaista eteenpäin. 

Arvosanani 4-

Tämä kirja on arvostelukappale, kiitos kustanjalle. 

Muissa blogeissa ja vlogeissa:

Bibbidi Bobbidi Book (Lokakuun luetut/ 14:37)

 

Lisään kirjan myös Scifi-haasteeseen. 

 

Loistavan hullu hanke: Hanke Green. Suomentanut Kaisa Kattelus. Tammi 2021 (Ihan mieletön juttu #2)

Englanninkielinen alkuteos (2020): A Beautifully Foolish Endeavor. Kansi: Laura Lyytinen, iStockphoto

"Scifi-mysteeri, joka viihdyttää ja haastaa ajattelemaan

Hank Greenin Ihan mieletön juttu -esikoisteoksen upea jatko-osa, yhtä aikaa vauhdikas scifimysteeri ja pureva yhteiskuntakritiikki, joka uskaltaa kyseenalaistaa ajatuksemme vapaudesta, tulevaisuudesta ja siitä, kuinka suhtaudumme tuntemattomaan.

Carleiksi nimetyt robottipatsaat katosivat yhtä äkisti kuin saapuivatkin – hetkessä. Ne saivat Maassa aikaan tuhoa pelkällä olemassaolollaan, jonka yhtenä seurauksena oli patsaiden löytäjän April Mayn äkkikuuluisuus ja ennenaikainen kuolema.Kuukausien kuluessa Aprilin ystävistä alkaa tuntua, etteivät he saa koskaan tietää mitä Aprilille todella tapahtui. Mutta yllättäen heidän tielleen alkaa tippua outoja vihjeitä, jotka saavat heidät epäilemään vahvasti, että April saattaa sittenkin olla elossa. Totuuden ja Aprilin etsinnän keskellä jokin tuntuu kasvavan, voima, joka haluaa vangita ihmiskunnan tietoisuuden ja kontrolloida todellisuutta…"(Tammi)

 Oma arvio: 

Niinhän siinä sitten kävi, että jatko-osahan se tupsahti parin vuoden viivellä Hank Greenin esikoisteokselle Ihan mieletön juttu - ihan niin kuin arvelinkin. Aika huikea jatko-osa tämä onkin. En ollut ihan hirveän myyty ensimmäisestä osasta, mutta kun olin päässyt tämän kakkososaan kunnolla sisään, tämä onkin vallan viihdyttävä ja nerokas jatko-osa. Mitä jatko-osat eivät monestikaan ole.

***Jos et halua lukea spoilereita, suosittelen skippaamaan postaukseni.***

Viime osahan loppui siihen, että kaikki uskoivat somevaikuttaja Aprilin kuolleen tulipalossa. Näin uskovat myös hänen ystävänsä Andy, tyttöystävä Maya ja Miranda, jonka kanssa Aprililla kerkesi myös olemaan sutinaa. Mutta kaikilta piilossa, hylätyssä pubirakennuksessa avaruudesta tupsahtanut älyn muoto, jota Carliksi kutsutaan, onkin kaikessa hiljaisuudessa kursinut pahoin palaneen Aprilin kuntoon käyttäen häneen tuota hyvin erikoista materiaalia, joka ei ole ihan metallia eikä muoviakaan. Carlin täytyy pikku hiljaa saada Aprilin ystävät tämän luo, ja sitä varten hänellä on hyvin nerokas keino.

"---Minusta tuntuu, että Carlien lähteminen ei ollut loppu. Minusta tuntuu, että se oli alku."(s. 107)

Andy yrittää pitää yhä pystyssä podcastiaan yhdessä Robinin kanssa. Tuntuu, että ihmiset yhä kaipaavat Unta, joka vei heidät aivan uudenlaiseen virtuaalitodellisuuteen. Niinpä on kehitelty toinen toistaan omituisempia todellisuuspelejä, joissa tyypit suorittavat erilaisia annettuja tehtäviä. Yksi niistä on Kala, jossa viestit tulevat WhatsApp-sovellukseen. Andy ei ole kiinnostunut todellisuuspeleistä, mutta joutuu eräänlaiseen sellaiseen, kun hänen eteensä osuu sattumalta omituinen kirja, joka näyttää tietävän hänestä kaiken ja kirjoittaa itse itseään sitä mukaa, kun Andy on tehnyt kirjan määräämän edellisen tehtävän. Andyn tehtävät liittyvät lähinnä rahan sijoittamiseen, ja pian hän huomaa omistavansa melkoiset tuotot. Ne hänen täytyy sijoittaa lopuksi mystiseen Altusiin, jolla on kehitteillä jotain hyvin erikoista ja mullistavaa. Harmi vain, että Altusia johtaa Andyn verivihollinen Peter Petrawicki, joka aiemmin vastusti Carleja etujoukoissa.

---Mutta muista, ettet saa kertoa minusta kenellekään. Kertominen tekisi lopun Hyvistä ajoista. (s. 119)

Hyvien aikojen kirja, josta löytäjä ei saa hiiskua kenellekään, ilmestyy myös Mayalle. Ja aika monelle muullekin loppujen lopuksi, mutta ei siitä enempää. Lopulta kirja johdattaa Mayan Aprilin ja apinan kroppaan sijoittuneen Carlin luo, eikä Maya ole uskoa silmiään, kun tapaa uudestisyntyneen Aprilin. Puolet hänen kasvoistaan on oudon valkoiset ja hänen raajansakin ovat tuota ihmeellistä ainetta. Aprililla tuntuu olevan myös erikoinen yhteys Carlin järjestelmien kanssa ja hänellä on sitä myöten uusia kykyjä. Carl kuitenkin kertoo kaksikolle, ettei vaara ole ohi: sillä aikaa kun Carl on onnistunut levittämään älynsä ympäri planeettaa, myös hänen veljensä, jolla ei ole kovin hyvät aikomukset, on valtaamassa planeettaa. Se on eräänlainen testi: älykäs järjestelmä, jota Carl veljekseen kutsuu, on havainnut että planeetan ihmiset ovat tuhoamassa itse itseään ja nähnyt heidän haavoittuvuuden. Jos April, Maya ja Carl eivät pysty osoittamaan veljen olevan väärässä, ihmiset menetetään lopulta vieraan älyn valtaan, joka kontrolloi kaikkia ja kaikkea.

Älä kerro tästä kenellekään. Älä postaa tästä Instagram-stooria, älä tviittaa tai soita tästä kaverille. Tämä on maaginen kirja, mutta taikuus tepsii vain sinuun ja vain, jos kukaan muu ei tiedä. --- (s.146)

Miranda saa houkuttelevan kutsun saapua haastatteluun Altusin työntekijäksi. Yhtiön tavoitteista ei vielä tiedetä juuri mitään, ja Aprilin haastattelukin on hyvin hämmentävä. Hänen on lennettävä yksityiskoneella muutaman muun haastateltavan kanssa Puerto Ricoon. Mutta Altusin päämaja ei olekaan siellä, vaan keskellä Karibiaa, Val Verdessä. Mirandalla on hyvin outo olo heti paikan päälle saapuessaan. Vielä enemmän hän hämmästyy, kun itse Petrawicki ilmestyy häntä vastaanottamaan. Tulijat saavat pian kuulla Altusin kehittelemästä mielettömästä virtuaalimaailmasta nimeltä Altus Avoin Avaruus, jota he saavat heti testata. Se on hyvin hämmentävä kokemus. Mirandasta tuntuu, kuin hän olisi takaisin Unessa. Altus avaruus on vähän samantyyppinen kuin Minecraft, eli siellä luodaan asioita ja niitä voi sitten panna myyntiin ja ansaita AltaCoineja, omaa kryptovaluuttaa. Juuri sitä samaa, mihin Hyvien aikojen kirja neuvoi Andya sijoittamaan rahansa.

Hyvin pian Avoin Avaruus julkistetaan maailmalle, vaikka se ei olekaan vielä valmis. Kaikki eivät nimittäin välttämättä onnistu pääsemään tuohon virtuaalimaailmaan. Eräs Mirandan työkavereista saa kokea hyvin ikävän kokemuksen, sijoiltaanmenon, jonka jälkeen hän ei tule koskaan pääsemään Altus Avaruuteen. Miranda yrittää ottaa yhteyttä ystäviinsä salakuljettamallaan kännykällä, mutta jäätyään rikkeistään kiinni huomaan päätyvänsä sellaiseen tehtävään, josta ei ole enää poispääsyä. 

Minua ei ollut tuotu tänne töihin. Minut oli tuotu tänne vangiksi. (s. 322)

Andy  on yksi mullistavan Avoin Avaruuden ensikäyttäjistä. Viisikymmentä eniten AltaCoineja tienannutta pääsee ensimmäiseksi mullistavaan Premium Avaruuteen, johon Andy keinottelee itsensä. Paluuta normaaliin ei ole. Premium avaruudessa on mahdollista oppia eri asioita toisen ihmisen kautta, kokemalla toisen kokemuksia. Miten mullistavaa on oppia soittamaan pianoa yön aikana, oppia puhumaan sujuvaa espanjaa jne. Andy ei voi enää vastustaa uutta todellisuutta, ja tämä uhkaa muun muassa pilata tämän vireillä olevan suhteen Bex-nimiseen naiseen.

Jotta en selostaisi ihan koko kirjan juonta, tiivistän loppukaneettini tähän. Tarinan edetessä Carl, Andy, Maya ja April yhdistävät voimansa lähtiessään pelastamaan Mirandaa Altusista ja tuhoamalla Carlin veljen suunnitelmat ihmiskunnan tuhoksi. Loppu onkin melkoista rytinää ja taistelua, oivalluksia ja yhteenlaskettuja summia. 

Viihdyin kirjan parissa kunnolla oikeastaan puolivälin jälkeen, jolloin aloin päästä kunnolla juoneen mukaan. Mikään helppolukuinen tämä ei ole, lajiltaan vaativaa YA:ta. Välillä jopa pohdiskelin tosissani, onko tämä edes YA:ta vai aikuisten scifiä. En nyt ihan seiskaluokkalaisille vinkkaisi.

"MINÄ. EN. OLE. IHMINEN. VEIT MINULTA IHMISYYDEN!"---"TEIT MINUSTA SEN, MIKÄ MINÄ NIIDEN MIELESTÄ JO OLIN!"(s. 209)

Kirja laittaa tosissaan pohtimaan tätä meidän nykymaailmaa erilaisten virtuaalisovellusten, somemaailman, tekoälyjen ja algoritmien ristitulessa. Siinä mielessä tämä on ihan tajuttoman nerokas kirja. Se esittää kauheimman kauhuskenaarion, missä vieras äly soluttautuu kaikkiin meidän järjestelmiimme ja ottaa vallan ihmiskunnasta. Tämä ei ole edes dystopiaa, sillä olemmehan me jo algoritmien vallassa hyvin pitkälti.

Harmikseni kirjan henkilöhahmot eivät taaskaan jättäneet minuun oikein minkäänlaista jälkeä ja kirjan ihmissuhteet jäivät toissijaisiksi. Siksi en ihan täyttä arvosanaa kuitenkaan kykene antamaan.

Arvosanani 4+

Tämä kirja on arvostelukappale, kiitos kustantajalle. 

 

Muissa blogeissa/vlogeissa: 

Kirjafile 

Lisään kirjan Helmet-haasteen kohtaan:

23. Kirja jota luet ulkona

Booklist Queen haaste saa ruksin kohtaan:

A book about books

 

Samantyylistä luettavaa:

Themis kansiot -trilogia: Sylvain Neuvel 

Hyppy ajassa: Madeleine L'engle

Hyppy ajassa: Madeleine L'engle. Suomentanut Katri Yliviikari. WSOY 2018 (Ensimmäinen painos Lasten Keskus 1986) 

 Englanninkielinen alkuteos (1962) : A Wrinkle in Time. Kannen suunnittelu: Riikka Turkulainen

"Madeleine L'Englen Hyppy ajassa on Newbery-mitalilla palkittu fantasiapitoinen avaruusseikkailu, nyt myös Oprah Winfreyn tähdittämänä elokuvana.

Meg Murry ja hänen pikkuveljensä Charles Wallace nauttivat äitinsä kanssa yöpalaa myrsky-yönä, kun outo muukalainen ilmaantuu heidän ovelleen. Nainen sanoo eksyneensä reitiltään ja kertoo ohimennen, että tesserakti – eli hyppy ajassa – on muuten täyttä totta. Ja juuri aikamatkustusta Megin fyysikkoisä tutki, kun hän katosi salaperäisesti…

Meg, Charles Wallace ja heidän ystävänsä Calvin huomaavat pian sinkoutuneensa ajan ja avaruuden syövereihin. Onnistuvatko he päihittämään pahuuden väkevät voimat ja löytämään kadonneen isän? "(WSOY)

Lukunäyte: http://media.bonnierbooks.fi/sample-pages/9789510432556_lukun.pdf 

Oma arvio:

Tieteisfantasiaklassikko Hyppy ajassa on julkaistu alkujaan 1986 Lasten keskuksen kustantamana, mutta tänä vuonna WSOY teki siitä uusintapainoksen Riikka Turkulaisen suunnittelemalla elokuvakannella. (En kyllä suosittele alkuperäistä kantta kenellekään, aivan kammottavin kansi ikinä!) Disneyn tuottama elokuva ilmestyi keväällä 2018.

Tarinan päähenkilönä on 13-vuotias Margaret Murry eli Meg, jonka perheeseen kuuluu äiti, 10-vuotiaat kaksoset Sandy ja Dennys, 5-vuotias pikkuveli Charles Wallace ja koira Fortinbras. Isän olinpaikkaa Meg ei tiedä, vain sen, että hän on kadonnut ja äiti ikävöi häntä jatkuvasti. Megiä ja Charlesia on pidetty aina hiukan vähä-älyisinä: Charles oppi puhumaan vasta 4-vuotiaana, mutta muuten hän on ikäistään älykkäämpi ja hän aavistaa tulevia asioita. Meg taas saa itsensä ongelmiin hermostumalla koulussa, vaikka on muuten hyvin älykäs tyttö. Hän on aina kuitenkin kokenut olevansa erilainen kuin muut, ja lisäksi ihmiset kiusaavat Megiä kyselemällä hänen isästään ja levittelemällä typeriä juoruja hänen katoamisensa syistä.

”Oletko sinä samanlainen kuin Charles Wallace?”

”Minäkö? Enhän toki. Olen keskinkertaista älykkäämpi, ja minulle on suotu enemmän mahdollisuuksia kuin ihmisille yleensä, mutta ei minussa mitään tavallisuudesta poikkeavaa ole.”

”Mitä nyt ulkonäkösi.” (s. 68)

Eräänä myrskyisenä yönä erikoinen rouva Kummoinen hakee suojaa Murryn talosta. Megiä ärsyttää tuo outo nainen, ja vielä enemmän ihmetyttää se, että miksi hän puhuu jostain tesseroimisesta ja tesseraktista äidille. (Ja miksi äiti järkyttyy tuosta niin kovasti?) Lasten isä on nimittäin fyysikko, joka on tutkinut tesseroimisen mahdollisuutta ennen katoamistaan, vaan sitä eivät lapset tienneet.

”Löytyisiköhän tästä talosta vielä lisää näitä pöhköjä?” Calvin oli huvittunut. ”Mikäli löytyy, niin minun pitäisi tavata heidätkin.” (s. 62)

Meg ja Charles päättävät vierailla Rouva Kummoisen ja hänen outojen ystäviensä luona, jotta heille selviäisi, mitä tämä tarkoitti puhuessaan tesseraktista. Meg ja Charles törmäävät  matkallaan 14-vuotiaaseen, koulun suosittuun poikaan Calviniin, joka on yhtä kiinnostunut kummitustalosta kuin Murryn lapsetkin. Talossa asuvat rouva Ken ja Kumpainen ovat vähintäänkin yhtä outoja kuin Kummoinenkin. Pian lapsille selviää, että Rouva Kummoinen on selvillä siitä, missä Murryjen isä on. Hän lupaa tesseroida eli siirtää ajassa lapset omalle planeetalleen, missä paljastuu hänen oikea olemuksensa. Hänestä tulee ikään kuin kentaurimainen hahmo siipineen kaikkineen, mutta hyvin taianomainen.

Ulkomuodoltaan rouva Kummoinen ei ollut enää rouva Kummoinen. Hän oli muuttunut marmorinvalkoiseksi olennoksi, jolla oli ylväät kupeet, ikään kuin hevoseksi eikä kuitenkaan alkuunkaan hevosen kaltaiseksi, sillä komea selkä kaartui uljasmuotoiseksi ihmisvartaloksi.- - - Hartioista aukenivat hitaasti siivet, siivet, jotka loistivat kuin sateenkaari, vedenpintaan heijastuva valo, kuin runo. (s. 90)

Hänen kotiplaneettansakin on kuin paratiisi, jossa taivaalliset laulut raikuvat. Uskonsävytteiset laulut minua hiukan huvittavat hurskaudessaan. Kummoinen kertoo lapsille, että musta varjo on ottanut valtaansa useita planeettoja, ja heidän isänsä on yhdellä tällaisella planeetalla. Sinne siis. Samalla Calvinin ja Megin ihastus syvenee.

”Tiedätkö, sinulla on unelmasilmät”, Calvin sanoi. ”Pidä vain silmälaseja. Eivätpähän sitten ketkään muut saa tietää, miten upeat silmät sinulla on.” (s. 76)

Camazotzin planeetta on kurinalaisuuden ja yhteisen sykkeen planeetta. Poikkeuksia ei sallita, joten lapsetkin pompottelevat palloaan samaan tahtiin. Mistä tuo syke tulee, ja missä isä on? Vastaus löytyy KESKUStiedustelukeskuksesta, jossa isä löytyy yhdestä vankityrmästä. Kaikki puhuvat SIITÄ, jonka vallassa kaikki ovat. SE on pelkät aivot, jotka imaisevat kaiken tottelemaan omaa tahtoaan. Charles Wallace hyväuskoisena joutuu ensimmäisenä sen valtaan, ja Meg, Calvin ja isä taistelevat kaikin keinoin sitä vastaan. Lopulta heillä ei ole muuta keinoa kuin tesseroitua eri planeetalle turvaan, sillä Meg alkaa menettää otettaan. Paraneeko Meg koskaan? Minkälaisia asukkeja seuraavalla planeetalla onkaan?

Meg saa lopulta sankarittaren roolin, sillä hänen tehtävänään on palata Camazotzille ja pelastaa Charles SEN vallasta. Kummoinen antaa Megille aseeksi jotain, mitä SILLÄ ei ole. Megin on selvitettävä tuo jotain itse. Mitähän se voisi olla? 

Tesserointi on kirjan kiehtovimpia asioita, ja sitä käsitelläänkin kirjassa kiitettävästi. Camazotzin pelottava valtias SE on melkoinen diktaattori, jonka mukaan kaiken pitää olla kotiplaneetalla samanlaista. Kun yksi poika pompottaa palloa eri tahtiin, hänet prosessoidaan uudelleen. SE on kuitenkin pelkkä koneälyn tapainen, tunteekon aivokasa keskellä huonetta. Megin salainen ase saa sen murtumaan.

”Olen kerran joutunut uudelleen prosessoiduksi, ja siinä oli enemmän kuin tarpeeksi. Enkä halua joutua passitetuksi SEN luo. Minua ei ole koskaan passitettu SEN luo, enkä halua joutua siihen vaaraan nytkään.” (s. 163)

Uskonnollisuus etenkin kirjan loppuvaiheilla vaivaa hieman lukukokemustani, mutta muuten tarina pitää kohtuu mukavasti otteessaan. Hyppy ajassa on sekoitus fantasiaa, scifiä ja seikkailua. Pientä romanttista sivujuonnettakin on mukana Megin ja Calvinin ihastuessa. Megin perhe on kerrassaan sympaattinen: Meg rempseä tyttö ja asperger-piirteinen Charles on ihana näsäviisastelija. Suosittelisin tätä kirjaa noin 10-13-vuotiaille varhaisnuorille. Sarjaan on tehty kolme jatko-osaa, joita ei kuitenkaan ole tietääkseni suomennettu.

Arvosanani 3,5

Tämän kirjan lainasin kirjastosta.

Muissa blogeissa:

Yöpöydän kirjat
Taikakirjaimet
Ihminen välissä
Oksan hyllyltä
Unelmien aika

Themis-kansiot: Sylvain Neuvel

Uinuvat jättiläiset (Themis-kansioiden ensimmäinen kirja): Sylvain Neuvel. Suomentanut Juha Ahokas. Like 2017.

Englanninkielinen alkuteos (2016): Sleeping Giants.

"Kun Rose-tyttö pyöräillessään putoaa syvään monttuun, maanpinnan alta paljastuu valtavia, metallisia ruumiinosia. Salainen tutkimusryhmä alkaa koota osia selvittääkseen niiden mysteerin, mutta tutkimukset keskeytyvät. Seitsemäntoista vuotta myöhemmin tutkijaksi opiskellut Rose kokoaa uuden tiimin ratkaisemaan muinaisten esineiden alkuperän, ja tutkimukset johtavat maapallon ulkopuolelle." (Like)

Oma arvio:

Aina eivät toiveet ja odotukset kohtaa kirjan lopullista sisältöä, ja juuri niin minulle kävi tämän Sylvain Neuvelin Themis-kansioiden ensimmäisen osan kanssa. Jostain syystä minulla oli valmiiksi vahvat ennakko-odotukset tästä kirjasta, vaikka yleensä tartun kirjaan kuin kirjaan avoimin mielin. Kirjan sisäliepeellä on ylistäviä sanoja tästä kirjasta, muun muassa scifikirjailija Blake Crouchin omansa. Odotin tästä siis sellaista scifipläjäystä, joka menee suoraan selkäytimeeni.

Heti alussa hätkähdin kirjan erikoista rakennetta, joka siis koostuu pelkästään haastatteluista ja muutamista raporteista. Yllättävän hyvin tarina ja juoni alkaa kuitenkin rakentua näiden haastattelujen kautta ja pääsen helposti henkilöhahmojen sisään. Päähenkilö Rose Franklin saa tehtäväkseen johtaa salaista projektia, jossa aletaan etsiä jättiläisrobotin osia ympäri maailmaa radioaktiivista ainetta hyväksikäyttäen. Hyvin pian Franklin huomaa, että näiden löydösten hintana on ihmishenkiä, ja että projektia on hyvin hankala pitää maailmalta salassa. Kolmannen maailmansodan uhka leijuu ilmassa, joten projekti on jatkossa jaettava muun muassa Venäjän kanssa.

Rakennan asetta, pelottavaa sellaista. En kuitenkaan välttele tätä totuutta. Sitä ei voi välttää. Ymmärrän yhä selvemmin, kuinka tuhoisa aseeni voi olla. Se on toki saattanut olla rauhan väline, mutta sellaista rauhaa ei saavuteta oikeudenmukaisuudella ja ymmärryksellä. Tämä on tarkoitettu tappokoneeksi, niin mahtavaksi ja voimakkaaksi, että kukaan ei rohkene vastustaa sitä. (s. 192.)

**Jos et halua tietää juonesta enempää, jätä seuraavat pari lukua lukematta!**

Yhdysvaltain armeijan ylivääpeli Kara Resnik sekä vääpeli Ryan Mitchell on pestattu etsimään noita mystisiä jättiläisen osia. Heidän välilleen kehittyy hyvin tiivis suhde, mikä kuitenkin saa melko karun lopun, kun Ryan ei osaa pitää mustasukkaisuuttaan kurissa erään Vincent Couturen liittyessä mukaan kuvioihin. Kun robotin osat alkavat olla kasassa, käy ilmi, ettei sitä ohjaavia kypäriä voi sovittaa kenenkään muun kuin Karan ja Vincentin päähän. 

---Ennen kuin poistutte haluan teidän myös katsovan näitä malleja. Teidän on sovitettava ne jalan rakenteeseen.

- Mitä ne ovat?

-  Polvet.

- En ole teknikko, mutta ne näyttävät siltä kuin...

- Kyllä, tohtori Haas. Ne ovat väärinpäin. (s. 155)

Robotin anatomiassa on vain yksi pulma, sillä sen jalat muistuttavat taaksepäin kääntyneiden polvien takia hevosen takajalkoja. Niinpä projektin salaperäinen toimeenpanija, joka pysyy nimettömänä kirjan haastatteluiden takana, teettää Vincent Couturelle kivuliaan jalkaleikkauksen, jonka ansiosta hän voi kääntää polvilumpionsa taaksepäin ja näin ohjata jättiläisrobotin kävelyä. Tämä on mielestäni kirjan karmivin kohta. Couture kärsii leikkauksen takia erityisen kovista tuskista eikä kävelykään ole ongelmatonta. Koekävely ja siinä tapahtunut horjahdus saa aikaan kohtalokkaat seuraukset, jolloin paljastuu myös robotin todellinen voima aseena. Ikävä kyllä tutkimusryhmä menettää tärkeitä henkilöitä tässä turmassa, ja robotti pitää haudata meren syvimpään kohtaan muuta maailmaa rauhoitellakseen. Kunnes se taas kaivetaan esiin...

****

Pidän kovasti kirjan juonenkehittelystä ja tiiviistä tunnelmasta siihen asti, kun robotti on saatu kasattua, mutta sitten mielestäni jännitys hieman lopahtaa, eikä maailmanpoliittisten valtasuhteiden ilmaantuminen kuvioihin myöskään innosta. Nimetön haastattelija kaikessa kylmyydessään ja häikäilemättömyydessään saa aikaan karmivan tunteen selkäpiissäni, ja jättiläisrobotin alkuperä ja tarkoitus jättää mieleeni paljon kysymyksiä. Kirjan lopun yllättävä käänne houkuttelee jatkamaan sarjan lukemista, vaikka Uinuvat jättiläiset  ei mieltäni saanut nyt niin myllerryksiin kuin ajattelin. Henkilöhahmot ovat kuitenkin kirjassa kiintoisia ja niiden vaiheita huomasin seuraavani mielenkiinnolla läpi koko tarinan. 

Arvosanani 3,5

Tämä kirja on arvostelukappale, kiitos kustantajalle.

Uinuvat jättiläiset muissa blogeissa:

Taikakirjaimet

Kirjavinkit (Mikko)

Kirjasähkökäyrä

Samantyylistä luettavaa:

Twin Peaks - Salattu historia: Mark Frost.

Lisään tämän Helmet-lukuhaasteen kohtaan:

 12. Politiikasta tai poliitikosta kertova kirja

Baabel-trilogia: Richard Farr

Tulenetsijät. Baabel 1: Richard Farr. Suomentanut Peikko Pitkänen. Otava 2015.

 Englanninkielinen alkuteos (2014): The Fire Seekers

"Ihmisiä katoaa ympäri maailmaa. Ihmiskunta tuhoutuu, julistaa uskonlahko. Mihin tai kehen voi uskoa? Trillerimäinen sarja alkaa!

17-vuotiaan Danielin elämä mullistuu, kun äiti kuolee kiipeilyonnettomuudessa. Ja yhtäkkiä Danielin muinaisia kieliä tutkiva isä katoaa.

Liittyvätkö tapahtumat jotenkin Kreetalta löytyneeseen Faistoksen kiekkoon, jonka mystisiä kirjoitusmerkkejä Danielin isä on yrittänyt tulkita? Onko niillä jokin yhteys uskonlahkoon, jonka johtaja julistaa ihmiskunnan historian lähestyvän pian päätepistettään?

Daniel ryhtyy etsimään isäänsä ystäviensä Moragin ja Roskon kanssa. Kuka on vihollinen, jota vastaan nuorten pitää taistella?"

Oma arvio:

Tämä Baabel-jännitystrilogian avausosa sisältää paljon minua kiinnostavia ilmiöitä ja elementtejä, kuten jännitystä, antiikin Kreikan mytologiaa, ateismia ja kielitiedettä. Tarina alkaa jokseenkin nihkeästi, enkä meinaa millään saada selkoa päähenkilö Danielista. Hän jääkin melko etäiseksi hahmoksi siihen saakka, kunnes hän menettää äitinsä ja päästää lukijan sisälleen kokemaan surunsa. Tarina imaisee minut lopulta mukaansa.

"Minun pitäisi kai olla murheen murtama. Tai minun pitäisi tuntea jotain paljon tutumpaa, kuten surua tai järkytystä. Tuntea kivistystä rinnassa, itkeä silmät päästä, kokea voimakas, kaiken lävistävä henkinen tuska. Mutta en tunne mitään sellaista. Oloni on kauhea, mutta se muistuttaa - miten sitä voisi edes kuvailla? Sanotaan, että jonkun sydän on revitty rinnasta. Tunnen jotain sen tapaista."

Jännitystä kirja tarjoaa tasaiseen tahtiin, eikä mitään kamalaa jännityspiikkiä tule oikeastaan missään vaiheessa. Lopussa on tietysti "tapahtumien tapahtuma", jossa rytisee, tapahtuu kirkastumisia ja selviää eräs ennalta-arvaamaton juonenkäänne, mutta en minä mitenkään hervottomana jännittänyt sitäkään lukiessani.

Läpi kirjan pohdiskellaan sivumennen jumalan olemassaoloa, kukin omalla tavallaan. Danielin kielitieteilijäisä, joka tutkii Faustoksen kiekkojen salaperäistä merkkijärjestelmää, on ateisti, kuten apurinsa Morag. Daniel ja Morag ihmettelevät, miksi pastori-Quinnin johtaman Serafi-uskonlahkon jäsenet uskovat niin vahvasti pääsevänsä astumaan taivaaseen ja liittymään osaksi jumaluutta - ja minne he oikein katoavat? Ja minne Danielin äidillä oli niin kiire ennen kuolemaansa? Onko Arkkitehdiksi kutsuttu jumalhahmo sittenkin olemassa, ja kutsuiko hän Danielin äidinkin taivaaseen?

--- Totta puhuen tahtoisin tarttua hänen kannattajiaan kauluksesta, ravistella heitä ja sanoa 'Missä te oikein olitte, kun hölynpölytunnistimia jaettiin?' Mutta jos on jo lapsesta saakka tottunut uskomaan Jumalaan ja kuolemanjälkeiseen elämään ja yhtäkkiä Quinn ilmoittaakin, ettei kysymys ole niinkään siitä,  että hyvyydellä pääsee taivaaseen vaan itse jumalaksi, ymmärrän, miksi se uppoaa miljooniin ihmisiin." (Morag)

Tapahtumat lähtevät kunnolla käyntiin, kun Danielin isä katoaa Rooman reissullaan. Daniel, hänen ystävänsä Rosko ja Morag lähtevät etsimään häntä. Seuraa seikkailuja Välimeren saaristossa, ikäviä sattumuksia ja lopulta pitkä automatka Ararat-vuorelle, missä tulee olemaan serafien suuri joukkokokoontuminen ja taivaaseenastuminen.

Minulle tulee kirjan jumalhahmoista kovasti mieleen Endgame-trilogian (James Frey - Nils Johnson-Shelton) ulkoavaruudesta tulleet keplerit, mutta Baabel-sarjan  jumalhahmo vaikuttaa kuitenkin hieman lempeämmältä, vaikka nielaiseekin ihmisten muistot ja tietoisuuden itselleen jättäen jälkeensä pelkän ruumiin.

"Aivan kuin Arkkitehti sanoisi minulle: Tällainen sinä olet ollut, ------. Tarvitsin sen, mitä olet ollut. Nielaisen sen, mitä olet ollut.

Valo voimistuu, kunnes se ei voi enää muuttua kirkkaammaksi.

--- Kuolemattomuus on minun.

---Sillä koen ylösnousemuksen nyt,

hajoan,

haihdun

nyt 

nyt 

nyt

----

taivaan kirkkaisiin kirkkaisiin metkuihin."

Suosittelen tätä sarjaa sellaisille, jotka kaipaavat tasaista jännitystä, mysteerien ja arvoitusten ratkontaa ja mukaansatempaavaa tarinaa ilman romanttista sivujuonnetta. Romantiikan ystäville tämä ensimmäinen kirja ei nimittäin anna juuri mitään. Mielenkiinnolla odotan jatkoa sarjaan!

Arvosanani 4-

Tämä kirja on arvostelukappale, kiitos kustantajalle!

Muissa blogeissa: 

Kulje kaksi kuuta


Henkien metsä. Baabel 2: Richard Farr. Suomentanut Peikko Pitkänen. Otava 2017.

Englanninkielinen alkuteos (2016): Ghost in the Machine. The Babel Trilogy, Book Two.

 "Miksi jumalolentojen kaltaiset Arkkitehdit ovat riistäneet mielen nuorelta Danielilta? Trillerimäinen sarja jatkuu.

Morag Chen ei usko yliluonnolliseen. Mutta kun Arkkitehdit ilmestyvät huippuälykkään tytön silmien eteen kirkkaalta taivaalta, hän alkaa epäröidä. Arkkitehdit ovat pelottavia mutta puoleensavetäviä. Ovatko ne muinaisia jumalia vai maailmaa valloittavia avaruusolentoja? Miksi ne ovat riistäneet mielen Moragin parhaalta ystävältä Danielilta?

Vähitellen Morag oivaltaa, että Arkkitehtien arvoituksen ratkaisu piilee Danielin näyissä, joita hän ei pysty ilmaisemaan ymmärrettävästi. Hiljaa herää toivo, että nuoret löytävät vastauksen, jonkin keinon jolla pelastaa ihmiskunta. (Otava)"

Oma arvio:

Baabel-trilogian toinen osa Henkien metsä odotutti niin kauan, että meinasin jo unohtaa jo koko sarjan olemassaolon. Aika pian kuitenkin mieleeni palautui ensimmäisen osan tapahtumat ja etenkin sen traaginen ja dramaattinen loppunäytös, jossa päähenkilö Danielin tietoisuus kaapattiin mystisten Arkkitehtien mukaan, mutta neuvokas kielilläpuhuja Rosko sai pelastettua pojan viime hetkellä, etteivät Arkkitehdit vieneet häntä kokonaan.

Kuva: Pixabay

Tässä osassa tarinan päähenkilöksi on nyt vaihtunut Morag, superälykäs ja kieliä taitava Danielin ystävä, kuin hänen oma siskonsa. Morag puhuttelee kertojaäänenä Danielia läpi tapahtumien, aivan kuin raportoisi hänelle jatkuvasti, mitä tapahtuu. Daniel on elossa, mutta hänen tietoisuutensa on jossain muualla. Hän osaa toimia joten kuten, muttei hänen kanssaan voi kommunikoida kuin alkeellisella tasolla. Hän ei tunnu muistavan omaa itseään, vaan lähinnä hän kokee kuolleen äitinsä muistikuvia ja välillä heittää kommentteja niistä ystävilleen. Moragilla on raskas tie kuljettavanaan, toisaalta Danielin "katoamisen" takia ja toisaalta Arkkitehtien mysteerin ratkaisemisen toivottomuudessa. Moragin omat vanhemmatkin ovat kateissa jossain. Lisäksi hän alkaa tuntea kummallisen kuplivia tunteita Danielin ihastusta, Kitiä kohtaan.

Kit katsoi minua vieno hymy huulillaan. Hän tuijotti järkähtämättä silmiini ja siveli kämmensyrjääni peukalollaan.

"Pyörryn kohta", sanoin.

"Muista hengittää", hän kuiskasi. "Muista hengittää." (s. 96)

Henkien metsä on tasaisesti mielenkiintoa ylläpitävä kirja, jossa on vastavuoroisesti jännitystä, seikkailuhenkisyyttä, mysteeriä ja tietoa. Tässä osassa on myös toivomaani romantiikkaa, kun Moragin ja Kitin välillä alkaa tapahtua. Valitettavasti lupaavan hekumallisen alun jälkeen tyttöjen välinen kemia jää melko vaisuksi ja sivurooliin. Kirja pitää otteessaan minua  hiukkasen paremmin kuin sarjan ensimmäinen osa. Kirjan loppuvaiheilla seikkaillaan niin Hawaijilla kuin Papua uuden-Guinean sademetsissä, mikä tuo hitusen eksotiikkaa muuten niin yksitoikkoisen miljöön lisäksi. Minä nautin kaikista kirjan huolellisesti pohjustetuista mytologian, kielen ja kulttuurin yksityiskohdista, mutta epäilen, että jotkut nuoret lukijat voivat kokea kirjan liian raskassoutuiseksi luettavaksi näiden tieteellisten (tai sepite-tieteellisten) herkuttelujen takia.

Jotta voisimme paljastaa todellisen luontomme ja kohtalomme, meidän on keskityttävä yhdenlaiseen tietoon: Arkkitehtien kieleen, joka on tie mielen vapauteen. Kaikki muu johtaa kauas totuudesta. Puhu vain vähän. Unohda menneisyytesi, kulttuurisi ja kielesi: niistä ei ole enää hyötyä. Ne joutavat romukoppaan. Jätä ne taaksesi ja valmistaudu. (s.50)

Arkkitehtien utuinen arvoitus on läsnä läpi tapahtumien ja tekee lukemisesta kutkuttavan elämyksen. Kiihkoilevat Serafit riehuvat joka puolella maailmaa polttaen kirjastoja ja kaikkea sitä, joka edustaa väärää kulttuuriperimää. Ateistinen Morag joutuu tarkistamaan vankkumatonta mielipidettään yliluonnollisen olemattomuudesta ja hämmästelemään Arkkitehtien toimintaa. Silti he ja maapallon asukkaiden kohtalo jäävät vielä osin mysteeriksi, mikä saa minut tarttumaan uteliain odotuksin trilogian päätösosaan.


Arvosanani 4+


Tämä kirja on arvostelukappale, kiitos kustantajalle.

Muissa blogeissa: 

En löytänyt muita bloggauksia kirjasta.




Samantyylisiä kirjoja/sarjoja:  

James Frey - Nils Johnson-Shelton: Endgame-trilogia

Supernova. Uusien kirjoittajien antologia: toim. Mia Myllymäki, Katri Alatalo, Leila Paananen ja Shimo Suntila

Supernova. Uusien kirjoittajien antologia: toim. Mia Myllymäki, Katri Alatalo, Leila Paananen ja Shimo Suntila. Suomen tieteis- ja fantasiakirjoittajat ry 2015.

• Marko Järvinen: Tuuleton taivas, seisovat vedet
• Liisa Näsi: Koiratalo
• Santeri Lanér: Limiaika
• Rami Helosmaa: Huomaamaton kohtaaminen
• Pyry Palermo: Kuolemantanssi
• Mikko Rauhala: Höyryväki
• Hanna Hohenthal: Kuolleena syntynyt
• Aino-Kaisa Koistinen: Tullivirkailija
• Anna Salonen: Kahdeksanjalkaisia
• Mia Myllymäki: Talven lapset

”Se oli kuin valtava varjo ja se kulki vihellellen. Tuuli seurasi sitä kuin koira, ja lumi lauloi sille.”
Näissä novelleissa venytetään todellisuuksien rajoja ja koetaan eriskummallisia kohtaamisia. Aamu- ja iltaihmiset elävät kahdessa eri ajassa ja kohtaavat toisensa vain tiettyyn aikaan päivästä. Kirpeänä pakkasyönä mies ajaa moottorikelkallaan todellisuuteen, jonka vain harvat näkevät. Kissa kulkee rinnakkaisten maailmojen välillä ja houkuttelee ihmisiä mukaansa. Tutkija tähyilee Lapin yötaivaalle eikä tiedä, että jokin taivaalla tähyilee puolestaan häntä.
Supernova on Stk:n uusien kirjoittajien antologia. Nyt estradille nousee kotimaisen spekulatiivisen fiktion tulevaisuuden tekijöitä, jotka tarjoavat lukijoille tuoreita ideoita ja monipuolisen lukuelämyksen: hersyvää huumoria, puhuttelevaa dystopiaa ja mielikuvituksellista scifiä. Kun kotitonttu toimii höyryvoimalla, taideteoksen biomassa herää henkiin ja jättiläishämähäkit ovat kammottavampia kuin koskaan, voi todella sanoa, että spefissä kaikki on mahdollista."

Oma arvio:

Mielenkiinnolla tartuin tähän Suomen tieteis- ja fantasiakirjoittajien tuoreimpaan antologiaan, joka pitää sisällään tosi monipuolisesti erityyppistä spefiä. Lukiessani hymistelin tyytyväisyyttäni, koska tekstit ovat niin hyvin loppuun hiottuja, että tätä oli ilo lukea.

Todellinen helmi on Aino-Kaisa Koistisen Tullivirkailija, jonka dystopisessa maailmassa aurinko on ihmisille vaarallinen ja ihmiset on jaettu eri kerroksiin arvonsa mukaan. Tarinan päähenkilö, eräänlaisen Täti-statuksen saanut H vierailee yläkerrassa hankkimassa alakertaan ruokatarvikkeita ja tuntee outoa vetoa tullivirkailijaan. Heidän välilleen kehittyykin yhteys, ja lopussa virkailija paljastaa H:lle totuuden itsestään ja maailmasta, jossa he elävät. 

Santeri Lanenin Limiaika kertoo ihmisistä, jotka elävät eri ajassa - toiset hitaammassa, toiset nopeammassa. Minusta tämä on loistavasti oivallettu aihe ja tarinaa olisi voitu jatkaa vieläkin pidemmälle.

Marko Järvisen Tuuleton taivas, seisovat vedet kuvaa karmaisevalla tavalla sen, miltä tuntuu, kun huomaa olevansa eri ulottuvuudessa muun maailman muretessa pikku hiljaa ympäriltään. Tämä on myös yksi suosikeistani. Tarinassa kulkee mukana mystinen kissa, jolla on yhteys toiseen ulottuvuuteen.

Pyry Palermon Kuolemantanssi on mahtavalla tavalla kummallinen ja karmea kirjoitus. Tarinassa taiteilija Launis tekee kyseenalaista taidetta kotonaan ja palkkaa avustajakseen pahaa aavistamattoman Janin. Pian totuus Launiksen suurimmasta taideprojektista paljastuu hänelle. Lopussa asiat kääntyvät päälaelleen ja Launis joutuu vastaamaan teoistaan.

Ihan kaikki tarinat eivät avautuneet minulle, kuten Mikko Rauhalan Höyryväki, Liisa Näsin Koiratalo ja Hanna Hohenthalin Kuolleena syntynyt, mutta sehän se antologoiden idea onkin - jokaiselle jotakin.

Tämä on mukava välipalakirja spefin, etenkin uuskumman ystäville. Odotan kovasti seuraavia STK:n julkaisuja!

Arvosanani tälle antologialle 4-

Tämä kirja on arvostelukappale, kiitos kustantajalle!

 

Endgame-trilogia: James Frey - Nils Johnson-Shelton

Endgame - Loppupeli: James Frey - Nils Johnson-Shelton. Suomentanut Tero Valkonen. WSOY 2014.

 "12 ikivanhan kansan edustajaa valmistautuu tehtäväänsä, ja ihmiskunnan kohtalo jää toisiaan vastaan taistelevien teini-ikäisten varaan. Eri puolille maailmaa iskeytyvät meteoriitit surmaavat tuhansia. Se on merkki. Loppupeli on alkamassa.Koulunsa priimus Sarah jättää rakkaansa ryhtyäkseen Pelaajaksi. Katujen kasvatti Jago tietää pystyvänsä surmaamaan tulevat vastustajansa. Chiyoko on valmis liittoutumaan vain hyötyäkseen An Liusta. Heillä ja kahdeksalla muulla Pelaajalla on edessään oma tuskainen odysseiansa, aseenaan salaisessa kohtaamispaikassa saatu vihje kätketyistä symboleista.Vain yksi voi voittaa pelissä, jossa ei ole sääntöjä.

20th Century Fox on jo varannut elokuvaoikeudet Endgame-trilogian ensimmäiseen osaan, joka julkaistaan samanaikaisesti yli 30 maassa.

Teokseen liittyy kiinteästi myös Googlen toteuttama kansainvälinen mobiilipeli, jonka pääpalkintona on kulta-aarre. Kilpailuun voi ilmoittautua tästä linkistä."

Oma arvio: Olin hyvin epäileväinen, kun sain tämän teoksen käsiini. Kirjan nimi ja idea muistutti liikaa Nälkäpeliä, ja myös alkuasetelma vaikutti samalta: 12 pelaajaa taistelemassa henkiinjäämisestään keinolla millä hyvänsä. Kirja kuitenkin yllätti minut iloisesti. Tässä seurattiin vuorotellen jokaisen eri pelaajan vaiheita, mikä toi mukavasti vaihtelua. Henkilöistä sai tietää pala palalta lisää, ja useat hahmot saivat lisää syvyyttä tapahtumien edetessä, mutta jotkut jäivät enemmän taustahenkilöiden rooliin.

Päähenkilöinä kirjassa oli Sarah, Jago ja Christopher, ja näistä kolmesta saatiin aikaan herkullinen kolmiodraama. Romantiikka ei päässyt tässä seikkailussa valta-asemaan, mutta oli herkullisena lisämausteena. Lopun tunnelman pystyi jotenkin aistimaan ja Loppupelin alullepanijat, ulkoavaruuden asukkaat, olivat uskottavalla tavalla pelottavia mörköjä siellä jossain. 

Alussa minua häiritsivät lukuisat numerot, joita vilisteli tekstissä kirjaan liittyvän pelin takia, mutta lopulta niihin tottui ja ne rytmittivät tekstiä mukavasti.  Aion todellakin lukea muutkin osat ja elokuvaa odotan innolla. 

Arvosanani tälle 4,5

Tämän kirjan sain kustantajalta, kiitokseni sinne! 

Endgame - Taivaan avain: James Frey ja Nils Johnson - Shelton. Suomentanut Ulla Selkälä. WSOY 2015.

 Englanninkielinen alkuteos (2015): Sky key

"Loppupelin toinen kierros: panokset kovenevat

Ulkoavaruudesta saapuneiden mahtavien olentojen julistama kilpa maapallon kohtalosta on siirtynyt seuraavaan vaiheeseen. Kun ensimmäinen kierros päättyi Maan avaimen löytymiseen, osa 12 ikivanhan sukukunnan pelaajasta oli jo karsiintunut kisasta.

Nyt Sarahin, Jagon ja muiden selviytyjien on ryhdyttävä taisteluun siitä, kuka saa haltuunsa Taivaan avaimen, jonka löytäjä voittaa Loppupelin toisen kierroksen. Kaikki keinot ovat sallittuja – edessä on intohimoinen kilpajuoksu Maan kolkasta kolkkaan..."

Oma arvio:

Edellisen osan lukemisesta oli minulla kulunut jo niin pitkä aika, etten tahtonut muistaa kirjan monia monituisia henkilöhahmoja, varsinkaan kun heitä puhutellaan kirjan sivuilla yhä edelleen välillä heimonimillä. Ainoat, jotka olivat syöpyneet mieleni syövereihin, olivat Sarah, Jago ja pakko-oireista kärsivä An Liu.

Kahdestatoista pelaajasta on jäljellä enää yhdeksän pelaajaa. Tuttuun tapaan tämän hyvin seikkailu- ja toimintapitoisen kirjan sivuilla vuorottelee eri pelaajien näkemykset pelin kulusta ja tarinassa seikkaillaan vaihtelevasti ympäri maailmaa. Pidän juuri erittäin paljon tämän kirjan rakenteesta: vaikka asiaa on paljon ja päähenkilöhahmoja useita, kirjan kappaleet on sopivan lyhyitä ja niitä jakaa erilaiset mustavalkokuvat ja symbolit. 

Välillä kirjaa lukiessani minusta silti tuntuu, että onko tähän ahdettu liikaakin kaikkea? Juoni on sinänsä ihan selkeä: pelaajat yrittävät löytää Sarah Alopayn, joka on saanut ensimmäisessä osassa haltuunsa Maan avaimen, joka täytyy yhdistää sen Taivaan avaimeen. Tämän tehtyään pelaajat käynnistävät Tapahtuman, joka lopulta tuhoaa ihmiskunnan ja jättää jäljelle voittajaheimon. Taivaan avaimeksi on paljastunut Chari Chopran pieni kaksivuotias tytär Alice Chopra, mikä tekee pelistä erityisen julmaa, koska asian valjettua pelaajille he alkavat etsiä tyttöä käsiinsä joko lopettaakseen Loppupelin - tappamalla tämän - tai jatkaakseen loppupelin toiseen vaiheeseen kaappaamalla tytön.

Koska henkilöitä ja toimintaa on niin paljon, keneenkään ei tahdo saada kovin syvällistä tuntumaa. Ainoastaan Sarah ja Jago herättävät minun sympatiani, kuten ensimmäistä osaa lukiessakin. 

 " 'Me emme ole samanlaisia kuin ne', Sarah sanoo voimakkaalla kiihkeällä äänellä.

Hän tarkoittaa toisia pelaajia, keplereitä, kaikkia heidän sairaita ja kieroutuneita ja raakalaismaisia ihmisesi-isiään. Hän tarkoittaa heitä kaikkia. Sarah kaatuu Jagoa vasten, painautuu lujasti häneen kiinni ja laskee leukansa hänen olkapäälleen.

'Sinä olet ihminen', hän kuiskaa silmät täynnä kyyneliä, mieli autuaan levollisena. 'Me emme ole jumalia. Emme ole avaruusolentoja. Me olemme ihmisiä.' " 

 Epämiellyttävimpiä hahmoja on An Liu, joka suree Chiyokon kuolemaa kantamalla tämän ruumiinosia kaulanauhassaan - korvanpalaa, hiustupsua jne. Tämä yksityiskohta tekee hänestä muiden outouksien lisäksi erityisen vastenmielisen. Melkoisen psykopaattisen raa-alta vaikuttaa myös kätensä menettänyt Baitsakhan, joka lyöttäytyy tarinan edetessä Maccabeen seuraan. Maccabee hankkii hänelle erityisvahvan mekaanisen käden, jolla hän rusentaa ihmisten luita huviksensa.

Kirjan loppu kerää tai jäljellä olevat pelaajat yhteen, osa saa surmansa ja vahvimmat jäävät taistelemaan avaruusolentoa, Kepler 22B:tä vastaan. Myös pelin ulkopuolella olevat maan asukkaat saavat tietää Abaddonista, joka on lähempänä kuin kukaan arvasikaan. Seuraavassa osassa siis selviää, mistä Auringon avain löytyy, tuhoutuuko koko ihmiskunta ja selviääkö tarinan pari, Jago ja Sarah hengissä julmasta pelistä.

Arvosanani tälle 4

Tämä kirja on arvostelukappale, kiitän!


Muissa blogeissa:

 Kattinkan kirjalista  



Endgame – Pelin säännöt: James Frey ja Nils Johnson-Shelton. Suomentanut Ulla Selkälä. WSOY 2016. 

 Englanninkielinen alkuteos (2016): Rules of The Game – An Endgame Novel

”Loppupelin hyytävä finaali!

Vahvimmat ovat jäljellä.
Viimeinen avain on vielä löytämättä.
Maailman kohtalo on näiden pelaajien käsissä.

Endgame-trilogian polttopisteessä on kaksitoista ikivanhaa sukua. Yksi nuori pelaaja joka suvusta harjoittelee vuorollaan tuhoisaa Loppupeliä varten, jota ei ollut vielä koskaan vielä koettu – ennen koollekutsua. Kun Loppupeli alkoi, pelaajat lähtivät matkaan etsimään kolmea muinaista avainta, joiden avulla sekä heidän oma sukunsa että koko maailma voivat pelastua. Kaksi avainta on nyt löytynyt, ja vielä mukana olevien pelaajien on löydettävä viimeinen avain – ennen kuin Loppupeli tuhoaa kaiken lopullisesti.”


Oma arvio:
Jännittävä Endgame-trilogia on tullut tiensä päähän. Harva kirjasarja on ollut näin tasalaatuinen, niin ettei yksikään osa ole oikeastaan yllättänyt minua suuresti, muttei pettänytkään, vaan tarjonnut sopivasti jännitystä, vaihtelevia juonenkäänteitä ja pahaenteistä tarinan kulkua kohti maailman tuhoa, Abaddonia.


”Loppupeli on pannut minut sekaisin, äiti. Tosi pahasti. Luultavasti minun olisi pitänyt tappaa se pikkutyttö. Taivaan avain. Mutta en pystynyt. Minä vain…en pystynyt.En sen jälkeen kun…” Hän ei pysty sanomaan sitä. (Sarah, s.278)

Endgame - pelin säännöt-kirjan alussa loppupelin pelaajista elossa ovat enää Sarah Alopay, Jago Tlaloc, An Liu, Aisling Kopp, Maccabee Adlai, Shari Chopra ja hänen tyttärensä Alice Chopra sekä Hilal Ibn Isa Al-Salt. Lisäksi tarinaan on tullut muutamia muita henkilöitä mukaan, kuten Ailingin isä Pappa Kopp sekä kaksi loppupelin vastustajaa, Greg Jordan ja Griffin Marrs. An Liun seurassa on Chiyokon entinen kouluttaja ja sisar, Nori Ko, joka on saanut häiriintyneen An Liun luottamuksen saavutettua – ainakin melkein. Nyt kilpailijat eivät enää taistele Loppupelin voitosta, vaan ovat lyöttäytyneet yhteen vastustamaan Tekijöitä ja eritoten Kepler 22:ta, avaruusoliota, joka haluaa jo epätoivoisesti nähdä Loppupelin voittajan. An Liu on ainut, joka kilpailee voitosta ja etsii vielä viimeistä avainta.


Kirjassa seurataan taas vuorotellen kilpailijoiden vaiheita, välillä yhdessä ja välillä erikseen. Aimmissa osissa tykästyin seuraamaan Sarahin ja Jagon vaiheita ja kammosin eniten An Liuta, jonka keinoilla ei tunnu olevan mitään rajoja. Tässä viimeisessä osassa esiin nousee edukseen myös Maccabee Adlai, joka pelastaa taivaan avaimen Sharin kolmivuotiaan tyttären Alicen. Myös Kepler 22:n näkökulma tuodaan esiin.

Anna anteeksi, Shari Chopra. Minä valehtelin. 
En pysty suojelemaan tytärtäsi. En siltä olennolta. 
En lopussa. 
Tätä on loppupeli.(Maccabee, s.150)

Tarinan taustalla on pahaenteinen tunnelma, Abaddonin, suuren asteroidin odotus ja pelko. Viimein tuo möhkäle iskeytyy maan pinnalle, mutta pelaajat jatkavat kulkuaan kohti loppuratkaisua – osa estämässä loppupeliä, osa voittamassa sitä. Kirjan loppu on täynnä piinaavaa jännitystä ja myös surua, sillä tuttuun tapaan osa henkilöistä saa surmansa. Loppu on kuitenkin toiveikas, vaikka vain kolme pelaajista jää seuraamaan Abaddonin tuhon jälkeistä elämää maapallolla.

Heitä vavistuttaa tuskin havaittava väristys. 
Puunpala putoaa nuotioon. 
”Siinä se nyt oli”, Sarah sanoo. ”Abaddon.” 
”Si.” 
Viidakosta kantautuu petolinnun kirkaisu. 
Hilal sanoo: ”Tämä on uuden ja kammottavan maailman alku.” (s.131)



Kirjan kuvitukset kytkeytyvät tarinaan ainakin jollain tasolla, mutta välillä mietityttää, olisiko niitä tarvinnut olla ollenkaan.

(s. 204)

Endgame-trilogia on ollut ihan viihdyttävää luettavaa, mutta jätän hyvin mielelläni nyt hyvästit sarjalle. Välillä tarinan synkkyys ja raakuus alkoi jo kyllästyttää, mutta onneksi sentään kirjan loppu ei vienyt kaikkea toivoa mennessään.



Arvosanani 3+


Tämä kirja on arvostelukappale, kiitos.




Samantyylistä luettavaa:

Nälkäpeli-trilogia: Suzanne Collins

Maze Runner -trilogia: James Dashner

Rising moon -sarja: Sarianna Suorsa
Tulenetsijät. Baabel 1: Richard Farr.


Endgame - Pelin säännöt muissa blogeissa:

Unelmien aika