Kirjapöllö huhuilee oksaltaan mietteitään, pääasiassa intohimostaan YA- ja new adult -kirjallisuudesta.
torstai 28. syyskuuta 2017
Päivitys Hopea-sarjaan
keskiviikko 27. syyskuuta 2017
Kurnivamahainen kissa: Magdalena Hai.
Kurnivamahainen kissa on fantasiahenkinen saturomaani ahneuteen hajoavasta maailmasta ja pienten tyttöjen voimasta. Oivaltavasti ympäristöasiaa käsittelevän sadun kanssa käyvät vuoropuhelua kuvittaja Teemu Juhanin vahvatunnelmaiset mustavalkokuvat. "(Karisto)
Oma arvio:
Luimme kirjan yhdessä 9-vuotiaan tyttäreni kanssa.
Maailmasta vaan ei enää tahdo löytyä kissalle enää mitään syötävää, sillä se kaikki on jo kissan sisuksissa. Lopulta tyttö löytää itsensä kissan mahasta, ja löytää syyn kissan kurisevaan mahaan. Tohtiiko kissa oksentaa kaiken ulos mahastaan? Palkinto on jotain paljon suurempaa kuin jatkuva nälän tyydyttämisen nautinto - tytön ystävyys, rakkaus ja huolenpito.
Tyttäreni arvosana 4
maanantai 25. syyskuuta 2017
Linnunsitoja: Helena Waris
"Nerokkaasti punottu mysteeri maailmasta, jota kaikkitietävät Koneet hallitsevat. Vapaus on hauraiden linnunsiipien varassa.
"Näihin lintuihin sidotuissa viesteissä me olemme Koneitten saavuttamattomissa. Se tekee meistäkin vapaita."
Helikopteri vie Zemin keskelle merta, majakkasaarelle, jonne Valtion, Kuilujen ja Koneiden valvovat silmät eivät yllä. Saari on vastarintaliikkeen tukikohta, eikä kenenkään ole pakko kertoa, miksi on siellä tai mistä on tullut. Majakan huipulla on kyyhkyslakka. Kyyhkyt kuljettavat viestejä meren yli, ne ovat ainoa viestintäkeino, jota Kone ei hallinnoi. Vain lintujen avulla vastarintaliike pysyy elossa." (Otava)
Oma arvio:
Kuva: Pixabay |
Yllätyin, miten hienon tarinan ja toimivan juonenkaaren Waris on saanut mahdutettua näin ohueen kirjaan. Koska turhille täytesivuille ei ole tilaa, kirjaa on mukava lukea ja mielenkiinto säilyy koko kirjan ajan. Surettaa silti, ettei henkilöihin pääse syventymään sen paremmin, ja loppu tulee ihan liian nopeaa. Joskus kuitenkin napakka scifipläjäyskin on paikallaan, eikä kaikista tarinoista tarvitse tehdä trilogioita. Lukemisen jälkeen jäi jäljelle silti hienoinen harmistus ja nälkä tietää asioista lisää, kuten Koneen hallitsemasta yhteiskunnasta ja henkilöhahmoista. Kirjan tarkkaan rakennettu, vaikkakin epämääräinen maailma jäi kuitenkin pitkäksi aikaa mieleeni.
Arvosanani 4
Tämä kirja on arvostelukappale, kiitos kustantajalle.
Muissa blogeissa:
Kirjavinkit (Mikko Saari)
Oksan hyllyltä
Evarian kirjahylly
Eniten minua kiinnostaa tie
Kirsin kirjanurkka
Vedenkehrääjä: Helena Waris. Otava 2018. (Kone #2)
Kansi: Sami Saramäki
Olin ajatellut Wariksen aiempaa teosta Linnunsitojaa itsenäisenä teoksena, ja yllätyin, kun siihen tulikin jatkoa. Vedenkehrääjässä ollaan siirrytty pois majakkasaarelta, Sazin matkassa kuivuudesta kärsiviin rannikkokaupunkeihin. Edellisessä osassa traagisesti siskonsa Ineksen menettänyt Saz matkustaa junalla Maximilianin luo, miehen, jota Sazin lapsi Miu on pitänyt aina oikeana isänään. Sazilla on mielessään myös Amelii, Miun äiti, joka on menehtynyt. Saz lähtee etsimään Maximiliania päällään mystinen vedenkehrääjän asu, jota ihmiset näyttävät kunnioittavan. Mies joutuu myös ottamaan mukaansa kännykän, vaikka hän onkin konevastainen. Kännykästä ei ole juuri matkalaiselle apua, sillä hän ei osaa käyttää sitä.
Saz saa matkaseuralaisekseen Dillan pakoisen Mariian ja hänen miehensä siskonpojan Hikon. Saz ei ole alkuun kovinkaan innoissaan seurasta, mutta avautuu Mariialle asioistaan, ja saa tietää Mariian miehen Rodinin olevan konevastarintaliikkeen jäseniä. Saz ei aio kuitenkaan muuttaa matkasuunnitelmiaan, vaan jättää Mariian ja Hikon kotikaupunkiinsa ja jatkaa eteenpäin.
Sazin tarina tuo toisen näkökulman koneisiin, joita on siis suunnitteilla myös merenrantakaupunkeihin. Hän tajuaa, ettei kaupungeissa ole asiat kovinkaan hyvällä tolalla. Merien saastumisen vuoksi vedenkehrääjiä tarvitaan kipeästi, mutta hekään eivät pysty ihmeisiin. Saz joutuu ristiriitaisten tunteiden eteen kohdatessaan Ameliin aviomiehen Maximilianin ja kuullessaan totuuden Ameliin kohtalosta. Mukana roikkuva Mariia ja hänen miehensä luotsaama konevastarintaliike hämmentävät lisää Sazin pyrkimyksiä. Onko koneiden tulo sittenkin välttämättömyys?
Vedenkehrääjä on hyvin tiukkaan pakettiin huolellisesti pakattu tieteisfantasiatyyppinen tarina (vaikka se dystopiaksikin on määritelty). Se on kaksoisluokiteltu nuorten että aikuisten puolelle, ja soveltuukin haastavuutensa takia parhaiten nuorille aikuisille ja sitä vanhemmille. Ensimmäinen osa Linnunsitoja on minusta hiukan kiehtovampi kuin tämä aavikkohenkinen Sazin matkakertomus. Olisin kaivannut hiukan keveyttä tarinaan, joka on nyt hirveän synkkä ja raskas lukea. Tarinan sisään pääseminen on haastavaa, sillä maailmaa ei avata tässäkään osassa rautalangasta vääntäen.
Arvosanani 3+
Tämä kirja on arvostelukappale, kiitos kustantajalle.
Muissa blogeissa:
Kirsin kirjanurkka
Jäänvartija: Helena Waris. Otava 2019 (Kone #3)
Kansi: Sami Saramäki
Vastarinnan kukistumisen jälkeen Thom on jatkanut elämäänsä Maharin Kuilussa, mutta salatun radioviestin nappaaminen suistaa kaiken raiteiltaan. Thom saa selville, että mantereiden tila on kaikkea muuta kuin vakaa. Kun kaaos leviää, Thomin seurue suuntaa asumattomaan pohjoiseen.
Jäänvartija on Wariksen Konetrilogian viimeinen osa, paluu Linnunsitojan ja Vedenkehrääjän jännittävään tarinaan. Mikä on ihmisten kohtalo Koneiden hallitsemassa maailmassa?" (Otava)
Oma arvio:
Aavikolla viime osassa vaeltanut Saz palaa kuvioihin ja paljastaa Thomille konevastaisten tulevat suunnitelmat sulkea kaikki koneet yksitellen. Thom on kauhuissaan - sairaalassa makaava Zemi on pelastettava. Kuilun ulkopuolella olevassa kylässä asuu yllättäviä tuttuja, joiden luona Zemi saa roipua sen aikaa, kun Thom lähtee vaaralliselle matkalle kohti pohjoisen tukikohtaa, jossa pitäisi vielä olla yksi, merkittävä kone.
Jäänvartija on hyvin rakennettu trilogian päätösosa. On ihailtavaa, miten 139 sivuun on saatu tiivistettyä näin paljon kaikkea: kahden eri henkilön (Thomin ja Zemin) vuorottelevat näkökulmat, mukaansatempaavan juonen ja tunnelmaltaan synkän dystopisen maailman, jossa ihmisten tulevaisuus on koneiden varassa. Muuttuneeseen ilmastoon ei oteta sen kummemmin kantaa,vaan se vain on tapahtunut. Se on ihmiskunnan väistämättä otettava vastaan ja sopeuduttava. Kirjassa otetaan myös ovelasti kantaa tekoälyyn ja siihen liittyviin pelkoihin ja uhkakuviin.
Arvosanani 4,5
Tämä kirja on arvostelukappale, kiitos kustantajalle.
Muissa blogeissa:
Yöpöydän kirjat
Eniten minua kiinnostaa tie
YA-lukuhaaste saa kirjan kohtaan:
Oma suosikkigenre
Helmet-lukuhaasteessa sijoitan kirjan kohtaan:
22. Ilmastonmuutosta käsittelevä kirja
Popsugar-haasteesta saan merkittyä kohdan:
41. A cli-fi (Climate Fiction) book
perjantai 22. syyskuuta 2017
The Girl Who Fell: S. M. Parker
Kannen suunnittelu: Regina Flath
"His obsession.
Her fall.
Zephyr Doyle is focused. Focused on leading her team to the field hockey state championship and leaving her small town for her dream school, Boston College.
But love has a way of changing things.
Enter the new boy in school: the hockey team’s starting goaltender, Alec. He’s cute, charming, and most important, Alec doesn’t judge Zephyr. He understands her fears and insecurities—he even shares them. Soon, their relationship becomes something bigger than Zephyr, something she can’t control, something she doesn’t want to control.
Zephyr swears it must be love. Because love is powerful, and overwhelming, and…terrifying?
But love shouldn’t make you abandon your dreams, or push your friends away. And love shouldn’t make you feel guilty—or worse, ashamed.
So when Zephyr finally begins to see Alec for who he really is, she knows it’s time to take back control of her life.
If she waits any longer, it may be too late. "(Simon Pulse)
Oma arvio:
Kuva: Pixabay |
The Guardian
School Library Journal
Pretty Deadly Reviews
Publishers Weekly
The Soul Sisters
The YA Shelf
torstai 21. syyskuuta 2017
Huimaa-trilogia: Vuokko Hurme
Kuva: Susanna Iivanainen |
Kuva: Susanna Iivanainen |
Lastenkirjahylly
Minityyli
Lähiömutsi
Kaipaus: Vuokko Hurme. Kuvittanut Susanna Iivanainen. S&S 2018 (Huimaa #2)
"Kiepauksen jälkeen kaipaus!
Vesi oli niin hirveän tuntuista. Ja sitten minä lipesin. Valuin avomeren puolelle ja kellahdin kylki edellä veteen.
Lenna perheineen on jättänyt taakseen ylösalaisin kääntyneen kotikaupunkinsa Kardumin. Hypättyään alas taivaalle he ovat laskeutuneet Mabaliin, uuteen maailmaan. Mabalissa, jossa on runsaasti vettä, maa vetää puoleensa ja taivas levittäytyy metsien päälle.
Lennan ei tarvitse enää pelätä taivaalle putoamista mutta nyt on pelättävä sitä, mitä taivaalta putoaa: Kardumista putoilee Mabaliin roskia mutta myös muuta: autoja, hiekkaa, taloja ja kallioita. Siksi Mabalin ihmiset rakentavat vahvoja kattoja, käyttävät suojavarjoja ja pukevat lapsilleen kypärät.
Ihmisiä Mabalissa on enemmän, ja ensimmäistä kertaa Lenna ja hänen pikkusisarensa Rousku pääsevät kouluun. Mutta Lennan paras ystävä Jaan on kadonnut hypätessään. Kun käy ilmi, että myös Mabalin ulkopuolella elää ihmisiä, Lennassa herää toivo: voisiko Jaan löytyä?
Kun aikuiset päättävät järjestää retkikunnan Jaanin ja tämän isän pelastamiseksi, Lennan on päästävä mukaan keinolla millä hyvänsä. Onhan Jaan hänen paras ystävänsä. Luvassa on meriseikkailu pelkoa herättävien, tuntemattomien ulkopuolisten maille. Mutta Lenna ei osaa arvata, millaisia yllätyksiä matka tuo mukanaan...
Kaipaus jatkaa lasten Huimaa-fantasiasarjaa, jonka ensimmäinen osa Kiepaus ilmestyi 2017." (S&S)
Oma arvio:
Kuva: Susanna Iivanainen |
Kun Kardumissa olivat huolenaiheina putoaminen, murenevat rakennukset ja ruuan ja veden loppuminen, Mabalissa suurin pelko on se, että taivas putoaa niskaan. No ei ihan kirjaimellisesti, mutta koska Kardumista kaikki putoaa saarelle, asukkaat suojautuvat mahdollisilta taivaalta putoavilta tavaroilta liikkumalla taivasalla harkiten ja puiden suojaa hyväksi käyttäen. Lapset pitävät suojakypäriä. Silti onnettomuuksia välillä sattuu, kuten eräänä päivänä Hallissa, kun kokonainen lasten liukumäki putoaa erään asukkaan päälle.
Taivaalta putoavat tavarat ovat uhan lisäksi kuitenkin myös aarteita - asukkaat saavat paljon hyödyllistä tavaraa, kuten vaatteita, työkaluja, rakennustarpeita. Luonnonvaroja Mabalissa riittää, ja Lennasta ja Rouskusta onkin outoa, kun vettä on riittämiin ja siinä voi jopa peseytyä. Lenna viihtyy metsässä yksistään, vaikka vanhempia kauhistuttaa päästää hänet sinne. Eräällä retkellään Lenna löytää metsästä uuden asukkaan, Glorian. Glorian menneisyydestä paljastuu yllättävä asia. Pian Lenna huomaa olevansa osana jännittävää seikkailua, johon liittyy Laituri-niminen lautta, Mabalin ulkopuoliset saaret ja kadoksissa oleva ystävä. Löytyykö Jaan, se on tämän tarinan polttavin kysymys.
Kuva: Susanna Iivanainen |
Kirjan maailmankuvaa ei juurikaan selitetä, tai suurin osa kiepauksesta on selitetty vain sillä, että se vain eräänä päivänä tapahtui. Tässä jatko-osassa heitetään ilmaan sellainen epäily, että maailma olisikin nykyisin litteä, eli Mabalin asukkaat uskovat, että tarpeeksi pitkälle mentäessä tulee raja vastaan, ja liian syvään kaivaessa putoaakin pois. Tällainen kerroksittainen maailmankuva on ajatuksena kiehtova.
Tyttäreni arvosana 5
Minun arvosanani 3,5
Yhteisarvosana 4+
Tämä kirja on arvostelukappale, kiitos kustantajalle.
Muissa blogeissa:
Kirjojen keskellä
Lisään tämän Helmet-lukuhaasteen kohtaan:
2. Kirjassa etsitään kadonnutta ihmistä tai esinettä
Popsugar-haasteessa sijoitan kirjan kohtaan:
4. A book you think should be turned into a movie
Keikaus: Vuokko Hurme. Kuvittanut Susanna Iivanainen. S&S 2019 (Huimaa #3)
"Lennan elämä Mabalissa on alkanut asettua uomiinsa: paras ystävä Jaan on vihdoin löytynyt ja kotikylä muuttunut monin tavoin turvallisemmaksi. Hallin kylän niukka elämä kuitenkin kyseenalaistuu, kun kylän rantaan putoaa uusi saari, jonka tavarantäyteinen maa osoittautuu oikeaksi aarreaitaksi. Kun kyläläiset alkavat kaivella uutta maata, Lenna ja Jaan tahtovat esineistä osansa. Senkin uhalla, että se on lapsilta kiellettyä.
Kaivamiseen liittyy kuitenkin suuria riskejä. Kerrotaan, että Mabalin pohjaan on paikoin matkaa vain metrejä.
Mitä tapahtuu Pohjan läpi pudonneille, sitä ei kukaan tiedä. Putoavatko maankaivajat avaruuteen vai häviävätkö vain jonnekin?
Lenna ja Jaan saavat näihin kysymyksiin vastaukset, kun he päätyvät uuteen maailmaan. Kaupunki kuitenkin vaikuttaa hämärästi tutulta ja tunnistettavalta myös lukijalle. Mutta missä Lenna ja Jaan ovat? Ja kuuluuko lasten pelastaa maailma?" (S&S)
Oma arvio:
maanantai 18. syyskuuta 2017
Äänikirjojen lumoissa
Kuva: Pixabay |
Seuraavaksi otin kokeiluun Storytel-palvelun, josta aloin kuunnella S.K. Tremaynen psykologista jännäriä nimeltä Tulilapsi (Otava 2017, kesto 13 h 55 min, lukija Leena Rapola.) Se oli sen verran pitkä, etten ehtinyt kahdessa viikossa muuta kuunnella. Tarinassa nuori nainen, Rachel, muuttaa tuoreen aviomiehensä, kaivossukuun kuuluvan Davidin hulppeaan kartanoon, jossa näkyy yhä miehen edesmenneen vaimonsa kädenjälki. Samalla Rachel yrittää tutustua Davidin äitiään surevaan Danny-poikaan, joka alkaa käyttäytyä omituisesti - kuin näkisi yhä äitinsä, joka kuoli kaksi vuotta sitten tapaturmaisessa onnettomuudessa. Kirjan tapahtumat tiivistyvät ja punoutuvat kauhistuttavaksi salaisuuksien purkautuvaksi vyyhdiksi, jolloin ei enää tiedä, kuka on menettänyt järkensä. Tätä kirjaa kuunnellessa huomasin hyödyntää myös ajan, jolloin teen käsitöitä. Jopas sujui virkkaaminen ja neulominen, kun samalla kuunteli kirjaa. Leena Rapola lukijana menettelee. Kuuntele tästä äänikirjan näyte.
Nyt minulla on kokeilussa Elisa kirja -palvelu, joka ei toimi kuukausimaksulla, vaan sieltä ostetaan jokainen luettava tai kuunneltava kirja erikseen. Sieltä sai kuitenkin ladata ilmaisen äänikirjan kokeeksi, ja valitsin dekkarin, Camilla Läckbergin Majakanvartijan (Gummerus 2013, kesto 14 h 568 min, lukija Outi Vuoriranta.)
Kun olen kuunnellut Majakanvartijan loppuun, ilmaiskierrokseni jatkuu, nimittäin aion myös hyödyntää Ylen äänikirja- ja kuunnelmatarjontaa. Lisäksi Elisa kirja tarjoaa joitakin äänikirjoja hintaan 0 €, mutta ei tietenkään kovin uusia romaaneja. Ikävä kyllä ekirjaston äänikirjoja ei ole saatavilla oman kirjastoni kortille. Jossain vaiheessa harkitsen, otanko jonkin kokeilemistani kolmesta maksullisista palveluista, Bookbeatin (16,90 € / kk), Storytelin (16, 99 € / kk) vai Elisa kirjan (0 - 44,50 € / äänikirja, uutuudet yleensä noin 14,90 - 17,90 €) käyttööni. Kaikki näistä ovat olleet helppoja käyttää mobiililaitteella, eikä muuta häiriötä ole ollut kuin yksi muutaman minuutin pomppaus taaksepäin Storytelin äänikirjaa kuunnellessa.
Haluaisin kuulla muiden äänikirjakokemuksista. Kuunteletko äänikirjoja? Jos kuuntelet, missä, milloin, miksi? Kuunteletko äänikirjoja cd-soittimesta, tietokoneelta, mobiililaitteelta, autossa? Mitä äänikirjasovellusta noista kolmesta suosittelisit minulle? Tiedätkö mitään muuta sivustoa, jossa voisi kuunnella äänikirjoja ilmaiseksi?
lauantai 16. syyskuuta 2017
Vieraana Lukujonossa-blogissa
https://lukujonossa.fi/2017/09/vieraana-kirjabloggaaja-kirjapollon-huhuiluja/
sunnuntai 10. syyskuuta 2017
Päivitys Firebird-trilogiaan
torstai 7. syyskuuta 2017
Viha jonka kylvät -sarja: Angie Thomas
Englanninkielinen alkuteos (2017): The Hate U Give. Kansi: Päivi Puustinen; Shutterstock, Istock
The Hate U Give -soittolista (laatinut Angela Thomas): https://open.spotify.com/user/1238483600/playlist/6D6TvklQ7q8oC26n3v8GZY
Oma arvio:
Kuva: Pixabay |
Kuva: Pixabay |
Myötäelin Starrin pettymykset ja epätoivon, mutta myös hänen ihanan herkkyytensä ja perherakkautensa. Chris on täydellinen (jopa ehkä liiankin) poikaystävä, joka sanoo juuri ne oikeat sanat oikeaan aikaan. Starr saa myös tukea ystävältään Mayalta, joka on hänkin kyllästynyt Haileyn typeriin kommentteihin.
Yöpöydän kirjat
Kirja vieköön!
Notko, se lukeva peikko
Carry on reading
Kujerruksia
Betoniruusu: Angie Thomas. Suomentanut Terhi Kuusisto. Otava 2021 (Viha jonka kylvät #0)
Englanninkielinen alkuteos: Concrete Rose. Kansi: Cathy Charles.
"Kuinka kasvattaa lasta, kun omatkin kasvukivut vielä vihlovat? Paluu rakastetun Viha jonka kylvät -romaanin kulmille.
Garden Heightsin kaduilla 17-vuotiaan Maverickin puitteet kasvaa kunnon mieheksi eivät ole helpot. Kunnon miehen tehtävä on suojella perhettään, ja siinä auttaa King Lord -jengi. Odottamatta Mavin perhe kasvaa yhdellä, kun hän saa tietää olevansa isä. Jengiläislegendan poikana veri kuitenkin vetää Mavia kaduille ja kostamaan rakkaiden kohtaamat vääryydet.
Angie Thomas näyttää jälleen ainutlaatuiset taitonsa nuoruuden, väkivallan ja perhesiteiden kuvaajana." (Otava)
Oma arvio:
Angie Thomasin Betoniruusu pääsi yllättämään minut puun takaa. En tiennyt, että Viha jonka kylvät -teos saisi jatkoa, tai pikemminkin esiosan, jonka esittely oli vieläpä kustantajan kuvastossa niin pienellä, että meinasin sivuuttaa sen. Onneksi en, sillä tämä kirja on ehdottomasti lukemisen arvoinen, kuten Thomasin aiemmatkin suomennetut teokset, joihin lukeutuu aiemmin mainitsemani lisäksi Mun vuoro.
Betoniruusu (jonka kansikuvaa rakastan, sillä se on vain jotenkin aivan mainio!) voisi olla melkeinpä tämän vuoden alussa ilmestyneen Jason Reynoldsin säeromaanin Minuutin mittainen ikuisuus sisarteos, niin samanlainen teema molemmissa on. Molemmissa kun puhutaan isältä pojalle siirtyneistä yhteisön säännöistä, läheisen menetyksen tuskasta ja siihen liittyvästä kostosta. Ja oikeista ja vääristä valinnoista, ehdottomasti niistä.
Faija sano mulle kerran, et me kaikki joudutaan kantaan murhetta. En ymmärtäny sitä ennen ku nyt. Tuntuu kuin mulla olis kivenlohkare selässä. Se rutistaa koko kroppaa, ja mä haluisin parkua ja pakottaa kivun pois. (s. 110)
Kirjan päähenkilö, 17-vuotias Maverick, saa tietää DNA-testillä olevansa Ieshan vauvan isä. Iesha toivoi isän olevan Mavin paras ystävä King, mutta toisin kävi. Nuoren äidin vastuuseen väsynyt Iesha jättää yllättäin parin kuukauden ikäisen poikansa Maverickin ja hänen äitinsä hoteisiin heti testituloksen kuultuaan ja katoaa kuukausiksi tavoittelemattomiin. Mav on nyt uuden edessä: lukion viimeistä luokkaa käyvän pojan elämän ovat täyttäneet tähän asti hottis tyttöystävä Lisa, oma jengi, lisätulojen hankkiminen kukan myynnistä ja merkkilenkkarit. Nyt hänellä on pieni avuton poika hoidettavanaan, jolle on saatava ruokaa, vaatteita ja tarvikkeita. Toki hänen äitinsä tukee tätä, kun taas isä istuu vankilassa elinkautistaan, joten hänestä ei ole kuin henkistä tukea etäältä. Myös Maverickin rakas serkku Dre on tarpeellinen tukipylväs ja ymmärtäjä, sillä tällä itselläkin on lapsi ja he suunnittelevat häitä Keishan kanssa. Mutta miten suhtautuu Lisa, kun kuulee Mavin hairahtuneen sekstailemaan Ieshan kanssa ja vieläpä saaneen tämän kanssa vauvan? Ei hyvin, sen voi arvata.
Dre-serkku on järjen ääni, joka yrittää puhua Maville järkeä, jotta tämä jättäisi nyt viimeistään jengikuviot ja huumeiden myynnin. Dren avulla Mav saakin osa-aikatyötä diakoni Wyattin kaupalta, vaikka alkuun Mav ei oikein osaa arvostaa tätä. Wyatt kun tunnetaan varsinaisena tiukkapipona, ja niin hän pistääkin Maverickin heti ruotuun. Wyatt on kuitenkin myös hyvin Mavin tukena tämän elämän kivuissa. Suurin kipu on vielä edessä...
"Kuule,
on emävalhe, että mustat miehet olisi tunteettomia. On varmaan
helpompaa epäinhimillistää meidät, jos luulee meitä sydämettömiksi.
Tosiasiassa meilläkin on tunteet. Meihinkin sattuu, ja mekin tunnetaan
surua ja murhetta. Meillä on ihan yhtä suuri oikeus näyttää nekin
tunteet kuin kellä tahansa." (s. 146)
Mavin on nyt huolehdittava rakkaaksi tulleesta pojastaan, jolle hän antaa nimeksi Seven, ja pärjättävä erään suuren menetyksen tunteen kanssa. Hänen on voitettava Lisan luottamus takaisin, mutta Lisan ehtona on se, että Maverickilla täytyy olla tulevaisuudelle muita suunnitelmia kuin jengi, yhteisön säännöt ja huumekauppa. Eikö Lisa ymmärrä, että Mav tarvitsee jengin tukea ja suojelua ja rahaa kaman myynnistä pojalleen?
"Auta
myös lapsenlastani Maverickia, Herra", mummu sanoo. "Auta häntä
lakkaamaan laittamasta vauvoja maailmaan. Ota pojasta mehut ja
miesmäiset elkeet, Herra! Käske henkien päästää hänet otteestaan!" (s. 197)
Kaikki kulminoituu siihen, että pian Lisakin odottaa Maville vauvaa. Näyttää myös siltä, ettei vauvanhoitoon ja suremiseen keskittynyt Mav valmistukaan lukiosta. Hänen on kehitettävä varasuunnitelman varasuunnitelma, vaikka häneltä tuntuu olevan motivaatio täysin hukassa. Onneksi hän saa tukea monilta ihmisiltä, vaikka moni on häneen pettynyt. Maverick meinaa sinetöidä eräällä valinnallaan elämänsä suunnan, mutta tulee onneksi toisiin ajatuksiin.
Se
haukottelee ja asettuu pitkäkseen mun päälle. Alkaa olla päiväuniaika.
Mä pysyn hetken paikallani. Tykkään kuunnella sen hengitystä ja tuntee
sen rinnan kohoilun mun rintaa vasten. Se ei tiiä, et mä oon koko ajan
väsyny ja periaatteessa vielä lapsi. Se tietää vaan, että pidän siitä
huolen. (s. 155-156)
Betoniruusu on yhtä vaikuttava kuin Viha jonka kylvät,
ehkä jopa vaikuttavampi. Alussa tuntui, että on hankala saada mitään
tuntumaa tähän jenginsä säännöillä elävään 17-vuotiaaseen poikaan, mutta
kun hän alkaa ottaa vastuuta Sevenistä ja pikku hiljaa elämästään,
uppoudun täysin päähenkilön maailmaan. Teksti on helppolukuista ja
dynaamista vuoropuhelujen runsauden takia. Thomas on onnistunut
vangitsemaan upeasti nuoren miehen yhteisön paineiden ja omantuntonsa
kanssa poukkoilevan mielen sekä nopeasti syttyvän rakkauden omaan
poikaansa. Kirja taustoittaa kiehtovasti Viha jonka kylvät -teosta, mutta molemmat voi lukea ilman toista. Tämän jälkeen tekisi kyllä mieleni lukea THUG uudestaan.
Arvosanani 4,5
Tämä kirja on arvostelukappale, kiitos kustantajalle.
Samantyylistä luettavaa;
Minuutin mittainen ikuisuus: Jason Reynolds
Kaikilla mausteilla: Elizabeth Acevedo
Muissa blogeissa:
-
Lisään kirjan Helmet-haasteen kohtaan:
18. Kirja kertoo sateenkaariperheestäkeskiviikko 6. syyskuuta 2017
Käärmeiden kaupunki: Katri Alatalo
Kansi: Laura Noponen
Kun Kharras-Dimiin hyökätään ja kaupunkilaiset alistetaan uuden hallinnon alle, kolmikko joutuu tekemään kaikkensa selviytyäkseen hengissä. Orjat pakotetaan louhimaan Rashaz-jumalalle arvokasta kiveä. Tarvitaan kekseliäisyyttä ja ainutlaatuisia kykyjä, jotta valloitettu kansa saadaan vapaaksi orjuuden ikeestä.
Katri Alatalo tuo suomalaisille lukijoille tutumman keskiaikafantasian rinnalle Tuhannen ja yhden yön tarinoista inspiroituneen aavikkofantasian. Luvassa on runsaasti juonenkäänteitä, häikäilemättömiä ihmissuhdesotkuja ja ajankohtaisia teemoja magian sävyttäminä. Käärmeiden kaupunki henkii samaan aikaan kuumaa eksotiikkaa ja kylmää juonittelua." (Gummerus)
Nuori Arry on savenvalajana kaupungissa. Hän on erilainen kuin muut kaupungin asukkaat, sillä hän on nimetön, eli hänen vanhemmistaan ei ole tietoa, ja valkoihoinen. Lisäksi hänellä on salainen muodonmuuttajan taito, josta koituu vielä hänelle paljon etua tarinan edetessä.
Ninette taistelee isänsä, khalin kanssa siitä, pitäisikö hänen mennä pian naimisiin. Nuori prinsessa ei koe isänsä ehdottamia sulhasehdokkaita mielekkäiksi, eikä halua avioitua vain tavan vuoksi. Ninette osaa käsitellä käärmeitä, joita hän kantaa aina mukanaan - hiuksissaan, vaatteiden alla, ranteisiinsa kietoutuneina. Kirjan tärkeä symboli, käärmeenmuna, saa myöhemmin hyvin tärkeän roolin Nineten elämässä.
Kuva: Pixabay |
Romanssit jäävät kirjassa vaisuiksi, kuten myös kirjan eroottiset kuvauksetkin, eli yksityiskohtaisempaa tunteiden ja tuntemusten kuvailua olisin kaivannut niihin. Sulwaenin, Zalihin ja Nineten välille olisi saanut kehiteltyä myös mehukkaamman kolmiodraaman, joka nyt jää melko pliisuksi. Minua häiritsee myös se, että alussa Sulwaenille hyvin tärkeäksi muodostunut aavikolta löytynyt hevonen, Nedhel, jää tarinan edetessä sivuun eikä ilmesty mukaan enää kuin ihan kirjan lopussa.
Käärmeiden kaupunkia on markkinoitu jonkin verran nuorten aikuisten kirjana, sillä ainakin elokuussa Katri Alatalo oli nuorten aikuisten Hel-Ya-kirjallisuustapahtumassa esittelemässä kirjaansa, mutta esimerkiksi oman seutuni kirjastossa se on luokiteltu pelkästään aikuisten fantasiaosastolle. Itse olen kiikun kaakun siinä rajoilla, miellänkö tätä puhtaasti nuorten aikuisten kirjaksi, vaikka kirjan sivuilla seikkaileekin nuoria henkilöitä. Ehkä kaksoisluokitus olisi paikallaan, sillä tämä kirja sopii mainiosti niin nuorille aikuisille kuin aikuisillekin lukijoille.
Muissa blogeissa ja digijulkaisuissa:
Carry on Reading
ESS
Aavetaajuus
Hyvähuomen
Vuorileijonan varjossa
Luetaanko tämä?