Joku sinun kaltaisesi: Estelle Maskame. Suomentanut Maija van de Pavert. Gummerus 2022 (Mila ja Blake #1)
Mila on aivan tavallinen kuusitoistavuotias tyttö – lukuun ottamatta sitä, että hänen isänsä on kaikkien tuntema näyttelijä. Kun isän seuraavan hittielokuvan ensi-ilta lähestyy, lehdistö kiinnittää huomionsa myös Milaan. Pieni lipsahdus saa aikaan valtaisan mediakohun, ja isän manageri on raivoissaan. Mila saa lähteä Los Angelesista viettämään kesää isoisänsä ja tätinsä luo pikkukaupunkiin Tennesseehen, kauas paparazzien kameroista.
Elämä pikkuruisessa Fairview’ssa vaikuttaa tylsältä ja paikallisen pormestarin poika Blake raivostuttavan ylimieliseltä. Blake ja Mila saattavat kuitenkin ymmärtää toisiaan paremmin kuin kumpikaan heistä haluaisi myöntää…"(Gummerus)
Oma arvio:
Estelle Maskamen uusimmat romaanit ovat olleet viime vuosina minun odotetuimpien kirjojen listoillani. Maskamen kehitys kirjailijana on ollut havaittavissa kirja kirjalta ja saa minut unohtamaan sen hienoisen myötähäpeän, mitä vielä tunsin lukiessani hänen verrattain nuorena kirjoittamaansa DIMILY-trilogiaansa. Sen jälkeen ilmestyneet Heittäydy, jos uskallat ja Oikealla tavalla vääränlainen ovat vakuuttaneet minut, että Maskame on Holly Bournen ja Rainbow Rowellin rinnalla parhaimmistoon kuuluvia uuden sukupolven realistisen YA:n kirjoittajia.
Mainittakoon tähän alkuun vielä, että kirjan kansi on erittäin onnistunut: hempeät, toisiinsa sointuvat värisävyt ja kiva kuvitus saavat ainakin minut tarttumaan innolla kirjaan.
Kirjan alussa Mila Harding saa kunnon läksytyksen vanhemmiltaan ja elokuvatähti-isänsä nipomaisen tarkalta managerilta, Brunolta: Mila on jälleen kerran antanut isälleen ja näin ollen myös hänen uutuusleffansa tuotantoyhtiölle huonoa mainosta oksentamalla humalapäissään eräässä julkisessa tilaisuudessa. Minkä Mila sille mahtoi, että hänen tylsyyksissään nappailemansa shamppanjat kihahtivat hiukan liikaa hattuun. Koska tällaisia on sattunut viime aikoina enemmänkin, Bruno ehdottaa ratkaisua, jossa Mila lähetetään pariksi kuukaudeksi pois, Hardingien kotitilalle Tennesseehen. Kun elokuva on ollut ensiesityksessä, Mila voidaan taas palauttaa kotiinsa. Milan järkytykseksi äitikin lopulta suostuu ehdotukseen.
"Voisinko ehdottaa, että tutustut uudelleen sukulaisiisi, putsaat hevosten karsinoita, luet muutaman romanttisen kirjan? Et lähde maatilalta. Ei. Enää. Juhlia. Onko ymmärretty, Mila?" (s. 77)
Mila on elänyt kuusivuotiaasta saakka Los Angelesissa, joten sopeutuminen syntymäkotinsa maalaiselämään vaatii häneltä aikaa. Muurien suojissa sijaitsevaa maatilaa ylläpitää Milan lempeä Sheri-täti sekä isoisä Kippari. Mila passitetaan heti ensi töikseen naapuritilalle moikkaamaan ikäistänsä Savannah Bennettiä, jonka kanssa hän ehti olla vähän aikaa samalla luokalla ennen muuttoaan. Onnekseen Mila saa heti Savannahista ja hänen veljestään Mylesistä seuraa. Brunon ohjeiden mukaan Mila ei saisi poistua maatilalta minnekään enempää kohua aiheuttamaan, mutta Sheri on onneksi vapaamielinen, ja niinpä Mila pääsee heti ensimmäisenä iltanaan aitoihin tailgate-bileisiin (kyseessä on siis amerikkalaiset bileet, jossa kokoonnutaan autojen peräkonttien/lavojen päälle grillaamaan, ryypiskelemään ja soittamaan musaa). Samalla hän tutustuu Bennettien töykeän oloiseen Blake-serkkuun, joka aiheuttaa ikävän välikohtauksen heti ensimmäisissä bileissä.
"Tiesittekö te, että meillä on täällä julkkis? Anteeksi - julkkiksen tytär." (s. 58)
Mila jatkaa maalaiselämäänsä kirkossa käynteineen ja hevostallilla työskentelyineen. Vaikka Blake oli alkuun töykeä ja kohtuuton Milaa kohtaan, hän alkaa kuitenkin tutustua tuohon poikaan lähemmin, sillä heillä on kuitenkin jotain yhteistä: Blaken äiti on Nashvillen pormestari, ja Blake joutuu kärsimään äitinsä ammatin vuoksi, ihan kuten Mila kuuluisan isänsä takia. Ensimmäiset tapaamiset meinaavat kärjistyä riitelyyn näillä kahdella, mutta pikku hiljaa he alkavat ymmärtää toisiaan. Mila huomaa, että Blaken katse alkaa hermostuttaa häntä jostain syystä. Blake tutustuttaa Milan aitoon nashvilleläiseen countrymusiikkikulttuuriin. Pääseepä Mila kuuntelemaan myös Blaken soittoa ja laulua eräissä nuotiobileissä.
Kaikki - jonkin - vitun - elokuvan - takia? (s. 166)
Ikäväkseen Mila saa tietää ikäviä asioita vanhemmistaan, joita häneltä on pimitetty. Blaken ynseä äiti suhtautuu Milaan todella ikävästi, ja syykin siihen selviää lopussa. Milaa surettaa isänsä etäisyys ja se, miten tärkeänä hän pitää omaa uraansa. Onko Mila pelkkä haittatekijä ja rasite isälle? Miksi isä ei pidä yhteyttä omaan isäänsä, Kippariin, joka suree selvästi poikansa etäisyyttä? Kirjan loppu on melkoisen dramaattinen ja loppuu sellaiseen cliffhangeriin, että tekisi mieleni hankkia käsiini enkunkieliset jatko-osat just-nyt-heti.
Viihdyin kovasti tämän kirjan parissa ja ahmaisinkin tämän vuorokaudessa. Alussa Blaken ja Milan kiivaat sanailut toivat hiukan flashbackit DIMILY:stä, mutta eivät kuitenkaan olleet niin epäuskottavia kuitenkaan. Kirjan loppuhuudahdus kaikessa dramaattisuudessaan sai minut (vain) hiukan pyöräyttämään silmiäni. Kaiken kaikkiaan Joku sinun kaltaisesi on ihanan viihdyttävä, tunteellinen ja mielenkiintoinen trilogian avaus. Tenneeseen maaseudun idylli ratsastusretkineen ja countrybiiseineen, Milan elämä kuuluisan filmitähti-isän varjossa ja ihana romanssi pormestarin pojan kanssa tekee kirjasta uniikin ja kiehtovan YA-kirjan. Vakavuutta kirjaan tuo Milan hankala isäsuhde sekä huoli isoisästä. Bruno-manageri osaa olla tiukkuudessaan oikea ass hole.
Lisää osia tähän sarjaan, kiitos!
Arvosanani 4+
Kiitos kustantajalle arvostelukappaleesta.
Estelle Maskame: Kun menetin sinut. Suomentanut Maija van de Pavert. Gummerus 2023 (Mila ja Blake #2)
"Mitä h*lvettiä juuri tapahtui? Isä pettää, äiti raivoaa, ja Mila on keskellä taistelutannerta.
Mila alkoi juuri nauttia olostaan sukulaisten luona Tennesseessä, mutta nyt tähtinäyttelijäisän salasuhde on median reposteltavana ja Milan elämä yhtä kaaosta. Ainoa luotettava ihminen hänen elämässään tuntuu olevan Blake – komea, hymyileväinen, kitaraa soittava Blake.
Kun Blaken ja Milan suhde syvenee, heidän perheidensä väliset vanhat kaunat nousevat pintaan. Myös Blaken ex-tyttöystävä aiheuttaa hankaluuksia. Kestääkö Milan ja Blaken välinen luottamus? Kaikki koettelemukset, kun kesä lähestyy loppuaan?" (Gummerus)
Oma arvio:
Pidin kovasti countryhenkisestä Mila ja Blake -trilogian avausosasta Joku sinun kaltaisesti, vaikka Maskamen ylidramatisoiva kirjoitustyyli paikoin häiritsi lukuiloani. Ilokseni jatko-osa Kun menetin sinut ilmestyikin jo heti kesän alkuun, sillä jäihän ensimmäinen osa melkoisen dramaattiseen cliffhangeriin, kun isänsä salasuhteesta tulistunut Mila ilmoittaa Blakelle lähtevänsä kotiin Kaliforniaan heti ja välittömästi, ja jättää rakastuneen Blaken huutelemaan perään epätoivoissaan.
Kun menetin sinut alkaa Milan epätoivon, vihan ja pettymyksen vuodatuksella, kun tämä on juossut kamalan uutisen kuultuaan Blaken ja tämän pormestariäidin luota. Isän suhteen paljastumisesta seuraa tietysti kamala mediaryöpytys. Milan äiti onneksi saapuu Sherin maatilalle, vaikka Mila huomaa pian, että äidin ja isoisän eli Kipparin välit eivät ole mitä parhaimmat. Kippari on minun silmiini vanha, rasittava jäärä, jonka on ihan pakko ladella "totuuksia" ja sanoa aina viimeinen sana. Ärsytyskynnykseni kasvaa.
Kaaos. Tätä ei voi kuvailla mitenkään muuten. Täydellinen kaaos. (s. 92)
Eli kuten arvaatkin, Milan ei tarvitsekaan lähteä kotiin Kaliforniaan, kuten hän ensimmäisen osan lopussa uhkaili. Blake pommittaa sinnikkäästi Sherin puhelinta ja haluaa tavata Milan, joka on itkenyt silmät päästään maatilalla. Ovella parveilevat paparazzilaumat tekevät tapaamisista hankalia, mutta onneksi Blake on neuvokas kaveri. Milan on pakko saada muutakin ajateltavaa kuin perheen sotkut, varsinkin, kun leffatähti-isäkin päättää pölähtää paikalle kamalan managerinsa Rubenin kanssa. Milan ihmetykseksi äiti on ihmeen tyyni isää kohtaan ja näyttää, että he puhaltavat yhteen hiileen tämän skandaalin myötä. Kippari taas on entistä äreämpi ja käy heti ilmi, ettei isän ja pojan välit ole lainkaan kunnossa. Kippari kun ei ole koskaan voinut hyväksyä poikansa elokuvauraa, sillä toivoi tästä farmille jatkajaa. Hmph.
Kirjassa vellotaan perhedraaman ympärillä mielestäni ihan liikaa. Olisin toivonut enemmän Milaa ja Blakea, mutta kirjassa keskitytään ihan liikaa pitkästyttäviin dialogeihin, jotka tuntuvat jotenkin liian venytetyiltä ja yksityiskohtaisilta. Vähempikin jankkaus riittäisi, jotta kirjan juoni etenisi dynaamisemmin. Sama asia taisi ärsyttää minua jo DIMILY-trilogiaa lukiessa, ja näyttäisi, ettei Maskame ei ole muuttanut tätä tyyliä. Tiedä sitten, vetoaako tämä paremmin varsinaiseen kohderyhmään paremmin. Minua alkoi Maskamen tyyli ärsyttää ihan liikaa. Lisäksi uskottavuus on monissa kohtauksissa koetuksilla, kun nyt on kuitenkin realistisesta kirjallisuudesta kyse. Tuntuu, että kaikki kirjan henkilöt, niin nuoret kuin aikuisetkin, käyttäytyvät kauhean mustavalkoisesti. Loppua kohti onneksi solmut aukenevat ja pahimmat perhekriisit selvitellään.
Voisin tottua tähän vallan tunteeseen, kun pystyn tekemään Blaken - viileän ja itsevarman Blake Averyn - hermostuneeksi. Asetelma on kääntynyt päälaelleen. Se ruokkii itseluottamustani.(s. 162)
Parasta antia kirjassa ovat yhteiset Milan ja Blaken karkaamiset, vaikka heidän yhteisten hetkien kuvaukset jäävätkin mielestäni liian pliisuiksi. Riittääkö se, jos kerrotaan jonkin olevan "seksikästä"? Hiukkasen enemmän tuntemusten kuvailua romanttisiin kohtauksiin kaipaisin minä. Minua myös häiritsi, miten joka kerta, kun Mila on aloitteellinen, sitä korostetaan joko Blaken tai Milan itsensä kommentoimana. Blaken eteenpäin kehittyvä countrymusiikkiharrastus on kiehtovaa luettavaa. Voisikohan trilogian päätösosassa ollakin Blake minäkertojana? Olisipa. Henkilöhahmoista pidän myös eniten Sheristä, Milan tädistä, joka viettää aikaansa talleilla ja pitää aina Milan puolia.
Pelkät perhekriisit eivät riitä Milan elämää vaikuttamaan, sillä monenlaista estettä tulee hänen ja Blaken romanssin tielle: Blaken lapsuudenystävä ja ex-tyttis Lacey yrittää ihan selvästi päästä lähemmäs Blakea. Lisäksi, kun isä ja äiti saavat tietää, että heidän tyttärensä seukkaa heidän arkkivihollisensa LeAnne Averyn pojan kanssa, he eivät sitä hevillä sulata. Siinäpä siis monenlaista draaman kaarta kerrakseen yhteen kirjaan.
Goodreadsissa on moni kommentoinut kirjan lopetusta. Se on tuttuun tapaan hyvin järisyttävä, mutta minä jäin vain miettimään, miksi ihmeessä Blaken pitää käyttäytyä noin idioottimaisesti. En nyt enää jaksaisi näitä nuoria miehiä, joilla on käytöshäiriöitä isä- tai äitiongelmista. Tokihan loppuun pitää saada jokin kunnollinen käänne, ja siinä kyllä onnistuttiin. Mutta vaikka viimeinen virke tuo melkoisen epätoivon ilmoille, kaikkihan tietävät, että toivoa ei ole vielä heitetty romukoppaan. Luen siis innolla kolmannenkin osan, vaikka ärisenkin joistakin asioista tämän kirjan kohdalla. Sen verran koukuttava on Milan ja Blaken tarina.
Annan arvosanaksi tälle 3+
Kiitos kustantajalle arvostelukappaleesta.
Muualla:
Ole sinä minun: Estelle Maskame. Suomentanut Maija Voutilainen. Gummerus 2024 (Mila ja Blake #3)
"Milan ja Blaken dramaattisesta erosta on kulunut kaksi vuotta, kun Mila palaa sukutilalleen Nashvilleen kesäksi ennen yliopiston aloittamista. Kun selviää, että myös Blake sekä hänen uusi tyttöystävänsä ovat kaupungissa, Milan ajatukset alkavat velloa menneisyydessä.
Sukutilan arkikaan ei tarjoa pakoreittiä suhdekuvioista, sillä komea renkitulokas Teddy aiheuttaa sydämentykytyksiä Milassa ja hänen ystävissään. Mennyttä on kuitenkin mahdoton unohtaa, ja tukahdutetut tunteet ryöppyävät pintaan. Ovatko Mila ja Blake kypsyneet tarpeeksi toisilleen?" (Gummerus)
Oma arvio:
Estelle Maskame rakastaa kirjoittaa dramaattisia lopetuksia, ja poikkeusta eivät ole tehneet Mila&Blake-trilogian kaksi ensimmäistä osaakaan. Ensimmäinen osa Joku sinun kaltaisesi päättyi minusta hieman koomisiakin piirteitä saaneeseen Blaken huudahdukseen; "Älä mene! Ei näin!" ja toinen osa Kun menetin sinut lauseeseen, joka paljasti draamaparin tulevan kahden vuoden erossa olon. Tämä vain siksi, että Blake suuttui kamalasti siitä, kun Milan julkkisisä varasti kaiken huomion hänen ensikeikallaan. Tällainen ehdottomuus ja ilmeinen dramatiikanhakuisuus on aina saanut minut hiukan pyörittelemään silmiäni Maskamen kirjojen osalta, mutta olen aina yrittänyt lukea näitä tietynlaiset draamailunsietolasit silmilläni. Tiesin kuitenkin ennalta sen, että kolmannessa osassa tarvitsisin niitä yhtä lailla.
Ole sinä minun alkaa seesteisissä tunnelmissa: 18-vuotiaan Milan ja näyttelijäisän välit ovat parantuneet sen jälkeen, kun kaikki salaisuudet tuotiin julki. He ovat matkalla Nashvillen maatilalle viettämään seuraavat kolme viikkoa kesälomaa. Milan sydän hypähtelee ilosta, kun hän saa taas viettää aikaa rakkaan isoisänsä Kipparin, ratsastuskoulutoimintaa aloittelevan Sheri-tädin sekä ystäviensä Savannahin ja Torin kanssa. Maatilalla työskentelee komea Teddy, josta Savannah on todella kiinnostunut. Milan pääsee taas ratsastamaan lempiratsullaan Fredolla ja nauttimaan maalaiselämästä. Isä on aikonut luopua näyttelijäntyöstään ja panostaa tuottajan rooliin, joten sitäkin kautta heidän elämänsä on vähemmän suurennuslasin alla.
Väistämättä Mila kuitenkin törmää Blakeen, jota ei ole nähnyt kahteen vuoteen, kuten toisen osan lopussa paljastettiin. Mila ei voi käsittää, miten he olivat niin kiinni toisissaan, ja yhdessä hetkessä Blake suuttui hänelle niin, ettei enää myöhemminkään ottanut yhteyttä ja halunnut korjata heidän välejään. Blakella on nyt Olivia-niminen tyttöystävä ja hän opiskelee Belmontin yliopistossa, kun taas Mila hylkäsi taannoin oman Belmontin paikkansa ja menikin sattuneista syistä johtuen San Diegon sairaanhoitajalinjalle. Blake töksäyttää Milan nähdessään jotain typerää, mutta on selvästi kuohuksissaan nähtyään entisen rakkaansa.
Varsinainen tervetulotoivotus Fairview'hun. Eilisilta oli kaamea. Tänään on ollut kaameaa. Kaikki on kaameaa. Hitto. (s. 52)
Mila yrittää hyväksyä sen, että Blakella on nyt uusi elämä ja uusi rakas, mutta hän haluaisi edes tietää syyn siihen, miksei tämä halunnut selvittää asioita eikä edes soittanut eron jälkeen. Entisen rakastavaiset joutuvat kuitenkin väkisinkin tekemisiin, kun Mila löytää Blaken isän Jasonin kännissä hoipertelemassa kadulla ja joutuu soittamaan tämän hakemaan isäänsä. Selviää, että Blaken alkoholisti-isä on repsahdellut taas aika ajoin, mikä tuottaa huolta ja ärtymystä pojalleen. Mila haluaisi tietää, ettei Blake olisi kuitenkaan unohtanut musiikkihommiaan, vaikka siltä pahasti vaikuttaa.
Ei Blake tietenkään ole täällä yksin. Tietenkin hänen tyttöystävänsä on täällä. Tietenkin. (s. 94)
Olen hiukan hämmästynyt siitä, että tämä päätösosa ei olekaan niin draamantäyteinen kuin kuvittelin. (Tai sitten minun draamailunsietolasini toimivat kuin toimivatkin.) Toki tässä on tuttuun tapaan monenlaisia käänteitä niin romanttisissa kuin muissakin kuvioissa, mutta suurin kohtaus taidettiin nähdä edellisessä osassa, jossa Milan ja Blaken vanhempien salaisuudet tuotiin julki. Lopussa on toki hyvin tunteita herättävä käänne, joka saa minunkin silmät kostumaan.
Pientä kitkaa ystävien välille on yritetty tuoda Teddy-komistuksella, kliseisen tallipojan ruumiillistumalla, ja Torin yllättävällä paljastuksella (joka ei minua kyllä yllättänyt, sillä tajusin melko heti alussa, miksi hän kiukuttelee.) Ehkä hieman turha juonikuvio oli mielestäni tämä Teddyn yksipuolinen kiinnostus Milaa kohtaan ja siitä seurannut pieni särö Savannahin kanssa, koska se jäi kuitenkin aika laimeaksi. Pääpaino on kuitenkin Milan ja Blaken tunteiden heräämisessä ja toisaalta Kipparin terveydentilassa, jonka heikkenemiselle on löytynyt syy.
Kirjan henkilöhahmot käyttäytyvät alusta alkaen tässä sarjassa välillä lähes päättömällä tavalla, ja varsinkin sen nuoret ovat monissa tapauksissa lapsellisia kiukuttelijoita, joilla ei tunnu olevan minkäänlaisia tunnetaitoja. Otetaan nyt esimerkiksi Blaken äkkipikainen päätös suuttua hetkessä tyttöystävälleen yhdestä virheestä ja katkaista kaikki välit. Tai Milan idea tehdä Blake mustasukkaiseksi bileissä suutelemalla Teddyä. Okei, 18-vuotiashan ei olekaan vielä aikuinen ja lapsellisuus suotakoon, mutta myös oikeasti aikuiset sortuvat näissä kirjoissa hyvin erikoiseen käyttäytymiseen. Ja juuri tällä tarkoitan Maskamen tyyliä hakea draamaa kirjoihinsa.
Minusta tämän trilogian vahvuus on ollut alusta alkaen sen maalaismiljöö: nautin suuresti sen country-henkisyydestä ratsastusretkineen, Nashvillen country-musiikkikeikkoineen ja perinteisine sunnuntaisine kirkossakäynteineen. Pidän siitä, miten lämpimät välit Milalla on äreään, mutta herttaiseen isoisäänsä, ja miten myös Milan ja hänen isänsä välit paranevat, kun isä on alkanut luottaa tyttäreensä enemmän eikä kaikki pyöri enää hänen elokuvauransa ympärillä. Milan vanhemmat päättivät erota, kun herra Hardingin syrjähyppy pormestari Averyn kanssa tuli ilmi, mutta lopun vastoinkäymisten myötä heidän välinsä tuntuvat lämpenevän. Mila tekee myös ratkaisevan päätöksen opiskelupaikkansa suhteen. Osin asiat jää vielä avoimeksi, mutta lopputulema on melko ilmeinen.
Ei ole mitään syytä, miksi tunnen yhä yhteyttä häneen, mutta sydämen asiat eivät tottele järkipuhetta. Sydän tietää, kuka on se oikea. (s. 106)
Onhan nämä olleet omalla tavallaan todella viihdyttäviä YA-kirjoja, vaikka muutamat juonikuviot ynnä yksityiskohdat minua aina häiritseekin. Kasien genrevinkkauspaketissa tämä on ja pysyy, sillä uskon nuorten innostuvan tämän trilogian draamakuvioista (minua paremmin ainakin.)
Annan tälle arvosanaksi 3,5
Kiitos kustantajalle arvostelukappaleesta.
Samantyylistä luettavaa:
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti