Heidi's bookshelf: read

Heartstopper: Osa 1
Kiss My JUHANNUS
Sydämenmuotoinen kesä
Kiltin tytön murhaopas
Perfect on Paper
Lomalla kaikki on toisin
Kärsimyskukkauuteaddiktio
Stranger Things: The Other Side
Laura Dean Keeps Breaking Up with Me
10 totuutta ja yksi tehtävä
Punapipoinen poika
Kiss Me - Rakkautta Mykonoksella
Counting Down with You
Laakson linnut, aavan laulut


Heidi's favorite books »
Näytetään tekstit, joissa on tunniste tasa-arvo. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste tasa-arvo. Näytä kaikki tekstit

lauantai 30. marraskuuta 2019

Sontaa: Ulla Donner

Sontaa: Ulla Donner. Suomentanut Sinna Virtanen. S&S 2019.

 
Ruotsinkielinen alkuteos: Skiten

"Kapitalismista, perunatuotteista ja vapaudesta 

Kaikki ovat ilmastovegaaneja, intersektionaalisia feministejä, poliittisesti valveutuneita aktivisteja, ja tekevät työtä asioiden parissa, joihin todella uskovat. Vai onko kaikki sittenkin vain samaa vanhaa paskaa uudessa paketissa?

Mainostoimistossa käydään yt-neuvotteluja ja after workissa puretaan tuntoja. Dream Hackers Disruption Agencyn työkaverukset puhuvat keskenään siitä, miten paljon vapautta heillä oikeastaan on. Ovatko he itse valinneet työnsä ja elämäntapansa? Voivatko he edes vaikuttaa siihen, miltä oma elämä tulevaisuudessa näyttää?

Töissä on käynnissä uuden perunapohjaisen makkaran lanseeraus. Innovatiivisen lihankorvikkeen ongelmana vain on, että perunassa ei ole juurikaan proteiinia. Ratkaisu löytyy, mutta siinä piilee omat vaaransa.

Sontaa kertoo kapitalismista, perunoista ja halusta vetää itsensä alas vessanpöntöstä." (S&S)

Oma arvio:

Luin aiemmin Sarjakuvametro-haasteen hengessä Ulla Donnerin aiemman sarjakuvateoksen Spleenish (S&S 2017), jossa on vahvoina teemoina yhteiskunnalliset epäkohdat, ja päähenkilön itsesäälissä rypeminen, melankolia ja lievä masennustila. Pidin kovasti hänen kantaaottavasta tyylistään ja persoonallisesta piirrosjäljestään. Niinpä kiinnostui heti tästä uutukaisesta sarjakuvasta Sontaa, jonka harmoninen pinkki-harmaa kansi on jotain muuta kuin kirjan sisältö.

Kirjan keskiössä on Dream Hackers Disruption Agency -niminen mainostoimiston työntekijät, jotka ovat suunnittelemassa uuden lihankorviketuotteen, perunasta kehitellyn makkaran eli Pekkaran mainoskampanjaa. Mainostoimiston pomo on oikea karikatyyri: yli-innokas, lääppiväinen, outoja metaforia käyttävä kouhottaja. Kun mainostoimiston työntekijöille selviää, että heidät ehkä tullaan irtisanomaan kampanjan jälkeen, päättävät he porukalla lähteä afterworkille. Baarissa he tapaavat luovaa kirjoittamistyötä tekevän tuttavansa, jota he yhtä aikaa ihailevat ja paheksuvat. 

Yhdessä tuopposten ääressä jutellaan Pekkarasta ja sen järjettömyydestä (eihän perunassa ole proteiinia!), entisistä suhteistaan, seksismistä, samalla kun coloradonkuoriaiset valtaavat pikku hiljaa kaupunkia. Pekkaran kehittäneet ihmiset ovat näet ratkaisseet tuotteensa protskuongelman lisäämällä siihen murskattuja kuoriaisia. Homma meinaa levitä käsiin.


Tarinan lomassa käydään läpi monia mielenkiintoisia ilmiöitä. Yllä olevassa kohtauksessa Dream Hackersin miespuolinen työntekijä on hämmentänyt naiskollegaansa puristelemalla tätä ratikassa takapuolesta, ihan vaivihkaa. Naisen reaktio on hämmennys, ihmettely ja sitten viha. Reaktio tulee vasta tapahtuneen jälkeen, ja siitä huokuu syyllisyys siitä, olisiko hänen pitänyt tehdä jotain asialle. Lisäksi baarikeskusteluissa yksi työntekijöistä kertoo aiemmasta suhteestaan narsistisen miehen kanssa. Baarissa jutellaan myös työstä, vapaudesta ja omista valinnoista.

Sontaa on yhtä aikaa vakava, hauska, ahdistava ja ehdottomasti ajatuksia herättävä sarjakuvateos. Ulla Donnerin kynänjälki on persoonallista ja helppoa seurattavaa tällaiselle sarjakuvanoviisille. Sarjakuvan aiheet ovat ajankohtaisia, kuten se, miten erilaisia vaihtoehtoja lihansyönnille on jatkuvasti kehitteillä - ovatko lihattomat tuotteetkaan aina niin eettisiä ja terveellisiä? Missä menee se raja, kun huomaa parisuhteen olevan kaikkea muuta kuin terve? Mihin kaikkeen työntekijöiden tulee työssään taipua?

Arvosanani 4,5

Tämä kirja on arvostelukappale, kiitos kustantajalle.

Muissa blogeissa ja nettijulkaisuissa:



Samantyylistä luettavaa:



maanantai 19. maaliskuuta 2018

Minna Canthin päivän lukuhaaste ~ Sylvi

Sylvi: Minna Canth. Näytelmä neljässä näytöksessä. Otava 1893 (Teoksessa Kodin suuret klassikot: Minna Canth 2: Ilpo Tiitinen (toim.) W&G 1990)

Kuva: Heidi Petrov
Oma arvio:

Oikein hyvää Minna Canthin ja tasa-arvon päivää kaikille! 

Osallistun tällä postauksella Yöpöydän kirjat -blogin Minna Canthin päivän lukuhaasteeseen. Valitsin hyllystäni Kodin suuret klassikot: Minna Canth 2 -kokoelman, jossa on niin novelleja, näytelmiä kuin Canthin esseitä ja lehtikirjoituksia. Viime kesänä luin Tuijata.Kulttuuripohdintoja -blogin Naistenviikkohaasteeseen kirjasta novellin Agnes. Olen myös lukenut (mutten blogannut)  novellit/näytelmät Työmiehen vaimo, Papin perhe, Anna Liisa ja Hanna

ANNI: Herrat ihastuvat aina  pintapuolisiin ja turhamaisiin naisiin. Sehän on tunnettu asia. (s. 214)

Sylvi on näytelmän päähenkilö, 18-vuotias nuori nainen, joka on naimisisissa itseään oman ikänsä verran vanhemman Aksel Vahlin kanssa. Notario Vahl on ollut Sylvin holhooja tämän vanhempien kuoltua yhtäaikaisesti, ja sitten Vahl "on napannut" kauniin ja leikkisän Sylvin omakseen. Nimenomaan omakseen, sillä Akselin puheesta kaikuu jatkuvasti se, miten hän pitää nuorta vaimoaan omistuksessaan, miten lapsellinen Sylvi on ja miten hän ei edes voi olla mustasukkainen nuorikostaan, koska Aksel kuitenkin saa pitää Sylvin omaisuutenaan. Ensimmäisessä näytöksessä Sylvi kinuaa miestään jättämään työnsä ja viettämään vapaa-aikaa tylsistyneen vaimonsa kanssa, mutta Aksel viittaa Sylvin lapsellisuuteen ja kutsuu tätä leikittelevästi pikku kissimirriksi, pulmuseksi, lintuseksi, omaksi puoliskoksi, hyväksi lapseksi, lemmikiksi, muruseksi, sirkkuseksi... Lempinimiä tuntuu riittävän.  Sylvi puhuttelee miestään lähinnä (rakkahin) Akseliksi tai holhooja-sedäksi.

Koska Sylvi on niin tylsistynyt, Aksel kehottaa tätä kutsumaan vieraita luokseen. Entiset koulukaverit, Karin, Anni ja Elin saavat lähinnä puistatuksia aikaan Sylvissä, joten hän pyytää saada kutsua luokseen lapsuudenaikaisen ystävänsä, arkkitehti Viktor Hovingin ja tämän siskon Alman. Eipä Aksel arvaakaan, mikä tapahtumien vyyhti tästä lähteekään liikkeelle: lukittuja ovia, pitkiä katseita, hippaleikkiä vanhojen toverien kesken. Kaikki se sellainen on Akselista täyttä lapsellista hulluttelua, kuten Almastakin, joka heti huomaa jotain salamyhkäistä Viktorin ja Sylvin välillä, ja yrittää puuttua asiaan.

SYLVI. Viktor - nyt sinulla taas on tuo sama katse.
VIKTOR. Mikä katse, Sylvi?
SYLVI. Tuo, joka on niin kummallinen. Joka polttaa kuin tuli, ja panee minut vapisemaan. (s. 218)

Kirjan toisessa näytöksessä ollaan tanssiaisissa, ja kohtauksesta tulee kovasti mieleeni Jane Austenin romaanit, kuten Ylpeys ja Ennakkoluulo, jossa on paljon tanssiaisiin sijoittuvia kohtauksia. Sylvin ja Viktorin tunteet leimahtavat tanssiaisissa, joissa myös Aksel on mukana, mutta kuohahtavat tunteet saavat pian muuttua pettymykseksi ja Sylvi päätyy ryntäämään kotiin. Jotta en paljastaisi koko näytelmän juonta, kerron vain, että Sylvi tekee rakkauden epätoivossaan erikoisen ja kohtalokkaan ratkaisun, eikä kukaan päädy tarinassa voittajaksi.

VIKTOR. Olet, sinä olet minun omani. Minä otan sinut väkisin, ellei muu auta. (s. 220)

Minna Canth ottaa selvästi tässä näytelmässä kantaa siihen, kuuluuko avioliiton perustua rakkauteen vai järkiperäisiin syihin, ja onko vaimo miehensä omaisuutta. Nuori Sylvi ei tiedä olevansa onneton rakkaudettomassa avioliitossaan kanssa, kunnes hän rakastuu Viktoriin. Hän tajuaa rakastaneensa nuorta miestä jo 12-vuotiaasta saakka, kun he joutuivat eroon toisistaan. Sylvi kyselee mieheltään naisen mahdollisuutta ottaa avioero, mutta Aksel naureskelee ja tokaisee, ettei koskaan antaisi Sylville eroa, vaikka tämä olisi uskoton, vaan pitäisi tämän edelleen omanaan. Sylvi ajautuu epätoivoiseksi, koska hänelle ei anneta mitään mahdollisuutta olla rakastamansa ihmisen kanssa. 

Mutta se on yhtäkaikki vähän hauskaa, tiedätkös, kun on saanut tuommoisen suloisen pikku vaimon, josta muutkin pitävät. Ja jota nuoret herrat kadehtivat, kun eivät saa omakseen. Tuo tieto juuri, että sinä kuulut ainoastaan minulle, ett'ei kellään muulla ole vähintäkään oikeutta sinuun, huokailtkoot sitten vaikka kuinka - niin - kissa vieköön - se se tekee ihmisen ylpeäksi ja tyytyväiseksi... (s. 244-245)

Pidän kovasti Sylvin tarinan romanttisuudesta ja dramaattisuudesta, se tuo minulle kovasti mieleen Shakespearen Romeon ja Julian tarinan, vaikka loppuratkaisu on hyvin erilainen.

Arvosanani 4+

Tämä kirja on omasta hyllystäni.

Sylvi muissa blogeissa:


Samantyylistä luettavaa: