Heidi's bookshelf: read

Heartstopper: Osa 1
Kiss My JUHANNUS
Sydämenmuotoinen kesä
Kiltin tytön murhaopas
Perfect on Paper
Lomalla kaikki on toisin
Kärsimyskukkauuteaddiktio
Stranger Things: The Other Side
Laura Dean Keeps Breaking Up with Me
10 totuutta ja yksi tehtävä
Punapipoinen poika
Kiss Me - Rakkautta Mykonoksella
Counting Down with You
Laakson linnut, aavan laulut


Heidi's favorite books »

sunnuntai 25. syyskuuta 2022

Päivitys Kiss me -sarjaan

 Luin Catherine Riderin Kiss me -sarjan toisen osan, Kiss me - Rakkautta New Yorkissa. Blogipostaus löytyy kansikuvaa klikkaamalla.




lauantai 24. syyskuuta 2022

Sang-sarja: Elina Pitkäkangas

 Sang: Elina Pitkäkangas. WSOY 2022 (Sang #1)

Kansi: Kaisu Sandberg

" 'Niin kauan kuin Qiu lentää vuorisolassa, minulla on mahdollisuus tuntea vielä häivähdys kotia.'

Eeppinen romaani vallasta ja rakkaudesta kuvitteellisessa tulevaisuuden Itä-Aasiassa lumoaa ensimmäisiltä sivuilta alkaen. Kun ihmisarvoa määrittää raha ja onnellisuutta perhe, mitä jää jäljelle kun ne riistetään?

Koukuttava fantasiaromaani vie kylmiin vuoristoihin ja hiostaviin kaupunkeihin, äänekkäille basaareille ja hovin yltäkylläisiin saleihin, Mustien sateiden jälkeiseen maailmaan, jossa ihmisarvo mitataan rahassa.

Kong Dawei, köyhän vuoristokylän totinen nuorukainen, ajautuu onnettoman tapahtumaketjun seurauksena valtakunnan eteläiseen pääkaupunkiin, jota hallitsee julma matriarkka. Kun enempää menetettävää ei enää ole, Daweilla on vain yksi päämäärä: päästä takaisin rakkaidensa luokse hinnalla millä hyvänsä." (WSOY)


Oma arvio:

"Huh, kuinka taidokasta!" oli ensiajatukseni, kun laskin käsistäni Elina Pitkäkankaan uusimman YA-romaanin Sang, joka aloittaa samannimisen sarjan (trilogian ehkäpä?) Olen pitkään seurannut kirjailijaa somessa ja tiesin jo etukäteen, että hän on tehnyt valtavasti taustatyötä tämän romaanin eteen, jonka tarina sijoittuu kuvitteelliseen itä-aasialaiseen Fusangin valtioon. Tiesin myös, että odotettavissa on eeppistä fantasiaa, jännittäviä hetkiä ja tunteiden myrskyjä, sillä olen lukenut Pitkäkankaan aiemman mahtipontisen ja tunnemyrskyisen Kuura-trilogian sekä sen esiosan Hukan perimät, joita pidän yksinä lempifantasioistani.

"Sinun veresi on minun vertani" (s. 241)

16-vuotias Kong Dawei menetti äitinsä ollessaan neljän vanha. Isoveljensä Kong Qirenin eli Renin kanssa he onnistuivat piilottelemaan kotona kahdestaan jonkin aikaa, kunnes heidät löydettiin ja toimitettiin Namla Kolman orpokotiin, jossa rakas ja topakka Täti on pitänyt heistä tähän saakka huolta. Fusangissa jokaiselle kansalaiselle asennetaan nelivuotiaana geren, oma ranneke, joka toimii niin tunnistimena kuin valuutan säilyttäjänä. Jokaisen kansalaisen on maksettava valtiolle kansalaisvelkaa säännöllisin väliajoin, jotta pysyisi kelvollisena kansalaisena. 

Ilman gereniä ei ole mitään. Pahin rangaistus onkin, jos käsi katkaistaan gereniä myöten kokonaan. Silloin jää kadulle muiden armoille. Kansalaisvelka on oltava suoritettuna kokonaan, kun täyttää 20 vuotta. Jos tähän ei kykene, tulee lähtöpassit pelätylle Narakan työleirille. Jos on varoja, voi suorittaa myös muiden velkoja kuin omiaan. Näin vastuuntuntoinen Dawei tekeekin kirjan alussa: hän haluaa maksaa orpokodin muiden lasten velkoja tasaisesti pois, koska tienaa jonkin verran bianfun eli huumekuriirin roolissaan.

Aivan, Dawei toimii veljensä Renin tavoin bianfuna, sillä vaikka toiminta on hyvin kyseenalaista, sillä tienaa hyvin. Nyt Ren on kuitenkin kadonnut, ja koska hän täyttää pian 20 ja hänellä on yhä kansalaisvelkaa, Dawei on peloissaan veljensä puolesta. Hän on yleensä toiminut kuriirikeikoillaan yhdessä veljensä kanssa, mutta ensimmäistä kertaa joutuukin keikalle holtittoman Ruby Shay -nimisen tytön kanssa. Tämä keikka päättyy melkoiseen verilöylyyn, minkä takia Dawei raahautuu järkyttyneenä orpokotiin hakemaan lohtua ystävältään Draylta. Koska viranomaiset takuulla alkavat etsiä verilöylyssä kuolleiden murhaajia, täytyy Dawein ja Renin lähteä pakomatkalle pääkaupunkiin Penglaihin. Dawein gerenissä on huomattava summa rahaa, sillä Ruby Shay ehti siirtää hänelle puolet ryöstämästään saaliista verilöylyn päätteeksi. Dawein on jätettävä myös hyvästit rakkaalle Draylle, jonka seurassa hän kokee hyvin lämpimiä tunteita. Paljon jää tunteita ilmaan ja sanoja sanomatta - tai pikemminkin viittomatta.

"---Mitä tahansa tapahtuukin, olen täällä, kunnes palaatte.---" (s.84)

Mutta pystyvätkö Ren ja Dawei pakenemaan virkavaltaa suurkaupungissakaan ja perustamaan rahoilla teehuonetta, kuten Tädin suunnitelma oli? Dawei joutuu Valkoisen Tiikerin klaanin valtiattaren varjelija-koulutukseen. Pelätyt ja kunnioitetut varjelijat ovat Valkoisen Tiikerin klaanin perheenjäsenten henkivartijoita. Hän joutuu eroon Renistä, mutta onneksi hänellä on apunaan rakas haukkansa Qiu, jonka kanssa hän pystyy muodostamaan mystisen yhteyden, sillan. Hän saa myös ystäviä ja liittolaisia muista varjelija-koulutettavista. Daweilla on vain yksi tavoite: hänen on päästävä takaisin veljensä luo, mikäli tämä on yhä elossa. Kovan koulutuksen tuoksinassa hänen ajatuksensa ajautuvat myös ystäväänsä Drayhin ja kaikkeen siihen, mitä heidän välillään ehtinyt tapahtua - ja jäänyt tapahtumatta.

"Jos niin on tarkoitettu, sielunne kohtaavat uudelleen seuraavassa elämässä. Hän ei välttämättä ole veljesi, mutta tunnistat hänet. Sitä on vain odotettava." (s. 159)

Sang pitää otteessaan hyvin alusta loppuun. Juoni on rakennettu hyvin enkä pitkästynyt kertaakaan, vaikka monesti fantasioissa minulle saattaa käydä. Tasaisesti toimintaa tarjoavan juonen lomassa tulee vastaan yllätyksiä, niin mukavia kuin ikäviäkin. Pitkäkankaan rakentama dystopissävytteinen maailma on erittäin ainutlaatuinen ja kiehtova, muttei liian monimutkainen ja epäuskottava ymmärtää. Huomaa, että maailmanrakentamiseen on nähty aikaa ja vaivaa. Dawei on sympaattinen henkilöhahmo niin heikkouksine kuin vahvuuksineen. Hänen ja Drayn yhteys on kuvattu hyvin tunteikkaalla tavalla. Myös se, miten Dawei välittää perheestään, veljestään Renistä ja orpokodin sisaruksistaan, on ihastuttavaa. Lisäksi kirjassa kuvataan upeasti Dawein ja hänen haukkansa, Qiun välistä yhteyttä.

Hänen silmänsä kiiluivat kuin öisellä petoeläimellä. Mutta ääni oli lempeä, kun hän kuiskasi: "Liian paljon, priya..?" (s. 274)

Kirjassa kieli on hyvin tärkeässä roolissa. Dawei viestii viittoen, sillä äitinsä kuoleman jälkeen hän on lakannut puhumasta. Fusangissa sellaisia kutsutaan anjingeiksi eli hiljaisuusvalan vannoneiksi. Muutenkin kirjassa mainitaan usein erilaisia murteita, puhutaan kielen rakenteista ja sanojen merkityksistä. Tämä on mielenkiintoinen lisä kirjan tarinan ohelle. 

Olipa iloinen yllätys, että Sang saa jatkoa. Olisikohan ihan trilogia tulossa? Moni asia jäikin vielä auki, joten jään innolla odottelemaan jatkoa Dawein, Renin ja Drayn tarinaan. Pitkäkankaan kirjoja lukeneena aavistelen, että sarjan toisessa osassa saattaisi olla eri henkilö pääosassa, ja se saattaisi olla esimerkiksi Ren. Jännityksessä on hyvä elää.

Erikoismaininnat annan vielä Kaisu Sandbergin loihtimalle upealle kannelle. 

Arvosanani 4,5

Kiitos kustantajalle arvostelukappaleesta.

Muissa blogeissa:

---

Samantyylistä luettavaa:


Lisään kirjan seuraaviin lukuhaasteisiin:

Booklist Queen: Epic adventure


sunnuntai 11. syyskuuta 2022

Sex Education - Tien päällä: Katy Birchall

 Sex Education - Tien päällä: Katy Birchall. Suomentanut Peikko Pitkänen. WSOY 2022.

Kansi: @Netflix, Sex Education 

"Ensimmäinen virallinen Sex Education -romaani! Hyppää mukaan Otisin, Maeven ja kumppaneiden hulvattomalle road tripille.

Sen piti olla vain yksinkertainen autoreissu… Netflix-hitti Sex Educationin maailmaan sijoittuva erillinen tarina on pakollista hankittavaa kaikille faneille ja viihdyttävä lukukokemus myös muille!

Otis, Eric, Maeve ja Aimee eivät arvaa mihin viikonloppu heidät johtaa. Kun Maeven alituiseen ongelmiin joutuva veli ottaa yhteyttä ja pyytää apua jouduttuaan epäillyksi varkaudesta, Maeve ei voi muutakaan kuin kutsua jengin koolle ja lähteä tien päälle. Mutta kun kaikki alkaa mennä pieleen, ystävykset joutuvat pistämään neuvokkuutensa peliin. Kestävätkö ystävyyssuhteet tapahtumarikkaan reissun? Ja kuka oikeastaan on varastanut arvokkaan kaulakorun? Sex Education: Tien päällä tarjoilee yhtä raikasta ja railakasta meininkiä kuin tv-sarjakin, ja kaupan päälle kirjassa on vielä mehukas arvoitusjuoni."(WSOY)

Oma arvio:

Sex Education on yksi lempisarjoistani, joten tottahan minun oli tartuttava tähän kirjaan. Tiesin, että siinä on vaaransa. Katy Birchall on kirjoittanut muun muassa suositun It girl -sarjan nuorille, ja nyt hän on ottanut tehtäväkseen siirtää suositun Netflix-teinisarjan nuortenkirjaksi. 

"Heti tuli toiveikkaampi olo. Jos joku pystyy selvittämään tämän sotkun, niin sä." (s. 15)

Kirjan päähenkilöinä ovat, kuten kansikuvakin paljastaa, sarjassakin keskeisinä henkilöinä olevat Otis, Maeve, Aimee ja Eric, jotka päätyvät lähtemään yhteiselle reissulle pelastamaan Maeven hulttioisoveljen Seanin mainetta. Seanin kun uskotaan varastaneen erään eliittitytön arvokkaan timanttikorun, ja tämä pyytää Maeven apua pelastamaan hänen maineensa. Maeve ei välttämättä usko itsekään veljensä syyttömyyteen, mutta ei voi sanoa tälle ei. Otis taas lähtee väkisillä Maeven tueksi, koska välittää ystävästään. Tämän parin välillä on jonkin aikaa ollut pientä kipinää, mutta molemmat pidättelevät tunteitaan. Eric haluaa lähteä kaupunkiin suuren drag shown takia, ja Maeven ystävä Aimee kiinnostuu kaupungissa olevasta leivontamessusta. Heti matkan aikana reissu meinaa mennä mönkään, kun Aimee tankkaa bensaa diesel-autoon. Paikallisesta motellista tuppaa  olemaan lähes kaikki huoneet varattuna, joten koko nelikko joutuu tunkeutumaan yhteen huoneeseen: tästä seuraa muun muassa hauskoja aamustondiskohtauksia. Aimeen leivontamessutkin osoittautuu joksikin ihan muuksi. 

"Pitääkö jonkun muunkin päästä kakalle?"
Kaikki kääntyivät tuijottamaan Aimeeta. (s. 95)

Kirjan juoni etenee kommelluksesta toiseen. Kerronta on pääosin päähenkilöiden vuoropuhelua, mikä tekee juonesta nopeasti etenevän, vaikka välillä tuntuu, ettei mitään oikeasti tapahdukaan. En tiedä, miten nämä niin toisistaan poikkeavat henkilöhahmot erottuvat lukijalle, jolle Sex Education ei ole sarjana tuttu. Minusta tuntuu, että vaikka kuinka on yritetty tuoda heidän persooniaan erottuvasti esille, henkilöhahmot jäävät melko valjuiksi tai sitten karikatyyrimäisiksi. Maeve, joka on lempihahmoni sarjassa, vaikuttaa korostetun kyyniseltä kirjassa. Toki hänen herkkyyttään tuodaan tässä esille, esimerkiksi kun hän kipuilee paljon poissa olevan ja vaikeuksista toiseen joutuvan isoveljensä kanssa. Muistelen, olikohan Maeven ystävä Aimee kuvattu sarjassa niin yksinkertaisena kuin se tässä kirjassa esitetään. Toistuvat kohtaukset, joissa hän sanoo jonkun asian väärin, joku korjaa sen ja hän toteaa siihen perään: "No niinhän mä just sanoin" ei oikein iske minun huumorihermooni, vaan alkaa lähinnä ärsyttää. Aimee myös möläyttelee jatkuvasti jotain "tyhmää" ja käyttäytyy ja ajattelee jotenkin lapsellisemmin kuin muut. Onko se hauskaa, en tiedä? Eric on kirjan räiskyvä sateenkaarihahmo, joka loihtii porukalle upeat valetyylit seurapiiribileisiin ja drag showhun, jossa koko porukka piipahtaa. Otis on vain sitten se ymmärtäväinen, lempeä Maeven luotettu, joka haluaisi irrottautua liian suojelevaisen seksuaaliterapeuttiäitinsä otteesta.

"Vaikea olla tuijottamatta", Eric vastasi. "Se kun sattuu olemaan keskellä sun otsaa." (s. 170)

Koska koko Sex Education -sarjan idea on nuorten erilaiset seksikokemukset ja niiden terapoiminen, on jonkinlaista terapiaa luvassa tässä kirjassakin. Kun nelikko naamioituu eri persooniksi ja kehittelee itselleen valeidentiteetit soluttautuessaan seurapiireihin, Otis päätyy keskustelemaan muutaman nuoren kanssa heidän ihmissuhdeongelmistaan ja terapoimaan heitä. Seksiasiat tässä kirjassa eivät kuitenkaan ole oikeastaan minkäänlaisessa roolissa, eli kirja on hyvin kesy sen suhteen. Pientä mustasukkaisuutta löytyy, kun motellin vastaanotossa työskentelevä Helen viihtyy Maeven mielestä vähän turhan hyvin Otisin seurassa. Olisin toivonut kirjaan jotain romanttista kipinää, etenkin Otisin ja Maeven välille, mutta vaisuksi jää. Ehkä se on hyvin tietoinen valinta, sillä spin-off-kirjassa ei kai oikein voi tapahtua mitään suuria muutoksia varsinaiseen sarjan pääjuoneen liittyen.

"Valmiina, paikoillanne, LEIVOTAAN!" (s. 192)

Olihan tämä ihan menevä, posketon ja hauska kirja, jossa on road tripin omaista tunnelmaa, pukuleikkiä, seurapiiribiletystä, pelihalli-iloittelua, penis-aiheista taidenäyttelyä, lukupiiriä ja salapoliisileikkiä. Monenlaista toimintaa on siis mahdutettu kansien väliin. Muutama ihan hauska kohtauskin tässä on, vaikka monet sellaiseksi tarkoitetut, kuten Aimeen järjestämä leivontakisa eräissä bileissä jää hiukan falskiksi. Saattaahan toki kirjan alapäätyyliset vitsit toimia paremmin kohderyhmälle, tiedä häntä. Jos kaipaa sitä, että kirja herättäisi jotakin tunteita suuntaan jos mihinkään, tämä ei ole sitä varten. Kovin pintapuoliseksi ja keskinkertaiseksi jää tämä kirja niin henkilöiden kuin tapahtumienkin puolesta. Jos sarjan tiimoilta tulee lisää osia, tuskin vaivaudun niitä lukemaan. Jään mieluummin vain odottelemaan Netflix-sarjan neljättä tuotantokautta.

Kannattaa myös tsekata Jordan Paramorin tietoteos Sex Education - opas seksiin ja elämään, joka on ilmestynyt tämän syksyn aikana. 

Arvosanani 3-

Kiitos kustantajalle arvostelukappaleesta.

Muissa blogeissa:

--


sunnuntai 21. elokuuta 2022

Harmaja luode seitsemän -duologia: Leena Paasio

Harmaja luode seitsemän: Leena Paasio. WSOY 2022 (Harmaja luode seitsemän #1)

Kansi. Riikka Turkulainen, iStockphoto/Mlenny, Pxhere

"Itämeri kätkee salaisuutensa

Harmaja luode seitsemän on trillerimäiseksi kasvava nuortenromaani, joka on samalla koskettava sukellus nuoruuden ja Itämeren myrskyihin.

Eetu on seuransa kovin kilpapurjehtija, jonka elämä muuttuu painajaismaiseksi, kun äiti katoaa joka-aamuisella uintiretkellään. Surun ja epätietoisuuden keskellä Eetun pitäisi selvitä juuri alkaneesta lukiosta ja hämmentäviksi muuttuneista ihmissuhdekuvioista. Jokin äidin katoamisessa ei tunnu Eetusta aidolta ja hän alkaa tutkia asiaa. Oliko kyseessä todella onnettomuus, ja miksi meribiologiäidin tutkimukset tuntuvat kiinnostavan outoja tahoja?

Teosparin jälkimmäinen osa Bengtskär itä kahdeksan ilmestyy keväällä -23.(WSOY)"


Oma arvio:

Harmaja luode seitsemän aloittaa teemaltaan ajankohtaisen ja kiinnostavan nuorten aikuisten jännitysduologian. Itämeren tilanne on mikä on, joten sen suojeluun liittyvä teema varmasti iskee moneen aiheesta kiinnostuneeseen nuoreen, miksei aikuiseenkin. Tässä Leena Paasion ensimmäisessä nuortenkirjassa fakta ja fiktio kietoutuvat toisiinsa mielestäni viihdyttävällä ja mukaansatempaavalla tavalla.

Eetun ensimmäinen lukiovuosi Kiiskilahden luonnontieteellisessä lukiossa alkaa hämmentävissä tunnelmissa. Eetu suree äitiään, joka katosi vajaa puoli vuotta sitten uintireissullaan, ja kaikki muut paitsi Eetu uskovat tämän hukkuneen. Uudessa koulussa on vanha tuttu Salla, ystävä samoista kilpapurjehduspiireistä, mutta myös ärsyttävä, ylimielinen Rasmus, joka tuntuu olevan epäilyttävän läheinen Sallan kanssa. Rasmus kilpapurjehtii myös ja kuuluu rikkaaseen Weckmanin sukuun. Eetun isä on mennyt lukkoon äidin katoamisen jälkeen ja Eetun täytyy huolehtia pikkusiskostaan Islasta, joka nukkuu yhä valot päällä. Lisäksi Eetun täytyy jättää rakas harrastuksensa, sillä isällä ei ole enää ainoana perheen elättäjänä varaa kustantaa sitä. 

- Sun täytyy puhua meille. Tajuatko, että kaikki tässä perheessä hajoaa, ellet sä ala puhua. (s. 41)

Eetulle avautuu kuitenkin vielä tilaisuus lähteä Ruotsiin syysregatta-kisoihin paikkaamaan erästä Juhanaa. Hänen täytyisi vain saada jostakin rahaa uusiin purjeisiin, eikä  Rasmuksen isän, Erkka Weckmanin, ehdotus ottaa lainaa Rasmuksen ylimääräiset purjeet tule kysymykseenkään. Rasmus käyttäytyy todella ilkeästi Eetua kohtaan eikä säästele sanojaan. Eniten Eetua kismittää se, ettei Rasmuksen kanssa hyvää pataa oleva Salla tunnu uskovan, kuinka kamala Rasmus on. Eetu on aina ajatellut olevansa vain hyvä ystävä Sallan kanssa, mutta kyllä mukana on jotain vähän enemmänkin.

-Totuus vai tehtävä?
- Tehtävä.
- Anna pusu sille henkilölle, joka kiehtoo sua eniten tässä huoneessa. (s. 93)

Lukiovuosi alkaa yhteisellä Itämeri-aiheisella ryhmätyöllä, ja sopiva ryhmä muotoutuukin heti Eetun, Sallan, Janinan ja Henen, uuden tuttavuuden kanssa. Janina ja Hene eivät voi sietää toisiaan, mutta muuten ryhmätyö alkaa innostaa nelikkoa. Hene eli Hermanni on minusta kirjan mielenkiintoisin henkilöhahmo. Hän on erikoinen persoona, joka hurmaa lähes kaikki rennolla, omalaatuisella olemuksellaan. Hän ei pyytele anteeksi olemassaoloaan. Hene asuu kahden äitinsä kanssa rintamamiestalossa. Eetun harmiksi Hene paljastaa olevansa ihastunut Sallaan, eikä Eetu voi tietenkään tunnustaa, että hänellä voisi olla jotakin sitä vastaan.

Ohjasin Mikon kanssa samaan tahtiin kohti rantaa ja nautin myötäaaltojen liikkeestä. Tämän pitäisi riittää. Mutta mieleni perukoilla tiesin, ettei se riittänyt, sillä halusin enemmän. Halusin itse purjehtia - ja olla paras kaikista. (s. 46)

Kirjan tapahtumat vuorottelevat lukion, kotibileiden ja harrastusten välillä. Eetu valmentaa nuorempia purjehduksessa, ihan kuten Sallakin. Purjehduksen lisäksi lukija pääsee tutustumaan kuviokellunnan saloihin, kun Isla aloittaa salaa isältä uuden harrastuksen. Jännittävyys kirjaan hiipii pikku hiljaa, kun Eetu alkaa yhä enemmän epäilemään sitä, ettei äidin katoaminen ole onnettomuus. Lisäksi äidin työkaveri käyttäytyy hiukan epäilyttävästi. Jotakin vilunkipeliä tuntuu olevan Nautichem Oy;n toiminnassa, jonka markkinointijohtajana Erkka Weckman toimii. Tiesikö äiti jotakin, mitä hänen ei olisi pitänyt tietää?

Jos halusin selvittää, mitä äidille oli tapahtunut, pitäisi minun tehdä se itse. (s. 194)

Minä viihdyin tämän kirjan parissa. Juoni veti mukavasti eteenpäin ja tuntui uskottavalta. Nuoret henkilöhahmot olivat kaikki omalla tavallaan erilaisia persoonia. Osasta paljastuu myös sellaisia puolia, joita ei heti alussa olisi uskonut. Pidän siitä, miten pikkusisko Isla saa myös hyvin tilaa tarinassa ja miten Eetun ystävät ottavat hänet herttaisella tavalla huomioon. Tapahtumat etenevät loppua kohti tiiviimmin ja jättävät lukijan janoamaan lisää. Harmi, että jatkoa joutuu nyt odottelemaan vuoden! Erityisesti oli kiehtovaa lukea purjehduksen yksityiskohdista ja kuviokellunnasta. Itämeren tila on selvästi nostettu keskiöön kirjassa ja lopussa on lisäksi vinkkejä Itämeren suojeluun yksilötasolla. Minusta tätä kirjaa voi vinkata niin lukiolaisille helppona luettavana kuin yläkoululaisillekin, etenkin ympäristönsuojelusta kiinnostuneille. 

Arvosanani on 4+

Kiitos kustantajalle arvostelukappaleesta.

Muissa blogeissa:

--

Samantyylistä luettavaa:


Lisään kirjan seuraaviin lukuhaasteisiin:

Helmet: 1. Kirjassa yhdistetään faktaa ja fiktiota.
Popsugar: A duology (1)



sunnuntai 14. elokuuta 2022

Nordic Horror -sarja: A.R.S. Horkka

 Jäätävää: A.R.S. Horkka. Tammi 2022 (Nordic Horror #1)



"En elä kylmässä, kylmyys elää minussa.

Vain kohtaamalla kauhut kasvoista kasvoihin voi saada takaisin yhteyden omiin tunteisiinsa.

16-vuotiaan Armaksen on saatava tunteensa takaisin demoneilta, joille hän on ne menettänyt jouduttuaan toisten orpokodin lasten tavoin pienenä ”jäähdytetyksi”. Tämä on mahdollista ainoastaan tappamalla hirviöt, mukaan lukien vanhin ja vaarallisin niistä – demonikuningatar Lumileidi. Nordic Horror -sarja on uutta pohjoismaista kauhua, jossa maanläheinen realismi, pohjoisen pimeys ja kylmyys, mysteerit, murhat ja mytologia pakkautuvat yhteen painajaisten kudelmiksi hyvinvointiyhteiskunnan pimeimmissä nurkkauksissa." (Tammi)


Oma arvio:

Nonnih. Olen odotellut kovasti tämän Nordic Horror -sarjan ensimmäisiä osia, joista nyt tähän mennessä tämä ensimmäinen osa Jäätävää tuli kesällä (nimi kuvaa hyvin myös Suomen kesäkelejä, hehheh.) Seuraavat osat Korvaaja ja  Kellopelikuiskaaja ilmestynevät piakkoin. Mystisen kuuloinen kirjailijanimi A.R.S. Horkka kätkee taakseen Riina ja Sami Kaarlan sekä Anders Vacklinin. Kolmikko on  yhdessä kirjoittanut ja kuvittanut alakouluikäisille suunnattua Pet Agents -sarjaa, ja lisäksi Vacklin tunnetaan nuorille aikuisille suunnatusta Sensored Reality -trilogiasta. Olen siis ollut hyvin odottavainen tämän sarjan suhteen, sillä nuorille suunnattua kauhua ei tule joka tuutista. Olen ollut myös innostunut siitä, etteivät nämä kirjat ole kovin paksuja, ja näissä on vaikuttavat kannet sekä upeat sisäkansien kuvitukset (ilmeisesti Kaarlan pariskunnan käsialaa nekin.)

Kirjan prologi antaa jo vihiä siitä, ettei kauheita tapahtumia tule kirjasta puuttumaan, kun Tytti-nimistä tyttöä painaa veden alle jokin hirveän näköinen olento. Sitten siirrytään varsinaiseen tarinalinjaan, jossa päähenkilönä ja minäkertojana on 6-vuotiaana orvoksi jäänyt poika, Armas Ukkonen. Ilmeetön soutaja nimeltä Naava on viemässä häntä nyt Lapin erämaassa sijaitsevaan Kanervamäen orpokotiin. Orpokodin johtaja Lumi on hyvin hyytävä henkilö, kirjaimellisesti kuurassa olevine ripsineen ja valkoisine hiuksineen. Armas aistii, ettei orpokodissa kaikki ole niin kuin pitäisi. Onneksi Seita-niminen tyttö vaikuttaa mukavalta ja söpöltä. Seita näyttää pojalle salaisen luolan, jossa on kesyjä susia. Yhden niistä nimi on Rakkaus. Sitten eräänä päivänä Seita katoaa, Lumi käyttäytyy hyvin omituisesti ja Naava käskee poikaa pakkaamaan kamppeensa ja karkaamaan tämän kanssa erämaahan, koska on vaarassa. Totuus kaikessa raadollisuudessaan alkaa paljastua Armakselle.

"Lumi ei lepää, ennen kuin on tappanut sinut." (s. 67)

Seuraavaksi kirjassa alkaa melkoisen toiminnallinen osuus. On pelottavia demoneita, jotka örisevät ja valuttavat mönjää. On takaa-ajoa, pakoilua ja piilottelua. Kirja etenee runsain aikahyppäyksin, sillä Armas on lopulta Naavan kanssa piilottelemassa kymmenen vuotta, eli lopun tapahtumissa Armas on on jo 16-vuotias nuorukainen. Tunteet ovat tässä kirjassa hyvin suuressa roolissa, sillä demonikuningatar Lumileidi on varastanut niitä jääpiikin avulla lapsista. Siksipä Armas ei oikein pysty tuntemaan mitään. Hänen täytyy saada omat tunteensa takaisin ja voitettava Lumileidi, joka piilottelee yhä tyhjentyneessä orpokodissa. Armas joutuu kokemaan taas uuden menetyksen, mutta saa myös yllättävää - ja toivottua - seuraa.

Pitelen nystyräistä kouraa ja kosketan hurjapiirteisiä kasvoja. Niissä on jotain rapumaista. Sitten silmien valo sammuu, ne lasittuvat ja jäävät osoittamaan tyhjinä kohti taivasta. (s. 90)

Voi että. Olisin halunnut tykätä tästä, mutta en oikein saanut tästä kunnollista selkoa. (Jouduin tätäkin postausta varten selaamaan kirjaa uudelleen, koska olin vähän pihalla siitä, mitä alussa tapahtuikaan.) Kirjaan on tupattu toimintaa, taistelua ja pelottavuutta mahdollisimman paljon, mutta lopputulos on kuin pelaisi jotakin räiskintäpeliä: örkki tulee tuolta, toinen tuolta, kuvausta, kuinka kammottavan iljettävä se onkaan, mustaa mönjää lentää suusta. Onko se pelottavaa? Ei minusta, sillä kauhussa psykologiset elementit toimivat yleensä paremmin pelon luomisessa, ei toiminta ja hirviöiden kuvailu. 

Demoni nousee pystyyn, kohottautuu koko pituuteensa ja koukistelee saksimaisia etujalkojaan. ylhäällä latvassa keikkuu leveä ja irvokas ihmismäinen naama, jonka pienet pistävät silmät sijaitsevat kaukana toisistaan. Se ölisee kaiken aikaa kuin ihminen, joka ei osaa puhua. (s. 92)

Olen hiukan hämmentynyt siitä, että kustantajan mukaan tämä olisi YA-materiaalia (ikäsuositus 15+). Minusta tämän tyylinen toimintakauhupläjäys voisi mennä 11-13-vuotiaille, mutta toisaalta lopussa kirja taas vaikuttaa hieman isommille suunnatulta, kun Seita astuu kuvioihin. En tarkoita seksiä, sillä sitä ei kirjassa ole, mutta muuten. Lopussa annoin jo kirjalle hieman enemmän toivoa, kun Armas ja Seita alkavat etsiä ja kerätä kadonneita tunteita takaisin. Se on ihan hauska osuus, kun heille selviää erilaisten tunteiden merkitys ja tarkoitus. 

"Tältäkö tunteet tuntuvat? Miten voimakas olo! Ihan kuin leijuisin!" (s. 130)

Aion tutustua vielä seuraaviin osiin ja antaa mahdollisuuden sarjalle, jota olisi kyllä niin kiva vinkata nuorille. Kirjan takakannen mukaan kausi 1 tulisi pitämään mainitsemani mukaan lukien seitsemän eri kirjaa, ja olisikohan sitten tulossa lisääkin kausia? En nyt vielä manaa koko sarjaa. Toivottavasti tästä nuoret lukijat innostuvat minua enemmän. Aionkin antaa tämän 12-vuotiaan poikani testattavaksi.

Arvosanani 2,5

Kiitos kustantajalle arvostelukappaleesta.

Muissa blogeissa:


Samantyylistä luettavaa:



Lisään kirjan seuraaviin lukuhaasteisiin:

Seinäjoen kaupunginkirjasto: 16. Kirjassa ollaan kylmissä oloissa

Yöuinti - ja muita novelleja: Terhi Rannela

 Yöuinti - ja muita novelleja: Terhi Rannela. Otava 2022

Kansi: Timo Numminen, Stocksy (kuvat)

"Raikas novellikokoelma nuorista elämän käännekohdissa.

Sugar daddy mahdollistaa Melinalle ylellisen elämäntavan. Lumi löytää häkkivarastosta kodittoman tytön. Kun pandemia sulkee maailman, Ira luopuu kontrollista ja neitsyydestään. Ruu tahtoo poikaystäväkseen Hollywood-tähden, joka kuvaa Suomessa elokuvaa. Pakkomielteisesti rakastunut Z. vaatii Lumia luopumaan ystävistään. Pilaako tuntematon tyyppi Aaron yöuintisuunnitelmat?Keneen epävarmassa maailmassa uskaltaa luottaa ja mihin rakastuminen voi johtaa? Terhi Rannelan edellinen novellikokoelma Yhden promillen juttuja löytää uusia lukijoita vuodesta toiseen." (Otava)

Oma arvio:

Nuorten novelleja ei voi olla koskaan liikaa, etenkään hyviä novelleja. En ole lukenut Rannelan edellistä novellikokoelmaa Yhden promillen juttuja, vaikka se on keikkunut pitkään kirjastomme yläkoulun kirjallisuusdiplomilistoilla. Taidanpa ottaa senkin lukuun, sillä Yöuinti sai minut ainakin vaikuttuneeksi. Tosin veikkaan, että vuonna 2012 kirjoitettu kokoelma voi jo olla hiukan vanhentunut teemoiltaan, mutta se jää nähtäväksi.

Yöuinti  - ja muita novelleja pitää sisällään viisitoista napakkaa, muutamien sivujen mittaisia novelleja, jotka toimii loistavasti yksinään, mutta kannesta kanteen luettuna muodostavat jatkumon, sillä novellien henkilöt kytkeytyvät tavalla tai toisella yhden tai useamman novellin henkilöihin ja tapahtumiin. 

Jennyn koti oli melkoinen läävä, mutta ei sellaista voinut ääneen sanoa. (Pitkä liitto, s. 19)

Novelleissa käsitellään monenlaisia kipeitä, keskimäärin 16-vuotiaiden nuorten elämään kuuluvia teemoja. Häkkivaraston tyttö kertoo karua Jennyn tarinaa, kun hänen päihdeongelmista kärsivä äitinsä aiheuttaa heille häädön asunnosta ja Jenny päättää muuttaa asumaan kenenkään tietämättä kerrostalon ullakon häkkivarastoon asumaan. Naapurissa asuva Lumi löytää Jennyn varastosta ja pyytää kotiinsa syömään. Lumillakin on omat salaisuutensa: kaiken yltäkylläisyyden keskellä hänellä on kleptomaanisia taipumuksia.  Pitkä liitto taas kertoo tätä ennen Eetun, silloisen Jennyn poikaystävän näkökulmasta tarinaa siitä, miten toisen ahdinko voi jäädä joskus täysin huomaamatta: Eetu kieriskelee niin syvästi oman riittämättömyydentunteensa poikaystävänä kanssa, ettei tajua sitä, miksi Jennyn kotona on aina jotenkin sottaista ja omituista. Ja miten Jenny vain pikku hiljaa lipuu pois hänen ulottuviltaan. 

Lumi kysyi, tahtoiko Jenny kaakaonsa valkoisella vai tummalla suklaalla. Jenny oli luullut, että kaakaota oli vain yhtä sorttia. (Häkkivaraston tyttö, s.40)

Kauniita unia, oman kullan kuvia kertoo siitä, miten etänettisuhde voi muuttua piinaavaksi ja ahdistavaksi toisen mustasukkaisuuden vuoksi. Novelli päättyy onnelliseen ja opettavaiseen esimerkkiin siitä, miten sellaisesta tilanteesta pääsee ulos. Punainen paroni on kiva tarina siitä, miten yhteinen intohimo, lintukuvaus, yhdistää kahta eri-ikäistä ihmistä, nuorta tyttöä ja vanhempaa miestä. Maarika ja Johannes taas tutustuvat ja ihastuvat kirjastossa novellissa Paljasjalkainen poika, ja Johannes ja Maarika ovat mukana myös parissa muussa novellissa. Nimikkonovelli Yöuinti päättää kokoelman, kun ihmisiä välttelevä Paju ja kesiään mummolassa viettävä Aaro kohtaavat yöllä laiturilla ja löytävät yllättävän yhteyden. Bling bling baby kertoo ajankohtaisesta ilmiöstä, sokerideittailusta, jossa nuori saa vastineeksi deittailusta vanhemman miehen kanssa rahaa ja kalliita tuotteita.

Aina kun Melina tapasi Maxin, hän siveli luomilleen kultaa. Se oli heidän inside-juttunsa. Melina oli Maxin kultahippu, bling bling baby. (Bling bling baby, s. 28)

Pidän kovasti novellien teemojen monipuolisuudesta ja siitä, miten asiat niissä esitetään. Niissä ei jäädä märehtimään vaan kerronta on suoraa ja toteavaa, ei voivottelevaa. Monet novellit alkoivat syventyä ja avautua minulle paremmin sen jälkeen, kun jossain toisessa novellissa sivuttiin samoja tapahtumia tai henkilöitä. Palasinkin monta kertaa sitten taakse päin katsomaan aiempia novelleja tarkemmin. Siksi suosittelen lukemaan novellikokoelman kuitenkin kokonaan, jotta se avautuisi paremmin. Kuten novelleille on tyypillistä, loppuratkaisuja ei myöskään anneta suoraan lukijan eteen, vaan lukija saa tehdä itse omia johtopäätöksiä. 

Arvosanani 4

Kiitos kustantajalle arvostelukappaleesta

Muissa blogeissa:

--

Samantyylistä luettavaa:


sunnuntai 7. elokuuta 2022

Kalmanperho-trilogia: Ulpu-Maria Lehtinen

 Kalmanperhon kutsu: Ulpu-Maria Lehtinen. S&S 2022 (Kalmanperho #1)

Kansi: Sami Saramäki

"Neljätoistavuotias Lilja on tottunut luottamaan kaikessa veljeensä Joonataniin. Kun sisarukset joutuvat muuttamaan maalle, Joonatan löytää oman paikkansa ja kavereita heti, kun taas Lilja on - kuten aina - ujo ja nolo. Aivan kaikki ei kuitenkaan ole ennallaan: sisarusten välille puhkeaa paha riita, ja Joonatan alkaa käyttäytyä oudosti, piirrellä pelottavia kuvia ja väittää, että ullakolla vaanii jokin.

Kerran koulumatkalla Lilja huomaa veljen piirroksista tutun, kummallisen perhosen ja lähtee seuraamaan sitä. Yökkönen johdattaa Liljan mysteerin jäljille. Lilja päätyy toiseen maailmaan, keskelle Kalmansyrjän kyläläisten elämää ja pulmia. Täällä Liljan on opittava uusia asioita, tultava rohkeammaksi ja kuunneltava omaa ääntään. Löytääkseen tien takaisin kotiin ja auttaakseen veljeään Liljan täytyy selvittää salaperäisen rannikkotaudin arvoitus.

Mukaansatempaavassa tarinassa käsitellään viihdyttävästi ihmissuhteita, ystävyyttä ja orastavaa rakkautta, mutta myös pelkoa, vallankäyttöä ja erilaisuutta. Klassisista fantasiasarjoista, kuten C. S. Lewisin Narniasta, muistuttavan trilogian seuraava osa Pimeyden paimen ilmestyy 2023 ja päätösosa Hyönteisten hovi 2024."(S&S)


Oma arvio:

Sain yhtenä onnekkaana käsiini ennakkokappaleen Ulpu-Maria Lehtisen esikoisteoksesta Kalmanperhon kutsu. En nyt ihan kuitenkaan ehtinyt lukea tätä reilut 500-sivuista fantasiaa ennen julkaisupäivää, joka oli tämän viikon keskiviikkona. Noh, läheltä liippasi kuitenkin. 

Tämä Kalmanperho-trilogian avausosa alkaa reaalimaailmassa, mutta suurin osa tapahtumista sijoittuu kuvitteelliseen Ranvallan kuningaskuntaan kuuluvaan Kalmansyrjän kylään, jossa eletään muinaishistoriallisen ajan tyylistä elämää. Sitä ennen kirjassa kuitenkin tutustutaan 14-vuotiaaseen Liljaan paremmin tässä maailmassa: Lilja on aina joutunut sanavalmiin ja suositun isoveljensä Joonatanin varjoon. Toisaalta veljen suosiosta on ollut hyötyäkin ujolle Liljalle, mutta välillä Liljaa ottaa kovastikin päähän veljensä erinomaisuus. Nyt, kun he ovat joutuneet muuttamaan kahdestaan maalle mummolaan ja aloittamaan koulun uudella paikkakunnalla, sisarusten eroavaisuus korostuu entisestään - ja kärjistyy riidaksi. 

"Minusta tuntuu, että pimeästä lähestyy jokin..." hän sanoi hyvin hiljaa.
Joonatan piti tauon, ja odotin sydän pamppaillen.
"...jokin paha", hän lopulta täydensi lauseensa laimeasti. (s.43)

Tämän jälkeen Joonatan alkaa käyttäytyä kummallisesti, höpisee jostakin perhosesta ja piirustelee outoja piirustuksia. Liljakin aistii jotain outoa pahuutta, joka korostuu mummolan ullakkohuoneessa. Joonatan alkaa vaikuttaa tosi sairaalta ja voimattomalta, ja Lilja  on huolissaan veljestään. Eräänä päivänä hän näkee pääkallokuvioisen yökkösperhosen koulumatkallaan, eikä voi vastustaa perhosen kutsua. Tapahtuu kuten Liisa Ihmemaassa -tarinassa: Lilja humpsahtaa johon vieraaseen maailmaan, jossa tuo aiemmin mummolassa aistima pahuus tuntuu vielä voimakkaammin. Lilja törmää metsässä juoksevaan poikaan, joka pelastaa hänet viime hetkellä pimeyden voimilta. Kaksikko jatkaa samoiluaan eri suuntiin oudossa metsässä, kunnes Lilja törmää Aureliaan, Kalmanperhossa asuvaan tyttöön, joka johdattaa eksyneen Liljan kylään.

Kirjassa kuvataan melko pitkään Liljan sopeutumista kovin alkeellisesti elävän kylän menoon, jossa muukalaisia ei katsota hyvällä silmällä. Lilja tutustuu kylän parantajapoikaan, Jiroon, jolle paljastaa oman maailmansa lääketieteen ihmeitä. Tarinassa siis uusi ja vanha maailma vertautuu aika monessa yhteydessä. Onneksi kirja ei kuitenkaan mene sellaiseksi hurskasteluksi, jossa voivoteltaisiin vain nykymaailman ankeutta ja syyteltäisiin ihmisiä sen pilaamisesta, vaan vertailu on kaikin puolin monipuolista. 

Olisin mielelläni itkenyt, mutta sisälläni tuntui olevan vain tyhjä tuulinen kuilu, josta ei noussut mitään, ei edes kyyneleitä. (s. 423)

Kylän elämä on kaikin puolin tasaista lukuunottamatta kammottavia otuksia, Kalmavia ja pimeyttä, jota he tuovat mukanansa. Myös pelottava rannikkotauti alkaa piinata kylässä, ja ensimmäinen siihen sairastunut on Jiron pikkuveli Reko. Lilja tajuaa, että sama tauti on myös hänen Joonatan-veljellään. Lilja on yhtä aikaa hämmästynyt maailmasta, johon hän yllättäen joutui, mutta myös potee koti-ikävää ja kaipaa takaisin mummonsa ja Joonatanin luo. Mutta miten hän pääsisi enää koskaan takaisin? Ja mikä on tuo paha voima, joka tuntuu seuraavan häntä? Mitä ovat nuo perhoset?

Kuulin kahahduksen. Suuri musta perhonen lennähti ikkunan ohi ulkona tähtien himmeässä valossa. Valkoinen pääkallokuvio sen selässä piirtyi verkkokalvoilleni, ja sitten se oli jo lentänyt tiehensä. (s. 156)

Vaikka Lehtinen kirjoittaa tosi mukavasti luettavaa ja virheetöntä tekstiä, ja tarina soljuu kivasti eteenpäin, koin hiukan tylsistymisen hetkiä ensimmäisellä alkupuoliskolla sen jälkeen, kun Lilja oli siirtynyt toiseen maailmaan. Ajattelin jo, että onkohan koko ensimmäinen osa pelkkää muinaishistoriallisen kylän elämän kuvausta, mutta onneksi puolivälin jälkeen alkaa tapahtua asioita, jotka alkavat vetää taas tarinaa eteenpäin. Luinkin loppupuoliskon verrattain ahneemmin ja innokkaammin eteenpäin. Niinpä mielessäni hahmottunut kirjan arvosanakin kipusi loppua kohti korkeammaksi, mitä alussa ajattelin. 

Kalmanperhon kutsu on loistava trilogian avaus. Päähenkilö Lilja on mielenkiintoinen persoona, joka saa ihan uutta rohkeutta taistellessaan toisessa maailmassa Kalmavia ja pimeyttä vastaan. Hän välittää läheisistään, etenkin veljestään, vaikka onkin hänelle välillä katkera. Liljan muu perhe, joka on muuttamassa vasta myöhemmin maalle, päässee varmaankin seuraavissa osissa myös esittelyyn. 

Kotiin. Sana jäi mieleeni leijumaan lämpöisenä ja kipeän viiltävänä yhtä aikaa. Kuka olisi uskonut, että niin arkinen asia sai palan nousemaan kurkkuun? (s. 235)

Pahuuden voimat, joita pimeydeksi kirjassa kutsutaan, kammottavat Kalmavat ja heidän johtajansa Kalmanperho tuovat kirjaan jopa hetkittäin kauhumaisia aineksia. Lisäksi kirjassa leikitellään unen ja valveen sekoittumisella. Jiron, Liljan ja kaupunkiin tupsahtaneen Rolandin (saman, joka pelasti Liljan alussa metsässä) kolmiodraama on vielä tunnustelevaa ja kesyä, mutta uskon, että siitä tulee vielä kunnon draaman aineksia seuraaviin osiin. Kyllä romantiikan kipinää tässäkin osassa jo hiukan saadaan. Pidän kovasti siitä tavasta, millä moderni ja vanhakantainen maailma sekoittuvat Liljan elämässä. 

Erityismaininta vielä Sami Saramäen loihtimalle kauniille, sopivan synkälle ja mystiselle kannelle!

Arvosanani 4,5

Kiitos kustantajalle ennakkokappaleesta.

Muissa blogeissa:

---

Samantyylistä luettavaa:


Lisään kirjan seuraaviin lukuhaasteisiin:

Popsugar: A book featuring a parallel reality

maanantai 25. heinäkuuta 2022

Kesä-trilogia: Jenny Han

Kesä, jolloin minusta tuli kaunis: Jenny Han. Suomentanut Antti Hulkkonen. WSOY 2022 (Kesä #1)

Englanninkielinen alkuteos (2009): The Summer i Turned Pretty. Kansi: Amazon Content Services LLC ja Wiip Productions, LLC (kuva), Thunderwing (suunnittelu)

"Kesä, jolloin minusta tuli kaunis aloittaa trilogian. Jenny Han vangitsee kuuman kesätunnelman ja unohtumattoman rakkaustarinan, josta on tekeillä myös Amazon Prime -tv-sarja. ”Romanttinen ja sydäntä särkevän todellinen” – School Library Journal ”Haluaisin asua tämän kirjan sisällä.” – kirjailija Lauren Myracle

Isabel, Belly elää kesää varten. Kaikki hauska ja taianomainen tapahtuu kesällä, kun hän viettää kesäloman äitinsä ja tämän parhaan ystävän perheen kanssa rantatalossa meren äärellä. Belly on tuntenut Jeremiahin ja Conradin aina, he ovat olleet hänelle kuin veljiä, toisinaan pieniä ihastuksia. Mutta tänä ihanana, kaameana kesänä kaikki on toisin. Kaikki muuttuu." (WSOY)


Oma arvio:

Tässäpä taas yksi odotetuimmista kesän kirjoistani! Jenny Hanin Pojille, joita joskus rakastin -trilogia on yksi suosikeistani YA-romantiikan saralla. Ilahduin myös tiedosta, että tämä Kesä-trilogia on saanut oman TV-sarja-adaptaationsa Amazon Primelle. Elokuvakansi hiukan latisti intoani, sillä tämä ei nyt oikein sytyttänyt, mutta annettakoon se anteeksi, sillä sisältö on täyttä kultaa.

Kesä, jolloin minusta tuli kaunis on yllättävä. Sen kerronta tuo hiukan mieleen E. Lockhartin Me olimme valehtelijoita -jännärin, joskaan tässä ei ole samanlaista jännityselementtiä. Samaan tapaan tässä kirjassa myös hypellään hiukan aikatasosta toiseen, mutta ei minusta häiritsevästi. On kuitenkin tarpeellista kertoa, miten  tähän tilanteeseen on tultu, jota kirjan 16-vuotias minäkertoja, Isabel eli Belly käy läpi. Hän kertoo kesästä, jolloin kaikki muuttuu.

Belly, äiti ja isoveli Steven ovat viettäneet kesiään äidin parhaan ystävän, Susannahin perheen kesähuvilalla. Sinne he ovat myös tänä kesänä matkalla. Belly rakastaa kesiä Cousins Beachilla monestakin syystä, mutta suurin syy siihen ovat pojat. Susannahin pojat Conrad ja Jeremiah ovat Bellylle tärkeitä kumpikin omalla tavallaan: vallaton, pörröpäinen Jeremiah on Susannahin paras ystävä ja nyt 18-vuotias tumma, vakavampi Conrad on Bellyn ensirakkaus -  ja ainoa rakkaus. Conrad ei tietenkään tiedä, kuinka Belly on rakastanut tätä jo 11-vuotiaasta, mutta Belly ei piittaa. Kaikki muut tuntuvat sen tietävän. Tänä kesänä 16 täyttävä Isabel on puhjennut kukkaan: hän on mykistävän kaunis ja hänen vartalonsa on naisellinen. 

Tätä kesää en tulisi ikinä, ikinä unohtamaan. Tämä oli kesä, jolloin kaikki alkoi. Kesä, jolloin minusta tuli kaunis. Sillä ensimmäistä kertaa minusta tuntui siltä. Siis kauniilta. Kaikkina edellisinä kesinä olin ollut varma, että kaikki muuttuisi. Että elämäni muuttuisi. Ja tänä kesänä oli viimein tapahtunut niin. Minä olin muuttunut. (s. 26)

Mikään ei kuitenkaan tunnu olevan kuin ennen. Conrad on sulkeutunut ja omissa oloissaan, hän on alkanut tupakoida ja juoda, hän ei tunnu piittaavan mistään, ei edes Bellystä. Jeremiah on onneksi oma itsensä, tai ehkä jopa tavallista innokkaampi viettämään aikaansa Bellyn seurassa. Äiti ja Susannah ovat alkuun normaaleja, mutta heissäkin on jotain salamyhkäistä. Ja miksei perheen isä, herra Fisher tule huvilalle?

Hän oli muuttunut. Ja silti hän vaikutti minuun samalla lailla kuin aina ennenkin. Tunne oli ennallaan. Kuin olisin Kings Dominion -huvipuistossa, Grizzly-vuoristoradan huipulla juuri syöksymäisilläni ensimmäiseen alamäkeen. (s.42)

Belly on tottunut jäämään syrjään poikien huveista, mutta kun eräs Conradin kaveri kutsuu tämän kokkobileisiin, päättää tämä lähteä, ihan vain Conradin kiusalla. Conrad on rasittavan ylisuojeleva eikä sallisi Bellyn viettävän sekuntiakaan bileissä, mutta tyttö on päättänyt olla kuuntelematta. Hän bongaa kokolta ilokseen tutut kasvot, pitkän ja komean Camin, jonka kanssa hän on tavannut joskus koulun latinistien tapaamisessa. Silloin Bellyllä oli vielä hammasraudat ja rillit, mutta silti Cam muistaa hänet. Belly on vaikuttunut, kuinka mukava kohteliaan ja kivan Camin seurassa on olla. Ihan erilaista, kuin äksyn Conradin. Cameron on streittari eikä syö lihaa, mistä pojat pääsevät hiukan kuittailemaan (kirjan ilmestymisaikaan vuonna 2009 vegetarismi on varmasti ollut hyvin paljon harvinaisempaa kuin nykyään.) Kun myöhemmin Cam sanoo pitäneen tätä kauniina juuri silloin, kun tällä vielä oli hammasraudat ja rillit, Belly on häkeltynyt mutta onnellinen.

"Sinua ei siis haittaa, että hänen huulensa koskevat kuolleeseen eläimeen ja heti perään sinun...huuliisi?" (s. 146)

Kesä, jolloin minusta tuli kaunis on tunnelmallinen kasvutarina. Se kertoo rakkauden lisäksi Bellyn ja poikien välisistä valtasuhteista, kun Belly haluaisi tulla hyväksytyksi poikien joukkoon, mutta ei tunnu kelpaavan. Takaumat valottavat aiempien kesien tapahtumia, myös sitä aikaa, kun Belly tajusi rakastavansa Conradia. Se kertoo myös takauman siitä, kun eräänä kesänä Bellyn ystävä Taylor tulee myös huvilalle, ja miten kesästä tulee sen vuoksi katastrofi. Taylor on sitä tyyppiä, jonka mielestä tytön tulee vilauttaa mahdollisimman paljon paljasta pintaa pojille, jotta nämä kiinnostuvat. Hän ei voi käsittää, miksi Belly piilottelee kasvaneita rintojaan ja pukeutuu niin rennosti. Hän tietää Bellyn rakkaudesta Conradiin, mutta flirttailee silti molempien veljesten kanssa. Kukaan ei muistele hyvällä sitä kesää, kun Taylor kävi: ei Belly eivätkä pojat.

Ensirakkaus sai minut aina palaamaan tähän, hänen luokseen. (s. 222)

Ensirakkausteeman lisäksi kirjassa on surullisempikin tarina taustalla. Tumma varjo laskeutuu huvilakesien ylle, kun  salatut asiat alkavat paljastua. Belly tajuaa, ettei rakkaus Conradiin voi noin vain kadota, mutta päästääkö poika tätä koskaan lähelleen. Entä mikä Jeremiahia vaivaa, koska hän on käyttäytynyt oudosti tänä kesänä?

Aloin tietenkin katsomaan Amazon Primelta kirjan pohjalta tehtyä sarjaa, joka on tähän mennessä ollut oikein hyvä, vaikka siinä on otettukin aika paljon erivapauksia. 

Arvosanani 5

Kiitos kustantajalle arvostelukappaleesta.

Muissa blogeissa: 

--

Samantyylistä luettavaa:





Mila-trilogia: Estelle Maskame

Joku sinun kaltaisesi: Estelle Maskame. Suomentanut Maija van de Pavert. Gummerus 2022 (Mila #1)

Englanninkielinen alkuteos (2021): Becoming Mila. Kansi: Whittakerbookdesign.com

"Ensirakkautta, sydänystävyyttä ja countrymusiikkia

Mila on aivan tavallinen kuusitoistavuotias tyttö – lukuun ottamatta sitä, että hänen isänsä on kaikkien tuntema näyttelijä. Kun isän seuraavan hittielokuvan ensi-ilta lähestyy, lehdistö kiinnittää huomionsa myös Milaan. Pieni lipsahdus saa aikaan valtaisan mediakohun, ja isän manageri on raivoissaan. Mila saa lähteä Los Angelesista viettämään kesää isoisänsä ja tätinsä luo pikkukaupunkiin Tennesseehen, kauas paparazzien kameroista.

Elämä pikkuruisessa Fairview’ssa vaikuttaa tylsältä ja paikallisen pormestarin poika Blake raivostuttavan ylimieliseltä. Blake ja Mila saattavat kuitenkin ymmärtää toisiaan paremmin kuin kumpikaan heistä haluaisi myöntää…"(Gummerus)

Oma arvio:

Estelle Maskamen uusimmat romaanit ovat olleet viime vuosina minun odotetuimpien kirjojen listoillani. Maskamen kehitys kirjailijana on ollut havaittavissa kirja kirjalta ja saa minut unohtamaan sen hienoisen myötähäpeän, mitä vielä tunsin lukiessani hänen verrattain nuorena kirjoittamaansa DIMILY-trilogiaansa. Sen jälkeen ilmestyneet Heittäydy, jos uskallat ja Oikealla tavalla vääränlainen ovat vakuuttaneet minut, että Maskame on Holly Bournen ja Rainbow Rowellin rinnalla parhaimmistoon kuuluvia uuden sukupolven realistisen YA:n kirjoittajia.

Mainittakoon tähän alkuun vielä, että kirjan kansi on erittäin onnistunut: hempeät, toisiinsa sointuvat värisävyt ja kiva kuvitus saavat ainakin minut tarttumaan innolla kirjaan.

Kirjan  alussa Mila Harding saa kunnon läksytyksen vanhemmiltaan ja elokuvatähti-isänsä nipomaisen tarkalta managerilta, Brunolta: Mila on jälleen kerran antanut isälleen ja näin ollen myös hänen uutuusleffansa tuotantoyhtiölle huonoa mainosta oksentamalla humalapäissään eräässä julkisessa tilaisuudessa. Minkä Mila sille mahtoi, että hänen tylsyyksissään nappailemansa shamppanjat kihahtivat hiukan liikaa hattuun. Koska tällaisia on sattunut viime aikoina enemmänkin, Bruno ehdottaa ratkaisua, jossa Mila lähetetään pariksi kuukaudeksi pois, Hardingien kotitilalle Tennesseehen. Kun elokuva on ollut ensiesityksessä, Mila voidaan taas palauttaa kotiinsa. Milan järkytykseksi äitikin lopulta suostuu ehdotukseen.

"Voisinko ehdottaa, että tutustut uudelleen sukulaisiisi, putsaat hevosten karsinoita, luet muutaman romanttisen kirjan? Et lähde maatilalta. Ei. Enää. Juhlia. Onko ymmärretty, Mila?" (s. 77)

Mila on elänyt kuusivuotiaasta saakka Los Angelesissa, joten sopeutuminen syntymäkotinsa maalaiselämään vaatii häneltä aikaa. Muurien suojissa sijaitsevaa maatilaa ylläpitää Milan lempeä Sheri-täti sekä isoisä Kippari. Mila passitetaan heti ensi töikseen naapuritilalle moikkaamaan ikäistänsä Savannah Bennettiä, jonka kanssa hän ehti olla vähän aikaa samalla luokalla ennen muuttoaan. Onnekseen Mila saa heti Savannahista ja hänen veljestään Mylesistä seuraa. Brunon ohjeiden mukaan Mila ei saisi poistua maatilalta minnekään enempää kohua aiheuttamaan, mutta Sheri on onneksi vapaamielinen, ja niinpä Mila pääsee heti ensimmäisenä iltanaan aitoihin tailgate-bileisiin (kyseessä on siis amerikkalaiset bileet, jossa kokoonnutaan autojen peräkonttien/lavojen päälle grillaamaan, ryypiskelemään ja soittamaan musaa). Samalla hän tutustuu Bennettien töykeän oloiseen Blake-serkkuun, joka aiheuttaa ikävän välikohtauksen heti ensimmäisissä bileissä. 

"Tiesittekö te, että meillä on täällä julkkis? Anteeksi - julkkiksen tytär." (s. 58)

Mila jatkaa maalaiselämäänsä kirkossa käynteineen ja hevostallilla työskentelyineen. Vaikka Blake oli alkuun töykeä ja kohtuuton Milaa kohtaan, hän alkaa kuitenkin tutustua tuohon poikaan lähemmin, sillä heillä on kuitenkin jotain yhteistä: Blaken äiti on Nashvillen pormestari, ja Blake joutuu kärsimään äitinsä ammatin vuoksi, ihan kuten Mila kuuluisan isänsä takia. Ensimmäiset tapaamiset meinaavat kärjistyä riitelyyn näillä kahdella, mutta pikku hiljaa he alkavat ymmärtää toisiaan. Mila huomaa, että Blaken katse alkaa hermostuttaa häntä jostain syystä. Blake tutustuttaa Milan aitoon nashvilleläiseen countrymusiikkikulttuuriin. Pääseepä Mila kuuntelemaan myös Blaken soittoa ja laulua eräissä nuotiobileissä.

Kaikki - jonkin - vitun - elokuvan - takia? (s. 166)

Ikäväkseen Mila saa tietää ikäviä asioita vanhemmistaan, joita häneltä on pimitetty. Blaken ynseä äiti suhtautuu Milaan todella ikävästi, ja syykin siihen selviää lopussa. Milaa surettaa isänsä etäisyys ja se, miten tärkeänä hän pitää omaa uraansa. Onko Mila pelkkä haittatekijä ja rasite isälle? Miksi isä ei pidä yhteyttä omaan isäänsä, Kippariin, joka suree selvästi poikansa etäisyyttä? Kirjan loppu on melkoisen dramaattinen ja loppuu sellaiseen cliffhangeriin, että tekisi mieleni hankkia käsiini enkunkieliset jatko-osat just-nyt-heti.

Viihdyin kovasti tämän kirjan parissa ja ahmaisinkin tämän vuorokaudessa. Alussa Blaken ja Milan kiivaat sanailut toivat hiukan flashbackit DIMILY:stä, mutta eivät kuitenkaan olleet niin epäuskottavia kuitenkaan. Kirjan loppuhuudahdus kaikessa dramaattisuudessaan sai minut (vain) hiukan pyöräyttämään silmiäni. Kaiken kaikkiaan Joku sinun kaltaisesi on ihanan viihdyttävä, tunteellinen ja mielenkiintoinen trilogian avaus. Tenneeseen maaseudun idylli ratsastusretkineen ja countrybiiseineen, Milan elämä kuuluisan filmitähti-isän varjossa ja ihana romanssi pormestarin pojan kanssa tekee kirjasta uniikin ja kiehtovan YA-kirjan. Vakavuutta kirjaan tuo Milan hankala isäsuhde sekä huoli isoisästä. Bruno-manageri osaa olla tiukkuudessaan oikea ass hole. 

Lisää osia tähän sarjaan, kiitos!

Arvosanani 4+

Kiitos kustantajalle arvostelukappaleesta.

Muissa blogeissa:

---

Samantyylistä luettavaa:






Coroan kronikat -duologia: Kiera Cass

 Kihlattu: Kiera Cass. Suomentanut Laura Haavisto. WSOY 2022 (Coroan kronikat #1)

 Englanninkielinen alkuteos (2020): The Betrothed. Kansi: Gustavo Marx

"Kiera Cassin uusi romanttinen fantasiasarja lumoaa Valinta-sarjan lukijat!

Cassin Valinta-sarja on maailmanlaajuinen menestys. Uusi kaksiosainen sarja Coroan kronikat kudostaa lukijan iloksi yhtä viekoittelevan tarinan rakkaudesta, vallasta ja yksilön oikeudesta onneen.

Lady Hollis Brite on elänyt suojattua elämää ja tavoitellut muiden nuorten ylhäisönaisten tapaan kuninkaan suosiota. Kun kuningas julistaa rakkautensa häneen, Hollis odottaa elämän mittaista onnenhuumaa. Elo kuningattarena ei kuitenkaan lunasta odotuksia, ja kun Hollis tapaa aatelittoman miehen, joka tuntuu näkevän syvälle hänen sydämeensä, yhtäkkiä hän pystyy kuvittelemaan tulevaisuuden, josta ei olisi ennen osannut edes unelmoida." (WSOY)


Oma arvio:

Koska pidin kovasti Kiera Cassin romanttisesta dystopiasarjasta Valinta, halusin ehdottomasti tarttua myös tähän uuteen romanttiseksi fantasiaksi luonnehdittuun Coroan kronikat -duologiaan. Ensimmäisen osan Kihlattu kansi muistuttaa pukuloistoineen hyvin paljon aiempaa sarjaa, joten odotin saavani lukea ihanaa pukudraamaa, loistokasta kuninkaalliselämää ja sydäntä pakahduttavaa romantiikkaa.

Niin. Tokihan kirjassa on pukuloistoa ja kuninkaallisia, mutta valitettavasti muuten Kihlattu jätti minut kylmäksi. Jouduin antamaan tälle kirjalle historiallisesti kakkosella alkavan arvosanan, mitä harvoin blogissani tapahtuu. (Ja siinäkin olin turhan jalomielinen, sillä mitä katselin Goodreadsin arvioita, on tälle annettu melko paljon yhden tähden arvioita.)

Hetkeksi maailma pysähtyi. Hukuin täysin hänen katseeseensa kykenemättä kääntämään päätäni. Hänen silmänsä olivat hämmästyttävän siniset - väri oli harvinainen Coroassa ja aivan ainutlaatuinen verrattuna mihinkään, mitä olin aiemmin nähnyt. (s. 54)

Hollis on kirjan päähenkilö ja minäkertoja, joka on tottunut elämään kauniiden pukujen ja palatsin loisteessa, sillä hänen perheensä ovat ylhäisöä. Häntä on onnistanut, sillä Coroan kuningas, majesteetti Jameson on iskenyt silmänsä häneen, ja lähestyy heti kirjan alussa Hollisia kirjeellä: tämä haluaa kutsua hänet seurakseen jokiretkelle. Hollisin paras ystävä, kaikkien hyljeksimä Delia Grace on iloinen ystävänsä puolesta, vaikka moittiikin tätä siitä, ettei tämä ole yhtään enempää innoissaan kuninkaan suosiosta. Jokiretkellä seuraa kuninkaan noloa lepertelyä ja Hollisin lapsellista marjasotaa muiden, Hollisille kateellisten nuorten naisten kanssa. (Hassua, että yhdestä heistä, juuri Hollisin parhaan ystävän Delian pahimmasta kiusaajasta, Norasta, tulee myöhemmin yksi Hollisin seuraneideistä, vaikka olisi jotenkin ajatellut, että Noran henkilöhahmo jäisi pahistyypin maineeseen koko kirjan ajan.)

Oi, nuo säkenöivät kullanruskeat silmät jättivät tähdetkin toiseksi. Se että sain nähdä tuon hymyn ja tiesin olevani syy siihen, riitti tekemään kamalastakin päivästä paremman. (s.97)

Kirjassa seurataan Hollisin totuttautumista mahdolliseksi Coroan kuningattareksi. Jameson ylistää Lady Hollisia uskomattoman viihdyttäväksi, hauskaksi, kauniiksi jne., mutta Hollis ei itse pidä itseään kummoisena. Lukijallekaan ei juuri välity Hollisin hauskuus ja ylivertaisuus. Toki hän sutkauttaa muutaman hassun jutun suustaan Jamesonin seurassa ja auttaa kuningasta armahtamaan naapurivaltakunnan hirmuvallitsijaa pakenevan perheen kuninkaanlinnan suojiin asumaan. Muuten hän on melko yhdentekevä päähenkilö. Hollisin niskaan hengittävät hänen vanhempansa, jotka odottavat tyttärensä käyttäytyvän moitteettomasti, jotta kuningas kosisi häntä pikimmiten, sekä ystävä Delia Grace, joka on kummallisen innoissaan auttamassa ystäväänsä. (Delia Gracen perheessä on tapahtunut skandaali, jonka vuoksi tätä syrjitään paremmissa piireissä.) Hollis hykertelee pehmeitä puhuvan kuninkaan läheisyydessä, mutta minulle ei juuri välity mitään tunnetta heidän väleistään. Jameson käyttäytyy väliin kuin hemmoteltu kakara, eikä juuri sytytä ihastuksen henkäyksiä minussa.

Rakastan sinua, rakastan sinua, rakastan sinua...
Sanat kaikuivat sydämessäni ja toivoin, että olisin voinut vangita ne pulloon. Hän antoi minun ystävällisesti hetkisen koota itseäni ennen kuin lähdimme pois. (s.61)

Kirjan tapahtumat paisuvat melko dramaattisiksi, kun Hollis huomaa, että hän saattaakin tuntea hyvin paljon vahvemmin Isoltesta paenneen perheen poikaa, Silas Eastoffea kohtaan. Tämä poika ei kuulu aatelissukuun, vaan takoo työkseen metalliesineitä. Hollisin ja Silasin salamarakkaus syntyy siinä silmänräpäyksessä, kun Hollis näkee Silasin ihmeellisen siniset silmät. Heidän rakkautensa ei juuri välity lukijalle, etenkin kun he eivät juuri kovin monta sanaa vaihda keskusteluissaan. Jotenkin mystisesti he vain tajuavat rakastavansa toisiaan. Kirjan lopun tapahtumat vyöryvät eteenpäin hyvin päämäärättömästi ja epäuskottavasti, ja lopussa minulle jää vain tyhmä olo. Ihanko oikeasti tässä kävi näin? Henkilöhahmot toimivat täysin järjettömästi, jotta tarina voisi vakuuttaa. Dramatiikasta ei ole ainakaan pulaa. Kuitenkin kaikki on jotenkin falskia.

"Olen onnekas, kun olen tavannut sinut", tunnustin. "Siitä lähtien kun tulit, olen tuntenut oloni...erilaiseksi." (s. 148)

Koska jokaisessa fantasiakirjassa pitää olla pahis, on tässäkin sellainen: Isolten hirmuvallitsijana tunnettu kuningas Quinten saa verenkin jäätymään suonissa. Pakenihan Eastoffen perhekin jostain syystä hirmukuningastaan Coroaan ja pyysivät kuninkaan suojelusta. Hollis saa kunnian tutustua kuningatar Valentinaan, joka alkuun käyttäytyy hyvin kylmäkiskoisesti, mutta paljastaa sitten haavoittuvamman puolensa Hollisille. Hollis epäilee, että Valentina ei ole turvassa kuningas Quinten vaimona. Vaikka Jameson ylistää Hollisin ihanuutta niin, että lukijan silmät pullistuvat päästä, ei Silas Eastoffen serkku Etan säästele sanojaan, kuinka syvästi Hollisia vihaa. Hänen mielestään tämä on pelkkä koriste kuninkaanlinnassa. Minua alkoi epäilyttää, että ehkäpä saamme vielä ensi osaan jotain haters-to-lovers-trooppiin kuuluvaa juonikuviota. Ehkäpä.

"Ole kiitollinen pienestä kauniista elämästäsi, Hollis. Kaikille meistä ei suoda samaa ylellisyyttä." (s. 170)

Ihan mielenkiinnosta aion lukea duologian toisen osan, jotta saan tietää, voiko tarina tästä yhtään parantua. Fantasiaosuus jäi ainakin tässä osassa hyvin onnettomaksi, sillä maailmankuvausta ei juuri tässä kirjassa harrastettu. Muutama melko raskas infodumppaus tuli Coroan ja Isolten kuningaskunnan historiasta, mutta muuten - ei mitään. 

Arvosanani 2,5

Kiitos kustantajalle arvostelukappaleesta.

Muissa blogeissa:

---

Samantyylistä luettavaa:


Lisään kirjan seuraaviin lukuhaasteisiin:

Popsugar: A Book with a reflected image on the cover or "mirror" in the title





torstai 14. heinäkuuta 2022

Daniel Dark -trilogia: Niklas Ahnberg

Poika joka käveli vetten päällä: Niklas Ahnberg. Aula & Co 2022 (Daniel Dark #1)

Kansi: Vesa Lehtimäki

"Amerikkalaisessa Saltvillen pikkukaupungissa 90-luvulla, aikana ennen älypuhelimia ja internetin valtakautta, lapset viettävät lomansa kesäleireillä. Niin myös 14-vuotias Daniel. Pian hänelle selviää, ettei hänen leirinsä ole aivan tavallinen: leirivanhemmat uskovat olevansa jumalia, ja osanottajilla alkaa ilmetä yliluonnollisia voimia.

Leirin päätteeksi järjestetään tulikoe, johon poikia valmistellaan lihaskunto-, itsepuolustus-ja meditaatioharjoituksin, joiden avulla he oppivat pääsemään toiseen tietoisuuteen. Siellä Daniel tapaa Dark-nimisen olion, joka ilmoittaa olevansa hänen yliluonnollisten voimiensa lähde. Hänelle alkaa valjeta, ettei heitä kouluteta puolustautumaan vaan hyökkäämään.

Poika joka käveli vetten päällä on Daniel Dark -trilogian ensimmäinen osa. Jännityskertomuksen tavoin etenevä tarina ammentaa amerikkalaisen kauhu-ja fantasiakirjallisuuden rikkaasta perinteestä.(Aula&Co)"

Oma arvio:

Nuorten aikuisten kauhua ilmestyy verrattain vähän, joten olen hyvin innoissani odottanut tätä Niklas Ahnbergin kauhufantasiaa Poika joka käveli vetten päällä. Harmikseni kansikuva oli vaihdettu valkopohjaiseen katalogissa esiintyneen hienon, mielestäni paljon kauhumaisemman mustapohjaisen kannen tilalle. Harmi, sillä minulla tulee tästä kannesta mieleen liian vahvasti viime vuosina ilmestyneet, varhaisnuorille suunnatut Kristina Ohlssonin kauhukirjat, joissa on myös jokaisessa hyönteisiä kannessa. En oikein edes tajua asiayhteyttä noiden kannen öttiäisten ja kirjan tapahtumien välillä. Kultakirjaimet toki ovat tosi hienot ja nousevat edukseen valkoiselta pohjalta. Olisiko kantta haluttu sitten tehdä vähän nuoria houkuttelevammaksi, tiedä häntä. 

Kirja alkaa heti tositoimilla, kun eletään päähenkilön , Daniel Walkerin kasteseremonian aikaa vuonna 1985. Kyse ei ole ihan tavallisesta kasteesta, sillä se toimitetaan Walkerien uima-altaalla ja siihen liittyy hyvin kyseenalaista toimintaa, jonka johdosta nelivuotias Daniel on hukkua uima-altaaseen. Jay-sedän ansiokkaan elvytyksen ansiosta Daniel saa kuitenkin elää, ja kammottava kasteseremonia löytyy taltioituna VHS-kasetille, jonka Daniel myöhemmin, 14-vuotiaana löytää isänsä työpöydältä. Muistoksi tapahtumasta Danielille jää ikuinen veden pelko.

Daniel on aina ollut heiveröinen ja herkkä. Hän kokee, etteivät hänen uskonnolliset vanhempansa juuri välitä hänestä, ja isosisko Sagekin pitää pikkuveljeään lähinnä maanvaivana. Isommat pojat kiusaavat Danielia herkeämättä. Onneksi Danielilla on paras ystävä Justin ja Subspace-peli. Pelimaailmassa Daniel ei ole mikään heikko ja reppana, vaan Dark Artist, tunnettu ja hyvä Assassins-joukkueen pelaaja. Pelimaailmassa häntä ei kiusata, vaan Hunter ja muut joukkuetoverit arvostavat häntä. Silloin kun hän ei uppoudu pelin maaimaan, kuuntelee hän kristillistä rockia tai menee Justinin kanssa majalle, jonka he ovat rakentaneet metsän keskelle. Kaikki soljuu melko tasaisesti, kun Justin ottaa puheeksi leirin, jonne hän on kesäksi menossa. Leiri on kuulemma jotain todella ihmeellistä: siellä jopa opetetaan taistelulajeja. Danielista tämä on vaikea uskoa, sillä Justinin vanhemmat kuuluvat samaan uskovaisten piiriin kuin hänen omansakin. 

Isä Stephen ilmoittaa sitten kuitenkin, että myös Daniel lähetetään leirille, vaikka Daniel salakuunteleekin hänen ja Jay-sedän kiivasta keskustelua aiheesta: Jayn mielestä Daniel ei ole vielä valmis. Valmis mihin? Mikä ihme on tuo leiri, josta kukaan ei tunnu kertovan mitään yksityiskohtia. Kaikki on kovin salamyhkäistä. Kun Daniel ja Justin joutuvat tosi pahaan pulaan pahimman kiusaajan Moritzin höykytyksessä, taistelulajien opettelu leirillä ei tunnukaan Danielista enää kovin huonolta vaihtoehdolta. Niinpä eräänä aamuna hänet ja Justin noudetaan salamyhkäisellä siivousfirman pakulla, silmät sidottuna muiden poikien kanssa kohti tuntematonta määränpäätä. 

"Teillä on edessänne kesän mittainen seikkailu" (s. 97)

Leirillä pojat saavat kuulla olevansa Valittuja ja heidät majoitetaan omien joukkueiden mukaisiin huoneisiin. He saavat tietää, että leirillä valmentaudutaan erilaisia kokeita varten, joiden kautta pääsee ylemmälle tasolle. Tulikokeen läpäisseet nousevat Profeetoiksi, jotka ohjaavat Valittuja. Poikien isät ovat leirivanhempina ja Daniel saa huomata, että hänen Stephen-isäänsä pidetään korkeassa arvossa. Kaikkein ylin tyyppi on Patriarkka Samael, tuo samainen hämärä ukkeli, joka osallistui Danielin kasteseremoniaan. Lisäksi päivittäiset sielunharjoitukset kuuluvat olennaisena osana leirin ohjelmaan: resonanssilaitteen avulla Valitut opettelevat pääsemään Diogama-tilaan.

Hengitys sisään ja hengitys ulos resonanssilaitteen tahdissa, keskittyminen koko ajan kolmannessa silmässä, Steven neuvomassa pisteessä silmien takana. Hengitys sisään, hengitys ulos. Tunteen seuraaminen, kun ilma täytti keuhkot, ensimmäisestä vedosta viimeiseen ponnistukseen vatsassa. (s. 148)

Kirjan kauhuelementit kumpuavat merkillisten kulttimaisten menojen kautta, joita leiriläisille selitetään hyvin huolimattomasti etukäteen. Heitä vain nakellaan harjoituksesta toiseen ja kohti Tulikoetta. Ne, jotka eivät sopeudu sääntöihin, saavat omanlaisensa käsittelyn.  Daniel passitetaan välillä leirin omalle maatilalle töihin, koska joutuu lyhyellä viikonloppulomallaan pahis-Moritzin pieksämäksi, ja  tarvitsee täten taukoa fyysisistä harjoituksista. Maatilalla hän tapaa leirin ainoan naisen, happaman Harrietin. Tämä opettaa pojalle ystävällisesti taistelutaitoja, ettei tämä jäisi muista jälkeen. Kaikenlaista hämärää tapahtuu: kolme Danielin pahoinpitelyyn osallistunutta poikaa tapetaan ja Daniel näkee ihmeellisen valveunen kautta, kuka surman tekee. Hän alkaa myös nähdä heti alussa Diagama-tiloissaan hahmon, josta ei uskalla kertoa kenellekään. Tämä tumma hahmo, Dark, yrittää ohjata Danielia eri suuntaan kuin mitä leiri opettaa, ja lupaa antaa tälle voimia. Siitä Daniel ei ole ihan varma, onko Dark hyvä vai paha.

Sitten hän kuuli rapistelua. Hän tiesi, että oli saapunut olion maailmaan, missä ikinä se sitten olikaan. Ehkä hän oli kuollut ja joutunut siihen todellisuuteen. Se selittäisi sen, miksei hänen kehonsa liikkunut - keho oli kuollut. (s. 188)

Minulle tuli välillä hyvin vahvat Stranger Things -vibat tästä kirjasta, ja luinkin vasta jälkikäteen, kuinka kirjailija on ottanut inspiraatiota kyseisestä kauhusarjasta. Danielin näyissä (tai missä tiloissa hän onkaan) tuhkan maahan sataminen, kasvoton tumma hahmo, oudot yliluonnolliset voimat ja ysärihenkisyys muistuttavat sarjan tapahtumia. 

KÄYTÄ SITÄ. OTA VOIMANI. OTA SE OMAKSESI. HYÖKKÄÄ TUON NAISEN KIMPPUUN! (s. 272)

Kirjassa on hyvä idea: mystinen leiri, josta kukaan ei kerro etukäteen mitään, heikon pojan fyysinen (ja henkinen) vahvistuminen ja joku suurempi, jumalallinen suunnitelma, johon nuoria valmennetaan. Valitettavasti tähän ensimmäiseen kirjaan on dumpattu liikaa toimintaa ja henkilöt jäävät minusta vähän valjuiksi. Esimerkiksi Justinin ja Danielin ystävyys jäi jotenkin falskiksi, vaikka siinä oli hiven dramaattisuutta lopussa. Hiukan olisi myös kärsinyt tiivistää liki 500-sivuista tarinaa tiukemmaksi paketiksi, sillä minua väliin tylsistytti lukea turhan seikkaperäistä leirielämän ja taisteluharjoitusten kuvausta. Toki voi olla, että jotakin nuorta miehenalkua tällainen voikin kiinnostaa minua enemmän.

EI OLE OLEMASSA HYVÄÄ TAI PAHAA, VAAN KAIKKI ON YHTÄ JA SAMAA. EN OLE HYVÄ ENKÄ PAHA. OLEN SE, MITÄ SINÄ HALUAT, ETTÄ OLEN (s. 336)

Tätä ei heikosti lukeville yläkoululaisille (pojille) oikein voi vinkata paksuuden takia, vaikka aihe voisi olla kiinnostava. Enemmän lukeneille tämä varmasti maistuukin. Kauhuelementit ovat enemmänkin psykologisia, mutta ne eivät saaneet minussa aikaan pelon väristyksiä. Jäi myös hiukan epäselväksi, mitä varten poikien kykyjä nyt loppujen lopuksi harjaannutetaan. Mitä hyötyä esim. vetten päällä kävelemisestä on? Kaikki jäi hiukan auki, vaikka jotain liikkeen korruptoivasta vaikutuksesta koko yhteiskuntaan väläyteltiin toiminnan lomassa. Ehkäpä syvempi tarkoitus selviää tulevissa osissa? Lopussa sitten tuntui, että mentiin hiukan pikakelauksella, kun yli 40 kilometrin taival metsässä hypättiin parissa sivussa. Sellaisesta kärsimyksestä olisi voinut olla pidemmät kuvaukset. Ja mikä ihmeen idea siinä Danielin kasteseremoniassa olikaan? Hämmentävää.

En ole varma, luenko jatko-osia. Toisaalta kiinnostaa, mihin suuntaan tarina kehittyy. Katsotaan.

Arvosanani 3+

Kiitos kustantajalle arvostelukappaleesta.

Muissa blogeissa:

---

Samantyylistä luettavaa:




keskiviikko 13. heinäkuuta 2022

Päivitys Tokion prinsessa -sarjaan

Luin Emiko Jeanin Tokion prinsessa -sarjan toisen osan, Tokion prinsessa - Suuria unelmia. Kansikuvasta klikkaamalla pääset lukemaan arvion molemmista osista.