maanantai 27. kesäkuuta 2022

Perfect on paper: Sophie Gonzales

Perfect on Paper: Sophie Gonzales. Hodder Children's Book, 2021.


Kansi: @Jonathan Bush, @Shutterstock.com

"A bisexual girl who gives anonymous love advice to her school friends is hired by the hot new kid to help him get his ex back. Leah on the Offbeat meets To All the Boys I’ve Loved Before – the new queer YA rom-com from Sophie Gonzales.

Her advice, spot on. Her love life, way off.

Darcy Phillips:
Can give you the solution to any of your relationship woes – for a fee.
Uses her power for good. Most of the time.
Really cannot stand the new Australian jock at school, Alexander Brougham.
Has maybe not the best judgement when it comes to her best friend, Brooke…who is in love with someone else.
Does not appreciate being blackmailed.

But when Brougham catches Darcy in the act of collecting letters from locker 89 – out of which she’s been running her questionably legal, anonymous relationship advice service – that’s exactly what happens. In exchange for keeping her secret, Darcy begrudgingly agrees to become his personal dating coach. The goal? To help him win his ex-girlfriend back.

Darcy has good reason to keep her identity secret. If word gets out that she’s behind the locker, some things she’s not proud of will come to light, and there’s a good chance Brooke will never speak to her again.

Okay, so all she has to do is help an entitled, bratty, (annoyingly hot) guy win over a girl who’s already fallen for him once? What could possibly go wrong?"(Hachette Children's Group)

Oma arvio:

Minulla on taas ollut uskomattoman hyvä tuuri enkunkielisten, romanttisten YA-kirjojen suhteen, sillä tuntuu, että olen napannut luettavakseni viime aikoina ainoastaan järjettömän hyviä sellaisia. Vai olenko oikeasti niin hyvä valitsemaan luettavani, että en sorru yleensä huonoihin tapauksiin? Aloin jo ihan miettiä, mitä seuraajani ajattelevat, kun kaikki enkunkieliset, realistiset YA:t saa tänä vuonna hehkutuksia ja lähes poikkeuksetta välille 4,5-5 sijoittuvan arvosanan. Mutta kun minä oikeasti tykästyn näihin niin kovasti! Vaikutusta toki voi olla näihin täyskymppeihin sillä, että olen poiminut aika paljon luettavaa Goodreads Choise Awards -listoilta.

Sophie Gonzalesin Perfect on Paper ei heti alussa vetäissyt minua imuunsa, mutta aika pian huomasin käänteleväni sivuja kuin viimeistä päivää silmät innosta hehkuen. Kirjassa on hiukan samaa ideaa kuin yhdessä suosikkisarjoistani Sex Educationissa: Darcy Phillipsillä on salainen bisnes, jossa hän jakelee ihmissuhdeneuvoja muille lukiolaisille. Hän on onnistunut onkimaan koulunsa kauan tyhjillään olleen lokeron 89 koodin. Oppilaat laittavat lokeroon kirjeitä varustettuna kymmenellä dollarilla (Darcyn palkka) ja sähköpostiosoitteella, ja he saavat vastauksensa kuhunkin ongelmaan, liittyi se sitten seurusteluu, seksiin tai seksuaali-identiteettiin. Darcy on luonteeltaan auttavainen ja tämä harrastus tuo hänelle suurta tyydytystä: koulun jälkeen hän salaa hakee kirjeet reppuunsa samalla kun odottelee käytävällä koulussa opettavaa äitiänsä ja kotonaan vastaa sitten kuhunkin kirjeeseen parhaansa mukaan. 

Dear Locker 89,

My girlfriend dumbed me. I don't know what to do. It was a week ago, and it felt out of nowhere. ---(s. 91)

Ainoa ihminen, joka tietää tästä harrastuksesta ja bisneksestä, on Darcyn isosisko Ainsley. Mutta nyt joku muukin saa tietää, sillä heti kirjan alussa koulun uintijoukkueen komistus, Australiasta muuttanut Alexander Brougham yllättää Darcyn itse teossa tyhjentämässä lokeroa kirjeistä. Ja mitä ehdottaakaan tuo tyyppi: hän haluaa palkata Darcyn omaksi ihmissuhdeneuvojakseen, jotta saisi takaisin ex-tyttöystävänsä Winonan. Darcy kokee tulleensa kiristetyksi, eikä hänellä ole muuta vaihtoehtoa kuin suostua, ettei Alexander paljasta hänen salaisuuttaan.

Why was it so much harder to answer my own relationship questions than everyone else's? (s. 26)

Darcy on hyvä jakelemaan neuvoja muille, mutta ei osaa välttämättä toimia itse täydellisesti muiden kanssa. Hän on epätoivoisen ihastunut parhaaseen ystäväänsä Brookeen, jonka kanssa hän käy yhdessä Queer & Questioning Clubissa. Darcy on biseksuaali, kun taas Brooke tykkää pelkästään tytöistä. Ongelma on se, ettei Darcy saa sanottua Brookelle mitään tunteistaan. Sen sijaan hän on sabotoinut tämän aiemman suhteen yhden tytön kanssa oman salaisen lokerobisneksensä kautta. Ja nyt eräs Raina kiinnostuu Brookesta, ja tietysti Darcy on tietämättään antanut tälle lokero 89:n kautta hyvät ohjeet ystävänsä lähestymiseen. Brooke ja Raina alkavat seurustella, eikä Darcy saa enää viettää aikaa ystävänsä kanssa kahdestaan. niin kuin ennen. Kun Darcy saa tietää Rainasta erään ikävän asian, jälleen lokero 89:n ansiosta, hän ei voi sietää ystävänsä onnea Rainan kanssa. Voiko hän paukauttaa Brookelle tämän asian, jonka Raina kirjeessään tunnusti tuntemattomalle neuvojalle?

Toisaalta Darcy tekee kovasti työtä Broughamin eteen, jotta tämä pääsisi taas lähestymään ex-rakastaan Winonaa. Samalla Darcy tutustuu tuohon arvoitukselliseen poikaan, joka kovan ulkokuoren takana onkin ihan erilainen: hän välittää ystävistään, on erittäin huumorintajuinen, herkkä ja mukava. Hänen kotiasiansa ovat hiukan sekaisin, ja Darcy pääsee todistamaan tätä. Hän tarjoaa tukeaan pojalle, jota hävettää kovasti vanhempiensa toilailut. Ja kun lopulta vaikuttaa siltä, että Broughman saa Winonansa takaisin, Darcy tuntee olonsa oudon apeaksi. Sitä paitsi Darcy saa Winonasta melko ikävän vaikutelman, eikä täydestä sydämestään usko tämän olevan hyväksi Broughamille. Ja sitten tapahtuu jotain, joka saa tytön pasmat lopullisesti sekaisin. 

Suddenly, his eyes are glassy, and his teeth clenched. It seemed like something I'd said there had struck a chord. I wondered whether Alexander Brougham heard that very often. You're not a bad person. (s. 133)

Perfect on Paper ilahduttaa ja sykähdyttää minua monipuolisuudellaan. Kirjassa on monimuotoisesti sateenkaarevuutta ja henkilöhahmojen kulttuurista monimuotoisuutta, mutta sen lisäksi siinä käsitellään monenlaisia teemoja: Darcyn lokeroneuvontapalvelun kautta seurusteluun ja seksiin liittyviä ongelmia, ongelmallisia perhesuhteita (Darcyn vanhemmat ovat eronneet, ja Broughamin perheessä on alkoholismia, riitoja ja pettämistä) ja identiteettiongelmia. Darcy joutuu pohtimaan kovasti paikkaansa Q&Q Clubissa, kun biseksuaalina ihastuu poikaan. Kelpaako hän enää queeriksi, kun ei seurustelekaan tytön kanssa? Törmään ensimmäistä kertaa YA-kirjallisuudessa bifobia-ilmiöön, mihin liittyy esimerkiksi ajatusta, että biseksuaalisuuden ei uskota olevan HLBT-yhteisön sisällä, saati sen ulkopuolella oikea suuntautuminen, tai että biseksuaali ei koe olevansa tarpeeksi homo HLBT-yhteisöön tai kokee feikkaavansa. Sinänsä siis tärkeä teema tämäkin, sillä varmasti moni biseksuaali kokee hämmennystä, etenkin jos alkaa seurustella vastakkaisen sukupuolen edustajan kanssa, jolloin voi alkaa (tai muut voivat alkaa) kyseenalaistaa omaa queeriuttaan.

Yksi mielenkiintoisimmista sivuhenkilöistä on Darcyn hersyvä isosisko Ainsley, joka on käynyt jokin aika sitten läpi sukupuolenkorjausprosessin. Ainsley rakastaa muotisuunnittelua ja pitää siihen liittyvää vlogia. Hän tukee sataprosenttisesti tunnollista ja auttamishaluista pikkusiskoaan. Harmi, että Ainsley ei saa kauhean paljon sivutilaa kirjassa.

Kirjan romanttiset osuudet saavat minulta täydet pisteet. Olin itsekin hieman hämmennyksissäni Darcyn ja Broughamin suudelmasta ja sen vaikutuksesta, sillä minulta oli mennyt täysin ohi Darcyn biseksuaalisuus. Ei sitä taidettu juuri alleviivaillakaan pahemmin, sillä alkuosa on vain täydellisesti sitä, kuinka ihastunut Darcy on Brookeen. Vaikka luenkin paljon sateenkaarevaa kirjallisuutta, samaistun kuitenkin heteroromantiikkaan vahvimmin, joten minulle oli suuri iloinen yllätys, etteivät Darcyn ja Broughamin välit jääneet platonisiksi, sillä heidän välinen luottamus ja siitä syntynyt kiintymys kasvoi niin ihanan vahvaksi. Usein tällaisissa friends-to-lovers-tarinoissa lukijalle annetaan liikaa vihjeitä henkilöiden tunteista toisiaan kohtaan, joten yllättävä suudelma ei olekaan niin kovin yllättävä, mutta tässä Darcyn tuntemukset pidetään onnistuneesti hyvin pitkään salassa.

Sophia Gonzalesilta on ilmestynyt myös YA-kirjat Only Mostly Devastated ja If This Gets Out, jotka lisäilen lukulistoilleni ehdottomasti myös.

Arvosanaksi annan täydet 5

Tämän kirjan lainasin kirjastosta.

Muissa blogeissa:




Lisään kirjan seuraaviin lukuhaasteisiin:

Pride lukuhaaste 2022


sunnuntai 19. kesäkuuta 2022

Sydämenmuotoinen kesä: Katariina Romppainen

 Sydämenmuotoinen kesä: Katariina Romppainen. Kvaliti 2022

Kansi: Michael Kingdom

"Sydämenmuotoinen kesä on monitasoinen tarina 16-vuotiaasta Lumista, joka ostaa hetken mielijohteesta fiftarimekon vintage-kaupan karismaattiselta Eeriltä. Kun Lumi pukee kotona mekon ylleen, hänet valtaa pakonomainen tarve kirjoittaa vuoteen 1979 sijoittuvaa tarinaa. Outo yhtälö, sillä Lumi ei tiedä tuosta ajasta mitään. Hän ei muutenkaan ole mikään sanataiteilija – eikä mekkoihminen!

Lumi palauttaa mekon Eerille, mutta tämä haluaakin selvittää mysteerin yhdessä. Miksi mekko saa Lumin kirjoittamaan? Onko tarinan taustalla tositapahtuma? Arvoitusta ratkoessa kuluu monta kuumaa kesäpäivää ja Lumi huomaa rakastuvansa salaperäiseen Eeriin. Mutta mekko pitää häntä yhä otteessaan..." (Kvaliti)

Oma arvio:

Tämä on ensimmäinen kirja, jonka luen Katariina Romppaiselta. Sydämenmuotoinen kesä on kuitenkin jo kaiken kaikkiaan kymmenes nuortenromaani kirjailijalta, joten onhan se jo korkea aikakin tutustua hänen tuotantoonsa. Useimmiten olen törmännyt suosittuun Sori vaan, se on totuus -romaaniin, joka on kirjastomme kirjallisuusdiplomilistalla ja vaikuttaa olevan etenkin monen seiskaluokkalaisen mieleen.

Kuten jo kansikuvasta ja kirjan takakansitekstistä voi päätellä, kirjan keskeisenä elementtinä on purppuranpunainen fiftarimekko, jonka Lumi-niminen tyttö hetken mielijohteesta ostaa eräästä vintage-liikkeestä. Osasyynä heräteostoon saattaa olla kiehtova myyjä, Eeri, joka saa perhoset lepattamaan Lumin vatsassa. Lumi ei todellakaan ole mekkoihmisiä, ja kotona ihmetellään, miksi tyttö laittoi todennäköisesti satasia upeaa mekkoon. Oikeasti Lumi maksoi mekosta vain 5 euroa, mutta sitä ei kukaan uskoisi. Mekossa on hieno sydämenmuotoinen kaula-aukko ja pesulapusta käy ilmi, että se on tehty käsityönä Lapissa. 

Lumi huomaa mekon oston jälkeen jotain outoa: hän alkaa pakonomaisesti kirjoittamaan läppärillään tarinaa, joka sijoittuu 1979-luvulle. Tarinan kertojana on nuori Hanski-niminen tyttö, joka lähtee Lapissa asuvan kirjekaverinsa Virvan kanssa katsomaan Sulevi and the Rockboys -nimistä orkesteria Niittytansseihin. Virva on ruvennut fiftariksi sitten viime näkemän, ja Hanskilla on tässä sulattelemista. Virva saa kuitenkin houkuteltua Hanskinkin pukeutumaan tyylin mukaisesti, ja niinpä Hanski lähtee tansseihin yllään Virvan purppuranpunainen fiftarimekko. 

Lumista tuntui yhä oudommalta. Hän kirjoitti tarinaa, joka sijoittui ammoisille ajoille, kaukaiseen menneisyyteen. Siinä ei ollut mitään järkeä. (s. 14)

Tyttöjen ilta ei kuitenkaan mene suunnitelmien mukaan: heillä tulee eripuraa, sillä Hanski haluaa mennä mieluummin katsomaan toisella lavalla esiintyvää punk-bändiä, Tuberkuloosia. Lisäksi silmälasipäinen Virva jää huomattavasti kauniimman Virvan varjoon. Myöhemmin Virva kääntääkin yhtäkkiä kelkkansa täysin ja tekee ikävät temput Hanskille. Hanski on huolissaan sokeritautia sairastavasta ystävästään, joka ei tunnu huolehtivan insuliiniannoksistaan niin hyvin kuin pitäisi. (huom. diabeteksesta puhuttiin 70-luvulla vielä sokeritautina.)

Mekko oli sotkenut hänen päänsä. Niin kuin siihen olisi ommeltu paha henki. (s. 39)

Kirjan tarina vuorottelee Lumin elämän ja hänen kirjoittamansa tarinan henkilöiden, Hanskin ja Virvan vaiheiden välillä. Lumi tajuaa hyvin pian, että mekolla ja pakonomaisella tarinan kirjoittamisella on yhteys. Välillä hän haluaa viedä koko mekon takaisin, mutta sitten isoveli Pyry vaatii salaa lukemaansa tarinaan jatkoa ja kehuu sitä, ja myös Eeri  haluaa Lumin jatkavan tarinaa, sillä hän haluaa tietää, miten Virvan ja Hanskin käy. Lumi saa hiukan muuta ajateltavaa, sillä hänen isänsä on koko ajan hänen kimpussaan: Lumilla ei ole vielä opiskelupaikkaa ensi syksyksi, eikä hän ole oikein varma, mitä hän haluaisi tehdä. Kaikki hänen ehdotuksensa isä tyrmää, sillä isä haluaisi Lumin menevän lukioon. Isoveli Pyry on paljon itsevarmempi ja fiksumpi kuin Lumi, joka on melko ujo ja arka. 

Virva halusi tehdä minusta täydellisen fiftarin. Hän ehosti kasvoni ja kiharsi hiukseni. --- Tuijotin ihmeissäni peilin nuorta naista. Olinko se minä? (s. 44)

Minusta tämä oli uskomattoman kiehtova tarina, jossa menneisyys ja nykyisyys kietoutui kivasti yhteen. 70-luvun Hanskilla oli hiukan samanlaisia ongelmia itsetunnon ja opiskelusuunnitelmien kanssa kuin tarinaa kirjoittavalla Lumilla, jota kalvaa myös hänen äitinsä ja isänsä muutaman vuoden takainen avioero. Äiti muutti erossa Ouluun, eikä Lumi ole tämän jälkeen vastannut äidin viesteihin saati käynyt tämän tykönä. Niin kipeää käy, kun äiti otti ja lähti.

Lumi tunsi palan kurkussaan. Puhuminen oli vaikeaa, olisi ollut paljon helpompaa kiertää ällöttävä aihe, vaikka se vaivasikin häntä. (s. 143)

Tarinaa kirjoittaessaan Lumi kuitenkin päätyy matkustamaan äidin luokse, sillä eräs keskeinen henkilö asuu kaupungissa yhä. Myöhemmin Eeri matkustaa Lumin perässä ja ystävykset yhdessä alkavat päästä mystisen mekon tarinan lähteille. Käyvätpä he mutkan lapissakin. Kirjassa ei mainita kaupunkien nimiä, mutta helposti voi päätellä, milloin ollaan Oulussa. Vuonna 1979 syntyneenä minä tietenkin riemastuin heti kuullessani, että kirjassa seikkaillaan kyseisessä vuodessa, mutta vielä hauskempi yllätys oli se, että vierailtiin myös minun kotikaupungissani.

Pidän kyllä kovasti Romppaisen tyylistä kirjoittaa. Kirja on mukavan kepeä lukea, vaikka siinä käsitelläänkin monia hankalia teemoja: itsetunto-ongelmia, ujoutta, sosiaalisia paineita, avioeron tuomia muutoksia ja ikävää, perheen sisäisiä paineita, ystävien välistä kateutta jne. Tämä on sellainen perinteinen nuortenkirja nykyajan ilmiöineen. Pyryn ja Lumin sisarussuhde on kuvattu realistisesti, se on vähän sellaista hellää piikittelyä, vaikka välillä Lumi ei jaksaisi Pyryn kommentteja. Lumin isä on vankkumaton tyttärensä jatko-opiskelujen suhteen, mutta onneksi Lumin äiti antaa tyttärensä itse päättää, mitä tämä haluaa tehdä. Eeri ystävänä vielä mukavasti haastaa ja kannustaa Lumia valitsemaan oikein, ja vihjaa, ettei kannata alisuoriutua elämässään. Lumilla kun on tapana vähätellä omaa osaamistaan.

"Kiitos siis mekon, että kohtasimme." (s. 225)

 Paljon tärkeää ajateltavaa, mutta myös viihdykettä ja nostalgiaa, tarjoaa siis tämä kirja, ja suosittelen tätä erityisesti nuorelle, joka juuri pohtii sitä, mitä haluaisi tehdä peruskoulun jälkeen. 

Arvosanani 4+

Kiitos kustantajalle arvostelukappaleesta.

Muissa blogeissa:


Samantyylistä luettavaa:


Lisään kirjan seuraaviin lukuhaasteisiin:

Pride lukuhaaste 2022 (Yöpöydän kirjat)


sunnuntai 12. kesäkuuta 2022

Kiltin tytön murhaopas -trilogia: Holly Jackson

Kiltin tytön murhaopas: Holly Jackson. Suomentanut Leena Ojalatva. Karisto 2022. (Kiltin tytön murhaopas #1)

Englanninkielinen alkuteos (2019): A Good Girls Guide to Murder. Kansi: Christine Blackburne (kuvat), Casey Moses (suunnittelu)

"Kansainvälinen menestysdekkari pitää jännityksessä yllättävään loppuratkaisuun saakka.

Viisi vuotta sitten Sal Singh murhasi tyttöystävänsä Andie Bellin. Poliisi tietää, että Sal teki sen. Kaikki kaupungissa tietävät, että Sal teki sen.

Mutta murhan jälkimaininkien kalvamassa pikkukaupungissa kasvanut Pippa Fitz-Amobi ei ole asiasta niin varma. Kun Pippa valitsee tapauksen kouluprojektinsa aiheeksi, hän pääsee perille salaisuuksista, joita joku on epätoivoisesti yrittänyt pimittää. Jos todellinen tappaja on edelleen vapaalla jalalla, kuinka pitkälle hän on valmis menemään salatakseen tekonsa?" (Karisto)

Oma arvio:

Tältä kirjalta ei ole voinut välttyä somessa. Viimeinkin saimme suomennoksen Holly Jacksonin mainetta niittäneestä YA-jännäristä Kiltin tytön murhakirja, joka aloittaa trilogian. Toivon mukaan muutkin osat suomennettaisiin melko ripeää.

Kirjan aloittaa heti aidon näköinen tutkielmasuunnitelma, jossa tulee ilmi Kiltonin pikkukaupungissa asuvan Pippa Fitz-Amobin itsenäisen laaja-alaisen tutkielman aihe ja suunnitelma. Tunnollinen ja menestyvä Pippa on valinnut aran aiheen: hän haluaa pureutua kaupungissa viisi vuotta sitten tapahtuneeseen tragediaan, jossa Andie-niminen tyttö katosi, ilmeisesti henkirikoksen uhrina, ja tämän poikaystävä Sal Singh löydettiin metsästä itsensä surmanneena. Sal todettiin syylliseksi Andien murhaan. Pippa ei kuitenkaan halua ostaa tätä, vaan aikoo nyt tutkielmassaan selvittää, onko Andie yhä elossa, tai jos ei ole, kuka hänet surmasi. Koska Pippa haluaa uskoa, ettei se ollut Sal.

Haluan niin ikään tehdä ehdottoman selväksi, että ET SAA MILLÄÄN TAVALLA OTTAA YHTEYTTÄ kumpaankaan asianosaiseen perheeseen. (s. 9)

Vaikka Pipan ohjaaja kieltää tätä ottamasta yhteyttä asianosaisiin perheisiin, voi arvata kaksi kertaa, ottaako hän kuitenkin. Pippa suhtautuu hyvin kunnianhimoisesti tutkielmaansa, vaikka hänen äitinsä haluaisi tämän mieluummin rehkivän päättökokeidensa ja jatkokoulutuspaikkahakemusten eteen. Kun Pippa vierailee heti alkuun jututtamassa Salin veljeä Ravia, hän saa tästä oivan apulaisen, jolla on oma agendansa auttaa: hän haluaa puhdistaa veljensä ja oman perheensä maineen. Kaupungissa nimittäin yhä suhtaudutaan ynseästi Singhin, murhaajapojan perheeseen.

Kirjan rakenne on mainio: kerronnan väliin sujutetut tutkielmapäiväkirjan sivut ja haastattelulitteroinnit tekevät lukemisesta autenttisen kokemukset. Ainut miinus, että nämä osiot ovat ihan järisyttävän pienellä fontilla. Pippan rikostutkimus on suorastaan ammattimaisen tarkkaa ja epäiltyjen lista kasvaa haastattelujen myötä. Kaikki menisi tietysti mukavasti, mutta sitten Pippa alkaa saada uhkaavia viestejä, joissa häntä käsketään lopettamaan tutkimukset. Pippa ei puhu kellekään mitään saamistaan uhkauksista, vaan päättää jatkaa, sillä hän on sen velkaa myös Raville, josta on tulossa Pipalle koko ajan läheisempi ja tärkeämpi ihminen.

Typerä ämmä. Lopeta kun vielä voit.
Lähettäjä tuntematon. (s. 210)

Minusta tämä on uskomattoman koukuttava ja viihdyttävä murhamysteeri, jossa true crime ja Agatha Christien murhatutkimukset yhdistyvät. En olisi millään arvannut loppuratkaisua, niin ovelasti lukijaa välillä ällyytettiin. Pidin kovasti siitä, miten romanssikuviot eivät ajaneet kirjan pääasian eli murhatutkimuksen edelle. Vaikka olenkin romantiikan ystävä, välillä tuntuu, että YA:ssa sitä tungetaan liikaa joka kirjaan. Nautin myös Pipan perhekuvauksista, sillä hänen hassunhauskat vanhempansa, nigerialaistaustainen isä ja vitivalkoinen äiti, sekä sympaattinen velipuoli Josh ja söpö kultainennoutaja Barney muodostavat hulvattoman perheen. Kirjassa on muutenkin huomioita monimuotoisuus: Singhin perhe on intialaistaustainen eivätkä Pipan ystävätkään ole kaikki valkoisia brittejä saati heteroja. Pipan ystävät pitävät tämän maan tasalla tutkielman teon välissä. Pippa joutuukin vähän hankalaan välikäteen, kun myös hänen rakkaan ystävänsä Caran isosisko ja isä päätyvät syytettyjen listalle.

"On vain yksi ihminen, jolla on syytä olla tästä pahoillaan." (s. 322)

Vaikka lopun ratkaisut yllättivät minut tyystin - mikä on aina hyvä, sillä ennalta-arvattavuus ärsyttää - minulle jäi hieman pettynyt olo siitä, miten kaikki sitten lopulta ratkesi. Oli vähän blääh-fiilis. Kirjan vahvuus on siis itse tutkimuksessa ja jännitteen kasvattamisessa. Vaikka lopussa tapahtuu melko kamalia juttuja (ja surullisiakin), tämä on kuitenkin minusta melko "kiltti" kirja, joten voisin vinkata tätä seiskaluokkalaisillekin.

Arvosanani 4,5

Kiitos kustantajalle arvostelukappaleesta!

Muissa blogeissa:

---

Samantyylistä luettavaa:


Lisään kirjan seuraaviin lukuhaasteisiin:

Booklist Queen: By a british author
Popsugar; A book with a misleading title


sunnuntai 5. kesäkuuta 2022

Kärsimyskukkauuteaddiktio: Oona Pohjolainen ja Adile Sevimli

 Kärsimyskukkauuteaddiktio: Oona Pohjolainen ja Adile Sevimli. Otava 2022

Kansi: Iida Pohjolainen

"Kaksi maailmaa, kaksi eksynyttä nuorta. Huumaavan jännittävä tarina omien voimien etsimisestä.

Noituuttaan maaseudulla salaillut Juno muuttaa suurkaupunkiin ja liittyy noitapiiriin, mutta elämä uudessa paikassa on karua. Noitia vainoavat ihmiset tuhoavat ympäristöä ja uhkaavat luonnosta kumpuavaa valkoista magiaa. Noitapiirin kapinallinen Sadin tuntee vetoa pelättyyn mustaan magiaan, joka saa energiansa tuonpuoleisesta. Luonnon energian ehtyessä pimeät voimat houkuttavat Junonkin mukaansa. Mutta onko valkoinen magia täysin viatonta tai kielletty musta magia läpeensä pahaa?

Vangitseva romaani on ylistys luonnolle, nuoruudelle ja maailman pimeälle yöpuolelle."(Otava)

Oma arvio:

Onpas mukavaa lukea pitkästä aikaa YA-kirja noidista! Monenlaista taikuutta, magiaa ja yliluonnollisuutta toki on aiheena YA:ssa tasaisesti koko ajan, mutta näin selkästi noita-aiheisia tulee enää harvemmin. Magdalena Hain Royaumen aikakirjat -sarja muistuu muista kotimaisista ensimmäisenä mieleen.

Kärsimyskukkauuteaddiktio (mikä upea yhdyssana kirjan nimessä!) tuli minulle taas jostain puun takaa. Tiedä, katselinko taas Otavan kevään 2022 uutusluetteloa huolimattomasti vai oliko tätä siinä ollenkaan, mutta onneksi bongasin tämän kauniin kansikuvan ennakkoon jossakin somessa ja kiinnostuin heti. Kirjailijakaksikko Sevimli ja Pohjolainen on ennestään tuntematon, ja tämä onkin heidän yhteinen esikoiskirjansa.

"Sun metsästä saamasi energia alkaa vähitellen taas haihtua. Sä et ole koskaan ennen ollut näin kauan yhtäjaksoisesti poissa luonnon läheisyydestä. Siksi sä tunnet oireet erityisen voimakkaasti." (s. 159)

Kirjassa on kaksi näkökulmahenkilöä, Juno ja Sadin. Vastavalmistunut Juno on juuri muuttanut maalta kuvitteelliseen Pilmontin kaupunkiin, pois vanhempiensa hoteista, jotka eivät ole koskaan täysillä tukeneet hänen noituuttaan, vaan pikemminkin kehottaneet salaamaan tämän. Aivan, Juno on noita, ja elämä sellaisena sisäänpäin kääntyneessä maalaiskunnassa ei ole kovin hääviä, vaikka toisaalta siellä luonto on aina lähellä. Juno ei ole koskaan oppinut käyttämään voimiaan oikein, eli loitsimisen taito on häneltä hukassa, sillä kukaan ei ole häntä oikein opettanut, sillä hän ei tiedä suvussaan olevan yhtään noitaa. Nyt hän yrittää itsenäistyä oudossa kaupungissa ja löytää ystäviä. Hän aloittaa työt Old Rosie -kahvilassa, jossa hän tutustuu heti söpöön Simoneen ja ynseään Sadiniin. Simonen kanssa Junolla tulee hyvinkin lämpöiset välit, kun taas Sadinin on hirveän hankala hyväksyä tämä uusi noita, joka ei osaa edes loitsia, ystäväpiiriinsä.

Ennen kuolemaansa äitini kysyi, mikä tekee minut onnelliseksi, mitä minä haluaisin elämässäni tehdä. Silloin en osannut vastata hänelle mitään. Mutta nyt vastaus on tässä, kirkkaana mielessäni. Se on tämä, lävitseni kulkeva energia. Paras tunne, jonka olen koskaan kokenut. (s. 142)

Sadin on myös noita, ja hänellä on onnekseen oma noitapiiri, johon kuuluvat Tomas, Hosein, Renata ja Emina. Heillä on hyvin vahva yhteys ja luja ystävyys, ja yhdessä he käyvät välillä ammentamassa voimaa metsästä. Heille tärkein ajankohta vuodesta on Samhain, jolloin he uhraavat viiniä ja ruokaa maahan, jotta luonto antaa heille taas lisää voimia. Sadin on kuitenkin viime aikoina tuntenut vieraantuvansa omasta piiristään, sillä hän kokee, etteivät heidän rituaalinsa ole tarpeeksi. Sadinin isoäiti ja  isä harjoittivat mustaa magiaa hyvin kohtalokkain seurauksin, mutta jotenkin oudosti myös Sadinia kiehtoo tuo pimeämpi taikuus. Hän törmääkin yllättäen hurmaavaan Maxiin, joka lupaa johdattaa Sadinin mustan magian rituaaleihin ja vakuuttaa, että niistä saatava voima on paljon parempaa kuin valkoisesta magiasta. 

"Sä siis haluaisit kulkea isoäitisi jalanjäljissä, tehdä samaa taikuutta, jota se teki?"(s. 55)

Juno loksahtaa aika luontevasti osaksi Tomasin noitapiiriä, ja Sadininkin on tämä nieltävä. Hän houkuttelee kuitenkin myöhemmin myös Junon mustan magian piiriin, sillä tämä on utelias kaikelle, joka voisi auttaa häntä käyttämään omia noitavoimiaan. Juno viihtyy hyvinkin paljon Simonen kanssa, mutta tämän veli Noa on uhkaava - monet Pilmontissakaan eivät pidä noidista, ja Noa kuuluu juuri niihin. Lisäksi Junosta tuntuu, kuin joku stalkkaisi häntä somessa ja muutenkin.

Kirjassa luonto on hyvin vahvasti läsnä, onhan noitien elinvoima kiinni siitä. Yrtit ovat tärkeitä rituaaleissa ja hyvinvoinnissa, ja kärsimyskukkauutteesta tehty tee rauhoittaa noitien mieltä. Tomasin noitapiiri on kuitenkin huolissaan siitä, miten heille ja muille kaupungin noidille riittää elinvoimaa metsästä, joka kokoajan kutistuu ihmisen toiminnan takia. Seuraavan Samhainin lähestyessä noidat kuulevatkin ikäviä uutisia ja joutuvat miettimään, miten he pysyvät enää jatkossa voimissaan. 

"Mitä ikinä näetkään, älä katso sitä silmiin. Älä tuijota, älä vilkuile ympärillesi. Älä puhu, älä edes avaa suutasi, seuraa vain mun esimerkkiä." (s. 140)

Kärsimyskukkauuteaddiktio on viehkeä ja viihdyttävä kirja, josta luonnon arvostus suorastaan huokuu. Samalla mukana kulkee huoli tulevasta luonnon tilasta, kun saasteet ja ihmisen toiminta kutistaa metsäalueita ja valjastaa koskia. Tärkeänä teemana kirjassa on valkoisen ja mustan magian välinen tasapainottelu, joka tuntuu välillä kääntävän suuntaansa, mutta kallistuu aina hyvän eli valkoisen magian puolelle. Kirjan henkilöistä Sadin tulee ehkä tutummaksi ja lähemmäksi, kun taas Juno jää minulle vieraammaksi. Pidän kovasti siitä, miten kirjassa kuvataan tunteita, joita valkoisen ja mustan magian aiheuttamat energiaryöpyt aiheuttavat. Romantiikka ei saanut kovin suurta roolia kirjassa, mutta eipä tuo oikeastaan minua haitannut. En ihan osaa sanoa, pidänkö kirjan loppuratkaisusta. Se oli toki hiukan yllättävä, ja herätti monia kysymyksiä. Ehkä hitusen jotain kaipasin lisää kirjaan, jotta olisin sukeltanut ihan täydellä tunteella sen maailman syvyyksiin.

Arvosanani 4-

Kiitos kustantajalle arvostelukappaleesta!

Muissa blogeissa:

--

Lisään kirjan seuraaviin lukuhaasteisiin:

Seinäjoen kaupunginkirjasto: 22. Kirjassa ollaan puistossa tai puutarhassa
Popsugar haaste: A Book about witches







sunnuntai 29. toukokuuta 2022

The Love Hypothesis: Ali Hazelwood

 The Love Hypothesis: Ali Hazelwood. A Jove Book 2021

Kansi: Lilithsaur

"When a fake relationship between scientists meets the irresistible force of attraction, it throws one woman’s carefully calculated theories on love into chaos.

As a third-year Ph.D. candidate, Olive Smith doesn’t believe in lasting romantic relationships–but her best friend does, and that’s what got her into this situation. Convincing Anh that Olive is dating and well on her way to a happily ever after was always going to take more than hand-wavy Jedi mind tricks: Scientists require proof. So, like any self-respecting biologist, Olive panics and kisses the first man she sees.

That man is none other than Adam Carlsen, a young hotshot professor–and well-known ass. Which is why Olive is positively floored when Stanford’s reigning lab tyrant agrees to keep her charade a secret and be her fake boyfriend. But when a big science conference goes haywire, putting Olive’s career on the Bunsen burner, Adam surprises her again with his unyielding support and even more unyielding…six-pack abs.

Suddenly their little experiment feels dangerously close to combustion. And Olive discovers that the only thing more complicated than a hypothesis on love is putting her own heart under the microscope. (PenguinRandomHouse)


Oma arvio:

Hupsista heijaa, olen näköjään mieltynyt näihin feikkideittailu-romansseihin, sillä tämä on jo toinen tälle vuotta, ja viime vuonna taisin lukaista myös yhden samaan teemaan kuuluvan. Voi olla kuitenkin parempi, jos en enää vähään aikaan lukisi tämäntyyppistä, sillä nyt rakastamani idea alkaa jo vähän kyllästyttää. 

Ali Hazelwoodin The Love Hypothesis on näkynyt niin paljon somessa, että minun oli pakko tarttua tähän ja ottaa selvää, onko tämä hypetyksen arvoinen. Kirja ei ole varsinaisesti YA:ta, vaan enemmänkin new adult -kamaa: sen keskeisimmät henkilöt huitelevat kahdenkympin ja kolmenkympin tietämillä. Tämä tuli toiseksi viime vuoden Goodreads Awardseissa Romance-kategoriassa. 

Kirja alkaa siitä, kun vähän päälle parikymppinen Olive tuskailee vanhentuneiden piilolinssiensä kanssa eräässä Stanfordin yliopiston vessassa, kun matalaääninen mies saapuu sinne ihmettelemään, mitä nuori nainen tekee hänen labransa vessassa. Olive ei tietenkään silmien kirvelyltä näe tyyppiä, mutta ajautuu keskustelemaan omasta epävarmuudestaan liittyen yliopistomaailmaan, ja saa tyypiltä tosi rohkaisevaa palautetta.

Kolmen vuoden päästä Olive on jatko-opiskelijana biologian laitoksella ja menestyy itse asiassa aika hyvin projektinsa kanssa. Eräänä iltana hän tekee hyvin itselleen epätavallisen tempauksen: hän syöksyy lähimmän mieshenkilön luo ja suutelee suoraan huulille. Tämä kaikki esitys vain siksi, että hänen ystävänsä Ahn, joka sattuu olemaan lähistöllä, uskoo Oliven olevan treffeillä, kuten sanoi tälle. Ja miksi ihmeessä Oliven pitää huiputtaa ystäväänsä? Koska Ahn ei muuten suostu deittailemaan Jeremyn kanssa, jonka kanssa Olive kävi treffeillä todetakseen, että tyyppi on erittäin kiinnostunut hänen ystävästään - Ahnista. Eli Olive uhrautuu ja yrittää tehdä ystävänsä onnelliseksi. Uhrauksen eli äkillisen suukon kohteeksi joutuu biologian laitoksen pelätty, isokokoinen ja säälimättömänä tunnettu professori Adam Carlsen. 

"Seems like a win-win to me." 
It so did not, to Olive. It seemed like a lose-lose, and then lose again, and then lose some more, type of situation. It seemed insane. (s. 43)

Ikävä kyllä Ahn ei ole kampuksella ainoa, joka pian tietää Adamin ja Oliven "deittailusta." Sana kiertää, ja Olive saa outoja katseita osakseen niin labrassaan kuin muualla. Niinpä nämä kaksi sitten päätyvät feikki-deittailemaan: Adam pönkittääkseen uraansa, joka vaatisi näyttöä sitoutumisesta, ja Olive vakuuttaakseen ystävänsä, ettei välitä Jeremystä. Tuttu juttu: sovitaan säännöt ja määräaika feikkideittailulle. Oliven ystävät Ahn ja kämppis Malcolm ovat pöyristyneitä, Malcolm on lisäksi loukkaantunut, koska hän vihaa Dr. Carlsenia, joka on antanut hänen töilleen karua palautetta. Siksipä Oliven on pakko kertoa Malcolmille, mikä juttu. 

Luvassa on noloja hetkiä, kuten kun Ahn hoputtaa Olivea suutelemaan  poikaystäväänsä kaikkien nähden, levittämään tämän kroppaan aurinkorasvaa  ja istumaan miehen syliin täpötäydessä luentosalissa. Minusta välillä tuntuu, että ovatko nämä henkilöt nyt oikeasti 15-vuotiaita ennemmin kuin yli kaksikymppisiä? Kuka nyt oikeasti jankuttaa, että "mene nyt suutelemaan poikaystävääsi, mene nyt kun selvästi haluat! No mikset halua?" Nämä kohtaukset ontuivat ja pahasti.

There were two beds in the hotel room.
Two double beds to be precise, and as she stared at them, Olive felt her shoulders sag with relief and had to resist the urge to fist-pump. Take that, you stupid rom-coms. (s. 218)

Jos kaipaa hyvin graafista, spesifiä seksin kuvausta tyyliin Fifty shades of Gray, tässä kirjassa sitä on (ilman mitään S/M-leikkejä tosin). Tosin silloin joutuu kahlaamaan feikkideittailuista ja jännitteen kasaamisesta lukuun 16, jolloin alkaa sitten tapahtua kaikenlaista niin, että sovinnaisempia hirvittää. Ei siis kannata haksahtaa kivaan, söpöön piirroskanteen, kuten minä tein, ajatellen tämän olevan kiltti romanssi. Sitäkin tämä on, toki, mutta myös hyvin tuhtia tavaraa. Positiivista minusta, ettei lukijan tarvitse miettiä, mitä milloinkin tapahtuu, vaan kaikki on kuvailtu hyvin tarkasti. Hyvin. Tarkasti. Sekstatessa käytetään myös osin hyvin karskia kieltä, mutta silti suostumus on mukana kiitettävästi. Tat-ta-daa: täten tämä voitti "vuoden punastuttavin seksikohtaus kirjassa"-palkintoni (ainakin tähän mennessä.)

Kirjassa on myös vahva #metoo-teema, joka on päivänpolttava aihe yliopistomaailmassa. Olive joutuu kohtaamaan yliopistomaailmassa hyvin epäasiallista kohtelua, mikä meinaa vaikuttaa hänen projektinsa tulevaisuuteen. Tämä tuo vähän toisenlaistakin draamaa kirjaan, ettei kaikki mene Adamin ja Oliven feikkideittailuun. Olivella on myös oma syynsä sille, miksi hän haluaa tehdä syöpätutkimusta, ja Adamilla oma syynsä sille, miksi hän on välillä niin julma oppilailleen. Jos joku nyt miettii, eikö Adamin ja Oliven (feikki)deittailu ole sääntöjen vastaista, niin ei ole, koska Adam ei ole missään auktoriteettisuhteessa jatko-opiskelijana olevaan Oliveen. 

"I wish you could see yourself the way I see you." (s.255)

Olisin halunnut rakastaa tätä kirjaa, mutta johtuneeko siitä, että olen jo lukenut näitä vastaavia feikkideittiteemaisia, etten ihan täysiä pinnoja anna. Osin syynä on nuo nolot lapsellisuudet, jotka mainitsin, mutta myös joku tässä ei kolahtanut ihan täysillä. Myös se, miten Olive hokee koko ajan, että Adam on ISO ja VOIMAKAS ja HÄNEN ÄÄNENSÄ ON MATALA. Ihan jatkuvasti. Pidin kuitenkin siitä, miten kivasti jännitettä Adamin ja Oliven välillä kasvatettiin sivu sivulta, mutten ole ihan varma, oliko lopputulema onnistunein mahdollinen. Tietyt falskiudet siis laskivat hiukan arvosanaani muuten niin kovin viihdyttävästä kirjasta.

Arvosanani 4+

Tämän kirjan lainasin kirjastosta.

Muissa blogeissa:


Samantyylistä luettavaa:


Lisään kirjan seuraaviin lukuhaasteisiin: 

Helmet: 43. Kirja sopii ainakin kolmeen haastekohtaan (6, 37 ja 38)
Booklist Queen: 2021 bestseller

maanantai 23. toukokuuta 2022

Kiss me -sarja: Catherine Rider

 Kiss me - Rakkautta Mykonoksella: Catherine Rider. Suomentanut  Terhi Leskinen. Otava 2022 (Kiss me #1)

Englanninkielinen alkuteos (2017): Kiss me in Mykonos. Kansi: ?

"Vastustamattoman viihdyttävä sarja vie lukijan romanttisille matkoille ympäri maailmaa.

New Yorkin kasvatti Izzy viettää kesää, joka ei muistuta hänen haaveitaan edes etäisesti. Paahtavasta auringosta ja kutkuttavasta lomaromanssista nauttimisen sijaan hän kaitsee lapsia risteilyaluksen uumenissa! Chicagolainen Zach puolestaan on saapunut synnyinseudulleen Mykonokselle keskelle eripuraista sukukokousta. Kohtalo tuo nuoret yhteen, ja vaikka rakastuminen ei ole kummankaan suunnitelmissa, idyllisen Kreikan sinisenä kimmeltävä meri ja huumaavat auringonlaskut päättävät heidän puolestaan." (Otava)

Oma arvio:

Olen hieman hämmennyksissäni tämän uuden Kiss me -sarjan julkaisujärjestyksestä, sillä pikaisen tutkiskelujeni mukaan tämä Kiss me - Rakkautta Mykonoksella olisi oikeasti sarjan kuudes osa! Mielenkiintoista, että on päädytty suomentamaan tästä sarjan osasta, ja sarjan virallisesti ensimmäinen osa, Kiss me - Rakkautta New Yorkissa, ilmestyy sitten suomeksi syksyllä 2022. Sinänsähän tällä ei ole mitään väliä, koska nämä ovat käsittääkseni täysin itsenäisiä osia. Ehkä on ajateltu, että tämä kesäromanssi halutaan julkaista kesän kynnyksellä. Catherine Rider -nimen takana lymyilee kaksi kirjailijaa, Stephanie Elliott ja James Noble

Kiitän vielä bloggaajakollegaani, joka ystävällisesti lähetti minulle ylimääräisen ennakkokappaleen. Tiedät, kuka olet.

Newyorkilainen, 17-vuotias Izzy on jumittanut eräälle Välimerellä risteilevälle alukselle vetämään Tenavakerhoa hummeripuvussa, vaikka hänen poikaystävänsä Tyler lupaili tälle pääroolia laivan kabaree-esityksessä. Nyt pääroolia vetää kuvankaunis Bella, jonka kanssa sitten Izzy yllättää poikaystävänsä hytissä sekstailemassa. Kun laiva saapuu Mykonokselle, Izzy syöksyy satamaan selvittämään ajatuksiaan. Petetty, raivoissaan oleva Izzy marssii yhteen rantabulevardin ravintoloista saadakseen lohdukseen suurta herkkuaan, spanakopitaa.

Kyseinen ravintola sattuu olemaan suljettu mesimerin ajaksi. Chigakosta vanhempiensa synnyinmaahan pariksi viikoksi saapunut 19-vuotias Zach on sukunsa ravintolassa yksin, kun nuori tyttö pamahtaa sisään. Zach on niin kiltti, ettei henno olla tekemättä tytölle ruokaa. He alkavat jutella, ja Zach tulee selittäneeksi Izzylle oman ongelmansa: hän on tullut Mykonokselle ehdottamaan sukulaisilleen, että he möisivät isovanhemmilta perinnöksi jääneen tilan, jotta Zach saisi rahaa oman yrityksensä perustamiseen. Suku on kuitenkin tehnyt melko selväksi heti hänen saavuttuaan, että talo jätetään sukulaisille ja sinne muuttaa Zachin serkku Spiro vaimonsa Kalin kanssa. 

He kaikki nyökkäävät muistuttaen minulle, miten suunniteltua heidän toimintansa on ollut - sekä talon että rakkauselämäni suhteen. (s. 207)

Aikansa juteltuaan kaksikko lähtee viinikellariin hakemaan lisää viiniä, mutta käy klassiset ja ovi pamahtaa kiinni jättäen nuoret telkien taakse. Siinä ei sitten auta kuin jatkaa jutustelua, ja Izzy kertoo myös Zachille surkeasta tilanteestaan. Kun nuoret päästetään viimein kellarista, Izzylle tulee kiire satamaan, sillä laiva on lähdössä jatkamaan matkaansa. Kuinkas käykään: Izzy jää rannalle ruikuttamaan ja hänen on nyt löydettävä majapaikka pariksi viikoksi, ennen kuin laiva palaa kierrokseltaan. Pelastus löytyy läheltä, sillä Zachin sukulaiset ottavat Izzyn mielihyvin vieraakseen.

"Elämä ei ole mitään romanttista komediaa", sanon rikkoen hiljaisuuden. "Kaikki eivät pääse kokemaan suurenmoista, tarunhohtoista rakkaustarinaa.---" (s. 209)

Zach vakuuttelee kirjan alusta saakka niin sukulaisilleen, itselleen kuin lukijoille, ettei ole tullut saarelle etsimään tyttöystävää. Sukulaisten yllätystreffiyritykset menevät puihin, koska Zach pitää päänsä. Zach ei oikein edes usko rakkauteen. Hänellä on vain yksi päämäärä: saada vakuutettua sukunsa siitä, miksi myyminen kannattaa. Sukulaiset taas eivät voi käsittää moista itsekkyyttä, joten toivotontahan kaikki on. Zach kuitenkin pitää Izzystä, ja pian he löytävät yhteiset salaisuuden Zachin edesmenneen mummonsa menneisyydestä. Izzy joutuu myös miettimään omia unelmiaan ja sitä, miten saisi ne toteutettua. Hän luuli, että Tyler oli se mitä hän halusi... 

Jotain on tapahtumassa. Jotain mikä ei muistuta mitään, mitä olen kokenut aiemmin. Jotain mikä voisi olla aika upeaa, jos keksimme, miten saamme sen toimimaan. (s. 149)

Kirjassa tutustutaan pääparin edesottamuksien lisäksi Zachin kaoottiseen sukuun, kuten bilettäviin serkkuihin Steviin ja Zinaan. Syntyypä tarinan aikana uusi vauvakin sukuun, sekin kaaoksen saattelemana. Oikea suku- ja perhetarina siis, mutta valitettavasti romantiikkapuoli jää hyvin heikoksi.

Minulla oli kovat odotukset tästä sarjasta. Ensinnäkin, kaipaan kovasti lisää suomennettua YA-romantiikkaa. Toiseksi, matkailu eri maissa yhdistettynä romantiikkaan, mikäs voisi olla sen parempaa. Valitettavasti tämä Kiss me -sarjan avaus ei kuitenkaan vakuuttanut minua, sillä kirjan luettuani tunsin olevani tunnekylmä kuin kivi. Minulle tuli hieman petetty olo, sillä minulle jäi olo, kuin olisi kovasti yritetty kirjoittaa YA:ta, muttei kirjoittajilla ole hajuakaan, miten. Pseudonyymin takana oleva Stephanie Elliot tosin näyttää kirjoittaneen nuorille aiemminkin. Mutta tosiaan, hyvää YA:ta ei synny pelkästään siten, että päähenkilöt ovat nuoria. Täytyy olla se erikoinen juttu, jota en osaa selittää. Henkilöhahmot olivat laimeita, juoni oli laimea, Kreikan kuvailu oli laimeaa, kaikki oli vähän turhan laimeaa. Odottelen nyt seuraavia osia ja toivon niiden aiheuttavan minulle enemmän tuntemuksia suuntaan kuin toiseen kuin tämä. 

Arvosanani 3-

Tästä kirjasta sain ennakkokappaleen bloggaajakollegaltani.


Lisään kirjan seuraaviin lukuhaasteisiin:

Helmet: 18. Kirjan on kirjoittanut toimittaja
Seinäjoen kirjaston lukuhaaste; 23. Kirjassa ollaan perhejuhlissa
Popsugar challenge; A book set on a plane, train or cruise ship


sunnuntai 22. toukokuuta 2022

Päivitys Messinan perhe -sarjaan

 Luin Ashley Elstonin Messinan perhe -sarjan toisen osan 10 totuutta ja yksi tehtävä. Klikkaa kuvaa lukeaksesi postauksen tästä ja sarjan aiemmasta osasta.




sunnuntai 8. toukokuuta 2022

Punapipoinen poika: Hanna van der Steen

 Punapipoinen poika: Hanna van der Steen. Kvaliti 2022


"Hanna van der Steenin säeromaani Punapipoinen poika kertoo 15-vuotiaasta tytöstä, Marlista, joka muuttaa kahden ulkomaan vuoden jälkeen takaisin Suomeen. Hän tuntee olonsa ulkopuoliseksi vanhoissa ympyröissä ja alkaa masentua. Onneksi hän törmää lähipuistossa salaperäiseen poikaan, Suideen, jonka kanssa keskustelu lievittää pahaa oloa. Mutta mikä pojan oma salaisuus on?"(Kvaliti)

Oma arvio:

Vaikka kuinka syynään kustantajien luettelot läpi, olen valppaana somessa jne., aina minulta meinaa mennä hurahtaa jokin YA-uutuuskirja ohitse. Niin meinasi käydä tälle Hanna van der Steenin säeromaanille Punapipoinen poika. Onneksi kirjailija itse markkinoi kirjaansa Facebookin Lukuvimma-ryhmässä ja kiinnostuin tästä hetimmiten. Säeromaaneja ei voi koskaan olla liikaa! 

Näen ikkunasta
harmaita laatikkorakennuksia,
likaista lunta,
nuorilla samanlaiset vaatteet, 
tyttöjen tukat keskijakauksella. (s. 9)

Kirjan alussa päähenkilö Marli palaa perheensä kanssa takaisin Suomeen parin vuoden Amerikka-asumisen jälkeen. Isä on saanut hyvän työn toimitusjohtajana, ja äitikin on kaivannut tuttuun kotimaahansa. Marlikin luuli kaipaavansa Suomeen ystäviensä Saanan ja Sissin luo, mutta jokin silti kalvaa. Tai aika monikin asia. Suomi tuntuu hyvin ankealta Amerikkaan verrattuna ja mieltä kalvaa ihana tyyppi, joka jäi meren tuolle puolen. Saanalla ja Sissillä on omat kuvionsa, eivätkä he oikein ymmärrä Marlin hämmentynyttä oloa kotimaassaan, joka nyt tuntuukin vieraalta.

Nuuhkin paitaa,
jonka varastin sinulta rannalla.

Vaihtarina sydämestäni? (s. 27)

Koulussa Marli ei tunne enää pärjäävänsä, sillä on hankala sopeuttaa Amerikassa opiskeltuja asioita Suomen koulujärjestelmiin. Marlilla on ysiluokka menossa ja isä kaavailee tyttärelleen loistavaa menestystä huippuyliopistossa. Marlin opinnot kuitenkin takkuaa, hän lintsaa koulusta ja mieli alkaa mennä pohjamutiin. Ystävät saavat huippunumeroita kokeista, eikä Marli viitsi puhua ongelmistaan heille. Häntä kalvaa myös se, miten helposti hänen Amerikan ihastuksensa unohti hänet. Äidille maistuu alko vähän liian usein, ja isä on jatkuvasti töissä eikä enää vietä aikaa perheensä kanssa.

Hellyyttävän näköinen se on
- kuin se olisi kokenut kovia,
mutta sillä olisi silti hyvä sydän. (s. 24)

Marli saa lohtua koirastaan ja mystisestä punapipoisesta pojasta, joka ilmestyy hänen reitilleen eräänä päivänä. Suide osaa löytää juuri oikeat sanat apealle Marlille. Oman luokan pojat tuntuvat niin lapsellisilta verrattuna Suideen ja Amerikan ihastukseen, mutta Marli ei oikein löydä mistään tietoa, missä koulussa Suide opiskelee. Pojasta löytyy kuitenkin yllättävää apua Marlille tilanteessa, jossa hänen epätoivonsa kasvaa turhan suureksi.

Olen kaikkia paskempi,
paska paska paska p a s k a. (s.39)

Punapipoinen poika on surusävyinen tarina sopeutumisesta, muutoksista ja surusta, joka aiheutuu monen asian summasta. Vanhempien korkeat odotukset ilman tarvittavaa tukea, kelpaamattomuuden tunne ja sydänsurut nyt muutamia mainitakseen. Kirjan loppuvaiheilla tarjotaan lukijalle yllätyskäänne, jonka kyllä aavistelin jo paljon aiemmin. Se ei kuitenkaan häirinnyt lukukokemustani.

Tahtoisin repiä
särön ihooni,
jotta valo pääsisi sisälle
keventämään pimeyden painoa. (s. 52)

Minulla oli hiukan vaikeuksia päästä sisään kirjan suruvoittoiseen tunnelmaan. Säeromaanin säkeet ovat kaunista ja selkeää kieltä, joten kirjoitustyylissä ei ole sinänsä mitään vieraannuttavaa, mutta tämä tarina ei kolahtanut minuun ihan niin suuresti kuin olisin kuvitellut. Toisaalta teos jättää lukijalle paljon mietittävää, sillä kaikki eivät mahdu reiluun sataan sivuun, etenkin kun säemuoto karsii tekstin määrää. Siinä mielessä van der Steen on saanut hyvin mahdutettua paljon asiaa pieneen romaaniin. Aion ehdottomasti ottaa tämän yläluokkien vinkkauspakettiin mukaan.


Arvosanani 4-

Kiitos kustantajalle arvostelukappaleesta.

Muissa blogeissa:


Lisään kirjan seuraaviin lukuhaasteisiin:

Helmet: 46. Kirjan kannen pääväri on punainen tai kirjan nimessä on sana punainen
Seinäjoen kirjasto: 10. Kirjassa ollaan mökillä tai huvilalla


torstai 5. toukokuuta 2022

Nollasummapeli: Heidi Silvan

 Nollasummapeli: Heidi Silvan. Myllylahti 2022

Kansi: Karin Niemi

"Abiturientti, jolla on taakka kannettavanaan. Poika, joka on niin viisas, että vaikuttaa melkein tyhmältä. Kun kaksi kohtaa, on oltava valmis, ja tulevaisuuden vuoksi on tiedettävä menneisyys.

Rilla katsoi mua vakavana. ”Ufon kanssa pystyy puhumaan suoraan. Hän on hauraudestaan huolimatta niin tavattoman vahva. Sinun kanssasi pitää olla varovaisempi. Sinulla asiat on toisinpäin. Vaikutat vahvalta vaikka olet hauras.”

Mä olin hukassa oman tulevaisuuteni suhteen, kun abivuosi kului enkä yhtään tiennyt, mihin suuntaan jatkaisin. Oppiminen oli aina ollut mulle helppoa, mutta lukeminen ei ollut kiinnostanut enää pitkään aikaan.

Psykologia oli ainoa, mikä ehkä kiinnosti, ja just psykologin odotushuoneessa mun viereeni singahti Ufo, outo äijä, jolle oli soviteltu diagnooseja niin paljon, että se itsekin kutsui itseään aakkospojaksi.

Myllerryksen keskellä mun eteeni asteli vielä Blondiini, joka tärisytti mun valmiiksi vapisevia jalkojani. Mutta Blondiinilla oli jo Ralf, eikä kahden kanssa seurustelu ollut ratkaisu.

Todellisuus tuntui epävarmalta, ja eteenpäin päästäkseni mun oli pakko kohdata mielessä mylvivä, unohduksiin painettu menneisyys." (Myllylahti)


Oma arvio:

Mukavaa, että ilmestyy kotimaisia YA-kirjoja poikapäähenkilöllä. Heidi Silvanin järjestyksessään toinen YA-kirja Nollasummapeli esittelee kaksi hyvin erilaista poikaa, joita kuitenkin yhdistää moni asia, eikä vähiten yhteinen psykologi. 

Päähenkilö, lukion kolmatta vuotta opiskeleva Aale törmää erikoiseen Ufo-nimiseen poikaan Rilla-psykologinsa odotusaulassa. Tämä poika pitää päässä omituista, punaista pipoa, kertoo saaneensa ison liudan diagnooseja ja nappailevan jos minkälaista lääkitystä. Aale ei myönnä tarvitsevansa psykologin apua, vaan heittää Ufolle panevansa Rillaa. Jotenkin Ufosta tulee Aalelle maanvaiva, joka tuntuu ilmestyvän joka paikkaan. Toisaalta, eipä Aalella kauheana ole muutakaan seuraa, joten heikkona hetkinä hän lähtee Ufon kanssa juomaan kaljaa rannalle.

"Tuo on melkein sama kuin mun teoria kivusta", mä sanoin sarkastisesti, mutta Ufo ei tuntunut huomaavan. Oikeasti mua vain otti päähän, että Ufo oli laatinut teorian alalta, jonka piti olla mun omaani. "Ensin on kipu, joka sattuu, ja sitten siihen tottuu. Kun siihen tottuu, niin sitten ei enää ole, mikä sattuu." (s.79)

Aalea ärsyttää Ufo, joka tuntuu sottaiselta, rähjäiseltä ja likaiselta. Jotenkin Aalella käy kuitenkin Ufo sääliksi, sillä tätä on kiusattu koulussa todella rankasti. Myöhemmin Ufo paljastaa lisää ikäviä asioita hänen lapsuudestaan. Aale ei myönnä Ufolle, että hänen menneisyydessään olisi mitään vastaavaa. Myös psykologi Rilla alkaa turhautua, sillä Aale ei halua avautua. Hänellä menee opiskelut huonosti, vaikka nyt olisi viimeinen vuosi tsempata ennen kirjoituksia. Sattuu vielä tulemaan koronarajoitukset ja etäopiskelu samaan syssyyn, joka ei tee Aalelle hyvää.

Romantiikkakuvioita mukaan tupsahtaa, kun Aale ja Ufo törmäävät kaupungilla Ralfiin ja tämän tyttöystävään. Aalella on ikävä olo entisen koulukaverinsa lähellä, ja blondi tyttöystäväkin tuntuu vaivautuneelta. Aale iskee silmänsä Blondiiniksi nimeämäänsä tyttöön ja pistää viehätysvoimansa peliin. Ja sitten tapahtuu pienoinen ihme: Blondiini syöksyy myöhemmin takaisin Aalen ja Ufon luo, suoraan Aalen syliin ja nyyhkii Ralfin jättäneen hänet. Mikä lottovoitto Aalelle. Noin vain hän saa Ralfin tytön mukaansa, vie hänet kotiinsa ja päätyy sekstailemaan tämän kanssa. 

"Sun pitäisi tietää, mitä sulle tehtiin. Mitä tapahtui. Mitä jouduit sietämään."(s. 154)

Noh, eihän kaikki niin täydellistä sitten olekaan. Myöhemmin Aale tapaa Ufon ja saa tietää, miten Ufo tuntee Ralfin. Pikku hiljaa Aale päästää myös omaan mieleensä ikäviä muistoja tuosta koulun ärsyttävimmästä öykkäristä, mutta onneksi hänen kokemuksensa eivät ole niin pahoja kuin Ufo-paran.

Ei tuntunut missään, rystysisku. Sisäisesti olin kyllä hajoamaisillani. (s. 166)

Enempää en spoilaa juonesta, sillä yksi kirjan kohokohdista on ehdottomasti käänne, jonka ainakin itse huomasin pienten vihjeiden perusteella vähän ennen kuin se tapahtui. Pidän siitä, että lukija saa itse oivaltaa jotain tärkeää ilman, että se heti kannetaan tarjottimella eteen. Siinä mielessä pidän kirjaa oikein nerokkaana, vaikka minulla oli alussa hiukan käynnistymisvaikeuksia. Silvanin kirjoitustyyli ei ole ehkä ihan minun lempparini, mutta hän taitaa kyllä nuoren elämän kuvauksen.

"Ei sellaisen jälkeen ole edes päivänselvää, että olet enää hengissäkään." (s. 178)

Nollasummapeli on hyvin psykologinen nuorten aikuisten kirja. En tarjoaisi tätä nyt ihan helppona kirjana pojille, sillä tämä vaatii vähän enemmän oivaltamista. Kirjassa käsitellään tosi rankkoja aiheita, kuten koulukiusaamista ja hyväksikäyttöä, joten mikään iloinen hyvänmielenkirja tämä ei todellakaan ole. Mukavana lisänä kirjan lopussa on Aalen soittolista, jonka biisit muodostavat myös kirjan lukujen nimet otsikkolainauksina. 

Arvosanani 3,5

Kiitos kustantajalle arvostelukappaleesta.

Muissa blogeissa:
--

Lisään kirjan seuraaviin lukuhaasteisiin:

Helmet: 16. Kirjan luvuilla on nimet
Booklist Queen: By a local author




sunnuntai 1. toukokuuta 2022

Counting down with you: Tashie Bhuiyan

 Counting down with you: Tashie Bhuiyan. Inkyard Press 2021.

Kansi: Samya Arif (kuvat), Gigi Lau (suunnittelu)

"How do you make one month last a lifetime?

Karina Ahmed has a plan. Keep her head down, get through high school without a fuss, and follow her parents’ rules—even if it means sacrificing her dreams. When her parents go abroad to Bangladesh for four weeks, Karina expects some peace and quiet. Instead, one simple lie unravels everything.

Karina is my girlfriend.

Tutoring the school’s resident bad boy was already crossing a line. Pretending to date him? Out of the question. But Ace Clyde does everything right—he brings her coffee in the mornings, impresses her friends without trying, and even promises to buy her a dozen books (a week) if she goes along with his fake-dating facade. Though Karina agrees, she can’t help but start counting down the days until her parents come back.

T-minus twenty-eight days until everything returns to normal—but what if Karina no longer wants it to?(HarperCollinsPublishers)


Oma arvio:

Huomaan taas kaipaavani kevään tullen yhä enemmän romantiikkaa lukemistooni, vaikka enhän minä ole koskaan sitä puolta kaihtanutkaan. Ilokseni huomasin, että tänä kesänä ja syksynä ilmestyy aika monta niin kotimaista kuin käännettyä YA-romantiikkakirjaa. Niitä odotellessa päätin turvautua englanninkieliseen tarjontaan. Onneksi haaviini osui kirjastomme valikoimista ihan ensi yrittämällä sellainen helmi, että sydämeni on vieläkin ihan sykkyrällä tästä.

Counting down with youn kirjoittanut Tashie Bhuiyan on bangladeshi-amerikkalainen kirjailija, joka on tuonut kirjaan representaation bangladeshi-amerikkalaisesta, ruskeasta muslimiteinitytöstä. Goodreadsissa monet muslimilukijat ovat antaneet melko tulikivenkatkuista palautetta tästä heidän mielestään epäonnistuneesta representaatiosta. Heidän mielestään päähenkilö Karina ei anna oikeaa kuvaa oikeaoppisesta musmilitytöstä, sillä Karina kapinoi vanhempiensa näkemyksiä vastaan, vaikka oikeasti he vain toimivat uskontonsa ja sen oppien mukaan. Itse en oikein halua ottaa kantaa tähän, vaan rakastin täysillä tämän kirjan rakkaustarinaa, sen pääparia Karinaa ja Acea, ja yhdyn niihin lukuisiin Goodreadsin ylistyksiin, joissa kirja saa täydet viisi tähteä. Kirja oli myös yksi Goodreads Choice Awards 2021 -äänestyksen ehdokkaista Young Adult Fiction -kategoriassa.

Everything they've asked of me, I've given. I've given and I've given and I've given, and I continue to give. But it's never enough. There's never a limit to what I'm willing to give. (s. 199)

16-vuotias Karina, tai perheensä kesken Myra, saa hetkellistä vapautta supertiukkojen vanhempiensa otteesta, kun nämä matkustavat kuukaudeksi synnyinseuduilleen Bangladeshiin. Karina ja hänen pari vuotta nuorempi veljensä Samir saavat rakkaan isoäitinsä Dadun kotiinsa siksi aikaa. Karina on uskollisesti ja sinnikkäästi tehnyt aina kaikkensa miellyttääkseen vanhempiaan, jotka haluavat tyttärestään lääkäriä. He uskovat sen olevan myös tyttärensä unelma, mutta Karinalla ei ole sydäntä sanoa heille, että oikeasti hän haluaisi opiskella englantia, sillä hän rakastaa kirjallisuutta, lukemista ja kirjoittamista. Hän kirjoittaakin omia runoja, joita hän ei ole näyttänyt kenellekään.

Tunnollisena oppilaana Karina on toiminut tutorina muille oppilaille, ja kun hänen äidinkielen opettajansa pyytää tämän ottamaan taas uuden ohjattavan, Karinalla ei ole mitään syytä kieltäytyä. Mutta kun hän kuulee, että uusi tutoroitava on koulun paha poika, lintsari ja muutenkin hämy tyyppi Ace Clyde, on hänen pasmat mennä sekaisin. Mitä hänen vanhempansa sanovat, jos kuulevat hänen viettävän aikaa valkoisen pojan kanssa? Karina päättää olla kertomatta yksityiskohtia tiukoille vanhemmilleen, jotka soittelevat hänelle joka päivä kysellen kuulumisia. Karinan ystävät Cora ja Nandini myös vaativat Karinaa raportoimaan joka yksityiskohdan opiskelusessioista, sillä onhan Ace melkoisen kuuma tyyppi aurinkolaseineen, nahkatakkeineen ja lukuisine sormuksineen. 

"Ahmed, you are the most difficult person I've ever met," Ace says under his breath.
I gape at him. No one has ever described me as difficult before. Shy, maybe. Quiet, often. A know-it-all, sometimes. Difficult? No. "Excuse me?"
"All you care about is studying," he says, shaking his head. "I don't understand." (s. 76)

Acen ja Karinan opiskelutuokiot lähtevät hyvin nahkeasti käyntiin. Ace ei vaivaudu edes ensimmäiselle sessiolle paikalle, ja toisella kertaa hän ei malta keskittyä opiskeluun, vaan maanittelee Karinan lähtemään kanssaan paikalliseen jätskibaariin, jossa on hänen mielestään parempi keskittyä. Ace ja Karina tuntuvat olevan ihan eri maailmasta: Karina nojaa säntillisyyteen ja tarkkoihin opiskelusuunnitelmiin, kun taas Acelle ei ole ihan niin justiinsa. Melko pian Karinalle kuitenkin selviää, ettei Ace ole mitenkään tyhmä eikä yksiulotteinen persoona. Hänellä on omat kiinnostuksenkohteensa, joissa hän on erityisen lahjakas. Monille pojan poissaoloille koulusta löytyykin ihan hyväksyttävä selitys. Karinan ennakkoluulot siis murtuvat kerta kerran jälkeen, ja hän alkaa viihtyä Acen seurassa. 

Kun Ace möläyttää ennalta-arvaamattomasti isälleen Karinan olevan tämän tyttöystävä, alkaa mielenkiintoinen valeseurustelu. (Tiedetään, tätä ideaa on jo hyödynnetty monessa, monessa tarinassa ennen tätä, mutta piru vie, se toimii. Ainakin minulle.) Karina on alussa tietysti pöyristynyt Acelle eikä ymmärrä tämän motiivia moiselle möläytykselle - joka on hänen omituiset perhesuhteet. Ace haluaa isänsä hyväksyntää, sillä isä tuntuu suosivan vain tämän menestyvää isoveljeään. Siksi Ace ei halua perheensä tietävän, että hän saa tutorointia. Lopulta Karina lähtee mukaan juoneen, mutta on koko ajan kauhun partaalla siitä, mitä jos hänen vanhempansa saavat tietää.

There's absolutely no way Ace Clyde is texting me shirtless selfies right now. There's no way this is my life. (s. 135)

Kaikkihan tietävät, miten siinä käy, kun toistensa kanssa hyvin viihtyvät Karina ja Ace esittävät seurustelevaa paria. Lukija tietää jo paljon ennen heitä, että nyt alkaa olla tosi kyseessä. Pidän kovasti siitä, miten Acen ja Karinan tunteet kasvavat sitä myötä, mitä enemmän he oppivat tuntemaan toisiaan. Kyse ei siis ole mistään insta-rakkaudesta, jossa ihastutaan pelkästään ulkoiseen olemukseen ja mielikuvaan toisesta. He todella näkevät toisensa! Monenlaista hankaluutta tulee tietenkin Acen ja Karinan tunteiden tielle, kuten Karina alun perin pelkäsikin. Heillä tulee myös skismaa siitä, miksi Karina ei kerro vanhemmilleen, mitä oikeasti haluaa elämältään, ja toisaalta myös, miksei Ace puhu isänsä ja veljensä kanssa riittämättömyyden tunteestaan, vaan kapinoi perhettään vastaan. Molemmat siis rohkaisevat toista tavallaan siirtymään askel eteenpäin kohti omia ratkaisuja.

Kirjan nimi viittaa siihen, kuinka Karina on ottanut metodikseen laskea hiljaa mielessään aina, kun saa ahdistuskohtauksen. Näitä on tullut hänelle viime aikoina melko usein, eikä kovat paineet ja miellyttäminen oman hyvinvoinnin kustannuksella auta asiaa. Ace on hyvänä tukena Karinalle ja osaa auttaa häntä kohtauksen sattuessa, koska hän itsekin on purkanut ahdistustaan muun muassa käyttäytymällä aggressiivisesti. 

Syy, miksi rakastin tätä kirjaa, on se, kuinka ihanasti Ace murtaa kaikki ennakkoluulot itsestään ja osoittautuu uskomattoman ajattelevaiseksi, huomaavaiseksi ja rakastettavaksi pojaksi. Hän saa Karinan (ja minut) kyyneliin soittaessaan pianolla Karinalle säveltämänsä biisin, hän tukee Karinaa tämän ahdistuskohtauksen aikana, hän antaa Karinalle tilaa tämän pyytäessä sitä ja huomioi myös Karinan pikkuveljeä Samiria ottamalla tämän mukaan keilaamaan. Tiedän, vähän liiankin täydellistä ja ihanaa, mutta sydämeni on jo sulanut. Goodreadsin kritisoijat ovat hiukan käärmeissään siitä, kuinka kirjassa valkoinen poika tulee ja pelastaa ruskean muslimitytön, mutta olisiko tarina toiminut niin hyvin, jos molemmat olisivat muslimeja? Kielletty, epäsovinnainen rakkaus tuo aina mukavaa lisätwistiä.

I'm not a bad person for wanting a life different than what's expected of me. I'm not a bad person for wanting to pursue something I love. (s. 200)

Karina on myös ihanan samaistuttava päähenkilö, mutta toki se, ettei hän halua koskaan pahoittaa vanhempiensa mieltä, alkaa suunnattomasti ärsyttää jo alkumetreillä. Onneksi hänestä löytyy kuitenkin tarvittavaa rohkeutta alkaa elää omaa elämäänsä niin, ettei hänen kuitenkaan tarvitse menettää vanhempiaan. Lopussa on lähes sydäntäsärkevän raastavaa lukea Karinan tuskailua siitä, kun häneltä evätään kaikki unelmat. Onneksi Karinan Dadu on hänen puolellaan. Karinan islaminusko näkyy kirjassa lähinnä arabiankielisinä rukouksina, joita hän heittelee ilmaan, mutta muuten ei juurikaan. Lähinnä islaminusko heijastuu Karinan vanhempien ja suvun vaatimusten kautta. Ilmeisesti Goodreadsin vihaiset kommentit saavat alkunsa siitä, miksei Karina kunnioita uskontonsa sääntöjä vaan syyttää kaikesta vain vanhempiaan. 

I don't know why they can't let me have this.
I'm not asking a lot. I'm not asking them to do anything. I want this for me, for myself. For my future.
Because it's mine, isn't it? (s. 408)

Minä todella, todella toivon, että tämä suomennettaisiin! Tällaisia ihanuuksia tarvittaisiin kipeästi lisää suomenkieliseen YA-lukemistoon.

Arvosanani on 5

Tämän kirjan lainasin kirjastosta.

Muissa blogeissa:



Samantyylistä luettavaa:


Lisään kirjan seuraaviin lukuhaasteisiin:

Helmet: 22. Kirja sisältää tekstiviestejä, sähköposteja tai some-päivityksiä
Booklist Queen: About a muslim protagonist
Seinäjoen kirjasto: 8. Kirjassa ollaan isovanhempien luona
Popsugar challenge: A romance novel by a BIPOC author

sunnuntai 24. huhtikuuta 2022

Päivitys Lujaverinen-trilogiaan

 Luin Sini Helmisen Lujaverinen-trilogian toisen osan Sysi. Kansikuvasta pääset lukemaan arvioni niin sarjan ensimmäisestä kuin tästä toisesta osastakin.



maanantai 18. huhtikuuta 2022

Laakson linnut, aavan laulut: Katri Kauppinen

 Laakson linnut, aavan laulut: Katri Kauppinen. Otava 2022

Kansi: Tuuli Juusela

"Kuinka kehrätä uusi laulu ja muuttaa ikiaikaista tarinaa? Aavan kylässä laulut ovat hajonneet ja kansa näkee nälkää.

Laakson tuvissa eletään kylläisyydessä, jota sampo turvaa. Aavan päällikön poika Lemek lähtee uhkarohkealle matkalle pyytämään sammon voimia avuksi. Laaksossa Pihlaja saa linnuilta viestin uhkaavasta vaarasta. Hänen on kuitenkin vaikea vastustaa tummaa Aavan poikaa. Pihlaja ja Lemek solmivat salaisen sopimuksen, joka muuttaa molempien elämän ja uhkaa ajaa Laakson ja Aavan kansat toisiaan vastaan.Pihlajan ja Lemekin salainen sopimus muuttaa molempien elämän, mutta muutkin tekevät vaarallisia valintoja. Aavalla kuohuu, ja Laakson tyynen pinnan alla on pimeää. On laulettava uusi laulu, ennen kuin vanha viha ajaa kansat jälleen toisiaan vastaan. 

Muinaissuomalaisesta maailmasta ammentava, lumoavan runollinen romaani valinnoista ja kohtalosta." (Otava)

Oma arvio:

Sainpa taas laskea käsistäni sellaisen kultakimpaleen, että ihan sydäntäni hykerryttää. En tiennyt yhtään, mitä odottaa tältä ennestään minulle tuntemattoman Katri Kauppisen teokselta, joka on itse asiassa hänen neljäs romaaninsa, mutta ensimmäinen kustannussopimuksella tehty. Pidän kovasti suomalaisesta mytologiasta ja sen hyödyntämisestä fantasiakirjallisuudessa, sillä se tuo juuri niihin oman, kotoisen leimamme. 

Karhu avasi suunsa, päästi kummallisen äänen. Särkyvä huuto purkautui sen huulilta. Lemekin selkäpiitä karmi. Sumun keskellä oli helppo uskoa, että karhu ei kuulostanut karhulta. (s. 246)

Kirjaa kehutaan takakansitekstissä lumoavan runolliseksi, ja juuri se tulee kirjan kielestä mieleen. Runoromaani tämä ei varsinaisesti ole, mutta jotakin runollisen kaunista tekstin poljennossa on. Alussa se jopa hieman vieraannutti minua ja olin hiukan epäluuloinen, pääsenkö sisään ollenkaan tarinaan. Mutta kirjan muinaissuomalainen maailma mielenkiintoisine hahmoineen ovat niin huikeita, että niin vain upposin syvälle sen metsiin ja laaksoihin. Kirjan luvut, joissa vaihtuvat viiden keskeisen henkilön näkökulmat tasaiseen, ovat mukavan lyhyitä. Rakastan lyhyitä lukuja, sillä ne tuovat jotenkin lukemiseen keveyttä ja aikaa ajatella. Etenkin fantasiassa ne ovat hyvin suotavia.

Kirjassa on kaksi keskeistä tapahtumapaikkaa: Laakso, jossa asuvat kyläläiset uskovat vahvasti kansanperinteisiin, kuten haltioihin ja enteisiin, kunnioittavat metsää ja sen eläimiä, lääkitsevät rohdoilla ja uskovat kuolleiden henkien jäävän elämään keskuuteensa. Heillä on elämä melko hyvin mallillaan. Kylässä kulkee laulut perinteenä sukupolvelta toiselle. Eletään juuri kalmin aikaa, joka on suuri juhla laaksolaisille, ja sen aikana kylän naimaikään tulleet vaihtavat tiuhaan kihloja mielitiettyjensä kanssa.

Kalmi meille valon tuo, kevään tulla kylään suo. Keski kesän valon takaa, uuden sadon maasta jakaa. Keyri antaa talvenvaran, lepoon kutsuu ihmisparan. (s. 19)

Aavalla kaikki on toisin: kansa kärsii kurjuudesta ja nälästä, sillä aavan laulut alkavat olla kuluneita, eikä ilman sampoa voi kutoa lisää lauluja. Kansa on alkanut jo olla näreissään kylän päällikölle, Mattelle, joten tämä on lähettänyt poikansa Lemekin vaaralliselle reissulle Laaksoon sampoa hakemaan. Nämä kaksi kylää ovat olleet sotajalalla ikuisesti, sillä tuo kiistakapula sampo on siihen syypää. Siksi laaksolaiset laulavat peloissaan noista julmista aavalaisista, jotka tulevat ryöstöretkille heidän kyläänsä. Niinpä kylässä kuohahtaakin, kun suurikokoinen Lemek ratsastaa kesken heidän kalmin juhlintaa kylään. Vaikka hän vakuuttaa tulevansa rauhassa, kylän johtaja Akka ei kehota luottamaan muukalaiseen. Siksi tälle juotetaan heti juomaa, joka vie mieheltä tajun kankaalle.

Miekat eivät itkeneet, eivät menneitä eivätkä tulevia. (s.26)

Lemekin lisäksi keskeisiä henkilöitä ovat Mai ja Linne, Lemekin siskot, sekä Pihlaja ja Paju, laakson nuoret asukkaat. Mai ja Linne ovat miekkoja, eli osallistuvat kylänsä puolustamiseen omilla voimaeläimillään, ilveksillä, koristelluilla miekoillaan. Siskoaan vanhempi Linne on ollut aina jollain lailla katkera Mai-siskolleen, joka aiheuttaa jatkuvasti pahennusta kylässä toimimalla omin päin, eikä isä Mattekaan sano tyttärelleen mitään, sillä hän on menettänyt otettaan vaimonsa kuoltua. Todennäköisesti komea miekka Tom kosii pian Maita, sekin vielä. Linne joutuu olemaan koko ajan siskostaan huolissaan ja samalla huolehtimaan kodista ja isästä, kun veli ja sisko huitelevat ties missä.

Ruoste oli tiukassa kahvan kuviossa. Sormet sivelivät ilveksen uurteita. Linnen ja Main miekat olivat täsmälleen samanlaiset, Main miekka vain oli vääräkätinen. Niin olivat miekat kuin siskokset, samaa sukua, mutta eri mallia. (s. 35-36)

Pihlajan oppiäiti ja laakson johtaja, Akka, on julkea suustaan, mutta välittää omalla tavallaan Pihlajasta. Hän antaa tytölle tarvikkeet lemmentaikaa varten, jotta hän pääsisi Pajun vaimoksi ja hänestä tulisi uusi Maamo, toinen johtaja Akan rinnalle. Pihlaja antaakin Pajulle kalmina tuohisormuksensa, mutta jää ilman liiton sinetöimää suudelmaa. Vaikka Pihlaja on kylän kaunein tyttö, Pajun sydän kuuluu toiselle. Hänen rakkautensa ei vain koskaan pääse puhkeamaan kukkaansa, sillä Joki on samaa sukupuolta, eikä Laaksossa sellaisia liittoja solmita. Paju pääsee onneksi nauttimaan Joen läheisyydestä, sillä laaksossa pojat asuvat poikien, ikäveljien, tuvassa ja tytöt tyttöjen, ikäsiskojen, tuvassa. Paju ikäväkseen sotkeutuu kuitenkin vuolemaan erään hyvin pelätyn henkieläimen muotoisen esineen taskuunsa, joka alkaa ottaa valtaa nuorukaisesta.

- Kenet sinä haluaisit? Joki kuiskasi Pajulle.
Paju katsoi Jokea, näki risteävät polut, kannoilla kulkevat varjot. Pajun teki mieli vastata, mutta hänen sanansa olivat mykkiä. Jotkut sanat olivat sellaisia, niistä puuttui voima. (s. 18)

Lemekin saapuminen laaksoon sekoittaa kyläläisten pasmat ja saa Pihlajankin suunniltaan. Miksi hän välittää tuosta muukalaisesta? Miksi akka pitää kiinni kynsin hampain sammosta, joka voisi pelastaa aavalaiset nälkäkuolemalta? Pihlaja joutuu juonimaan akan ja kyläläisten selän takana, jotta Lemek suostuu lähtemään kylästä tällä kertaa ilman sampoa. Hän tietää, etteivät aavalaiset tule olemaan mielissään. Kaiken huipuksi luvatta hänen peräänsä lähtenyt Mai-sisko tupsahtaa laaksoon ennen hänen lähtöään.

Kuten jo alussa sanoin, upposin ihan täysillä kirjan tarinaan ja nautin joka sanasta ja lauseesta. Näin muinaiset metsät silmieni edessä ja kuulin lintujen laulun. Ihana yksityiskohta on aavalaisten voimaeläimet, jotka kulkevat heidän mukanaan aina: on ilvestä ja kärppää. Pidän myös siitä, miten molemmissa kylissä laulut kulkevat arjessa ja juhlassa mukana. Ne kertovat tarinaa, antavat voimaa ja suuntaa, ohjaavat ja opastavat, jopa parantavat. Aavalla laulut ovat kuluneet loppuun ja ne ovat erilaisia kuin laaksossa, jossa laulut virtaavat elinvoimaisina. Ja sitten kaikki ne laaksolaisten nimet, jotka ammentavat Suomen luonnosta: Puolukka, Kanerva, Pihlaja, Joki, Paju, Petäjä, Sammal, Kallio jne. 

Laaksossa oli laulu jokaiselle, ja jokaisen laulu oli Laakson. Kaikille oma laulu ei ollut se mieluisin, mutta kun kaikki lauloivat yhteistä säveltä, Laakso piti harmoniansa. (s. 176) 

Kirjan juoni etenee tasaiseen tahtiin kohti lopun käännettä, joka onkin sitten melkoisen vauhdikas ja rytisevä. Koetaan pettymyksiä, menetyksiä, mutta myös rakkautta. Täytyy myöntää, että ihan kaikki ei tarinasta avautunut minulle ja lopussa jäin miettimään sammon arvoitusta. Olisipa mukava saada tähän jatkoa ja päästä takaisin sukeltamaan tähän hämmästyttävään maailmaan!

Arvosanani 4,5

Kiitos kustantajalle arvostelukappaleesta!

Muissa blogeissa:

-

Samantyylistä luettavaa:


Lisään kirjan seuraaviin lukuhaasteisiin:

Helmet: 32. Kirjassa rikotaan yhteisön normeja
Booklist Queen; YA Fantasy
YA spefihaaste: Suomalainen mytologia