LOVE-sarja: Tuhkimo tennareissa ja Pitkä ja komee

Otavalla alkoi tänä keväänä uusi nuorille suunnattu LOVE-sarja, joka tulee pitämään sisällään monenlaisia rakkaustarinoita, niin keveitä, hauskoja kuin koskettaviakin. Sarjassa julkaistaan niin kotimaisia kuin käännettyjäkin romaaneja. Romantiikan ystävänä olen tietysti innoissani, etenkin kun heti alkuun julkaistaan kaksi hyvää ja nopealukuista kotimaista. Nämä kaksi ekaa ovat ainakin sopivan ohuita yläkouluvinkkauksiin: molemmissa on vain reilut sata sivua. Postaan tästä sarjasta poikkeuksellisesti tällaisina yhteispostauksina jatkossakin, jos kirjat ilmestyvät suhteellisen lähekkäin.

*******

Tuhkimo tennareissa: Sari Luhtanen. Otava 2023 (LOVE-sarja)

Kansi: Päivi Puustinen, Adobe Stock

"Moderni Tuhkimo-tarina kutkuttaa ja riemastuttaa huumorillaan.

Sini-Ella Tuhkalan tehtävälista ennen kesälomaa ja yläkoulun vikaa luokkaa: 1) hanki täydellinen kulmakynä, 2) hanki kesätyöpaikka, 3) hanki poikaystävä. Listan toteuttaminen osoittautuu odotettua hankalammaksi. Esteenä tuntuvat olevan niin kohtalo, onni, arki kuin perhekin, etenkin siskopuolet Late ja Pete.

Ykköspoikaystäväehdokas Joonas kyllä nappaa kädestä kiinni ja solmii Sini-Ellan tennarinnauhat, kun tämä on kaatua portaissa, mutta jatkon suhteen on haastavampaa. Elämän pitäisi olla kuin suoraan sadusta, mutta miksi se ei ole?

LOVE – rakkautta ensi sivulta." (Otava)

Oma arvio:

Tuhkimo tennareissa on ikään kuin teini-ikäisten oma Bridget Jones. Heti kirjan alkumetreillä päähenkilö, kesän jälkeen ysille menevä Sini-Ella muksahtaa koulun söpöimmän pojan syliin kiiruhtaessaan portaissa. Kun muuten vähäpuheinen, mutta oi-niin-söpö Joonas vielä sitoo Sini-Ellan kengännauhat, tyttö on sulaa vahaa. Sini-Ella on päättänyt hankkia poikaystävän ennen ysiä, joten Joonas täytyy nyt saada kiinnostumaan lisää. Hiukan kyllä harmittaa, että frenemy-Ilonakin tuntuu olevan kiinnostunut Joonaksesta. Josefiina-ystävä on hyvänä henkisenä tukena itseriittoisesti eteenpäin säheltävälle Sini-Ellalle. Hän ei nimittäin ole nyt sellainen ujo ja epävarma tyttö, jollaisia viime aikoina on paljon nuortenkirjoissa ollut. Sini-Ella uskaltaa mennä ja paukauttaa asiansa ilmoille suoraan, eikä jää miettimään, miten ja milloin.

Sini-Ellan uusperhe aiheuttaa tälle harmitusta. Uusi äitipuoli Katja on uskomattoman hyvä kokki, mutta Sini-Ella ei suostu syömään tämän ruokia - periaatesyistä. Muutenkaan hän ei halua päästää tätä naista lähelleen. Heillä oli iskän kanssa niin kivaa kahdestaan. Kaiken huipuksi Katjan mukana tulivat myös Sini-Ellaa hiukan nuoremmat kaksoset Petriina ja Lauriina, jotka lainaavat ilman lupaa hänen kulmakynäänsä ja ovat muutenkin tosi rasittavia. 

Sini-Ella tulee huomaamaan, että vaikka Joonas on kuinka söpö ja ihana, ei heillä välttämättä ole juuri muuta yhteistä. Joonas ei juuri juttele, ei ota aina muita huomioon ja on äitinsä hemmottelema. Heidän pussatessa Sini-Ella ei tunne perhosia vatsassaan. Naapuriin muuttaneen Eeron kanssa taas on tosi kiva jutella ja hän tuntuu tajuavan asioita paremmin. Toisaalta, on kiva kun Ilona kiristelee hampaitaan Sini-Ellan napattua Joonaksen.

Tuhkimo tennareissa on hauska, höpsö ja välillä vähän ärsyttäväkin kirja. Päähenkilö Sini-Ella on vähän liiankin itsevarma minun makuuni. Tai ehkä en ole vain tottunut moiseen. Kirjassa mennään eikä meinata ja teini-ikäisen levoton ajattelumalli tulee hyvin esille Sini-Ellan käytöksessä. 

Arvosanani 3,5

Lainasin tämän kirjan kirjastosta.

Muualla:

--

Samantyylistä luettavaa:

Sari Kivinen: Pese hampaat ennen kuin pussaat

Tuula Kallioniemi: Mopoautolla mun prinssini saapuu

***********************************************

Pitkä ja komee: Tuula Kallioniemi. Otava 2023 (LOVE-sarja)

Kansi: Päivi Puustinen

"Ilkikurisen ihana romaani kasiluokkalaisesta Vennusta, jonka sydämenasiat menevät solmuun.

Vennu ei todellakaan halua muuttaa iskän työn takia hikiseen satamakaupunkiin sellutehtaan varjoon. Siellä sanojakin väännellään ihan kummasti. Entisille kotikulmille pitää jättää rakas Viivi. Viivin silmät, kikatus ja pehmeys… Miten Vennun ja Viivin jutun käy?

Uusissa ympyröissä Vennun pasmat sekoittaa ensin kipakka luokkatoveri Viivi kakkonen, sitten Lola, Vennua melkein päätään pitempi tumma kaunotar. Pojan tunteet heittävät pahasti volttia. Miksi kaiken pitää olla niin mutkikasta!

LOVE – rakkautta ensi sivulta."(Otava)

Oma arvio:

Tuula Kallioniemen Pitkä ja komee ilahduttaa minua pöljällä huumorillaan ja aidon teini-ikäisesti ajattelevalla päähenkilöllään, kasiluokkalaisella Vennulla. Vennu kapinoi, kun heidän perhe joutuu muuttamaan uudelle paikkakunnalle isän uuden työn takia. He ovat seukanneet Viivin kanssa pian vuoden, ja muukin kaveriporukka jää entiselle paikkakunnalle. Ärsyttävä Noronen varmasti kyttää tilaisuutta napata nyt Viivin, kun Vennu ei ole enää maisemissa. Isosiskokin muuttaa Tampereelle opiskelemaan. 

Uudella paikkakunnalla sanotaan "siä" ja "miä" eikä "sää" ja "mää". Siellä haisee pahalle, vaikka aikuisten mukaan se on raha, joka haisee. Äidin työ lähikaupassa ei ole ehkä ihan niin hulppeaa, kuin entinen myymälänhoitajan työ. Isäkin on kireänä, eli ilmeisesti hänenkään uusi työ sellutehtaalla ei ole niin mahtava, kuin piti olla. Vennu yrittää sopeutua uuteen kouluun, jossa tyypit tuntuu ihan erilaisilta kuin entisillä kotikulmilla. Hän tutustuu tyttöön, jonka nimi on myös Viivi. Hän nimeää tämän Viivi kakkoseksi, koska Viivi ykkönen on yhä kotikaupungissa. Vaikka Viivi kakkonenkin vaikuttaa päivä päivältä kiinnostavammalta. Vaikka hän tupakoi ja on muutenkin hiukan erikoinen.

Vennun mieli poukkoilee ihanan paljon suuntaan ja toiseen. Toisena päivänä hän kaipaa Viivi ykköstä ja viestittelee tälle maanisesti, toisena päivänä hän haaveilee Lolasta, joka seurustelee Viktorin kanssa. Mustasukkaisuus vaivaa ja välillä Vennu haluaa tehdä myös Viivi ykkösen mustikseksi. Lola hakee turvaa ja ystävyyttä Vennulta, kun asiat Viktorin kanssa menevät huonosti. Harmi, että Vennu on sellainen lyhyt puutarhatonttu. Voi, kun hän olisi pitkä ja komee, jotta Lolakin huomaisi hänet. Tai Viivi kakkonen.

Kaikki meinaa mennä vielä enemmän sekaisin, kun vanha jengi tulee Vennun luo yökylään. Vennu ei enää tiedä, onko hän jo vieraantunut vanhoista tyypeistä vai he hänestä. Välillä Viivi ykkönen on kuin ennenkin, mutta välillä hän on liikaa Norosen kyljessä.

Pitkä ja komee tuo Vennun sekavien ajatusten lisäksi sekaan tuoretta näkökulmaa rakkauteen. Viivi kakkonen edustaa näkemyksissään jotain sellaista, jota Vennun taas on hankala omaksua. Hän on ehkä vähän kaavoihin kangistunut, mutta yrittää toki ymmärtää. Pidän juuri erityisesti siitä sanomasta, että ei tarvitse lähteä mukaan sellaiseen, mikä ei itsestä tunnu hyvältä. Lisäksi kirjassa tuodaan esille poikien ulkonäköpaineita, koska Vennu kärsii muun muassa lyhyydestään. Uudessa kaupungissa kaikki tuntuu vielä pelaavan korista. Kirjan huumori on loistavaa - hörötin muun muassa ääneen Vennun uuden kotitalon stalkkerinoidalle.

Arvosanani 4

Lainasin tämän kirjan kirjastosta.

Muualla: 

--

Samantyylistä luettavaa:

Tuula Kallioniemi: Mopoautolla mun prinssini saapuu

Neljä askelta murhaan: Karen M. McManus.

Neljä askelta murhaan: Karen M. McManus. Suomentanut Inka Parpola. WSOY 2023

Englanninkielinen alkuteos (2022): Nothing more to tell. Kansi: Melissa Four

"Pidä ystävät lähelläsi… ja salaisuutesi ominasi. Aloitteleva true crime -toimittaja palaa entiseen kouluunsa ja alkaa tutkia vanhaa murhatapausta.

Neljä vuotta sitten Brynn Gallagherin koulun suosituin opettaja murhattiin. Tapauksen saamasta julkisuudesta huolimatta tekijää ei koskaan löydetty. Nyt Brynn palaa vanhaan kouluunsa ja on päättänyt saada selville, miksi opettaja Larkin murhattiin. Hän on saanut harjoittelupaikan true crime -podcastin taustatoimittajana ja saa huomata, että totuutta etsii moni taho, osa mitä raadollisimmin keinoin. McManus on kirjoittanut jälleen kerran YA-dekkarin, josta ei puutu mehukkaita vääriä johtolankoja, yllätyskäänteitä tai romanttista vipinää ja jossa jännitys säilyy viimeisille sivuille asti." (WSOY)

Lukunäyte

Oma arvio:

"Dekkarimestarin tähän mennessä paras kirja", luvataan McManusin kuudennen YA-jännärin takakannessa. Noinkohan? Tästä täytyy ottaa selvää. Ainakin eräs seiskaluokkalainen minulle tätä kehui kovasti tiedonhaun opetuksen yhteydessä.

Tässäkin kirjassa pysytellään lukiolaismaailmassa. Alkuasetelma on hyvin samantapainen kuin Holly Jacksonin Kiltin tytön murhaoppaassa: neljä vuotta sitten on tapahtunut murha, jota lukiolaistyttö Brynn Gallagher alkaa selvittää osana harjoitteluaan true crime -podcastaajana. Näkökulmahenkilöitä on vain kaksi, joten McManus on alkanut ilmeisesti vähentää päähenkilöiden määrää kirja kirjalta. Hänen ensimmäisissä teoksissa kun keskeisiä henkilöitä oli jopa hiukan liikaa.

Brynn on juuri muuttanut Chigacosta takaisin synnyinkaupunkiinsa Sturgisiin ja on aloittamassa viimeistä lukiovuottaan Saint Ambrosessa. Häntä jäi vaivaamaan neljä vuotta sitten tapahtunut opettaja Larkinin murha, johon ei löydetty koskaan syyllistä. Kuitenkin kolme koulun oppilasta, Tripp, Charlotte ja Shane, löysivät opettajan tuolloin koulun takana olevasta metsästä, eikä ketään muita nähty tuolla main. Kuitenkin nuo rikkaista perheistä olevat nuoret pääsivät pälkähästä ja surmaajaksi epäiltiin kylillä tuohon aikaan nähtyä kulkuria. Brynn haluaa selvittää, kuka iski koulun mukavimman opettajan takaraivoon isolla kivellä niin, että tämä kuoli. Hän hakee työharjoitteluun suosittuun true crime -podcastiin  Motiveen ja ehdottaa heti alkuun tapaus Larkinia. Motiven juontaja Carly Diaz innostuu heti ja palkkaa innokkaan lukiolaisen.

Me emme koskaan, ikinä, puhu siitä, mitä metsässä sinä päivänä tapahtui. (s.34)

Tripp ei ole ollut entisellään sen jälkeen, kun he löysivät neljä vuotta sitten Shanen ja Charlotten kanssa opettajan Larkinin ruumiin metsästä. Shane ja Tripp eivät tuolloin olleet ystäviä, vaan heidät ajoi metsään biologian tunnin lehtinäytteiden keruu. Shane ja Charlotte ovat seurustelleet tuosta saakka ja ovat erittäin läheisiä yhä. Tosin Charlotte tuntuu olevan liiankin ripustautunut Shaneen, joka kaipaisi välillä tilaa hengittää. Tripp työskentelee lukion ohella Brightside Bakery -leipomossa, jonka omistaja Regina on kuin oma äiti hänelle. Trippin ja hänen puuseppäisänsä välit ovat olleet hyvin etäiset ja oudot oikeastaan tuosta opettajan Larkinin surmayöstä alkaen. Suhde äitiin on vielä ongelmallisempi, sillä äiti on yksinkertaisesti häippäissyt Trippin ollessa pieni - ja yrittää nyt välillä tavata poikaansa, joka on yhä vihainen äidilleen. 

Vaikka Tripp kuuluu koulun niin sanottuun eliittiporukkaan, hän ei tule kovin vakavaraisesta perheestä. Koska hänen täytyisi saada ehdottomasti tulevia jatko-opintoja ajatellen Kendrick-stipendi, Regina kehottaa tätä osallistumaan Larkinin muistopuutarhakomiteaan, jotta hänen mahdollisuutensa paranisivat. Tripp ei ole innostunut, sillä Larkinin muistelu toisi hänen mieleensä vain menneisyyden kauhut. Hän on joutunut kantamaan aika monta salaisuutta tuosta päivästä lähtien.

Viesti on tuntemattomasta numerosta ja koostuu yhdestä ainoasta sanasta.

Murhaaja. (s. 64)

Brynnillä ja Trippillä on yhteinen historia, sillä he olivat todella hyviä ystäviä vielä vähän ennen Larkinin surmayötä. Molemmat olivat myös ihastuneita toisiinsa, mutta kumpikaan ei tehnyt aloitetta. Sitten yhtäkkiä Tripp oli nolannut Brynnin liikkatunnilla kaikkien edessä väittäen tämän stalkkaavan tätä. Brynn oli ymmällään ystävänsä oudosta käänteestä ja toki hyvin loukkaantunut. Kun nyt sekä Tripp että Brynn osallistuvat opettaja Larkinin muistopuutarhakomiteaan, heidän pitää päästä tuon välikohtauksen ohi ja alkaa tehdä yhteistyötä. Sitä Tripp ei tiedä, että Brynn osallistui koko juttuun vain edistääkseen podcast-tutkimuksiaan. Itse asiassa kukaan Brynnin ystävistä ei tiedä, miksi hän on yhä niin kiinnostunut opettajan surmasta. Pikku hiljaa Brynnille alkaa selvitä, ettei opettaja Larkin välttämättä ollutkaan kaikkien mielestä niin mukava.

"Minun piti saada sinut vihaamaan minua." (s. 128)

Kyllähän tämä on tavattoman vetäväjuoninen ja viihdyttävä jännäri, kuten kaikki McManusit ovat tähän asti olleet. Jälleen kerran minun piti ahmia kirja nopeasti loppuun saakka, jotta saisin selvyyden Larkinin tapaukseen. Romantiikkaa on juuri sopivasti, niin ettei se kuitenkaan aja mysteerin selvittelyn edelle.  Paljon kirjailijan kirjoja lukeneena alkaa toki huomata, että tietyt asiat toistuvat, kuten suvun ja perheen vaietut salaisuudet, eri taloudellisista taustoista tulevien oppilaiden luokkajaot lukiossa ja ongelmalliset perheolot, mutta toisaalta kaikissa hänen kirjoissaan on ollut oma uniikki mysteeri taustallaan. 

Tarina, jonka neljä vuotta sitten kyhäsin kasaan, oli juuri sitä - pelkkä tarina. (s. 232)

Neljä askelta murhaan on minusta yksi parhaimmista McManusin kirjoista, mutta täyttä vitosta en anna arvosanaksi, sillä tunnelma hieman lässähti ennen viimeisiä loppurytinöitä, ja olin jopa hetken ennen loppukoitosta hiukan pitkästynyt. Lisäksi Trippin suhde sekoilevaan äitiin meni minusta hiukan epäuskottavan puolelle. Loppuratkaisu on toki ihan tyydyttävä ja hyvin rakennettu, enkä osannut kyllä arvata surmaajaa oikein. Siksi ja siitä huolimatta...

...annan arvosanaksi 4,5

Kiitos kustantajalle arvostelukappaleesta!

Muualla:

--

Samantyylistä luettavaa:

Karen M. McManusin aiemmat kirjat: Yksi meistä valehtelee, Yksi meistä on seuraava, Kaksi voi säilyttää salaisuuden, Kolme pahan perii ja You'll Be the Death of Me.

Holly Jackson: Kiltin tytön murhaopas

You'll be the death of me: Karen M. McManus

 You'll be the death of me: Karen M. McManus. Penguin Books 2021

Kansi: Shutterstock

"Ivy, Mateo and Cal used to be close - best friends back in middle school. Now all they have in common is a bad day. So for old time's sake they skip school together - one last time. But when the trio spot Brian 'Boney' Mahoney ditching class too, they follow him - right into a murder scene. They all have a connection to the victim. And they're ALL hiding something. When their day of freedom turns deadly, it's only a matter of time before the truth comes out . . .

It's Ferris Bueller's Day Off with murder, perfect for fans of One Of Us Is Lying and A Good Girl's Guide To Murder. This explosive new thriller is impossible to put down."(Penguin Books)

Oma arvio:

Nappasin viime kesänä hetken mielijohteesta tämän McManusin kirjakaupasta mukaani, vaikka mielessä kävikin ajatus, että tämäkin varmasti suomennetaan seuraavaksi kevääksi. Aloitin joulukuussa tätä kiireesti lukemaan, että ehtisin ennen suomennoksen ilmestymistä (koska sen jälkeen olisin todennäköisesti lukenut pelkän suomennoksen, ja enkunkielinen versio olisi jäänyt hyllynlämmittäjäksi.) Mutta, mutta... yllätyksekseni huomasin, että keväällä ilmestyvä McManusin uusin suomennos ei edes ole tästä kirjasta! Niinpä oli ihan hyvä, että ostin ja luin tämän.

Tuttuun tapaan päähenkilöitä ja minäkertojia on useampia, tällä kertaa kolme. Ivy Sterling-Shepard on rikkaan perheen tytär, joka kirjan alussa tuskailee menetettyä Carlton High -koulun johtajaoppilaan asemaa tämänvuotisissa vaaleissa, jotka olivat hänen seniorivuotensa alussa viimeiset. Hän menetti statuksensa Brian "Boney" Mahoneylle, ja tämä ärsyttää Ivyä tosi paljon. Niin paljon, että hän harkitsee koulusta lintsaamista päivänä, jolloin uusi johtajaoppilas kruunataan. Isoveli Daniel ei auta asiaa kääntämällä veistä haavassa. Ivyn ja Danielin välit ovat viime aikoina olleet todella huonot, eivät todellakaan mitkään lämpöiset sisko-veli-välit.

"I'd give anything to get out of school today" (s. 30)

Mateo Wojcik asuu äitinsä ja serkkunsa Autumnin kanssa. Autumn ja Mateo tuntevat olevansa vastuussa vähävaraisen perheen elintasosta ja kumpikin työskentelevät ahkerasti koulun ohessa, sillä heidän äitinsä oma yritys, keilahalli Spare me meni konkurssiin puoli vuotta sitten siellä sattuneen onnettomuuden takia. Ivyn vaikutusvaltainen isä James Shepard osti Spare me:n kehittääkseen siitä vielä loistokkaamman paikan. Mateo on tästä yhä katkera: heidän koko perheen ylpeytensä meni.  Mateo ja Ivy olivat aiemmin hyviä ystäviä, mutta eivät ole enää, johtuen ikävistä sattumuksista aiemmin, mutta myös Spare me:n konkurssi aiheutti särön heidän välilleen.

You could've fucking told me, Ivy. (s. 18)

Kahden isän sateenkaariperheessä asuva Calvin O'Shea-Wallace on seurustellut aiemmin useiden tyttöjen kanssa, mutta kaikki suhteet ovat lopahtaneet siihen, ettei Cal ole oikein tuntenut mitään näitä tyttöjä kohtaan. Nyt hänen nykyinen tyttöystävänsä Lara on toista maata, ja he ovat kiinnostuneita samoista asioista, kuten taiteesta ja sarjakuvista. He eivät ole vielä tosin määritelleet suhdettaan, ja Laralla tuntuu olevan monesti muuta menoa, jonka takia hän peruu sovittuja tapaamisia.

Something comes up a lot. (s. 24)

Sattuman kaupalla nämä kolme tapaavat koulun parkkiksella. Kaikilla heistä on syynsä jättää menemättä kouluun, joten he päättävät lintsata yhdessä vanhojen aikojen kunniaksi ja ajella Bostoniin. Cal, Mateo ja Ivy olivat siis aiemmin kaveruksia, kunnes välit alkoivat haaleta syistä jos toisesta. He hieraisevat silmiään hämmästyksestä, kun näkevät yhtäkkiä Ivyn kilpailijan Boneyn juoksevan Bostonin kadulla ja kiiruhtavaan sisään erääseen rakennukseen. Mitä ihmettä hän tekee siellä, kun hänellä olisi ollut tärkeä päivä koulun johtajaoppilaan kruunajaisissa? Sattumoisin Calilla onkin koodi kyseiseen rakennukseen, sillä se sattuu olemaan sama rakennus, jossa sijaitsevassa studiossa Lara käy tekemässä taidettaan. Niinpä kolmikko kiiruhtaa uteliaisuuttaan Boneyn perään, Ivy etunenässä. 

He eivät olisi voineet kuvitellakaan, mihin he joutuvat kesken lintsauspäivän. Boneyn ruumis löytyy Laran vuokraamasta studiosta ja samassa alkaa kuulua poliisin sireenien ujellus. Mitä he voivat tehdä? Jonkun taskuun päätyy lattialta löytynyt matkapuhelin, ja kolmikko lähtee takaovesta karkumatkalle. 

"Check it out.They're talking about you on TV." (s. 166)

Piileskellessään erinäisissä paikoissa, kuten Mateon työpaikalla, he näkevät uutisista, miten epäilyt kohdistuvat vaaleatukkaiseen tyttöön, jonka on nähty livahtavan rakennukseen. Eli melko epäilemättä Ivyyn. Koulun innokkaat podcastaajat Zack ja Ishaan spekuloivat samaan aikaan, miksi juuri Ivy, Mateo ja Cal ovat poissa koulusta juuri tänä aamuna, kun Ivyn kilpailijan ruumis löytyy. Kolmikolla on melkoinen setviminen, miten he pääsevät tästä sopasta irti. Miten Calin tyttöystävä Lara liittyy tähän? Missä hän oli juuri surmahetkellä? Mateo ja Ivy järkyttyvät, kun näkevät, kuka Lara on. Pikku hiljaa selviää, että myös Mateon serkku Autumn on sotkeutunut johonkin laittomaan.

Tuttuun McManusmaiseen tapaan kirjan  tapahtumat etenevät hyvin jännärimäiseen tyyliin, sekoittaen pääkolmikon perhe- ja ihmissuhteet mukaan juonikuvioihin. Ivyn ja Mateon välit lämpenevät yhteisen ongelman äärellä, mutta konfliktejakin syntyy lisää, kun nuorten tunteet kuohuvat ja asioita menneisyydestä paljastuu. Kaikki he ovat tehneet virheitä, mutta pystyvätkö he antamaan anteeksi? Monet väärinkäsitykset oiotaan.

Cal and Ivy can both go to hell.

And I hope she burns in there. (s. 215)

Tässä kirjassa on mukana myös opettajan ja oppilaan sopimaton suhde ja opioidikauppavyyhti, joihin Carlton high:n oppilaat ovat osin sekaantuneet.  McManusin kirjoista tässä on kaikista rankimmat kuviot  tässä verrattuna muihin kirjailijan jännäreihin. Lisäksi tässä on minusta kaikkien aikojen onnistunein ja hyytävin avoin loppu. Jää nähtäväksi, tuleeko tähän joskus toinen osa, vai jääkö lukijan mieli kaihertamaan ikuisesti tämän luettuaan. Romanssikuviot jäivät hyvin pliisuiksi, eli niistä en oikein saanut mitään.

Arvosanani 4+

Tämän kirjan olen ostanut itselleni.

Muualla:

Your words my ink

Frappes and fiction

Kirkus

The Strawberry post

Lucy Rambles

Samantyylistä luettavaa:

Karen M. McManus; Kolme pahan perii, Kaksi voi säilyttää salaisuuden, Yksi meistä valehtelee ja YKsi meistä on seuraava,  

Holly Jackson: Kiltin tytön murhaopas

Päivitys Kenties tapan sinut vielä -sarjaan

 Luin J.S. Meresmaan jatko-osan Kenties tapan sinut vielä -kirjaan. Arvion Kunnes tapamme taas -kirjasta pääset lukemaan kansikuvaa klikkaamalla.

Nurinaa ja narinaa arvostelukappaleista

Korostan heti alkuun, että tämä nurinani ja pienoinen pettymykseni ei kohdistu lanu-kirjailijoihin, -kääntäjiin, -kuvittajiin ja muihin kirjan tekijöihin mitenkään. He eivät voi vaikuttaa tähän asiaan, sillä tämä on kustantamon oma linjaus.

Kuva: Pixabay

Minulla on nuortenkirjabloggaajana ollut aina taustalla ylevä tavoite blogata niin kotimaisista kuin ulkomaisista uutuuksista ensimmäisten joukossa. Olen myös ajatellut, että blogipostaus somenostoineen toisi kirjoille mukavasti ansaitsemaansa näkyvyyttä. En koe olevani mikään suuri somevaikuttaja, Instassakin seuraajamääräni on vain vähän päälle tuhat, mutta jonkinlainen nuortenkirjallisuuden sanansaattaja olen pyrkinyt olemaan. Arvostelukappaleet ovat mahdollistaneet tämän, sillä vaikka olisi ihanaa ostaa kirjoja ja tukea näin sen tekijöitä, ei niin suuriin määriin ole mitenkään varaa, kuinka paljon bloggaan vuodessa. Kirjastosta en saa uutuuksia niin nopeaa kuin kustantajan kautta, sillä ainakin meidän kirjastossa kestää hiukan, ennen kuin uutuudet saadaan pitkistä jonoista kuvailtua ja laitettua lainauskuntoon ja kiertoon. 

Mitään sopimuksia en ole koskaan solminut kustantajien kanssa, vaan kaikki on perustunut vapaaehtoiseen vastavuoroisuuteen: saan heiltä välineen eli kirjan tuoreeltaan, ja pyrin lukemaan ja kirjoittamaan siitä rehellisen arvion blogiini ja samalla tuomaan nuortenkirjoja kaikkien tietoisuuteen. Nyt Otava-kustantamo on kuitenkin linjannut, ettei arvostelukappaleiden suuren kysynnän ja kirjojen vähentyneen myynnin takia kirjoja lähetetä enää kuin sovituille yhteistyökumppaneille. Siksi minun blogissani tämä valitettavasti näkyy siinä, että Otavan ja Kariston uutuuksista ei tule postauksia kovin tuoreeltaan, jos ollenkaan, sillä en halua kasata pinoittain kirjastolainoja kotiini lojumaan ja odottelemaan vuoroaan. Arvostelukappaleet ovat lukulistoillani aina ensisijaisia, joten kirjastolainat voivat joutua odottelemaan, elleivät ne ole sellaisia, jotka minun on ihan polttava pakko lukea. 

Olen hiukan surullinen ja pöyristynyt tästä, vaikka ymmärrän toki, mikä tämän taustalla on. Ymmärrän myös jotakin markkinoinnista ja siitä, että on toki kannattavampaa antaa kirjoja näkyville somepersoonille kuin pienille harrastelijabloggaajille. Tämä on myös asia, mikä voi aiheuttaa eriarvoisuuden tunteita kirjasomeyhteisössä, kun osa tuntuu saavan jopa yllätyskappaleita, kun taas pyytämällä pyytäneet eivät kirjaa ole samaa kirjaa saaneet. Kirjasomeyhteisöissä nimittäin keskustellaan paljon asioista, niin myös tästäkin.  En ole siis ainut, joka on saanut kieltävän vastauksen pyyntöihin tänä keväänä, ja ymmärrän,  ettei tämä maailma pyöri minun pienen vanhanaikaisen blogini ympärillä (joka on toiminut aktiivisesti kuitenkin jo vuodesta 2014), mutta ainahan hiukan nurista saa. Minun maailman napa tämä kuitenkin on.

 

Kaikesta huolimatta, ihanaa kirjakevättä kaikille!

Saakelin satanen -sarja: Mikko With

Saakelin sieppaus: Mikko With. Myllylahti 2023 (Saakelin satanen #2)

Kansi: Kaisu Sandberg

"Saakelin sieppaus yhdistää jännityksen, huumorin ja samaistuttavat tunteet helppolukuiseksi nuortenromaaniksi. Pieneksi ilmiöksi nousseen saakelinmoisen kirjasarjan uusin osa tempaa mukaansa niin seikkailuihin ajautuvan Uunon kuin salaperäisen Heikkisen lukijafanit.

Uuno on 17-vuotias lukiolainen, jota ajatus tulevasta kesästä kotona pienellä paikkakunnalla ahdistaa, etenkin äidin uuden miesystävän ilmestyttyä kuvioihin. Onnekseen Uuno onnistuu saamaan kesätöitä Oulusta. Uusista kavereista numeroleikkejä rakastava Iiris saa aikaan sydämentykytyksiä, Hessu kuvaa kaiken nettiin ja Tuisku sekoilee.

Lupaavasti alkanut kesä rikkoutuu, kun Uunon täti alkaa käyttäytyä omituisesti. Tapahtuma seuraa toistaan, ja lopulta Uuno löytää itsensä istumassa vangittuna saunamökin lauteilta. Ovi on lukossa, kännykkä viety, eikä kukaan vastaa huutoihin. Onko Uunon parhaasta kaverista, salaperäisestä Heikkisestä, tilanteen pelastajaksi?

Saakelin sieppaus on itsenäinen jatko-osa Topelius-palkintoehdokkaana olleelle Saakelin sataselle. Sarjan avausteos on noussut laajalti lukulistoille ja saanut erinomaista palautetta niin juonestaan kuin henkilökuvauksestaan." (Myllylahti)

Oma arvio:

Minulla on yleensä tapana arvioida sarjat ilmestymisjärjestyksessä blogiini samaan postaukseen. Tällä kertaa teen poikkeuksen, sillä en ole tehnyt blogiarviota ollenkaan Mikko Within pari vuotta sitten ilmestyneestä kirjasta Saakelin satanen, vaikka olen lukenut sen ja vinkannut ahkeraan niin seiska- kuin kasiluokkalaisillekin. Saakelin sieppaus on itsenäinen jatko-osa, eli tämän voi toki lukea ilman, että olisi ensimmäinen osa tuttu. Kuitenkin, jos sinulla siis on lukematta sarjan avausosa ja haluat tietää siitä ensin jotakin, suosittelen etsimään siitä bloggauksia esimerkiksi näistä blogeista:

Siniset helmet

Kujerruksia

Lastenkirjahylly

Kirjakaapin avain

Saakelin sieppaus jatkaa Uuno Turhasen tarinaa. On vierähtänyt vuosi Saakelin satasen tapahtumista ja Uuno opiskelee nyt Pyhäharjun lukion ekalla vuosikurssilla. Kesäloma häämöttää edessä ja jotakin pitäisi keksiä: äidin uusi miesystävä Asko puujalkavitseineen ja yli-innokkaine aktiviteetteineen käy Uunon hermoon. Lisäksi rasittavan ja sikarikkaan Danielin Yhdysvaltoihin suuntaavat kesälomasuunnitelmat saavat Uunon miettimään, pitäisikö hänenkin kesäänsä kuulua jotain muuta kuin Heikkisen kanssa hengailua. Äiti ehdottelee Uunolle kesätyöpaikkaa läheiseen K-rautaan, jossa hän oli edellisenäkin kesänä, mutta Uunolla on vielä tuoreessa muistissa edelliskesän kammottavat tapahtumat, jotka saivat sieltä alkunsa.

Ajatus lauantaista Askon kanssa kalareissulla oli kuin karmeimmasta painajaisesta. (s. 11)

Uuno onnistuu saamaan kesätyöpaikan Oulusta, K-Supermarketista, ja saa luvan asua tätinsä Tanjan luona ainakin ensi alkuun. Äiti hykertelee innoissaan poikansa oma-aloitteisuudesta. Niin Uuno pääsee kauaksi käpykylästä ja viime kesän kamalien tapahtumien muistoista.

Oululaisena olen tietysti innoissani, että kirjan tapahtumat sijoittuvat Ouluun ja tutut paikat vilistävät kirjansivuilla. Kerrankin! Tanja-täti asuu Myllytullissa, ja alkukankeuden jälkeen Uunolla ja tädillä menee ihan mukavasti saman katon alla. Pian alkaa kuitenkin ilmetä outoja asioita. Täti on ihmeen säikkynä ja saa outoja kirjeitä. Muutakin hämärää asunnossa tapahtuu. Pian Uuno huomaa olevansa taas keskellä hyvin jännittäviä tapahtumia, joita ei olisi osannut kuvitellakaan.

Avasin ryhmäämme tulleen viestin. Haukka on pesässään. Hömötiaisia ei näy. Badidi ei ole parkissa. 007 lähtölupa ok. (s. 148)

Outojen tapahtumien ohella Uuno käy töissä Toppilan K-Supermarketissa, tutustuu omalaatuiseen kesätyötoveriinsa Tuiskuun ja pääsee hänen kauttaan tutustumaan porukoihin. Bileissä hän tapaa ihastuttavan Iiriksen, joka Uunon tapaa ei tykkää kännätä, rakastaa sana-arvoituksia ja mangoja. Vai olikohan se mangaa. Iiriksen ja Uunon välillä on pientä ujoa kipinää, eikä kommelluksilta voida välttyä, kun ihastunut Uuno yrittää tehdä vaikutuksen Iirikseen. Välillä Uuno muistaa ystäväänsä Heikkistä, jota pyytää ajelemaan Ouluun vierailulle. Joko nyt selviää, mikä Heikkisen salaisuus on? Onko hänellä oikeasti lapsi, ja minkä ikäinen hän tosi asiassa onkaan? Ja missä hän edes asuu? Nämä asiat jäivät auki ensimmäisessä osassa.

"Ensi kerralla vähemmän heilumista ja tiukempi solmu pyyhkeeseen"--- (s. 172)

Viihdyin todellakin tämän kirjan parissa. Saakelin sieppaus on minusta jopa vetävämpi ja parempi kuin edeltäjänsä Saakelin satanen. Huumori oli osuvaa eikä väkisin väännettyä, ja Uunon ja kumppanien kohellukset saivat minut hymistelemään ääneen. Henkilöhahmot ovat sopivasti erilaisia. Tuiskun sukupuolta ei määritellä ollenkaan ja Heikkinen jää vielä osin arvoitukseksi, vaikka muutama asia hänestä paljastuukin.

Juoni vetää onnistuneesti mukanaan ja pikku hiljaa mukaan hiipivät jännityselementit ovat sopivalla tavalla uskottavia eivätkä todellakaan liian kesyjä. Kirosanoja ei ole alettu siistimään ja korvaamaan millään epäuskottavilla kehveleillä tai vitseillä. Pidän myös siitä, ettei kirjassa olla liian ehdottomia. Ensimmäisissä bileissä Uuno valitsee kokiksen juomakseen, koska ei pidä hirveästi humaltumisesta, mutta toisissa bileissä ei kieltäydy yhdestä alkoholipitoisesta juomasta, kun huomaa Iiriksenkin nauttivan sellaisen.

Olisikohan Uunon elämästä jatkoa vielä tulossa? Toivottavasti!

Arvosanani 4,5

Kiitos kustantajalle arvostelukappaleesta.

Saakelin sieppaus muualla:

Kirsin kirjanurkka

Mun Oulu


Samantyylistä luettavaa:

Mikko Koiranen: Nauhoitettava ennen käyttöä

Marja-Leena Tiainen: Rakas Natasha

Hanna Kökkö: Rocky, Rauha ja rakkaus

Freestyle: Dess Terentjeva.

 Freestyle: Dess Terentjeva. WSOY 2023

Kansi: Kaisu Sandberg, iStockphoto

"Tanssisalissa Kai on turvassa, siellä hän osaa lentää!

Freestyle on palkitulla Ihana-romaanillaan valloittaneen Terentjevan odotettu uutuus. Katutanssin rytmeihin kirjoitettu säeromaani pohtii ystävyyden ja oman seksuaalisuuden etsimisen kysymyksiä.

Kai ja Mandi eivät muista aikaa ennen tanssia – tai ennen toisiaan. He ovat erottamattomat ystävät, joiden askelkuvioihin tulee yllättäen säröjä, kun Mandi ihastuu tanssikoulun tyttöön. Kai taas ei tiedä kiinnostaako häntä seurustelu ylipäänsä. Kai on kyllästynyt itseään koskeviin olettamuksiin, joiden muotteihin hän ei sovi. Hän on alkanut kuitenkin aavistaa, että hänellekin voisi olla olemassa oma lokero. Terentjeva kirjoittaa oivaltavasti ja sensitiivisesti aseksuaalisuudesta. Kirjailijan oma tanssitausta sykkii elävänä säeromaanin rytmeissä." (WSOY)

Oma arvio:

Ai että, miten suurta iloa minulle tuotti viime syksynä tieto tästä  Dess Terentjevan  säeromaanista Freestyle: harrastan nimittäin itsekin katutanssia, joten on aina ilahduttavaa lukea kirjaa, joka liittyy itselle tuttuun ja niin rakkaaseen lajiin. Lisäksi säeromaanien kasvava suosio on yläkouluvinkkarille oikein ilahduttava asia, sillä näitä on aina mukava vinkata paksuja ja runsastekstisiä romaaneja karttaville nuorille.

Freestyle on suuri tarina ystävyydestä, mutta myös oman identiteetin ja tyylin etsimisestä. Päähenkilö, lukion ekalla opiskeleva Kai, kokee itsensä erilaiseksi kuin muut. Hän ei koe kaipaavansa seurustelua ja seksiä, silti kaikki ovat yrittäneet naittaa häntä ja hänen bestistään Mandia yhteen. Kai ei koskaan käy suihkussa tanssitunnin pukkaritiloissa, eikä Mandikaan. Se ei vain tunnu luontevalta. Kai rakastaa katutanssia, sen rytmiä ja kehonkieltä, mutta viime aikoina hänellä on ollut hankaluuksia pysyä mukana koreografioissa. Keskittyminen herpaantuu, hän ei pysy mukana laskuissa,  keho haluaisi tehdä omia liikkeitään. Freestyle on katutanssissa juuri nimenmukaisesti sitä, ettei noudata koreografiaa, vaan tekee liikeittä siinä ajassa ja hetkessä. Se ei auta, jos kevätnäytöksissä on osattava juuri tietty koreografia.

Sä et voi tietää ellet sä kysy,

Kai kirjoittaa

luulis et kaikista maailman ihmisistä

SÄ et pakottais mua tämmöseen (s. 38)

Mandin ja Kain ystävyyden perusta on rakkaus tanssiin. Muutenkin he ovat samalla aaltopituudella, mutta viime aikoina heidän ystävyyteensä on tullut outoja sävyjä. Mandi näyttää ihastuneen kilparyhmässä tanssivaan Vilmaan. Kun Kai mainitsee siitä, Mandi ahdistuu ja väittää, ettei Kai nyt ymmärrä. Ei se ole niin helppoa, kun ei edes tiedä, tykkääkö toinen tytöistä.  Mandi tuntuu olevan myös kunnianhimoisempi tanssija kuin Kai ja tähtää tosissaan syksyn aukkareihin, joissa valitaan uusia kilparyhmäläisiä. Kainkin on pakko hakea, sillä Mandi haluaa, että he menevät yhdessä. Sitä ennen on myös osattava voltti, sen Mandi on päättänyt.

Kesälomalla Mandi matkustaa maalle ja Kai ahdistuu yksin omista ajatuksistaan. Hänen on lopulta puhuttava äidilleen, mikä mieltä kaihertaa. Hän haluaa löytää oman paikkansa, oman lokeronsa, oman tyylinsä. Ehkä se on freestyle? Mandin somea seuratessaan Kai näkee Mandin ja Nian yhdessä: miten Kain ja Mandin ystävyyden käy, kun Mandilla on nyt tyttöystävä. Mitä jos Mandi pääsee kilparyhmään, mutta Kai ei? Yhdistääkö heitä enää mikään?

Kun edes aavistaa tietävänsä, kuka on

Kun tuntuu, että sopii jonnekin,

että nyt on millilleen jalkaan sopivat tanssi-Vansit --- (s.56)

Kain identiteettipohdintaa käsitellään ovelasti vertaamalla sitä tanssiin. Kirjan nimi Freestyle voi siis tarkoittaa sekä tanssimaailmassa tuttua, vapaan improvisoivan tanssin tyyliä, kuin Kain elämässä tapahtumaa oman lokeron tai lokeroiden löytymistä. Aseksuaalisuutta on käsitelty myös hiljattain J.S. Meresmaan säeromaanissa Kerberos. Aromanttisuuteen en ole tainnut vielä törmätä tätä ennen missään nuortenkirjassa. Tämä onkin tärkeä aihe tuoda esiin, sillä aika usein oletetaan, että nuoren elämään kuuluu väistämättä ihastuminen ja seurustelu. Mitä jos ei vain tunne vetoa keneenkään?

Pidän siitä, miten hyvin Terentjeva kuvaa tanssin rytmiä säeromaanille ominaisin keinoin. On laskuja "ja-vii-ja-kuu-ja-see-ja-kuu-ja" ja  rytmityksiä  tyyliin "tan-tan-tan." Tanssia harrastaneet tietää, miten tärkeitä ovat myös ja-iskut. Kirjassa hyödynnetään myös paljon toistoa. Kain päässä kiertävät negatiiviset ajatukset on välillä pienenpienellä fontilla. Pystyn myös hyvin samaistumaan siihen tunteeseen, mikä on juuri ennen tanssiesitystä. Miten kokee suurta painetta siitä, ettei voi pettää ryhmää möhlimällä koreografiassa. 

Kitalaki on rutikuiva

nyt vasemmalle, jää päkiälle jää päkiälle

JÄÄ NYT HELVETTI PÄKIÄLLE

- jätit sit painon väärälle jalalle - (s. 57)

Odotan aina säeromaaneilta voimakkaampaa tunnekokemusta kuin normiromaaneilta. Tekstin vähyys, väljyys ja asettelu antavat parhaimmillaan enemmän kuin tekstin paljous. En kokenut harmikseni kummempia tunnekuohuja Freestyleä lukiessani, vaikka muuten viihdyin kirjan parissa ja vaikutuin sen tyylistä ja sanomasta. En tiedä, miksi Kain ja Mandin kipuilut jäivät minulle kuitenkin hiukan etäisiksi. En kai löytänyt tarpeeksi samaistumispintaa. Samoin minulle kävi Terentjevan aiemman, paljon kehutun Ihana-säeromaanin kanssa: pidin, mutta en kuohahdellut tunteissani. Säeromaanin  kiinnostava aihe, aitous ja taidokas teksti kuitenkin tekivät lukukokemuksestani mukavan. Ilahduttavaa, miten Terentjeva omistaa kirjan Suomen kirjagramille ja kiittää meitä myös loppukiitoksissaan.

Ehdottomasti aion vinkata tätä yläkoululaisille. 

Arvosanani 4

Kiitos kustantajalle arvostelukappaleesta.

Freestyle muualla:

Lastenkirjahylly

HS

Keskisuomalainen

Samantyylistä luettavaa:

J.S. Meresmaa: Kerberos

Tahereh Mafi: Rakkaus suurempi kuin meri

Joka päivä laiturilla 5: Clare Pooley

Joka päivä laiturilla 5: Clare Pooley. Suomentanut Ulla Selkälä. WSOY 2023

Englanninkielinen alkuteos (2022): The People on Platform 5. Kansi: Irene Martinez Costa (suunnittelu), Nathan Burton (kuvitus)

"Kuinka monta tarinaa mahtuu yhteen junavaunuun?

Totuushaasteen kirjoittajan uusi hyvän mielen romaani, joka liikuttaa, naurattaa ja ihastuttaa!

Joka arkiaamu kello 8.05 Iona Iverson nousee samalta laiturilta samaan junaan. Joka aamu hän näkee junassa samat kanssamatkustajat ja huvittaa itseään arvailemalla heidän taustojaan, hän on jopa antanut jokaiselle lempinimen. Mutta sanaakaan he eivät ole vaihtaneet, tietenkään, eihän kukaan puhu junassa ventovieraille. Eräänä aamuna työmatkalaisten rauha rikkoutuu, kun yksi heistä on tukehtua viinirypäleeseen. Tapahtuma laukaisee ketjureaktion ja yhdistää monenkirjavan joukon ihmisiä. Onko heillä kenties muutakin yhteistä kuin sama työmatka?" (WSOY)

Oma arvio:

Jos ihmettelet, miksi blogiini tänä vuonna tupsahtelee välillä myös aikuisille suunnattua kirjallisuutta, selitys on tässä: olen päättänyt ottaa tänne valikoidusti minulle viime aikoina hyvin tärkeäksi muodostuneen genren edustajia, eli aikuisten romantiikka- ja viihdekirjallisuutta. Haluan nostaa kyseistä genreä omaan arvoonsa, ihan kuten YA-kirjojakin. Ja lisäksi siksi, koska rakastan niitä. 

Kuuntelin viime vuonna Clare Pooleyn Totuushaasteen enkä ollut ihan vimpan päälle innostunut, vaikka ihan mukava hyvän mielen kirja se olikin. Niin on myös tämä Joka päivä laiturilla 5, joka  ei ole varsinainen pakko-lukea-loppuun-nyt-heti-lukusukkula, mutta oikein viihdyttävä ja mukava kirja. Ja tällaisia mukavia kirjoja kaipaan enemmän.

Kirjassa on viisi näkökulmahenkilöä, jotka ovat kaikki hyvin erilaisia. Kaikkia heitä yhdistää sama lontoolainen junalinja Hampton Courtista London Waterloon asemalle. Alussa he eivät tunne lainkaan toisiaan, mutta erilaisten sattumusten kautta hitsautuvat tiiviiksi viisikoksi.

Iona on 57-vuotias nainen, joka herättää huomiota junassa niin ulkoisella olemuksellaan kuin vakiintuneilla tavoillaan: joka päivä hänellä on mukanaan ranskanbuldogginsa Lulu sekä teekattaus aamupäivälle, kuin myös gin tonic -drinkki kotimatkaa varten. Iona pitää ihmissuhdeneuvontapalstaa lehdessä, jossa kaikki muut työntekijät ovat nuoria ja trendikkäitä, ja viime aikoina Iona on kokenut, ettei hänen työtään enää arvosteta kuten ennen. Muut työntekijät tekevät pilkkaa hänestä ja pitävät häntä avoimesti vanhanaikaisena.

Sanjay on nuori sairaanhoitaja, joka on rakastunut samassa vaunussa matkustavaan Emmieen. Ujo Sanjay ei uskalla tehdä aloitetta, vaikka yrittää miettiä valmiiksi sopivat keskustelunavaukset esimerkiksi junassa Emmien lukemaan kirjaan liittyen. Sanjayn yli-innokas äiti yrittää naittaa tätä milloin kenellekin ystäviensä tyttärille ja hössöttää muutenkin Sanjayn mielestä liikaa. Vaikka Sanjay rakastaa työtään, hän on viime aikoina saanut paniikkikohtauksia ja kokenut ahdistusta henkisesti raskaassa työssään. 

Miten ironista että Sanjay, joka sairaalassa jutteli sujuvasti kaikkien kanssa ja jonka sanottiin tekevän tuntemattomista ystäviä nopeammin kuin automaatista haki kupin teetä, ei Emmien seurassa saanut sanaa suustaan. (s. 126)

Emmie on nähnyt komean Sanjayn junassa, mutta on täysin tulevan kihlattunsa Tobyn lumoissa. Kaikki Tobyn kanssa on täydellistä: tämä on hyvin järjestelmällinen ja suunnitelmallinen mies, joka pitää kaikki ohjat käsissään ja palvoo Emmietä. Emmie työskentelee mainostoimistossa, ja kaipaisi joskus hieman merkityksellisempää työtä kuin hammastahnamainoksen suunnittelua. Lisäksi hän ei ole uskaltanut kertoa kenellekään, että saa kamalia viestejä tuntemattomasta numerosta.

OLET OLEVINASI NIIN FIKSU, MUTTA ME KAIKKI TIEDÄMME, ETTÄ OLET PELKKÄ TEESKENTELIJÄ. (s. 79)

Piers on tyylikäs liikemies, joka kulkee puku päällä töihin ja tekee junamatkat töitä kannettavallaan. Kerran hän meinaa tukehtua rypäleeseen työmatkallaan, mutta onneksi neuvokkaat Iona ja Emmie huomaavat tilanteen ja sairaanhoitaja Sanjay saapuu hätiin heimlich-otteineen. Toisena aamuna nuori tyttö oksentaa hänen läppärilleen, ja Piers saa moitteet Iona-rouvalta sättiessään tyttöä. Pikku hiljaa Piers alkaa tutustua junaystäviinsä ja lopulta he saavat myös tietoon hänen salaisuutensa, jota hän on pimittänyt myös arvonsa tuntevalta Candida-vaimoltaan.

Ja sitten siinä oli vielä yksi ylellisyys johon ei olisi varaa, jos vaihtaisi ammattia: hänen vaimonsa. (s. 61)

Martha on 15-vuotias tyttö, juuri se, joka hermostuksissaan oksentaa Piersin läppärille eräänä aamuna. Marthaa ahdistaa kouluun meno, sillä muut kiusaavat häntä eräästä hyvin nolosta ja intiimistä kuvasta, joka lähti leviämään koko koululle. Junaystäviensä kannustamana Martha hakee koulun näytelmään, jotta saisi kiusaajien huomion kiinnitettyä johonkin muuhun. Heidän avullaan Martha saa pääroolin ja apua vuorosanojen opetteluun. 

Joka päivä laiturilla 5 esittelee viisi hyvin erilaista ihmistä, jotka yhdistävät lopulta voimansa ja auttavat toisiaan tavalla tai toisella. Se on tarina ystävyydestä, välittämisestä, auttamisesta ja salaisuuksista. Mitään mullistavaa tässä kirjassa ei ole, mutta se jättää hyvän mielen ja uskon ihmisyyteen. Muutamia hyvin liikuttaviakin kohtia tässä on, vaikka muuten tyyli on hyvin kevyt ja huoleton, hauskakin. Mukana on  tärkeitä teemoja, kuten ikärasismi, yksityisyyden suoja, läheisen sairastuminen muistisairauteen, paniikkikohtaukset, manipuloiva suhde sekä irtisanomisen tuoma häpeä. 

Arvosanani 4+

Kiitos kustantajalle arvostelukappaleesta.

Miles Morales - Spider-man: Jason Reynolds.

 Miles Morales - Spider-man: Jason Reynolds. Suomentanut Antti Hulkkonen. Tammi 2022.

Englanninkielinen alkuteos: Miles Morales, Spider-man. Kansi: Antti Hulkkonen

"Miles Morales on tavallinen Brooklynissä asuva, puertoricolaistaustainen 16-vuotias teini – ja hän sattuu olemaan myös Spider-Man. Kirjan keskiössä on Miles, hänen jokapäiväinen elämänsä ja identiteettinsä: ystävä- ja perhesuhteet, ongelmat koulussa, öisin valvottavat painajaiset ja hänen supersankarikykynsä – onko niitä edes tarkoitettu hänen kaltaiselleen henkilölle? Ennen pitkää hänen pitää alkaa luottamaan superkykyynsä ja käyttää voimiaan pysäyttääkseen koko yhteisöä uhkaavan vaaran." (Tammi)

Lukunäyte

Oma arvio:

Marvel-supersankareista on totuttu näkemään kirjoja lähinnä lapsille ja alakoululaisille. Niinpä kiinnostukseni heräsi, kun näin tämän uuden sukupolven hämähäkkimies Miles Moralesesta kertovan, nuorille suunnatun kirjan. (Näitä Marvel Press Novel Series -sarjaan kuuluvia romaaneja on ilmestynyt englanniksi jo melkoinen määrä.) Kirjan kirjoittajalta Jason Reynoldsilta ilmestyi suomeksi vuonna 2021 vaikuttava nuorten aikuisten säeromaani Minuutin mittainen ikuisuus. Minulla jostain syystä venyi tämän Miles Morales -kirjan lukeminen, vaikka eihän tämä huono tai tylsä ollut. En vain aluksi päässyt kunnolla vauhtiin, ja kirja jämähti yöpöydälleni useaksi kuukaudeksi. Onneksi luin loppuun, sillä tämä oli varsin mukiinmenevä supersankarikirja.

Miles Morales on puertoricolaistaustainen 16-vuotias nuori mies, joka käy Brooklynissä lukiota, jakaa asuntolahuoneensa pelaamista rakastavan Ganken kanssa ja kantaa suurta salaisuutta. Hän on saanut kohtalokkaan pureman radioaktiiviselta hämähäkiltä ja on siksi supervoimilla varustettu Spider-man. Koulussa hän on vain tavallinen ruskea poika, joka salaa haaveilee santelipuun tuoksuisesta, Alicia-nimisestä runotytöstä, jolle ei kuitenkaan koskaan tunnu saavan sanotuksi mitään järkevää.

NIMETÖN

En tiedä, kirjoitetaanko enää rakkauskirjeitä,

ja jos tämä on sellainen, kerron siinä kuitenkin vain, 

että tunsin heti, saman tien, santelipuun tuoksun. (s. 84)

Milesin pahamaineinen Aaron-setä on kuollut kolme vuotta sitten. Milesin isä on itsekin nuoruudessaan tehnyt hölmöyksiä, mutta toisin kuin veljensä, on hän tullut järkiinsä ja siirtynyt kaidalle polulle. Siksi Milesin vanhemmat eivät katsoneet hyvällä silmällä sitä, kun Miles vietti aikaansa setänsä kanssa vielä silloin, kun tämä oli elossa. Itse asiassa he eivät tienneet, kuinka paljon Miles olikaan tekemisissä Aaronin kanssa. He eivät myöskään tiedä, että Aaron-setä kuoli puolustaessaan Milesiä.

Kirjan alussa Milesin vanhemmat läksyttävät poikaansa, koska ovat saaneet jälleen kerran viestiä koulusta: Miles on lähtenyt jälleen kerran luokasta kesken oppitunnin. Miles ei kuitenkaan pysty vastustamaan hämähäkkivaistoaan, ja lisäksi hänellä on tullut erityisen voimakasta pahoinvointia lehtori Chamberlainin tunneilla.

Hänen päässään surisi.

Voi ei. Ei taas. (s. 67)

Lehtori Chamberlain tuntuu ottaneen Milesin silmätikukseen. Lisäksi tämä alkaa esittää tunneilla hyvin rasistisia mielipiteitään, kuten esimerkiksi puolustelee orjuutta, ja saa tietysti oppilaat hämmentyneiksi ja pöyristyneiksi. Erityisesti ruskeat oppilaat, kuten Alicia ja Miles eivät voi hyväksyä kuulemaansa. Chamberlainin käytös muuttuu koko ajan rasistisemmaksi ja oudommaksi. Lisäksi Milesin pahoinvointikohtaukset vain pahenevat.

Spider-manilla riittää töitä, muun muassa kun katujengit varastelee merkkikenkiä suoraan ihmisten jaloista kaduilla. Milesin myyntivuorolla joku käy pöllimässä kampuksen marketista satsin tölkkinakkeja, joita juuri kukaan ei voi edes sietää. Syntipukiksi sälytetään tietysti Miles, joka on jättänyt kioskin hetkeksi vartioimatta, jotta voisi viedä Alicialle tekemänsä runon. Työ kaupassa oli tärkeä Milesille, sillä siitä saaduilla tuloilla hän pystyi kattamaan lukio-opintojaan. Miles alkaa tajuta, että jotain mätää on koulun sisällä, sillä hänen oudot kohtaukset eivät voi syntyä tyhjästä. Miles huomaa olevansa vaarassa, sillä joku ei tykkää hämähäkkimiehestä.

"Hämähäkkimies", vanhus lausui, ja hänen äänensä oli jäätävä ja hymynsä puistattava. "Et tunne minua, mutta minä tunnen sinut. Ja löydän sinut varmasti." (s. 174)

Eihän tämä ollut lainkaan mikään tyhjäpäinen supersankarikirja. Hyvin etenevän juonen lisäksi siihen on ujutettu rasismiteemaa, hiukan romantiikkaa sekaan, Milesin ja Gankesin hulvattomia pelailusessioita ja rikosmysteerin selvittelyä. Miles Morales ei ole mikään itsevarma supersankari, vaan siviilielämässään hiukan epävarma nuori. Silti häneltä löytyy yllättävää rohkeutta vastustaa mielivaltaista opettajaansa ja lopulta lähestyä ihailemaansa tyttöä, vaikka hän mokaileekin tämän edessä useaan kertaan. Samalla mukaan ujuttautuu Milesin puertoricolaisperheensä arkea.

Minä pidin tästä, kunhan pääsin alussa vauhtiin. Voisin hyvin kuvitella vinkkaavani tätä ainakin seiskaluokkalaisille.

Arvosanaksi annan 4

Kiitos kustantajalle arvostelukappaleesta.

Kisälli: Katinka Sarjanoja

 Kisälli: Katinka Sarjanoja. Voikukka kustannus 2023.

Kansi: Meri Mort

"Syntymälahjaksi voi saada kirouksen tai siunauksen ilman omaa syytään tai ansiotaan, ja Corde uskoo varmasti tietävänsä, kumpi hänen kohdalleen on osunut. Nuorten vartijakisällien aloittaessa koulutuksensa Cordelle ja hänen tovereilleen selviää, että heillä on vastassaan taikuudella luotu uhka, joka voi tuhota koko kaupungin.

"Teemme niin kuin ihmiset aina tekevät: Yritämme päästä eroon itse aiheuttamastamme ongelmasta keksimällä ratkaisun, joka on entistä tuhoisampi. Pelastusta ei ole.

Katinka Sarjanojan uusi YA-fantasiaromaani sijoittuu ympäristöongelmien runtelemaan maailmaan, jossa Corde-niminen päähenkilö joutuu vasten tahtoaan liittymään kisällinä vartijoiksi kutsuttuun soturijärjestöön. Vartijat suojelevat ihmisyhteisöjä pelottavilta taikuudella luoduilta olennoilta, mutta koulutuksensa aikana Corde joutuu pohtimaan, ovatko nämä olennot oikeasti niin pahoja ja epäinhimillisiä, kuin hänelle on väitetty, ja mikä oikeus vartijoilla on käydä niitä vastaan." (Voikukka kustannus)

Oma arvio:

Vaikuttavalla Meri Mortin taiteilemalla pöllömäisellä kannella varustettu Kisälli saa kunnian olla ensimmäinen vuonna 2023 lukemani YA-kirja. Kirjoitin postauksen jo aiemmin, mutta julkaisu ajastui kirjan varsinaiselle julkaisupäivälle. Kirja on Katinka Sarjanojan ensimmäinen nuorten aikuisten kirja. Häneltä on ilmestynyt aiemmin fantasiatrilogia Korpinlaulu. 

Kisälli alkaa lupaavan kiinnostavasti. Päähenkilö Corde on valmistumassa Teräksen ja Tulen yhteiskoulusta ystäviensä Amelan ja Lukan kanssa yhtä aikaa. Corde tietää, mitä se tarkoittaa: eroa ystävistä ja perheestä ehkä ikuisesti. Jokaisen paikka yhteiskunnassa on nimittäin määritetty tietynvärisellä neulalla jo syntymässä, ja Corden musta neula tarkoittaa sitä, että hänestä tulee vartijakokelas. Vartijat ovat pelättyjä, jotka näkyvät lähinnä erilaisissa tilausuukseissa mustissa kaavuissaan arvohenkilöiden vartijoina. Luka pääsee taas hopeisen neulansa ansiosta Johtajien akatemiaan. 

"Me unohdamme viimeisenä ne, joita olemme rakastaneet eniten" (s. 148)

Sitten päästään seuraamaan Corden ensimmäisiä päiviä Sepän pajan kisällikokelaana. Sepän paja on sisältä isompi kuin miltä se ulospäin näyttää, ja sen ovet avautuvat ja sulkeutuvat mielivaltaisesti. Myös Sepän pajalla on hyvin erikoista henkilökuntaa. Pajalla ollessaan kokelaat huomaavat, että heidän muistonsa muista ihmisistä ja entisestä elämästään alkavat hälvetä. Jotain taikuutta Sepän pajassa on. Corden lisäksi muita kokelaita ei ole kuin kaksi muuta: Errca ja Jamman. Kouluttajina toimivat komea Roland, upea Doreste ja julma Xanata. Kisällikokelaat kouluttautuvat suurta Valintakoetta varten, jossa heistä otetaan todella mittaa. Siellä he saavat sitten myös oman mestarinsa, joka jatkaa oman kisällinsä kouluttamista.

"Kuolema työhaastattelussa onkin juuri jotain sellaista, mitä olen uraltani toivonut." (s. 39)

Valintakokeeseen valmistautumisen lomassa kokelaat pääsevät myös tosi tehtäviin. Cordelle ja muille kokelaille tulee yllätyksenä, mitä kaikkea uhkia metsässä onkaan. Vartijoiden tehtävä ei siis olekaan pelkästään pönöttää senaattoreiden ja muiden turvamiehinä. Tätä ei tiedä kaupungissa asuvat ihmisetkään, ja asian on pysyttävä salassa.  Roland ja Corde alkavat harjoitella muutakin kuin taistelutaitoja, vaikka Corde ei saa silmiään irti myöskään upeasta Dorestesta, joka vierailee pajalla hiukan harvemmin. 

Vaikka kirjaa luonnehditaan fantasiaksi, siinä on mielestäni paljon dystopian piirteitä: Maailma on pahoin saastunut, eikä esimerkiksi luonnonvesissä voi enää uida. Luonnonvaraisia eläimiä ei enää ole. Kukaan ei siis enää myöskään syö lihaa. Kaikesta tuntuu olevan pulaa, niin juomavedestä kuin ruoastakin. 

Olin hyvin innoissani kirjan alkuasetelmasta, mutta innostukseni hieman hiipui juonen edetessä. Pidän kovasti kirjan dystopisista aineksista, yhteiskunnan rakenteesta ja ympäristön tilasta. Sitä puolta olisi saanut olla enemmän. Henkilöhahmoista en oikein saanut minkäänlaista otetta, ja Rolandin ja Corden suhteessa ei ollut kipinän kipinää. Olisin kaivannut jotain tuntemusten kuvausta heidän välilleen esimerkiksi heidän suudellessa. Corde ihailee Dorestea, mutta sitten ajautuu kuitenkin sekstailemaan Rolandin kanssa, koska tämä tuntuu hänestä järkevältä, ja sitten hän kuitenkin muistaa myös Lukan, jonka kohtaa myöhemmin uudelleen hämmentävässä yhteydessä. Henkilöhahmojen ulkonäön ja olemusten kuvausta olisin myös kaivannut kirjan alkumetreille.

"Osalla niistä on tarpeeksi ymmärrystä päässään pysyä kaukana meistä tai ainakin välttää taistelua, jos pystyvät. Osa on melko harmittomia, jos niitä ei ala tahallaan ärsyttämään. Mutta sitten on aina joukossa näitä, joiden mieli on vihan sumentama, joilla on pedon luonto ja ihmisen julmuus." (s. 72)

Metsässä piilevät vaarat eli taikuuden synnyttämät dryadit, eläimet ihmismäisillä piirteillä ja ihmisen tietoisuudella, eivät oikein vakuuttaneet minua. Toki ne tuovat toimivasti kirjan tarinaan esimerkkiä siitä, miten pieleen voi mennä ihmisten kokeilut jalostaa eläimiä ja puuttua muutenkin luonnon kiertokulkuun ja evoluutioon. Eläinten metsästys tuo myös moraalista pohdintaa kirjaan, koska etenkin Cordella on vaikeuksia niellä dryadien metsästystä. Kirja olisi toiminut mielestäni kuitenkin mainiosti ilman fantasiaelementtejä eli noita otuksia. En tiedä, ne olivat vain minulle liikaa.

Vartijoiden taistelu dryadeja vastaan toi minulle vahvasti mieleen Cassandra Claren Varjojen kaupungit -sarjan ja Varjometsästäjät-trilogian, jossa on samaan tapaan pitkiä taistelukohtauksia voimakkaiden, yliluonnollisten petojen kanssa. Vartijakoulutus Sepän pajalla taas tuo mieleeni lempidystopiani, Veronica Rothin Outolintu-trilogian. Dystopioita lukeneena lajityypille ominaista on lapsuudessa peritty ammatti tai muu asema yhteiskuntaluokassa, kuten tässäkin kirjassa se korostuu lapsena saatujen neulojen myötä. 

Kirjan juoni on sinänsä kiintoisa ja mukaansatempaava, mutta olisin kaivannut jotain lisää, että olisin innostunut kaikista kirjan tapahtumista ja päässyt syvemmin henkilöiden ja kirjan maailman sisään. Kirja loppuu hämmentävästi ja monikin asia jää kesken, joten aavistelen jatkoa olevan tulossa. Muuten aika moni asia jää vielä selitystä vaille. 

Arvosanani 3+

Kiitos kustantajalle ja kirjailijalle arvostelukappaleesta.

Kisälli muualla:

Risingshadow

Goodreads

Samantyylistä luettavaa:

Veronica Roth: Outolintu

Cassandra Clare: Varjojen kaupungit ja Varjometsästäjät

Kirottu: Harri István Mäki

 Kirottu: Harri István Mäki. Haamu 2023.

Kansi: Iines Partanen

"Viktorin ja Melissan piti olla ikuisia ystäviä, kaksi toisensa löytänyttä kummajaista koulun tasaharmaan oppilasmassan kansoittamalla käytävällä. Mutta Melissa pilasi kaiken, ja Viktor päätti tehdä Melissan elämästä elävän painajaisen.

Kun Viktor kohtaa Melissan sattumalta järven rannalla, hän tönäisee kinastelun päätteeksi uimataidottoman tytön laiturilta. Viktor syöksyy auttamaan, mutta liian myöhään.

Seuraavana päivänä Melissa ilmestyy kouluun kuin mitään ei olisi tapahtunut. Pian Viktor huomaa itse olevansa keskellä painajaista.

Märät jalanjäljet, hurjat hallusinaatiot, armottomat kiusanteot ja ansat johtavat Viktorin takaisin kirotulle rikospaikalle.

Järven pimeissä syvyyksissä odottaa karmaiseva totuus."(Haamu)

Kirjatraileri

Oma arvio:

Olipas iloinen (tai kauhistuttava) yllätys, kun heti alkuvuoteen ilmestyi Harri István Mäen nuorten kauhukirja Kirottu. Kauhua ei ilmesty koskaan liikaa.

Lukaisin 142-sivuisen kirjan todella nopeaa. Kirjoitustyyli tuo mieleen säeromaanin tai selkokirjan, sillä István Mäki kirjoittaa hyvin lyhyillä lauseilla. Asettelu ei ole yhtä ilmava kuin säeromaaneissa, mutta lukukokemus vaikuttaa melko samanlaiselta. Tyyli tekee kirjasta hyvin dynaamisen ja näkökulmahenkilön tunteisiin porautuvan.

Viktor on hyvin vihainen ja katkera entiselle parhaalle ystävälleen Melissalle, joka on jollakin tavalla pettänyt hänet. Niinpä Viktor tönäisee suutuspäissään tytön laiturilta järveen. Mutta Melissa ei nousekaan vedestä pintaan. Ei koskaan. Viktor yrittää sukeltaa hänet, mutta mitään ei löydy. Järkyttyneenä hän palaa kotiinsa mukanaan Melissan päiväkirja, ja ainoastaan pikkusisko ihmettelee Viktorin outoa käytöstä. Vanhempia ei kiinnosta, sillä heidän äärimmilleen tulehtuneet välinsä ovat sotkenee koko perheen ilmapiirin.

Seuraavana päivänä koulussa Viktor säikähtää totisesti, kun Melissa ilmestyy kouluun ihan niin kuin mitään ei olisi tapahtunut. Hän vaikuttaa yllättävän ystävälliseltä, vaikka Viktor on kiusannut ja piinannut häntä jo jonkin aikaa. Jotain on vialla. Melissan käsistä jää Viktorin reppuun oudot märät jäljet, jotka eivät tunnu kuivuvan koskaan. Melissa kääntää katsettaan oudon nopeasti ja lyöttäytyy niiden tyyppien ystäväksi, jotka eivät ole ennen kuuluneet hänen ystäväpiiriinsä. Mitä Melissa haluaa Viktorista?

Päiväkirjan sivuille on ilmestynyt kaksi sanaa. 

SINÄ MAKSAT.

Ne ovat Melissan käsialaa. (s. 46)

Miksi Viktor on niin vihainen? Miksi kaikki välttelevät häntä? Pikku hiljaa paljastuu, että Viktor on ollut jo jonkin aikaa koulun pahin kiusaaja, ja myös pikkusisko on saanut kotona osansa. Suurin on viha Melissaa kohtaan, joka petti Viktorin luottamuksen. Tämän jälkeen Viktorin käytös on vain pahentunut. Hänellä on Salainen Ihastus, jonka vain Melissa tietää, mutta eihän hänkään näe Viktorissa muuta kuin koulukiusaajan. 

- Ihmeellistä elää pelossa ja odottaa, eikö vain? (s. 70)

Kirjassa on kamalan lohduton ja vihaa pursuava tunnelma. Lukijalle selviää jossakin vaiheessa, mikä oli tuo teko, joka sai Viktorin niin vihaiseksi entiselle parhaalle ystävälleen. Selviää myös, että äiti ja isä ovat alkaneet riidellä sen jälkeen, kun Viktorin vaikeudet koulussa alkoivat ja hän alkoi kiusata muita. Tai näin Viktor ainakin sen kokee. Aika kamalaa ajatella, että vanhempien huonot välit olisi sälytetty lapsen syyksi. Niin minä kuitenkin sen tarinasta olisi tulkitsin, mutta se voi olla toki vain Viktorin oma näkemys. Pikkusisko yrittää ymmärtää veljeään, jonka näkee olevan yhä kauhistuneempi ja ahdistuneempi Melissan palaamisesta, mutta kääntää tälle selkänsä, koska on saanut niin pitkään huonoa kohtelua veljeltään. Haavat ovat liian syvät. Melko epätoivoista on Viktorin elo koko kirjan ajan. Hän alkaa nähdä pelottavia unia ja harhoja myös hereillä ollessaan. Järvessä, jonne Viktor Melissan työnsi, on jotain pahaa.

Hänen pilkkaava katseensa kertoo, että olen matkalla sinne, missä minun pitäisikin olla: makaamassa raatona oman kylmän hautani pohjalla. (s. 58)

Kirottu on tunnelmaltaan, tyyliltään ja juoneltaan oikein toimiva (eli pelottava)  nuorten kauhukirja. Kirjoitustyyli tekee siitä melko helppolukuisen ja juoni etenee ilman turhia maalailuja eteenpäin. Tosin välillä tyyli tuntui ehkä vähän liian toisteiselta ja jankuttavalta. Yhdessä välissä Viktor turhaan toisti sitä, miten Melissa ei ole tästä maailmasta, ihan kuin vakuutellakseen lukijalle sitä. Se tuli kuitenkin hyvin ilmi alusta alkaen Melissan paluun jälkeen, joten moinen toisto oli turhaa, jopa hiukan kyllästyttävää minusta. 

En halua enää elää.

En halua enää hengittää.

En halua enää, että sydämeni lyö. (s. 80)

Kirjan toivottomuuden ja hiukan ahdistavankin tunnelman vuoksi suosittelen noin 7.- 8.luokkalaisille. Nuoremmille lukijoille tämä voi olla vielä liian synkkä, mutta toki se riippuu lukijasta. Viktorin ajatusten myötä asettaudutaan koulukiusaajan saappaisiin, mutta kovin nuori lukija ei välttämättä saa tästä ihan sitä irti, mitä pitäisi. Loppu on kuitenkin ihan armollinen, mutta kauhukirjan tapaan jotain jää ilmaan.

Arvosanani 3,5

Kiitos kustantajalle arvostelukappaleesta.

Samantyylistä  tai -aiheista luettavaa:

Ilkka Auer: Anastasia

Se päättyy meihin -sarja: Colleen Hoover

 Se päättyy meihin: Colleen Hoover. Suomentanut Sirpa Parviainen. WSOY 2023. (Se päättyy meihin #1)

Englanninkielinen alkuteos (2016): It ends with us. Kansi: Jon Shireman

"Tunne, mistä puhutaan.

Se päättyy meihin on valtaisan menestyksen sosiaalisessa mediassa saavuttanut ilmiö, jonka viimeisiä sivuja ei voi lukea kyyneleitä vuodattamatta.

Lilyn elämä ei ole ollut helppo. Vaikeista perheoloista ponnistanut nuori nainen uskoo kuitenkin voittaneensa ongelmansa, kun hän valmistuu yliopistosta ja uskaltautuu perustamaan unelmiensa yrityksen. Kun hän vielä kohtaa Rylen, komean neurokirurgin, elämä tuntuu jo liian hyvältä ollakseen totta. Mutta sitten Lilyn nuoruudenrakkaus ilmestyy kuvioihin ja nykyisyys alkaa muistuttaa menneisyyttä. Päätöksiä on tehtävä, eivätkä ne ole helppoja."(WSOY)

Oma arvio:

Nonnih. Nyt tiedän mistä puhutaan ja kohkataan. Olen katsellut tätä Colleen Hooverin Se päättyy meihin -kirjaa kirjasomessa jo pitkään enkunkielisenä, mutta kun näin suomennoksen olevan tulossa, päätin odottaa hetkisen. Nyt haukon happea, sillä imaisin tämän kirjan viikonlopun aikana (eikä se ole ollenkaan tavallista, että vetäisen muun elämän ohella yli 400-sivuisen romaanin parissa päivässä.) Olen ihan tietämätön kaikesta kirjailijan ympärillä pyörivästä #booktok-kohusta, sillä minua ei kiinnosta tällaiset seikat. Sen verran tiedän, että jotain kohua siis on.

En ole hirveästi lukenut tästä arvioita, joten en tiennyt juuri, mitä odottaa. Jos sinä et halua tietää liikaa juonesta, niin en suosittele lukemaan arviotani vielä, sillä avaan melko paljon juonta. Aion kirjoittaa seikoista, joita ei välttämättä alussa arvaa mukaan tulevan. 

Eivät teot ole ne, jotka satuttavat eniten, vaan rakkaus. Jos tekoon ei liittyisi rakkautta, kipu olisi helpommin siedettävissä. (s. 367)

Lily on kirjan alussa 23-vuotias nuori nainen, joka on kiivennyt erään Bostonilaisen kerrostalon kattotasanteelle tuulettamaan aivojaan isänsä hautajaisten jälkeen. Hän on pitänyt isälleen unohtumattoman muistopuheen, jossa hän ei ole keksinyt tästä mitään hyvää sanottavaa. Myöhemmin selviää, miksei. Olennaisinta on kuitenkin Lilyn ja kattoterassin tuolia vihoissaan potkivan komean miehen kohtaaminen katolla. Ryleksi esittäytyvä, neurokirurgian erikoistumisjaksolla työskentelevä  komistus toteaa suorasukaisesti haluavansa naida Lilyä, mutta Lily torppaa hänet sanoen, ettei harrasta yhdenyön suhteita - eikä Ryle taas usko parisuhteisiin. Vetovoimaa heidän välillään kuitenkin on. Parin flirttailu keskeytyy kuitenkin ikävästi ja Lily uskoo, ettei enää koskaan näe tuota miestä.

Lily on kirjoittanut teininä päiväkirjaa, jonka on osoittanut suuresti ihailemalleen Ellen DeGeneresille. Näitä päiväkirjan merkintöjä Lily alkaa käydä läpi paljastaen lukijalle jotain kamalan kipeää hänen lapsuudestaan. Lilyn isä on pahoinpidellyt tämän äitiä niin kauan, kuin Lilyn muistot kantavat. Lily kirjoittaa kuitenkin myös ihanista asioista, kuten siitä, miten hän tutustui naapurin autiotalossa majailevaan kodittomaan poikaan, Atlasiin, ja kuinka he lopulta rakastuivat. Atlasin tie vei kuitenkin pois Lilyn luota hänen enonsa luo ja armeijan palvelukseen. Jäljelle jäi vain kauniit - ja karmivat muistot, kun isä yllätti heidät heidän viimeisenä yönään.

Ehkä rakkaus ei olekaan jotain sellaista, joka kulkee täyden ympyrän. Jospa se on kuin vuoksi ja luode, virtaa sisään ja vetäytyy pois, niin kuin ihmiset elämässämme. (s. 253)

Puoli vuotta kattoepisodin jälkeen Lily on ostanut itselleen liikehuoneiston, johon hän haluaa perustaa kukkakaupan. Heti ensimmäisenä päivänä sisään marssii töitä etsivä tyylikkään näköinen nainen, Allysa, joka osoittautuu Lilylle korvaamattomaksi avuksi. Allysalla on valtavan rikas mies ja kokonainen kerrostalon yläkerros asuntonaan, eikä hänen tarvitsisi tehdä töitä, mutta hän haluaa auttaa Lilyä. Naisilla synkkaa heti ja heistä tulee korvaamattomat ystävät toisilleen. Lilyn loukattua nilkkansa  apuun rientää Allysan aviomies ja veli, joka sattuu olemaan lääkäri. No, okei, hän on neurokirurgi. Niinpä, Ryle astuu jälleen kuvioihin ja ilmoittaa, että haluaa yhä edelleen naida Lilyä.

"Koputitko sinä todella kahteenkymmeneenyhdeksään oveen vain kertoaksesi, että ajatus minusta tekee elämästäsi silkkaa helvettiä ja että minun pitäisi harrastaa seksiä sinun kanssasi, jotta sinun ei tarvitsisi enää koskaan ajatella minua? Lasketko sinä leikkiä?"(s. 85)

Kuinkas sitten käy, kun Lily huomaa ajattelevansa Ryleä yhä enemmän ja enemmän, muttei suostu satunnaiseen seksiin tämän kanssa. Ryle hokee mantraansa siitä, ettei usko parisuhteisiin, ja lopulta rukoilee, että saa harrastaa seksiä edes kerran Lilyn kanssa. Hän ei nimittäin ole pystynyt enää keskittymään mihinkään muuhun kuin Lilyn ajattelemiseen. Yhteisen nukutun yön - aivan, nukutun - jälkeen Rylen on kuitenkin alettava pyörtämään päätöksensä, sillä hän ei saa tarpeekseen tuosta punatukkaisesta naisesta. Allysa on ensin häkeltynyt, mutta sitten mielissään, kun veli on viimeinkin löytänyt naisen elämäänsä.

Ryleen ei voi olla rakastumatta, sillä hän on itse täydellisyys: yhtä aikaa hellä mutta myös melko ronski sille päälle sattuessaan. Hän menestyy hyvin neurokirurgina, on intohimoinen työssään mutta palvoo Lilyä vapaa-aikanaan. Lilyn äidinkin hän jo hurmaa. Juuri kun olen täysin rakastunut Ryleen jo itsekin, matto vedetään jalkojeni alta. Ensimmäinen lyönti tulee kuin vahingossa, ihan puun takaa. Lilyn pettymystä ja surua ja kaikkea sitä epätoivoa on kuvattu niin koskettavasti tuon tapahtuman jälkeen, että tunnen sen itsekin nahoissani. Ryle on surullinen ja ahdistunut itsekin teostaan, ja Lily antaa tälle anteeksi. 

En odottanut tuntevani näin paljon tuskaa hänen tapaamisestaan. (s. 162)

Mutta kun hän ja Ryle sattuvat tuon episodin illalliselle ravintolaan, jonka omistaa hyvin tutunnäköinen mies Lilyn menneisyydestä, välikohtaukselta ei voi välttyä. Atlas näkee Lilyn otsan, Rylen käden ja tajuaa heti. Hän antaa numeronsa Lilylle ja painottaa, että tämä voi aina soittaa tälle, jos tarvitsee apua. Lily on kuitenkin lähes vihainen, sillä eihän hänen ja Rylen tapaus ole lainkaan sama kuin hänen isänsä ja äitinsä tapaus. Tämä oli vain yksi kerta, ja sekin vahinko. Ryle ei voisi rakastaa Lilyä vähempää.

Minun pitäisi vihata häntä. Minun pitäisi olla se nainen, joka äitini ei koskaan ollut tarpeeksi vahva olemaan. (s. 280)

Se päättyy meihin menee syvälle tunteisiin, ja se on minulle juuri tärkein ominaisuus kirjassa. Muita kirjallisia seikkoja en syynää välttämättä kovin tarkasti, ellei tyylissä tai tekstissä jokin haittaa suuresti lukemistani. Hoover paljastaa kirjan lopussa, että hän nimenomaan halusi saada lukijan rakastumaan Ryleen yhtä syvästi kuin hän itse ja Lily rakastuivat. 

Kirjassa tuodaan esille se puoli, mitä parisuhdeväkivaltaa kokematon ei yleensä voi ymmärtää: miten juuri se ihminen, jota eniten rakastaa, tekee hetkittäin hirveitä tekoja. Miten hankalaa on jättää ihminen, jota rakastaa eniten, ahdinkonsa keskelle. Kirjan alussa Ryle toteaa Lilylle, ettei kukaan ihminen ole paha, vaan on vain pahoja tekoja. Vaikka ihmisten tekemiä pahuuksia ei pidä hyväksyä, niitä tehneitä ihmistä voi jollain tasolla ymmärtää. Rylestä ei ole tehty mitään hirviötä, joka olisi jatkuvasti manipuloiva tai muuten epämiellyttävä ihminen. Traumansa takia hänellä vain mustuu mieli, jolloin hän menettää kontrollin. Lily haluaisi ymmärtää ja rakastaa Ryleä, mutta tietää, ettei hän voi enää koskaan luottaa tähän. Hänen on katkaistava kierre tähän.

Ihmiset tekevät virheitä. Eivät ihmistä määritä ne virheet, joita hän tekee. Ihmisen määrittää se, kuinka hän käsittelee niitä ja oppii niistä sen sijaan, että käyttäisi niitä tekosyinä. (s. 223)

Inhoan yli kaiken mustavalkoista ajattelua ja sellaista kauhistelua, että miten-ihminen-voi-olla-niin-julma ja miten-se-ei-jo-jätä-sitä ja kerrasta-poikki-vaan. Kukaan ei koskaan voi tietää, mitä kunkin ihmisen taustalla on ja mitä kyseisen ihmisen päässä liikkuu. Ketään ei voi suoraan tuomita hyväksi tai pahaksi, sillä yllättävän moni kykenee ääriolosuhteissa pahoihin tekoihin. Joku voi kavahtaa tässä kirjassa sitä, miten väkivaltaa tekevästä miehestä on tehty niin rakastettava ja hänelle suodaan hiukan ymmärrystä avaamalla hänen menneisyyttään. Tämä on taas yksi lukemisen ja fiktiivisten tarinoiden parhaita puolia - opimme ymmärtämään ihmisiä. Meidän ei kuitenkaan tarvitse hyväksyä kaikkea.

Toivottavasti teosparin seuraava osa It starts with us suomennettaisiin pian. Siinä tuodaan mukaan Atlasin näkökulmaa. Voi olla, että malttamattomana luen sen enkuksi.

Korostan vielä tähän loppuun, että kirja ei ole YA-kirja. Suosittelen sitä new adult -ikäisille eli 16-vuotiaista ylöspäin. 

Arvosanaksi annan täydet 5

Kiitos kustantajalle arvostelukappaleesta.

Se päättyy meihin muualla:

Tarinannuppuja

HS (maksumuurin takana)

Anun ihmeelliset matkat

Virve Fredman - Ostolakossa - Blogi minimalismista, kosmetiikasta ja onnellisesta elämästä.

Tyttö ja liian suuri kasa kirjoja

Samantyylistä tai -aiheista luettavaa:

Holly Bourne: Syitä itkeä julkisesti

Ali Hazelwood: The Love Hypothesis