Perhoshuuto: Annika Perkiö

 Perhoshuuto: Annika Perkiö. Haamu 2026

Kansi: Broci

"Tytti on eksyksissä. Poikaystävä Joonas ja Joonasta palvovat Tytin vanhemmat sanelevat suuntia, joihin Tytti ei haluaisi kulkea. Vain metsässä hän on kotonaan.

Kevään viimeisenä päivänä Tytti löytää kahdeksankulmaisen kiven, joka on koristeltu muinaisin koukeroin. Hän nappaa esineen mukaansa tietämättä, että se mullistaa hänen elämänsä.

Kesän ensimmäisenä päivänä Tytti kohtaa suippokorvaisen Ruun, vastarannalta uivan olennon, joka myös on harhaillut kauas omiensa parista. Kesä on pelastettu! Mutta kahdeksankulmainen kivi raksuttaa Tytin patjan alla. Valolla on varjonsa, ja ne ovat synkkiä.

Annika Perkiön esikoisteos Herra Wolterin karnevaali lumosi hirviöteemallaan. Perhoshuuto vie lukijan menninkäisten maailmaan." (Haamu)

Oma arvio:

*** Kustantajalta saatu arvostelukappale ***

Oijoi, rakastuin viime vuonna Annika Perkiön esikoisteokseen Herra Wolterin karnevaali, joten tietysti odottelin intopiukeana tätä hänen seuraavaa teostaan Perhoshuuto. Mikä ihana kansi tässä onkaan, kiitos taitavan Brocin! 

Lukiolaisen Tytin elämä tuntuu olevan valmiiksi suunniteltu muiden kuin hänen itsensä toimesta: enkelinkiharainen Joonas on oikea unelmavävy, jonka Tytin vanhemmat ovat ottaneet lähes omakseen. Joonas olettaa tytin nauttivan heidän yhteisistä harrastuksistaan, kuten Joonaksen lempilajista frisbeekiekosta. Etsiessään pusikkoon lentänyttä kiekkoa Tytti löytää metsästä oudon esineen: se näyttää ihan muinaiselta amuletilta. Hän aikoo pitää tuon esineen omana salaisuutenaan.

Kaikki lähtee liikkeelle unohtuneesta suojauksesta ja jälkiehkäisypilleristä, jonka Tytti päättää napata metsälammen rannalla. Yhtäkkiä lammen yli ui mitä uskomattomin olento: leiskuvapunatukkainen, suippokorvainen menninkäistyttö, joka tulee juttusille ja ihmettelemään Tytin tekosia. Onhan Tytti tiennyt lähinnä Lapissa asuvista menninkäisistä, jotka elävät siellä omissa yhteisöissään. Mitä ihmettä tuo menninkäistyttö, joka kertoo nimekseen Ruutana eli Ruu, tekee Keski-Suomessa? Ruu esittelee oman leirinsä metsän keskellä. Se on hyvin vaatimaton, mutta Tytti on hyvin vaikuttunut - niin Ruusta kuin tämän leiristä.

Tytti alkaa viettää aikaa yhä enemmän metsässä Ruun kanssa. Hän vie Ruulle ruokaa ja juttelee tämän kanssa itselleen itsestäänselvistä asioista, joita taas Ruu ihmettelee. Ihmiset ovat hänen mielestään hyvin kummallisia. Joonas alkaa epäillä, että Tytillä on joku toinen mies, joten Tytti kertoo löytäneensä uuden ystävän - joka ei ole mies. Joonas on helpottunut, sillä hänen ajattelunsa on Tytin mielestä hyvin mustavalkoista. Tytti on pitkään käynyt sisäistä kamppailua identiteettinsä kanssa ja kohtaaminen Ruun kanssa on vahvistanut hänen ajatuksiaan omista mieltymyksistään.

Tytti - sekä melkein ihminen että melkein menninkäinen. Ehkä tänä kesänä hieman lähempänä menninkäistä kuin ihmistä. (s. 86)

Tytin vanhemmat yrittävät puuttua hänen käytökseensä, sillä eiväthän he voi sallia sitä, että tämä loukkaisi heidän lempivävyään. Pöyristyttävää, miten Tytti käyttäytyy! Tytti ei ole koskaan tuntenut oloaan niin turvalliseksi kotonaan, että voisi ottaa puheeksi pohdintansa omasta seksuaalisesta suuntautumisestaan. Kaikki on hänen kohdallaan ennalta määritetty.

Miten ottaa menninkäisen kanssa puheeksi, että ihmistä ei saa viiltää naamaan? (s. 41)

Tytin ja Ruun välillä on lämmin ystävyys, jossa Ruu on villimpi ja lapsenomaisempi,  suoraviivaisempi puolisko. Tytti huomaa myös Ruusta toisen, epämiellyttävämmän puolen, joka saa menninkäisen joko vetäytymään kuoreensa tai käyttäytymään arvaamattomasti. Miksi ylipäänsä Ruu on lähtenyt vaeltamaan perheensä luota ja miksi hän reagoi niin voimakkaasti ahdistaviin tilanteisiin? Mitä salaisuutta hän kantaa sisällään?

Tuijotan Ruun väsyneitä silmiä ja tajuan, että olennon pään sisään on mahdotonta päästä. Miten joku voi tuntua siltä, että hän antaa minulle samaan aikaan kaiken eikä yhtään mitään? (s. 61-62)

Tytin ja Ruun ystävyys- ja rakkaustarina on yhtä lailla kaunis, mutta myös surullinen kuvaus siitä, miten erilaiset painolastit vaikuttavat niin ihmisten kuin menninkäistenkin käyttäytymiseen erilaisissa tilanteissa. Tunnetaidot ovat siis vahvassa roolissa heidän tarinassaan. Erityisesti pidän siitä, miten Joonaksesta ei tehdä tarinan pahista, vaikka Tytti onkin välillä hyvin kypsä tätä kohtaan. Oli nautinnollista lukea, miten pettymyksestään huolimatta Joonas on hyvä, välittävä ihminen Tytin elämässä. Miten heidän välinsä jopa hiukan syvenevät sen jälkeen, kun he eivät ole enää seurusteleva pari. Kaikki ulkoapäin asetetut paineet on pois.

Tytin vanhemmat ovat asenteeltaan hyvin konservatiivisen oloisia eivätkä osaa ajatella tyttärestään muuta kuin omien odotustensa mukaista. Heille on kova pala kuulla tytön rakastuneen sekä samaa sukupuolta olevaan, että vieläpä menninkäiseen. Tytti yrittää olla välittämättä vanhempiensa mielipiteestä, mutta kyllähän se satuttaa, etteivät he edes soita hänen peräänsä.

Perhoshuuto ei tehnyt minuun tunnetasolla ihan niin suurta vaikutusta kuin Herra Wolterin karnevaali, mutta tarjosi toki oikein mukavan lukukokemuksen. Menninkäistyttö Ruu on hyvin sympaattinen lapsenomaisen suoraviivaisine kysymyksineen ja toteamuksineen ja nautin kovasti Ruun ja Tytin lyhyistä juttelutuokioista. Perkiön kauniisti soljuvaa tekstiä on ilo lukea ja hän käsittelee toisinkoisessaan tärkeitä teemoja, kuten identiteettiä, hyväksytyksi tulemista, vaikeiden tunteiden käsittely ja erilaisuuden hyväksymistä. Minusta tässä on myös aika paljon samantyylistä yhteiskunnallisen eriarvoisuuden ja erilaisuuden käsittelyä kuin alkuvuodesta ilmestyneessä Elina Vahvaselän teoksessa Kolmesti viety sielu. 

Annan tälle arvosanaksi 4-

Kiitos arvostelukappaleesta!

Muualla:

Kirjahullun päiväkirja

Siniset helmet

Samantyylistä:

Herra Wolterin karnevaali: Annika Perkiö

Yöjuoksu: Hildur Knútsdóttir

Yöjuoksu: Hildur Knútsdóttir. Suomentanut Eeva-Kaisa Suhonen. Haamu 2026

Islanninkielinen alkuteos (2021): Myrkrið milli stjarnanna. Kansi: Karoliina Norontaus & Peungnoi / Shutterstock

"Iðunn on nuori ja vapaa. Hyvä asunto, hyvä työpaikka. On sekoilua, seksiä ja noloja eksiä, muttei liiaksi asti. Elämä on raiteillaan. Sen pitäisi hymyillä.

Mutta joka aamu Iðunn herää lopen uupuneena. Lääkärikäynneiltä ei apua löydy. Veriarvot ovat kunnossa. Lähipiiriltä satelee neuvoja, mutta niistä ei ole hyötyä. Aamuisin iholta löytyy outoja ruhjeita. Jalat ovat likaiset. Pimeyskin tuntuu erilaiselta, pimeämmältä kuin koskaan aiemmin.

Mitä öisin tapahtuu? Miksi aktiivisuusrannekkeeseen on ilmestynyt yön aikana 40 000 lisäaskelta?

Palkittu islantilaiskirjailija Hildur Knútsdóttir vie lukijan mustan huumorin ja piinaavan jännityksen kautta Reykjavíkin syvimpiin varjoihin. Yöjuoksu on kirjailijan ensimmäinen suomeksi ilmestynyt teos." (Haamu)

Oma arvio:

*** Kustantajalta saatu arvostelukappale ***

Islantilaisen Hildur Knútsdóttirin Yöjuoksu vaikutti minusta heti kuvailunsa perusteella hyvin mielenkiintoiselta korkokenkäkansineen. Oli muutenkin mukava ottaa luettavaksi tähän väliin hiukan lyhyempi teos pitkien fantasiakirjojen jälkeen.

Iðunn on huolissaan terveydestään ja on siksi hakeutunut lääkärin vastaanotolle. Aamuisin hän ei meinaa päästä sängystään ylös, koska on ihan uupunut yön jäljiltä. Hänen kehostaan on myös löytynyt outoja ruhjeita, joita ei ole ollut vielä nukkumaan mennessä. Voisiko hänellä olla jokin puutos? Tai joku kamala sairaus, esimerkiksi ALS tai leukemia? Verikokeista ei kuitenkaan löydy mitään poikkeavaa. Iðunn ostaa itselleen älykellon voidakseen seurata omaa nukkumistaan. Se tosin taitaa olla epäkunnossa, sillä se näyttää aamuisin uskomattomia askellukemia.

Se tässä on pahinta. Epävarmuus. Pelko, että ehkä tämä ei olekaan mitään. Ehkä kaikki on vain pääni sisällä. (s. 84)

Iðunnin väsymys vain jatkuu ja aamulla ruhjeet ovat yhä pahempia, samoin askelmittarin lukemat. Käveleekö hän unissaan? Minne hän oikein menee? Miksi kujan kissat ovat alkaneet käyttäytyä oudosti hänet nähdessään?

Zoomaan kasvoihini. Ne ovat varjojen peitossa, mutta näen silti silmäni.
Ne ovat auki. Ne näyttävät valppailta. (s. 62)

Iðunn on menettänyt pari vuotta vanhemman isosiskonsa teini-ikäisenä, ja törmää nyt baarissa Már-nimiseen mieheen, joka on lukiossa seurustellut siskon kanssa. Hän häkeltyy siitä, miten samannäköinen Iðunn on. Suhteen kehittyessä Iðunn joutuu taas uuden tilanteen eteen, kun hänen on keksittävä selityksiä Márille, miksei voi nukkua tämän luona. Mitä jos hän tekee jotain miehelle unissaan? Hän on saanut selville, mihin hän vaeltaa aina öisin nukkuessaan, ja alkaa tutkia asiaa. Hän ei voi mitenkään valmistautua siihen, mitä on edessä.

"Jos menen osastolle, voinko pyytää, että he laittaisivat minut pakkopaitaan." (s. 90)

Yöjuoksu oli oikein näpsäkkälukuinen kauhun, jännityksen ja mustan huumorin sekoitus. Tarina piti otteessaan hyvin, sillä paloin halusta tietää, mitä ihmettä Iðunn puuhaili öisin. Totuus oli aika karmea, ja voisin periaatteessa laittaa tähän sisältövaroituksen, jos se ei paljastaisi liikaa kirjan loppua. Kaikki eivät ole oikein pitäneet siitä, mitä olen esim. Goodreadsissa arvioita lukenut. Minusta lopun paljastukset toivat toivottua karmeutta loppuun, vaikka eihän ne kivaa luettavaa olleetkaan. Kirjan synkkää teemaa sävyttää päähenkilön huumori

Annan tälle arvosanaksi 4+

Kiitos arvostelukappaleesta!

Muualla:

Kirjahullun päiväkirja

Kirjan vuoksi

Lightlark-sarja: Alex Aster

Lightlark - Valonkiuru: Alex Aster. Suomentanut Aila Herronen. WSOY 2026 (Lightlark #1)

Englanninkielinen alkuteos (2022): Lightlark. Kansi: Natalie C. Sousa (kuvat), Amulet Books, Chelsea Hunter ja Deena Fleming (suunnittelu)

"Palkitun kirjailijan ja somemaailman supertähden vangitseva YA-romantasia.

”Lightlark on kuohuva, nopeatempoinen fantasia, jonka kauniisti kuvattu maailma kihisee juonittelua, romantiikkaa ja jännitettä.” – New York Times #1 bestsellerkirjailija Sabaa Tahir

Vuosisadan välein Lightlarkin saari ilmaantuu näkyville hengenvaarallisen pelin ajaksi. Kuuden valtakunnan hallitsijat kohtaavat ja taistelevat murtaakseen kirouksensa ja voittaakseen ylivertaisen vallan. Jokaisella on jotain piiloteltavaa, jokainen kirous on ainutkertaisen paha. Jotta kiroukset murtuvat ja hallitsijat pystyvät pelastamaan valtakuntansa, yhden heistä on kuoltava.

Selviytyäkseen Isla Crownin täytyy valehdella, huijata ja pettää – vaikka panoksena olisi rakkaus." (WSOY)

Oma arvio:

*** Kustantajalta saatu arvostelukappale ***

Hyvin suurella uteliaisuudella odottelin tätä Alex Asterin Lightlark-fantasiasarjan aloitusta. Vertaukset Nälkäpeliin alkoivat hiukan arveluttaa minua, sillä aiemmin viime syksynä luin Lauren Robertsin Powerlessin, jossa oli aika paljon otettu vaikutteita kyseisestä hittidystopiasta. Olisiko Valonkiuru hiukan omaperäisempi? Pointsit annan tietysti heti alkuun aivan uskomattoman kauniille kannelle ja kirjan ruusuaiheisille syrjäväreille. Ihanaa, tämä on nyt mun eka syrjävärjätty kirja ja saa ehdottomasti kunniapaikan kirjahyllyssäni.

Toisin kuin Nälkäpelissä, Lighlarkin maailma on puhtaasti fantasiamaailma. Kirjan päähenkilö, Isla Crown on nuori luontoa hallitsevien villiläisten hallitsija. Hänen huoltajansa Poppy ja Terra ovat valmentaneet häntä pienestä pitäen taistelemaan paremmin kuin muut, selviytymään ja kestämään kipua ja huonoja olosuhteita. Hän on nimittäin syntynyt ilman kykyä, ja tämä asia on salattava kaikilta. Niinpä Isla on elänyt hyvin suojeltua ja suojattua elämää, ja tuntee olevansa kuin häkkilintu. 

Nyt on kuitenkin alkamassa suuri eri kansojen hallitsijoiden välinen kisa nimeltä satapäiväiset, joka pidetään Valonkiurun saarella. Se ilmaantuu näkyville vain kisan ajaksi, ja sitä ympäröivät kaikkien eri hallitsijoiden omat saaret: tähteläisten, kuulaisten (jotka luin jostais syytä monta kertaa kuubalaisiksi), taivaslaisten, villiläisten ja aurinkolaisten. Kisaa johtaisi Valonkiurun hallitsija, kuningas Oro, joka pystyy käyttämään kaikkien neljän eri kansan voimia. Isla tulee olemaan hyvin haavoittuvainen muiden kyvykkäiden hallitsijoiden joukossa, mutta hänellä on Poppyn ja Terran valmistelema suunnitelma takataskussaan: hänen on vieteltävä kuningas ja saatava tämän kaikki neljä voimaa käyttöönsä.

Satapäiväisten ideana on murtaa kansoja kohdannut kirous, eli yhden hallitsijoista on sitä varten kuoltava. Islalla on myös liittolainen, josta muut eivät tiedä, sillä hän on tutustunut tähteläisten hallitsijaan Celesteen. Hänellä on nimittäin käytössään tähteläisten reliikkisauva, jolla hän pystyy porttaamaan itsensä minne haluaa. Tämä esine ja ystävyys Celesten kanssa ovat hänen valttikorttejaan kisassa. Celestellä on suunnitelmana löytää jostakin saarien kirjastoista Kahleenmurtaja-nimisen esineen, jolla Isla pystyisi murtamaan kirouksen kuin kirouksen. Tämä olisi toivottavaa löytää jo ennen kykyjenesittelytilaisuutta, mutta viimeistään ennen kisan puolivälin, viidettäkymmenettä päivää, jolloin olisi lupa alkaa tappaa toisia kilpailijoita. Ainoa, jota ei saisi tappaa, olisi oma pari, jonka kuningas myöhemmin määräisi jokaiselle.

"Minäkään en tiedä, kummasta nautin enemmän.Siitä, kun kuvittelen mielessäni miekkani sinun kurkullasi...vai siitä, kun kuvittelen, miltä sinun sydämesi näyttäisi minun lautasellani." (s. 82)

Samalla kun Isla yrittää etsiä Celesten kanssa Kahleenmurtajaa, hän joutuu hyvin hämmentäviin tilanteisiin Grim-nimisen varjolaisen kanssa. Pelätyt varjolaiset eivät ole ennen olleet mukana kisassa, eikä Isla tiedä, miksi tuo jättimäinen tummanpuhuva mies tuntuu ensi kohtaamisesta alkaen tutulta. Jokin tuossa pelottavassa miehessä kiehtoo. Grim nimittää Islaa leikkisästi Sydämensyöjäksi, sillä villiläisten tiedetään nauttivan ateriakseen sydämiä. Isla on joutunut keksimään tekosyitä, jottei hänen tarvitsisi syödä ällöttävää sydäntä muiden nähden. 

Toinen hämmentävä tyyppi on palatsissa asuva kuningas Oro, joka ei voi kirouksen vuoksi poistua linnasta päivänvalon aikaan. Tätä vaivaa myös jokin kuolettava outo sairaus, joka värjää hänen käsivarttaan pikku hiljaa mustaksi. Kuningas pelastaa heti kirjan alussa Islan tämän pudotessa parvekkeelta, ja näiden kahden välille syntyy outo viha-kumppanuussuhde. Kuningas määrää myöhemmin Islan parikseen, sillä hän haluaa tämän mukaan etsimään erästä hyvin tärkeää asiaa saarelta.

Islan huuto oli alkukantainen. Selkään työntyi kerralla kymmeniä väkäsiä terävinä kuin tikarit. Piikit pistelivät käsivarsia.

Isla oli opetettu kestämään kipua hyvin, mutta tätä hän ei ollut harjoitellut. Eikä osannut odottaa. (s. 213)

Kirjan maailmaa on yritetty selittää parhaan mukaan, mutta välillä minulla on hiukan pää pyörällä kaikkien näiden eri kansojen ja heidän kykyjen, taikaesineiden ja kaikkia kansoja vallinnen kirouksen suhteen. Jonkinlainen selittävä luettelo ja kartta olisi ollut mukava kirjan alkuun. Romantiikkaa ripotellaan alkuun aika vähäisesti ja hyvin kiltisti, mutta lopussa alkaa hiukan kyteä enemmän. YA-tasolla kuitenkin pysytään hyvinkin, vaikka pientä chilisyyttä loppuun on ripoteltu. Kolmiodraama-asetelmaa en jotenkin osannut ajatella ollenkaan, joten tietyt käänteet tulivat minulle aika puskista. Kieroilua ja juonittelua henkilöhahmojen välillä on tietysti, ehkä jopa hiukan överiksi asti. Islalle selviää aika monta petturia lähipiiristään. Loppuratkaisu on tosiaan aika yllättävä eikä minulle se mieluisin. Aavistelen kuitenkin, että tilanteet vielä kääntyvät suuntaan jos toiseenkin seuraavissa osissa.

Isla muisti Grimin sanat.

Minä olen hirviö.

Tuota hirviötä Isla vähän pelkäsikin.

Mutta ei Grimiä. Vaikka takaraivossa jyskytti epäilys, että kannattaisi pelätä. (s. 244)

Minulla oli tämän lukemisen jälkeen hyvin ristiriitaiset ajatukset. Jotenkin tykkäsin ihan hirveästi kirjan ideasta, mutta monet toteutukset siinä tuntuivat aika tönköiltä. Vierailut eri kansojen erilaisilla saarilla olivat kiehtovia, mutta niitä olisi voitu kuvailla vielä yksityiskohtaisemmin. Erilaiset otukset olivat hiukan päälleliimattuja, niinkuin aave, joka lainasi Islan vartaloa muutaman minuutin ajan maksuksi tiedoistaan. En myöskään jotenkin päässyt sisälle Islan ja Oron väliseen yhteyteen, sillä kuningas jäi jotenkin kauhean etäiseksi hahmoksi. Suosikkihenkilökseni muodostui ehdottomasti pahis, varjolainen Grimshan. Häntä lisää seuraavissa osissa, kiitos!

Onhan tässä tosi mieleenpainuva maailma, joten viihdyn varmasti seuraavienkin osien parissa ihan kohtuullisesti. Seuraava suomennettu osa Nightbane - Kirotut yöt ilmestyy jo tänä syksynä!

Annan tälle arvosanaksi 4-

Kiitos arvostelukappaleesta!

Muualla:

POC-lukupiiri

Samantyylistä:

Lauren Roberts: Powerless-trilogia

Suzanne Collins: Nälkäpeli-sarja

Holly Black: Keijuvalta-kirjapari

Holly Black: Ilman väki -trilogia

Jennifer L. Armentrout: Veri ja tuhka -sarja (aikuisten romantasiaa)

Päivitys Nevermoor-sarjaan

 Luin Jessica Townsendin Nevermoor-sarjan neljännen osan Hopeasyntyinen - Morriganin arvoitus. Tästä linkistä pääset lukemaan arvioni tästä ja aiemmista osista.

Kolmesti viety sielu: Elina Vahvaselkä

 Kolmesti viety sielu: Elina Vahvaselkä. Tammi 2026

Kansi: Laura Lyytinen

"Oletko valmis katsomaan sielutonta silmiin?

Säe- ja proosakerrontaa yhdistävä taidokas nuortenromaani vallankäytöstä ja rajat ylittävästä ystävyydestä.

Sam on hyväosainen nuori maailmassa, joka jakautuu valosieluisiin, toisluokkaisiin ja demoneihin. Valosieluisiin kuuluvalla Samilla on salaisuus: hänen parhaat ystävänsä ovat toisluokkaisia, joiden seuraa hänen tulisi kaikin keinoin karttaa. Ella puolestaan on yhteiskunnan alinta luokkaa ‒ demoni, jolla on valta repiä ihmisen sielu irti. Kun Samin ja Ellan maailmat risteävät, ei paluuta ole. Ystävyys ja rakkaus ovat voimakkaita valontuojia, mutta riittävätkö nekään kaiken vihan keskellä?

Urbaania fantasiaa edustava romaani sijoittuu vaihtoehtoiseen mutta tunnistettavaan tulevaisuuden Suomeen, jossa yhteiskunta on rajusti jakautunut. Kirjan teemoja ovat segregaatio ja yhteiskunnallinen epätasa-arvo, mutta tarinassa käsitellään myös uskontoa ja uskomuksia, ihmisoikeuksien rajoja ja yhteiskuntarakenteiden haurautta." (Tammi)

Oma arvio:

*** Kustantajalta saatu arvostelukappale ***

Ilahdun aina, kun saan käsiini uuden  kotimaisen nuorten spefikirjan ennestään tuntemattomalta kirjailijalta. Tunne on sama, kun tutustuu uuteen ihmiseen. Tulemmekohan toimeen, kohtaavatko kemiat? Ajattelemmeko asioista samalla tavalla, vai syntyykö keskustelua eriäväisyyksistä? Haluammeko tavata ensikohtaamisen jälkeen vielä uudelleen, vai jääkö tämä yhteen kertaan? Tartun utelaisuudesta kihisten Elina Vahvaselän uutuusromaaniin, jonka luvataan olevan urbaania fantasiaa, jossa yhteiskunta on vahvassa keskiössä. Olisiko tämä kenties jopa vähän dystopiamaista?

Samuel eli Sam, 17,  on jälleen vaikeuksissa. Hän on suututtanut opettajansa laukoessaan mielipiteitään demoneista, joita kaikki valosieluiset tuntuvat vihaavan ja pelkäävän. Sam kuuluu tietysti itsekin valosieluisiin, joka on kirjan maailmassa vallitsevan valtauskonnon ympärille kehittynyt yhteiskuntaluokka. Kaikki valosieluiset lapset ja nuoret käyvät ahjoksi nimettyä koulua, jossa uskonnolla on hyvin iso sija opetuksessa. Samin äiti on kirkollishallituksen varapuheenjohtaja ja taatusti tuohtunut taas siitä, kun hänen poikansa aiheuttaa hämminkiä ahjossa. Vuotta nuorempi pikkusisko Selma hännystelee äitiä mielipiteillään ja saattaa Samin entistä huonompaan valoon. Ensihoitajana työskentelevä isä ei ole niin henkeen ja vereen samoilla linjoilla äidin kanssa, ja muun muassa siitä johtuen he ovatkin eronneet jonkin aikaa sitten.

"Ei ole olemassa mitään omaa ajattelua. On olemassa laki ja sitten se, mikä on lain ulkopuolella." (s. 250)

Sitäpä kukaan ei tiedä, että Sam hengaa vapaa-ajallaan ahjolaisen Otto-ystävänsä kanssa toisluokkaisten Muhiksen ja Zackin seurassa. He pelaavat yhdessä roolipelejä homeisessa piilopaikassaan sen ajan, kun Samin pitäisi olla kitaratunneillaan. Vaikka pojat ovat ystävystyneet ja viihtyvät porukassa, eri yhteiskuntaluokat aiheuttaa välillä pientä kaiherrusta heidän välillään, varsinkin nyt, kun suunnitellaan toisluokkaisten ja demonien oikeuksien kaventamista entisestään.

Kukaan ei lapsena usko muuntuvansa

niin kuin ei usko kuolevansa

siinä on jotain tavoittamatonta

kunnes se osuu liian liki

sipaisee ihoa, muistuttaa siitä

miten hennoilla säikeillä

me kompuroimme (s. 58)

Mitä ovat nämä pelätyt demonit? Ne ovat valosieluisten termien mukaan sieluttomia, jotka asuvat toisluokkaisten tavoin kaupungin huonoimmalla alueella Suoliedossa ja imevät hyväuskoisten ihmisten sieluja. Yksi heistä on nuori Ella, jonka säemuotoiset näkökulmat vuorottelevat Samin näkökulmien välissä. Ella asuu arvaamattoman ja omistushaluisen Lemin kanssa, mutta hän ei rakasta tätä sillä tavalla, kuin Lem ehkä toivoisi. Hän on aikoinaan pelastanut demoniksi muuntuneen ja alueelle vanhempiensa hylkäämän tytön hoiviinsa ja suojelee tätä nyt hampaat irvessä. 

Kun Ella tulee pelastaneeksi Samin kaupungilla - tämä meinaa jäädä auton alle - Sam haluaa käydä tapaamassa pelastavaa enkeliä - tai siis demonia. Samilla on trauma kohtaamisista demonien kanssa: hänen ollessa pieni demoni tunkeutui heidän autoonsa ja imi häneltä yhden sielun. Kun kaikki kolme sielua on viety, muuttuu demoniksi. Samilla on siis enää kaksi sielua jäljellä. Silti hän ei pelkää tavata Ellaa, mutta Lemin reaktio ei ole kovinkaan hyvä vieraaseen.

Samin mielipiteet alkavat vahvistua entisestään: hän ei ole samaa mieltä äitinsä ja muiden valosieluisten kanssa siitä, että demonit eivät ansaitse ihmisoikeuksia. Hän ei hyväksy sitä, että toisluokkaisten liikkumista rajoitetaan Mierton kaupungissa. Hän ei ymmärrä, miksi äidin mielestä sympatisoijat eli demoneihin myötätunnolla suhtautuvat ihmiset ovat pahinta mitä voi olla. Tutustuminen Ellaan ja ystävyys Zackin ja Muhiksen kanssa ovat avartaneet Samin kokemusta toiseudesta. Hän on tuntenut myös viime aikoina hyvin jännittäviä tuntemuksia Zackin läheisyydessä. Voisiko heistä tulla jotain?

Mutta emme me kuihdu pois

vaikka he sulkevat silmänsä

emme lakkaa olemasta vaikka

he rakentavat taas uudet aidat (s. 135)

Ella on kokenut koko elämänsä hylätyksi tulemisen tunteita, sillä hänen isäpuolensa vain nakkasi hänet Suoliedon kupeeseen demoniksi muuntumisen jälkeen. Hän tukeutuu Lemiin, vaikka tämä ei aina kohtele Ellaa terveellä tavalla. Homeinen, kostea ja kylmä kerrostaloasunto on se, johon on tyytyminen. Ella olisi halunnut opiskella lääketiedettä ennen muuntumistaan, mutta enää se ei ole mahdollista. Hän kuitenkin yhä lukee alan opuksia omalla ajallaan. 

Kolmesti viety sielu ei ole mikään iloinen kirja. Kirjaa sävyttää koko ajan tumma, raskas ja surullinen tunnelma. Demoniksi muuttuminen on jotain lopullista, jonka jälkeen ihmisarvoa ei enää ole. Hurmoksellinen, kristinuskon kaltainen uskonto on vallannut alaa kaikessa valosieluisten kansoittamassa yhteiskunnassa. Murrosta on kuitenkin tapahtumassa, sillä sympatisoijat nostavat ääntään kuuluville. Valosieluiset ovat menneet liian pitkälle rajoituksissaan ja demonien pelossaan. 

"Ollaanko me oikeasti ainoita, joista tässä on jotain outoa?" kysyin. "Onko kaikki muut sekaisin vai ollaanko me sekaisin?" (s. 204)

Jännä, että tämä kirja on kaikkialla mainostettu urbaanina fantasiana, sillä minä luin tätä koko ajan dystopiana. Molemmat genret toki sopivat tähän, mutta onhan tässä toki urbaanin fantasian ainekset vahvasti isossa roolissa, mutta niin myös ei-toivottu tulevaisuuden yhteiskunnan tilakin. Voisinpa siis tituleerata tätä urbaaniksi fantasiaksi dystopisella twistillä.

Pidin kovasti kirjan henkilöhahmoista, etenkin Samista, Ellasta ja Samin isästä, joka edustaa vapaamielisempää valosieluista. Samin ja Zackin välin jännite on kivasti kuvattu, eikä silti pääse liikaa valokeilaan muiden tapahtumien ohella. Kirjan maailmaa ei ole liikaa selitetty, mutta sen pystyy mielessään kuvittelemaan. Etenkin Suoliedon ränsistyneet asumukset pystyin näkemään silmieni edessä. Mielenkiintoinen ratkaisu oli keventää kerrontaa Ellan säemuotoisilla näkökulmilla. Lopussa myös Sam saa yhden säemuotoisen vuoronsa. Kirja herättää paljonkin ajatuksia nykymaailman yhteiskunnasta ja uskonnoista. Välillä se tosin teki lukukokemuksesta raskaan, kun rupesin miettimään, mitä yhteyksiä tällä ja tällä voisi olla nykymaailman tilanteeseen.

Suosittelisin tätä 16+ ikäisille, ajattelevaisille nuorille.

Annan tälle arvosanaksi 4

Kiitos arvostelukappaleesta!

Muualla:

Kiiltomato

Siniset helmet

Samantyylistä:

Ei minun maailmassani: Terhi Raikas

Petovala: Heidi Nummi

P.I.-trilogia: Siri Kolu

Päivitys Royaumen aikakirjat -trilogiaan

Luin Magdalena Hain Royaumen aikakirjat -trilogian päätösosan Kuunkehä. Klikkaamalla tästä pääset lukemaan arvioni tästä ja trilogian aiemmista osista.

Päivitys Emily Wilde -trilogiaan

Luin Heather Fawcettin Emily Wilde -trilogian toisen osan Emily Wilden kätkettyjen maiden atlas. Klikkaamalla tästä pääset lukemaan ajatukseni niin tästä kuin sarjan aiemmasta osasta.

Kuuden karaatin huijaus: Karen M. McManus

Kuuden karaatin huijaus: Karen M. McManus. Suomentanut Inka Parpola. WSOY 2026

Englanninkielinen alkuteos (2024): Such Charming Liars. Kansi: Melissa Four

"YA-trillerin kuningattaren kahdeksannessa kirjassa äiti ja tytär yrittävät päästä eroon huijarimenneisyydestään. Tarkoitus on tehdä enää yksi keikka – mutta se osoittautuu hengenvaaralliseksi ja henkilökohtaiseksi...

Kat on aina ollut kahdestaan äitinsä Jamien kanssa, lukuun ottamatta äidin 48 tunnin Las Vegas -avioliittoa toisen ammattihuijarin kanssa. Paras muisto siitä oli se, että Katrinalla oli velipuoli Liam kahden vuorokauden ajan.

Kat päätyy mukaan Jamien viimeiselle keikalle. Jamie on osa catering-tiimiä miljardööri Ross Sutherlandin syntymäpäiväjuhlissa, ja heidän on tarkoitus vaihtaa miljoonien timanttikoru jäljennökseen. Perillä on vastassa iso yllätys: Liam ja hänen isänsä, joka seurustelee miljardöörin nuoremman tyttären kanssa.

Kun yksi isäntäväestä kuolee, Liam ja Kat ymmärtävät, että itse asiassa he ovat tappajan tähtäimessä. He voivat luottaa vain toisiinsa - vai voivatko? Molemmat ovat mestarivalehtelijoita ja saaneet oppinsa parhailta." (WSOY)

Oma arvio:

*** Kustantajalta saatu arvostelukappale ***

YA-kirjavuosi alkaa aina poikkeuksetta Karen M. McManusin uusimmalla jännärillä, niin myös tämä vuosi. (Viime keväänä tein tosin poikkeuksen enkä arvioinut blogissani vuoden -25 uutuutta Viittä vaille kuolema, koskapa olin lukenut sen jo aiemmin enkuksi.) Tämä vuosi alkoi taas turvallisesti McManusin uusimman suomennetun jännärin Kuuden karaatin huijaus parissa. Enkä joutunut taaskaan pettymään! Pidän muuten valtavasti tästä numeroteemaisesta ratkaisusta, joka on tehty ainoastaan suomennettujen kirjojen nimiin. Se on nerokas. 

Nyt ollaankin sitten huijauksien ja varkauksien parissa vähän samaan tyyliin kuin Kayvion Lewisin Varkaiden valtias -kirjaparissa. Katin äiti Jamie on nimittäin ammattimainen varas, joka tekee keikkaa Gem-nimiselle iäkkäälle naiselle, joka on ottanut äidin ja tyttären hoiviinsa Katin ollessa neljä. Gemin erikoisuutena on uskomattoman taidokkaat kopiot koruista, jotka vaihdetaan aina aitojen tilalle. Kat onkin tällä kertaa Gemin mukana, kun tämä varastaa koruliikkeestä upean käärmesormuksen. Tästä Jamie kuitenkin suivaantuu, koska hän ei missään nimessä halua sotkea tytärtään tähän puuhaan. Hänellä tulee mitta täyteen ja hän ilmoittaa eroavansa Gemin palveluksesta. Gem ehdottaa Jamielle kuitenkin vielä yhtä keikkaa, sen jälkeen hän ja Kat olisivat vapaat menemään.

"Juuri tämä on meidän ongelmamme. Olet kaiken aikaa hyökkäystilassa! Ei sillä lailla voi elää." (s. 306)

Jamien olisi soluttautuva vaikutusvaltaisen Sutherlandin suvun juhlien henkilökuntaan ja vaihdettava Annalise Sutherlandin kaulakääty kopioon. Homma vaikuttaa helpolta. Kaikki ei mene kuitenkaan suunnitelmien mukaan: Kat, joka kokee olevansa vastuussa äidistään, huijaa itsensä mukaan Ross Sutherlandin tiluksille. Kaiken huipuksi juhliin tulee myös Luke, romanssihuijari, joka sai huijattua nuoren Jamien naimisiin kanssaan Katin ollessa neljä. Tämän jälkeen hän jätti Katin ja oman poikansa Liamin keskenään hotellihuoneeseen, josta nämä karkasivat omille teilleen, ja suivaantunut Jamie otti saman tien eron vastuuttomasta Lukesta. Nyt Luke tulee juhliin Liamin kanssa, koska hänellä on suhde Annalise Sutherlandin kanssa. 

Minut on viime aikoina pitänyt käynnissä puhdas halveksunta, ja ainoa harrastukseni on vuorotellen kusettaa ja vuorotellen matkia isääni. (s. 55)

Liam haluaa uskoa, että huijari-isä olisi nyt ihan oikeasti rakastunut Annaliseen, kuten tämä väittää, mutta on kovin epäileväinen. Hän on jo aiemmin tonkinut isän First Comes Love -sovellusta ja ilmoitellut siellä naisille isän petollisuudesta. Liamin äiti on kuollut, minkä vuoksi hänen on pitänyt muuttaa isänsä luo asumaan. Vielä on kuitenkin tekemistä heidän isä-poika-suhteen rakentamisessa. Liam ilostuu kun tapaakin oman melkein-siskopuolensa Katin. Lisäksi hänelle aiheuttaa erikoisia tuntemuksia Sutherlandien nuorimies Augustus.

Asiat alkavat mennä ihan eri urille kuin suunniteltiin, kun Jamie sairastuu vatsatautiin ja on siis pois pelistä. Koska äiti ja tytär ovat kuin kaksi marjaa, Kat pukeutuu tarjoilijan asuun ja tekeytyy Jamieksi. Hänen pitäisi vielä vielä käydä vaihtamassa feikkikoru aitoon ja homma olisi selvä. Mutta sitten hänestä tuleekin murhan silminnäkijä ja hän sotkee Liamin ja Augustuksen mukaan vaarallisiin kuvioihin. Kuka huijaa ketä? Juoni kieputtelee lukijaa ja tarjoaa viihdyttävää jännitystä. Samalla tutustutaan monenmuotoisiin perhetragedioihin ja onnettomiin rakkaustarinoihin. 

"Onneksi hän ei ampunut renkaitasi tyhjiksi, kun pysäköi viereesi", sanon. "Niin minä olisin tehnyt." 

"Olet virallisesti kaikkien aikojen kiinnostavin ystäväni", Augustus sanoo, ja kaikesta huolimatta se saa minut hymyilemään. (s. 251)

Kirjassa on jonkin verran karkeaa kielenkäyttöä varsinkin loppuosassa, lähinnä v-sanoja ja jopa h**rittelua. Ne eivät kuitenkaan valtaa tilaa kovin suuresti, mutta ajattelin mainita, jos joku miettii, minkä ikäiselle / millaiselle nuorelle tätä haluaa suositella. Itse pidättäytyisin 15+-suosituksessa tämän kanssa, vaikka kustantajan suositus on 12+. Kiroilujen lisäksi tässä on jonkin verran väkivaltaa, myös ihmisen kuolemaan johtavaa, eli ei pelkkää korujen varastelua ole tämä kirja. Myös hyvin rankkoja teemoja sivutaan, kuten vanhemman alkoholismia ja perheväkivaltaa.

Kuuden karaatin huijaus on mitä mainioin jännäri, jossa on vauhtia, vaarallisia tilanteita ja juonittelua. Tykkäsin! Juonittelu ja huijaukset taitaa ollakin nyt tämän päivän juttu nuorten jännäreissä. Romanttisia juonenkäänteitäkin on kirjassa toki kaiken toiminnan ohella mukana, mutta esimerkiksi Katille ei ole tupattu romanssikuvioita ollenkaan mukaan. Pääosassa on siis Augustuksen ja Liamin itsestäänselvästi nokkelasta sanailusta kehkeytyvä sateenkaareva romanssi. Rakkauskuviot ovat olleet McManusin kirjojen vahvuus, joten olisin toki toivonut sitä puolta enemmänkin, mutta toisaalta ihan positiivista, ettei päähenkilötytölle ole keksitty väkisillä poikakaverikuviota mukaan. Kat on oikein säpäkkä ja neuvokas päähenkilö, mutta myös Liam ja Augustus ovat oikein persoonallisia ja hauskoja tyyppejä.

Annan tälle arvosanaksi 4,5

Kiitos arvostelukappaleesta.

Muut Karen M. McManusin kirjat löydät täältä.

Samantyylistä:

Kayvion Lewis: Thieves' Gambit -kirjapari

Jennifer Lynn Barnes: The Inheritance Games -sarja ja Debutantit-sarja

Vaikka henki menisi: Holly Jackson

Vaikka henki menisi: Holly Jackson. Suomentanut Leena Ojalatva. Tammi 2026 

Englanninkielinen alkuteos (2025): Not Quite Dead Yet. Kansi: Erin Shappell ja Scott Biel

"Ennen kuin kuolen, ratkaisen oman murhani.

Kiltin tytön murhaopas -bestsellerin kirjoittajan ensimmäinen aikuisille suunnattu trilleri on piinaavan koukuttava jännitystarina sitkeän naisen eloonjäämiskamppailusta ja yhteisön vaarallisista salaisuuksista. Kuka yritti surmata Jet Masonin?

Seitsemän päivän päästä Jet Mason kuolee. Mistään muusta hän ei ole ikinä ollut yhtä varma – tähän saakka 27-vuotias Jet on ajelehtinut elämässä sinne tänne saamatta siitä otetta. Jetin maailma kuitenkin kääntyy päälaelleen, kun hänen kimppuunsa hyökätään kohtalokkaasti halloweenina ja lääkäri arvioi, että hänellä on vakavan päävamman komplikaatioiden takia vain viikko elinaikaa. Alkaa hengästyttävä kilpajuoksu aikaa vastaan: seitsemän päivän aikana Jet aikoo selvittää, kuka hänet yritti tappaa ja miksi. Joku aivan hänen lähipiirissään kantaa hänelle kuolettavaa kaunaa – kehen siis uskaltaa luottaa?" (Tammi)

Oma arvio:

*** Kustantajalta saatu arvostelukappale ***

Vihdoin ja viimein sain luettua ja arvioitua syyskauden arvostelukappaleet ja pääsin käsiksi tämän vuoden helmiin, joita on jo postilaatikkoon kivasti tupsahdellut. Kovasti odotettu oli tämä Holly Jacksonin uusin jännäri, joka on tällä kertaa ihan oikeesti aikuisten kirja. Aiemmat osat ovat toki olleet nekin kustantajan luettelossa aikuisten käännetyn kaunokirjallisuuden puolella, vaikka YA:ta selkeästi ovatkin. Vaikka henki menisi on nyt kuitenkin tarkoituksella suunnattu aikuislukijoille, ja sen voi jotenkin jo aistia kansikuvastakin, joka on hyvin jännärimäiseen tapaan tummasävyinen ja tekstivoittoinen.

Tuttuun tapaan kirjan päähenkilön nimessä on kolme kirjainta. 27-vuotias Jet, oikealta nimeltään Margaret, on muun perheensä tavoin kotikaupunkinsa Woodstockin Halloweentapahtumassa. Jetin veli Luke on siellä Sophia-vaimonsa ja pienen vauvansa kanssa, Jetin äiti ja isä ovat siellä, myös valitettavasti Jetin ex-poikaystävä JJ on siellä. Onneksi ihana naapurin Billy, poliisin poika, pelastaa Jetin ikävältä tilanteelta, kun exä haluaisi sinnikkäästi juttusille. Jetillä on monenlaisia hankaluuksia elämässään: isän pahentunut munuaissairaus, jonka hän on geeniperintönä "saanut" myös itselleen, huolettaa. Äiti vaatii Jetiltä liikaa, Luke-veli tärkeilee isän rakennusfirman tehtävissä ja havittelee seuraajan paikkaa, Sophie-käly ottaa koko olemuksellaan hermoon (ja hän on sitä paitsi Jetin entinen ystävä.) Niinpä hän lähtee ennen muita takaisin kotiin, taloon, jossa hän yhä asuu olosuhteiden pakosta vanhempiensa kanssa. 

Jet ei tiedä, että asunnossa vaanii joku. Siinä vaiheessa, kun joku kalauttaa häntä jollain painavalla esineellä päähän useita kertoja, kaikki muuttuu. Seuraavan kerran Jet herää sairaalassa itkevät läheiset vuoteensa ympärillä. Rakas ystävä Billy on löytänyt tajuttoman Jetin heidän talostaan ja soittanut apua paikalle. Nyt lääkärillä on erittäin huonoja uutisia: Jetillä on elinaikaa vain noin viikko. Toinen vaihtoehto olisi yrittää vaativaa aivoleikkausta, mutta sen onnistumisprosentti olisi naurettavan pieni. Hän siis käytännössä kuolisi joko nyt tai viikon päästä. Äiti vaatii Jetiä valitsemaan riskin eli leikkauksen, mutta Jet haluaa ennemmin elää vielä viikon. Tämä aiheuttaa eripuraa äidin ja Jetin välille niin paljon, että hän lähtee ovet paukkuen kotoaan ja muuttaa Billyn kämppään.

"Vaihtoehtoni ovat siis, että joko kuolen nyt tai kuolen seitsemän päivän päästä." (s. 41)

Jet nimittäin on päättänyt ratkaista oman murhansa. Siinä hän tarvitsee kiltin ja suloisen Billyn apua, vaikka tämä puisteleekin päätään Jetin hurjapäisyydelle. Toki hänellä on jatkuva huoli ystävästään, eikä hän ole toipunut vieläkään näystä, joka häntä turmayönsä Jetin kotona odotti. On sanomattakin selvää, että Billy on rakastunut Jetiin jo kauan, ja Jetkin tämän tietää. Hänen omat tunteensa ovat kaverillisemmat. Ainakin alkuun.

"Aion selvittää tämän jutun. Muistatko, miten aikoinaan hoin, että tekisin vielä jotain suurta? Tosin silloin kuvittelin, että minusta tulisi presidentti tai astronautti, mutta tämä on vähintään yhtä iso juttu: ratkaisen oman murhani." (s. 80)

Poliisi epäilee, loogista kyllä, ensimmäiseksi JJ:tä, joka näyttää kadonneen kaupungista. Jollakin tasolla Jet kuitenkin on lähes varma, että exä ei murhannut häntä. Hän alkaa kaivella johtolankoja sieltä sun täältä, osa niistä tupsahtaa äkkiarvaamatta eteen. Jetin musta huumori ei ole aina Billyn, eikä monen muunkaan mieleen, koska tilanne on mikä on. Huumori näyttää olevan kuitenkin se, jonka avulla pian kuoleva Jet pysyy kasassa ja toiminnassa. Hän ei juuri pysähdy ajattelemaan tulevaa elämänsä päätöstä, vaan purkaa koko tarmonsa salapoliisityöhöntä. Onhan sentään kyse hänen omasta murhastaan. Poliisi ei tee hänen mielestään tarpeeksi tehokasta työtä, mutta onneksi avustaa häntä tarpeen mukaan pitämällä hänet ajan tasalla. Asiaa auttaa se, että Billy isä Jack on poliisissa. Hän on Jetin perheen naapuri ja perhetuttu.

"Elät elämäsi parasta viikkoa, vai mitä?"

"Älä muuta sano." (s. 268)

Holly Jacksonin kirjojen kyydissä kyllä viihtyy aina, niin myös tämän uusimman. Uskomattomat käänteet seuraavat toisiaan, lukijanakin saa kokea ahaa-elämyksiä ja tehdä omaa salapoliisityötään päähenkilön kanssa. Billyn ja Jetin yhteistyö ja lämmin yhteys, joka syvenee loppua kohti, on herttaista. Varsinaista rakkauskuviota tähän ei ole kuitenkaan tuuppamalla tuupattu, vaan kaikki on hyvin luontevaa. Vaikka arvasinkin murhaajan hiukan yli puolivälin jälkeen, kirjan tapahtumat osasivat kyllä yllättää minut. Surullisiakin sävyjä saatiin mukaan, kun Jet ei enää jaksanut vääntää vitsiä kohtalostaan.

Tämä ei ollut sellainen loppu, jota hän oli kaavaillut, mutta tämä oli loppu, jonka kanssa hän voisi elää. Sillä hänen täytyi elää.

Jetin vuoksi. (s. 479)

Vaikka henki menisi ei ollut minulle ihan täysi viiskauttaviis, mutta melko lähelle sitä. Välillä mietin sitä, oliko kirjassa juuri eroa näin nuorille aikuisille suunnatuihin jännäreihin muuta kuin päähenkilön ikä? Välillä jotenkin rupesin ajattelemaan Jetiä nuorempana kuin hän olikaan. (Ja no, onhan 27-vuotiaskin vielä lainkin mukaan nuori.) Toki tässä kirjassa on ehkä asteen verran rankempia juttuja mukana kuitenkin.

Kirja loppui ihanasti Jetin kirjoittamiin kirjeisiin, siitä plussaa.

Annan tälle arvosanaksi 4,5

Kiitos arvostelukappaleesta.

Muualla:

Kulttuuritoimitus

Päivitys The Inheritance Games -sarjaan

 Luin Jennifer Lynn Barnesin The Inheritance Games -sarjan neljännen osan Hawthornen veljekset. Klikkaamalla kansikuvaa pääset arviooni tästä ja aiemmista sarjan osista.

Fake Skating: Lynn Painter

 Fake Skating: Lynn Painter. Simon & Schuster 2025

Kansi: Liz Casal (kuvat), Heather Palisi (suunnittelu)

"Growing up, Dani couldn’t help but follow around the adorable son of her mom’s best friend. Funny, kind of nerdy, and a little soft, Alec was always down to hang with Dani when they were little. From play dates on the playground to sneaking into movie theaters, Dani and Alec were inseparable. Until Dani moved away. Alec promised they’d stay in touch—except, they didn’t.

Flash forward and Dani is back in Minnesota for her senior year, she and her mom living with her grandfather. Dealing with the fallout of her parents’ devastating divorce, Dani wouldn’t mind a nerd-out with the cozy and comforting Alec (and maybe a chance to confront him on his MIA status for all these years). But teenage Alec is nothing like the kid Dani remembers. He’s a hockey star in a town where hockey players are worshiped as gods. Dani’s place as his shadow has been taken up by drooling female fans…and he loves it.

Dani is resolved to ice out her former best friend until an unlikely series of events brings them together—and forces them to fake being a couple. Once forced together, the former childhood sweethearts begin to reconnect, unearth complicated family secrets, and face their true feelings towards each other…including the real reason Alec has been pushing Dani away all these years." (Simon&Schuster)

Oma arvio:

Ihastuin viime vuonna Lynn Painterin Better than the movies -romaaniin. Bongasin tämän Fake Skating -kirjan sattumalta töissä ja oli sitten ihan pakko napata tämä lukuun, vaikka enkuksi lukeminen on ollut minulle hiukan tahmeata viime vuosina. Onneksi tämä on helppoa kieltä.

17-vuotias Dani muuttaa äitinsä kanssa Minnesotaan, äidin lapsuudenkaupunkiin Southviewhin, jossa he majoittuvat isoisän talon yläkertaan remontoituun huoneistoon. Isoisä on legendaarinen Mick Boche, entinen Southviewn jääkiekkojoukkueen huippupelaaja. Dani on aina rakastanut isovanhempiaan, joiden luokse he ovat aina matkanneet lomien ajaksi, mutta viime tapaaminen isoisän kanssa päättyi huonosti: isoisä menetti hermonsa isoäidin hautajaisissa ja katkaisi välinsä heidän perheeseensä. Suurin syy oli Danin eversti-isä, jota isoisä ei ole voinut koskaan sietää. Isän työn vuoksi Dani on joutunut asumaan siellä sun täällä, ja viimeisin asuinpaikka Saksassa teki äidin ja Danin hyvin onnettomaksi, josta he nyt avioeron jälkeen lähtivät pois.

Danin mieli on hiukan levoton: kohtaaminen isoisän kanssa on kankeaa, ihan kuin isoisä ei voisi sietää Dania. Lisäksi Dani jännittää kovasti erään lapsuudenystävänsä kohtaamista. Alec oli Danin lapsuuden kesien pelastus, he olivat kuin paita ja peppu. He lähettivät toisilleen erossa ollessaan salakoodilla kirjoitettuja kortteja ja kirjeitä, ja yhdessä he kokivat myös ensisuudelman. Kunnes yhtäkkiä, juuri tuon suudelman jälkeen, Alec lakkasi kirjoittamasta Danille. Nyt Dania jännittää Alecin kohtaaminen koulussa. Ylipäänsä Dania jännittää kaikkien kohtaaminen, sillä hänellä on sosiaalisen tilanteiden pelkoja. Nämä juontavat juurensa hänen varhaisteiniaikoihin Texasissa, missä hän joutui kiusatuksi. Niinpä Dani on tottunut välttelemään ihmisiä, viettämään lounastauot kirjastossa hyvän kirjan parissa ja tottumaan ajatukseen, ettei hän koskaan saisi pysyviä ystäviä.

"The rest of the world just disappears for you when you're reading, doesn't it?" (s. 195)

Alec ei voi uskoa, että Dani on muuttanut kaupunkiin. Hän on vieläkin hyvin käärmeissään siitä, miten Dani ghostasi hänet heidän suudelmansa jälkeen. Alec on muutenkin nyt ihan eri tyyppi: hiukan nörtähtävästä hintelästä pojasta on tullut 'Zeus', Southviewn jääkiekkojoukkueen lupaavin pelaaja, raamikas ja komea kuin mikä. Nähdessään Danin hänen vanhat tunteensa kuitenkin palaavat: hän ei voi vastustaan tytön ruskeita silmiä ja vaaleita kiharoita. Hän päättää peittää hämmennyksensä esittämällä coolia törkimystä, mikä hämmentää, sitten myös suututtaa Danin. 

Dani pääsee kuitenkin kivasti mukaan piireihin, ja koska hän tarvitsee kuumeisesti jotakin lisäaktiviteettia Harvardin hakemustaan varten, uusi ystävä Cassie ehdottaa Danille jääkiekkojoukkueen huoltohommia hänen parinaan. Alec tietysti kiristelee hampaitaan tämän kuullessaan. Sattuu kuitenkin hyvin nolo pukuhuonekohtaus, jossa puolialaston suihkumärkä Alec lohduttaa isänsä vuoksi itkevää Dania, ja jonka koko joukkue valmentajineen todistaa. Alecin maine on muutenkin vaakalaudalla bilekohukuvien vuoksi, joten Alec vähän kuin vahingossa johdattaa valkut uskomaan, että hän seurustelee Mick Bochen tyttärentyttären kanssa. Nyt pitäisi vielä saada Dani mukaan juoneen, sillä feikkideittailu voisi tehdä todellakin hyvää hänen imagolleen. Jääkiekko on Alecille kaikki kaikessa, eikä hän halua tuottaa pettymystä vanhemmilleen, valmentajilleen eikä koko Southviewn kaupungille.

He didn't know that was all I did.

Overthink. (s. 201)

Fake skating on ihastuttava feikkideittailu- ja friend-to-lovers trooppien romanssi, joka etenee hyvin konstailemattomasti päämääräänsä. Kaiken takana on tietysti heti alusta asti väärinkäsitys siitä, kumpi ghostasi kumman heidän ensisuudelmansa jälkeen vuosia sitten. Jos he puhuisivat asiasta, asia selviäisi heti ensi kättelyssä, mutta eihän se olisi sitten yhtään hauskaa. Mukana soppaa sekoittamassa on myös Danin naapurissa asuva rikas Benji, jota he eivät molemmat voineet sietää aiemmin, mutta jota kohtaan Dani on nyt ollut (Alecin mielestä liian) ystävällinen. Dani ei tiedä kaikkea, mitä Alecin ja Benjin välillä on tapahtunut viime vuosina.

Feikkiseurustelun myötä molemmat huomaavat aitoja tunteita toisiaan kohtaan, mutta epäilevät vastapuolen tunteita. Kirjassa käydään myös läpi molempien kipeitä asioita, kuten Danin isäsuhdetta: isä asuu yhä Saksassa ja Dani kaipaa tätä, mutta isä ehdottaa Danille hyvin hankalaa ratkaisua -  tyyliin joko hän tai äiti. Dania myös ihmetyttää isoisän jäyhyys ja se, ettei tämä ole selittänyt omaa käytöstään isoäidin hautajaisissa. Lisäksi Danilla on ongelmia sosiaalisten tilanteiden kanssa ja parit paniikkikohtauksetkin koetaan. Alecia piinaa taas ylisuorittaminen ja siihen liittyvä ahdistus. Hänellä on myös riesanaan kipuileva olkapää, josta hän ei ole puhunut kenellekään.

I watched  her eyes slide over my face, searching, questioning, and I no longer gave a shit about anything other than this moment. I didn't care about the past or the future, because nothin mattered but the present.

Her.

This. 

Fucking Us.(s. 312)

Romanttiset kohtaukset pysyvät hyvin kiltillä tasolla, eli en antaisi edes puolikasta chiliä tälle. Suudelmat ovat syviä, kaulaakin hieman näykitään, mutta kädet pysyvät kiltisti paikoillaan eivätkä juuri harhaile hiusten, poskien ja niskan alueelta. Vaatteetkin pysyvät päällä. Tunnetta kohtauksissa on kuitenkin sitäkin enemmän. Se on ainoa, joka minulle merkitsee.

En rakastunut tähän kirjaan niin paljon kuin Better than the movies -kirjaan, mutta melkein. Alec on  symppis nimittäessään Dania Kultakutriksi ja vaaliessaan ensirakkauttaan yhä näin monen vuoden jälkeen. (Vai onko se vähän outoa?) Hän ei ole kuitenkaan ihan täydellinen kiltti kultapoika, sillä sortuu välillä ylilyönteihin eikä hallitse omaa aggressiotaan Benjin läheisyydessä. Dani on ymmärtäväinen, huolehtivainen ja kikattelevainen naapurintyttö, joka kuitenkin tekee pöhköjä ratkaisuja, kuten jättää kertomatta äidilleen ja Alecille isänsä puheluista ja suostuu Benjin kamalaan ehdotukseen. Onneksi Mick-isoisä on jämpti ja pistää tuulemaan: hän auttaa lapsenlastaan vaikeissa tilanteissa, kuten paniikkikohtauksien aikana sekä neuvoo muutenkin kiperissä tilanteissa. Ehkei hän olekaan niin paha jörrikkä ollenkaan...

Vielä yksi huippujuttu tästä kirjasta: Kun Alec pyytää lukutoukka-Danilta kirjasuositusta, tämä suosittelee hänelle Stephen Kingin Billy Summersia!

Annan tälle arvosanaksi 4,5

Lainasin tämän kirjan kirjastosta.

Muualla:

The Bookish Elf

Lisa Loves Literature

Samantyylistä:

Counting Down With You: Tashie Bhuiyan

Better than the Movies: Lynn Painter

Päivitys Lumotut kirjeet -kirjapariin

Luin Rebecca Rossin Lumotut kirjeet -kirjaparin päätösosan Armottomat valat. Klikkaa kansikuvaa ja lue ajatuksiani molemmista osista.