maanantai 20. elokuuta 2018

Milja-sarja: Anna-Riikka Sairio

Milja - Pohkeenväistöä ja pitkiä katseita: Anna-Riikka Sairio. WSOY 2017. (Milja #1)

 Kansi: Laura Lyytinen / iStockphoto

"Kuinka monta yllätystä yhteen hevoskesään voi mahtua?

Uusi, elämänmakuinen sarja hevostytöistä ja ratsastuksesta esikoistekijältä.

Milja rakastaa hevosia. Paras ystävä Iinakin on hevoshullu ja tyttöjen kesäloman kohokohta on oman hevosen vuokraus kuukaudeksi. Koulussa heppatytöt eivät ole suosittuja, ja söpö ruskeasilmäinen Akikin tuntuu huomaavan vain tanssia harrastavat tytöt. Kun pojat yllättäen haluavat kesällä tulla kokeilemaan ratsastusta, alkaa Miljan sydän lyödä tuhatta ja sataa. Aki pysyy hevosen selässä, mutta poikien lähdettyä tallilla tapahtuu kauheita. Pahimmat painajaiset käyvät toteen ja hevoset ovat hengenvaarassa! Pelastaako joku heidät varmalta kuolemalta? Ja mitä Milja möläyttääkään ihastuksestaan poliisikuulustelussa... (WSOY)

Anna-Riikka Sairio Kuva: Olli Viljanen
Oma arvio:

Luimme tämän kirjan yhdessä 10-vuotiaan tyttäreni kanssa, joka on armoton heppahullu. Minäkin olen joskus ollut, ja ehkä vähän vieläkin. 

Kirjan pääosassa on seiskaluokkansa juuri päättävä Milja, jonka elämän täyttävät hevoset. Hänen paras ystävänsä Iina on yhtä heppahullu kuin hänkin, ja tytöt saavat kuulla harrastuksestaan koulussa, jossa tanssia harrastavien tyttöjen jengi ei jätä epäselväksi suhtautumistaan hevosiin ja hevosharrastajiin. Milja saa luvan vuokrata kesälomalla valmennushevosensa Sukan, jos hänen todistuksensa on tarpeeksi hyvä.

Miljan ja Iinan elämään liittyy toki muutakin kuin hevoset. Miljan on hankala päästä tiukkisvanhempiensa hoteista iltaisin kaupungille, kun taas äitinsä menettänyt Iina saa luvan isältään melkeinpä mihin vaan. Miljan kesä alkaa myös velvollisuuksilla, sillä hänen täytyy tienata puolet vuokrauksen hinnasta työskentelemällä lähikaupassa, kun taas Iina saa loikoilla alkukesän ulkomailla. Milja tuntuu törmäävän kaikkialla söpösilmäiseen Akiin, joka haluaa tulla ystäviensä kanssa kokeilemaan ratsastusta todistaakseen, että se on yhtä helppoa kuin mopolla ajo.

Kirjassa on hyvin monipuolisesti hevostelua että tyttöjen välistä draamaakin. Ihastus Akiin tuo hieman lisävipinää tarinaan ja todistaa sen, että voi toki olla yhtä aikaa heppatyttö kuin kiinnostua pojistakin. Ratsastuskuvaukset on kirjoitettu hyvin asiantuntevasti, onhan Sainio itse ratsastanut koko ikänsä. Sulkutaivutusharjoitukset voivat tuntua ratsastusmaailmaan vihkiytymättömästä puuduttavilta, mutta uskallanpa väittää, ettei hevoskirjaan useimmiten tartu kuin sellaiset, jotka ovat tavalla tai toisella kiinnostuneita hevosista. Milja vaikuttaa olevan lahjakas laulaja, sillä hän laulaa alussa koulun kevätjuhlassakin, mutta muuten tytön laulutaitoa ei tuoda enempää esille.

Milja kuulee miten hänen oma äänensä helähtää kirkkaasti oikeaan nuottiin ja samassa hänen pingottunut vartalonsa rentoutuu. Herkkä balladi kertoo linnunpoikasista, jotka kevään tullen alkavat opetella lentämään. (s. 36)

Tarinassa sivutaan myös Iinan menetystä ja surun käsittelyä, kun Milja välillä ihmettelee, miksei Iina koskaan puhu äitinsä kuolemasta mitään. Iina on luonteeltaan räväkkä ja kärkäs sanomaan, ja hillitympi Milja joutuu välillä hillitsemään ystäväänsä.

Tyttäreni ei ehkä ollut vielä ihan valmis kirjassa oleviin ihastuskuvioihin, sillä hän kommentoi, että kirjassa on ihan liian vähän hevostelua ja liikaa poikia. Hänen mielestään kirja on kiinnostava, hupsu mutta hiukan tylsä. Tyttäreni piti eniten Sukka ja Tico -hevosista ja parasta kirjassa on, kun tytöt saivat vuokrata hevoset kesällä. Ikävintä oli kirjan lopussa tapahtunut onnettomuus ja tallin kohtalo. Tyttäreni haluaa myös kommentoida kirjan nimeä, joka on hänestä kuulemma tyhmä. Tyttäreni mielestä tämä kirja sopii kaiken ikäisille tytöille. Pojille tämä ei hänen mielestään sovi.

Mielestäni Milja - Pohkeenväistöä ja pitkiä katseita on mukava, raikas uusi heppakirjasarjan avaus, jossa ei ole kuitenkaan jumituttu pelkästään heppasteluun, vaan se sisältää myös muita nuoren elämään kuuluvia asioita. Siinä pohditaan sitä, kun lapsi alkaa muuttua teini-ikäiseksi nuoreksi, jota ei välttämättä enää kiinnosta juhannus perheen kanssa mökillä, vaan muiden ikäistensä joukossa. Joitakin hieman kliseisiä juttuja kirjassa on, kuten asetelma tanssitytöt vastaan heppatytöt. En ole asiaan vihkiytynyt, mutta noinkohan jyrkästi ratsastusharrastusta dissataan enää 2000-luvun koulumaailmassa, kun olen ajatellut sen nykyään olevan enemmän juuri niin sanottujen suosittujen tyttöjen harrastus. Mene ja tiedä.

Suosittelisin tätä kirjaa noin 12-14-vuotiaille tytöille.

Tyttäreni arvosana 3
Minun arvosanani 3,5
Yhteensä 3+ 

Tämän kirjan lainasin kirjastosta.


Milja - Suhdesolmuja ja suitsimista: Anna-Riikka Sairio. WSOY 2018. (Milja #2)

 Kansi: Laura Lyytinen / IStockphoto
"Milja-hevossarjan toisessa osassa kisataan kouluratsastuksen lisäksi myös pojista ja ystävyydestä.

Miljalle rakas hevonen Sukka on myyty uudelle tallille. Ystävykset Milja ja Iina saavat nihkeää opastusta tallin tavoista ykköshoitaja Suskilta. Draamaa syntyy salaisuuksista ja kouluratsastuskisoista. Kuka pääsee näyttämään taitonsa ja kuka pettyy pelkkään kisahoitajan rooliin? Suskin kaverien, eli koulun tyttöjengin suosio järkkyy. Kiinnostavimmat pojat alkavatkin pyöriä liian lähellä hevostyttöjä. Milja ja Iina saavat tuntea sen nahoissaan. Halloween-bileissä asiat mutkistuvat entisestään, vaikka poikien taka-ajatuksena oli sopu tyttöjen välille." (WSOY)

Oma arvio:

Luin tämän Milja-sarjan toisen osan, Suhdesolmuja ja suitsimista, nyt itsekseni, sillä tyttärelläni loppui mielenkiinto sarjaan. 

Milja ja Iina ovat alkaneet kulkea auttamassa Roosa-nimisen naisen tallilla, joka osti Katrilta, entisen ratsastuskoulun omistajalta Sukan ja Ticon. Tytöillä on vielä totuttelemista siihen, että tanssityttöjen porukkaan kuuluva Suskikin käy tallilla - hän on nimittäin Roosan serkku.  Tytöillä on nyt kuitenkin valta-asema, koska Suski rukoilee, etteivät tytöt paljasta koulussa kellekään hänen heppaharrastustaan.

Edellisessä osassa tapahtunut tallionnettomuus on lähentänyt Akia ja Miljaa, mutta yllättäen myös Rasmusta ja Iinaa, jotka olivat ensimmäisessä osassa jatkuvasti tukkanuottasilla. Perinteinen haters-to-be-lovers-kuvio. Akin ja Miljan ihastus etenee hyvin kesysti ja söpösti, vaikka Miljaa välillä kiusaa mustasukkaisuus ja epäilykset Akin tunteista.

-Sä mietit, että millaisen noidanasun laittaisit?
-Millä perusteella mä olisin noita?
- No kun oot taikonut mut ja pistänyt mun pään ihan sekaisin, Aki vastaa. (s. 91)

Iinan ja Miljan välejä meinaa aluksi hiertää se, että Roosa lupaa Miljan osallistua Sukalla koulukisoihin Iinan jäädessä Suskin kanssa pelkän hoitajan rooliin. Miljallakin on huono omatunto, vaikka hän on toki iloinen, että saa nyt onnettomuudesta huolimatta osallistua kisoihin. Akikin aikoo tulla katsomaan kisoja! Onneksi Iinan ja Miljan ystävyys on vahvaa laatua eikä pieni kateus pilaa sitä.

Kirjan lopussa on taas dramatiikkaa kerrakseen, kun Rasmuksen kotibileissa sattuu ikävä paljastus, ja tytöt joutuvat lähtemään sieltä kesken pois. Tykkääköhän Aki nyt enää Miljasta, ja loppuuko kaiken huipuksi tyttöjen käynnit Roosan tallilla? Siinä on huolta kerrakseen. Pian kuitenkin ajatukset kääntää hyvin surullinen tapahtuma, joka saa Miljan, Iinan ja Suskin hautaamaan sotakirveet ja yhdistämään voimansa.

Tämä sarjan toinen osa kantaa mielestäni hyvin tärkeitä teemoja mukanaan: voiko olla onnellinen ystävänsä puolesta, kun oma unelma on särkynyt? Mikä on ystävyyden kantava voima, yhteinen harrastusko vain? Suskin ystävät kääntävät hyvin dramaattisesti selkänsä tälle kuullessaan ratsastusharrastuksesta. Osittain se tuntuu minusta jopa hiukan epäuskottavalta, voisiko oikeasti noin jyrkästi ystävyys katketa. Tulee mieleen amerikkalaiset mean girls -tyyppiset leffat. Toisaalta, muistan omasta yläkouluajastani montakin draamaa, jossa jollekin henkilö X:lle suututtiin jostain vähäpätöisestä asiasta, kuten siitä, että henkilön vanhempien auto hajosi Haaparannan reissulla. Ehkä sekin oli vain tekosyy, ihan kuten Suskin ystävien tapauksessa, ja ystävyys olisi murentunut kaikesta huolimatta.

Arvosanani tälle 4-

Tämä kirja on arvostelukappale, kiitos kustantajalle.

Muissa blogeissa:

Kirsin kirjanurkka



lauantai 18. elokuuta 2018

Sarjakuvametron kyydissä: Linja länteen (päivittyvä postaus)

Aloitin Oulun kaupunginkirjaston ja Oulun sarjakuvakeskuksen yhteistyössä kehittelemän Sarjakuvametron, jotta tutustuisin paremmin sarjakuvien ihmeelliseen maailmaan. Olen kirjoittanut Sarjakuvametrosta myös täällä.

Tähän päivittyvään postaukseen tulevat lyhykäiset arvioni Linja länteen -linjan sarjakuvista. 



Linjan ensimmäinen etappi: Aarne Ankka - Mielipuolen kuvakirja

Aloitin sarjakuvaelämykseni Charlie Christensenin teoksella Aarne Ankka - Mielipuolen kuvakirja (Suomentanut Ville Hänninen ja Vesa Kataisto, Zum Teufel 2017), joka on hyvin yhteiskunnallisesti kantaaottavaa, sarkastista ja jopa paikoin aggressiivista sarjakuvaa. Sarjan päähenkilö, Aku Ankan synkeämpi versio Aarne Ankka elää Tukholmassa baarikärpäsen elämää, ottaa kantaa niin nyky-yhteiskunnan kuin aiempien vuosisatojen takaisten aikojen ongelmiin. Sarjakuvassa hypätään välillä 1400-luvun Italiaan, laivalla Turkuun ja tavataan monia karikatyyrejä, kuten Trumpin karikatyyri Strumf.

Minun täytyy tunnustaa, etten pitänyt Aarne Ankan tarinasta laisinkaan, ja teoksen lukeminen oli melkoista puurtamista. En ole kovinkaan innostunut yhteiskunnallisten asioiden vatvomisesta, ja itse kirjan nimihahmo on turhan kyynistynyt minun makuuni.
Arvosanani: 3

(kuvitus 3,5; tarina 2,5; tekstaus 3,5)

Linjan toinen etappi: Spleenish (risteytyy linjan Kannanottoja yhteiskunnasta kanssa)

Linjan toinen lukemani teos, Ulla Donnerin Spleenish (Suomentanut Sinna Virtanen, S&S 2017) kertoo masentuneen nuoren naisen elämästä ja pyristelyistä taiteellisten piirien kurimuksessa, jossa kaikilla tuntuu olevan jotain kiehtovaa menellään. Mitä tehdä, kun ystäviä ei jaksa tavata, kehonhuoltoon ei riitä energiaa ja kaikki tuntuu tyhjältä. 

Minä tykkäsin Spleenishistä kovasti. Pidän siitä, miten Donner leikittelee erilaisilla fonteilla, tekstin koolla ja käyttää pelkästään punaista väriä sarjakuvassaan. Lukija samaistuu hyvin päähenkilön itseinhoon ja yhteiskuntakritiikkiin. Vaikka sävy on synkkä, huumoria on löydettävissä tarinan seasta, ja sarkasmikin kukkii. Erityisen hauskaa on minusta tapa kuvata humalaisten tyyppien naamat pelkkinä aukkoina.  

Arvosanani 4,5

(kuvitus 4; tarina 4,5; tekstaus 5)

sunnuntai 12. elokuuta 2018

Klaaran päivän selkokirjahaaste ~ Lauralle oikea: Tuija Takala

Lauralle oikea: Tuija Takala. Avain 2018. (Selkokirja)


"Laura täyttää 25 vuotta. 

Eikö silloin ole aika muistella mennyttä elämää? Yhteen tavalliseen elämään mahtuu kommelluksia. Niitä sattuu, kun Laura etsii elämäänsä rakkautta. Välillä oikeasti sattuu, mutta niin Laura löytää itsensä – ja Lauralle oikean.

Lauralle oikea on selkoromaani, jossa Laura kertoo ystävyydestä ja ihastumisesta. Kirjaa voi kutsua selkokieliseksi ”chick litiksi”: se kuvaa nuoren naisen elämän iloja ja suruja kevyesti." (Avain)
 
Oma arvio:
 
Osallistun tällä juuri ilmestyneellä selkokirjalla Tuijata.kulttuuripohdintoja-blogin Klaaran päivän selkokirjahaasteeseen, joka siis päättyy tänään. Tarkoitukseni oli lukea useampikin selkokirja, mutta - öhöm - tämä tuli vähän äkkiä. Olen kuitenkin lukenut selkokirjoja aiemminkin ja blogannut niistä, joten ensimmäistä kertaa en ole pappia kyydissä.Voit lukea aiemmat selkopostaukseni tästä.



Lauralle oikea kertoo juuri 25 vuotta täyttäneen nuoren naisen elämänkaaren. Laura on introvertti luonteeltaan, eli hänelle ei ole aina niin helppoa löytää oikeaa sanottavaa tilanteissa kuin tilanteissa. Hänellä on myös ollut hieman oppimisvaikeuksia, ilmeisesti lukihäiriön aiheuttamaa. Hänen itsetuntonsa on joutunut koetukselle ensimmäisessä pidemmässä parisuhteessaan Vilin kansa, koska  miehellä on ilmiselvästi narsistisia piirteitä. Laura on kuitenkin saanut elämässään tukea lapsuudenystäviltään Tellervolta ja Villeltä, jotka ovat aina olleet todellisia ystäviä. 
 
Se on totta,
että olen ihastunut usein.
Joskus ihastus on kestänyt päivän, 
joskus vuosia. (s. 10)
 
Lauran elämä on mennyt itsetuntoa, omaa osaamistaan  ja sitä todellista, ainoaa oikeaa rakkautta etsiessä. Laura ihastuu helposti, ehkä liiankin helposti. Silloin voi helposti kärsiä yksipuolisesta rakkaudesta, varsinkin jos ei ole rohkeutta lähestyä ihastustaan. (Minä samaistun Lauraan, sillä minulla on nuoruudessani paljon samanlaisia yksipuolisia ihastumisia.) Löytyykö Lauralle se ainoa oikea? Kyllä vain, lähempää kuin Laura arvaakaan. Tarina on chicklitimäiseen tyyliin melko ennalta-arvattava, mutta jotenkin niin ihanan hellyttävä. Pidän myös huumorin pilkahduksista tarinan tiimellyksessä.
 
Kerran Pekan silmistä valuivat kyyneleet.
Ajattelin tyytyväisenä,
että nyt  Pekka katuu eroa.
Huomasin sitten, 
että hän pilkkoi sipuleita. (s.53)

Tuija Takala on tehnyt selkokirjan hyvin tärkeälle kohderyhmälle, nuorille aikuisille kun ei juuri näitä ole ilmestynyt. Tarina on mukavan kepeä, mutta käsittelee silti myös vakavia aiheita, kuten mainitsemiani oppimisvaikeuksia, itsetunto-ongelmia, yksipuolisen ihastumisen tuskaa, sosiaalisten tilanteiden handlaamista ja rakkauden löytymistä. Minulle jäi tästä oikein hyvä mieli. Pidän kovasti myös kansikuvan tunnelmasta.
 
Arvosanani 4,5
 
Tämä kirja on arvostelukappale, kiitos kustantajalle.
 
Muissa blogeissa:
 
 

lauantai 11. elokuuta 2018

Päivitys Usvasyntyinen-trilogiaan

Luin Brandon Sandersonin Usvasyntyinen-trilogian toisen osan Ylenemisen kaivo, josta tehtyä postausta pääset lukemaan kuvaa klikkaamalla. Postauksessa myös arvio trilogian ensimmäisestä osasta.

https://adelheid79.blogspot.com/2017/08/usvasyntyinen-trilogia-brandon-sanderson.html

Päivitys Synkät vedet -sarjaan

Luin Camilla & Viveca Stenin Synkät vedet -sarjan toisen osan Sumussa. Kuvaa klikkaamalla pääset arviooni tästä ja aiemmasta osasta.

https://adelheid79.blogspot.com/2017/11/synkat-vedet-sarja-camilla-viveca-sten.html

sunnuntai 5. elokuuta 2018

Päivitys Throne of Glass -sarjaan

Luin Sarah J. Maasin  Throne of Glass -sarjan kolmannen osan Tulen perillinen. Kuvaa klikkaamalla pääset lukemaan arvioni tästä ja myös aiemmista osista.

http://adelheid79.blogspot.com/2017/08/throne-of-glass-sarja-sarah-j-maas.html

keskiviikko 1. elokuuta 2018

YA-lukuhaasteen koonti

On tullut aika koota puolen vuoden mittaisen YA-lukuhaasteen saldo. Vaikka luen muutenkin YA-kirjoja, halusin mielelläni osallistua Sivujen välissä -blogin Hannan järkkäämään kivaan haasteeseen.

Sain ruksittua taulukosta huikeat kaksikymmentä kohtaa ja sain myös yhden pystyrivin. Kuvaa klikkaamalla pääset varsinaiseen haastepostaukseeni, jossa näkyy haasteeseen lukemani kirjat:

http://adelheid79.blogspot.com/p/ya-lukuhaaste-2018.html

Kiitos Hanna kivasta haasteesta!

tiistai 31. heinäkuuta 2018

Kirjabloggaajien klassikkohaaste osa 7 ~ Pikku Prinssi: Antoine De Saint-Exupéry

Pikku Prinssi: Antoine De Saint-Exupéry. Suomentanut Irma Packalén. WSOY 2007 (1. suomenk. painos 1951)

Ranskankielinen alkuteos (1944): Le Petit Prince

"Viisas ja hellyttävä satuklassikko.

Asteroidi B 612 on taivaankappale, jolta on kotoisin yksi maailman tunnetuimmista satuhahmoista: Pikku Prinssi." (WSOY)

Oma arvio:

Tämä on nyt järjestyksessään seitsemäs Kirjabloggaajien klassikkohaaste, johon osallistun. Haastetta luotsaa tällä kertaa Katriina Unelmien aika -blogista. (Jos haluat tietää, mistä haasteessa on kyse, käy lukemassa haastepostaus tästä.)

Tällä kertaa oli osallistumiseni jäädä väliin, sillä klassikon valinta oli käydä mahdottomaksi liki 30 asteen helleaallon turruttamana. Olin aikonut lukea Aleksis Kiven Seitsemän veljestä, mutta kun tartuin kirjaan, jo pelkkä ajatus sen lukemisesta ahdisti (aikaakin oli liian vähän). Päätin lukea tähän siis Jane Austenin Emman, mutta pitkien lauseiden ja vanhahtavan kielen sävyttämä klassikko ei vetänyt sekään, ja aika alkoi käydä vähiin. Olin jo luovuttamassa, kun siivotessani lastenkirjahyllyäni Pikku prinssi eksyi käteeni. Tässähän se on: vain satasivuinen, kuvitettu klassikko, joka on maannut hyllyssäni yli kymmenen vuotta, ansaitsee nyt tulla luetuksi. 

Olen yrittänyt lukea Pikku prinssiä aiemmin, ja aina se on tyssähtänyt heti alkumetreillä. Karsastan nimittäin lasten- ja nuortenkirjoja, joissa on olevinaan joku viisaus, paljon sivumerkityksiä ja jokin kauhean syvällinen opetus, joka minun pitäisi sieltä bongata. Sellainen olo tätä klassikkoa lukiessa on tullut heti alkumetreillä mieleen. Mietin aina, nauttiiko yksikään lapsi tai nuori tästä kirjasta, vai onko tämä tehty vain viisasteleville aikuisille, jotka haluavat lapsensa oppivan jotain suurempaa ja oivaltampaa tästä maailmasta. Vai onko tämä vain pelkkä tarina, satu prinssistä, joka asuu kaukaisella tähdellään, tai itse asiassa asteroidi B 612:lla kolmen sammuneen tulivuorensa, alati maasta esiin pyrkivien baobab-puiden ja piikikkään ruusunsa kanssa? Miksi kavahdan tätä varmaan yhtä eniten siteeratuimpia klassikkoa? Erään ystäväni kanssa kävimme keskustelun juuri tästä kirjasta, että mikä tämän suosion perusteena on. Samaan syssyyn ystäväni niputti A.A.Milnen Nalle Puhin, josta minä kyllä itse pidän, mutta jota hän ei ole koskaan sietänyt samasta syystä kuin Pikku prinssiä.

Hypähdin pystyyn kuin salamaniskusta. Hieroin silmiäni. Katselin. Ja näin aivan ihmeellisen pikkumiehen, joka tarkasteli minua vakavana. Tämä on paras kuva, minkä olen onnistunut hänestä piirtämään. (s.12-13)


Pikku prinssin kehyskertomuksessa kirjan minäkertoja kertoo kuuden vuoden takaisesta kohtaamisestaan omituisen pienen prinssin kanssa Saharan autiomaassa, kun hän oli joutunut tekemään hätälaskun moottorivian takia. Prinssi pyytää miestä piirtämään hänelle lampaan kuvan. Mies ei voi käsittää, mistä tämä pieni merkillinen poika on saapunut, kunnes kaikki alkaa pikku hiljaa valjeta hänelle prinssin kertoman myötä: Prinssi suuttui pienen kotitähtensä ainoalle ystävälleen kukalle, joka oli kovin vaativa. Hän myös väsyi sammuttamaan tulivuoria ja kitkemään tuhoisten baobab-puiden taimia, etteivät nämä tuhoaisi hänen pientä kotiaan. 

- Tiedätkö...kun on oikein surullinen, rakastaa auringonlaskua... (s. 27)

Pikku prinssi seikkaili planeetalta ja tähdeltä toiselle ja kohtasi eriskummallisia asukkaita: kuninkaan, jolla ei ollut alamaisia; Turhamaisen, jolla ei juuri käynyt ihailijoita kylässä; Juopon, joka joi unohtaakseen häpeänsä; Liikemiehen, joka laski omistamiaan tähtiä; vanhan maantieteilijä Herran, jolta puuttui tutkimusmatkailija; lyhdynsytyttäjän, joka oli turhautunut työhönsä. Lopulta pikku prinssi saapui Maahan, jossa hän kohtasi veikeän käärmeen, erämaassa asuvan kukan, vuoren päältä toistelevan kaiun, ruusutarhan piikikkäät ruusut ja kesyttämättömän ketun, jonka pikku prinssi pyynnöstä kesyttää, rautatien vaihdemiehen, kauppiaan ja viimein janoisan, lentokoneen moottoriaan korjaavan lentäjän. Kaikilta tämä pieni poika oppii jotakin elämästä.

-Maan ihmiset, pikku prinssi sanoi, kasvattavat jopa viittä tuhatta ruusua yhdessä kukkatarhassa...eivätkä kuitenkaan löydä, mitä etsivät...
- Eivät löydä, vastasin...
-Ja kuitenkin he voisivat löytää etsimänsä yhdestä ainoasta ruususta tai tilkasta vettä...
-Aivan oikein, vastasin.
Ja pikku prinssi lisäsi:
- Silmät ovat sokeat. Pitää etsiä sydämellä. (s. 81)

Pikku prinssi katuu sitä, että jätti rakkaan kukkansa kotiplaneetalleen ja hänellä on siitä jatkuva huoli. Kun he lentäjän kanssa löytävät kaivosta juotavaa, pikku prinssi päättää palata tähdelleen. Hänellä on siihen melko uskalias keino, sillä hän uskoo ruumiinsa olevan liian raskas palaamaan kotitähdelleen. Lentäjä on hyvin murheellinen joutuessaan jättämään jäähyväiset tuolle rakkaalle ystävälleen, pienelle, merkilliselle prinssille, joka opetti hänelle paljon. Hän haluaisi tietää, eihän lammas vain syönyt prinssin rakasta kukkaa.


Mikä olo minulle tästä kirjasta sitten jäi? Olen onnellinen, että sain luettua viimeinkin tämän klassikon, joka on kummitellut hyllyssäni pitkään. Kun ajattelen kirjaa pelkästään satufantasiamaisena tarinana, pidän siitä kovasti. Ymmärrän, miksi kirjaa siteerataan kovasti, sillä se sisältää hyvin kauniita ajatuksia, joiden pääteemana näyttää olevan se, että se mitä ihminen tuntee sisimmässään, on tärkeintä. Kirja on siis ylistys rakkaudelle, mutta panee myös ajattelemaan maailman mielettömyyttä ja mielekkyyttä. Mitä taas tulee siihen, kenelle tätä kirjaa suosittelisin, olen hieman epävarma. Itse teininä en olisi tajunnut tästä hölkäsen pöläystä, mutta tämä kirja vaatii lukijakseen ajattelevaisen nuoren, vähintään yläkouluikäisen. Toki prinssin seikkailut kuvineen voivat viihdyttää myös pienempiäkin, mutta esimerkiksi omat lapseni tuskin jaksaisivat kuunnella kirjan elämänohjeita jakelevia viisasteluja. Pikku prinssi herättää minussa hellyydentunteita, niin suloinen on tämä vilpitön kullankeltatukkainen poika, joka rakastaa syvästi omaa kukkaansa.

Kiitos Katriina Klassikkohaasteesta! Nyt nokka kohti seuraavaa haastetta, järjestyksessään kahdeksatta, jota pitää Margit Tarukirja-blogista ja joka päättyy 31.1.2019. Tässä vielä aiempiin haasteisiin lukemani klassikot omissa postauksissaan:

Osa 6: Vuonna 1984: George Orwell
Osa 5: Eläinten vallankumous: George Orwell.

Osa 3: Liisan seikkailut Ihmemaassa: Lewis Carroll.
Osa 2: Harry Potter ja Viisasten kivi: J.K: Rowling 
Osa 1: Taru Sormusten herrasta: J.R.R. Tolkien
Arvosanani 3,5

Tämä kirja on omasta hyllystäni

Lisään tämän Helmet-lukuhaasteen kohtaan:

31. Kirjaan tarttuminen hieman pelottaa

tiistai 24. heinäkuuta 2018

Ainoa taivas: Essi Ihonen

Ainoa taivas: Essi Ihonen.WSOY 2018

Kansi: Riikka Turkulainen/ iStockphoto

"Tyttäret olivat syntiä.
 
Koskettava kasvutarina Ainosta, joka pyristelee irti uskonnollisesta yhteisöstä.

Aino pukeutuu maanläheisiin väreihin ja peittää pitkät, letitetyt hiuksensa huivilla. Hän on 17-vuotias, eikä ole koskaan pitänyt ketään poikaa edes kädestä, mutta on jo suostunut Armon kosintaan. He kuuluvat molemmat seurakuntaan, jossa ketään ei jätetä yksin ja kaikkeen on selkeä vastaus. Vaikka Armon kiinnostus hivelee itsetuntoa, Ainoa kauhistuttaa ennalta määrätty elämänpolku – ja yhtäkkiä hän ei ole varma enää mistään. Kestääkö usko asioiden kyseenalaistamista vai sortuuko kaikki? Askel vapauteen on samaan aikaan kaikkein houkuttavin ja pelottavin. "(WSOY)

Oma arvio:

Olen odottanut tämän Essi Ihosen esikoiskirjan ilmestymistä siitä asti, kun näin sen keväällä kirjakatalogissa. Vihdoinkin on julkaistu nuorille suunnattu kirja, jossa on teemana uskonnollinen yhteisö. Kuten olen aiemmin hehkuttanut, Pauliina Rauhalan Taivaslaulu on yksi parhaimmista lukemistani romaaneista, eikä hänen seuraava teoksensa Synninkantajat ole myöskään hassumpi. Aihe kiinnostaa minua suuresti, vaikkei minulla ole siitä juuri omakohtaista kokemusta. Tai ehkä juuri siksi se kiehtookin.

Elimme näin. Huivit hiuksien peittona, maanläheisissä väreissä, leuka rinnassa ja aivot tiukasti Jumalassa, lähipiiri seurakunnasta kudottuna. Tässä hiljaisuudessa, johon minun on vaikea mahtua.
Maailma oli niiden takana. Pelkäsin elämäni karkaavan liian kauaksi, jos en itse pyristelisi irti. (s. 11)

Ainoa taivas kertoo Ainon tarinan selkeällä, kauniilla tyylillä ja lineaarisessa aikajärjestyksessä ilman sen kummempia kirjallisia kikkailuja. Ainon ja hänen sisarensa Suvin välillä on syvä sisarussuhde, joka on murtumassa, kun Suvi astuu pian avioliittoon Larin kanssa. Aino jännittää Suvin puolesta hääyötä, josta hänellä on aavistus, muttei juuri mitään tietoa. Suvikin tuntuu olevan kihelmöivän hermostunut tulevasta, ja juuri se hääyö tuntuu olevan pahin jännityksen aiheuttaja, ei itse häärituaali.

Yksi sana ja Suvi lakkasi olemasta sama ihminen, joka oli nukkunut samassa kerroksessa  kerroksessa kanssani. Peitin silmäni käsillä ja katsoin kengänkärkiäni. Kuinka kauan kuluisi aikaa, kun minä seisoisin samassa kohdassa, jossa Suvi nyt? (s.48)

Ainon vanhemmilla tuntuu olevan kiire saada myös nuorimmainen tytär pian naimisiin. Kapiokirstu odottaa valmiina ja sinne valitaan sopivat vuodevaatteet odottamaan tulevaa elämää vaimona ja lasten, mielellään useiden, äitinä. Kannattaako Ainon panostaa viimeiseen lukiovuoteen, kun hän ei tule koskaan menemään yliopistoon? Ainon vanhemmat, pelottavan patriarkaalinen isä ja alistunut, myötäilevä äiti ovat sopineet Armon perheen kanssa, että Armo voisi olla Ainon tuleva aviomies - poika on toki osoittanut itse olevansa Ainosta kiinnostunut, mutta Aino ei ole vielä varma. Ainosta tämä kaikki tuntuu yhtä aikaa pelottavalta, jännittävältä, kihelmöivältä, uudelta. Aino saa Armon perheeltä syntymäpäivälahjaksi kirsikkakuvioisen huivin, jota seuroissa käyttämällä hän tavallaan julkisesti tulee hyväksyneeksi asian.

 Se mies oli minun isäni. Minun rankaisijani, hän, joka tulisi aina muistuttamaan, mitä kaikkea olin tehnyt väärin. (s. 118)

Ainon isä on surullinen tapaus, joka piiskaa itseään siitä, ettei Jumala ole siunannut hänelle kuin kolme lasta. Hänen arkeaan rytmittävät Kirjan (=Raamatun) lukeminen ja siitä liikuttuminen. Kumisaappaat ovat isälle tärkeä symboli: hän on ostanut jo kumisaappaat valmiiksi vävylleen, ihan kuten hänen isänsä osti miniälleen. Ja ihan kuten hän on ostanut ne kaikille lapsilleen symboloimaan koskemattomuutta.

Tarina seuraa Ainon pohdiskelua tulevasta avioliitosta Armon kanssa, äitiydestä ja vaimona elämisestä samalla, kun hän yrittää valmistautua viimeiseen lukiovuoteensa. Tytön seksuaalisuus on heräämässä uteliaisuutena ja hämmentävinä tunteina, mutta siihen se jää.  Kesäleirillä hän tutustuu Iinaan, jonka äiti on tullut ulkopuolelta, eli ei ole syntyjään esikoislestadiolaisesta liikkeestä. Tämä tuntuu Ainosta jännältä, sillä Iinan äiti käy töissä ja pukeutuu hameen sijasta housuihin. Ainon perheessäkin on vaiettu häpeä, seurakunnasta eronnut isoveli Valo, joka on mennyt naimisiin ulkopuolelta tulleen Leenin kanssa. Heillä on vain yksi lapsi Frans, ja Leeni kertoo Ainolle, että hänkin voisi puhua ehkäisystä Armolle, jos lasten tekeminen mietityttää vielä liikaa. Leeni tulee kertoneeksi myös Ainolle, mitä hääyönä tapahtuu, eikä Aino ole varma, olisiko hän halunnut tietää.

Ainoa, joka päättäisi mitä vartalolleni tapahtuisi, olisin minä itse. Se oli kaunis ajatus, idylli, josta en halunnut luopua. Samalla se soti kaikkea vastaan, mihin olin oppinut. Sitä arkea, mihin minun oli palattava. (s.80)

Ainoa taivas on hyvin mukavalukuinen ja mukaansatempaava kasvutarina, jossa päähenkilön kypsyminen on selvästi havaittavissa. On ilahduttavaa, kun aluksi niin arka ja myötäilevä Aino alkaa löytää rohkeuden itsestään. Ainon isoveli Valo vaimoineen on ihana tukipylväs ja pelastus Ainolle, ilman heitä hän ei välttämättä olisi niin rohkea. Suvi-sisko on hieman eri maata, eikä hän voisi tehdä niin isoa loikkaa kuin pikkusisarensa. Armo taas - hän on täysin Ainon isän johdateltavissa, mutta hänestä kyllä huokuu aito kiinnostus Ainoa kohtaan. Hänellä kuitenkin menee puurot ja vellit sekaisin, koska hän ei osaa ajatella asioita loppuun itse.

Olin alussa hieman hämmentynyt kirjan ajankuvasta, sillä ihmettelin seuroissa käytettäviä huiveja. Tietääkseni kun vanhoillislestadiolaisilla ei seuroissa mitään huiveja pidetä, saati vaatimattomia vaatteita. Mietin, sijoittuvatko kirjan tapahtumat jonnekin 1950-1960-luvulle. Vasta kun otin hieman asioista selvää, tajusin, että kirjassa on kyse eri suuntauksesta, eli esikoislestadiolaisuudesta, jossa huivia ja pitkiä hameita käytetään tänäkin päivänä seuroissa. Laitankin postaukseni loppuun pienen tietopläjäyksen tästä suuntauksesta.

Kirja sopii selkeän tekstinsä ja helppolukuisuutensa takia luettavaksi myös sellaisille nuorille, joilla on hankaluuksia tarttua kirjaan. Ainon tarina on lohdullinen, vaikka olisin ehkä toivonut vielä radikaalimpaa irrottautumista ja ehkä jotain suurta käännekohtaa, jossa pimennossa pidetty tyttö olisi löytänyt seksuaalisuutensa ja puhjennut kukkaan. Se olisi kyllä ehkä vaatinut enemmän kasvutilaa, ainakin toisen kirjan verran. Kirjan vahvana teemana on naisen itsemääräämisoikeus omasta kehostaan, sillä Ainoa mietityttää ja pelottaa juuri se, onko hän vielä valmis äidiksi, tai onko koskaan. Uskaltaako hän ottaa puheeksi ehkäisyn Armon kanssa?

Arvosanani 4,5

Tämä kirja on arvostelukappale, kiitos kustantajalle.

Muissa blogeissa:

Kirsin kirjanurkka

Samantyylistä luettavaa:

Synninkantajat: Pauliina Rauhala

Lisään tämän Naistenviikon lukuhaasteeseen.

Ruksaan YA-lukuhaasteesta kohdan:

Kirjassa on hahmo eri kulttuurista kuin sinä.


Tietoa esikoislestadiolaisuudesta:

Esikoislestadiolaisuuden suuntaus on syntynyt lestadiolaisuuden suurissa hajaannuksissa, 1900-luvun vaihteessa ja on lestadiolaisuuden suunnista toiseksi suurin maailmassa (vuonna 2012 heitä oli noin 24 000). Esikoislestadiolaisuuteen kuuluu painotus esikoisten seurakuntaan, Lapin vanhimmat, kriittinen suhtautuminen kirkkoon ja pappeuteen sekä yksinkertaisen elämän korostus. Näin ollen  esikoislestadiolaiset naiset eivät käytä koruja eivätkä meikkiä ja peittävät päänsä seuroissa huivilla. Miehet taas eivät käytä solmiota. Esikoislestadiolaisten pukeutumiskoodia ja käytännön elämänohjeiden noudattamista kutsutaan liikkeen sisällä  "kristityn esikuvaksi". Populaarikulttuuria vieroksutaan, televisiota paheksutaan ja täysraittius kuuluu asiaan. Vastaan otetaan kaikki lapset, jotka syntyy. Se, joka ei näitä suosituksia noudata, saa osakseen nuhtelua ja kehotuksia parannukseen. Esikoislestadiolaisilla on myös käytössä synninpäästö. (Jouko Talonen: Iustitia 14. Lestadiolaisuuden hajaannukset 2001. Suomen teologinen instituutti.)

maanantai 23. heinäkuuta 2018

Sammuta valot! / Sytytä valot!: Salla Simukka

Sammuta valot! / Sytytä valot!: Salla Simukka. Tammi 2018

Kansi: Laura Lyytinen / iStockphoto

"Salla Simukan odotettu ja oivaltava kertomuskokoelma Sammuta valot! / Sytytä valot! sisältää pieniä kauheita ja kauniita tarinoita nuorten elämästä.

Miksi kellariin saa mennä vasta 15-vuotiaana? Mitä Koiranpääpuistossa on tapahtunut? Kuka vierailee öisin Klaran eristyshuoneessa? Särkyykö ensirakkauden lumous, jos siitä kertoo rakkauden kohteelle vuosien jälkeen?

Kääntökirja Sammuta valot! / Sytytä valot! on uudenlainen kokoelma, jonka tarinat peilaavat toisiaan hätkähdyttävillä ja riemastuttavilla tavoilla. Simukan tekstit liikkuvat kauhusta romantiikkaan ja scifistä realismiin. Tämä teos on harvinainen herkku nuorille, aikuisille ja nuorille aikuisille.

#minunvastaukseni" (Tammi)

Oma arvio:

Luin tämän kääntökirjan "valoisamman puolen" eli Sytytä valot! novellit ensimmäiseksi. Olen hyvin tyytyväinen siitä, miten monipuolisia aiheita nämä kymmenen novellia käsittelevät ja miten erityyppisiä henkilöhahmoja novelleissa vilahtaa. On sateenkaarta, tihkuvaa seksiä, jättämisen vaikeutta, fantasiaa ja dystopissävytteistä tarinaa. Minun suosikkini tältä puolelta ovat Koru, Sama kude meissä ja Ranneke. 

En tiedä, heräsinkö painon tunteeseen rintakehälläni vai jatkuvaan, pieneen hälytysääneen. Joka tapauksessa heti herätessäni kokeilin kädellä kaulaani ja sormenpääni vahvistivat sen, minkä aivoni jo tiesivät: minulla oli koru. (s. 68)

Koru on dystopissävytteinen tarina näkymättömistä - kun kuka tahansa, ilman mitään syytä, voi saada tuon pelottavan Korun kaulaansa, minkä jälkeen tätä ei ole muille enää olemassa. Tarinan näkymättömyys symboloi eräänlaista henkisen kiusaamisen muotoa kouluissa, miksei muuallakin, missä joitakin ihmisiä ei noteerata mitenkään. Se on pahinta kaikista.

Sä olet mun maailmanpyörä, joka nostaa mut korkealle ja
saa näkemään kauas.
Ja vaikka mua huimaa sun kanssa, mä haluan kyytiin kerran toisensa jälkeen. (s. 41)

Ranneke on kaunis, lyhyt, kirjemuotoinen rakkaudenylistys Villeltä Eetulle, jossa on käytetty huvipuistometaforaa kuvaamaan rakkauteen liittyviä tuntemuksia. Aivan ihana minun mielestäni! 

Puro rakasti ja vihasi uniaan. Hän rakasti niitä yöllä, kun hän sai elää unelmiensa ihmissuhdetta. Hän vihasi niitä päivällä, kun tiesi, ettei ihmissuhde ollut totta ja että unet olivat tuhonneet hänen mahdollisuutensa mennä koskaan oikeasti juttelemaan Kuismalle. (s. 53)

Sama kude meissä on hieno maagisrealistinen tarina siitä, miten unet voivat paljastaa todelliset tunteet ja sekoittua toisen ihmisen kanssa. Puro ja Kuisma eivät tiedä juuri toisistaan, ennen kuin unet puuttuvat peliin.

Fantasiamaisessa novellissa Näytän sinulle miten lennetään sekoittuu nuoren tytön riipaisevaan tarinaan hauskasti sadusta tuttu Peter Pan, joka tarjoaa torniin eristetylle tytölle lohtua ja pelastuksen. Klaraa kun rangaistaan rakkaudesta tyttöön. Novelli Ariel on mahtava kuvaus lukiolaispojasta, joka uskaltaa viimeinkin esiintyä koulunsa edessä drag queenina roolinimeltään Ariel. Mitähän hänen pitkäaikainen ystävänsä Mikael tuumaa?

Kääntökirjan toisella, "pimeämmällä" puolella Sammuta valot! on niin ikään kymmenen tarinaa, mutta nyt sävyltään synkempiä, pelottavampia, scifimpiä. Yllätykseni on suuri, kun huomaan novelleissa olevan yhteyden kääntöpuolen novelleihin: jotkut kertovat tarinaan toisen näkökulman, jotkut kytkeytyvät toisiinsa vain ihan pienen yhdistävän symbolin kautta. Novelli Koru on taas lähes samanmuotoisena, mutta vaihtoehtoisella, lohduttomammalla lopulla. Pidän tältä puolelta kääntökirjaa eniten novelleista Kutsu ja Pitkä uni.

Kun herään, tiedän heti, että jokin on muuttunut. (s. 45)

Pitkä uni on Sama kude meissä -novellin kääntöpari, joita oikeastaan yhdistää vain uniteema. Tässä novellissa pieni tyttö, Sissi, on lopen uupunut vanhempiensa riitelyyn. Yhtäkkiä hän huomaa nukkuessaan menettäneensä vuosia elämästään ja tehneensä väliin jääneellä ajalla kauheuksia. Tarinassa kauhu sekoittuu maagiseen realismiin.

Pimeys alkaa tiivistyä Siljan ympärillä. Ja äkkiä sillä on asiaa.
Vastaa hänelle. (s. 57)

Kutsu on novellista Viesti kääntöpuolen kertova, kauhusävytteinen novelli, jossa on pääosassa Silja. Siljalla on kannettavaan kivulias salaisuus, sillä hän kantaa suvun kirousta. Novelli loppuu hyvin karmaisevalla tavalla.

Novelli Kengät esittelee toisen näkökulman siihen, mitä tapahtui Näytän sinulle miten lennetään -novellissa. Huvipuisto taas on kauhufantasiamainen kääntöpuoli Ranneke-novellin huvipuistoteemalla.

Olisi mielenkiintoista tietää, miten erilailla olisin ajatellut, jos olisin lukenut novellit toisin päin, eli ensin Sammuta valot! -puolen novellit. Samoin olisi hauska lukea novellit niin, että lukisin aina perätysten molempien puolien novelleja, jotka tavalla tai toisella kytkeytyvät toisiinsa. 

Tämä Simukan novellikokoelma on aivan loistava, monipuolinen ja viihdyttävä. Uskon, että kirjasta löytyy novelli jokaiseen makuun ja aion mielelläni suositella tätä nuorille lukijoille lasten- ja nuortenkirjastotyössäni.

Arvosanani 4,5

Tämä kirja on arvostelukappale, kiitos kustantajalle.

Muissa blogeissa:




Ruksaan YA-lukuhaasteesta kohdan:

Julkaistu vuonna 2018


lauantai 21. heinäkuuta 2018

Verikuu - ja muita outoja tarinoita: Jaana Ala-Huissi ja Mervi Heikkilä

Verikuu - ja muita outoja tarinoita: Jaana Ala-Huissi ja Mervi Heikkilä. Haamu 2018.

Kansi: Ivi Rebova

"Milloin viimeksi katsoit kuuta? Oliko se punainen? Ole varuillasi! Silloin metsä alkaa elää. Kalpeita haamuja, teräviä hampaita, hiisiä, noitia, menninkäisiä ja muodonmuuttajia. Nekin katsovat kuuta. Ja odottavat. Sinua?

Jaana Ala-Huissin ja Mervi Heikkilän novelleissa historia herää eloon, nykytodellisuus vinksahtaa ja kansanperinne tulee osaksi arkea – eikä aina hyvin seurauksin."(Haamu)

Oma arvio: 

Jos haluat sukeltaa keskelle suomalaista kansanperinnettä ja myyttejä, tämä novellikokoelma kannattaa lukea. Marjo Heikkilän ja Jaana Ala-Huissin novellit eivät ole ihan sitä perinteisintä kauhua, vaan ne sekoittuvat kotoisiin mytologioihin ja uskomuksiin. Sekä nykyaikaan että menneeseen aikaan sijoittuvissa tarinoissa vilahtelee niin etiäisiä, peikkoja kuin aaveitakin. Välillä päähenkilö huomaa joutuneensa aikahypyn kautta menneisyyteen, välillä taas asioimaan omituista, kauhistuttavaa kauppaa tekevän noidan kanssa.



Kokoelmassa on seuraavat novellit, joista jokaisesta haluan kirjoittaa sanasen ja antaa oman arvosanan:

Verikuu: Mervi Heikkilä

Nuoren Jannen näkökulmasta kerrottu tarina, jossa hirviin ja kylän naisiin liittyy jotain eriskummallista.  Verikuun aikaan kaikki kulminoituu traagisiksi menetyksiksi.
Arvosanani 3,5

Piilopirtti: Jaana Ala-Huissi

- Oi, kuu ma sua palvon ja kanssasi valvon!
Kuun kanssa ei pitäisi leikkiä. (s.17)

Nuori Oona on mökkireissulla ystäviensä kanssa, kun hän huomaa yhtäkkiä joutuneensa aikahypyn myötä menneisyyteen. Vanhan taian avulla hän viimein pääsee takaisin nykyaikaan.
Arvosanani 4,5

Lupaus: Mervi Heikkilä

Maria jää yksin Hiitelän syrjäiselle tutkimusasemalla, joka on edeskävijä peikkotutkimuksessa. Hän odottelee tyttöystäväänsä Milaa vierailulle, joka tuleekin yhtäkkiä etuajassa. Kiihkeän yön jälkeen karu totuus paljastuu Maria ja saa tämän pois raiteiltaan.
Arvosanani 4+

Vierashuone: Jaana Ala-Huissi

Nuori teologian ylioppilas Ilkka Sovelius kokee aavemaisia tunnelmia vanhassa pappilassa. Arvosanani 3+

Pannoitetut: Mervi Heikkilä

Nuori opiskelijapoika saa kutsun rasittavalta Hessu-serkultaan tutustumaan kaupunkiin. Kaupungissa on syytä varoa Pannoitettuja, ihmiskunnan hylkiöitä, venäjältä saapuneita eräänlaisia mutantteja. Kauhukseen poika huomaa pian olevansa serkkunsa johdattelemana bileissä, joka kuhisee Pannattomia. Eräs tyttö kiinnittää huomiota  poikaan, mutta onko vaarallista ihastua Pannattomaan? Arvosana 4+

Kuokkavieras: Jaana Ala-Huissi

Nuori, häihinsä valmistautuva Kaarina kokee jotain pahaenteistä, ja hän suorittaa erilaisia rituaaleja karkottaakseen pahan. Tarina esittelee suomalaiseen kansanperinteeseen liittyviä uskomuksia.
Arvosana 3,5

Chatte: Mervi Heikkilä

Kun itseään väheksyvä puuseppä saa ovelleen ranskalaisen tyrmäävän naisen, Chaten, hän ei meinaa uskoa sitä todeksi. Mutta miksi Chatte palaa jokavuotiselta sukuloimisreissultaan aina yhtä sormea köyhempänä.
Arvosana 4

Juhannusyö: Jaana Ala-Huissi

Nuori Elvi kokee kauhistuttavia hetkiä öisessä metsässä. Lyhyt tarina esittelee suomalaiseen kansanperinteeseen kuuluvia uskomuksia.
Arvosana 3,5

Agnes: Mervi Heikkilä

Milla lomittaa ison hevostallin omistajaa tämän loman ajan, kun hänen täytyy harmikseen kutsumaan jalkansa katkaisseelle hevoselle eläinlääkärin. Omituinen eläinlääkäri on vailla erikoista maksua.
Arvosana 4-

Jauhot: Jaana Ala-Huissi

Nuori Fiia joutuu kerjuulle, mutta ison tilan isännältä eri heru armoa. Hän saa kuitenkin apua yllättävältä taholta.
Arvosana 4

Kuusi on minun puuni: Mervi Heikkilä

Olin kaksitoista. Istuin kuusen juurella selkä tiukasti sen runkoa vasten ja puristin silmäni lujasti kiinni. Keskityin oikein kovasti ja tunsin, kuinka ihoni alkoi liueta pois. (s. 115)

Nuori biologianopiskelija, pietarilainen Galina joutuu kohtaamaan menneisyytensä, kun tummasilmäinen Juri ilmestyy metsään hänen kesätyöpaikkaansa. Tytöllä on erikoinen suhde puihin.
Arvosana 4,5

Kuutamokeikka: Jaana Ala-Huissi

Insinööri Soininen joutuu pyytämään apua yllättältä taholta työmaallaan tuulivoimapuistossa, kun hänen jalkansa juuttuu maakoloon.
Arvosana 3+

Kirsikkalikööriä: Mervi Heikkilä

- Myöhässä! Taas myöhässä! kärttyinen ääni soimasi.
Mitään ei näkynyt. (s. 132)

Tarina Miiasta, joka piilottelee kotonaan ikävää salaisuutta, joka velvoittaa häntä joka päivä. Kun hän rakastuu työkaveriinsa, hänen on päästävä ongelmastaan eroon.
Arvosana 5-

Aarre: Jaana Ala-Huissi

Eevertti löytää pellolta ikivanhan arkun, joka kätkee sisäänsä salaisuuden.
Arvosana 3-

Suosikkinovellejani ovat siis Heikkilän kirjoittamat Kirsikkalikööriä, jossa on ripaus huumoria mukana, ja Kuusi on minun puuni, jossa pahaenteisen tunnelman sävyttävä tarina saa lohdullisen lopun, sekä Ala-Huissilan kirjoittama Piilopirtti, jossa päähenkilö kokee hämmentävän aikahypyn täysikuun aikaan. Pidän siitä, miten novellit on tehty pilke silmäkulmassa, kunnioittaen suomalaista kansanperinnettä ja mytologiaa ja henkilöhahmojen moninaisuutta. Novellit on melko tasalaatuisia, vaikka kaikista en toki pitänyt niin paljon kuin muista.

Tätä novellikokoelmaa voin suositella kaikille kauhun ystäville, jotka ovat kiinnostuneita suomalaisista uskomuksista. Novellikokoelma sopii aikuisten lisäksi mainiosti myös nuorille aikuisille.

27. heinäkuuta 2018 on taivaalla näkyvissä harvinainen, täydellinen kuunpimennys, jossa pimentynyt kuu näkyy taivaalla punaisena eli verikuuna. Pimennys on syvimmillaan klo 23.22 (Tähtitieteellinen yhdistys Ursa)

Novellikokoelman arvosanani 4
Tämä kirja on arvostelukappale, kiitos kustantajalle.


Tämä kirja on osana Naistenviikon lukuhaastetta.

Lisään tämän Helmet-lukuhaasteen kohtaan:

Novellikokoelma

Kirjankansibingosta ruksin kohdan:

Keltainen ja oranssi

keskiviikko 18. heinäkuuta 2018

Päivitys Viallinen-sarjaan

Luin Cecelian Ahernin Viallinen-sarjan toisen ja samalla viimeisen osan Täydellinen. Klikkaamalla kuvaa pääset arvioon molemmista osista.

https://adelheid79.blogspot.com/2018/02/viallinen-trilogia-cecelia-ahern.html