torstai 6. joulukuuta 2018

7 veljestä - 20 vuotta Rähinää: Mikko Aaltonen

7 veljestä - 20 vuotta Rähinää: Mikko Aaltonen. Otava 2018.

Kansi: Jani Tolin

"Rähinä-jengistä hittitehtaaksi.

Elastinen, Iso-H, Asa, Uniikki, Tasis, Andu ja Jussi Valuutta. Kirja Suomen tunnetuimmasta hiphop-jengistä Rähinästä ja sen alkuperäisistä jäsenistä.Kirjassa kerrotaan, kuinka jengin jäsenten yhtyeiden, Fintelligensin ja Kapasiteettiyksikön, avulla vakavasti otettava suomenkielinen räp-musiikki sai alkunsa ja juurtui pysyväksi osaksi suomalaista nuoriso- ja popkulttuuria. Ja kuinka rähinäläisten ponnisteluista syntyi levy-yhtiö Rähinä Records ja sitä myötä suomalaiseen musiikkibisnekseen ennennäkemätön, sissi-henkinen hiphop-yrittäjyys." (Otava)

Oma arvio:

Kerronpas tähän alkuun pienen tarinan kahdentoista vuoden takaa. Olin suomen kielen opiskelija, kolmannen vuosikurssini alussa, ja mietiskelin, mistä aiheesta alkaisin tehdä graduani. Harrastin tuolloin street ja locking & popping -tanssia. Kaikki hiphop-kulttuurissa kiehtoi, vaikka niin sanottu lökäpöksyjen aika alkoi olla jo ohitse, enkä itse koskaan pukeutunut hopparityyliin. Kuuntelin vapaa-ajallani paljon samaa musiikkia mitä tanssitunneilla soi, eli funkia, vanhaa ehtaa soulia ja tietenkin räppiä. Siitä se idea sitten nousi: haluan tehdä opinnäytteeni suomihiphop-lyriikoista! Pääsin perehtymään hiphop-kulttuuriin kunnolla, mikäs sen kiinnostavampaa. Lähdemateriaalia löytyi harmillisen vähän, mutta ei se mitään. Kymmenisen vuotta sitten palautin ylpeänä valmiin graduni:


Kapasiteettiyksikkö oli minulle ennen gradun aloitusta tuntematon kokoonpano, mutta halusin valita sen juuri siitä syystä, että toisesta tuohon aikaan suuresta suomiräp-kokoonpanosta Fintelligensistä oli jo tehty muutama gradu. Ostin kaikki Kapasiteettiyksikön levyt tukemaan graduni tekoa ja tykästyin kovasti heidän musiikkiin. Lisäksi olen seurannut mielenkiinnolla Elastisen soolouraa, käynyt hänen keikoillaan useammankin kerran ja tykännyt hänen biiseistään. Niinpä minun ei tarvinnut harkita kahta kertaa, lukisinko tämän Rähinän synnystä ja vaiheista kertovan kirjan, jonka on vieläpä kirjoittanut Mikko Aaltonen, sama mies, joka on kirjoittanut hyvin repäisevästi muistiin Jare Henrik Tiihosen aka Cheekin tarinan kirjassa JHT - Musta lammas (Otava 2016.)

Kirja on jakautunut kahteen osaan eli näytökseen: ensimmäinen näytös esittelee varsinaiset Seitsemän veljestä eli Elastisen, Iso H:n, Uniikin, Andun, Tasiksen, Avaimen ja Jussi Valuutan. Lukija pääsee selvyyteen siitä, miten kukanenkin on vihkiytynyt hiphop-kulttuuriin, miten he ovat löytäneet toisensa ja mistä koko Seitsemän veljestä -klikki on saanut syntynsä.   Minulle tuntemattomat Avain ja Jussi Valuutta tulevat lukujen myötä  hiukan tutummaksi. Matti Salo eli Avain eli Asa teki jenkkiräppimäistä uhoa tihkuvan esikoislevynsä Punainen Tiili, mutta jättäytyi sitten musiikkibisneksestä etääntyen samalla Rähinä-jengistä. Metsässä viihtyvä, punk-henkinenkin Jussi Valuutta vetäytyi kuvioista myös alkuvuosien jälkeen, koska halusi tietoisesti vältellä julkisuutta. Kaiken lähtökohtana Rähinä-porukan synnylle on ollut hiphopin neljä elementtiä, joista breikkaaminen ja graffittien tekeminen olivat tärkeitä monille näistä miekkosista jo ennen MC- ja/tai DJ-kulttuuria. Colorblind-niminen musikaali tutustutti sattuman oikusta myöhemmin Fintelligens-kokoonpanosta tutut Elastisen ja Iso H:n toisilleen.

Toinen näytös esittelee laajemmin ja perusteellisemmin Rähinän vaiheita väliotsikoituna hauskasti Rähinäjengin biisien nimillä, pompaten kulmakivestä toiseen. Mukana sivuilla vilahtelevat myös muut Rähinässä vaikuttaneet henkilöt, kuten Brädi, Spekti, Timo pieni huijaus ja Joonas Wörlin. Pääosassa loistavat kuitenkin Fintelligensin ja Kapasiteettiyksikön jäsenet Henrik Rosenberg eli Iso H , Kimmo Laiho eli Elastinen, Anders Westerholm eli Andu, Markku Wettenranta eli Tasis ja Dan Tolppanen eli Uniikki, joiden veljeys ja  palo tehdä musiikkia yhdessä suorastaan huokuu kirjan sivuilta.  Kuvaliite löytyy kirjan keskivaiheilta.

Iso H, Elastinen, Uniikki, Andu ja Tasis. Kuva: Simelius & Simelius

Hiphop-kulttuurin sisällä eläminen mahdollisti kenelle tahansa kasvamisen lähtökohtiaan vahvemmaksi. Hiphopissa heikkoudet saattoi kääntää vahvuuksiksi. (s. 42)

Lukija pääsee kurkistelemaan Rähinän kohokohtia toisensa jälkeen, mutta myös suomihiphopparin kuuluisuuden ja keikkaelämän varjopuolia, johon kuuluu niin armotonta bilettämistä, putkareissuja, turpajuhlia, välirikkoja tyttöystävien kanssa, paniikkikohtauksia kuin masennusoireitakin. Siinä vaiheessa kun Kimmo löytää Levin mökin pakastimesta jäädytetyt kakkapökäleet ja oksentaa keittiön lavuaariin ja seuraavana aamuna painii Andun kanssa lasinsirujen peittämällä lattialla, pudistelen hämmennyksen ja epäuskon vallassa päätäni. Poikien sekoilut suorastaan hirvittävät välillä, mutta myös huomaan repeileväni jutuille, niin absurdeja kuin ne ovatkin. Tai juuri siksi. Vaikka tähän sekoilujuttuun nyt takerrunkin, eivät ne ole onneksi kirjassa kuitenkaan pääosassa. Mutta mihinkäs niistä pääsee, keikkaelämällä on kironsa -  ja pojat on poikia.

Pelaamisen seurauksena mökin olohuone ja saunatilat olivat alkaneet näyttää siltä kuin niihin olisi satanut kristallia. Rikkoutuneita pulloja ja juomalaseja oli joka puolella. Olohuoneen lattia oli lasista sepeliä. (s. 191)

Sitten selvitellään Rähinä Recordsin taloussotkuja, kun kukaan ei oikein enää tiedä, mihin kaikki firman rahat ovat huvenneet. Koetaan Fintelligensin tauko, jolloin Elastinen lähtee soolouralleen, Iso H istuu saunareissullaan eli vankilassa totaalikieltäytymisen takia. Fintelligensin palaa myöhemmin taas yhteen, kokee huippunsa, mutta huomaa lopulta aikansa koittaneen. Välillä huomaan etsiväni Youtubesta Fintelligensin ja Kapasiteettiyksikön videoita lukemisen tueksi ja pääsen hyvin fiilikseen, kun Fintelligensin Stockholm-Helsinki soi lukemisen taustalla. Kun katson Fintelligensin läpilyöntibiisin Voittamaton videota, en voi olla ihailematta sitä tekemisen meininkiä, mikä biisistä välittyy. Muistan vielä itsekin, kun kuulin biisin eka kerran, ja kuulostihan se hienolta, ihka ensimmäinen OIKEA suomiräppibiisi.

Kirjassa korostuu kaiken huolettomuuden ja välillä sekavuudenkin tukena hiphop-kulttuurin tärkeys, se veljeys ja toisen kunnioitus, joka hitsaa näitä miehiä yhteen. Kaikista tärkeintä heille on musiikki, oikeat biitit ja riimit. Kukaan ei tule sanomaan näille nuorille miehille, että suomeksi ei voi tehdä räppiä. He haluavat räpätä ylpeänä omalla äidinkielellään esikuvinaan ranskalaiset ja ruotsalaiset räppärit. Tämä lämmittää etenkin tällaisen suomen kielen puolestapuhujan mieltä.

Itse olen sitä sukupolvea, joka on oppinut ajattelemaan, että tärkein ja suurin yhteinen nimittäjä kaikelle tekemiselle on hiphopkulttuuri, ja se jättää varjoonsa kaiken muun,. Silloin kun me aloiteltiin, tämä yhteinen kulttuuri riitti sitomaan yhteen yrittäjät ja anarkistit, porvarit ja vasemmistolaiset. Se oli mahtavaa. On kulttuurin kannalta sääli, jos tulevat sukupolvet eivät enää kulttuurin juurista erkaantuessaan osaa nähdä asiaa samalla tavalla ja polarisoituminen syvenee entisestään. (Elastinen, s. 234)


Kirjaa lukiessani saan tietää yksityiskohtia päähenkilöistä, joita en olisi muuten ehkä tiennyt:  Markku joutui Kapasiteettiyksikön alkuvaiheissa pahaan onnettomuuteen, jonka seurauksena hänen piti opetella kävelemään uudelleen. Siitä hänen räppinimikin Tasis eli Tasapaino tulee, kun hänellä oli alussa vaikeuksia pysyä pystyssä. Henkan mummo asui Oulun Tuirassa, jossa hän vietti lähes kaikki koulujen lomansa. Andersin isä on matkailuohjelmia tehnyt Folke West, Danin eno taas kansanedustaja Ben Zyskowicz. Kimmo taas tunnettiin ennen Voice of Finland -ohjelmaa vakavailmeisenä miehenä, kun taas TV-julkisuuden myötä hänet alettiin tuntea leveästä hymystään. Kirja paljastaa rehellisesti myös elämän varjopuolet: Henkan päihderiippuvuuden, Danin paniikkikohtaukset ja masennusoireet, Rähinä Recordsin flopit, kun Brandon-artistin levyt eivät myyneetkään ja takkiin tuli reilusti, Cheekin lähdön Warner Recordsille ja sen jättämän aukon (josta kirjassa kerrotaan melko vähän, vaikka JHT- Musta lammas -kirjasta sain käsityksen, että se oli etenkin Kimmolle tosi kova pala.)

7 veljestä - 20 vuotta Rähinää on yhtä lailla tarina veljeydestä sen hyvinä kuin huonoinakin aikoina, se on Rähinä Records - yhtiön tarina ja se on suomihiphopin nousun ja vaiheiden tarina. Jäin vain mietteliääksi, että kun veljeydestä puhutaan, mihin siskot laitetaan? Hiphop-kulttuurilla on melko miehinen, ehkä jopa naista halventava leima, mitä käsittelen myös gradussani lyriikoita analysoidessani. Kirjassa on toki naisia, mutta he tulevat esiin lähinnä miesten tyttöystävinä, äiteinä tai yhden illan juttuina.

Toki yhteistyötä tehdään myös muutaman naisartistin kanssa, kuten menneinä vuosina R´n´B-tähden Jonnan ja Rähinä Recordsin uudehkon suojatin Nelli Matulan kanssa. Rähinän taloussotkujen seurauksena firmaan palkataan toimitusjohtajaksi Essi Kivitie, joka hoitaa hyvin ansiokkaasti Rähinän asioita siihen asti, kunnes irtisanotuu itse muun muassa kommunikaatio-ongelmien takia. Hän saa oman puheenvuoronsa kirjan sivulle, mikä kiteyttää hyvin miesten keskinäisen veljeyden tiiviyden. Tyttöystävä jää paitsioon hektisimpänä äänitysaikana, kun palo tehdä musiikkia on niin suuri. Myöhemmin toki miehet ovat asettuneet aloilleen, perustaneet perheen ja huomanneet, että voivat siltikin toteuttaa itseään musiikillisesti.

Räppääminen on hauskaa ja helppoa niin kauan, kun sä kännissä höpötät jonkun toisen keksimiä sanoja. Vaikeaksi puuha muuttuu silloin, kun sä alat laittaa niitä sanoja järjestykseen ihan itse. Varsinkin, kun sun pitäisi olla aina parempia kuin ne muut. Räppiin on sisäänrakennettuna kilpailuasetelma, se on sanallista urheilua. (Iso H, s. 70)

Suosittelen tätä kirjaa kaikille niille, jotka haluavat tietää, mitä on suomi-hiphop. Jotka haluavat tietää, mitä oli ennen Vain elämää -ohjelmasta tuttua Elastista, Ennen Cheekin jäähallikeikkoja ja Youtubessa räppääviä jonneja. Aaltonen on koonnut erittäin kattavan ja mukaansatempaavan opastuksen yhden Suomen merkityksellisimmän hiphop-porukan kehitysvaiheista. Huom: Ei tosikoille.

Arvosanani 4+

Tämä kirja on arvostelukappale, kiitos kustantajalle.

Muissa blogeissa/verkkojulkaisuissa:

HS (Juuso Määttänen)
Kirjojen keskellä
Klangi
Rumba (Jukka Hätinen)



Suosittelen lukemaan myös: 

Riimi riimistä - suomalaisen hiphopmusiikin nousu ja uho: Jani Mikkonen
Turpa auki - raplyriikkaa: Plan Suomi säätiö
JHT - Musta lammas: Mikko Aaltonen
Himmee: Mikael Gabriel, Janita Autio


*****************************

Onko niin, että hiphop-klikit ovat vain miesten juttu? Eipä olekaan. Into kustannus nimittäin julkaisee todisteeksi ensi kevään alussa (2019) kirjan  Hyvä verse – Suomiräpin naiset (Heini Strand). Lisäksi Johnny Knigalta tulee kirja Mercedes Bentso – Ei koira muttei mieskään (Venla Pystynen). Odotan kovasti naisnäkökulmaa tähän niin kovin miehistä uhoa uhkuvaan kulttuuriin.

Lisään tämän kirjan Helmet-lukuhaasteen kohtaan:

20. Taiteilijaelämäkerta




lauantai 1. joulukuuta 2018

Sarjakuvahaasteen kooste

Osallistuin Hurja Hassu Lukija -blogin sarjakuvahaasteeseen, sillä edelleen sarjakuvat ovat vielä minulle hyvin vierasta aluetta, vaikka ne kiinnostavatkin. Otin haasteen osaksi Oulun kaupunginkirjaston ja Oulun sarjakuvakeskuksen yhteistä sarjakuvametroa, joten sain kaksi kärpästä yhdessä iskulla. Voit lukea sarjakuvametropostaukseni tästä.


Tässä haasteeseen lukemani sarjikset:



Scandorama: Hannele Mikaela Taivassalo & Catherine Anyango Grünewald. Suomentanut Raija Rintamäki. Teos & Förlaget 2018.


Aarne Ankka - Mielipuolen kuvakirja: Charlie Christensen. Suomentanut Ville Hänninen ja Vesa Kataisto, Zum Teufel 2017.


Spleenish: Ulla Donner. Suomentanut Sinna Virtanen, S&S 2017.



  Nemi: Lise.  Suomentanut Mikko Huusko. Arktinen Banaani 2005.


  Maallemuuttajat - Juurevaa elämää: Manu Larcenet ja Jean-Yves Ferr. Suomentanut Heikki Kaukoranta, tekstannut Mika Lietzén. WSOY 2008.




Tarinoita lännestä: Mika Lietzén. Asema 2007.



Kielletty hedelmä: Liv Strömquist. Suomentanut Helena Kulmala, Sammakko 2018.






Minä olen sinun tyttöystäväsi nyt: Nina Hemmingsson. Suomentanut Saara Pääkkönen, tekstannut Mika Lietzén. WSOY 2011.



Lepakkoelämää: Alison Bechdel.  Suomentanut Stina Grönroos. Like 2000.

Tuuvan talli. Osat 1-3: Lena Furberg. Suomentanut: Susanna Viljanen, Terhi Kemppinen ja Marjo Kylmänen. Egmont 2006-2011

Aoha ride. Osat 1-5: Io Sakisaka. Suomentanut J.J.Pensikkala. Ivrea 2016-2017. (Blogipostaus vielä tekemättä)
Rakastunut robottiin. Osa 1: Kaoyru.Suomentanut J.J. Pensikkala. Ivrea 2016 (Blogipostaus tekemättä)

Subdimensionaalinen portti: Wolf Kankare. Suuri Kurpitsa 2018. (Blogipostaus tekemättä)
Olen ihan yllättynyt itsekin, sillä luin yhteensä 19 sarjakuvaa ja olen siis haasteen mukaan Marv-arvoasteen saavuttanut. Lopussa innostuin vielä minulle ihan entuudestaan oudosta mangasta, etenkin romanttisesta nuorten aikuisten sarjasta Aoha ride, josta loput ilmestyneet osat 6-10 minulla on kirjastosta varauksessa, ja sitten odottelen kuumeisesti loppujen kolmen osan julkaisua. Myös Lena Furbergin Tuuvan talliin jäin vähän koukkuun, lisää osia odottaa minulla lukemista. Aion jatkaa sarjiksien lukemista, ja etenkin mangaan aion tutustua perinpohjaisemmin jo työnikin puolesta. Minulle saa heittää mangasuosituksia!

Kiitos Jassulle kivasta ja antoisasta haasteesta!

tiistai 27. marraskuuta 2018

Pese hampaat ennen kuin pussaat: Satu Kivinen

Pese hampaat ennen kuin pussaat: Satu Kivinen. Otava 2018

Kansi: Tuuli Juusela

"Kunpa olisi poikaystävä ja edes B-kupin tissit! Päiväkirja paljastaa 14-vuotiaan Sofian haaveet ja inhokit. Hulvaton esikoisromaani.

Kummitäti luonnehtisi Sofiaa rasittavaksi takapenkin teiniksi, paras ystävä Iines taas laiskimukseksi. Omasta mielestään Sofia on varsin mukiinmenevä olemattomia tissejä lukuun ottamatta. Hän rakastaa pizzaa ja listojen laatimista. Hän pystyy kertomaan Salattujen elämien juonenkäänteet 10 vuoden ajalta. Hän on perillä muotivillityksistä. Hän saa pierun tulemaan tahdonvoimalla. Hänen tulevaisuuden suunnitelmissaan Hollywood ei ole pois suljettu vaihtoehto.

Sofiasta ei ole mitään järkeä himmailla puolivaloilla: elämä on ihanaa!"(Otava)

Oma arvio: 

Oi että, tämä kirja meinasi mennä minulta täysin ohitse, mutta onneksi bongasin tämän pinkkikantisen ihanuuden töissäni ja otin luettavakseni. Ihana piristys nuortenkirjavalikoimaan sateenkaari-, mielenterveys- ja feministiteemojen jälkeen (enkä nyt sano, että vakavissa teemoissa nuortenkirjallisuudessa olisi mitään vikaa, mutta vaihtelu virkistää...) Satu Kivisen Pese hampaat ennen kuin pussaat hurmaa niin kirjan nimellä, kansikuvalla kuin päiväkirjamaisella sisällöllään taatusti kohderyhmäyleisönsä (noin 12-15-vuotiaat) ja myös toki sitä vanhemmatkin.

Klo 16
Tiedättekö mikä on inhottavaa? Se, kun menee yleiseen vessaan pissalle ruuhka-aikaan. Joku aina käynyt kakalla ennen vuoroasi, ja seuraava kävijä luulee tietenkin sinun jättäneen hajut jälkeesi. (s. 36)

Päiväkirjamainen muoto tuo kirjan päähenkilön, 14-vuotiaan Sofia Mikkolan ajatukset ja kommellukset lukijan lähelle bridgetjonesimaiseen tyyliin. Tätä voisikin tituleerata nuorten Bridget Jonesiksi tai toisaalta tyttöjen versioksi suorapuheisesta Paretskoin K15-sarjasta. Sofialla on läpinäkyvässä yöpaidassa kekkuloiva äiti, joka omistaa lahjatavaraliikkeen ja uhkaa tunkea koulun halloween-bileiden valvojaksi, ja boheemi Päivi-täti, joka työskentelee kampaajana (mutta on tehnyt elämänsä aikana kaikkea mahdollista maan ja taivaan väliltä) eikä säästele sanojaan opettaessaan siskontyttärelle elämän saloista. Parasta antia kirjassa onkin Sofian ja Päivin välillä hersyvä huumori, joka ei aina tavoita Sofian äitiä. Sofian höpsö mummu tulee myös mukaan kuvioihin, sillä hänen on muutettava hetkeksi heille evakkoon. Entäs Sofian isä? Häntä ei tarinassa esiinny kuin sivulauseissa, sillä Sofian vanhemmat ovat eronneet kymmenisen vuotta sitten. Lisäksi Sofialla on höperö Raipe-koira.

Kun olin saanut ravisteltua itseni hereille, lähetin Päivi-tädille viestin Whatsappissa: Oletko sitonut miehiä tuoleihin viime aikoina? 
Täti vastasi heti: En tuoleihin, mutta...
Lähetin uuden viestin: Ethän kuuna päivänä yrittäisi mukiloida Jare Henrik Tiihosta?
Täti: Oletko unohtanut ottaa aamulääkkeesi? (s. 126)

Myös Sofian sporttisella ystävällä Iineksellä on sana hallussa, ja Sofian harmiksi isompi rintavarustus. Kaveriporukkaan kuuluvat myös kaksoset Jossu ja Jutta, sekä usein myös pojat Kassu ja Leo. Kouluun tulee myös kirjan alussa uusi, komeatukkainen poika, jonka tytöt nimeävät Dragon Balliksi. Sofian pasmat menevät sekaisin, kun hän törmää Leon ja tämän veljensä Aleksin luona komistukseen, Perttuun.  (Minua huvittaa, kun Sofia vertaa Perttua Shadowhunters-sarjan Dominic Sherwoodiin - aivan mahtavaa!) Sofialle tulee Pertusta pakkomielle, mutta miten hän saisi tämän kiinnostumaan itsestään, kun hän ei ole koskaan seurustellut kenenkään kanssa eikä oikein pidä itseään valloittavan kauniina. Leo lupaa toimia puhemiehenä, mutta kaikki ei menekään ihan suunnitelmien mukaan. Sofia saa myös mukavan liittolaisen Aleksista. Alankin heti pyöritellä päässäni eri poikavaihtoehtoja ja yrittää arvailla, kenen pojan kanssa Sofia pääsee lopulta pussailemaan ensisuudelmansa.

Olen tutkaillut itseäni koko illan kokovartalopeilistä. Muistan lukeneeni naistenlehdestä, että monilla naisilla on stringejä käyttäessään itsevarma ja seksikäs olo. Harmi vain, että stringit hiertävät persvakoa niin vietävästi. Kuka tällaiset perverssit pornopöksyt on oikein mennyt keksimään? (s. 100)

Sofia miettii kirjassa tavanomaisia (?) teinitytön ongelmia: miten saada poikakaveri, isommat rinnat, vähemmän nolo äiti, vähemmän kahjo täti ja ensisuudelma. Välillä Sofian tissikompleksi menee minusta hiukan toistamiseksi, mutta kaipa se on hänelle niin polttava ongelma.  Pidän kirjan intertekstuaalisista viitteistä pop-kulttuuriin, ne tuovat tarinaan mukavalla tavalla eloa - erityisesti kun Shadowhunters-sarja saa maininnan. Huumori on suurimmaksi osin tosi osuvaa, vaikka välillä tuntuu, että vähemmälläkin yrittämisellä henkilöiden väliset sanailut olisivat hauskuttaneet. Kirjan päähenkilö on ihanan samaistuttava epävarmuudessaan, ja pidän hänen itseironian taidostaan, ja muutkin kirjan henkilöt perusteltuja. Ainoastaan kaveripoika Leo ja hänen tarkoitusperänsä jäävät kirjassa täysin hämärän peittoon, eikä yhtä hänen melko ratkaisevaa siirtoansa selitetä kirjassa mitenkään.

Kirja loppuu totaalisen, räjäyttävän, mahtavan yllätyksellisesti ja pistää pakan sekaisin. Toivon hartaasti, että tähän saadaan jatkoa! Pese hampaat ennen kuin pussaat on nuorten chick litiä parhaimmillaan, kevyttä ja helppoa luettavaa, joten tätä voi suositella sellaisillekin nuorille (tytöille), jotka eivät ole lukeneet paljon.  Sivuja kirjassa on sopivat 256.

Arvosanani 4-

Tämän kirjan lainasin kirjastosta.

Muissa blogeissa ja verkkolehdissä:

Kirsin kirjanurkka
Sivupiiri 
Etelä-Saimaa
Keskisuomalainen


sunnuntai 25. marraskuuta 2018

Varjostajat: Maija & Anssi Hurme


Varjostajat: Maija & Anssi Hurme. S&S 2018


"Upeasti kuvitettu tarina lapsesta, isästä ja suuresta kaipuusta.

Varjostajat on salaperäinen tarina lapsesta, jonka elämään ilmaantuu outo hahmo. Sitä ei näe kukaan muu, mutta se kulkee mukana kaikkialle. Se estää syömästä aamupalaa, leikkimästä kavereiden kanssa päiväkodissa ja pyytää lukemaan kaikkein pelottavimman iltasadun.

Hienostuneesti kuvitettu kertomus ei anna hahmolle nimeä, mutta sitä voisi kutsua suruksi, huoleksi tai kaipaukseksi. Alkuun hieman pelottava hahmo muuttuu vähitellen lempeämmäksi ja päästää lopulta otteensa." (S&S

Oma arvio:
 
Varjostajat on kirja surusta. Kirjan tarina kertoo siitä, millaista on, kun suru (tai huoli) on kuin suuri varjo, tässä tapauksessa varjostaja, joka seuraa kaikkialle.

Tässä kirjassa lapsen suru äidin menettämisestä on saanut klovnimaisen ihmismuodon: omituinen varjostaja ilmestyy eräänä yönä lapsen hänen huoneeseen, istuu sängyn laidalle, seuraa aamupalalle ja päiväkotiin, kaikkialle. Lapsen on vaikea osallistua leikkihin, koska varjostaja pitää varjoaan hänen yllä. Kukaan muu ei näe sitä, ei edes aluksi isä, vaikka hänellä on sama suru: äiti on poissa. Kirjassa ei kerrota suoraan, onko äiti kuollut vai muuttanut pois, joten lukija saa sen itse päättää.

Tiesin, että se oli huoneessa jo ennen kuin avasin silmäni.

Pistin silmät kiinni ja teeskentelin, että nukuin.

Ehkä se lähtisi pois.

Mutta ei. Aamulla se oli kiivennyt sänkyyni.

-Kuka sinä olet? kysyin.

Se ei vastannut.

- Oletko sinä nähnyt äitiäni? kysyin.

Turhaan. Se pysyi vaiti.

Myöhemmin myös isä saa oman varjostajan. Nyt varjostajat sotkevat aamupalan ja hidastavat bussin kulkua. Ne kasvavat koko ajan suuremmiksi, pian ne eivät mahdu edes talon sisään. Isällä ja lapsella on yhteinen salaisuus, jota muut eivät tiedä. Heillä on yhteinen suru.



Kirjan värisävyt täydentävät lapsen ja isän surua: on harmaata, vihertävää, sinertävää. Kun kirjan lopussa varjostavat viimein poistuvat ja suru hälvenee, värejäkin tulee lisää  kirjan sivuille. Kuvitus on mielestäni todella kaunista, harmonista, muttei synkkää.En tiedä, vetoaako tämä kuvitustyyli lapsiin, jotka ovat tottuneet räiskyvimpiin värisävyihin Disney-kirjojen tyyliin, mutta ainakin minun aikuisensilmiäni se hivelee.

Alussa huoneeseen ilmestyvä varjostaja ihmetyttää kirjan lasta, hiukan pelottaa, mutta myös turhauttaa, koska varjostaja ei osaa sanoa, milloin äiti palaa. Sitten se tulee tutummaksi, viimein se hellittää ja jää taustalle, mutta seuraa toki sivummalta. Ihan kuten surukin. Lopulta varjostajat tempautuvat tuulen mukaan ja häviävät, mutta tyttö tietää, että hän tulee vielä kohtaamaan ne.Suru ei koskaan häviä, se jää vain taaemmas.

Samassa tuuli tarttui niiden valtaviin varjoihin.

Tuuli tempaisi varjostajat mukaansa. Juoksin perässä niin kauan kuin jaksoin.

-Hei sitten! Huusin.

Tiesin, että näkisimme taas.

Varjostajat kuvastaa todella kauniilla ja herkällä tavalla lapsen (miksei aikuisenkin) surua ja kaipausta. Kirja tuo lohtua, sillä sen loppu on hyvin vapauttava. Monet ovat sanoneet kirjaa hieman pelottavaksi klovnihahmoineen, mutta toisaalta: suru voi olla pelottavakin seuralainen.

Arvosanani 4,5

Tämän kirjan sain omakseni työni puolesta.

Muissa blogeissa ja podcasteissa:

Baba Lybeck, kirja vieköön 
Lastenkirjahylly 
Sininen keskitie


Varjostajat on yksi vuoden 2018 lasten- ja nuorten kirjallisuuden Finlandiapalkintoehdokkaista, ja voittaja julkistetaan ensi keskiviikkona 28.11. 2018. Esittelin tämän kirjan 20. marraskuuta Oulun kaupunginkirjaston jokavuotisessa, perinteikkäässä Finlandiaehdokkaiden esittelytilaisuudessa.


sunnuntai 18. marraskuuta 2018

Päivitys Kaksosauringot-trilogiaan

Luin päätökseen Erika Vikin Kaksosauringot-trilogian. Klikkaa kansikuvaa päästäksesi lukemaan mietteeni Nefrin tytär -teoksesta sekä muistakin trilogian osista.

https://adelheid79.blogspot.com/2017/04/kaksosauringot-trilogia-erika-vik.html

tiistai 13. marraskuuta 2018

Päivitys Punaisen luostarin kronikoita -trilogiaan

Luin Maria Turtschaninoffin Punaisen luostarin kronikoita -trilogian päätösosan Maresin voima. Klikkaa kansikuvaa päästäksesi lukemaan arvioni koko trilogiasta.

https://adelheid79.blogspot.com/2016/10/punaisen-luostarin-kronikoita-sarja.html

tiistai 6. marraskuuta 2018

Sydänhengitystä: Anu Holopainen

Sydänhengitystä: Anu Holopainen. Karisto 2018

Kansi; Pirta Syrjänen. Kannen kuva: @Stephen Carroll/ Trevillion Images

"Sukellusta harrastava Tiira rakastaa merta enemmän kuin mitään muuta. Hänen suurin haaveensa on päästä lukion päätyttyä vapaaehtoistyöhön mertensuojeluprojektiin Filippiineillä, ja sen jälkeen kouluttautua meribiologiksi voidakseen tehdä jotakin konkreettista maailman merien hyväksi. Unelman ylle kohoaa kuitenkin uhkaava varjo: kaksi viivaa raskaustestissä. Tiira tietää heti, mitä on tehtävä - mutta kaikki hänen ympärillään eivät ole samaa mieltä." (Karisto)

Oma arvio:

Anu Holopainen on rohjennut kirjoittaa nuortenkirjan aiheesta, joka varmasti herättää ajatuksia. Kun kirjan keskiössä on abortti, ei voi lukija välttyä omien moraalisten arvojensa miettimiseltä, etenkään kun kirjan keskeiset henkilöt vuorottelevat minäkertojina, ja tuovat näin ollen jokainen omanlaisensa näkemyksen asiaan. Kenen puolelle sinä asetut?

Mulla on suunnitelmat valmiina, eikä niihin kuulu synnärit eikä supparit eikä epparit eikä tissittely eikä vaippailu. (s. 34)

Kirjan päähenkilö, raskaudestaan kauhuissaan oleva Tiira, ei koe vatsassaan olevaa solurypästä vielä elolliseksi olennoksi, eikä usko kokevansa minkäänlaisia tunnontuskia keskeyttäessään raskautensa. Tiiran ystävä Olivia, jolle äitiys on ollut pitkään haave, kokee epäreiluksi sen, että Tiira saisi kokea äitiyden, muttei halua. Tiiran äiti taas pitää tytärtään hirviönä, joka surmaa oman syntymättömän lapsensa ilman tunnontuskia. Tiiran siskolla Lilillä on itsellään kaksi lasta, mutta hän silti ymmärtää Tiiran valinnan täysin - tai juuri siksi. Henri on se, jonka kanssa raskaus sai alkunsa, ja joka ei oikein tiedä miten suhtautua, varsinkaan sen jälkeen, kun Tiiran äiti soittaa hänelle ja sekoittaa hänen päänsä. Sitten pitäisi vielä lukijana muodostaa oma kanta tähän asiaan. Se ei ole helppoa. Tämä yllättää minut itsenikin.

- Miten mikään voi olla tärkeämpää kuin oma lapsi? Anteeksi kun  oon tyhmä, mutta mä en vaan tajua. Enkä itse asiassa haluakaan tajuta. (s.131)

Minun on kamalan hankala pitää Tiirasta, saati samaistua häneen. Johtuuko tämä nyt sitten erilaisesta moraalikäsityksestämme? Ymmärrän toki sen, että Tiira ei ole vielä kypsä aikuinen, ja hänen tilanteensa on hyvin hankala ja tukala. Vaikka yritän ymmärtää hänen asemaansa ja ajatella itseäni 18-vuotiaana samanlaisessa tilanteessa, huomaan välillä Tiiran äidin ja Olivian näkemyksissä hyviä pointteja ja mietiskelen asiaa paljonkin. Voiko ajatella noin, että lapsi pilaa tarkkaan harkitut suunnitelmat, tässä tapauksessa Tiiran vapaaehtoistyön mertensuojeluprojektissa, vai voisiko ajatella, että lapsi toisi hänelle mukanaan jotain ihan erilaista, mutta paljon parempaa? Voiko 18-vuotiaana olla täysin varma, ettei ikinä, koskaan, missään tilanteessa halua saada lapsia? Moinen ehdottomuus kuuluu nuoruuteen, tosin joillakin se jatkuu koko elämän. Ihmisen elämässä on kuitenkin monenlaisia vaiheita, jolloin mielipiteet voivat muuttua tilanteen mukaan, ja myös lapsettomiksi vannoutuneet haluavatkin myöhemmin äidiksi.


Kirja pistää miettimään, onko äitiys  sisäänrakennettu ominaisuus, joka joko on tai ei ole ihmisessä, vai voiko sitä kaikki oppia tai kehittää? Vaikka ei 18-vuotiaana kokisi itseään äidilliseksi, tarkoittaako se, ettei olisi sitä koskaan? Täytyykö olla äidillinen sillä hetkellä, kun tulee raskaaksi? Onko alkio vain pelkkä solurypäs, kuten Tiira ajattelee, vai onko siinä jo ajatus ihmisestä, ja onko se siis jo ihminen, jonka pitäisi saada syntyä?

Miten voin vakuuttaa?
Miten osaan kertoa oikein?
Miten saan kuulemaan, ymmärtämään? 
Miten voin olla varma
että hän on varma 
ettei hän kadu
koskaan 
ettei hän vain uhmaa
vaan todella tietää?
Ja jos hän joskus katuu
miten voin kestää
hänen surunsa? (s. 41-42)

Tiiran äidin sanojen julmuus on ehkä viety piirun verran yli, mutta toisaalta hänen surunsa ja tuskansa tyttärensä päätöksestä on käsinkosketeltavaa. Se kätkeytyy juuri tuon kaiken vihapurkauksen taakse. Totta kai hän haluaisi saada lapsenlapsen, ja ajatus siitä, ettei Tiira halua suoda hänelle sitä, loukkaa. Tyttären moraalikäsitys on hänelle vieras, ja hän on takuuvarma siitä, että tytär tulee vielä katumaan päätöstään. Millaiseksi ihmiseksi hän on kasvattanut hänet, jos hän ei katuisi aborttiaan? Häntä pelottaa, että Tiira tekee kaiken vain uhmatakseen äitiään, ettei hän ole miettinyt asiaa kunnolla loppuun ja tulee kokemaan abortin jälkeen kovan surun, romahduksen. Miten äiti voi sitten olla tukena? Tiiran isosisko on Tiiran tukipylväs: hän ei moralisoi, hän ymmärtää, hän tukee siskonsa päätöstä, ja sanoo, että tekisi itsekin samoin, jos olisi Tiiran tilanteessa. Vaikka hän on itsekin äiti, häntä ei kauhistuta Tiiran aborttipäätös. Tiiran isä ei ota kovin syvällisesti asiaan kantaa, mutta tokaisee vain, että Tiira tekee niinkuin itse parhaiten haluaa.

En halua
en halua
En
vain 
HALUA!
EN! (s.76)

Kirja on kerronnaltaa melko suoraviivainen matka kohti Tiiran aborttia. Tiiran lääkkeellisen raskaudenkeskeytyksen vaiheet kuvaillaan hyvin tarkasti, ja myös siitä aiheutuvat kivut ja tuska on niin intensiivisesti kuvattuja, että lukijalle käy selväksi, ettei asia hoidu vain nielemällä pari tablettia. Kivutta ei selviä, päätti miten päin vaan. Pidän siitä, miten kirjan lukuja täydentää pienet runonpätkät eri osapuolien tuntemuksista. Kirjassa on useita näkökulmahenkilöitä, joten aiheen käsittely ei jää yksipuoliseksi, vaan pistää lukijan  miettimään oman puolensa. Puolta ei ole toki pakko valita, vaan se voi olla yhdistelmä eri näkemyksiä. 

Arvosanani 3+

Tämän kirjan olen ostanut omakseni.


lauantai 3. marraskuuta 2018

Näpit irti!: Jennifer Mathieu

Näpit irti!: Jennifer Mathieu. Suomentanut Lotta Sonninen. Otava 2018.

Englanninkielinen alkuteos (2017): MOXIE. Kansi: Elisabeth H. Clark ja  Elnur / Shutterstock ja Dean Drobot/ Shutterstock

"Voimaa! Ylpeyttä! Asennetta! Yhden tytön rohkeus sytyttää kaikki koulun tytöt kapinaan ahdistelua ja syrjintää vastaan.

Yhtenä päivänä Viv päättää että nyt riittää. Miksi jalkapallojoukkueen poikien annetaan kouria tyttöjä koulun käytävillä ilman rangaistusta? Miksi heidän ällöttäviin kommentteihinsa ei puututa? Viv on kyllästynyt noudattamaan tyttöjä syrjiviä epäreiluja sääntöjä.

Vivin äiti oli 90-luvun punkkari, Riot Grrrl. Viv lainaa hänen asennettaan ja ryhtyy tekemään omaa lehteä, jota hän jakaa salaa tyttöjen vessassa. Hän kutsuu tyttöjä kapinaan, ja muut tytöt vastaavat.
Nämä tytöt eivät alistu vaan iskevät takaisin!"(Otava)

Oma arvio:

Juuri kun olen hyvästellyt haikein mielin Holly Bournen feministihenkisen Normaali-trilogian, ilmestyy  tämä mainio Jennifer Mathieun Näpit irti!, jossa tartutaan seksismiin  hiukan erilaisella otteella, vaikka samankaltaisuuksiakin toki aiemmin mainitsemaani kirjasarjaan on.

Kaikki alkaa siitä, kun luokan uusi tyttö, Lucy, saa vastatessaan opettajan kysymykseen luokan pojilta tyypillisen "painu ämmä keittiöön" -yskähdyksen (lausahdus kuulostaa suomennettuna hiukan tönköltä, ja olisi ollut ihan hyvä, jos tämä olisi jätetty englanninkieliseksi fraasiksi.) Lucy on tottunut aiemmassa koulussaan siihen, ettei moista käytöstä suvaita, ja on hyvin hämmentynyt siitä, ettei edes opettaja reagoi. Tämä saa sivusta seuranneen Vivianin heräämään. Miksi pojat saavat huudella tuollaisia seksistisiä älyvapauksia seuraamuksitta? 


Viv tietää, että hänen äitinsä on kuulunut 90-luvun punkkarijärjestöön nimeltä Riot Grrrl. Kuunnellessaan Bikini Girl yhtyeen kantaaottavia biisejä, saa hiljaisena ja myötäilevänä tunnettu Viv ajatuksen. Hän aikoo perustaa nimettömänä Puhtimuijat-nimisen yhteisön, painattaa kopioliikkeessä ensimmäiset Puhti-lehtiset eli -zinet ja jakaa niitä aamuvarhaisella koululle. Hän aikoo olla se, joka herättää keskustelun poikien käytöksestä. Ensimmäisessä zinessä hän pyytää kaikkia niitä, jotka haluavat kannattaa ajatusta, piirtää tiettynä päivänä käsiinsä sydämiä ja tähtiä. Viv jännittää ihan sikana, onko kenenkään kädessä kuvioita. Kannatus ei ole aluksi kovin suurta, mutta muutamakin kädessä nähty sydän tai tähti saa Vivin mielen kohenemaan.


"Se Vivian, jonka he tuntevat, ei ikinä tekisi tällaista." (s. 293) 

East Rockportin koulussa ei ole asiat oikein kohdallaan. Koulun rehtorin poika, Mitchell, on kaikista pahin tyttöjen ahdistelija, mutta häntä ei tietenkään kukaan uskalla ojentaa. Asiat menevät vielä äärimmäisemmiksi, kun koulussa aletaan tehdä tyttöjen pukeutumistarkastuksia. Tuossa nöyryyttävässä toimenpiteessä katsotaan luokkapistokokein, kenellä on esimerkiksi liian ohuet topin olkaimet tai tiukka paita, ja rangaistukseksi tyttö joutuu verhoutumaan loppupäiväksi esimerkiksi jättihuppariin. Lucy haukkoo henkeään pöyristyksestä, mutta Viv ja hänen ystävänsä Claudia vakuuttavat, että tämä on ihan normaali käytäntö heidän koulussaan. Tietenkään kukaan ei puutu Jasonin mauttomiin paitoihin, joissa lukee esimerkiksi: "KIVAT JALAT - MIHIN AIKAAN NE AVATAAN."

Vaatetarkastukset jatkuvat koko viikon, ja huomaan pukevani aamuisin ylleni löysimmät paitani ja nuhruisimmat farkkuni, jotta minua ei vain komennettaisi kaikkien tuijotettavaksi. Joka kerta kun joku tytöistä käsketään luokan eteen seisomaan, tunnen vajoavani syvemmälle omaan pulpettiini. (s. 93)

Viv kärsii tunnontuskia siitä, etteivät edes hänen ystävänsä tiedä hänen olevan Puhti-liikkeen takana. Claudia on melko varovainen Puhdin suhteen, mikä hiukan hiertää ystävysten välejä, kun taas uusi tyttö Lucy on aivan innoissaan. Myös koulun uusi poika, melkoisen söpö Seth Acosta, joka saa vahingossa tietää Vivin olevan Puhti-liikkeen takana, kannattaa tyttöjen toimia. Hän nimittäin haluaa todistaa, etteivät kaikki pojat ole kusipäitä. Viv on tästä melkoisen vakuuttunut, mutta ekojen melkein-treffien jälkeen hän ei enää olekaan varma. 

Rockportin koulussa alkaa tosissaan tapahtua ja Puhti-sanoma leviää yhä laajemmalle. Rehtori ei ole tästä lainkaan mielissään ja aikoo erottaa kaikki tytöt, jotka osallistuvat Puhti-kapinointiin. Pientä panikointia alkaa olla aistittavissa, kun rehtorin poikaa syytetään nimettömästi hyvin vakavasta teosta. Viv ei itsekään tiedä, kuka on tämän yhden Puhti-zinen takana. Viv alkaa saada uusia ystäviä koulusta, eikä ihonväri enää jaottele ruokalan tyttöporukoita omiksi ryhmikseen. Puhti luo tyttöjen välille voimaa ja oikeaa ryhmähenkeä. Myös Vivin vanhemmat ja isovanhemmat ovat ymmärtäväisiä, vaikka varoittelevat Viviä pilaamasta tulevaisuuttaan liikkeen takia. 

Kaikki hurraavat jälleen, ja sitten me kaikki tanssimme, koko iso tyttömassa juhlii ja pitää hauskaa. Kun katselen kuinka Lucy pyörähtelee tummat kiharat heiluen, ja kuuntelen kuinka Claudia nauraa ja laulaa mukana (nuotin vierestä), mieleeni tulee että tätä on olla feministi. Ei mikään humanisti eikä tasa-arvon kannattaja, vaan feministi. Se ei ole mikään kirosana. Tästä lähtien sen saattaa olla lempisanani. Sillä sehän tarkoittaa vain sitä, että tytöt tukevat toinen toisiaan tullakseen kohdelluksi ihmisinä, vaikka maailma yrittäisi viestiä että he ovat vähempiarvoisia. (s. 253)

Näpit irti! tarttuu hyvin tärkeään aiheeseen roisilla otteella. Pidän kovasti hiljaisena tunnetun Vivin kasvutarinasta kohti rohkeaa naisenalkua, joka haluaa kaikille tytöille oikeuden käydä koulua rauhassa ilman seksistisiä huutoja ja kourimisia. Vaikka tytöllä on välillä epätoivonkin hetkiä, hän nostaa päätään ja saa muiden tyttöjen tuella asiansa päätökseen. Mathieu ei kirjoita ihan niin humoristisella otteella kuin Bourne, mutta käsittelee feminismi-teemaa sopivalla intensiteetillä. Rockportin koulun vaatetarkastukset tuntuvat välillä hiukan äärimmäisiltä ja epäuskottavilta, mutta ehkä tämä johtuu siitä, ettei suomalaisena usko moiseen äärikonservatiivisten toimien olemassaoloon. Tiedä häntä, onko tuollaisia tarkastuksia oikeasti? Kirjan tarinassa havaitsen myös hiukan yhtäläisyyttä Jay Asherin Kolmetoista syytä -teokseen, jossa myös rehtorin poika on tarinan pahis.

Pidän erityisesti myös kirjan kannesta, joka on yhtäaikaa simppelin yksinkertainen, mutta huomiota herättävä.

Arvosanani 4+

Tämä kirja on arvostelukappale, kiitos kustantajalle.


Samantyylistä luettavaa:



keskiviikko 31. lokakuuta 2018

Halloween-lukuhaasteen koonti

Yöpöydän kirjat -blogin jo perinteeksi muotoutunut Halloween-lukuhaaste kannusti lukemaan koko lokakuun ajan kaikenlaista kauhistuttavaa ja jännittävää. Minä luen muutenkin säännöllisin väliajoin kauhua ja jännitystä tihkuvia kirjoja, joten osallistuminen ei vaadi minulta suuria ponnisteluja.

Haasteeseen lukemani teokset:

Domowik: Ilkka Auer. Haamu 2018.

Kauhu/varhaisnuoret










Ruska: Elina Pitkäkangas (Kuura #3) Myllylahti 2018

Urbaani fantasia/paranormaali romantiikka/ nuoret aikuiset








Noidan käsikirja - Vampyyreita, aaveita ja outoja voimia: Eric Maple, Eliot Humberstone ja Lynn Myrin. Tammi 2018 (alkup. 1983) 

Rajatieto / nuoret








Leväluhta: Marko Hautala. Tammi 2018

Kauhu/ aikuiset









Hopeapoika: Kristina Ohlsson.(Lasilapset #2) Suomentanut Pekka Marjamäki. WSOY 2018.

Kauhu/ jännitys / varhaisnuoret









Aistienvartija - Väki 2: Elina Rouhiainen. Tammi 2018 

Urbaani fantasia / nuoret aikuiset










Kiitos Niinalle haasteen vetämisestä, ja oikein karmaisevaa Halloweenia kaikille!

tiistai 30. lokakuuta 2018

Domowik: Ilkka Auer

Domowik: Ilkka Auer. Haamu 2018

Kansi: Ilkka Auer

"Et ole koskaan liian vanha saduille.

Yllättävän testamentin myötä Vilma Sumeliuksen perhe muuttaa Hästebäckin kartanoon Raaseporin linnan tuntumaan. Edesmennyt isosetä on jättänyt Vilmalle kummia viestejä, joiden myötä uusi koti paljastaa salaisen puolensa. Käytävillä liikkuva aave on vain alkua . Domowik-kotihengen avulla Vilma tutustuu salaperäiseen maailmaan, josta tuntemamme sadut ovat peräisin.

Hän alkaa selvittää sukunsa arvoituksia. Ja kohtaa synkät salaisuudet silmästä silmään.

Ilkka Auerin ”Domowik” on täynnä talvisia huurrekuvia ikkunoissa, kutkuttavia arvoitusten ratkomisia, tutkimusretkiä oudossa kartanossa ja salaperäisiä välähdyksiä toisenlaiseen maailmaan, joka elää tavallisen maailmamme rinnalla. Tarina viehättää yhtä lailla nuoria kuin aikuisempiakin lukijoita." (Haamu)

Oma arvio:

 Tulet huomaamaan, että Hästebäck ei ole tavanomainen kartano, mutta uskon, että jo aavisteletkin jotain sen kaltaista. Nyt kun olet laittanut signeerauksesi sopimukseen ja vastaanottanut tämän kirjeen, olet sidoksissa kartanoon. (s. 34)

Domowik vaikuttaa ensi alkuun hyvin hyytävän pelottavalta kauhukirjalta, mutta sitä se ei varsinaisesti ole. Kun Vilman perhe saa perinnöksi Hästebäckin kartanon, aistii Vilma heti talossa jotain erikoista. Tarina ei juurikaan pidä lukijaa pitkään jännityksessä, vaan haamut ilmaantuvat melko luontevasti osaksi tarinaa, eikä Vilma tunnu olevan kovinkaan kauhistunut. Hän suhtautuu aaveisiin hyvin luontevasti, sillä hänellä on aina ollut hiukan yliluonnollisia aisteja. Hän tutustuu melko pian talon kotihenkeen, eräänlaiseen tontuun, joka tottelee nimeä Domowik. Tuo omalaatuinen pikku-ukkeli näyttäytyy vain Vilmalle, sillä aikuiset eivät näe mitään tuollaisia, ja neuvoo Vilmaa kartanon emännöinnissä. Näyttää siltä, että isosetä on jättänyt Vilmalle hyvin tärkeän tehtävän.

Nainen kumartui, ja Vilma tunsi hipaisun korvassaan. Hento kuiskaus pyyhkäisi korvalehden ihoa, ja ilma tuoksui omenoilta ja savulta, mutta Vilma ei kuullut sanaakaan.
Aaveiden puheita oli näemmä hyvin hankala kuulla. (s. 165)

Vilma huomaa pian, ettei kaikki aaveet ja haamut olekaan kovin kivoja. Ovella käy hyvin karmivan oloinen tyyppi, joka yrittää tunkea sisään väkisin. Kun Vilma käydessään Raaseporin linnassa näkee omituisen, vanhan maailman näyn, hän ei saa sitä mielestään. Miksi Vilman huoneessa vieraileva Gerdan aave on niin surullinen? Mikä on Musta sirkus ja miten sinne pääsee? Kuultuaan sukulaistensa surullisista kohtaloista  Vilma ei voi seistä tumput suorina. Domowik apunaan Vilma joutuu hyvin jännittäviin seikkailuihin Alismaassa, toisessa ulottuvuudessa. Kauhutarinaan sekoittuu  äkkiarvaamatta sirkusmaista fantasiaa ja satumaisuutta.

"Näin lähellä satua en ole koskaan ollut. Paitsi unessa!"
"Ei ihme, sillä täältä lähes kaikki sinun maailmasi sadut ovat peräisin." (s. 200)

Domowik on sopivaa luettavaa jo varhaisnuorille kauhun ja jännityksen ystäville. Mukavan talvinen ja jouluinen teema sopii loistavasti tähän vuodenaikaan. Tarina on sopivan pelottava nuorille lukijoille, kun taas minun makuuni se jäi vähän pliisuksi. Olisin nauttinut enemmän pelkistä hiipivistä kauhuelementeistä, koska hämmennyin hiukan fantasiamaisten sirkuskuvioiden ilmestyessä tarinaan. Vilma on mukavan reipas ja rohkea henkilöhahmo, kun taas hänen vanhempansa jäävät statistin rooliin tyttärensä seikkaillessa toisissa ulottuvuuksissa.

Kirjan tarinalla on selkeä viesti: vain lapset voivat nähdä satumaailman hahmoja, mutta jos aikuinen säilyttää lapsenmielisyytensä ja riisuu estonsa, voi hänkin nähdä pilkahduksen satumaailmasta.

Arvosanani 3+

Tämä kirja on arvostelukappale, kiitos kustantajalle.

Muissa blogeissa:


Samantyylistä luettavaa: 


Lisään tämän Yöpöydän kirjat -blogin Halloween-lukuhaasteeseen.


lauantai 27. lokakuuta 2018

Päivitys Kuura-trilogiaan

Luin päätökseen Elina Pitkäkankaan Kuura-trilogian. Pääset lukemaan mietteeni Ruskasta ja muistakin osista kansikuvaa klikkaamalla.

https://adelheid79.blogspot.com/2016/04/kuura-elina-pitkakangas.html

maanantai 22. lokakuuta 2018

Noidan käsikirja - Vampyyreita, aaveita ja outoja voimia: Eric Maple, Eliot Humberstone ja Lynn Myring

Noidan käsikirja - Vampyyreita, aaveita  ja outoja voimia: Eric Maple, Eliot Humberstone ja Lynn Myring. Kuvittaneet Derrick Brown, Oliver Frey, Terry Gabbey, Elaine Lee, Seonaid Mackenzie, Rob McCaig, Jenny Thorne, Ken Scott, Pat Thornton. Suomentanut Pirjo Helasti.  Tammi 2018 (Näköispainos, alkup. suomennettu painos ilmestynyt 1983)

Englanninkielinen alkuteos (1979): Usborne Guide to the Supernatural World: Vampires, Ghosts and Mysterious Powers

"Kulttiklassikon odotettu näköispainos!

Kuumeisesti odotettu näköispainos 1980-luvun lapsia ja herkkiä aikuisiakin kauhistuttaneesta kulttiklassikosta. Juuri sellaisena kuin et sitä uskaltanut lukea!

Noidan käsikirja viihdytti ja piinasi kokonaisia sukupolvia viime vuosituhannen lopulla. Noidista, vampyyreista, ihmissusista ja muista oudoista voimista kertova opas kurkistaa pitkälle hämärän tuolle puolen. Miten ihmissudeksi tullaan? Kuinka suojaudutaan vampyyreilta? Miten tunnistaa erilaiset aavelajit? Nämä ja lukuisat muut selkäpiitä karmivat vinkit opastavat taitavaksi noitatutkijaksi.

Noidan käsikirjasta on toivottu kuumeisesti uutta painosta vuodesta toiseen. Teos on noussut kulttiklassikon asemaan ja sille on perustettu jopa oma Facebook-ryhmä. Näköispainoksena ilmestyvä opas tulee viihdyttämään nuorena kirjan parissa jännittäneitä sekä aiheuttamaan teinikauhun väreitä uusissa lukijoissa."(Tammi)

Oma arvio: 

Monilla 80-90-luvun nuorilla tuntuu jääneen tästä klassikoksi muodostuneesta Noidan käsikirjasta jos monenlaisia traumoja, mitä olen somessa vallinneista keskusteluista päätellyt. Minä tartuin tähän kirjaan nyt ihan ensimmäistä kertaa, sillä ilmeisesti lapsuuteni kirjastossa on onnistuttu kätkemään tämä kirja minulta. Olin nimittäin lapsena todella kiinnostunut rajatiedosta ja luin kaikki kirjastomme aiheesta kertovat kirjat, mutta tähän en ole koskaan törmännyt. (Epäilen vahvasti kirjastomme syyllistyneen sensuuriin!)

Noidan käsikirja jakautuu kolmeen osaan: ensimmäisessä käsitellään vampyyreihin, ihmissusiin ja paholaisiin liittyviä myyttejä. Kuvitukset ovat tyyliltään hyvin seitkytlukuhenkisiä, mutta yllättävän raakoja. Erittäin kattavasti käydään läpi erilaisia vampyyreihin liittyviä taruja ja uskomuksia ympäri Euroopan. Yllättäen myös Kiinassa on kerrottu useita vampyyritarinoita, joten ne eivät ole pelkästään itäeurooppalaisten myyttejä. Ihmisusimyyteistä käsitellään myös muun muassa ranskalainen ja amerikkalainen versio. Myös erilaiset paholaiset saavat kirjassa osansa. Lopuksi esitellään myös elokuvien hirviöitä ja osion päätteeksi voi testata oman tietämyksensä tietovisassa.

s. 17

Kirjan toinen osa on omistettu kummitustaloille, aaveille ja kummituksille. Siin esitellään kuuluisia kummitustaloja, poltergeisteja, monenmoisia taruja kummituksista, kuten myös eläinaaveista ja kummituslaivoista. Tässä kirjan osiossa on opas aaveiden karkottamiseen, tutkimiseen ja valokuvaamiseen. Myös aaveita ja niihin liittyviä myyttejä esitellään muualtakin kuin Euroopasta, kuten Australiasta ja Kiinasta. Myös oman aavetietämyksensä voi testata lopussa tietovisan avulla.

s. 81
Kolmannessa osassa on keskitytty outoihin voimiin ja selittämättömiin kykyihin. Osiossa käydään läpi hyvin  kattavasti hypnoosi, transsitilat, astraalimatkat, kaksoisolennot, levitaatiot, teleportaatiot, henkiparannukset ja kaivonkatsomiset. Lukija voi testa omaa ESP-kykyään, rakentaa oman paperisen pyramidin, opetella kaivonkatsomista taikavarvulla ja testata tuttuun tapaan tietonsa lopun testissä.

s. 161
Kirjan suomennettu nimi on hiukan harhaanjohtava, sillä noituutta kirja ei varsinaisesti käsittele, vaan ylilluonnollisia olentoja ja voimia, mihin paremmin kirjan alkuperäisnimi viittaakin. Kustantajan sivuilla kirjan ikäsuositus on 10+, enkä minäkään tätä nyt lähtisi kätkemään minnekään aikuisten hyllylle, vaikka jo kansikuva on melko kamala pääkallon verisine silmineen. Kirja käsittelee tärkeitä vanhoja kansanuskomuksia, jotka elävät yhä vieläkin kirjallisuudessa ja elokuvissa. Vampyyrit, ihmissudet ja aaveet ovat olleen selityksiä ihmisten tietämättömyydelle tuolloin, jolloin asioihin ei aina saatu järkeviä vastauksia. Tämän voi halutessaan selittää johdannoksi lapselle, joka haluaa lukea tätä kammottavaa kirjaa. Herkimmille tämä ei varmaankaan sovi. Monet tarinoista ovat kuvituksineen selkäpiitä karmivia, mutta lukijan mielikuvitusta ja pelkoja tekstissä kuitenkin hälvennetään välillä selittämällä asioiden järkiperäisyyttä.

Arvosanani 4

Tämä kirja on arvostelukappale, kiitos kustantajalle.


Lisään tämän Yöpöydän kirjat -blogin Halloween lukuhaasteeseen.