Tällä tavalla hävitään aikasota: Amal El-Mohtar ja Max Gladstone

Tällä tavalla hävitään aikasota: Amal El-Mohtar ja Max Gladstone. Suomentanut Kaisa Ranta. Hertta 2023

Englanninkielinen alkuteos (2019): This Is How You Lose the Time War. Kansi: Sanna-Reeta Meilahti

"Kuolevan maailman tuhkasta agentti löytää kirjeen. Siinä lukee: Poltettava ennen lukemista.

Tällä tavalla alkaa kirjeenvaihto kahden kilpailevan agentin, Punaisen ja Sinisen, välillä keskellä sotaa, joka ulottuu aikojen ja avaruuksien halki. Mutta se, mikä kytee kirjeissä ensin haasteena ja pilkkana, taistelukentälle kuuluvana kerskailuna, kasvaa molempien yllätykseksi joksikin syvemmäksi, heidän erilaisia maailmojaan suuremmaksi.

Paitsi että heidän yhteytensä paljastuminen tietäisi varmaa kuolemaa. Onhan sota edelleen käynnissä. Ja jonkun on voitettava se. Eikö vain?" (Hertta)

Oma arvio:

Odotin paljon tältä Max Gladstonen ja Amal El-Mohtarin yhteisteokselta. Pidän kovasti aikamatkustus-teemaisesta scifistä, ja vieläpä kun kirjassa luvattiin olevan rakkautta ja sen kerrottiin saaneen useita palkintoja, uskoin tämän olevan minun kirjani.

Kirja olikin ihan jotain muuta, mitä ajattelin. Rakkautta siinä kyllä on, ja aikamatkustusta hyvinkin, mutta kirjan maailma ja tyyli ei ole helpoimmasta päästä. Epätoivoisena luin kirjaa eteenpäin ja mielessäni kummitteli lause: "olen ihan liian tyhmä tälle kirjalle. Apua, en ymmärrä mitä tässä tapahtuu..." 

PPS. Toivottavasti huomasit eron tämän sumakin ja sen myrkyllisen välillä. Vain toinen niistä on punainen. (s. 118)

Olen tottunut kirjoittamaan jonkinlaista juonikuvausta lukemistani kirjoista. Nyt mietin koko lukemisen ajan, miten ihmeessä osaan kertoa kirjasta mitään järkevää. Yritän kuitenkin. Kirjassa vuorotellaan kahden päähenkilön, Punaisen ja Sinisen näkökulmien välillä. Luvut ovat aika lyhyitä, ja näkökulmavaihdoksen välissä on aina kirje, jonka kulloinkin näkökulmahenkilönä ollut lukee. Punainen ja Sininen ovat kilpailevia agentteja, jotka sukkuloivat eräänlaisten säikeiden avulla ajassa suorittaen erilaisia, hyvinkin verisiä tehtäviä. Toinen on Viraston, toinen Puutarhan alaisuudessa. Puhutaan yläsiimoista ja alasiimoista, punotaan ajan palmikkoja. Välillä käydään menneisyydessä hyvinkin kaukana, dinosaurusten ajassa, seurataan Atlantiksen uppoamista ja Lontoon paloa. 

Kaikki siis lähtee Sinisen jättämästä kirjeestä, joka on tarkoitettu Punaiselle. He aloittavat vaarallisen kirjeenvaihdon, jossa jokainen kirje on jätetty mitä mielikuvituksellisemmin. Luottamus vahvistuu, tunteet voimistuvat, enää he eivät ole kilpailijoita vaan liittolaisia. Sana rakkaus mainitaan.

Kysyit nälästä.

Kysyit erityisesti, olenko minä tuntenut nälkää.

Lyhyt vastaus: en.

Pidempi vastaus: en kai?

Tyydytämme tarpeet ennen kuin ne iskevät. (s. 72)

Alussa yritin liikaa ymmärtää kaikkea, ja epätoivoni kasvoi. Sitten päätin vain rentoutua, nauttia sanoista ja kauniista lauseista, antaa kirjan kuljettaa. Se helpotti. En osaa selittää, ovatko Punainen ja Sininen ihan täysin ihmisiä, jonkinlaisia kyborgeja kenties? Kirjan kuvauksessa puhutaan sateenkaarirakkaudesta, ja molemmat agentit ovat kuvailujen perusteella naisia, mutta hyvin sukupuoleltaan neutraaleja minun mielestäni. Kirjan lopussa aikamatkustus saa uusia sävyjä, kun lukijalle alkaa selvitä, kuka Punaista seurannut etsijä, varjo on. Tällaisia oivalluksia minä rakastan.

Kyynelissä on ensin vihaa, mutta viha palaa nopeasti loppuun. Kyyneleet jäävät.

Punainen sujauttaa sormen läpän alle ja nykäisee. Sinetti murtuu vaivattomasti kuin selkäranka. 

Hän lukee. 

Hänen ympärillään maailma palaa. Kasvit kuihtuvat.

Aallot huuhtovat raatoja rantaa. (s. 186)

Tällä tavalla hävitään aikasota on hieno scifiteos. Hieno nimenomaan: siinä on kauniita sanoja, kaunista kuvailua, kaunista rakkauden ylistystä. Minulle tämä ei kuitenkaan ollut ihan se nappivalinta, sillä haluan lukea helpommin ymmärrettäviä kirjoja. Olen kuitenkin iloinen, että luin tämän, ja ymmärsin tästä edes vähäsen. Erityismainintani vielä upeasta (ja varmasti vaativasta) suomennoksesta Kaisa Rannalle ja kauniista kannesta Sanna-Reeta Meilahdelle!

Minun on hirveän hankala antaa tälle arvosanaa, koska sen hienouden takia arvosana voisi olla korkeampi, mutta se kokemus, minkä minä sain, ei yllä samaan. Siksi...

..annan arvosanaksi 3

Kiitos kustantajalle arvostelukappaleesta.

Muualla:

POC-lukupiiri

Kulttuuritoimitus

Kirjavinkit

Kirjafile

Nauhoitettava ennen käyttöä: Mikko Koiranen

Nauhoitettava ennen käyttöä: Mikko Koiranen. Myllylahti 2019.

 Kansi: Karin Niemi

 "Nauhoitettava ennen käyttöä on perusankeaan kerrostalolähiöön sijoittuva hurja ja mieltä kutkuttava tarina aikamatkailusta, sen vaaroista ja omituisuuksista sekä siitä, mitä kaikkea aika voi meille tehdä.

”Ehkä mää menneessä jotaki muuttasin jos voisin, mutta kannattaako nykyaikaan koskia jos se on ihan hyvä?”

Kaverin isän kanssa suoritetun kiusallisen pyöränkorjausoperaation jälkeen Miro Alavus, 16-vuotias yh-äidin poika, haluaa vihdoin saada selville, kuka hänen oma isänsä on. Hän kysyy asiasta äidiltään, mutta tämä menee vaikeaksi ja pitää Miroa liian nuorena ymmärtämään monimutkaista juttua. Liian nuorena? Onko isä elinkautisvanki tai edes jotain muuta kuin kolmekirjaiminen sana?

Myöhemmin Miron sattumalta yhyttänyt Heikki, pienen digitointipuljun pitäjä, kertoo omistavansa kaukosäätimen, jonka avulla on mahdollista päästä vanhojen kotivideoiden kuvaushetkiin. Pettyneenä äitinsä salailuun Miro päättää tarttua Heikin pähkähulluun ideaan ja matkustaa ajassa vuoteen 2002 löytääkseen isänsä, mutta menneisyydestä löytyykin jotain muuta. Jotain, mikä laittaa koko Miron elämän täysin uusiksi."(Myllylahti)

Lukunäyte:  https://issuu.com/myllylahti/docs/nauhoitettava_ennen_kayttoa_lukunayte

Kirjatraileri:  https://www.youtube.com/watch?v=drFpk8K3ur4

Kirjailijavlogi (Koiranen esittelee kirjan tapahtumapaikkoja Tuirassa): https://www.youtube.com/watch?v=yAgvF-xNvr8

Oma arvio:

Hiukan skeptisesti tartuin tähän kirjaan, jonka huhunomaisesti kuulin  olevan kirjoitettu sen takia, että kirjailijan nuoruudessa nuortenkirjat olivat kovin huonoja. Yleensä tällaisissa tapauksissa pilkka on osunut omaan nilkkaan. Aavistelin siis ennakkoon, että tämä kirja on suunnattu erityisesti pojille, vaikka tällaisen sukupuolittamisen ei tietenkään tarvitse olla niin kiveen hakattua ja osoitettua. Karin Niemen retrohenkinen kansikuva herättää minussa ristiriitaisia tunteita: toisaalta se on ihanan retro keltaisine väreineen ja VHS-kasettinauhoineen, toisaalta se hipoo överiyden rajaa. Karkottaako kansi mahdolliset nuoret lukijansa?

Kirjan alussa 16-vuotias Miro korjaa kaverinsa isän kanssa pyöräänsä ja alkaa mietiskellä, millaista olisi tehdä korjaushommia oman isänsä kanssa. Mirolla ei ole aavistustakaan omasta isästään, eikä hänen äitinsä saati mummonsa suostu kertomaan mitään. Miro törmää kauppareissullaan omituiseen Heikkiin, jolla on digitointiliike, ja epätoivoissaan käy tämän luona kuulemassa, miten tällä olisi keino selvittää isäarvoitus. Ratkaisu on kuin suoraan scifielokuvasta, nimittäin Heikillä on keino matkustaa ajassa. Tarvitaan vain kierrätyskeskuksesta ostettu videokamera, VHS-kasetti ja nauhuri isolla TV-näytöllä. Nyt Miron täytyy vain uskaltaa astua vuoteen 2002, aikaan ennen syntymäänsä.

Tuntui kuin menneisyys olisi kietonut kätensä ympärilleni ja alkanut vetää; kuin olisin ollut lähdössä reissuun jonnekin kauas, missä kukaan muu ei ollut koskaan käynyt, eikä kyseessä ollut edes mikään kaukainen paikka, vaan jotain paljon eeppisempää. (s. 73-74)

Hauskaa on se, että kirjan tapahtumat sijoittuvat tiukasti kotikaupunkiini Ouluun, pääosin Tuiran kaupunginosaan. Kirjassa kurkistetaan myös Oulun keskustaan vuonna 2002, jolloin kauppakeskus Valkeaa ei ollut vielä rakennettu, Finnkino Plazan tilalla on parkkipaikka ja huoltamo ja bussit on vielä ruman keltaruskeita. Tuiran S-Market ja Valintatalo vilahtelevat tarinassa, samoin pikkuputiikkien markiisit ja kerrostalot. Harmikseni Tuiran kirjasto ei pääse mukaan tarinaan. Päähenkilöt puhuvat oululaisittain "mää" ja "nää", joten repliikit ovat miljöölleen uskollisia. Kirjaa lukiessa tulee uskomattoman kotoisa olo, ja herään miettimään, miten suuri vaikutus sillä on, että pääsee lukemaan välillä myös omaan kaupunkiin sijoittuvia kirjoja. Harvinaista herkkua tosissaan!

Siinä korttelissa, jonka nykyaikana täytti jättimäinen hotelli ja leffateatteri, oli vain sorapohjainen parkkipaikka ja kulmassa Teboilin ruskeatiilinen huoltoasema. (s. 91)

Miro tapaa vuoden 2002 Oulussa äitinsä, josta paljastuu uskomattomia asioita. Samalla hän saa tietää alkuperästään. Miro joutuu kahnauksiin myös tuiralaisen kovanaaman Jannen kanssa, joka kiusaa Heikkiä, ja tämän uskomattoman söpöön siskoon Katriin. Katri kutsuu Miron bileisiinsä, mutta Miron täytyy käydä nykyajassa keräämässä rohkeutta ja neuvoja kaveriltaan Sakelta, ennen kuin uskaltautuu bileisiin. Bileissä Miro tulee kokeilleeksi ensi kertaa alkoholia, mikä tuossa ajassa on enemmän omituisuus kuin nykynuorten keskuudessa. Ensimmäinen krapula on kuvattu juuri niin karmaisevana kokemuksena kuin se onkin.

Kuva alkoi taas muovautua: ensin hologrammiefekti, jossa kuva näytti kolmiulotteiselta, mutta oli edelleen litteä, kunnes ruudun taakse tuli oikea tila.Näky oli tälläkin kerralla yksinkertaisesti käsittämätön: olin Heikin kanssa hänen työhuoneessaan, ja hänen litteään telkkariinsa oli avautunut ikkuna laajaan ulkoilmaan. Tuosta optisesta illuusiosta - joka ei edes ollut optinen illuusio - syntynyt huimaus muljautti mahaani. (s. 194-195)

Kirjan juoni pitää jatkuvasti otteessaan ja aikamatkustusaspekti tuo kiehtovuutta tarinaan. Aikamatkustus kaikkine ongelmineen on pitkälle mietitty ja hyvin uskottavasti toteutettu. Kirjan henkilöt on uskottavia ja helposti samaistuttavia. Sen lisäksi, että kirjassa pohditaan isän merkitystä, sivutaan myös vanhemman menettämistä ja asetutaan kiusaaja-Jannen saappaisiin. Uskoisin, että Nauhoitettava ennen käyttöä uppoaa paikallisuutensa takia kotikaupunkini nuoriin. Nappasinkin tämän heti lennosta seiskaluokkalaisten vinkkauspakettiin. Oli myös mukava miettiä vajaan parinkymmenen vuoden takaista Oulua.

Arvosanani 4,5

Tämä kirja on arvostelukappale, kiitos kustantajalle.

Muissa blogeissa:

Lastenkirjahylly

Samantyylistä luettavaa:

Sirpale; Sanna Isto 
Sinä ja minä sitten joskus: jay Asher & Carolyn Mackler 
Auringon pimeä puoli: Marisha Rasi-Koskinen

 Lisään kirjan Scifi-lukuhaasteeseen.

Kirja sijoittuu Ya-haasteen kohtaan:

Esikoiskirja

Helmet-lukuhaaste saa kirjan kohtaan:

4. Kirjailijan ainoa teos

Pohjoinen lukuhaaste saa kirjan kohtaan:

9. Kirja, joka sijoittuu Pohjois-Suomeen

Sirpale: Sanna Isto

Sirpale: Sanna Isto. WSOY 2019

"Voiko menneisyyttä muuttaa?

Sanna Iston Sirpale on vangitsevasti historiaa ja nykyaikaa sekoittava nuortenromaani Berliinistä.

Kolme kesäviikkoa koiravahtina, kun muu perhe on matkoilla: mikä ihana vapaus! Mutta lukioikäisen Minjan unelmaloma ei ehdi edes kunnolla alkaa, kun kohtalo jo ottaa ohjat käsiinsä. Lattialistan alta löytynyt vanha kahvikupinkorva tempaisee hänet toiseen aikaan ja berliiniläisen kotitalon hurjaan historiaan. Huoneet pysyvät samoina, vaikka kaikki muu on toisin. Helteet, huvitukset ja ihana Luca saavat odottaa, kun Minja uppoutuu asunnossa eläneen perheen tarinaan. Miksi tytär on lukittuna huoneeseensa? Voisiko Minja vielä auttaa häntä, ja jos voisi, mikä kaikki muuttuisi?" (WSOY)

Oma arvio:

Ylläoleva kirjankansikuva ei tee ollenkaan oikeutta todelliselle kannelle: kirjan kansipaperissa on kahvikupinkorvan sisällä aukko, josta pääsee kurkkaamaan kirjan varsinaisessa kannessa piileskelevään vanhaan Berliinin karttaan. Rakastan tällaisia pieniä, mutta herttaisia kikkoja kansikuvissa ja niiden kansipapereissa!


Berliinin kartta liittyykin olennaisesti kirjan tarinaan, sillä Sanna Iston Sirpale sijoittuu kyseiseen kaupunkiin (kirjailija itse asuu muuten Berliinissä.) Kirjan päähenkilö, saksansuomalainen Minja joutuu jäämään koiravahdiksi rakkaalle Fräulein Haarigilleen, kun vanhemmat matkustavat äidin synnyinseudulle Suomeen. Heillä on ollut tapana matkustaa Hirsijärvellä asuvan mummon syntymäpäiville joka kesä, ja nyt Minja jää ensimmäistä kertaa pois.

Yksinäisyys ja itsenäisyys tuntuu kuitenkin uudelta ja kivalta. Eikä Minja jää yksin: hänen ystävänsä Rara, Hanna ja Yeliz pitävät hänelle seuraa, ja paras ystävä Luca kantaa jopa kassinsa Minjan luo jäädäkseen koko ajaksi seuraa pitämään. Minja ei juurikaan vastusta, sillä Luca on paitsi mukavaa seuraa, myös täydellinen kokki ( ja ihan mukavan näköinenkin.)

Otin kahvikupinkorvan käteeni ja katselin sitä hetken kuin suurta aarretta, mikä se olikin. Sitten tartuin siihen oikeaoppisella otteella. Humahdus tuntui vatsanpohjassa saakka. (s 44)

Kaikki kuitenkin muuttuu, kun Minja löytää ikivanhan kahvikupinkorvan jalkalistan alta. Kun hän on siemaisevinaan kuvitellusta kahvikupposesta, tyttö humpsahtaa ihan toiseen aikaan: asunto on sama, mutta hyvin erilainen. Siellä ei asukaan Minjan perhe, vaan jotkut ihan muut. Kalusteet ovat sodanaikaisia, huoneita on enemmän (ne menevät jopa Minjan nykyisen naapurin, äkäisen rouva Yrmyn huoneiston puolelle) ja talossa vallitsee omituinen tunnelma. Pian Minja tajuaa, että voi siirtyä taikaesineellään ajasta toiseen. Hän pääsee keskelle berliiniläistä perhetragediaa juuri ennen toista maailmansotaa, juutalaisvainojen aikaan.

Menneisyydessä nuori Rosa-tyttö on lukittu huoneeseensa, koska hän on rakastunut juutalaiseen pianonsoitonopettajaansa. Minja lupautuu auttamaan tyttöä, jotta tämä pääsee livahtamaan rakkaansa luokse. Minjan elämä alkaa kietoutua menneen ja nykyisen ympärille niin, että Luca alkaa jo turhautua. Minja ei uskalla kertoa tapahtumista muille, koska eiväthän he kuitenkaan uskoisi. Lucalla tuntuu olevan muutenkin jotain salattavaa, mutta Minjalla ei ole aikaa selvitellä pojan salaisuuksia, kun Rosan kohtalo mietityttää tätä. Lopulta Minja uskoutuu ystävilleen Rosasta alkuun tarinan muodossa, mutta lopulta hän lipsauttaa kaiken olevan totta, eikä tarinaa. Ja kun Minja humpsahtaa menneisyyteen tyttöjen nähden, heidän on pakko uskoa. Vai huijaako Minja kaikkia? Lopulta Lucakin saa tietää, mutta hän ei tiedä mitä uskoa, kun tyttö katoaa useaksi päivää kotoaan.

Sirpale on kiehtova sekoitus nykyaikaa, historiaa ja maagista realismia. Tarinan myötä monet mysteerit ratkeavat ja avautuvat hauskalla tavalla. Pidän siitä, ettei kirjassa aleta kuitenkaan kuivistelemaan synkällä historialla, vaan se on vain yksi olennainen osa tarinaa, johon lukija pääsee Minjan kanssa yhdessä sukeltamaan. Nykyajan tarinassa käydään läpi ystävyyttä ja sitä, miten aina ei välttämättä tiedä, mitä kaikkein läheisimmillä ystävillä on meneillään. Kirjassa myös eräs ystävyys muuttuu hienosti ja vähäeleisesti romanttiseksi rakkaudeksi. Pidän siitä, koska onhan se hiukan uskottavampaa, että pitkään ystävinä olleet eivät suin päin suuntaa muhinoimaan, kun tajuavat tunteidensa laadun. 

Arvosanani 4

Tämä kirja on arvostelukappale, kiitos kustantajalle.

Muissa blogeissa:

en löytänyt muita bloggauksia


Samantyylistä luettavaa: 

Parantola: Satu Mattila-Laine

Lisään kirjan YA-lukuhaasteen kohtaan:

Historiallinen romaani

Helmet-lukuhaaste saa kirjan kohtaan:

44. Kirja kertoo Berliinistä
 

Taikuri ja taskuvaras -trilogia: Anniina Mikama

Taikuri ja taskuvaras: Anniina Mikama. WSOY 2018. (Taikuri ja taskuvaras #1)

Kansi: Sami Saramäki

"Vakuutan teille, että teitä vedetään nenästä ihan koko rahan edestä!

Taikuri ja taskuvaras aloittaa maagisen trilogian täynnä silmänkääntötemppuja, juonittelua ja jännitystä. Se on tarina, jossa ihmeistä ja unista tulee totta.

Mina asuu kadulla ja varastelee henkensä pitimiksi. Tom on nuori keksijä ja taikuri, jonka Ihmeiden teatteri lumoaa yleisönsä ilta illan jälkeen. Mina ja Tom kohtaavat Helsingissä talvella 1890 ja Mina on pian osa show'ta, jossa mekaaniset koneet heräävät eloon, liikkumaan ja puhumaan.Nuoret huomaavat olevansa toisilleen enemmän kuin ystävät, mutta kummankin menneisyydessä on pahoja, selvittämättömiä asioita. He joutuvat juonittelun pyörteeseen ja ajojahtiin, josta he voivat selviytyä vain rohkeutensa avulla - muutama taikatemppu hihassaan." (WSOY)

Oma arvio:

Olen pyöritellyt tätä kauniskantista kirjaa käsissäni siitä asti, kun se vuosi sitten ilmestyi, mutten jostain syystä saanut luettua Anniina Mikaman esikoisteosta Taikuri ja taskuvaras kuin vasta nyt. Viime vuoden Hel-YA:n yleisöäänestyksessä kirjan päähenkilöt, Mina ja Tom, voittivat parhaan YA-kirjaparin palkinnon, samaten kun graafikko Sami Saramäen taiteilema kansi voitti  äänestyksessä parhaan YA-kirjakannen palkinnon. Lisäksi kirja voitti vuoden 2018 Topelius-palkinnon.

Kirjan päähenkilö, 16-vuotias Mina, on tottunut elämään köyhyydessä ja kurjuudessa sen jälkeen, kun hän menetti vanhempansa traagisessa onnettomuudessa. Mina elättää nyt itsensä taskuvarkaana, ja asuu vuotavassa ladossa 1800-luvun lopun Helsingissä. Kun Mina huomaa nuoren, komean miehen sujauttavan kadulla hienon kellon taskuunsa, Mina huomaa jälleen kerran tilaisuutensa koittaneen. Varkaus onnistuu loistavasti, mutta kotivajalleen päästyään Mina huomaa, ettei hänen varastamansa esine näytäkään kellolta. Ja sitten oven takana jo huhuilee tuo sama nuorimies, joka pyytääkin poliisien kutsumisen sijaan Minan kahville kanssaan ja tekee ehdotuksen, joka muuttaa täysin Minan elämän. Näin Mina muuttaa Tomin hienoon kartanoon, alkaen pitää seuraa erityisen kärttyiselle ja hankalalle professorille. Lisäksi hän saa auttaa muissa talon askareissa.

Se oli taidetta ja todellista magiaa, ja katsomon pimeydessä Mina tunsi, kuinka kaikki hänen ympärillään olivat unen kaltaisesssa tilassa, johon taikuri oli heidät vaivuttanut ja piti heitä nyt täysin vallassaan. (s. 117)

Tomasz Alexander on niin ammatiltaan kuin elämäntavaltaan taikuri, mutta myös keksijä. Hänen talonsa pursuaa hänen ihmeellisiä mekaanisia keksintöjään, jotka tuntuvat sen ajan ihmisistä ihmeellisiltä. Aidon oloiset lentävät linnut, ihmeellinen sisälle rakennettu puutarha eläimineen ja huikeat illuusioshowt hämmästyttävät ihmisiä. Mina katselee lumoutuneena, kuinka Tom osaa flirttailla yleisölle, ja tietysti ihastuu nuoreen mieheen välittömästi. Vapaa-ajalla Tom käyttäytyy kuitenkin oudon muodollisesti ja kohteliaasti. Yksi Tomin ihmeellisimmistä keksinnöistä on tismalleen Tomilta näyttävä humanoidirobotti, jota kutsutaan Sotamieheksi. Sotamiehen aivot koostuvat ihmeellisistä virtapiireistä, ja robotti onkin hyvin oppivainen ja eläväisen oloinen ihme. Mutta mitä ihmettä Tom tuntuu koko ajan salailevan menneisyydestään, ja miksei hän voi osoittaa Minaa kohtaan kiintymyksen merkkejä, vaikka selvästi pitää tästä kovasti? Professori väittää löytäneensä Tomin aikoinaan tajuttomana kadulta.

- Miksi valitsit juuri minut? hän kysyi.

- Kuinka niin? kysyi Tom. - Minä kun luulin, että sinä valitsit minut.

- Sinä olit vain...väärässä paikassa väärään aikaan.

- Oletko varma? Ehkäpä minä olinkin oikeassa paikassa oikeaan aikaan?

- En tiedä.

- Ei se mitään. Entä voisitko uskoa, että jokainen on ansainnut uuden tilaisuuden,vaikka olisikin tehnyt jotakin väärin?

Mina nyökkäsi hitaasti.

- Siihen minä voisin uskoa, hän sanoi. (s.56)

Kirjan juoni kietoutuu jännittäväksi vyyhdeksi, kun rikas herra Morton kutsuu Tomin esiintymään suuren tavaratalonsa avajaisiin. Vanhan miehen nuori rouva Cecilia ihastuu Tomiin kovasti. Mina joutuu todistamaan kauheuksia vakoillessaan tuon epäilyttävän naisen touhuja, ja pääsee myös vihille siitä, mitä hänen omille vanhemmilleen mahdollisesti on tapahtunut.

Minulla oli hyvin toisenlainen käsitys kirjasta etukäteen. Odotin todella hykerryttävää romantiikkaa - sitä ei ollut. Odotin enemmän magiaa ja taikuutta - se jäi muutamaan esitykseen. Olin koko kirjan ajan epävarma sen kohderyhmästä: Minan näkökulmakerronta on kovin lapsekasta ja kirjan romanttinen osuuskin jää niin kesyksi, että kirja olisi mielestäni enemmän jo varhaisnuorille sopivaa, kun taas jotkut juonikuviot menevät melko raadollisiksi. Tomin jäyhyyteen annetaan loppuvaiheilla selitys, joka mullistaa koko kirjan juonen, mutta olisin kaivannut silti jotain hieman enemmän... Tunnetta, kuohua. Mina on jotenkin turhan laimea henkilöhahmo. Tomin luona asuvan 14-vuotiaan Joelin ja Minan ystävyys ja siitä syvenevä Joelin ihastuminen jää myös melko turhaksi  tapahtumaksi muun myllerryksen keskellä.

- Siinä on jotakin peräti luonnonvastaista, mies sanoi. -Sanalla sanoen kammottavaa. Ajatelkaa, jos tuon kaltaisia olisi enemmän, ja eräänä päivänä ne päättäisivät hyökätä ihmisten kimppuun. (s. 206)

Kirjassa parasta on steampunk-henkisyys, Tomin mekaaniset keksinnöt ja yllättävä, scifihenkinen käänne kirjan lopulla. Minun yksi lempielokuvistani on Terminator 2 - Tuomion päivä, jossa koneet ottavat vallan ja Terminator-niminen androidi lähetetään tulevaisuudesta pelastamaan Sarah Connor ja hänen poikansa. Kirjassa on hiukan samaa henkeä. Pidän myös kovasti viittauksista Vakaa tinasotamies -satuun, joka on yksi lempisaduistani. Kirjan kansikin tuo mieleen kovasti sadun.

Kirjan seuraava osa, Huijarin oppipoika, odotteleekin minulla jo lukemistaan.

Arvosanani 3,5

Tämän kirjan lainasin kirjastosta.

Muissa blogeissa:

Kirsin kirjanurkka
Luetaanko tämä?
Todella vaiheessa
Unelmien aika
Kirjojen keskellä
Kirjasähkökäyrä



Helmet-haasteeseen sijoitan kirjan kohtaan:

5. Kirja on ollut ehdolla kotimaisen kirjallisuuspalkinnon saajaksi

Popsugar-haaste saa kirjan kohtaan:

24. A debut novel

Huijarin oppipoika: Anniina Mikama. WSOY 2019 (Taikuri ja taskuvaras #2)

Kansi: Sami Saramäki

 "Lumoavaa tunnelmaa ja jännitystä

Viime vuoden arvostelumenestys, lukijoiden rakastama Taikuri ja taskuvaras saa jatkoa. Taikuri ja taskuvaras -teoksessa esitellyn taikuri Tomin menneisyys avautuu lukijalle. Tarina on täynnä yllättäviä käänteitä, täpäriä tilanteita ja salaisuuksia.

Krakova 1824. Wiktor on kellosepän oppipoika, joka haaveilee seikkailuista ja on korviaan myöten ihastunut kauniiseen Zofiaan. Kun Wiktor joutuu onnettomuuteen oudon taivaankappaleen räjähtäessä joenrannassa, hänen elämänsä muuttuu. Wiktorin hengen pelastaa salaperäinen Tom - vaikka on itsekin vaarassa. Apuun tulee kelloseppä Seweryn, joka tuntuu tietävän kellojen korjaamisen ohella yhtä ja toista myös taikuudesta. Huijarin menneisyys seuraa Seweryniä ja pian koko kolmikko tempautuu mukaan mutkikkaisiin juonitteluihin. Wiktor saa huomata, että jos aikoo taikuriksi, on opittava improvisoimaan tiukan paikan tullen.Tom ja Wiktor ovat Taikuri ja taskuvaras -teoksesta tuttu silmänkääntäjäkaksikko. Huijarin oppipoika kertoo heidän ensimmäisestä yhteisestä seikkailustaan, josta ei puutu yllättäviä käänteitä, täpäriä tilanteita ja salaisuuksia." (WSOY)

Oma arvio:

Vaikka toisaalta olisin kauheasti kaivannut, että seuraava Taikuri ja taskuvaras -trilogian osa olisi jatkanut Minan tarinaa, aikahyppy taaksepäin osoittautuukin erittäin kiehtovaksi ratkaisuksi. Ensimmäistä osaa lukiessa kun paloin halusta tietää, mistä ja miten androidi Tom putkahti Wiktorin elämään.

Kun Wiktor kohottautui käsiensä varaan ja yritti nousta, hän tunsi selässään hirvittävän kivun leimahduksen, ja siinä samassa maailma pimeni. (s. 54)

Huijarin oppipoika on tarina Wiktorista, yhtä aikaa hänen onnestaan ja epäonnestaan tämän kohdatessa Tomin ensimmäistä kertaa. Tom nimittäin pelastaa Wiktorin hengen hänen avaruusaluksensa räjähtäessä, mutta Wiktor halvaantuu alaruumistaan loppuelämäkseen. Muuan kulkuri Seweryn sattuu paikalle ja vie onnettoman Wiktorin kotiinsa, yksinhuoltajaäitinsä luo.

Alkaa pojan hidas toipuminen ja henkinen kamppailu, eikä pojan kiukulta säästy ihana Zofiakaan, joka tuntuu löytäneen seuraa komeasta Rufus-pojasta. Kynsin hampain Wiktorin äiti lupaa Sewerynin jäädä apulaiseksi heidän taloonsa, tosin hän joutuu oleskelemaan ulkovajassa. Seweryn alkaakin tehdä erilaisia kellosepän töitä ja opettaa myös Wiktorille tätä tarkkaa työtä. Kaikilta salassa he kuitenkin korjaavat taivaalta pudonnutta, räjähdyksessä hajonnutta miestä, joka ei kuitenkaan ole kuten ihmiset. Tom on saatava "henkiin", ja Sewerynillä ja Wiktorilla on siihen suunnitelmansa.

Kirjassa on kiehtovia ja yllättäviä juonenkäänteitä, ja  se on tasaisen viihdyttävää luettavaa. 1800-luvun Krakova on hurmaava miljöö tälle uskomattomalle tarinalle, joka selittää ja taustoittaa sarjan alkuosaa.

- Haluaisin sanoa sinulle jotain kaunista, hän aloitti. - Halusin sanoa ja aiemmin. En vain tiedä, miten sanoisin sen.Ehkä minun pitäisi kirjoittaa se, mutta sanat eivät riitä kuvaamaan, miten kaunis sinä mielestäni olet. Sinä olet niitä ihmisiä, jotka tekevät kaikesta kaunista. (s. 399)

Mikaman luomissa henkilöhahmoissa on ihanaa epätäydellisyyttä, kuten Wiktor osoittaa lapsellisella kiukuttelullaan ja epävarmuudellaan Zofiaa kohtaan. Olisin ehkä kaivannut hieman rohkeampaa romantiikkaa heidän välilleen, kun se nyt jää hyvin araksi tunnusteluksi. Kolmiodraama Zofian, Rufuksen ja Wiktorin välillä on ratkaistu hyvin kypsän haikealla tavalla.

- Minun kaltaiseni lähetettiin pahimpiin paikkoihin, hän sanoi. - Sinne, minne ihmissotilaat eivät voineet mennä. Ja ennen kaikkea sinne, minne ihmissotilaat kieltäytyivät menemästä. Meidät lähetettiin tuhoamaan, ja me olimme siinä työssä tehokkaampia kuin mikään muu sotakone konsanaan. Mutta minä olen saanut siitä tarpeekseni. (s. 150)

Kiehtovinta kirjassa on se, kuinka Tom opettelee ihmismäisyyttä matkimalla ja tarkkailemalla ihmisiä. Hän on ollut tulevaisuuden avaruussiirtokunnassa taistelurobottina, mutta vastoin ohjelmointeja halunnut lopettaa tappamisen ja matkannut näin 1800-luvun Krakovaan. Tom ei halua tappaa enää ketään, ja siitä hän pitää kiinni. On kiehtovaa ajatella, että tekoälyllekin voisi kehittyä moraalinen ajattelukyky. Tomin saapuminen tulevaisuudesta tuo taas mieleeni yhden lempielokuvistani, Terminator 2 - Tuomion päivä, sillä kirjan asetelmassa on hyvin paljon samaa. Tästä mainitsinkin jo ensimmäisen osan arviossani.

- Suru on tunne, joka on vain ihmiselle tuttu. Mutta uskon tietäväni siitä jotakin. Se on kuin virhe, jota ei voi korjata, ja se muistuttaa minua itsestään joka hetki. (s. 178)

Huijarin oppipoika sopii hyvin myös sellaisille, jotka eivät ole lukeneet sarjan ensimmäistä osaa. Suosittelen kuitenkin lukemaan sarjan oikeassa järjestyksessä, että ensimmäisen osan yllättävyys säilyisi. 

Arvosanani 4,5

Tämä kirja on arvostelukappale, kiitos kustantajalle.

Muissa blogeissa:

Siniset helmet
Bibbidi Bobbidi Book
Kirjojen keskellä

Lisään tämän Helmet-lukuhaasteen kohtaan:

35. Kirjassa on yritys tai yrittäjä

Tinasotamiehet: Anniina Mikama. WSOY 2020. (Taikuri ja taskuvaras #3)

Kansi: Sami Saramäki

"Maaginen seikkailu viktoriaanisessa Lontoossa

Palkitun Taikuri ja taskuvaras -trilogian päätösosassa taikuri Tom ja hänen rakastettunsa Mina kohtaavat vaarallisimman vihollisensa kaukaa toisesta ajasta.

Tomin ja Minan nimet näyttävät hyvältä yhteisen taikashow’n mainosjulisteessa. Kulissien takana Mina pohtii voiko hän rakastaa Tomia, vai ovatko he tuomittuja olemaan toisilleen vain hyviä ystäviä? Matka Lontooseen tarjoaa seikkailuja suuren maailman tyyliin. Tom tutkii omaan menneisyyteensä kytkeytyvää arvoitusta ja käynnistää tapahtumaketjun, jonka seurauksena vanha vihollinen pääsee hänen jäljilleen. Mina ja Tom yhdistävät vielä kerran voimansa taistelussa, apunaan uskollinen Tinasotamies, Tomin mekaaninen kaksoisolento." (WSOY)

Lukunäyte: https://issuu.com/kirja/docs/9789510446461-tinasotamiehet

Oma arvio:

Anniina Mikaman Tinasotamiehet on ollut minulle tämän kevään odotetuin kirja. Viime vuonna vaikutuin kovasti sarjan ensimmäisestä (Taikuri ja taskuvaras) ja toisesta (Huijarin oppipoika) osasta, jotka tarjoavat ihan uudenlaista, magiaa ja hiukan scifiaineksiakin sekoittelevaa fantasiaa nuorille. Kun sarjan toisessa osassa hypättiinkin yllättäin ensimmäisen osan tapahtuma-ajasta taaksepäin, nyt iloksemme ja onneksemme pääsemme lukemaan, miten Minalle, Tomille, Sotamiehelle ja Wiktorille käy.

- Olen yrittänyt jättää menneisyyden taakseni, sanoi Tom. - Mutta se palaa aina takaisin muistuttamaan minua asioista, jotka haluaisin unohtaa. (s. 41)

Kun aiemmissa osissa on seikkailtu 1800-luvun Helsingissä ja Krakovassa, nyt lukija pääsee kiehtovaan Lontooseen. Kärttyisä Wiktor-professori saa nimittäin yllättävän kutsun ystävältään Sir Gilbertiltä, joka haluaa näyttää jotain hyvin hämmentävää vanhalle ystävälleen. Tom, Mina ja Alexiksi nimetty androidi (entinen Sotamies) päättävät laajentaa taikashowtaan Lontooseen ja innostuvat matkasta yhtä lailla.

Matka ja saapuminen Lontooseen on kuvattu kiehtovalla tavalla. Heti alkujaan Mina joutuu paikallisten taskuvarkaiden uhriksi, mutta itsekin taskuvarkailleena hän osaa reagoida nopeasti ja saa pienen pitkäkyntisen nalkkiin. Tätä kautta hän tulee heti tutustuneeksi Clerkenwellin jengiin, johon kuuluu joukko laitakatujen poikia ja tyttöjä. Erityisen tutuiksi tarinan myötä tulevat Percy, Ollie ja joukon vanhin Jimmy, joka iskee silmänsä kauniiseen taikurin avustajaan Minaan.

Wiktor yllättyy totisesti kohdatessaan vanhan rakkautensa Zofian. Sir Gilbert on halunnut järjestää tämän yllätyksen vanhalle ystävälleen. Wiktorin ja Zofien toisilleen tiuskiminen ja äyskiminen on hupaisaa luettavaa, kun lukija voi heti alusta aavistella, mihin tämä lopulta johtaa. 

Minan, Tomin ja Alexin taikashowt saavat suurta suosiota Lontoossakin ja herättävät suurta ihmetystä erikoisuuslaatuisuudellaan. Minan ylpeys on Vakaa tinasotamies -satuun pohjautuva illuusioshow, joka symboloi samalla hänen ja Tomin epäsuhtaista rakkautta. Mina kun ei voi koskaan saavuttaa Tomin kanssa sitä, mistä haaveilee - koska Tom on kone eikä kykene koskaan tuntemaan rakkautta. Mina taas ei usko koskaan rakastavansa ketään muuta niin paljon kuin Tomia. Sitten muuan impressaari Lumley esittää Minalle tarjouksen, jossa tämä saisi mainetta ja kunniaa, mutta joutuisi jättämään Tomin ja muut lopullisesti. Mina on vaikean valinnan edessä. Haluaako hän alkaa luoda omaa silmänkääntäjän uraansa Lontoossa ja sanoa hyvästit Tomille?

Meillä oli niin vähän aikaa. Ja sittenkin se, mitä meillä on ollut, on enemmän kuin moni tässä maailmassa saa osakseen. (s. 325)

Mina tulee aavistaneeksi, että heidät paikalle kutsunut Sir Gilbert ei kerro Minan kuullen kaikkea, ja tyttö salakuunteleekin mikä on todellinen syy heidän Lontoon matkalleen. Hän kuulee puhuttavan erittäin vaarallisesta Merlinin avaimesta, joka on Tomin hallussa. Pian he huomaavat olevansa suuressa vaarassa, sillä näyttää siltä, että Tomin jäljille on päästy: tulevaisuuden androidit ovat hänen jäljillään, sillä he etsivät Marsin siirtokunnasta löydettyjä arkeoneja, jotka ovat ihan uudenlainen, muuntautuva elämänmuoto. Pian Mina, Tom, Alex, Wiktor ja Sofia ovat vanhojen englantilaismyyttien äärellä, johon liittyy kuningas Arthur ja velho Merlin. Vanhat mytologiat on kirjoitettu tässä kirjassa kiehtovalla tavalla ihan uusiksi!

- Te väitätte rakentavanne rauhaa, mutta valmistaudutte sotaan, Mina sanoi. (s. 331)

Kirjan loppu saa yllättävän scifimäisiä piirteitä, kun tulevaisuuden androidit jahtaavat Tomia. Eeppiseen lopputaisteluun liittyy myös nuo mystiset arkeonit, ihka aito velho Merlin ja tulevaisuuden telekopterit. Kyllä vain, yhtä lailla kiehtovaa ja hämmentävää on lukea kirjan hengästyttävän tapahtumarikkaita loppuvaiheita, jossa Mina joutuu tekemään vaikeita valintoja ja hyvästelemään tärkeän ihmisen. Tarinan päätös on kuitenkin kutakuinkin lukijalleen tyydyttävä. Mutta saako Mina Tomin rakastumaan itseensä? Enpäs kerrokaan!

- Sanot, että häntä ei ole olemassa vain siksi, että et voi enää koskettaa häntä. Mutta sinä kannat myös hänen muistojaan mukanasi. Ja luulenpa, että sinä yksin voit päättää, mitä teet niillä. (s. 366)

En tykästynyt tähän viimeiseen osaan niin voimakkaasti kuin Huijarin oppipoikaan, sillä koin kirjan keskivaiheilla hetkittäisiä pitkästymisen hetkiä, mutta olen todella tyytyväinen tarinan päätösosan ratkaisuihin. Mikama osaa kirjoittaa hyvin kiehtovaa, omaleimaista ja laadukasta nuorten fantasiaa. Pidän siitä, kuinka luontevasti tähän sarjaan on sekoitettu fantasian, scifin ja historiallisen romaanin aineksia. Sarjan sijoittuminen 1800-luvun kaupunkeihin lisää tarinan viehättävyyttä. Minan ja Tomin kiehtovia taikashow-kuvauksia luen suorastaan ahmimalla. Osa henkilöhahmoista tässä päätösosassa jää varjoon, kuten Wiktor ja Sofia, mutta Mina, Tom ja Alex saavat loistaa loppuun saakka.

Kun sarjan ensimmäistä osaa lukiessani olin epävarma sen kohderyhmästä, olen päässyt jo hahmottamaan ajatukseni siitä, minkä ikäisille tätä vinkkaisin työssäni. Taikuri ja taskuvaras -trilogia sopii siis mielestäni parhaiten 13-15-vuotiaille lukijoille. Itse olen vinkannut sarjan avausosaa lähinnä seiskaluokkalaisille.

Arvosanani 4

Tämä kirja on arvostelukappale, kiitos kustantajalle.

Muissa blogeissa:

Kirjahilla 

Lisään kirjan Helmet-haasteen kohtaan:  

6. Kirjan nimi alkaa ja päättyy samalla kirjaimella

Popsugar-haasteessa kirja sijoittuu kohtaan:

A Book with a robot, cyborg or AI character 

Samantyylistä luettavaa:

Stephanie Garber: Caraval-trilogia 
Kerstin Gier: Rakkaus ei katso aikaa -trilogia

Hyppy ajassa: Madeleine L'engle

Hyppy ajassa: Madeleine L'engle. Suomentanut Katri Yliviikari. WSOY 2018 (Ensimmäinen painos Lasten Keskus 1986) 

 Englanninkielinen alkuteos (1962) : A Wrinkle in Time. Kannen suunnittelu: Riikka Turkulainen

"Madeleine L'Englen Hyppy ajassa on Newbery-mitalilla palkittu fantasiapitoinen avaruusseikkailu, nyt myös Oprah Winfreyn tähdittämänä elokuvana.

Meg Murry ja hänen pikkuveljensä Charles Wallace nauttivat äitinsä kanssa yöpalaa myrsky-yönä, kun outo muukalainen ilmaantuu heidän ovelleen. Nainen sanoo eksyneensä reitiltään ja kertoo ohimennen, että tesserakti – eli hyppy ajassa – on muuten täyttä totta. Ja juuri aikamatkustusta Megin fyysikkoisä tutki, kun hän katosi salaperäisesti…

Meg, Charles Wallace ja heidän ystävänsä Calvin huomaavat pian sinkoutuneensa ajan ja avaruuden syövereihin. Onnistuvatko he päihittämään pahuuden väkevät voimat ja löytämään kadonneen isän? "(WSOY)

Lukunäyte: http://media.bonnierbooks.fi/sample-pages/9789510432556_lukun.pdf 

Oma arvio:

Tieteisfantasiaklassikko Hyppy ajassa on julkaistu alkujaan 1986 Lasten keskuksen kustantamana, mutta tänä vuonna WSOY teki siitä uusintapainoksen Riikka Turkulaisen suunnittelemalla elokuvakannella. (En kyllä suosittele alkuperäistä kantta kenellekään, aivan kammottavin kansi ikinä!) Disneyn tuottama elokuva ilmestyi keväällä 2018.

Tarinan päähenkilönä on 13-vuotias Margaret Murry eli Meg, jonka perheeseen kuuluu äiti, 10-vuotiaat kaksoset Sandy ja Dennys, 5-vuotias pikkuveli Charles Wallace ja koira Fortinbras. Isän olinpaikkaa Meg ei tiedä, vain sen, että hän on kadonnut ja äiti ikävöi häntä jatkuvasti. Megiä ja Charlesia on pidetty aina hiukan vähä-älyisinä: Charles oppi puhumaan vasta 4-vuotiaana, mutta muuten hän on ikäistään älykkäämpi ja hän aavistaa tulevia asioita. Meg taas saa itsensä ongelmiin hermostumalla koulussa, vaikka on muuten hyvin älykäs tyttö. Hän on aina kuitenkin kokenut olevansa erilainen kuin muut, ja lisäksi ihmiset kiusaavat Megiä kyselemällä hänen isästään ja levittelemällä typeriä juoruja hänen katoamisensa syistä.

”Oletko sinä samanlainen kuin Charles Wallace?”

”Minäkö? Enhän toki. Olen keskinkertaista älykkäämpi, ja minulle on suotu enemmän mahdollisuuksia kuin ihmisille yleensä, mutta ei minussa mitään tavallisuudesta poikkeavaa ole.”

”Mitä nyt ulkonäkösi.” (s. 68)

Eräänä myrskyisenä yönä erikoinen rouva Kummoinen hakee suojaa Murryn talosta. Megiä ärsyttää tuo outo nainen, ja vielä enemmän ihmetyttää se, että miksi hän puhuu jostain tesseroimisesta ja tesseraktista äidille. (Ja miksi äiti järkyttyy tuosta niin kovasti?) Lasten isä on nimittäin fyysikko, joka on tutkinut tesseroimisen mahdollisuutta ennen katoamistaan, vaan sitä eivät lapset tienneet.

”Löytyisiköhän tästä talosta vielä lisää näitä pöhköjä?” Calvin oli huvittunut. ”Mikäli löytyy, niin minun pitäisi tavata heidätkin.” (s. 62)

Meg ja Charles päättävät vierailla Rouva Kummoisen ja hänen outojen ystäviensä luona, jotta heille selviäisi, mitä tämä tarkoitti puhuessaan tesseraktista. Meg ja Charles törmäävät  matkallaan 14-vuotiaaseen, koulun suosittuun poikaan Calviniin, joka on yhtä kiinnostunut kummitustalosta kuin Murryn lapsetkin. Talossa asuvat rouva Ken ja Kumpainen ovat vähintäänkin yhtä outoja kuin Kummoinenkin. Pian lapsille selviää, että Rouva Kummoinen on selvillä siitä, missä Murryjen isä on. Hän lupaa tesseroida eli siirtää ajassa lapset omalle planeetalleen, missä paljastuu hänen oikea olemuksensa. Hänestä tulee ikään kuin kentaurimainen hahmo siipineen kaikkineen, mutta hyvin taianomainen.

Ulkomuodoltaan rouva Kummoinen ei ollut enää rouva Kummoinen. Hän oli muuttunut marmorinvalkoiseksi olennoksi, jolla oli ylväät kupeet, ikään kuin hevoseksi eikä kuitenkaan alkuunkaan hevosen kaltaiseksi, sillä komea selkä kaartui uljasmuotoiseksi ihmisvartaloksi.- - - Hartioista aukenivat hitaasti siivet, siivet, jotka loistivat kuin sateenkaari, vedenpintaan heijastuva valo, kuin runo. (s. 90)

Hänen kotiplaneettansakin on kuin paratiisi, jossa taivaalliset laulut raikuvat. Uskonsävytteiset laulut minua hiukan huvittavat hurskaudessaan. Kummoinen kertoo lapsille, että musta varjo on ottanut valtaansa useita planeettoja, ja heidän isänsä on yhdellä tällaisella planeetalla. Sinne siis. Samalla Calvinin ja Megin ihastus syvenee.

”Tiedätkö, sinulla on unelmasilmät”, Calvin sanoi. ”Pidä vain silmälaseja. Eivätpähän sitten ketkään muut saa tietää, miten upeat silmät sinulla on.” (s. 76)

Camazotzin planeetta on kurinalaisuuden ja yhteisen sykkeen planeetta. Poikkeuksia ei sallita, joten lapsetkin pompottelevat palloaan samaan tahtiin. Mistä tuo syke tulee, ja missä isä on? Vastaus löytyy KESKUStiedustelukeskuksesta, jossa isä löytyy yhdestä vankityrmästä. Kaikki puhuvat SIITÄ, jonka vallassa kaikki ovat. SE on pelkät aivot, jotka imaisevat kaiken tottelemaan omaa tahtoaan. Charles Wallace hyväuskoisena joutuu ensimmäisenä sen valtaan, ja Meg, Calvin ja isä taistelevat kaikin keinoin sitä vastaan. Lopulta heillä ei ole muuta keinoa kuin tesseroitua eri planeetalle turvaan, sillä Meg alkaa menettää otettaan. Paraneeko Meg koskaan? Minkälaisia asukkeja seuraavalla planeetalla onkaan?

Meg saa lopulta sankarittaren roolin, sillä hänen tehtävänään on palata Camazotzille ja pelastaa Charles SEN vallasta. Kummoinen antaa Megille aseeksi jotain, mitä SILLÄ ei ole. Megin on selvitettävä tuo jotain itse. Mitähän se voisi olla? 

Tesserointi on kirjan kiehtovimpia asioita, ja sitä käsitelläänkin kirjassa kiitettävästi. Camazotzin pelottava valtias SE on melkoinen diktaattori, jonka mukaan kaiken pitää olla kotiplaneetalla samanlaista. Kun yksi poika pompottaa palloa eri tahtiin, hänet prosessoidaan uudelleen. SE on kuitenkin pelkkä koneälyn tapainen, tunteekon aivokasa keskellä huonetta. Megin salainen ase saa sen murtumaan.

”Olen kerran joutunut uudelleen prosessoiduksi, ja siinä oli enemmän kuin tarpeeksi. Enkä halua joutua passitetuksi SEN luo. Minua ei ole koskaan passitettu SEN luo, enkä halua joutua siihen vaaraan nytkään.” (s. 163)

Uskonnollisuus etenkin kirjan loppuvaiheilla vaivaa hieman lukukokemustani, mutta muuten tarina pitää kohtuu mukavasti otteessaan. Hyppy ajassa on sekoitus fantasiaa, scifiä ja seikkailua. Pientä romanttista sivujuonnettakin on mukana Megin ja Calvinin ihastuessa. Megin perhe on kerrassaan sympaattinen: Meg rempseä tyttö ja asperger-piirteinen Charles on ihana näsäviisastelija. Suosittelisin tätä kirjaa noin 10-13-vuotiaille varhaisnuorille. Sarjaan on tehty kolme jatko-osaa, joita ei kuitenkaan ole tietääkseni suomennettu.

Arvosanani 3,5

Tämän kirjan lainasin kirjastosta.

Muissa blogeissa:

Yöpöydän kirjat
Taikakirjaimet
Ihminen välissä
Oksan hyllyltä
Unelmien aika

Verikuu - ja muita outoja tarinoita: Jaana Ala-Huissi ja Mervi Heikkilä

Verikuu - ja muita outoja tarinoita: Jaana Ala-Huissi ja Mervi Heikkilä. Haamu 2018.

Kansi: Ivi Rebova

"Milloin viimeksi katsoit kuuta? Oliko se punainen? Ole varuillasi! Silloin metsä alkaa elää. Kalpeita haamuja, teräviä hampaita, hiisiä, noitia, menninkäisiä ja muodonmuuttajia. Nekin katsovat kuuta. Ja odottavat. Sinua?

Jaana Ala-Huissin ja Mervi Heikkilän novelleissa historia herää eloon, nykytodellisuus vinksahtaa ja kansanperinne tulee osaksi arkea – eikä aina hyvin seurauksin."(Haamu)

Kirjatraileri: https://www.youtube.com/watch?v=D0DbbVtuKMQ

Oma arvio: 

Jos haluat sukeltaa keskelle suomalaista kansanperinnettä ja myyttejä, tämä novellikokoelma kannattaa lukea. Marjo Heikkilän ja Jaana Ala-Huissin novellit eivät ole ihan sitä perinteisintä kauhua, vaan ne sekoittuvat kotoisiin mytologioihin ja uskomuksiin. Sekä nykyaikaan että menneeseen aikaan sijoittuvissa tarinoissa vilahtelee niin etiäisiä, peikkoja kuin aaveitakin. Välillä päähenkilö huomaa joutuneensa aikahypyn kautta menneisyyteen, välillä taas asioimaan omituista, kauhistuttavaa kauppaa tekevän noidan kanssa.

Kokoelmassa on seuraavat novellit, joista jokaisesta haluan kirjoittaa sanasen ja antaa oman arvosanan:

Verikuu: Mervi Heikkilä

Nuoren Jannen näkökulmasta kerrottu tarina, jossa hirviin ja kylän naisiin liittyy jotain eriskummallista.  Verikuun aikaan kaikki kulminoituu traagisiksi menetyksiksi.
Arvosanani 3,5

Piilopirtti: Jaana Ala-Huissi

- Oi, kuu ma sua palvon ja kanssasi valvon!

Kuun kanssa ei pitäisi leikkiä. (s.17)

Nuori Oona on mökkireissulla ystäviensä kanssa, kun hän huomaa yhtäkkiä joutuneensa aikahypyn myötä menneisyyteen. Vanhan taian avulla hän viimein pääsee takaisin nykyaikaan.
Arvosanani 4,5

Lupaus: Mervi Heikkilä

Maria jää yksin Hiitelän syrjäiselle tutkimusasemalla, joka on edeskävijä peikkotutkimuksessa. Hän odottelee tyttöystäväänsä Milaa vierailulle, joka tuleekin yhtäkkiä etuajassa. Kiihkeän yön jälkeen karu totuus paljastuu Maria ja saa tämän pois raiteiltaan.
Arvosanani 4+

Vierashuone: Jaana Ala-Huissi

Nuori teologian ylioppilas Ilkka Sovelius kokee aavemaisia tunnelmia vanhassa pappilassa. Arvosanani 3+

Pannoitetut: Mervi Heikkilä

Nuori opiskelijapoika saa kutsun rasittavalta Hessu-serkultaan tutustumaan kaupunkiin. Kaupungissa on syytä varoa Pannoitettuja, ihmiskunnan hylkiöitä, venäjältä saapuneita eräänlaisia mutantteja. Kauhukseen poika huomaa pian olevansa serkkunsa johdattelemana bileissä, joka kuhisee Pannattomia. Eräs tyttö kiinnittää huomiota  poikaan, mutta onko vaarallista ihastua Pannattomaan? Arvosana 4+

Kuokkavieras: Jaana Ala-Huissi

Nuori, häihinsä valmistautuva Kaarina kokee jotain pahaenteistä, ja hän suorittaa erilaisia rituaaleja karkottaakseen pahan. Tarina esittelee suomalaiseen kansanperinteeseen liittyviä uskomuksia.
Arvosana 3,5

Chatte: Mervi Heikkilä

Kun itseään väheksyvä puuseppä saa ovelleen ranskalaisen tyrmäävän naisen, Chaten, hän ei meinaa uskoa sitä todeksi. Mutta miksi Chatte palaa jokavuotiselta sukuloimisreissultaan aina yhtä sormea köyhempänä.
Arvosana 4

Juhannusyö: Jaana Ala-Huissi

Nuori Elvi kokee kauhistuttavia hetkiä öisessä metsässä. Lyhyt tarina esittelee suomalaiseen kansanperinteeseen kuuluvia uskomuksia.
Arvosana 3,5

Agnes: Mervi Heikkilä

Milla lomittaa ison hevostallin omistajaa tämän loman ajan, kun hänen täytyy harmikseen kutsumaan jalkansa katkaisseelle hevoselle eläinlääkärin. Omituinen eläinlääkäri on vailla erikoista maksua.
Arvosana 4-

Jauhot: Jaana Ala-Huissi

Nuori Fiia joutuu kerjuulle, mutta ison tilan isännältä eri heru armoa. Hän saa kuitenkin apua yllättävältä taholta.
Arvosana 4

Kuusi on minun puuni: Mervi Heikkilä

Olin kaksitoista. Istuin kuusen juurella selkä tiukasti sen runkoa vasten ja puristin silmäni lujasti kiinni. Keskityin oikein kovasti ja tunsin, kuinka ihoni alkoi liueta pois. (s. 115)

Nuori biologianopiskelija, pietarilainen Galina joutuu kohtaamaan menneisyytensä, kun tummasilmäinen Juri ilmestyy metsään hänen kesätyöpaikkaansa. Tytöllä on erikoinen suhde puihin.
Arvosana 4,5

Kuutamokeikka: Jaana Ala-Huissi

Insinööri Soininen joutuu pyytämään apua yllättältä taholta työmaallaan tuulivoimapuistossa, kun hänen jalkansa juuttuu maakoloon.
Arvosana 3+

Kirsikkalikööriä: Mervi Heikkilä

- Myöhässä! Taas myöhässä! kärttyinen ääni soimasi.

Mitään ei näkynyt. (s. 132)

Tarina Miiasta, joka piilottelee kotonaan ikävää salaisuutta, joka velvoittaa häntä joka päivä. Kun hän rakastuu työkaveriinsa, hänen on päästävä ongelmastaan eroon.
Arvosana 5-

Aarre: Jaana Ala-Huissi

Eevertti löytää pellolta ikivanhan arkun, joka kätkee sisäänsä salaisuuden.
Arvosana 3-

Suosikkinovellejani ovat siis Heikkilän kirjoittamat Kirsikkalikööriä, jossa on ripaus huumoria mukana, ja Kuusi on minun puuni, jossa pahaenteisen tunnelman sävyttävä tarina saa lohdullisen lopun, sekä Ala-Huissilan kirjoittama Piilopirtti, jossa päähenkilö kokee hämmentävän aikahypyn täysikuun aikaan. Pidän siitä, miten novellit on tehty pilke silmäkulmassa, kunnioittaen suomalaista kansanperinnettä ja mytologiaa ja henkilöhahmojen moninaisuutta. Novellit on melko tasalaatuisia, vaikka kaikista en toki pitänyt niin paljon kuin muista.

Tätä novellikokoelmaa voin suositella kaikille kauhun ystäville, jotka ovat kiinnostuneita suomalaisista uskomuksista. Novellikokoelma sopii aikuisten lisäksi mainiosti myös nuorille aikuisille.

27. heinäkuuta 2018 on taivaalla näkyvissä harvinainen, täydellinen kuunpimennys, jossa pimentynyt kuu näkyy taivaalla punaisena eli verikuuna. Pimennys on syvimmillaan klo 23.22 (Tähtitieteellinen yhdistys Ursa)

Novellikokoelman arvosanani 4

Tämä kirja on arvostelukappale, kiitos kustantajalle.

Muissa blogeissa:

Kirjahullun päiväkirja 
Joukon taideblogi

Samantyylistä luettavaa:

Wendigo ja muita yliluonnollisia kauhutarinoita:  Markku Sadelehto (toim.)

Valkoiset varpaat - Kauhutarinoita: Anders Fager, Satu Grönroos, Marko Hautala (toim.), Sami Hilvo, Virpi Hämeen-Anttila, Essi Kummu ja Jaakko Yli-Juonikas

Tämä kirja on osana Naistenviikon lukuhaastetta.

Lisään tämän Helmet-lukuhaasteen kohtaan:

Novellikokoelma

Kirjankansibingosta ruksin kohdan:

Keltainen ja oranssi

Landline: Rainbow Rowell

Landline: Rainbow Rowell. St. Martins Press 2014. Ei suomennettu.

Kannen suunnittelu: Olga Grlic.

"Georgie McCool knows her marriage is in trouble; it has been in trouble for a long time. She still loves her husband, Neal, and Neal still loves her, deeply — but that almost seems beside the point now.

Maybe that was always beside the point.

Two days before they’re supposed to visit Neal’s family in Omaha for Christmas, Georgie tells Neal that she can’t go. She’s a TV writer, and something’s come up on her show; she has to stay in Los Angeles. She knows that Neal will be upset with her — Neal is always a little upset with Georgie — but she doesn't expect him to pack up the kids and go home without her.

When her husband and the kids leave for the airport, Georgie wonders if she’s finally done it. If she’s ruined everything.

That night, Georgie discovers a way to communicate with Neal in the past. It’s not time travel, not exactly, but she feels like she’s been given an opportunity to fix her marriage before it starts...

Is that what she’s supposed to do?

Or would Georgie and Neal be better off if their marriage never happened?"

Oma arvio: 

Olen tainnut mainita, että Rainbow Rowell on yksi lempikirjailijoistani, sillä pidän hänen yhtä aikaa  hauskasta, vakavasta ja siloittelemattomasta tavasta kirjoittaa. Olen lukenut häneltä kolme YA-kirjaa, ainoan suomennetun kirjan Eleanor & Park, sekä englanniksi kirjat Fan girl ja Carry On. Landline on aikuisille suunnattu romantiikka-genreen sijoittuva kirja, jossa on myös hieman maagisen realismin elementtejä. Kirjaa voisi kuitenkin suositella myös nuorille aikuisille, sillä takaumien kautta tarina vie melko suureksi osaksi kuitenkin päähenkilön, Georgien nuoruuteen ja sen aikaiseen rakastumiseen.

Tarina alkaa siitä, kun reilu kolmekymppinen kahden lapsen äiti Georgie joutuu ikävän päätöksen eteen: hänen on pakko uhrata koko perheen joulureissu Omahaan, appivanhempiensa luo, ja jäätävä Los Angelesiin tekemään uuden TV-ohjelman pilottijaksoa. Georgien mies, Neal, ei suostu jäämään kotiin, vaan lentää tyttöjen kanssa kolmistaan kotikaupunkiinsa. Georgie luulee, että kaikki on sillä ok, mutta näin ei tietenkään ole. Asia alkaa avautua mystisten puheluiden aikana, jotka vievät Georgien aikahypyllä nuoruuteen ja siihen aikaan, kun he Nealin kanssa tapasivat, rakastuivat ja menivät naimisiin. 

Tarina avaa mahtavalla tavalla sitä, miten ensin niin ongelmattomasta tilanteesta kuoriutuukin melkoinen draama ja fiasko. Georgie soittaa vanhempiensa kotona vanhalla keltaisella lankapuhelimellaan tavoitellakseen Nealia, mutta yhtäkkiä hän huomaa jotain kauheaa: Nealin isä juttelee hänelle iloisesti puhelimeen, vaikka on kuollut jo vuosia sitten. Kun hän saa Nealin langan päähän, tämä ei tiedä heidän lapsistaan mitään ja vaikuttaa oudolta. Georgie huomaa puhuvansa kaksikymppisen Nealin kanssa, ajalta jolloin hän on ottanut aikalisän heidän suhteestaan ja karannut lapsuudenkotiinsa jouluksi. Vain muutamaa päivää myöhemmin tuosta ajasta hän ajoi Georgien kotiovelle ja kosi tätä. Georgie saa pakkomielteen vaikuttaa asioihin oikein, jotta Neal tekisi sen, mikä on oikein - oli se sitten kosinta tai ei.

There's a magic phone in my childhood bedroom. I can use it to call my husband in the past. (My husband who isn't my husband yet. My husband who maybe shouldn't be my husband at all.)

There's a magic phone in my childhood bedroom. I Unblogged it this morning and hid it in the closet.

Maybe all the phones in the house are magic.

Or maybe I'm magic. Temporarily magic. (Ha! Time travel pun!)

Does it count as time travel? If it's just my voice traveling?

There's a magic phone hidden in my closet. And I think it's connected to the past. And I think I'm supposed to fix something. I think I'm supposed to make something right. (s. 139)

Kuva: Pixabay

Georgien käytöksestä huolestuu hänen paras ystävänsä ja käsikirjoittajakumppaninsa Seth, joka on seurannut Nealin ja Georgien tutustumista ja rakastumista alusta alkaen (ja hieman vastustanutkin sitä.) Parivaljakon pitäisi nyt olla kovassa iskussa, jotta he saisivat oman unelmansa toteutettua: hauskan TV-ohjelmansa. Georgie alkaa kuitenkin luisua päivä päivältä enemmän synkkyyteen. Hän alkaa epäillä omaa mielenterveyttään ja sitä, onko hän kuvitellut koko avioliittonsa ja lapsensa. Matkapuhelimellaan hän kyllä pääsee juttelemaan tyttäriensä Noomin ja Alicen kanssa, mutta Nealia hän ei saa koskaan langan päähän. Onko hän päättänyt luovuttaa avioliiton suhteen, onko hän saanut tarpeekseen siitä, että Georgie asettaa aina työnsä etusijalle?

Neal on hieno esimerkki introvertti taiteilijasta (hän piirtää sarjakuvia), joka ei ole kovin puhelias ja vihaa juhlimista ja keskipisteenä olemista. Georgiekaan ei pidä juhlista, mutta hän kuitenkin jaksaa yrittää edustaa tilaisuuksissa. Siitä aiheutuu monet riidat, kun Neal joutuu olemaan seinäkukkasena vaimonsa kerätessä kaiken huomion ympärilleen. Neal on tehnyt tietoisen päätöksen ja luopunut urastaan, jotta voi hoitaa heidän tyttäriään kotona. Samalla Georgie on saanut luoda uraansa ja vieraantunut hieman kotiarjen pyörittämistä. Nyt Georgie miettii, onko Neal sittenkin alkanut katua sitä kaikkea ja saanut tarpeekseen.  Lisäksi Neal ei tunnu pääsevän koskaan mustasukkaisuudestaan Sethiä kohtaan, joka vie kaiken Georgien ajan.

"Let's never do this again."

"Do what?"

"Be jealous and crappy to each other." (s.163)

Kirjassa on myös muita mielenkiintoisia henkilöitä, kuten Georgien hulvaton 18-vuotias pikkusisko Heather, höpsö äiti ja hänen huomattavasti nuorempi miehensä Kendrick, joka olisi voinut saada suuremmankin roolin kirjan henkilögalleriassa.

Landline on hurmaava,  hulvaton tarina, jossa on tunnistettavissa Rowellin konstailematon kirjoitustyyli. Georgien ja Nealin puhelinkeskustelut ovat suurimmassa roolissa kirjassa käydyistä dialogeista.  Vaikka kirja ei ole varsinaisesti nuortenkirja, on siinä kuitenkin melko paljon samaa keveyttä ja höpsöyttä kuin hänen YA-romaaneissaan, joten voisin suositella tätä myös 15+ ikäisille lukijoille. Ihan samaan huippuuteen tämä kirja ei kuitenkaan noussut minusta kuin kirjailijan aiemmin lukemani kirjat.

Arvosanaksi annan  4+

Tämä kirja on omasta hyllystäni.

Muissa blogeissa:

Kujerruksia
Notko, se lukeva peikko
Todella vaiheessa
It's just my life
Ei vain mustaa valkoisella

Samantyylistä luettavaa:

Sinä ja minä sitten joskus: Jay Asher & Carolyn Mackler



Lisään tämän Helmet-lukuhaasteen kohtaan:

11. Kirjassa käy hyvin

Sinä ja minä sitten joskus: Jay Asher & Carolyn Mackler

Sinä ja minä sitten joskus: Jay Asher & Carolyn Mackler. Suomentanut Laura Honkasalo. Otava 2012.

Englanninkielinen alkuteos (2011): The Future of Us. Kansi: Anna Wolf/Corbis/SKOY

"Mitä jos voisit nähdä tulevaisuuteen? Jos saisit selville millaista elämäsi on 15 vuoden kuluttua? Ja entä jos et olisikaan se, joksi sinun piti tulla?

On vuosi 1996. Emma saa uuden tietokoneen, jolta löytyy outo ohjelma. Ystävänsä Joshin kanssa hän saa selville, että kyseessä on tulevaisuuden keksintö nimeltä Facebook. Sen avulla ihmiset voivat kirjoittaa internetiin päivityksiä omasta elämästään; urastaan, valinnoistaan, parisuhteestaan.

Emman aikuiselämä näyttää tilapäivitysten valossa masentavalta, Joshin puolestaan lupaavalta. Pian he huomaavat, että heidän vuonna 1996 tekemänsä valinnat vaikuttavat heidän tulevaisuuden Facebook-päivityksiinsä, jotka alkavat vähitellen muuttua. Minkä suunnan Emman ja Joshin elämä ottaa – ovatko he viidentoista vuoden päästä yhä ystäviä? Vai kenties jotakin muuta?"

Oma arvio: 

Näin joulunpyhinä päätin alkaa tuhota hyllynlämmittäjiä, kun kaikki arvostelukappaleet alkaa olla tälle kautta luettuna. Tämän Jay Asherin (Kolmetoista syytä, Otava 2014) ja Carolyn Macklerin (The Earth, My Butt, and Other Big Round Things, Candlewick Press 2005) yhdessä kirjoittama nuortenkirja päätyi minun hyllyyni Ullan luetut kirjat -blogin arvonnasta. Enpä tiennyt, kuinka hauska kirja minun hyllyssäni on piilotellutkaan!

Kuten kirjan takakansitekstissäkin paljastetaan, tarina alkaa siitä, kun lukion viimeistä luokkaa käyvä Emma saa isältään lahjaksi tietokoneen. Eletään vuotta 1996, jolloin vasta alle puolet amerikkalaisista lukiolaisista on käyttänyt Internettiä (tuona vuonna myös 16-vuotias minä sain ensikosketukseni Internettiin koulun Netscape-selaimen kautta ja IRC-kanavalla.) Emma saa naapurin pojalta Joshilta CD-rompun, jolla hän pääsee ruksuttavan modeemin kautta nettiin (kyllä vain, muistan tuon ajan ennen kodin laajakaistayhteyksiä - ystäväni modeemin ruksuttelua ja hitautta en unohda ikinä.)

Kuva: Pixabay

Ihmeekseen Emma löytää sivun nimeltä Facebook, jossa hän törmää itsensä kanssa täysin samannimisen henkilön päivityksiin - ne vain tuntuvat tulevan jostain kaukaa tulevaisuudesta. Pian hän ja Josh huomaavat olevansa riippuvaisia tulevaisuuden Facebook-päivityksistä, jotka alkavat muuttaa myös heidän käytöstään ja tekemisiään nykyhetkessä. Yhteinen salaisuus myös lähentää - ja välillä loitontaa - Joshia ja Emmaa.

Emma Nelson Jones

Haluaako kukaan arvata, missä siippani oli koko viikonlopun?

20 tuntia sitten . Tykkää . Kommentoi (s. 21)

Kirjan tarina on kiehtova: mitä jos itse pääsisin kurkkaamaan omaa tulevaisuuttani ja saisin huomata, miten jokainen päätös nykyhetkessä muuttaisi tulevaisuuteni suuntaa. Tulisiko kiusaus alkaa muokata omaa ja toisten tulevaisuutta? Tarinasta olisi kieltämättä saanut enemmänkin irti kuin tulevan aviopuolison maanisella kyttäilyllä, mitä Josh ja Emma molemmat tekee. Heillä on toki lista myös ystävistään, joiden  tulevaa he haluavat kurkistella, mutta melko yksipuolisesti he tulevaisuuttaan murehtivat. Toisaalta, kun on kyse teineistä, ehkä on ihan uskottavaa, ettei heidän päässään pyöri kuin  tuleva kumppani sen sijaan, että he tarkastelisivat tulevaisuuden uraansa tai maailman tilaa.

Josh kääntyy minua kohti. "En voi uskoa, että hän kirjoittaa tuolla lailla."

"Ei hän", sanon. "Vaan minä."

"Miksi kukaan laittaisi itsestään tuollaista nettiin? Ihan hullua." (s. 35)

Emman johtopäätökset tilapäivityksistä ovat melko naiiveja. Miten hän voisi muutamien lauseiden perusteella päätellä, että hän tulisi elämään onnettomassa avioliitossa? Mutta hei, hetkinen. Sitähän Facebook-päivitykset tekevätkin: johtavat lukijan usein harhaan lyhykäisyydessään. Emma on päähenkilönä muutenkin himppusen ärsyttävä, kun taas Josh on minusta sympaattinen ja fiksu. Emma seurustelee kirjan alussa Grahamin kanssa, vaikka ei välitä tästä juuri yhtään. Hän ei aikomuksistaan huolimatta saa laitettua poikki tämän kanssa, vaan antaa pojan käpälöidä itseään kentän laidalla. Kun naapurin Josh alkaa saada kiinnostusta muilta tytöiltä, etenkin kauniilta Sydney Millsiltä, Emmaa alkaa tietenkin  pänniä. Hän silti vain  haaveilee jalustalle asettamastaan Codysta, joka ei kuitenkaan osoittaudu ihailunsa arvoiseksi. Emmaa harmittaa myös isänsä uusi perhe, jonka vauva-arki tahtoo viedä kaiken huomion, eikä isäpuoli Martinkaan ole Emman mieleen.

Kuva: Pixabay

Kirja on oiva nostalgiamatka 90-luvulle, jolloin hyvin harvalla vielä oli kännykkää tai kotitietokonetta, saati Internet-yhteyttä. Leffateattereissa pyörivät Toy Story ja Wayne's World ja auton kasettisoittimessa soi Alanis Morrissette ja Pearl Jam. Digikameroita ei ollut, joten valokuvat täytyi käydä valokuvaliikkeessä kehityttämässä. Kun halusi soittaa kaverilleen, piti soittaa joko kodin lankapuhelimella perheen yhteiseen puhelimeen tai ostaa kioskilta puhelinkortteja, joilla saattoi soittaa puhelinkopeista. Poikien yleisenä harrastuksena oli skeittailu (kuten myös Joshin) ja tytöt rullaluistelivat mielellään. Hihittelen ääneen kohdalle, jossa Josh kantaa kotinsa johdottoman lankapuhelimen puistoon, juuri riittävän kantaman päähän, kun odottelee puhelua Sydneyltä. Hän myös ryntää puhelinkoppiin soittamaan Sydneyn kännykkään, kun näkee tämän sattumalta ajamassa ohitseen. Hyvin kuvaavaa ajan ankeutta on myös se, kun Emmaa käsketään sulkemaan nettiyhteys, että hänen isäpuolensa pääsee soittamaan - modeemi kun vei alussa käyttöönsä koko lankapuhelinlinjan.

Kirja on viihdyttävä, osittain hauskakin ja idea tulevaisuuteen kurkkaamisesta on mainio. Kirjan romanttiseen osuuteen olisi voinut saada vielä lisää särmää, mutta tarina on silti kliseisyydessäänkin ihana.

Arvosanani 4+

Tämä kirja on omasta kirjahyllystäni.

Muissa blogeissa:

Kirjavinkit (Veera)
Kirjojen keskellä
Lukukeskus
Notko, se lukeva peikko
Tarinoiden taikaa
Kirjavinkit Viljakkalasta
Lukutoukan kulttuuriblogi
Karvakasan alta löytyi kirja


Samantyylistä luettavaa:

Rainbow Rowell: Eleanor & Park

Uppalan kartanon aarre: Mervi Heikkilä & Marjo Nygård.

Uppalan kartanon aarre: Mervi Heikkilä. Kuvittanut Marjo Nygård. 38 sivua. Lasten kuvakirja. Haamu 2017.

"Kosti Kummitus istuu öisen Uppalan Kartanon portailla ja huokailee alakuloisesti. Se on hukannut aarrearkkunsa avaimen. Eikä se voi millään muistaa, minne tai mihin aikaan avain on jäänyt.

Paikalle tassutteleva Silkki-kissa päättää auttaa ystäväänsä. Silkki ei nimittäin ole ihan tavallinen kissa. Se osaa taikoa Kuuvoiman avulla. Ja matkata tähtipolkuja pitkin ajassa. Yhdessä he lähtevät seikkailulle aikojen taa.

Kiiltävää kultaa! Sulaa hopeaa! Kuuvoima kuljettaa meidätkin nopeaan. Ajassa matkataan vuosien päähän, hopeiset jäljet jälkeemme jäähän! (Haamu)

Kirjatraileri:  https://youtu.be/SpENDygDo3c

Oma arvio:

Luimme tämän kirjan yhdessä yhdeksänvuotiaan tyttäreni kanssa.

Tämä kirja kertoo lennokkaan tarinan aarrearkkunsa avainta etsivästä Kosti-kummituksesta sekä hänen ystävästään Silkki-kissasta, jolla on taito matkustaa ajassa. Samalla, kun ystävykset siirtyvät eri aikakausiin, tulee vaivihkaa kurkistettua Uppalan ja Törnävän kartanoiden menneisyyteen sekä Lakeuden ristin kirkon syntyajoille. Marjo Nygårdin hienot kuvitukset suosivat sinisen ja vihreän sävyjä ja luovat juuri sopivaa tunnelmaa aikamatkustaville ystävyksille. Kivat taikalorut siivittävät mukavan verkkaisesti etenevää tarinaa. Kirjan lopussa on kerrottu lyhyesti kirjan paikkojen historiasta.

Tyttäreni mielestä Uppalan kartanon aarre on hauska ja kiinnostava kirja, jossa on tarpeeksi värikkäitä, synkkiä ja kiinnostavia kuvia. Silkki-kissasta hän pitää kovasti, koska se on söpö, mutta Kosti-kummitus ei ole niin mieluista henkilöhahmo. Hänen mielestään Kostin pitäisi näyttää enemmän haamulta, kun se nyt näyttää tavalliselta pojalta. Kirja olisi kuulemma voinut olla vielä hiukan pidempi. Vaikka tarina loppui mieluisasti, tyttäreni olisi jatkanut tarinaa vielä niin, etteivät Silkki ja Kosti olisikaan enää olleet ystäviä. Hän suosittelee kirjaa alle 9-vuotiaille tytöille ja pojille, muttei kuulemma lue enää mielellään kirjaa uudelleen.

Minä nautin erityisesti kirjan aikamatkustuksista, seikkailullisesta juonesta ja kauniista kuvituksista.

Tyttäreni arvosana 3, minä annan arvosanan 4,
yhteisarvosana siis 3,5

Tämä kirja on arvostelukappale, kiitämme kustantajaa. 


Lisään tämän Helmet-lukuhaasteen kohtaan:

8. Suomen historiasta kertova kirja

Osallistun tämän kirjan kansikuvalla myös Sivutiellä-blogin Keväisen kesäiseen kansikuvahaasteeseen, johon teen kuvien yhteisanalyysin blogissani elokuun lopussa.