LOVE-sarja: Heartbreak Boys: Simon James Green

Heartbreak Boys: Simon James Green. Suomentanut Lotta Sonninen. Otava 2024

Englanninkielinen alkuteos (2020): Heartbreak Boys. Kansi: Liam Drane

"Sydämet sulattavaa kesärakkautta Heartstopper-faneille.

Kesäloma ei voisi alkaa kamalammin – Jackin ja Naten poikaystävät jättävät heidät ja aloittavat romanssin toistensa kanssa. Kaiken lisäksi he hehkuttavat uutta onneaan häpeilemättömästi somessa.

Sisuuntuneena Jack ja Nate päättävät pistää vielä paremmaksi, sekä loman että somen suhteen. He lähtevät Naten perheen kanssa automatkalle tarkoituksenaan luoda sometarina vielä upeammasta kesästä. Se osoittautuu kuitenkin vaikeammaksi kuin voisi kuvitella. Matka tuo eteen kommelluksen jos toisenkin, ja lopulta on kohdattava petolliset eksät. Mutta ehkäpä myös lääke sydänsuruun on lähempänä kuin pojat tajuavat.

LOVE – rakkautta ensi sivulta." (Otava)

Oma arvio:

Otavan romanttinen, nuorille suunnattu LOVE-sarja saa nyt ensimmäisen käännöskirjansa, kun aiemmat, viime vuonna julkaistut kolme osaa ovat kotimaista tuotantoa. Näistä olen lukenut Sari Luhtasen Tuhkimo tennareissa ja Tuula Kallioniemen Pitkä ja komee, mutta Siri Kolun Tämä liukasteleva sydän on minulla vielä lukemattomien pinossa. Simon James Greenin sateenkaareva, pirtsakan keltakantinen Heartbreak Boys on ehdottomasti minun tämän kevään piristykseni niin ulkoisesti kuin sisäisestikin!

***Korjaus edelliseen: tämä onkin toinen käännöskirja LOVE-sarjaan, sillä Dustin Thaon Älä mene, Sam ilmestyi myös viime vuonna.**

Kuten kirjan nimi kertoo, pääosassa on kaksi sydänsurujen musertamaa poikaa, Jack ja Nate. Kirjan alku on jo melkoinen farssi: umpirakastunut Jack on odottanut koulun tanssiaisia (joissa on minun riemukseni Stranger Things -teema) kuin kuuta nousevaa, ja närkästyttää superkomean poikaystävänsä Dylanin pukeutumalla sinne umpihomomaisesti sateenkaariviittaan. Dylan ei myöskään innostu Jackin järjestämästä ylläristä, julkisesta lupaussormuskosinnasta juhlapaikalla (kun Dylan on ensin meinannut tukehtua lasissa olleeseen sormukseen). Katastrofin ainekset alkavat olla ilmassa. Nate on taas päättänyt tulla tanssiaisissa kaapista. Hänet on valittu pitämään tanssiaisissa puhe, ja hän aikoo suorittaa kaapistatulonsa puheen päätteeksi. Hänellä on ollut sutinaa Tariq-nimisen pojan kanssa, ja nyt hän toivoo voivansa viimeinkin olla rakkaansa kanssa yhdessä kaikkien nähden.

"Äiti! Ei se ole mikään kaapista tulo, jos menee kerran kouluun ja on kynsilakkaa!" Mulkoilen heitä. Eivät he voi olla tosissaan! "Mitä te kuvittelitte, että olin tekemässä koulun jälkeen kynnet lakattuna?"

"Menossa johonkin homoklubille?" Isä ehdottaa.

"Homoklubille? HOMOKLUBILLE?" Ääneni lon muuttunut kimakaksi. "Se oli teatterikerhon retki The Rocky Horror Showta katsomaan!" (s. 25)

Toisin käy. Siinä vaiheessa, kun Dylan ja Jack julkistetaan tanssiaisten kuninkaallisiksi, heidän välinsä ovat oudon kireät. Naten kaapistatulojulistuksen jälkeen yksi katse Tariqin ja Dylanin välillä saa Jackin silmät kirkastumaan: noilla kahdella on jotakin meneillään. Tämän illan paljastus murskaa niin Naten kuin Jackin elämän. Ainakin hetkeksi.

Tule kaapista koko vuosikurssin edessä.

Kuule heti sen jälkeen lavalla kaikkien nähden, että poikaystäväsi pettää sinua.

Joudu Demogorgonin hyökkäyksen kohteeksi. (s. 61)

Natella ja Jackilla on yhteinen historia, sillä he ovat olleet parhaat kaverukset siihen saakka, kun Jack tuli kaapista ulos. Sen jälkeen Nate häipyi hänen elämästään ja Jack joutui kärsimään kaiken paskamyrskyn yksinään, jota hänen kaapistatulonsa koulussa aiheutti. Jack ei kuitenkaan tunnu olevan katkera vaan yrittää saada yhteyden Nateen. Ovathan he molemmat menettäneet poikaystävänsä ja tarvitsevat ystävän tukea. Nate on kuitenkin hyvin, hyvin vihainen Jackille, joka tempauksellaan pilasi Naten tärkeän hetken tanssiaisissa. Onko Jackin pakko olla NIIIIIN homomaisen homo ja tehdä kaikesta aina oma shownsa? Hän ei tiedä sitä, kuinka paljon Jack on kipuillut siitä, miten häntä on kohdeltu koulussa sen jälkeen, kun hän on tullut kaapista. Ja miten taas koulun suosittu urheilijapoika Dylan ei saanut lainkaan sontaa niskaansa samassa tilanteessa.

En minä odota, että minua alettaisiin rakastaa.

Toivoisin vain, ettei minua inhottaisi ihan niin paljon. (s. 75)

Eräiden sattumusten kautta käy niin, että Naten vanhemmat hurmannut Jack lähtee Naten perheen yhteiselle seikkailulliselle automatkalle. Nate ei ole asiasta kovinkaan innostunut, mutta pikkusisko Rose on ihan varma, että pojat menevät vielä joskus naimisiin. Ja Naten vanhemmat ovat tyytyväisiä, kun yrmynaamainen, Tariqia kaipaava Nate saa seuraa. Pojat huomaavat, miten onnellisilta Dylan ja Tariq vaikuttavat IG-tilinsä päivitysten perusteella. Jack päättää pistää paremmaksi, ja niinpä hänen koko reissun agenda on tuottaa mahdollisimman upeilta vaikuttavia somepäivityksiä, jotta Dylan ja Tariq jäisivät toiseksi. Myöhemmin joukkoon liittyy myös Jackin eloisa Elliot-serkku, jonka kanssa Nate on sattumoisin saanut ensisuudelmansa puumajassa.

"Homoisaa huomenta, homoseni!" (s. 266)

Heartbreak Boys vaikuttaa samantyyliseltä kuin Alice Osemanin Heartstopper, mutta tämä on paljon humoristisemmin kirjoitettu. Huumorin laatu on paikoin ihan posketonta, mutta se toimii! Enpä muista, milloin viimeksi mikään kirja olisi saanut minua nauramaan näin paljon. Romantiikkapuoli ei ole niin henkeäsalpaavaa, kuin toivoin, mutta kirjan juonivetoisuus ja hauska kohellus paikkaa sen puolen kyllä. Aivan tajuttoman viihdyttävää oli lukea yrmeän, jörön Naten ja räiskyvän, impulsiivisen Jackin seikkailuista maailman tylsimmältä vaikuttavan perhematkan tiimellyksissä. Pojat tekevät matkasta ihan omanlaisensa. Kirjassa ei juurikaan vaivuta pohtimaan syvällisiä, mutta tapahtumia myötä törmätään muun muassa homofobiaan ja somemaailman valheellisuuteen. Reissun myötä pojille alkaa valjeta, millaista on todellinen rakkaus toista kohtaan. 

Kirja toimisi valtavan hyvin myös leffana tai sarjana. En löytänyt tietoa, onko sellaista tulossa, mutta toivotaan.

Annan kirjalle arvosanaksi 5-

Kiitos kustantajalle arvostelukappaleesta!

Muualla:

Kirjojen keskellä

Lily: Juuliska

Samantyylistä luettavaa:

Alice Oseman: Heartstopper-sarja

Becky Albertalli: Minä, Simon, homo sapiens

James L. Sutter: Darkhearts

Sex Education - Tien päällä: Katy Birchall

 Sex Education - Tien päällä: Katy Birchall. Suomentanut Peikko Pitkänen. WSOY 2022.

Kansi: @Netflix, Sex Education 

"Ensimmäinen virallinen Sex Education -romaani! Hyppää mukaan Otisin, Maeven ja kumppaneiden hulvattomalle road tripille.

Sen piti olla vain yksinkertainen autoreissu… Netflix-hitti Sex Educationin maailmaan sijoittuva erillinen tarina on pakollista hankittavaa kaikille faneille ja viihdyttävä lukukokemus myös muille!

Otis, Eric, Maeve ja Aimee eivät arvaa mihin viikonloppu heidät johtaa. Kun Maeven alituiseen ongelmiin joutuva veli ottaa yhteyttä ja pyytää apua jouduttuaan epäillyksi varkaudesta, Maeve ei voi muutakaan kuin kutsua jengin koolle ja lähteä tien päälle. Mutta kun kaikki alkaa mennä pieleen, ystävykset joutuvat pistämään neuvokkuutensa peliin. Kestävätkö ystävyyssuhteet tapahtumarikkaan reissun? Ja kuka oikeastaan on varastanut arvokkaan kaulakorun? Sex Education: Tien päällä tarjoilee yhtä raikasta ja railakasta meininkiä kuin tv-sarjakin, ja kaupan päälle kirjassa on vielä mehukas arvoitusjuoni."(WSOY)

Oma arvio:

Sex Education on yksi lempisarjoistani, joten tottahan minun oli tartuttava tähän kirjaan. Tiesin, että siinä on vaaransa. Katy Birchall on kirjoittanut muun muassa suositun It girl -sarjan nuorille, ja nyt hän on ottanut tehtäväkseen siirtää suositun Netflix-teinisarjan nuortenkirjaksi. 

"Heti tuli toiveikkaampi olo. Jos joku pystyy selvittämään tämän sotkun, niin sä." (s. 15)

Kirjan päähenkilöinä ovat, kuten kansikuvakin paljastaa, sarjassakin keskeisinä henkilöinä olevat Otis, Maeve, Aimee ja Eric, jotka päätyvät lähtemään yhteiselle reissulle pelastamaan Maeven hulttioisoveljen Seanin mainetta. Seanin kun uskotaan varastaneen erään eliittitytön arvokkaan timanttikorun, ja tämä pyytää Maeven apua pelastamaan hänen maineensa. Maeve ei välttämättä usko itsekään veljensä syyttömyyteen, mutta ei voi sanoa tälle ei. Otis taas lähtee väkisillä Maeven tueksi, koska välittää ystävästään. Tämän parin välillä on jonkin aikaa ollut pientä kipinää, mutta molemmat pidättelevät tunteitaan. Eric haluaa lähteä kaupunkiin suuren drag shown takia, ja Maeven ystävä Aimee kiinnostuu kaupungissa olevasta leivontamessusta. Heti matkan aikana reissu meinaa mennä mönkään, kun Aimee tankkaa bensaa diesel-autoon. Paikallisesta motellista tuppaa  olemaan lähes kaikki huoneet varattuna, joten koko nelikko joutuu tunkeutumaan yhteen huoneeseen: tästä seuraa muun muassa hauskoja aamustondiskohtauksia. Aimeen leivontamessutkin osoittautuu joksikin ihan muuksi. 

"Pitääkö jonkun muunkin päästä kakalle?"

Kaikki kääntyivät tuijottamaan Aimeeta. (s. 95)

Kirjan juoni etenee kommelluksesta toiseen. Kerronta on pääosin päähenkilöiden vuoropuhelua, mikä tekee juonesta nopeasti etenevän, vaikka välillä tuntuu, ettei mitään oikeasti tapahdukaan. En tiedä, miten nämä niin toisistaan poikkeavat henkilöhahmot erottuvat lukijalle, jolle Sex Education ei ole sarjana tuttu. Minusta tuntuu, että vaikka kuinka on yritetty tuoda heidän persooniaan erottuvasti esille, henkilöhahmot jäävät melko valjuiksi tai sitten karikatyyrimäisiksi. Maeve, joka on lempihahmoni sarjassa, vaikuttaa korostetun kyyniseltä kirjassa. Toki hänen herkkyyttään tuodaan tässä esille, esimerkiksi kun hän kipuilee paljon poissa olevan ja vaikeuksista toiseen joutuvan isoveljensä kanssa. Muistelen, olikohan Maeven ystävä Aimee kuvattu sarjassa niin yksinkertaisena kuin se tässä kirjassa esitetään. Toistuvat kohtaukset, joissa hän sanoo jonkun asian väärin, joku korjaa sen ja hän toteaa siihen perään: "No niinhän mä just sanoin" ei oikein iske minun huumorihermooni, vaan alkaa lähinnä ärsyttää. Aimee myös möläyttelee jatkuvasti jotain "tyhmää" ja käyttäytyy ja ajattelee jotenkin lapsellisemmin kuin muut. Onko se hauskaa, en tiedä? Eric on kirjan räiskyvä sateenkaarihahmo, joka loihtii porukalle upeat valetyylit seurapiiribileisiin ja drag showhun, jossa koko porukka piipahtaa. Otis on vain sitten se ymmärtäväinen, lempeä Maeven luotettu, joka haluaisi irrottautua liian suojelevaisen seksuaaliterapeuttiäitinsä otteesta.

"Vaikea olla tuijottamatta", Eric vastasi. "Se kun sattuu olemaan keskellä sun otsaa." (s. 170)

Koska koko Sex Education -sarjan idea on nuorten erilaiset seksikokemukset ja niiden terapoiminen, on jonkinlaista terapiaa luvassa tässä kirjassakin. Kun nelikko naamioituu eri persooniksi ja kehittelee itselleen valeidentiteetit soluttautuessaan seurapiireihin, Otis päätyy keskustelemaan muutaman nuoren kanssa heidän ihmissuhdeongelmistaan ja terapoimaan heitä. Seksiasiat tässä kirjassa eivät kuitenkaan ole oikeastaan minkäänlaisessa roolissa, eli kirja on hyvin kesy sen suhteen. Pientä mustasukkaisuutta löytyy, kun motellin vastaanotossa työskentelevä Helen viihtyy Maeven mielestä vähän turhan hyvin Otisin seurassa. Olisin toivonut kirjaan jotain romanttista kipinää, etenkin Otisin ja Maeven välille, mutta vaisuksi jää. Ehkä se on hyvin tietoinen valinta, sillä spin-off-kirjassa ei kai oikein voi tapahtua mitään suuria muutoksia varsinaiseen sarjan pääjuoneen liittyen.

"Valmiina, paikoillanne, LEIVOTAAN!" (s. 192)

Olihan tämä ihan menevä, posketon ja hauska kirja, jossa on road tripin omaista tunnelmaa, pukuleikkiä, seurapiiribiletystä, pelihalli-iloittelua, penis-aiheista taidenäyttelyä, lukupiiriä ja salapoliisileikkiä. Monenlaista toimintaa on siis mahdutettu kansien väliin. Muutama ihan hauska kohtauskin tässä on, vaikka monet sellaiseksi tarkoitetut, kuten Aimeen järjestämä leivontakisa eräissä bileissä jää hiukan falskiksi. Saattaahan toki kirjan alapäätyyliset vitsit toimia paremmin kohderyhmälle, tiedä häntä. Jos kaipaa sitä, että kirja herättäisi jotakin tunteita suuntaan jos mihinkään, tämä ei ole sitä varten. Kovin pintapuoliseksi ja keskinkertaiseksi jää tämä kirja niin henkilöiden kuin tapahtumienkin puolesta. Jos sarjan tiimoilta tulee lisää osia, tuskin vaivaudun niitä lukemaan. Jään mieluummin vain odottelemaan Netflix-sarjan neljättä tuotantokautta.

Kannattaa myös tsekata Jordan Paramorin tietoteos Sex Education - opas seksiin ja elämään, joka on ilmestynyt tämän syksyn aikana. 

Arvosanani 3-

Kiitos kustantajalle arvostelukappaleesta.

Muissa blogeissa:

--

Kaunis ilma kuolla: Veera Salmi

 Kaunis ilma kuolla: Veera Salmi. Otava 2020

"Kirja kuin roadmovie etenee kaasu pohjassa kohti väistämätöntä.

Poika, jolta kaikki on hajonnut.
Tyttö, jonka kaikki ovat tuominneet.
Auto, joka ei kuulu kummallekaan.
Yhteinen pakomatka, jolla ei ole muuta päämäärää kuin kuolema.
Ensin heitä ajavat takaa muistot, sitten poliisit."(Otava) 

 

Oma arvio:

 

Kirja, jonka alussa mainitaan kuolema, antaa heti lukijalleen vihiä, ettei kirja ole mikään hempeimmästä ja kevyimmästä päästä aiheeltaan. 

 

Chevroletin tunnuslause on: Find new roads.

Siitä tuli minun tunnuslauseeni. (s. 31)

 

Kirjan toinen päähenkilöistä ja minäkertojista, Leo, paljastaa heti kirjan alussa kuolevansa neljän kuukauden kuluttua kirjan tapahtumien alusta. Miten hän sitten voi kertoa tarinaansa, haudan takaako kummituksena? Sepä onkin suuri arvoitus. Hän paljastaa myös sen, että toinen keskeisistä henkilöistä, Israel, on se, joka suunnitteli kuolevansa. 

 

Minulla oli jonkin aikaa sellainen luulo, että biologinen äitini joutui vankilaan varastettuaan päiväkodin eteisestä vieraan lapsen kurahansikkaan. Mutta niin ei kuitenkaan ollut. Äiti joutui vankilaan siksi, että oli siirtänyt tililleen 80 000 euroa yrityksestä jossa työskenteli.

Olin silloin viisi. (s. 28)

 

Leo ja Isra esittäytyvät lukijalle vuorotellen omissa luvuissaan. Leo on joutunut seilaamaan sijaisperheestä toiseen äitinsä jouduttua vankilaan talouspetoksesta. Pilvitutkijaksi itsensä nimittänyt isä on antanut pojalleen vanhan Omega Speedmaster  -kellon ja vannottanut, ettei tätä saa hukata. Kellosta tuleekin hyvin keskeinen symboli läpi koko kirjan. Leolla on hankaluuksia hillitä raivonpuuskiaan, minkä vuoksi sijaisperheet on vaihtuneet useaan otteeseen. Kun raivo iskee, hän haluaa rikkoa tavaroita, oli ne sitten katulamppuja tai sijaisperheen astiastoja. Viimeisimmässä sijaisperheessä nro 5 puhutaan kotikielenä saksaa ja perheen samanikäinen tytär hämmentää Leon suutelemalla tätä ja myöhemmin tekee hyvin ilkeän tempun. 

 

 

Mommyn kylmä katse jäädyttää mut.

Ollaan pakkasen puolella, sanotaan, mutta en tiedä sopiiko se tähän.

Mommy ei koske hiuksiini enää.

Hän ei sano, että korjataan vähän ripsiä.

Ei laita mulle ruokaa vaikka sanon että on nälkä.

Mommy ei lue mun ajatuksia enää.

Ei kysy mitä ajattelen, kun oon vaan hiljaa. (s. 84)

Isran perhe on tullut aikoinaan Suomeen Marokosta. Isralla on ollut hyvä ystävä Rina, joka on kuitenkin yhtäkkiä vieraantunut hänestä, varsinkin sen jälkeen, kun somessa levisi video Rinan poikaystävän Oceanin kuolemasta. Isra oli samassa autossa, kun hänen Mustaf-enonsa päätti tehdä äkkijarrutuksen, jonka seurauksena takapenkillä Isran kanssa istunut Ocean lensi tuulilasin läpi ja kuoli välittömästi. Mutta mitä tapahtui autossa ennen sitä? Miksi Mustaf teki tällaisen ratkaisun? Nyt kaikki kuitenkin tuntuu vihaavan Israa, ja Isra haluaisi vain kuolla. Mutta sitä ennen hän haluaa nähdä Ähtärin pandat. Hän saa yllättävän liittolaisen Leosta, joka myrkkyyntyy omaan sijaisperheeseensä ja omaan elämäänsä niin, että suostuu lähtemään vauhdikkaalle road tripille kiehtovan Isran kanssa.

 

Me kaksi, irtonaisina ja irtolaisina, pyörällä, pyörällä päästä. (s. 98)

Kirja on juoneltaan nopealentoinen ja muutenkin sujuvalukuinen. Teksti on hyvin puhekielistä ja vilisee finglishiä, mikä jakaa mielipiteeni kahtia. Jos nuortenkirjan minäkertoja on nuori, on toki luontevaa, että kirjan kieli on puhekieltä. Toisaalta toivoisin, ettei yleiskieli katoaisi kokonaan nuortenkirjoistakaan, sillä se toimii ihan yhtä hyvin. Repliikeissä voi sitten olla mitä vaan. Vaikka kirjassa käsitellään melko ahdistavia aiheita, ei se ole niin masentava kuin luulisi, vaan toivoakin on. Leon ja Isran rakkaustarina ei nouse niin pintaan, että se tekisi kirjasta romanttisen, mutta tuo mukavaa lisää muun synkkyyden, vauhdikkuuden ja tunteikkuuden keskelle. Välillä kirja tuntuu hieman sekavalta, koska kaikkea ei paljastettu heti kerralla, ja minun piti hieman kelailla taakse päin pysyäkseni kärryillä. 

 

Minä olisi halunnut olla se syy, jonka vuoksi oltiin lähtemättä ja kuolematta. (s. 113)

 

Kaunis ilma kuolla on ihan mukaansatempaava välähdys kahden kovaonnisen nuoren elämästä. Se on tarina valinnoista, haaveista, kulttuureista, aikuistumisesta, ystävyydestä, rakastumisesta ja elämän hauraudesta. Kaikesta traagisuudestaan huolimatta valitettavasti Leon ja Isran tarina ei herättänyt minussa suuria tunnekuohuja, vaan jätti minut melko kylmäksi. Elokuvana tämä tarina voisi toimia oikein mainiosti, "vink vink".

 

Arvosanani 3,5

 

Tämä kirja on arvostelukappale, kiitos kustantajalle.

 

Muissa blogeissa: 

 

En löytänyt muita bloggauksia

 

Samantyylistä luettavaa: 

 

Tahereh Mafi: Rakkaus suurempi kuin meri 

Juuli Niemi: Et kävele yksin 

 

Lisään kirjan Helmet-haasteen kohtaan:

 

4. Kirjan kannessa tai kuvauksessa on monta ihmistä

 

Popsugar-haaste saa kirjan kohtaan:

 

A Book with a great first line

 

 

 

 

 

Tosi raskas reissu: Jenni Hendriks ja Ted Caplan

Tosi raskas reissu: Jenni Hendriks ja Ted Caplan. Suomentanut Inka Parpola. WSOY 2020

Englanninkielinen alkuteos (2019): Unpregnant. Kansi: Laura Breiling (kuva), Erin Fitzsimmons (suunnittelu)

"Hysteerisen hauska roadtrip-tarina ystävyyden voimasta

Veronica Clarke ei ole koskaan halunnut saada hylättyä kokeesta tai testistä – ennen kuin pitelee kädessään muovista tikkua, jonka näyttöön on piirtynyt kaksi viivaa. Käy ilmi, että kondomit eivät estä raskautta, jos poikaystävä on tökkinyt niihin neulalla reikiä.

Raskaus täytyy saada keskeytettyä heti alkuunsa, mutta lähin laillinen aborttiklinikka on kolmen osavaltion päässä. Veronican mieleen tulee vain yksi ihminen, jonka ei usko tuomitsevan häntä: lukion syrjäytynein ja sarkastisin olento, Bailey Butler.

Tien päällä edessä on kavalkadi varastettuja autoja, panttilainaamo, hullu ex-poikaystävä, frettejä ja limusiinikuski nimeltä Bob. Ja edessä on myös tyttöjen välienselvittely, jossa Veronica saa tajuta, että vika ei aina ole muissa ihmisissä."(WSOY)

Lukunäyte: http://media.bonnierbooks.fi/sample-pages/9789510441237_lukun.pdf

Oma arvio:

Mitä saadaan, kun sekoitetaan elokuvat Thelma ja Louise, Juno sekä kirjat  Sydänhengitystä (Anu Holopainen) ja Hölmö hullu rakkaus (Kirsikka Saari) ripauksella johngreenimaista hölmöilyä? Saadaan juonenkäänteiltään vauhdikas ja höpsö kirja, jossa taustalla on kuitenkin vakava asia, 17-vuotiaan nuoren naisen raskaus ja päätös tehdä abortti.

Tosi raskas reissu onnistuu kaikella huumorillaan ja tempoilevalla vauhdikkuudellaan häivyttämään vakavan aborttiteeman kaiken kohelluksen ja huumorin taakse. Onko se sitten hyvä vai huono asia? Pitäisikö abortista kertovan kirjan olla sitten riipaisevan pohtiva, täynnä tuskaa, surua ja mielenmyllerrystä? Voiko aborttikirja olla hassu, hauska ja menevä? Voisiko abortti olla sivuasia kaiken muun seikkailun ja draaman keskellä, toimenpide, joka on kuitenkin yhtä lailla harkittu, järjellä ja tunteella perusteltu päätös? Varsinkin, kun päähenkilö ei ole tullut raskaaksi omaa huolimattomuuttaan, vaan sekoboltsin poikaystävänsä juonimisen tuloksena. Kortsuihin reikiä pistelevä poikaystävä tuntuu absurdilta, ja yhä hullummaksi meno käy, mitä pidemmälle tarina etenee.

*Sisältää juonipaljastuksia*

Kaikki alkaa koulun vessan kopista, jossa koulun priimus, raivostuttavan täydellinen Veronica jännittää raskaustestinsä tulosta, kunnes ote tikusta lipeää ja testi päätyy kopin ulkopuolella olevan tytön käsiin. Tyttö on koulun hyljeksityin tapaus, outolintu nimeltä Bailey, joka on myös ollut joskus Veronican ystävä, kunnes heidän statustensa erilaisuus veivät heidät eri piireihin. Veronica anelee Baileytä olemaan hiiskumatta testin tuloksesta, sillä hän ei halua menettää koulun priimuksen asemaa.

Veronicalla on myös täydellisten ystävien, Emilyn, Kayleen ja Jocelynin, lisäksi täydellinen poikaystävä, Kevin. Tyttö ei voi uskoa onneaan, kun on saanut moisen komistuksen itselleen. Mutta miten hän voi kertoa Kevinille, että hän on raskaana? Raskaudenkeskeytys on ainoa vaihtoehto ensi vuonna yliopisto-opinnot aloittavalle Veronicalle, mutta Columbiassa siihen tarvitaan huoltajan lupa.

Lähin paikka, missä abortin voi tehdä ilman huoltajaa, on yli yhdeksänsadan mailin päässä Albequerquessa. Miten ihmeessä Veronica pääsisi sinne kenenkään tietämättä? Täydellisille ystävilleen hän ei voi kertoa, saati perheelleen. Veronican on kerättävä rohkeutensa ja kerrottava Kevinille. Veronican yllätykseksi  Kevin kertoo arvanneensa tyttöystävänsä raskauden -  ja Veronican järkytykseksi  tunnustaa pistelleensä kondomeihin reikiä, jotta he saisivat vauvan, voisivat mennä naimisiin eikä Veronican tarvitsisi lähteä Brownin yliopistoon opiskelemaan. Kuten arvata saattaa, Veronica vastaa kosintaan kiitos ei ja jättää kauhistuneena kieroutuneen poikaystävänsä nuolemaan näppejään. Kevin ei saa siis missään nimessä tietää abortista!

Yhtäkkiä ainut, jonka Veronica kehtaa pyytää aborttimatkansa seuraksi, on oman auton omistava Bailey. Tämä voisi olla tarpeeksi kreisi lähteäkseen road tripille halki Amerikan, mutta miten Veronica saa lahjottua ex-ystävänsä matkaan? Vastaus on helppo: Bailey suostuu lähtemään, jos he käyvät tutustumassa UFO-kaupunki Roswelliin. Bailey hihkuu sarkastisesti, että he ovat nyt aborttiystäviä. Tarvitaan enää harhauttamistoimenpiteet, jotta kukaan ei ihmettele, missä Veronica viipyy aborttireissunsa ajan. Veronican on ollut aie lähteä ystäviensä kanssa perinteiselle pänttäysviikonlopulle Kayleen perheen mökille, mutta hän kertookin ystävilleen haluavansa viettää romanttisen viikonlopun Kevinin kanssa.. Näin  kotiväki luulee Veronican olevan mökillä, ja ystävät taas Kevinin seurassa. Matka voi alkaa.

Käännyin kohti panttilainaamon rouvaa, joka tähtäsi Keviniä 12 kaliiperin haulikolla. Naisen silmät olivat tyynet, ja hänen kätensä olivat tappavan vakaat.

"Mitä?Minä..."

"Saatoitko. Tämän tytön. Tahallasi raskaaksi? nainen toisti.

Kevin nielaisi. "En, rouva! Olin juovuksissa!"

Nainen kallisti vastaukseksi asetta. "Painu helvettiin täältä." (s. 70)

Baileyn ja Veronican matka on täynnä kommelluksia, jänniä tilanteita ja hervotonta räkätystä. Kovin erilaiset nuoret naiset hitsautuvat matkan aikana yhteen ja tasoittavat toistensa särmiä. Veronica oppii ottamaan rennosti ja luistamaan säännöistä, Bailey tarpeen tullen vähän rauhoittumaan - tai no, siinä on vielä harjoiteltavaa. Milloin ystävykset juoksevat pakoon vahtikoiria, milloin ovat strippiklubilla ja milloin pakenevat heitä seuraavaa Keviniä, joka tuntuu olevan vialla päästään. Lopulta he joutuvat vielä maanisten abortinvastustajien kynsiin. Matka etenee sykäyksittäin, mutta loppua kohti ongelmia tuntuu kasautuvan tielle enemmän. Ehtiikö Veronica ajoissa aborttiklinikalle? Entä mitä tapahtuu Veronican ja Baileyn ystävyydelle, kun he palaavat kouluun? Pystyykö Veronica viimeinkin irrottautumaan totutusta roolista?

Mutta minä en tuntenut mitään. En syyllisyyttä. En heräämisen hetkeä. En kyyneltentäyteistä katumusta. Olin tehnyt päätökseni jo kauan ennen tänne saapumistamme. Nuo kyltit olivat pelkkiä sanoja. (s. 206)

Kirjan henkilöt jäävät melko ohuiksi, etenkin päähenkilö Veronica, joka on varsinkin aluksi todella rasittavan  itsekäs, ennakkoluuloinen jäykistelijä. Baileystä taas on tehty mitään ajattelematon tuuliviiri, joka sortuu helposti häntä ihailevan stripparitanssijan pauloihin, koska ei ole koskaan vielä saanut suudella tyttöä. Hänenkin kipukohtansa alkavat kuitenkin löytyä kovan ja räiskyvän kuorensa alta. Veronican ystävät on kuvattu aivottomiksi kanoiksi, jotka himoitsevat avoimesti ystävänsä poikaystävää ja iskevät tähän välittömästi kiinni parin erottua. Myös Kevin on melkoinen karikatyyri läheisriippuvaisesta poikaystävästä, joka ei halua tyttöystävänsä menevät eri yliopistoon ja ryhtyy sen takia äärimmäisiin tekoihin. Onneksi hän tulee loppua kohti hiukan järkiinsä. Paras henkilöhahmo kirjassa on tyttöjen vuokraama limusiinikuski Bob, joka hyvää hyvyyttään kuskaa Veronicaa edestakaisin ja suostuu saattajaksi aborttiklinikalle.

*juonipaljastukset loppuvat*

Tosi raskas reissu on kirja menevään makuun. Kirjassa ei ole takuulla tylsiä hetkiä, eikä se sorru paasaamaan eikä valistamaan. Asiat vain tapahtuvat. Vahvoina teemoina on erilaisuuden sietäminen, ystävyys ja naisen itsemääräämisoikeus. Kirjan juoni on hyvin elokuvamainen, ja kirjan kirjoittajat ovatkin molemmat työskennelleet elokuva- ja TV-sarjakäsikirjoittajana. Kirjasta onkin tekeillä elokuva HBO:lle.

"Se on oikea valinta minulle." (s. 218)

Kaikesta sekoilusta huolimatta (tai juuri siksi) pidin kirjaa oikein viihdyttävänä ja mukavalukuisena.

Arvosanani 4-

Tämä kirja on arvostelukappale, kiitos kustantajalle.

Muissa blogeissa:

Kirjakko ruispellossa

Samantyylistä luettavaa:

Anu Holopainen: Sydänhengitystä

Sadie: Courney Summers

Sadie: Courtney Summers. Suomentanut Leena Ojalatva. Karisto 2019.

Englanninkielinen  alkuteos (2018): Sadie. Kansi: Tiia Javanainen/ Purotie Design & iStock/ LightFieldStudios

"Cold Creekin pienessä kaupungissa 19-vuotias Sadie voi luottaa vain itseensä. Hänen äitinsä jätti Sadien ja tämän pikkusiskon Mattien omilleen, kun tytöt olivat pieniä. Kun Mattie löytyy murhattuna, Sadien koko maailma romahtaa. Poliisilla ei ole epäiltyjä, mutta Sadie on vakuuttunut, että hän tietää tappajan henkilöllisyyden. Nyt hän ei voi levätä ennen kuin on kostanut sisarensa kohtalon. Hinnalla millä hyvänsä.

Radiotoimittaja West McCray omistaa uuden podcastinsa Sadien tarinalle ja yrittää selvittää, mitä oikeastaan tapahtui. Tunsiko Sadie murhaajan? Saiko hän ikinä syyllisen kiinni?"(Karisto)

Oma arvio: 

*Spoiler alert*

"Kuten niin monet tarinat, tämäkin alkaa kuolleesta tytöstä."  Näin lukee kirjan takakannessa verenpunaisin kirjaimin. Kirjan aihe, valkopohjainen kansi ja punainen fontti kirjan nimessä tuo mieleen viime vuonna julkaistun, niin ikään YA-jännärin Yksi meistä valehtelee, joka sai minut janoamaan lisää nuorille aikuisille suunnattuja jännäreitä. Kuitenkin tuo Karen McManusin kirja on sivujuonineen viihteellisempi kuin Sadie, jota voisin jopa kuvailla surullisen raadolliseksi ja omalla tavallaan kammottavaksi. 

Kirjassa vuorottelee West McGrayn juontama Tytöt-podcastin ja Sadien oma näkökulma ajasta ennen Podcastin julkaisemista - ja Sadien mystistä katoamista. Vaihe vaiheelta lukija saa kulkea epätoivoisen 19-vuotiaan nuoren naisen matkassa, alkaen pakoauton ostamisesta ja päättyen todelliseen arvoitukseen. Matkallaan Sadie valottaa meille hänen lapsuuttaan, jota ei juurikaan ole ollut. Huumeriippuvainen äiti Claire asui tyttöjensä Sadien ja Mattien kanssa asuntovaunualueella ja toi kotiin isäpuoliehdokkaita, eikä tyttöjen oikeasta isästä ikinä puhuttu. 

Yksi isäpuolista on kirjan juonen ja tapahtumien kannalta merkityksellinen, nimittäin Keith, josta asuntovaunualueen omistaja ja lopulta Clairen kadottua myös tyttöjen äidinkorvike May Beth Foster pitää eniten, sillä tämä hurmaa ihmiset käytöksellään ja "huolehtii" tytöistä Clairen ollessa yötöissä. Sadie vihaa tuota miestä, sillä tämä ei ole niin puhtoinen kuin luulisi. Häntä Sadie lähtee jäljittämään yksinäisellä road tripillään. Lukijalle ei käy epäselväksi nuoren, katkeran ja surunmurtaman tytön aikeet, sillä hän pakkaa mukaan taittoveitsen ja kuvan Keithistä. Clairen 13-vuotias pikkusisko Mattie on löytynyt murhattuna nurmikentältä, ja Sadie tietää, kuka hänen surmasi. Hän aikoo ottaa oikeuden omiin käsiinsä.

Kolmetoista, Mattie.

Pidin sinut hengissä kolmetoista vuotta.

Herätin hänet aamuisin, laitoin ruoat, saatoin hänet koulubussille, olin pysäkillä vastassa, kun koulupäivä oli ohitse, raadoin niska limassa, jotta pysyisimme elämän syrjässä kiinni. (s. 113)

West McGray on alkanut selvittää podcastissaan kadonneen Sadien tapausta lähinnä May Beth Fosterin pyynnöstä. Sadien oma äiti Claire on jättänyt tytöt oman onnensa nojaan, mutta ilmestyy kirjan loppuvaiheilla kuvioihin. Tytöt-podcastissa haastatellaan Sadien matkallaan kohtaamia ihmisiä, kuten liftarina kyydissä matkannutta Cat Matheria. 

Montgomeryssä Sadie on tutustunut paikallisiin nuoriin sillä tekosyyllä, että yksi heistä on Silas Baker -nimisen miehen tytär. Kuka on tuo sliipattu, vaikutusvaltainen Baker ja mitä Sadie hänestä haluaa? Hänellä on sama likainen harrastus kuin Keithillä, jota Sadie nyt etsii nimellä Darren Marshall. Murjottuna Sadie jatkaa matkaansa Langfordiin, jossa Darren nimisen miehen sanotaan majailevan eräässä motellissa. Matkaan nousee aiemmin mainittu liftari Cat, joka kuitenkin häippäsee kesken matkan säikähdettyään Sadien taittoveistä. Motellilla Sadie huomaa olevansa jo lähempänä Darrenia, mutta ei kuitenkaan tavoita tätä. Lopulta hän kuitenkin saa tietää miehen lopullisen sijainnin, mutta koituuko tämä hänen kohtalokseen.

May Beth sanoi usein, että on väärin vihata ihmisiä vain siksi, että he ovat parempiosaisia. Hän sanoi, etten voi vihata ketään sellaisen vuoksi, mutta hän on vaarassa. Kyllä minä voin. Ja vihaankin. Vihasta tulee oiva muuri minun ja sen nälkäisen kaipauksen väliin, joka myrkyttää sisuskalut ja vääntää ne nurin. (s. 111) 

Olen jättänyt tarkoituksella mainitsematta tähän asti Sadien änkytyksen. Se kulkee mukana Sadien repliikeissä, ja on takuulla lukijalle yhtä hämmentävää kuin kirjan sivuhenkilöillekin. Sadien änkytys pahenee hänen ollessa hermostunut tai jännittynyt, ja hän on myös oppinut huijaamaan välillä änkytystään. Hän on myös tottunut ihmisten reaktioihin, jotka vaihtelevat kiusaantuneisuudesta sääliin. Osa tuntuu ajattelevan automaattisesti, että änkyttävä Sadie on vähäjärkinen. Näinhän ei tietenkään ole, ja änkytyksen syyt ovat edelleen epäselviä. (Lisätietoa änkyttämisestä löytää muun muassa Suomen änkytysyhdistys ry:n sivuilta.)

"Kun isoisäni oli nuori, nunnat uskoivat, että tuo paranee piiskaamalla."

Mies nauraa. Hän puhuu änkytyksestäni. Tuijotan häntä niin kauan, että hän punastuu ja alkaa takellella, muttei saa peruttua sanojansa. (s. 210)

Kirjan loppu jättää minut hoomoilaseksi ja suorastaan epätoivoisen ahdistuneeksi. Mitä, miksi, miten, MISSÄ? Lopetus on siis jännäriin täydellisen epämääräinen ja kysymyksiä ilmaan heittävä. Kirjan päähenkilö on kasannut sisälleen suuren määrän vihaa, eikä ole saanut sitä määrää rakkautta, kuin olisi ansainnut. Lisäksi Sadie muistaa jatkuvasti Keithin, sen, miten tämä tuli hänen huoneeseensa äidin ollessa töissä, tai kylpyhuoneeseen tämän ollessa pesulle, tai... Hänen äitinsä Claire on sanoin ja teoin osoittanut, että rakastaa Mattieta enemmän kuin Sadieta, ja tämä on jättänyt suuren haavan nuoren naisen sydämeen. Niinpä ei ole ihme, kun hän hämmentyy kovasti, kun Montgomeryssä yksi paikallisista nuorista, Javi, kiinnostuu hänestä aidosti. Sadie jopa hetken miettii, kuinka helppoa olisi vain jäädä Javin luo ja ottaa tämän rakkaus vastaan. Mutta ei, Sadie kulkee määrätietoisesti kohti päämääräänsä.

Aion tappaa miehen.

"Mä teen sen", kuiskaan hiekkaiseen maahan kerran toisensa jälkeen.

Teen, teen, teen. 

Minun on pakko.

Aion tappaa miehen, joka tappoi siskoni. (s. 253)

Arvosanani 4+

Tämä kirja on arvostelukappale, kiitos kustantajalle.

Muissa blogeissa:

En löytänyt vielä muita bloggauksia


Samantyylistä luettavaa: 

Yksi meistä valehtelee: Karen M. McManus

Courtney Summers kertoo Sadien kirjoittamisesta ja siitä, miksi aikuisten tulisi lukea kirja:

 https://www.youtube.com/watch?v=4CKSsBwTavs

 https://www.youtube.com/watch?v=hMQfgJfH9k4

Kosmoksessa tavataan: Jack Cheng

Kosmoksessa tavataan: Jack Cheng. Suomentanut Terhi Kuusisto. Aula & Co 2017

Englanninkielinen alkuteos (2016): See You in the Cosmos. Kansi: Jason Henry, Noora Karlsson (sov.)

"Kosmoksessa tavataan on Jack Chengin ensimmäinen kirja lapsille ja nuorille, mutta yhtä hyvin sen voi lukea aikuinenkin. Se kertoo 11-vuotiaasta Alex Petroskista, joka matkustaa Coloradosta New Mexicoon ja Las Vegasista Los Angelesiin ja tallentaa kaiken kokemansa kultaiseen iPodiin. Hän aikoo lähettää sen avaruuteen aivan kuten hänen sankarinsa Carl Sagan vuonna 1977 lähetti Voyager-luotainten mukana maapallon ulkopuolisille älyllisille olennoille kultaisen äänilevyn, joka sisälsi mm. tervehdyksen 55 eri kielellä, valaiden ääntelyä, rakastuneen naisen aivoaaltoja ja vastasyntyneen vauvan naurua.

Matkalla Alexille paljastuu salaisuuksia, jotka muuttavat hänen elämänsä. Myös lukija oppii paljon terävästä, intohimoisesta ja ajoittain sydäntä särkevästä tarinasta – hyvä voi voittaa vaikeinakin aikoina ja odottamattomat tahot voivat antaa voimia muutokseen. Kosmoksessa tavataan on hieno osoitus pyyteettömän rakkauden ja anteeksiannon tärkeydestä maailmassa, joka on epäreilu. Se muistuttaa lukijaa siitä, että toivoaan ei koskaan saa heittää. (Aula & Co)

Oma arvio:

Minulle tuli heti kirjan alkumetreillä déjà-vu: Kosmoksessa tavataan muistuttaa kerronnaltaan R.J. Palacion tänä keväänä (2017) ilmestynyttä lasten- ja nuortenkirjaa Ihme. Molemmissa kirjoissa on  näkökulmahenkilönä varhaisnuori poika, ja molempia myös markkinoidaan niin lapsille kuin nuorille, mutta myös aikuisillekin lukijoille sopivaksi. Minusta on ihanaa, että tällaisia kaikille sopivia kirjoja tehdään (vaikka periaatteessa kaikkihan sopii kaikille, riippuen lukijan asenteesta.)

Joskus aikuiset on tosi outoja. Joskus kun olen liian pitkään muiden aikuisten kuin äidin kanssa, haluaisin vain  huutaa: Onko kaikki täällä täysin sekoja!

Tuntuuko teistä koskaan siltä? (s. 181)

Kosmoksessa tavataan on eräänlainen 11-vuotiaan pojan road trip läpi Amerikan. Lapsen ajattelumaailma välittyy todella hienosti Alexin äänitallenteista, joita hän matkallaan äänittää kultaisella iPodillaan, tarkoituksenaan lähettää tallenne sitten itsetehdyllä raketilla avaruuteen. Alussa minua ihmetyttää, miten hänen äitinsä päästää pienen pojan yksinään matkaan ja mitä nuo Alexin mainitsemat äidin "hiljaiset päivät" ovat. Heti hiipii mieleeni ajatus, ettei Alexin kotona taida olla kaikki ihan niin kuin pitää.

Kuva: Pixabay

Alexin matkakohteena on rakettifestivaali Sharf, jonne hän matkustaa koiransa Carl Saganin ja omatekoisen rakettinsa kanssa. Junamatkalla poika tutustuu omalaatuiseen Zediin, joka on vannonut hiljaisuuslupauksen ja kommunikoi vain kirjoittamalla. Myöhemmin mukaan liittyy myös Zedin kaveri Steve, ja kolmestaan he lähtevät rakettifestareiden jälkeen hetken mielijohteesta etsimään Alexin isää, joka on hänen äitinsä mukaan kuollut, mutta jonka osoite kuitenkin löytyy Las Vegasista. Näin Alex löytää myös "oman" Terransa, siskopuolensa.

Sitten hän sanoi: Noin fiksuksi pojaksi olet kyllä aika pöllö joissain asioissa, ja minä sanoin: Totta kai olen pöllö monissakin asioissa, minulla ei ole aikaa muuhun kuin opetella kaikki raketeista ja astronomiasta ja sankaristani ja jos käyttäisin aikaa myös muiden asioiden opetteluun, olisin fiksumpi muissakin asioissa, HALOO! (s. 177)

Alex on sympaattinen poika, jonka fiksuus, ja nimenomaan tiettyyn aihepiirin keskittyvä sellainen, on välillä sillä tasolla, että mietin, onko hänellä aspergerin oireyhtymä. Omat tallenteeni tuossa iässä eivät olisi olleet ihan noin pohdiskelevia ja analysoivia, tai sitten en vain ollut kovin älykäs lapsi. Toisaalta parhaimmillaan Alex suhtautuu moniin asioihin, kuten pettymyksiin, juuri niin hupsusti kuin 11-vuotias lapsi vaan voi, ja lapsen mustavalkoinen ajattelumaailma tulee hyvin kirjassa esille. Hänellä ei ole myöskään kovin monimutkainen huumorintaju.

Alexin tulevaisuus surettaa,  mutta lapselle tyypillisiin tapaan hän ei itse osaa olla huolissaan omasta äidistään ja tulevaisuudestaan. Häntä kiinnostaa vain Carl Sagan, raketit ja viesti ulkoavaruuteen - ja siskopuoli Terra.

Ehkä teidän suru on meidän iloa, ja te nauratte ja hymyilette, kun olette surullisia, ja teille tulee siitä parempi mieli, ja se on samanlaista kuin valailla, jotka kuulostavat siltä kuin ne itkisivät, mutta ne vain kuulostavat siltä koko ajan, silloinkin kun niillä on hauskaa. (s. 258)

Alexin muualla asuva ja työskentelevä, jo aikuinen isoveli Ronnie on suurimman osan etäisenä hahmona tuolla jossain, mutta viimein hänenkin on tartuttava ongelmaan, kun Alex joutuu onnettomuuteen. Minua hiukan riepoo isoveljen pakoilu ja vastuuttomuus, etenkin kun hän viimeiseen asti käskee Terraa ja Alexia hissuttelemaan Alexin äidistä. Viimein selviää, mikä Alexin äitiä vaivaa ja asioihin saadaan tartuttua aikuisten oikealla tavalla.

Vaikka kirjassa on tärkeitä teemoja, sympaattinen päähenkilö ja hieno juonenkaari, en ole niin innoissani tästä kuin olin ajatellut. Alexin välkkyys alkaa välillä riepoa ja lapselle tyypillinen kerrontatyyli, pitkine virkkeineen ilman loppua näkyvissä, alkaa välillä hengästyttää.

Arvosanani 3,5

Tämä kirja on (ennakko)arvostelukappale, kiitos kustantajalle.

Muissa blogeissa:

Luetut.net
Kirjakko ruispellossa

Samantyylistä luettavaa:

Ihme: R. J. Palacio

Osallistun tämän kirjan kansikuvalla Sivutiellä-blogin Keväisen kesäiseen kansikuvahaasteeseen, josta bloggaan elokuun lopussa.

Teoria Katherinesta: John Green

Teoria Katherinesta: John Green. Suomentanut Helene Bützow. WSOY 2016.

Englanninkielinen alkuteos (2006): An Abundance of Katherines

"Colin Singletonin naistyyppi? Katherine!

Voiko matemaattinen kaava korjata särkyneen sydämen? John Greenillä on kysymykseen kirjanpituinen vastaus. Colin Singleton on entinen lapsinero, joka suhtautuu intohimoisesti anagrammeihin ja seurustelee vain Katherine-nimisten tyttöjen kanssa. Yhdeksästoista Katherine on juuri jättänyt hänet.
Sydän säpäleinä Colin lähtee parhaan (ja ainoan) ystävänsä Hassanin kanssa roadtripille keskilänteen. Matkan ytimeksi muodostuu arkkiherttua Frans Ferdinandin hauta, rakkaussuhteiden ennustettavuutta tutkivan matemaattisen kaavan kehittely - sekä tyttö, jonka nimi ei ole Katherine."

Oma arvio:

Olen aiemmin lukenut vain yhden John Greenin romaanin, Tähtiin kirjoitetun virheen, ja pidin siinä erittäin paljon henkilöiden nerokkaista ja hauskoista dialogeista. Samalla linjalla mennään tässä Greenin järjestyksessään toisessa romaanissa, joka on suomennettu nyt vasta, kymmenen vuotta alkuperäisteoksen jälkeen.

Tämä kirja ihan kuin soljuu eteenpäin, niin mukavaa ja vaivatonta on lukea Colinin, Hassanin ja muiden hulvattomien henkilöiden elämästä. Colin on varmasti yksi friikeimmistä päähenkilöistä, joihin olen kirjassa törmännyt viime aikoina: se, että hän kehittelee matemaattista kaavaa siitä, kumpi suhteessa on jättäjä ja kumpi jätetty on pientä verrattuna hänen Katherine-pakkomielteeseen.

Surkuhupaisaa, että hänen ensimmäinen ja samalla myös viimeisin, järjestyksessään yhdeksästoista Katherine saa hänet epätoivoisen sydänsurun vallassa lähtemään road tripille omalaatuisen ystävänsä Hassanin kanssa. Heidän matkansa tyssää Gutshot-nimiseen kyläpahaseen, jossa he tulevat pestatuiksi haastattelemaan tamponinnaruja valmistavan tehtaan työntekijöitä.

"Hassan Harbish. Sunnimuslimi. En ole terroristi."

"Lindsey Lee Wells. Metodisti. Enkä minäkään ole terroristi." Tyttö hymyili taas. Colin ei ajatellut muuta kuin itseään, viimeisintä Katherinea ja kadonnutta palaansa, mutta tytön hymyä ei voinut sivuuttaa. Se oli hymy joka voisi lopettaa sodat ja parantaa syövän.

Kirjan rakenne on hauska, sillä tekstin oheen on sijoiteltu alaviitteitä, joista saa ihan oikeita tiedonmurusia milloin mistäkin, tai sitten niissä on vain jokin purevan hauska kommentti. Kirjan lopussa on oikean matemaatikon laatima, kammottavan monimutkainen liite, jossa on selitetty Colinin matemaattista kaavaa jättäjän ja jätetyn suhteesta. Sitä tuskin on kenenkään asiaan vihkiytymättömän tarve lukea kokonaan, mutta on hauska lisä kirjalle. Parasta on myös Colinin anagrammit, sillä hän on ollut haka niissä pienestä pitäen, ja latelee niitä tuon tuostakin.

Colinin ja Hassanin ystävyys on mielenkiintoista. He ovat mainio parivaljakko, rastatukkainen juutalainen ja ylipainoinen muslimi, joiden ystävyys perustuu purevaan mutta leikittelevään piikittelyyn, joka kasvaa välillä mahdottomiin mittasuhteisiin.

"Voisin olla homo, jos paras kaverini olisi paremman näköinen", Hassan sanoi.

"Ja minä voisin olla homo, jos löytäisin peniksesi noiden läskimakkaroiden alta."

"Skitso, voisin lihoa sata kiloa, ja näkisit silti pikkukaverin roikkuvan polvissani."

Teoria Katherinesta on oivaltava, viihdyttävä ja kepeä kirja älykkäästä pojasta, hänen sarkastisesta ystävästään ja kipakasta Lindseystä (joka rikkoo ennalta-arvattavasti Colinin Katherine-pakkomielteen. )Jotenkin minä näkisin tämän kirjan elokuvana, ja ihmettelen kovasti, miksei tätä ole filmatisoitu. Tästä kirjasta sain kimmokkeen lukea myös muut suomennetut John Greenin kirjat, sillä pidän oikein kovasti hänen tyylistään!

Arvosanani 4,5

Tämän kirjan lainasin kirjastosta.

Teoria Katherinesta muissa blogeissa:

Lukutoukan kulttuuriblogi 
Kirjan vuoksi
Mustetta paperilla
Lillin kirjataivas
Kirjasähkökäyrä
Ihminen välissä