Teddy: Jason Rekulak

Teddy: Jason Rekulak. Suomentanut Jussi Tuomas Kivi. Kuvittaneet Will Staehle ja Doogie Horner. Like 2025

Englanninkielinen alkuteos (2022): Hidden Pictures. Kansi: ?

"Kekseliäs, palkittu kauhutrilleri täynnä salaisuuksia, käänteitä ja selkäpiitä karmivia kuvia.

Juuri vieroituksesta päässyt Mallory Quinn löytää ilokseen työn lastenhoitajana. Hän muodostaa heti vahvan siteen vahtimansa viisivuotiaan Teddyn kanssa, suloisen, aran pojan, joka rakastaa piirtämistä.

Eräänä päivänä Teddy piirtää tavanomaisten puiden, pupujen ja kuumailmapallojen sijaan kuvan miehestä raahaamassa naisen elotonta ruumista metsässä. Kuvista tulee yhä häiritsevämpiä – ja paljon parempia kuin mihin viisivuotiaan pitäisi pystyä. Mallory alkaa kauhukseen pohtia, kommunikoiko jokin yliluonnollinen voima Teddyn kautta – ja onko poika vaarassa." (Like)

Oma arvio:

*** Kustantajalta saatu arvostelukappale ***

Pitkästä aikaa kiinnostuin jonkun muunkin kirjoittamasta kauhukirjasta, kuin suosikkieni Marko Hautalan ja Stephen Kingin. Näin tämän kirjan enkunkielisen painoksen tyttäreni kirjapinossa ja jo silloin tämä jänskä kuvien ja tekstin yhdistämä kauhukirja kiinnosti. Siksipä olikin mahtavaa, että tästä tuli suomennos.

Kirjan päähenkilö, 21-vuotias Mallory Quinn on ollut raittiina kahdeksantoista kuukautta. Tukihenkilönsä Russelin avulla hän on löytänyt juoksemisen takaisin elämäänsä, ja nyt hän on menossa työhaastatteluun. Eräs perhe hakee hoitajaa 5-vuotiaalle Teddy-pojalleen. Teddy rakastaa piirtämistä: hän on jatkuvasti kynä kädessään ja yllättää Mallorynkin heti eka päivänä piirustuksillaan. Teddy haluaa pukea joka päivä ylleen saman raidallisen paidan. Teddyn vanhemmat Caroline ja Ted ovat ehdottomia säännöissään, joissa kielletään muun muassa punainen liha, ruutuaika, kutsumattomat vieraat ja uskonnot ja taikausko - vain tiedettä saa opettaa. Mallory on uskonnollinen, mutta kunnioittaa isäntäperheen sääntöjä. Ted-isän nihkeydestä huolimatta paikka on siis Malloryn, joka saa muuttaa asumaan kunnostettuun pihamökkiin. 

Ja sinä iltana minusta tuntuu ensimmäistä kertaa siltä, että joku tarkkailee minua. (s. 70)

Malloryn arki koostuu Teddyn päivärutiinien huolehtimisesta, johon kuuluu myös pieni lepohetki tämän omassa huoneessa. Noina aikoina Teddy piirtää lisää piirustuksia, jotka alkavat kuitenkin muuttua Malloryn mielestä pelottaviksi. Teddy kertoo Mallorylle Anyasta, mielikuvitusystävästään, joka esiintyy piirustuksissakin. Mallory kuulee pojan juttelevankin omassa huoneessaan jonkun kanssa. Kun Mallory kertoo huolestaan Carolinelle ja Tedille, nämä toruvat Teddyä höpöttämästä Anyasta ja lopulta kieltävät tätä piirtämästä enää. Mutta eräänä päivänä Mallory löytää uuden piirustuksen mökistään, ja se on ihmeellisen taidokas eikä näytä lainkaan 5-vuotiaan piirustukselta. Välillä hänellä on mökissään myös olo, kuin joku kiertäisi sitä ja tarkkailisi häntä. Uskaltaako hän puhua isäntäväelle enää epäilyksistään, joita hänelle on herännyt tästä kaikesta?

Kuva: Will Staehle ja Doogie Horner. s. 108)

Mallory tutustuu perheen ruohonleikkaajana työskentelevään komeaan Adrianiin, joka ei pidä onneksi Malloryä täysin höyrähtäneenä tämän kertoessa Teddyn piirustuksista ja muista oudoista sattumuksista. Mallory ei ole uskaltanut kertoa tälle omasta päihdetaustastaan, vaan uskottelee opiskelevansa yliopistossa ja olevansa osa juoksujoukkuetta. 

Lopulta vyyhtiin sekoitetaan naapurin huumeriippuvainen Mitz-rouva spiritismilautoineen sekä perheen talon edellisiä asukkaita. Caroline ja Ted alkavat pian saada tarpeekseen Malloryn tempauksista, joiden he epäilevät johtuvan mahdollisesta retkahduksesta - tai sitten vain aiemmasta huumeidenkäytöstä. Mallorya kalvaa myös se, ettei hän ole ollut Adrianille täysin rehellinen.

Teddy on suloinen viisivuotias, joka suorastaan palvoo uutta hoitajaansa. Hän tykästyy myös Adrianiin, kukapa ei. Teddy hokee, että tietää Anyan olevan vain mielikuvitusta, mutta onko se sittenkään? Kuka piirtää yhä todentuntuisempia kuvia Mallorylle?

Kuva: Will Staehle ja Doogie Horner. s. 30-31

Teddy on hyvin rakennettu kauhujännäri. Mielenkiintoisen ja erilaisen tästä tekee kuvat piirustuksista, joita esiintyy yllättävän tiuhaan kirjan sivuilla. Välillä tosin minulle tuli hiukan olo, että usean sivun kuvasarjat hiukan rikkoivat kirjan jännittävää tunnelmaa. Kirjan alkupuolen psykologisen kauhun tunnelma alkoi muuttua loppua kohti kauhunsekaiseksi jännärijuoneksi. Salaisuuksia paljastui, enkä kyllä olisi osannut arvata, miten asiat lopulta menivät. Voin kyllä hyvin nähdä tämän elokuvana...

Luin tämän vähän myös sillä silmällä, että voisiko tätä vinkata kaseille. Tulin siihen lopputulemaan, että todellakin voi. Odotin ehkä kuitenkin kirjalta enemmän kauhua, ja niiltä osin kirja jäi hiukan lupaavan alun jälkeen vaisuksi. 

Annan tälle arvosanaksi 4+

Kiitos arvostelukappaleesta!

Muualla:

Kirjasähkökäyrä

Pikkuuset kirjat

Samantyylistä:

Vieraat: Johanna Sinisalo

Kuiskaaja: Alex North

Liitu-ukko: C.J.Tudor

Debytantit-sarja: Jennifer Lynn Barnes

Pieniä valkoisia valheita: Jennifer Lynn Barnes. Suomentanut Aila Herronen. WSOY 2025 (Debytantit #1)

Englanninkielinen alkuteos (2018): Little White Lies. Kansi: Connie Gabbert (kuvat), Marci Senders (alkuperäiskannen suunnittelu), Riikka Turkulainen (kannen suunnittelu)

"The Inheritance Gamesin tekijän Pieniä valkoisia valheita on herkullinen vyyhti skandaaleja, juonitteluja ja salaisuuksia.

Jennifer Lynn Barnes on luonut kiehtovan tarinan tytöstä, joka tempaistaan mukaan teksasilaisen yläluokan seurapiireihin.

18-vuotias mekaanikko Sawyer Taft yllättyy, kun etäisenä pysytellyt isoäiti ilmestyy hänen elämäänsä ja tarjoaa avokätistä palkkiota, jos Sawyer suostuu debytanttivuoteen teksasilaisen sukunsa nuorten kanssa. Eikä hän ikimaailmassa olisi kuvitellut suostuvansa tähän leikkiin, kunnes ymmärtää, että tämä on hänen mahdollisuutensa saada vastaus elämänsä isoimpaan arvoitukseen: kuka hänen isänsä on?

Sawyerin vuosi on täynnä isoja mekkoja, isompia egoja ja hengenvaarallisia salaisuuksia. Pieniä valkoisia valheita kuvataan myös tv-sarjaksi." (WSOY)

Oma arvio:

*** Kustantajalta saatu arvostelukappale ***

Olen viihtynyt Jennifer Lynn Barnesin aiemmin suomennetun The Inheritance Games -sarjan parissa, joten mielelläni otin lukuun myös tämän uuden sarjan aloituksen Pieniä valkoisia valheita, jonka kirjailija on kirjoittanut ennen TIG-sarjaa. Minulle tuli jotenkin heti tästä kirjasta sellaiset Valehtelevat viettelijät -vibat ihan vain nimen, kannen ja kuvauksen perusteella. 

Sawyer Taft on 18-vuotias pikkukaupungin automekaanikko, joka on asunut koko elämänsä äitinsä kanssa. Isästään Sawyer ei tiedä muuta kuin että tämä oli äidin debutanttivuoden yhdenillanjuttu, inhosi kalaa eikä halunnut skandaalia osakseen. Sawyer on tottunut huithapelimäiseen äitiinsä, mutta tietää tämän tulevan arvovaltaisesta ja rikkaasta suvusta. 

Sawyer hämmästyy eräänä päivänä, kun hänen paikalle pelmahtanut isoäitinsä Lillian ehdottaa tälle sopimusta; jos Sawyer suostuu osallistumaan sinfoniatanssiaisiin ja kaikkiin sinfoniadebutanttitapahtumiin sekä seurapiiriin astumiseen keväällä, isoäiti kustantaisi Sawyerin yliopisto-opinnot. Koska äiti on taas kadonnut matkoilleen eikä toimeentulo ole heillä kovinkaan hääviä, Sawyer päättää tarttua tilaisuuteen. Taka-ajatuksena hänellä on toki selvittää isänsä henkilöllisyys vihdoin viimein, sillä hän on melko varma siitä, että isä on joku äidin debutanttikaveljeereista.

Sawyer muuttaa taloon, jossa asuvat hänen isoäitinsä lisäksi hyvin hienosteleva Olivia-täti, tämän hassu miehensä J.D., villi pikkupoika John David ja Sawyerin ikäinen serkku Lily. Alkuun tulee tietysti pakollista vaatteiden sovittelua ja manikyyrejä ym Sawyerille täysin vierasta hienostelua, kun debutanttihommat käynnistyvät saman tien. Ensimmäisenä on vuorossa huutokauppa, jossa muun muassa suvun kalliit helmet ovat kaupan. Sawyer panee merkille vaikutusvaltaiset miehet, jotka olivat äidin kanssa samaan aikaan kaveljeereina, kuten senaattori Sterling Amesin, jonka tytär Campbell on myös saman ikäinen Sawyerin kanssa ja flirttaileva poika Walker paljastuu Lilyn exäksi. Hän tutustuu myös Boone Mason -nimiseen nuoreen mieheen, kuten myös Lilyn bestikseen Sadia-Graceen. Kaikkien näiden isät ovat Sawyerin isäehdokaslistoille tästä lähtien.

"Ei minulla ole ystäviä. On vain hyödyllisiä ihmisiä  ja niitä, joista ei enää ole minulle hyötyä." (s. 117)

Mutta minne on kadonnut Campbell Ames ja miksi Lily ja Sadie-Grace vihaavat häntä niin paljon? Miksi Walker on jättänyt Lilyn, vaikka hölmömpikin näkee, kuinka hän yhä kaipaa tämän syliin? Sawyer joutuu keskelle salaisuuksien verkostoa, sillä niitä tuntuu riittävän näissä piireissä.

Nuorten keskuudessa kohua herättää Salaisuudet iholla -niminen blogi, jonne saa lähettää anonyymisti omia salaisuuksia. Blogin pitäjä kirjoittaa salaisuudet eri puolille kehoaan ja postaa paljastelevat kuvansa blogiin. Tällä blogilla on oma roolinsa erään mysteerin ratkaisuun myöhemmin, mutta en paljasta nyt enempää blogin pitäjästä, joka paljastuu melko alkuvaiheessa toki.

Olin aina uskonut  absoluuttiseen rehellisyyteen: sano mitä tarkoitat, tarkoita mitä sanot äläkä kysy, jollet halua kuulla vastausta.

Sitten minusta tuli debutantti. (s. 316)

Kirjan varsinainen salaisuuksia, mysteerejä ja juonitteluja pursuava juoni kulkee rinnan nykyhetkeä kuvaavien kappaleiden välissä, joissa neljä valkoisiin pukeutunutta debutanttia on otettu putkaan säilöön, eikä nuori konstaapeli Mackie tiedä, mitä heidän kanssaan tehdä. Tytöt puhuvat rikoskumppaneista, arvokkaista helmistä, mutta ennen kuin konstaapeli on päässyt selvyyteen yhtään mistään, paikalle pölähtää nuoria miehiä tyttöjen tueksi ja lopulta myös isoäiti Lillian Taft, joka vaatii konstaapelia vapauttamaan tytöt heti.

"Se oli onnettomuus! Ei onnettomuuksista voi pidättää ketään!" (s. 39)

Kirja alkaa vähän laimeasti ja sekavastikin, mutta paranee huomattavasti loppua kohti, kun juonittelukuviot pääsevät kunnolla vauhtiin. Palan halusta saada tietää, kuka on Sawyerin oikea isä. Henkilöhahmot jäävät tosin harmillisen pinnalliseksi. Sawyerin äidin ja muun suvun välillä on jännitteitä, joista olisi voinut ammentaa ehkä vielä lisää. Ehkä seuraavissa osissa? Romantiikan kipinää olisin toki myös toivonut kirjaan, nyt sitä ei juuri ole yhtään.

Pieniä valkoisia valheita on ihan viihdyttävä psykologinen jännäri pukujuhlineen, juonitteluineen ja perhesotkuineen. Tämä ei ehkä kuitenkaan yltänyt ihan The Inheritance games -sarjan tasolle, vielä ainakaan. Paljon jäi kuitenkin salaisuuksia auki, joten jatko-osaan Tappavia pikku salaisuuksia tartun ehdottomasti, jahka se keväällä ilmestyy.

Annan tälle arvosanaksi 4

Kiitos arvostelukappaleesta!

Tappavia pikku salaisuuksia: Jennifer Lynn Barnes. Suomentanut Aila Herronen. WSOY 2026 (Debytantit #2)

Englanninkielinen alkuteos (2019): Deadly Little Scandals. Kansi: Connie Gabbert (kuvat), Marci Senders (suunnittelu)

"Sawyer Taft liittyi debytanttien joukkoon vastentahtoisesti ja vain yhdestä syystä: saadakseen tietää, kuka hänen biologinen isänsä on.

Debytanttivuosi poiki kuitenkin enemmän kysymyksiä kuin vastauksia, ja sen päälle vielä koko elämän pilaavan salaisuuden.

Kun serkku Lily saa houkuteltua Sawyerin mukaan elitistiseen salaseuraan, Sawyer uskoo vihdoin löytävänsä oikean vastauksen - kunnes seuran jäsenet paljastavat häiritsevän, vuosikymmeniä vanhan skandaalin perhepiiristä." (WSOY)

Oma arvio:

*** Kustantajalta saatu arvostelukappale ***

Tämän Debytantit-sarjan ensimmäinen osa ei tehnyt minuun niin suurta vaikutusta kuin kirjailijan The Inheritance Games -sarja, mutta ihan mukavaa viihdettähän tämä on toki. Olin jo osin unohtanut ensimmäisen osan tapahtumia, kun tartuin nyt tähän kirjaparin toiseen ja viimeiseen osaan.

Kuten eka osassakin, tässä kirjan tapahtumat kulkevat kolmessa aikatasossa: ennen Sawyerin ja Sadie-Gracen kuoppaan joutumista (kyllä!) ja hetkistä, kun tämä kaksikko yrittää ottaa selkoa siitä, miksi heidät on pudotettu huumattuna kuoppaan ja miten he pääsisivät sieltä pois. Lisäksi seurataan mennyttä aikaa, jolloin kolme nuorta naista, Julia, Charlotte ja Liv joutui kamalan tapahtuman keskiöön. Yksi heistä on Sawyerin täti Olivia, jota kutsuttiin tuolloin Liviksi.

Sawyer on saanut edellisessä osassa viimein tietää, kuka on hänen isänsä, ja tämä tieto tulisi särkemään Lilyn sydämen, sillä he eivät olekaan Sawyerin kanssa sisaruksia. Sawyerilla on nyt kuitenkin vielä paljon asioita selvitettävänään: mihin hävisi aikoinaan hänen äitinsä hyvä ystävä Ana Gutierrez, jonka Sawyer saa tietää olleen raskaana samaan aikaan kuin hänen äitinsä. 

Ihmiset, joilla on aina ollut tukenaan perhe ja paikka, johon kuulua, eivät pystyneet oikeasti ymmärtämään, miten houkuttava ajatus oli löytää joku, joka on samanlainen kuin itse on.

Joku, joka ei paheksuisi minua taustani vuoksi. (s. 19)

Nuoret viime vuoden debytantit saavat nyt viestin, jossa heidät kutsutaan outoon tapaamiseen. Kutsun takana ovat Valkohansikkaat, joka on nuorten naisten salaseura. Sinne otetaan mukaan vain tiukan seulonnan läpäisseet, joten Sawyerilla, Sadie-Gracella, Lilyllä ja Campbellilla on luvassa erinäisiä haasteita ja initaatioriittejä. Ensimmäinen niistä on hyppääminen pimeään aikaan, nakuna vieläpä, hurjalta Falling Springsin kalliolta. Tämä muuttuu vielä entistä hurjemmaksi, kun tytöt löysivät rannasta pääkallon. Tämä löytynyt ruumis nimetään Järvineidoksi. Voisiko se olla Anan ruumis, pohtii Sawyer.

"Millainen ihminen minä olisin, jos ylpeilisin sillä, että olen erilainen kuin muut tytöt? (s. 197)

Sawyerilla on yhä ristiriitaiset välit äitiinsä, joka piipahtaa Sadie-Gracen äitipuolen vauvajuhlassa - vaikka oikeastihan mitään raskautta ei edes olekaan. Lisäksi hänellä on mieli mylleryksissä Nickin vuoksi, joka aiheuttaa hänessä hyvinkin kuumottavia tunteita, mutta koska Sawyerin on vaikea luottaa ihmisiin, myös Nick on varuillaan. Sawyer on eksyksissä tunteidensa kanssa, joten hän yrittää käyttää kaiken tarmonsa selvittääkseen kadonneen Anan ja tämän syntyneen lapsen arvoituksen. Tuleepa hän löytäneeksi myös lisää sukulaisia, joiden tapaamisesta ei välttämättä hyvää seuraa...

"Jos sinä et uskalla antaa tämän olla todellista, jos minulla ei saa olla väliä ja voit jäädä vain, jos tämä ei merkitse mitään, niin mene." (s. 264)

Kirjan juonessa on kyllä sellaisia käänteitä, että lukija ei pääse pitkästymään. Minulla tuli tästä ehkä välillä jopa hieman levoton olo, kun en meinannut enää pysyä Sawyerin sukukiemuroissa kärryillä. Romanttiset osat jäivät vähän turhan pliisuiksi ja epämääräisiksi, mutta tämä tyyli on jo tuttua kirjailijan aiemmista kirjoista. Jotenkin kaikki suhteet ovat jonkinlaista kummallista temppuilua. Kirjan mysteerit ovat kuitenkin tosi ennalta-arvaamattomia ja taidolla rakennettuja, että tykkäsin kovasti. Sawyer ei ole avuton neitonen hädässä, vaan hän ottaa ohjat omiin käsiinsä, oli kyse sitten sukusalaisuuksien selvittämisestä kuin baariahdistelijan taltuttamisesta.Viihdyttävää luettavaa yhtä kaikki!

Annan tälle arvosanaksi 4-

Kiitos arvostelukappaleesta!

Samantyylistä:

The Inheritance Games -sarja: Jennifer Lynn Barnes

Thieves' Gambit -kirjapari: Kayvion Lewis

Rachel Pricen paluu: Holly Jackson

Rachel Pricen paluu: Holly Jackson. Suomentanut Leena Ojalatva. Karisto 2025 

Englanninkielinen alkuteos ( 2024): The Reappearance of Rachel Price. Kansi: Christine Blackburne (kuva), Casey Moses (suunnittelu)

"Hittikirjailijan tajunnanräjäyttävä, true crimesta ammentava trilleri tytöstä, joka etsii totuutta perheestään kameroiden kuvatessa.

Kun Rachel Price kuusitoista vuotta sitten katosi salaperäisesti, hänen kaksivuotias tyttärensä Bel oli ainoa todistaja. Bel ei muista tapahtumista mitään ja haluaisi vain jättää menneet taakseen.

Belin vastustuksesta huolimatta tapauksesta aletaan kuvata true crime -dokumenttia. Silloin mahdoton tapahtuu: Rachel Price ilmaantuu paikalle ilmielävänä.

Rachelilla on selitys katoamiselleen, mutta Bel ei tiedä mitä uskoa. Kamerat käyvät, kun Bel yrittää selvittää, mitä hänen äidilleen aikoinaan tapahtui – ja miksi tämä nyt on palannut." (Karisto)

Oma arvio:

*** Kustantajalta saatu arvostelukappale ***

Tänä vuonna on Holly Jacksonin faneja hemmoteltu oikeinpa kahdella suomennetulla jännärillä. Keväällä ilmestyi Kuudes kuolee, joka oli erittäin hyvä, ja nyt syksyllä sain käsiini tämän Rachel Pricen paluun. Hiukkasen minua hirvitti kirjan paksuus, sillä tässä on asiaa jopa 550 sivun verran, mikä on jännärille aika paljon. Tämän kirjailijan kirjoihin minulla on kuitenkin niin kova luotto, että olin varma, että lukisin tämän viikossa. Ja näin teinkin.

"Maan häiriintyneimmälle perheelle. Kippis!" (s. 241)

Annabel Pricen sisällä on sykkyrä, joka liittyy hänen perheessä tapahtuneeseen tragediaan. Tätä sykkyrää Bel yrittää lieventää näpistelemällä pikku tavaroita. Bel asuu kahdestaan isänsä kanssa, sillä hänen äitinsä on kadonnut - kuin tuhka tuuleen - 16 vuotta sitten, Belin ollessa parivuotias. Belin äidin, Rachel Pricen auto löydettiin käynnissä erään syrjäisemmän tien varresta takapenkillään pikkuinen Bel. Onneksi Belin opettaja Julian Tripp saapui paikalle ja nappasi pikkuisen turvaan.

Nyt Rachel Pricen tapauksesta kuvataan dokumenttia, johon Belin isä on lupautunut mukaan osin rahapulassaan. Ramsey Leen kysymykset äitinsä katoamista turhauttavat Beliä, sillä ei hän muista siitä mitään. Hän voi vain arvailla, mitä tapahtui: hylkäsikö äiti lapsensa ja miehensä ja aloitti uuden elämän jossakin, vai kaappasiko hänet joku? Onko hän enää edes elossa? Belin isää epäiltiin aikoinaan vaimonsa murhasta, mutta todisteiden puuttuessa hän vapautui syytteistä. Onneksi, sillä Bel tietää, ettei isä voisi olla syyllinen.

Myös Belin lähisukulaiset joutuvat osaksi dokkaria: lähistöllä asuvat Jeff-setä ja Sherry-täti sekä Belin rakas, pari vuotta nuorempi Carter-serkku ovat kuvausryhmän haastateltavina. Mukaan raahataan myös vaari Pat, joka ei muista juurikaan enää mitään vuosi sitten saadun aivoinfarktin vuoksi. Bel ei edes yritä olla kohtelias kuvausryhmälle, sillä hän ei ole kiva juuri kenellekään, jos ei halua. Kamera-assistentti, Ramseyn sukulaispoika Ash tykkää Belin kipakasta tyylistä ja tuntuu olevan hänen puolellaan. Bel irvailee Ashin pukeutumistyylistä, joka on hyvin erikoinen, mutta Ash ei pahastu tästäkään. 

Kun Bel saa tarpeekseen rekonstruktiosta, jossa käydään läpi hänen äitinsä katoamishetkeen liittyvä tilanne, hän pakenee paikalta ja kävelee takaisin kotiinsa. Hän törmää resuisesti pukeutuneeseen naiseen, joka näyttää ihan hänen äidiltään. Ja itse asiassa, hän on Rachel Price, äiti, joka käveli pitkän matkan jalat rakoilla takaisin kotiin tienvarresta, johon hänen sieppaajansa hänet yllättäin jätti. Kuudentoista vuoden vankeuden jälkeen. Kaikki tämä on liian vaikea sisäistää, mutta siinä hän nyt on. Hän ei osaa sanoa Annabelia oikealla nimellä Beliksi, vaan kutsuu tätä Annaksi. Isä on ihan yhtä ihmeissään nähtyään vaimonsa luullen tämän jo kuolleen, samoin kuin sukulaiset. Ja koko kotikaupunki. 

Totuus ei käynyt järkeen. Silti se oli ainoa selitys, joka kävi järkeen.

Rachel Price oli palannut, ja Bel oli kadottanut ajattelukykynsä. (s. 99)

Tästä lähtien Belin ja Charlie-isän on totuttava siihen, että lehdistö päivystää heidän kotipihansa edessä päivin öin, että kaikki kyläläiset tuijottavat heitä ja että heidän kodissaan asuu tuttu, mutta täysin vieras ihminen. Belin pitäisi olla iloinen ja onnellinen, ainakin muiden mukaan. Carter-serkku ei ymmärrä, miksi Bel epäilee äitinsä valehtelevan siitä, missä tämä oli 16 vuotta. Bel on kuitenkin saanut äidin kiinni useasta epäjohdonmukaisuudesta tarinassaan, ja hänellä on outo aavistus tuosta ihan vieraalta tuntuvasta Rachel Pricesta. Ainoa, joka häntä uskoo, on Ash. Hänen kanssaan Bel alkaa kuvata omaa sivujuonnetta dokumenttiin, jonka nimeksi vaihdettiin Rachel Pricen paluu. 

Normaali oli outo sanavalinta: elämä oli ollut normaalia ennen Rachelin paluuta. Normaali elämä oli mennyttä nimenomaan hänen takiaan. (s. 154)

Onko Belin syytä pelätä omassa kodissaan? Miksi Rachel lukitsee oman makuuhuoneensa joka yö? Miksi isä alkaa tehdä töissä pidempiä päiviä ja viikonloppuvuoroja äidin paluun jälkeen? Onko äidin siepannutta miestä edes olemassa?

Ash uskoi häntä tai ainakin sanoi uskovansa, ja tässä vaiheessa se riitti Belille. Hänellä oli joku puolellaan, vaikkakin varsin epätodennäköinen ja täysin naurettava tyyppi. (s. 192)

Voi jestas, miten taidokkaasti rakennettu jännäri tämä olikaan! Alussa minulla oli vielä hiukan epäileväinen olo, mutta sitten Rachel Pricen paluun jälkeen alkoi tapahtua asioita ripotellen, lopussa suorastaan rytinällä. Bel on hyvin samankaltainen henkilöhahmo kuin muissakin Jacksonin kirjoissa. Tarkkaavaisuus, epäileväisyys ja kipakka luonne ajavat Beliä eteenpäin tutkimuksissaan, sillä hän ei aio niellä valheellisia tiedonmuruja. Hän luottaa vaistoonsa. Hän ei ole tottunut luottamaan keneenkään, siksi hän ei automaattisesti luota palanneeseen äitiinsäkään. Siitä hän ilahtuu kovasti, kun Ash uskoo häntä ja lähtee mukaan selvittämään äidin kertomusten paikkansapitävyyttä. Tämä lähentää heidän välejään huomattavasti. Pidin myös henkilöhahmoista kovasti erikoisesta Ashista, joka olisi voinut saada ehkä jopa hiukan enemmän tilaa kirjassa. Kirjailijalle tyypilliseen tapaan painotus on aina jännärijuonen kehityksessä ja päähenkilön ajatuksissa, eikä mahdolliset romanttiset kuviot valtaa kovinkaan isosti tilaa.

Enpä olisi arvannut lopputulemaa, eli tämä totisesti yllätti. Lopussa kuljetaan moraalisten rajojen tuolla puolen, mutta Kiltin tytön murhaopas -trilogian jälkeen mikään ei minua enää hätkähdytä Jacksonin kirjoissa ja henkilöhahmojen teoissa. Äärimmäinen tilanne vaatii äärimmäisiä tekoja.

Rachel Pricen paluu on sellainen YA-kirja, johon aikuisten jännärien ystävien kannattaisi ehdottomasti tarttua. Paljon lukeville 15+ lukijoille tämä on varmasti hittiosuma joulupukin konttiin (ellei tätä ole jo TikTokin innoittamana lukenut enkuksi...)

Annan tälle maksimiarvosanan 5+

Kiitos arvostelukappaleesta.

Muualla: 

Kirjakaapin avain

Samantyylistä:

Kiltin tytön murhaopas -trilogia: Holly Jackson

Kuudes kuolee: Holly Jackson

Minne katosit, Monday?: Tiffany D. Jackson

Kuudes kuolee: Holly Jackson

Kuudes kuolee: Holly Jackson. Suomentanut Leena Ojalatva. Karisto 2025

Englanninkielinen alkuteos (2022): Five survive. Kansi: Christine Blackburne, Casey Moses.

"Red ystävineen on matkalla rannalle lomanviettoon. Tunnelma on katossa, kunnes matkailuauto hajoaa keskellä ei mitään. Sitten joku ampuu renkaat tyhjiksi yksi kerrallaan. Käy ilmi, ettei kyse ole onnettomuudesta: joku tietää tasan tarkkaan, keitä he ovat. Yksi porukasta kantaa mukanaan salaisuutta, jonka vuoksi ampuja on valmis tappamaan.

Kaverukset yrittävät epätoivoisesti paeta ja samalla selvittää, kuka heistä on kohde. Valehteleeko joku? Tunnelma ahtaassa autossa käy kuolettavaksi. Yksi heistä ei selviä yöstä hengissä." (Karisto)

Oma arvio:

*** Kustantajalta saatu arvostelukappale ***

Holly Jacksonin Kiltin tytön murhaopas -trilogia on ollut sen verran mainio lukukokemus, että tiesin satavarmasti, että myös tämä Kuudes kuolee tulisi olemaan mieleeni. 

Heti alussa selviää, että päähenkilöllä, Redillä, on jonkinlaisia tarkkaavaisuuden ja keskittymisen häiriöitä (adhd tai joku muu neuroepätyypillisyys). Asiat poukkoilevat hänen mielessään, ja hän unohtelee helposti asioita. Jos jokin asia jää vaivaamaan häntä, jokin pieni yksityiskohta, hän ei saa sitä mielestään. Kuten matkailuauton verhon kuvio, joka muistuttaa jotain piirroshahmoa, mutta Red ei saa päähänsä mitä.

Red on ystäviensä kanssa matkalla Philadephiasta kohti Gulf Shoresissa sijaitsevaa leirintäaluetta, jonne on tulossa muutakin porukkaa koulusta. Maddy on Redin paras ystävä, joka puolustaa vähävaraista ja hajamielistä ystäväänsä, jotta tämäkin pääsisi mukaan samoihin juttuihin kuin muutkin. Hän tietää Redin perhetaustasta, alkoholisoituneesta isästä ja menehtyneestä äidistä. Siitä, ettei Redillä olisi ollut varaa lähteä reissuun, jos porukka olisi päättänyt lentää leirintäalueelle.

Simon on tuttu Redille Maddyn kautta, ja viime aikoina tutuksi on tullut myös Arthur, joka on siirtynyt Redin kouluun toisesta koulusta. Arthurilla ja Redillä on jotain pientä vipinää meneillään, vaikka Red ei oikein tahdo uskoa, että Arthur olisi oikeasti hänestä kiinnostunut. Sitten mukana on tietysti Maddyn isoveli Oliver ja tämän tyttöystävä Reyna, jotka ovat mukana kuskin ja nuorten paimentajien ominaisuudessa. Alla heillä on Simonin enon matkailuauto, pituus tasan yhdeksän ja puoli metriä. 

Matka on sujunut suhteellisen mutkattomasti siihen saakka, kunnes yhtäkkiä kaikkien matkapuhelimista häviää kenttä ja heidän navigointinsa alkaa mennä pieleen. He harhautuvat pikkuiselle tielle jonkin kyläpahasen tienoille pienen väittelyn jälkeen, mihin heidän oikein pitäisi kääntyä. Kello alkaa olla jo paljon ja alkaa olla pimeää, ja kaiken huipuksi heiltä puhkeaa rengas. Yhteistuumin he saavat vararenkaan paikoilleen ja pääsisivät jatkamaan matkaa. Heidän on tosin käännyttävä, sillä he tulevat siihen tulokseen, että heidän valitsemansa syrjäinen tie ei vie mihinkään. Reyna uskoo osaavansa kääntää auton kapealla tiellä, vaikka kireäksi muuttunut Oliver ei ole tilanteesta innoissaan. 

Mutta sitten heiltä menee kerralla kaikki renkaat puhki. Mitä ihmettä? Tieltä ei löydy mitään, mikä rikkoisi renkaat. Red huomaa metsän pimeydestä tulevan punaisen pisteen, joka liikkuu auton kyljessä ja osuu melkein häneen. Onneksi kohteena on vain auton bensatankki. 

Matkailuauto ei ollut menossa minnekään. He kuusi olivat ansassa sen sisällä, ja ulkona heitä odottivat ammottava tyhjyys ja punainen piste. (s. 87)

Alkaa suljetun tilan painajainen, jossa nuoret yrittävät saada selvyyttä siihen, kuka tai ketkä heitä metsässä vaanivat aseen kanssa? Miten he pääsevät ikinä pois tai edes saavat hälytettyä apua, kun puhelimissa ei ole kenttää? Oliver ottaa vanhimpana johtajan aseman, mutta hänen koko ajan holtittomammaksi käyvä käytöksensä ei saa kaikkia vakuutettua. Oliver on täysin varma siitä, että kaikessa on kysymys heistä, Maddystä ja Oliverista. Heidän äitinsä on tunnettu asianajaja eräässä jutussa, jossa murhasta syytettynä on maineikas mafiapomo. Miksi muutenkaan kukaan haluaisi uhitella nuoria keskellä ei mitään? Red tuntuu jopa pelkäävän ylimielistä Oliveria, joka käyttäytyy sikamaisesti Reynaa kohtaan, tuntuu pitävän pikkusiskoaan Maddya otteessaan ja epäilevän kaikesta Rediä, köyhää, raukkaa Rediä, joka ei edes muistanut pakata laukkuunsa uikkareita rantalomaa varten.

Kirjan juoni on piinaava ja uskomattoman nerokas. Tunnelma yhä ahtaammaksi käyvässä matkailuautossa käy yhä kummallisemmaksi, kun nuoret yrittävät selviytyä yhdessä tuntematonta vaaraa kohtaan, eivätkä täysin luota johtajansa arvostelukykyyn. Tärkeässä asemassa ovat autossa olevien salaisuudet, joista jonkun salaisuuden metsässä vaaniva tyyppi haluaa erityisesti tietää. Näiden salaisuuksien paljastuttua yksi kerrallaan kaikki kääntyy päälaelleen, mutta kukainenkin panttaa omaa salaisuuttaan loppumetreille saakka.

Redin kuvitelmissa äiti ei ehtinyt pelätä, ei ehtinyt miettiä jäähyväissanojaan, ei tiennyt, että hänen elämänsä oli loppumassa, äiti ei tiennyt, ja sitten, yhdessä silmänräpäyksessä, hän oli poissa. (s. 155)

Red on todella sympaattinen henkilöhahmo kaikkine heikkouksineen - vai ovatko ne sittenkin vahvuuksia?. Kirjassa on hyvin vahvana teemana epätasa-arvo taloudellisesti heikossa asemassa olevan Redin ja hyvin toimeentulevan perheen Maddyn ja Oliverin välillä. Maddy pitää Redin puolia henkeen ja vereen, mutta Oliver jaksaa vihjailla joka käänteessä siitä, miten tämä älytön matkailuautoreissu tehtiin Redin vuoksi. Ja Red kehotti jatkamaan ajamista metsätielle viime kädessä. Mitä jos hän tekeekin yhteistyötä ampujan kanssa? Redillä on salaisuus, sen lukija saa tietää heti melko alkuvaiheessa, mutta mihin se liittyy? Välillä on hyvin epävarma olo, tietääkö Red sitä itsekään, niin häilyväinen hänen mielensä on.  Hänellä ei ole ollut helppoa poliisina toimineen äidin kuoleman jälkeen. Maddy onkin vannottanut kaikkia, ettei Redin läsnäollessa saa edes mainita sanaa 'äiti.'

Red yskähti, käänsi katseensa. Se, jolla on salaisuus, tunnistaa itsensä. Hänelläkin oli salaisuus. Isompi kuin muilla. (s. 216)

Välillä epäilyksen alla on myös Simon, joka on ollut jo pitkään melko tuiterissa aloittaessaan lomafiiliksen jo matkan aikana. Myös uusin tulokas Arthur epäilyttää Oliveria. Redillä ja Oliverin käskyttämiseen kyllästyneellä Reynalla on pienoinen sanaton yhteys, ja Arthur pitää myös ihanasti Redin puolia tilanteessa kuin tilanteessa. Ja niitä kamalia tilanteita on vielä edessä, siitä pitää huolen Oliver.

"Touhu alkaa mennä Kärpästen herraksi. Ei tässä ampujaa tarvita, me tapetaan toisemme." (s. 245)

Tämä oli tämän kevätkauden paras lukukokemus. Harvoin nelisataasivuinen kirja tulee luettua arjen ohessa näin sukkelaan kuin tämä, joka osasi yllättää minut juonenkäänteillään alusta loppuun saakka. Vaikka alussa ei jännärikuviot tulleet vielä mukaan, kirja nappasi silti minut heti otteeseensa mielenkiintoisella henkilödynamiikallaan ja erityisesti erikoisen Redin henkilöhahmon ansiosta. Aivan loistava YA-jännäri!

Kirja taisi olla kustantajan luettelossa aikuisten käännöskirjojen puolella, mutta ikäsuositus on 14+ eli nuorten aikuisten kirja tämä on. Loppua kohti tapahtuu oikeasti rankkoja asioita, joten pitäisin kiinni tuosta ikäsuosituksesta.

Annan tälle ehdottomasti arvosanaksi täydet 5+

Kiitos arvostelukappaleesta.

Muualla:

--

Samantyylistä:

Kiltin tytön murhaopas -trilogia: Holly Jackson

Yksi meistä valehtelee: Karen M. McManus

Aurora: Pinja Sanaksenaho ja Sari Luhtanen

 Aurora: Pinja Sanaksenaho ja Sari Luhtanen. Otava 2024

"Tiivistunnelmaisessa romaanissa nuoren vaikuttajan kulissielämä murenee.

Auroralla on kaikki: virheettömät aamurutiinit ja koko ajan kasvava seuraajakunta. Kadehdittava sometili ei kuitenkaan paljasta todellisuutta, johon kuuluvat välinpitämättömät vanhemmat ja salainen lääkevarasto. ​

Täydellinen elämä säröilee entisestään, kun anonyymi kommentoija ja häiritsevät lapsuudenmuistot alkavat piinata Auroraa. Kuinka pitkälle pimeyteen hän on valmis kulkemaan pitääkseen kiinni kiiltokuvastaan? ​

​Pinja Sanaksenahon ja Sari Luhtasen nuortenromaani pitää otteessaan viimeisille sivuille saakka. Sen toteutukseen saivat osallistua myös vaikuttaja Pinjan seuraajat." (Otava)

Oma arvio:

Tubettajana tunnettu Pinja Sanaksenaho eli Pinkku Pinsku on kirjoittanut yhdessä kokeneen nuortenkirjailija Sari Luhtasen kanssa psykologisen jännärin aineksia sisältävän kirjan, jonka nimenä on hänen toinen nimensä Aurora. Toivottavasti sometähden kirja herättäisi lukuinnostusta myös vähemmän lukevissa faneissa.

Auroran täydelliset rutiinit eivät jää kenellekään epäselväksi, niin tarkasti niitä heti kirjan alusta kuvaillaan. Aurora elää sometykkäysten voimalla, mutta koulussa häntä odottaa karu totuus: hänellä ei ole ketään tosiystävää. Paras ja rakas ystävä Sara muutti toiseen kaupunkiin ja muilla tuntuu olevan jo omat klikkinsä. Hän nauttii kuitenkin somepostaustensa aiheuttamasta ihailusta koulussa ja alkaa lyöttäytyä Minean ja Aadan porukkaan. Aada vaikuttaa todellan ynseältä Auroran seurasta, koska tämä menestyy koulussa paljon paremmin kuin hän. Nytkö tämä vielä yrittää tunkeutua hänen ja Minean väliin?

@bringit Sun uus bägi on niin sairaan ruma. Sen takii se sopii sulle niin hyvin. (s. 85)

Sitten Auroran täydelliseen maailmaan kiemurtelee käärme, sillä hänen sometiliinsä alkaa tulla ikäviä kommentteja @bringit-nimiseltä tyypiltä. Aurora on melko varma, että kommenttien takana on Aada. Toki kommentit kirpaisee Auroran täydellistä eloaan, mutta myös kostoajatukset alkavat nostaa päätään. Auroran elämä ei ole niin täydellistä kuin voisi kuvitella, ja se käy hyvin ilmi siitä, kun tyttö itsekin hätkähtää nähdessään sekaisen keittiön aamuisen somepostaussession jäljiltä, jossa hän on kuvannut täydellistä herkullista aamupalaansa. Sara ei tunnu kaipaavan ystäväänsä uudessa ympäristössään ja silloin Aurora muistaa oman päiväkotiaikaisen ystävänsä Rosan ja sen hämmennyksen, mikä hänen vanhemmissaan oli aina, kun Aurora puhui Rosasta. Voi, kun Rosa olisi vieläkin Auroran tukena!

Hänkin ihan varmasti muistaisi ne yhteiset hetket, sillä vaikka olin pieni, tunsin välillämme supervoimakkaan yhteyden. (s. 24)

Lohtua tuo toki managerisopimus Kasetti-nimisen firman kanssa ja rahakas yhteistyökuvio hiustuoteyrityksen kanssa. Silti Auroraa ahdistaa ajoittain. Kirjan tunnelma alkaa mennä loppua kohti hyytävämmäksi, kun Aurora alkaa muistaa asioita lapsuudestaan. Hän on päättänyt ujuttautua Minean ystäväksi, ja sen takia Aada on raivattava pois tieltä. Hän saakin yllättävän apulaisen, joka alkaa hallita Auroran elämää liiaksikin.

Hymyilin ja tein hänelle tilaa viereeni sänkyyn. Tunsin patjan painuvan alemmas, ja siinä hän oli, ihan kiinni minussa. (s. 110)

Kirja paranee loppua kohti, kun alkaa tapahtua enemmän asioita, kuten käydään tutkimassa autiotaloja urbexia harrastavien Tomasin ja Jeren kanssa. Alku meinaa junnata hiukan liikaa Auroran rutiineissa, somepäivityksissä ja pinnallisissa tyttöjen välisissä kuvioissa, enkä meinannut jaksaa sinnitellä mukana. Kirjan päähenkilö, Aurora, on hyvin vastenmielinen henkilö ja hänestä on vaikea pitää millään tavalla, mutta se kai on kirjan jujukin. 

Hyvin tässä on onnistuttu kuvaamaan somemaailman raadollisuutta ja valheellisuutta. Loppua kohti tulee hyviä ja kaikessa kieroutuneisuudessaan yllättäviä juonenkäänteitä, jotka pelastavat paljon. Kyllä minä jaksoin siis lukea tämän loppuun asti ja irvistellä Auroran henkilöhahmolle, joka toisaalta herättää minussa sääliä, toisaalta inhoa. Välillä hän on My Little Ponyillään leikkivä, yksinäinen ja äidin huolenpitoa kaipaava tyttö, välillä hyvin häikäilemätön omaa etuaan ajaessaan.

Annan arvosanaksi kirjalle 3

Tämä kirja on lainattu kirjastosta.

Muualla:

Helsingin Sanomat

Siniset Helmet

Amman lukuhetki

Seelanti: Kirsti Kuronen

 Seelanti: Kirsti Kuronen. Karisto 2023

Kansi: ?

"Vangitseva kertomus nuorista, jotka osallistuvat tosi-tv-ohjelmaan autiolla saarella.

Hei, tahdotko olla kuuluisa?

Kuusi nuorta on valittu tosi-tv-ohjelmaan, jonka järjestäjä vaatii osallistujilta ehdotonta vaitioloa. Vene kuljettaa nuoret kuvauksiin pienelle Seelannin saarelle. Siellä heitä odottaa ankea majoitus ja viesti, jonka mukaan tuotantotiimi saapuu seuraavana päivänä.

Pian alkaa tapahtua selittämättömiä asioita. Onko karulla saarella muitakin? Salaako joku nuorista jotain? Ja ennen kaikkea, miksi juuri heidät on valittu ohjelmaan?

Taidokkaasti tihenevän tunnelman taustalla kaihertavat teot, joita ei voi enää perua. Lopulta mikään ei ole sitä, miltä näyttää. (Karisto)

Oma arvio:

Olen lukenut aiemmin Kirsti Kurosen säeromaanit Merikki ja Pönttö, joista pidin kyllä. Seelanti ei yllättäen olekaan säeromaani, vaikka muutamia säkeitäkin sivuilta löytyy. Oletin tämän kirjan tarjoavan jotain tavattoman yllätyksellistä loppua, sillä törmäsin joihinkin salamyhkäisiin arvioihin, mutta jouduin kuitenkin pettymään suhteellisen tavanomaiseen ja ennalta-arvattavaan ratkaisuun. Olisin kaivannut jotakin rajumpaa loppua, kuten romaaneissa Me olimme valehtelijoita tai Minne katosit, Monday?, joissa yllätyin täysin.

Ehkä mummo ymmärtää, miten tärkeää on olla kuuluisa. (s. 17)

Joukko nuoria saa kutsun tosi-tv-ohjelman kuvauksiin. Kuuluisuus tai pako arjesta houkuttaa monia, niin myös kirjan keskeisiä henkilöitä, eli Annaa, Minkaa, Nelliä, Eerikaa, Justusta ja Roopea. Henkilöt ja heidän tarkoitusperänsä esitellään lyhyesti, ennen kuin he lähtevät salaiseen kohtaamispaikkaan Vänvikin satamaan, josta tuotantoryhmä olisi heitä vastassa. Jo bussissa tyypit pääsevät pälyilemään toisiaan vaivihkaa: kitaraa kantava Roope haluaa päästä soittamaan musiikkiaan ja nimittää mielessään äkäisen oloisen Eerikan Miss Blue:ksi, Minka näkee pystynenäisessä Nellissä jotain tuttua, muttei tajua, mistä voisi tuntea tämän, ja Nelli taas miettii sen lisäksi, psytyykö mummo pitämään salaisuuttaan Nellin osallistumisesta tosi-tv-kuvauksiin, miksi Minka on vilkuillut häntä koko matkan. Justus pohtii, miten hänen sairas isänsä pärjää ilman häntä. 

Satamassa heitä odottaakin vain pieni vene kuljettajineen: nuoret viedään Seelannin saarelle, jossa ei odottelekaan kukaan. Vaatimattomista majoitustiloista löytyy sentään ruokaa ja lappu, että kuvausryhmä pääsee paikalle vasta seuraavana päivänä. Tehtävänä on jokaisella käydä kuvaamassa esittelyvideo itsestään.

Ai niin, kaduttaako jokin. En tahtoisi katua mitään. Ehkä nuorempana tuli tehtyä juttuja, jotka olisi saanut jäädä tekemättä.  (s. 45)

Heti ekana yönä alkaa tapahtua kummia. Porukan puhelimet katoavat latureistaan ja kammottava nukke roikkuu ovenrivassa. Seuraavan päivän myrsky nostattaa tunteita pintaan, etenkin kun huussin seinät kaatuvat. Muita välttelevä Eerika on pisteliäs, Nelli ihailee salaa Annaa ja tämän kaunista, treenattua vartaloa. Mutta missä viipyy kuvausryhmä? Mihin katosivat puhelimet? Juttu ei tunnukaan enää niin kivalta kuuluisuutta janoavista nuorista.

Vihasitko minua niin paljon, 

että minulle sai tehdä mitä tahansa?(s. 54)

Odotin tosiaan jotain kammottavampaa loppuratkaisua, kuin mitä Seelanti tarjosi. Melko äkkiä vihjeiden tiputtua aloin aavistella, mikä homma on, mutta toki joistain asioista yllätyin minäkin. Olisin toivonut jotenkin, ettei loppu olisi ollut niin selitettävissä, ei olisi niin…opettavainen ja kesy ratkaisu. Nuorille voisi ihan hyvin kirjoittaa lohduttomampiakin loppuja psykologisen jännityksen piirissä. Hyvänä esimerkkinä nuo yllämainitut käännöskirjat.

Jotenkin tästä kirjasta jäi outo olo. Tai joistakin sen tapahtumista. Sen kummemmin spoilaamatta tarkemmin, kun eräs henkilö kuvailee hänelle aiemmin sattuneita, tosi hämmentäviä tapahtumia, (jollaisia voi toki tapahtua ja on hyvä tuoda esille), kohta jäi minusta vähän oudoksi. Etenkin, kun teon tehnyt ei itse muistanut ikinä tehneensä moista. Tai ei halunnut muistaa. 

Ymmärrän toki, mitä kirjalla haetaan: jokaisella teolla voi olla kauaskantoiset seuraukset, mutta kauna tai kosto ei helpota ikävien tekojen kohteen elämää millään lailla. Ihmiset voivat myös muuttua, ja aiemmin tehdyt pahat teot painua unholaan. Ei ole mukavaa kohdata silmästä silmään inhottavia asioita, jotka on halunnut unohtaa tai jotka oma mieli on muuttanut ajan saatossa erilaisiksi, kuin millaisina joku toinen ne kokee. Katkeruus voi kuitenkin sairastuttaa kantajansa.

Ei näitä voi painaa villalla, 

ei unohtaa eikä antaa anteeksi. (s. 125)

Seelanti on tyypillinen suljetun paikan mysteeri ja selviytymistarina, jossa on paljon samaa kuin Agatha Christien Eikä yksikään pelastunut -romaanissa. Siihen viitataankin jossain vaiheessa kirjan tapahtumia. Tämä on hyvän napakka jännityskirja nuorelle kohderyhmälleen, mutta minulle tämä ei tarjonnut nyt suuria elämyksiä.

Arvosanaksi annan 3+

Tämän kirjan lainasin kirjastosta.

Muualla:

Kirjavinkit (Mikko)

Hämeen sanomat

Kirjafile

Lastenkirjahylly

Samantyylistä luettavaa:

Suunnaltaan vaihtelevaa tuulta: Jukka-Pekka Palviainen

Tarpeeksi reilua: Jukka-Pekka Palviainen

Eikä yksikään pelastunut: Agatha Christie

Minne katosit, Monday?: Tiffany D. Jackson

 Minne katosit, Monday?: Tiffany D. Jackson. Suomentanut Susanna Sjöman. Karisto 2023

Englanninkielinen alkuteos (2018): Monday's not coming. Kansi: Elisa Konttinen, Adobe Stock

"New York Times -bestselleristin raadollinen jännäri kadonneen tytön etsinnästä.

Claudia ja Monday ovat aina olleet erottamattomat, pikemminkin siskokset kuin ystävät. Kun Monday ei palaa loman jälkeen kouluun, Claudia tietää jonkin olevan vialla. Kukaan muu ei kuitenkaan huomaa Mondayn kadonneen.

Claudia tarvitsee ystäväänsä enemmän kuin koskaan, mutta Mondayn äiti ei anna suoria vastauksia ja tämän siskosta on vielä vähemmän apua. Kun Claudia tutkii ystävänsä katoamista, käy ilmi, ettei kukaan muista, milloin oli viimeksi nähnyt Mondayn. Kuinka teinityttö voi vain kadota kenenkään huomaamatta?" (Karisto)

Oma arvio:

Viime vuonna ilmestynyt Tiffany D. Jacksonin Rajaton oli varustettu sisältövaroituksilla, mutta tämä hänen jo viitisen vuotta sitten alkukielellä ilmestynyt, mutta vasta nyt tänä syksynä suomennettu Minne katosit, Monday? ei sisällä varoituksia. Ehkä niistä luovuttiin kokeilun jälkeen (parissa kirjassa niitä vilahteli viime vuonna), koska tämä jos mikä sisältää rankkoja teemoja ja tekoja. Toisaalta, tämänkin kirjan tapauksessa moiset varoitukset olisivat spoilanneet aika paljon kirjan loppuosan tapahtumia. Minä yritän kertoa tästä nyt varovaisesti, etten paljasta liikaa. Sen verran voin kuitenkin sisältövaroitella, että tämä kirja ei sovi kovin herkille nuorille eli ehdottomasti on YA-kamaa. Kyllä vain, vaikka päähenkilö ja hänen kadonnut ystävänsä ovat tässä 13-14-vuotiaita.

Jos Monday olisi väri, hän olisi punainen. Raikas, upea, eloisa. Häntä ei voinut olla huomaamatta. Hän oli huoneen keskipiste, rätisevä liekki.(s. 39)

Claudia aloittaa kertomalla siitä, kuinka hänen paras ystävänsä Monday katosi erään kesän aikana. Kun Claudia palaa kesälomaltaan mummolasta, hänellä on ensimmäisenä huoli ystävästään, joka ei ole vastannut koko kesänä hänen kirjeisiinsä.  Mondayn perheen puhelimeen ei saada yhteyttä, eikä tämä ilmesty kouluun ensimmäisenä koulupäivänä. On alkamassa viimeinen vuosi ennen lukiota (johon amerikkalaisen koulujärjestelmän mukaan mennään 14-vuotiaana), ja Monday ja Claudia ovat päättäneet hakea yhdessä yhteen parhaimmista lukioista. Monday on menestynyt koulussa aina tosi hyvin, mutta Claudia tarvitsee todella paljon ystävänsä apua selvitäkseen koulusta hyvin arvosanoin. 

Mutta nyt Monday ei tule kouluun. Ei eka päivänä, ei koko viikolla. Opettajat eivät tunnu tietävän mitään, eikä Claudian vanhemmat ota asiaa vakavasti. Claudian äiti ei halua tyttärensä menevän tämän kotiin, sillä alue on tosi pahamaineinen. Claudian luvattomasti tehty vierailu Mondayn kotiin päättyy ikävästi, sillä Mondayn äiti ajaa tämän vihamielisesti pois ovelta ja on muutenkin todella omituinen.

Kirjassa hypellään aikatasosta toiseen. Välillä Claudia kertoo tapahtumista tämän kaiken jälkeen. Hän on aloittanut balettikoulussa edistyneempien ryhmässä, ja vaikka hän rakastaa tanssia yli kaiken, hänellä on hankalaa nauttia siitä täysillä. Muut tytöt ovat kilttejä hänelle, vaikka supattelevatkin hänen selän takanaan. Vapaa-ajallaan Claudia värittelee värityskirjojaan ja kirjoittaa välillä päiväkirjaansa viestejä Mondaylle, vaikka tietää, ettei hän välttämättä lue niitä ehkä ikinä. 

Ja niin vain yhtäkkiä hän käyttäytyi täysin normaalisti, vaikka hänen selkänsä näytti siltä kuin peikkojen armeija olisi hakannut sitä pesäpallomailalla. Miten ihmeessä en olisi uskonut hänen sanojaan? Hän oli paras ystäväni. Mikäli hän valehteli minulle, syy oli varmasti hyvä. 

Eikö niin?(s. 63)

Välillä kirjassa taas hypätään katoamista aiempiin tapahtumiin, jolloin Monday ja Claudia olivat vielä erottamattomat ystävät. Olihan Mondayn kotioloissa jotain outoa, sillä Claudia ei saanut koskaan mennä heille sisälle, ja Mondaylla oli outoja jälkiä kehossaan. Niinpä Monday viettikin aikaa tosi paljon Claudian kotona ja oli kuin hänen siskonsa. Monday sai usein Claudialta vaatteita ja hän söi heillä. Yhdessä he puhuivat pojista, ensisuudelmista ja harjoittelivat twerkkaamista. Koulussa he joutuivat kiusaaamisen kohteeksi ja heitä nimiteltiin lesboiksi. Pahimpia olivat jotkut koulun pojat. Nykyhetkessä, Mondayn katoamisen jälkeen, Claudialla ei ole ketään. Kiusaaminen yhä vain jatkuu, mutta Claudian vanhemmat eivät tunnun ymmärtävän, kun Claudia sanoo olevan ilman ystäviä.

Claudian perhe on hyvin vahvasti kristitty ja äiti maanittelee tyttöään seurakunnan tilaisuuksiin. Siellä tämä tutustuu, osin äitinsä junailemana, mukavaan pari vuotta vanhempaan Michaeliin. Michael on Claudian tukena, vaikka tyttö on ymmärrettävästi välillä melkoisen ailahteleva käytökseltään. Claudia yrittää saada luotettavia opettajia ja terveydenhoitajaa tuekseen Mondayn etsinnässä, sillä hän alkaa aavistaa, että kaikki ei ole nyt hyvin. Joku väittää Mondayn olevan isällään Baltimoressa, joku taas kotonaan, joku taas tädillään. April-isosisko välttelee Claudiaa ja Tuesday-pikkusisko haisee pissalle ja väittää Mondayn olleen komerossa piilossa. Onko Monday vaarassa? Vai eikö hön vain halua enää tavata Claudiaa? Oliko Monday yhtään sellainen, joksi Claudia hänet kuvitteli? Miksei kukaan ota Claudiaa todesta?

Jos Monday palaa...

Jos hän palaisi, voisimme työstää esseetäni yhdessä. Voisimme korjata tehtäväni, keksiä uusia liikkeitä tanssisoolooni. Minun ei tarvitsisi käydä oppimiskeskuksessa. Yhdessä saisimme kaiken sujumaan taas parhain päin. Minun oli pakko löytää Monday.(s. 139)

En alussa ollut ihan vakuuttunut tästä kirjasta ja aikatasohyppelyn takia juoneen oli hankala päästä sisään. Mutta sitten kun kirja imaisi minut pyörteisiinsä, olin vaikuttunut. Ja järkyttynyt. Mondayn tarina ei ole mitenkään kevyimmästä päästä ja jäi minunkin, aikuislukijan, mieleen pitkäksi aikaa kaihertamaan. Tosi ovelasti rakennettu mysteeri ja ystävyyden kuvaus, joka käsittelee myös tärkeitä teemoja, kuten lukivaikeuksia, koulukiusaamista ja perheväkivaltaa karmeimmassa muodossaan. 

Kirjan minäkertoja, Claudia, tekee ikänsä tasoisia havaintoja, joista huokuu vielä lapsellisuus. Toisaalta hän on toki aidosti huolissaan ystävästään, mutta myös omasta koulumenestyksestään, joka nyt kärsii, kun Monday ei auta häntä tehtävissä.  Loppuosan totaalikäänne ei ollut mitenkään arvattavissa. Tämä oli kaikessa karmeudessaan yksi tämän vuoden parhaista YA-kirjoista. Claudian kiinnostus tanssiin ja väreihin tuo myös oman kiinnostavan lisäyksensä kirjaan. Vaikka Claudian perhe on harras kristitty, ei uskonnollisuus näy kirjassa juuri muuten kuin yhteisöllisyyden kautta.

Arvosanaksi annan 5-

Tämän kirjan lainasin kirjastosta.

Muualla:

--

Samantyylistä:

Tiffany D. Jackson: Rajaton

Courtney Summers: Sadie

E. Lockhart: Me olimme valehtelijoita

You'll be the death of me: Karen M. McManus

 You'll be the death of me: Karen M. McManus. Penguin Books 2021

Kansi: Shutterstock

"Ivy, Mateo and Cal used to be close - best friends back in middle school. Now all they have in common is a bad day. So for old time's sake they skip school together - one last time. But when the trio spot Brian 'Boney' Mahoney ditching class too, they follow him - right into a murder scene. They all have a connection to the victim. And they're ALL hiding something. When their day of freedom turns deadly, it's only a matter of time before the truth comes out . . .

It's Ferris Bueller's Day Off with murder, perfect for fans of One Of Us Is Lying and A Good Girl's Guide To Murder. This explosive new thriller is impossible to put down."(Penguin Books)

Oma arvio:

Nappasin viime kesänä hetken mielijohteesta tämän McManusin kirjakaupasta mukaani, vaikka mielessä kävikin ajatus, että tämäkin varmasti suomennetaan seuraavaksi kevääksi. Aloitin joulukuussa tätä kiireesti lukemaan, että ehtisin ennen suomennoksen ilmestymistä (koska sen jälkeen olisin todennäköisesti lukenut pelkän suomennoksen, ja enkunkielinen versio olisi jäänyt hyllynlämmittäjäksi.) Mutta, mutta... yllätyksekseni huomasin, että keväällä ilmestyvä McManusin uusin suomennos ei edes ole tästä kirjasta! Niinpä oli ihan hyvä, että ostin ja luin tämän.

Tuttuun tapaan päähenkilöitä ja minäkertojia on useampia, tällä kertaa kolme. Ivy Sterling-Shepard on rikkaan perheen tytär, joka kirjan alussa tuskailee menetettyä Carlton High -koulun johtajaoppilaan asemaa tämänvuotisissa vaaleissa, jotka olivat hänen seniorivuotensa alussa viimeiset. Hän menetti statuksensa Brian "Boney" Mahoneylle, ja tämä ärsyttää Ivyä tosi paljon. Niin paljon, että hän harkitsee koulusta lintsaamista päivänä, jolloin uusi johtajaoppilas kruunataan. Isoveli Daniel ei auta asiaa kääntämällä veistä haavassa. Ivyn ja Danielin välit ovat viime aikoina olleet todella huonot, eivät todellakaan mitkään lämpöiset sisko-veli-välit.

"I'd give anything to get out of school today" (s. 30)

Mateo Wojcik asuu äitinsä ja serkkunsa Autumnin kanssa. Autumn ja Mateo tuntevat olevansa vastuussa vähävaraisen perheen elintasosta ja kumpikin työskentelevät ahkerasti koulun ohessa, sillä heidän äitinsä oma yritys, keilahalli Spare me meni konkurssiin puoli vuotta sitten siellä sattuneen onnettomuuden takia. Ivyn vaikutusvaltainen isä James Shepard osti Spare me:n kehittääkseen siitä vielä loistokkaamman paikan. Mateo on tästä yhä katkera: heidän koko perheen ylpeytensä meni.  Mateo ja Ivy olivat aiemmin hyviä ystäviä, mutta eivät ole enää, johtuen ikävistä sattumuksista aiemmin, mutta myös Spare me:n konkurssi aiheutti särön heidän välilleen.

You could've fucking told me, Ivy. (s. 18)

Kahden isän sateenkaariperheessä asuva Calvin O'Shea-Wallace on seurustellut aiemmin useiden tyttöjen kanssa, mutta kaikki suhteet ovat lopahtaneet siihen, ettei Cal ole oikein tuntenut mitään näitä tyttöjä kohtaan. Nyt hänen nykyinen tyttöystävänsä Lara on toista maata, ja he ovat kiinnostuneita samoista asioista, kuten taiteesta ja sarjakuvista. He eivät ole vielä tosin määritelleet suhdettaan, ja Laralla tuntuu olevan monesti muuta menoa, jonka takia hän peruu sovittuja tapaamisia.

Something comes up a lot. (s. 24)

Sattuman kaupalla nämä kolme tapaavat koulun parkkiksella. Kaikilla heistä on syynsä jättää menemättä kouluun, joten he päättävät lintsata yhdessä vanhojen aikojen kunniaksi ja ajella Bostoniin. Cal, Mateo ja Ivy olivat siis aiemmin kaveruksia, kunnes välit alkoivat haaleta syistä jos toisesta. He hieraisevat silmiään hämmästyksestä, kun näkevät yhtäkkiä Ivyn kilpailijan Boneyn juoksevan Bostonin kadulla ja kiiruhtavaan sisään erääseen rakennukseen. Mitä ihmettä hän tekee siellä, kun hänellä olisi ollut tärkeä päivä koulun johtajaoppilaan kruunajaisissa? Sattumoisin Calilla onkin koodi kyseiseen rakennukseen, sillä se sattuu olemaan sama rakennus, jossa sijaitsevassa studiossa Lara käy tekemässä taidettaan. Niinpä kolmikko kiiruhtaa uteliaisuuttaan Boneyn perään, Ivy etunenässä. 

He eivät olisi voineet kuvitellakaan, mihin he joutuvat kesken lintsauspäivän. Boneyn ruumis löytyy Laran vuokraamasta studiosta ja samassa alkaa kuulua poliisin sireenien ujellus. Mitä he voivat tehdä? Jonkun taskuun päätyy lattialta löytynyt matkapuhelin, ja kolmikko lähtee takaovesta karkumatkalle. 

"Check it out.They're talking about you on TV." (s. 166)

Piileskellessään erinäisissä paikoissa, kuten Mateon työpaikalla, he näkevät uutisista, miten epäilyt kohdistuvat vaaleatukkaiseen tyttöön, jonka on nähty livahtavan rakennukseen. Eli melko epäilemättä Ivyyn. Koulun innokkaat podcastaajat Zack ja Ishaan spekuloivat samaan aikaan, miksi juuri Ivy, Mateo ja Cal ovat poissa koulusta juuri tänä aamuna, kun Ivyn kilpailijan ruumis löytyy. Kolmikolla on melkoinen setviminen, miten he pääsevät tästä sopasta irti. Miten Calin tyttöystävä Lara liittyy tähän? Missä hän oli juuri surmahetkellä? Mateo ja Ivy järkyttyvät, kun näkevät, kuka Lara on. Pikku hiljaa selviää, että myös Mateon serkku Autumn on sotkeutunut johonkin laittomaan.

Tuttuun McManusmaiseen tapaan kirjan  tapahtumat etenevät hyvin jännärimäiseen tyyliin, sekoittaen pääkolmikon perhe- ja ihmissuhteet mukaan juonikuvioihin. Ivyn ja Mateon välit lämpenevät yhteisen ongelman äärellä, mutta konfliktejakin syntyy lisää, kun nuorten tunteet kuohuvat ja asioita menneisyydestä paljastuu. Kaikki he ovat tehneet virheitä, mutta pystyvätkö he antamaan anteeksi? Monet väärinkäsitykset oiotaan.

Cal and Ivy can both go to hell.

And I hope she burns in there. (s. 215)

Tässä kirjassa on mukana myös opettajan ja oppilaan sopimaton suhde ja opioidikauppavyyhti, joihin Carlton high:n oppilaat ovat osin sekaantuneet.  McManusin kirjoista tässä on kaikista rankimmat kuviot  tässä verrattuna muihin kirjailijan jännäreihin. Lisäksi tässä on minusta kaikkien aikojen onnistunein ja hyytävin avoin loppu. Jää nähtäväksi, tuleeko tähän joskus toinen osa, vai jääkö lukijan mieli kaihertamaan ikuisesti tämän luettuaan. Romanssikuviot jäivät hyvin pliisuiksi, eli niistä en oikein saanut mitään.

Arvosanani 4+

Tämän kirjan olen ostanut itselleni.

Muualla:

Your words my ink

Frappes and fiction

Kirkus

The Strawberry post

Lucy Rambles

Samantyylistä luettavaa:

Karen M. McManus; Kolme pahan perii, Kaksi voi säilyttää salaisuuden, Yksi meistä valehtelee ja YKsi meistä on seuraava,  

Holly Jackson: Kiltin tytön murhaopas

Rajaton: Tiffany D. Jackson

Rajaton: Tiffany D. Jackson. Suomentanut Peikko Pitkänen. Karisto 2022

Englanninkielinen alkuteos (2020): Crown. Kansi: Rachelle Baker (kuva), Erin Fitzsimmons (suunnittelu)

"Palkitun kirjailijan hyytävä mysteeri paljastaa salaisuudet parrasvalojen ulottumattomissa.

Legendaarinen R&B-tähti Korey Fields bongaa koe-esiintymisessä Enchantedin, nuoren laulajanalun, ja tytön unelma tähteydestä lähtee liitoon. Enchanted on Koreyn luksuselämän lumoissa, mutta pian unelma muuttuu painajaiseksi. Miehen charmin takana piilee jotain synkkää, jotain mitä Enchanted ei ymmärrä ennen kuin on liian myöhäistä.

Kun Enchanted herää kädet veren peitossa ja ammottava aukko muistissaan, hän tietää vain, että kaikki on mennyt kammottavasti pieleen. Korey oli Enchantedin avain menestykseen, mutta nyt hän on kuollut ja poliisi koputtaa oven takana. Kuka tappoi Korey Fieldsin?" (Karisto)

Oma arvio:

Rajaton on minulle yksi odotetuimmista syksyn kirjoista. Kirja on niitä tapauksia, jotka voidaan luokitella joko aikuisten tai lasten- ja nuortenkirjallisuuden puolelle. Kariston uutuusluettelossa tämä on sijoitettuna aikuisten käännetyn kaunokirjallisuuden puolelle. Jos minulta kysytään, tämä on selkeästi nuorten aikuisten kirja. Onhan tässä rankka aihe ja kyseenalaisia asioita, mutta noin 15+ ikäisille nuorille aikuisille tämä on selkeästi suunnattu. Kirja alkaa sisältövaroituksilla, joissa varoitellaan kirjan sisältävän seksuaalista hyväksikäyttöä, raiskauksia, pahoinpitelyä, alaikäisten kaltoinkohtelua, vapaudenriistoa sekä opioidiriippuvuutta.

Kirjan kansi on aivan upea ja sopii täydellisesti kirjan sisältöön. Olen keltaisen ystävä, joten senkin vuoksi rakastuin tähän ulkoasuun!

Jo kirjan alku on pysäyttävä. Tokkurainen minäkertoja herää veren tahrimalta kokolattiamatolta. Hän uskottelee sen olevan punajuurimehua, vaikka sisimmässään tietää, ettei se ole. Jotakin kamalaa on tapahtunut, eikä hän muista mitä. Poliisi takoo oven takana. Sitten mennään itse Enchantedin tarinaan. Tämä seitsemäntoistavuotias tyttö rakastaa laulamista, hänen idoleitaan ovat Whitney Houston, Mariah Carey, Aretha Franklin, Diana Ross ja monet muut klassikkolaulajat. Enchanted tunnetaan siitä, että hän saattaa laulaa luikauttaa vaikka kesken uintitreenien tai koulun käytävällä. Hänen rakas mummonsa on aina kannustanut tätä laulamaan, ja laulaminen tuo mieleen kauempana asuvan isoäidin, jonka luota Enchantedin perhe muutti taannoin pois. 

Säännöllisesti kaljuksi päänsä ajava Enchanted on oman tiensä kulkija. Ystäviä hänellä ei liiaksi asti ole, vain Gabrielle on hänen tukenaan. Gab seurustelee häntä vanhemman, 21-vuotiaan miehen kanssa, mutta hänen vanhempansa vastustavat rakastuneen parin suhdetta. Gab tukee ja kannustaa Enchantedia menemään kykykilpailuun, ja nyt tämä viimein toteuttaa haaveensa. Esiintymistilaisuus jännittää ja meinaa jäädyttää laulajan, etenkin kun yleisöön ilmestyy kuuluisa ja kuuma R&B-laulaja Korey Fields, joka tulee takahuoneeseen kehumaan esitykseensä pettynyttä Enchantedia. Kun 28-vuotias supertähti osoittaa kiinnostusta nuoreen laulajalupaukseen ja kutsuu hänen perheensä keikalleen, Enchanted menee sekaisin. 

En olisi ikinä arvannut, että rakkaus tuntuu tältä. Siltä kuin uisin ja sukeltelisin valtameressä päivät pitkät. Kuulen korvissani meren kohinan. Maistan meren suolan. Koreyn kanssa tunnen olevani kotonani. Todellisessa kodissani. Ainoastaan merenneidot voivat uida näin syvissä tunteissa. (s. 111)

Näin Korey Fields ujuttautuu pikku hiljaa Enchantedin ja tämän perheen elämään. Viattomasta viestittelystä seuraa yhteisiä levytyssessioita lukittujen ovien takana ja pian mukaan tulee romanttisia kuvioita. Korey lupaa nostaa Enchantedin tähdeksi ja ottaa tämän mukaan kiertueelleen. Enchantedin perhe allekirjoittaa vastahakoisesti pinon sopimuksia, mutta eivät arvaa, mihin kaikkeen heidän alaikäinen tyttärensä ja koko perhe vielä joutuu. 

Kirja menee hyvin ahdistavaksi, kun Koreyn todellinen luonne paljastuu. Hän on manipuloiva, narsistinen, valtaa väärin käyttävä hirviö. Enchanted on rakastunut mieheen, joka osaa puhua oikein sopivalla hetkellä, mutta kun hän huomaa olevansa pulassa, on myöhäistä. Korey osaa uhkailla juuri sopivilla asioilla ja tietää, mitä asiat ovat Enchantedille tärkeitä: perhe, Gab, laulaminen. Koreyn tarjoama sininen juoma tuo sentään helpotusta koti-ikävää pohtivan tytön ahdistukseen. Sitä on vain saatava aina vain lisää ja lisää. Gabriela on kadonnut kuin taivaan tuuliin, eikä Enchanted saa pitää vanhempiinsa yhteyttä. 

Ja jos vain rakastan Koreya riittävän lujasti, ehkä onnistun pitämään hänen pimeän puolensa loitolla. (s. 173)

En tiedä onko tämä enemmän #metoo-kirja kuin jännäri, mutta toki lopun veriset surmakuviot sekä Koreyn piinaava käytös tekevät kirjaan psykologisen jännityksen aineksia myös. Minä olisin jotenkin toivonut, ettei kirja olisi teemasta huolimatta julistanut niin paljon #metoo:ta vaan pääpaino olisi ollut Enchantedin tuntemuksissa. Hän jäi päähenkilönä hiukan etäiseksi. Myös sivuhenkilöt jäivät aika tyhjiksi. Vaikka sisältövaroituksissa mainitaan raiskaukset ja väkivalta, ei niitä kuvata kauhean graafisesti eikä perinpohjaisesti. Näin ollen kirjan ahdistavuus syntyy lähinnä siitä toivottomuudesta, jota Enchanted ja lukija kokevat aikoina, jolloin Korey pitää tyttöä vallassaan. 

Olen läjä pudonneita lehtiä, mustuneita, kosteita, homeenhajuisia. Mätiä omenoita, kuihtuvaa ruohoa, varhain laskeutuvaa pimeyttä, joka karkottaa auringon. (s. 240)

Kirjailija on saanut sysäyksen kirjansa aiheelle amerikkalaisen R&B ja soul-laulaja R. Kellyn tapauksesta. Kyseinen mies on saanut useita syytteitä lasten seksuaalisesta hyväksikäytöstä (Wiki). Jackson on myös itse tapaillut 15-vuotiaana parikymppistä miestä, joten hänellä itselläänkin on kokemusta salaisesta seurustelusta ikäistään vanhemman kanssa. Hän painottaa, että vastuu on aina aikuisella miehellä. Kirjan lopussa on kattava yhteystietojen lista väkivallan uhreille.

_____________________________________________________________________

Eikö niiden tyttöjen sana riitä? Miksei naisten sanaan IKINÄ uskota?

_____________________________________________________________________

Miksei se mimmi vain häipynyt? (s.278)

_____________________________________________________________________

Rajaton muistuttaa Juno Dawsonin Mallikappaletta, jossa nuori nainen joutuu raadollisen mallimaailman musertamaksi. Tässä kuitenkin tulee vielä rankemmin esille se, miten jotkut käyttävät valtaa mitä kamalimmalla tavalla. Kirjassa käsitellään myös jonkin verran rasismia ja naisten kokemaa seksismiä ja syrjintää. 

Vastasiko kirja odotuksiani? Sanotaanko näin, että tämä oli vetävä, herätti ajatuksia ja loppu säväytti (vaikkei hirveänä yllättänyt), vaikka ei ollut ihan niin wau kuin olisin ajatellut. Kirjassa on myös yksi hämmentävä kohta, jossa Enchanted alkaa epäillä omaa mielenterveyttään, ja lukijaa johdetaan hieman harhaan tässä. Minä ainakin meinasin hetken uskoa samaa kuin minäkertoja. Pidin myös kovasti mereen ja veteen liittyvistä metaforista, jotka viittaavat Enchantedin rakkauteen uimista kohtaan ja kaipuuseen synnyinseudulleen veden ääreen, mummonsa luo. Monesti viitataan myös Pieni merenneito -elokuvaan, joka on yksi Disney-fani Encantedin suosikeista. 

Arvosanani 4+

Kiitos kustantajalle arvostelukappaleesta.

Muissa blogeissa:

--

Samantyylistä luettavaa:

Juno Dawson; Mallikappale

Courtney Summers: Sadie

Elina Kilkku: Ihana tyttö

Tyhmästi tehty: Heidi Silvan

 Tyhmästi tehty: Heidi Silvan. Myllylahti 2021

Kansi: Karin Niemi

"Henkeäsalpaava tarina tyttöjen ystävyydestä, polttavasta rakkaudesta ja keinoja kaihtamattomasta oman edun tavoittelusta. 

Sen kesän piti olla paras kaikista… Piti tehdä kaikenlaista hullua mutta ei sentään mitään näin tyhmää.

 

Josefiina on kaunis ja itsevarma.

Iris on iloinen ja ikuisesti hyvä ystävä.

Elsa on älykäs ja fiksuin kaikista.

Mutta yhtä heistä ei enää ole.

 

Josefiina, Iris ja Elsa ovat keskenään parhaat ystävät, jotka tekevät kaiken yhdessä. Tytöt ovat kiinnostuneita vain itsestään ja hyvänä kakkosena toisistaan.

Pinnan alla on säröjä ja täydellisessä ystävyydessä vinoumia. Yhteistä on epätoivoinen oman onnen etsintä, kun ”minä itse” on etuoikeutettu ja voi tehdä mitä tahansa. Muut ihmiset ovat esteitä, jotka voi työntää syrjään, jos he ovat tiellä. (Myllylahti)" 

Kirjatraileri: https://www.youtube.com/watch?v=yIwrFW4SqmI 

Oma arvio:

Olen lukenut Silvanin aiemmasta tuotannosta ensimmäiset, enemmänkin varhaisnuorille suunnatut John Lennon minussa ja Tytti Seckelinin elämä ja esikoisteos, jotka erottuivat erityispiirteisillä tyttöpäähenkilöillään. Tyhmästi tehty on oululaiskirjailijan ensimmäinen YA-kirja. Se on huomattavasti sävyltään synkempää kuin hänen aiemmat kirjansa.

Heti kirjan alussa lukijalle paljastuu, että yksi tyttö kuolee. Kirjan päähenkilöinä on 15-vuotias tyttökolmikko, Elsa, Iris ja Josefiina, joilla on tarkoituksena tehdä kesällä erilaisia hulluja tempauksia ja saavuttaa näillä somesuosiota. Ensimmäinen tempaus on hypätä paikalliselta sillalta joen hyiseen veteen. Heti alussa ei jää epäselväksi, kuka on joukon epäröijä ja harkitsevaisin: Elsa soimaa itseään siitä, ettei osaa suhtautua tempauksiin niin vapautuneesti kuin villimmät Iris ja Josefiina. Iris on joukon hulvaton ilopilleri, ja Josefiina viileä kaunotar. 

19. kesäkuuta

"Oliko joku teistä ulkopuolinen?"

"Ei, ei meistä kukaan ulkopuolinen ollut."

Paitsi että oli. Tietenkin oli.

Kolmen tytön porukassa yhden oli aina oltava ulkona. (s. 102)

Pian selviää, ettei porukan dynamiikka ole ihan kunnossa. Elsa kokee huonommuutta etenkin Josefiinaa kohtaan ja Iris taas on hyvin katkera Josefiinalle, joka ilmoittaa heti alussa menevänsä treffeille lukiolaisen Leon kanssa. Josefiina ei nimittäin tiedä, että Iris ja Leo ovat sekstailleet Laten hallilla, jossa Iris on välillä käynyt, vaikka hänen veljensä eivät siellä enää pyöri. Iris ei ole huudellut ihan kaikille, että molemmat hänen isoveljensä on tällä hetkellä vankilassa. Iris uskoi tosissaan, että hänen ja Leon välillä olisi jotain muutakin kuin satunnaista sekstailua korjattavan auton takapenkille, mutta nyt kuulostaa, että Leo on täysin kauniin Josefiinan lumoissa. 

Jälkeenpäin Leo ojensi Irikselle öljyisen trasselitupon käden pyyhkimistä varten ja siirtyi Corollan moottoritilan ylle kuin ei mitään. (s. 134)

Kaikki alkaa eskaloitua, kun Iris ja Elsa alkavat saada Josefiinasta tarpeekseen. Kateus on tosiaan kavala tauti. Vaikka Leo on vakuuttanut hallilla tykkäävänsä vain Iriksestä, ja vain hairahtuneensa Josefiinaan, on tämä jatkuvasti liimaantuneena Josefiinan kylkeen. Elsa pitää omat tunteensa hyvin salassa muilta, mutta lukijalle paljastuu, että myös hän on ollut jo pitkään salaa ihastunut Leoon. Miksi Josefiina saa aina kaikki ja hänelle kaikki on niin helppoa? Elsan kotona on hiukan kireää rahaongelmien ja äidin mustasukkaisuuden takia, jota Elsa lietsoo entisestään jättämällä vanhempien sänkyyn kukan, kun äiti on työmatkalla. Josefiinalla taas oli varaa laittaa oikeat pidennykset hiuksiin ja upeat ripsenpidennykset, kun Elsa joutui turvautumaan halpoihin klipseihin. Edes se, että Josefiinan äiti oli kärsinyt pitkään masennuksesta eikä juuri uskaltanut poistua kotoaan, ei tuntunut antavan ymmärrystä Josefiinaa kohtaan.

Tilanne kulminoituu siihen, että Elsa ja Iris alkavat suunnitella ilkeyksiä Josefiinan päänmenoksi. Mikä olisi oikea tapa antaa sille opetus? Yöllinen salaratsastus ontuvalla hevosella ei tuota toivottua tulosta eli Josefiinan selästä suistumista, joten tyttöjen on keksittävä jotain muuta. 

Tyhmästi tehty on tunnelmaltaan hyvin rakennettu psykologinen jännäri, jossa tärkeinä teemoina on moraali, hyväksikäyttö ja kateus. Vaikka kirjan päähenkilötytöt ovat hyvin realistisen oloisia komplekseineen, minua hiukan häiritsee väliin töksähtelevä, turhan arkisen lyhytsanainen dialogi heidän välillään:

"Saatat ehkä?"

"En mä tiedä."

"Et tiedä?"

"Älä toistele mun sanojani."

"Tykkääkö Leo susta?" (s. 88)

-----

"Se sanoo ainakin", Josefiina mutisi.

"Mitä?"

"Se sanoo niin. Leo. Leo sanoo, että rakastaa."

Iriksen kädet puristuivat nyrkkiin ja suoristuivat saman tien voimattomina. "Ketä?"

"Mua."

"Sua?" (s. 89)

Tyttöjen moraalintaju tuntuu olevan niin hukassa, että aivoihini sattuu. Eniten minua arveluttaa se, miten Iris ja Elsa laittavat Josefiinan ratsastamaan yöllisellä salaratsastuksellaan hevosella, jonka he tietävät ontuvan. Luulisi, että todellisten hevosystävien mielessä etusijalla olisi hevosen hyvinvointi eikä se, että he saavat vahingoitettua ystävää. Tyttöjen kerrotaan kuitenkin käyneen kyseisellä tallilla vuosia, ja hevoset tuntuvat olevan heille tärkeitä. Mutta niin kai se sitten on, että moraalintaju voi järkkyä, jos ei ole pääkopassa ihan kaikki kunnossa. 

Tyttöjen kesäistä elämää tuntuu rytmittävän puskakaljoittelu ja hullut tempaukset. Kaikki he haluavat kokemusta itselleen seksin saralla, ja antavat poikien käyttää heitä hyväkseen. Tarinan pojat ovat sattumoisin kaikki melkoisia kusipäitä, joilla ei ole mitään käsitystä suostumuksesta ja tasa-arvoisesta seksistä. Ainut järkevähkö on Irikseen ihastunut Kai, jota Iris kuitenkin käyttää vain hyväkseen, vaikka haluaisi Leon itselleen.

Pidän kovasti kirjan jännäripainotteisesta tunnelmasta, mutta muutaman töksähtelevän asian (pääosin dialogin) vuoksi ei kirja minun arvosteluasteikolla noussut korkeimmalle pallille. On mukavaa, että YA-jännäreitä ilman spefi-elementtejä julkaistaan, ja tämä on hyvin varteenotettava sellainen. Pidän siitä, miten tyttöjen näkökulmia rikkoo väliin sijoitetut uutispätkät ja rikostutkintahaastattelut tulevaan kuolemaan liittyen. Silvanin kirjoittama kieli on selkeää ja rönsyilemätöntä, joka sopii tällaiseen vetäväjuoniseen jännäriin oikein hyvin. Kirjan kansi on liekkeineen ja kipinöineen huomiota herättävä ja sopivan vakavasti otettava, kiitos kansitaiteilija Karin Niemen, mutta kirjan nimi ei ole mielestäni oikein vetävä, vaan jopa turhan lapsellinen YA-kirjaan.

Arvosanaksi annan 3,5

Kiitos kustantajalle arvostelukappaleesta.

Muissa blogeissa:

Siniset helmet

Lastenkirjahylly

Kirjojen keskellä 

 

Samantyylistä luettavaa:

Yksi meistä on seuraava -sarja: Karen M. McManus 

Kaksi voi säilyttää salaisuuden: Karen M. McManus

Sadie: Courtney Summers

 Me olimme valehtelijoita: E. Lockhart

 

Osallistun tällä kirjalla Yöpöydän kirjat blogin Halloween lukuhaasteeseen. 

 

Lisään kirjan Booklist Queen -lukuhaasteen kohtaan:

Local Author