Heidi's bookshelf: read

Heartstopper: Osa 1
Kiss My JUHANNUS
Sydämenmuotoinen kesä
Kiltin tytön murhaopas
Perfect on Paper
Lomalla kaikki on toisin
Kärsimyskukkauuteaddiktio
Stranger Things: The Other Side
Laura Dean Keeps Breaking Up with Me
10 totuutta ja yksi tehtävä
Punapipoinen poika
Kiss Me - Rakkautta Mykonoksella
Counting Down with You
Laakson linnut, aavan laulut


Heidi's favorite books »
Näytetään tekstit, joissa on tunniste keppihevoset. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste keppihevoset. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 16. lokakuuta 2022

Yökirjeitä: Mila Teräs

 Yökirjeitä: Mila Teräs. Otava 2022


Kansi: Tuuli Juusela, Getty Images / Secret Agent Mike

"Vavahduttava romaani tyttönä olemisen vaikeudesta ja ilosta, jonka voi löytää uudelleen.

15-vuotias Frida on tehnyt niin kuin muutkin: ladannut someen kuvia, viekoittelevia ja ihania. Hän on saanut tykkäyksiä, seuraajia, viestejä. Ällöttäviltä ukoilta, mutta myös Nikolta, vain muutamaa vuotta vanhemmalta ja tosi suloiselta. Niko on pyytänyt vartalokuvaa, halunnut tavata.

Kaikki mitä sitten tapahtui on niin inhottavaa, että Frida on sulkenut sen mielestään. Mutta ruumis muistaa, se on turvaton, ei tunnu enää kuuluvan hänelle eikä ainakaan tuota iloa.

Ahdistavat muistot valvottavat. Itselleen kirjoittamissaan yökirjeissä Frida uskaltaa lähestyä totuutta ja alkaa taas hyväksyä itsensä." (Otava)

Oma arvio:

Mila Teräksen Yökirjeitä on ohut kirja, joka kätkee sisälleen niin paljon kipeää mutta tärkeää sanomaa tyttöydestä, seksuaalisuudesta, itsetunnosta ja somen tuomista ulkonäköpaineista ja oikeudesta omaan kehoon.

Jos sanon, että miehet ahdistavat, 
tarkoitan siis aivan kaikkia.
Aina on sellainen pelko mielessä, 
että entä jos. (s. 64)

Frida kantaa sisällään salaisuutta, jonka hän purkaa vain päiväkirjanomaisiin yökirjeisiinsä. Häntä vanhempi Niko on aiheuttanut Fridaan kipeän särön, joka on lukkiuttanut hänen koko kehonsa. Nykyään häntä ällöttää kaikki kommentit, joita hän saa ulkonäöstään. Häntä ahdistaa myös kaikki miehet. Someen hän ei halua enää ladata samanlaisia kuvia, mitä hänen luokkansa suositut tytöt lataavat. Heidän elämänsä näyttää niin mutkattomalta somepäivitysten perusteella. 

Miksi ihmisten on pakko muuttua? Tyypit, joita hän oli aikaisemmin pitänyt hauskoina ja hyvinä ystävinä, olivat nykyään ainoastaan outoja. (s. 17)

Fridan entinen hyvä ystävä Armi viihtyy nykyään uusien kavereiden kanssa eikä tunnu huomaavan Fridaa. Eniten loukkaa se, ettei Armi voi sanoa suoraan, ettei Frida enää kiinnosta. Äiti tuntuu tosi ärsyttävältä ja nololta somepostauksineen. Burleskia harrastava mummo taas on vapaamielinen ja puhuisi Fridan kanssa seksistä ja seksuaalisuudesta enemmän kuin mielellään, mutta Frida ei halua kuulla. Sukulaiset ja luokkakaverit kommentoi Fridan laihuutta ja niukkaa syömistä. Äiti motkottaa Fridan löysistä vaatevalinnoista. Mitä se kellekään kuuluu? Tuntuu, ettei Fridalla ole maailmassa ketään.

Mitä Frida sanoisi? Miten hän kertoisi, että hänellä oli viime kuukausina ollut tosi paha olla, toisin sanoen, hän oli ollut aika sekaisin. (s. 96)

Pitkään Frida yrittää vältellä koulun toista yksinäistä, Neoa, mutta antaa tälle lopulta periksi yhteisen ryhmätyönkin takia. Onneksi, sillä Neosta Frida saa ystävän. Neoa ja Fridaa yhdistää kepparit, niiden tekeminen ja niillä harrastaminen, mikä ei ehkä ole muiden samanikäisten mielestä kovin cool harrastus. Neo houkuttelee Fridan ratsastamaan, joka osoittautuu alkuun tytölle haastavaksi, koska hän ei osaa rentouttaa vartaloaan hevosen selässä. Frida on niin lukossa, että se vaikuttaa kaikkeen. 

Uskaltaako Frida luottaa Lumi-hevoseen ja vapauttaa vartalonsa tämän liikkeisiin? Uskaltaako hän paljastaa yökirjeidensä salat ystävälleen? Uskaltaako hän luottaa äitiinsä ja kertoa, mitä Niko teki, vai syyttääkö äiti häntä typeryydestä? Uskaltaako Frida koskaan ihastua, tai nauttia omasta kehostaan ja seksistä? Atso katsoo häntä sillain kivasti ja puolustaa koulussa tyttöjen oikeuksia, ja se jos mikä tekee vaikutuksen.

Sanon vaan, että saakeli
sellaisesta tyypistä menee todellakin maku, 
joka alkaa täysin yllättäen lähettää kuvia haarovälistään. (s. 106)

Yökirjeitä on herkkä, kaunis mutta myös rankka ja surullinen kirja. Minuun tämä teki suuren vaikutuksen. Fridan yökirjeet tekstin välissä tuovat säeromaanin tyylisiä paljastuksia siitä, mikä Fridaa painaa: mitkä asiat pitävät häntä öisin hereillä. Minusta on tuotu hienosti esille ratsastusharrastuksen kautta se, miten moneen asiaan vaikuttaa, jos keho on lukossa. Olen myös erityisen ilahtunut keppariharrastuksen esiintuomisesta, sillä sitä ei kovin useassa nuortenkirjassa vieläkään näy. Rankkojen teemojen vuoksi suosittelisin tätä yli 14-vuotiaille.

Arvosanani 5-

Kiitos kustantajalle arvostelukappaleesta.

Samantyylistä luettavaa:


sunnuntai 17. maaliskuuta 2019

Liitopoika: Arja Puikkonen

Liitopoika: Arja Puikkonen. Karisto 2019. 

Kansi: Mari Villanen. Kannen kuva: Jussi Puikkonen.

"Aku aloittaa uudessa yläkoulussa rankan kiusaamisvaiheen jälkeen, mutta poika, joka harrastaa ompelua ja keppariaskartelua, ei ole kova sana uudessakaan koulussa. Onneksi on vanha kaveri Maaria, ja vähitellen Aku tutustuu bisneksiensä kautta myös Janetiin, tunnettuun keppariguruun. Eräänä päivänä Maaria saa houkuteltua Akunkin kokeilemaan ratsastamista, ja vähä vähältä Aku imeytyy harrastukseen yhä syvemmälle. Hän saa vaihtokaupassa itselleen hevosen, joka on tarkoitus myydä pian pois, mutta toisin käy. Liitopojasta tulee Akulle ystävä.

Hienovireinen nuortenromaani kertoo omapäisen ja taiteellisen pojan kamppailusta ympäristön paineita vastaan. Arja Puikkonen kuvaa tiiviin harrastuspiirin ja mielikuvituksen tuomaa lohtua ja voimaa koskettavasti ja lämmöllä, huumoria unohtamatta."(Karisto)

Oma arvio:

Heti kun sain kuulla, että on tulossa keppariaiheinen nuortenkirja, en epäröinyt ottaa sitä blogiini. Arja Puikkonen on hienosti hoksannut tarttua yhä kasvamassa olevaan keppihevosharrastukseen ja tuo tässä kirjassa hienosti esiin sen vakavuuden, millä nuoret (lähinnä tytöt) suhtautuvat siihen. Vaikka harrastuksessa on paljon leikillisyyttä ja mielikuvituksellisuutta, se on myös vakavasti otettava harrastus, missä yhdistyy kädentaidot, yhteisöllisyys, mielikuvituksellisuus ja liikunnallisuus. Erityisen hienoa tässä kirjassa tietenkin on se, että pääosassa on poika, joka pikku hiljaa ajautuu kohti keppariharrastuksen kiehtovaa maailmaa.

Kuva: Siiri P.
Luimme tämän kirjan yhdessä 10-vuotiaan keppariharrastajatyttäreni kanssa.

Silittelin Liitopojan kaulaa. Sormiin tuntui sen lämpö. Melkein erotin sen sydämen tasaisen jyskeen. Hevosella on suurempi sydän kuin ihmisellä. Olin lukenut, että lähekkäin ollessa ihmisen ja hevosen sydänten syke alkaa hakea samaa rytmiä. (s. 89)

Kirjan päähenkilö, seiskaluokkalainen Aku on perustanut oman nettikaupan, jossa hän myy itse tekemiään nahkatöitä, kuten keppareiden hienoja nahkasuitsia ja koirien kaulapantoja. Tätä kautta hän tulee tutustuneeksi uuden koulunsa räväkkään Maariaan, kepparityttöön, sillä tämä haluaa tilata Akulta kepparilleen Allulle hienot suitset. Samalla Aku tutustuu Maarian valmentajana toimivaan Janetiin, sekä huomaa pian ajautuvansa  itsekin Maarian houkuttelemana ratsastamaan keppareilla. Aku yllättyy siitä, miten mukavaa keppareilla ratsastus voi olla, mutta samalla hänellä on jatkuvasti pelko siitä, että joku koulun pojista näkee hänet. Hän tuntuu jo nyt olevan silmätikkuna uudessa koulussa.

Aku huomaakin pian olevansa suomenpienhevoskeppari Liitopojan omistaja ja niittävänsä menestystä ensimmäisistä kisoistaan. Harrastuksen parissa kouluhuolet unohtuvat, mutta vanhempien tarkkaavaisuus on herkeämätöntä. He huomaavat herkästi, jos Akulla on jotain hankaluutta uudessa koulussa. Ja onhan sitä aina välillä. Pojat ovat saaneet kuulla, mitä edellisessä koulussa tapahtui. Akun oma asenne on kuitenkin mahtava. Hän yrittää pitää pään mahdollisimman kylmänä, mutta silti häntä toki välillä ahdistaa. Ja se kamala komerouni tulee taas, se, josta hän ei ole kertonut kellekään.

MINÄ:  Kepparit on aika hauskoja.
Äiti katsoo minua ja aukoo muutaman kerran suutaan ennen kuin saa sanottua:
ÄITI: Keppihevostelu ei ole niin poikien harrastus.
Nousen pöydästä niin äkisti että tuoli lentää kolisten kumolleen.
ÄITI: Sinun parastasi minä ajattelen. Ettei tule kavereilla mitään sanomista. (s. 68-69)

Liitopoika käsittelee koulukiusaamista hienovaraisen realistisesti, samalla kun Akun uusi harrastus ja sen mielikuvituksellisuus on kuitenkin pääosassa. Tarina tuo hienosti eteen sen, miten eri tavalla nuori itse ja vanhemmat kokevat kiusaamisen. Akun näkökulmasta kerrottujen lukujen välissä on vuoropuhelupainotteisia lukuja, jotka eivät juurikaan selitä vaan käyvät läpi lapsen ja vanhempien keskustelua koulukiusaamisesta ja Akun harrastuksesta (jonka Akun äiti yrittää hienovaraisesti vihjailla johtaavan kiusaamiseen). Akun tapa työntää ongelma taka-alalle on niin uskottava, että itsekin hetkeksi unohdan mitään ongelmaa olevankaan. Eihän kaikki silti ole kunnossa koulussa, sen tietävät lopulta Maaria ja Janetkin.
Kuva: Siiri P.
Tyttäreni mielestä Liitopoika on hauska, hupsu ja kiinnostava kirja. Hänen mielestään kirjan paras hahmo on Liitopoika, koska "suokit on parhaita." Parasta kirjassa onkin se, kun Aku saa Liitopojan omakseen. Ainut negatiivinen asia, minkä tyttäreni kirjasta keksi, on sen pituus: kirja olisi saanut olla paksumpi. Jos kirjalle tulisi joskus jatkoa, Aku voisi perustaa oman kepparitallin, tehdä heppoja itselleen sekä myyntiin, sekä tietenkin myös tekisi yhä varusteita ja pitäisi näin nettikauppansa pystyssä. Kirjaa hän suosittelee 10-vuotiaista eteenpäin, sekä tytöille että pojille. Hän aikoo lukea kirjan vielä itse ehdottomasti uudelleen.

Toivottavasti Liitopoika saisi vielä jatkoa. Kirja on sopivan kevyt (136 sivua) suositeltava nuorille, ja toivottavasti pojatkin saisi tarttumaan tähän ennakkoluuloja kitkevään kirjaan. Itse suosittelisin tätä viitos-seiskaluokkalaisille.

Tyttäreni arvosana 5, minun arvosanani 4,5

Yhteisarvosanamme 5-

Tämä kirja on arvostelukappale, kiitos kustantajalle.

Muissa blogeissa:

Lastenkirjahylly


Muita keppariaiheisia kirjoja:

Keppareiden kyydissä: keppihevosharrastuksen abc: Sinimaaria Kangas & Lucia Stenger. Aula & co 2016. (Uudistettu painos 2018)
Keppari: keppihevosten maailma: Venla-Maria Uutela. Pieni Karhu 2010.
Kepparikirja: Kati Jukarainen. Readme.fi 2019.
Keppihevosten varusteet: Venla-Maria Uutela. Pieni Karhu 2013
Kirpakka-Kepparit : ensimmäiset seikkailut siellä ja täällä: Kirsi Antikainen. BoD 2016
Kirpakka-kepparit. 2, sata suloista samettiheppaa: Kirsi Antikainen. BoD 2017
Niilo ja villit kepparit: Saila Savisaari & Hannamari Ruohonen. Karisto 2017. 
Siiri ja Heppa Huoleton: Sinikka Nopola. Tammi 2016
Pitsinen keppihevonen & Kepparikisat: Eija Paatero. BoD 2016
Tikkumäen kepparikirja: Reetta Niemelä & Salla Savolainen. Otava 2018.
Helmet-haasteessa sijoitan kirjan kohtaan:
29. Kirjassa nähdään unia
Popsugar-haaste saa kirjan kohtaan:
8. A book about a hobby

torstai 5. heinäkuuta 2018

Onnenkepparit-sarja: Merja ja Marvi Jalo

Olivia ja onnentähti: Merja ja Marvi Jalo. Kuvittanut Reetta Niemensivu. WSOY 2018 (Onnenkepparit #1)


"Uusi valloittava sarja keppihevostytöistä!

Tokaluokkalaiset tytöt perustavat keppihevosille tallin, jossa sattuu ja tapahtuu.

Olivian paras ystävä käy joka viikko talleilla ratsastamassa ihanilla poneilla, mutta Olivia on allerginen, ja joutuu ihailemaan ystävänsä harrastusta kaukaa. Eräänä kesäloman päivänä hän löytää Onnentähden, maailman suloisimman keppihevosen. Pian koko Olivian kaveriporukka on keppariharrastuksen lumoissa: pihaan perustetaan keppihevosille oma talli ja kisojakin pidetään. Olivia on viimeinkin oikea hevostyttö!

Olivia ja Onnentähti aloittaa suosittujen heppakirjailijoiden uuden, leikki-ikäisille ja alakoululaisille suunnatun sarjan, jossa on Reetta Niemensivun vauhdikas ja söpö kuvitus." (WSOY)

Oma arvio:

Koska meillä asuu tällä hetkellä kaksi keppihevosharrastajaa, innostuin valtavasti, kun huomasin tämän uuden Merja ja Marvi Jalon Onnenkepparit-sarjan aloitusosan Olivia ja Onnentähti kustantajan katalogissa. Mukana kirjaa arvioimassa siis 8- ja 10-vuotiaat lapseni, poika ja tyttö.

Keppariharrastus alkaa olla Suomessa hyvin suosittua ikään ja kokoon katsomatta - keppareita harrastavat myös nuoret ja aikuiset, joten pelkkä pikkulapsien oma harrastus ei ole kyseessä. Sosiaalisessa mediassa keppariharrastajat ovat erittäin aktiivisia ja jakavat monesti itsetekemiensä taidonnäytteiden kuvia. "Harrastan, en leiki" -slogan lukee monen keppariharrastajan Instagram-biossa. 

Olivia ja Onnentähti edustaa kuitenkin ehkä sitä leikillisempää kouluikäisten lasten keppihevosharrastusta, jossa kepparit ovat osana hevostallileikkiä. Kirjan pääosassa on Olivian lisäksi hänen kolme ystäväänsä, Valpuri, Lilli ja Juuli. Tapahtumat alkavat  Olivian harmitellessa sitä, kun hän ei pääse ystävänsä Valpurin kanssa ratsastustunneille läheiselle ratsastuskoululle allergiansa takia. Hän löytää onnekseen yllättäen metsästä hylätyn, rähjäisen keppihevosen, pelastaa tämän ja vie kotiinsa korjattavaksi. 

Pian Valpurikin tuo oman, upouuden ja vaaleanpunaisen Prinsessansa Olivian talliin, ja Olivia tuntee pienoisen kateudenpiston, etenkin kun myös Juuli ja Lilli huomaavat vain Prinsessan. Myös Juuli ja Lilli tuovat omat hevosensa mukaan ja tytöt alkavat suunnitella keppihevosnäyttelyitä. Hieman eripuraa meinaa syntyä, koska muut tytöt eivät ymmärrä onnentähden ainutlaatuisuutta. Ei aina uusi keppari ole se paras.

Kirjassa keppihevoset esitellään omina persoonina, ei pelkkinä leikkikaluina. Samaa olen huomannut lasteni keppariharrastuksesta: heidän jokainen keppari on oma yksilönsä, jolla on omat luonteenpiirteet ja historia. Olivia tuntee hienoista kateutta Juulin ja Valpurin upouusista keppareista, mutta tuntee suurta kiintymystä omaa Onnentähteä kohtaan. Näyttelyssä sattuneen onnettomuuden takia Olivia joutuu lähettämään Onnentähden hevossairaalaan (eli tädilleen korjattavaksi). Onneksi Olivian synttäreillä tapahtuu mieluinen yllätys.


Olivia ja onnentähti on mielenkiintoinen, raikas ja helppolukuinen sarjanavauskirja ja Reetta Niemensivun kuvitukset ovat tuttuun tapaan enemmän kuin mukavia katsella. Odotamme mielenkiinnolla sarjan jatko-osia, joihin varmasti riittää uusia, mukavia tapahtumia. Sitä jäin vain miettimään, että olisiko joku Olivian kavereista voinut olla poika, niin tarinassa ei olisi ollut niin stereotyyppisesti neljän tytön kimppa? Vaikka minun poikaani ei niin häiritsekään lukea tyttövoittoisia tarinoita, olisi voinut hänellekin ja muille pojille olla toki keppariporukassa samaistumiskohteeksi jokunen poika. Nyt tarinan ainoa poikien edustaja on Juulin veli Jope, joka meinaa pilata tyttöjen kepparinäyttelyt tuomaroinnillaan.

Lapseni tuumailivat kirjasta seuraavaa: Molempien mielestä mukavinta kirjassa on se, kun Olivia saa Onnenlennon (=uuden kepparin) kirjan lopussa, ja tympeintä se, kun Onnentähti menee näyttelyssä rikki. Tyttäreni ei tykännyt kirjan kuvista (hän kaipaisi "vähemmän lapsellisia" kuvia) kun taas pojastani ne ovat kivoja ja niitä voisi olla enemmänkin. Molempien mielestä paras kirjan hahmo on Juulin Amietta-niminen keppari, mutta pinkistä Prinsessasta he eivät pitäneet. Heidän mielestään kirjan opetus on se, että ei kannata pilkata eikä olla kateellinen. Jatko-osaan lapseni ehdottavat seuraavaa: poikani mielestä Onnenlentokin menisi rikki ja Olivia saisi tosi hienon uuden kepparin. Tyttöni mielestä taas Olivia pitäisi tallin omanaan ja hommaisi sinne 20 uutta keppihevosta. Poikani suosittelee kirjaa 7-12-vuotiaille, tyttäreni 5-12-vuotiaille. Heidän mielestään kirja sopii niin tytöille kuin pojillekin, riippuen siitä tykkääkö hevosista ja keppareista. 

Poikani arvosana 4
Tyttäreni arvosana 3
Minä annan arvosanan 4,5

Yhteisarvosanamme: 4-

Tämä kirja on arvostelukappale, kiitämme kustantajaa.


Keppihevosaiheista kirjallisuutta:

Keppareiden kyydissä: keppihevosharrastuksen abc: Sinimaaria Kangas & Lucia Stenger. Aula & co 2016.
Keppari: keppihevosten maailma: Venla-Maria Uutela. Pieni Karhu 2010.
Keppihevosten varusteet: Venla-Maria Uutela. Pieni Karhu 2013
Kirpakka-Kepparit : ensimmäiset seikkailut siellä ja täällä: Kirsi Antikainen. BoD 2016
Kirpakka-kepparit. 2, sata suloista samettiheppaa: Kirsi Antikainen. BoD 2017
Niilo ja villit kepparit: Saila Savisaari & Hannamari Ruohonen. Karisto 2017.
Siiri ja Heppa Huoleton: Sinikka Nopola. Tammi 2016
Pitsinen keppihevonen & Kepparikisat: Eija Paatero. BoD 2016
Tikkumäen kepparikirja: Reetta Niemelä & Salla Savolainen. Otava 2018.

Lisään tämän Kirjankansibingon kohtaan: 

Ilo


Suomen keppihevosharrastajat ry:n sivuilta voi löytää lisää tietoa harrastuksesta ja tulevista kilpailuista ja näyttelyistä.

Myös esimerkiksi Elävä perintö -sivun artikkelissa on mielenkiintoista tietoa harrastuksesta (https://wiki.aineetonkulttuuriperinto.fi/wiki/Keppihevosharrastus) sekä Helsingin Sanomien vuodentakaisessa jutussa (https://www.helsinginuutiset.fi/artikkeli/385724-pilkka-ei-hidasta-keppihevosten-menoa-keppareita-harrastavat-myos-aikuiset).