Järistyksiä: Riina Mattila

Järistyksiä: Riina Mattila. WSOY 2018.

"Tuhat ja yksi tarinaa nuoruudesta -kilpailun 2. palkinto

WSOY:n kirjoituskilpailussa palkittu esikoisromaani kertoo rohkeudesta rakastaa ja tulla rakastetuksi, tarpeesta tulla kohdatuksi sellaisena kuin todella on.

Eelia ei tunne olevansa tyttö eikä poika, eikä sitä katsota hyvällä hänen pienessä kotikaupungissaan. Sitten löytyy lukio muualta, löytyy yhteisö, jossa voi vihdoin antaa kuorien murtua ja maan järistä. Löytyy omia ihmisiä, jotka auttavat näkemään maailman kaikissa väreissä. Löytyy rakkaus, jota kohti on vain uskallettava ottaa se ensimmäinen askel. Än yy tee nyt.

"Kilpailun toiselle sijalle sijoitimme tekstin, joka kuvaa rakastumista sellaisella voimalla, herkkyydellä ja tarkkuudella, että lukija tuntee jokaisen värähdyksen omassa vatsanpohjassaan saakka." - Salla Simukka, kilpailuraadin jäsen" (WSOY)

Oma arvio:

Yöpöydän kirjat -blogin emännöimän Prideviikon lukutempauksen toisena sateenkaari-kirjanani toimii tämä Riina Mattilan Järistyksiä, joka on WSOY:n viimevuotisen kirjoituskilpailun satoa.

Ja miksi äiti sulki jatkuvasti silmänsä ja näki kiinni painuneiden silmäluomiensa takana jonkun ihan toisen.

Tytön, joka suostui pastellisävyihin ja kosmetologiaikoihin ja astui junasta lupaava pesäpalloilija perässään.

Ei koskaan minua.

Ei kertaakaan. (s. 64)

Järistyksiä kertoo hyvin kauniilla, korumaisella kielellä Eelian kipuilusta identiteettinsä kanssa sekä ensirakastumisen järisyttävyydestä. Tämä on myös siinä mielessä niin sanottu kaapistatuloromaani, että tarina kietoutuu tuon ratkaisevan askeleen ympärille. Kirja on kuitenkin paljon muutakin. Päällimmäisenä minulle jää hyvin voimakas pahan mielen tunne Eelian ymmärtämättömistä vanhemmista, mutta toisaalta suuri helpotus siitä, että Eelia oppii tuntemaan sen, miltä tuntuu olla rakastettu ja lopulta myös vapaa.

Eelia on tuntenut itsensä erilaiseksi pienestä pitäen, eikä hän osaa määritellä, kumpaan sukupuoleen hän kuuluu. Sen hän osaa sanoa, ettei joulujuhlaan puettu mekko tunnu oikealta, eikä se, ettei hän saa pelata liikuntatunnilla jääkiekkoa, vaan ringetteä. Mattilan romaani avaakin lukijan silmät monelle seikalle, jotka vaikuttavat meistä sukupuolestamme tietoisilta ihan ookoilta, mutta jotka ovat hankalia muunsukupuolisille.

 Kun kaikki keinut ovat varattuja ja sitä huomaa seisovansa yksin eri puolella pihaa kuin muut, ymmärtää maanpinnalla kaikessa olevan kyse rajoista. Kahlitsevista, muiden määräämistä rajoista, joihin minä en saanut itseäni mahtumaan, vaikka yritin kuinka. (s.13-14)

Eelia, ristimänimeltään Elisa, ei ole koskaan ollut vanhempiensa silmissä hyväksytty. He aavistavat, että heidän tyttärensä ei sovi heidän ajattelemaansa muottiin, mutta taistelevat kynsin hampain vastaan. Vanhempien takapajuisuus ja suvaitsemattomuus voi tuntua epäuskottavalta, mutta sitä se ei välttämättä ole. Toki välillä tuntuu, että Eelian vanhemmat on tiivistetty liiankin täyteen kaikkia niitä ennakkoluuloja, joita voi olla, mutta se tekeekin Eelian tarinasta entistä vahvemman. Eelia joutuu keräämään kaiken voimansa vanhempiensa seuralla, ja tämä aiheuttaa minussa lukijana kauheita epätoivon tunteita. Tekisi mieli mennä Eelian tueksi ja sanoa pari painavaa sanaa hänen junttivanhemmilleen.

Mä en oo teidän tyttö, en kenenkään tyttö, enkä koskaan tuu olemaankaan. (s. 107)

Kirjan kerronta on hyvin kaunista, unenomaista. Eelian ja Islan rakkaus on kuvattu hyvin tunteikkaasti ja yksityiskohtaisesti, mutta juuri se, mikä minulle on aina tärkeintä - ensisuudelma - on harmillisesti kuvattu ohimennen hätäisesti. Seksikuvaukset ovat sopivan graafisia ja herkkiä, niistä välittyy aitous.

 "Mä vaan huomasin sut eri tavalla kuin ketään niistä toisista" (s. 41)

Kirjassa hyvin tärkeässä osassa oleva henkilö, Eelian kämppäkaveri Karhu jää harmillisen etäiseksi, ja kirjan lopussa oleva outo huomionhakukohtaus mietitytti minua. Karhu hyppää kirjan sivuille jotenkin äkkiarvaamatta ja joudun selaamaan taaksepäin, että kuka ihme hän onkaan. Mielestäni Eelian ja Karhun tutustumisen olisi voinut kuvailla alkuun tarkemmin. Heidän ystävyytensä on kuitenkin hyvin vahvaa ja toisiaan pönkittävää.

Tarina päättyy Eelian ratkaisevaan askeleeseen, mutta sen aiheuttamia seurauksia voi lukija vain arvuutella. Jatko-osalle voisi olla tilausta, mutta toisaalta tarina voisi jäädä tähänkin pisteeseen.

Arvosanani 4

Tämän kirjan lainasin kirjastosta.

 Muissa blogeissa:

Yöpöydän kirjat 
Kirsin kirjanurkka 
Kirjanurkkaus 
Kirjojen keskellä
Maria Calendula 
Lukijan roolissa
Lastenkirjahylly


Samantyylistä luettavaa:

Kesän jälkeen kaikki on toisin: Siri Kolu 
Tyttösi sun: Meredith Russo 
Valoa valoa valoa; Vilja-Tuulia Huotarinen
Kun enkelit katsovat muualle & Minuuttivalssi: Salla Simukka

Lisään kirjan YA-lukuhaasteen kohtaan:

Kirja ei kuulu sarjaan

Prideviikko 2018

Oikein hyvää prideviikkoa!

Eilen alkoi Yöpöydän kirjat -blogin Prideviikon lukutempaus, johon minäkin osallistun jo toista kertaa. Lukutempauksen tarkoituksena on nostaa esille HLBQTI+ kirjallisuutta. Eilen postasin Nina LaCourin Välimatkoja-teoksesta, ja ainakin pari muuta teemaan liittyvää postausta olisi vielä tarkoitus tehdä tämän viikon aikana. Ainakin Riina Mattilan Järistyksiä olisi tarkoitukseni lukea.

Blogini vasempaan sivupalkkiin on ilmestynyt uusi Kirjahyllyni teemoittain -laatikko, johon tulee erilaisia kirjahyllyjä teemoittain. Olen tehnyt ensimmäisenä valmiiksi sateenkaari-hyllyn. Voit klikata siihen myös tästä.

HLBQTI+ on lyhenne sanoista homo-, lesbo-, bi-, queer-, trans- ja intersukupuolisuus.

Haastan juuri sinut osallistumaan Prideviikon lukutempaukseen ja lukemaan tämän viikon aikana edes yhden sateenkaarikirjan!

Välimatkoja: Nina LaCour

Välimatkoja: Nina LaCour. Suomentanut Leena Ojalatva. Karisto 2018.

Englanninkielinen alkuteos (2017): We Are Okay. Kansi: Adams Carvalho (kuva); Samira Iravani (alkuperäisdesign); Sakari Tiikkaja (suomennos)

"Marin ei ole puhunut yhdellekään tutulle sen jälkeen, kun hän pakkasi laukkunsa ja muutti toiselle puolelle Yhdysvaltoja. Kukaan ei tiedä totuutta hänen viimeisistä viikoistaan kotona, ei edes Marinin paras ystävä Mabel. Mutta tuhansienkin kilometrien päässä kotoa, collegessa New Yorkissa, Marin tuntee menneisyyden kutsun. Nyt, kuukausia myöhemmin, hän odottaa yksin joululoman ajaksi tyhjenneessä opiskelija-asuntolassa. Mabel on tulossa kolmeksi päiväksi vierailulle, ja Marinin on kohdattava kaikki mikä on jäänyt sanomatta, yksinäisyys joka on kalvanut häntä kesästä asti."(Karisto)

Oma arvio:

Sattumoisin sain luettua tämän kirjan hiukan ennen Prideviikon alkua, mutta säästelin tätä postausta tälle viikolle, sillä saan tämän lisättyä kätevästi osaksi Prideviikon lukutempausta, joka on tänäkin vuonna Yöpöydän kirjat -blogin emännöimä.

Me olimme ihme.

Me  olimme meren väkeä.

Meillä oli aarteita taskussa ja toistemme tuntu iholla. (s. 115)

Välimatkoja ei ole markkinoitu sateenkaarikirjana, joten en oikeastaan tiennyt tämän käsittelevän sateenkaariteemaa ennen kuin luettuani kirjan. Toisaalta ymmärrän, miksi ei ole. Kirjassa ei nimittäin alleviivata päähenkilön homoseksuaalisuutta, vaan muut teemat puskevat paljon vahvemmin esille - joista vahvimpana yksinäisyyden ja kuulumattomuuden tunne. Lisäksi kirjasta kumpuaa menettämisen suru niin vahvana, että se tunkeutuu lukijan luihin ja ytimiin.

Kirjan alkuasetelmassa Marin hyvästelee kämppäkaverinsa Hannahin joulun pyhiksi ja valmistautuu jäämään ypöyksin newyorkilaiseen opiskelija-asuntolaan, vain puutarhuri valvojanaan. Lukijan päässä alkaa viritä kysymyksiä: miksei Marin mene kotiinsa jouluksi oman perheensä luo? Onko hänellä perhettä? Marin tuntuu kantavan sisällään suurta surua ja pettymystä, josta lukijalla ei ole aluksi pienintäkään vihiä.

Taivas on tumminta sineä, jokainen tähti erottuu selkeänä ja kirkkaana. Kämmenet tuntuvat lämpimiltä polvea vasten. Ihminen voi olla yksin monella tavalla. Sen tiedän todeksi. Hengitän sisään (tähtiä ja taivasta.)Hengitän ulos (lunta ja puita.)

Ihminen voi olla yksin monella tavalla, ja viimeksi se ei ollut tällaista. (s. 13)

Marinin ystävä Mabel on kuitenkin tulossa muutamaksi päiväksi hänen seurakseen, ja Marinia tämä kovasti jännittää. Pikku hiljaa alkaa paljastua salaisuuden verho ja Mabelin saavuttua valkenee, ettei kaikki ole nyt kunnossa ystävysten välillä. Jotain on tapahtunut. Mabelilla on myös suuri pyyntö Marinille, niin suuri, ettei Marin osaa vastata siihen heti, vaikka siinä pyynnössä on kaikki, mistä hän on jäänyt elämässään paitsi.

Marin alkaa takautumin paljastaa paloja elämästään ennen New Yorkia. Hänen äitinsä on kuollut hänen ollessa pieni, isästä ei ole oikein tietoa ja hänen vaarinsa, jonka luona hän on elänyt, on hyvin omalaatuinen tapaus. Vaari ei liikoja tunteile, mutta hän tykkää pitää luentoja tytöille aiheesta kuin aiheesta, leipoa ja kirjoittaa kirjeitä. Hän on vuosikausia kirjoitellut erään naisen kanssa, jota hän nimittää Birdieksi. Jotain salamyhkäistä vaarissa kuitenkin on, eikä Marin ole koskaan astunut talon takaosaan, jossa vaari asustaa. Vaari ei ala jakamaan muistojaan Marinin äidistä, mikä tekee Marinin surulliseksi.

Jotain ikävää ja romahduttavaa on tapahtunut Marinille, jonka vuoksi hän on kadonnut etuajassa New Yorkiin ja katkaissut välinsä Mabeliin, joka on epätoivoisesti yrittänyt tavoittaa ystäväänsä. Mitä ystävysten välillä on tapahtunut? Olen suorastaan hermostuksissani yrittäessäni lukea kirjan mahdollisimman nopeaa, jotta saan selville, mitä Marin kantaa sisällään. Miksi vaari on niin kipeä puheenaihe Marinille?

Sitä hetkeä ei ole mahdollista saada takaisin. Sitä luottamusta. Vapautunutta naurua. Sitä tunnetta että on lähtenyt kotoa vain hetkeksi. Tai sitä että on koti, johon palata. (s. 129)

Välimatkoja on todella tunteikas, mutta myös toiveikas kirja, jossa keskiössä ovat yksinäisyys, ystävyys, ensirakkaus ja pettymys. Miltä tuntuu, kun huomaa tulleensa huijatuksi ja petetyksi koko elämänsä ajan? Voiko sellaisesta nousta ehjänä ja vahvana ihmisenä? Kirjan kerronta on kaunista ja suvuvalukuista, se menee ihon alle.

Arvosanani 5

Tämä kirja on arvostelukappale, kiitos kustantajalle.

Muissa blogeissa:

Eniten minua kiinnostaa tie
Kirjakko ruispellossa
Reader, why did I marry him?
Sivutiellä
Anun ihmeelliset matkat


Samantyylistä luettavaa:

Syvään veteen: Anna-Maija Aalto (suru)

Kun enkelit katsovat muualle & Minuuttivalssi: Salla Simukka (sateenkaari)

Valoa valoa valoa: Vilja-Tuulia Huotarinen (sateenkaari)

Tyttösi sun: Meredith Russo (sateenkaari, menneisyyden pakeneminen, ystävyys)


Lisään tämän YA-haasteen kohtaan:

kirjassa naiskertoja

Kirjankansibingosta ruksaan kohdan:

uimarannalla

Prideviikko ~ Kun enkelit katsovat muualle & Minuuttivalssi: Salla Simukka

Kun enkelit katsovat muualle: Salla Simukka. Tammi 2015 (uudistettu laitos). Julkaistu ensi kertaa WSOY 2002.

Kansi: Laura Lyytinen & istockphoto

"Susannalla on hymy kuin vanhojen kiiltokuvien enkelillä ja kultainen hiuspörrö, jota Kirsikan tekee aina mieli silittää. Kirsikka on lukion toisella luokalla ja korviaan myöten ihastunut. Sen ilmaiseminen vain ei ole helppoa. Tytöt ystävystyvät, mutta kun pitäisi kertoa totuus, Kirsikka ei uskalla. Susannakin kavahtaa omia tunteitaan, ja tilanne vaikeutuu entisestäänkin.

On Kirsikalla tietysti muutakin. Ihana perhe ja ystävät, jotka pitävät hänen erilaisuuttaan ihan tavallisena asiana. Ja henkireikänä kirjoittaminen. Juuri kirjoittaminen tuo Kirsikan tunteet esille odottamattomalla tavalla. Tai ehkäpä siinä oli enkeleillä sormensa pelissä..."

Oma arvio:

- Sä näytät niin söpöltä kun sä istut siinä. Pieni tyttö hämärässä huoneessa, hän sanoi. (s. 91)

Kirsikan näkökulmasta kerrottu tarina tuo jostain syystä mieleeni MeKaks- ja Sinäminä-lehtien novellit, joita ahmin teini-ikäisenä kuin hullu puuroa - kieli ja kirjan rakenne on konstailematonta, tarina etenee tasaisesti mutta varmasti kohti romanttista huipentumaa. Väliin mahtuu tietenkin muutama käänne, tässä tapauksessa Kirsikan ja Susannan riita, jolloin lukija ei ole varma, saavatko he sittenkään toisiaan.

Kuva: Pixabay

Hänen maailmaansa eivät kuulu minun tunteeni.

Hänen maailmaansa ei kuulu, että tyttö rakastaa toista tyttöä.

Hänen maailmaansa ei kuulu, että ystävyys ei toisen puolelta olekaan pelkkää ystävyyttä.

Minä en kuulu hänen maailmaansa. (s. 142)

Mikään kaapistatuloromaani tämä ei ole, sillä Kirsikan vanhemmat ja pikkusisar ovat hyvinkin sinut Kirsikan lesbouden kanssa. Susanna taas ei ole kertonut perheelleen tykkäävänsä tytöistä, eikä myöskään kukaan muukaan hänen lähipiirissään tiedä siitä, mutta tässä kirjassa ei käsitellä tätä kuitenkaan sen kummemmin. Tarinan pääpaino on Kirsikan kipuilussa, joka alkaa Susannan harmittomasta ihailusta, myöhemmin tunteiden salailun vaikeudesta, kun he tutustuvat ja ystävystyvät. Kirsikka joutuu pohtimaan sitä vaikeutta, mistä tietää, onko toinen samankaltainen kuin hän, mutta myös heteroillekin tavanomaista ongelmaa, eli mistä tietää, onko toinen kiinnostunut vaiko ei. 

Miksi minun on niin vaikea lähestyä sinua? Olen kai ajatuksissani luonut sinusta kuvan, johon olen ihastunut ja jota en halua rikkoa. Se on typerää. Mielikuvaa ei voi halata. Tahtoisin oppia tuntemaan sinut oikein kunnolla, vaikka et sitten olisikaan mitään sellaista kuin olen kuvitellut. En halua vain haavekuvia, tahdon tutustua todelliseen ihmiseen. (s. 37)

Kirsikan tunnepitoiset runot tuovat mieleeni teini-ikäisen, ihastuneen tai rakastuneen itseni, sillä minäkin valutin aina koko sydänvereni päiväkirjani sivuille. Lisäksi loin usein ihastuksestani niin saavuttamattoman haavekuvan, etten uskaltanut ikinä tehdä ratkaisevaa siirtoa, vaan tyydyin kärvistelemään päiväkirjani sivuilla kaipuussani. Siksi lisään tämän myös Helmet-lukuhaasteen kohtaan 13: Kirja "kertoo sinusta".

- Nuku hyvin, Kissa, Susanna toivotti hiljaa.

- Samoin, Susi, Kirsikka vastasi. He katsoivat toisiaan silmiin ja tiesivät sanomattakin, että huomenna olisi uusi päivä ja he näkisivät toisensa taas. (s. 79)

Kun enkelit katsovat muualle on kiva tarina kahden tytön rakastumisesta, mutta mitenkään kovin suuresti en tästä innostunut yksinkertaisen kerronnan ja rakenteen takia.

Arvosanani 3-

Muissa blogeissa:

Lukutoukan kulttuuriblogi

Lukufiilis

Todella vaiheessa

Kirjanurkkaus
Notko, se lukeva peikko


Minuuttivalssi: Salla Simukka. Tammi 2015 ( uudistettu laitos). Julkaistu ensi kertaa WSOY 2004.

"Koko elämä on edessä – kun vain tietäisi, mitä sillä tekisi. Susanna on muuttanut lukion jälkeen uuteen kaupunkiin seurustelukumppaninsa Kirsikan kanssa. Kirsikka opiskelee yliopistossa, Susanna taas ei löydä suuntaansa yhtä helposti. Kaikki entiset kiintopisteet – koti, koulu, pianonsoitto, vanhat ystävät – ovat kadonneet. On vain Kirsikka, jonka uudet kuviot tuntuvat muuttavan hänet täysin vieraaksi.

Pitkän syksyn ja talven aikana Susannan apuna on Chopin, ja säveltäjän avulla Susanna viimein löytää oman sävelensä."

Oma arvio: 

Ei ollut mitään kauniimpaa kuin haluava nainen, joka kaartui rakkaansa yllä kuunsiltana. (s. 46)

Minuuttivalssi on jatkoa Kirsikan ja Susannan tarinalle, mutta nyt Susannan näkökulmasta. Nimikin vihjaa Susannan suuresta mielenkiinnosta musiikkia kohtaan. Susanna ja Kirsikka ovat nyt 19-vuotiaita ja muuttaneet yhteiseen asuntoon Turkuun. Kirja onkin selvästi aikuisempi, siinä on mukana seksiä ja käsitellään jo kotoa pois muuttaneiden nuorten naisten elämää. Tyttöjen elämää alkaa melko pian säröttää heidän erilaiset elämänpiirinsä: Kirsikka opiskelee yliopistossa ja saa kavereita sieltä, kun taas Susanna ei oikein tiedä mihin lähtisi opiskelemaan, ja hakee lopulta marketin kassalle töihin. Tytöille tulee riitaa tämän tästä siitä, kun kumpikaan ei oikein ymmärrä toisen tilannetta. Toki heillä on myös hyviäkin hetkiä, mutta ne alkavat kuukausi kuukaudelta hälvetä.

Heidän yhdessäolostaan oli tullut pelkkää arkea, samassa sängyssä nukkumista ja yhteisiä ruokailuhetkiä. Mutta ehkä niin aina kävikin pidemmässä suhteessa, Susanna mietti. Ehkä niin oli tarkoituskin olla. (s. 88)

Susanna on välillä lapsellisen mustasukkainen jurnottaja, mutta onneksi löytää SETA:n bileistä itselleen uusia ystäviä, Tommin ja Hennan. Kirsikka tuntuu kuitenkin etääntyvän kirjoitushommiinsa, eikä helliä hetkiäkään tunnu olevan enää tyttöjen välillä niin usein kuin ennen. Susanna perehtyy Chopinin elämästä kertovaan kirjallisuuteen. Kirjan tarinaa rytmittääkin kivasti Chopinin elämästä kirjoitetut katkelmat, ja tuleepahan kyseinen taiteilijasuuruus myös välillä Susannan uniinkin. Susannan äiti on kuollut hänen ollessaan pieni, ja se tuottaa usein tytölle vieläkin tuskaa. Hän ei oikein kykene soittamaan pianoakaan enää niin kuin ennen. 

Kuva: Pixabay

- Miten susta on tullut noin täydellinen?

- Oikealla ravinnolla ja tiukalla kasvatuksella, Kirsikka vastasi. (s. 61)

Pidän huomattavasti enemmän tästä Minuuttivalssin tarinasta kuin edellisestä osasta Kun enkelit katsovat muualle. Tämä on loistavasti rakennettu kasvukertomus, jossa tuore avopari kohtaa tavallisimpia ongelmia, mutta lopulta selvittävät ne. Susanna kypsyy ja kasvaa tarinan myötä ja tajuaa, mikä on lopulta tärkeää ja tavoittelemisen arvoista. Musiikkikin taas löytyy hänen elämäänsä, kun hän saa asiat selkiytymään.

- Kaikki olettaa, että tämänikäisenä pitäisi tietää, mitä tahtoo tehdä kymmenen tai kahdenkymmenen vuoden kuluttua. En mä ainakaan tiedä. Enhän mä edes tiedä, mitä mä tahdon tehdä ensi kesänä, Susanna sanoi. (s. 132)

Arvosana 4

Tämän kirjan lainasin kirjastosta.

Muissa blogeissa:

Kirjanurkkaus

Kirjavaras Rere

Todella vaiheessa

Samantyylistä luettavaa:

 Valoa valoa valoa: Vilja-Tuulia Huotarinen (tyttörakkaus)

Osallistun kirjan kansikuvilla Sivutiellä-blogin Keväisen kesäiseen kansikuvahaasteeseen, johon teen postauksen elokuun lopussa.

Prideviikko ~ Valoa valoa valoa: Vilja-Tuulia Huotarinen

Valoa valoa valoa: Vilja-Tuulia Huotarinen. Karisto 2011.

"Vahva ja vangitseva tarina nuorista 

Mistä muusta voi kirjoittaa kuin kuolemasta tai rakkaudesta? Kirjan kertoja on 14-vuotias Mariia Ovaskainen, joka vihaa kirjoittamista. Silti hänen on kerrottava meille tarina vuodelta 1986, jolloin räjähti sekä Tshernobyl että Mariian tajunta. Kaikki alkoi, kun Mimi kohtasi Mariian uimarannalla ja kysyi: ”Voisitko sinä näytellä ystävääni?”

Vilja-Tuulia Huotarisen uutuus on rosoinen rakkaustarina seksuaalisuuden puhkeamisesta ja neljätoistavuotiaana tehdyistä mahdottomista valinnoista. Mariian kertomuksen kipeät teemat tulevat lukijan silmille sekä hämmentävän suoraan että rivien välistä ja koettelevat tarinan kertomisen rajoja. "(Karisto)

Oma arvio:

Kun rakastuu ei enää leijaile ilmassa vaan löytää jotakin mistä pitää kiinni. (s. 56)

Mariia kirjoittaa hänen ja Mimin rakkaustarinan, joka alkaa kesällä 1986,   Tshernobylin ydinvoimalaonnettomuuden jälkeen. (Silloin kun Tshernobylissä räjähti, minä olin mistään mitään tietämätön kuusivuotias. Vanhempani pitivät minut uutispimennossa, sillä minä en muista mitään kyseisestä tapauksesta - hyvä niin, sillä eihän lapsen tarvitse tuollaisia miettiä.) 

Kuva: Pixabay

 Se että joku odottaa puhelinsoittoa ei ole tapahtuma eikä mikään.

Siitä ei riitä kirjoitettavaa kovin pitkäksi aikaa.

Vain         tyhjiä          minuutteja. (s. 50)

Mariian ja Mimin välillä on vallinnut tähän kesään saakka pyhä viha, sillä Mariia on levittänyt koulussa Mimistä vääriä totuuksia. Kun Mimi pyytää Mariiaa näyttelemään hänen ystäväänsä isoäidilleen, Mariia ei epäröi. Hän nimittäin ei voi vastustaa valoa, joka tytöstä säteilee, eikä hänen pohjattoman surullisia silmiään. Mariian ja Mimin suhde on täynnä iloa, mutta myös surua - Mimin elämässä on sattunut paljon ikäviä asioita, eikä elämä Kylli-tädin huomassakaan, Seka-Sorroksi nimeämässä talossa, ole kovin  auvoisaa. Mariia haluaa kuitenkin selvittää Mimin surun, vaikka Mimi ei usko hänen siihen kykenevän. 

Minusta tuli kotona yhtä hiljainen kuin talo oli.

Eikä kukaan huomannut muutosta.

Vain joskus isä katsoi minua oudosti.

Kuin hämmästyen jotakin mitä tuli ajatelleeksi.

Mitä isä ajatteli?

Että hänen lapsellaan oli elämänsä niin kuin lyhtykaloillakin? Oma valonsa? (s. 66

Mariian ja Mimin välejä hiertää se, ettei Mariia voi viedä rakastaan kotiinsa. Mariian vanhemmat eivät hyväksy itsemurhaperheen tyttöä, jonka on huhuttu käyttävän huumeita. Mariian perheessä hyssytellään asioita, vaikka tyttö haluaisi kotiinsa enemmän ääntä. Rakastuneet tytöt majailevat rannalla ja Seka-Sorrossa, jonka vintillä asuu Ulla Kolla, Mimin kuvittelema äiti. Kun Mimille rakas isoäiti kuolee, hän masentuu eikä halua lähteä kouluun. Mariia on neuvoton, sillä hän haluaisi auttaa rakastaan, muttei voi. Tarinan loppu on traaginen.

Kuva: Pixabay

Hyvät lukijat!

Olette jo varmasti arvanneet ettei tämä tarina ole mikään selviytymisopas! (s. 81)

Olisin halunnut pitää enemmän tästä kirjasta, mutta kirjan kerrontatyyli esti sen. Kertoja-Mariia puhuttelee lukijaa tämän tästä ja selostaa kirjoittamisen saloja. Se jostain syystä häiritsee ja ärsyttää minua. Kerronta on muutenkin hyvin vieraannuttavaa ja rikkoo aikajatkumoa niin, etten pääse selvyyteen, mitä tapahtui milloinkin. Kirjoitustyylin vuoksi en päässyt kokemaan Mimin ja Mariian rakkautta sellaisena, että se olisi säväyttänyt minua, sillä minä vieraannuin jatkuvasti tarinasta. Pidän kuitenkin siitä, miten tarina kietoutuu Tshernobylin onnettomuuden ympärille ja valo sekä säteily ovat vahvoina symboleina läpi tarinan. Myös 80-luvun henki huokuu mukana. 

Arvosana 2,5

Tämän kirjan lainasin kirjastosta.

Muissa blogeissa:

Luettua elämää

Kirjavinkit (Heidi V)

Kirjanurkkaus

Sonjan lukuhetket

Eniten minua kiinnostaa tie

Kirjainten virrassa

Kujerruksia

Yöpöydän kirjat

Samantyylistä luettavaa:

Ester & Isak: Jessica Schiefauer (uimaranta keskeisenä paikkana, hankala seurustelusuhde)

Osallistun tämän kirjan kansikuvalla Sivutiellä-blogin Keväisen kesäiseen kansikuvahaasteeseen, johon teen postauksen elokuun lopussa.

Prideviikon lukutempaus

Seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen ihmisoikeuksista muistuttava Helsinki Pride -viikko alkaa tänään, ja sen kunniaksi Yöpöydän kirjat- blogin Niina on järjestänyt Pride-viikon lukutempauksen, jonka tarkoituksena olisi, että blogeissa luettaisiin ja postattaisiin tällä viikolla HLBTQ-kirjallisuutta. Vielä ehtii mukaan! Lukuvinkkejä löydät muun muassa Niinan haasteepostauksesta, mutta listaan tuohon alle myös minun bloggaamiani kirjoja, joissa on enemmän tai vähemmän sateenkaariviboja.

 ******************************

 Itse aion lukea tällä viikolla nämä kirjat:

Valoa valoa valoa: Vilja-Tuulia Huotarinen. Karisto 2011.

Kun enkelit katsovat muualle & Minuuttivalssi: Salla Simukka. Tammi 2002 & 2004.

*******************************

Kuva: Pixabay

Olen lukenut ja blogannut näistä:

Minä, Simon, homo sapiens: Becky Albertalli. Suomentanut Lotta Sonninen. Otava 2017.

Carry On. The Rise and Fall of Simon Snow: Rainbow Rowell. Macmillan 2015. Ei suomennettu.

Puoliksi paha -trilogia: Sally Green. Suomentanut Sari Kumpulainen. Gummerus 2014-2016

Kesän jälkeen kaikki on toisin: Siri Kolu. Otava 2016.

Engelsfors-trilogia: Mats Strandberg & Sara B. Elfgren.Suomentanut Riie Heikkilä &Aki Räsänen. Basam Books / Viisas Elämä 2012-2016

Kaarnan kätkössä. Väkiveriset osa 1: Sini Helminen. Myllylahti 2017.

Varjojen kaupungit -sarja: Cassandra Clare.Suomentanut Terhi Leskinen. Otava 2009-2014

Lumikki-trilogia: Salla Simukka. Tammi 2013-2014.

Your Temporary Santa: David Levithan - Novellikokoelmassa My True Love Gave To Me - Twelve Winter Romances: Stephanie Perkins (edit.) Macmillan 2014. Ei suomennettu.

Nokkosvallankumous: Siiri Enoranta. WSOY 2013.

Surunhauras, lasinterävä: Siiri Enoranta. WSOY 2015.

Kudottujen kujien kaupunki: Emmi Itäranta. Teos 2015.

Kuva. Pixabay