Nollasummapeli: Heidi Silvan. Myllylahti 2022
"Abiturientti, jolla on taakka kannettavanaan. Poika, joka on niin viisas, että vaikuttaa melkein tyhmältä. Kun kaksi kohtaa, on oltava valmis, ja tulevaisuuden vuoksi on tiedettävä menneisyys.
Rilla katsoi mua vakavana. ”Ufon kanssa pystyy puhumaan suoraan. Hän on hauraudestaan huolimatta niin tavattoman vahva. Sinun kanssasi pitää olla varovaisempi. Sinulla asiat on toisinpäin. Vaikutat vahvalta vaikka olet hauras.”
Mä olin hukassa oman tulevaisuuteni suhteen, kun abivuosi kului enkä yhtään tiennyt, mihin suuntaan jatkaisin. Oppiminen oli aina ollut mulle helppoa, mutta lukeminen ei ollut kiinnostanut enää pitkään aikaan.
Psykologia oli ainoa, mikä ehkä kiinnosti, ja just psykologin odotushuoneessa mun viereeni singahti Ufo, outo äijä, jolle oli soviteltu diagnooseja niin paljon, että se itsekin kutsui itseään aakkospojaksi.
Myllerryksen keskellä mun eteeni asteli vielä Blondiini, joka tärisytti mun valmiiksi vapisevia jalkojani. Mutta Blondiinilla oli jo Ralf, eikä kahden kanssa seurustelu ollut ratkaisu.
Todellisuus tuntui epävarmalta, ja eteenpäin päästäkseni mun oli pakko kohdata mielessä mylvivä, unohduksiin painettu menneisyys." (Myllylahti)
Oma arvio:
Mukavaa, että ilmestyy kotimaisia YA-kirjoja poikapäähenkilöllä. Heidi Silvanin järjestyksessään toinen YA-kirja Nollasummapeli esittelee kaksi hyvin erilaista poikaa, joita kuitenkin yhdistää moni asia, eikä vähiten yhteinen psykologi.
Päähenkilö, lukion kolmatta vuotta opiskeleva Aale törmää erikoiseen Ufo-nimiseen poikaan Rilla-psykologinsa odotusaulassa. Tämä poika pitää päässä omituista, punaista pipoa, kertoo saaneensa ison liudan diagnooseja ja nappailevan jos minkälaista lääkitystä. Aale ei myönnä tarvitsevansa psykologin apua, vaan heittää Ufolle panevansa Rillaa. Jotenkin Ufosta tulee Aalelle maanvaiva, joka tuntuu ilmestyvän joka paikkaan. Toisaalta, eipä Aalella kauheana ole muutakaan seuraa, joten heikkona hetkinä hän lähtee Ufon kanssa juomaan kaljaa rannalle.
"Tuo on melkein sama kuin mun teoria kivusta", mä sanoin sarkastisesti, mutta Ufo ei tuntunut huomaavan. Oikeasti mua vain otti päähän, että Ufo oli laatinut teorian alalta, jonka piti olla mun omaani. "Ensin on kipu, joka sattuu, ja sitten siihen tottuu. Kun siihen tottuu, niin sitten ei enää ole, mikä sattuu." (s.79)
Aalea ärsyttää Ufo, joka tuntuu sottaiselta, rähjäiseltä ja likaiselta. Jotenkin Aalella käy kuitenkin Ufo sääliksi, sillä tätä on kiusattu koulussa todella rankasti. Myöhemmin Ufo paljastaa lisää ikäviä asioita hänen lapsuudestaan. Aale ei myönnä Ufolle, että hänen menneisyydessään olisi mitään vastaavaa. Myös psykologi Rilla alkaa turhautua, sillä Aale ei halua avautua. Hänellä menee opiskelut huonosti, vaikka nyt olisi viimeinen vuosi tsempata ennen kirjoituksia. Sattuu vielä tulemaan koronarajoitukset ja etäopiskelu samaan syssyyn, joka ei tee Aalelle hyvää.
Romantiikkakuvioita mukaan tupsahtaa, kun Aale ja Ufo törmäävät kaupungilla Ralfiin ja tämän tyttöystävään. Aalella on ikävä olo entisen koulukaverinsa lähellä, ja blondi tyttöystäväkin tuntuu vaivautuneelta. Aale iskee silmänsä Blondiiniksi nimeämäänsä tyttöön ja pistää viehätysvoimansa peliin. Ja sitten tapahtuu pienoinen ihme: Blondiini syöksyy myöhemmin takaisin Aalen ja Ufon luo, suoraan Aalen syliin ja nyyhkii Ralfin jättäneen hänet. Mikä lottovoitto Aalelle. Noin vain hän saa Ralfin tytön mukaansa, vie hänet kotiinsa ja päätyy sekstailemaan tämän kanssa.
"Sun pitäisi tietää, mitä sulle tehtiin. Mitä tapahtui. Mitä jouduit sietämään."(s. 154)
Noh, eihän kaikki niin täydellistä sitten olekaan. Myöhemmin Aale tapaa Ufon ja saa tietää, miten Ufo tuntee Ralfin. Pikku hiljaa Aale päästää myös omaan mieleensä ikäviä muistoja tuosta koulun ärsyttävimmästä öykkäristä, mutta onneksi hänen kokemuksensa eivät ole niin pahoja kuin Ufo-paran.
Ei tuntunut missään, rystysisku. Sisäisesti olin kyllä hajoamaisillani. (s. 166)
Enempää en spoilaa juonesta, sillä yksi kirjan kohokohdista on ehdottomasti käänne, jonka ainakin itse huomasin pienten vihjeiden perusteella vähän ennen kuin se tapahtui. Pidän siitä, että lukija saa itse oivaltaa jotain tärkeää ilman, että se heti kannetaan tarjottimella eteen. Siinä mielessä pidän kirjaa oikein nerokkaana, vaikka minulla oli alussa hiukan käynnistymisvaikeuksia. Silvanin kirjoitustyyli ei ole ehkä ihan minun lempparini, mutta hän taitaa kyllä nuoren elämän kuvauksen.
"Ei sellaisen jälkeen ole edes päivänselvää, että olet enää hengissäkään." (s. 178)
Nollasummapeli on hyvin psykologinen nuorten aikuisten kirja. En tarjoaisi tätä nyt ihan helppona kirjana pojille, sillä tämä vaatii vähän enemmän oivaltamista. Kirjassa käsitellään tosi rankkoja aiheita, kuten koulukiusaamista ja hyväksikäyttöä, joten mikään iloinen hyvänmielenkirja tämä ei todellakaan ole. Mukavana lisänä kirjan lopussa on Aalen soittolista, jonka biisit muodostavat myös kirjan lukujen nimet otsikkolainauksina.
Arvosanani 3,5
Kiitos kustantajalle arvostelukappaleesta.
Muissa blogeissa:
--
Lisään kirjan seuraaviin lukuhaasteisiin:
Helmet: 16. Kirjan luvuilla on nimet
Booklist Queen: By a local author
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti