Hurmeen maku - Romanssi: Jukka Laajarinne

Hurmeen maku -  Romanssi: Jukka Laajarinne. Haamu 2019.

Kansi: Jani Karppi

"Tavanomaiset ihmiset lähettävät viestinsä puhelimella.

 

Kevätjuhlan jälkeen Karin löytää takkinsa taskusta kauniilla käsialalla kirjoitetun viestin salaiselta ihailijalta. Pian viestejä tulee lisää. 

Kesän vaihtuessa syksyksi Karinin elämässä alkaa tapahtua outoja. Tumma hahmo seuraa häntä varjoista. Samaan aikaan kaikki ympärillä tuntuu murenevan; ystävyydet, harrastukset, koulu ja vanhemmat.

Lohtua tuo tuntemattoman tytön päiväkirja, jonka Karin löytää hylätystä rakennuksesta kaupungin laidalla. Vaikka sen kirjoittaja elää eri ajassa ja paikassa, hän painii täsmälleen samanlaisten ongelmien kanssa kuin Karin.

Karin alkaa selvittää päiväkirjan mysteeriä aavistamatta, miten lähelle pimeys ja kauhu ovat jo hiipineet.

Hurmeen maku on kauhuromanttinen seikkailu, jossa varjot ovat pitkiä eivätkä aina niin liikkumattomia kuin toivoisi." (Haamu)

Kirjatraileri: https://www.youtube.com/watch?v=StbRWvPBEFo

Oma arvio: 

Hurmeen maku yllätti minut iloisesti. Korni kansikuva ja kirjan nimi eivät oikein onnistuneet vakuuttamaan minua, enkä oikein tiennyt, mitä tämä kirja tulisi pitämään sisällään. Minulle tuli mielikuva, että tulisin lukemaan jotain eroottissävytteistä kirjaa, jota en välttämättä kehtaisi suositella yläkoululaisille.

Olin kuitenkin väärässä. Karinin ympärillä pyörivät mystiset tapahtumat nappasivat minut äkkiä mukaansa. Minua viehättää kirjan aikatason hämäryys: vaikka älykännyköistä päätellen tapahtumat sijoittuvat tähän aikaan, on kirjan ihmisissä ja heidän käytöksessään jotain todella vanhanaikaista. Eri toten tämä tulee esille puhetyylistä, jossa nuoret miehet välillä teitittelevät tyttöjä. Kirjan tunnelmastakin huokuu jotenkin vanha aika, ja välillä ihan hätkähdän, kun kännykät mainitaan, sillä ajattelen niin syvästi tapahtumat johonkin menneisyyteen, vanhaan Suomi-filmiin. Tekstissä vilisee vanhahtavia sanoja, kuten opettajatar ja haavoittaa.

Miksi haavoitat minua noin? Karin ajatteli. Miksi olet noin kalsea ja epäkohtelias, vaikka alkukesästä me... Me rakastimme! Teinkö sinulle jotakin pahaa? Valehtelinko? Hylkäsinkö? En! Se olit sinä joka valehtelit, sinä joka jätit! (s. 95)

Kirjan keskiössä on siis yläkouluikäinen, 14-vuotias Karin, jonka vanhemmat ovat melko tiukkapipoisia ja vaativat tyttäreltään paljon. Kun Karin saa kevätloman kynnyksellä lapun salaiselta ihailijalta, häneltä katoaa lähes kokonaan kontrolli, niin häkeltynyt hän on. Tarinassa on mystisyyttä ja jännittävää tunnelmaa, kun hän tapaa viimein salaisen ihailijansa. Minä odotan tunnelman perusteella jopa jotain paranormaalia romanssia, mutta joudun hieman pettymään melko tavanomaiseen ratkaisuun. Karinin kesä on kuitenkin rakkautta ja onnea täynnä, kunnes tulee kamala pettymys - ihastus ei pitänyt yhtä tärkeimmistä lupauksistaan. Itseäni hiukan huvittaa syy, miksi Karinin ja pojan välit katkeavat. Hiukan.... teinimäisen ylidramaattista, sanoisinko.

Karin toipuu sydänsuruistaan ja ystävystyy Henri-nimisen koulukaverinsa kanssa. Henri vie tytön seikkailulle vanhaan tehtaaseen, jossa on myös hiukan hyytävä tunnelma. Tehtaalla on tapahtunut paljon pahoja asioita. Karin löytää sieltä salaperäisen tytön päiväkirjat, jotka hän nappaa salaa itselleen. Tämän jälkeen tyttö ei saa laskettua päiväkirjamerkintöjä käsistään, vaan uppotuu täysin tuon tuntemattoman tytön menneisyyteen, joka on melkoisen karmea ja traaginen. Karin ei voi aavistaakaan, että hänellä ja kirjeen tytöllä on melko läheinen yhteys toisiinsa.

Huuto, joka tytön suusta purkautui, tuli suoraan hänen sielunsa syvimmistä onkaloista. Sellaisen huudon päästää vain ihminen, joka tietää kuolevansa. (s. 191)

Hurmeen maku on parhaimmillaan tosi viihdyttävä ja sujuvalukuinen, jännittäväkin,  ja mysteerit toisensa jälkeen vievät helposti lukijan mennessään. Petyn kuitenkin hiukan siihen, että liian moni asia jää kirjan lopussa täydelliseksi kysymysmerkiksi: Karinin vanhemmista paljastuu asioita, jotka eivät sitten kuitenkaan ratkea oikein mihinkään suuntaan. Henrin outo käytös Karinin joutuessa hengenvaaraan jää myös irralliseksi, vaille kunnon selitystä. Karinin ja mysteeripojan välirikko jo itsessään on hiukan töksähdys, kun syy on niin outo, minkä takia myös heidän sovintonsa tuntuu teennäiseltä. Kirjassa vieraillaan myös haudalla ja kanniskellaan mukana pääkalloa, mutta tämäkin jää hiukan irtonaiseksi ja epämääräiseksi kirjan keskeisen juonen kannalta.

Arvosanani 3,5

Tämä kirja on arvostelukappale, kiitos kustantajalle.

Muissa blogeissa:

Kirjahullun päiväkirja


Samantyylistä luettavaa:

Anastasia: Ilkka Auer

Lisään tämän Helmet-haasteen kohtaan:

 19. Et pidä kirjan nimestä

Popsugar-haaste saa merkityksi kohdan:

35. A book with a two-word title

Night school -sarja: C. J. Daugherty

Night School - Yön valitut: C. J. Daugherty. Suomentanut Kirsi Ohrankämmen. Otava 2013.

Englanninkielinen alkuteos (2012): Night School. 

"Alliella on vahva tunne, että Cimmeria ei ole aivan tavallinen sisäoppilaitos…

Kehen voi luottaa, kun kaikki valehtelevat? Todenmakuisen jännitys trilogian tummatunnelmaisessa avausosassa paha ulottaa lonkeronsa eristäytyneeseen sisäoppilaitokseen. 

Allie vihaa koulua. Isoveli on karannut kotoa, ja Allie on joutunut vaikeuksiin. Vanhemmat lähettävät tytön eristäytyneeseen Cimmerian sisäoppilaitokseen.Yllätyksekseen Allie viihtyy Cimmeriassa ja saa pian ystäviä. Hän ihastuu komeaan Sylvainiin, mutta tuntee välitöntä yhteyttä sulkeutuneeseen Carteriin.

Allielle selviää, ettei Cimmeria ole tavallinen sisäoppilaitos. Jotkut koulun oppilaista ja opettajista piilottelevat salaisuutta. Mikä oikein on yökoulu, josta kukaan ei saa puhua?

Pian Cimmeria alkaa tuntua todella vaaralliselta paikalta… (Otava)

Oma arvio:

Olen monesti silmäillyt tätä sarjaa kirjastossa, ja nyt kesän kunniaksi päätin tempaista tämän Night School -sarjan avausosan luettavakseni. 

Kirjan alku ei vielä vakuuttanut minua, sillä tihutöistä kiinnijäänyt Allie ja hänen lapsellinen kiukuttelu vanhemmilleen vaikutti  minusta rasittavalta.  Tarina kuitenkin tempaisi minut mukaansa siitä hetkestä lähtien, kun Allie viedään vasten hänen tahtoaan kesäksi goottihenkiseen Cimmerian sisäoppilaitokseen. Siellä hän tutustuu melko pian erikoislaatuiseen Johon, hänen poikaystäväänsä Gabeen ja hurmurimaisen komeaan Sylvainiin, joka meinaa viedä heti jalat Allien alta. Hiukan minua huvittaa tytön nopea hullaantuminen ranskalaispojan imeliin lepertelyihin. 

Allie yritti muistella jotain tapahtumaa, joka olisi saanut hänet epäilemään Sylvainia. Poika oli aina ollut paikalla, kun Allien oli joutunut pulaan. Hän oli suojellut Allieta Zelaznylta. No, olihan hän lipevä, ja ilmeisesti myös upporikas, mutta hän ei käyttäytynyt kuin snobi. Hän vaikutti kiltiltä. Carter puolestaan oli ollut hankala, päällekäyvä, tuomitseva ja uhkaava.

Oli ilmiselvää, kehen Allie saattoi luottaa.

En vain ymmärrä, miksi Carter on niin kiinnostunut. (s.196)

Jos haluaa lukea kliseisen kolmiodraaman, tämä se juuri on. Vaikka Sylvain  vaikuttaa langenneen täysin Allien pauloihin (vaikka tietenkään kukaan muu koulun tyttö ei ole onnistunut häntä nappaamaan), myös toinen koulun komistus kiertää punatukkaista tyttöä kuin kissa kuumaa puuroa.  Carter on ihan kuin Ylpeys ja ennakkoluulo -romaanin Darcy, sulkeutunut ja tökerö, joka kuitenkin jostain syystä ilmestyy aina Allien polulle. Allien ei tietenkään millään huomaa, että Carter olisi ihastunut häneen, vaikka pöllömpikin sen tajuaa. 

Tarinan edetessä melko pian tulee esille Allien paniikkikohtaukset, joita hän yrittää ehkäistä laskemalla askeliaan ja sekunteja.  Allien elämä on luisunut sen jälkeen raiteiltaa, kun hänen isoveljensä on karannut kotoa. Tätä hänen veljensä tapausta ei taustoiteta kovin tarkasti, mutta uskoisin sen tulevan esiin seuraavissa jaksoissa. Alliella on hankaluuksia vanhempiensa kanssa, sillä hän on kokenut, etteivät hänen vanhempansa huomaa häntä. Koska he vielä lähettivät hänet Cimmeriaan väkipakolla, hän ei halua olla enää missään tekemisissä heidän kanssaan.

Kuva. Pixabay

Romanttisen kolmiodraaman lisäksi kirjassa on jännittävä juoni, sillä Cimmeriassa vaikuttaa olevan paljon omituista tekeillä. Allie alkaa epäillä jokaista, myös opettajiaan, ja palaisi halusta tietää mystisestä Yökoulusta, josta ei kuitenkaan saa kysellä koulun vanhojen sääntöjen velvoittamana. Olen hiukan yllättynyt, miten aluksi tämän niin viattomalta tuntuvan kirjan juonen käänteisiin kuuluu melko raakojakin tapahtumia, kun tarina etenee loppuaan. Pidän kovasti kirjan tunnelmasta ja goottivivahteista, vaikka olisin kaivannut niitä hiukan lisää. Ahmaisin tämän kirjan muutamassa päivässä ja kliseistä huolimatta koin ihastuttavia hetkiä Allien ja Carterin kohtaamisissa. Jatko-osa odotteleekin jo minua kirjaston  varaushyllyssä.

Arvosanani 4+

Tämän kirjan lainasin kirjastosta.

Muissa blogeissa:

Lukukeskus 

Aamusta yöhön

Kirjakolo

Notko, se lukeva peikko

Hurja Hassu Lukija

Olipa kerran kirjablogi

Night School 2 - Yön perintö: C. J. Daugherty. Suomentanut Kirsi Ohrankämmen. Otava 2014

 Englanninkielinen alkuteos (2013): Night School Legacy

"Allien elämä sisäoppilaitoksessa käy vaaralliseksi. Suojellako perhettään vai luottaako uusiin ystäviin?

16-vuotias kapinallinen Allie on löytänyt Cimmerian sisäoppilaitoksesta toisen kotinsa. Koulu on tuonut hänen elämäänsä myös Carter Westin, unelmien poikaystävän.

Cimmeriassa toimii Yökouluksi kutsuttu salaseura. Se paljastuu vaikutusvaltaiseksi salaiseksi organisaatioksi, jonka jäsenet ulottavat valtansa paljon koulua pidemmälle. Yökoululla on myös vihollisia, näiden joukossa Allien kadonnut veli. Pian selviää, että Allie ja kaikki muutkin koulun oppilaat ovat suuressa vaarassa."(Otava)

Oma arvio: 

Hän ei usko minuun. Hän ei koskaan usko minuun. (s. 345)

Tämä Night School -sarjan toinen osa lähtee räväkästi käyntiin, kun kotonaan Lontoossa lomaileva Allie joutuu taas yhtäkkisesti jännittävien tapahtumien keskelle. Oudot pukumiehet yrittävät ottaa hänet kiinni, mutta Rachelin isä Raj Patel pelastaa hänet ja vie turvaan kotiinsa. Kyseinen mies tulee esiintymään tiiviisti tapahtumien mukana läpi koko kirjan, sillä hän vetää Yökoulun harjoituksia Cimmerian syyslukukaudella ja vastaa joukkoineen koulun turvallisuudesta. Allie saa aloittaa nyt Yökoulu-harjoitukset, kuten Isabelle lupasi hänelle kesälukukauden päätteeksi.

Kun Allie lopetti, Sylvain katsoi häntä avoimen uteliaasti. Hopeinen kynä välkkyi pojan sormissa. "Allie, jota kuvailet, ei kuulosta Allielta, joka istuu edessäni. En tunnista sitä tyttöä." (s. 217)

Allien ja Carterin rakkaus alkaa rakoilla hyvin pian, sillä Sylvain ja hänen siniset silmänsä saavat Allien tuntemaan ristiriitaisia tuntemuksia. Allie ei myöskään voi unohtaa sitä, kuinka Sylvain pelasti hänet Cimmeriassa sattuneessa tulipalossa. Sattumat johdattavat Sylvainin ja Allien jatkuvasti yhteen, ja Allie on siitä sekä hyvillään että hämillään. Carter alkaa vaistota, että heidän suhteensa saattaa olla uhattuna ja käyttäytyy kuin kiukutteleva kakara. Minä aloin jo toivoa, että Allie unohtaisi koko sällin ja lankeaisi Sylvainin käsivarsille. Taustalla vaivaa kuitenkin kesän tanssiaiset ja ikävä tapahtuma, jossa Sylvain kävi hiukan liian innokkaasti Allien iholle. Pystyykö hän luottamaan Sylvainiin ja antamaan anteeksi tuon virheen?

"Minä olisin", Carter puhui yhteen puristettujen hampaidensa välistä, "tehnyt puolestasi mitä tahansa." (s. 272)

Yön perintö ei ollut alkuun niin kiinnostava kuin ensimmäinen osa, mutta parani loppua kohti. Kolmiodraamailu tuo lisää pontta tarinaan, Sylvain saa sydämeni läpättämään ja lopun jännittävät tapahtumat taas tiivistävät tunnelman. Myös menetyksiä on taas edessä. Sarjaa on ihan pakko jatkaa vielä, sillä monikaan asia ei vieläkään auennut. Allien veljen, Christopherin tilanteeseen sain hiukan lisävaloa, mutta Allien suvun menneisyys jäi vielä arvoitukseksi, sekä se, miksi juuri Allie on suuressa vaarassa.

Hän tiesi varsin hyvin, että se oli aivan tavallinen ovi, jonka takana oli aivan tavallinen kirjasto. Mutta hän oli melkein kuollut siinä kirjastossa. (s. 38)

Ikävä kyllä viisiosaisen Night School -sarjan suomentaminen jätettiin tähän toiseen osaan, joten kolme seuraavaa osaa, Fracture, Resistance ja Endgame, täytyy minun lukea englanniksi.

Arvosanani 4-

Tämän kirjan lainasin kirjastosta.

Muissa blogeissa:

Hurja Hassu Lukija
Kirjakaapissa
Aamusta yöhön
Kirjahovi
Lukunurkka
Mustemaailmani
Kirjus

Night School - Fracture: C. J. Daugherty. Atom 2013. (Night School #3)

"Devastated by the loss of her friend and under constant threat from an unknown spy at Cimmeria Academy, Allie Sheridan is finding it hard to cope.

In Fracture, the third book in the Night School series, she’s not the only one losing it – everything is falling apart. And when Nathaniel begins to reveal his game plan, Isabelle starts to lose control.

As the school slides into a deadly morass of paranoia and suspicion, everyone is guilty until proved innocent. Anyone can be held without proof, and convicted without a trial. No one is safe.

This time Nathaniel doesn’t need to hurt them. This time they’re hurting themselves."

Oma arvio: 

Mikä harmi ja menetys, että Otava jätti tämän sarjan suomennoksen kesken. Tässä Night School -sarjan kolmannessa osassa synkkä tunnelma ja loppua kohti tiivistyvä jännitys on parhaimmillaan. 

Kuva: Pixabay

"You're still running away, Allie. You just don't realise it."(s.96)

Allie kipuilee alussa ystävänsä Jon kuolemaa sulkien kaikki ystävänsä ulkopuolelle. Toisaalta ymmärrän hänen lapsellista oikutteluaan, mutta toisaalta en voi sietää sitä, että hän on taas samanlainen angstinen teini kuin kirjasarjan alussa. Hänen Lontoolainen ystävänsä Mark tulee pelastamaan hänet Cimmeriasta, mutta eihän Allie voi välttää kohtaloaan - pian hän huomaa olevansa taas sisäoppilaitoksen aidatulla alueella, ja tällä kertaa hänelle annetaan tiukat ehdot. Hän juttelee myös isoäitinsä kanssa puhelimessa ja alkaa viimein tajuta, että hänen on nöyrryttävä.

Nobody teaches you how to do this. Nobody ever says to you, 'this is how you can break up and still be friends,' or, ' Here's how to break up and not want to kiss your ex sometimes.' (s. 203)

Allie miettii suhdettaan Carteriin ja Sylvainiin. Häntä toisaalta satuttaa nähdä Carter yhdessä Julesin kanssa, ja toisaalta Sylvainin etsivät ja luottavaiset silmät nauliintuneena häneen. Rachel opastaa Allieta erottamaan romanttisen rakkauden ja ystävään kohdistuvan rakkauden toisistaan. Hän alkaa viimein tajuta, mitä hän tuntee kumpaakin poikaa kohtaan, mutta asiat eivät vielä etene toivotulla tavalla.

'How do you do that?' Allie said. 

'Do what?'

'Make me feel braver.'

' You are always brave,' he said simply. (s. 256)

Cimmeriassa alkaa tapahtua outoja: Nathaniel jättää uhkaavan viestin Allielle ja osaa oppilaista tullaan hakemaan  pois koulusta. Allie, Carter, Rachel, Zoe, Nicole ja Sylvain yhdistävät voimansa ja ottavat ohjat omiin käsiinsä, kun kirjastonhoitaja Eloisea syytetään Cimmerian pahoista tapahtumista. Koulun opettajatkin tuntuvat katoavan kuin tuhka tuuleen, eikä Raj Patelin vartijoitakaan näy mailla halmeilla. Nuoret kuitenkin saavat tuta, etteivät he selviä ilman aikuisten apua.

"You're not crazy. The world is crazy. It's not your fault. We didin't make it this way; we just inherited it." (s.126)

Pidän kovasti tämän osan jännittävästä tunnelmasta ja teemoista. Allien ja Nicolen ystävyys on mukava lisä, ja pidän siitä, miten rohkeasti Allie selvittää puhumalla ongelmansa Carterin ja Sylvainin kanssa. Jälkimmäisen kanssa Allien aistima vetovoima on taas erittäin taidokkaasti kuvattu, eikä se jää lukijalle epäselväksi. Positiivista kuitenkin, etteivät Allie ja Sylvain tee vielä mitään hätiköityjä, kiitos Sylvainin. Vaikka hän ensimmäisessä osassa ahdisteli Allieta seksuaalisesti, hän on nyt erittäin miellyttävä ja sympaattinen henkilöhahmo (no okei, ehkä myös hiukan kliseinen ranskankielisine hönkäilyineen.) On hienoa, että hahmoille annetaan mahdollisuus kasvaa ja kehittyä, eikä tuomita koko kirjasarjan loppuun saakka.

Arvosanani 4+

 Tämän kirjan lainasin kirjastosta.

Muissa blogeissa:

Kirjus 
Haaveena kirjailijan ura

Osallistun näillä kansilla Sivutiellä-blogin Keväisen kesäiseen kansikuvahaasteeseen, johon teen postauksen elokuun lopussa.

Night School - Resistance: C.J. Daugherty. Atom 2014. (Night School #4)

"After months on the run, Allie returns to Cimmeria Academy to find the school in turmoil. The atmosphere is thick with danger. Overshadowing it all is Nathaniel. He is close – very close – to getting everything he wants.

A secret civil war is tearing the British political elite apart. And Allie’s family is in the thick of it. Both sides want her. She knows Nathaniel will take her by any means necessary. But she is determined to fight him to the end.

Her friends are ready to stand by her – even to die for her. But if anything happens to them she won’t be able to live with herself.

The fightback starts here. Everything is at stake now. The winner takes all…"

Oma arvio:

Jos mahdollista, Night School -sarjan neljännes osa Resistance tarjoaa yhä synkempiä ja toivottomampia sävyjä. Allie ja hänen ystävänsä Rachel on turvassa Sylvainin perheen tiluksilla Ranskassa, missä Allie huomaa ajattelevansa yhä kuumempia ajatuksia sinisilmäisestä ranskalaispojasta. Pian kuitenkin ystävykset huomaavat, etteivät ole turvassa Nathanielin joukoilta missään - ja taas nuoret kiidätetään takaisiin tuttuun, mutta ei niin turvalliseen Cimmeriaan.

"For you...no place is truly safe." (s. 23)

Allien ja Sylvainin välille jäi viime osassa kysymysmerkkejä, sillä Sylvain ei halunnut Allien hätiköivän, mutta tässä osassa pari antaa viimein toisilleen luvan vastata kysymyksiin. Allien sydän tuntuu silti vielä sykkivän myös Carterin suuntaan, joka taas on oudon tyly Cimmeriaan palanneelle punapäälle. Syy kuitenkin selviää puhumalla.

Kuva. Pixabay

Läpi koko kirjan Allien elämää varjostaa pelko ja epätoivo tulevasta. Nathaniel on ovelampi kuin koskaan, ja hänen Cimmeriassa toimivaa kätyriä etsitään kuumeisesti. Allien suruksi myös Rachel liittyy yökouluvalmennukseen. Kuten jokaisessa osassa, myös tässäkin yksi Allien läheisistä loukkaantuu kahnauksissa, vaikka Allie-rukalla on vielä Jon menetyksen surutyö kesken.

Allie on minusta kypsynyt sarjan edetessä kiukuttelevasta ja kapinoivasta tytöstä vastuuntuntoiseksi nuoreksi naiseksi, mutta toki hänellä on vielä nuoruuteen liittyvää häilyväisyyttä tunteidensa kanssa. Tosin kyllähän aikuisenakin voi joutua kolmiodraaman pyörteisiin, jos ihminen on enemmän tunteisiinsa perustava.  Allien paniikkikohtauksetkin ovat vähentyneet, sillä hän on oppinut hiukan hallitsemaan niitä. Paniikkihäiriö on kuitenkin niin vahvasti Alliessa, ettei hän voi täysin välttyä kohtauksilta.

God, she hated them. Hated the way her body betrayed her. The way it let everyone know she was afraid.

It had to stop. (s. 93)

Tämän kirjan suurena, eeppisenä lopputaistelun näyttämönä on suuri neuvottelu (the parley), joka käydään Nathanielin käskystä lontoolaisessa puistossa. Allien tehtävä on valinta, kumman pojista hän ottaa sinne tueksi ja turvakseen. Mukana neuvottelujen taustajoukoissa on toki myös yökoululaisten ja Raj Patelin tiimi sekä Allien isoäiti. Luvassa on yöllistä puistohiippailua, ovelia käänteitä, karmea menetys sekä - yllättävä rakkaudentäyteinen yö. Mutta kumman kanssa? Enpäs kerrokaan. Kirja päättyy suorastaan raivostuttavan, ahdistavan kamalaan käänteeseen.

"It's all happening so fast.---Sometimes I feel like we're kind of running into something we don't totally understand." (s.289)

Kun unohtaa lukiessaan sen seikan, kuinka absurdia on, että aikuiset ihmiset kouluttavat alaikäisiä lapsia taistelemaan vallanhimoista, häiriintynyttä ja väkivaltaista juonittelijaa vastaan ja päästävät Allien keskelle neuvottelua, jonka he itsekin mieltävät hyvin vaaralliseksi ja riskialttiiksi, kirja tarjoaa mahtavan annoksen kutkuttavaa romantiikkaa, kolmiodraamaa, epätietoisuutta tulevasta, uhkaa ja toimintaa. Tämä osa onkin mielestäni sarjan tähän asti onnistunein teos. Olen täysin sarjan pauloissa, ja surullisin mielin tartun sarjan viimeiseen osaan. Jännittää kovasti, miten Allien rakkauden käy, mitä hänelle tapahtuu ja saako Nathaniel vallan käsiinsä. Myös Allien veljen kohtalo mietityttää, mutta toivon mukaan kaikki nämä selviävät päätösosassa Night School - Endgame.

Arvosanani 4,5 

 Tämän kirjan olen ostanut itselleni.

Lisään tämän Helmet-lukuhaasteen kohtaan:

14. Kirjan tapahtumat sijoittuvat kahteen tai useampaan maahan

Muissa blogeissa:

Haaveena kirjailijan ura
Kirjus

 

 Night School - Endgame: C.J. Daugherty. Atom 2015. (Night School #5)

Kansi: Shutterstock, @beckyglibbery.co.uk

"Broken. Scattered. But not defeated.

The spy is gone but the cost has been high - the rebels at Cimmeria Academy have lost their leader and Carter West is missing. Nathaniel can taste victory. But Allie and the other survivors aren't done yet. First they have to get Carter back. Then they plan to make Nathaniel pay.

One way or another - the game must end.

Endgame is the thrilling fifth and final book in the internationally bestselling Night School series."

 Oma arvio: 

Melkoinen tovi on vierähtänyt siitä, kun luin Night School -sarjan neljännen osan Resistance. Ostin vuosia sitten nämä sarjan kaksi viimeistä osaa itselleni, joten minulla on ollut aikaa hillota tätä vimppaa osaa yöpöytäni laatikossa. Nyt viimein innostuin lukemaan sarjan loppuun.

Ei mennyt kauaa, kun mieleen alkoi heti palata neljännen osan tapahtumat ja se armoton juonenkäänne, johon tuo osa päättyy: Juuri kun Allie on saanut selville todelliset tunteensa Carter Westiä kohtaan ja he ovat viettäneet tunteikkaan yön yhdessä, Carter West siepataan auton kyytiin. Vallanhimoinen pahis-Nathaniel joukkoineen on tietenkin tämän takana, ja tämä asetelma itsessään jo petaa sarjan päätösosalle hyvin jännittävän alkuasetelman.

I should have done something. But I lost him. (s.28)

Kirjan alussa keskitytäänkin Allien kipuiluun: Hänen isoäitinsä on kuollut ja se haudataan kaikessa hiljaisuudessa, Cimmeria Akatemian kohtalo on vaakalaudalla ja Carter on Nathanielin piilopaikassa. Jääräpäinen punapää ei voi olla toimettomana, ja pian hänet valjastetaankin salakuuntelemaan Nathanielin vartijoiden puhelinliikennettä, josko sieltä saataisiin vihjeitä Carterin olinpaikasta. Samalla Allie joutuu miettimään, mitä sanoisi Sylvainille, joka palaa Ranskasta Allien tueksi ja on täysin tietämätön siitä, mitä Allien ja Carterin välillä on tapahtunut.

"Hello, Allie."

---

Allie froze.

---

"I've been looking for you." (s. 242)

Oppilaat eivät ole tarkoin vartioidussa sisäoppilaitoksessa vieläkään turvassa. Sinne nimittäin pääsee parikin tunkeutujaa, joista toinen on Allien veli, Nathanielin leiriin lyöttäytynyt Christopher. Hänellä on kuitenkin painavaa sanottavaa kaikille. Toinen tunkeutuja onkin sitten vaarallisempi tapaus, ja se on koitua Allien ja asperger-piirteisen Zoen kohtaloksi. Vaarallisia ja yllättäviä juonenkäänteitä on luvassa, eli kirja ei jää pelkästään Allien Carter-ikävöinniksi ja märehtimiseksi.

It was so strange, what her life had become. She'd been Allie Sheridan, trouble-maker, angry girl. And now she was Allie Sheridan, heiress, fighter, rebel. (s. 296)

Pikku hiljaa hakkeroinnit, salakuuntelut ja Christopherin vinkit tuottavat sen verran tulosta, että Carterin olinpaikka alkaa olla selvillä. Nyt olisi vuorossa vain vaarallinen hakumatka, johon pitäisi saada apua Nathanielin joukoista. Kuka heistä olisi valmis pettämään pomonsa Nathanielin? Allie on perinyt isoäidiltään sievoisen summan rahaa, joten lahjonta on helppoa.

Night School -sarja on ollut mielestäni erittäin onnistunut sen tasalaatuisuuden vuoksi: jokainen osa on tarjonnut uusia, jännittäviä ja hyytäviä juonenkäänteitä, Cimmerian henkilökunta ja oppilaat ovat kaikki hiukan erilaisia persoonia, Allie on kypsynyt ja kehittynyt henkisesti sarjan edetessä (hän on mm. oppinut hallitsemaan paniikkikohtauksiaan) ja oppinut ottamaan vastuuta. Allie ratkaiseekin lopussa Cimmerian kohtalon neuvokkuudellaan ja oveluudellaan. Hän joutuu myös kantamaan vastuun teosta, joka ei ole mitään keveintä sarjaa.

"That was war," she said quietly. "Not murder." (s. 286)

Sarjan romanttiset juonenkäänteet ovat olleet tosi kutkuttavia, vaikka ikuinen kolmiodraama välillä kyllästyttääkin. Carter-Allie-Sylvain-draaman lisäksi Cimmeriassa syntyy myös muita yllättäviä romansseja, joista viimeisin saa Allien hetkeksi taantumaan hyvin lapselliselle, kiukuttelevan teinin tasolle. Hän kun on viimeinen, joka saa tietää romanssista.

You didn't tell me. She imagined shouting those words at her. Why didn't you tell me? Did you really think something like that would change our frienship? Don't you know me at all? (s. 240)

Olen harmitellut tätä jo aiemmin ja harmittelen yhä: voi kunpa sarjan kaikki osat olisi aikoinaan käännetty suomeksi! Tällaisia tytöille suunnattuja YA-jännärisarjoja, joissa ei ole tippaakaan fantasian tai scifin elementtejä, ei ole kovinkaan monta. 

Saadaanko Carter elävänä takaisin? Miten käy Cimmeria Academyn? Endgame päättää jännitystä pursuavan sarjan mielestäni hyvin onnistuneesti. Loppu jää himpun verran avoimeksi, joten lukijan mielikuvitus saa täydentää loput. Rakastan onnellisia loppuja, joihin jää kuitenkin kytemään pienoinen epävarmuuden siemen. 

Arvosanani 4,5

Tämä kirja on omasta hyllystäni.

 

Muissa blogeissa:

Haaveena kirjailija ura 

Curiosity Killed the Bookworm 

A Heart Full of Books

Mollyeyablog 

 

Lisään kirjan seuraaviin lukuhaasteisiin;

Helmet: 7. Kirjassa on kaveriporukka

Booklist Queen: You own but haven't read

Vahvat naiset: Kirja jossa nainen pärjää miesten maailmassa

Popsugar: A dark academia book

Samantyylistä luettavaa:  

Langennut-sarja: Lauren Kate

 (sisäoppilaitos, goottihenkisyys, kolmiodraama)

Girl Online -sarja: Zoe Sugg 

(paniikkikohtaukset)

Fangirl: Rainbow Rowell  

(paniikkikohtaukset)

Langennut-sarja: Lauren Kate

Langennut: Lauren Kate. Suomentanut Inka Parpola. WSOY 2017.

Englanninkielinen alkuteos (2009): Fallen

"Mitä jos elämäsi rakkaus olisi hän, jota et voi saada?

Luce Pricen epäillään sytyttäneen tulipalon, jossa hänen poikaystävänsä kuoli, ja rangaistukseksi hän joutuu tiukan vartioinnin sisäoppilaitokseen, missä kaikki muut oppilaat vaikuttavat sosiopaateilta. Uudessa koulussa Luce kohtaa Danielin, arvoituksellisen, etäällä pysyttelevän pojan, joka vetää tyttöä puoleensa kuin magneetti.

Luce haluaa selvittää Danielin mysteerin hinnalla millä hyvänsä. Totuuden tavoittelu vie hänet osalliseksi sielua ravistelevaan draamaan, eikä mikään ole enää sitä miltä näyttää..."



Oma arvio:

Olen lukenut tämän kirjan englanniksi (Fallen) kolmisen vuotta sitten, ja arvioni siitä ja sarjan toisesta osasta Torment löytyy tästä linkistä. Halusin kuitenkin kirjoittaa ihan oman arvioni tästä Inka Parpolan suomentamasta kirjasta, sillä minulle jäi melko paljon asioita ymmärtämättä englanninkielisestä versiosta.

Ensinnäkin en ole kovin  innoissani elokuvakannesta, sillä rakastuin alkuperäiseen kansikuvaan. Elokuvakannessa on toki tavoiteltu samaa synkkämielistä, goottimaista tunnelmaa, mutta ei vedä vertoja sille ensimmäiselle, ainoalle ja oikealle.

Kirjan päähenkilö, Lucinda eli Luce saapuu Sword & Cross -nimiseen sisäoppilaitokseen (kiva, ettei suomentaja ole kääntänyt koulun nimeä!) suruissaan siitä, että hänen vanhempansa ovat halunneet hänet pois silmistään. Itse koulu rakennuksineen muistuttaa ränsistynyttä vankilaa, jossa oppilaiden liikkeitä seuraavat "punaiset" eli valvontakamerat, ja jonka pihapiiriin kuuluu ikivanha hautausmaa ja  uima-allas on rakennettu vanhan kirkon sisään. Luce tutustuu heti räväkkään Arrianeen sekä persoonalliseen, isänsä menettäneeseen Penniin. Lucea alkaa myös heti piirittää komea, tumma Cam, joka saa tytön pään helposti pyörälle.

"Voisin vaikka vannoa, että me olemme tavanneet aiemminkin", hän sanoi. "Olenko minä järjiltäni?"

"Järjiltäsi? Etkös sinä sitä varten täällä ole?" Daniel vastasi sivuuttaen välinpitämättömästi hänen kysymyksensä. (s.146.)

Luce tuskin ehtii toipua Camin aiheuttamista sydämentykytyksistä, kun hänen katseensa lukkiutuu vaaleahiuksiseen poikaan - tyttö ei vielä arvaakaan, miksi ja miten Dalien Grigori saa hänet niin pakkomielteiseksi, että hän alkaa tutkia tämän taustoja muun muassa koulun tiedostoista. Vaikka Daniel on melkoisen tyly Lucelle, hänellä on syynsä yrittää karkottaa Luce luotaan. Hän tekee sen vain  suojellakseen itseään ja tyttöä. Danielin ja Lucen kohtalona on kirous, joka saa heidät rakastumaan toisiinsa yhä uudelleen ja uudelleen. Luce ilmaantuu aina seitsemäntoista vuoden välein uudelleen ja rakastuu joka kerta Danieliin. Heidän ei ole kuitenkaan mahdollista olla yhdessä. Tällä kertaa kuitenkin tapahtuu toisin, ja Daniel on ihmeissään, miksei Luce  katoakaan häneltä suudelman jälkeen. Mikä on rikkonut tapahtumaketjun?

Entä mitä ovat nuo Lucen näkemät pahaenteiset varjot?

Kukaan ei tiennyt hämäristä hahmoista, joita hän joskus näki pimeydessä. Ne olivat aina tulleet hänen luokseen. ne olivat tulleet ja menneet niin kauan, ettei Luce enää edes pystynyt muistamaan ensimmäistä kertaa, kun oli nähnyt ne. Mutta hän muisti ensimmäisen kerran, kun oli tajunnut, etteivät varjot tulleet kaikkien luo - tai itse asiassa kekenkään muun  kuin hänen luokseen. (s. 33.)

Luce on  nähnyt koko elämänsä ajan kummallisia varjoja, jotka aina ilmestyvät jostain ja katoavat taas jonnekin. Ne päästelevät omituisia ääniä ja jopa koskettavat Lucea, eikä niitä tietenkään kukaan muu näe. Lopussa Daniel valaisee Lucelle varjojen merkityksen, mutta niiden täydellinen merkitys ei vielä täysin selviä lukijalle.

Lucinda on joutunut Sword & Crossiin pääosin aiempien tapahtumien vuoksi, jossa hänen poikaystävänsä Trevor on menehtynyt epämääräisissä olosuhteissa. Nuo epämääräiset olosuhteet ovat tulipalo, jonka syttymissyytä Luce ei kunnolla muista. Tämä tapahtuma ei oikein missään vaiheessa avaudu, mutta lopussa lukijan on ikään kuin itse rivien välistä pääteltävä, mitä tuolloin olisi voinut sattua - tai kuka siitä olisi voinut olla vastuussa. Luce pelkää, että muut sisäoppilaitoksen oppilaat pitävät häntä pyromaanimurhaajana, vaikka sisimmässään hän tietää olevansa syytön. Asiaa ei helpota se, että myös Sword & Crossin kirjastossa syttyy tulipalo ihan yllättäin, kun Luce ja Penn ovat siellä tutkimassa Danielin sukujuuria.

"Hyvä uutinen on" - hän piti tauon valiten sanansa huolellisesti - "minä suutelin sinua, ja sinä olet yhä siinä." (s. 362.)

Minusta Langennut on esimerkillisen mainio paranormaali romanssi, johon yhdistyy myös luontevasti urbaania fantasiaa,  kauhua ja goottimaista tunnelmaa. Paljon yhtäläisyyksiä toki on Stephenie Meyerin Twilightin kanssa, sekä tarina muistuttaa myös Becca Fitzpatrickin Langennut enkeli -sarjaa, mutta se ei oikeastaan minua häiritse. Olisin ehkä kaivannut hiukan syvällisempää ja intohimoisempaa romantiikan kuvausta Lucen ja Danielin välille, sillä heidän väliset kohtaamiset tuntuivat hiukan kesyiltä ja valjuiltakin. (Lakkasin muuten laskemasta, kuinka monesti Daniel "kupersi kätensä Lucen kasvojen ympärille.") Jotenkin muistelin, että heidän välillään olisi ollut säkenöivämpää. Kirjan jännittävimmät tapahtumat sijoittuvat melko loppuun, joten joillekin enemmän toimintaa kaipaaville kirja voi tuntua jopa hiukan tylsältä. Loppusähinät ja -taistelut tuntuvat minusta jopa kirjan muuhun tunnelmaan verrattuna hieman irrallisilta. Minä nautin kuitenkin suuresti kirjan verkkaisesta juonenkuljettelusta ja  hiipivää kauhua henkivästä tunnelmasta.

Toivon mukaan koko sarja suomennettaisiin, sillä toisessa osassa alkaa tapahtua mielenkiintoisia asioita Lucen näkemiin varjoihin liittyen.

Suomennos on mielestäni toimiva. Annan kirjalle saman arvosanan kuin olen englanninkieliselle teoksellekin antanut, 

4+

Tämä kirja on arvostelukappale, kiitos kustantajalle.

Langennut muissa blogeissa:

Kirjasähkökäyrä
Lukunurkka

Samantyylistä luettavaa: 

Twiligt-saaga: Stephenie Meyer
Langennut enkeli -sarja: Becca Fitzpatrick
Kuolemattomat-sarja: Alyson Noël

________________________

Lisään tämän kirjan Helmet-lukuhaasteen kohtaan:

 44. Kirjassa käsitellään uskontoa tai uskonnollisuutta

Osallistun tällä myös Yöpöydän kirjat -blogin Uudelleen luettua -lukuhaasteeseen.

Hämärän jälkeen -lukuhaasteen koonti

Näin on kulunut vuosi siitä, kun osallistuin Orfeuksen kääntöpiiri -blogin vetämään Hämärän jälkeen -lukuhaasteeseen. Haasteessa oli tarkoituksena tutustua kauhukirjallisuuteen, niin tieto- kuin kaunokirjallisuuteenkin. Minä en ollut aiemmin juuri blogannut kauhukirjoista, joten tämän haasteen myötä on blogissani vilahdellut postauksia myös kauhusta. Tämä jäänee tavaksi, sillä tykästyin todella kauhuun, etenkin psykologiseen sellaiseen.

Sain luettua haasteeseen yhteensä kuusi teosta ja ansaitsin arvonimen ihmissusi.

 Mukaan mahtui monenlaista kauhun lajia (klikkaamalla kuvaa pääset tekemääni blogiarvioon):

- Klassisempaa kauhua edustaa Wendigo - ja muita yliluonnollisia kauhukertomuksia (Jalava 2015, toim. Markku Sadelehto),

 - suomalaisia kummitustarinoita esittelee Suuri suomalainen kummituskirja - kotimaiset kauhutarinat kautta aikojen (Minerva 2016, Eero Ojanen),

- goottilaistyylistä kauhua edustaa Hylätty ranta (WSOY 2016, Andrew Michael Hurley, suom. Jaakko Kankaanpää),

- Kuiskaava tyttö on mainio psykologisen kauhun esimerkki (Tammi 2016, Marko Hautala),

- Risteily taas on veristä, toiminnallista kauhua (Like 2016, Mats Strandberg, suom. Stella Vuoma) ja

- Tuonen tahto taas sekoitus klassista kauhua, mytologiaa ja rituaaleja (Osuuskumma 2016, Hanna Morre).

Melko tuoretta kauhukirjallisuutta tuli luettua, vaikka olisi toki ollut ihana lukea jotain vanhempaakin tuotantoa, muutakin kuin Wendigo. Lukematta jäi Marko Hautalan Kuokkamummo sekä vielä hyllyssä odottava Steinar Bragin Sumu, johon tartun vielä tässä piakkoin. Aion jatkaa kauhukirjallisuuden lukemista blogissani tämän jälkeenkin.

Kiitos vielä Suville kauhistuttavan ihanasta haasteesta!

Hylätty ranta: Andrew Michael Hurley

Hylätty ranta: Andrew Michael Hurley. Suomentanut Jaakko Kankaanpää. WSOY 2016.

Englanninkielinen alkuteos (2014): The Loney


"Loney on kavala, jumalanhylkäämä rantakaistale Luoteis-Englannissa. Teini-ikäinen Tonto ja hänen mykkä veljensä Hanny viettävät rannan ränsistyneessä rinnetalossa perinteistä pääsiäisretriittiä. Katolilaisen perheen äiti uskoo, että paikallisen kappelin pyhä vesi vielä parantaa hänen poikansa.

Odotettua ihmettä ei kuulu, mutta riittejä ja uskomuksia vaalivassa kyläyhteisössä tapahtuu outoja. Kylänmiehen sokea äiti saa näkönsä yllättäen takaisin, ja vaikka kevät on vasta aluillaan, rinnetalon omenapuut kantavat satoa. Samaan aikaan Hanny ja Tonto todistavat, kuinka viimeisillään raskaana olevaa teinityttöä kuljetetaan laskuveden aikaan pahamaineiselle Coldbarrown saarelle.

Coldbarrow ja sen nuori asukas vetävät Hannya vääjäämättömästi puoleensa. Veljesten tutkimusmatka saaren ytimeen laukaisee hämmästyttävien ja kauhistuttavien tapahtumien ketjun, joka muuttaa molempien poikien elämän peruuttamattomasti."



Oma arvio:

Minun täytyy nyt heti tunnustaa, että olen hieman pettynyt. Odotin karmaisevaa kauhun tunnetta, joka väristelisi vilunväreinä pitkin selkäpiitäni. Sain sen sijaan aavistuksia tulevasta kauheudesta, sinänsä kauniin seisahtunutta kerrontaa, joka ei kuitenkaan missään vaiheessa päässyt kauhistuttamaan minua. Ymmärrän kyllä, että tyylilajiltaan goottilainen kauhu ei annakaan lukijalleen välttämättä kauhun aavistusta enempää, eikä yliluonnollisuutta ole sen tyylilajin kirjoissa välttämättä muuten kuin symbolisessa merkityksessä. (Muita goottilaisen kauhukirjallisuuden vaikuttajia ovat muun muassa Edgar Allan Poe, H.P. Lovecraft, Mary Shelley ja Bram Stoker.)

Arvaamatta noussut sumu, ukkosen jyrinä mereltä, tuulenhenki joka puhalsi pitkin meriroskien ja vanhojen luiden satoakantavaa rantaa; joskus sellaiset merkit riittivät saamaan aikaan tunteen siitä, että jotakin tapahtuisi pian. Vaikka en oikein tiennytkään mitä.

Hylätty ranta on odotuksistani ja pettymyksestäni huolimatta kaunista kerrontaa, ja juuri sen pysähtyneisyys valloittaa minut. Hurley kuvaa Loneyn pahaa huokuvana paikkana, vaikka lukijalle ei koskaan selviä lopullista pahuuden ruumiillistumaa. Päähenkilö, minä-kertojana toimiva Tonto tarkkailee ympäristöään ja seurueessa olevia aikuisia valppaana ja suodattamatta. Hänellä on syvä yhteys mykkään veljeensä Hannyyn, mutta myös suuri huoli sen mukana.

 Seurueessa on vahvan uskonnollinen ilmapiiri, ja etenkin veljesten äiti, jota kutsutaan Äikäksi, on lähes ahdistavan harras katolilainen.  Hän haluaisi Andrew-poikansa (joka on Hannyn oikea nimi) parantuvan mykkyydestään keinolla millä hyvänsä. Hänellä tuntuu olevan myös jatkuvasti naputettavaa uuden pastorin, isä Bernardin tavoista, sillä hänen mielestään edesmennyt pastori, Isä Wilfred, hoiti kaiken paremmin. Bernard on kaikin puolin vääränlainen Estherin mielestä: hän siemailee brandyä, ei anna niin tarkkoja vastauksia seurakuntalaisille kuin isä Wilfred eikä tunnu ymmärtävän seurankuntansa parasta. Tonto näyttää pitävän isä Bernardista, ja minustakin hän onkin Tonton ohella kirjan parhaita (ja vähiten ärsyttäviä) henkilöitä.

Otin vastaan kaiken, mitä aamulla oli tarjolla - auringon lämpimät säteet, pehmeät varjot niityllä, puron solinan, kun se vieri pajujen katveessa kohti merta - ja onnistuin vakuuttamaan itselleni, ettei kukaan tai mikään voisi tehdä meille pahaa.

Nyt sellainen sinisilmäisyys tuntuu naurettavalta.

Minulle jää avoitukseksi turhan monia asia, ja täytyy sanoa, etten ole siihen ollenkaan tyytyväinen. Odotin loppua kohden, että kaikki palaset loksahtelisivat kohdalleen - ja kokisin kaipaamani kammon väristykset. Sen sijaan en saanut tarinasta kauhean paljoa irti. Isä Wilfredin uskonnolliset paatokset lopussa puuduttavat lukuintoani, vaikka toki ne luettuani ymmärsin, miksi ne olivat olennaisia tarinan kannalta.

Vaikka Hylätty ranta ei sopinut nyt minun pirtaani, kannattaa se ehdottomasti lukea, jos goottikauhu kiehtoo.

Arvosanani tälle 3,5

Tämä kirja on arvostelukappale, kiitos kustantajalle.

*************

Osallistun tällä kirjalla Orfeuksen kääntöpiiri -blogin Hämärän jälkeen -lukuhaasteeseen ja olen nyt saavuttanut kolme kirjaa luettuani aave-arvonimen. Tavoitteenani olisi saavuttaa ainakin ihmissusi-arvonimi, jonka saa luettuaan viisi kauhukirjaa.

Hylätty ranta muissa blogeissa:

Lukutoukan kulttuuriblogi
Ullan luetut kirjat
Kirjakaapin kummitus
Lumiomena

Samantyylisiä kirjoja:

Markku Sadelehto (toim.): Wendigo ja muita yliluonnollisia kauhukertomuksia.
Tuomo Jäntti: Talven hallava hevonen

Loihtijakronikka-sarja: Kami Garcia & Margaret Stohl

Lumoava kirous: Kami Garcia & Margaret Stohl. Suomentanut Aila Herronen. WSOY 2013.

Englanninkielinen alkuteos (2009): Beautiful Creatures 

"Rakkautta ennen ensisilmäystä

Gatlinin uneliaassa pikku kylässä kuka tahansa uusi tyttö herättäisi huomiota. Lena Duchannes ei edes ole kuka tahansa, ja Ethan Watelle hän on jotain vielä enemmän. Lena on tyttö, josta Ethan on nähnyt unia. Tyttö, jonka putoamista hän ei voi estää.

Lenalla ja Ethanilla on yhteys, jota kumpikaan ei voi hallita. Yhdessä he nousevat yhteisön ennakkoluuloja vastaan ja astuvat maailmaan, johon kuolevaiset eivät ole astuneet. Salaisuus, lumoava kirous, on valmis nousemaan esiin, vaientamaan kylässä huutaneen hiljaisuuden."

Oma arvio:

Minulta on jotenkin päässyt menemään tämä Lohtijakronikka-sarja ihan kokonaan ohi. Muistelen, ettei tästä tehty elokuva ollut hirmuinen menestys, enkä sen takia ole ottanut tätä lukulistalleni. Voitin kuitenkin viime kesänä Ullan luetut kirjat -blogin arvonnassa sarjan kolmannen osan, Lumoava kaaos, ja päätin aloittaa Loihtijakronikan lukemisen joku päivä alusta alkaen. Onneksi aloitin, sillä tämähän on varsin viihdyttävää urbaania fantasiaa.

Tätä sarjaa on verrattu niin Stephenie Meyerin Twilightiin kuin Charlaine Harrisin True Blood -sarjaan. Tässä on kyllä paljon samaa tunnelmaa kuin Twilight-saagassa, mutta Ethanin ja Lenan rakkaus ei yllä ihan niin intensiivisen intohimoiselle tasolle, eikä yliluonnollisia kykyjä omaavat henkilöhahmot tässä ole vampyyrejä, vaan loihtijoita, eräänlaisia noitia. Mielenkiintoisen tästä tekee se, että kertojana ja tarinan kokevana osapuolena on totutusta poiketen nuori mies, Ethan Wate. 

Kaikin puolin tämä on viihdyttävää luettavaa. Ethanin ja Lenan rakkaus ei mene silmänräräyksessä äärimmäisiin rakkauden roihuihin, vaan etenee luonnolliseen ja uskottavaan tahtiin pikku hiljaa syvemmäksi tunteiden paloksi. Tarinan lopussa sattuu ja tapahtuu dramaattisia käänteitä, jotka eivät sinänsä yllätä minua, eivätkä jätä hirveänä janoamaan jatko-osien lukemista. Mielenkiinnosta kuitenkin jatkan sarjaa, sillä haluan tietää, miten Ethanin ja Lenan mahdottoman rakkauden lopulta käy.

Arvosanani tälle 4-

Lainasin tämän kirjan kirjastosta.

Samantyylisiä kirjoja/sarjoja: Stephenie Meyer: Twilight-sarja, Mats Strandberg ja Sara B. Elfgren: Engelsfors-trilogia,
Sally Green: Half bad -trilogia 

Muissa blogeissa: Lukunurkka, Todella vaiheessa, L'amie de'l ABC

Lumoava pimeys: Kami Garcia ja Margaret Stohl. Suomentanut Aila Herronen. WSOY 2014.

Englanninkielinen alkuteos (2010): Beautiful Darkness

" 'Missä sinä olet, L?'

 
Eeppisen noitasaagan kakkososa tarjoilee goottihenkistä kauhuromantiikkaa ja syvän Etelän charmia.

Aluksi suru näyttää yhdistävän äitinsä menettäneen Ethanin ja rakkaan enonsa hiljattain haudanneen Lenan muiden pikkumaisuuksia vastaan. Lena, Ethanin unelmien tyttö, alkaa kuitenkin käyttäytyä oudosti ja vetäytyä kaipaavan sylin ulottuvilta. Samaan aikaan omituiset näyt piinaavat Ethania, joka ajautuu yhä syvemmälle Gatlinin pikkukaupungin salaisuuksiin.

Mutta onko tavallisen kuolevaisen ja yliluonnollisuuksiin taipuvan tytön rakkaus sittenkään mahdollinen? Säröä suhteeseen luo salaperäinen John, jonka seuraa Lena ei näytä kohta enää edes haluavan vastustaa."

Oma arvio:
Olipas tämä nyt työläs ja - noh, tympeä - luettava! Tässä Loihtijakronikan kakkososassa Ethan alkaa käydä todella rasittavaksi, kun hän haikailee ja huokailee Lenan perään. Mukaan tarinaan on nakattu myös soppaa sekoittamaan vaalea, tavallinen kuolevainen Liv, jonka kanssa Ethanilla on pientä sutinaa, mutta siihen se jääkin. 

Ethan ei jaksa uskoa, että Lena voisi lipua hänen käsistään noin vain ja lähteä hybridi (puoliksi loihtija, puoliksi inkubus) Johnin mukaan.

" Ei tämä ole sitä, mitä sinä luulet.

Mitä minä sitten  luulen?

Lena työnsi Johnin kauemmas, kun minä menin

tanssilattian poikki. John kääntyi ympäri silmät mustina ja

uhkaavina. Sitten hän hymyili antaakseen minun ymmärtää,

ettei pitänyt minua uhkana."

 No, oikeassa Ethan onkin, että jotain on vialla Lenan suhteen. Siitä alkaa Lenan jäljittäminen mystisten loihtijatunneleiden kautta. Mukana sopassa ovat lopulta myös seireeniserkku Ridley sekä Ethanin ärsyttävä, juntti ystävä Link.

En minä nyt oikein jaksanut innostua enää Lenan ja Ethanin tarinasta saati muistakaan henkilöistä. Onhan tässä ihan kepeä kerronta, jota on mukava seurata. En silti ehkä hetkeen jatka tämän sarjan lukemista.

Arvosanani 3.

Tämän kirjan lainasin kirjastosta.


Muissa blogeissa: Kirjaneidon tornihuone, Kirjavinkit,
Lukunurkka 

****************** 

Lumoava kaaos: Kami Garcia & Margaret Stohl. Suomentanut Aila Herronen. WSOY 2015.

 Englanninkielinen alkuteos (2011): Beautiful Chaos

"Jotkin valinnat ovat vaikeita – toiset koituvat kuolemaksi. 

Tämä kesä muuttaa sekä loihtijoiden että kuolevaisten maailman.

Gatlinin pikkukaupunki on kaaoksen kourissa: heinäsirkkaparvia, sietämättömiä helleaaltoja ja yliluonnollisia hirmumyrskyjä seuraa toisensa perään. Niin pelottavaa kuin kaaos onkin, Ethanille se merkitsee myös tervetullutta katkosta yhä pahempien painajaisten keskelle – painajaisten, jotka seuraavat häntä jo unen ulkopuolelle.

Loihtijatyttö Lenan ja kuolevaisen Ethanin rakkaudelle ei ole kirjoitettu onnellista loppua."

Oma arvio:

Suurin mielenkiintoni Lenan ja Ethanin kirottuun rakkaustarinaan ja Gatlinin kylän kiemuroihin alkoi jo hiipua Loihtikronikan toista osaa lukiessani, eikä kyllä nyt tämä kolmas osa Lumoava kaaos saanut minua sytytettyä liekkeihin edelleenkään. 

Gatlinin kylää riepottelee omituiset vitsaukset, joilla viitataan Raamatun vastaaviin: on heinäsirkkoja, kuumuutta, vedenpaisumustakin pelätään. Loihtijat ovat menettämässä voimiaan. 

Hätäännyin hetkeksi. Kahdeksastoista kuu oli lähellä, mutta me olimme menossa Jacksonin lukion tanssiaisiin. Se tuntui typerältä, mutta niin toisaalta sekin, että olisi jäänyt kotiin murehtimaan maailmanloppua, kun ei sille kerran mitään voinut. Ehkä kaikkein typerintä oli, että kuvittelin voivani jotenkin estää sen.

Lenan ja Ethanin suhteeseen olisin kaivannut  jotain käännettä, sillä joo, tiedetään, etteivät he voi koskaan olla kunnolla yhdessä, koska Ethan alkaa kärsiä poltteesta ja rytmihäiriöistä jo heidän suudellessaan, mutta kun sitä samaa virttä veisataan koko kirjan ajan. Lena Duchannes on kamalan tylsistyttävä ja ärsyttävä henkilöhahmo tässä(kin) osassa, jotenkin vain niin mitäänsanomaton. Ethanista pidän, ja hänen takiaan jaksoin tarpoa kirjan läpi. Hänelle tapahtuu jotain outoa ja saakin todeta, ettei hän ole ihan entisensä. Hän myös joutuu hyvästelemään hänelle hyvin rakkaan ihmisen.

Entisissä unissani olin yrittänyt estää Lenaa putoamasta.Nykyään minä putosin itse.Mitä se tarkoitti? Miksi minä heräsin keskellä yötä tunteeseen, että olin jo pudonnut?

Ethanin rasittava kaveri Link saa tässä osassa uusia ulottuvuuksia, koska hän on muuntunut osittain incubukseksi ja saanut uudenlaisia voimia. Hänen osuutensa jää kuitenkin melko valjuksi surpervoimien esittelyksi - hän on kirjan pelle, joka ei kuitenkaan jaksa naurattaa minua. Hän haikailee Ridleyn perään, muttei tee asialle mitään vaan vehtailee koulun cheerleader-pissisten kanssa. 

Edes Liv ei onnistu pelastamaan tarinaa, vaan hän jää ihan liian sivuosaan. Harmi, sillä hän olisi voinut tuoda hiukan säpinää. Loihtijakronikka-sarjassa on kuitenkin ihan jännittävä ja kekseliäs juoni, jonka takia jaksan seurata sarjan loppuun: tuleeko vielä yhdeksästoista kuu ja miten Ethanin ja Gatlinin kylän käy? Kirja loppuu ovelasti, joten odotan viimeiseltä osalta Lumoava Totuus todella paljon. Toivottavasti se saa minut enemmän innostumaan.

Arvosanani 2,5.

Voitin tämän kirjan Ullan luetut kirjat -blogin arvonnasta viime kesänä.

Lumoava totuus: Kami Garcia & Margaret Stohl. Suomentanut Aila Herronen. WSOY 2016.

 Englanninkielinen alkuteos (2012): Beautiful Redemption


"Onko kuolema kaiken loppu... vai kaiken alku?

Goottihenkisen noitasaagan hengästyttävä loppunäytös: vielä kerran on loihtijoiden ja kuolevaisten tehtävä yhteistyötä.

Ethan Wate on koko ikänsä odottanut poispääsyä umpitylsästä Gatlinista. Mutta tavattuaan Lena Duchannesin hän oppi tuntemaan kaupungin kirotun salaisuuden, loihtijoiden maailman, joka on ollut aina piilossa hänen silmiensä edessä.

Lumoavan kaaoksen lopussa Ethan uhrasi itsensä estääkseen maailman tuhoutumisen. Nyt hän vaeltaa toisella puolella ja etsii keinoa, jolla vielä kerran kumota kohtalonsa ja palata rakastettunsa luo.

Lenan taas on luotettava vanhoihin vihollisiinsa Ethania auttaakseen."

 
Oma arvio:

Tahmeaa, tahmeaa, niin kovin tahmeaa oli minulle tämänkin Loihtikronikka-osan lukeminen. Alussa meinasin jo innostua, että tämä sarjan päätösosa olisi ollut edeltäjiänsä vetävämpi, mutta niin vain minulla meni suurin osa yli hilseen.

Ethan hyppäsi kolmannen osan lopussa vesitornista alas estäen samalla kuolevaisten maailman tuhon. Hän saa todeta, että kuolleena oleminen ei ole helppoa, vaikka hän pääsee takaisin äitinsä ja muiden kuolleiden sukulaistensa luo. Pian hän saa kuulla, että  hänen kuolemansa onkin ollut virhe ja että hänellä on mahdollisuus korjata asia. Näin hän pääsisi takaisin rakkaidensa luo muutenkin kuin haamuna. Tehtävä ei tietenkään ole helpoin mahdollinen.

Aina kun suljin silmäni, minut vallitsi lannistava, musertava pelko siitä, että olin kuollut ja kuopattu. Että olin mennyttä enkä olisi olemassa enää missään muualla kuin maassa vesitornin alla.

En kotona. 

En Lenan luona. 

Lumoava totuus tuo välillä minulle mieleen kasarileffa Beetlejuicen - eikä tämä ole kohteliaisuus. Ethanin seikkailu kuolleiden maailmassa vaikuttaa monessa kohtaa minusta lähinnä koomiselta. Ethanin tapaama lepakonsiipinen Xavier aarteineen tuo vahvasti mieleen Taru Sormusten herrasta -saagan Klonkun, tosin Xavier osoittautuu paljon reilummaksi tapaukseksi.

Miten kauan Ethan oli ollut poissa? Viikkojako? Vai kuukausia? Kaikki oli sumeaa kuin aika olisi pysähtynyt, kun hän lähti.

Kaikki oli pysähtynyt. 

Kirjan parasta antia on se osio, jossa Lena pääsee viimeinkin kertojaääneksi. Olen odottanut koko sarjan ajan, milloin pääsisin lukemaan tarinaa myös Lenan näkökulmasta. Kuitenkaan Lenan ja Ethanin päättymätön rakkaustarina ei saa minun sydäntään sykähtämään. Tämä ei nyt vain ollut minun teekupposeni.

Arvosanani  on 2-

Tämä kirja on arvostelukappale, kiitos kustantajalle.