Ehdin juuri kuunnella tämän äänikirjan kuukaudessa, kun sain joulun tienoilla tarjouksen Bookbeat-palveluun. (Tämän elämyksen hinnaksi tuli siis vain 4,90) Olen aina pitänyt Mervi Takatalon äänestä, joten jo senkin takia kuuntelukokemus oli miellyttävä. Jatkotarina Lou Clarkin vaiheisiin on yhtä herttainen, traaginen ja hervottoman hauska kuin ensimmäinen osa Kerro minulle jotain hyvää, jonka olen lukenut. Tarina on elämänmakuinen ja kaunistelematon, ei pelkkää ällöromantiikkaa vaan monenlaista elämänmenoa pullollaan.
Arvosanani 4,5
Nainen hytissä 10: Ruth Ware. Otava 2018. Lukija Mervi Takatalo. Kesto 11 h 23 min. (Ellibs - Kainuu ja Pohjois-Pohjanmaa)
Tämä on jo kolmas kuuntelemani/lukemani Ruth Waren jännäri, eikä hänen tyylinsä pettänyt minua tälläkään kertaa. Päähenkilö Laura Blacklock pääsee toimittajantyönsä ansiosta Aurora-nimisen loistoaluksen neitsytristeilylle kohti Norjan vuonoja, mutta hänen työmatkastaan tuleekin painajaismainen, kun hän sattuu kuulemaan naapurihytistä yöllä outoja ääniä - ihan kuin joku heitettäisiin parvekkeelta kaiteen yli mereen. Verijäljet, jotka hän näkee kyseisen hytti numero kymmenen parvekkeen kaiteella, häviävät mystisesti, kun hän saa viimein apua. Tästä alkaa melkoinen mysteerien vyyhti ja painajaismainen reissu, jossa Lo alkaa epäillä jokaista kanssamatkustajaa. Tarina pitää uteliaana ja todellakin hereillä. Takatalon lukutyyli sopii tähänkin mainiosti.
Arvosanani 4+
Pikku Siperia: Antti Tuomainen. Like 2018. Lukija Jukka Peltola. Kesto 8 h 14 min. (Ellibs - Kainuu ja Pohjois-Pohjanmaa)
Antti Tuomainen on minulle ihan uusi tuttavuus. Otin tämän e-kirjastosta lainaa lähinnä siksi, että se oli ainut vapaa minua kiinnostava äänikirja. Tätä myös kehuttiin Kirjastosatoa-tapahtumassa. Täytyy sanoa, että viihdyin hyvin äänikirjan parissa, jossa käsitellään taitavasti uskoa, ahneutta, rakkautta, perheen perustamista, uskottomuutta. Kaikki kietoutuu itäsuomalaiseen kylään pudonneen meteoriitin ympärille, ja minäkertojana toimiva pappi on kiehtovan moniulotteinen persoona. Jukka Peltolan ääni on mukava kuunnella.
Arvosanani 4
Rouva Westaway on kuollut: Ruth Wate. Otava 2018. Lukija Karoliina Kudjoi. Kesto 14 h 13 min. (Ellibs - Kainuu ja Pohjois-Pohjanmaa)
Alkuun kirjan juoni ei meinaa napata minua millään mukaansa ja ylipäänsä tuntuu hyvin erilaiselta kuin aiemmat Ruth Waren kirjat. Suosittelen kuitenkin lukemaan/kuuntelemaan kirjan loppuun, sillä tarina paranee loppua myöten ja suurin osa jännityksestä on säästetty sinne. Kirja on todellinen mysteeri ja sekasotkujen vyyhti. Henkilöhahmot jäävät melko ohkaisiksi, mutta se ei oikeastaan haittaa lopussa ennalta-arvaamattomien juonenkäänteiden takia. Karoliina Kudjoi on hyvä lukija minun korvaani.
Arvosanani 4+
Häräntappoase: Anna-Leena Härkönen. Otava 1984 (äänikirja 2011). Lukija Paavo Kääriäinen. Kesto 8 h 22 min. (Ellibs - Kainuu ja Pohjois-Pohjanmaa)
Kuuntelin tämän kirjan, jonka olen viimeksi teinivuosinani lukenut (ja tästä tehdyn elokuvan mm. yläasteikäisenä koulussa katsonut). Olin hyvin hämmästynyt, miten loistava tämä kirja on! Kun tuohon aikaan ei tunnettu vielä käsitettä nuorten aikuisten kirjallisuus, Häräntappoase on juurikin sitä! Aikuisten kirjaksihan tämä on kirjastoissa yleensä laitettu sen monien seksikuvausten ja ronskin kielen takia, mutta hei - kirja kuvaa niin autenttisesti nuoren miehen ajatusmaailmaa, että kyllä tämä kirja YA-kirjahyllyyn ehdottomasti kuuluu. Tarina kestää mielestäni aikaa, ja toisaalta onkin hyvä, että nykyajan nuoret saavat ripauksen heinäntekokulttuurista ja kasarinuorten maailmasta. Alpo Korva on yhtä aikaa raivostuttavan nenäkäs ja peräänantamaton henkilöhahmo, jonka ylenkatse toisia ihmisiä kohtaan käy välillä sietämättömäksi. Hän kuitenkin kasvaa tarinan mukana. Kerttu on yhtä sekava ja rasittava kuin muistelinkin, enkä edelleenkään pidä hänestä. Rutanen on hellyttävä epävarma teinipoika, joka yrittää olla enemmän kuin on. Ai niin, ja kirja vain on ihan mielettömän hauska!
Paavo Kääriäisen lukutyyli ei miellyttänyt korvaani, olisin kaivannut hiukan maskuliinisemman äänen kirjalle.
Arvosanani 5
We were liars: E. Lockhart. Delacorte Press 2014 (äänikirja Penguin Random House 2014). Lukija Ariadne Meyers. Kesto n. 6 h. (Libby (Overdrive) Kainuu ja Pohjois-Pohjanmaa)
Tästä äänikirjasta löydät kokopitkän arvion tästä linkistä.
Lukijasta vielä sen verran, että enkunkielisissä äänikirjoissa lukijoiden eläytyminen tuntuu olevan ihan eri luokkaa kuin suomalaisissa äänikirjoissa, mutta naislukijan tapa muuttaa ääntä poikien repliikeissä on outo - kuulostaa lähinnä siltä, kuin lukijalla olisi paha närästys...
Arvosanani 5
We were liars: E. Lockhart. Delacorte Press 2014 (äänikirja Penguin Random House 2014). Lukija Ariadne Meyers. Kesto n. 6 h. (Libby (Overdrive) Kainuu ja Pohjois-Pohjanmaa)
Tästä äänikirjasta löydät kokopitkän arvion tästä linkistä.
Lukijasta vielä sen verran, että enkunkielisissä äänikirjoissa lukijoiden eläytyminen tuntuu olevan ihan eri luokkaa kuin suomalaisissa äänikirjoissa, mutta naislukijan tapa muuttaa ääntä poikien repliikeissä on outo - kuulostaa lähinnä siltä, kuin lukijalla olisi paha närästys...
Arvosanani 5
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti