Kittilä rewind: Daniela Hakulinen

Kittilä rewind: Daniela Hakulinen. Tammi 2026

Kansi: Laura Lyytinen

"  `Oletko sie koskaan ollut rakastunut?`

Herkkävireinen ja oivaltava romaani rakkaudesta, tarinoiden voimasta ja oman paikan löytämisestä.

Loppu on täydellinen, enkä halua tietää, mitä sen jälkeen tapahtuu.

Kelaan elokuvaa taaksepäin, katson lopun uudelleen. Ja uudelleen.

Baby, you're gonna miss that plane.

Kun 17-vuotiaan Joonatanin äiti yllättäen kuolee, hän päättää muuttaa Helsingistä lähes tuntemattomaksi jääneen isänsä luokse Kittilään. Uusi alku pohjoisessa nostaa pintaan kipeitä muistoja ja kysymyksen, mitä todella tapahtui melkein kaksikymmentä vuotta sitten, kun isä ja äiti kohtasivat ensimmäisen kerran valoisassa kesäyössä.

Apunaan online-kriisiterapeutti ja isän hyllystä löytyvät Richard Linklaterin elokuvat Joonatan yrittää selvittää, oliko äidin kertoma tarina heidän elämästään sittenkin vain puoliksi totta. Pakkaa sekoittaa pikkukylän sosiaalinen pelikenttä, jossa erilaisuutta vihaavat Raunot pitävät yllä pelon ilmapiiriä samaan aikaan, kun heitä vastaan taistelevan ystäväporukan johtaja, harmaasilmäinen ja sopeutumaton Susi, saa Joonatanin sydämen lyömään kovemmin. Voiko rakkaus yhdistää tarinan palaset? (Tammi)"

Oma arvio:

*** Kustantajalta saatu arvostelukappale ***

Kirja, jonka nimessä on Kittilä, herätti oitis kiinnostukseni. Tuo pieni lappilainen paikkakunta, jonka väkiluku paisuu moninkertaiseksi talven sesonkikauden aikana Levi-laskettelukeskuksen ansiosta, on minullekin tuttu. Muutamat mökkireissut ja jopa yksi nuorten leiri on tullut siellä koettua, joten siksikin kiinnostuin tästä Daniela Hakulisen kirjasta. On myös virkistävää, etteivät kaikki nuortenkirjat sijoitu Etelä-Suomeen.

Joonatan on uuden edessä, kun hänen äitinsä on kuollut äkilliseen aivoverenvuotoon. Isovanhempiensa toiveesta huolimatta hän ei jää Helsinkiin, vaan haluaa muuttaa Kittilässä asuvan isänsä luo. Isän, jonka kanssa Joonatan ei ole ollut vuosiin tekemisissä, sillä heidän tapaamiset alkoivat vuosi vuoden jälkeen olemaan vaivaannuttavampia. Nyt Joonatan haluaa kuitenkin yrittää. Lisäksi häntä kalvaa se, miksei äiti viihtynyt Kittilässä kauempaa. 

Isä on elokuvafani, ja juuri Sodankylän elokuvafestareilla he äidin kanssa aikoinaan tapasivatkin. Isä ei ole kovin hyvä puhumaan, mutta Joonatan haluaisi vastauksia: jos he äidin kanssa rakastivat toisiaan, mikseivät he voineet olla yhdessä? Jos äiti ei sopeutunut Kittilään, miksei isä voinut yrittää elää Helsingissä? Isä suosittelee pojalleen elokuvaa Before sunrise, joka oli äidin lempielokuva. 

- Se on sitte turha kuvitella olevansa jotakin vaan koska on Hesasta, se sanoo ja jää odottamaan mun reaktiota. (s. 33)

Lukiossa etelän tulokkaalta yritetään ottaa heti luulot pois. Tai ainakin koulun Raunot, kovanaamatyypit, jotka eivät suvaitse minkäänlaista erilaisuutta ympärillään. Onneksi Joonatan soluttautuu luontevasti lukion sateenkaarevaan porukkaan, johon kuuluu teatterikorkeakoulusta haaveileva muunsukupuolinen Susi, Amerikassa asunut Derek sekä pojista tykkäävä Mouka. Mikäs siinä, sillä Joonatan on avoimesti panseksuaali. Hän ihastuu persoonalliseen Suteen välittömästi. 

- Sie niinku ihan tosissas ajattelet, että jos mie tykkään sinusta ja sie tykkäät minusta, niin kaikki vaan järjestyy. (s. 95)

Lukion ja uuden kaveriporukan kanssa vietetyn ajan ohella Joonatan yrittää selvitä äidin kuoleman jättämästä surusta sekä saada isästä enemmän irti, mikä heidän suhteessaan meni pieleen. Terapian etäistunnoista hän saa tukea, mutta isä on myös yllättävän hyvä tuki nuorelle pojalleen, vaikka ei aina löydä hienoja sanoja. Isä on tekojen mies. Isä on läsnä. Joskus se riittää paremmin kuin oikeat sanat.

- Miten siitä pääsee yli?

- Mistä?

- Kun joku kuolee.

- Ei kait siitä oikein pääsekään. Sitä vain ellää etteenpäin. (s. 80)

Viihdyin ihan mukavasti Kittilä rewindin parissa. Kirjaan on saatu mahdutettua yllättävän paljon ajatuksia, vaikka se on 154-sivuinen. Pääteemana kirjassa on rakkaus ja hyväksytyksi tuleminen. Ikäviä asioita tapahtuu, kun kaikki Kittilän lukiolaiset (ja heidän vanhempansa) eivät innostu sateenkaarinuorten olemassaolosta. Joonatan kokee myös itse kantapään kautta, ettei rakkaus ole aina niin yksiselitteistä. Joonatanin isän suhtautuminen asioihin on ihanan luontevaa, rennon letkeää ja hyväksyvää. Fanitan häntä eniten koko kirjassa. Leffaviittaukset olivat myös kiva lisä. Ainoastaan sieniensyöntireissu metsässä sai minut hiukan kohottelemaan kulmiani. 

Kirja sopii parhaiten new adult -ikäisille eli kuten kustantajan suosituksissakin lukee, noin 17-vuotiaista ylöspäin.

Annan arvosanaksi tälle 4

Kiitos arvostelukappaleesta.

Muualla:

Kirjavinkit

Samantyylistä:

Amiraali: Mila Teräs

Satu maahispeikosta: Janette Backman

Satu maahispeikosta: Janette Backman. 147 sivua. Aviador 2017.

"Satu maahispeikosta on kuvitettu kertomus kaikenikäisille Lappiin rakastuneille ja Lapin mytologiasta kiinnostuneille. Sadussa seikkailee pieni maahispeikko Halti, joka tahtoo nähdä ja kokea koko laajan Lapinmaan, ja lähtee rohkeasti kotikolostaan maailmalle.

Matkallaan Halti kohtaa sykähdyttäviä maisemia ja saa uusia ystäviä. Hän tutustuu tarinoita kertovaan karhuun ja metsälammen haukivanhukseen, saa liitää taivaalla tunturipöllön selässä ja näkee vilauksen jopa salaperäisestä Tuliketusta. Falav-poron, Haltin läheisimmän matkatoverin kyydissä maisemat vaihtuvat joutuisasti, ja vauhdikkailta tilanteilta ja kommelluksiltakaan ei vältytä. Matkallaan maahispeikko kohtaa myös kaltaisensa, peikkotyttö Freyan, joka jättää pysyvän jäljen tämän sydämeen. Pitkän taipaleen aikana pieni rohkea matkaaja joutuu kokemaan iloa tuottavien elämysten lisäksi luopumisen tuskaa ja oivaltaa, mikä elämässä on tärkeää."(Aviador)

Oma arvio: 

Luimme tämän kirjan yhdessä 8-vuotiaan poikani kanssa.

Eteneminen oli muutenkin toisinaan upottavassa lumessa peikolle vaivalloista, mutta Haltin pienet tihrusilmät loistivat ja paloivat kuin kaksi hehkuvaa kekälettä mustuvassa yössä. Tarmoa ja päättäväisyyttä uhkuen maahispeikko ruukalsi eteenpäin. (s. 28)

Satu maahispeikosta johdattelee lukijansa Halti-maahispeikon matkaan, joka on utelias, seikkailunhaluinen ja kotiseutunsa tunturimaisemiin hellyttävällä tavalla juurtunut. Matkalla pääsemme tutustumaan monenlaisiin eläimiin ja otuksiin, kuten uskolliseen Falav-poroon, tonttu Ragnariin, nälkäiseen kettuun, korskeaan haukeen, valtavaan kontioon ja pöllöpariskuntaan. Maisemina vilahtavat tunturit, aapasuot, vaaramaisemat ja jokirotkot ja Jäämeren tyrskyt. Vuodenajat vaihtuvat purevista pakkasista komeaan ruskaan ja lempeään kesään itikoineen kaikkineen.

Backmanin kuvitukset ovat henkeäsalpaavia ja niin eläviä, että niihin tekisi mieli astua sisään. Lapin mytologiat tulevat monipuolisesti esille ja lappilaiset murresanat siivittävät tarinaa. Moni sana on niin outo, että sen merkitys on pakko kurkata tarinan lopussa olevasta murresanaluettelosta. Tämä on aivan mahtava teos murteista kiinnostuneille, mutta myös kattava johdatus Lapin mytologiaan seikkailuhenkisen sadun muodossa. Tarinan sekaan on myös ujutettu loitsuja ja taikaloruja.

Vaikka nautin kovasti Backmanin kuvista ja pidän Halti-peikon koko elämänkaaren läpi seuraavaa tarinaa kiehtovana, tarina käy välillä hiukan jaarittelevaksi ja toisteiseksi. Pieni tiivistys olisi ollut paikallaan. Kirjan kieli on kuitenkin murresanojenkin ansiosta monipuolista ja elävää. Huomasin, että tarina kyllä kiinnosti enimmäkseen pientä ekaluokkalaista kuuntelijaa, mutta välillä hänkin tuskastui tarinan junnaavampiin jaksoihin. Olemme lukeneet satua melko pitkän ajanjakson ajan, luku kerrallaan, sillä 124-sivuisessa sadussa riittää luettavaa.

Poikani luonnehtii kirjaa hauskaksi, riemastuttavaksi ja kiinnostavaksi. Falav-poro on hänen mielestään mielenkiintoisin hahmo, koska se on niin kiva. Kuvia on hänen mielestään kirjassa aika paljon eli tarpeeksi, ja ne ovat hänestä värikkäitä, hauskoja, tarkkoja ja kiinnostavia. Erityisesti poikani mieleen jäi kirjan alku, kun Halti-peikko lähti seikkailulleen matkaan. Hän ei pitänyt ollenkaan Freya-neidosta, johon Halti oli nuoruudessaan rakastunut, eikä myöskään kirjan loppuratkaisusta, johon Haltin elämänkaari päättyy. Kirja olisi myös hänestä saanut olla hiukan lyhyempi. Poikani suosittelee kirjaa vähän itseään vanhemmille pojille, koska tämä on kuulemma "sellainen poikien kirja".  Olen samaa mieltä hänen kanssaan siitä, ettei kirja välttämättä kiinnosta vielä kovin pieniä, alle kouluikäisiä lapsia, mutta poikkeuksiakin toki voi olla.

Tämä kirja kuuluu ehdottomasti jokaisen lappilaisen koulun lukemistoon, ja toivottavasti koulut ovatkin löytäneet tämän kirjan. Toki tätä voi lukea muuallakin kuin Lapissa, mutta erityisesti oman alueen mytologoiden tuntemus on tärkeää. Toivoisin vastaavaa teosta myös oman alueeni, Pohjois-Pohjanmaan, myyteistä ja murresanoista. 

Arvosanaksi poikani antaa 5
minä annan 4-
Yhteensä  4,5

Tämä kirja on arvostelukappale, kiitos kustantajalle.

Muissa verkkojulkaisuissa:

Retkipaikka
Koillissanomat
YleUutiset

Lisään tämän kirjan Helmet-lukuhaasteen kohtaan:

23. Kirjassa on mukana meri