Kirjankansibingon kooste

Taas on yksi haaste selätetty, kun Kirjakaapin kummitus -blogin emännöimä Kirjankansibingo päättyi 15.8.  Päätin, etten taktikoi kirjavalinnoissani niin, että saisin ruudukkoon mahdollisimman paljon rukseja, vaan luin lukusuunnitelmani mukaan ja katsoin, mitä satun ruudukkoon saamaan. Muutamista kirjoista en saanut soveltamallakaan merkintää.

 Ihan täyteen en ruudukkoa saanut, mutta sain kuitenkin yhden pysty- ja vaakarivin. Yhteensä sain seitsemäntoista ruksia, juhuu!

Tällaisista kirjankansista sain ruksini:

Lauren Kate: Waterfall  - nainen
Kat Falls: Vastavirta  - eläin
Kerstin Gier: Rubiininpuna  - siluetti
Kerstin Gier: Safiirinsini  - sininen
Kerstin Gier: Smaragdinvihreä  - pariskunta
Elina Rouhiainen: Kesytön - valokuva
Elina Rouhiainen: Uhanalainen  - maisema
Kerstin Gier: Lupaus  - piirroskuva
Tuija Lehtinen: Laura, kultatukka  - värikäs
Tuija Lehtinen: Laura menopäällä  - monta henkilöä
Tuija Lehtinen: Laura, ystäväni  - punainen
Tuija Lehtinen: Laura kielikurssilla - kaupunki
Margaret Atwood: Uusi maa  - luonto
Gayle Forman: Jos vielä jään  - kasvokuva
Tuomo Jäntti: Talven hallava hevonen - mustavalkoinen 
Annmari Dannebey: Kun kuulet laulun varjojen  - kasvi
Blake Crouch: Wayward Pines - Salaisuus - rakennus

Kun kuulet laulun varjojen: Annmari Dannebey

Kun kuulet laulun varjojen: Annmari Dannebey. Myllylahti 2015.

"1950-luvun Ranska nuolee vielä haavojaan toisen maailmansodan jälkeen. Kun temperamenttinen Enora irtisanotaan nahkavärjäämössä, ja kiukuspäissään päätyy Eavin metsään, ei hän arvaakaan seurauksia.

Vuonna 1745 markiisi Jean-Philippe de Belleroy lähtee juhlavalle metsästysretkelle seurueineen. Uskollinen ratsumestari Gwendal toivoo, ettei heidän tarvitsisi koskaan palata ja hän välttyisi näin itse puisevalta naimakaupalta.

Pienen normandialaiskylän kupeessa kasvaa ikiaikainen metsä, yksi Ranskan suurimpia, ja sen kävijöiden tarinat ovat kirvoittaneet paikallisten keskuudessa legendoja. Eavin metsässä tapahtuu kummia. Se on oma maailmansa, jossa on omat sääntönsä ja lakinsa. Ja jossain laulaa valkoinen mustarastas..."

Oma arvio:
Ennakko-odotukseni tästä kirjasta herkän kansikuvan, kirjan runollisen nimen sekä kuvaustekstin perusteella olivat suuret. Odotin herkkää, rönsyilevää tekstiä, ylitsepursuavaa romantiikkaa, kaunista luonnon kuvailua sekä aikamatkailua. Nämä odotukset eivät oikein täyttyneet - Annmari Dannebeyn esikoisromaani antoi silti minulle jotain muuta.

Tässä kirjassa oli hyvin kaunis ja johdonmukaisesti etenevä tarina, joka etenkin kirjan keskivaiheilla piti minut hyvin vallassaan ja sai kääntelemään sivuja rivakasti ahmien eteenpäin. Kun Enora alkaa sopeutua alkukantaiseen kylään, on tarinan lukeminen todella mieluisaa. Pidin myös siitä, miten hevoset olivat keskeisessä roolissa.

Enora on hyvin kipakka persoona, joka ei arastele sanoa mielipidettään julki seurauksista huolimatta. Ei siis onneksi mikään onnettoman alistuva sankaritar. Ratsumestari Gwendal jää minulle etäisemmäksi, eikä näiden kahden romanssi saanut minussa kipinöitä syttymään. Markiisi Jean-Philippe osoittautui kyltymättömän julkeaksi, mutta hänestä olisi mielestäni saanut rakennettua vieläkin kammottavamman persoonan, niin tarinaan olisi tullut lisää jännitystä.

Mitä tarinan pahiksiin tulee, ne veivät minulta hiukan lukuintoa. Noidan langettama kirous, kaivo ja noidalle uskolliset risupedot eivät saaneet minun selkäpiitäni karmimaan. Tarinan päätös jäi hiukan keskeneräiseksi, mutta ehkä hyvä niin. Arvosanani tälle kirjalle 4-

Kirjankansibingoon ruksi.

Talven hallava hevonen: Tuomo Jäntti

Talven hallava hevonen: Tuomo Jäntti. Gummerus 2015.

"Helsinki 2019. Ronille soitetaan päiväkodista. Olisi parempi tulla käymään. Nuori isä käy läpi vanhempien tyypilliset painajaiset: tapaturma, onnettomuus... Perillä selviää, että Ronin tytär Silja on osoittanut nukkea sormella ja nukke on kohonnut ilmaan. Seuraavaksi Roni huomaa, että joku seuraa heidän liikkeitään.

Puutikas 2001. Ronin äiti Sanna yrittää turhaan tavoittaa uutta poikaystäväänsä Jacoa. Jacon puhelin löytyy läheisen oikopolun varrelta, ja poliisi pyytää yleisöltä havaintoja valkoisesta Opel Vectrasta.

Rauma 1957. Matilda kiinnittää asuntolan kattoon julisteen tähtitaivaasta palatakseen lähes neljännesvuosisadan takaiseen talviyöhön. Tuona yönä Kuivasjärvellä mitattiin ennätyspakkaset, hevonen paleltui kuoliaaksi, mies syttyi palamaan ja maailmaan syntyi pieni tyttö, joka muutti kolmen suvun elämän.

Talven hallava hevonen on tarina kolmesta perheestä, myyteistä ja ihmisen perimmäisistä peloista. Suomalainen sukupolvitarina kohtaa maagisen realismin ja psykologisen kauhun."

Oma arvio: 
Kauhukirjallisuus on minulle lajina vieraampi. Toki olen aikoinani lukenut Stephen Kingin Uinu, uinu lemmikkini ja Christine tappaja-auton, mutta sen jälkeen kauhukirjallisuus on kiertänyt minut kaukaa - tai minä sen.

Nyt olen iloinen, että luin tämän viihdyttävän, monen sukupolven tarinan, jossa ei mässäillä ja retostella kauhulla. Pidin siitä, miten tarina kulki koko ajan takautuvasti ja kertojat vaihtuivat. Henkilöt kytkeytyvät tarinan edetessä toisiinsa ja kummallisiin tapahtumiin. 

Talven hallava hevonen ei ole pelkästään kauhutarina, vaan tämä on ihmisten ja outojen sattumusten tarina. Joitakin asioita jää avoimeksi ja lukijan itsensä pääteltäväksi. Suosittelen!

Erityiskiitokset kauniille kannelle, jonka on suunnitellut Jenni Noponen. 

Arvosanani tälle 4+

Tämä kirja on arvostelukappale, kiitos kustantajalle!

Tuuletusten paikka, sain kirjankansibingoon vaakarivin!

Klassikkohaaste: Taru Sormusten herrasta -trilogia: J.R.R. Tolkien

Taru Sormusten herrasta (kolmoisnide):  J.R.R. Tolkien. Suomentaneet Kersti Juva ja Eila Pennanen, runot Panu Pekkanen. WSOY 2007 (tarkistettu laitos, uudistettu oikeinkirjoitus).

Englanninkielinen alkuteos (1954, 1966): The Lord of the Rings; The Fellowship of the Ring, The Two Towers & The Return of the King.

"Kaikenikäisten fantasiaklassikko

Taru Sormusten herrasta on tarina joka on tulvillaan seikkailuja, jännitystä ja huumoria. Se sijoittuu Keski-Maahan ja sen muinaisuuteen, jolloin maata asuttivat uljaat haltiat, pelottomat ihmiset, sitkeät kääpiöt - ja hobitit.

Hobitit ovat vähäpätöinen kansa, joka rakastaa elämän yksinkertaisia iloja, maalaisruokaa, olutta ja kessua. He ovat pienikasvuisia ja iloluontoisia, laiskojakin, mutta pohjimmiltaan sisukkaita. Kun tummat pilvet alkavat kerääntyä Keski-Maan taivaalle ja vihollinen uhkaa, pienet ja hiljaisetkin joutuvat tekemään sankaritöitä.

Hobitti Frodo Reppuli saa haltuunsa näkymättömäksi tekevän taikasormuksen, josta riippuu koko Keski-Maan kohtalo. Hänen on lähdettävä pimeyden valtakuntaan Mordoriin tuhoamaan sormus. Pitkälle, vaaralliselle matkalle hän saa seurakseen ystävänsä Samin ja suojakseen saattueen.

Oxfordin yliopiston professorin J. R. R. Tolkienin saaga on saanut huiman suosion myös Peter Jacksonin ohjaamana kolmiosaisena elokuvana. "

Sormuksen ritarit: J.R.R. Tolkien.

"PITKÄ MATKA PIMEYDEN VALTAKUNTAAN

Hobitti nimeltä Frodo Reppuli saa Bilbo-sedältään perinnön. Kohta Frodolle selviää, että hän on saanut haltuunsa Sormusten sormuksen, josta riippuu koko Keski-Maan kohtalo. Petollisten taikavoimien sormus on oitis vietävä tuhottavaksi, ja suojakseen Frodo saa Vapaista kansoista koostuvan yhdeksänhenkisen saattueen. Monia vaaroja on saattueella uhkanaan, kun matka suuntautuu kauas Morian synkkiin kaivoksiin ja haltioiden säihkyviin saleihin."

Oma arvio: 
Mitä tästä mahtavasta fantasiaklassikosta uskallan sanoa ääneen? Tuntuu, kuin olisin pitänyt kädessäni jotain pyhää kirjaa, kun aloin Reader, why Did I marry Him -blogin Klassikko-haasteen innoittamana lukea tätä paksua tiiliskiveä. Voisiko klassikompaa ollakaan kuin Taru Sormusten herrasta?

Niin, minä en tykännyt alussa tästä alkuunkaan. Huokailin ja ähkäilin, kun yritin pitää itseni hereillä ja painaa kaaliini kaikki ne miljoonat oudot nimet - niin Hobittien, ihmisten, velhojen kuin eri paikkojenkin nimistöt. Sitten tajusin, ettei minun ole tarvis syventyä nimistöön, vaan antaa tarinan viedä eteenpäin. Sillä tarina on tässä kirjassa se, joka on tehnyt siitä kaikkien rakastaman klassikon. Tämä varmasti avautuu hyvin eri lailla aikuiselle kuin lapselle. Minä en edes suosittelisi tätä kovin pienille lapsille, sillä jatkuva mustien ratsastajien uhka on melko pelottava mörkö tarinan taustalla. 

Luonnehtisin tätä matkakertomukseksi, jossa vuorottelevat ilo, huoli, pelko ja kauhu. Mahtavat runot rytmittävät tekstiä, vaikka minun on pakko myöntää, että hyppäsin pitkien runo-osuuksien yli. Saatoin vain huokaista helpotuksesta, kun matkaseurue pääsi  aina vaaroista huolimatta seuraavaan majapaikkaan turvaan. 

Haltioiden maa, Lothlórien on kuvattu ihanan kauniiksi, paratiisinomaiseksi paikaksi, ja haltiat virheettömiksi ja ihailtaviksi hahmoiksi. Hobitit ovat verrattomia, joskin hiukan yksinkertaisen oloisia hahmoja. Tässä piilee yksi seikka, minkä takia en ollut ihan innoissani: en pystynyt samaistumaan millään tasolla henkilöhahmoihin, mikä osin haittasi tarinaan uppoutumista. Minulla ei ole kauheana kokemusta korkeasta fantasiasta, joten tämä ongelma johtunee osin siitä. Vaikka Hobitit on ihmisenoloisia, pidän heitä lapsenomaisina höppänöinä, joita ei voi mitenkään ottaa vakavasti.

Tämä tarina on sellainen, joka tulisi lukea useaan kertaan, sillä niin paljon tässä on kerroksia, joita ei yhdellä lukukerralla sisäistä. Välillä tarina kävi liian pitkäveteiseksi ja myönnän nukahtaneeni useaan kertaan tätä lukiessani. Silti sain kuorittua sisältä mainion juonen ja koen olevani nyt osa jotain suurempaa, olenhan lukenut suurimmasta suurimman klassikkoteoksen ensimmäisen osan. 

Ajattelin tätä aloittaessani,  että pianhan lukaisen koko trilogian läpi. Jossain vaiheessa, kun lukujumi iski päälle, ajattelin, että luovutan ensimmäisen osan jälkeen. Nyt en olekaan enää ihan varma. En raski vielä palauttaa tiiliskiveäni kirjastoon, vaan jatkan vielä ainakin toisen osan.Ehkä kolmannenkin.

Suomentajille erityiskiitokset ja taputukset, he ovat tehneet loistavaa työtä käännöksessään!

Ensimmäinen osa saa minulta arvosanan 4.



Kaksi tornia: J.R.R Tolkien 

"SORMUKSEN SOTA SYTTYY

Kaksi tornia jatkaa Sormuksen saattueen polveilevaa tarinaa. Kun saattue hajoaa, Merri ja Pippin joutuvat pelottavan örkkiarmeijan käsiin. Frodo ja Sam puolestaan suuntaavat kohti häämöttäviä varjoja, Mustan ruhtinaan hallitsemaan Mordoriin. Samaan aikaan Rohanin länsilaidalla käydään toista taistelua. Hobittien on nyt todistettava kuuluisa sitkeytensä ilman viisaan Gandalf-velhon suojelusta."

oma arvio:
Olen niin onnellinen, että sain luettua vielä Taru Sormusten herrasta -saagan toisen osan, Kaksi tornia, joka tuo tarinaan paljon enemmän jännitystä ja värisyttäviä juonenkäänteitä. Aloin kypsyä tarinan edetessä - siis hyvällä tavalla - eikä Tolkienin fantasiamaailma tuntunut enää minusta yhtään vieraalta. Aloin myös kiintyä hassuihin, mutta neuvokkaisiin, rohkeisiin ja sympaattisiin Hobitteihin. Etenkin Sam vei sydämeni mennessään.

Hassua kyllä, aloin tuntea myös sympatiaa Klonkku-otusta kohtaan. Lähinnä tunteeni vaihtelivat säälistä myötähäpeään, mutta se on todella mainio hahmo tarinaan - vaikka lopussa hän osoittikin todelliset kyntensä. Olihan se aavistettavissakin.

Lempihahmoni on myös Gandalf, jonka paluusta olin enemmän kuin iloinen. Ensimmäisessä osassa tämä velho jäi minulle vielä etäiseksi, mutta nyt hänestä huokuu suloisen isällistä välittämistä ja arvokkuutta. 

Tarina loppui kammottavan kutkuttavaan kohtaan, mutta jätän viimeisen osan myöhemmäksi. Klassikkohaasteen suorituksestani olen enemmän kuin ylpeä!

Arvosanani tälle on 4,5. 

Lainasin yhteisniteen kirjastosta.

Jos vielä jään: Gayle Forman

Jos vielä jään: Gayle Forman. Suomentanut Ulla Selkälä. WSOY 2009.

 Englanninkielinen alkuteos (2009): If I stay

"Kauniin omaperäinen, herkkä tarina ensirakkaudesta, perhesiteistä, musiikin voimasta ja valinnoista elämän käännekohdissa.

Rakkaus musiikkiin saattoi 17-vuotiaan Mian yhteen poikaystävänsä Adamin kanssa, mutta nyt se uhkaa myös erottaa heidät. Kaksivuotisen suhteen ylle on kerääntynyt pilviä, kun Mia on päättänyt pyrkiä arvostettuun Juilliardin musiikkiakatemiaan New Yorkiin. Sisäänpääsy merkitsisi muuttoa maan toiselle puolelle, kauaksi Adamista, jonka rockbändi on tekemässä läpimurtoa kotikaupungin musiikkimaailmassa.

Sitten eräänä harmaana talviaamuna Mia lähtee perheensä kanssa ajelulle, ja yhdessä ohikiitävässä hetkessä mikään ei ole enää ennallaan. Hän herää onnettomuuspaikalta ja huomaa seuraavansa tapahtumia ulkopuolisena ja näkymättömänä, vailla fyysistä kipua. Musertavan menetyksen edessä Mian on tehtävä päätös, jossa ei ole kyse ainoastaan hänen tulevaisuudestaan, vaan koko elämästään."

Oma arvio: 

Odotin tämän kirjan koskettavan minua ja herättävän minussa suuria tunteen purkauksia. Toisin kävi. Loppuvaiheilla koin pieniä surun tuntemuksia, mutta muuten pysyin melko kylmänä tarinalle ja sen henkilöille. Mia vaikutti hauraan herkältä ja kiltiltä tytöltä, ja ehkä siinä olikin kompastuskivi -  en pidä hauraan herkistä ja kilteistä tytöistä. Adamiinkaan en mitenkään erityisemmin kiintynyt enkä rakastunut. Hän kyllä on tarinan symppis poikaystävä, joka osaa olla liikuttava Mian sairaalasängyn vierellä, mutta en ehtinyt saada hänestä kunnollista otetta tarinan myötä. Mian musisoivat vanhemmat ovat tarinan parasta antia.

Jos vielä jään on kuitenkin kaunis tarina eikä tässä ole mitään kamalan huonoakaan. Odotin vain sen iskevän minuun kovemmin.  Kirjasta on tehty elokuva vuonna 2014, jonka haluan ehdottomasti katsoa!

Arvosanani tälle kirjalle on 4-

Tämän kirjan lainasin kirjastosta.

 Juhuu, sain kirjankansibingooni ensimmäisen pystyrivin!

MaddAddam-trilogia: Margaret Atwood

Oryx ja Crake: Margaret Atwood. Suomentanut Kristiina Drews. Otava 2003.

 Englanninkielinen alkuteos (2003): Oryx and Crake. Kansi: Michael Wildsmith

"Booker-palkitun tarinankertojan huikea kannanotto geeniteknologian vaaroista Kaksituhatluvun utopia siitä, mitä voi tapahtua, jos kehitys riistäytyy hallinnastamme.

Yksinäinen mies nimeltä Snowman harhailee meren rannalla. Hän on ehkä maailmanlopun ainoa eloonjäänyt, viimeinen ihminen maan päällä. Seuranaan hänellä on heimo ihmisennäköisiä olentoja, jotka pitävät häntä pyhänä miehenä. Nämä virheettömät vihreäsilmäiset kloonit ovat yksinkertaista väkeä, jotka syövät ruohoa ja parittelevat vain kiima-aikoina, ja heistä on hänelle hyvin vähän lohtua.

Kerran Snowmanin nimi oli Jimmy ja hän kuului luontoa muokkaavaan hyväosaiseen eliittiin ystävänsä Craken ja rakastettunsa Oryxin kanssa. Nyt hän koettaa selviytyä vihamielisen luonnon keskellä ja käy mielessään läpi mennyttä elämäänsä. Katastrofiin johtaneet tapahtumat avautuvat vähitellen, kun Snowman tekee vaarallisen matkan kohtalokkaan Paradiisi-projektin syntysijoille." (Otava)

Oma arvio:

Tätä kirjaa olen harkinnut pitkään, mutta aina se on vain jäänyt. Niinpä innostuin, kun Lukutoukat ja kirjanörtit -Facebook-ryhmässä sovittiin tämä kesäkuun kimppalukukirjaksi. Minähän olen aloittanut tämän MaddAddam-trilogian hassusti kolmannesta osasta Uusi maa, jonka arvion voit lukea tämän alapuolelta.

Lumimies avaa silmänsä, panee ne kiinni, avaa ne, jättää auki. Yö on ollut kaamea. Hän ei tiedä kumpi on pahempaa: menneisyys, jota hän ei saa takaisin, vai nykyisyys joka tuhoaa hänet, jos hän katsoo sitä liian tarkkaan. Lisäksi on vielä tulevaisuus. Pyörryttää ajatellakin. (s. 195)

Oryx ja Crake aloittaa kertomuksensa yksinäisestä Lumimiehestä, Jimmystä, joka yrittää selvitytyä päivästä toiseen postapokalyptisessä maailmassa, puussa asuen, löytämiään viinanjämiä juoden ja ruuanrippeitä syöden. Hän ei ole kuitenkaan varsinaisesti ihan yksin - hänen luonaan vierailee crakelaisia lapsia, jotka ovat geenimanipuloinnin tulosta ja hämmästyttävän tietämättömiä juuri mistään. Kirjan tarina alkaa pala palalta, takaumien kautta, paljastaa, miksi Jimmy ja crakelaiset vaikuttavat ainoilta eloonjääneiltä - geenimanipuloitujen Gemakkojen, koirasusien ja pesunäätien ynnä muiden erikoisten eläinristeytysten lisäksi.

Kuva: Pixabay

Lumimiehen selviytymiskamppailua ja postapokalyptisen maailman kuvausta on antoisaa lukea. Kehyskertomuksen ja takaumien kautta alkaa valottua, kuka on tuo mystinen Crake, jota Jimmy välillä manailee ja jota crakelaiset palvovat. Selviää myös, kuka on Oryx, jota Jimmy haikeasti lämmöllä muistelee. Kun Jimmyn on lähdettävä ruuanhakureissulle Paradiisiin, sinne mistä kaikki paha sai alkunsa, alkaa lukijalle raottua salaisuuksien verho.

Syrjästä, luultavasti sieltä missä teltat ja asuntovaunut ennen olivat, kuuluu naurua ja laulua, ihailevia ja kannustavia huutoja. Siellä on varmaan käynnissä parittelu, crakelaisille varsin harvinainen tapaus; Crake on tehnyt laskelmansa ja säätänyt, että kerran kolmessa vuodessa naista kohden riittää mainiosti. (s. 218)

Crakelaiset ovat kiehtovia ihmisiä, jotka vaikuttavat olevan älyllisesti eläimen tasolla. Koska hormonit ja seksiajatukset ovat koituneet ihmiskunnan kohtaloksi, on crakelaisista kehitetty tiettyjen kiima-aikojen varassa eläviä.  He syövät lehtiä ja omia umpisuolipapanoita, ja miespuoliset crakelaiset turvaavat alueen virtsaamalla voimakkaanhajuista virtsaansa yhteisön ympärille rengasmaiseksi vyöhykerajaksi. He luottavat Jimmyyn vain, koska tämä on sanonut olevansa Craken ja Oryxin, näiden jumalhahmojensa asialla.

Mutta oletetaan - vain oletuksen vuoksi, ajattelee Lumimies - ettei hän olekaan lajinsa viimeinen. Oletetaan että on muitakin. (s. 292)

Atwood on luonut niin karmivan, mutta todentuntuisen dystopian, ettei tätä voi laskea käsistään. Kirjassa välillä vilahtaa Herran tarhurit -niminen järjestö, josta ei kuitenkaan kerrota enempää. Seuraava osa on saman niminen, joten olen varma, että siinä asiaan saadaan selvyys. 

Arvosana 4,5

Tämän kirjan lainasin kirjastosta.

Muissa blogeissa:

Rakkaudesta kirjoihin 
Taikakirjaimet
Kirjavinkit (Mikko)
Notko, se lukeva peikko
Ullan Luetut kirjat

Uusi maa: Margaret Atwood. Suomentanut Kristiina Drews. Otava 2015.

Englanninkielinen alkuteos (2013): MaddAddam

"Palkitun kirjailijan pelottava, ajankohtainen tulevaisuuskuva on seikkailu ja rakkaustarina, kertomus uudesta elämästä ja ihmisyyden vaalimisesta tuhon raunioilla.

Rutto on pyyhkinyt yli maailman, mutta pieni joukko ihmisiä selviää, heidän ohellaan crakelaiset, lempeä jalostettu rotu, joka on kehitetty korvaamaan ihmiset.

Sivilisaatio on raunioina ja maailman ovat vallanneet kasvit ja eläimet. Uuden maan asukkaat yrittävät vaalia ihmisyyden rippeitä, mutta heitä vaanivat odottamattomat vaarat, pahantahtoiset ja älykkäät mutanttisiat sekä tappajiksi ryhtyneiden entisten vankien joukko."

Oma arvio: 

Kiinnostuin tästä kirjasta, kun luin Otavan kirjakatalogista kuvauksen: wau, dystopia aikuisille, jonka herkkuina olisi muun muassa muuntogeenisiä eläimiä ja kokonaan uusi ihmislaji, Crakelaiset. Minun oli pakko saada lukea tämä kirja,  vaikka huomasin myöhemmin, että tämä on MaddAddam-trilogian päätösosa, enkä yleensä ala lukea kirjasarjaa keskeltä - saati lopusta. Päätin tämän kerran tehdä poikkeuksen. Kirjassa oli onneksi lopussa lyhyet yhteenvedot aiemmista osista Oryx ja Crake (2003) sekä Herran tarhurit (2010). 

Minulla oli pieniä käynnistymisongelmia tarinan alussa, mutta luotin siihen, että tämä erikoinen tarina sieppaisi minut kyllä mukaansa, kunhan alkuhämmennyksestä pääsisin. Voi miten kiehtovan ja omituisen maailman Atwood on luonutkaan! Crakelaiset kaikessa yksinkertaisuudessaan saivat minut välillä raivon partaalle, mutta heistä eduksensa erosi pieni Mustaparta, joka ystävystyi Tobyn kanssa ja alkoi oppia kirjoitustaitoa. Kaikki muuntogeeniset eläinlajit, Gemakot ja Lempaat ja hassut Bioletit olivat tosi hauskoja ja kekseliäitä olentoja  tarinan lomassa. Inhimillisiä ominaisuuksia omaavat Gemakot saivatkin lopussa tärkeän roolin juonen kannalta. 

Tobyn ja Zebin rakkaustarina kulki taustalla mukana, muttei saanut liikaa huomiota. Kirjan parasta antia oli kuitenkin Zebin elämäntarina monine hauskoine ja raadollisine vaiheineen, joita seurattiin takaumana Zebin kertoman kautta. Niiden kautta pääsi parhaiten kurkistamaan Atwoodin luomaan, osin jopa hullunkuriseen dystopiseen yhteiskuntaan kaikkine herkkuineen. 

Pidin myös kirjan rakenteesta ja eri toten siitä, että kappaleet olivat sopivan lyhyitä ja napakoita. Tarina eteni mukavasti eteenpäin vuorotellen Zebin ja Tobyn tarinankerronnan mukana, sekä välillä Tobyn tuntemuksien lomassa. Hauskoja olivat Tobyn iltasadut, joita hän sepitteli yksinkertaisille Crakelaisille. 

Tämän kirjan innoittamana aion lukea trilogian kaksi ensimmäistä osaa myös, ehdottomasti! Arvosanaksi annan tälle loisteliaalle dystopialle 5-

Tämä kirja on arvostelukappale, kiitos kustantajalle!

Sain kirjankansibingooni lisäruksin, hienoa!

Laura-sarja: Tuija Lehtinen

Tuija Lehtinen:

Laura, kultatukka. Otava 1997.

"Toisinaan Laura, äidin kultatukka ja isän ikuinen pikkutyttö, haluaisi pikakelauksella kasvaa aikuiseksi. Joskus taas on ihan mukava olla kolmetoista ja risat – ainakin jos isompana on vaarassa hurahtaa niin kuin 16-vuotiaan isonveljen luokan tytöt. 

Ei, Lauralle ei ole harhakuvia pojista, siitä ovat äyskähtelevä murrosikäinen isoveli ja perheen vallattomat pikkupojat pitäneet huolen.
Lauran paras ystävä Jenna sen sijaan jaksaa uskoa ihmeisiin – ja rakastuu aina yhtä mahdottomiin tyyppeihin! Mutta on eräs tyyppi, joka saa Laurankin voimattomaksi … Eikä se eräs tosiaankaan ole Hönö, kulmakunnan kauhu ja jenginjohtaja, jolle Laura kerran ostarilla tuli sanoneeksi pari valittua sanaa."

Oma arvio: 
 Luen aika vähän sellaisia kirjoja, joissa päähenkilö on alle 15-vuotias. En ole viime aikoina myöskään lukenut kirjoja, jotka eivät sisällä mitään scifi-, kauhu- tai fantasiaelementtejä. Tämä Laura-sarja on siis minulle kaikin puolin erilaista kesälukemista. Innostuin lukemaan tätä, kun katsoin DVD:ltä YLE:llä vuonna 2002 esitettyä Laura-sarjaa ja tykästyin kovasti.

Laura, kultatukka oli minusta aika vaisu sarjan avaus. Laura tuskastelee samassa huoneessa asuvan, ötököistä pitävän pikkuveli-Teemun kanssa, ihmettelee teiniangstia pursuavan isoveljensä Saken käytöstä, viettää aikaa luottoystävänsä Jennan kanssa ja miettii tyypillisiä nuoren tytön ongelmia: milloin hänellä alkaisi menkat ja milloin hän saisi ensimmäiset rintsikat, milloin hän ihastuisi johonkin poikaan, niinkuin Jenna Tauskiin? Hän joutuu välttelemään jengipomo Hönöä ja käy treffeillä, jotka eivät saa kuitenkaan hänen sydäntään sykkyrälle. Romantiikkaa minä olisin kaivannut enemmän jo tähän ensimmäiseen osaan.

Ihan mukavaa ja humoristista luettavaa tämä oli, ja saa arvosanan 3,5.

Lainasin tämän kirjan kirjastosta.

Sain kirjankansibingoon taas ruksin.




Rakas Laura. Otava 1998.

  "Ihana, Laura henkäisi. Viimeinkin oma huone! Ei kenenkään muun kamoja, ei pikkuveljien lemmikki-ötököitä eikä haisevia lenkkareita! Nyt hän voisi pitää luokan tytöille kaikkien aikojen pyjamabileet.
Kummempaa jännitystä Laura ei neljätoistavuotiaan elämäänsä kaipaakaan. Viljamin piiritysyrityksetkin hän jättää omaan arvoonsa - riittää, että Lauran paras kaveri Jenna on milloin kehenkin lääpällään. Mutta sitten paikallisradio alkaa lähettää salaperäisen kissakundin ikävöiviä viestejä "kultatukkaiselle ja tummakulmaiselle Lauralle". 

 Oma arvio: 
 Pidin tästä osasta enemmän kuin ensimmäisestä. Lauralle osoitetut salaiset radioviestit oli mukava mysteeri muuten melko tavallisen arjen keskellä ja Nikon ilmestyminen kiva lisä. Romantiikkaa ei silti pursunnut vielä tämäkään osa, vaan Laura lähinnä pakoili innokasta Viljamia ja tutustui lopussa hiukan enemmän Tauskiin. Hänen lapsenvahtikeikkansa ja uuden tanssiharrastuksen aloittaminen oli hauskaa luettavaa, kun taas Lauran isän Onnenpyöräkilpailureissu olisi voinut jäädä pois tarinasta.

Arvosana tälle 4-

Lainasin tämän kirjan kirjastosta.



Laura menopäällä. Otava 1999.

"Neljätoistavuotiasta Lauraa ei seurustelu kiinnosta. Hänen bestiksellään Jennalla sen sijaan tuntuu olevan kyltymätön määrä rakkautta, joka vain odottaa kohdettaan. Laura haluaa hoitaa kunnialla koulunsa, harjoitella kilpatansseja Nikon kanssa ja keskittyä toimittajantyöhönsä Koululaisvartissa.

Sitten tanssikurssille ilmestyy uusi tyttö. Tytillä on hunajanväriset luonnonkiharat, suuret sinivihreät silmät ja helisevä ääni. Tytti ottaa Lauraa oikein kunnolla päähän! Mutta miten ihmeessä hän voi tuntea näin, eihän hän edes seurustele Nikon kanssa?"

Oma arvio:
Laura-sarjan kolmas osa jatkaa tutulla tasaisella tyylillään - suurempia yllätyksiä ei kirjan sivuilla eteen pompsahtele. Laura kokee mustasukkaisuuden tunteita, kun Tytti havittelee Nikoa tanssiparikseen ja käy treffeillä Punkin kanssa. Jotenkin odotin, että Lauran ja Tauskin välille tulisi jotain vipinää, niin kuin tv-sarjassakin, mutta olisiko heidän romanssinsa aika myöhemmin?

Jotenkin minä pystyn samaistumaan Lauran perheen tilanteeseen: on rakennusalalla olevan isän työttömyyttä ja ompeleva äiti - ihan kuin minun perheessäni, kun olin nuori. Laura ei koe vielä poikakaveria tarpeelliseksi, vaikka onkin jossain määrin ihastunut kirjan loppuvaiheessa. Hän on kiinnostuneempi tanssiharrastuksestansa ja radiojuontajan pestistään. 

Arvosanaksi annan tälle osalle 4-

Lainasin tämän kirjan kirjastosta.

Sain taas kirjankansibingooni ruksin lisää, juhuu!

 Laura, ystäväni. Otava 2000.

"Laura ja Jenna ovat täysin erilaisia persoonia, Laura järkevää jalat maassa -tyyppiä, Jenna ikuinen haaveilija. Erilaisuudestaan huolimatta tytöt ovat aina olleet ystäviä, jakaneet maailman pienet ja suuret murheet. 

Laura on hämillään, kun Jenna alkaa yhtäkkiä pukeutua mustiin, meikata räikeästi ja polttaa tupakkaa. Ja mikä kurjinta, Terrin ja Tauskin jengiin liityttyään hän kohtelee Lauraa tosi tylysti.

Ei kai kaikki voi näin päättyä, ykskaks poikki ja moi vaan parhaalle ystävälle, Laura miettii. Vai onko Jenna valmis mihin tahansa saadakseen Tauskin isketyksi?"

Oma arvio:
Jennan äkillinen muuttuminen jengiläiseksi ja kääntyminen ystäväänsä vastaan tuntuu hiukan liioitellulta ja epäuskottavalta. Lauran ja Punkin seurustelu, tai sen tapainen, on ollut melko ponnetonta luettavaa, ja siksi olinkin innoissani, kun Tauski alkaa tunkea mukaan Lauran kuvioihin. Heidän kipakka muka-naljailunsa paljastaa hienoisen ihastumisen puolin ja toisin. Lopussa liikutuin jopa kyyneliin asti, kun Laura ja Jenna saivat sovittua asiansa. Jos joku kirja saa tiristettyä minulta kyyneleen, se ei ole turhaan luettu! Arvosanani tälle (kyyneleen ja Tauskin ansioista) 4. 

Lainasin tämän kirjan kirjastosta.

Ruksia pukkaa kirjankansibingoon! 


Laura kielikurssilla. Otava 2001 

"Enää kolme päivää kesätyötä, sitten juhannus - ja juhannuksen jälkeen Englantiin! Kesästä tulisi upea!
Lauran elämä on mallillaan. Peruskoulu on ohi, syksyllä alkaisi lukio. Mutta jännittävin on edessä: Laura on lähdössä parhaan ystävänsä Jennan kanssa kielikurssille Englannin Bournemouthiin! Kurssilla on nuoria eri puolilta maailmaa, ja arvata saattaa, että toimintaa riittää ja kommelluksiakin sattuu.

 Jenna rakastuu tapansa mukaan taas kerran kuolettavasti, eikä Laurakaan ole aivan immuuni ryhmänsä pojille. Varsinkin Jan, tummasilmäinen tsekki, saa sydämen läpättämään..."

Oma arvio:
Olen tähän mennessä ajatellut, että Laura-kirjat ovat ihan kivoja tai vähintäänkin ok. Nyt minusta tuntui ensimmäistä kertaa, että luin todella huonon kirjan. Tässä Laura kielikurssilla -osassa ärsytti niin kovin moni asia: Laura luokittelee kielikurssilla tapaamansa, eri maista tulleet ikätoverinsa yhden ominaisuuspiirteen varaan, eikä tämä käsitys yleensä kirjan edetessä muuttunut. Lauran vastustumaton halu olla muita tyttöjä parempi romantiikka-asioissa on myös raivostuttavaa. Hän vastustelee viimeiseen asti romanssia Pierren kanssa, vaikka tuntemukset ovat erit. Mitä ihmettä hän rakastumisessa pelkää?

Epäselväksi jää, miksi Lauran ihannoima Jan on koko tarinan ajan niin ynseä ja miksei Laura vaadi häntä tilille rahojensa pimittämisestä. Kun Laura lähes aina niin reipas ja sanavalmis, ihmetyttää, ettei hän käynyt kovistelemassa Jania.

Jenna taas...Voi miten rasittava hän taas onkaan! Luulin, että hänen ja Lauran välit olisivat taas kunnossa, mutta yhä edelleen heidän välejään hiertää jokin - yhteensopimattomuus. Jennan romantiikankaipuu menee ihan överiksi, ja ymmärrän Lauran tyytymättömyyden häneen. Itseäni samanikäisenä ärsytti sellaiset, jotka joka paikasta ja koko ajan etsi romanssia. Siinä asiassa pystyn samaistumaan Lauran harmiin täydellisesti. Lauralle kielikurssissa tärkeintä on uudet ystävät ja kielen oppiminen, kun taas Jenna haluaa puhua vain suomea ja etsiä komeita kundeja. 

Lauran romanssi Pierren kanssa on melko ennalta-arvattava eikä kovin tunteikkaasti kirjoitettu, mutta söpö.  Laura toistelee rasittavuuteen asti sitä, että Pierre on häntä pari vuotta nuorempi eikä siksikään sopiva ihastumisen kohteeksi. Taas siinä yksi ennakkoasenne lisää!

Tämä osa saa minulta arvosanan 2,5

Tämän kirjan lainasin kirjastosta.

 Sain kirjankansibingoon ruksin.

Laura ja Akun tehdas.  Otava 2002

"Varmaan outoa olla ilman Jennaa, Viljami toteaa Lauralle uuden koulun pihalla. Totta se onkin. Laurasta tuntuu kurjalta, ettei hänen paras ystävänsä päässyt Akun tehtaaseen, keskustan multimediapainotteiseen lukioon. Tytöillä ei tunnu olevan enää juuri muutakaan yhteistä.

Laurasta on ihanaa olla villi ja vapaa, keskittyä täysillä tanssiharrastukseen, radiojuttujen tekemiseen ja lukiolaisten menoihin. Jennan jutut sen sijaan pyörivät vain Paulissa, hän tahtoo ansaita rahaa päästäkseen Englantiin tapaamaan kielikurssirakkauttaan. Mutta kun Lauran ikuinen kiistakumppani Tauski soittaa Tunnehäiriö-bändeineen koulun bileissä, myös Laura huomaa joutuneensa omituisen tunnehäiriön valtaan…"

Laura sydän syrjällään.  Otava 2003

"Lauran elämässä ei rakkauden kaltaiselle tunnehäiriölle ole sijaa. Tanssiharrastus, Nuorten Radio ja tärkeät kouluprojektit vievät lähes kaiken ajan. Ilman kiinnostavia harrastuksia elämä voisikin tuntua tyhjältä nyt, kun paras ystävä Jenna on muuttanut tätinsä luokse Rovaniemelle työharjoitteluun.
Onneksi Lauralla riittää kavereita ja leffaseuraa, on Niko ja Nalle ja Jari ja Viljami...

Toisinaan Lauran on vaikea ymmärtää bestistään. Jenna on valmis luopumaan englantilaisen kielikurssirakkautensa Paulin takia perheestään, koulustaan, kotimaastaan, jopa ystävästään.
Mutta eräs ilta Nallen bileissä saa myös Lauran maailman järkkymään...
Bäng - se on siinä, puhdas bäng!"

Laura kesätöissä.  Otava 2004

"Lauralla on kesän varalle mainio suunnitelma: vaikka vanhemmat aikovat viettää lomansa mökillä, Laura saa jäädä kaupunkiin pörräämään kavereiden kanssa. Hän on saanut kesätöitä! Eikä mitä tahansa kesätöitä, vaan paikan kaupungin nuorisomajan vastaanotossa, jossa kesän mittaan varmasti tapaa mitä mielenkiintoisimpia tyyppejä. Kaikki ei tosin suju suunnitelmien mukaan. Lauran kaverit ovat kuka missäkin, eikä hän viitsi hengailla uimarannalla yksinään. Ja hirvittävän väärinkäsityksen vuoksi Lauran unelmien kesätyö onkin jotain aivan muuta kuin piti."

Laura pitää pintansa.  Otava 2005

"Laura ei tiedä mitä ajatella, kun hän saa kuulla äidin odottavan vauvaa. Sitten äiti joutuu vaikean raskauden vuoksi sairaalaan, ja Laura huomaa ajautuneensa veljiensä pikkupiiaksi. Myös ystävät tarvitsevat tukea – Laurahan on se, joka aina kuuntelee ja lohduttaa, hoitaa ja järjestää.Itselleen Laura ei osaa pyytää apua, ja miten voisikaan, kun Niko, ainoa mahdollinen keskustelukumppani, heittäytyy puhumattomaksi.Kun Laura kaiken kukkuraksi huomaa, että hänet on houkuteltu johtamaan Tauskin aasialaisen roikkomahasian pelastusoperaatiota, hän saa viimein tarpeekseen…"

Laura, sua kaipaan.  Otava 2006

 "Lauran asiat eivät voisi olla paremmin: perhe on vihdoin muuttanut tilavampaan asuntoon, koulu sujuu, suhde poikaystävään on varmalla pohjalla ja kaverit pyörivät tuttuun tapaan kuvioissa mukana. Muidenkin kuin Lauran elämä näyttää tasaiselta ja vakiintuneelta. Isoveli on menossa naimisiin ja jopa Hönö, kulmakunnan kauhu, Lauran vanha vihamies, on asettunut aloilleen.

Kaikki tuntuvat olevan selvillä myös ylioppilaskirjoitusten jälkeisestä elämästä - paitsi yllättäen Laura! Nytkö hänen pitäisi ratkaista elämänsä suunta? Miten ihmeessä hän voisi näin äkkiä päättää, mitä tulevaisuudelta toivoo?"

Unien kirjat -trilogia: Kerstin Gier

Lupaus. Unien ensimmäinen kirja: Kerstin Gier. Suomentanut Heli Naski. Gummerus 2015.

Saksankielinen alkuteos (2013): Silber: Das erste Buch der Träume.

"Viisitoistavuotias Liv Silber muuttaa äitinsä uuden miehen vuoksi Lontooseen ja aloittaa uudessa koulussa. Pian hän alkaa nähdä oudon todentuntuisia unia, joissa hän kulkee salaperäisistä ovista ja puhuu kivipatsaan kanssa. Liv näkee unessa uuden velipuolensa Graysonin ja tämän koulukavereiden puuhailevan outoja hautausmaalla, mutta mikä kummallisinta, pian pojat puhuvat tosielämässä asioista, jotka ovat tapahtuneet vain Livin unessa...

Livin on pakko selvittää, mitä oikein on meneillään. Pian hänet vihitään salaisuuteen, jonka kanssa yhdellä jos toisella hänen uuden koulunsa oppilaalla on jotain tekemistä."

Oma arvio:

Jos käytin Kerstin Gierin aiemmasta Rakkaus ei katso aikaa -trilogiasta adjektiivia 'höpsö', Unien kirjat -trilogia saa ensimmäisen osan perusteella minulta kuvaukseksi 'hulvattoman hupsu'. Tätä ei voi millään muotoa lukea ryppyotsaisesti, sillä tarinan sekaan on ujutettu  hykerryttävää huumoria ja teksti on ihanan kepeää luettavaa.

Kirjan tarina on minusta aivan loisteliaasti keksitty, ja tuo taas uutta fantasiakirjojen maailmaan - nyt seikkaillaan unien maailmassa. Unimaailmoista olisi saanut mielestäni vieläkin enemmän irti, mutta tarinan muut käänteet veivät osansa. Ikävä kyllä runsas huumorin määrä söi tarinan uskottavuutta niin paljon, etten oikein tiennyt, miten olisin suhtautunut Livin ja poikien demoninmanaussessioihin.

Henkilöt tulivat ja menivät, eikä kepeän tyylin takia saanut oikein otetta päähenkilö Liv Silberiin saati hänen perheenjäseniinsä. Romanssi sotkutukkaisen Henryn kanssa on  söpö. Siihen se jääkin.

Tämä kirjasarja on selvästikin suunnattu yläkouluikäisille, joten ehkä siksi tämä tuntui liian lapsekkaalta ja helpolta minun makuuni. Kuitenkin tämä on varmasti mukavaa luettavaa nuorille lukijoille, jotka pitävät huumoripainotteisista kirjoista. Tarina loppui sellaiseen kohtaan, että minun  täytyy kuitenkin lukea jatko-osat.

Arvosanani tälle on 3,5

Tämä on arvostelukappale, kiitos kustantajalle! 

Sain kirjankansibingoon taas ruksin.

Vala. Unien toinen kirja: Kerstin Gier. Suomentanut Heli Naski. Gummerus 2015.

 Saksankielinen alkuteos (2014): Silber. Das zweite Buch der Träume.

 

"Salaperäinen Secrecy näyttää tietävän kaikki Livin salaisuudet. Mistä hän on ne kuullut, ja kuka Secrecy itse on? Miksi Livin sisko Mia on yhtäkkiä alkanut kävellä unissaan? Ja mikä on tuo kummallinen tumma hahmo, joka hiipii Livin unimaailman loputtomilla käytävillä?
Liv kuulee huhuja vanhasta kirouksesta, mutta onneksi hän ei usko yliluonnolliseen hölynpölyyn. Paitsi tietenkin uniseikkailuihin, mutta nehän ovatkin ihan oma lukunsa ja kaiken lisäksi kovin hyödyllisiä. Öisin saa selville vaikka mitä…"

Oma arvio:

Kerstin Gier kyllä taitaa niin mainiosti keveän, hömppämielisen tekstin kirjoittamisen, että eihän tällaisesta voi kuin tulla hyvälle tuulelle. Nimeänkin tämän hyvän mielen kirjaksi!

Unien kirjat -trilogian toisessa osassa Vala Liv Silber jatkaa unimaailmassa seikkailujaan yhdessä vallattoman poikaystävänsä Henryn kanssa. Sarjan ensimmäisen osan pahis, Anabel, ei enää pääse piinaamaan Liviä, mutta pian hän saa huomata, että joku toinen yrittää tuhota hänen elämäänsä. Samalla nuori Liv yrittää selvitä uusperheen arjessa, kestää salaperäisen juorublogistin Secrecyn juoruja sekä selvittää, mikä hänen ja Henryn välillää mättää. 

Välillä huomasin turhautuvani, sillä kirjan teksti on todellakin niin kepeää ja lapsekasta, että kaipasin välillä jonkinlaista vakavuuttakin mukaan. Vaikka jännittäviä juonenkäänteitäkin tapahtuu, niitä ei voi ottaa mitenkään vakavasti, sillä kerronta on niin leikkimielistä ja humoristista. Toisaalta huumori on paikoin tosi osuvaa ja sai minut hymyilemään. 

Unimaailmassa seikkailut ovat tämän sarjan paras juttu, ja niistä tykkäsin lukea tosi paljon. Olin myös aistivinani viitteitä tulevasta kolmiodraamasta, sillä Liv välillä ajatteli välillä uudesta veljestään Graysonista vähemmän veljellisiä ajatuksia. Sellainen kipinä olisi minusta ihan tervetullutta vaihtelua trilogian viimeiseen osaan, sillä minusta Henryn ja Livin suhde oli melko - noh - tylsää  luettavaa. Siitä puuttui jotakin. 

Arvosanani tälle 4.

Tämä kirja on arvostelukappale, kiitosta vaan!



Liitto. Unien kolmas kirja: Kerstin Gier. Suomentanut Heli Naski. Gummerus 2016.

Saksankielinen alkuteos (2015): Silber - Das Dritte Buch der Träume 

"Unien kirjat -sarjan jännittävä ja romanttinen päätösosa Liitto jatkaa kuusitoistavuotiaan Livin seikkailuja unimaailmassa. Livin unet ovat käymässä yhä vaarallisemmiksi, ja poikaystävä Henrin kanssakin olisi selviteltävää. Kaiken lisäksi Livin äiti on menossa uusiin naimisiin, mikä aiheuttaa kaikenlaista päänvaivaa. Livillä on kädet täynnä töitä, kun hän yrittää pysyä hengissä niin todellisessa kuin unimaailmassa. "

Oma arvio:

Tässä Unien kirjat -sarjassa toinen toistaan kauniimmat, hassuttelevat kannet houkuttelevat lukemaan. Niin myös tämä trilogian päätösosa Liitto suorastaan säihkyy käsissäni hopeisena liskoaiheisella kannellaan, ja uskon näiden Eva Schöfmann-Davidovin käsialaa olevien kansien houkuttelevan muitakin kuin minua lukemaan.

On näissä kirjoissa toki muutakin hyvää kuin pelkkä kansi. Livin ja hänen ystäviensä seikkailut unimaailmassa pitävät takuulla lukijan mielenkiinnon yllä. Minua ainakin kiehtoo erilaiset uniovet ja se, miten Liv ja ystävänsä  pystyvät manipuloimaan toisen unia. Nyt myös Livin ja Mian velipuoli Grayson osaa kulkea unimaailmassa, ja myös muutama uusi tuttavuus tulee vastaan käytävillä.

 Liv mietiskelee melko paljon omaa kokemattomuuttaan seksin saralla, sillä hänen ja Henryn välit ovat  alkaneet lämmetä siihen pisteeseen, että seksi saattaisi tulla pian kuvioihin. Gier käsittelee tämän Liviä mietityttävän asian tuttuun, humoristiseen tapaansa. Livin hauska hätävalhe seksikokemustensa määrästä saa hänet kiemurtelemaan tuskanhiestä, mikä huvittaa minua suunnattomasti.

Pääsiäisloman alkuun oli enää neljä päivää, ja vatsani kääntyi ympäri ajatellessani, kuinka pettynyt Henry olisi valheestani. Kukaan ei pitänyt valehtelusta, eikä varsinkaan silloin, kun valehtelija oli oma tyttöystävä. Ja kuinka voisin selittää hänelle, miksen ollut yksinkertaisesti kertonut totuutta, kun en kerran itsekään tiennyt syytä?

Pidän kirjan huumorista, mutta jännittäviksi käänteiksi tarkoitetut kuviot jäävät minusta liikaa hauskuutuksien varjoon. Arthur ja Anabel eivät onnistu kauhistuttamaan minua, mutta viihdyttäviä heidän tekosensa toki ovat.  Mitään ei voi oikein ottaa turhan vakavasti, ei edes Livin ja Henryn romanssia. Myöskään toivomaani Henry - Liv - Grayson -kolmiodraamaa ei koskaan tässä sarjassa synny, vaikka toista osaa Vala lukiessani olin aavistavinani viitteitä sellaiseen. Ehkä kuvittelin olemattomia?

Jännittävää on se, kuka on Secrecy Juorublogin takana. Livin neuvokas, hulvaton pikkusisko Mia tekee salapoliisityötä selvittääkseen tämän mystisen bloggaajan, ja lopputulos onnistuu ainakin yllättämään minut. Kirjan ja samalla koko trilogian loppu on ehkä liian(kin) kiltti ja sävyisä, mutta annettakoon sen olla niin, sillä onhan näiden kirjojen sävy ollut koko ajan niin hupsuttelevan kilttimielistä, että en osaisi  muuta odottaakaan.

Arvosanani 3,5

Tämä kirja on arvostelukappale, kiitos kustantajalle.

Unien kirjat -trilogia muissa blogeissa:

Lukunurkka
Yöpöydän kirjat
Lukutoukan kulttuuriblogi
Kirjaneidon tornihuone
Mustetta ja paperia

Samantyylisiä kirjoja/sarjoja:

Kerstin Gier: Rakkaus ei katso aikaa -trilogia