Heidi's bookshelf: read

Heartstopper: Osa 1
Kiss My JUHANNUS
Sydämenmuotoinen kesä
Kiltin tytön murhaopas
Perfect on Paper
Lomalla kaikki on toisin
Kärsimyskukkauuteaddiktio
Stranger Things: The Other Side
Laura Dean Keeps Breaking Up with Me
10 totuutta ja yksi tehtävä
Punapipoinen poika
Kiss Me - Rakkautta Mykonoksella
Counting Down with You
Laakson linnut, aavan laulut


Heidi's favorite books »

sunnuntai 1. joulukuuta 2024

Asioita joista en tiennyt pitäväni: Annukka Salama

 Asioita joista en tiennyt pitäväni: Annukka Salama. WSOY 2024

Kansi: Kaisu Sandberg

"Nimekkään suvun perijä, Konstantin aloittaa uudessa lukiossa ja ottaa heti yhteen muunsukupuolisen Been kanssa. Sammuttaessaan someskandaalin lieskoja nuoret ovat pakotettuja yhteistyöhön. Salaman vetävä romanssi täyttää kaikki fanien odotukset.

Fazerin sininen, Fiskarsin sakset ja Sinclairin arvokellot. Konstantin Sinclair kantaa nimeä, jonka tuntevat kaikki. Konservatiivisella perheellä on hänen tulevaisuuttaan varten valmiit suunnitelmat, mutta ponnistellessaan toisten unelmien eteen Konsta on irrottanut itsensä omista tunteistaan.

Bee Stark, ylienerginen Twitch-striimaaja, nappaa oppilaskunnan puheenjohtajan paikan Konstan nenän edestä. Riitely päätyy someen, ja nuoret joutuvat liittoutumaan puhdistaakseen maineensa. Kun kilpailuasetelma heidän välillään muuttuu joksikin syvemmäksi, Konsta tajuaa mitä hän oikeasti elämältään haluaa – ja mistä hän on valmis luopumaan saadakseen sen." (WSOY)

Oma arvio:

*** Kustantajalta pyydetty arvostelukappale ***

Olen kovasti odotellut tätä Annukka Salaman kirjaa saapuvaksi. Hänen aiempi nuortenkirjansa Ripley - nopea yhteys oli erittäin iloinen yllätys ja ollut myös kasien vinkkauksissa melkoinen hitti. Asioita joista en tiennyt pitäväni on ollut esillä somessa, kuulemani mukaan etenkin TikTokissa (jota minä en itse seuraa).

Konstantin Sinclair on rikkaan suvun vesa, tottunut ylellisyyteen ja omaan autonkuljettajaan. Hänellä on riittänyt petikumppaneita, ja välillä myös paras kaveri Diana käy sellaisesta, vaikka muuten heidän suhteensa on ystävyyspohjalla. Dianahan on upea, somen muoti-ikoniksikin kutsuttu, rikkaasta perheestä hänkin, mutta Konsta on aina ajatellut Dinoa aina vain ystävänään. Konstantinin perhe jotenkin on mieltänyt heidät pariksi jo aikaa sitten.

Konstantinin perhe on muuttanut vastikään Tampereen kartanosta Helsinkiin, äidin suhteilla asumaan vanhaan pappilarakennukseen,  joten Konstantin aloittaa lukuvuoden uudessa lukiossa. Tietysti monta hänen vanhaa hoitoansa sattuu samaan lukioon, kuinkas muutenkaan. Eipähän tarvitse olla yksin ensimmäisenä päivänä. Muutenkin tuntuu, että kaikki tuntuvat tuntevan hänet. Ja sitten on Bee Stark: upea ilmestys, muunsukupuolinen pitkänhuiskea tyyppi, joka pukeutuu juuri niin omalaatuisesti, ettei konservatiivisen perheen kasvatti voi tätä ymmärtää.  Konstantinin äiti kun sattuu tekemään seurakunnan luottamustyötä ja tuo maahan erilaisia kristillisten järjestöjen kamppiksia, kuten eheytyshoitoja. 

"Meidän pitää puhaltaa Konstantin yhteen hiileen. Sun pitää seistä tämän perheen päämäärien takana." (s. 308)

Bee tuntuu vihaavan Konstantinia, joka ei ymmärrä, miksi. Toisaalta häntä itseäänkin ärsyttää tuon ylienergisen somejulkkiksen läsnäolo. Sitten tapahtuu hämmentävä vessaepisodi, jonka seurauksena he löytyvät lattialta päällekkäin rojahtaneena,  ja heistä päätyy hyvin kyseenalaista sisältöä someen. Konstantin panikoi äidin mahdollista reaktioita kohuun, ja hän haluaa puhdistaa maineensa. Bee ei voisi vähempää välittää. Luokassa sattuneen välikohtauksen seurauksena rehtori on sitä mieltä, että riitapukareille tekisi hyvää tehdä yhteistyötä koulutehtävässä. Pian he myös kisailevat oppilaskunnan puheenjohtajuudesta. Konstantin ei niinkään välittäisi koko pestistä, mutta hänen vanhempansa on pidettävä tyytyväisenä.

Kukahan olisi näiden hänen syntyneiden lastensa puolella? (s. 108)

Niinhän siinä käy, etteivät Bee ja Konstantin voi pitää toisistaan näppejä erossa. Konstantin tutustuu Been ihastuttaviin, välittäviin äiteihin ja hämmästyy, miten jonkin koti voi olla niin normaali. Hän tuntee olevansa arvokas ja huolehdittu Been luona, kun taas omassa kotonaan hän ei ole mitään. Äiti katsoo pitkin nenänvarttaan hameisiin pukeutuvaa Beetä. Miten äidille voisi koskaan sanoa, ettei Konstantin ole hetero? Konstantin ei voi myöntää asiaa edes itselleen, sillä hänen takaraivoissaan on niin vahva sisäistetty homofobia. Kun Been ja Konstan suhteen laatu tulee lopulta selville hyvin ikävällä tavalla, Konstan vanhemmat eivät ole ollenkaan innoissaan. Eihän heidän oma poikansa voi olla mikään homo ja seurustella muunsukupuolisen kanssa, ei varsinkaan kun äiti on mukana sellaisia vastustavissa hankkeissa.

"Sukupuoli on se mitä ihmisellä on housuissa!" Äiti huutaa.
"Jaa, no mun sukupuoli taitaa olla sit sun poikasi" Bee sanoo ja vetää reppuni vetoketjun kiinni. "Mennään." (s. 270)

Been kautta tulevat tutuksi myös autismi ja ADHD, kun taas Konstantinin kautta käsitellään keskivaikeaa masennusta ja henkistä väkivaltaa. Nämä ovat tärkeitä teemoja, vaikka etenkin Been omien nepsyominaisuuksista kertominen menee hiukan valistamisen puolelle. Vaikka henkilöiden dialogit on tosi autenttisia, he puhuvat uskottavasti nuorten kieltä, niin tuollainen opettavaisuus paistaa aina pikkuisen läpi. 

---"Ja nää sun hiukset, kun ne on sekaisin aamulla. Ei ne ole tavallisesti sekaisin. Ne on täydellisesti sekaisin ja mä en kestä sitä." (s. 261)

Minä olisin halunnut rakastaa täysillä tätä kirjaa, mutta jotenkin en päässyt ihan täysillä mukaan. Minulla oli tätä lukiessa välillä hiukan outo olo. Konstantin ei ole mitenkään helppo henkilöhahmo pitää, vaikka toki sympatiaa voi herätä hänen henkisesti kurjista kotioloistaan, mutta en varsinaisesti pitänyt Beestäkään. Ehkä heissä molemmissa oli nyt liikaa minulle. Lisäksi heidän jatkuva kiimailu ei ehkä ole sellaista romantiikkaa, josta pidän: sama vika oli lukiessani Casey McQuistonin Punaista, valkoista ja kuninkaansinistä -kirjaa, jossa tyypit olivat joka käänteessä toistensa kimpussa. Että jokainen pikkurillin hipaisukin saa aikaan valtaisan stondiksen. Konstantinin perheen konservatiiviset mielipiteet olivat ehkä myös pikkuisen liian överiksi vedettyjä minun makuuni.

Uskon kuitenkin, että tämä on valtaisa hitti nuorten keskuudessa. Onhan tämä todella viihdyttävä ja nopsakkalukuinen, tässä on aivan loistava idea, henkilöhahmoina mielenkiintoiset, keskenään erilaiset persoonat, arvokasta nepsyasiaa, dialogipainotteinen kerronta, loistavaa flirttailua, suosittu enemies-to-lovers -trooppi ja loppua kohti tiivistyvää draamaa. Muutama yllättävä paljastuskin tulee lopussa, joten ihan täysin ennalta-arvattava juoni tässä ei ole. Kuumat kohtaukset eivät ole ollenkaan graafisia, joten kyllä tätä kehtaa jo 13+-ikäisille vinkata. Muistaakseni Ripleyssä oli paljonkin kuvailevampaa seksiä. Heartstopper ja Young Royals -maininnat olivat kivoja, eikä minua haitannut Harry Potter -hahmojen cosplay ollenkaan, vaikka muutamien arvioiden kirjoittajia se on hiukan kismittänyt.

Annan arvosanaksi tälle 4

Kiitos arvostelukappaleesta!

Muualla:


Samantyylistä:


Ei kommentteja: