Silmät avatessa on edelleen pimeää: Riina Mattila

 Silmät avatessa on edelleen pimeää: Riina Mattila. WSOY 2021.

Kansi: Riikka Turkulainen

"Mitä jää jäljelle ystävän kuoleman jälkeen?

Eloonjäämisoppi ja Järistyksiä-teoksillaan vakuuttanut Riina Mattila kirjoittaa jälleen rohkeasti vaikeasta aiheesta: kaksisuuntaisesta mielialahäiriöstä ja itsemurhasta. Nuortenromaani kertoo ystävyydestä, jonka kolmanneksi pyöräksi sairaus kiilaa.

Vilja ja Joel ovat erottamattomia. Kun parhaan ystävän mieli muuttuu yhä useammin mustaksi ja vuoroin impulsiiviseksi ja arvaamattomaksi, varmistuu diagnoosiksi F31: kaksisuuntainen mielialahäiriö. Sairaus vie Joelin lopulta kokonaan. Viljan elämän on silti jatkuttava.

Mattila kirjoittaa nuortenromaanissaan rankasta aiheesta sievistelemättä ja koskettavasti. Teksti tulee iholle ja ravistelee, mutta tarjoaa myös samastumispintaa ja toivoa, josta ottaa kiinni."(WSOY)

 

Lukunäyte

Oma arvio:

 

En tiedä, olisiko ollut parempi, mitä vähemmän olisin tiennyt kirjan aiheesta ja teemoista ennen kuin olisin lukenut sitä. Riina Mattilan kolmas romaani, Silmät avatessa on edelleen pimeää, paljastaa jo takakansitekstissään ja kustantajan kuvauksessa, että Vilja menettää ystävänsä tämän sairaudelle ja että kirjassa tulee olemaan itsemurha. Silloin ei voi lukijalle enää tulla järisyttäviä yllätyksiä, vaan voi vain valmistautua tulevaan.  

 

Ajattelin, että tulisin kuivailemaan kyyneleitä lukuprosessin aikana näin rankkojen asioiden vuoksi, mutta silmäkulmani pysyivätkin kuivina. Johtuiko tämä sitten siitä, etten päässyt juuri yllättymään asioiden lopullisesta käänteestä? Aloin jo harkita vakaasti, etten enää lue ikinä kirjojen kuvauksia, vaan tartun niihin sokkona (mikä onkin vaikeammin toteutettava asia, kun kuitenkin haluan valita kirjat, joita luen...) Myönnettäköön kuitenkin, että kirjan loppu oli minulle(kin) melko rankkaa luettavaa.

Jos on tyhjää, sitten on tyhjää, eikä tyhjästä saa täyttä, vaikka miten yrittäisi. (s. 94)

Kirja jakaantuu kuuteen osaan: ennen, mania, masennus, poissa, jälkeen ja lopuksi. Täysi-ikäiset Joel ja Vilja ovat olleet ystäviä lapsesta saakka, kuin paita ja peppu. Joelilla menee hyvin: hän menestyy koulussa, hänellä on lisäksi työ ja nätti Juulia kiinnostuu hänestä. Vilja ei ole koskaan kiinnostunut Joelista sillä lailla, sillä häntä ei yksinkertaisesti kiinnosta pojat. Silti Juulian ja Joelin seurustelu kaihertaa hieman Viljan mieltä.

 

Vilja muistaa aina ajatelleensa, että hän sopi Joeliin ja Joel sopi häneen. Enää hän ei ollut aivan varma. Joel oli alkanut rakoilla tavoilla, joita Viljan oli vaikea ymmärtää. (s. 44)

Pian Vilja kuitenkin panee merkille, että Joelilla menee hiukan turhan lujaa. Hän vetää baarissa mieluiten överit kuin vajarit, lähettelee maanisia viestejä keskellä yötä ja on jotenkin levoton. Ensimmäinen kohtaus Viljan nähden on järkyttävä. Tämän jälkeen Vilja juttelee Joelin äidin kanssa ja molemmat ilmaisevat huolensa Joelin käytöksestä. Ei kai ole ihan oikein, että tyyppi valvoo yöt tehden vatsalihasliikkeitä ja vuoroin karjuu kippuralla sitä, kuinka turha hän on maailmassa? Juuliakin huolestuu, kun Joel vetää baarireissulla jälleen kerran järkyttävät kännit ja romahtaa sitten täydellisesti. Hän joutuu soittamaan harmistuneen Viljan apuun. Viljan ja Joelin vanhempien intervention jälkeen Joel suostuu terapiaan, vaikka ei usko, että hänessä olisi mitään vikaa.

 

"Mistä minä aloin, minne minä päätyn?" (s. 74)

Kun Joel saa viimein diagnoosin kaksisuuntaisesta mielialahäiriöstä, hän alkaa tarkastella elämäänsä uudelleen. Onko hän koskaan ollut oma itsensä, ja mitkä teot ovatkin olleet sairauden aiheuttamia? Välittääkö hän edes oikeasti Juuliasta? Otteet Joelin muistikirjasta valottavat Joelin ajatuksia yhtä aikaa karulla ja herkällä tyylillä. Samalla Viljan ajatukset ovat ristiriitaisia: hänellä on huoli ystävästään, mutta välillä hän ei vain jaksa ja tarvitsee aikalisää Joelista ja tämän sairaudesta. Vilja ei tiedä, että Joel on jo tavallaan päättänyt luovuttaa. He eivät enää pääse viettämään yhdessä tämän yhdeksäntoistavuotissynttäreitään, kun Vilja saa kuulla kammottavat uutiset.

 

Niin mun on ajateltava.

Että sä vaan lakkasit välittämästä. 

Kaikki muut vaihtoehdot tuntuu liian kipeiltä. (s. 149)

Mattila kirjoittaa lopuksi, että kirja pohjautuu hänen omiin kokemuksiin ja omaan henkilökohtaiseen menetykseen. Se on aistittavissa muuten fiktiivisen kirjan sivuilta. Joelin tarina tuntuu uskottavalta, ja siksi niin kamalan karulta. Viljan tunteitakin käydään lävitse tarinan edetessä. En tiedä, onko tietoisesti valittu kuitenkin kirjaan hän-kertoja, ettei Vilja olisi liian suuressa roolissa, vaan tasapaino säilyy aika tasan Joelin ja Viljan näkökulmissa. Myös Joelin äidin Leilan näkökulma esiintyy muutaman kappaleen verran, mikä tuo mukavasti perspektiiviä tapahtumiin.

Minä koin eniten samaistumispintaa Viljan ja Joelin ystävyydessä. Paras ystäväni lapsuudesta asti on poika, jonka kanssa pidämme yhä yhteyttä - harvoin mutta kuitenkin. Jotenkin samaistuin tämän ystävysparin kanssakäymisiin ja ikuisesti vahvaan siteeseen erittäin hyvin. Ystävän menettämisestä ja mielenterveysongelmista minulla taas ei ole kokemuksia, joten se puoli näyttäytyy minulle täysin tuntemattomana alueena. Kirjan kautta pääsin kuitenkin vahvasti elämään sen puolen. Pidän kovasti Mattilan kirjoitustyylistä ja sen herkkyydestä, joka tulee erityisesti esille Viljan päiväkirjamerkinnöissä ja Joelin muistikirjamerkinnöissä.

 

Kirja toimii varmasti lohtukirjana sellaisille, jotka ovat syystä tai toisesta menettäneet ystävänsä. Ja vaikka lohtua ei tarvisikaan, kirja avartaa ajatuksia siitä, millainen sairaus kaksisuuntainen mielialahäiriö voi sen kantajalle kuin läheisille olla.

Arvosanani 4

Tämä kirja on arvostelukappale, kiitos kustantajalle.

Muissa blogeissa:

 

En löytänyt vielä muita bloggauksia

Samantyylistä luettavaa:

Rakas Evan Hansen: Val Emmich ja Steven Levenson, Benj Basek ja Justin Paul

Yksi täydellinen päivä: Jennifer Niven 

 Kolmetoista syytä: Jay Asher

 

Lisään kirjan Helmet-haasteen kohtaan: 

 

1. Kirjassa kirjoitetaan päiväkirjaa 

Lisäksi kirja sijoittuu #luepinkkejäkirjoja-lukuhaasteeseeni

 

Filigraanityttö: Anu Holopainen

Filigraanityttö: Anu Holopainen. Karisto 2021

 Kansi: Mari Villanen

"Rohkea nuortenromaani painajaismaisista mielen koukeroista

Kaksi asiaa pitää Ennin elämän oikeilla raiteilla: filigraanisormus ja leluhylly, jossa lapsuusvuosien pehmot istuvat aina tietyssä järjestyksessä. Jos järjestys menee sekaisin, Enni uskoo jonkin vaaran uhkaavan häntä itseään tai hänen läheisiään. Sormusta Enni pyörittää hädän hetkellä kolme kertaa oikealle, kolme kertaa vasemmalle. Silloin Varoittaja hänen päässään vaikenee ja olo on turvallinen. Kukaan ei sitä ymmärrä. Mutta sitten Enni näkee jotakin. Kohtalotoverin?"(Karisto)

Oma arvio: 

Olen lukenut Holopaiselta aiemmin dystopiset YA-kirjat Ihon alaiset ja Molemmin jaloin sekä realistisen Sydänhengitystä. Filigraanityttö on perinteisempi nuortenkirja, jossa on kuitenkin painava aihe, kuten kaikissa lukemissani kyseisen kirjailijan teoksissa. 

Kirjan päähenkilö on seiska- ja kasiluokan välistä kesää viettävä Enni, jolla on muutamia sellaisia omia juttuja, joista hän ei ole kertonut ystävilleen eikä vanhemmilleen. Hänellä on nimittäin oma Varoittaja, joka kulkee aina hänen mukanaan ja varoittelee kaikesta, mikä voi mennä pieleen ja aiheuttaa jotain pahaa tapahtuvaksi - ihan kuten se eräs puhelu, kun äidille soitettiin vaarin joutuneen onnettomuuteen ja kuolleen siihen. Onneksi Ennillä on keinoja, joilla vaientaa Varoittaja hetkeksi ja estää pahoja tapahtumasta; filigraanisormusta pyöräyttämällä tietyn määrän hän voi vaikuttaa asioihin, ja myös kirjahyllyn pehmolelujen pysyessä järjestyksessä kaikki menee hyvin.

Ei Varoittaja Ennin vihollinen ollut, ei pahantahtoinen, mutta sen alttius pitää huolta kaikista ja kaikesta, kaiken aikaa, kävi toisinaan raskaaksi. Sillä Varoittaja ei kyennyt itse estämään mitään, se kykeni vain varoittamaan, ja Ennin tehtävä oli kuunnella sitä ja toimia kuten tarve vaati. (s.31)

Enni uskoo tosissaan Varoittajan olevan totta, mutta epäilee kuitenkin, ettei näistä asioista kannata muille puhua. Kaverit hieman ihmettelevät Ennin lotraamista käsidesiä piknikillä ja huomauttavat, kuinka paljon likaa sormuksen alle voi kertyä. Tämän jälkeen Ennin on pestävä sormusta joka päivä kuuman veden alla ainakin 20 sekuntia. Vai riittääkö sekään? Saako hän mitenkään pidettyä pahoja asioita poissa, kun Varoittaja kuiskii niitä silti hänen korvaansa? Jatkuva huolissaan oleminen on rankkaa, mutta Enni ei koe sen olevan mitenkään sellaista, josta pitäisi mainita kenellekään.

Jotain tapahtuu. Jotain pahaa tulee vielä tapahtumaan, saat nähdä. (s. 79)

Mutta sitten eräänä päivänä Ennin pelko toteutuu ja jotain pahaa tapahtuu! Koko perhe kuitenkin selviää säikähdyksellä, mutta kaikki alkaa tosissaan mennä pieleen, kun isosisko Kaisa huomaa filigraanisormuksen alla olevan tulehtuneen ihottuman. Enni tutustuu onnekseen naapurin lippispäiseen poikaan, jolla näyttää olevan samantyyppisiä juttuja kuin Ennillä. Lauri avaa Ennin silmät näkemään, että hänen juttu voikin oikeasti olla sairaus, johon voi saada apua. 

"Mutta pelkään niin kovasti, että jotain kamalaa tapahtuu, jos kerron", Enni sanoi hiljaa. (s. 135)

Filigraanityttö on hyvin perinteikäs nuortenkirja, niin hyvässä kuin pahassa. Ennin perhe-elämä tuntuu minun mittapuullani hiukan epäuskottavan siloitellulta: teini-ikäisten siskosten halailu, äidin "kullittelu" aamupalapöydässä ja semmoinen elokuvamainen perhe-elämän kuvaus vieraannuttaa minut lukijana. Vai onko jossain perheessä muka oikeasti tuollaista? Olisin ehkä kaivannut hieman realistisempaa eikä niin helppoa ja kaiken ymmärtävää perhekuvausta. 

Kirja on hyvin kirjoitettu kuvaus nuoren tytön pakko-oireista ja ahdistuneisuushäiriöstä (diagnoosi on omani, sillä sitä ei missään vaiheessa kirjaa annettu.) Samaa aihetta käsitellään Holly Bournen Normaali-trilogiassa, joskin siinä päähenkilö on diagnosoituna enemmän sinut sairautensa kanssa. Enni on vielä seiskaluokkalaisena hyvin lapsekas, niin kuin varmasti tosi moni sen ikäinen on, vaikka yrittää esittää muuta. Ennillä ei ole tarvetta olla isompi kuin onkaan, mutta sen verran hän haluaa pitää kaikkea hyvää tarkoittavaa äitiä loitolla, ettei tämä pääse hänen salaisuudestaan selville. Lukija pääsee hyvin sisälle siihen, millaista on olla jatkuvasti huolissaan ja peloissaan siitä, että jotakin voi sattua, ja kuinka niitä koettaa estää erilaisilla pakkokeinoilla.

Arvosanani 4-

Tämä kirja on arvostelukappale, kiitos kustantajalle.

Muissa blogeissa:

 

Samantyylistä luettavaa:

Holly Bourne: Oonko ihan normaali? 

Holly Bourne: Are we all lemmings and snowflakes?

 

Lisään kirjan Helmet-haasteen kohtaan:

34. Kirjassa tarkkaillaan luontoa 

Vahvat naiset -lukuhaaste saa ruksin kohtaan:

Suomalainen naiskirjailija

 

Lisäksi kirjassa on pinkki kansi, joten se on osa #luepinkkejäkirjoja haastetta.

 

Teeskentelyä: Holly Bourne

 Teeskentelyä: Holly Bourne. Suomentanut Kristiina Vaara. Gummerus 2021

Englanninkielinen alkuteos (2020): Pretending. Kansi: Bore Tekogul (kuvitus & suunnittelu), Erin Graig (art direction)

"Miksi olla oma itsensä, kun voi olla täydellinen?

April, kolmekymppinen lontoolaisnainen, on kiva, nätti ja hyvä keskustelija, mutta deittailu on hänelle yhtä pettymysten, sydänsurujen ja raivon sekaista sotkua. Ehkä jos April olisi enemmän Gretelin kaltainen, hän saisi haaveilemansa parisuhteen... Gretel kun on juuri sitä mitä miehet haluavat: itsenäinen, hurmaavan hauska ja rento. Gretel ei ylitulkitse, ei ole koskaan vähän liikaa. Ongelma tässä on se, että Gretel on mielikuvitusolento – ja että April teeskentelee nyt olevansa Gretel.

Deittailu Gretelinä on paljon hauskempaa – etenkin, kun koukkuun tarttuu pahaa-aavistamaton Joshua. Viimeinkin April on niskan päällä, mutta pystyykö hän kontrolloimaan omia tunteitaan? Ja kun hänestä ja Joshuasta tulee läheisempiä, kauanko teeskentelyä voi jatkaa? "(Gummerus)

Oma arvio:

Nonnih, ei pitäisi antaa tuomiota kirjalle, ennen kuin sen on lukenut loppuun. Minä nimittäin en ollut alkuun kovinkaan vakuuttunut tästä Holly Bournen uusimmasta aikuisten romaanista, sillä sen vihainen feministisyys puski niin voimalla iholle heti kirjan ensi sivuilta. Mitä odotuksia tuleekaan kirjasta, joka alkaa lauseella: "Minä vihaan miehiä"? Tiesin toki, ettei tuohon lauseeseen tule takertua, vaikka se alkoi toistua kirjan sivuilla yhä uudelleen ja uudelleen, sillä luotin siihen, ettei Bourne vie ihan kaikkea toivoa, vaikka käsitteleekin hyvin rankkoja aiheita, jotka usein ovat vain naisille tuttuja -  ja joiden aiheuttajia ovat miehet. Lisäksi tuntui, että kirjailijan kevyt ja huoleton tyyli kirjoittaa ei nyt ollenkaan istunut tähän "aikuistenoikeesti"-romaaniin, kun olen tottunut lukemaan samalla tyylillä kirjoitettuja YA-romaaneja, joita rakastan. Mutta minä muutin mieleni. Kerron kohta, miksi.

Kaikkiin elämäni yksinäisimpiin hetkiin kuuluu mies, joka nukkuu vaikka tietää, että minä todennäköisesti itken. (s. 52)

Kirjan päähenkilö April, joka julistaa vihaavansa miehiä, on 33-vuotias lontoolaisnainen, joka työskentelee vapaaehtoisjärjestössä "We are here" vastaamassa ihmisiä askarruttaviin kysymyksiin. Aina kun Aprilille sattuu kysymys, jossa joku nainen epäilee tulleensa poikaystävänsä raiskaamaksi, hänen läheiset työkaverinsa Matt ja Katy tarjoutuvat vastaamaan hänen puolestaan, sillä he tietävät, että kyseiset tapaukset voivat käydä Aprilin tunteisiin. 

Niinpä minä makaan 33-vuotiaassa kropassani, joka ei tästä nuorene, ja ajattelen kaikkia kamalia asioita, joita miehet ovat tehneet minulle ja täysin avonaiselle sydämelleni. (s. 77-78)

April on nimittäin joutunut nuorempana miesystävänsä Ryanin raiskaamaksi, ja hänellä on yhä asia käsittelemättä kunnolla. Tämä trauma on seurannut häntä parisuhteesta toiseen, ja tietyt tilanteet ja asiat saattavat yhä triggeröidä hänelle posttraumaattisen stressireaktion. Viimeisin sattui hänen tämänhetkisen miehensä Simonin kanssa, kun tämä halusi harrastaa seksiä takaapäin, eikä mies yrittänytkään ymmärtää Aprilin reaktiota tähän. Siihen päättyi sekin suhde, ja April tulee taas siihen johtopäätökseen, ettei miehiin voi koskaan luottaa, eikä hän kelpaa heille vikoineen päivineen.

Niinpä April tulee kehittäneeksi Gretelin, alter egon, joka on kaikin puolin täydellinen miesten silmissä. Hän laatii ohjeita, miten Gretel käyttäytyy kussakin tilanteessa, ja miten hän ei MISSÄÄN NIMESSÄ käyttäydy: Gretel ei paljasta traumojaan miehelle, ettei tämä kiusaannu, Gretel ei nalkuta, Gretel on aina huoleton, pitää miehen vähän varpaillaan myöhästymällä tapaamisista, ei halua määritellä suhdetta, ettei mies tunne itseään ahdistuneeksi, harrastaa seksiä kuten mies haluaa, koska Gretelillä ei ole mitään menneisyyden traumoja siihen liittyen - ja saa tietenkin aina orgasmin, mutta ei liian äänekästä, ettei vaikuta liian lutkamaiselta. April lähtee treffeille mukavalta vaikuttavan Joshuan kanssa, jolle hän esittäytyy Gretelinä. Ja kuin taikaiskusta Gretel saa kiedottua Joshuan sormensa ympärille ja tunteet syvenevät. April itse ei olisi tietenkään tähän pystynyt!

- - - Tietenkin sinun täytyy nähdä vaivaa ulkonäkösi eteen, mutta älä näytä siltä, että olet nähnyt liikaa vaivaa. Ei liian seksikäs, ei liian siveä. Muista - kanavoi Kultakutria. Pysy seksikkyysasteikon keskivaiheilla. Ole niin vitun mitäänsanomaton kuin vain voit, jotta saat hänet huiputettua haluaamaan viettää lisää aikaa kanssasi. - - -  (s. 135)

Voiko teeskentelyä kuitenkaan jatkaa loputtomiin, etenkin kun April huomaa, että Joshua alkaa tuntua yhä tärkeämmältä. Voisiko olla niin, ettei hän olekaan niinkuin kaikki muut miehet hänen elämässään? Aprilin on kuitenkin yhä vaikea luottaa siihen, että Joshua voisi pitää hänestä omana itsenään. Hänhän rakastui Greteliin. April alkaa oireilla töissä ja hänet passitetaan viikon lomalle hänen vastattuaan hyvin epäasiallisesti eräälle miehelle, joka kyseli, miksei tyttöystävä ilahtunut siitä, että tämä yritti harrastaa seksiä tämän nukkuessa. Tämän jälkeen työnohjaaja neuvoo Aprilille nyrkkeilyryhmän, joka on tarkoitettu hänenlaisilleen naisille. Tästä ryhmästä April alkaa saada voimaa ja rohkeutta kohdata omat kipukohtansa ja sen, että hän todellakin tarvitsee apua.

Hän raahaa asunnon kaikki peitot sohvalle, järjestää ne ympärilleen kuin  hattarapilven ja katsoo Dawson's Creekiä matkien Joey Potterin arvaamattomia suunliikkeitä. (s. 85)

Hauska yksityiskohta on se, että April ja hänen kämppiksensä Megan rakastavat katsoa ja ruotia Dawson's Creek -sarjaa, jota juuri itsekin katson ties monennettako kertaa. Kyseinen sarjahan on paras teinisarja kautta aikojen ja on edelleen tajuttoman hyvä (kaikkine korneine juttuineen.) Olen saanut myös mieheni koukutettua sarjaan! Mutta öh, nyt meni vähän off-topic. Todellakin, kirjassa on monia Dawson's Creek -viittauksia, he käyttävät sarjaa lohtukatsomisena ja onpa jopa heidän seinällään kehystetty kuva itkevästä Dawsonista, joka on iskostunut varmasti monen sarveiskalvolle somessa kiertävänä itkumeeminä. Aivan mahtavaa! Samaistun ajatuksiin nimihenkilö Dawsonin ärsyttävyydestä ja kuulun Aprilin ja Meganin tavoin Team Paceyhin. Lisäksi kirjasta bongasin myös yhden Frendit-viittauksen.

"Voitko nyt vain pokata jonkun nopeasti, että pääsen kotiin katsomaan Dawson's Creekiä?"(s. 167)

Tälle kirjalle siis todellakin piti antaa mahdollisuus. Alun miesvihaisuuden tuuttaaminen saa selityksensä tarinan edetessä ja muuttaa pian sävyään ymmärtävämpään ja kyseenalaistavampaan suuntaan. Kevyt kirjoitustyyli ja huumori mukana keventää muuten niin rankkaa aihetta. Aprilin ja Joshuan romanssi on Bournemaiseen tyyliin hyvin realistisesti kuvattu, eikä romanssi ole silti kirjan pääpainotuksena, vaan päähenkilön hidas eheytyminen. Toki kirjan agendana on myös tuoda esille naisiin kohdistuva väkivalta parisuhteessa.

Kuinka voin olla raiskauksen uhri, kun raiskaus oli äänetön ja sen teki ihminen, jonka tunnen. Ehkä olenkin vain ylireagoinut? Kuinka voin olla raiskauksen uhri, kun minua ei raahattu pimeälle kujalle? Kuinka voin olla raiskauksen uhri, jos haluan seksiä edelleen? Sehän tekee koko raiskauksen tyhjäksi? Enkö minä vain riistä raiskaus-sanan joltakulta, joka ansaitsee sen paremmin? (s. 206)

Kirja ei tarjoa valmista parantumista lopussa vaan ainoastaan toivon pilkahduksen siitä, että April tulee pärjäämään. Koska joistakin asioista ei kai voi kokonaan "parantua." Naisena on hyvin helppo samaistua moneen Aprilin ajatukseen, vaikka välillä feministiset ajatukset tuntuvat melko tutuilta Bournen aiemmista kirjoista. Hieman siis hän jo toistaa itseään. Kirja kyllä pistää ajattelemaan ja kertoo sellaisesta aiheesta, josta en ole aiemmin lukenut. Jossain vaiheessa kun raiskaus parisuhteessa oli vielä täysi myytti.

VIHAAN SINUA VITUN RYAN NIIN VITUSTI SENKIN VITUN MULKKU. PILASIT VITTU ELÄMÄNI EIKÄ SIITÄ SEURANNUT SINULLE MITÄÄN PAHAA. ELÄMÄNI ON PILALLA JA MINÄ EN OLE KOSKAAN MINÄ JA SILTI SINÄ SAAT JATKAA OMAA VITUN ELÄMÄÄSI - - - (s. 250)

Arvosanani 4,5

Tämä kirja on arvostelukappale, kiitos kustantajalle.

 

Muissa blogeissa:

En löytänyt muita bloggauksia

Samantyylistä luettavaa:

Katsokaa kuinka onnellinen olen: Holly Bourne 

 

Lisään kirjan Helmet-haasteen kohtaan:

4. Joku kertoo kirjassa omista muistoistaan

Booklist Queen saa ruksin kohtaan:

A book that makes you think

Vahvat naiset -lukuhaasteessa ruksaan kohdan:

Kirja ei läpäise käänteistä Bechdel-testiä

Popsugar haasteessa kirja loksahtaa kohtaan:

A book about forgetting

Lisäksi kirjassa on pinkit kannet, joten se sijoituu työkaverini kanssa keksimään Värihaasteeseen 2021 ja josta käytän somessa hästägiä #luepinkkejäkirjoja. (Työkaverini väri on violetti)

Pojille, joita joskus rakastin -trilogia: Jenny Han

Pojille, joita joskus rakastin: Jenny Han. Suomentanut Antti Hulkkonen. Sanoma 2018 (Pojille, joita joskus rakastin #1)

 Englanninkielinen alkuteos (2014): To All the Boys I've Loved Before

"Kuusitoistavuotias Lara Jean Song säilyttää kirjoittamiaan rakkauskirjeitä äidiltä saadussa hatturasiassa. Yksi jokaiselle pojalle, johon Lara on elämänsä aikana ihastunut. Viisi Kirjettä, joihin Lara on vuodattanut kaikki tunteensa. Kirjeitä ei ole tarkoitettu kenenkään silmille, mutta eräänä päivänä joku lähettää ne eteenpäin. Yhtäkkiä Laran rakkauselämä ei olekaan enää mielikuvitusta vaan pelkkää sotkua."

Oma arvio:

Katsoin tähän kirjaan pohjautuvan elokuvan ennen kuin tiesin, että tästä on myös suomennettu kirja viime vuonna. Aivan ehdottomasti halusin lukea tämän, sillä tykästyin kovasti leffaan.

Josh Sanderson, minä ihastuin sinuun ensin. Kuuluit oikeasti minulle. Ja jos kyse olisi ollut minusta, olisin pakannut sinut matkalaukkuun ja vienyt mukanani, tai arvaa mitä, en olisi lähtenyt minnekään. En olisi hylännyt sinua, en milloinkaan enkä mistään hinnasta. (s. 67)

Kirjan päähenkilö, Lara Jean on jotenkin niin sympaattinen, ettei hänestä voi olla pitämättä. Hän on  ollut salaisesti ihastunut rakkaan isosiskonsa Margotin poikaystävään Joshiin, johon hän tutustui ennen siskoaan. Naapurissa asuva Josh on kuitenkin koko perheen poikaystävä, sillä hän viettää paljon aikaa Songien luona. Myös sisaruskolmikon nuorin, Kitty, on palavan rakastunut Joshiin. Niinpä Lara Jean ei voi olla järkyttymättä, kun isosisko kertoo päättäneensä seurustelusuhteen Joshiin, sillä hän on lähdössä opiskelemaan muualle, eikä halua etäsuhdetta. Kaiken huipuksi Margot kieltää siskoaan kertomasta vielä muille asiasta.

"Et tunne jokaista ajatustani, Lara Jean." (s. 292)

Jotenkin kummallisesti Lara Jeanin salaiset rakkauskirjeet päätyvät kohteilleen - ne kirjeet, joita Lara Jean ei missään tapauksessa ole aikonut koskaan lähettää. Kun komea pelaajapoika Peter Kavinsky tulee juttelemaan omituisia Lara Jeanille, tämä kauhukseen alkaa tajuta, että hänen kirjeensä ovat päätyneet vääriin käsiin. Tyttö haluaa tietenkin korjata väärinkäsitykset. Onnekseen he huomaavatkin Kavinskyn kanssa, että voivat käyttää tilaisuutta hyväkseen ja feikata seurustelevansa.  Nimittäin myös Josh on saanut oman rakkauskirjeensä, ja Lara Jean haluaa uskotella tälle, ettei missään nimessä ole enää ihastunut häneen, vaan feikkipoikkikseensa Kavinskyyn. Myös Kavinskyllä on oma lehmänsä ojassa, sillä hän haluaa saada ex-tyttöystävänsä takaisin. Lara Jean ja Kavinsky sopivat yhdessä feikkisuhteensa säännöt, jotka tietenkin hieman elävät ja muokkautuvat ajan saatossa. Ihana soppa on valmis!

Makaan sängylläni tyyny naaman päällä ja mietin kaameaa kesken jäänyttä pusuamme. Koetan sulkea sen mielestäni, mutta näen hetken yhä uudestaan ja uudestaan. (s. 123)

Kuten arvata saattaa, Lara Jean alkaa mietiskellä, pitääkö hän ihan oikeasti Kavinskystä. Ja vaikka Joshin kanssa tapahtuukin jotain säpinää, Lara Jean ei enää tiedä, onko Josh sittenkään se oikea ihastuksen kohde. Kunnon kolmiodraama on valmis. Draamailun ohessa Lara Jean kipuilee myös ikävänsä kanssa: isosisko on ollut heidän äitinsä kuoleman jälkeen se, joka on huolehtinut perheestä isän kanssa. Nyt kun sisko on poissa, Lara Jean yrittää ottaa vastuuta perheestään. Margot alkaa tuntua koko ajan etäisemmältä. Pikkusisko vinkuu ja rukoilee omaa koiraa, ja isä on oma höppänä itsensä, jonka kokkailut ovat yleensä melko - hmmm  - erikoisia.

Minä todella viihdyin tämän kepeän, hauskan, romanttisen mutta hyviä teemoja sisältävän kirjan parissa. Sen verran jäi vaivaamaan tarinan jatko, että tilasin jo seuraavan osan englanninkielisenä. Toivottavasti sarjan muutkin osat suomennetteisiin. Kirja on soppeli yläkouluikäisille ja sitä vanhemmille tytöille, mutta uskaltaisin vinkata tätä myös kuutosluokkalaisillekin.

Arvosanani 5-

Tämän kirjan lainasin kirjastosta.

Muissa blogeissa:

Kirjojen keskellä
Kirjanmerkkinä lentolippu
Tylypahkan kirjasto

Lisään kirjan Helmet-lukuhaasteen kohtaan:

33. Olet nähnyt kirjasta tehdyn elokuvan

Popsugar-haaste saa kirjan kohtaan:

28. A book with “love” in the title


P.S. I still love you: Jenny Han. Simon & Schuster 2015.  (Pojille, joita joskus rakastin #2)

 Kansi: Lucy Ruth Cummins (suunnittelu), Douglas Lyle Thompson (kuva), Nancy Howell (käsinkirjoitettu teksti)

"Lara Jean didn’t expect to really fall for Peter.

She and Peter were just pretending. Except suddenly they weren’t. Now Lara Jean is more confused than ever.

When another boy from her past returns to her life, Lara Jean’s feelings for him return too. Can a girl be in love with two boys at once?

In this charming and heartfelt sequel to the New York Times bestseller To All the Boys I’ve Loved Before, we see first love through the eyes of the unforgettable Lara Jean. Love is never easy, but maybe that’s part of what makes it so amazing.(Simon & Schuster) 

Oma arvio:

Niin siinä sitten kävi, että rakastuin niin kovasti Lara Jeanin ja Peterin tarinaan, etten malttanut odottaa mahdollista suomennosta Jenny Hanin Pojille joita joskus rakastin -kirjalle, vaan tilasin itselleni tämän enkunkielisen alkuteoksen.

I beam at him, relieved as anything, and then I write it down. Lara Jean and Peter will not break each other's hearts. (s. 41)

Kirjan alussa Lara Jean ja Peter yrittävät nyt olla pari ilman sääntöjä (paitsi yhtä, sitä tärkeintä) ja vain rakastaa toisiaan. Aluksi se on tietysti hyvin helppoa, mutta sitten alkaa tietysti säröillä. Suurimman särön aiheuttaa Peterin ex-tyttis Genevieve, joka tuntuu tarvitsevan Peterin tukea jatkuvasti. Eikä Peter voi tietenkään kertoa Lara Jeanille, mikä tuo asia on. Toinen hankaluus on se, että Lara Jeanin ja Peterin kiihkeä poreammevideo, jonka joku kuvasi heidän hiihtoretkellään salaa ja levitti nettiin, kummittelee yhä ja putkahtelee esiin tuon tuostakin. Lara Jeanin kammotukseksi hänen isänsäkin saa lopulta tietää videosta, mutta asia kääntyykin tuon takia voitoksi.

"So are you saying that if a girl has sex in a hot tub, taht makes her a slut?"

"No! That's not what I'm saying; that's what other people are saying."

"Then what are you saying?" She demands. ( s. 50)

Jotta asiat eivät olisi liian yksinkertaisia, yksi Lara Jeanin kirjeen saaneista pojista ottaa yllättäen häneen yhteyttä. Tuo poika on John, jota Lara Jean kävi salaa vakoilemassa koulujen Model United Nations Scrimmage Conference -nimisessä tapahtumassa, joka on eräänlainen leikkimielinen kansainvälisyyskonferenssiharjoitus amerikkalaisille koululaisille. John kirjoittaa Lara Jeanille kirjeen, jossa kertoo huomanneensa hänet tuolloin, ja näin heidän kirjeenvaihtonsa alkaa. Lara Jean kertoo avoimesti tästä Peterille, joka ei tietenkään ole kovin mielissään, mutta antaa olla. 

Siskonsa Margotin iloksi Lara Jean aloittaa hyväntekeväisyystyönsä paikallisessa vanhainkodissa, jossa hän alkaa järkätä muun muassa isoja juhlia vanhuksille. Lara Jean lähentyy erityisesti räväkän, useita kertoja naimisissa olleen Stormyn kanssa, joka kaupittelee omaa pojanpoikaansa Lara Jeanille ja kehottaa jättämään Peterin. Myöhemmin Lara Jean yllättyy, kun huomaa, että tuo pojanpoika onkin sama John, jonka kanssa hän on kirjoitellut! Peter ei ole kovin mielissään, että Lara Jean ja John järjestävät yhdessä vanhusten juhlia. Lara Jean saa myös tietää, että John on itse asiassa ollut tosi ihastunut tähän 13-vuotiaana, ennen kuin heidän perheensä joutuu muuttamaan. Lara Jean on hämmentynyt, sillä John on uskomattoman komea, mukava ja hyväkäytöksinen, kun taas Peter tuntuu olevan aina Genevieven tukena. Lopulta asiat kärjistyvät todella ikävästi.

Oh Mommy. How i miss you. Why aren't you here, when I need you most? (s. 250)

Pidän tosi paljon kirjan henkilöistä. Etenkin Lara Jeanin koko perhe on niin ihastuttava:  höpsö isä, joka yrittää kokkailla edesmenneen äidin resepteillä (huonolla menestyksellä) ja pitää tyttöjensä puolta henkeen ja vereen; ihana pikkusisko Kitty, joka rakastaa koiraansa ja yrittää järkätä isälleen treffejä naapurin naisen kanssa;  järkevä ja tunnollinen Margot, jolla on kuitenkin sydän paikallaan. Ja tietenkin herttainen Lara Jean, joka on vielä hiukan hukassa tunteidensa kanssa - ja joka leipoo aivan ihania leipomuksia niin, että lukijakin melkein maistaa ne suussaan. Lara Jeanin ystävä, räväkkä Chris on hulvaton ja puolustaa ystäväänsä kuin omaa sisartaan. 

Laitoin tilaukseen sarjan kolmannen osan Always and forever, Lara Jean, sillä tämä kirja jäi ihastuttavan kihelmöivään kohtaan. 

Arvosanani 5

Tämän kirjan ostin omakseni.

 

******************************

 

Päivitys 04/21: Luin Antti Hulkkosen suomennoksen P.S.Rakastan sinua yhä (WSOY 2020) heti sen ilmestyttyä. Pidin suomennoksesta ihan yhtä paljon. Sarjan ensimmäinen osahan on Sanoma Kustannuksen julkaisema, mutta WSOY julkaisi viime vuonna 2020 ja tänä keväänä 2021 loput kaksi osaa sekä ensimmäisen osan Pojille, joita joskus rakastin äänikirjana.

 

 **************************

Muissa blogeissa:

Tarinoiden syvyydet

Kirjanmerkkinä lentolippu

Tylypahkan kirjasto

Expelliarmus

Lisään kirjan YA-lukuhaasteen kohtaan:

Sijoittuu nykyaikaan

Kirjankansibingosta ruksin kohdan:

Väh. 5 eri väriä

 

Aina ja ikuisesti, Lara Jean: Jenny Han. Suomentanut Antti Hulkkonen. WSOY 2021 (Pojille, joita joskus rakastin #3)

Englanninkielinen alkuteos (2017): Always and forever, Lara Jean. Kansi: @ Netflix, Riikka Turkulainen (suunnittelu)

"Kohtalo vie Lara Jeania ja Peteriä eri suuntiin - kestääkö heidän rakkautensa?

Aina ja ikuisesti, Lara Jean on Lara Jeanista kertovan trilogian viimeinen osa. New York Times Best Seller -listalle noussut kirja on käännetty jo 30 kielelle.

Peter saa urheilustipendin arvostettuun yliopistoon, ja Lara Jean on aloittamassa omat opintonsa muualla. Nuorilla on edessä vaikeita päätöksiä: kannattaako kokeilla etäseurustelua vai olisiko parempi lopettaa suhde heti? Tunnekuohu on hukuttaa koko valmistumiskevään ja sen upeat suunnitelmat."(WSOY) 

 

Lukunäyte

 

Oma arvio: 

 

Ostin aiemmin itselleni sarjan toisen ja kolmannen osan englanninkielisinä, sillä olin jo luopunut toivosta, että niitä koskaan suomennettaisiin. Minulla oli vielä kesken Always and forever, Lara Jean, kun löysin WSOY.n kuvastosta tiedon tänä keväänä ilmestyvästä suomennoksesta. Niinpä päätin odotella suomennoksen ja jätin enkunkielisen kesken. Se ei nimittäin ollut muutenkaan lähtenyt kunnolla vetämään ja oli lojunut aloitettuna yöpöydälläni jo kauan. 

 

Tällaistako rakastuminen on? Mikään ei tunnu enää liian vaaralliselta, ja elämä on täynnä mahdollisuuksia. (s. 63)

Yhtä tahmeaa oli tämän suomennoksenkin osalta kirjan ensimmäinen puolisko. Lara Jean tuntuu alussa vain hehkuttelevan (lapsellisen innokkaasti) Peter Kavinskyn ihanuutta ja komeutta, sitä kuinka ihanaa on omistaa niin täydellinen poikaystävä ja kuinka ihanaa sitten on aloittaa yliopisto-opinnot lähimmässä UVA:ssa. Lara Jean on ihan satavarma, että pääsee hyvillä arvosanoillaan samaan kouluun kuin lacrosseansioillaan ratsastava Peter, mutta on toki kuin tulisilla hiilillä odotellessaan tulosten saapumista. Samalla hän jännittää sitä, kuinka mielikuvituksellisella tavalla Peter pyytää häntä senioriopiskelijoiden tanssiaisiin. Koulun retki New Yorkiin antaa myös muuta ajateltavaa.

Ei tarvitse olla edes elämän kyynistämä lukija, kun arvaa, ettei kaikki voi olla niin unelmien siivittämää - edes Lara Jeanilla. Kun hylkäävä päätös lähiyliopistosta tulee, kaikki menee uusiksi. Lara Jeanin on lähdettävä opiskelemaan vähintäänkin tunnin ajomatkan päähän kotoaan, ellei kauemmaskin. Kestääkö etäsuhde Peterin kanssa? Miten hän pärjää erossa perheestään, höpsöstä isästään, tämän uudesta rakkaastaan Trinasta ja rasittavan ihanasta pikkusiskosta Kittystä? Peter yrittää olla kannustava, mutta on välillä omituisen etäinen ja vaisu. Epäileekö hänkin?

 

"Kai muistat, mitä äiti sanoi opiskelusta ja poikaystävistä?"

Kuinka voisin unohtaa sen?

Älä jää itkemään poikaystävän perään, kun lähdet opiskelemaan. (s.97)

Lara Jean saa opiskelupaikan William & Marysta, joka ei ole niin hirveän kaukana. Peter ja Lara muuttavat suunnitelmiaan: Lara Jean opiskelee vuoden W&M.ssa ja hakee sitten siirron UVA:han ja - tadaa - rakastavaiset ovat taas yhdessä ja elävät unelmaansa. Mutta sitten Lara Jean saa sellaisen tarjouksen, joka pistää hänet miettimään tosissaan. Valitako lähellä sijaitseva W&M vai pitkän ajomatkan päässä oleva UNC Chapel Hill, joka on jäänyt monille vain saavuttamattomaksi haaveeksi? Lara Jeanin on ajateltava omia unelmiaan ja omaa itseään, eikä tämä välttämättä ole Peterin mieleen.

Lara Jean tukahduttaa kaiken epätoivonsa isän ja Trinan hääjärjestelyihin, vaikka hänen pitäisi keskittyä hankkimaan täydellinen tanssiaismekko ja panostamaan loppuopintoihin. Samalla hän joutuu jättämään hyvästit eräälle vanhalle ystävälleen, tapaa Margotin uuden poikaystävän, Ravin, joka tuntuu sopivan sittenkin isosiskolle paremmin kuin Josh, ja huomaa Kittyn muuttuvan yhä sanavalmiimmaksi ja terävämmäksi varhaisteinitytöksi. Margotilla taas on vaikeuksia suhtautua siihen, kuinka tiiviisti Trina on osa perheen elämää. Peterillä on taas isähuolia, sillä hänen uuden perheensä kanssa asuva isänsä haluaisi viettää aikaa tämän kanssa, mutta katkera Peter vastustaa ajatusta. Miten Lara Jean voisi muuttaa kauaksi kotoaan?

Tämä sarja on ollut tasaisen viihdyttävää ja ymmärrän hyvin, miten tämä kolahtaa kohdeyleisöönsä. Lara Jean ei ole enää ihan niin kiltti kuin aiemmissa osissa: hän melkein harrastaa seksiä Kavinskyn kanssa ja juo itsensä humalaan Trinan polttareissa. Silti sarja on melkoisen kilttiä, helppoa ja lempeää draamaa, jota voi suositella mieluusti varhaisteineillekin lukijoille, vaikka päähenkilöt ovat lukion viimeisellä luokalla ja siirtymässä yliopisto-opintoihin. Kepeän tyylin taakse kätkeytyy kuin varkain monia vakavia teemoja, kuten uusperheen muodostus, aikuistumisen ja irtipäästämisen vaikeus, anteeksianto ja läheisen menetys. 

 

Lara Jeanin lapsellisuus meinaa käydä välillä minun, aikuislukijan hermoon, vaikka kuinka vannoutunut ja tottunut nuortenkirjojen lukija olenkin. Lara Jeanin pakonomainen tarve auttaa ja miellyttää kaikkia (ja tunkea nenänsä muiden asioihin) on myös välillä aika ärsyttävää, vaikka tässä osassa Lara Jean yrittää olla hieman itsekkäämpi.

Tottahan toki tästä viimeisestäkin osasta on jo elokuva katsottavissa Netflix-suoratoistopalvelussa. Olen leffan jo katsonut, ja voit katsoa mietteeni siitä Kirjoihin liittyviä elokuvia -sivulta.

Arvosanani 3,5

Tämän kirjan lainasin kirjastosta.

Muissa blogeissa:

 

Tarinoiden syvyydet

Lisään kirjan Helmet-haasteen kohtaan:

14. Kirja on osa kirjasarjaa

Booklist Queen saa kirjan kohtaan:

Book Becoming movie in 2021

Lisäksi kirja menee #luepinkkejäkirjoja-haasteeseeni, sillä sen kannen yleisväri on pinkki (teksti, selkämys ja taustan värit osittain)

Samantyylistä luettavaa:

Debbi Michiko Florest: Homma hallussa, Keiko Carter 

Alex Light: The Upside of Falling

Ashley Elston: 10 x sokkotreffit

Maurene Goo: Tämä biisi on sinulle