maanantai 12. huhtikuuta 2021

Päivitys Lintuhäkki-sarjaan

 Luin Josh Malermanin Lintuhäkki-sarjan toisen osan Malorie - Älä katso, älä kosketa. Klikkaa kansikuvaa ja lue arvioni tästä ja aiemmasta osasta.


 



maanantai 5. huhtikuuta 2021

Päivitys Pojille, joita joskus rakastin -sarjaan

 Luin Jenny Hanin Pojille, joita joskus rakastin -trilogian viimeisen osan Aina ja ikuisesti, Lara Jean. Klikkaa kuvaa lukeaksesi mietteeni kaikista kolmesta osasta.





maanantai 22. maaliskuuta 2021

Aikuiset: Emma Jane Unsworth

 Aikuiset: Emma Jane Unsworth. Suomentanut Kaisa Kattelus. Tammi 2021

 Englanninkielinen alkuteos (2020): Adults. Kansi: Ellie Game, DEEPOL/ PlainPicture (kuva)
 
"Hauskempi kuin Sally Rooney, epätoivoisempi kuin Fleabag

Neuroottinen draamakomedia Instagram-ajasta, elämästä jossa ruusuilla on esitettävä tanssivansa, vaikka selän alla pistelee kuollut kaktus.

Kolmikymppisen Jenny McLainen elämä on syöksykierteessä. Hän on juuri menettänyt sekä poikaystävänsä että feministisen kolumninsa, koska feministi ilman kuuluisaa valokuvaajamiestä ei kiinnosta ketään. Kaiken lisäksi ex on alkanut seurustella naisen kanssa, josta Jennyllä on krooninen Instagram-pakkomielle. Ja pahempaa on tulossa! Digiajan koomisin hittiromaani osuu naulan kantaan kuvatessaan, millaista on olla nainen juuri nyt, maailmassa, jossa elämänvalintansa on tehtävä puolitotuuksien, täyssumutusten ja järjettömien odotusten ristipaineessa. Minkä valokuvan äärellä sitä tänään murentuisi? (Tammi)"

Lukunäyte

Oma arvio:

Olen viime aikoina lukenut tai kuunnellut jo useamman kevyen nykyromaanin, jossa päähenkilönä on 20-30-vuotias nainen kipuilemassa nykymaailman ilmiöiden kanssa. Toki mukana on ajattomatkin teemat, kuten parisuhteet (ja usein niiden loppuminen ja siitä irti pääseminen), mutta vahvasti mukana on metoo-ajan henki, seksuaali-identiteettikysymykset, BLM ja sosiaalinen media. Jälkimmäinen teema on hyvin vahvana mukana tässä Emma Jane Unsworthin ensimmäisessä suomennoksessa Aikuiset, joka lupailee jo takakansiteksteissään ja hulvattoman silmiinpistävällä kansikuvallaan jotain tuoretta, jotain viihdyttävää ja ajan hengen mukaista luettavaa samaan tyyliin kuin Sally Rooney, Candice Carty-Williams, Juno Dawson ja Holly Bourne.

"Facebook", minä sanon, "on datankeruulaitos, joka on naamioitu toverilliseksi yhteisöksi, vaikka tosiasiassa se lietsoo epävarmuutta ja tuskaa--- (s. 120)

Kirjan päähenkilö, kolmikymppinen Jenny on töissä lontoolaisen nettilehti Foofin kolumnistina - ja on pahasti someriippuvainen. Hän on myös juuri menettänyt valokuvaajamiehensä Artin, joka ei ollutkaan valmis mihinkään vakavaan, kuten lapsen hankkimiseen. Jennyllä on ongelmia äitisuhteessa, sillä hänen näyttelijä-malli-meedio-mitäliemuuta-äitinsä on ollut hyvin epävakaa äiti Jennylle. Jennyllä on kyllä pari ystävää: suorasanainen Nicolette ja teini-ikäisen pojan yksinhuoltaja Kelly.

Olen sanonut Kellylle, että meidän pitää suhtautua sosiaaliseen mediaan kunnioittavammin kuin nuorempien sukupolvien, koska emme ole diginatiiveja. Me vartuimme printin parissa. Meidän elinaikanamme tapahtunut muutos on ollut valtava kulttuurinen ja psykologinen mullistus. (s. 17)

Kaikki alkaa mennä pieleen, kun Jenny huomaa kuvan Artin tatuoinnista erään Suzy Bramblesin IG-tilillä, jota hän on pakkomielteisesti seurannut. Tällä hetkellä meediona työskentelevä Carmen-äiti pölähtää Jennyn luo asumaan, halusi tämä sitä tai ei, ja Kelly suuttuu liian huolettomasti käyttäytyvälle ystävälleen ja haluaa pitää taukoa. Jennyn pomo Mia on sitä mieltä, että Jennyn olisi hyvä hieman lepäillä Foofin hommista, sillä tämän jutut ovat menettäneet hohtonsa. Jennyn talossa majailevat kämppikset Sid, Moon ja Frances suuttuvat siitä, kun Jenny käyttää heitä kolumnissaan, ja päättävät häipyä.

"No niinhän sitä sanotaan, että somessa inhoaa eniten niitä, jotka tuntee parhaiten. Koska näkee niiden kulissien taa. Muutenhan sitä ajattelisi vain, että tuossapa on upea tyyppi, jolla on selvästi mahtava elämä." (s. 198)

Kirjan rakenne on sekoitus takaumia Jennyn ja Artin suhteen alkuajoista nykyhetkeen, somekirjoituksia, Jennyn luonnoksia sähköposteista tai viesteistä, joita hän ei koskaan (kai) lähettänyt, välähdyksiä Jennyn elämästä nykyhetkessä ja viestittelyjä eri henkilöiden kanssa. Hyvin siis modernisti rakennettu teos, joka voi joidenkin mielestä olla hieman hajanainen, mutta minä pidän oikein kovasti tällaisesta tyylistä, sillä tällaista on oikein helppo lukea. 

Päähenkilö on melkoisen neuroottinen ihminen, mutta kirja ei sisällä kännisekoilua eikä satunnaisia seksisuhteita, jollaisiin tämäntyyppiset kirjat saattavat helposti mennä. Pidän siitä, ettei Jennylle aleta kehittelemään heti uutta, korjaavaa parisuhdetta, vaan teos keskittyy Jennyn selviytymiseen erosta ja Artin menettämisestä toiselle. Mikään pelkkä erokirja tämä ei kuitenkaan ole. Jennyn someriippuvuus aiheuttaa huolta lähipiirissä, ihan kuten se mietitytti myös Artia. Jenny ei tietenkään helpolla myönnä ongelmaansa, kunnes hänen lähipiirinsä päättää toimia. Jennyn äitisuhde ei ole ihan niin mustavalkoinen kuin alussa voisi kuvitella, ja tätäkin hän joutuu työstämään muiden mullistusten ohella. Kuten omaa äitiyttä, joka ei ole vielä toteutunut, sillä hän koko keskenmenon Artin kanssa ollessaan.

Hän on jokainen ihminen, joka koskaan on rakastanut minua, jokainen, joka on jättänyt minut, jokainen, joka on ihaillut minua tai inhonnut minua. Hän on "Bloody Mother Fucking Arsehole", niin kuin biisissä melkein sanotaan. (s. 338)

Olisin halunnut tykätä tästä viiden tähden arvosta, mutta en ihan kyennyt kuitenkaan. Jokin pieni juttu jäi puuttumaan, ehkä tunne? Kirjaa on verrattu Sally Rooneyn kirjoihin, mutta hauskemmiksi. Ehkä juuri se hauskuus syö hieman tunnekokemusta pois. Aikuiset on kaiken kaikkiaan mukava, riemastuttava, nykyaikainen ja jotenkin lämmin kirja, jonka päähenkilö yhtä lailla raivostuttaa, mutta on silti symppis. Somemaailman kuvaukset niin tätä päivää ja totta. Samaistun moniin kohtiin. Odotan innolla kirjasta tekeillä olevaa elokuvaa.

Arvosanani 4,5 

Tämä kirja on arvostelukappale, kiitos kustantajalle.

 

Muissa blogeissa:

En löytänyt muita bloggauksia

 

Samantyylistä luettavaa:

Teeskentelyä: Holly Bourne 

Katsokaa miten onnellinen olen: Holly Bourne 

Normaaleja ihmisiä: Sally Rooney

Keskusteluja ystävien kesken: Sally Rooney 

Queenie: Candice Carty-Williams 

 

Lisään kirjan Helmet-haasteen kohtaan:

20. Kirjassa on ammatti, jota ei enää ole tai joka on harvinainen 

Booklist Queen -haaste saa ruksin kohtaan:

2020 bestseller

lauantai 20. maaliskuuta 2021

Ihmemaa: Juno Dawson

 Ihmemaa: Juno Dawson. Suomentanut Aura Nurmi. Gummerus 2021.

Englanninkielinen alkuteos (2020): Wonderland

 

"Miten käy, kun putoaa kaninkoloon?


Alice on etuoikeutettu nuori nainen, joka elää yltäkylläisyydessä. Millään ei ole kuitenkaan arvoa, kun oma mieli vääristää todellisuutta. Kun Alicen ongelmainen ystävä Bunny katoaa, Alice ryhtyy etsimään tätä ja löytää kutsun Ihmemaahan – kolmen päivän hedonistisiin, huuruisiin karkeloihin, joihin vain eliitti on tervetullut.

Löytääkö Alice Bunnyn Ihmemaasta? Vai etsiikö hän oikeastaan itseään? Alicella on nimittäin omat salaisuutensa, ja seurapiirikuningatar Paisley Heart on armotta päättänyt paljastaa ne. Alice on kaukana kodistaan ja lääkkeistään, eikä hän voi luottaa enää keneenkään, etenkään omaan mieleensä – ja nyt uusi vihollinen haluaa hänen päänsä.

Ihmemaa on huumaava, silmiä avaava tutkimusmatka identiteetin, mielenterveyden ja toiseuden kaninkoloihin. Se on trans-aktivistinakin tunnetuksi tulleen Juno Dawsonin radikaali ja viihdyttävä tulkinta nyky-Liisasta tämän päivän Ihmemaassa."(Gummerus)
 
Oma arvio:

Liisa Ihmemaassa on lempitarinoitani, siispä innostuin suunnattomasti, kun sain tietää tämän Juno Dawsonin uusimman mukailevan kyseistä hullunkurista tarinaa. Ja mikä muukaan sopisi Ihmemaa-teemaan kuin päihteidenhuuruinen bilemaailma. Viime vuonna suomennettu Dawsonin YA-romaani Mallikappale teki minuun suuren vaikutuksen, joten odotukseni olivat korkealla tarttuessani tähän kirjaan. 

Kirjan päähenkilö, transnainen nimeltä Alice (kuinkas sattuikaan!) on huolissaan lukiokaveristaan Bunnystä, jolla on ollut tapana kadota välillä, mutta joka nyt on ollut kadoksissa jo useamman päivän. Eikä ketään tunnu kiinnostavan. Miksi Alicea sitten kiinnostaa, vaikka he eivät ole varsinaisesti ystäviä? He kuuluvat täysin eri piireihin - todellisuudessa outolinnuksi itsensä kokeva Alice ei kuulu mihinkään piireihin. Alicella on kuitenkin omat syynsä löytää Bunny.

On aika päästää irti ja pudottautua tuntemattomaan. (s. 80)

Johtolangaksi muodostuu herttakuningatar-pelikortti, jonka Alice löytää Bunnyn lokerosta. Siinä lukee Ihmemaa ja päivämäärä 23.5, joka on pian. Tästä alkaa Alicen salapoliisityö, joka johdattaa hänet salattuihin ökybileisiin, joihin saa pulittaa tuntuvan pääsymaksun ja uhrata pari vuorokautta elämästään. Pillereitä, pössyteltävää ja päähän humahtavia drinkkejä on jaossa niin paljon kuin sielu sietää. Alice yrittää kohteliaasti kieltäytyä, mutta huomaa olevansa pian itsekin sekaisin kuin seinäkello. Sopii bileiden luonteeseen.

"Me olemme kaikki hulluja täällä", mutisen itsekseni, kun solahdamme juhlasalia kohti virtaavan ihmisjoukkoon. Kohottaessani katseeni huomaan, että salin katossa ammottaa suuria reikiä. Näen iltaruskon ruusunpunaiseksi värjäämää taivasta ja hailakan kuunsirpin. (s. 255)

Alice kohtaa naamiaisteemaisissa bileissä heti tyyppejä, joista löytyy esikuva Liisa Ihmemaassa tarinasta. Suurta hauskuutta onkin bongata ja yhdistää hahmoja toisiinsa tarinan edetessä. Kohdatessaan erilaisia tyyppejä Alice joutuu painiskelemaan itsetuntonsa ja identiteettinsä kanssa. Samalla selviää, miksi Bunnyn löytyminen on hänelle niin tärkeää. Alice huomaa, ettei kaikkiin voi luottaa. Kuka on sitten bileiden järjestäjä? Tai pikemminkin ketkä? 

Kuten esikuvatarinassa, myös tässä Ihmemaassa Hertakuningatar on kaiken takana ja käskyttää muita tottelemaan - tai PÄÄ POIKKI. Alice tuntee Herttakuningattareksi tekeytyneen nuoren naisen ja on hämillään tämän yhtäkkisestä ystävällisyydestä häntä kohtaan. Pian kuitenkin selviää, että Ihmemaa on oikea juonittelun tyyssija, jossa saa varoa tarkkaan, keneen luottaa.

Onko tämä kolmen kimppa? Aionko oikeasti harrastaa kimppakivaa? (s. 160)

Kirjan päähenkilö on kamalan sympaattinen, vaikka hänen hyväuskoisuutensä välillä meinaa käydä hermoille. Hän yllättyy kerta toisensa jälkeen siitä, miten ympäristö ottaa vastaan sen, että hän on transtyttö. Hän on luullut koko ajan, ettei kukaan tiedä, mutta oikeasti kaikki tuntuvat tietävän - eikä kukaan välitä. Kaikki ovat yhtäkkiä hullaantuneita hänestä. Onko se Ihmemaan syytä vai ihan todellista totta? Alicen pää on pyörällä eikä hän enää tiedä, mikä on totuus.

"Mikä tekee tavallisista tytöistä tavallisia?"

"No piparipuoli nyt ainakin."

"Ovatko tytöt sinusta siis lähinnä emättimiä, joilla on kädet ja jalat?" (s. 219)

Minulle tulee kirjan vetävästä ja hieman sekavanhuuruisesta juonikuviosta mieleen nuoremmille suunnattu Caraval (Stephanie Garber). Ihmemaa on tyyliltään kuitenkin hieman rajumpi, koska siinä on päihteet hyvin vahvasti mukana ja sekstailuakin on useaan otteeseen - tosin se ei ole vimpan päälle graafisesti kuvattua. Kirjan kohderyhmä hiukan mietityttääkin. Kirja on kustantajan mukaan aikuisten aineistoa ja myös kirjastossamme se on sinne laitettu, mutta muuten kirja on hyvin YA-lajityyppinen. Sijoittaisinkin tämän nyt New adult -kategoriaan, eli ei välttämättä ihan yläkoululaisille mutta lukioikäisille jo kyllä. Kirjan päähenkilöt ovat noin 17-vuoden molemmin puolin, ja nuorin hahmo taisi olla vasta 14-vuotias, ja muutenkin kirjassa eletään eliittilukiolaisten maailmassa. 

"Nyt kolisee...Tunnen sen."

"Millaista se on?"

"Minä rakastan sinua..."

"Etpäs! Pilleri puhuu."

"On lämmin. Lämmin sisältä. Niin kuin kinuskia..." (s. 149)

Pidän kuitenkin kovasti siitä, ettei tästä kirjasta ole tehty liian kilttiä. Vaikka välillä hieman huimaa kaikki se päihdehuuruilu, kirjan tarina suorastaan vaatii sitä. Kaiken on tarkoituskin olla hieman sekavaa. Mukaan yhdistyy myös mielenterveysteema, kun Alice joutuu selviytymään parin päivän bileissä ilman mielialalääkitystään. Samalla selviää ikäviä asioita hänen menneisyydestään, lähinnä isästään. Pelkkää biletystä tämä ei siis ole, vaan kirjan pääasiallinen juoni, Bunnyn löytäminen, sekä Alicen pohdinnat omasta itsestään, pitää paketin hyvin kasassa.

Arvosanani 4,5

Tämä kirja on arvostelukappale, kiitos kustantajalle. 

 

Muissa blogeissa:

En löytänyt muita bloggauksia.


Samantyylistä luettavaa:

Stephanie Garber: Caraval -trilogia

Lewis Carroll: Liisan seikkailut ihmemaassa

 

Lisään kirjan Vahvat naiset -lukuhaasteessa kohtaan:

 Transnaisen kirjoittama kirja


 


perjantai 12. maaliskuuta 2021

Minuutin mittainen ikuisuus: Jason Reynolds

 Minuutin mittainen ikuisuus: Jason Reynolds. Suomentanut Niko Toiskallio. Otava 2021

Englanninkielinen alkuteos (2017): Long way down. Kansi: Juho Toiskallio (suunnittelu ja käsintekstaus). Kuvat; iStock/ Adam Smigielski, Violetastock, Sergei Dubrovskii.

"Kolme sääntöä: älä itke, älä vasikoi, kosta.

Viisitoistavuotias Will on matkalla kostamaan veljensä Shawnin murhan. Ase on hankittu, ja koston ja Willin välissä on enää seitsemän kerroksen hissimatka. Will tietää, kenen on maksettava hengellään Shawnin kuolema ‒ vai tietääkö? Kuudenkymmenen sekunnin odotus ja hississä kohdatut ihmiset herättävät lisää kysymyksiä. Tarina täydentyy kerros kerrokselta, säe säkeeltä.

Palkitun amerikkalaiskirjailija Jason Reynoldsin poikkeuksellisen vavahduttava runomuotoinen romaani väkivallasta, kasvamisesta ja vaikeasta päätöksestä."(Otava)

Oma arvio: 

Minulle tuli yllätyksenä se, että tämä kirja on säeromaanin muodossa. Yleensä luen tulevien kirjojen kuvaukset tarkkaan, mutta tämän kohdalla taisin olla puolihuolimaton.  Eipä siinä mitään, sillä viime vuosina on ilmestynyt tosi monta YA-säeromaania, joista olen tykännyt tosi paljon. Pelkkä muoto ei tee tietenkään täydellistä lukukokemusta, kuten sain todeta tämän romaanin kohdalla. Jason Reynoldsin Minuutin mittainen ikuisuus ei tehnyt minuun mullistavaa vaikutusta, koska se ei aiheuttanut minussa tunnetasolla oikein minkäänlaisia reaktioita. Vaikuttava aihe tässä kuitenkin on, joka laittaa vähintäänkin lukijan aivot raksuttamaan.

Viime vuosina on ilmestynyt Black Lives Matter -hengessä useita YA-romaaneja, joista Angie Thomasin Viha jonka kylvät lienee saanut eniten huomiota osakseen. Minuutin mittainen ikuisuus ei sinänsä käsittele vähemmistöjen kokemaa poliisien väärinkohtelua, vaan kirjan aiheena on lähiöjengit ja niihin liittyvät lainalaisuudet.

Kirjan päähenkilö, Will, on juuri menettänyt isoveljensä Shawnin jengien välisissä selkkauksissa. Kun hän löytää veljensä huoneesta aseen, hän nappaa sen mukaansa ja päättää lähteä kostamaan veljensä kuoleman. Hän on melko varma, kuka Shawnin ampui, ja se riittää. Will tietää, että on noudatettava isältä pojalle siirtyneitä sääntöjä, joiden mukaan kiellettyä on itkeminen ja vasikointi ja ehdottoman sallittua kostaminen. Kukaan ei tiedä, kuka säännöt keksi, mutta niitä noudatetaan. Aina.

MITÄ SÄ LUULET ET SUN PITÄIS TEHDÄ?

se kysy.

Noudattaa sääntöjä.

mä sanoin

niinku sanoin 

kaikille muilleki.

Niinku säkin teit. (s. 218)

Kirjan tapahtumat sijoittuvat Willin kotitalon hissiin, ja kerros kerrokselta hissin mennessä seiskakerroksesta alas mukaan liittyy joukko Willin elämään merkityksellisiä ihmisiä. Erikoista tästä tekee vain se, että he kaikki ovat kuolleita. Nyt he ovat tulleet kyseenalaistamaan Willin kostotempauksen. Kukaan ei sano mitään suoraan, vaan Willin on tajuttava asiat itse. Se käy parhaiten muistelemalla, mitä kävi kullekin jengiselkkausten takia menehtyneelle henkilölle: Shawnin ystävälle Buckille, Willin lapsuudenystävälle Danille, Mark-sedälle, isälle, Frickille (sille, joka murhas Buckin ja jonka siis Shawn ampui kostoksi) ja lopulta myös Shawnille, rakkaalle isoveljelle. Will alkaa tajuta, että monet ampumiset olivat erehdyksiä, tilannetajun kadottamisia, vahinkoja, virhearviointeja.

Kirjan idea ja rakenne on sinänsä kiehtova: seitsemän kerroksen ajan joka kerroksesta astuu uusi ihminen hissiin samalla kun hissitaulun numerot hupenevat. Jokainen henkilö tuo jotain lisää mietittävää Willille. Samalla kun tyypit meinaavat tukehduttaa Willin tupakansavuun ahtaassa hississä, he myös kertovat ja havainnollistavat tälle, miksi vanhat säännöt joutaisi heittää jo romukoppaan. Koska kenenkään ei enää tarvitsisi menettää henkeään. Maailma ei ole koskaan mustavalkoinen, eikä varmalta tuntuva asia kestäkään lähempää tarkastelua.

 

JA SILTI, VAIKKA

sen kasvot oli märät

kyynelistä joista se

ei ois saanu itkeä

kun se oli elossa,


mä en voinu nähdä

sitä minään muuna

ku mun broidina.


mun ykkösenä,

mun ainoona. (s. 307)

Minun oli kuitenkin hankala päästä henkilöiden sisälle enkä kokenut kirjan aikana mitään tunnetasolla. Ehkä aihe on kuitenkin niin vieras ja kaukana omasta maailmasta, että se ei kuitenkaan aiheuttanut minussa mitään tunnereaktioita. (En silti usko ihan siihenkään, sillä olen minä pystynyt samaistumaan kaukaisempiinkin asioihin.) Ehkä kirjan urbaani tyyli on vain omiaan vieraannuttamaan minut tarinasta. Will kuvailee toki suruaan veljensä menetyksestä ja myös kertoo siitä, kuinka hänen lapsuudenystävänsä Dani ammuttiin vahingossa leikkipuistossa. Suru ei vain minusta kantaudu nyt lukijalle asti.

Niko Toiskallio on tehnyt mielestäni hienon suomennostyön. En voi tietystikään verrata alkuteokseen, mutta minusta säkeet on katu-uskottavia ja tyyli toimii tämän teoksen teemoihin täydellisesti. (Toiskallio on suomentanut aiemmin Angie Thomasin YA-romaanin Mun vuoro räppilyriikat.)

Minuutin mittainen ikuisuus on ajatuksia herättävä yhdenpäivänromaani, jossa ikävien ja harkitsemattomian tapahtumien ketju muokkaa 15-vuotiaan nuoren miehen lähipiirin elämän. Vaikka se ei minusta ole mikään varsinainen nyyhkytarina, se kuvaa uskottavasti monille täysin tuntematonta elämää maailmassa, jossa jengien lainalaisuudet nousee varsinaisen lain yläpuolelle. Ja jossa pieni poika voi joutua katsomaan vierestä, kun paras ystävä kuolee hutilaukaukseen.

Arvosanani 3,5 

Tämä kirja on arvostelukappale, kiitos kustantajalle.

 

Muissa blogeissa:

 Siniset helmet

Tuijata.kulttuuripohdintoja

Sivupiiri vinkkaa

Kirjojen keskellä

 


Samantyylistä luettavaa:

Angie Thomas: Mun vuoro

Angie Thomas:  Viha jonka kylvät

Nic Stone: Dear Martin

Elizabeth Acevedo: Runoilija X


 

Lisään kirjan Helmet-haasteen kohtaan:

38. Kirja on käännetty hyvin. 

Booklist Queen haasteesta ruksaan kohdan:

Title with three words

Popsugar haaste saa kirjan kohtaan:

A magical realism book


torstai 11. maaliskuuta 2021

Paahde: Louis Sachar

 Paahde: Louis Sachar. Suomentanut Jaana Kapari. Otava 2001

Englanninkielinen alkuteos (1998): Holes. Kansi: Heli Hieta.

"Stanley Yelnats on poika, jonka kohtalona on olla väärässä paikassa väärään aikaan. Kun lenkkitossu putoaa taivaasta hänen päähänsä, Stanley joutuu syyttömänä poikien rangaistusleirille paahtavan kuumaan autiomaahan. Mutta kohtalolla on takataskussaan paljon muutakin. Sattumien palapeli, joka alkoi muotoutua sata vuotta sitten autiomaan ollessa vielä järvi, on lukijan ratkaistava itse."

Oma arvio:

Aina välillä yritän tarttua muihinkin nuortenkirjoihin kuin uutuuksiin, etenkin sellaisiin, joista on ollut pöhinää jossain vaiheessa. Louis Sacharin Paahde on sellainen, joka on kummitellut mielessäni usein. Olen saattanut lukea jostain tuskastuneesta somepäivityksestä, miten "yläkoulun opet luetuttaa oppilailla aina sitä iänikuista Paahdetta." Osa puolustelee Paahdetta hyvänä kirjana, mutta olen myös vähättelyjä nähnyt. No,  nyt otin itse selvää. Onko Paahde niin hyvä, että sitä voi yhä huoletta suositella yläkoululaisille, myös nihkeästi lukeville tapauksille? Mikään ikivanha teoshan tämä ei kuitenkaan ole, vaan alkuteos Holes on julkaistu 90-luvun lopulla.

Kirjan alussa päähenkilöä kuskataan bussilla kohti tuntematonta, nimittäin teksasilaiselle nuorten rangaistusleirille kuivuneen Greenjärven rannalle. Olosuhteet leirillä ovat armottomat: jatkuva kuumuus ja kuivuus piinaa leirille kuskattuja poikia ja lisäksi heidän täytyy väistellä kalkkarokäärmeitä, skorpioneja ja mikä pahinta, tappavia keltatäpläliskoja (juuri tällainen komeilee kannen kuvassakin.)

Leirillä Stanley Yelnats, jonka sukunimi on hassusti etunimi väärinpäin, tutustuu varsin erikoiseen poikajoukkoon, joista kutakin syytetään eri rikkeistä. Menneisyys ei kuitenkaan tunnu olevan olennaista leirillä, jossa taistellaan joka päivä janoa vastaan ja illalla lepuutellaan väsyneitä lihaksia. Poikien tehtävänä on nimittäin kaivaa joka päivä kuivuneen järven pohjaan (joka on kovaa ja tiivistä) lapion korkuinen ja levyinen kuoppa. Ohjaaja nimeltä Pendanski tuo kaivajille vettä ja lounasta muutaman kerran päivässä, mutta veden riittävyys on melko niukalla. Kuopan kaivamiselle ei anneta suurempia syitä ja tarkoituksia, mutta poikien on ilmoitettava välittömästi, jos he löytävät maasta jotain kiintoisaa.

"Janottaako?" Arvoisa kysyi.

"Janottaa, Arvoisa", Stanley vastasi kiitollisena.

"No, siihen kannattaa totutella. Sinua janottaa seuraavat puolitoista vuotta." (s. 21)

Lukijaa tietysti kiinnostaa se, miksi Stanley on leirille joutunut. Tapahtumien lomassa hänen menneisyyttä kirotun suvun lapsena aletaan valottaa ja myöhemmin selviää myös ne surullisenkuuluisat sattumukset, jotka tekevät Stanleystä varkaan hänen tahtomattaan. Lisäksi kerrotaan ajasta, jolloin Greenjärvessä oli vielä vettä ja siellä tapahtui traagisia tapahtumia, joista yhä kerrotaan seuraaville sukupolville. Lukijan kannattaisi lukea nämä takaumat ja taustoitukset tarkkaan, sillä niiden avulla kirjan sokkelo ja takakansitekstissä mainostettu palapeli alkaa muodostua. Minä en tehnyt niin, sillä pitkästyn usein tämmöisissä kohdissa, joissa kehyskertomuksesta hypätään pois. Niinpä en ihan kaikkia palapelin palasia saanut lopussa yhdistettyä, mutta toki tajusin pointin. Kaikki liittyy kaikkeen tässä kirjassa.

 Stanleysta tuntui kuin hän kaivaisi omaa hautaansa. (s.44)

Kirjan tunnelma on toisaalta hyvin paikallaan pysyvä, mutta toisaalta lievästi uhkaava. Lukija odottaa koko ajan jotain kamalaa tai yllättävää tapahtuvaksi, mutta käänteet eivät ole niin hätkähdyttäviä kuin odottaisi. Minulla oli koko ajan sellainen tunne, että kirjassa voisi tapahtua jotain yliluonnollista, mutta näin ei ole. Siksi jopa petyin kirjan loppuratkaisuun, sillä vaikka tiesin, ettei kirjassa ole mitään spefi-elementtejä, niitä kaipasin. Kirja antoi ymmärtää enemmän mitä lopussa tarjosi.

Jos joskus olet ollut niin lähellä, että olet nähnyt keltaiset täplät, olet luultavasti vainaa. (s. 48)

Kiehtovin juttu kirjassa on minusta kannessakin komeilevat, uhkaavat ja myrkylliset keltatäpläliskot, jotka ovatkin juonen kannalta hyvin merkittävässä roolissa. Kuten myös sipuli, lukutaito ja lenkkitossut. Ja lempinimet. Jokaisella pojalla on oma lempinimensä, ja Stanleytä aletaan nimittää heti hänen saavuttuaan Luolamieheksi.

Ymmärrän silti sen, miksi tämä kirja on sopiva yläkoululaisten lukemistoon monien opettajien mielestä: kirjan juoni pitää otteessaan, se etenee hyvin helppolukuisesti (joskin nuo kehystarinasta poikkeavat selonteot hieman sotkevat selkeyttä) ja poikien välinen kanssakäyminen Greenjärven leirillä on hyvä teema käsiteltäväksi äidinkielen tunneille. Paahde on yhdistelmä mysteeriä, poikaromaania, seikkailua ja aavistuksen jännitystä. Minulle tulee väistämättä mieleen James Dashnerin Maze Runner -sarjan avausosa Labyrintti, jossa joukko poikia yrittää selviytyä aukiolla labyrintin keskellä ja keksii omat pelisääntönsä. Esikuvaksi voisin myös mainita tietysti William Gouldingin Kärpästen herran, jossa valvomattomana poikien meno äityy todella brutaaliksi verrattuna tämän kirjan tarinaan, jossa Valvoja Pendanski ja leirin johtaja Arvoisa pitävät kuitenkin jonkin verran lankoja käsissään. Heistäkin kuitenkin paljastuu ikäviä, ei niin reiluja piirteitä.

Mikä on siis lopullinen mielipiteeni? Paahde on minusta hyvä, mukaansatempaava ja aikaa kestävä nuortenromaani, ja aion vielä itsekin tätä vinkata ehdottomasti yläkoululaisille. En kuitenkaan rakastunut tähän niin paljoa, että lukisin itsenäisen jatko-osan Riskitekijä. Kirjasta tehdyn elokuvan aion kuitenkin vielä katsoa.

 Arvosanani 4+

Tämän kirjan lainasin kirjastosta.

 

Muissa blogeissa:

Yöpöydän kirjat 

Oksan hyllyltä 

Saran kirjat 

Kasoittain kauniita sanoja

Työnaisen vaimo

 

Samantyylistä luettavaa: 

James Hashner: Maze Runner - trilogia

 

Lisään kirjan Helmet-haasteen kohtaan:

5. Kirja liittyy TV-sarjaan tai elokuvaan 

 

Booklist Queen haasteessa kirja sopii kohtaan:

A book everyone is talking about

 

Popsugar haaste saa kirjan kohtaan:

A bestseller from the 1990's

 

 



sunnuntai 7. maaliskuuta 2021

Filigraanityttö: Anu Holopainen

Filigraanityttö: Anu Holopainen. Karisto 2021


 Kansi: Mari Villanen

"Rohkea nuortenromaani painajaismaisista mielen koukeroista

Kaksi asiaa pitää Ennin elämän oikeilla raiteilla: filigraanisormus ja leluhylly, jossa lapsuusvuosien pehmot istuvat aina tietyssä järjestyksessä. Jos järjestys menee sekaisin, Enni uskoo jonkin vaaran uhkaavan häntä itseään tai hänen läheisiään. Sormusta Enni pyörittää hädän hetkellä kolme kertaa oikealle, kolme kertaa vasemmalle. Silloin Varoittaja hänen päässään vaikenee ja olo on turvallinen. Kukaan ei sitä ymmärrä. Mutta sitten Enni näkee jotakin. Kohtalotoverin?"(Karisto)

Oma arvio: 

Olen lukenut Holopaiselta aiemmin dystopiset YA-kirjat Ihon alaiset ja Molemmin jaloin sekä realistisen Sydänhengitystä. Filigraanityttö on perinteisempi nuortenkirja, jossa on kuitenkin painava aihe, kuten kaikissa lukemissani kyseisen kirjailijan teoksissa. 

Kirjan päähenkilö on seiska- ja kasiluokan välistä kesää viettävä Enni, jolla on muutamia sellaisia omia juttuja, joista hän ei ole kertonut ystävilleen eikä vanhemmilleen. Hänellä on nimittäin oma Varoittaja, joka kulkee aina hänen mukanaan ja varoittelee kaikesta, mikä voi mennä pieleen ja aiheuttaa jotain pahaa tapahtuvaksi - ihan kuten se eräs puhelu, kun äidille soitettiin vaarin joutuneen onnettomuuteen ja kuolleen siihen. Onneksi Ennillä on keinoja, joilla vaientaa Varoittaja hetkeksi ja estää pahoja tapahtumasta; filigraanisormusta pyöräyttämällä tietyn määrän hän voi vaikuttaa asioihin, ja myös kirjahyllyn pehmolelujen pysyessä järjestyksessä kaikki menee hyvin.

Ei Varoittaja Ennin vihollinen ollut, ei pahantahtoinen, mutta sen alttius pitää huolta kaikista ja kaikesta, kaiken aikaa, kävi toisinaan raskaaksi. Sillä Varoittaja ei kyennyt itse estämään mitään, se kykeni vain varoittamaan, ja Ennin tehtävä oli kuunnella sitä ja toimia kuten tarve vaati. (s.31)

Enni uskoo tosissaan Varoittajan olevan totta, mutta epäilee kuitenkin, ettei näistä asioista kannata muille puhua. Kaverit hieman ihmettelevät Ennin lotraamista käsidesiä piknikillä ja huomauttavat, kuinka paljon likaa sormuksen alle voi kertyä. Tämän jälkeen Ennin on pestävä sormusta joka päivä kuuman veden alla ainakin 20 sekuntia. Vai riittääkö sekään? Saako hän mitenkään pidettyä pahoja asioita poissa, kun Varoittaja kuiskii niitä silti hänen korvaansa? Jatkuva huolissaan oleminen on rankkaa, mutta Enni ei koe sen olevan mitenkään sellaista, josta pitäisi mainita kenellekään.

Jotain tapahtuu. Jotain pahaa tulee vielä tapahtumaan, saat nähdä. (s. 79)

Mutta sitten eräänä päivänä Ennin pelko toteutuu ja jotain pahaa tapahtuu! Koko perhe kuitenkin selviää säikähdyksellä, mutta kaikki alkaa tosissaan mennä pieleen, kun isosisko Kaisa huomaa filigraanisormuksen alla olevan tulehtuneen ihottuman. Enni tutustuu onnekseen naapurin lippispäiseen poikaan, jolla näyttää olevan samantyyppisiä juttuja kuin Ennillä. Lauri avaa Ennin silmät näkemään, että hänen juttu voikin oikeasti olla sairaus, johon voi saada apua. 

"Mutta pelkään niin kovasti, että jotain kamalaa tapahtuu, jos kerron", Enni sanoi hiljaa. (s. 135)

Filigraanityttö on hyvin perinteikäs nuortenkirja, niin hyvässä kuin pahassa. Ennin perhe-elämä tuntuu minun mittapuullani hiukan epäuskottavan siloitellulta: teini-ikäisten siskosten halailu, äidin "kullittelu" aamupalapöydässä ja semmoinen elokuvamainen perhe-elämän kuvaus vieraannuttaa minut lukijana. Vai onko jossain perheessä muka oikeasti tuollaista? Olisin ehkä kaivannut hieman realistisempaa eikä niin helppoa ja kaiken ymmärtävää perhekuvausta. 

Kirja on hyvin kirjoitettu kuvaus nuoren tytön pakko-oireista ja ahdistuneisuushäiriöstä (diagnoosi on omani, sillä sitä ei missään vaiheessa kirjaa annettu.) Samaa aihetta käsitellään Holly Bournen Normaali-trilogiassa, joskin siinä päähenkilö on diagnosoituna enemmän sinut sairautensa kanssa. Enni on vielä seiskaluokkalaisena hyvin lapsekas, niin kuin varmasti tosi moni sen ikäinen on, vaikka yrittää esittää muuta. Ennillä ei ole tarvetta olla isompi kuin onkaan, mutta sen verran hän haluaa pitää kaikkea hyvää tarkoittavaa äitiä loitolla, ettei tämä pääse hänen salaisuudestaan selville. Lukija pääsee hyvin sisälle siihen, millaista on olla jatkuvasti huolissaan ja peloissaan siitä, että jotakin voi sattua, ja kuinka niitä koettaa estää erilaisilla pakkokeinoilla.

Arvosanani 4-

Tämä kirja on arvostelukappale, kiitos kustantajalle.

Muissa blogeissa:

 

Samantyylistä luettavaa:

Holly Bourne: Oonko ihan normaali? 

Holly Bourne: Are we all lemmings and snowflakes?

 

Lisään kirjan Helmet-haasteen kohtaan:

34. Kirjassa tarkkaillaan luontoa 


Vahvat naiset -lukuhaaste saa ruksin kohtaan:

Suomalainen naiskirjailija

 

Lisäksi kirjassa on pinkki kansi, joten se on osa #luepinkkejäkirjoja haastetta.


 

sunnuntai 28. helmikuuta 2021

Teeskentelyä: Holly Bourne

 Teeskentelyä: Holly Bourne. Suomentanut Kristiina Vaara. Gummerus 2021

Englanninkielinen alkuteos (2020): Pretending. Kansi: Bore Tekogul (kuvitus & suunnittelu), Erin Graig (art direction)

"Miksi olla oma itsensä, kun voi olla täydellinen?

April, kolmekymppinen lontoolaisnainen, on kiva, nätti ja hyvä keskustelija, mutta deittailu on hänelle yhtä pettymysten, sydänsurujen ja raivon sekaista sotkua. Ehkä jos April olisi enemmän Gretelin kaltainen, hän saisi haaveilemansa parisuhteen... Gretel kun on juuri sitä mitä miehet haluavat: itsenäinen, hurmaavan hauska ja rento. Gretel ei ylitulkitse, ei ole koskaan vähän liikaa. Ongelma tässä on se, että Gretel on mielikuvitusolento – ja että April teeskentelee nyt olevansa Gretel.

Deittailu Gretelinä on paljon hauskempaa – etenkin, kun koukkuun tarttuu pahaa-aavistamaton Joshua. Viimeinkin April on niskan päällä, mutta pystyykö hän kontrolloimaan omia tunteitaan? Ja kun hänestä ja Joshuasta tulee läheisempiä, kauanko teeskentelyä voi jatkaa? "(Gummerus)

Oma arvio:

Nonnih, ei pitäisi antaa tuomiota kirjalle, ennen kuin sen on lukenut loppuun. Minä nimittäin en ollut alkuun kovinkaan vakuuttunut tästä Holly Bournen uusimmasta aikuisten romaanista, sillä sen vihainen feministisyys puski niin voimalla iholle heti kirjan ensi sivuilta. Mitä odotuksia tuleekaan kirjasta, joka alkaa lauseella: "Minä vihaan miehiä"? Tiesin toki, ettei tuohon lauseeseen tule takertua, vaikka se alkoi toistua kirjan sivuilla yhä uudelleen ja uudelleen, sillä luotin siihen, ettei Bourne vie ihan kaikkea toivoa, vaikka käsitteleekin hyvin rankkoja aiheita, jotka usein ovat vain naisille tuttuja -  ja joiden aiheuttajia ovat miehet. Lisäksi tuntui, että kirjailijan kevyt ja huoleton tyyli kirjoittaa ei nyt ollenkaan istunut tähän "aikuistenoikeesti"-romaaniin, kun olen tottunut lukemaan samalla tyylillä kirjoitettuja YA-romaaneja, joita rakastan. Mutta minä muutin mieleni. Kerron kohta, miksi.

Kaikkiin elämäni yksinäisimpiin hetkiin kuuluu mies, joka nukkuu vaikka tietää, että minä todennäköisesti itken. (s. 52)

Kirjan päähenkilö April, joka julistaa vihaavansa miehiä, on 33-vuotias lontoolaisnainen, joka työskentelee vapaaehtoisjärjestössä "We are here" vastaamassa ihmisiä askarruttaviin kysymyksiin. Aina kun Aprilille sattuu kysymys, jossa joku nainen epäilee tulleensa poikaystävänsä raiskaamaksi, hänen läheiset työkaverinsa Matt ja Katy tarjoutuvat vastaamaan hänen puolestaan, sillä he tietävät, että kyseiset tapaukset voivat käydä Aprilin tunteisiin. 

Niinpä minä makaan 33-vuotiaassa kropassani, joka ei tästä nuorene, ja ajattelen kaikkia kamalia asioita, joita miehet ovat tehneet minulle ja täysin avonaiselle sydämelleni. (s. 77-78)

April on nimittäin joutunut nuorempana miesystävänsä Ryanin raiskaamaksi, ja hänellä on yhä asia käsittelemättä kunnolla. Tämä trauma on seurannut häntä parisuhteesta toiseen, ja tietyt tilanteet ja asiat saattavat yhä triggeröidä hänelle posttraumaattisen stressireaktion. Viimeisin sattui hänen tämänhetkisen miehensä Simonin kanssa, kun tämä halusi harrastaa seksiä takaapäin, eikä mies yrittänytkään ymmärtää Aprilin reaktiota tähän. Siihen päättyi sekin suhde, ja April tulee taas siihen johtopäätökseen, ettei miehiin voi koskaan luottaa, eikä hän kelpaa heille vikoineen päivineen.

Niinpä April tulee kehittäneeksi Gretelin, alter egon, joka on kaikin puolin täydellinen miesten silmissä. Hän laatii ohjeita, miten Gretel käyttäytyy kussakin tilanteessa, ja miten hän ei MISSÄÄN NIMESSÄ käyttäydy: Gretel ei paljasta traumojaan miehelle, ettei tämä kiusaannu, Gretel ei nalkuta, Gretel on aina huoleton, pitää miehen vähän varpaillaan myöhästymällä tapaamisista, ei halua määritellä suhdetta, ettei mies tunne itseään ahdistuneeksi, harrastaa seksiä kuten mies haluaa, koska Gretelillä ei ole mitään menneisyyden traumoja siihen liittyen - ja saa tietenkin aina orgasmin, mutta ei liian äänekästä, ettei vaikuta liian lutkamaiselta. April lähtee treffeille mukavalta vaikuttavan Joshuan kanssa, jolle hän esittäytyy Gretelinä. Ja kuin taikaiskusta Gretel saa kiedottua Joshuan sormensa ympärille ja tunteet syvenevät. April itse ei olisi tietenkään tähän pystynyt!

- - - Tietenkin sinun täytyy nähdä vaivaa ulkonäkösi eteen, mutta älä näytä siltä, että olet nähnyt liikaa vaivaa. Ei liian seksikäs, ei liian siveä. Muista - kanavoi Kultakutria. Pysy seksikkyysasteikon keskivaiheilla. Ole niin vitun mitäänsanomaton kuin vain voit, jotta saat hänet huiputettua haluaamaan viettää lisää aikaa kanssasi. - - -  (s. 135)

Voiko teeskentelyä kuitenkaan jatkaa loputtomiin, etenkin kun April huomaa, että Joshua alkaa tuntua yhä tärkeämmältä. Voisiko olla niin, ettei hän olekaan niinkuin kaikki muut miehet hänen elämässään? Aprilin on kuitenkin yhä vaikea luottaa siihen, että Joshua voisi pitää hänestä omana itsenään. Hänhän rakastui Greteliin. April alkaa oireilla töissä ja hänet passitetaan viikon lomalle hänen vastattuaan hyvin epäasiallisesti eräälle miehelle, joka kyseli, miksei tyttöystävä ilahtunut siitä, että tämä yritti harrastaa seksiä tämän nukkuessa. Tämän jälkeen työnohjaaja neuvoo Aprilille nyrkkeilyryhmän, joka on tarkoitettu hänenlaisilleen naisille. Tästä ryhmästä April alkaa saada voimaa ja rohkeutta kohdata omat kipukohtansa ja sen, että hän todellakin tarvitsee apua.

Hän raahaa asunnon kaikki peitot sohvalle, järjestää ne ympärilleen kuin  hattarapilven ja katsoo Dawson's Creekiä matkien Joey Potterin arvaamattomia suunliikkeitä. (s. 85)

Hauska yksityiskohta on se, että April ja hänen kämppiksensä Megan rakastavat katsoa ja ruotia Dawson's Creek -sarjaa, jota juuri itsekin katson ties monennettako kertaa. Kyseinen sarjahan on paras teinisarja kautta aikojen ja on edelleen tajuttoman hyvä (kaikkine korneine juttuineen.) Olen saanut myös mieheni koukutettua sarjaan! Mutta öh, nyt meni vähän off-topic. Todellakin, kirjassa on monia Dawson's Creek -viittauksia, he käyttävät sarjaa lohtukatsomisena ja onpa jopa heidän seinällään kehystetty kuva itkevästä Dawsonista, joka on iskostunut varmasti monen sarveiskalvolle somessa kiertävänä itkumeeminä. Aivan mahtavaa! Samaistun ajatuksiin nimihenkilö Dawsonin ärsyttävyydestä ja kuulun Aprilin ja Meganin tavoin Team Paceyhin. Lisäksi kirjasta bongasin myös yhden Frendit-viittauksen.

"Voitko nyt vain pokata jonkun nopeasti, että pääsen kotiin katsomaan Dawson's Creekiä?"(s. 167)

Tälle kirjalle siis todellakin piti antaa mahdollisuus. Alun miesvihaisuuden tuuttaaminen saa selityksensä tarinan edetessä ja muuttaa pian sävyään ymmärtävämpään ja kyseenalaistavampaan suuntaan. Kevyt kirjoitustyyli ja huumori mukana keventää muuten niin rankkaa aihetta. Aprilin ja Joshuan romanssi on Bournemaiseen tyyliin hyvin realistisesti kuvattu, eikä romanssi ole silti kirjan pääpainotuksena, vaan päähenkilön hidas eheytyminen. Toki kirjan agendana on myös tuoda esille naisiin kohdistuva väkivalta parisuhteessa.

Kuinka voin olla raiskauksen uhri, kun raiskaus oli äänetön ja sen teki ihminen, jonka tunnen. Ehkä olenkin vain ylireagoinut? Kuinka voin olla raiskauksen uhri, kun minua ei raahattu pimeälle kujalle? Kuinka voin olla raiskauksen uhri, jos haluan seksiä edelleen? Sehän tekee koko raiskauksen tyhjäksi? Enkö minä vain riistä raiskaus-sanan joltakulta, joka ansaitsee sen paremmin? (s. 206)

Kirja ei tarjoa valmista parantumista lopussa vaan ainoastaan toivon pilkahduksen siitä, että April tulee pärjäämään. Koska joistakin asioista ei kai voi kokonaan "parantua." Naisena on hyvin helppo samaistua moneen Aprilin ajatukseen, vaikka välillä feministiset ajatukset tuntuvat melko tutuilta Bournen aiemmista kirjoista. Hieman siis hän jo toistaa itseään. Kirja kyllä pistää ajattelemaan ja kertoo sellaisesta aiheesta, josta en ole aiemmin lukenut. Jossain vaiheessa kun raiskaus parisuhteessa oli vielä täysi myytti.

VIHAAN SINUA VITUN RYAN NIIN VITUSTI SENKIN VITUN MULKKU. PILASIT VITTU ELÄMÄNI EIKÄ SIITÄ SEURANNUT SINULLE MITÄÄN PAHAA. ELÄMÄNI ON PILALLA JA MINÄ EN OLE KOSKAAN MINÄ JA SILTI SINÄ SAAT JATKAA OMAA VITUN ELÄMÄÄSI - - - (s. 250)

Arvosanani 4,5

Tämä kirja on arvostelukappale, kiitos kustantajalle.

 

Muissa blogeissa:

En löytänyt muita bloggauksia

Samantyylistä luettavaa:

Katsokaa kuinka onnellinen olen: Holly Bourne 

 

Lisään kirjan Helmet-haasteen kohtaan:

4. Joku kertoo kirjassa omista muistoistaan

Booklist Queen saa ruksin kohtaan:

A book that makes you think

Vahvat naiset -lukuhaasteessa ruksaan kohdan:

Kirja ei läpäise käänteistä Bechdel-testiä

Popsugar haasteessa kirja loksahtaa kohtaan:

A book about forgetting


Lisäksi kirjassa on pinkit kannet, joten se sijoituu työkaverini kanssa keksimään Värihaasteeseen 2021 ja josta käytän somessa hästägiä #luepinkkejäkirjoja. (Työkaverini väri on violetti)


tiistai 23. helmikuuta 2021

Kaksi voi säilyttää salaisuuden: Karen M. McManus

 Kaksi voi säilyttää salaisuuden: Karen M. McManus. Suomentanut Inka Parpola. WSOY 2021

Englanninkielinen alkuteos (2019): Two Can Keep the Secret. Kansi: Melissa Four, iStockphoto LP

"Rauhallinen pikkukaupunki on täydellinen piilopaikka salaisuuksille. Sellaisille, joiden suojelemiseksi joku on valmis tappamaan. Echo Ridgessä on tapahtunut aina omituisia asioita: 20 vuotta sitten nuori nainen katosi jäljettömiin, viisi vuotta sitten murhattiin koulun tanssiaiskuningatar. Nyt jälleen joku pilailee koko kaupungin kanssa – tai sitten murhaaja on palannut maisemiin. Hiljattain ystävystyneet Ellery ja Malcolm, joilla molemmilla on yhteys menneisyyden tapahtumiin, ajautuvat vastentahtoisesti salaisuuksien verkkoon." (WSOY)

Lukunäyte

Oma arvio:

Karen M. McManusin YA-jännärit ovat parin viime vuoden aikana ollut iloisia yllätyksiä minulle ja tuoneet kaivattua lisää nuorten aikuisten jännitysgenreen. Sopivasti jännitystä, draamaa ja romantiikkaa sekoittavat jännärit ovat tähän asti olleet ihanan viihdyttäviä, koukuttavia ja nopealukuisia. Oletin, että tämä uutukainen Kaksi voi säilyttää salaisuuden olisi ollut Yksi meistä valehtee -trilogian kolmososa, mutta tämä kirja  ei liitykään millään lailla kirjailijan kahteen aiempaan suomennokseen, vaan on ihan oma tarinansa niin tapahtumapaikaltaan kuin henkilöhahmoiltaan.

Kirjan alussa 16-vuotiaat kaksoset Ellery ja Ezra Corcoran ovat matkalla pikkukaupunkia nimeltä Echo Ridge, jossa heidän on määrä majoittua  mumminsa luokse asumaan heidän äitinsä Sadien toipuessa huumeaddiktiostaan ja mielenterveysongelmistaan eräässä hoitolassa. Kaksosilla on siis paljon uutta edessään: uusi kaupunki, uusi lukio, uudet ihmiset. Ja heti matkalla lentokentältä he joutuvat keskelle kammottavaa tapahtumaa, kun mummo on ajaa tiellä lojuvan ruumiin päälle. Kyseessä on koulun pidetty opettaja, jonka päälle joku on ajanut poistuen paikalta. 

Kaupungissa on tapahtunut vuosien varrella muitakin kauheuksia, ja pian Ellery ja Ezra joutuvat keskelle arvoituksia ja murhamysteerejä menneisyydestä. Kaupungissa tuntuu olevan liikkeellä sarjamurhaaja, joka on vuosien varrella surmannut ainoastaan nuoria naisia - kaikki nämä ovat olleet koulun tanssiaiskuningattaria eli homecoming queenejä. Parikymmentä vuotta sitten uhrina oli sisarusten äidin kaksoissisko Sarah, viisi vuotta sitten Lacey-niminen neitonen. Onko seuraava tanssiaiskuningatar vaarassa? Kaupungilla nimittäin alkaa näkyä erinäisissä paikoissa pelotteluviestejä, joiden uhriksi myös Ellery joutuu. Ei ihme, että kaikki ovat hiukan peloissaan ja varpaillaan.

TÄÄLLÄ TAAS

VALITSE KUNINGATTARESI, ECHO RIDGE

HAUSKAA HOMECOMINGIA (s. 57)

Kirjan toinen näkökulmahenkilö on niin ikään lukiolainen Malcolm Kelly, jonka isoveljeä Declania syytettiin aiemmin Laceyn surmasta, sillä hän oli tämän poikaystävä. Todisteiden uupuessa Declania ei kuitenkaan voitu koskaan todistaa syylliseksi ja kohun takia hän muutti pois kaupungista. Malcolm saa nyt tuntea nahoissaan veljensä jättämän perinnön. Hänen ihmetyksekseen Declan vierailee kaupungissa salamyhkäisesti juuri onnettomuusaikaan, eikä Malcolm tiedä mitä ajatella. Hänellä on myös kestämistä uudessa perheessään, sillä hänen äitinsä on avioitunut upporikkaan Peter Nilssonin kanssa, ja nyt Malcolmin on sopeuduttava asumaan hänen ja ylimielisen, hemmotellun siskopuolensa Katrinin kanssa saman katon alla. Onnekseen Malcolm tutustuu kaupungin uusiin nuoriin tulokkaisiin, joista söpö Ellery saa hänet mukavalla tavalla hermostuneeksi.

Echo Ridgessä on teemahuvipuisto, jonka nimi on ollut ennen osuvasti Murhamaa, mutta joka on muutettu hiljan Kauhufarmiksi. Ellery ja Ezra päättävät hakea puiston avauduttua sinne töihin. Heti ensimmäisellä käynnillään Ellery törmää siellä omituiseen mieheen, Vance Puckettiin, joka öykkäröi huvipuiston ampumaradalla. Ampumaradan hoitaja, Brooke, joka myöhemmin paljastuu Katrinin ja muiden suosittujen tyttöjen piiriin kuuluvaksi, ottaa Elleryn ystävällisesti vastaan ja lupaa suositella häntä huvipuiston johtajalle. Kauhuteemainen huvipuisto olisi mielestäni voinut olla enemmänkin kirjan tapahtumien keskipisteenä, mutta oikeastaan se ei kovin keskeiseksi jää. Toki eräs ratkaiseva johtolanka sieltä myöhemmin löytyy.

Pelottavat viestit saavat jo tarpeeksi kylvettyä kauhua kaupunkilaisiin -  ja sitten vielä yksi tyttö katoaa. True crimen suurkuluttaja ja murhamysteeriaddikti Ellery alkaa selvitellä johtolankoja ja esittelee teorioitaan myös Malcolmille. Mutta kenelle he kertoisivat epäilyistään, kun kylän poliiseissakin on jotain epäilyttävää? Miksi Declan oli kaupungissa juuri tytön katoamisaikaan? Miksi Katrin on käyttäytynyt oudosti, välillä jopa pelokkaasti? Tämän kaiken pyörittelyn lisäksi Ellery ja Ezra haluaisivat tietää, kuka kyläläisistä on heidän isänsä, ja millainen oli heidän tätinsä Sarah, josta heidän äitinsä ei juuri suostu puhumaan.

Juuri silloin minä tajuan, miksi minun on niin helppo puhua hänen kanssaan: me olemme saman kolikon kummatkin puolet. Meillä molemmilla on vahva yhteys johonkin Echo Ridgen ratkaisemattomista mysteereistä. Hänen perheensä menetti yhden jäsenensä, minun perheeseeni taas kuuluu murhaepäilty. (s. 90)

Kirjan juoni keksittyy minusta nyt kirjailijan aiempia kirjoja enemmän jännityselementteihin ihmissuhdedraamailun jäädessä sivuosaan. Henkilöhahmot jäävät tämän vuoksi hyvin etäisiksi, heidän henkilökohtaiset ongelmat eivät oikein kosketa millään lailla eikä etenkään romanttiset juonikuviot juuri sykähdytä minua. Kirja lähtee minusta muutenkin hiukan hitaasti käyntiin, joten tämä ei ollut sellainen lukusukkula kuin aiemmat. Jännäriksi tämä on kuitenkin oikein nerokas ja hyvin rakennettu, joka paranee loppua kohti, enkä minä ainakaan olisi osannut aavistaa juonenkäänteitä. 

Tässä kirjassa on ehkä hiukan aiempia teoksia rankemmat jännärikuviot, että ihan herkimmille yläkoulun seitsemäsluokkalaisille en tätä vinkkaisi, mutta sitten kasiluokkalaisista eteenpäin hyvinkin. Todella mukavaa, että tulee tällaisia oikeasti jännittäviä YA-kirjoja, joissa kaikkea ei selitetä parhain päin ja pehmennetä, vaan tämä tuntuu aikuiseen makuunkin uskottavalta, tosin hiukan kevennetyltä jännäriltä. 

Arvosanani 4+

Tämä kirjan on arvostelukappale, kiitos kustantajalle.

 

Samantyylistä luettavaa:

Karen M.McManus: Yksi meistä valehtelee -duologia

Courtney Summers: Sadie 

 

Muissa blogeissa:

En löytänyt vielä muita bloggauksia

 

Lisään kirjan Helmet-haasteen kohtaan:

35. Kirja, jonka ilmestymistä olet odottanut

Booklist Queen saa ruksin kohtaan: 

2021 new release 

Samoin Popsugar haaste kohtaan:

A Book that's published in 2021

 




sunnuntai 14. helmikuuta 2021

Ihana tyttö: Elina Kilkku

 Ihana tyttö: Elina Kilkku. Bazar 2020.

Kansi: Satu Kontinen

"Jos se tuntuu oikealta, voiko se olla väärin?

Elina Kilkun nuortenromaani Ihana tyttö on tarina salatusta suhteesta #metoon hengessä.

Viisitoistavuotias Reetta on seitsemännessä taivaassa. Hänen teatteriunelmansa ovat toteutumassa, onhan hän saanut pääosan musikaalista, jonka muut näyttelijät ovat lukiolaisia ja jonka ohjaa oikea ammattilaisohjaaja. Tästä tulisi parasta ikinä.

Ohjaaja on nelikymppinen Jarmo, kokenut teatteritaiteen konkari. Hän edustaa kaikkea sitä, mitä Reetta kaipaa, ja suhtautuu Reettaan kuin aikuiseen. Reetta tahtoo olla Jarmon silmissä mielenkiintoinen keskustelija ja vakavasti otettava näyttelijälupaus. Ohjaajan katseen valokeilassa hän haluaa loistaa ja antaa kaikkensa. Ihan mitä vain.

Ihana tyttö on nuortenromaani, joka vie #metoon askelta pidemmälle. Se kertoo kielletystä suhteesta, jossa toisella osapuolella on kaikki valta ja toiselta puuttuu todellinen mahdollisuus sanoa ei."(Bazar)

 Oma arvio: 

Tämä kirja meni minulta alkuun totaalisesti ohi. Kiinnostuin kirjasta, kun kuuntelin Elina Kilkkua virtuaalisilla Helsingin kirjamessuilla. Kirjan aihe on melkoisen rankka, ja tuo mieleeni toisen viime vuonna ilmestyneistä #metoo-romaaneista, nimittäin Kate Elizabeth Russellin aikuisille suunnattu romaani Vanessa, jonka kuuntelin äänikirjana.

***SPOILERIVAROITUS***

Kirjan päähenkilön, Reetan, epävarmuus tulee esille heti kirjan alussa, kun hän yrittää selvityä ainoan ystävänsä muutosta ja yksinäisyydestä yläkoulussa. Siksipä ilmoitus musikaalista paikallisessa teatterissa tulee Reetalle kuin tilauksesta. Hän menee koe-esiintymistilaisuuteen ennen muita ja tapaa mukavan ohjaajan, Jarmon, joka kohtelee Reettaa kuin vertaistaan. Muiden tyttöjen tultua Reetalle kuitenkin iskee epävarmuus: he ovat jo lukiolaisia ja heillä on niin huolettoman rennot vaatteetkin. Jarmo häikäistyy Reetan taidoista, mutta sitten kun Reetan ikä tulee ilmi, hänen menestyksensä musikaalitähtenä meinaa kariutua siihen. Reetta saa kuitenkin vakuutettua valitsijat, että hän pärjää siinä missä lukiolaisetkin ja sitoutuu sataprosenttisesti. Koska hän haluaa tätä enemmän kuin kukaan muu.

Miksi me antaisimme ympäröivän yhteisön määritellä meidän ystävyytemme säännöt? Yhteisön, joka on vihamielinen, kateellinen ja katkera. Näillä sanoilla Jarmo houkutteli mut takaisin. (s. 234)

Reetta ja Jarmo alkavat viihtyä toistensa seurassa ennen ja jälkeen harjoitusten. Jarmo saa pönkitettyä epävarman tytön itsetuntoa kehumalla ja ylistämällä tätä maasta taivaisiin, kun muut musikaalin tyypit suhtautuvat hiukan ynseästi Jarmon lellikkiin. Äiti alkaa hiukan ihmetellä, miten Reetalla menee niin hirveänä aikaa harjoituksissa. Pian Jarmo tekee Reettaa varten oman harjoitteluohjelman, jolla hänen äitiään voi huijata. Hän tarjoaa Reetalle alkoholia, että saa tämän rennommaksi ja etenee varovaisin askelin. Reetalle hän vakuuttaa, että hehän ovat ystäviä: voivat he vähän halata ja ehkä jopa suudellakin. Kyllähän Reetta välillä miettii, kuinka vanha Jarmo on ja kuinka noloa olisi esimerkiksi kävellä hänen kanssaan käsi kädessä. Sitä paitsi selviää, että Jarmo on naimisissa!

Useimmiten kun mä olen sun kanssa, mä kyllä unohdan, että sä olet noin nuori. En mä osaa ajatella sitä. Mä en oikeasti ole koskaan tavannut sellaista ihmistä kuin sä. Sä olet valtavan lahjakas näyttelijä, uskomattoman älykäs ja kaunis. Sä olet valovuosia edellä muita sun ikäisiä. (s. 87)

Reetta tutustuu myös muihin musikaaliin osallistuviin, kuten kokeneeseen Jonnaan ja rempseään Annukkaan. Hän ei tietenkään uskalla kertoa Jarmosta heille mitään, mutta jossain vaiheessa tytöt alkavat aavistaa jotain. Myös Rasmus-niminen poika kiinnostuu Reetasta, mutta Reetta ei halua tämän kanssa mitään, vaan haluaa miellyttää Jarmoa. Hän ostaa seksikkäitä alusvaatteita ja muuttaa tyyliään räväkämmäksi. Sitten tulee seksi mukaan kuvioihin. Se ei ole sellaista, mitä Reetta on kuvitellut sen olevan. Heillä tulee kuitenkin tästä lähin olemaan seksisuhde, koska hänellä ei ole mahdollisuutta sanoa ei. 

Isä asui viiden minuutin pyöräilymatkan päässä meidän talosta, mutta yhtä hyvin se olisi voinut asua Kiinassa. Tai Marsissa. (s. 37)

Kirjassa edetään hyvin kronologisesti eteenpäin ja välillä kerronnasta tulee hieman raportoivan oloista. Vaikka suhde teatteriohjaajan kanssa on kirjan keskeisin teema, käsitellään siinä myös uusperhekuvioita, kun Reetta vierailee välillä isänsä ja tämän uuden perheen luona. Syntyypä isälle ja Matleenalle toinen vauvakin Eetun lisäksi.

Kirjassa on kaksi erilaista loppua: se väärä ja se oikea. Ensimmäinen loppu saa minut haukkomaan raivosta henkeäni, mutta sitten tulee se onnellisempi, oikealta tuntuva loppu. Mikä on kaikista kamalinta, kirja perustuu teatteritaustaisen Kilkun omiin kokemuksiin. Tuolloin asia ei tullut julki, mutta #metoo-liikkeen ansiosta Kilkku uskaltautui kertaamaan oman tarinansa fiktiivisen nuortenkirjan keinoin.

Kirjan aihe on hyvin tärkeä, vaikkakin välillä tuntui, että liiankin rankka. Kerrontatyylin vuoksi en antanut kirjalle arvosanaksi enempää kuin 3,5.

Lainasin tämän kirjan kirjastosta.

Muissa blogeissa:

Marjatan kirjat ja mietteet

Kirjarikas elämäni

Kirjavinkit

Lukufiilis

Aina joku kesken

Kirjakko ruispellossa


Samantyylistä luettavaa:

Kate Elizabeth Russell: Vanessa 

Juno Dawson: Mallikappale

 

Lisään kirjan Helmet-lukuhaasteen kohtaan:

13. Kirja liittyy teatteriin, oopperaan tai balettiin 


Booklist Queen lukuhaaste saa ruksin kohtaan:

Borrowed from the library


Vahvat naiset -lukuhaasteessa sijoitan kirjan kohtaan: 

Kirjan nimessä naista tarkoittava sana


Popsugar-haaste saa kirjan kohtaan:

A Book that discusses body positivity

lauantai 13. helmikuuta 2021

Blogistanian kirjallisuuspalkinto 2020 -ääneni

Jälleen on koittanut aika jännittävin: saan antaa omat ääneni bloggaajien, instagrammaajien ja vloggaajien omassa kirjallisuuspalkintogaalassa! Annan ääneni kolmessa kategoriassa; Blogistanian Kuopus, Blogistanian Finlandia ja Blogistanian Globalia. 


Blogistanian Kuopus 2020 (Yöpöydän kirjat -blogi)

 

3 pistettä: 

Margaret Rogerson: Kirjojen tytär. Suom: Mika Kivimäki. Karisto 2020.

"Kirjojen tytär on jotenkin vain täydellinen paketti niin juoneltaan, maailmaltaan ja henkilöhahmoiltaan."

 

 

 

 

2 pistettä:

Juno Dawson: Mallikappale. Suom: Aura Nurmi. Gummerus 2020.

"Mallikappale tempaa mukaansa mallimaailman pyörteisiin, niin hyvässä kuin pahassakin."

 

 

 

 

1 piste:

Sarah Crossan: Kuunnousu. Suom: Kaisa Kattelus. S&S 2020.

"Kuunnousu ei ehkä heti alussa herättänyt minussa suuria tunteita, mutta tarinan edetessä pakahduttava suru ryöpsähti kirjan sivuilta ja kuten jo alussa sanoin, lopun luin kyynelverhon läpi."


 





Blogistanian Globalia 2020 (Kirjamies-blogi)


3 pistettä:

Sally Rooney: Normaaleja ihmisiä. Suom: Kaijamari Sivill. Otava 2020.

"Ohhoh. Huh huh. Olipas tämä hämmästyttävä kirja. Tarina meni totisesti ihon alle."

 

 

 

 

2 pistettä:

Margaret Atwood: Viimeisenä pettää sydän. Suom: Hilkka Pennanen. Otava 2020.

"Aina kun saa käsiinsä Atwoodin tuotantoa, voi olla varma, että luvassa on jotakin hyvin tavatonta, absurdia, mutta uskomattoman viihdyttävää luettavaa."

 

 

 

 

1 piste:

Ruth Ware: Lukitut ovet. Suom: Antti Saarilahti. (Äänikirjan lukija: Karoliina Niskanen) Otava 2020.

"Tämä on mielestäni paras Ruth Waren tähänastisista!"

 

 

 

 

 

Blogistanian Finlandia 2020 ( Kirsin Book Club -blogi)


3 pistettä:

Antti Holma: Kaikki elämästä. (Äänikirjan lukija; Antti Holma) Otava 2020

"Ei mikään tavanomainen elämäkerta. Ei elämäkerta alkuunkaan. Pidän kovasti Holman sarkastisesta ja itseironisesta tyylistä. Toimi erinomaisesti äänikirjana, etenkin hänen itsensä lukemana."




2 pistettä:

Marko Hautala: Pimeän arkkitehti. Tammi 2020

"Jälleen kerran Hautala on onnistunut kirjoittamaan oikeasti kauhean kirjan, joka sai ainakin minut hytisemään kauhusta. "

 

 

 

 

1 piste:

Emmi Itäranta: Kuunpäivän kirjeet. Teos 2020

"Tämä kirja hämmästytti ja huikaisi minut kiehtovalla avaruusmaailmallaan, sillä olen suuri avaruusfani. Itäranta kirjoittaa myös niin huolellisen kaunista ja eteenpäin soljuvaa tekstiä, että sitä on aina ilo lukea. Kerrassaan mieleenpainuva lukukokemus!"
 





lauantai 6. helmikuuta 2021

Homma hallussa, Keiko Carter: Debbi Michiko Florence

 Homma hallussa, Keiko Carter: Debbi Michiko Florence. Suomentanut Aila Herronen. WSOY 2021.

Englanninkielinen alkuteos (2020): Keep it together, Keiko Carter. Kansi: Riikka Turkulainen

"Lukuelämys Girl Onlinen ja Jenny Hanin kirjojen hengessä

Keiko, Audrey ja Jenna ovat olleet tiivis ystäväkolmikko jo alaluokilta asti. Yläkouluun menoa edeltävän kesäloman aikana he tuntuvat kasvaneen vastakkaisiin suuntiin, mutta Keiko on päättänyt pitää ystävät yhdessä. Kaakaokuppien, konvehtien ja koirahaaveiden keskellä puidaan niin ystävyyskriisiä ja perhepulmia kuin ensirakkauksien mukanaan tuomia kysymyksiä. (WSOY)" 

Lukunäyte

Oma arvio:

Koska pidän ihan hirveänä Jenny Hanin kirjoista, halusin ehdottomasti ottaa lukuuni tämän kirjan, jota hänen kirjoihin kovasti verrataan. Toisin kuin Pojille, joita joskus rakastin -trilogia on ehdottomasti yläkouluikäisten kamaa, tämä on suunnattu varhaisnuorille

Kirjan päähenkilön, 12-vuotiaan japaninamerikkalaisen Keikon vahvin luonteenpiirre on miellyttämisenhalu, ja tämä meinaa saada hänen elämänsä melkoiseen solmuun. Sillä pöhkömpikin tietää, ettei kaikki voi miellyttää, ja lopulta täytyy keskittyä siihen mikä on itselle parasta. Keiko joutuu kokemaan tämän kantapään kautta.


Keiko ja hänen parhaat ystävänsä Audrey ja Jenna ovat siirtymässä seitsemännelle luokalle ja tämä tuo muutoksia heidän elämäänsä. Audrey on sitä mieltä, että heidän ensimmäinen tavoitteensa on saada kaikille poikaystävät, joiden kanssa mennä koulun tanssiaiseen. Vaitonainen Jenna, joka on viettänyt kesän isänsä luona Teksasissa, ei heti kehtaa kertoa Audreylle, että on itse asiassa tekstaillut koko kesän yhden pojan kanssa. Ja tämä poika sattuu olemaan juuri hän, jonka Audrey haluaisi poikaystäväkseen. Tällainen asia helpostikin aiheuttaa suuren särön ystävyyteen, varsinkin kun Audrey on hyvin joustamaton ja anteeksiantamaton luonne. Keiko-raukka yrittää olla molempien ystävä ja saada asiat rullaamaan, mutta kolmikko on auttamattomasti hajonnut, kun totuus paljastuu.

Pystyisin silti korjaamaan tilanteen. Tekisin sovinnon Audrey kanssa. Audrey tekisi sovinnon Jennan kanssa.

Sitten kaikki olisi taas täydellistä. (s. 176)

Keiko ei ole niin innostunut poikaystäväasiasta, mutta kun koulun uusi oppilas, supersöpö Gregor lyöttäytyy Keikon seuraan, hän tulee toisiin ajatuksiin. Samaan aikaan Audreyn ärsyttävä kiusaajaisoveli Conner yhtäkkiä tulee hieromaan sovintoa Keikon kanssa, ottaa tämän korisporukkaansa ja auttaa toteuttamaan Keikon suurinta haavetta eli hankkimaan oman koiran. Rescuekoira Yuki, joka tarkoittaa japaniksi lunta, yhdistää Conneria ja Keikoa yhä enemmän, sillä myös Connerilla on rescuekoira nimeltä Möykky. Valitettavasti Audrey ei ole Keikon ja Connerin ystävyydestä mielissään, vaan pakottaa Keikon valitsemaan jomman kumman. Aivan kuten hän on tehnyt aikaisemmin, ja sillä kertaa Keiko valitsi Audreyn. Kumman hän nyt valitsee?

"Mitä tapahtui? Me oltiin ennen kavereita." (s. 69)

Keikolla on myös muita huolia, sillä heidän äitinsä on ollut hirveän etäinen viime aikoina ja paljon pois kotoa, vaikka aiemmin he ovat olleet tosi tiivis perhe. Pikkusisko Macylla on myös omat salaisuutensa, joskin niiden paljastuttua Keiko ei voi kuin olla ylpeä pikkusiskostaan. Lopulta äidin käytökseenkin saadaan selitys. 

"Sinä olet ollut niin pystyvä ja luotettava, että minä unohdan aina välillä, että sinä olet vielä lapsi."(s.165)

Homma hallussa, Keiko Carter on juuri kohderyhmälleen, noin alakoulun 5-6-luokkalaisille (tytöille) sopivaa luettavaa. Monimutkaiset ja (yli)dramaattiset ystäväkuviot, ihastumiset ja ensimmäiset poikakuviot on kuvattu sopivan kepeällä ja naiivilla tavalla. Itse pyörittelin välillä silmiäni henkilöhahmojen lapsellisuudelle, mutta minä en olekaan kirjan otollisinta kohderyhmää. Keiko on kiltti ja miellyttämisenhaluinen tyttö, joka kuitenkin oppii kirjan edetessä ottamaan huomioon myös omat tunteensa. Koirakuvioiden lisäksi myös suklaa on hyvin vahvasti mukana tarinassa, sillä herkkusuu Keiko rakastaa maistella erilaisia suklaita. Mukava, höpsö varhaisnuorten kirja tämä. Bechdel-testiä tämä ei kyllä läpäise, mutta tarviiko kaikkien?

Arvosanani 4+

Tämä kirja on arvostelukappale, kiitos kustantajalle.

Muissa blogeissa:

En löytänyt muita bloggauksia


Samantyylistä luettavaa:

Jenny Han: Pojille, joita joskus rakastin -trilogia

Satu Kivinen: Pese hampaat ennen kuin pussaat

 

Lisään kirjan Helmet-haasteen kohtaan:

17. Kirjan nimessä on kirjan päähenkilön nimi

 

Booklist Queen -haaste saa kirjan kohtaan:

Coming of Age Story

 

Popsugar haasteessa kirja solahtaa kohtaan:

A Book that has a heart, diamond, club, or spade on the cover




sunnuntai 31. tammikuuta 2021

The Upside of Falling: Alex Light

 The Upside of Falling: Alex Light. HarperTeen 2020.

Kansi: Jordi Labanda ja Corina Lupp (suunnittelu)

"A fun, flirty teen debut from Wattpad phenom Alex Light about a fake relationship and real love.

It’s been years since seventeen-year-old Becca Hart believed in true love. But when her former best friend teases her for not having had a boyfriend, Becca impulsively pretends she’s been secretly seeing someone.

Brett Wells has it all. As captain of the football team and one of the most popular guys in his school, he should have no problem finding someone to date, but he’s always been more focused on his future than who to bring to prom.

When he overhears Becca’s lie, Brett decides to step in and be the mystery guy. It’s the perfect solution: he gets people off his back for not having a meaningful relationship and she can keep up the ruse that she’s got a boyfriend.

Acting like the perfect couple isn’t easy, though, especially when you barely know the other person. But with Becca still picking up the pieces from when her world was blown apart years ago and Brett just barely holding his together now, they begin to realize they have more in common than they ever could have imagined.

When the line between what is pretend and what is real begins to blur, they're forced to answer the question: Is this fake romance the realest thing in either of their lives? (HarperCollins)

Lukunäyte: https://preview.aer.io/The_Upside_of_Falling-MjQyODI1?social=1&retail=1&emailcap=0

Oma arvio:

Päätin taas aktivoitua enkunkielisissä lukemisissani ja laitoin varauslistalleni useampia uudehkoja kirjastomme enkunkielisiä YA-kirjoja. Tämä Alex Lightin kirja kiinnitti huomiota hauskalla kansikuvallaan ja lupauksella romanttisista käänteistä, joten päätin lukaista tämän heti tämän vuoden alkuun. Olipa hyvä, että aloitin tästä - Tämä osoittautui nimittäin kliseisestä alkuasetelmastaan huolimatta aivan ihanaksi!

Feikkisuhde, jotka muuttuu ajan myötä oikeaksi rakkaudeksi, on käytetty teema niin kirjallisuudessa kuin elokuvissakin. Esimerkiksi Jenny Hanin Pojille, joita joskus rakastin -kirja pohjautuu tähän ideaan, ja myös juuri ilmestyneessä Julia Quinnin romanttisessa kirjasarjan avausosassa Bridgerton - salainen sopimus (Tammi 2021) on sama kuvio. Molemmista on myös Netflix-elokuva tai sarja olemassa. 

The Upside of Falling esittelee kaksi näkökulmahenkilöä, 17-vuotiaat lukiolaiset Beccan ja Brettin. Alussa heitä ei yhdistä mikään muu kuin muutamat yhteiset kurssit: Becca on lukutoukka, introvertti tyttö, joka viettää ruokatuntinsa mieluiten ulkona kirjan kanssa, kun taas suosittu jalkapalloilija Brett syö ruokalassa isossa kaveriporukassa. Becca viihtyy mielellään yksinään eikä ole itse huolissaan siitä, ettei hänellä ole koskaan ollut poikakaveria. Hän ei nimittäin usko rakkauteen. Kun äidinkielentunnilla käsitellään Shakespearea (aivan, mikä klisee!), Beccan kyyniset kommentit rakkaudesta kirvoittavat keskustelua luokassa. Beccan entinen bestis Jenny töksäyttää tälle ikävästi siitä, miten Becca on aika jäävi kommentoimaan rakkaudesta, koska hänellä ei ole siitä kokemusta. Brett päättää tulla pelastamaan tytön ja täräyttää olevansa tämän poikaystävä. Pikainen, yllättävä suudelma ällistyneen Jennyn edessä lienee vakuuttaa tytön lopullisesti. Vai riittääkö tämä?

It was kind of like getting the best of both worlds: a relationship without the risk of heartbreak. (s.  43)

Brett Wells on koulun tavoiteltuimpia urheilijapoikia, mutta tämä itse ei ole antanut sen nousta hattuun. Itse asiassa Brett samaistuu aika paljon Beccan ajatuksiin seurustelusta, eikä hänellä ole hirveää hinkua olla kenenkään kanssa. Brettillä on kuitenkin valtava tarve miellyttää isäänsä, joka on suurin syy sille, miksi poika jaksaa pelata koulun joukkueessa. Olisiko feikkityttöystävä hyvä lisä siihen, että Brett olisi isän mielessä ihannepoika?  

I'm not a mystery," he said "people just make assumptions and no one bothers to find out the truth. That's it." (s. 65)

Brettin korkeassa asemassa työskentelevä ja sen takia paljon reissaava isä ei ole koskaan ollut pois pojan peleistä, mutta sitten eräänä päivänä häntä ei näykään katsomossa. Äiti ja isä käyvät salaisia, riitaisia keskustelujaan, ja Brett yllättää yhä useammin äitinsä itkemässä, kun isä on lähtenyt työmatkalle - tai palannut sieltä.

Becca asuu kahdestaan äitinsä kanssa. Isä on jättänyt heidät Beccan ollessa 12-vuotias, ja nyt tämä asuu muutamien kortteleiden päässä raskaana olevan vaimonsa kanssa. Isä ei ole pitänyt mitään yhteyttä Beccaan tämän jälkeen ja se tietenkin on aiheuttanut ison särön Beccan sydämeen - ja syönyt uskon rakkauteen. Becca käy kuitenkin välillä salaa hiippailemassa isän kotitalon lähellä, että näkisi edes vilauksen hänen uudesta elämästään.

My heart was beginning to hurt, the same way it did the day he left. It was slow at first, a subtle burn. And then the flames began to grow, devouring everything in their path. So I did the only thing I could  think of. I grapped a book. Any book. (s. 95)

Feikkisuhde tulee siis oikeastaan molemmille kuin tilauksesta. Heillä onkin yllättävän paljon yhteistä: kipuilua isäsuhteessa, jossa kumpikin pakenee kipua johonkin toimintoon: Brett urheiluun  ja Becca kirjojen maailmaan. Brett ja Becca sopivat säännöt siitä, miten he toimivat erilaisissa tilanteissa. Melko pian he alkavat tutustua toisiinsa ja viihtyä toistensa seurassa oikeasti. Tässä ei siis ole sellaista haters-to-be-lovers-asetelmaa, vaan Brett ja Becca mätsäävät melko heti alusta saakka yhteen hyvin. Becca sattuu olemaan mukana, kun Brett näkee isänsä yllättävässä paikassa jonkun naisen kanssa, joka ei ole hänen äitinsä. Tästä alkaa kivulias prosessi, etenkin kun selviää, että äiti on tiennyt tästä jo kauemmin. Brett on loukattu, vihainen, tuskainen, petetty - ja Becca tukee ihanasti uutta ystäväänsä. Joka alkaa tuntua pian olevan jopa vähän enemmän kuin ystävä. Becca saa myös tukea yllättävältä ihmiseltä, jonka luuli jo poistuneen elämästään. 

"Just because we were pretending doesn't mean it wasn't real,"(s. 175)

The Upside of Falling on erittäin toimiva, mukava ja herttainen kirja, joka ei kliseisestä ideastaan huolimatta tunnu minusta kliseiseltä. Beccan ja Brettin ystävyyden syventyminen rakkaudeksi on ilmiselvää, mutta ihanan uskottavasti kuvattu. Vaikka poikapäähenkilönä on melkoinen urheilijakomistus, hänestä ei ole tehty itseriittoista assholea. Hänen suosionsa perustuu yksinkertaisesti siihen, että hän on mukava. Becca on ihana lukutoukka, joka rauhoittaa Brettin eräässä hämmentävässä tilanteessa lukemalla tälle ääneen. Yksi ihanimmista kohtauksista kirjassa on, kun Brett vie Beccan yllätystreffeille tämän mielipaikkaansa, kirjakauppaan. Beccan äiti omistaa leipomon ja siksi kirjassa myös herkutellaan paljon kuppikakuilla ja jelly bellseillä, eräänlaisilla munkintapaisilla leivonnaisilla. 

Kirjassa käsitellään  isä-poika ja isä-tytär -suhdetta hieman eri lähtökohdista ja näkökulmista. Vaikeista aiheista huolimatta tämä on oikea hyvän mielen kirja, joka antaa toivoa siitä, että vaikeillakin asioilla on tapana järjestyä tavalla tai toisella, varsinkin jos oppii antamaan anteeksi.

Arvosanani täydet 5

Tämän kirjan lainasin kirjastosta.

 

Muissa blogeissa:

Book Binge

Star-Crossed Book Blog 

Colline's Blog 

Words of Hannah Kay 

 

Samantyylistä luettavaa:

Jenny Han: Pojille, joita joskus rakastin

Ashley Elston: 10 x sokkotreffit 

Estelle Maskame: Oikealla tavalla vääränlainen 

Tahereh Mafi: Rakkaus suurempi kuin meri 

 

Lisään tämän Helmet-lukuhaasteen kohtaan:

29. Kirjan henkilön elämä muuttuu


Popsugar-haaste saa kirjan kohtaan:

A book about a subject you are passionate about