Kuolleet tytöt eivät tanssi: Jenni Multisilta. Myllylahti 2025 (Buriedpodies #1)
"Kuolleet tytöt eivät tanssi on nuorille suunnatun trillerisarjan avausosa, jossa ratkotaan selvittämättä jääneitä murhia sekä nykypäivän lukiolaisten ihmissuhdekiemuroita.
16-vuotias Oona joutuu aloittamaan lukion ilman tuttuja kavereita, kun perhe muuttaa takaisin lapsuusajan Poriin. Heti ensimmäisenä päivänä Oona saa kuulla kauhutarinan koulun pukuhuoneessa murhatusta tytöstä ja tajuaa, että se kertoo hänen neljätoista vuotta sitten kuolleesta isosiskostaan Roosasta. Oonalle on sanottu, että Roosa teki itsemurhan, mutta oliko lahjakkaan tanssijasisaren kuolemassa sittenkin jotain hämärää?
Ajatus ei jätä Oonaa rauhaan, vaikka elämän täyttää oma tanssiharrastus ja uudet ihmissuhteet värikkäässä lukioarjessa. Oona alkaa tutkia Roosan kuolemaa ystävänsä Kaislan, rikospodcastia tekevän Rafaelin ja Roosan siskopuolen Rosannan avulla. Pian tutkimukset muuttuvat paitsi synkiksi, myös vaarallisiksi. Murhaaja on yhä kaupungissa ja aikoo hiljentää kaikki, jotka kaivelevat haudattuja asioita. Mutta miksi myös Oonan omat vanhemmat vaikuttavat salailevan jotain?" (Myllylahti)
Oma arvio:
*** Kustantajalta saatu arvostelukappale ***
Jenni Multisilta on kirjoittanut aiemmin aikuisten jännäreitä ja viihderomaaneja. Kuolleet tytöt eivät tanssi on hänen ensimmäinen nuortenjännärinsä, ja lisää on tulossa, sillä tämä aloittaa Buriedpodies -nimisen sarjan. Aivan mahtavaa näin vinkkarin näkökulmasta, sillä tällaisia kotimaisia, oikeasti jänniä jännäreitä kaivataan. Sivumääräkin on sopiva parisensataa sivua. Pidän kovasti kirjan raflaavasta nimestä, joka paljastaa heti, että tässä kirjassa ei ole nyt kyse mistään pikkuasioista. Riikka Kuivasen suunnittelema kansi on myös oikein houkutteleva.
Oona on uuden äärellä, sillä hän aloittaa lukion ihan uudessa kaupungissa, Porissa, jossa hänen vanhempansa ovat aiemmin asuneet. Hän ei tunne Pormestarinluodon lukiosta yhtään ketään. Onneksi hän tutustuu melko pian kuitenkin kiehtovan oloiseen Kaislaan, joka on ajamassa lukiolle sukupuolineutraaleja pukuhuoneita. Uusia tuttavuuksia ovat myös Iina, Ali, Mikael ja Emmi, johon Kaisla tuntuu olevan ihastunut. Lukionaloitukseen jännitystä tuo myös lukion instassa toimiva #pomohaaste22, jossa lukiolaisten pitää arvuutella eri puolilta koulua otettujen kuvien sijainteja. Oonalla alkaa myös tanssitunnit uuden Miisa-opettajan kanssa. Oonan äitikin on tanssinopettaja, ja myös Oonan isosisko Roosa harrasti tanssia tosissaan.
Niin, Roosa ei tanssi enää, sillä hän teki traagisesti itsemurhan lukion pukuhuoneessa Oonan ollessa ihan pieni. Ja nyt Oonalle selviää, että tämä kamala juttu tapahtui juuri samassa lukiossa, jossa hän opiskelee. Yläkerran pukkarit ovat käyttökiellossa, ja juuri sinne Kaisla yrittää saada sukupuolineutraaleja pukkareita järjestettyä rehtorin nihkeilystä huolimatta. Oona uskoutuu uusille ystävilleen, ja Kaisla on erityisesti hyvä tuki ja turva. Omille vanhemmilleen Oona on todella vihainen, sillä nämä jättivät kertomatta hänelle tällaisen yksityiskohdan. Muutenkin he ovat aina olleet todella vaitonaisia Roosan kuolemasta.
En ole juurikaan ajatellut Roosaa aikaisemmin, mutta täällä - paikoissa, joissa hänkin kulki päivittäin - hän tuntuu yhtäkkiä olevan jollakin tavalla läsnä. (s. 30)
Kun Oona löytää Roosan päiväkirjan, hänelle selviää karmeita asioita: Roosa ja Oonan Henna-äiti ovat olleet lukiossa ystäviä, kunnes Henna on alkanut seurustella Roosan isän kanssa ja alkanut odottaa tälle lasta. Oona alkaa epäillä, ettei Roosa ole tehnyt itsemurhaa, vaan että hänet on murhattu. Samaa mieltä tuntuu olevan myös mystinen @xzq, joka laittaa Oonalle viestejä. Oona saa tutkimuksilleen myös yllättävää apua eräältä toiseltakin Roosan elämään kuuluneelta henkilöltä.
Vaikka en kuule sanoja, tiedän mitä hän minulta pyytää: Kerro heille, etten tehnyt sitä. (s. 158)
Kuka yrittää pysäyttää Oonan tutkimukset? Onko Oonan tuntemukset Kaislaa kohtaan turhia, jos Emmi on Kaislan kiinnostuksen kohde? Keneen Oona voi luottaa?
Kuolleet tytöt eivät tanssi, mutta tiedän hänen olevan täällä. Kanssani lavalla. Pyörähtelemässä ympäri, hymyilemässä yleisölle. Pitämässä kiinni kädestäni. (s. 220)
Kuolleet tytöt eivät tanssi tarjoaa tavallista lukioarkea muodostuvine kaverisuhteineen, Oonan tavoitteellisia tanssitreenejä, perheen sisäisiä jännitteitä ja tiukasti kiristyvän murhamysteerijuonen. Oikein toimiva oli tämä jännäriosuus minun mielestäni. Hiukan samaa henkeä tässä on kuin Holly Jacksonin Kiltin tytön murhaoppaassa: on selvittämätön murha, jota lukiolaistyttö alkaa tutkia, salaisuuksia, podcastaaja ja salaisia viestittelijöitä. Sateenkaareva romanttinen juonikuvio ei valtaa liikaa tilaa varsinaiselta jännärijuonelta.
Alussa olin hiukan kärsimätön, koska lukiolaiselämää kuvattiin aika paljon, mutta kun juoni tiheni jännittäviin sfääreihin, en malttanut enää laskea kirjaa käsistäni, ennen kuin sain selville lopputuleman. Vaikka sivumäärä on aika vähäinen, ei tullut sellaista oloa, että asiat etenivät liian hätäisesti. Odottelen kovasti jatko-osia tähän. Tämä kirja lähtee minun kasien vinkkauspakettiin.
Annan tälle arvosanaksi 4+
Kiitos arvostelukappaleesta!
Muualla:
Kadonneet tytöt eivät kantele: Jenni Multisilta. Myllylahti 2026 (Buriedpodies #2)
"@buriedpodies-podcastia tekevä Rafael saa pyynnön tutkia vanhaa katoamistapausta, ja Oona lupautuu avuksi ystävänsä Kaislan kanssa. Viisi vuotta sitten Mari Kaski, lahjakas porilainen taiteilijanalku, katosi jäljettömiin lakkiaispäivänään. Nyt Marin perhe on saanut viisi vuotta sitten lähetetyn kortin, jossa lukee: Kadonneet tytöt eivät kantele.
Oona ja Rafael alkavat selvitellä Marin taustoja ja katoamista edeltäneitä tapahtumia, mutta Kaisla vaikuttaa poissaolevalta. Oonaa heidän viileät välinsä häiritsevät, mutta sopivaa hetkeä kiusalliselle keskustelulle eräästä suudelmasta ei tahdo löytyä. Niinpä Oona heittäytyy täysillä ratkomaan tapausta ja pyrkii unohtamaan ihmissuhdesotkut.
Pormestarinluodon lukiossa kiertää urbaani legenda salaisesta portaikosta, josta myös Mari Kaski oli ennen katoamistaan pakkomielteisen kiinnostunut. Minkälaista salaisuutta Mari varjeli, ja mitä hänelle tapahtui?
Kun totuus hiljalleen kiertyy auki, Oona ymmärtää, että Marin lailla hänkin on saattanut luottaa vääriin ihmisiin. Ja joskus virheistään joutuu maksamaan liian kovan hinnan…" (Myllylahti)
Oma arvio:
*** Kustantajalta saatu arvostelukappale ***
Onpa mukavaa, kun tämä oikein mukiinmenevä kotimainen nuorten Buriedpodies-jännärisarja sai jatkoa. Pikkuisen minulta oli jo päässyt unohtumaan, miten edellinen osa päättyi, mutta se ei menoa haitannut.
Nauroimme ja juttelimme, eikä elämässäni ollut draamaa tai murheita.Tai no, okei. Pari selvittämätöntä murhaa ja niin poispäin, mutta kuka niitä nyt muistelee. (s. 214)
Edellisessä osassa selvitettiin Oonan isosiskon Roosan tapausta, mutta nyt on selvittelyssä toinen mystinen tapaus liittyen Oonan lukioon eli Pormestarinluotoon. Taiteellinen Mari Kaski katosi viitisen vuotta sitten lakkiaspäivänsä jälkeen. Buriedpodies-podcastia pitävä Rafael on saanut yhteydenoton Marin veljeltä Paavolta: perheelle on ilmestynyt yllättäin postikortti, joka on lähetetty Espanjasta ja jossa lukee "Kadonneet tytöt eivät kantele." Kaisla ja Oona jututtavat Paavoa, joka uskoo siskonsa olevan yhä elossa, mutta jonkinlaisessa vaarassa. Hän ei halua uskoa, että Mari olisi lähtenyt noin vain vapaasta tahdostaan kertomatta veljelleen mitään.
Tutkiessaan Marin tapausta Oona ja kumppanit törmäävät mainintoihin salaisesta käytävästä ja siivestä, jonka uskotaan koulun tiloissa olevan, mutta josta kukaan ei tiedä mitään. Ei edes talossa pitkään työskennellyt vahtimestari Tuominen, joka meinaa hermostua Oonan kyselyistä. Mari on ollut ilmeisesti yhtä kiinnostunut salaisen käytävän tapauksesta, sillä myös hän on kysellyt Tuomiselta sen sijainnista. Salaperäinen käytävä esiintyy myös Marin maalauksissa. Onko Mari oikeasti löytänyt salaisen siiven? Onko hän yhtä siellä, elävänä vai kuolleena? Kenellä on Marilta löytyneen sydänkaulakorun puolikas?
Pakko. Hengittää...Vaikka.Se.Olisi.Myrkkyä... (s. 242)
Oona kaivautuu yhä syvemmälle arvoituksen syövereihin, samalla kun hän yrittää selviytyä toisen lukiovuotensa alusta, selvittää mikä hänen ja Kaislan tilanne tällä hetkellä on (he eivät ole nimittäin suudelleet enää toista kertaa, saati puhuneet siitä mitään) ja pitää siskoaan kaipaava Paavo rauhallisena. Kaislasta ei tunnu olevan tutkimuksissa paljoa apua, sillä tämä on oudon poissaoleva, selailee kännykkäänsä jatkuvasti ja tapailee kaikkia muita ystäviään paitsi hämmentynyttä Oonaa. Oona ei kehtaa ottaa asiaa puheeksi, eikä etenkään sitä, että hän tuntee vetoa Kaislaa kohtaan ja janoaa toista suudelmaa.
Kirjan juoni etenee oikein koukuttavasti johtolangasta toiseen. Sivujuonteena oleva Kaislan ja Oonan romanssikuvio jää taka-alalle, vaikka lopussa toki alkaa enemmän tapahtua, kun osapuolet tajuavat jutella asiasta. Näin aina: lukija kyllä tietää, että kyse on väärinymmärryksestä ja siitä, etteivät tyypit vain tajua puhua toisilleen asioista. Hiukan minua häiritsi samankaltaisuus Kiltin tytön murhaoppaan -kanssa, lähinnä juuri tuo Oonan pakkomielteinen omistautuneisuus mysteerin selvittämiselle ja vanhempien huoli.
Toimivan jännärijuonen lisäksi mukana kulkee jälleen Oonan ja ystäviensä normaali lukioarki vanhojentanssitreeneineen. Oonan tanssiharrastus ei saa juuri isoa roolia tässä osassa, mutta isona käänteenä on uusi tanssinope, joka jonkinlaisena somejulkkiksena tunnetaan.
Erityisesti pidin tässä kirjassa lopusta, joka käänsi jälleen kaiken päälaelleen. Enpä olisi arvannut ollenkaan, mikä on lopputulema Mari Kasken tapaukselle. Pääsenkin sitten melko pian lukemaan sarjan kolmannen osan Kirotut tytöt eivät kuole, kunhan saan sen kirjastosta.
Annan tälle arvosanaksi 4-
Kiitos arvostelukappaleesta!
Muualla:
Samantyylistä:
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti