Likainen tusina - novelleja: Päivi Haanpää ja Marika Riikonen (toim.)

 Likainen tusina - novelleja: Päivi Haanpää ja Marika Riikonen (toim.) Art House 2021

Kansi: Samppa Ranta / Punavuoren Folio Oy

"Likainen tusina tarjoilee kirjon räyhäköitä novelleja, jotka on suunnattu erityisesti nuorille. Kokoelmassa suomalaiset kirjailijat kirjoittavat kukin omalla tyylillään: mukana on esimerkiksi kuuma satuseikkailu, historiaa, spefiä ja dekkaria, ja seikkaileepa eräässä novellissa myös Seppo Räty.

Kahtatoista novellia kietoo väljästi yhteen likaisuus: se voi tarkoittaa mitä vain likaisesta tunteesta fyysiseen likaan tai rohkeaan aihevalintaan.

Kirja on koostettu toisen asteen opiskelijoita ajatellen, ja novellit sopivatkin erinomaisesti opetukseen. Niiden avulla voi tarkastella kaunokirjallisuuden keinoja ja rakenteita (mukana on muun muassa säenovelli ja fragmentaarinen novelli) sekä esimerkiksi kirjoittamismetodeja. Valikoimassa on huomioitu eritasoiset lukijat; joukossa on esimerkiksi selkokielinen western-novelli.

Likaisessa tusinassa ovat mukana Tapani Bagge, Anu Holopainen, Vilja-Tuulia Huotarinen, Emmi Itäranta, Siri Kolu, Kirsti Kuronen, Sirpa Kähkönen, Matti Laine, Reidar Palmgren, Jukka-Pekka Palviainen, Terhi Rannela ja Salla Simukka.

Päivi Haanpää on tamperelainen kirjailija ja sanataiteen sekatyöläinen. Marika Riikonen on tamperelainen toimittaja ja kirjailija. Heidän aiemmin toimittamansa novellikokoelma Tusina on Lukuklaani-hankkeen ansiosta laajasti käytössä yläkouluissa. (Art House) 

Oheismateriaali

Oma arvio:

En ole lukenut vuonna 2019 ilmestynyttä Tusinaa, vaikka se on pyörinyt töissäni kirjastossa käsissäni useaan otteeseen, varsinkin aina kun yläkoululaiset ovat tulleet kyselemään novelleja. Tämä uusi kokoelma, Likainen tusina, näyttää koostuvan nyt eri kirjoittajien novelleista kuin pinkkikantinen edeltäjänsä, ja lisäksi mukaan on liitetty teemaksi "likaisuus." Nuorten novelleille on aina kysyntää, jos minulta kysytään, sillä erilaiset lukemisen vaikeudet nostavat yhä enemmän kynnystä nuorella tarttua kokopitkään romaaniin, kun taas novelli on helpompi lähestymistapa kirjallisuuteen. Hyvin rakennettu novelli toimii mainiosti oppimateriaalina. Molempiin tämän sarjan kokoelmiin, niin Tusinaan kuin Likaiseen tusinaan on saatavilla kustantajan sivuilta valmiit oheismateriaalit yläkoulun ja toisen asteen opettajien käyttöön. Tosin tätä jälkimmäistä painotetaan oheismateriaaleissa olevan suunnattu erityisesti toisen asteen opiskelijoille.

Isä kolisee huoneeseen. Se kompastuu maton reunaan tai kadotettuihin unelmiinsa ja lyö päänsä lattiaan.

-Mitä siellä tapahtuu? Raninen huolestuu.

- Isä kaatu lattialle. Siltä tulee verta päästä.

- Sun pitää varmaan soittaa ambulanssi. (Seppo Räty, s.32)

Pidän kovasti siitä, miten erimuotoisia novelleja tähän kokoelmaan on koottu. Mukana on perinteisten novellien lisäksi kaksi säeromaania ja yksi näytelmäkäsikirjoitus. Mukana kirjoittajaköörissä on nuortenkirjailijoiden lisäksi muutamia aiemmin aikuisille kirjoittaneita, kuten Sirpa Kähkönen ja Reidar Palmgren. Emmi Itäranta on taiteillut kiehtovan, postapokalyptishenkisen näytelmän, Tapani Bagen säeromaani on western-henkinen seikkailu, Salla Simukka laittaa uusiksi klassikkosadun Pieni merenneito ja Sirpa Kähkönen tarkastelee nuoren naisen kuukautisten alkua  historiallisesta näkökulmasta. Novellikokoelmien ihanuus piileekin siinä, että yleensä niissä on aina jokaiselle jotakin.

Omia suosikkejani ovat seuraavat:

Anu Holopaisen Souls on erittäin onnistunut dystopinen kuvaus tekoälyistä ja heidän tietoisuudestaan. Novellissa tekoäly herää nuoren Eevi-tytön huoneessa hämmentyneenä siitä, missä hän on. Hänellä on aavistus, ettei hän ole avattarensa mukaan nuori salskea mies nimeltä Artti, vaan keski-ikäinen, mutta hän ei pääse ajatuksissaan sen pidemmälle. Kun Artti saa kutsun bittimaailmaan, jossa muut tekoälyt oleskelevat silloin, kun eivät seurustele omistajiensa kanssa, hänen epäilyksensä alkavat pikku hiljaa herätä. Miten jollakin tekoälyllä voi olla muistoja? Ovatko he sittenkään niin tekemällä tehtyjä kuin heidän uskotellaan olevan?

- Mutta miksi mä en tiedä olevani tekoäly? jatkan. - Jos mun tunteet on pelkkää koodia, miksi olen ihan paskana tästä? (Souls: s. 104)

Reidar Palmgrenin Lahjakas poika on nerokas novelli siitä, miten perheen ainoa poika on älykkäämpi kuin vanhemmat osaavat arvatakaan. Pojan tarkkaavaisuus ja järjestelmällinen muisti on avuksi hänelle, kun hänen on päihitettävä koulun pahin räyhähenki, Harri, joka tykkää ottaa heikommat uhreikseen. Poika laatii täydellisen suunnitelman, jolla kiusaaja saa opetuksen, mutta joka ei mustamaalaa tätä sen enempää. 

Harrin yllä leijui kiukkuinen pilvi. Hänen luonnollinen, ennakoitava tapansa käyttäytyä alkoi toteuttaa itseään, ja naama, ryhti ja askeleet suorastaan huusivat: Nyt vituttaa. haluan purkaa sen johonkin. Johonkin pienempääni. (Lahjakas poika, s. 140)

Kirsti Kurosen säenovelli Kademieli kertoo ystävyydestä, sen muuttumisesta ja etenkin kateudesta, joka voi tulla ystävyyden tielle. Joskus sitä voi kadehtia hyvin kummallisia asioita, kuten ystävän äidin kuolemaa.

Entä sinä, olitko oikeasti kateellinen Liisalle

hänen äitinsä kuolemasta?

En, en tietenkään! (Kademieli, s.131)

Mielestäni osa novelleista on sisällöltään melko vaikeita harjaantumattomalle lukijalle, kuten Siri Kolun Minä olen Solitaire (joka meni minultakin hiukan yli hilseen) tai Vilja-Tuulia Huotarisen Ääni hiljaisuudessa. Onneksi kokoelma kuitenkin tarjoaa myös niitä helpommin ymmärrettäviä ja myös muodoltaan selkeitä novelleja. Ainoa, jonka jätin lukematta, oli Baggen Billy the Kidin ensimmäinen kerta, koska western ei vain nyt iskenyt ollenkaan minun pirtaani.

Vaikka novellikokoelma on käsittelyt monipuolisesti teemaa "likaisuus", tarjoaa monipuolisesti kaikentasoisia novelleja ja on ehdottoman hyvälaatuinen kokonaisuutena, odotin ehkä hiukan enemmän. Ehkä kokoelmassa oli kuitenkin liikaa niitä "perinteisiä" nuortennovelleja, kun olisi voitu mennä enemmän YA-genreä mukaileviin novelleihin, joissa olisi enemmän tunnetta ja rentoutta. Ihmettelen myös sitä, että jos tämän kokoelman painotus on toisen asteen opiskelijoissa (ks. oheismateriaali), miksi aika monessa novellissa päähenkilöt ovat yläkoululaisia? Luulisi tuntuvat silloin melko lapsellisilta useat näistä.

Annan arvosanaksi kokoelmalle 3,5

Tämä kirja on arvostelukappale, kiitos kustantajalle.

Muissa blogeissa:

-

Samantyylistä luettavaa:

Sade on kaikille sama: Nadja Sumanen 

 

Pimeä peili ja muita urbaaneja kauhutarinoita: Mikko Toiviainen

 Pimeä peili ja muita urbaaneja kauhutarinoita: Mikko Toiviainen. Otava 2020

 

"Tappavia sähköposteja, pahoja koneita, pelejä joita ei kannata pelata, käyttäjiä joille ei kannata vastata somessa.
Kokoelma internet-ajan urbaanilegendoja, kauhutarinoita ja karmivia myyttejä. Hiuksia nostattavia kertomuksia nykyajan leirinuotioilta."(Otava)

Lukunäyte: https://issuu.com/otavankirjat/docs/pime__peili_lukun_yte_001-012

Oma arvio: 

Mikko Toiviainen arveli Helsingin kirjamessujen haastattelussaan, että tulevaisuudessa suosittaneen lyhyttä tarinamuotoa nuortenkirjallisuudessa. Tällaista muotoa hän esittelee myös uudessa kauhukokoelmassaan Pimeä peili ja muita urbaaneja kauhutarinoita hyvin toimivasti. Kauhutarinat ovat toki toimineet kautta aikojen lyhyinä novelleina, ja Toiviainen kertoi haastattelussaan itsekin lukeneensa nuorena taskulampun valossa esimerkiksi Pirkko-Liisa Perttulan kauhutarinakokoelmia. Kauhukirjallisuus kiehtoo varhaisnuoria ja nuoria lukijoita, ja Toiviaisen mukaan tällaiset teokset tukevat nuorten turvallista pelkäämisen tarvetta. 

"Minä täällä", sanoi  tumman hahmon tuttu kylmä ääni. "Miksi sammutit valot? Luuletko, etten minä näe pimeässä?" ("Facetime" s.24)

Pimeä peili ja muita urbaaneja kauhutarinoita sisältää 25 lyhyttä, muutaman sivun mittaista kauhutarinaa, joita kaikkia yhdistää nykymaailman ja tulevaisuuden teknologia. Kauhun ainekset liittyvät siis kaikeen siihen, mitä teknologia ja virtuaalitodellisuus voi aiheuttaa: on kamalia TikTok-videoita, liiankin älykäs Apple iCar -älyauto, Pokemon Go -pelin mustempi versio Pokemon Black, identiteettivarkauksia ja Netflixin pelottavampi versio Netflix Snaff. Joissakin tarinoissa teknologia ja sovellukset ovat tärkeässä roolissam, vaikkakaan eivät kauhun aineksena. Esimerkiksi novellissa Wilma-merkinnät Eetu-nimisen pojan kohtalo selviää Wilma-merkintöjen kautta. Myös monia ihmisille arkipäiväisiä asioita, kuten deja-vu-kokemus, on selitetty uudella, kammottavalla tavalla. 

Et voi lopettaa pelaamista. Peli on pelattava loppuun saakka. ("Delfoi tietää kaiken", s.77)

Kauhukertomukset jättävät aika paljon lukijan mielikuvituksen varaan. Pidän juuri siitä, että novelli loppuu hieman hämmentäväksi, jolloin itselle jää tilaa selittää asiat - joko parhain päin tai pahimmalla tilalla. Sillä tavalla novellit ovat myös juuri sitä turvallista kauhua, kun kaikkea ei läväytetä silmille valmiina, vaan lukijan oma mielikuvitus saa täydentää tarinan itselle sopivalla tavalla. Siksipä uskallan antaa kokoelman seuraavaksi pian 11-vuotiaan, kauhusta kiinnostuneen poikani luettavaksi. Pääsääntöisesti suosittelisin novelleja kuitenkin 12-14-vuotiaille.

Tip tip tip.

He tuijottivat häntä.

He tuijottivat ja nauroivat.

Tuijottivat.

Ja nauroivat. ("Netflix Snaff", s. 133)

Toiviainen on jatkojalostanut osan novelleista netin syövereistä kaivetuista tarinoista, joiden alkulähteet hän mainitsee kirjan lopussa.

Arvosanani 4+

Tämä kirja on arvostelukappale, kiitos kustantajalle.

Muissa blogeissa:

En löytänyt muita bloggauksia

Samantyylistä luettavaa:

Magdalena Hai: Kuolleiden kirja - Paluu Uhriniituntakaiseen

Lisään tämän kirjan viimeisenä osallistumisenani Yöpöydän kirjat -blogin Halloween lukuhaasteeseen.

Ihan mieletön juttu -sarja: Hank Green

Ihan mieletön juttu: Hank Green. Suomentanut Kaisa Kattelus. Tammi 2019. (Ihan mieletön juttu #1)

Englanninkielinen alkuteos: An Absolutely Remarkable Thing. Kansi: Laura Lyytinen/ iStockphoto

"Scifillä maustettu hauska ja koukuttava kuvaus tubemaailman koukeroista

Suositun tubettajan esikoisromaani on viihdyttävä scifi-mysteeri, joka sivuaa painavia ja ajankohtaisia teemoja: kuinka sosiaalinen media muokkaa keskustelukulttuuria ja kuinka julkisuus on oma maailmansa, jolla ei ole juurikaan tekemistä todellisuuden kanssa. Parikymppinen taideopiskelija April May asuu New Yorkissa yhdessä kämppiksensä, on-off-tyttöystävänsä Mayan kanssa. Eräänä aamuyönä April törmää jalkakäytävällä seisovaan jättiläismäiseen patsaaseen. Hän nimeää patsaan Carliksi ja kuvaa siitä ystävänsä Andyn kanssa videon, jonka Andy jakaa YouTube-tilillään. Seuraavana päivänä videosta on tullut viraali-ilmiö ja Aprilista somejulkkis.

Käy ilmi, että Carleja on ilmestynyt kymmeniin kaupunkeihin eri puolille maapalloa. Aprilin odotetaan selvittävän Carlien salaisuus: mistä ne ovat tulleet ja mitä ne tarkalleen ottaen meiltä haluavat. Pian hän joutuu huomaamaan, kuinka kuuluisuus asettaa vaakalaudalle hänen ihmissuhteensa, turvallisuutensa ja identiteettinsä – koko hänen elämänsä."(Tammi)

Oma arvio: 

(Huom! Arviossani on  joitakin lähes suoria lainauksia Oulun kaupungin nuoret -IG-tilille (@kirjastogram) tekemästäni kirjavinkkauksesta.)

Kuuluisan YA-kirjailija John Greenin veljen Hank Greenin esikoiskirjassa parikymppinen tubettaja April May törmää kotikaupungissaan New Yorkissa eräänä päivänä omituiseen, jättimäiseen patsaaseen, josta hän tekee ystävänsä Andyn kanssa You Tube -videon.  Aprilista tulee Carl-videoidensa ansiosta somejulkkis, ja hän saa kokea sen aiheuttamat hyödyt ja haitat. Selviää myös, että Carl-patsaita on alkanut putkahdella muihinkin maailman kaupunkeihin. Kirjan alkuasetelma patsaineen tuo muuten kovasti mieleen Sylvain Neuvelin Themis Files -trilogian alku, jossa avaruudesta putkahtaa maan pinnalle patsaiden sijaan jättiläisrobotteja.

Carl ei tunnu ihan tavalliselta patsaalta, vaan oudon lämpimältä ollakseen metallia. Tästä Carlin mystisestä materiaalista kiinnostuu yliopisto-opiskelija Miranda, jonka ilmestyminen kuvioihin edesauttaa Aprilin ja hänen tyttöystävänsä Mayan välirikon syntymistä.

Re. Oliko se siis lämmin?  

April,

ne ominaisuudet joita kuvaat...kovuus, resonoivuus, kiilto, paino, äärimmäisen alhainen lämmönjohtokyky, ne eivät kuulosta pelkästään omituisilta vaan mahdottomilta. Tietojemme mukaan ei ole olemassa mitään materiaalia, jolla olisi kaikki nämä ominaisuudet. On vaikea kuvitella että sellaista materiaalia edes voisi olla olemassa.--- (s. 69)

Carl pyytää erilaisia alkuaineita omintakeisilla koodeillaan, joita hän ripottelee esimerkiksi Queenin biisistä kertovalle Wikipedia-sivulla, ja jonka nokkelat Andy, Miranda ja April huomaavat. Kun Carl on saanut haluamansa aineseoksen, häneltä ja kaikilta muilta patsailta ympäri maailman irtoaa toinen käsi. New Yorkin Carlin käden katoamisen April pääsee omin käsin todistamaan. Patsaan käsi nimittäin ottaa jalat alleen ja kipittää karkuun. 

"Miksi pelastit minut?" kysyin kädeltä.

Se ei tehnyt mitään. (s. 266)

Ihmiset ympäri maailman alkavat nähdä samaa unta, jossa täytyy selvittää erilaisia koodeja. Perustetaan jopa erilaisia yhteisöjä, joissa yhdessä mietitään koodien muodostumista. Ihmisten elämä on kuin tosielämän pakopeliä. April huomaa pian, että hänen uni poikkeaa  kuitenkin muiden unista, sillä siinä esiintyy myös kaupunkiin laskeutuva Boeing 767 -lentokone. Onko April valittu, ja miksi juuri hän? Tuntuu, kuin Carl suojelisi häntä. Carlien tulo synnyttää luonnollisesti myös vastarintaliikkeen nimeltä Turvaajat, jotka ajattelevat Carleilla olevan pahat aikeet. Kun Aprilin omaan makuuhuoneeseen ammutaan viereisestä rakennuksesta, hän tajuaa, kuinka suuressa vaarassa hän on. Lisää kauheuksia on tulossa...

1. Carl oli elävä

2. Carl tiesi kuka olin.

3. Carlilla oli ainakin kaksi toivetta.

              1. Että minä en kuole.

                            2. Että minä en ota kuvaa sen 

          irtokädestä. (s. 263)

Ihan mieletön juttu on kirja, jossa on April Mayn kirjoittama raporttimainen kirja sisällä. Kirjan lopun traagisten tapahtumien jälkeen Aprilin ystävä Andy kirjoittaa kirjan viimeisen luvun, jossa paljastuu yllättävä käänne. Tämä käänne petaa melko varmasti ilmestyvän jatko-osan mahdollisuutta.

Hank Green sekoittaa kirjassaan mahtavasti scifiä, some-maailman kiemuroita ja ihmissuhdesotkuja. Valitettavasti henkilöhahmojen väliset selkkaukset jäävät hiukan pinnallisiksi ja epämääräisiksi. Aprilin ja Mayan suhde on esiteltykin hyvin sekavaksi kämppis/rakkaussuhteeksi, mutta lisäksi soppaa sekoittaa hämmentävä Andyn ja Aprilin ystävyyssuhde ja Aprilin säätö vetävännäköisen Mirandan kanssa. Näitä kirjailija olisi voinut selventää ja niihin hiukan panostaa enemmän. Kirjaa suosittelisin ehkä noin 15-vuotiaista eteenpäin. 

Arvosanani 4-

Tämä kirja on arvostelukappale, kiitos kustanjalle. 

Muissa blogeissa ja vlogeissa:

Bibbidi Bobbidi Book (Lokakuun luetut/ 14:37)

 

Lisään kirjan myös Scifi-haasteeseen. 

 

Loistavan hullu hanke: Hanke Green. Suomentanut Kaisa Kattelus. Tammi 2021 (Ihan mieletön juttu #2)

Englanninkielinen alkuteos (2020): A Beautifully Foolish Endeavor. Kansi: Laura Lyytinen, iStockphoto

"Scifi-mysteeri, joka viihdyttää ja haastaa ajattelemaan

Hank Greenin Ihan mieletön juttu -esikoisteoksen upea jatko-osa, yhtä aikaa vauhdikas scifimysteeri ja pureva yhteiskuntakritiikki, joka uskaltaa kyseenalaistaa ajatuksemme vapaudesta, tulevaisuudesta ja siitä, kuinka suhtaudumme tuntemattomaan.

Carleiksi nimetyt robottipatsaat katosivat yhtä äkisti kuin saapuivatkin – hetkessä. Ne saivat Maassa aikaan tuhoa pelkällä olemassaolollaan, jonka yhtenä seurauksena oli patsaiden löytäjän April Mayn äkkikuuluisuus ja ennenaikainen kuolema.Kuukausien kuluessa Aprilin ystävistä alkaa tuntua, etteivät he saa koskaan tietää mitä Aprilille todella tapahtui. Mutta yllättäen heidän tielleen alkaa tippua outoja vihjeitä, jotka saavat heidät epäilemään vahvasti, että April saattaa sittenkin olla elossa. Totuuden ja Aprilin etsinnän keskellä jokin tuntuu kasvavan, voima, joka haluaa vangita ihmiskunnan tietoisuuden ja kontrolloida todellisuutta…"(Tammi)

 Oma arvio: 

Niinhän siinä sitten kävi, että jatko-osahan se tupsahti parin vuoden viivellä Hank Greenin esikoisteokselle Ihan mieletön juttu - ihan niin kuin arvelinkin. Aika huikea jatko-osa tämä onkin. En ollut ihan hirveän myyty ensimmäisestä osasta, mutta kun olin päässyt tämän kakkososaan kunnolla sisään, tämä onkin vallan viihdyttävä ja nerokas jatko-osa. Mitä jatko-osat eivät monestikaan ole.

***Jos et halua lukea spoilereita, suosittelen skippaamaan postaukseni.***

Viime osahan loppui siihen, että kaikki uskoivat somevaikuttaja Aprilin kuolleen tulipalossa. Näin uskovat myös hänen ystävänsä Andy, tyttöystävä Maya ja Miranda, jonka kanssa Aprililla kerkesi myös olemaan sutinaa. Mutta kaikilta piilossa, hylätyssä pubirakennuksessa avaruudesta tupsahtanut älyn muoto, jota Carliksi kutsutaan, onkin kaikessa hiljaisuudessa kursinut pahoin palaneen Aprilin kuntoon käyttäen häneen tuota hyvin erikoista materiaalia, joka ei ole ihan metallia eikä muoviakaan. Carlin täytyy pikku hiljaa saada Aprilin ystävät tämän luo, ja sitä varten hänellä on hyvin nerokas keino.

"---Minusta tuntuu, että Carlien lähteminen ei ollut loppu. Minusta tuntuu, että se oli alku."(s. 107)

Andy yrittää pitää yhä pystyssä podcastiaan yhdessä Robinin kanssa. Tuntuu, että ihmiset yhä kaipaavat Unta, joka vei heidät aivan uudenlaiseen virtuaalitodellisuuteen. Niinpä on kehitelty toinen toistaan omituisempia todellisuuspelejä, joissa tyypit suorittavat erilaisia annettuja tehtäviä. Yksi niistä on Kala, jossa viestit tulevat WhatsApp-sovellukseen. Andy ei ole kiinnostunut todellisuuspeleistä, mutta joutuu eräänlaiseen sellaiseen, kun hänen eteensä osuu sattumalta omituinen kirja, joka näyttää tietävän hänestä kaiken ja kirjoittaa itse itseään sitä mukaa, kun Andy on tehnyt kirjan määräämän edellisen tehtävän. Andyn tehtävät liittyvät lähinnä rahan sijoittamiseen, ja pian hän huomaa omistavansa melkoiset tuotot. Ne hänen täytyy sijoittaa lopuksi mystiseen Altusiin, jolla on kehitteillä jotain hyvin erikoista ja mullistavaa. Harmi vain, että Altusia johtaa Andyn verivihollinen Peter Petrawicki, joka aiemmin vastusti Carleja etujoukoissa.

---Mutta muista, ettet saa kertoa minusta kenellekään. Kertominen tekisi lopun Hyvistä ajoista. (s. 119)

Hyvien aikojen kirja, josta löytäjä ei saa hiiskua kenellekään, ilmestyy myös Mayalle. Ja aika monelle muullekin loppujen lopuksi, mutta ei siitä enempää. Lopulta kirja johdattaa Mayan Aprilin ja apinan kroppaan sijoittuneen Carlin luo, eikä Maya ole uskoa silmiään, kun tapaa uudestisyntyneen Aprilin. Puolet hänen kasvoistaan on oudon valkoiset ja hänen raajansakin ovat tuota ihmeellistä ainetta. Aprililla tuntuu olevan myös erikoinen yhteys Carlin järjestelmien kanssa ja hänellä on sitä myöten uusia kykyjä. Carl kuitenkin kertoo kaksikolle, ettei vaara ole ohi: sillä aikaa kun Carl on onnistunut levittämään älynsä ympäri planeettaa, myös hänen veljensä, jolla ei ole kovin hyvät aikomukset, on valtaamassa planeettaa. Se on eräänlainen testi: älykäs järjestelmä, jota Carl veljekseen kutsuu, on havainnut että planeetan ihmiset ovat tuhoamassa itse itseään ja nähnyt heidän haavoittuvuuden. Jos April, Maya ja Carl eivät pysty osoittamaan veljen olevan väärässä, ihmiset menetetään lopulta vieraan älyn valtaan, joka kontrolloi kaikkia ja kaikkea.

Älä kerro tästä kenellekään. Älä postaa tästä Instagram-stooria, älä tviittaa tai soita tästä kaverille. Tämä on maaginen kirja, mutta taikuus tepsii vain sinuun ja vain, jos kukaan muu ei tiedä. --- (s.146)

Miranda saa houkuttelevan kutsun saapua haastatteluun Altusin työntekijäksi. Yhtiön tavoitteista ei vielä tiedetä juuri mitään, ja Aprilin haastattelukin on hyvin hämmentävä. Hänen on lennettävä yksityiskoneella muutaman muun haastateltavan kanssa Puerto Ricoon. Mutta Altusin päämaja ei olekaan siellä, vaan keskellä Karibiaa, Val Verdessä. Mirandalla on hyvin outo olo heti paikan päälle saapuessaan. Vielä enemmän hän hämmästyy, kun itse Petrawicki ilmestyy häntä vastaanottamaan. Tulijat saavat pian kuulla Altusin kehittelemästä mielettömästä virtuaalimaailmasta nimeltä Altus Avoin Avaruus, jota he saavat heti testata. Se on hyvin hämmentävä kokemus. Mirandasta tuntuu, kuin hän olisi takaisin Unessa. Altus avaruus on vähän samantyyppinen kuin Minecraft, eli siellä luodaan asioita ja niitä voi sitten panna myyntiin ja ansaita AltaCoineja, omaa kryptovaluuttaa. Juuri sitä samaa, mihin Hyvien aikojen kirja neuvoi Andya sijoittamaan rahansa.

Hyvin pian Avoin Avaruus julkistetaan maailmalle, vaikka se ei olekaan vielä valmis. Kaikki eivät nimittäin välttämättä onnistu pääsemään tuohon virtuaalimaailmaan. Eräs Mirandan työkavereista saa kokea hyvin ikävän kokemuksen, sijoiltaanmenon, jonka jälkeen hän ei tule koskaan pääsemään Altus Avaruuteen. Miranda yrittää ottaa yhteyttä ystäviinsä salakuljettamallaan kännykällä, mutta jäätyään rikkeistään kiinni huomaan päätyvänsä sellaiseen tehtävään, josta ei ole enää poispääsyä. 

Minua ei ollut tuotu tänne töihin. Minut oli tuotu tänne vangiksi. (s. 322)

Andy  on yksi mullistavan Avoin Avaruuden ensikäyttäjistä. Viisikymmentä eniten AltaCoineja tienannutta pääsee ensimmäiseksi mullistavaan Premium Avaruuteen, johon Andy keinottelee itsensä. Paluuta normaaliin ei ole. Premium avaruudessa on mahdollista oppia eri asioita toisen ihmisen kautta, kokemalla toisen kokemuksia. Miten mullistavaa on oppia soittamaan pianoa yön aikana, oppia puhumaan sujuvaa espanjaa jne. Andy ei voi enää vastustaa uutta todellisuutta, ja tämä uhkaa muun muassa pilata tämän vireillä olevan suhteen Bex-nimiseen naiseen.

Jotta en selostaisi ihan koko kirjan juonta, tiivistän loppukaneettini tähän. Tarinan edetessä Carl, Andy, Maya ja April yhdistävät voimansa lähtiessään pelastamaan Mirandaa Altusista ja tuhoamalla Carlin veljen suunnitelmat ihmiskunnan tuhoksi. Loppu onkin melkoista rytinää ja taistelua, oivalluksia ja yhteenlaskettuja summia. 

Viihdyin kirjan parissa kunnolla oikeastaan puolivälin jälkeen, jolloin aloin päästä kunnolla juoneen mukaan. Mikään helppolukuinen tämä ei ole, lajiltaan vaativaa YA:ta. Välillä jopa pohdiskelin tosissani, onko tämä edes YA:ta vai aikuisten scifiä. En nyt ihan seiskaluokkalaisille vinkkaisi.

"MINÄ. EN. OLE. IHMINEN. VEIT MINULTA IHMISYYDEN!"---"TEIT MINUSTA SEN, MIKÄ MINÄ NIIDEN MIELESTÄ JO OLIN!"(s. 209)

Kirja laittaa tosissaan pohtimaan tätä meidän nykymaailmaa erilaisten virtuaalisovellusten, somemaailman, tekoälyjen ja algoritmien ristitulessa. Siinä mielessä tämä on ihan tajuttoman nerokas kirja. Se esittää kauheimman kauhuskenaarion, missä vieras äly soluttautuu kaikkiin meidän järjestelmiimme ja ottaa vallan ihmiskunnasta. Tämä ei ole edes dystopiaa, sillä olemmehan me jo algoritmien vallassa hyvin pitkälti.

Harmikseni kirjan henkilöhahmot eivät taaskaan jättäneet minuun oikein minkäänlaista jälkeä ja kirjan ihmissuhteet jäivät toissijaisiksi. Siksi en ihan täyttä arvosanaa kuitenkaan kykene antamaan.

Arvosanani 4+

Tämä kirja on arvostelukappale, kiitos kustantajalle. 

 

Muissa blogeissa/vlogeissa: 

Kirjafile 

Lisään kirjan Helmet-haasteen kohtaan:

23. Kirja jota luet ulkona

Booklist Queen haaste saa ruksin kohtaan:

A book about books

 

Samantyylistä luettavaa:

Themis kansiot -trilogia: Sylvain Neuvel 

Linnunsitoja: Helena Waris

Linnunsitoja: Helena Waris. Otava 2017. (Kone #1)

Päällys: Sami Saramäki

"Nerokkaasti punottu mysteeri maailmasta, jota kaikkitietävät Koneet hallitsevat. Vapaus on hauraiden linnunsiipien varassa.

"Näihin lintuihin sidotuissa viesteissä me olemme Koneitten saavuttamattomissa. Se tekee meistäkin vapaita."

Helikopteri vie Zemin keskelle merta, majakkasaarelle, jonne Valtion, Kuilujen ja Koneiden valvovat silmät eivät yllä. Saari on vastarintaliikkeen tukikohta, eikä kenenkään ole pakko kertoa, miksi on siellä tai mistä on tullut. Majakan huipulla on kyyhkyslakka. Kyyhkyt kuljettavat viestejä meren yli, ne ovat ainoa viestintäkeino, jota Kone ei hallinnoi. Vain lintujen avulla vastarintaliike pysyy elossa." (Otava)

Oma arvio:

Olen viime aikoina lukenut melkoisia järkeleitä, joten olipas ihanan vapauttavaa lukea välillä hiukan ohuempi kirja. Linnunsitoja on tiukkaan sataanseitsemäänkymmeneen sivuun nipistetty nuorten aikuisten scifikirja, johon varmasti vähemmän lukeva nuori (15+) uskaltaa herkemmin tarttua kuin tavallisen pituiseen, 300 - 400-sivuiseen kirjaan.

Kolme sääntöä aluksi. Kunnioitetaan niitä, niin meidän on helpompi tulla toimeen. Ensimmäisenä: Kenenkään ei ole pakko kertoa miksi on täällä, ja mistä on tullut. Kysyä saa, mutta vastata ei tarvitse muille kuin Sazille. Me kaikki olemme täällä hyvästä syystä. Se riittäköön tiedoksi. (s.27)

Kirjan tarina alkaa melkoisen epämääräisellä, sadistisella asetelmalla,  kun kirjan päähenkilö Zemi kärvistelee alastomana ja sidottuna Ada-nimisen naisen julmahkossa käsittelyssä. Olin hiukan hämmentynyt, mutta samaisiin tunnelmiin kirjassa ei kuitenkaan enää palata muuten kuin silloin, kun Zemi kertoo menneisyydestään Adan kylpylän leivissä. Kirjan alussa seurataan lähinnä Zemin ja Thomin pakoa Koneen vaikutuspiiristä myrskyjen koettelemalle majakkasaarelle, jossa on muitakin Konetta vastaan kapinoivia. Tämän jälkeen juoni kietoutuu Zemin sopeutumisen, majakkalaisiin tutustumisen ja erilaisten tehtävien ympärille. Taustalla häilyy kapinan suunnittelu, mutta myös pelko siitä, ettei se onnistukaan ja Kone saa vihiä kapinaliikkeestä.

Kuva: Pixabay

Mikä on tuo mystinen Kone? Sitä ei oikeastaan missään vaiheessa kovin syvällisesti avata, mutta asiayhteyksistä siitä saa pian jonkinlaista käsitystä. Kone on käsittääkseni eräänlainen tekoäly, tietojärjestelmä, joka hallitsee, kontrolloi ja tarkkailee ihmisiä. Se ohjaa ihmiset tasa-arvoisiksi ja pystyy kehittymään, kuten oppii valehtelemaan. Koneita on useita, ja kapinalliset haluavat sulkea koneet ja palata takaisin ihmisten hallitsemaan yhteiskuntaan. Kirjassa on siis myös dystopisia aineksia, ja siinä muun muassa mainitaan, että aiemmassa maailmassa jokaisella oli omat Koneet, eli älypuhelimet, joten tuokin seikka viittaa kirjan sijoittuvan jonnekin kauas kuvitteelliseen tulevaisuuteen.

Iltapäivällä sylissäni on lintu. Kaunis harmaa kyyhkynen, jonka rinnassa on mustia pilkkuja. Thom esittelee sen kolmenollaysinä, mutta päätän antaa sille nimen, vaikka vain salaisen.

Sinä olet Pilkkurinta. (s.57)

Koska kännyköitä ei ole, kapinalliset käyttävät kyyhkysiä viestimiseen. Majakkasaarella yksi tärkeimmistä tehtävistä onkin kyyhkysistä ja niiden mukana tulevista viesteistä huolehtiminen. Zemin matkakumppani Thom hallitsee kyyhkyset, ja yllätyksekseen Zemikin alkaa pitää linnuista, Hän jopa salaa nimeää niitä, vaikka ne on pelkästään numeroitu. Hän alkaa myös pitää Thomista, jota on aiemmin nimittänyt tylsäksi. Tylsyys muuttuu tuttuudeksi ja turvallisuudeksi.

Thom katsoo sormieni liikettä. Kerron hänelle totuuden, jos hän kysyy miten minusta on tullut sitoja. Mutta ei hän kysy. Hän vain seuraa työtäni vaiti, ojentaa säikeen kun edellinen on kiinni ja antaa hiljaisuuden puhua välillämme. (s. 123)

Kirjassa vilisee mielenkiintoisia hahmoja, kuten Zemiä aluksi dissaava Ines, hänen veljensä Saz, majakkasaaren johtohahmo, ja Zemiä ahdisteleva Ola, joka kuitenkin ottaa opikseen ja katuu tekoaan. Henkilöhahmot jäävät kuitenkin kehityksessään puolitiehen, ymmärrettävää kyllä. Zemin mystinen isoveli Jesber on mukana taustalla koko tarinan, vaikka hän esiintyy kirjassa varsinaisesti vain  alussa lähettäsessään siskonsa Thomin kanssa matkaan. Hän lupaa tulla perässä löydettyään kadoksissa olevan tyttöystävänsä Jaden, ja Zemi odottaa veljeään saapuvaksi joka päivä.

Zemin ikää ei missään vaiheessa suoraan mainita, mutta hän kuitenkin mainitsee saavuttaneensa jo täysi-ikäisyyden, joten veikkaisin hänen olevan jo parikymppinen - ellei sitten kirjan maailmassa täysi-ikä tule täyteen jo aiemmin. Hän puhuu myös Thomista miehenä, ei poikana, joten päähenkilöiden iänkin puolesta uskon tämän kirjan olevan suunnattu enemmän nuorille aikuisille kuin varhaisteineille.

 Yllätyin, miten hienon tarinan ja toimivan juonenkaaren Waris on saanut mahdutettua näin ohueen kirjaan. Koska turhille täytesivuille ei ole tilaa, kirjaa on mukava lukea ja mielenkiinto säilyy koko kirjan ajan. Surettaa silti, ettei henkilöihin pääse syventymään sen paremmin, ja loppu tulee ihan liian nopeaa. Joskus kuitenkin napakka scifipläjäyskin on paikallaan, eikä kaikista tarinoista tarvitse tehdä trilogioita. Lukemisen jälkeen jäi jäljelle silti hienoinen harmistus ja nälkä tietää asioista lisää, kuten Koneen hallitsemasta yhteiskunnasta ja henkilöhahmoista. Kirjan tarkkaan rakennettu, vaikkakin epämääräinen maailma jäi kuitenkin pitkäksi aikaa mieleeni.

Arvosanani 4

Tämä kirja on arvostelukappale, kiitos kustantajalle.

Muissa blogeissa:

Kirjavinkit (Mikko Saari)
Oksan hyllyltä
Evarian kirjahylly
Eniten minua kiinnostaa tie
Kirsin kirjanurkka

Vedenkehrääjä: Helena Waris. Otava 2018. (Kone #2)

Kansi: Sami Saramäki

"Nerokkaasti punottu mysteeri maailmasta, jota kaikkitietävät Koneet hallitsevat. Paluu Linnunsitojan jännittävään tarinaan.

Saz on päätynyt majakkasaarelta, konevastarinnan tukikohdasta meren taakse Ammabariin. Etsiessään ystäväänsä hän joutuu matkalle läpi sekasortoisen mantereen, jonka vesivarannot ovat ehtymässä. Hiekkaan hautautuvien kaupunkien ja pakolaisvirtojen keskellä Sazin täytyy valita tulevaisuus, jonka puolesta taistella." (Otava)

Oma arvio: 

Olin ajatellut Wariksen aiempaa teosta Linnunsitojaa itsenäisenä teoksena, ja yllätyin, kun siihen tulikin jatkoa. Vedenkehrääjässä ollaan siirrytty pois majakkasaarelta, Sazin matkassa kuivuudesta kärsiviin rannikkokaupunkeihin. Edellisessä osassa traagisesti siskonsa Ineksen menettänyt Saz matkustaa junalla Maximilianin luo, miehen, jota Sazin lapsi Miu on pitänyt aina oikeana isänään. Sazilla on mielessään myös Amelii, Miun äiti, joka on menehtynyt. Saz lähtee etsimään Maximiliania päällään mystinen vedenkehrääjän asu, jota ihmiset näyttävät kunnioittavan. Mies joutuu myös ottamaan mukaansa kännykän, vaikka hän onkin konevastainen. Kännykästä ei ole juuri matkalaiselle apua, sillä hän ei osaa käyttää sitä.

Saz saa matkaseuralaisekseen Dillan pakoisen Mariian ja hänen  miehensä siskonpojan Hikon. Saz ei ole alkuun kovinkaan innoissaan seurasta, mutta avautuu Mariialle asioistaan, ja saa tietää Mariian miehen Rodinin olevan konevastarintaliikkeen jäseniä. Saz ei aio kuitenkaan muuttaa matkasuunnitelmiaan, vaan jättää Mariian ja Hikon kotikaupunkiinsa ja jatkaa eteenpäin.

Mutta minä en voi muuttua konemyönteiseksi, en koskaan!

Olen elänyt koko elämäni vastustaen ihmisen kaikenlaista kahlitsemista. Koneet kammottavat minua, niiden alaisuudessa ihmisistä tulee tahdottomia, älynsä ja ilonsa sammuttaneita partikkeleja. Haluan elää vapaan taivaan alaa päättäen tekemisistäni, en lukittautua katsomaan mitä Kone minulle tarjoaa.

En koskaan alistu, en ikinä! (s. 113)

Sazin tarina tuo toisen näkökulman koneisiin, joita on siis suunnitteilla myös merenrantakaupunkeihin. Hän tajuaa, ettei kaupungeissa ole asiat kovinkaan hyvällä tolalla. Merien saastumisen vuoksi vedenkehrääjiä tarvitaan kipeästi, mutta hekään eivät pysty ihmeisiin. Saz joutuu ristiriitaisten tunteiden eteen kohdatessaan Ameliin aviomiehen Maximilianin ja kuullessaan totuuden Ameliin kohtalosta. Mukana roikkuva Mariia ja hänen miehensä luotsaama konevastarintaliike hämmentävät lisää Sazin pyrkimyksiä. Onko koneiden tulo sittenkin välttämättömyys?

Vedenkehrääjä on hyvin tiukkaan pakettiin huolellisesti pakattu tieteisfantasiatyyppinen tarina (vaikka se dystopiaksikin on määritelty). Se on kaksoisluokiteltu nuorten että aikuisten puolelle, ja soveltuukin haastavuutensa takia parhaiten nuorille aikuisille ja sitä vanhemmille. Ensimmäinen osa Linnunsitoja on minusta hiukan kiehtovampi kuin tämä aavikkohenkinen Sazin matkakertomus. Olisin kaivannut hiukan keveyttä tarinaan, joka on nyt hirveän synkkä ja raskas lukea. Tarinan sisään pääseminen on haastavaa, sillä maailmaa ei avata tässäkään osassa rautalangasta vääntäen.

Arvosanani 3+

Tämä kirja on arvostelukappale, kiitos kustantajalle.

Muissa blogeissa:

Kirsin kirjanurkka

Jäänvartija: Helena Waris. Otava 2019 (Kone #3)

 Kansi: Sami Saramäki

"Nerokkaasti punottu mysteeri maailmasta, jota kaikkitietävät Koneet hallitsevat.

Vastarinnan kukistumisen jälkeen Thom on jatkanut elämäänsä Maharin Kuilussa, mutta salatun radioviestin nappaaminen suistaa kaiken raiteiltaan. Thom saa selville, että mantereiden tila on kaikkea muuta kuin vakaa. Kun kaaos leviää, Thomin seurue suuntaa asumattomaan pohjoiseen.

Jäänvartija on Wariksen Konetrilogian viimeinen osa, paluu Linnunsitojan ja Vedenkehrääjän jännittävään tarinaan. Mikä on ihmisten kohtalo Koneiden hallitsemassa maailmassa?" (Otava)

Oma arvio:

Wariksen Kone-trilogia ollut kiehtova, nopeasti luettava trilogia, jonka jokainen osa on vain reilut satasivuinen. Sami Saramäen huikeat kansikuvat tekevät sarjasta vielä houkuttelevamman. Trilogian vahvana teemana on ilmastonmuutos, jota säätelemään on täytynyt kehitellä erityisiä Koneita.

Pidin tosi paljon ensimmäisestä osasta Linnunsitoja, kun taas aavikolle sijoittuva Vedenkehrääjä ei ollut niin kiehtova kuin edeltäjänsä. Jäänvartijassa palataan taas Koneen alaisuudessa toimivaan Maharin Kuiluun, jossa Thom vierailee onnettomuudesta toipuvan Zemin kanssa. Thom seurustelee nyt helikopterikuski Magdan kanssa, joka kuitenkin alkaa aavistella Thomilla olevan muitakin kuin kaverillisia tunteita Zemiä kohtaan.

Aavikolla viime osassa vaeltanut Saz palaa kuvioihin ja paljastaa Thomille konevastaisten tulevat suunnitelmat sulkea kaikki koneet yksitellen. Thom on kauhuissaan - sairaalassa makaava Zemi on pelastettava. Kuilun ulkopuolella olevassa kylässä asuu yllättäviä tuttuja, joiden luona Zemi saa roipua sen aikaa, kun Thom lähtee vaaralliselle matkalle kohti pohjoisen tukikohtaa, jossa pitäisi vielä olla yksi, merkittävä kone.

Myönnän, että Jesber on oikeassa sanoessaan, että elinolosuhteemme olisivat merkittävästi huonommat ilman Konetta, mutta suurin ongelma ja uhka onkin tulevaisuudessa.

Itse Kone.

Pelkään Konetta. Se on paljon älykkäämpi kuin sen rakentaneet ihmiset ikinä. (s. 38)

Jäänvartija on hyvin rakennettu trilogian päätösosa. On ihailtavaa, miten 139 sivuun on saatu tiivistettyä näin paljon kaikkea: kahden eri henkilön (Thomin ja Zemin) vuorottelevat näkökulmat, mukaansatempaavan juonen ja tunnelmaltaan synkän dystopisen maailman, jossa ihmisten tulevaisuus on koneiden varassa. Muuttuneeseen ilmastoon ei oteta sen kummemmin kantaa,vaan se vain on tapahtunut. Se on ihmiskunnan väistämättä otettava vastaan ja sopeuduttava. Kirjassa otetaan myös ovelasti kantaa tekoälyyn ja siihen liittyviin pelkoihin ja uhkakuviin.

Arvosanani 4,5

Tämä kirja on arvostelukappale, kiitos kustantajalle.

Muissa blogeissa:

Yöpöydän kirjat
Eniten minua kiinnostaa tie

Lisään kirjan Yöpöydän kirjat -blogin Scifilukuhaasteeseen.

YA-lukuhaaste saa kirjan kohtaan:

Oma suosikkigenre

Helmet-lukuhaasteessa sijoitan kirjan kohtaan:

22. Ilmastonmuutosta käsittelevä kirja

Popsugar-haasteesta saan merkittyä kohdan:

41. A cli-fi (Climate Fiction) book

Lemen: Jaakko Markus Seppälä

Lemen: Jaakko Markus Seppälä. Like 2015

"Soheba City 2063. Hohtavan neonkaupungin kadut ovat ihmistehtaita, joissa valmistetaan raaka-ainetta suuryrityksille. Yhtiöiden ylivaltaa sotkee kuitenkin epävarmuustekijä: pakassa piilottelee jokereita, salaisuuksien paljastajia.

Nina, katujen koulima freelancer, saa toimeksiannon etsiä kadonnut Melinda Lee. Hän jäljittää naisen suuryrityksen tehtaalle ja pelastaa tämän turvallisuusjoukkojen kynsistä. Samalla hän ajaa itsensä umpikujaan, jonka toisella laidalla odottaa nimetön hauta, toisella kahdeksan vuoden vankeus. Kiihkeä kujanjuoksu johtaa Ninan syvälle Soheba Cityn alamaailmaan ja kyberverkkojen rinnakkaistodellisuuteen, jota tekoälyt hallitsevat."

Oma arvio: Astuin nyt totisesti pois mukavuusalueeltani, mutten kadu sitä pätkääkään. Myönnettäköön, että alku oli hieman tahmeaa, sillä oli kuin olisin lukenut englanninkielistä kirjaa - outoja nörttikoodaussanoja vilisi tekstissä tuon tuostakin, ja jouduin vain lukemaan eteenpäin ja olemaan takertumatta jokaiseen minulle vieraaseen sanaan. Alussa myöskin dystopinen kaupunkikuvaus ja selonteot tulevaisuuden kaupungin poliittisista rakenteista meinasivat saada minut epätoivoon, mutta jossakin välissä - tsäp - tekoäly(kö) nappasi minut otteeseensa enkä voinut enää laskea kirjaa käsistäni. 

Seppälä kirjoittaa tosi kuvaavaa tekstiä, jota oli miellyttävä lukea. Nina henkilönä vaikutti aluksi kamalan kovalta persoonalta, mitä hän kyllä oli loppuun saakka, mutta hän muuttui myös sympaattisemmaksi tarinan edetessä. Oricin astuminen kuvioihin oli hyvä lisä, sillä tuo nörttipoika oli minusta todella ihastuttava persoona ujon kuorensa alla. 

Mielenkiintoisinta antia olivat virtuaalipelikohtaukset, kyberavaruudessa seikkailut sekä dystopisen kaupungin arjen kuvaukset yksityiskohtineen - muun muassa vaatteet sai automaatista mittatilautyönä päälleen, ja muutaman päivän kuluttua ne alkoivat menettää ominaisuutensa ja ne heitettiin poltettavaksi. Monia herkullisia scifiyksityiskohtia löytyi sellaisista pitäville. Tekoälyn Lemenin takaa-ajo kyberavaruudessa aiheutti minulle välillä kauhunsekaisia tunteita, niin todentuntuisesti se oli kuvattu. Annan arvosanaksi kirjalle 4,5

Tämän kirjan sain kustantajalta, kiitos paljon!