Kiltin tytön murhaopas: Holly Jackson. Suomentanut Leena Ojalatva. Karisto 2022. (Kiltin tytön murhaopas #1)
Viisi vuotta sitten Sal Singh murhasi tyttöystävänsä Andie Bellin. Poliisi tietää, että Sal teki sen. Kaikki kaupungissa tietävät, että Sal teki sen.
Mutta murhan jälkimaininkien kalvamassa pikkukaupungissa kasvanut Pippa Fitz-Amobi ei ole asiasta niin varma. Kun Pippa valitsee tapauksen kouluprojektinsa aiheeksi, hän pääsee perille salaisuuksista, joita joku on epätoivoisesti yrittänyt pimittää. Jos todellinen tappaja on edelleen vapaalla jalalla, kuinka pitkälle hän on valmis menemään salatakseen tekonsa?" (Karisto)
Oma arvio:
Tältä kirjalta ei ole voinut välttyä somessa. Viimeinkin saimme suomennoksen Holly Jacksonin mainetta niittäneestä YA-jännäristä Kiltin tytön murhakirja, joka aloittaa trilogian. Toivon mukaan muutkin osat suomennettaisiin melko ripeää.
Kirjan aloittaa heti aidon näköinen tutkielmasuunnitelma, jossa tulee ilmi Kiltonin pikkukaupungissa asuvan Pippa Fitz-Amobin itsenäisen laaja-alaisen tutkielman aihe ja suunnitelma. Tunnollinen ja menestyvä Pippa on valinnut aran aiheen: hän haluaa pureutua kaupungissa viisi vuotta sitten tapahtuneeseen tragediaan, jossa Andie-niminen tyttö katosi, ilmeisesti henkirikoksen uhrina, ja tämän poikaystävä Sal Singh löydettiin metsästä itsensä surmanneena. Sal todettiin syylliseksi Andien murhaan. Pippa ei kuitenkaan halua ostaa tätä, vaan aikoo nyt tutkielmassaan selvittää, onko Andie yhä elossa, tai jos ei ole, kuka hänet surmasi. Koska Pippa haluaa uskoa, ettei se ollut Sal.
Haluan niin ikään tehdä ehdottoman selväksi, että ET SAA MILLÄÄN TAVALLA OTTAA YHTEYTTÄ kumpaankaan asianosaiseen perheeseen. (s. 9)
Vaikka Pipan ohjaaja kieltää tätä ottamasta yhteyttä asianosaisiin perheisiin, voi arvata kaksi kertaa, ottaako hän kuitenkin. Pippa suhtautuu hyvin kunnianhimoisesti tutkielmaansa, vaikka hänen äitinsä haluaisi tämän mieluummin rehkivän päättökokeidensa ja jatkokoulutuspaikkahakemusten eteen. Kun Pippa vierailee heti alkuun jututtamassa Salin veljeä Ravia, hän saa tästä oivan apulaisen, jolla on oma agendansa auttaa: hän haluaa puhdistaa veljensä ja oman perheensä maineen. Kaupungissa nimittäin yhä suhtaudutaan ynseästi Singhin, murhaajapojan perheeseen.
Kirjan rakenne on mainio: kerronnan väliin sujutetut tutkielmapäiväkirjan sivut ja haastattelulitteroinnit tekevät lukemisesta autenttisen kokemukset. Ainut miinus, että nämä osiot ovat ihan järisyttävän pienellä fontilla. Pippan rikostutkimus on suorastaan ammattimaisen tarkkaa ja epäiltyjen lista kasvaa haastattelujen myötä. Kaikki menisi tietysti mukavasti, mutta sitten Pippa alkaa saada uhkaavia viestejä, joissa häntä käsketään lopettamaan tutkimukset. Pippa ei puhu kellekään mitään saamistaan uhkauksista, vaan päättää jatkaa, sillä hän on sen velkaa myös Raville, josta on tulossa Pipalle koko ajan läheisempi ja tärkeämpi ihminen.
Typerä ämmä. Lopeta kun vielä voit.
Lähettäjä tuntematon. (s. 210)
Minusta tämä on uskomattoman koukuttava ja viihdyttävä murhamysteeri, jossa true crime ja Agatha Christien murhatutkimukset yhdistyvät. En olisi millään arvannut loppuratkaisua, niin ovelasti lukijaa välillä ällyytettiin. Pidin kovasti siitä, miten romanssikuviot eivät ajaneet kirjan pääasian eli murhatutkimuksen edelle. Vaikka olenkin romantiikan ystävä, välillä tuntuu, että YA:ssa sitä tungetaan liikaa joka kirjaan. Nautin myös Pipan perhekuvauksista, sillä hänen hassunhauskat vanhempansa, nigerialaistaustainen isä ja vitivalkoinen äiti, sekä sympaattinen velipuoli Josh ja söpö kultainennoutaja Barney muodostavat hulvattoman perheen. Kirjassa on muutenkin huomioita monimuotoisuus: Singhin perhe on intialaistaustainen eivätkä Pipan ystävätkään ole kaikki valkoisia brittejä saati heteroja. Pipan ystävät pitävät tämän maan tasalla tutkielman teon välissä. Pippa joutuukin vähän hankalaan välikäteen, kun myös hänen rakkaan ystävänsä Caran isosisko ja isä päätyvät syytettyjen listalle.
"On vain yksi ihminen, jolla on syytä olla tästä pahoillaan." (s. 322)
Vaikka lopun ratkaisut yllättivät minut tyystin - mikä on aina hyvä, sillä ennalta-arvattavuus ärsyttää - minulle jäi hieman pettynyt olo siitä, miten kaikki sitten lopulta ratkesi. Oli vähän blääh-fiilis. Kirjan vahvuus on siis itse tutkimuksessa ja jännitteen kasvattamisessa. Vaikka lopussa tapahtuu melko kamalia juttuja (ja surullisiakin), tämä on kuitenkin minusta melko "kiltti" kirja, joten voisin vinkata tätä seiskaluokkalaisillekin.
Arvosanani 4,5
Kiitos kustantajalle arvostelukappaleesta!
Muissa blogeissa:
Lisään kirjan seuraaviin lukuhaasteisiin:
Booklist Queen: By a british author
Popsugar; A book with a misleading title
Kiltti tyttö, julma kosto: Holly Jackson. Suomentanut Leena Ojalatva. Karisto 2023. (Kiltin tytön murhaopas #2)
"Mestarillinen rikosromaani true crime -faneille - Kiltin tytön murhaopas saa jatkoa!
Pip ei ole enää etsivä. Nykyään hän juontaa Ravin kanssa podcastia murhatapauksesta, jonka he ratkaisivat edellisvuonna. Vaikka podcast on levinnyt viraaliksi, Pip vakuuttelee, että hänen päivänsä rikosten ratkojana ovat ohi.
Pipin on kuitenkin syötävä sanansa, kun hänen tuttunsa Jamie katoaa. Poliisi ei tee mitään, joten Pip tarttuu toimeen. Samalla hän tulee paljastaneeksi lisää kaupunkinsa synkkiä salaisuuksia... ja tällä kertaa kaikki ovat kuulolla. Löytääkö Pip Jamien ennen kuin on liian myöhäistä?
Koukuttava dekkari jatkaa Suomessakin ilmiöksi nousseen Kiltin tytön murhaoppaan tarinaa." (Karisto)
Oma arvio:
Lukusukkula, kirja jota ei malta laskea käsistään, kirja jonka sivut kääntyvät kuin itsekseen - mitä näitä nyt on, siis kuvauksia kirjalle, jonka juoni vie mennessään. Olen kovasti odotellut jatkoa Kiltin tytön murhaoppaalle, mutta olin hiukan epäileväinen, olisiko tämä sarjan toinen osa yhtä vetävä kuin eka osa. No olihan se!
Pippa Fitz-Amobi pitää yhä suosittua podcastiaan, jonka on nimennyt poikaystävänsä Ravin ehdotuksesta Kiltin tytön murhaoppaaksi. Nyt Pip käsittelee podissaan Max Hastingsin oikeudenkäyntiä. Max on syytettynä Natalie da Silvan huumaamisesta ja raiskaamisesta, ja Ravi on uskollisesti seurannut oikeudenkäyntejä raportoidakseen Pipille. Pippan elämä pyörii nyt podin ja opiskelun, sekä tietysti Ravin ympärillä, eikä hän kaipaa enää salapoliisitehtäviä elämäänsä. Kaikki kuitenkin muuttuu, kun hänen ystävänsä Connorin veli Jamie ei palaa Salin muistotilaisuuden jälkeisenä iltana kotiin, eikä kukaan tiedä, missä hän on. Pip näki Jamien viimeksi muistotilaisuudessa, ja tämä vaikutti jotenkin tosi poissaolevalta rynniessään muita tönien jotakuta näkemäänsä ihmistä kohti.
Hän mietti, olivatko he jo ohittaneet hetken, josta ei enää ollut paluuta, vai oliko kyseinen hetki tässä ja nyt, kun kursorin nuoli häilyi punaisen näppäimen yllä. Oli kummin tahansa, takaisin kääntyminen ei enää ollut mahdollista, ei ainakaan hänelle. (s. 70)
Pip ei todellakaan halua alkaa tutkia Jamien katoamista, vaikka Connor ja tämän äiti anelevat häntä, vedoten kuinka paljon Pippan podcastilla on kuulijoita. Mutta kun poliisi ilmoittaa, ettei aio etsiä Jamieta, Pip ei voi muuta kuin luvata yrittää. Äidilleen ja isälleen hän ei tietenkään kerro mitään, koska on luvannut pysyä poissa etsivähommista. Ravi on tukena ja apuna tyttöystävälleen, joka tosin uppoaa välillä vähän liiankin intensiivisesti tutkimuksiin, minkä takia tuoreen pariskunnan välit meinaavat välillä tulehtua. Ravi on kuitenkin ihanan ymmärtäväinen ja kärsivällinen, sillä tietää Pipin olevan vain niin omistautuva persoona.
"Sinä se taidat vetää mysteerejä puoleesi kuin magneetti." (s. 104)
Kirjan tapahtumat nappaavat otteeseensa huomaamattaan. Pippan nerokkaat päätelmät ja myös sattuman kaupalla tupsahtelevat johtolangat johdattelevat askel askeleelta kohti ratkaisua. Lukijan on mahdotonta arvata lopputulemaa, tai ainakaan minä en siihen kykene. Kirjassa ei keskitytä liikaa ihmissuhteisiin, vaan pääpaino on mysteerin selvittämisessä. Toki ihanana lisämausteena tulee Pippan ja Ravin tuore suhde, joka ottaa monia edistysaskeleita tutkimusten ohella. Yliromanttiseksi ei kuitenkaan heittäydytä. Tuttuun tapaan juonivetoisen tarinan lomassa nähdään podcast-haastatteluja, tutkimuspäiväkirjan muistiinpanoja, kuvia, kaavioita, karttoja ja viestiketjuja. Ainoa miinus tulee taas pienenpienestä fontista, jota pod-jaksojen kuvailussa käytetään.
Jälleen siis erittäin nautinnollinen, viihdyttävä ja mukava lukukokemus. Nyt jään odottelemaan sarjan kolmatta osaa As Good As Dead, joka on saanut hyvin ristiriitaisia arvioita Goodreadsissa.
Arvosanani täydet 5
Lainasin tämän kirjan kirjastosta.
Muualla:
--
Kiltti tyttö, kohta kuollut: Holly Jackson. Suomentanut Leena Ojalatva. Karisto 2024 (Kiltin tytön murhaopas #3)
Englanninkielinen alkuteos (2021): As Good as Dead. Kansi: Christine Blackburne (kuvat), Casey Moses (Suunnittelu)
"Hittidekkari Kiltin tytön murhaopas saa loppuhuipennuksensa trilogian päätösosassa.
Itseoppinut etsivä Pip on tottunut tappouhkauksiin viraalin true crime -podcastinsa jälkimainingeissa. Siitä huolimatta Pipiä alkaa huolestuttaa, kun joku lähettää hänelle anonyymisti saman kysymyksen uudestaan ja uudestaan: Kuka etsii sinua, kun sinä katoat?
Pian Pip tajuaa, että joku seuraa häntä tosielämässä. Kun hän löytää yhteneväisyyksiä vainoajansa ja kuusi vuotta sitten kiinni jääneen sarjamurhaajan välillä, hän pohtii, onko kaltereiden takana sittenkin väärä mies.
Poliisi kieltäytyy toimimasta, joten Pipin on löydettävä epäilty omin päin ennen kuin hänestä tulee seuraava uhri."(Karisto)
Oma arvio:
Olen pitänyt Kiltin tytön murhaopas -trilogian kirjoista osa osalta enemmän, joten kovat paineet olin asettanut tälle päätösosalle Kiltti tyttö, kohta kuollut. Olen aiemmin hiukan tiiraillut kirjan Goodreads-arvioita ja hämmästellyt, miten kahtia kirja porukan mielipiteet jakaa: on hyvin ylistäviä 5 tähden arvioita, ja hyvin kärkkäitä ja pettyneitä yhden tähden arvioita. Kumpaan porukkaan minä kuulun, vai kenties jonnekin välille.
Kirja on jaettu kahteen osaan, joista ensimmäinen päättyy hyvin dramaattiseen ja moraalisesti arveluttavaan kohtaukseen. En aio spoilata sen enempää, etten pilaa kenenkään lukukokemusta (itse olin lukenut spoilerit jostakin 1 tähden arviosta, mutta siitä oli jo sen verran aikaa, että juonikuviot tulivat minulle ihan yllätyksinä.)
Vielä yksi tapaus, ja sitten kaikki olisi kunnossa.Vielä yksi. (s. 45)
Pip kantaa traumoja edellisen osan lopussa eskaloituneiden tapahtumien vuoksi. Hän näkee kuolleita silmiä siellä sun täällä, ja hänen kätensä ovat veressä silloin, kun sitä vähiten odottaisi. Hän ei enää pysty nukkumaan ilman Xanaxia, jota hän käy salaa ostamassa Lukelta. Hän tietää olevansa pahassa koukussa, mutta valitsee silti hetkellisen mielenrauhan, jota lääke tuo. Kunnianloukkaussyytteen sovittelu Max Hastingsin osalta ei mene ihan putkeen, sillä Pip ei todellakaan suostu Maxin ehtoihin. Hän tietää, että Max on raiskaaja, joten ei aio julkaista anteeksipyyntöä somekanavissaan ja Podcastissaan. Ei, vaikka se tietäisi pitkää oikeudenkäyntiprosessia. Lisäksi pelottavat nimettömät viestit, joissa vihjataan Pipin olevan vaarassa sekä oudot liidulla katuun piirretyt tikku-ukot, joilla ei ole päätä, saati pihalta kuolleena löytyneet linnunraadot, piinaavat Pipin mieltä.
Voisiko hän pullottaa tämän tunteen, jaksaa sen voimalla jonkin aikaa? Täyttää itsensä jollain hyvällä ja olla huomaamatta käsiään tahrivaa verta, olla ajattelematta sitä, kuinka pöydän pintaan kolahtava muki kuulosti aivan laukaukselta ja kuinka kuollut katse odotti häntä pimeydessä, kun hän räpäytti silmiään? (s. 56)
Pipin ja Ravin suhde on vakaalla pohjalla, lukuunottamatta Pipin salailua mielentilastaan, vainoajastaan ja lääkekoukustaan. Pipin vanhemmat ovat sitä mieltä, että tyttären murhatutkimukset saavat nyt jäädä, mutta kun hän kuulee Cambridgen laitamilta löytyneestä nuoren naisen ruumiista, hänen on aloitettava Podcastin julkaisut taas. Pip alkaa vakaasti menettää lopullisesti uskonsa oikeusjärjestelmään ja poliisiin, sillä kukaan ei tunnu ottavan häntä todesta, kun hän Ravin painostuksesta kertoo omista uhkausviesteistään. Hän alkaa vakaasti uskoa, ettei vankilassa viruva Billy Karras olekaan oikea Jesaritappaja, varsinkaan kun uusi tapaus muistuttaa tismalleen tämän sarjamurhaajan kaavaa, jossa hän sitoo uhrinsa tiukasti jesarilla. Jäljittelijöitähän on kyllä, mutta vierailtuaan Billyn vaimon luona ja tutkittuaan kuulustelupöytäkirjoja, hänen epäilyksensä vahvistuvat: jesaritappaja on yhä vapaana.
Hän pelkäsi yötä muttei pimeää, pelkäsi jopa katsoa omia käsiään. Hän oli hajalla. (s. 61)
Kirjan toinen osa muuttaa juonenkulkuaan hyvin erilaiseksi, mitä tässä trilogiassa on koskaan koettu. Olin lähes mykistynyt siitä käänteestä, mitä ensimmäisen osassa tapahtuu, ja mihin juonenkehittely siitä sitten lähteen edistymään. En muista, milloin olisin jännittänyt niin kovasti päähenkilön onnistumisen puolesta. Toisaalta taas mietin moraalisia asioita ja sitä, saisinko olla enää Pipin ja häntä auttaneen Ravin puolella? Hän sotkee ystävänsäkin hyvin itsekkäällä tavalla kuvioihin mukaan, mutta toisaalta hänellä on takana isompi, kaikkia hyödyttävä ajatus. Niinpä hyväksyin nämä tapahtumat loppua kohti mukisematta. Kirjavinkkarina ajattelisin, että koska sarja menee aika rajuksi ja rankaksi loppua kohden, en ihan seiskoille tätä lähtisi vielä tyrkyttämään.
Pip kamppaili. Veti henkeä muttei saanut happea. Hän yritti temmata miehen käsivarren kurkultaan ja kämmenen suultaan, mutta hänen voimansa ehtyivät ja pää alkoi tyhjentyä. (s. 229)
Arvasin jesaritappajan vähän ennen kuin se paljastui tekstissä, mutta eipä se latistanut lukuintoani. Siitähän vasta kaikki kunnolla lähtee käyntiin. Oli tämä trilogian päätös kyllä sellainen paukku, että huh huh. Viisisataasivuinen kirja hurahti tuosta noin vaan, kun sitä ei vain malttanut jättää kovin kauaksi kesken lojumaan.
Hän olisi kohta kuollut.Kohtakuollutkohtakuollutkohtakuollutkohtakuollutkohtakuollut.(s. 232)
Ainoa nurinan aihe voisi olla romantiikan vähyys. Pipin ja Ravin suhde vaikuttaa lähes platoniselta ystävyyssuhteelta, sillä he eivät (mikäli oikein muistan) edes suudelleet yhtään kertaa kirjan aikana. Ja käsittääkseni he kuitenkin ovat romanttisessa suhteessa. En oikein ymmärrä tätä, miksi halausta kummempaa mitään fyysistä heidän välillään ei ole. Hmph.
Kirjasarjaan on tulossa syksyllä 2024 vielä 150-sivuinen esiosa Kiltin tytön murhaleikki, jossa selviää, miten Pip aikoinaan kiinnostui murhajuttujen tutkimisesta.
Annan arvosanaksi täydet 5
Kiitos kustantajalle arvostelukappaleesta!
Muualla:
Luetut.net
Kiltin tytön murhaleikki: Holly Jackson. Suomentanut Leena Ojalatva. Karisto 2024 (Kiltin tytön murhaopas #0,5)
Englanninkielinen alkuteos (2021): Kill Joy. Kansi: Sophia Chunn ja Casey Moses (suunnittelu), LoweTheWind/Getty images ja Shutterstock.com (kuvat)
Pip saa kutsun kaikkien aikojen murhamysteeri-illalliselle. Pip ei ole juhlatuulella, mutta kun peli alkaa, hän huomaa heittäytyvänsä täysillä juonittelun ja petoksen maailmaan.
Pipin selvittäessä murhaajan henkilöllisyyttä johtolanka kerrallaan hänen mieleensä palaa myös eräs tosielämän murha...
Kiltin tytön murhaleikki on BookTok-ilmiöksi nousseen Kiltin tytön murhaopas -bestsellerin esiosa. Se sijoittuu aikaan ennen kuin Pipistä tuli itseoppinut murhatutkija ja rikospodcastin pitäjä. Kiltin tytön murhaopas -sarjaa on myyty maailmalla useita miljoonia kirjoja." (Karisto)
Oma arvio:
Mistä Kiltin tytön murhaopas -trilogian päätähti Pippa Fitz-Amobi sai ideansa lukiotyönsä aiheeseen, josta sukeutui kunnon murhatutkimus podcasteineen kaikkineen, ja jonka seurauksena myös Pip syyllistyi lopulta itsekin henkirikokseen? Vain 137-sivuinen trilogian esiosa sen kertokoon. Olipa mukava tarttua välillä tällaiseen ohueen välipalakirjaan, vaikka olinkin hiukan epäileväinen, jaksaisiko tämä enää minua viihdyttää niin paljon, kuin varsinainen trilogia.
Pip valmistautuu menemään ystävänsä Connorin järjestämään murhamysteeripeliin, jonka kutsu esitetään heti kirjan alussa. Illan isäntä eli Connor itse esittäisi roolipelissä rikkaan Reginald remyn hovimestaria, Humbrey Toddia. Pipin rooli olisi esittää Reginald Remyn sisarentytärtä Celia Bournea. Mukana pelissä olisivat myös trilogiasta tutuksi tulleet Ant Lowe, Zach Chen, Lauren Gibson ja Pipin paras ystävä Cara Ward. Pip on alussa hiukan epäileväinen, innostuisiko moisesta hupsuttelusta, mutta lopulta roolipeli vetäisee hänet ihan täysillä imuunsa - ja lopulta Pip ottaa pelin eniten tosissaan kuin kukaan muu.
Hän kokeili kahvaa ja huomasi sormiensa tärisevän. Miksi hän oli niin hermostunut? Tämä ei ollut edes totta, ei ensinkään. Mutta todelta tämä tuntui, ja Pipillä oli jotenkin uudenlainen olo. Hän tunsi olevansa enemmän elossa, valppaampi, hänen ihonsa hyrisi ja säkenöi. (s. 93)
Kiehtovan pelin tuoksinassa syntyy välillä oikeasti jännittäviä tilanteita, kun peliin innostuneet nuoret ovat ylivirittyneessä tilassa. Kaikki eivät selity pelin juonenkäänteinä, mutta aina jokin järkevä selitys kaikelle löydetään. Tämä kirja ei ehkä tarjoa samanlaista "oikeaa" jännärimäisyyttä muuta kuin murhamysteeripelin kautta. Minulle tulee tästä hiukan mieleen kaikkien sarjojen pakolliset halloween-extra-jaksot, joissa ei ikinä tapahdu mitään oikeasti kauheaa eikä jännää, vaan kaikki säpsähdykset selittyvät lopulta luonnollisesti.
Mitä? Pip luki viimeisen kohdan uudestaan. Miksi ihmeessä hän jättäisi todisteita lojumaan ympäriinsä? Millainen tomppeli vakoojaksi Calia Bourne oikein oli? Pip ei ikinä olisi niin typerä. Ja nyt hänen täytyi korjata asia ennen kuin hän jäisi kiinni. (s. 84)
Vaikka Kiltin tytön murhaleikki onkin tällainen spesiaali, tai ehkä juuri siksi, pidin tästä kuitenkin kovasti. Murhamysteeripeliä oli kiehtova seurata ja jännitin itsekin muiden pelaajien lailla, mikä olisi seuraava käänne - ja kuka olisikaan murhaaja. Kirjassa on tietysti kaikki murhamysteeripelin kirjeet ja vihjee, jotka elävöittävät lukukokemusta. Yllättävän hyvin kirjaan on saatu jokaisesta henkilöhahmosta mukaan heidän ominaisia piirteitään ympättyä, vaikka sivuja on vähän, ja keskiössä on pelin eteneminen. Pipin pettymys loppuratkaisuun pelin lopussa on hauska yksityiskohta, joka sysää häntä kohti tutkielmansa aiheen valintaan. Kirjan loppu on pysäyttävä.
Annan tälle arvosanaksi 4,5
Kiitos kustantajalle arvostelukappaleesta.
Muualla:
Samantyylistä luettavaa:
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti