Harmaja luode seitsemän -duologia: Leena Paasio

Harmaja luode seitsemän: Leena Paasio. WSOY 2022 (Harmaja luode seitsemän #1)

Kansi. Riikka Turkulainen, iStockphoto/Mlenny, Pxhere

"Itämeri kätkee salaisuutensa

Harmaja luode seitsemän on trillerimäiseksi kasvava nuortenromaani, joka on samalla koskettava sukellus nuoruuden ja Itämeren myrskyihin.

Eetu on seuransa kovin kilpapurjehtija, jonka elämä muuttuu painajaismaiseksi, kun äiti katoaa joka-aamuisella uintiretkellään. Surun ja epätietoisuuden keskellä Eetun pitäisi selvitä juuri alkaneesta lukiosta ja hämmentäviksi muuttuneista ihmissuhdekuvioista. Jokin äidin katoamisessa ei tunnu Eetusta aidolta ja hän alkaa tutkia asiaa. Oliko kyseessä todella onnettomuus, ja miksi meribiologiäidin tutkimukset tuntuvat kiinnostavan outoja tahoja?

Teosparin jälkimmäinen osa Bengtskär itä kahdeksan ilmestyy keväällä -23.(WSOY)"

Lukunäyte

Oma arvio:

Harmaja luode seitsemän aloittaa teemaltaan ajankohtaisen ja kiinnostavan nuorten aikuisten jännitysduologian. Itämeren tilanne on mikä on, joten sen suojeluun liittyvä teema varmasti iskee moneen aiheesta kiinnostuneeseen nuoreen, miksei aikuiseenkin. Tässä Leena Paasion ensimmäisessä nuortenkirjassa fakta ja fiktio kietoutuvat toisiinsa mielestäni viihdyttävällä ja mukaansatempaavalla tavalla.

Eetun ensimmäinen lukiovuosi Kiiskilahden luonnontieteellisessä lukiossa alkaa hämmentävissä tunnelmissa. Eetu suree äitiään, joka katosi vajaa puoli vuotta sitten uintireissullaan, ja kaikki muut paitsi Eetu uskovat tämän hukkuneen. Uudessa koulussa on vanha tuttu Salla, ystävä samoista kilpapurjehduspiireistä, mutta myös ärsyttävä, ylimielinen Rasmus, joka tuntuu olevan epäilyttävän läheinen Sallan kanssa. Rasmus kilpapurjehtii myös ja kuuluu rikkaaseen Weckmanin sukuun. Eetun isä on mennyt lukkoon äidin katoamisen jälkeen ja Eetun täytyy huolehtia pikkusiskostaan Islasta, joka nukkuu yhä valot päällä. Lisäksi Eetun täytyy jättää rakas harrastuksensa, sillä isällä ei ole enää ainoana perheen elättäjänä varaa kustantaa sitä. 

- Sun täytyy puhua meille. Tajuatko, että kaikki tässä perheessä hajoaa, ellet sä ala puhua. (s. 41)

Eetulle avautuu kuitenkin vielä tilaisuus lähteä Ruotsiin syysregatta-kisoihin paikkaamaan erästä Juhanaa. Hänen täytyisi vain saada jostakin rahaa uusiin purjeisiin, eikä  Rasmuksen isän, Erkka Weckmanin, ehdotus ottaa lainaa Rasmuksen ylimääräiset purjeet tule kysymykseenkään. Rasmus käyttäytyy todella ilkeästi Eetua kohtaan eikä säästele sanojaan. Eniten Eetua kismittää se, ettei Rasmuksen kanssa hyvää pataa oleva Salla tunnu uskovan, kuinka kamala Rasmus on. Eetu on aina ajatellut olevansa vain hyvä ystävä Sallan kanssa, mutta kyllä mukana on jotain vähän enemmänkin.

-Totuus vai tehtävä?

- Tehtävä.

- Anna pusu sille henkilölle, joka kiehtoo sua eniten tässä huoneessa. (s. 93)

Lukiovuosi alkaa yhteisellä Itämeri-aiheisella ryhmätyöllä, ja sopiva ryhmä muotoutuukin heti Eetun, Sallan, Janinan ja Henen, uuden tuttavuuden kanssa. Janina ja Hene eivät voi sietää toisiaan, mutta muuten ryhmätyö alkaa innostaa nelikkoa. Hene eli Hermanni on minusta kirjan mielenkiintoisin henkilöhahmo. Hän on erikoinen persoona, joka hurmaa lähes kaikki rennolla, omalaatuisella olemuksellaan. Hän ei pyytele anteeksi olemassaoloaan. Hene asuu kahden äitinsä kanssa rintamamiestalossa. Eetun harmiksi Hene paljastaa olevansa ihastunut Sallaan, eikä Eetu voi tietenkään tunnustaa, että hänellä voisi olla jotakin sitä vastaan.

Ohjasin Mikon kanssa samaan tahtiin kohti rantaa ja nautin myötäaaltojen liikkeestä. Tämän pitäisi riittää. Mutta mieleni perukoilla tiesin, ettei se riittänyt, sillä halusin enemmän. Halusin itse purjehtia - ja olla paras kaikista. (s. 46)

Kirjan tapahtumat vuorottelevat lukion, kotibileiden ja harrastusten välillä. Eetu valmentaa nuorempia purjehduksessa, ihan kuten Sallakin. Purjehduksen lisäksi lukija pääsee tutustumaan kuviokellunnan saloihin, kun Isla aloittaa salaa isältä uuden harrastuksen. Jännittävyys kirjaan hiipii pikku hiljaa, kun Eetu alkaa yhä enemmän epäilemään sitä, ettei äidin katoaminen ole onnettomuus. Lisäksi äidin työkaveri käyttäytyy hiukan epäilyttävästi. Jotakin vilunkipeliä tuntuu olevan Nautichem Oy;n toiminnassa, jonka markkinointijohtajana Erkka Weckman toimii. Tiesikö äiti jotakin, mitä hänen ei olisi pitänyt tietää?

Jos halusin selvittää, mitä äidille oli tapahtunut, pitäisi minun tehdä se itse. (s. 194)

Minä viihdyin tämän kirjan parissa. Juoni veti mukavasti eteenpäin ja tuntui uskottavalta. Nuoret henkilöhahmot olivat kaikki omalla tavallaan erilaisia persoonia. Osasta paljastuu myös sellaisia puolia, joita ei heti alussa olisi uskonut. Pidän siitä, miten pikkusisko Isla saa myös hyvin tilaa tarinassa ja miten Eetun ystävät ottavat hänet herttaisella tavalla huomioon. Tapahtumat etenevät loppua kohti tiiviimmin ja jättävät lukijan janoamaan lisää. Harmi, että jatkoa joutuu nyt odottelemaan vuoden! Erityisesti oli kiehtovaa lukea purjehduksen yksityiskohdista ja kuviokellunnasta. Itämeren tila on selvästi nostettu keskiöön kirjassa ja lopussa on lisäksi vinkkejä Itämeren suojeluun yksilötasolla. Minusta tätä kirjaa voi vinkata niin lukiolaisille helppona luettavana kuin yläkoululaisillekin, etenkin ympäristönsuojelusta kiinnostuneille. 

Arvosanani on 4+

Kiitos kustantajalle arvostelukappaleesta.

Muissa blogeissa:

--

Samantyylistä luettavaa:

Suunnaltaan vaihtelevaa tuulta: Jukka-Pekka Palviainen

Lisään kirjan seuraaviin lukuhaasteisiin:

Helmet: 1. Kirjassa yhdistetään faktaa ja fiktiota.

Popsugar: A duology (1)

Nordic Horror -sarja: A.R.S. Horkka

 Jäätävää: A.R.S. Horkka. Tammi 2022 (Nordic Horror #1)

"En elä kylmässä, kylmyys elää minussa.

Vain kohtaamalla kauhut kasvoista kasvoihin voi saada takaisin yhteyden omiin tunteisiinsa.

16-vuotiaan Armaksen on saatava tunteensa takaisin demoneilta, joille hän on ne menettänyt jouduttuaan toisten orpokodin lasten tavoin pienenä ”jäähdytetyksi”. Tämä on mahdollista ainoastaan tappamalla hirviöt, mukaan lukien vanhin ja vaarallisin niistä – demonikuningatar Lumileidi. Nordic Horror -sarja on uutta pohjoismaista kauhua, jossa maanläheinen realismi, pohjoisen pimeys ja kylmyys, mysteerit, murhat ja mytologia pakkautuvat yhteen painajaisten kudelmiksi hyvinvointiyhteiskunnan pimeimmissä nurkkauksissa." (Tammi)

Lukunäyte

Oma arvio:

Nonnih. Olen odotellut kovasti tämän Nordic Horror -sarjan ensimmäisiä osia, joista nyt tähän mennessä tämä ensimmäinen osa Jäätävää tuli kesällä (nimi kuvaa hyvin myös Suomen kesäkelejä, hehheh.) Seuraavat osat Korvaaja ja  Kellopelikuiskaaja ilmestynevät piakkoin. Mystisen kuuloinen kirjailijanimi A.R.S. Horkka kätkee taakseen Riina ja Sami Kaarlan sekä Anders Vacklinin. Kolmikko on  yhdessä kirjoittanut ja kuvittanut alakouluikäisille suunnattua Pet Agents -sarjaa, ja lisäksi Vacklin tunnetaan nuorille aikuisille suunnatusta Sensored Reality -trilogiasta. Olen siis ollut hyvin odottavainen tämän sarjan suhteen, sillä nuorille suunnattua kauhua ei tule joka tuutista. Olen ollut myös innostunut siitä, etteivät nämä kirjat ole kovin paksuja, ja näissä on vaikuttavat kannet sekä upeat sisäkansien kuvitukset (ilmeisesti Kaarlan pariskunnan käsialaa nekin.)

Kirjan prologi antaa jo vihiä siitä, ettei kauheita tapahtumia tule kirjasta puuttumaan, kun Tytti-nimistä tyttöä painaa veden alle jokin hirveän näköinen olento. Sitten siirrytään varsinaiseen tarinalinjaan, jossa päähenkilönä ja minäkertojana on 6-vuotiaana orvoksi jäänyt poika, Armas Ukkonen. Ilmeetön soutaja nimeltä Naava on viemässä häntä nyt Lapin erämaassa sijaitsevaan Kanervamäen orpokotiin. Orpokodin johtaja Lumi on hyvin hyytävä henkilö, kirjaimellisesti kuurassa olevine ripsineen ja valkoisine hiuksineen. Armas aistii, ettei orpokodissa kaikki ole niin kuin pitäisi. Onneksi Seita-niminen tyttö vaikuttaa mukavalta ja söpöltä. Seita näyttää pojalle salaisen luolan, jossa on kesyjä susia. Yhden niistä nimi on Rakkaus. Sitten eräänä päivänä Seita katoaa, Lumi käyttäytyy hyvin omituisesti ja Naava käskee poikaa pakkaamaan kamppeensa ja karkaamaan tämän kanssa erämaahan, koska on vaarassa. Totuus kaikessa raadollisuudessaan alkaa paljastua Armakselle.

"Lumi ei lepää, ennen kuin on tappanut sinut." (s. 67)

Seuraavaksi kirjassa alkaa melkoisen toiminnallinen osuus. On pelottavia demoneita, jotka örisevät ja valuttavat mönjää. On takaa-ajoa, pakoilua ja piilottelua. Kirja etenee runsain aikahyppäyksin, sillä Armas on lopulta Naavan kanssa piilottelemassa kymmenen vuotta, eli lopun tapahtumissa Armas on on jo 16-vuotias nuorukainen. Tunteet ovat tässä kirjassa hyvin suuressa roolissa, sillä demonikuningatar Lumileidi on varastanut niitä jääpiikin avulla lapsista. Siksipä Armas ei oikein pysty tuntemaan mitään. Hänen täytyy saada omat tunteensa takaisin ja voitettava Lumileidi, joka piilottelee yhä tyhjentyneessä orpokodissa. Armas joutuu kokemaan taas uuden menetyksen, mutta saa myös yllättävää - ja toivottua - seuraa.

Pitelen nystyräistä kouraa ja kosketan hurjapiirteisiä kasvoja. Niissä on jotain rapumaista. Sitten silmien valo sammuu, ne lasittuvat ja jäävät osoittamaan tyhjinä kohti taivasta. (s. 90)

Voi että. Olisin halunnut tykätä tästä, mutta en oikein saanut tästä kunnollista selkoa. (Jouduin tätäkin postausta varten selaamaan kirjaa uudelleen, koska olin vähän pihalla siitä, mitä alussa tapahtuikaan.) Kirjaan on tupattu toimintaa, taistelua ja pelottavuutta mahdollisimman paljon, mutta lopputulos on kuin pelaisi jotakin räiskintäpeliä: örkki tulee tuolta, toinen tuolta, kuvausta, kuinka kammottavan iljettävä se onkaan, mustaa mönjää lentää suusta. Onko se pelottavaa? Ei minusta, sillä kauhussa psykologiset elementit toimivat yleensä paremmin pelon luomisessa, ei toiminta ja hirviöiden kuvailu. 

Demoni nousee pystyyn, kohottautuu koko pituuteensa ja koukistelee saksimaisia etujalkojaan. ylhäällä latvassa keikkuu leveä ja irvokas ihmismäinen naama, jonka pienet pistävät silmät sijaitsevat kaukana toisistaan. Se ölisee kaiken aikaa kuin ihminen, joka ei osaa puhua. (s. 92)

Olen hiukan hämmentynyt siitä, että kustantajan mukaan tämä olisi YA-materiaalia (ikäsuositus 15+). Minusta tämän tyylinen toimintakauhupläjäys voisi mennä 11-13-vuotiaille, mutta toisaalta lopussa kirja taas vaikuttaa hieman isommille suunnatulta, kun Seita astuu kuvioihin. En tarkoita seksiä, sillä sitä ei kirjassa ole, mutta muuten. Lopussa annoin jo kirjalle hieman enemmän toivoa, kun Armas ja Seita alkavat etsiä ja kerätä kadonneita tunteita takaisin. Se on ihan hauska osuus, kun heille selviää erilaisten tunteiden merkitys ja tarkoitus. 

"Tältäkö tunteet tuntuvat? Miten voimakas olo! Ihan kuin leijuisin!" (s. 130)

Aion tutustua vielä seuraaviin osiin ja antaa mahdollisuuden sarjalle, jota olisi kyllä niin kiva vinkata nuorille. Kirjan takakannen mukaan kausi 1 tulisi pitämään mainitsemani mukaan lukien seitsemän eri kirjaa, ja olisikohan sitten tulossa lisääkin kausia? En nyt vielä manaa koko sarjaa. Toivottavasti tästä nuoret lukijat innostuvat minua enemmän. Aionkin antaa tämän 12-vuotiaan poikani testattavaksi.

Arvosanani 2,5

Kiitos kustantajalle arvostelukappaleesta.

Muissa blogeissa:

Kirjojen keskellä

Samantyylistä luettavaa:

Agnes af Forsellesin Kymnaasi orvoille ja hyljeksityille tytöille: Ilkka Auer

Lisään kirjan seuraaviin lukuhaasteisiin:

Seinäjoen kaupunginkirjasto: 16. Kirjassa ollaan kylmissä oloissa

Yöuinti - ja muita novelleja: Terhi Rannela

 Yöuinti - ja muita novelleja: Terhi Rannela. Otava 2022

Kansi: Timo Numminen, Stocksy (kuvat)

"Raikas novellikokoelma nuorista elämän käännekohdissa.

Sugar daddy mahdollistaa Melinalle ylellisen elämäntavan. Lumi löytää häkkivarastosta kodittoman tytön. Kun pandemia sulkee maailman, Ira luopuu kontrollista ja neitsyydestään. Ruu tahtoo poikaystäväkseen Hollywood-tähden, joka kuvaa Suomessa elokuvaa. Pakkomielteisesti rakastunut Z. vaatii Lumia luopumaan ystävistään. Pilaako tuntematon tyyppi Aaron yöuintisuunnitelmat?Keneen epävarmassa maailmassa uskaltaa luottaa ja mihin rakastuminen voi johtaa? Terhi Rannelan edellinen novellikokoelma Yhden promillen juttuja löytää uusia lukijoita vuodesta toiseen." (Otava)

Oma arvio:

Nuorten novelleja ei voi olla koskaan liikaa, etenkään hyviä novelleja. En ole lukenut Rannelan edellistä novellikokoelmaa Yhden promillen juttuja, vaikka se on keikkunut pitkään kirjastomme yläkoulun kirjallisuusdiplomilistoilla. Taidanpa ottaa senkin lukuun, sillä Yöuinti sai minut ainakin vaikuttuneeksi. Tosin veikkaan, että vuonna 2012 kirjoitettu kokoelma voi jo olla hiukan vanhentunut teemoiltaan, mutta se jää nähtäväksi.

Yöuinti  - ja muita novelleja pitää sisällään viisitoista napakkaa, muutamien sivujen mittaisia novelleja, jotka toimii loistavasti yksinään, mutta kannesta kanteen luettuna muodostavat jatkumon, sillä novellien henkilöt kytkeytyvät tavalla tai toisella yhden tai useamman novellin henkilöihin ja tapahtumiin. 

Jennyn koti oli melkoinen läävä, mutta ei sellaista voinut ääneen sanoa. (Pitkä liitto, s. 19)

Novelleissa käsitellään monenlaisia kipeitä, keskimäärin 16-vuotiaiden nuorten elämään kuuluvia teemoja. Häkkivaraston tyttö kertoo karua Jennyn tarinaa, kun hänen päihdeongelmista kärsivä äitinsä aiheuttaa heille häädön asunnosta ja Jenny päättää muuttaa asumaan kenenkään tietämättä kerrostalon ullakon häkkivarastoon asumaan. Naapurissa asuva Lumi löytää Jennyn varastosta ja pyytää kotiinsa syömään. Lumillakin on omat salaisuutensa: kaiken yltäkylläisyyden keskellä hänellä on kleptomaanisia taipumuksia.  Pitkä liitto taas kertoo tätä ennen Eetun, silloisen Jennyn poikaystävän näkökulmasta tarinaa siitä, miten toisen ahdinko voi jäädä joskus täysin huomaamatta: Eetu kieriskelee niin syvästi oman riittämättömyydentunteensa poikaystävänä kanssa, ettei tajua sitä, miksi Jennyn kotona on aina jotenkin sottaista ja omituista. Ja miten Jenny vain pikku hiljaa lipuu pois hänen ulottuviltaan. 

Lumi kysyi, tahtoiko Jenny kaakaonsa valkoisella vai tummalla suklaalla. Jenny oli luullut, että kaakaota oli vain yhtä sorttia. (Häkkivaraston tyttö, s.40)

Kauniita unia, oman kullan kuvia kertoo siitä, miten etänettisuhde voi muuttua piinaavaksi ja ahdistavaksi toisen mustasukkaisuuden vuoksi. Novelli päättyy onnelliseen ja opettavaiseen esimerkkiin siitä, miten sellaisesta tilanteesta pääsee ulos. Punainen paroni on kiva tarina siitä, miten yhteinen intohimo, lintukuvaus, yhdistää kahta eri-ikäistä ihmistä, nuorta tyttöä ja vanhempaa miestä. Maarika ja Johannes taas tutustuvat ja ihastuvat kirjastossa novellissa Paljasjalkainen poika, ja Johannes ja Maarika ovat mukana myös parissa muussa novellissa. Nimikkonovelli Yöuinti päättää kokoelman, kun ihmisiä välttelevä Paju ja kesiään mummolassa viettävä Aaro kohtaavat yöllä laiturilla ja löytävät yllättävän yhteyden. Bling bling baby kertoo ajankohtaisesta ilmiöstä, sokerideittailusta, jossa nuori saa vastineeksi deittailusta vanhemman miehen kanssa rahaa ja kalliita tuotteita.

Aina kun Melina tapasi Maxin, hän siveli luomilleen kultaa. Se oli heidän inside-juttunsa. Melina oli Maxin kultahippu, bling bling baby. (Bling bling baby, s. 28)

Pidän kovasti novellien teemojen monipuolisuudesta ja siitä, miten asiat niissä esitetään. Niissä ei jäädä märehtimään vaan kerronta on suoraa ja toteavaa, ei voivottelevaa. Monet novellit alkoivat syventyä ja avautua minulle paremmin sen jälkeen, kun jossain toisessa novellissa sivuttiin samoja tapahtumia tai henkilöitä. Palasinkin monta kertaa sitten taakse päin katsomaan aiempia novelleja tarkemmin. Siksi suosittelen lukemaan novellikokoelman kuitenkin kokonaan, jotta se avautuisi paremmin. Kuten novelleille on tyypillistä, loppuratkaisuja ei myöskään anneta suoraan lukijan eteen, vaan lukija saa tehdä itse omia johtopäätöksiä. 

Arvosanani 4

Kiitos kustantajalle arvostelukappaleesta

Muissa blogeissa:

--

Samantyylistä luettavaa:

Sade on kaikille sama: Nadja Sumanen

Likainen tusina - novelleja: Päivi Haanpää ja Marika Riikonen (toim.)

Kalmanperho-trilogia: Ulpu-Maria Lehtinen

 Kalmanperhon kutsu: Ulpu-Maria Lehtinen. S&S 2022 (Kalmanperho #1)

Kansi: Sami Saramäki

"Neljätoistavuotias Lilja on tottunut luottamaan kaikessa veljeensä Joonataniin. Kun sisarukset joutuvat muuttamaan maalle, Joonatan löytää oman paikkansa ja kavereita heti, kun taas Lilja on - kuten aina - ujo ja nolo. Aivan kaikki ei kuitenkaan ole ennallaan: sisarusten välille puhkeaa paha riita, ja Joonatan alkaa käyttäytyä oudosti, piirrellä pelottavia kuvia ja väittää, että ullakolla vaanii jokin.

Kerran koulumatkalla Lilja huomaa veljen piirroksista tutun, kummallisen perhosen ja lähtee seuraamaan sitä. Yökkönen johdattaa Liljan mysteerin jäljille. Lilja päätyy toiseen maailmaan, keskelle Kalmansyrjän kyläläisten elämää ja pulmia. Täällä Liljan on opittava uusia asioita, tultava rohkeammaksi ja kuunneltava omaa ääntään. Löytääkseen tien takaisin kotiin ja auttaakseen veljeään Liljan täytyy selvittää salaperäisen rannikkotaudin arvoitus.

Mukaansatempaavassa tarinassa käsitellään viihdyttävästi ihmissuhteita, ystävyyttä ja orastavaa rakkautta, mutta myös pelkoa, vallankäyttöä ja erilaisuutta. Klassisista fantasiasarjoista, kuten C. S. Lewisin Narniasta, muistuttavan trilogian seuraava osa Pimeyden paimen ilmestyy 2023 ja päätösosa Hyönteisten hovi 2024."(S&S)

Kirjatraileri

Oma arvio:

Sain yhtenä onnekkaana käsiini ennakkokappaleen Ulpu-Maria Lehtisen esikoisteoksesta Kalmanperhon kutsu. En nyt ihan kuitenkaan ehtinyt lukea tätä reilut 500-sivuista fantasiaa ennen julkaisupäivää, joka oli tämän viikon keskiviikkona. Noh, läheltä liippasi kuitenkin. 

Tämä Kalmanperho-trilogian avausosa alkaa reaalimaailmassa, mutta suurin osa tapahtumista sijoittuu kuvitteelliseen Ranvallan kuningaskuntaan kuuluvaan Kalmansyrjän kylään, jossa eletään muinaishistoriallisen ajan tyylistä elämää. Sitä ennen kirjassa kuitenkin tutustutaan 14-vuotiaaseen Liljaan paremmin tässä maailmassa: Lilja on aina joutunut sanavalmiin ja suositun isoveljensä Joonatanin varjoon. Toisaalta veljen suosiosta on ollut hyötyäkin ujolle Liljalle, mutta välillä Liljaa ottaa kovastikin päähän veljensä erinomaisuus. Nyt, kun he ovat joutuneet muuttamaan kahdestaan maalle mummolaan ja aloittamaan koulun uudella paikkakunnalla, sisarusten eroavaisuus korostuu entisestään - ja kärjistyy riidaksi. 

"Minusta tuntuu, että pimeästä lähestyy jokin..." hän sanoi hyvin hiljaa.

Joonatan piti tauon, ja odotin sydän pamppaillen.

"...jokin paha", hän lopulta täydensi lauseensa laimeasti. (s.43)

Tämän jälkeen Joonatan alkaa käyttäytyä kummallisesti, höpisee jostakin perhosesta ja piirustelee outoja piirustuksia. Liljakin aistii jotain outoa pahuutta, joka korostuu mummolan ullakkohuoneessa. Joonatan alkaa vaikuttaa tosi sairaalta ja voimattomalta, ja Lilja  on huolissaan veljestään. Eräänä päivänä hän näkee pääkallokuvioisen yökkösperhosen koulumatkallaan, eikä voi vastustaa perhosen kutsua. Tapahtuu kuten Liisa Ihmemaassa -tarinassa: Lilja humpsahtaa johon vieraaseen maailmaan, jossa tuo aiemmin mummolassa aistima pahuus tuntuu vielä voimakkaammin. Lilja törmää metsässä juoksevaan poikaan, joka pelastaa hänet viime hetkellä pimeyden voimilta. Kaksikko jatkaa samoiluaan eri suuntiin oudossa metsässä, kunnes Lilja törmää Aureliaan, Kalmanperhossa asuvaan tyttöön, joka johdattaa eksyneen Liljan kylään.

Kirjassa kuvataan melko pitkään Liljan sopeutumista kovin alkeellisesti elävän kylän menoon, jossa muukalaisia ei katsota hyvällä silmällä. Lilja tutustuu kylän parantajapoikaan, Jiroon, jolle paljastaa oman maailmansa lääketieteen ihmeitä. Tarinassa siis uusi ja vanha maailma vertautuu aika monessa yhteydessä. Onneksi kirja ei kuitenkaan mene sellaiseksi hurskasteluksi, jossa voivoteltaisiin vain nykymaailman ankeutta ja syyteltäisiin ihmisiä sen pilaamisesta, vaan vertailu on kaikin puolin monipuolista. 

Olisin mielelläni itkenyt, mutta sisälläni tuntui olevan vain tyhjä tuulinen kuilu, josta ei noussut mitään, ei edes kyyneleitä. (s. 423)

Kylän elämä on kaikin puolin tasaista lukuunottamatta kammottavia otuksia, Kalmavia ja pimeyttä, jota he tuovat mukanansa. Myös pelottava rannikkotauti alkaa piinata kylässä, ja ensimmäinen siihen sairastunut on Jiron pikkuveli Reko. Lilja tajuaa, että sama tauti on myös hänen Joonatan-veljellään. Lilja on yhtä aikaa hämmästynyt maailmasta, johon hän yllättäen joutui, mutta myös potee koti-ikävää ja kaipaa takaisin mummonsa ja Joonatanin luo. Mutta miten hän pääsisi enää koskaan takaisin? Ja mikä on tuo paha voima, joka tuntuu seuraavan häntä? Mitä ovat nuo perhoset?

Kuulin kahahduksen. Suuri musta perhonen lennähti ikkunan ohi ulkona tähtien himmeässä valossa. Valkoinen pääkallokuvio sen selässä piirtyi verkkokalvoilleni, ja sitten se oli jo lentänyt tiehensä. (s. 156)

Vaikka Lehtinen kirjoittaa tosi mukavasti luettavaa ja virheetöntä tekstiä, ja tarina soljuu kivasti eteenpäin, koin hiukan tylsistymisen hetkiä ensimmäisellä alkupuoliskolla sen jälkeen, kun Lilja oli siirtynyt toiseen maailmaan. Ajattelin jo, että onkohan koko ensimmäinen osa pelkkää muinaishistoriallisen kylän elämän kuvausta, mutta onneksi puolivälin jälkeen alkaa tapahtua asioita, jotka alkavat vetää taas tarinaa eteenpäin. Luinkin loppupuoliskon verrattain ahneemmin ja innokkaammin eteenpäin. Niinpä mielessäni hahmottunut kirjan arvosanakin kipusi loppua kohti korkeammaksi, mitä alussa ajattelin. 

Kalmanperhon kutsu on loistava trilogian avaus. Päähenkilö Lilja on mielenkiintoinen persoona, joka saa ihan uutta rohkeutta taistellessaan toisessa maailmassa Kalmavia ja pimeyttä vastaan. Hän välittää läheisistään, etenkin veljestään, vaikka onkin hänelle välillä katkera. Liljan muu perhe, joka on muuttamassa vasta myöhemmin maalle, päässee varmaankin seuraavissa osissa myös esittelyyn. 

Kotiin. Sana jäi mieleeni leijumaan lämpöisenä ja kipeän viiltävänä yhtä aikaa. Kuka olisi uskonut, että niin arkinen asia sai palan nousemaan kurkkuun? (s. 235)

Pahuuden voimat, joita pimeydeksi kirjassa kutsutaan, kammottavat Kalmavat ja heidän johtajansa Kalmanperho tuovat kirjaan jopa hetkittäin kauhumaisia aineksia. Lisäksi kirjassa leikitellään unen ja valveen sekoittumisella. Jiron, Liljan ja kaupunkiin tupsahtaneen Rolandin (saman, joka pelasti Liljan alussa metsässä) kolmiodraama on vielä tunnustelevaa ja kesyä, mutta uskon, että siitä tulee vielä kunnon draaman aineksia seuraaviin osiin. Kyllä romantiikan kipinää tässäkin osassa jo hiukan saadaan. Pidän kovasti siitä tavasta, millä moderni ja vanhakantainen maailma sekoittuvat Liljan elämässä. 

Erityismaininta vielä Sami Saramäen loihtimalle kauniille, sopivan synkälle ja mystiselle kannelle!

Arvosanani 4,5

Kiitos kustantajalle ennakkokappaleesta.

Muissa blogeissa:

---

Samantyylistä luettavaa:

Laakson linnut, aavan laulut: Katri Laaksonen

Myrskynsilmä: Meri Luttinen

Maresin voima: Maria Turtschaninoff

Lisään kirjan seuraaviin lukuhaasteisiin:

Popsugar: A book featuring a parallel reality