Kittilä rewind: Daniela Hakulinen

Kittilä rewind: Daniela Hakulinen. Tammi 2026

Kansi: Laura Lyytinen

"  `Oletko sie koskaan ollut rakastunut?`

Herkkävireinen ja oivaltava romaani rakkaudesta, tarinoiden voimasta ja oman paikan löytämisestä.

Loppu on täydellinen, enkä halua tietää, mitä sen jälkeen tapahtuu.

Kelaan elokuvaa taaksepäin, katson lopun uudelleen. Ja uudelleen.

Baby, you're gonna miss that plane.

Kun 17-vuotiaan Joonatanin äiti yllättäen kuolee, hän päättää muuttaa Helsingistä lähes tuntemattomaksi jääneen isänsä luokse Kittilään. Uusi alku pohjoisessa nostaa pintaan kipeitä muistoja ja kysymyksen, mitä todella tapahtui melkein kaksikymmentä vuotta sitten, kun isä ja äiti kohtasivat ensimmäisen kerran valoisassa kesäyössä.

Apunaan online-kriisiterapeutti ja isän hyllystä löytyvät Richard Linklaterin elokuvat Joonatan yrittää selvittää, oliko äidin kertoma tarina heidän elämästään sittenkin vain puoliksi totta. Pakkaa sekoittaa pikkukylän sosiaalinen pelikenttä, jossa erilaisuutta vihaavat Raunot pitävät yllä pelon ilmapiiriä samaan aikaan, kun heitä vastaan taistelevan ystäväporukan johtaja, harmaasilmäinen ja sopeutumaton Susi, saa Joonatanin sydämen lyömään kovemmin. Voiko rakkaus yhdistää tarinan palaset? (Tammi)"

Oma arvio:

*** Kustantajalta saatu arvostelukappale ***

Kirja, jonka nimessä on Kittilä, herätti oitis kiinnostukseni. Tuo pieni lappilainen paikkakunta, jonka väkiluku paisuu moninkertaiseksi talven sesonkikauden aikana Levi-laskettelukeskuksen ansiosta, on minullekin tuttu. Muutamat mökkireissut ja jopa yksi nuorten leiri on tullut siellä koettua, joten siksikin kiinnostuin tästä Daniela Hakulisen kirjasta. On myös virkistävää, etteivät kaikki nuortenkirjat sijoitu Etelä-Suomeen.

Joonatan on uuden edessä, kun hänen äitinsä on kuollut äkilliseen aivoverenvuotoon. Isovanhempiensa toiveesta huolimatta hän ei jää Helsinkiin, vaan haluaa muuttaa Kittilässä asuvan isänsä luo. Isän, jonka kanssa Joonatan ei ole ollut vuosiin tekemisissä, sillä heidän tapaamiset alkoivat vuosi vuoden jälkeen olemaan vaivaannuttavampia. Nyt Joonatan haluaa kuitenkin yrittää. Lisäksi häntä kalvaa se, miksei äiti viihtynyt Kittilässä kauempaa. 

Isä on elokuvafani, ja juuri Sodankylän elokuvafestareilla he äidin kanssa aikoinaan tapasivatkin. Isä ei ole kovin hyvä puhumaan, mutta Joonatan haluaisi vastauksia: jos he äidin kanssa rakastivat toisiaan, mikseivät he voineet olla yhdessä? Jos äiti ei sopeutunut Kittilään, miksei isä voinut yrittää elää Helsingissä? Isä suosittelee pojalleen elokuvaa Before sunrise, joka oli äidin lempielokuva. 

- Se on sitte turha kuvitella olevansa jotakin vaan koska on Hesasta, se sanoo ja jää odottamaan mun reaktiota. (s. 33)

Lukiossa etelän tulokkaalta yritetään ottaa heti luulot pois. Tai ainakin koulun Raunot, kovanaamatyypit, jotka eivät suvaitse minkäänlaista erilaisuutta ympärillään. Onneksi Joonatan soluttautuu luontevasti lukion sateenkaarevaan porukkaan, johon kuuluu teatterikorkeakoulusta haaveileva muunsukupuolinen Susi, Amerikassa asunut Derek sekä pojista tykkäävä Mouka. Mikäs siinä, sillä Joonatan on avoimesti panseksuaali. Hän ihastuu persoonalliseen Suteen välittömästi. 

- Sie niinku ihan tosissas ajattelet, että jos mie tykkään sinusta ja sie tykkäät minusta, niin kaikki vaan järjestyy. (s. 95)

Lukion ja uuden kaveriporukan kanssa vietetyn ajan ohella Joonatan yrittää selvitä äidin kuoleman jättämästä surusta sekä saada isästä enemmän irti, mikä heidän suhteessaan meni pieleen. Terapian etäistunnoista hän saa tukea, mutta isä on myös yllättävän hyvä tuki nuorelle pojalleen, vaikka ei aina löydä hienoja sanoja. Isä on tekojen mies. Isä on läsnä. Joskus se riittää paremmin kuin oikeat sanat.

- Miten siitä pääsee yli?

- Mistä?

- Kun joku kuolee.

- Ei kait siitä oikein pääsekään. Sitä vain ellää etteenpäin. (s. 80)

Viihdyin ihan mukavasti Kittilä rewindin parissa. Kirjaan on saatu mahdutettua yllättävän paljon ajatuksia, vaikka se on 154-sivuinen. Pääteemana kirjassa on rakkaus ja hyväksytyksi tuleminen. Ikäviä asioita tapahtuu, kun kaikki Kittilän lukiolaiset (ja heidän vanhempansa) eivät innostu sateenkaarinuorten olemassaolosta. Joonatan kokee myös itse kantapään kautta, ettei rakkaus ole aina niin yksiselitteistä. Joonatanin isän suhtautuminen asioihin on ihanan luontevaa, rennon letkeää ja hyväksyvää. Fanitan häntä eniten koko kirjassa. Leffaviittaukset olivat myös kiva lisä. Ainoastaan sieniensyöntireissu metsässä sai minut hiukan kohottelemaan kulmiani. 

Kirja sopii parhaiten new adult -ikäisille eli kuten kustantajan suosituksissakin lukee, noin 17-vuotiaista ylöspäin.

Annan arvosanaksi tälle 4

Kiitos arvostelukappaleesta.

Muualla:

Kirjavinkit

Samantyylistä:

Amiraali: Mila Teräs

Kolmesti viety sielu: Elina Vahvaselkä

 Kolmesti viety sielu: Elina Vahvaselkä. Tammi 2026

Kansi: Laura Lyytinen

"Oletko valmis katsomaan sielutonta silmiin?

Säe- ja proosakerrontaa yhdistävä taidokas nuortenromaani vallankäytöstä ja rajat ylittävästä ystävyydestä.

Sam on hyväosainen nuori maailmassa, joka jakautuu valosieluisiin, toisluokkaisiin ja demoneihin. Valosieluisiin kuuluvalla Samilla on salaisuus: hänen parhaat ystävänsä ovat toisluokkaisia, joiden seuraa hänen tulisi kaikin keinoin karttaa. Ella puolestaan on yhteiskunnan alinta luokkaa ‒ demoni, jolla on valta repiä ihmisen sielu irti. Kun Samin ja Ellan maailmat risteävät, ei paluuta ole. Ystävyys ja rakkaus ovat voimakkaita valontuojia, mutta riittävätkö nekään kaiken vihan keskellä?

Urbaania fantasiaa edustava romaani sijoittuu vaihtoehtoiseen mutta tunnistettavaan tulevaisuuden Suomeen, jossa yhteiskunta on rajusti jakautunut. Kirjan teemoja ovat segregaatio ja yhteiskunnallinen epätasa-arvo, mutta tarinassa käsitellään myös uskontoa ja uskomuksia, ihmisoikeuksien rajoja ja yhteiskuntarakenteiden haurautta." (Tammi)

Oma arvio:

*** Kustantajalta saatu arvostelukappale ***

Ilahdun aina, kun saan käsiini uuden  kotimaisen nuorten spefikirjan ennestään tuntemattomalta kirjailijalta. Tunne on sama, kun tutustuu uuteen ihmiseen. Tulemmekohan toimeen, kohtaavatko kemiat? Ajattelemmeko asioista samalla tavalla, vai syntyykö keskustelua eriäväisyyksistä? Haluammeko tavata ensikohtaamisen jälkeen vielä uudelleen, vai jääkö tämä yhteen kertaan? Tartun utelaisuudesta kihisten Elina Vahvaselän uutuusromaaniin, jonka luvataan olevan urbaania fantasiaa, jossa yhteiskunta on vahvassa keskiössä. Olisiko tämä kenties jopa vähän dystopiamaista?

Samuel eli Sam, 17,  on jälleen vaikeuksissa. Hän on suututtanut opettajansa laukoessaan mielipiteitään demoneista, joita kaikki valosieluiset tuntuvat vihaavan ja pelkäävän. Sam kuuluu tietysti itsekin valosieluisiin, joka on kirjan maailmassa vallitsevan valtauskonnon ympärille kehittynyt yhteiskuntaluokka. Kaikki valosieluiset lapset ja nuoret käyvät ahjoksi nimettyä koulua, jossa uskonnolla on hyvin iso sija opetuksessa. Samin äiti on kirkollishallituksen varapuheenjohtaja ja taatusti tuohtunut taas siitä, kun hänen poikansa aiheuttaa hämminkiä ahjossa. Vuotta nuorempi pikkusisko Selma hännystelee äitiä mielipiteillään ja saattaa Samin entistä huonompaan valoon. Ensihoitajana työskentelevä isä ei ole niin henkeen ja vereen samoilla linjoilla äidin kanssa, ja muun muassa siitä johtuen he ovatkin eronneet jonkin aikaa sitten.

"Ei ole olemassa mitään omaa ajattelua. On olemassa laki ja sitten se, mikä on lain ulkopuolella." (s. 250)

Sitäpä kukaan ei tiedä, että Sam hengaa vapaa-ajallaan ahjolaisen Otto-ystävänsä kanssa toisluokkaisten Muhiksen ja Zackin seurassa. He pelaavat yhdessä roolipelejä homeisessa piilopaikassaan sen ajan, kun Samin pitäisi olla kitaratunneillaan. Vaikka pojat ovat ystävystyneet ja viihtyvät porukassa, eri yhteiskuntaluokat aiheuttaa välillä pientä kaiherrusta heidän välillään, varsinkin nyt, kun suunnitellaan toisluokkaisten ja demonien oikeuksien kaventamista entisestään.

Kukaan ei lapsena usko muuntuvansa

niin kuin ei usko kuolevansa

siinä on jotain tavoittamatonta

kunnes se osuu liian liki

sipaisee ihoa, muistuttaa siitä

miten hennoilla säikeillä

me kompuroimme (s. 58)

Mitä ovat nämä pelätyt demonit? Ne ovat valosieluisten termien mukaan sieluttomia, jotka asuvat toisluokkaisten tavoin kaupungin huonoimmalla alueella Suoliedossa ja imevät hyväuskoisten ihmisten sieluja. Yksi heistä on nuori Ella, jonka säemuotoiset näkökulmat vuorottelevat Samin näkökulmien välissä. Ella asuu arvaamattoman ja omistushaluisen Lemin kanssa, mutta hän ei rakasta tätä sillä tavalla, kuin Lem ehkä toivoisi. Hän on aikoinaan pelastanut demoniksi muuntuneen ja alueelle vanhempiensa hylkäämän tytön hoiviinsa ja suojelee tätä nyt hampaat irvessä. 

Kun Ella tulee pelastaneeksi Samin kaupungilla - tämä meinaa jäädä auton alle - Sam haluaa käydä tapaamassa pelastavaa enkeliä - tai siis demonia. Samilla on trauma kohtaamisista demonien kanssa: hänen ollessa pieni demoni tunkeutui heidän autoonsa ja imi häneltä yhden sielun. Kun kaikki kolme sielua on viety, muuttuu demoniksi. Samilla on siis enää kaksi sielua jäljellä. Silti hän ei pelkää tavata Ellaa, mutta Lemin reaktio ei ole kovinkaan hyvä vieraaseen.

Samin mielipiteet alkavat vahvistua entisestään: hän ei ole samaa mieltä äitinsä ja muiden valosieluisten kanssa siitä, että demonit eivät ansaitse ihmisoikeuksia. Hän ei hyväksy sitä, että toisluokkaisten liikkumista rajoitetaan Mierton kaupungissa. Hän ei ymmärrä, miksi äidin mielestä sympatisoijat eli demoneihin myötätunnolla suhtautuvat ihmiset ovat pahinta mitä voi olla. Tutustuminen Ellaan ja ystävyys Zackin ja Muhiksen kanssa ovat avartaneet Samin kokemusta toiseudesta. Hän on tuntenut myös viime aikoina hyvin jännittäviä tuntemuksia Zackin läheisyydessä. Voisiko heistä tulla jotain?

Mutta emme me kuihdu pois

vaikka he sulkevat silmänsä

emme lakkaa olemasta vaikka

he rakentavat taas uudet aidat (s. 135)

Ella on kokenut koko elämänsä hylätyksi tulemisen tunteita, sillä hänen isäpuolensa vain nakkasi hänet Suoliedon kupeeseen demoniksi muuntumisen jälkeen. Hän tukeutuu Lemiin, vaikka tämä ei aina kohtele Ellaa terveellä tavalla. Homeinen, kostea ja kylmä kerrostaloasunto on se, johon on tyytyminen. Ella olisi halunnut opiskella lääketiedettä ennen muuntumistaan, mutta enää se ei ole mahdollista. Hän kuitenkin yhä lukee alan opuksia omalla ajallaan. 

Kolmesti viety sielu ei ole mikään iloinen kirja. Kirjaa sävyttää koko ajan tumma, raskas ja surullinen tunnelma. Demoniksi muuttuminen on jotain lopullista, jonka jälkeen ihmisarvoa ei enää ole. Hurmoksellinen, kristinuskon kaltainen uskonto on vallannut alaa kaikessa valosieluisten kansoittamassa yhteiskunnassa. Murrosta on kuitenkin tapahtumassa, sillä sympatisoijat nostavat ääntään kuuluville. Valosieluiset ovat menneet liian pitkälle rajoituksissaan ja demonien pelossaan. 

"Ollaanko me oikeasti ainoita, joista tässä on jotain outoa?" kysyin. "Onko kaikki muut sekaisin vai ollaanko me sekaisin?" (s. 204)

Jännä, että tämä kirja on kaikkialla mainostettu urbaanina fantasiana, sillä minä luin tätä koko ajan dystopiana. Molemmat genret toki sopivat tähän, mutta onhan tässä toki urbaanin fantasian ainekset vahvasti isossa roolissa, mutta niin myös ei-toivottu tulevaisuuden yhteiskunnan tilakin. Voisinpa siis tituleerata tätä urbaaniksi fantasiaksi dystopisella twistillä.

Pidin kovasti kirjan henkilöhahmoista, etenkin Samista, Ellasta ja Samin isästä, joka edustaa vapaamielisempää valosieluista. Samin ja Zackin välin jännite on kivasti kuvattu, eikä silti pääse liikaa valokeilaan muiden tapahtumien ohella. Kirjan maailmaa ei ole liikaa selitetty, mutta sen pystyy mielessään kuvittelemaan. Etenkin Suoliedon ränsistyneet asumukset pystyin näkemään silmieni edessä. Mielenkiintoinen ratkaisu oli keventää kerrontaa Ellan säemuotoisilla näkökulmilla. Lopussa myös Sam saa yhden säemuotoisen vuoronsa. Kirja herättää paljonkin ajatuksia nykymaailman yhteiskunnasta ja uskonnoista. Välillä se tosin teki lukukokemuksesta raskaan, kun rupesin miettimään, mitä yhteyksiä tällä ja tällä voisi olla nykymaailman tilanteeseen.

Suosittelisin tätä 16+ ikäisille, ajattelevaisille nuorille.

Annan tälle arvosanaksi 4

Kiitos arvostelukappaleesta!

Muualla:

Kiiltomato

Siniset helmet

Samantyylistä:

Ei minun maailmassani: Terhi Raikas

Petovala: Heidi Nummi

P.I.-trilogia: Siri Kolu

Vaikka henki menisi: Holly Jackson

Vaikka henki menisi: Holly Jackson. Suomentanut Leena Ojalatva. Tammi 2026 

Englanninkielinen alkuteos (2025): Not Quite Dead Yet. Kansi: Erin Shappell ja Scott Biel

"Ennen kuin kuolen, ratkaisen oman murhani.

Kiltin tytön murhaopas -bestsellerin kirjoittajan ensimmäinen aikuisille suunnattu trilleri on piinaavan koukuttava jännitystarina sitkeän naisen eloonjäämiskamppailusta ja yhteisön vaarallisista salaisuuksista. Kuka yritti surmata Jet Masonin?

Seitsemän päivän päästä Jet Mason kuolee. Mistään muusta hän ei ole ikinä ollut yhtä varma – tähän saakka 27-vuotias Jet on ajelehtinut elämässä sinne tänne saamatta siitä otetta. Jetin maailma kuitenkin kääntyy päälaelleen, kun hänen kimppuunsa hyökätään kohtalokkaasti halloweenina ja lääkäri arvioi, että hänellä on vakavan päävamman komplikaatioiden takia vain viikko elinaikaa. Alkaa hengästyttävä kilpajuoksu aikaa vastaan: seitsemän päivän aikana Jet aikoo selvittää, kuka hänet yritti tappaa ja miksi. Joku aivan hänen lähipiirissään kantaa hänelle kuolettavaa kaunaa – kehen siis uskaltaa luottaa?" (Tammi)

Oma arvio:

*** Kustantajalta saatu arvostelukappale ***

Vihdoin ja viimein sain luettua ja arvioitua syyskauden arvostelukappaleet ja pääsin käsiksi tämän vuoden helmiin, joita on jo postilaatikkoon kivasti tupsahdellut. Kovasti odotettu oli tämä Holly Jacksonin uusin jännäri, joka on tällä kertaa ihan oikeesti aikuisten kirja. Aiemmat osat ovat toki olleet nekin kustantajan luettelossa aikuisten käännetyn kaunokirjallisuuden puolella, vaikka YA:ta selkeästi ovatkin. Vaikka henki menisi on nyt kuitenkin tarkoituksella suunnattu aikuislukijoille, ja sen voi jotenkin jo aistia kansikuvastakin, joka on hyvin jännärimäiseen tapaan tummasävyinen ja tekstivoittoinen.

Tuttuun tapaan kirjan päähenkilön nimessä on kolme kirjainta. 27-vuotias Jet, oikealta nimeltään Margaret, on muun perheensä tavoin kotikaupunkinsa Woodstockin Halloweentapahtumassa. Jetin veli Luke on siellä Sophia-vaimonsa ja pienen vauvansa kanssa, Jetin äiti ja isä ovat siellä, myös valitettavasti Jetin ex-poikaystävä JJ on siellä. Onneksi ihana naapurin Billy, poliisin poika, pelastaa Jetin ikävältä tilanteelta, kun exä haluaisi sinnikkäästi juttusille. Jetillä on monenlaisia hankaluuksia elämässään: isän pahentunut munuaissairaus, jonka hän on geeniperintönä "saanut" myös itselleen, huolettaa. Äiti vaatii Jetiltä liikaa, Luke-veli tärkeilee isän rakennusfirman tehtävissä ja havittelee seuraajan paikkaa, Sophie-käly ottaa koko olemuksellaan hermoon (ja hän on sitä paitsi Jetin entinen ystävä.) Niinpä hän lähtee ennen muita takaisin kotiin, taloon, jossa hän yhä asuu olosuhteiden pakosta vanhempiensa kanssa. 

Jet ei tiedä, että asunnossa vaanii joku. Siinä vaiheessa, kun joku kalauttaa häntä jollain painavalla esineellä päähän useita kertoja, kaikki muuttuu. Seuraavan kerran Jet herää sairaalassa itkevät läheiset vuoteensa ympärillä. Rakas ystävä Billy on löytänyt tajuttoman Jetin heidän talostaan ja soittanut apua paikalle. Nyt lääkärillä on erittäin huonoja uutisia: Jetillä on elinaikaa vain noin viikko. Toinen vaihtoehto olisi yrittää vaativaa aivoleikkausta, mutta sen onnistumisprosentti olisi naurettavan pieni. Hän siis käytännössä kuolisi joko nyt tai viikon päästä. Äiti vaatii Jetiä valitsemaan riskin eli leikkauksen, mutta Jet haluaa ennemmin elää vielä viikon. Tämä aiheuttaa eripuraa äidin ja Jetin välille niin paljon, että hän lähtee ovet paukkuen kotoaan ja muuttaa Billyn kämppään.

"Vaihtoehtoni ovat siis, että joko kuolen nyt tai kuolen seitsemän päivän päästä." (s. 41)

Jet nimittäin on päättänyt ratkaista oman murhansa. Siinä hän tarvitsee kiltin ja suloisen Billyn apua, vaikka tämä puisteleekin päätään Jetin hurjapäisyydelle. Toki hänellä on jatkuva huoli ystävästään, eikä hän ole toipunut vieläkään näystä, joka häntä turmayönsä Jetin kotona odotti. On sanomattakin selvää, että Billy on rakastunut Jetiin jo kauan, ja Jetkin tämän tietää. Hänen omat tunteensa ovat kaverillisemmat. Ainakin alkuun.

"Aion selvittää tämän jutun. Muistatko, miten aikoinaan hoin, että tekisin vielä jotain suurta? Tosin silloin kuvittelin, että minusta tulisi presidentti tai astronautti, mutta tämä on vähintään yhtä iso juttu: ratkaisen oman murhani." (s. 80)

Poliisi epäilee, loogista kyllä, ensimmäiseksi JJ:tä, joka näyttää kadonneen kaupungista. Jollakin tasolla Jet kuitenkin on lähes varma, että exä ei murhannut häntä. Hän alkaa kaivella johtolankoja sieltä sun täältä, osa niistä tupsahtaa äkkiarvaamatta eteen. Jetin musta huumori ei ole aina Billyn, eikä monen muunkaan mieleen, koska tilanne on mikä on. Huumori näyttää olevan kuitenkin se, jonka avulla pian kuoleva Jet pysyy kasassa ja toiminnassa. Hän ei juuri pysähdy ajattelemaan tulevaa elämänsä päätöstä, vaan purkaa koko tarmonsa salapoliisityöhöntä. Onhan sentään kyse hänen omasta murhastaan. Poliisi ei tee hänen mielestään tarpeeksi tehokasta työtä, mutta onneksi avustaa häntä tarpeen mukaan pitämällä hänet ajan tasalla. Asiaa auttaa se, että Billy isä Jack on poliisissa. Hän on Jetin perheen naapuri ja perhetuttu.

"Elät elämäsi parasta viikkoa, vai mitä?"

"Älä muuta sano." (s. 268)

Holly Jacksonin kirjojen kyydissä kyllä viihtyy aina, niin myös tämän uusimman. Uskomattomat käänteet seuraavat toisiaan, lukijanakin saa kokea ahaa-elämyksiä ja tehdä omaa salapoliisityötään päähenkilön kanssa. Billyn ja Jetin yhteistyö ja lämmin yhteys, joka syvenee loppua kohti, on herttaista. Varsinaista rakkauskuviota tähän ei ole kuitenkaan tuuppamalla tuupattu, vaan kaikki on hyvin luontevaa. Vaikka arvasinkin murhaajan hiukan yli puolivälin jälkeen, kirjan tapahtumat osasivat kyllä yllättää minut. Surullisiakin sävyjä saatiin mukaan, kun Jet ei enää jaksanut vääntää vitsiä kohtalostaan.

Tämä ei ollut sellainen loppu, jota hän oli kaavaillut, mutta tämä oli loppu, jonka kanssa hän voisi elää. Sillä hänen täytyi elää.

Jetin vuoksi. (s. 479)

Vaikka henki menisi ei ollut minulle ihan täysi viiskauttaviis, mutta melko lähelle sitä. Välillä mietin sitä, oliko kirjassa juuri eroa näin nuorille aikuisille suunnatuihin jännäreihin muuta kuin päähenkilön ikä? Välillä jotenkin rupesin ajattelemaan Jetiä nuorempana kuin hän olikaan. (Ja no, onhan 27-vuotiaskin vielä lainkin mukaan nuori.) Toki tässä kirjassa on ehkä asteen verran rankempia juttuja mukana kuitenkin.

Kirja loppui ihanasti Jetin kirjoittamiin kirjeisiin, siitä plussaa.

Annan tälle arvosanaksi 4,5

Kiitos arvostelukappaleesta.

Muualla:

Kulttuuritoimitus

Emily Wilde -trilogia: Heather Fawcett

Emily Wilden Haltiatiedon opas: Heather Fawcett. Suomentanut Taimi Tornikoski. Tammi 2025 (Emily Wilde #1)

Englanninkielinen alkuteos (2023): Emily Wilde's Encyclopaedia of Faeries. Kansi: Vera Drmanovski.

"Romanttinen hyvänmielen fantasia vie pohjoisen tuiskuihin ja haltioiden matkaan.

Yrmeä professori Emily Wilde matkaa pohjoiseen syrjäiselle saarelle tutkimaan keijuja ja haltioita. Työ kuljettaa hänet niin pahantahtoisen magian kuin odottamattoman rakkaudenkin äärelle. Lukijat ja kriitikot lumonnut Tiktok-ilmiö aloittaa valloittavan fantasiasarjan.

Emily Wilde on haltiatiedon asiantuntija ja nerokas tutkija, muttei järin hyvä ihmisten kanssa. Kun Emily saapuu nietosten peittämään Hrafnsvikin kylään tutkimusmatkalle, hänellä ei ole aikomustakaan tutustua paikallisiin. Eikä hän myöskään halua viettää aikaa kilpailijansa Wendell Bamblebyn kanssa. Bamblebyn, joka hurmaa kyläläiset, tunkee nokkansa Emilyn työhön ja hämmentää hänet läpikotaisesti.

Kun Emily raottaa ovea aiemmin tutkimattoman haltiakansan maailmaan, hän törmää toiseen mysteeriin: kuka on Wendell Bambleby? Ratkaistakseen arvoituksen Emilyn on paljastettava oman sydämensä salat." (Tammi)

Oma arvio:

*** Kustantajalta saatu arvostelukappale ***

Ai että. Taas ollaan niin kauniin kansitaiteen äärellä, että kirjan lukemisen aloittamisesta ei meinaa tulla mitään, kun tekisi mieli vain jäädä ihastelemaan kantta. Emily Wilden Haltiatiedon opas sai vuoden 2023 Goodreads choice awardseissa neljänneksi eniten ääniä fantasiakategoriassa. Siispä minulla oli hyvät aavistukset tästä kirjasta ennakkoon.

Emily Wilde saapuu yhdessä Shadow-koiransa kanssa Norjan Ljoslannin saarelle, Hrafnsvikin kylään tutkimaan haltioita ja niistä kerrottuja tarinoita. Emily on tieteen nimeen vannova Cambridgen yliopiston professori, ja hänen erikoisalaansa on nimenomaan haltiatietous. Tämä on hänen viimeisen tutkimusetappinsa ennen hänen Haltiatiedon oppaansa viimeistelyä. Hänen on siis saatava juroista kyläläistä irti paljon kansanperinteenä kulkenutta tietoa, mutta se ei olekaan niin helppoa, sillä Emily ei ole käytökseltään mikään ihastuttava ihminen. Hän on puhtaasti ammatillinen ja paneutunut osaamisalaansa, mutta ihmisten kanssa hän on tönkkö, joidenkin mielestä jopa töykeä. Niinpä hän ensitöikseen onnistuu suututtamaan kylän arvossapidetyn emännän, Audin.

Emilyn vuokrakämppä on vetoisa ja karu, eikä hänellä ole kokemusta takan käytöstä saati polttopuiden hakkaamisesta. Onneksi mökin vuokraajan poika Finn auttaa Emilyn alkuun. Emily ei kuitenkaan vaadi luksusoloja, sillä Väen tutkiminen on hänelle tärkeintä. Niinpä hän suuntaakin metsään ja alkaa ensi töikseen pehmittämään erästä lähteen reunalla asuvaa pikkuista kansanhaltiaa. Koska haltiat pitävät lahjoista ja kaupanteosta, Emilyn ja Poen välille syntyy sopimus: Jos Emily toimittaa Poelle karhuntaljan ja lapioi talven tullen hänen kotitalon polkunsa, Poe valmistaa hänelle joka päivä tuoreen, herkullisen leivän. Näin alkaa Emilyn ja Poen välinen tuttavuus.

Sängyllä istuva poika oli kalvakka kuin kuutamon loiste vasta sataneella lumella. Pysähdyin siihen paikkaan, sillä olento ei ollut lainkaan samannäköinen kuin aiemmin kohtaamani vaihdokkaat - ne olivat viimeistä myöten rumia, luisevia otuksia, joilla oli yhtä paljon älliä kuin eläimillä. (s. 89)

Kylässä on tapahtunut ikäviä asioita, sillä pelätyt hienohaltiat ovat viime vuosina vieneet kyläläisten lapsia tiheämmin kuin ennen. Emily käy tapaamassa erästäkin perhettä, joita nyt piinaa erittäin ärhäkkä vaihdokas. Vaihdokasta ei voi surmata, sillä se surmaisi myös haltioiden maahan viedyn ihmislapsen. Emily haluaisi auttaa sekoamisen partaalla olevaa perhettä tietämyksensä ja Poelta saamiensa tietojen turvin.

Pakkaa saapuu hämmentämään kuvankaunis Wendell Bambleby, Emilyn kollega ja kilpailija Cambridgestä. Emilyllä on ollut aina aavistus siitä, ettei Bambleby ole täysin ihminen, sillä hän osaa hurmata ihmiset hämmästyttävällä tavalla. Niin käy myös Hrafnsvikin kylässä, jossa neidot lankeavat tuon kultahiuksisen, vihreäsilmäisen hurmurin jalkoihin ja Emilylle ärhennelleet kyläläiset syövät hänen kädestään. 

Bambleby nojautui taaksepäin, ja hänen huulillaan kareili hymy. "Em, tiedäthän sinä, että voisit helpottaa elämääsi todella paljon, jos yrittäisit edes välillä olla pidettävä." (s. 108)

Bambleby on kuin rasittava teini: hän nurisee kylmyydestä, hän vaatii palvelua ja laistaa hommista. Hän käy säikyttämässä Emilyn suojatin Poen kysymyksillään ja kiusoittelee työlleen omistautunutta, ulkonäöstään viis veisaavaa Emilyä. Heidän välillään on jotakin, sen kyllä aistii alusta saakka, mutta Emily verhoaa sen kiukkunsa taakse. Että kehtasikin Bambleby-ryökäle tulla sotkemaan kaiken! Toisaalta, hänen ansiostaan ja avullaan kyläläiset lämpenevät myös Emilylle, he saavat parempaa tarjoilua mökkiinsä ja Bambleby sisustaa mökistä paljon kodikkaamman. Hänen käsityötaitonsa ansiosta myös Emilyn laatikkomaiset vaatteet saavat uutta ilmettä, vaikka Emily ei tätä kovin arvostakaan.

Kirja etenee päiväkirjamaisesti päivä kerrallaan, paitsi lopussa, kun tapahtumat menevät sen verran hämäriksi, että päivätkin ovat Emilyllä hukassa. Niistä en kerro sen enempää, sillä juonenkäänteet ovat melkoisen yllättäviä. Alaviitteissä Emily selventää muutamia haltiatietouteen liittyviä seikkoja, ne ovat tosi kiva lisä. Mukana on myös muutama haltiatarina, jotka Emily siirtää kirjansa sivuille kuultuaan ne kyläläisiltä. Yhden tarinan perusteella hän ja Bambleby lähtevät etsimään Luunvalkeaa puuta, jonka sisään tarun mukaan olisi haltiakuningas. Tämän reissun jälkeen mikään ei ole niin kuin ennen.

Kyllä, tunsinhan minä jotakin - en suinkaan ole hirviö.  Mutta lähtisinkö heidän peräänsä  vain heidän itsensä vuoksi, jos tiedossa ei olisi ainuttakaan tieteellistä löytöä?

En. En minä lähtisi. (s. 175)

Kylläpäs minä pidin tästä kirjasta! Emilyn ja Bamblebyn kemiat toimivat loistavasti, mutta romantiikalla ei ole tässä mällätty ollenkaan liikaa. En siis todellakaan laittaisi tätä romantasiakategoriaan, eikä itse asiassa seksiä ole tässä kirjassa ollenkaan. Emily on nepsypiirteineen riemastuttava henkilö, hellyyttävän kömpelö ja ihanan itsekäs, mutta ällistyttävän viisas ja empaattinen. Bambleby osaa olla yhtä aikaa rasittava, hemmoteltu olento, mutta myös oikea hurmaava herrasmies sille päälle sattuessaan. Hänen ihailunsa Emilyä kohtaan on niin suloista. Emilyn ja Bamblebyn välillä tapahtuu vain hiuksenhienoja, suloisen romanttisia asioita. Se saa lukijan toivoimaan lisää - ehkäpä sitten ensi osassa.

Kirja alkaa hyvin reaalifantasiamaisena, mutta menee välillä korkeafantasian määritelmiin. Ljoslannin  hyisevä ilmasto pureutuu lukiessa luihin ja ytimiin. (Googlettelu paljasti Norjassa olevan oikeasti Ljosland-niminen kylä, mutta kirjassa Ljoslann on hyvin Islanninkaltainen saari.)  Kaikista ihaninta kirjassa on kuitenkin sympaattinen kansanhaltia Poe. Kun hänen kotipuunsa miltei poltetaan, sydämeni on murtua. 

Odotan innolla ensi keväänä ilmestyvää jatko-osaa Emily Wilden Kätkettyjen maiden atlas. Ai että, pääsen taas lukemaan, miten Emilyn ja Bamblebyn juttu jatkuu ja mitä lisää Emily oppii haltioista.

Annan tälle arvosanaksi 5-

Kiitos arvostelukappaleesta!

Muualla:

Kirjahullun päiväkirja

Emily Wilden kätkettyjen maiden atlas: Heather Fawcett. Suomentanut Taimi Tornikoski. Tammi 2026

Englanninkielinen alkuteos (2024): Emily Wilde´s Map of the Otherlands. Kansi: Vera Drmanovski.

"Karkaa keijujen matkaan! Emilyn ja Wendellin seikkailut jatkuvat romanttisessa hyvän mielen fantasiassa.

Nerokas professori Emily Wilde etsii ratkaisua keijuovien sekä oman sydämensä mysteereihin. Lukijat ja kriitikot lumonnut Tiktok-ilmiö saa odotettua jatkoa.

Emily Wilde on vihdoin saanut valmiiksi historian ensimmäisen kaikenkattavan haltiatiedon oppaan. Viimeisimmällä tutkimusmatkallaan hän pääsi perille myös raivostuttavan hurmaavan kollegansa Wendell Bamblebyn todellisesta identiteetistä: Wendell onkin murhanhimoista äitipuoltaan paennut haltiakuningas, joka etsii tietä takaisin valtakuntaansa. Ja nyt hän on mennyt kosimaan Emilyä! Tunteistaan huolimatta Emily ei ole kuitenkaan valmis vastaamaan kosintaan myöntävästi.

Emilyn mielen päällä on myös uusi projekti: hän työstää haltiavaltakuntien karttakirjaa. Nyt kaksikko on uuden seikkailun äärellä: tällä kertaa matka vie Itävallan Alpeille, mistä Emily uskoo heidän löytävän oven Wendellin valtakuntaan."(Tammi)

Oma arvio:

*** Kustantajalta saatu arvostelukappale ***

Olipas mukava saada jatkoa viime vuonna hehkuttamalleni Emily Wilden haltiatiedon opas -kirjalle. Jälleen kirjan kansi saa minut henkäilemään ihastuksesta syvän metsänvihreällä taustasävyllään. Ja mitä ovat nuo söpöt kettuset kannen alalaidassa? Se selviää kirjan luettuaan....

Emily Wilde ja keijuksi paljastunut Wendell Pambleby jatkavat päivätyötään Cambridgen yliopistolla, mutta veri vetää heitä pian taas kenttätöihin. Wendellin kosintaan Emily vastaa yhä epämääräisesti, vaikka "kyllä"-vastauskaan ei tunnu hänestä niin kovin mahdottomalta. Hän rakastaa tuota turhamaista keijumiestä kyllä, mutta täytäähän sitä hieman harkita, voiko kuolevainen Em asettua asumaan keijujen valtakuntaan, jahka he sinne löytävät taas tien. Heidän on nimittäin löydettävä Keskusportti, jotta vallasta syösty keijuhallitsija Wendell pääsee taas takaisin vaatimaan vallan itselleen. Hänen äitipuolensa kun surmasi koko hänen perheensä ja ajoi Wendellin pois valtakunnastaan päästäkseen itse valtaistuimelle.

Niinpä seuraava tutkimusmatka vie heidät Itävallan Alpeille, samoille seuduille jossa tutkija nimeltä De Grey vuosia sitten katosi. Seuru on pelottavien puufaunien valtakuntaa, ja Emilyllä on mukanaan laukussa yliopistolta tutkimustarkoituksiin kähvelletty puufaunin jalka, jonka hän uskoo johdattavan heidät Keskusportille. Mukaan he ottavat Emilyn assistentin, 19-vuotiaan sukulaistyttö Ariadnen, sekä valitettavasti myös rasittavan tohtori Rosen, joka kiristää tekevänsä parivaljakosta muuten valituksen koskien heidän edellisiä matkojaan ja niissä tehtyjä laiminlyöntejä. 

St. Lieslissä tutkijoiden vastaanotto on suopeampi kuin aiemmassa osassa Ljuslannissa, tosin Wendell onkin heti alussa hurmaamassa kyläläisiä. Mökki on mukava, ruoka on hyvää ja kyläläisten suhtautuminen haltioihin kunnioittavaa, ehkä hieman pelonsekaistakin, mutta he opastavat tutkijoita mieluusti kuitenkin alkuun. Mukana porukassa on myös Emilylle aika ajoin ilmestyvä henkiolento, joka jakelee outoja viisauksia ja neuvoja. Tämä alkoi ilmestyä hänelle on Cambridgessä ja seuraa nyt näköjään häntä kaikkialle.

"Jos asenteesi on tuo, toivon että ystävämme vierailee seuraavaksi sinun luonasi. Itse en mieluiten tulisi outojen, seinien läpi kävelevien miekkosten vainoamaksi." (s. 81)

Seutu vilisee erilaisia haltioita ja niiden ovia, mutta Keskusporttipa ei niin helpolla löydykään. Lisäksi Wendellin vointi alkaa heiketä ja joutuupa Em pyytämään valillä apua Ljoslannin puuhaltia Poelta. Tutkijat eivät voi välttyä vaaroilta, etenkään kun he eivät aina noudata kyläläisten ohjeita. Pimeän aikaan seudulla ei todellakaan kannata hiippailla, ja haltiat on pidettävä tyytyväisenä. Emily saa usein apua Wendellin loitsimasta viitasta sekä Shadow-koiraltaan, joka on oikeasti Kalmankoira. He kohtaavat hyvin äkäisten kettuhaltioiden joukon, joista myöhemmin Alppikello-nimisestä tyypistä tuleekin heille oiva avustaja. Hiukan nokkava sellainen, mutta sopivalla mielistelyllä oikein kelpo apuri. (Tässä selviää siis myös kansikuvan kettujen tarkoitus.)

"Jos ovi minun valtakuntaani tosiaan piilee tässä herraan hylkäämässä vuorten ja kallioiden loukossa, uskon sydämeni pohjasta, että kaikista ihmisistä juuri sinä vielä löydät sen." (s. 113)

Mikä Wendelliä vaivaa? Miksi hän on koko ajan huonommassa kunnossa? Miksi haltiat ovat tyytymättömiä retkeläisten ruokalahjoihin joka yö ja tuntuvat tulevan pian ovesta läpi? Mikä tuon Emilylle ja pian toisillekin näyttäytyvän henkiolennon tarkoitus on?

Tässä osassa päästään hiukan kurkistamaan jo keijumaan sisäänkin, mutta siitä ei sen enempää. Seuravaavassa osassa Emily Wilden kadonneiden tarujen kirja, joka ilmestyy jo syksyllä -26, siellä ollaan jo sitten hiukkasen enemmän. Odottelen siis malttamattomasti jatkoa tähän hyvin kiehtovaan sarjaan, jota ei ole pilattu liialla spicymässäilyllä, vaan Wendellin ja Amilyn romanttinen suhde kulkee tarinan mukana kevyellä tavalla. En edes lähtisi tätä luonnehtimaan romantasiaksi, niin kuin jossakin taisin nähdä tehtävän, vaan enemmän tämä sarja on cozy fantasiaa.

Pyyhkäisin hiussuortuvia Wendellin kasvoilta. Hänen hiuksensa ovat hyvin pehmeät - itse asiassa miltei järjettömässä määrin, sillä ne tuntuvat ihmisen hiuksen sijaan pikemminkin kaniinin pohjakarvalta tai voikukan hahtuvilta. Huomasin, etten voinut olla silittämättä niitä. (s. 205)

Minulla kävi nyt tämän kakkososan kanssa hiukan niin, että lukeminen ei soljunut niin hyvin kuin eka osan kanssa. Alkuosa oli ehkä hiukan tylsähkö eikä vetänyt eteenpäin, ja pääsin vauhtiin vasta puolenvälin jälkeen. Siksi en ollut tästä niin innoissani kuin eka osasta, mutta loppua kohti lukeminen taas soljui suuremmalla mielenkiinnolla eteenpäin ja kokonaisuutena Emily Wilden kätkettyjen maiden atlas siivitti hienon polun trilogian kolmannelle osalle, jossa päästään seikkailemaan taas ihan erilaiseen miljööseen. Loppua kohti myös Wendellin erinomaisen ihana luonne pääsee oikeuksiinsa. Väriä tuo myös mukaan nuoruuden intoa puhkuva Ariadne, joka ei aina ihan  tiedä, mihin soppaan on lusikkansa laittanutkaan.

Annan tälle arvosanaksi 4

Kiitos arvostelukappaleesta.

Samantyylistä:

Häiveen tapauskirjat -sarja: Mari Renko

Keijuvalta-kirjapari: Holly Black

Ilman väki -trilogia: Holly Black

Työtä vai huvia: Rachel Lynn Solomon

Työtä vai huvia: Rachel Lynn Solomon. Suomentanut Taimi Tornikoski. Tammi 2025

Englanninkielinen alkuteos (2023): Business or pleasure. Kansi: Vi-An Nguyen

"Nyt on vipinää peiton alla!

Haamukirjailija ja näyttelijä ojentavat toisilleen auttavan käden, niin ammatillisesti kuin makuuhuoneenkin puolella.

Kun Chandler tapaa hurmaavan miehen baarissa, hän ajattelee olevansa onnentyttö. Kaksikon välinen kemia päättyy kuitenkin megakiusalliseen yhden yön juttuun. Chandlerin kauhistukseksi hänen uusi haamukirjoitusprojektinsa tuo heidät jälleen kasvokkain. Baarikomistus onkin Finn Walsh, C-luokan näyttelijä, joka tunnetaan rakastettavana nörttinä ihmissusisarjassa. Chandler tosin tuntee hänet parhaiten sänkypuuhista...

Chandler myöntää Finnille, ettei heidän yhteinen yönsä ollut erityisen mullistava kokemus, jolloin Finn ehdottaa vaihtokauppaa: hän auttaa Chandleria kirjan kanssa ja Chandler opastaa hänet makuuhuoneen saloihin. Mutta kumpi on lopulta tärkeämpää – työ vai huvi? " (Tammi)

Oma arvio:

*** Kustantajalta saatu arvostelukappale ***

Ihastuin ikihyväksi Rachel Lynn Solomonin keväällä -24 suomennettuun kirjaan Ex talk - Rakkautta radioaalloilla, joten halusin ehdottomasti lukea myös tämän uutukaisen. Edellisessä pyörittiin podcast-maailmassa, kun taas nyt päästään tutustumaan, millaista on olla julkkisten haamukirjailija.

Chandler kokee kovan kolauksen, kun lifestylevaikuttaja Maddy DeMarco ei tunnista häntä uutuuskirjansa signeeraustilaisuudessa. Ei, vaikka Chandler on kirjoittanut koko kirjan Maddyn puolesta. Hän on luopunut toivosta, että saisi koskaan kirjoitettua oman romaanin, sellaisen, jossa lukisi kannessa hänen oma nimensä. Niinpä hän kirjoittaa julkkisten elämäkertoja heidän puolestaan, ja sen hän kyllä tekeekin hyvin. Mutta riittääkö se? Kaiken lisäksi Chandler on tullut vasta torjutuksi hänen pitkällisen ihastuksensa ja miespuolisen ystävänsä toimesta, joka ei sekään kovin kohentanut hänen itsetuntoaan.

Baaritiskillä (kyllä, kirjakaupassa on baaritiski!) hän törmää mielenkiintoiseen mieheen, jonka kanssa juttu luistaa hyvin. Niinpä hän päätyy lähtemään miehen asunnolle. Kaikki - flirtti, vetovoima, kuun asento - tuntuvat olevan kohdillaan tämän myyntimiehenä työskentelevän Drewn kanssa, kunnes paljastuu, että mies on aivan onneton sänkyhommissa. Tilanne menee suorastaan koomiseksi ja lopulta Chandlerin on teeskenneltävä orgasmi, jotta hän pääsee tilanteesta. Vähin äänin hän häipyy miehen asunnolta aamulla. Harmi, sillä hän ajatteli, että nyt tästä voisi syntyä jotakin. Onneksi hänen ei tarvitse nähdä miestä enää ikinä.

Paitsi että... Chandler lupautuu ottamaan taas uuden haamukirjoituskeikan harkintaan, kyseessä olisi menneiden vuosien Yöneläjät-ihmissusisarjan nörttipoikaa näytelleen Finn Walshin elämäkerta. Chandlerin Noemie-serkku vannottaa tätä ottamaan pestin vastaan, onhan kyseessä hänen teinivuosiensa suosikkisarjan tähti. Mennessään lounaalle tapaamaan tulevaa toimeksiantajaansa, hän huomaa, että Finn Walsh on yhtä kuin seksisurkimus-Drew. Ei sitten yhtään noloa!

"Eli toisin sanoen tarkoitat, että meidän yömme oli sinut mittapuullasi hyvä?"

Finn heilauttaa kätensä levälleen ja on vähällä viskata kännykkänsä suoraan Willametteen. "Mistä minä tiedän! Ei minulla ole hajuakaan siitä, mitä teen!"

Muuan ohitse pyöräilevä kaveri nostaa hänelle nyrkkiään.

"Äijä, ei ole kellään muullakaan" mies sanoo, ja Finn veivaa hänelle innottomasti nyrkkiään vastaukseksi. (s. 132)

Chandler on alkuun sitä mieltä, ettei voi ottaa pestiä vastaan. Finn saa kuitenkin taivuteltua Chandlerin, sillä hän haluaa palavasti saada kerrottua oman tarinansa. Hän uskoo Chandlerin olevan paras siihen. Siinä vaiheessa naisen on pakko tunnustaa, ettei ollut kovin vakuuttunut heidän yöstään. Tämä on toki järkytys Finnille, joka on luullut olevansa voittamaton sänkypuuhissaan. Toivuttuaan shokista Finnillä on erikoinen ehdotus: voisiko Chandler opettaa hänelle, miten naisen saa tyytyväiseksi sängyssä. Chandler on kertonut opiskelleensa seksuaaliterapiaa, joten Finn uskoo naisen olevan asioista perillä. Näin alkaa parivaljakon hyvin mielenkiintoinen yhteistyö, jossa he matkustelevat ympäriinsä erilaisissa fanitapaamisissa ja coneissa, työstävät Finnin elämäkertaa, tutustuvat toisiinsa ja opiskelevat petipuuhia. Finn on innokas oppija ja Chandler vaikuttuu miehen taidoista.

Vielä aiemmin tänään välillämme vallitsi edes jokin ammatillista muistuttava raja, mutta nyt se on virallisesti tullut tiensä päähän. (s. 141)

Jossain vaiheessa Chandlerin ja Finnin oppitunnit alkavat vaikuttaa liiankin todellisilta, mutta etenkään Chandler ei uskalla puhua tunteistaan mitään, ettei joutuisi taas torjutuksi. Pianhan kirja olisi valmis eivätkä he enää koskaan olisi tekemisissä. Chandler on saanut tutustua julkisuuden varjopuoliin ja siihen, millaista on ollut elää kaikkien katseiden alla OCD:n kanssa. Chandler avautuu myös Finnille omista haasteistaan ahdistuneisuushäiriönsä kanssa. Ovatko heidän välinsä enää puhtaan ammatilliset, etenkin kun kuumia tilanteita syntyy ihan ilman oppituntejakin?

Jos olisimme keitä tahansa muita, minun olisi äärettömän helppo heittää läppärini syrjään, kömpiä hänen syliinsä ja muuttaa ilta idylliseksi, talviseksi karkumatkaksi. (s. 294)

Pidin tästäkin kirjasta oikein kovasti, vaikka tämä ei ehkä ollut ihan niin täydellinen kuin Ex talk. Jossain vaiheessa Chandlerin seksioppitunnit kävivät hiukan tylsiksi, mutta viihdyttävä ja hauskahan tämä oli. Tulisuutta oli seksikohtauksissa sopivasti, ei siis mennyt ihan överiksi. Parivaljakon sanailu oli hilpeän kepeää luettavaa. Mietin tosin sitä, olivatko Finnin ja Chandlerin mielenterveyden haasteet hiukan liian päälleliimatun oloisia... Pidin erityisesti Chandlerin Yöneläjät-fanittavasta Noemie-serkusta, joka yritti valaa serkkuunsa toivoa ja saada tätä tavoittelemaan unelmiansa. Chandler alkaakin viimein kirjoittaa omaa romaaniansa, jota hän on piilotellut pöytälaatikossaan. Katkelmat Yöneläjät-sarjan käsikirjoituksesta olivat hauska lisä. Kirjassa on myös hauska intertekstuaalinen viittaus Ex talk - Rakkautta radioaalloilla -kirjan tapahtumiin.

Annan tälle arvosanaksi 4,5

Kiitos arvostelukappaleesta!

Muualla:

--

Samantyylistä:

Ex talk - Rakkautta radioaalloilla: Rachel Lynn Solomon

Suutelin Shara Wheeleriä: Casey McQuiston

Suutelin Shara Wheeleriä: Casey McQuiston. Suomentanut Outi Järvinen. Tammi 2025

Englanninkielinen alkuteos (2022): I Kissed Shara Wheeler. Kansi: Allison Reimold

"Kaikki alkoi suudelmasta...

Punaista, valkoista ja kuninkaansinistä -hittikirjailijan hauska ja rohkea queer-romaani sääntöjen rikkomisesta, ihmissuhdekiemuroista ja rakkaudesta, joka löytyy odottamattomista paikoista.

Kuukausi ennen valmistumistaan Willowgroven kristillisestä koulusta rehtorin täydellinen tytär, tanssiaisten kuningatar Shara Wheeler suutelee Chloe Greeniä ja katoaa. Pian selviää, että Chloe ei olekaan ainoa, jota Shara suuteli ennen katoamistaan. Suudelman saivat myös Sharan pitkäaikainen rakas Smith sekä naapurin paha poika Rory. Heillä kolmella ei tunnu olevan mitään muuta yhteistä kuin Shara ja ärsyttävän kryptiset vihjeet, jotka hän jätti jälkeensä. Epätodennäköisen kolmikon ei auta muu kuin seurata yhdessä johtolankoja ja yrittää löytää Shara. Jos tytön haluaa, hänet on ensin löydettävä." (Tammi)

Oma arvio:

*** Kustantajalta saatu arvostelukappale ***

Olen tähän mennessä lukenut molemmat McQuistonin suomennetut romaanit, Punaista, valkoista ja kuninkaansinistä sekä Päätepysäkki, ja tykännyt niistä ihan kohtalaisesti. Nyt vuorossa onkin kirjailijan YA-romaani, johon olen törmännyt jo useaan otteeseen ja sen lukemista enkuksi harkinnutkin, mutta aina se on jäänyt harkinnaksi. 

Ennen päivän päättymistä hän oli jo ehtinyt kuulla seuraavat tosiseikat: 1. Se on Shara Wheeler. 2. Shara Wheelerin isä on rehtori Wheeler, joka taas on kaikkien Willovgroven arkaaisten sääntöjen takana. 3. Heidän perheellään on enemmän rahaa kuin itsellään Taivaan Herralla. 4. Kaikki - aivan kaikki - rakastavat Shara Wheeleriä. (s. 43)

Nyt ollaankin sitten Alabamassa, Willowgroven pikkukaupungissa, jossa kaikki tuntevat toisensa ja toistensa tekemiset, niin hyvässä kuin pahassa. Chloe Green on yksi kaupungin kristillisen koulun oppilaista, avoimesti queer ahdasmielisessä koulussa, jossa julkisista hellyydenosoituksista voi seurata erottaminen. On menossa viimeinen lukiovuosi ennen kuin kaikki liihottavat ympäriinsä yliopistoihin, kuka minnekin. Chloe valmistunee todennäköisesti koulunsa parhaana oppilaana ja saa pitää puheen koulun päättäjäisissä. Enää muutama loppukoe, ja siihen päättyy lukiotaival. Kaiken kuitenkin sekoittaa koulun rehtorin tyttären, Shara Wheelerin katoaminen reilu kuukausi ennen valmistumista. Ennen lähtöään hän hämmentää Chloen suutelemalla tätä täysin yllättäen koulun hississä.

Chloen on selvitettävä, mihin Shara on mennyt, ja sen vuoksi hän tunkeutuu salaa hänen kotiinsa ja huoneeseensa. Yllättäen naapurin Rory on samoissa aikeissa. Kaksikko löytää huoneesta vaaleanpunainen kirjekuoren, jossa on viesti Rorylle, mutta maininta myös Chloesta ja Smithistä, Sharan poikaystävästä. Nyt Chloelle selviää, että Shara suuteli lähtiessään myös Roryä, jonka tiedetään olleen ihastunut Sharaan. Lapussa vihjataan, että lisää viestejä voisi olla löydettävissä, ja Chloen ja Roryn on otettava yhteyttä myös Smithiin ja tunnustettava tälle, että he ovat molemmat suudelleet hänen tyttöystäväänsä. Ja että yhdessä he voivat selvittää Sharan vihjeet ja löytää tämän olinpaikan.

Hän aikoo selvitä voittajana Sharan keksimästä pelistä. Ja sen jälkeen hän tuhoaa Sharan. (s. 63)

Chloen pitäisi keskittyä pänttäämään viimeisiin kokeisiin, mutta Sharan katoaminen ja erinäisistä paikoista löytyvät vihjeet sekoittavat hänen päänsä. Hänen ystävänsä tietävät suudelmasta, mutteivät viesteistä, jotka vievät Chloen aikaa ystäviltään. Kaikista tärkein heistä, vanhempiensa antikvariaatissa työskentelevä Georgia tarvisi ystävänsä tukea, mutta Chloe on muissa maailmoissa. Hän ajattelee vain Sharaa ja heidän vihamielistä suhdettaan, joka johtuu osittain heidän taistelustaan luokan parhaimman oppilaan tittelistä. Miksi Shara suuteli häntä? Missä hän on? Vihaako hän sittenkään Chloea, niin kuin antaa ymmärtää?

Mitä jos Willovgrove on sittenkin päässyt ihon alle? (s. 297)

Välillä taistellaan koulun ahdasmielistä kristillistä arvomaailmaa vastaan. Chloe on ottanut tavakseen rikkoa koulun pukeutumisnormeja, ihan vain huvikseen. Kun Georgia-ystävä joutuu vaikeuksiin, Chloe ei voi tehdä muuta kuin yrittää pelastaa tämän ja samalla heidän rakoilleen ystävyytensä. Onko Shara edes ollut tämän kaiken huomion arvoinen? Hän on tehnyt paljon ilkeitä asioita läheisilleen, koska on aina tottunut saamaan kaiken. Pitääkö hän Chloetakin vain pilkkanaan. Lopulta Rory ja Smith kyllästyvät Sharan kissa-ja-hiiri-leikkiin ja Chloe on jäänyt yksin koko asian kanssa.

"Sen takia me just tarvitaan sua", Georgia sanoo. "Kerran sukupolvessa syntyy biseksuaali, joka osaa laskea. Sä olet erityinen." (s. 133)

Pidin kovasti kirjan mysteeriosuudesta, eli Sharan jättämien pinkkien kirjekuorien etsimisestä ja niihin jätettyjen viestien tulkitsemisesta. Sharan löydyttyä kirjan juoni minusta hiukan lässähtää ja loppu menee hiukan korniksi oppilaiden, Chloen vanhempien ja erään opettajan manifestihulinaksi. Loppujen lopuksi Shara näyttäytyi minulle todella ikävänä persoonana, enkä päässyt tästä mielikuvasta eroon enää missään vaiheessa. En siis voinut mitenkään ymmärtää, miksi cool ja fiksu Chloe rakastui tähän. Kamala tyyppi koko Shara, olisi vain pysynyt piilossa. Lisäksi minä ajattelin, että hänen katoamiseensa olisi liittynyt jotakin paljon dramaattisempaa, kuin mikä oli lopullinen syy. 

Olen myös hiukan yllättynyt siitä, miten vähän kirjassa on tulisuutta. Aiemmissa lukemissani kirjoissa on hyvinkin kuumia kohtauksia, ja niitä on paljon, mutta tässä chilit loistavat poissaolollaan. Ja ymmärrän, että aiemmat ovat aikuisille suunnattuja, mutta en nyt käsitä, miksi YA:sta sitten on riisuttu pois lähes kaikki tulisuuden kipenet. Todella laimeaa, sanon minä.

Parhaita tyyppejä tässä kirjassa olivat Chloen lisäksi hänen kaksi äitiään, joista toinen oli aikanaan uhmannut Willovgroven ahdasmielisiä arvoja tulemalla kaapista ulos, sekä Sharan poikaystävä Smith, josta paljastui jotain ihan muuta kuin stereotyyppinen urheilijapoitsu.

Annan kirjalle arvosanaksi 4-

Muualla:

Lue meille äitikulta

Oikukkaiden romantikkojen piiri -trilogia: Ulla Onerva

Hattaradilemma: Ulla Onerva. Tammi 2025 (Oikukkaiden romantikkojen piiri #1)

Kansi: Laura Lyytinen / iStockphoto

"Romanttinen kapina alkakoon!

Nokkela hyvän mielen romaani Jane Austenin sankarittaren mukaan nimetystä Emmasta, joka puolustaa romanttista kirjallisuutta mutta tuntee vetoa sietämätöntä romantiikan vihaajaa kohtaan.

Ensirakkaus on jättänyt Emman vanhojen tansseissa, eivätkä tunteet ex-poikaystävään ole abivuoden alkaessa täysin hiipuneet. Haikailun sijaan Emma uppoutuu romanttisiin kirjoihin, vaikka koko muu maailma tuntuu halveksivan hänen lempigenreään. Kun ynseä kirjailija lyttää viihdekirjallisuuden lehdessä eikä koulun lukulistaltakaan löydy romanttisia kirjoja, Emma ryhtyy kapinaan. Hän perustaa Oikukkaiden romantikkojen piirin, jonka päämäärä on kohottaa romanttisen kirjallisuuden arvostusta ja tuhota kirjallisuusankeuttajat. Tehtävä ei ole helppo, sillä piirin sisällä kipinöi niin vihasta kuin rakkaudestakin, ja Emma huomaa olevansa pahemmassa sotkussa kuin lempiromaaniensa sankarittaret."(Tammi)

Oma arvio:

Herkullinen kansi, herkullinen nimi, herkullinen asetelma kaiken kaikkiaan. Olin ajatellut, että koska tämä @Tarinannuppuja-nimellä somettavan Ulla Onervan esikoisteos Hattaradilemma on kustantajan luettolossa aikuisten kaunokirjallisuuden puolella, kuten myös suurimmassa osassa kirjastojen luokitteluja, että kirjan päähenkilöt sijoittuisivat jonnekin kahden- ja kolmenkympin väliin. Niinpä en edes kysellyt tähän arvostelukappaletta, koska olen yrittänyt rajata pyytämäni a-kappaleet selkeästi YA- ja new adult -kirjallisuuden piiriin. Yllätyksekseni päähenkilöt ovatkin lukion abeja eli noin 18-vuotiaita. Noh, tämän täytyy sitten olla tosi spicya kamaa, ajattelin seuraavaksi. 

"Ehkä siellä ei ole romantiikkaa siksi, koska se ei ole oikeaa kirjallisuutta"--- (s. 32)

Emmalla on takanaan ikävä ero Aaronista eikä hän olisi halunnut lähteä abisyksyn ekoihin bileisiin ystäviensä Ulpun ja Mellin painostuksesta huolimatta. Mitä, jos hän törmäisi Aaroniin? He eivät ole puhuneet mitään sen kamalan vanhojentanssipäivän jälkeen, jolloin itkuinen Emma juoksi pukkarista eikä päässyt koskaan tanssimaan vanhojaan, kun Aaron jätti hänet juuri ennen tansseja. Niinpä Emma päätyy lukemaan ihanaa romanttista kirjaansa jonnekin nurkkaan, kunnes joku tulee häiritsemään häntä. Tuo joku on uskomattoman kivannäköinen Eeli, joka kuitenkin pilaa ensivaikutelmansa tullessaan arvostelemaan Emman lukutottumuksia. 

"Anna kun arvaan: pieni, siro nainen rakastuu tummaan mieheen, jolla on vaikeuksia ilmaista tunteitaan ja jota piinaa hirveä menneisyys?" (s. 10)

Emma on kyllästynyt siihen, ettei hänen rakastamaansa romanttista viihdekirjallisuutta pidetä arvossaan. Miksi lukion kirjalistassa on jännäreitä, scifiä, kaikkea muuta muttei romanttisia kirjoja? Miksi miehet hymähtelevät naisten kirjoittamille romantiikkakirjoille? Pahin on kirjailija Rafael Ynni, joka kirjoittaa jatkuvasti halveksuvia ja vähätteleviä kommenttejaan viihdekirjallisuudesta. Emman on tehtävä jotakin. Hän perustaa romanttisen kirjallisuuden piirin ja saa luvan äikänluokan käyttöön tätä varten. Yllätys onkin melkoinen, kun ensimmäiseen kokoontumiseen tulee erittäin tuttuja poikia. 

Oikukkaiden romantikkojen piiri alkaa suunnitella ensimmäistä tempaustaan, romanttisen kirjallisuuden iltaa heidän lempikahvilassaan, jonka nimi on hauskasti Kahvila. Upeinta olisi, jos he saisivat vieraaksi sinne Emman lempikirjailija Pinja Timjamin, mutta tehtävä osoittautuu mahdottomaksi, sillä kyseistä kirjailijaa ei ole koskaan nähty missään julkisuudessa. Sen sijaan tapahtumaan saapuu eräs toinen tunnettu vieras, joka ei ole ollenkaan toivottu.

Emman ja Eelin välillä kiehuu ja kuohuu, mutta eräästä sattuneesta syystä he eivät voi antaa tunteilleen täyttä valtaa. Vetovoima on lopulta kuitenkin niin suuri, että he eivät enää voi itselleen mitään. Emman ystävyyssuhteet alkavat olla koetuksella, sillä kaikki aika ja energia tuntuu menevän hänen ongelmiensa selvittelyyn. Emma on muutenkin aika raskas persoona mustavalkoisine ajattelumalleineen ja voimakkaan feministisine mielipiteineen. Kaikessa touhotuksessa hän unohtaa katsella ympärilleen, että ystävilläkin voi olla vaikeaa. Ylioppilaskirjoitukset luovat paineita myös kaiken kirjapiiritempausten ja ihmissuhdesotkujen ohella.

"Ethän anna kenenkään kohdella itseäsi huonosti?"

"Antaisiko Elisabeth Bennet kohdella itseään huonosti?"

"Ehkä jos miehellä olisi 10 000 punnan vuositulot ja hyvät vatsalihakset." (s. 127)

Emman henkilöhahmo on hyvin kärkäs ja mustavalkoinen, mikä alkaa jossakin vaiheessa tuntua rasittavalta. Eeli esitetään ikään kuin romantiikkaa rakastavan Emman vastakkaispuolena, vaikka oikeasti häneltä tulee ihan hyviäkin huomioita hänen kyseenalaistaessa Emman lempigenreä. Kirjassa on runsaasti intertekstuaalisuutta, mikä riemastutti ainakin minua, kun bongasin paljon myös minun lempikirjoja ja -leffoja/sarjoja. Emma katsoo Young Royalsia (paras sarja ikinä!), lukee Holly Bournea ja Emily Henryä. Kirjan lopussa on huikea 20 parhaan romanttisen kirjan lista, jossa on iso joukko minunkin lemppareitani. Onpa kirjan loppuun saatu myös ujutettua ihana lappukohtaus Rakkautta vain -leffasta. Ajattelua herättävä kohtaus oli myös se, kun Emma pakotti Eelin katsomaan The Notebook -leffaa kanssaan äikäntehtävää varten ja tajusi, että leffa tuntui viiden vuoden tauon jälkeen häiritsevältä joistain kohdista. Itselleni on käynyt myös samoin monien leffojen ja kirjojen kanssa, kun  ajattelumallit on tarkastettu uudelleen.

"Ei toiselle ihmiselle voi sanoa `Jos näen jotain, mistä pidän, minun on saatava se.`Ihan kuin toi nainen olisi jokin hemmetin esine." (s. 116)

Minä ahmaisin tämän kirjan tyyliin yhden päivän aikana, joten todella viihdyttävä ja mukaansatempaavahan tämä on. Ihanaa romanttisen kirjallisuuden puolustamista ja hehkutusta! Ymmärrän sen, miksi Emmasta on tehty niin raivostuttavan kärkäs persoona, mutta se valitettavasti hiukan latisti lukukokemustani. Henkilöhahmojen välillä puuttuu kommunikointia, joka johtaa väärinkäsityksiin yksi toisensa jälkeen. Tämä on tyypillistä romanttisten kirjojen väärinkäsitys-trooppia, joka johtaa konflikteihin, mutta herättää lukijassa välillä suunnatonta raivoa, kun ei pääse neuvomaan tyyppejä.

Romanttiset kohtaukset on kirjoitettu oikein hienotunteissen kutkuttavasti, ehkä jopa liiankin kesysti, jos tämä on ajateltu aikuisten puolelle. Olen lukenut jopa kuumempia ja graafisempia kohtauksia nuorten aikuisten puolelle luokitelluista kirjoista, joten sillä hiukan ihmettelen. (Enkä nyt tarkoita tällä, että kirjassa tulisi olla kauhean graafisia seksikuvauksia, ei todellakaan, vaan luokittelun puolesta kummastelen.) Voi tosin olla, että jatko-osissa panokset ikään kuin kovenevat ja tulisuus lisääntyy. Itse ajattelin tempaista tämän mukaan kasien genrevinkkaukseen ensi kerralla, ja minä olen melkoisen tarkka kuitenkin, etten ota liian chilisiä kirjoja luokkiin.

Huomaan, että Holly Bourne on innoittanut varmasti kirjailijaa, sillä paljon samanhenkisyyttä tässä kirjassa on. Tämä on vain minusta plussaa, koska juuri tämäntyyppistä  kotimaista YA:ta/new adultia olen kaivannutkin. Innolla odottelen jatkoa sarjaan!

Annan arvosanaksi tälle 4-

Lainasin tämän kirjan kirjastosta.

Muualla:

Kotona kirjassa

Karamellikatastrofi: Ulla Onerva. Tammi 2026 (Oikukkaiden romantikkojen piiri #2)

Kansi: Laura Lyytinen

"Romanttinen kapina kiihtyy!

Kipakasti kipinöivä ja lämpimän koskettava sateenkaariromaani Mellistä, joka sotkeutuu tahtomattaan romanssin pyörteisiin.

Synkkiä tarinoita rakastava Melli puolustaa romanttista kirjallisuutta ystävänsä Emman perustamassa Oikukkaiden romantikkojen piirissä, vaikka on itse päättänyt pysytellä suhdesotkuista kaukana. Tunteet eivät kuitenkaan kuuntele järjen ääntä, kun Melli kokee yhä syvempää yhteyttä salaiseen nettiystäväänsä Vitaan, joka on ollut hänen tukenaan vaikeina hetkinä. Abivuotta saapuu hämmentämään myös sanavalmis Bea, joka liittyy Oikukkaisiin romantikkoihin ja saa Mellin pään pyörälle. Kauhukseen Melli tajuaa, ettei katastrofia voida välttää.

Karamellikatastrofi on toinen osa Ulla Onervan nokkelaa viihdetrilogiaa, joka sopii kaikille, jotka eivät suostu salaamaan rakkauttaan romanttisia kirjoja kohtaan!" (Tammi)

Oma arvio:

*** Kustantajalta saatu arvostelukappale ***

Onpas herkullinen kirja niin nimeltään kuin kanneltaan tämä Ulla Onervan toisinkoinen Karamellikatastrofi, joka jatkaa romanttista nuorten aikuisten sarjaa. Ensimmäisen osan päähenkilö Emma oli minun makuuni turhan raskas persoona, mutta muuten tykästyin kirjan ideaan, joka ylistää romanttista viihdekirjallisuutta.

Kun me vihdoin tapaisimme, kaiken pitäisi olla täydellistä. (s. 84)

Nyt päähenkilönä on Emman elokuvia rakastava ystävä Melli. Vaikka hän kuuluu ystäviensä tavoin Oikukkaiden romantikkojen piiriin, ei hän juurikaan lue romanttista kirjallisuutta. Hän ei tunnusta olevansa muutenkaan romanttinen tyyppi. Sen sijaan hän rakastaa Buffy, vampyyrintappaja -sarjaa. Tästä hän jaksaa keskustella mm. uuden etäystävänsä Vitan kanssa, joka on tosi kiehtova tyyppi, eikä Cara-nimellä viestittelevä Melli saa tämän kanssa viesteilystä tarpeekseen. Hän haluaa pitää tämän ystävyyden ihan itsellään. Toisinaan hän miettii, voisivatko he tavata oikeasti, mutta Melliä pelottaa, että illuusio rikkoontuu. 

Olin nähnyt, miten paljon romanttinen rakkaus satutti. Miten sen varjolla rikottiin se, mikä elämässä oli ollut hyvää ja turvallista. (s. 10)

Mellin elämässä kuohuu, sillä  isän uudet perhekuviot ovat kova pala purtavaksi ja osin sen vuoksi hänen uskonsa rakkauteen on murentunutkin. Pappina toimiva äiti ei juuri puhu tunteistaan eikä myöskään kysele Mellin tunteista. Niinpä Melli on oppinut vahingollisen tavan sivuuttaa omat ikävät tunteensa. Välillä se käy ylitsepääsemättömäksi. Isä ei ymmärrä Mellin ahdinkoa ja sitä, kuinka pahasti hän satutti valitsemalla toisen perheen itselleen. Kaiken tämän keskellä Melli meinaa jäädä auton alle. Onneksi hän selviää säikähdyksellä ja murtuneella kädellä, joka tulisi paranemaan onneksi ennen ylioppilaskirjoituksia. 

Onnettomuuden myötä Melli tutustuu häntä autolla kolhaisseehen Beaan, joka herättää persoonallisella tyylillään heti jännittäviä tunteita Mellissä. Bea solahtaa huomaamattaan mukaan Oikukkaiden romantikkojen piiriin, etenkin kun selviää, että hänen vanhemmillaan olisi juuri heidän tanssiaisiinsa soveltuva linna. Bean vanhemmista paljastuu tosin heti alkuunsa jotain tosi yllättävää, josta Emma aikoo ottaa hyödyn irti. Melliä ei haittaa Bean läsnäolo, päin vastoin, sillä tytön läheisyys aiheuttaa hänessä hyvin kuumottavia tunteita. Toisaalta Melli miettii välillä Vitaa ja heidän välistä suhdettaan ja tuntee huonoa omaatuntoa hetkistään Bean kanssa. Miksi Vita ei välillä vastaa hänen viesteihinsä ollenkaan?

Olin alkanut haluta asioita, joita ei olisi pitänyt. Holtittomia asioita. Hallitsemattomia. (s. 169)

Karamellikatastrofi on suloinen yhdistelmä lukiolaisten viimeistä kevättä, tanssiaisvalmisteluja, Abi Goes Tallinn -tapahtumaa, Mellin tunteiden käsittelyä niin hyvässä kuin pahassa ja tietysti kutkuttavia ihastumisen tunteita ja (sopivan) kuumia hetkiä. Elokuvaviitteet sitaatteineen ovat hauskoja, kuten myös hyvin kirjatietoisten nuorten juttelut erilaisista romanttisten kirjojen troopeista. Keskusteluissa käydään läpi sivumennen myös monenlaisia sukupuoleen ja identiteettiin liittyviä yhteiskunnan ilmentymiä, asenteita ja vinoumia. Paasaamisen puolelle ei kuitenkaan sorruta, eli kerronta pysyy mukavan kepeänä, mutta tarjoaa lukijalle myös ajattelemisen aihioita. Ulla Onerva kirjoittaa hyvin selkeää, konstailematonta ja siistiä kieltä persoonallisia kielikuvia unohtamatta.

Hiukan minua kismitti se, että arvasin heti alussa yhden juonen kannalta keskeisen seikan, eikä minkäänlaista yllätyksen tunnetta tullut siis lopussa. Se oli minusta kuitenkin niin ilmeisen helppo tajuta, että mietin, oliko se ihan tarkoitettukin niin. Tai sitten olen niin harjaantunut näihin, heh. Lopussa sain hiukan pyyhkiä kyyneleitä silmäkulmastani erään liikuttavan tytär-isä-kohtauksen äärellä. Monenlaisia tunteita siis tarjoaa Karamellikatastrofi ja vahva plussa minulta tuleekin juuri tästä henkilöhahmojen tunteiden käsittelystä kirjassa.

Kirjan sivuhahmoista pedattiin varmaankin seuraavaan osaan päähenkilöitä, niin ainakin aavistelen. Olisikohan sieltä tulossa ehta vanha kunnon vihollisista rakastavaisiksi -romanssi seuraavaan osaan? 

Kirjan lopussa on ekstrana Mellin ja Bean kirjasuosituslista tyttörakkautta sisältävistä kirjoista.

Annan tälle arvosanaksi 4+

Kiitos arvostelukappaleesta!

Muualla:

Siniset helmet

Unelmien aika

Samantyylistä:

Holly Bourne: Normaali-trilogia

Holly Bourne: Niin käy vain elokuvissa

Annukka Salama: Asioita joista en tiennyt pitäväni

Tytöt tytöt tytöt: Ilona Ahti & Daniela Hakulinen

 Tytöt tytöt tytöt: Ilona Ahti ja Daniela Hakulinen. Tammi 2024

Kansi: Laura Lyytinen

"Perinteisiä odotuksia raikkaasti rikkova romaani kolmesta erilaisesta lukiolaistytöstä ja ajanjaksosta, jolloin elämää suuremmat asiat tapahtuvat ensimmäistä kertaa.

Mimmi on päättänyt olla uskomatta rakkauteen, kun taas hänen paras ystävänsä Rönkkö janoaa yhteyttä toiseen ihmiseen. Kaksikko työskentelee yhdessä smoothie-baarissa, jossa he kohtaavat eräänä päivänä Emman. Taitoluistelijalupaus sattuu keskelle vedonlyöntiä siitä, voiko pelkkään katseeseen rakastua. Mimmin ja Emman välille syntyy nopeasti yhteys, joka ei jätä kumpaakaan rauhaan. Heidän välillään on vetovoimaa, jollaisesta Rönkkö haaveilee. Lopulta heistä jokaisen on kysyttävä itseltään, minkä puolesta he ovat valmiit taistelemaan.

Ilona Ahdin ja Daniela Hakulisen häpeilemättömässä tekstissä ääneen pääsevät tyttöjen tunteet ja ajatukset. Romaani syventää kaksikon käsikirjoittaman menestyselokuvan tarinaa ja tuo siihen uusia tasoja. Tytöt tytöt tytöt valtasi valkokankaat vuonna 2022, ja elokuva voitti palkintoja niin Suomessa kuin kansainvälisestikin." (Tammi)

Oma arvio:

*** Kustantajalta pyydetty arvostelukappale ***

Minulla on vielä katsomatta Alli Haapasalon ohjaama samanniminen leffa, johon tämä kirja pohjautuu ja tuo kuvauksensa mukaan uusia tasoja. Hiukan aina jännittää nämä leffapohjaiset romaanit, että jääkö tästä nyt itselle mitään käteen, kun leffaa ei ole katsonut. 

Kirjassa vuorottelevat kolme näkökulmahenkilöä: lukiolaiset Emma, Mimmi ja Rönkkö. Mimmi ja Rönkkö ovat töissä smoothiebaarissa ja juttelevat rakkaudesta, ihastumisesta ja tunteista ylipäänsä. Rönkkö ei oikein tiedä, mitä on olla ihastunut saati rakastunut. Salikassiksi nimetty komistus on ihan selvästi ihastunut Rönkköön, mutta tyttö ei oikein tiedä, miten suhtautua. Mimmi taas on tosi varma siitä, mitä haluaa. Hän haluaa kaiken. Hän haluaa todistaa Rönkölle, että yksi katsekin voi riittää. Niinpä hän testaa katsekontaktia tiskille tilaamaan tulleeseen taitoluistelija-Emmaan. Tuo katse koituu heidän molempien kohtaloksi.

- No kun sen pitää tuntua. Sen pitää tuntua heti siinä ekassa katseessa. (s. 32)

Emmi luistelee tosissaan, mutta välillä hän ei jaksaisi kaikkea sitä suorittamista. Tarja-valmentaja ja vanhemmat ovat melkoisen tiukkoja hänelle ja treeneistä ei luisteta. Emma jättää usein bileitäkin väliin treenien takia. Sitten hän ihastuu Mimmiin, uppoaa hänen sinisiin silmiinsä ja huolettomampaan elämäntyyliin. Mutta onko eläväinen Mimmi hänelle hyväksi? 

Mä en ole koskaan kuulunut kenellekään enkä minnekään. (s. 101)

Rönkkö haluaisi niin kovasti tuntea jotain, mutta kukaan tai mikään ei oikein tunnu miltään (sori, nyt tuli vahingossa tällainen Levottomat-elokuvan slogan.) Mimmi yrittää kannustaa ja ymmärtää Rönkköä, mutta hänen on hankala samaistua. Lopussa Rönkölle alkaa viimein hahmottua, miksi hän on sellainen kuin on. 

Se sanoo kaikkea sitä, mitä haluan kuulla, eikä mikään silti lävistä. Kaikki jää pinnalle. Minun aivoja kutittelee sen sanat, kehoa ei. Eikä sydäntä. So fucking annoying. (s. 125)

Eihän tässä kirjassa kovin syvällisesti pääse näiden tyttöjen elämään kiinni, kun sivujakin on vain 171 ja keskeisiä henkilöitä se kolme. Ihan mukava nopeastiluettava ja etenevä romaani, jossa käsittelyssä on aika perus nuorten naisten oman seksuaalisuuden ja identiteetin etsintää, ensirakkautta, sitoutumista ja suuria tunteita. Kieli on aika suorasukaista ja kuvailevaa seksiä on jonkin verran, joten enemmän nuorten aikuisten kamaa tämä on. Leffa alkoi kyllä kiinnostaa, joten pitänee katsoa se myös. 

Annan tälle arvosanaksi 3,5

Kiitos kustantajalle arvostelukappaleesta!

Ex talk - Rakkautta radioaalloilla: Rachel Lynn Solomon

Ex talk - Rakkautta radioaalloilla: Rachel Lynn Solomon. Suomentanut Laura Liimatainen. Tammi 2024

Englanninkielinen alkuteos (2021): The Ex Talk. Kansi: Vi-An Nguyen

"Kutkuttavaa kemiaa ja tahattomia tunteita livelähetyksessä

Mitä tekisit, jos pomosi antaisi sinulle kaksi vaihtoehtoa: 1) esitä inhokkikollegasi ex-rakastajaa radiossa tai 2) pakkaa kamasi ja häivy?

Podcastidea: kaksi eksää ruotii raadollisen avoimesti parisuhdettaan ja sitä, miksi kipinä sammui. Ei paha, paitsi että ohjelmaa juontamaan pakotetaan radiossa työskentelevät kollegat Shay ja Dominic, jotka inhoavat toisiaan sydämensä pohjasta. Eivätkä todellakaan ole ikinä tapailleet, saati sitten seurustelleet! Mikäpä voisi mennä pieleen? Ex Talk – rakkautta radioaalloilla on tarina kiivaista vihamiehistä, odottamattomista tunteista ja riskialttiista salaisuudesta." (Tammi)

Lukunäyte

Oma arvio:

Kesän romcom-kiintiöni ei ollut sittenkään vielä täynnä, sillä vielä mahtui lukemistooni yksi sellainen. Rachel Lynn Solomonin Ex talk - Rakkautta radioaalloilla on näkynyt ja kuulunut somessa pitkään, ja minua kiinnosti siinä erityisesti radioteema. Podcastit, somevaikuttaminen ja lehtitoimitus ovat olleet aika monessa kirjassa keskiössä, mutta enpä muista lukeneeni kirjaa, jossa työskenneltäisiin yleisradiossa.

Kuvitelmani aikuisuudesta olivat aivan erilaisia. Kaikilla elämäni tärkeillä ihmisillä on kumppaninsa. Minulla on tyhjä talo ja oletettavasti unelmatyö, jolta en suinkaan aina saa vastarakkautta. (s. 34)

Kymmenisen vuotta Pacific Public Radiossa tuottajana työskennellyt Shay ei voi sietää kollegaansa Dominic Yunia. Tuo pitkänhuiskea, melko vasta valmistunut tyylikäs kaveri, joka muistuttaa kaikille olevansa maisteri, kehtaa vieläpä vallata Shayn vakioäänityskopin eikä vaikuta olevan siitä lainkaan pahoillaan. Kun  sitten Dominic häikäisee koko työyhteisön, varsinkin seksistisen pomon Kentin, shokkiuutisellaan, Shay joutuu nielemään kiukkuaan. Etenkin, kun hänen oma lemmikkiaiheinen ohjelmansa saa väistyä Kentin mielestä paremman idean tieltä. Suunnittelupalaverissa Kent ehdottaa, että heidän on tehtävä nyt jotakin tyystin erilaista saadakseen lisää kuuntelijoita. Ja siitä Shayn puolihuolimattomasta heitosta kaikki lähtee käyntiin: mitä jos perustettaisiin ihmissuhdeohjelma, jossa Shay ja Dominic esittäisivät ex-rakastettuja? Heidän välinen jännite kun on tullut huomatuksi jo koko työyhteisössä.

En minä halunnut pyörittää koko paikkaa. Halusin vain kertoa hyviä tarinoita.

Ja nyt Dominic, vasta valmistunut maisteri ja talon uusin työntekijä, esiintyy jo suorassa lähetyksessä. (s. 17)

Shay jopa alkaa innostua ideasta, vaikka toki kuulijoille valehteleminen tuntuu väärältä, mutta vakavasti uransa ottava Dominic on hankalampi saada taivutettua. Siihen vaaditaan yhteinen lounas korelaisessa ravintolassa. Tutustuessaan Dominiciin Shay huomaa, ettei tämä olekaan niin ärsyttävä kuin ajatteli, ja Dominicille taas selviää, miksi ohjelma olisi niin tärkeä Shaylle. Niinpä Ex talk alkakoon. Ja siitähän tulee heti menestys.

"Ihan vain että tiedät", hän sanoo puoliksi ovesta ulkona, "niin meillä olisi taatusti ollut hyvä seksielämä." (s. 101)

Entisten rakastavaisten esittäminen ei ole ollenkaan vaikeaa Shaylle ja Dominicille, joilla alkaa synkata tosissaan. Silti, kun eräs kuulija soittaa lähetykseen ja kertoo epäilyksensä siitä, ovatko Shay ja Dom oikeasti edes seurustelleet, pomo Kent vaatii juontajaparia viettämään yhteisen viikonlopun firman piikkiin. Shayta hermostuttaa, sillä hän on alkanut tuntea vetoa juontajapariaan kohtaan. Hän on kuitenkin varovainen tunteiden ilmaisussaan, sillä aiemmissa suhteissaan hän ei olekaan saanut vastakaikua rakkaudentunnustuksilleen. 

"Nyt tehdään näin", Kent sanoo. Hän osoittaa meitä, vaikka huoneessa ei ole ketään muuta. "Te kaksi saatte viettää yön yhdessä."

Minä suorastaan hyppään tuolista. "Anteeksi kuinka?" (s. 195)

Ex talk - Rakkautta radioaalloilla on minusta oikein edukseen erottuva, yhtä aikaa hauska ja vakava viihderomaani. Yleisradiomiljöö on kiinnostava ja erilainen ja Shayn ja Dominicin välinen kemia loistava. Kirjassa tulee myös esille Kent-pomon harjoittama, hyvin (huonosti) piilotettu seksistinen käytös ja sivutaan myös feminististen asioiden lisäksi hiukan rodullistamista ja rasismia. Nämä eivät kuitenkaan nouse kovinkaan suureen rooliin muuten hyvin viihteellisesti etenevässä romaanissa. 

Shayn perhesuhteissa on myös mullistusta meneillään, sillä hänen äitinsä on avioitumassa afrikkalaisen Philin kanssa. Shayn rakas isä, joka on pitänyt omaa pienkonekorjausliikettään, ja jolta Shay on perinyt rakkautensa radioon, on menehtynyt aiemmin. Phil on ihana, mutta Shaylla kestää aikaa sopeutua asiaan, että äiti menee uudelleen naimisiin. Ameena-ystävä on tärkeänä tukena Shaylle, mutta sitten hänkin ilmoittaa jymyuutisen, joka vaikuttaa heidän ystävyyteensä.

Kuten nykyviihderomaanien henkeen kuuluu, tämäkin kirja sisältää melko roiseja ja graafisesti kuvattuja seksikohtauksia, mutta sanoisinko, että eivät nämä olleet pahimmasta päästä. Tai sitten olen jo turtunut.

Annan tälle arvosanaksi 5

Kiitos kustantajalle arvostelukappaleesta.

Muualla: 

---

Samantyylistä:

Ana Huang: Kings of Sin - Viha