Työtä vai huvia: Rachel Lynn Solomon

Työtä vai huvia: Rachel Lynn Solomon. Suomentanut Taimi Tornikoski. Tammi 2025

Englanninkielinen alkuteos (2023): Business or pleasure. Kansi: Vi-An Nguyen

"Nyt on vipinää peiton alla!

Haamukirjailija ja näyttelijä ojentavat toisilleen auttavan käden, niin ammatillisesti kuin makuuhuoneenkin puolella.

Kun Chandler tapaa hurmaavan miehen baarissa, hän ajattelee olevansa onnentyttö. Kaksikon välinen kemia päättyy kuitenkin megakiusalliseen yhden yön juttuun. Chandlerin kauhistukseksi hänen uusi haamukirjoitusprojektinsa tuo heidät jälleen kasvokkain. Baarikomistus onkin Finn Walsh, C-luokan näyttelijä, joka tunnetaan rakastettavana nörttinä ihmissusisarjassa. Chandler tosin tuntee hänet parhaiten sänkypuuhista...

Chandler myöntää Finnille, ettei heidän yhteinen yönsä ollut erityisen mullistava kokemus, jolloin Finn ehdottaa vaihtokauppaa: hän auttaa Chandleria kirjan kanssa ja Chandler opastaa hänet makuuhuoneen saloihin. Mutta kumpi on lopulta tärkeämpää – työ vai huvi? " (Tammi)

Oma arvio:

*** Kustantajalta saatu arvostelukappale ***

Ihastuin ikihyväksi Rachel Lynn Solomonin keväällä -24 suomennettuun kirjaan Ex talk - Rakkautta radioaalloilla, joten halusin ehdottomasti lukea myös tämän uutukaisen. Edellisessä pyörittiin podcast-maailmassa, kun taas nyt päästään tutustumaan, millaista on olla julkkisten haamukirjailija.

Chandler kokee kovan kolauksen, kun lifestylevaikuttaja Maddy DeMarco ei tunnista häntä uutuuskirjansa signeeraustilaisuudessa. Ei, vaikka Chandler on kirjoittanut koko kirjan Maddyn puolesta. Hän on luopunut toivosta, että saisi koskaan kirjoitettua oman romaanin, sellaisen, jossa lukisi kannessa hänen oma nimensä. Niinpä hän kirjoittaa julkkisten elämäkertoja heidän puolestaan, ja sen hän kyllä tekeekin hyvin. Mutta riittääkö se? Kaiken lisäksi Chandler on tullut vasta torjutuksi hänen pitkällisen ihastuksensa ja miespuolisen ystävänsä toimesta, joka ei sekään kovin kohentanut hänen itsetuntoaan.

Baaritiskillä (kyllä, kirjakaupassa on baaritiski!) hän törmää mielenkiintoiseen mieheen, jonka kanssa juttu luistaa hyvin. Niinpä hän päätyy lähtemään miehen asunnolle. Kaikki - flirtti, vetovoima, kuun asento - tuntuvat olevan kohdillaan tämän myyntimiehenä työskentelevän Drewn kanssa, kunnes paljastuu, että mies on aivan onneton sänkyhommissa. Tilanne menee suorastaan koomiseksi ja lopulta Chandlerin on teeskenneltävä orgasmi, jotta hän pääsee tilanteesta. Vähin äänin hän häipyy miehen asunnolta aamulla. Harmi, sillä hän ajatteli, että nyt tästä voisi syntyä jotakin. Onneksi hänen ei tarvitse nähdä miestä enää ikinä.

Paitsi että... Chandler lupautuu ottamaan taas uuden haamukirjoituskeikan harkintaan, kyseessä olisi menneiden vuosien Yöneläjät-ihmissusisarjan nörttipoikaa näytelleen Finn Walshin elämäkerta. Chandlerin Noemie-serkku vannottaa tätä ottamaan pestin vastaan, onhan kyseessä hänen teinivuosiensa suosikkisarjan tähti. Mennessään lounaalle tapaamaan tulevaa toimeksiantajaansa, hän huomaa, että Finn Walsh on yhtä kuin seksisurkimus-Drew. Ei sitten yhtään noloa!

"Eli toisin sanoen tarkoitat, että meidän yömme oli sinut mittapuullasi hyvä?"

Finn heilauttaa kätensä levälleen ja on vähällä viskata kännykkänsä suoraan Willametteen. "Mistä minä tiedän! Ei minulla ole hajuakaan siitä, mitä teen!"

Muuan ohitse pyöräilevä kaveri nostaa hänelle nyrkkiään.

"Äijä, ei ole kellään muullakaan" mies sanoo, ja Finn veivaa hänelle innottomasti nyrkkiään vastaukseksi. (s. 132)

Chandler on alkuun sitä mieltä, ettei voi ottaa pestiä vastaan. Finn saa kuitenkin taivuteltua Chandlerin, sillä hän haluaa palavasti saada kerrottua oman tarinansa. Hän uskoo Chandlerin olevan paras siihen. Siinä vaiheessa naisen on pakko tunnustaa, ettei ollut kovin vakuuttunut heidän yöstään. Tämä on toki järkytys Finnille, joka on luullut olevansa voittamaton sänkypuuhissaan. Toivuttuaan shokista Finnillä on erikoinen ehdotus: voisiko Chandler opettaa hänelle, miten naisen saa tyytyväiseksi sängyssä. Chandler on kertonut opiskelleensa seksuaaliterapiaa, joten Finn uskoo naisen olevan asioista perillä. Näin alkaa parivaljakon hyvin mielenkiintoinen yhteistyö, jossa he matkustelevat ympäriinsä erilaisissa fanitapaamisissa ja coneissa, työstävät Finnin elämäkertaa, tutustuvat toisiinsa ja opiskelevat petipuuhia. Finn on innokas oppija ja Chandler vaikuttuu miehen taidoista.

Vielä aiemmin tänään välillämme vallitsi edes jokin ammatillista muistuttava raja, mutta nyt se on virallisesti tullut tiensä päähän. (s. 141)

Jossain vaiheessa Chandlerin ja Finnin oppitunnit alkavat vaikuttaa liiankin todellisilta, mutta etenkään Chandler ei uskalla puhua tunteistaan mitään, ettei joutuisi taas torjutuksi. Pianhan kirja olisi valmis eivätkä he enää koskaan olisi tekemisissä. Chandler on saanut tutustua julkisuuden varjopuoliin ja siihen, millaista on ollut elää kaikkien katseiden alla OCD:n kanssa. Chandler avautuu myös Finnille omista haasteistaan ahdistuneisuushäiriönsä kanssa. Ovatko heidän välinsä enää puhtaan ammatilliset, etenkin kun kuumia tilanteita syntyy ihan ilman oppituntejakin?

Jos olisimme keitä tahansa muita, minun olisi äärettömän helppo heittää läppärini syrjään, kömpiä hänen syliinsä ja muuttaa ilta idylliseksi, talviseksi karkumatkaksi. (s. 294)

Pidin tästäkin kirjasta oikein kovasti, vaikka tämä ei ehkä ollut ihan niin täydellinen kuin Ex talk. Jossain vaiheessa Chandlerin seksioppitunnit kävivät hiukan tylsiksi, mutta viihdyttävä ja hauskahan tämä oli. Tulisuutta oli seksikohtauksissa sopivasti, ei siis mennyt ihan överiksi. Parivaljakon sanailu oli hilpeän kepeää luettavaa. Mietin tosin sitä, olivatko Finnin ja Chandlerin mielenterveyden haasteet hiukan liian päälleliimatun oloisia... Pidin erityisesti Chandlerin Yöneläjät-fanittavasta Noemie-serkusta, joka yritti valaa serkkuunsa toivoa ja saada tätä tavoittelemaan unelmiansa. Chandler alkaakin viimein kirjoittaa omaa romaaniansa, jota hän on piilotellut pöytälaatikossaan. Katkelmat Yöneläjät-sarjan käsikirjoituksesta olivat hauska lisä. Kirjassa on myös hauska intertekstuaalinen viittaus Ex talk - Rakkautta radioaalloilla -kirjan tapahtumiin.

Annan tälle arvosanaksi 4,5

Kiitos arvostelukappaleesta!

Muualla:

--

Samantyylistä:

Ex talk - Rakkautta radioaalloilla: Rachel Lynn Solomon

The Inheritance Games -sarja: Jennifer Lynn Barnes

The Inheritance Games - Salainen perijätär: Jennifer Lynn Barnes. Suomentanut Aila Herronen. WSOY 2024 (The Inheritance Games #1)

Englanninkielinen alkuteos (2020): The Inheritance Games. Kansi: Katt Phatt, Karina Granda & Hachette Book Group, inc.

"Tuntematon tyttö – Upporikas perhe – Kohtalokas peli voi alkaa

Miksi mysteerinen miljardööri valitsi Avery Grambsin pelinappulakseen? Jennifer Lynn Barnesin viettelevän YA-trilleritrilogian avaus on täydellistä luettavaa Yksi meistä valehtelee -sarjan ja Knives Out -elokuvien ystäville!

Äitinsä menettäneen Avery Grambsin elämä muuttuu kertaheitolla, kun hän kesken koulupäivän saa kutsun miljardööri Tobias Hawthornen testamentin lukuun. Käy ilmi, että omalaatuinen, arvoituksia rakastanut Hawthorne on jättänyt koko jättiomaisuutensa Averylle – sillä ehdolla, että tämä asuu vuoden ylellisessä ja valtavassa kartanossa perinnöttä jääneiden sukulaisten kanssa. Kartanossa asuvat myös neljä harmillisen komeaa veljestä, jotka eivät katso hyvällä tuntematonta perijätärtä. Avery ei kuitenkaan antaudu rikkauden tuoman helpon elämän viettelemäksi, vaan alkaa selvittää mysteeriä: miksi eksentrikko Hawthorne valitsi juuri hänet pelinappulakseen? (WSOY)

Lukunäyte

Oma arvio:

Arvoituksia ja salaisuuksia, miljoonaperintö ja hulppea kartano, komeat veljekset, romantiikan ripauksia ja vähän jännitystäkin. Jennifer Lynn Barnesin The Inheritance Games -sarjan avausosan ainekset ovat niin herkulliset, että tiesin jo kirjan aloittaessani, että tästä tulisi minulle täydellisen viihdyttävä lukukokemus. Sarjaan on ilmestynyt alkukielellä jo neljä osaa ja viidettä odotellaan tälle vuotta. Sarjan seuraavaa osaa suomeksi ei tarvitse odotella kauhean kauaa, sillä toinen osa Hawthornen arvoitus ilmestyy jo tämän syksyn alussa.

17-vuotias Avery Grambs on asunut äitinsä kuoleman jälkeen häntä seitsemän vuotta vanhemman Libby-isosiskonsa huollettavana. Elämä heillä on hyvin vaatimatonta, ja Avery joutuu tekemään iltaisin töitä koulun jälkeen, jotta he pärjäisivät. Avery menestyy koulussa erinomaisesti, jopa liiankin, sillä rehtori on aivan varma, että tämä on huijannut kokeessa saadakseen täydellisen tuloksen. Max-ystävän kanssa Avery pitää yhteyttä viesteillä ja puheluilla, sillä tämä on muuttanut harmillisen kauas - ja tiukan uskonnolliset vanhemmat rajoittavat välillä heidän viestittelyään, jos Max on tehnyt heidän mielestään syntiä. Huolta aiheuttaa myös Libbyn toksinen Drake-poikaystävä, jonka isosisko ottaa aina uudelleen takaisin, vaikka on luvannut Averylle olla tekemättä niin. Välillä Avery joutuu nukkumaan yönsä autossa, koska ei mahdu saman katon alle Draken kanssa.

Ja sitten kaikki muuttuu. Komea ja tyylikäs nuorimies, Grayson Hawthorne, ilmestyy Averyn koululle, pyytää tätä mukanaan Hawthornen kartanoon, jossa tyrmistynyt Avery saa kuulla perineensä valtavan, miljoonien perinnön hänelle tuntemattomalta Tobias Hawthornelta - mutta vain tietyin ehdoin. Hänen on asuttava vuosi Hawtrornen kartanossa, joka on Teksasin suurin kartano. Onnekseen hän saa Libbyn seurakseen, joka tuntuu olevan perinnöstä enemmän innoissaan kuin Avery, joka on lähinnä ahdistunut.

"Hän jätti sinulle omaisuuden, Avery, mutta meille hän vain sinut." (s. 89)

Kuulostaa helpolta ehdolta, mutta sitä se ei ole: kartanossa, omissa siivissään asuvat myös Tobias Hawthornen neljä veljenpoikaa, pitkänhuiskea ja puhelias Alexander, 17, vaaroja janoava Jameson, 18, tyylitajuinen Grayson, 19, ja vanhin Nash, 25, jolla on toisten pelastaminen verissään. Huikentelevainen Skye-äiti, joka on tehnyt kaikki pojat eri miehille, on ihan yhtä käärmeissään yllättävän perijättären saapumisesta kuin poikien Zara-täti. Näyttää siltä, että Avery saa taistella hengestään tuon vuoden ajan. Onneksi hän on perinyt myös Tobiaksen uskollisen, vakaan henkivartijan, Orenin, joka lupaa suojella Averyä kaikin voimin.

"Voisin vaikka lyödä vetoa, että lähdet viikon sisällä."  (s. 127)

Tobias on jättänyt kaikille neljälle veljekselle ja Averylle kirjeen. Averyn kirjeessä lukee vain pahoittelut ja allekirjoitus, eikä hän ymmärrä enää mistään mitään. Grayson tekee selväksi, että hän paljastaa vielä Averyn huijaavan jotenkin. Zara yrittää keksiä keinoa, jolla perinnönjako saadaan kumottua. Aika pian lehdistö saa tietää Averyn tarinan ja paparazzit alkavat piirittää tätä. Ainoa asia, mitä Avery miettii tämän kaiken keskellä, on se, liittyykö Tobias jotekin äitiin. Äiti sanoi eläessään, että Averyn syntymään liittyy salaisuus. 

En halunnut olla lasiballerina tai veitsi. Halusin todistaa edes itselleni olevani jotain. (s. 347)

Avery saa kuitenkin yllättävän liittolaisen Jamesonista, joka kertoo isoisänsä rakastaneen arvoituksia ja järjestäneensä sellaisia pojanpojilleen jatkuvasti. Hän uskoo kirjeisiin kätkeytyvän jonkin vihjeen. Avery ja Jameson alkavat etsiä yhdessä johtolankoja, ja jossakin vaiheessa Graysonkin sotkeutuu peliin mukaan. Avery tuntee vetoa jännityshakuiseen Jamesoniin, mutta onko poika tosissaan, vai pitääkö hän vain Averyä pelinappulana? Grayson alkaa lämmetä Averylle, kun tajuaa, ettei tämä ole tuhlailemassa perintöään, vaan jatkaa vaatimatonta elämäntyyliään, tosin miljoonakartanossa asuen. Averyä huolettaa isosiskonsa, joka yhä saa Drakelta viestejä. Sitten tapahtuu kamala läheltä-piti-onnettomuus, jonka jälkeen Avery tajuaa, että hänellä voi olla hengenlähtö lähellä, jos hän ei osaa pitää varaansa.

"Me emme ole normaaleja. Tämä paikka ei ole normaali, etkä sinä ole pelaaja, ipana. Sinä olet se lasiballerina. Tai veitsi." (s. 167)

Ai että pidin tästä kirjasta! Toisiaan seuraavat vihjeet ja arvoitukset, komeat Hawthornen pojat, jotka kaikki ovat omia persooniaan, fiksu Avery, jolla on jalat maassa perinnöstä huolimatta sekä mieletön, salakäytäviä täynnä oleva kartano, jonne Tobias Hawthorne on kuuleman mukaan rakennuttanut joka vuosi yhden huoneen lisää. Mukaansatempaavan juonen lisäksi kirjan mukavalukuisuutta lisäävät lyhyet luvut. Romantiikkapuoleen olisi toki saanut satsata hiukan lisää, ja Averyn päättämättömyys kahden pojan välillä on vähän rasittavaakin, mutta senkin annan anteeksi. 

Nyt sitten odottelemaan kuumeisesti jatko-osaa!

Arvosanaksi annan tälle 5

Kiitos kustantajalle arvostelukappaleesta.

Muualla:

Kirjakasta

Unelmien aika

Kirjafile

The Inheritance Games - Hawthornen arvoitus: Jennifer Lynn Barnes. Suomentanut Aila Herronen. WSOY 2024 (The Inheritance Games #2)

Englanninkielinen alkuteos (2021): The Hawthorne Legacy. Kansi: Katt Phatt (kuva), Karina Granda (suunnittelu), Hachette Book Group, inc.

"Tappava peli – Silmänkääntötemppu – Panoksena perintö

Perhesalaisuuksien ja romantiikan pyörre, miljardien arvoisen omaisuuden kohtalo – Hawthornen arvoitus kehrää auki suvun mysteeriä.

The Inheritance Games -sarjan ensimmäinen kirja Salaperäinen perijätär päättyi odottamattomaan uutispommiin. Nyt Averyn on löydettävä mies menneisyydestä, ”Harry”, jonka Avery uskoo tietävän syyn siihen, miksi Tobias Hawthorne jätti omaisuutensa tuntemattomalle eikä tyttärilleen tai lapsenlapsilleen. DNA-testin tuloksena Avery tietää nyt, ettei hän ole Hawthornien verisukulainen, mutta uudet tiedonjyvät ja ratkenneet arvoitukset viittaavat siihen, että hän kytkeytyy sukuun jonkin syvän yhteyden myötä. Ja mysteerin auetessa kaksi nuorta Hawthornea, Jameson ja Grayson, tuntuvat vetävän Averyä puoleensa magneetin lailla, mutta eri suuntiin. Joku taas on päättänyt poistaa Averyn pelistä keinoja kaihtamatta, lopullisesti." (WSOY)

Oma arvio:

Olipas mukavaa, kun keväällä ilmestynyt The Inheritance Games - Salainen perijätär sai suomennetun jatko-osan heti saman vuoden syksyllä! Minulla tosin oli alkuinnostuksen jälkeen hiukan käynnistymisvaikeuksia tämän kakkososan kanssa. Pääsinkö silti vauhtiin? No pääsin, pääsin!

Varoitus: tämä arvio sisältää spoilereita edellisestä osasta ja hiukan tästäkin.

Hawthornen arvoitus jatkaa suoraan siitä, mihin ensimmäinen osa päättyi. Avery on hämmentynyt kahden Hawthornen pojan seurassa: ylienergisen Jamesonin suudelmat paljastuivatkin pelkäksi peliksi, ja vakaa Grayson päätti väistyä pikkuveljensä tieltä. Avery yrittää elää miljoonaperijättären roolissa, käyttäytyä odotetulla tavalla erinäisissä tilaisuuksissa ja selvitellä yhä ratkaisematonta mysteeriä, jonka Tobias Hawthorne jätti perijöilleen. Nyt kartanosta on kuitenkin häädetty poikien petollinen äiti Skye ja heidän tätinsä Zara, jotka eivät suhtautuneet suopeudella tuntemattomaan perijättäreen.

"Luotatko sinä minuun, Perijätär?" Jamesonilla oli yllään nahkatakki. Hän näytti pojalta, joka tietää hankaluuksia. Mutta hyvällä tavalla.

"En vähääkään", vastasin, mutta otin kypärän hänen kädestään ja kiipesin hänen taakseen, kun hän oli hypännyt moottoripyörän selkään. (s. 106)

Xander, Jameson ja Grayson löytävät kartanosta salaisen siiven, joka on kuulunut tuhoisassa tulipalossa menehtyneelle Toby Hawthornelle, poikien enolle. Averylle tosin selvisi, että Toby onkin yhä elossa: hän on sama kulkuri Harry, jonka kanssa Avery pelasi kadulla shakkia äitinsä kuoleman jälkeen. Tobyn asunnosta löytyvät vihjeet mullistavat Averyn maailman totisesti. Jameson ja Grayson haluavat suojella ja turvata Averyä tosissaan, ja tuntuupa molemmilla olevan lämpimiä tunteita tyttöä kohtaan. Averyn pää on pyörällä. Averyn iloksi ja hämmästykseksi hänen ystävänsä Max ilmestyy kartanolle ja on vaitelias väleistään vanhempiensa kanssa. Hän yrittää sinnikkäästi, omalla hauskalla tavallaan auttaa Averyä sekalaisten tunteidensa setvimisessä.

Minulla on salaisuus... Miten monta kertaa minä ja äiti olimme leikkineet tuota leikkiä? Miten monta tilaisuutta hänellä oli ollut kertoa minulle totuus. (s. 293)

Lisää arvoituksia alkaa sadella samalla, kun Avery saa kiristellä hampaitaan hänen julkisuuteen ponnahtaneen hulttioisänsä, Ricky Grambsin takia, joka vieläpä lyöttäytyy yhteen katkeran Skyen kanssa. Huhutaan jopa, että Ricky yrittää saada takaisin tyttärensä huoltajuuden, joka kuuluu vielä isosisko Libbylle. Hawthornejen turvallisuuspäällikkö Oren ja edunvalvoja Alisa ovat hermoraunioita, koska Avery haluaa selvittää arvoituksia vaaroista välittämättä. Luvassa on muun muassa yhden yön reissu yhdelle Tobiaksen perintönä jättämälle vuoristomökille, jossa saattaisi olla yksi vihje lisää. Sekin reissu tosin päättyy pikaiseen paluuseen kartanolle, kun jokin epämääräinen hiippari keskeyttää Jamesonin ja Averyn kuumat hetket poreammeessa.

Loppua kohti arvoituksia ja vaarallisia tilanteita satelee hengästymiseen asti. Jos luulit, että suurimmat mysteerit ratkesivat ensimmäisessä osassa, erehdyit pahasti. Hyvin yllättäviä paljastuksia ja juonenkäänteitä tarjoaa tämä toinenkin osa. Romantiikka näyttelee pientä roolia arvoitusten ratkomisten välissä, mutta eivät ole pääroolissa. Ihanan pieniä, lyhyitä, kiltin kuumottavia kohtauksia ja lupauksia tulevista sellaisista. Averyllä on mietittävänään, kumpi Hawthornen pojista, Jameson vai Grayson, on hänelle se oikea. 

Kuvittele itsesi jyrkänteelle meren rannalla. Tuuli tuivertaa hiuksiasi. Aurinko laskee. Kaipaat joka solullasi ja sielullasi yhtä asiaa. Yhtä ihmistä. Takaa kuuluu askelia. Sinä käännyt.

Kuka siinä seisoo? (s. 340)

Averylla on ollut tapana työntää kaikki omat tunteensa syrjään - tämän hän uskoo oppineensa äidiltään - mutta lopulta hän alkaa saada kosketuksen omiin tunteisiin ja kammottavan onnettomuuden myötä hänelle hahmottuu se, kumpi pojista saa hänen sydämensä. Äidin rakkauselämästäkin Avery saa tietää yllättäviä asioita. En silti ihan täysin usko, että tämä Jameson-Avery-Grayson-kolmiodraama oli vielä tässä, onhan vielä sarjaan tulossa kaksi osaa lisää. Seuraava osa, Viimeinen siirto, ilmestyy ensi vuonna eli 2025.

Alkutahmeuden jälkeen imeydyin taas täysin tämän mysteerin pauloihin ja tykkäsin myös romanttisista kuvioista, jotka nekin jättivät vielä hiukan arvauksia ilmaan. Nyt sitten vain odottelemaan seuraavaa suomennettua osaa, ellen sitten malttamattomana lue enkunkielisenä ennen sitä.

Annan arvosanaksi 4,5

Kiitos kustantajalle arvostelukappaleesta.

Muualla: 

---

The Inheritance Games - Viimeinen siirto: Jennifer Lynn Barnes. Suomentanut Aila Herronen. WSOY 2025 (The Inheritance Games #3)

Englanninkielinen alkuteos (2022): The Final Gambit. Kansi: Katt Phatt (kuva), Karina Granda (suunnittelu), Hachette Book Group, Inc.

"Käsillä ovat Avery Kylie Grambsin viimeiset viikot Hawthornen kartanossa, ennen kuin hän perii miljardiomaisuuden.

Paparazzit ympäröivät Averyä ja hengenvaara on tytön jatkuva seuralainen. Hän selviää päivästä toiseen Hawthornen veljesten avulla – heidän kohtalonsa ovat kietoutuneet toisiinsa, ja vain he tuntevat toistensa salaisuudet.

Viime hetkillä ennen kuin Averystä tulee maailman rikkain teini, kohtalokas vieras tulee pyytämään apua – joku, joka voi vielä tuhota kaiken. Avery, Jameson, Grayson, Xander ja Nash ryhtyvät vimmaiseen peliin tuntematonta voimapelaajaa vastaan. (WSOY)

Oma arvio:

*** Kustantajalta pyydetty arvostelukappale ***

Äänestin vuoden 2024 Blogistanian Kuopus nuortenkirjallisuus -kirjallisuuspalkintoäänestyksessä Jennifer Lynn Barnesin The Inheritance Games - Salainen perijätärtä kolmella pisteellä eli se oli mielestäni vuoden paras lukemani nuortenkirja. Sarjan toinen osa ei ollut minulle niin huikea lukukokemus, vaikka senkin parissa viihdyin, mutta latasin paljon odotuksia tälle trilogian päätösosalle. 

Averyn 18-vuotissyntymäpäivä lähenee, mikä tarkoittaa sitä, että pian hän saa haltuunsa virallisesti Tobias Hawthornen miljardiperinnön. Asianajaja Alisa on sitä mieltä, että Averyn tulisi luovuttaa omaisuutensa säätiölle. Avery kuitenkin vetkuttelee Alisan harmiksi päätöstä, eikä hän haluaisi myöskään juhlia syntymäpäiväänsä suuremmin. Hän haluaa vain säilyä hengissä ja viettää aikaa Jamesonin kanssa, joka ei ehkä sittenkään leikittele Averyn kanssa, vaan on ihan tosissaan tähän rakastunut.

"Kun tämä on ohi, saat tietää, millainen mies minä olin ja millaiseksi mieheksi haluat itse tulla." (s. 178)

Onhan Averyllä vielä muutamia mysteerejä ratkaistavana. Hän löytää jälleen uuden pelin ratkaistavaksi. Kuolleeksi luullun Tobyn tytär Eve, joka on pelottavan paljon kuolleen Emilyn näköinen, ilmestyy kartanolle ja pyytää Averyn apua. Toby on nimittäin siepattu. Salaperäinen sieppaaja soittaa Averylle ja uhkaa riistää Tobyn hengen, jos ei saa haluaamaansa. Averyn ja Hawthornen veljesten on selvitettävä jälleen mysteeri toisensa perään, jotta he saavat selville, minkä perässä salaperäinen sieppaaja on. Ja kuka tuo sieppaaja ylipäänsä on? Tobias Hawthornesta alkaa paljastua hyvin ikäviä piirteitä, jotka vaikuttavat poikiin, joilla kaikilla on eri isä.

Avery on vielä hämillään hänen ja Graysonin hetkestä viinikellarissa, jonka jälkeen tämä toiseksi vanhin veljes häipyi Harvardiin. Nyt Grayson on taas paikan päällä hämmentämässä Averyn ajatuksia ja aiheuttamassa eripuraa Jamesonin kanssa. Averyn on saatava vakuutettua Jameson siitä, että hänen sydämensä sykkii vain hänelle. Silti Averyä hiertää se, miten paljon Even pauloissa Grayson tuntuu olevan. Voiko Eveen luottaa? Voiko ylipäänsä keneenkään luottaa, kun kaikki tuntuu olevan yhtä peliä.

Mitä sillä on väliä, miten Grayson katsoo Eveä? Kysymys roikkui ilmassa välissämme, mutta Jameson ei lausunut sitä ääneen. (s. 105)

Tämä trilogian päätösosa on huikaisevan viihdyttävä arvoituksineen, juonenkäänteineen ja romanttisine lisämausteineen. Romantiikkaa kaihtaville voin sanoa, että rakkauskuviot eivät todellakaan vie liikaa tilaa muuten kekseliäiltä arvoituksilta ja johtopäätöksiltä. Minusta on ihanaa, miten tärkeiksi kaikki Hawthornen veljekset ovat Averylle tulleet. Xander on hellyyttävä tapaus, Jameson yhtä aikaa hervoton ja kiihkeä, Grayson surusieluinen ja Nash äärimmäisen empaattinen ja suojeleva isovelihahmo. Averyn persoonallinen Max-ystäväkin pääsee vieraisille hölmöine epäkirosanoineen (uskovainen perhe, you name it), ja onpahan hänen ja Xanderin välillä havaittavissa vipinää. Nashin ja Averyn isosiskon Libbyn välit ovat myös kaikille selvät, vaikka Libby viime hetkeen asti kiistää kaiken. Averyn vakaa henkivartija Oren on myös mainio.

Saako Avery viimein haltuunsa 46 miljardia ja jos saa, mitä hän niillä tekee? Hänellä on yhä vihollisia, vaikka pahimmat lähisuvun vastustajat onkin saatu aisoihin. Kuka kumma on ollut Tobias Hawthornen pahin vihollinen? Kaikki tämä kulminoituu huikeaan päätökseen tässä trilogian päätösosassa. 

"Olet aina halunnut. Ylimielisen, velvollisuudentuntoisen paskiaisen, joka yrittää toimia kunniallisesti ja on valmis kuolemaan rakastamansa tytön puolesta." (s. 274)

Yllätyksekseni sarjaan on olemassa vielä neljäs osa, The Brothers Hawthorne, joka nimensä mukaan keskittyy Hawthornen veljeksiin. Toivon mukaan tämäkin suomennetaan pian. Kirjasarjasta tekeillä oleva TV-sarja on ollut tekovaiheessa jo aika kauan, että saapa nähdä, tuleeko sitä koskaan, mutta toivossa on hyvä elää. Tässä kirjasarjassa on kyllä ainesta hyvään sarjaan.

Annan tälle arvosanaksi täydet 5

Kiitos kustantajalle arvostelukappaleesta.

Muualla:

---

Samantyylistä luettavaa:

Varkaiden valtias: Kayvion Lewis

Aurora: Pinja Sanaksenaho ja Sari Luhtanen

 Aurora: Pinja Sanaksenaho ja Sari Luhtanen. Otava 2024

"Tiivistunnelmaisessa romaanissa nuoren vaikuttajan kulissielämä murenee.

Auroralla on kaikki: virheettömät aamurutiinit ja koko ajan kasvava seuraajakunta. Kadehdittava sometili ei kuitenkaan paljasta todellisuutta, johon kuuluvat välinpitämättömät vanhemmat ja salainen lääkevarasto. ​

Täydellinen elämä säröilee entisestään, kun anonyymi kommentoija ja häiritsevät lapsuudenmuistot alkavat piinata Auroraa. Kuinka pitkälle pimeyteen hän on valmis kulkemaan pitääkseen kiinni kiiltokuvastaan? ​

​Pinja Sanaksenahon ja Sari Luhtasen nuortenromaani pitää otteessaan viimeisille sivuille saakka. Sen toteutukseen saivat osallistua myös vaikuttaja Pinjan seuraajat." (Otava)

Oma arvio:

Tubettajana tunnettu Pinja Sanaksenaho eli Pinkku Pinsku on kirjoittanut yhdessä kokeneen nuortenkirjailija Sari Luhtasen kanssa psykologisen jännärin aineksia sisältävän kirjan, jonka nimenä on hänen toinen nimensä Aurora. Toivottavasti sometähden kirja herättäisi lukuinnostusta myös vähemmän lukevissa faneissa.

Auroran täydelliset rutiinit eivät jää kenellekään epäselväksi, niin tarkasti niitä heti kirjan alusta kuvaillaan. Aurora elää sometykkäysten voimalla, mutta koulussa häntä odottaa karu totuus: hänellä ei ole ketään tosiystävää. Paras ja rakas ystävä Sara muutti toiseen kaupunkiin ja muilla tuntuu olevan jo omat klikkinsä. Hän nauttii kuitenkin somepostaustensa aiheuttamasta ihailusta koulussa ja alkaa lyöttäytyä Minean ja Aadan porukkaan. Aada vaikuttaa todellan ynseältä Auroran seurasta, koska tämä menestyy koulussa paljon paremmin kuin hän. Nytkö tämä vielä yrittää tunkeutua hänen ja Minean väliin?

@bringit Sun uus bägi on niin sairaan ruma. Sen takii se sopii sulle niin hyvin. (s. 85)

Sitten Auroran täydelliseen maailmaan kiemurtelee käärme, sillä hänen sometiliinsä alkaa tulla ikäviä kommentteja @bringit-nimiseltä tyypiltä. Aurora on melko varma, että kommenttien takana on Aada. Toki kommentit kirpaisee Auroran täydellistä eloaan, mutta myös kostoajatukset alkavat nostaa päätään. Auroran elämä ei ole niin täydellistä kuin voisi kuvitella, ja se käy hyvin ilmi siitä, kun tyttö itsekin hätkähtää nähdessään sekaisen keittiön aamuisen somepostaussession jäljiltä, jossa hän on kuvannut täydellistä herkullista aamupalaansa. Sara ei tunnu kaipaavan ystäväänsä uudessa ympäristössään ja silloin Aurora muistaa oman päiväkotiaikaisen ystävänsä Rosan ja sen hämmennyksen, mikä hänen vanhemmissaan oli aina, kun Aurora puhui Rosasta. Voi, kun Rosa olisi vieläkin Auroran tukena!

Hänkin ihan varmasti muistaisi ne yhteiset hetket, sillä vaikka olin pieni, tunsin välillämme supervoimakkaan yhteyden. (s. 24)

Lohtua tuo toki managerisopimus Kasetti-nimisen firman kanssa ja rahakas yhteistyökuvio hiustuoteyrityksen kanssa. Silti Auroraa ahdistaa ajoittain. Kirjan tunnelma alkaa mennä loppua kohti hyytävämmäksi, kun Aurora alkaa muistaa asioita lapsuudestaan. Hän on päättänyt ujuttautua Minean ystäväksi, ja sen takia Aada on raivattava pois tieltä. Hän saakin yllättävän apulaisen, joka alkaa hallita Auroran elämää liiaksikin.

Hymyilin ja tein hänelle tilaa viereeni sänkyyn. Tunsin patjan painuvan alemmas, ja siinä hän oli, ihan kiinni minussa. (s. 110)

Kirja paranee loppua kohti, kun alkaa tapahtua enemmän asioita, kuten käydään tutkimassa autiotaloja urbexia harrastavien Tomasin ja Jeren kanssa. Alku meinaa junnata hiukan liikaa Auroran rutiineissa, somepäivityksissä ja pinnallisissa tyttöjen välisissä kuvioissa, enkä meinannut jaksaa sinnitellä mukana. Kirjan päähenkilö, Aurora, on hyvin vastenmielinen henkilö ja hänestä on vaikea pitää millään tavalla, mutta se kai on kirjan jujukin. 

Hyvin tässä on onnistuttu kuvaamaan somemaailman raadollisuutta ja valheellisuutta. Loppua kohti tulee hyviä ja kaikessa kieroutuneisuudessaan yllättäviä juonenkäänteitä, jotka pelastavat paljon. Kyllä minä jaksoin siis lukea tämän loppuun asti ja irvistellä Auroran henkilöhahmolle, joka toisaalta herättää minussa sääliä, toisaalta inhoa. Välillä hän on My Little Ponyillään leikkivä, yksinäinen ja äidin huolenpitoa kaipaava tyttö, välillä hyvin häikäilemätön omaa etuaan ajaessaan.

Annan arvosanaksi kirjalle 3

Tämä kirja on lainattu kirjastosta.

Muualla:

Helsingin Sanomat

Siniset Helmet

Amman lukuhetki

Seelanti: Kirsti Kuronen

 Seelanti: Kirsti Kuronen. Karisto 2023

Kansi: ?

"Vangitseva kertomus nuorista, jotka osallistuvat tosi-tv-ohjelmaan autiolla saarella.

Hei, tahdotko olla kuuluisa?

Kuusi nuorta on valittu tosi-tv-ohjelmaan, jonka järjestäjä vaatii osallistujilta ehdotonta vaitioloa. Vene kuljettaa nuoret kuvauksiin pienelle Seelannin saarelle. Siellä heitä odottaa ankea majoitus ja viesti, jonka mukaan tuotantotiimi saapuu seuraavana päivänä.

Pian alkaa tapahtua selittämättömiä asioita. Onko karulla saarella muitakin? Salaako joku nuorista jotain? Ja ennen kaikkea, miksi juuri heidät on valittu ohjelmaan?

Taidokkaasti tihenevän tunnelman taustalla kaihertavat teot, joita ei voi enää perua. Lopulta mikään ei ole sitä, miltä näyttää. (Karisto)

Oma arvio:

Olen lukenut aiemmin Kirsti Kurosen säeromaanit Merikki ja Pönttö, joista pidin kyllä. Seelanti ei yllättäen olekaan säeromaani, vaikka muutamia säkeitäkin sivuilta löytyy. Oletin tämän kirjan tarjoavan jotain tavattoman yllätyksellistä loppua, sillä törmäsin joihinkin salamyhkäisiin arvioihin, mutta jouduin kuitenkin pettymään suhteellisen tavanomaiseen ja ennalta-arvattavaan ratkaisuun. Olisin kaivannut jotakin rajumpaa loppua, kuten romaaneissa Me olimme valehtelijoita tai Minne katosit, Monday?, joissa yllätyin täysin.

Ehkä mummo ymmärtää, miten tärkeää on olla kuuluisa. (s. 17)

Joukko nuoria saa kutsun tosi-tv-ohjelman kuvauksiin. Kuuluisuus tai pako arjesta houkuttaa monia, niin myös kirjan keskeisiä henkilöitä, eli Annaa, Minkaa, Nelliä, Eerikaa, Justusta ja Roopea. Henkilöt ja heidän tarkoitusperänsä esitellään lyhyesti, ennen kuin he lähtevät salaiseen kohtaamispaikkaan Vänvikin satamaan, josta tuotantoryhmä olisi heitä vastassa. Jo bussissa tyypit pääsevät pälyilemään toisiaan vaivihkaa: kitaraa kantava Roope haluaa päästä soittamaan musiikkiaan ja nimittää mielessään äkäisen oloisen Eerikan Miss Blue:ksi, Minka näkee pystynenäisessä Nellissä jotain tuttua, muttei tajua, mistä voisi tuntea tämän, ja Nelli taas miettii sen lisäksi, psytyykö mummo pitämään salaisuuttaan Nellin osallistumisesta tosi-tv-kuvauksiin, miksi Minka on vilkuillut häntä koko matkan. Justus pohtii, miten hänen sairas isänsä pärjää ilman häntä. 

Satamassa heitä odottaakin vain pieni vene kuljettajineen: nuoret viedään Seelannin saarelle, jossa ei odottelekaan kukaan. Vaatimattomista majoitustiloista löytyy sentään ruokaa ja lappu, että kuvausryhmä pääsee paikalle vasta seuraavana päivänä. Tehtävänä on jokaisella käydä kuvaamassa esittelyvideo itsestään.

Ai niin, kaduttaako jokin. En tahtoisi katua mitään. Ehkä nuorempana tuli tehtyä juttuja, jotka olisi saanut jäädä tekemättä.  (s. 45)

Heti ekana yönä alkaa tapahtua kummia. Porukan puhelimet katoavat latureistaan ja kammottava nukke roikkuu ovenrivassa. Seuraavan päivän myrsky nostattaa tunteita pintaan, etenkin kun huussin seinät kaatuvat. Muita välttelevä Eerika on pisteliäs, Nelli ihailee salaa Annaa ja tämän kaunista, treenattua vartaloa. Mutta missä viipyy kuvausryhmä? Mihin katosivat puhelimet? Juttu ei tunnukaan enää niin kivalta kuuluisuutta janoavista nuorista.

Vihasitko minua niin paljon, 

että minulle sai tehdä mitä tahansa?(s. 54)

Odotin tosiaan jotain kammottavampaa loppuratkaisua, kuin mitä Seelanti tarjosi. Melko äkkiä vihjeiden tiputtua aloin aavistella, mikä homma on, mutta toki joistain asioista yllätyin minäkin. Olisin toivonut jotenkin, ettei loppu olisi ollut niin selitettävissä, ei olisi niin…opettavainen ja kesy ratkaisu. Nuorille voisi ihan hyvin kirjoittaa lohduttomampiakin loppuja psykologisen jännityksen piirissä. Hyvänä esimerkkinä nuo yllämainitut käännöskirjat.

Jotenkin tästä kirjasta jäi outo olo. Tai joistakin sen tapahtumista. Sen kummemmin spoilaamatta tarkemmin, kun eräs henkilö kuvailee hänelle aiemmin sattuneita, tosi hämmentäviä tapahtumia, (jollaisia voi toki tapahtua ja on hyvä tuoda esille), kohta jäi minusta vähän oudoksi. Etenkin, kun teon tehnyt ei itse muistanut ikinä tehneensä moista. Tai ei halunnut muistaa. 

Ymmärrän toki, mitä kirjalla haetaan: jokaisella teolla voi olla kauaskantoiset seuraukset, mutta kauna tai kosto ei helpota ikävien tekojen kohteen elämää millään lailla. Ihmiset voivat myös muuttua, ja aiemmin tehdyt pahat teot painua unholaan. Ei ole mukavaa kohdata silmästä silmään inhottavia asioita, jotka on halunnut unohtaa tai jotka oma mieli on muuttanut ajan saatossa erilaisiksi, kuin millaisina joku toinen ne kokee. Katkeruus voi kuitenkin sairastuttaa kantajansa.

Ei näitä voi painaa villalla, 

ei unohtaa eikä antaa anteeksi. (s. 125)

Seelanti on tyypillinen suljetun paikan mysteeri ja selviytymistarina, jossa on paljon samaa kuin Agatha Christien Eikä yksikään pelastunut -romaanissa. Siihen viitataankin jossain vaiheessa kirjan tapahtumia. Tämä on hyvän napakka jännityskirja nuorelle kohderyhmälleen, mutta minulle tämä ei tarjonnut nyt suuria elämyksiä.

Arvosanaksi annan 3+

Tämän kirjan lainasin kirjastosta.

Muualla:

Kirjavinkit (Mikko)

Hämeen sanomat

Kirjafile

Lastenkirjahylly

Samantyylistä luettavaa:

Suunnaltaan vaihtelevaa tuulta: Jukka-Pekka Palviainen

Tarpeeksi reilua: Jukka-Pekka Palviainen

Eikä yksikään pelastunut: Agatha Christie

Darkhearts: James L. Sutter

Darkhearts: James L. Sutter. Suomentanut Laura Haavisto. WSOY 2023

Englanninkielinen alkuteos: Darkhearts. Kansi: Kerri Resnick (suunnittelu), Sivan Karim (kuvat), Kaisu Sandberg (Suomi)

"Jos rakastit Heartstopperia, anna tämän parin pysäyttää sydämesi uudestaan.

Entä jos rakkautesi kohde on samalla poika, joka varasti unelmasi? Darkhearts on unohtumaton, intiimi romanssi parrasvalojen takaa.

Elämänsä virheen yläasteella tehnyt David voisi olla kuuluisa, ellei olisi jättänyt Darkhearts-bändiä juuri ennen sen breikkaamista. Menneisyys palaa kuitenkin ryminällä hänen elämäänsä eräänä ainutkertaisena kesänä. Kun bändin laulaja ja Davidin lapsuudenystävä, fanilaumojen palvoma Chance, palaa kotiseudulleen, molemmat pojat löytävät itsensä yllättävien mutta sitäkin suurempien tunteiden ääreltä. Mutta voiko suuri maailma odottaa rakkauden tähden? 

Darkhearts on raastava ja rehellinen kirja omien heikkouksien sietämisestä ja siitä, miten paljastaa kaikki puolensa toiselle ihmiselle. David ja Chance ovat unohtumaton pari, joiden kuuma romanssi jää elämään mieleen kauan viimeisen sivun lukemisen jälkeen." (WSOY)

Oma arvio:

Kuumempi kuin Heartstopper, mutta kesympi kuin Punaista, valkoista ja kuninkaansinistä. Näin luonnehtisin yhdellä virkkeellä Darkheartsia.

Kirja alkaa hautajaisista. Elijah oli tunnettu suositun Darkhearts-bändin toinen jäsen ja loistava biisinikkari. Hän oli myös kirjan päähenkilön, Davidin entinen bändikaveri. Hän oli Darkheartsin johtotähden, superkuuman Chance Kainin (oikealta sukunimeltään Ng) hyvä ystävä ja rakas bänditoveri. Nyt Chance ja David kohtaavat toisensa pitkästä aikaa yhteisen ystävänsä Elin hautajaisissa. Menneisyyden katkeruus alkaa heti nostaa päätään, sillä David on yhä käärmeissään siitä, miten Darkhearts alkoi niittää mainetta ja kunniaa heti sen jälkeen, kun hän päätti jättää bändin. Bändin, jonka hän itse perusti. 

Elämä on ajanut Davidin ja Chancen elämää päinvastaisiin suuntiin. David työskentelee lukion ohella isänsä rakennusfirmassa ja onkin todella kätevä käsistään. Hän on rotevarakenteinen eikä koreile vaatteilla. Perusjuntti, jolla ei ole suuria tulevaisuudensuunnitelmia. Kitaraansa hän ei ole tarttunut lähdettyään Darkheartsista. Chance on taas suositun bändin keulakuva, trendikäs, timmissä  kunnossa oleva hottis. Hän ei tunnu huomaavan Davidin katkeruutta, vaan haluaa viettää aikaa tämän kanssa. Hän kutsuu Davidia vanhalla lempinimellä Holc.  Davidia ärsyttää se, miten Chance tuntuu haluavan hänestä ilmaisen kuskin kotipaikkakunnalleen. Selviääkin, ettei Chance ole koskaan saanut suoritettua ajokorttia itselleen. 

"Kuule, sun kanssa hengailu on ihan oma juttunsa. Sä tunnet mut. Mutta muut, ei ne halua mua. Ne haluaa Chance Kainin." (s. 41)

Vaikka alkuun David on ärsyyntynyt Chancen seurasta ja siitä, miten tämä kehtaa valittaa julkisuuden mukana tulleista haittapuolista elämässään, hän huomaa kaipaavansa tämän seuraa. Heidän välinen yhteytensä ei ole kadonnut minnekään. Chance välttelee yleisiä paikkoja, koska hän ei saa olla yleensä rauhassa innokkailta faneilta.  Niinpä poikien tapaamiset ovat yleensä kahdenkeskisiä. Sitten David alkaa tuntea kummia tuntemuksia ollessaan Chancen kanssa. Hän on aina ajatellut olevansa hetero, mutta onko sittenkään? Kun Chance uskoutuu Davidille syyllisyydentunnoistaan liittyen Elin kuolemaan, pojat löytävät vetovoiman väliltään.

Se oli epämukava tunne. Oli ihan eri asia vihata Chancea kuin kaivata häntä. (s. 83)

Chancen ja Davidin romanssi on ihanan kuuma ja kiusoitteleva, muttei ihan niin överihimokas kuin aiemmin mainitsemassani Punaista, valkoista ja kuninkaansinistä -romaanissa. Pojat ovat vastakohtia toisilleen ja välillä rotevarakenteisempi David käyttää leikillisesti kokoaan hyväksi heidän muhinoidessaan. Tykkäsin siitä. Yhteinen punttitreeni, jossa Davidille alkaa valjeta hänen tunteensa Chancea kohtaan, on ehdoton lempikohtani kirjassa. Samoin kuin se, jossa David opastaa Chancea puukäsitöissä. Mikä voisi olla seksikkäämpää, kuin opettaa toiselle jotakin, jossa on omassa elementissään ja jota toinen ihailee?

Mutta pystyykö David pääsemään eroon kateudestaan ja katkeruudestaan? Miten poikien suhde voi kestää, kun he joutuvat piilottelemaan rakkauttaan muilta? Miten tulla kaapista isälle, tai omalle ystävälleen Ridleylle, joka intoilee superkuumasta Chancesta.

Sisuksissani kuohui ja poksahteli, mutta ei millään kuvottavalla tavalla - ennemminkin se oli sellaista kuplivaa innostusta. Koko kehoni oli kuin limsapullo, jota joku oli ravistanut. Minusta oli tullut popcornia. (s. 150)

Olisin ehkä antanut kirjalle paremmankin arvosanan, mutta lopun katkera vatvominen kävi kyllästyttäväksi minulle. Lisäksi hiukan erikoiset vertaukset ja metaforat tekstissä välillä kohottivat kulmakarvojani, kuten yllä oleva esimerkki. Loppu oli iloinen yllätys, sillä odotin jotenkin surullisempaa loppua. Kokonaisuudessaan Darkhearts on ihana, viihdyttävä ja kuuma, mutta ei jää saman lailla mieleen kuin esimerkiksi mainittu Heartstopper. 

Arvosanaksi annan 4+

Kiitos kustantajalle arvostelukappaleesta.

Muualla: 

-

Samantyylistä:

Punaista, valkoista ja kuninkaansinistä: Casey McQuiston

Heartstopper: Alice Oseman

Royalteen-sarja: Anne Gunn Halvorsen ja Randi Fuglehaug

 Royalteen - Puoli valtakuntaa: Anne Gunn Halvorsen ja Randi Fuglehaug. Suomentanut Kati Valli. WSOY 2022 (Royalteen #1)

Norjankielinen alkuteos (2020): Halve kongeriket. Arvingen. Kansi: Kaisu Sandberg (suunnittelu) ja Hilla Semeri (kuvitus)

"Hittisarjan avaus, jonka pohjalta on juuri tehty Netflix-elokuva!

Maan tunnetuin poika ja suurta salaisuutta mukanaan kantava tyttö. Lukuisiin maihin myyty kuninkaallinen romanssi on tarina pelkojen voittamisesta ja yllättävästä rakkaudesta norjalaisessa eliittikoulussa.

17-vuotias Lena on juuri muuttanut Osloon, eikä oman paikan löytäminen upeassa eliittikoulussa ole helppoa. Lenalla on takanaan menneisyys juorukuningattarena ja kotona suuri salaisuus, josta kukaan uudessa koulussa ei saa tietää mitään. Mutta kun Lenan ja samaa koulua käyvän kruununprinssi Kallen elämät risteävät, Lena saa unohtaa toiveensa välttää liiallista huomiota. Miten paljastaa omat salaisuutensa, kun ihastus on koko valtakunnan seuratuin nuori – niin tosielämässä kuin sosiaalisessa mediassakin? 

Raikas ja koukuttava Royalteen: Puoli valtakuntaa on ollut valtava hitti kotimaassaan Norjassa ja sarjasta on kasvanut neliosainen. Ensimmäisen kirjan filmausoikeuksista kilpailtiin rajusti, ja lopputuloksena tarina valloittaa nyt maailmaa myös Netflix-elokuvana."(WSOY)

Oma arvio:

Tämä kirja tulla tupsahti taas jostain näkökenttääni syksyllä, ja kiinnostuin oitis valtavasti. Ensinnäkin siksi, että norjalaista YA:ta en olekaan vielä lukenut, ja toiseksikin, koska kuninkaalliset. Niin, olen jotenkin hirmuisen mieltynyt viime aikoina kirjoihin, joissa vilisee kuninkaallisia. Ja kolmas syy: tästä on tehty Netflix-elokuva, joten voin täydentää lukukokemukseni vielä katsomalla leffan. Mikäs sen parempaa.

Hänen täytyi olla varovainen.

He eivät saisi koskaan tietää. (s. 86)

On hankala kertoa kirjan juonesta paljastamatta liikaa, sillä haluaisin muidenkin yllättyvän samanlailla kuin minäkin tarinan edetessä. Yritän siis olla varovainen:

Lena on muuttanut pieneltä paikkakunnalta isän, äidin ja suloisen pienen Theon kanssa suureen kaupunkiin, Osloon. Lenalle on tapahtunut jotakin Hortenissa, ja hänen perheensä on päättänyt antaa hänelle uuden alun Oslossa, jossa hän aloittaa hienossa Elisenbergin lukiossa. 

Heti ensimmäisenä päivänä Lena huomaa, etteivät uudet lukiokaverit ole keitä tahansa: muun muassa norjan kuninkaalliset kaksoset Margrethe ja Karl Johan käyvät samaa lukiota. Karl Johan kiinnittää huomionsa Lenaan, mutta kukaan muu ei tunnu huomaavan tyttöä. Uusi alku ei siis vaikuta kovin lupaavalta. Lenaa se ei haittaa, mutta vanhemmat toivoisivat hänen saavan ystäviä. Lena kaipaa Horteniin jäänyttä ystäväänsä Liviä, jonka kanssa hänellä meni välit tyystin ennen heidän muuttoaan. Lukijalle syy selviää toki myöhemmin.

- Me taidamme nyt olla sujut. Minä pelastin  sinut korvesta ja sinä minut punkkikuolemalta. (s. 33)

Eräänä päivänä Lena lähtee käyttämään Theoa vaunulenkillä, kun hän eksyy uudessa ympäristössä. Sattumoisin lenkillä ollut Karl Johan eli Kalle pelastaa Lenan pinteestä ja ottaa heistä kuvan snäppiin, kun Lena vuorostaan pelastaa Kallen punkin puremalta. Kun snäppikuva sattuu muiden näkökenttään, Lena yhtäkkiä huomataan. Nyt hän pääsee kuninkaallisiin piireihin ja tulee kutsutuksi Ingridin bileisiin, vaikka Lena ei halua lähteä. 

Kalle on sinnikäs ja hakee tytön väkisillä mukaan. Hiukan Lenaa häiritsee se, että Kalle vapettaa maria leikkimökissä ja jättää sitten hänet huomiotta loppubileiden ajaksi. Kukaan ei tunnu syövän bileissä mitään eikä kukaan ui uima-altaassa, vaikka sellainen on. Lenaa alkaa ärsyttää. Hän juo liikaa ja mokaa pahemman lailla. Menettikö hän nyt maineensa Oslossakin? Katsooko Kalle enää häneen päinkään? Miksi Margrethe on niin ynseä Lenaa kohtaan?

Kruununprinssi veti voitonriemuisena esiin purkillisen makrillia tomaattikastikkeessa. (s. 95)

Norjalaisuus tulee kivasti esille esimerkiksi Lenan eväsleivissä, joissa on päällä makrilleja tomaattikastikkeessa (ja jota Kalle ei voi sietää!) Vai oliko tässä nyt viljelty kliseetä, jonka mukaan norjalaiset tykkäisivät makrilleista, vaikka suurin osa nuorista oikeasti vihaa niitä? Joitakin kyseenalaisia kohtia tässä oli, jotka jättivät hiukan hämmentyneen olon, kuten Kallen vapettaminen ja samaan hengenvetoon sen puolusteleminen ryyppäämistä järkevämpänä vaihtoehtona, mutta toisaalta tässä näytetään kirjan nuorten aikuisten elämää sellaisena kuin se on eikä aleta heti valistaa. Pidin kirjaa kuitenkin tosi viihdyttävänä ja helppolukuisena.

Nyt Lena oli itse yksi heistä.

Oslolaisista. (s. 167)

Kirjan loppuosa menetti hiukan otettaan, eli pidin paljon enemmän kirjan kahdesta ensimmäisestä kolmanneksesta. Kallen ja Lenan  epäonniset sekstailuyritykset toivat  kiusaantuneen olon. Toisaalta, siinä mielessä ne ehkä olivatkin onnistuneita kuvauksessaan. Eihän se läheskään aina mene ekalla kerralla nappiin eivätkä toiveet kohtaa. Tässä on myös käännetty asetelma toisin päin totutusta, eli poika ei ole valmis, vaikka tyttö on.

Kirja loppuu melkoiseen cliffhangeriin, joten jatkoa seuraa...

Seuraavaksi siirryn sitten leffan pariin ja odottelen keväällä ilmestyvää jatko-osaa Onnellisina loppuun asti.

Arvosanani 4+

Kiitos kustantajalle arvostelukappaleesta.

Royalteen - Onnellisina loppuun asti: Anne Gunn Halvorsen ja Randi Fuglehaug. Suomentanut Kati Valli. WSOY 2023 (Royalteen #2)

Norjankielinen alkuteos (2021): Halve kongeriket 2: Drømmeprinsen. Kansi: Kaisu Sandberg (suunnittelu), Hilla Semeri (kuvat)

"Lukuisiin maihin myyty hittisarja, josta on juuri tehty Netflix-elokuva!

Salaisuuksia, juoruja ja virheitä. Koukuttavan Royalteen-sarjan toinen osa keskittyy prinsessa Margrethen myrskyisään elämään. Miten toteuttaa tavalliset teinitytön unelmat, jos koko maa tarkkailee sinua?

Prinsessa Margrethen elämä on täynnä rajoitteita ja ihmisiä, jotka odottavat, että hän mokaa lopullisesti. Samalla hänelle on kehittymässä salainen, rajat ylittävä kuninkaallinen romanssi. Kaiken päälle Margrethen vanhemmat, Norjan kuningas ja kuningatar, ovat vieraantuneet nykyajasta. Aivan toisenlaisia kuninkaallisia ovat modernit ja empaattiset naapurit Tanskassa. Kun kuningasperheet päätyvät yhteiselle hiihtoreissulle, Tanskan kruununprinssi osoittautuu myös varsin hurmaavaksi. Mutta unelmien prinssit ja prinsessat eivät välttämättä ole sitä miltä päälle päin näyttää. Royalteen-sarja on valtaisa norjalainen hitti. Sen toinen osa Onnellisina loppuun asti on yhtä aikaa raadollinen ja suloinen tarina, jota on mahdoton laskea käsistään." (WSOY)

Oma arvio:

Royalteen-sarjan toinen osa ei pettänyt odotuksiani. Onnellisina loppuun asti esittelee nyt viileän jääprinsessa Margrethen kaikkine heikkouksineen. Eikä Kallen sisar, joka ensimmäisen osan lopussa tuupertui kesken koulun halloweenbileiden lattialle, ole niin viileä kuin mitä hän antaa ymmärtää.

Tässä toisessa osassa eletään Covid19-viruksen aikaa, jolloin koulutkin olivat hetken suljettuna. Niinpä Margrethe on saanut toipua rauhassa hänen tuupertumisensa aiheuttamasta kohusta ja hämmennyksestä. Toisin kuin arvellaan, Margrethen pyörtyminen johtui paracetamolin ja alkoholin yhteisvaikutuksesta, ei sen kummemmasta. Muut luulevat sen johtuvan yliannostuksesta. Vain Margrethe itse tietää totuuden paremmin, eikä korjaa asiaa, vaikka ystävänsä Arnie kokee syyllisyyttä tuon illan tapahtumista annettuaan gammaa prinsessalle.

- Onko naama järjestyksessä? Oletko valmis tekemään comebackin? (s. 7)

Kalle ja Margrethe palaavat kouluun muiden tavoin koronasulkutoimenpiteiden laannuttua. Kuninkaallisperhe on kuitenkin tiukan syynin alla, jotta kansalaiset saisivat heidät kiinni pienestäkin rikkeestä, jolla he rikkoisivat koronarajoituksia. Margrethe saa alkuun kyräilyä osakseen, mutta kipakkaan tyyliinsä hän hiljentää äkkiä kuiskutteluporukat ja yrittää palata normaaliin. Muilta salaa hän jatkaa kuitenkin voimakkaiden paracetamol-kipulääkkeiden syömistä krooniseen päänsärkyynsä. Lääkkeitä hän nyysii äidiltään, joka on liian väsynyt ja masentunut huomatakseen mitään. 

Margrethellä on salaisuus: hän on viestitellyt Tanskan kruununprinssi Henrikin kanssa jonkin aikaa, ja uskoo, että heillä voisi olla jotain kipinää välillään. Henrik on häntä muutaman vuoden vanhempi, mutta tuskinpa se haittaa. Sitten Margrethe kuulee, että Tanskan kuninkaalliset tulevat viettämään pääsiäistä Norjan hovin kanssa laskettelun ja mökkeilyn parissa, joten Margrethe on kuin tulisilla hiilillä. Hän haluaa kokea ensimmäisen seksikertansa komean ja mukavan Henrikin kanssa. Tämä on ihan toista maata kuin eräs Gustav, joka osoittautui ihan erilaiseksi kuin Margrethe kuvitteli - ja joka kiristää nyt Margretheä eräällä asialla.

Mihin kaikkeen hän olisikaan valmis, jos vain saisi sen tekemättömäksi. Koko sen illan. (s. 55)

Margrethe huomaa välillä vieraantuvansa niin perheestään kuin hänen ja Kallen yhteisestä kaveriporukasta: isällä on outoja menoja ja hän käyttäytyy muutenkin oudosta, äidillä omat ongelmansa, Kalle haluaa vain bilettää ja olla Lenan kanssa ja kaveriporukka unohtaa välillä kutsua Margrethen yhteisiin bileisiin. Ainoastaan Arnie ja Fanny tuntuu välittävän hänestä, mutta sitten Lenan ystävä Liv iskee kyntensä Arnieen. Prinsessa tuntee olevansa aika yksin kaiken keskellä. Fannylle hän ei ole kertonut kaikkea, kuten sitä, mitä tapahtui Gustavin kanssa. Tuupertumiskohtauksen takia hän haluaa välttää alkoholia, mutta sekään ei ole niin helppoa alkoholinhuuruisissa bileissä. Sitten tapahtuu yksi ylilyönti, joka vaikuttaa koko perheen maineeseen.

Pandemia meni, pääsiäinen tuli.

Rinteet täynnä valkeaa! Shottisuksi odottaa! Jodl doi dii, jodl doi daa! (s. 119)

Onnellisina loppuun asti on yhtä viihdyttävä, hauska ja koskettava kuin sarjan ensimmäinenkin osa. Parasta antia on kuninkaallisten mökkeily, Arnien tehtailemat biisit ja Fannyn ikimuistoiset synttäribileet. Muutama kohta Margrethen ja Henrikin välillä minua jäi häiritsemään, jonka takia en ihan viis kautta viittä tälle anna. Lisäksi motkotin jo eka osan kohdalla vapettamisesta, ja nyt mukana oli myös gammaa bileiden buustaajana. (Jotenkin haluaisin, että nuortenkirjat jätettäisiin vähemmälle tuommoisista aineista. Varsinkin, kun ne esitetään mielestäni tässä kirjassa aika normalisoituna.) Noista epäkohdista huolimatta nautin lukea kuninkaallisen perheen elämästä, joka ei ole sekään yhtä juhlaa, Margrethen kertomana. Romanttiset kuviot toimivat myös oikein kivasti. Suorittajankeskeinen Margrethe haluaa pitää kaiken kontrollissa ja hänen on vaikea olla oma itsensä, sillä se tarkoittaisi hölläämistä kaikesta suunnitellusta. Kirjan aikana hän oppii hiukan löysäämään ja olemaan pingottamatta niin paljoa, mutta vaikeaa se on. Siinä on myös hiuksenhieno raja, kuinka paljon kannattaa höllätä ja antaa palaa. 

Se oli takuulla Margrethen vähiten sujuva ja tyylikäs lasku koskaan, mutta näin hauskaa hänellä ei ollut ollut pitkään aikaan. (s. 145)

Kirja loppuu jälleen melkoiseen cliffhangeriin, josta käy sanomattakin selväksi, että seuraavan osan päähenkilönä on somettaja Tess. Royalteen 3 - Vallan huipulla ilmestyy marraskuussa -23, joten jään innolla odottamaan jatkoa. Kävin Goodreadsissa nuuskimassa ja selvitin, että 4. osassa näkökulmahenkilönä on kruununprinssi Kalle, 5. osassa Kallen ja Margrethen ystäväpiiristä Ingrid ja 6. osassa Margrethen paras ystävä Fanny.

Arvosanaksi annan 4+

Kiitos kustantajalle arvostelukappaleesta.

Royalteen - Vallan huipulla: Anne Gunn Halvorsen ja Randi Fuglehaug. Suomentanut Kati Valli. WSOY 2023 (Royalteen #3)

Norjankielinen alkuteos (2021): Halve kongeriket 3: På tronen. Kansi: Kaisu Sandberg

"Kuka nykymaailmassa käyttää suurinta valtaa? Netflixistä tutun, eliittikoulun kuninkaallisia kuvaavan Royalteen-sarjan kolmannessa osassa päärooliin nousee somevaltiatar Tess.

Meikkivinkkeihin aiemmin Instagramissa keskittynyt Tess kohoaa mielipidevaikuttajaksi sen jälkeen, kun hänen yhteenotostaan rasistisesti käyttäytyvän laulajan kanssa tulee valtakunnan uutinen. Mutta ymmärtääkö 17-vuotias varakkaan perheen tytär ja somejulkkis oikeasti mistä puhuu? Kun Tess lisäksi päätyy tutustumaan laulajaan, josta koko soppa lähti liikkeelle, hän joutuu miettimään tarkkaan, missä kulkevat yksityisyyden rajat. Romanttinen ja raikas Royalteen-sarja kuvaa norjalaisen eliittikoulun elämää ja Norjan kuningasperheen lasten ihmissuhteita. Sarjan kolmannessa osassa pohditaan kiinnostavalla tavalla nykyaikaista vallankäyttöä ja vaikuttamista."(WSOY)

Lukunäyte

Oma arvio:

Norjalaisen Royalteen-sarjan kolmannessa osassa loistaa sometähti Tess, joka oli ensimmäisessä osassa Puoli valtakuntaa prinsessa Margrethan epäsuosiossa, mutta jonka ystävällinen tulokas ja kirjan päähenkilö Lena ujutti takaisin kuninkaalliseen ystäväpiiriin. Toinen osa, Onnellisina loppuun asti, jonka päähenkilönä on itse prinsessa Margrethe, päättyy siihen, kun ystäväpiiri lukee Tryvannin festarikeikan päätteeksi otsikoista, että heidän ystävänsä Tess on heilutellut nyrkkejään erästä kuuluisaa artistia, TÖS:iä päin. Mitä kummaa on tapahtunut? Juttu jää auki.

Nyt Tess pääsee kertomaan tuon karmean illan tapahtumista itse. Kuinka TÖS ja hänen typerät kaverinsa nöyryyttivät Tessiä, kuvasivat hänen twerkkaustaan ja käyttäytyivät rasistisesti häntä kohtaan - eikä suosittu artisti puuttunut asiaan mitenkään. Kaiken huipuksi TÖS tarttui Tessiin kiinni repien tämän paidan, jonka seurauksena tytön oli pakko puolustaa itseään ja huitaista nuorta miestä nyrkillään. Ja nyt kaikki otsikot toitottavat samaa. Tessin isoveli ei voi ymmärtää, miten hänen siskonsa saattoi olla niin ajattelematon ja pahoinpidellä suositun artistin. Tess taas ei voi ymmärtää, miksei isoveli puolusta häntä. Hän päättää luottaa uskollisiin katsojiinsa ja tuuttaa someen videota, jossa esiintyy repeytynyt paita päällään. Näin syntyy antirasismia ja metoo-henkeä huokuva  #isketakaisin-kampanja, joka suistaa TÖS.in suosion laskuun - mutta Tessin seuraajamäärät senkun kasvaa.

Tess nosti puhelimensa Laminin silmien eteen.

- Iske takaisin? Mitä vastaan?

- Arkipäivän rasismia tietenkin! Minun eilisen toimintani innoittamana! (s. 35)

Some on Tessille turvasatama, rakas harrastus ja keino ilmaista itseään. Hänen meikkausvideonsa ovat todella suosittuja, mutta isoveli ei ymmärrä, kuinka isosta jutusta on kyse. Tess tekee hyvän sopimuksen Sunny-aurinkovoideyrityksen kanssa ja on esikuvana muille ruskeille tytöille - sillä ruskeidenkin tyttöjen täytyy suojautua auringolta. Sitten Tessiä pyydetään ehdolle suosittuun Bloggarit-ohjelmaan, ja hänellä riittää menoa erilaisissa tilaisuuksissa ja bileissä, joiden aikana arvioidaan Tessin sopivuutta ohjelmaan. Mutta sitten Tess saa kuulla jotain, joka ei ole tarkoitettu hänen korvilleen. Täyttääkö hän vain ruskean tytön kiintiön ohjelmassa?

No niin, Tess ajatteli. Siinä oli tv-väelle sisältöä!

Eikä tämä liittynyt mitenkään hänen ihonväriinsä. Hän oli saanut tämän aikaan ihan itse. Samoin kuin kaiken muunkin. (s. 176)

Missä ovat Tessin vanhemmat? He omistavat Dubaissa hotellin ja viettävät arkensa siellä, kun taas Tess ja norjalaista hotellia johtava Lamin-veli asustavat kahdestaan. Tess huomaa, että välit ystäväpiiriin alkavat rakoilla niin #isketakaisin-jupakan kuin Tessin somekiireiden vuoksi. Paras ystävä Ingrid tarvitsisi kipeästi Tessin apua matematiikan kokeisiin valmistautumisessa, mutta närkästyy, kun Tess tuo paikalle Bloggarit-kuvausryhmän. Kuninkaallisen perheen nuoret, Kalle ja Margrethe eivät taas arvosta sitä, että Tess yrittää tuoda kuvausryhmän mukanaan kansallispäivän bileisiin. Tess tuntuu olevan puun ja kuoren välissä: hän ei itsekään haluaisi sotkea ystäviään kaikkeen mukaan, mutta toisaalta hänen pitäisi vakuuttaa Bloggarit-tuotantoryhmä siitä, että hän sopisi ohjelmaan ja voisi tuottaa sinne mielenkiintoista sisältöä.

Oliko hän tosissaan yrittänyt viedä kuvausryhmän mukanaan kuninkaanlinnaan Norjan kansallispäivänä? Mitä hän oikein kuvitteli? Että hän olisi Margrethelle ja Kallelle niin tärkeä, että he suostuisivat siihen? (s. 167)

Tess tutustuu söpöön Jonakseen, hiukan homssuiseen poikaan, joka on poliittisesti aktiivinen ja vastustaa muun muassa kuningaskuntaa. Poika vaikuttaa aluksi oikein ihanalta, mutta onko hänkään ihan sitä, mitä väittää olevansa? Viekö pojan mielipiteet kuninkaallisista ja muista etuoikeutetuista, joihin koko Tessin ystäväpiiri kuuluu, häntä kauemmaksi ystävistään? Voivatko he koskaan ymmärtää häntä, ruskeaa tyttöä Norjassa, täysin? Saako hän enää tukea ystävistään, kun hän heitä eniten tarvitsisi? 

Tämä  sarjan kolmas osa oli yhtä viihdyttävä ja hyvä kuin aiemmatkin, ellei jopa paras tähänastisista. Sivumäärältään tämä on sarjan muhkein osa, sillä sivumäärä hurahtaa pikkaisen yli kolmensadan (kun taas viimeinen osa on vain 200-sivuinen.) Rasismin lisäksi sosiaalisen median valta ja voima on hyvin keskeisessä roolissa, niin hyvässä kuin pahassa. Tessin lisäksi myös muilla henkilöillä ei mene niin nappiin, ja voi arvatakin, että tänä keväänä ilmestyvässä sarjan neljännessä osassa Teidän majesteettinne setvitään pääosassa olevan prinssi Kallen näkökulman kautta  tässä osassa ilmenneitä ongelmia. 

Annan arvosanaksi tälle 4,5

Kiitos kustantajalle arvostelukappaleesta.

Muualla:

--

Royalteen - Teidän majesteettinne: Anne Gunn Halvorsen & Randi Fuglehaug. Suomentanut Kati Valli. WSOY 2024 (Royalteen #4)

Norjankielinen alkuteos (2022): Halve Kongeriket 4:  Audiens. Kansi: Hilla Semeri

"Norjalaisessa hittisarjassa on vietetty ikimuistoisia hetkiä jo usean samaa eliittikoulua käyvän päähenkilön kanssa. Nyt ääneen pääsee viimeinkin kruununprinssi Kalle itse.

Aurinko hellii Norjan Lofootteja ja surffauskaupunki Unstadia, mutta kruununprinssi Kallen elämää peittävät varjot. Hän on kesälomareissulla ystävien kanssa, mutta samalla hänen olisi voitettava takaisin puolelleen sekä entinen tyttöystävänsä Lena että koko Norjan kansa. Onko Kalle pelkkä bileprinssi vai olisiko hänestä muuhunkin? Kallen tilannetta ei auta sekään, ettei hän tunnu pärjäävän Unstadin omille pojille, jotka ovat harrastaneet surffausta koko ikänsä. Kesäisille Lofooteille sijoittuva dramaattinen ja romanttinen tarina tarjoilee tunnemyrskyjä ja suuria paljastuksia jylhissä maisemissa. Se on pakollista ahmittavaa kirjasarjan ja Netflix-elokuvien maailmasta tutun kuninkaallisen ystäväporukan seuraajille."(WSOY)

Lukunäyte

Oma arvio:

Norjalainen Royalteen-sarja on ollut tasaisen viihdyttäbää luettavaa, ja jokaisessa osassa on ollut jokin oma teemansa, jota on seurattu eri näkökulmahenkilön kautta. Omat osansa ovat nyt saaneet kruununprinssin kanssa seurusteleva teiniäiti Lena, päihdeongelmista toipuva prinsessa Margrethe ja somettaja-Tess. Vaikka jokaisessa osassa keskiössä on kulloisenkin päähenkilön vaiheet, koko eliittikoulun porukan vaiheet seuraavat mukana ja kirjat ovat loppuneet cliffhangeriin, josta on sitten jatkettu uuden näkökulmahenkilön parissa. Neljännessä osassa päästään viimein kurkistamaan lähemmin kruununprinssi Carl Johanin eli Kallen elämään. Odotin tätä innolla, mutta en nyt kirjan luettuani olekaan ihan varma, mitä sanoa.

Viime osassa Lenan ja Kallen suhde alkoi kriiseillä ja nyt Lena on halunnut, että hän ja Kalle olisivat enää vain ystäviä. Kallen on hankala niellä tätä, sillä hän kaipaa Lenaa kovasti. Hän ottaakin suhteen kariutumisen omille niskoilleen, tarkastelee tekemiään virheitä ja päättää kunnostautua sellaiseksi, että Lenan on pakko ottaa hänet takaisin hänen ja pikkuisen Theon elämään. Avuksi tähän Kalle lainaa erilaisten elämäntaito-oppaiden kirjoja ja podcasteja, joissa opastetaan, miten kunnon mieheksi tullaan. Kalle alkaa treenata tosissaan, niin fyysisesti kuin henkisestikin.

Ajatuksesi muokkaavat sinua itseäsi. Jos ajattelet heikkoja ajatuksia, sinusta tulee heikko mies. Podcastin puhujaääni kaikui hänen korvissaan. (s. 19)

Eliittikoulun porukka on muutenkin kriisissä, sillä Ingrid ei ilmestynyt kevätjuhlaan ja ilmoitti lähteneensä somessa tapaamansa surffaripojan Falkin luokse Lofooteille asumaan. Kalle keplottelee vanhemmiltaan luvan, että he saavat lähteä porukalla suostuttelemaan Ingrid takaisin kotiin. Kalle laatii täydelliset matkasuunnitelmat, vuokraa porukalle huippuasumuksen ja hykertelee täydellinen loma mielessään. Taka-ajatuksena hänellä on toki saada Lena takaisin oppaidensa neuvojen avulla. Hänen on osoitettava olevansa kunnon mies Lenalle. Harmi vain, että toksista mieskuvaa ylläpitävät self helpit eivät ole tähän ehkä paras ratkaisu.

Hän oli ajatellut, että reissusta tulisi leppoisa, lämmin ja mahtava, mutta kaikki olikin ollut vain kylmää, märkää ja kamalaa.(s. 124)

Kallen suunnitelmat eivät oikein ota onnistuakseen. Varattu majapaikka onkin melkoinen mörskä, Falk osoittautuu oikeaksi Kallen oppaiden esikuvalliseksi urooksi ja lisäksi naapurimaatilalla asusteleva, raamikas Tommy tuntuu kiinnostuneen Lenasta liikaa - ja toisinpäin. Muuta porukkaa ei tunnu haittaavan, vaikka puitteet reissulle eivät ole täydelliset, mutta Kalle kiristelee koko ajan hampaitaan. Arnie tuntuu saavan ihan liikaa huomiota ja Kalle ilkeilee kaverilleen. Tess motkottaa vain sopivan somekontentin puutteesta, Ingrid tuntuu olevan täysin tyytyväinen Falkin seuraan, mutta jokin mättää heidän suhteessaan. Lena ei tunnu arvostavan Kallen hössötystä. Margrethe vaikuttaa olevan pettynyt veljeensä. Kaikki siis tökkii, mutta muulla porukalla tuntuu olevan ihmeen hauskaa. 

Kalle nielaisi. Tuota hän ei ainakaan tekisi. Tai ehkä tekisikin. Aivan, juuri tuollaisia juttujahan hän nykyään teki! Hän oli mies! (s. 96)

Kallen käytös on lähes sietämätöntä koko kirjan ajan. Hän ihailee toksisia mieskuvia ja miettii jatkuvasti, miten hänen tulisi olla lihaksikkaampi ja "enemmän mies". Tämä käy lukijalle melko ärsyttäväksi, vaikka toki ymmärtäisi, mikä tässä on tarkoituksena. Tokihan Kalle lopussa sitten herää tähän päivään, mutta minun kohdallani se on myöhäistä: olen jo ehtinyt ärsyyntyä liikaa. Kalle saattaa itsensä parikin kertaa vaaraan välinpitämättömyydellään ja tarpeellaan todistella osaamistaan. Osaako hän oikeasti tehdä muuta kuin bilettää, miettii hän. Miksi Lena kiinnostuu rempseästä lammastarhuripojasta, oikeasta maalaisjuntista, kun Kalle yrittää koko ajan tosissaan pitää tytöstä huolta. Hänellä on siihen rahaa. Hän osaa suositella kunnon ulkoiluvarusteet ja järkätä parhaimmat herkut bileisiin. 

Eipä unohdeta kuitenkaan kirjan juonen kannalta tärkeää seikkaa, eli saavatko nuoret houkuteltua Ingridin palaamaan kanssaan kotiin, vai haluaako tyttö jäädä elämään vapaata elämää autossa asuvan surffarin kanssa, joka arvostaa tytön ruuanlaittotaitoja. Onkohan parin suhteessa kaikki kunnossa, sillä ihan kuin Ingridin pitäisi kysyä kaikkeen Falkin lupa. Kalle huomaa myös, että Ingridin lähellä tuntuu jotenkin jännältä, ja hänellä menee ajatukset sekaisin, kun saa kuulla tytön olleen tosi ihastunut Kalleen ennen Lenaa. 

Olin jotekin ajatellut, että Royalteen-sarja päättyy tähän, mutta eipäs päätykään! Norjaksi on ilmestynyt vielä kaksi osaa lisää, joista seuraavissa osissa päähenkilöinä ovat Ingrid ja Fanny. Kirja loppuikin taas sen verran kutkuttavaan kohtaan, että jään innolla odottamaan Ingridin näkökulmaa.

Annan arvosaksi tälle osalle 3+

Kiitos kustantajalle arvostelukappaleesta.

Samantyylistä luettavaa: 

Kihlattu: Kiera Cass

Tokion prinsessa -sarja: Emiko Jean

Amerikan kuninkaalliset -duologia: Katharine McGee

Mila ja Blake -trilogia: Estelle Maskame

Joku sinun kaltaisesi: Estelle Maskame. Suomentanut Maija van de Pavert. Gummerus 2022 (Mila ja Blake #1)

Englanninkielinen alkuteos (2021): Becoming Mila. Kansi: Whittakerbookdesign.com

"Ensirakkautta, sydänystävyyttä ja countrymusiikkia

Mila on aivan tavallinen kuusitoistavuotias tyttö – lukuun ottamatta sitä, että hänen isänsä on kaikkien tuntema näyttelijä. Kun isän seuraavan hittielokuvan ensi-ilta lähestyy, lehdistö kiinnittää huomionsa myös Milaan. Pieni lipsahdus saa aikaan valtaisan mediakohun, ja isän manageri on raivoissaan. Mila saa lähteä Los Angelesista viettämään kesää isoisänsä ja tätinsä luo pikkukaupunkiin Tennesseehen, kauas paparazzien kameroista.

Elämä pikkuruisessa Fairview’ssa vaikuttaa tylsältä ja paikallisen pormestarin poika Blake raivostuttavan ylimieliseltä. Blake ja Mila saattavat kuitenkin ymmärtää toisiaan paremmin kuin kumpikaan heistä haluaisi myöntää…"(Gummerus)

Oma arvio:

Estelle Maskamen uusimmat romaanit ovat olleet viime vuosina minun odotetuimpien kirjojen listoillani. Maskamen kehitys kirjailijana on ollut havaittavissa kirja kirjalta ja saa minut unohtamaan sen hienoisen myötähäpeän, mitä vielä tunsin lukiessani hänen verrattain nuorena kirjoittamaansa DIMILY-trilogiaansa. Sen jälkeen ilmestyneet Heittäydy, jos uskallat ja Oikealla tavalla vääränlainen ovat vakuuttaneet minut, että Maskame on Holly Bournen ja Rainbow Rowellin rinnalla parhaimmistoon kuuluvia uuden sukupolven realistisen YA:n kirjoittajia.

Mainittakoon tähän alkuun vielä, että kirjan kansi on erittäin onnistunut: hempeät, toisiinsa sointuvat värisävyt ja kiva kuvitus saavat ainakin minut tarttumaan innolla kirjaan.

Kirjan  alussa Mila Harding saa kunnon läksytyksen vanhemmiltaan ja elokuvatähti-isänsä nipomaisen tarkalta managerilta, Brunolta: Mila on jälleen kerran antanut isälleen ja näin ollen myös hänen uutuusleffansa tuotantoyhtiölle huonoa mainosta oksentamalla humalapäissään eräässä julkisessa tilaisuudessa. Minkä Mila sille mahtoi, että hänen tylsyyksissään nappailemansa shamppanjat kihahtivat hiukan liikaa hattuun. Koska tällaisia on sattunut viime aikoina enemmänkin, Bruno ehdottaa ratkaisua, jossa Mila lähetetään pariksi kuukaudeksi pois, Hardingien kotitilalle Tennesseehen. Kun elokuva on ollut ensiesityksessä, Mila voidaan taas palauttaa kotiinsa. Milan järkytykseksi äitikin lopulta suostuu ehdotukseen.

"Voisinko ehdottaa, että tutustut uudelleen sukulaisiisi, putsaat hevosten karsinoita, luet muutaman romanttisen kirjan? Et lähde maatilalta. Ei. Enää. Juhlia. Onko ymmärretty, Mila?" (s. 77)

Mila on elänyt kuusivuotiaasta saakka Los Angelesissa, joten sopeutuminen syntymäkotinsa maalaiselämään vaatii häneltä aikaa. Muurien suojissa sijaitsevaa maatilaa ylläpitää Milan lempeä Sheri-täti sekä isoisä Kippari. Mila passitetaan heti ensi töikseen naapuritilalle moikkaamaan ikäistänsä Savannah Bennettiä, jonka kanssa hän ehti olla vähän aikaa samalla luokalla ennen muuttoaan. Onnekseen Mila saa heti Savannahista ja hänen veljestään Mylesistä seuraa. Brunon ohjeiden mukaan Mila ei saisi poistua maatilalta minnekään enempää kohua aiheuttamaan, mutta Sheri on onneksi vapaamielinen, ja niinpä Mila pääsee heti ensimmäisenä iltanaan aitoihin tailgate-bileisiin (kyseessä on siis amerikkalaiset bileet, jossa kokoonnutaan autojen peräkonttien/lavojen päälle grillaamaan, ryypiskelemään ja soittamaan musaa). Samalla hän tutustuu Bennettien töykeän oloiseen Blake-serkkuun, joka aiheuttaa ikävän välikohtauksen heti ensimmäisissä bileissä. 

"Tiesittekö te, että meillä on täällä julkkis? Anteeksi - julkkiksen tytär." (s. 58)

Mila jatkaa maalaiselämäänsä kirkossa käynteineen ja hevostallilla työskentelyineen. Vaikka Blake oli alkuun töykeä ja kohtuuton Milaa kohtaan, hän alkaa kuitenkin tutustua tuohon poikaan lähemmin, sillä heillä on kuitenkin jotain yhteistä: Blaken äiti on Nashvillen pormestari, ja Blake joutuu kärsimään äitinsä ammatin vuoksi, ihan kuten Mila kuuluisan isänsä takia. Ensimmäiset tapaamiset meinaavat kärjistyä riitelyyn näillä kahdella, mutta pikku hiljaa he alkavat ymmärtää toisiaan. Mila huomaa, että Blaken katse alkaa hermostuttaa häntä jostain syystä. Blake tutustuttaa Milan aitoon nashvilleläiseen countrymusiikkikulttuuriin. Pääseepä Mila kuuntelemaan myös Blaken soittoa ja laulua eräissä nuotiobileissä.

Kaikki - jonkin - vitun - elokuvan - takia? (s. 166)

Ikäväkseen Mila saa tietää ikäviä asioita vanhemmistaan, joita häneltä on pimitetty. Blaken ynseä äiti suhtautuu Milaan todella ikävästi, ja syykin siihen selviää lopussa. Milaa surettaa isänsä etäisyys ja se, miten tärkeänä hän pitää omaa uraansa. Onko Mila pelkkä haittatekijä ja rasite isälle? Miksi isä ei pidä yhteyttä omaan isäänsä, Kippariin, joka suree selvästi poikansa etäisyyttä? Kirjan loppu on melkoisen dramaattinen ja loppuu sellaiseen cliffhangeriin, että tekisi mieleni hankkia käsiini enkunkieliset jatko-osat just-nyt-heti.

Viihdyin kovasti tämän kirjan parissa ja ahmaisinkin tämän vuorokaudessa. Alussa Blaken ja Milan kiivaat sanailut toivat hiukan flashbackit DIMILY:stä, mutta eivät kuitenkaan olleet niin epäuskottavia kuitenkaan. Kirjan loppuhuudahdus kaikessa dramaattisuudessaan sai minut (vain) hiukan pyöräyttämään silmiäni. Kaiken kaikkiaan Joku sinun kaltaisesi on ihanan viihdyttävä, tunteellinen ja mielenkiintoinen trilogian avaus. Tenneeseen maaseudun idylli ratsastusretkineen ja countrybiiseineen, Milan elämä kuuluisan filmitähti-isän varjossa ja ihana romanssi pormestarin pojan kanssa tekee kirjasta uniikin ja kiehtovan YA-kirjan. Vakavuutta kirjaan tuo Milan hankala isäsuhde sekä huoli isoisästä. Bruno-manageri osaa olla tiukkuudessaan oikea ass hole. 

Lisää osia tähän sarjaan, kiitos!

Arvosanani 4+

Kiitos kustantajalle arvostelukappaleesta.

Estelle Maskame: Kun menetin sinut. Suomentanut Maija van de Pavert. Gummerus 2023 (Mila ja Blake #2)

Englanninkielinen alkuteos (2021): Trusting Blake. Kansi: Whittakerdesign.com

"Mitä h*lvettiä juuri tapahtui? Isä pettää, äiti raivoaa, ja Mila on keskellä taistelutannerta.

Mila alkoi juuri nauttia olostaan sukulaisten luona Tennesseessä, mutta nyt tähtinäyttelijäisän salasuhde on median reposteltavana ja Milan elämä yhtä kaaosta. Ainoa luotettava ihminen hänen elämässään tuntuu olevan Blake – komea, hymyileväinen, kitaraa soittava Blake.

Kun Blaken ja Milan suhde syvenee, heidän perheidensä väliset vanhat kaunat nousevat pintaan. Myös Blaken ex-tyttöystävä aiheuttaa hankaluuksia. Kestääkö Milan ja Blaken välinen luottamus? Kaikki koettelemukset, kun kesä lähestyy loppuaan?" (Gummerus)

Oma arvio:

Pidin kovasti countryhenkisestä Mila ja Blake -trilogian avausosasta Joku sinun kaltaisesti, vaikka Maskamen ylidramatisoiva kirjoitustyyli paikoin häiritsi lukuiloani. Ilokseni jatko-osa Kun menetin sinut ilmestyikin jo heti kesän alkuun, sillä jäihän ensimmäinen osa melkoisen dramaattiseen cliffhangeriin, kun isänsä salasuhteesta tulistunut Mila ilmoittaa Blakelle lähtevänsä kotiin Kaliforniaan heti ja välittömästi, ja jättää rakastuneen Blaken huutelemaan perään epätoivoissaan.

Kun menetin sinut alkaa Milan epätoivon, vihan ja pettymyksen vuodatuksella, kun tämä on juossut kamalan uutisen kuultuaan Blaken ja tämän pormestariäidin luota. Isän suhteen paljastumisesta seuraa tietysti kamala mediaryöpytys. Milan äiti onneksi saapuu Sherin maatilalle, vaikka Mila huomaa pian, että äidin ja isoisän eli Kipparin välit eivät ole mitä parhaimmat. Kippari on minun silmiini vanha, rasittava jäärä, jonka on ihan pakko ladella "totuuksia" ja sanoa aina viimeinen sana. Ärsytyskynnykseni kasvaa.

Kaaos. Tätä ei voi kuvailla mitenkään muuten. Täydellinen kaaos. (s. 92)

Eli kuten arvaatkin, Milan ei tarvitsekaan lähteä kotiin Kaliforniaan, kuten hän ensimmäisen osan lopussa uhkaili. Blake pommittaa sinnikkäästi Sherin puhelinta ja haluaa tavata Milan, joka on itkenyt silmät päästään maatilalla. Ovella parveilevat paparazzilaumat tekevät tapaamisista hankalia, mutta onneksi Blake on neuvokas kaveri. Milan on pakko saada muutakin ajateltavaa kuin perheen sotkut, varsinkin, kun leffatähti-isäkin päättää pölähtää paikalle kamalan managerinsa Rubenin kanssa. Milan ihmetykseksi äiti on ihmeen tyyni isää kohtaan ja näyttää, että he puhaltavat yhteen hiileen tämän skandaalin myötä. Kippari taas on entistä äreämpi ja käy heti ilmi, ettei isän ja pojan välit ole lainkaan kunnossa. Kippari kun ei ole koskaan voinut hyväksyä poikansa elokuvauraa, sillä toivoi tästä farmille jatkajaa. Hmph. 

Kirjassa vellotaan perhedraaman ympärillä mielestäni ihan liikaa. Olisin toivonut enemmän Milaa ja Blakea, mutta kirjassa keskitytään ihan liikaa pitkästyttäviin dialogeihin, jotka tuntuvat jotenkin liian venytetyiltä ja yksityiskohtaisilta. Vähempikin jankkaus riittäisi, jotta kirjan juoni etenisi dynaamisemmin. Sama asia taisi ärsyttää minua jo DIMILY-trilogiaa lukiessa, ja näyttäisi, ettei Maskame ei ole muuttanut tätä tyyliä. Tiedä sitten, vetoaako tämä paremmin varsinaiseen kohderyhmään paremmin. Minua alkoi Maskamen tyyli ärsyttää ihan liikaa. Lisäksi uskottavuus on monissa kohtauksissa koetuksilla, kun nyt on kuitenkin realistisesta kirjallisuudesta kyse. Tuntuu, että kaikki kirjan henkilöt, niin nuoret kuin aikuisetkin, käyttäytyvät kauhean mustavalkoisesti. Loppua kohti onneksi solmut aukenevat ja pahimmat perhekriisit selvitellään.

Voisin tottua tähän vallan tunteeseen, kun pystyn tekemään Blaken - viileän ja itsevarman Blake Averyn - hermostuneeksi. Asetelma on kääntynyt päälaelleen. Se ruokkii itseluottamustani.(s. 162)

Parasta antia kirjassa ovat yhteiset Milan ja Blaken karkaamiset, vaikka heidän yhteisten hetkien kuvaukset jäävätkin mielestäni liian pliisuiksi. Riittääkö se, jos kerrotaan jonkin olevan "seksikästä"? Hiukkasen enemmän tuntemusten kuvailua romanttisiin kohtauksiin kaipaisin minä. Minua myös häiritsi, miten joka kerta, kun Mila on aloitteellinen, sitä korostetaan joko Blaken tai Milan itsensä kommentoimana. Blaken eteenpäin kehittyvä countrymusiikkiharrastus on kiehtovaa luettavaa. Voisikohan trilogian päätösosassa ollakin Blake minäkertojana? Olisipa. Henkilöhahmoista pidän myös eniten Sheristä, Milan tädistä, joka viettää aikaansa talleilla ja pitää aina Milan puolia. 

Pelkät perhekriisit eivät riitä Milan elämää vaikuttamaan, sillä monenlaista estettä tulee hänen ja Blaken romanssin tielle: Blaken lapsuudenystävä ja ex-tyttis Lacey yrittää ihan selvästi päästä lähemmäs Blakea. Lisäksi, kun isä ja äiti saavat tietää, että heidän tyttärensä seukkaa heidän arkkivihollisensa LeAnne Averyn pojan kanssa, he eivät sitä hevillä sulata.  Siinäpä siis monenlaista draaman kaarta kerrakseen yhteen kirjaan.

Goodreadsissa on moni kommentoinut kirjan lopetusta. Se on tuttuun tapaan hyvin järisyttävä, mutta minä jäin vain miettimään, miksi ihmeessä Blaken pitää käyttäytyä noin idioottimaisesti. En nyt enää jaksaisi näitä nuoria miehiä, joilla on käytöshäiriöitä isä- tai äitiongelmista. Tokihan loppuun pitää saada jokin kunnollinen käänne, ja siinä kyllä onnistuttiin. Mutta vaikka viimeinen virke tuo melkoisen epätoivon ilmoille, kaikkihan tietävät, että toivoa ei ole vielä heitetty romukoppaan. Luen siis innolla kolmannenkin osan, vaikka ärisenkin joistakin asioista tämän kirjan kohdalla. Sen verran koukuttava on Milan ja Blaken tarina.

Annan arvosanaksi tälle 3+

Kiitos kustantajalle arvostelukappaleesta.

Muualla:

Lukufiilis (Sara Sundelin 13 v)

Ole sinä minun: Estelle Maskame. Suomentanut Maija Voutilainen. Gummerus 2024 (Mila ja Blake #3)

Englanninkielinen alkuteos (2022): The Making of Mila and Blake. Kansi:Whitakkerbookdesign.com

"Milan ja Blaken dramaattisesta erosta on kulunut kaksi vuotta, kun Mila palaa sukutilalleen Nashvilleen kesäksi ennen yliopiston aloittamista. Kun selviää, että myös Blake sekä hänen uusi tyttöystävänsä ovat kaupungissa, Milan ajatukset alkavat velloa menneisyydessä.

Sukutilan arkikaan ei tarjoa pakoreittiä suhdekuvioista, sillä komea renkitulokas Teddy aiheuttaa sydämentykytyksiä Milassa ja hänen ystävissään. Mennyttä on kuitenkin mahdoton unohtaa, ja tukahdutetut tunteet ryöppyävät pintaan. Ovatko Mila ja Blake kypsyneet tarpeeksi toisilleen?" (Gummerus)

Oma arvio:

Estelle Maskame rakastaa kirjoittaa dramaattisia lopetuksia, ja poikkeusta eivät ole tehneet Mila&Blake-trilogian kaksi ensimmäistä osaakaan. Ensimmäinen osa Joku sinun kaltaisesi päättyi minusta hieman koomisiakin piirteitä saaneeseen Blaken huudahdukseen; "Älä mene! Ei näin!" ja toinen osa Kun menetin sinut lauseeseen, joka paljasti draamaparin tulevan kahden vuoden erossa olon. Tämä vain siksi, että Blake suuttui kamalasti siitä, kun Milan julkkisisä varasti kaiken huomion hänen ensikeikallaan. Tällainen ehdottomuus ja ilmeinen dramatiikanhakuisuus on aina saanut minut hiukan pyörittelemään silmiäni Maskamen kirjojen osalta, mutta olen aina yrittänyt lukea näitä tietynlaiset draamailunsietolasit silmilläni. Tiesin kuitenkin ennalta sen, että kolmannessa osassa tarvitsisin niitä yhtä lailla.

Ole sinä minun alkaa seesteisissä tunnelmissa: 18-vuotiaan Milan ja näyttelijäisän välit ovat parantuneet sen jälkeen, kun kaikki salaisuudet tuotiin julki. He ovat matkalla Nashvillen maatilalle viettämään seuraavat kolme viikkoa kesälomaa. Milan sydän hypähtelee ilosta, kun hän saa taas viettää aikaa rakkaan isoisänsä Kipparin, ratsastuskoulutoimintaa aloittelevan Sheri-tädin sekä ystäviensä Savannahin ja Torin kanssa. Maatilalla työskentelee komea Teddy, josta Savannah on todella kiinnostunut. Milan pääsee taas ratsastamaan lempiratsullaan Fredolla ja nauttimaan maalaiselämästä. Isä on aikonut luopua näyttelijäntyöstään ja panostaa tuottajan rooliin, joten sitäkin kautta heidän elämänsä on vähemmän suurennuslasin alla. 

Väistämättä Mila kuitenkin törmää Blakeen, jota ei ole nähnyt kahteen vuoteen, kuten toisen osan lopussa paljastettiin. Mila ei voi käsittää, miten he olivat niin kiinni toisissaan, ja yhdessä hetkessä Blake suuttui hänelle niin, ettei enää myöhemminkään ottanut yhteyttä ja halunnut korjata heidän välejään. Blakella on nyt Olivia-niminen tyttöystävä ja hän opiskelee Belmontin yliopistossa, kun taas Mila hylkäsi taannoin oman Belmontin paikkansa ja menikin sattuneista syistä johtuen San Diegon sairaanhoitajalinjalle. Blake töksäyttää Milan nähdessään jotain typerää, mutta on selvästi kuohuksissaan nähtyään entisen rakkaansa.

Varsinainen tervetulotoivotus Fairview'hun. Eilisilta oli kaamea. Tänään on ollut kaameaa. Kaikki on kaameaa. Hitto. (s. 52)

Mila yrittää hyväksyä sen, että Blakella on nyt uusi elämä ja uusi rakas, mutta hän haluaisi edes tietää syyn siihen, miksei tämä halunnut selvittää asioita eikä edes soittanut eron jälkeen. Entisen rakastavaiset joutuvat kuitenkin väkisinkin tekemisiin, kun Mila löytää Blaken isän Jasonin kännissä hoipertelemassa kadulla ja joutuu soittamaan tämän hakemaan isäänsä. Selviää, että Blaken alkoholisti-isä on repsahdellut taas aika ajoin, mikä tuottaa huolta ja ärtymystä pojalleen. Mila haluaisi tietää, ettei Blake olisi kuitenkaan unohtanut musiikkihommiaan, vaikka siltä pahasti vaikuttaa. 

Ei Blake tietenkään ole täällä yksin. Tietenkin hänen tyttöystävänsä on täällä. Tietenkin. (s. 94)

Olen hiukan hämmästynyt siitä, että tämä päätösosa ei olekaan niin draamantäyteinen kuin kuvittelin. (Tai sitten minun draamailunsietolasini toimivat kuin toimivatkin.) Toki tässä on tuttuun tapaan monenlaisia käänteitä niin romanttisissa kuin muissakin kuvioissa, mutta suurin kohtaus taidettiin nähdä edellisessä osassa, jossa Milan ja Blaken vanhempien salaisuudet tuotiin julki. Lopussa on toki hyvin tunteita herättävä käänne, joka saa minunkin silmät kostumaan. 

Pientä kitkaa ystävien välille on yritetty tuoda Teddy-komistuksella, kliseisen tallipojan ruumiillistumalla, ja Torin yllättävällä paljastuksella (joka ei minua kyllä yllättänyt, sillä tajusin melko heti alussa, miksi hän kiukuttelee.) Ehkä hieman turha juonikuvio oli mielestäni tämä Teddyn yksipuolinen kiinnostus Milaa kohtaan ja siitä seurannut pieni särö Savannahin kanssa, koska se jäi kuitenkin aika laimeaksi. Pääpaino on kuitenkin Milan ja Blaken tunteiden heräämisessä ja toisaalta Kipparin terveydentilassa, jonka heikkenemiselle on löytynyt syy. 

Kirjan henkilöhahmot käyttäytyvät alusta alkaen tässä sarjassa välillä lähes päättömällä tavalla, ja varsinkin sen nuoret ovat monissa tapauksissa lapsellisia kiukuttelijoita, joilla ei tunnu olevan minkäänlaisia tunnetaitoja. Otetaan nyt esimerkiksi Blaken äkkipikainen päätös suuttua hetkessä tyttöystävälleen yhdestä virheestä ja katkaista kaikki välit. Tai Milan idea tehdä Blake mustasukkaiseksi bileissä suutelemalla Teddyä. Okei, 18-vuotiashan ei olekaan vielä aikuinen ja lapsellisuus suotakoon, mutta myös oikeasti aikuiset sortuvat näissä kirjoissa hyvin erikoiseen käyttäytymiseen. Ja juuri tällä tarkoitan Maskamen tyyliä hakea draamaa kirjoihinsa.

Minusta tämän trilogian vahvuus on ollut alusta alkaen sen maalaismiljöö: nautin suuresti sen country-henkisyydestä ratsastusretkineen, Nashvillen country-musiikkikeikkoineen ja perinteisine sunnuntaisine kirkossakäynteineen. Pidän siitä, miten lämpimät välit Milalla on äreään, mutta herttaiseen isoisäänsä, ja miten myös Milan ja hänen isänsä välit paranevat, kun isä on alkanut luottaa tyttäreensä enemmän eikä kaikki pyöri enää hänen elokuvauransa ympärillä. Milan vanhemmat päättivät erota, kun herra Hardingin syrjähyppy pormestari Averyn kanssa tuli ilmi, mutta lopun vastoinkäymisten myötä heidän välinsä tuntuvat lämpenevän. Mila tekee myös ratkaisevan päätöksen opiskelupaikkansa suhteen. Osin asiat jää vielä avoimeksi, mutta lopputulema on melko ilmeinen.  

Ei ole mitään syytä, miksi tunnen yhä yhteyttä häneen, mutta sydämen asiat eivät tottele järkipuhetta. Sydän tietää, kuka on se oikea. (s. 106)

Onhan nämä olleet omalla tavallaan todella viihdyttäviä YA-kirjoja, vaikka muutamat juonikuviot ynnä yksityiskohdat minua aina häiritseekin. Kasien genrevinkkauspaketissa tämä on ja pysyy, sillä uskon nuorten innostuvan tämän trilogian draamakuvioista (minua paremmin ainakin.) 

Annan tälle arvosanaksi 3,5

Kiitos kustantajalle arvostelukappaleesta. 

Samantyylistä luettavaa:

Tämä biisi on sinulle: Maurene Goo

Oikealla tavalla vääränlainen: Estelle Maskame