Kittilä rewind: Daniela Hakulinen

Kittilä rewind: Daniela Hakulinen. Tammi 2026

Kansi: Laura Lyytinen

"  `Oletko sie koskaan ollut rakastunut?`

Herkkävireinen ja oivaltava romaani rakkaudesta, tarinoiden voimasta ja oman paikan löytämisestä.

Loppu on täydellinen, enkä halua tietää, mitä sen jälkeen tapahtuu.

Kelaan elokuvaa taaksepäin, katson lopun uudelleen. Ja uudelleen.

Baby, you're gonna miss that plane.

Kun 17-vuotiaan Joonatanin äiti yllättäen kuolee, hän päättää muuttaa Helsingistä lähes tuntemattomaksi jääneen isänsä luokse Kittilään. Uusi alku pohjoisessa nostaa pintaan kipeitä muistoja ja kysymyksen, mitä todella tapahtui melkein kaksikymmentä vuotta sitten, kun isä ja äiti kohtasivat ensimmäisen kerran valoisassa kesäyössä.

Apunaan online-kriisiterapeutti ja isän hyllystä löytyvät Richard Linklaterin elokuvat Joonatan yrittää selvittää, oliko äidin kertoma tarina heidän elämästään sittenkin vain puoliksi totta. Pakkaa sekoittaa pikkukylän sosiaalinen pelikenttä, jossa erilaisuutta vihaavat Raunot pitävät yllä pelon ilmapiiriä samaan aikaan, kun heitä vastaan taistelevan ystäväporukan johtaja, harmaasilmäinen ja sopeutumaton Susi, saa Joonatanin sydämen lyömään kovemmin. Voiko rakkaus yhdistää tarinan palaset? (Tammi)"

Oma arvio:

*** Kustantajalta saatu arvostelukappale ***

Kirja, jonka nimessä on Kittilä, herätti oitis kiinnostukseni. Tuo pieni lappilainen paikkakunta, jonka väkiluku paisuu moninkertaiseksi talven sesonkikauden aikana Levi-laskettelukeskuksen ansiosta, on minullekin tuttu. Muutamat mökkireissut ja jopa yksi nuorten leiri on tullut siellä koettua, joten siksikin kiinnostuin tästä Daniela Hakulisen kirjasta. On myös virkistävää, etteivät kaikki nuortenkirjat sijoitu Etelä-Suomeen.

Joonatan on uuden edessä, kun hänen äitinsä on kuollut äkilliseen aivoverenvuotoon. Isovanhempiensa toiveesta huolimatta hän ei jää Helsinkiin, vaan haluaa muuttaa Kittilässä asuvan isänsä luo. Isän, jonka kanssa Joonatan ei ole ollut vuosiin tekemisissä, sillä heidän tapaamiset alkoivat vuosi vuoden jälkeen olemaan vaivaannuttavampia. Nyt Joonatan haluaa kuitenkin yrittää. Lisäksi häntä kalvaa se, miksei äiti viihtynyt Kittilässä kauempaa. 

Isä on elokuvafani, ja juuri Sodankylän elokuvafestareilla he äidin kanssa aikoinaan tapasivatkin. Isä ei ole kovin hyvä puhumaan, mutta Joonatan haluaisi vastauksia: jos he äidin kanssa rakastivat toisiaan, mikseivät he voineet olla yhdessä? Jos äiti ei sopeutunut Kittilään, miksei isä voinut yrittää elää Helsingissä? Isä suosittelee pojalleen elokuvaa Before sunrise, joka oli äidin lempielokuva. 

- Se on sitte turha kuvitella olevansa jotakin vaan koska on Hesasta, se sanoo ja jää odottamaan mun reaktiota. (s. 33)

Lukiossa etelän tulokkaalta yritetään ottaa heti luulot pois. Tai ainakin koulun Raunot, kovanaamatyypit, jotka eivät suvaitse minkäänlaista erilaisuutta ympärillään. Onneksi Joonatan soluttautuu luontevasti lukion sateenkaarevaan porukkaan, johon kuuluu teatterikorkeakoulusta haaveileva muunsukupuolinen Susi, Amerikassa asunut Derek sekä pojista tykkäävä Mouka. Mikäs siinä, sillä Joonatan on avoimesti panseksuaali. Hän ihastuu persoonalliseen Suteen välittömästi. 

- Sie niinku ihan tosissas ajattelet, että jos mie tykkään sinusta ja sie tykkäät minusta, niin kaikki vaan järjestyy. (s. 95)

Lukion ja uuden kaveriporukan kanssa vietetyn ajan ohella Joonatan yrittää selvitä äidin kuoleman jättämästä surusta sekä saada isästä enemmän irti, mikä heidän suhteessaan meni pieleen. Terapian etäistunnoista hän saa tukea, mutta isä on myös yllättävän hyvä tuki nuorelle pojalleen, vaikka ei aina löydä hienoja sanoja. Isä on tekojen mies. Isä on läsnä. Joskus se riittää paremmin kuin oikeat sanat.

- Miten siitä pääsee yli?

- Mistä?

- Kun joku kuolee.

- Ei kait siitä oikein pääsekään. Sitä vain ellää etteenpäin. (s. 80)

Viihdyin ihan mukavasti Kittilä rewindin parissa. Kirjaan on saatu mahdutettua yllättävän paljon ajatuksia, vaikka se on 154-sivuinen. Pääteemana kirjassa on rakkaus ja hyväksytyksi tuleminen. Ikäviä asioita tapahtuu, kun kaikki Kittilän lukiolaiset (ja heidän vanhempansa) eivät innostu sateenkaarinuorten olemassaolosta. Joonatan kokee myös itse kantapään kautta, ettei rakkaus ole aina niin yksiselitteistä. Joonatanin isän suhtautuminen asioihin on ihanan luontevaa, rennon letkeää ja hyväksyvää. Fanitan häntä eniten koko kirjassa. Leffaviittaukset olivat myös kiva lisä. Ainoastaan sieniensyöntireissu metsässä sai minut hiukan kohottelemaan kulmiani. 

Kirja sopii parhaiten new adult -ikäisille eli kuten kustantajan suosituksissakin lukee, noin 17-vuotiaista ylöspäin.

Annan arvosanaksi tälle 4

Kiitos arvostelukappaleesta.

Muualla:

Kirjavinkit

Samantyylistä:

Amiraali: Mila Teräs

Lightlark-sarja: Alex Aster

Lightlark - Valonkiuru: Alex Aster. Suomentanut Aila Herronen. WSOY 2026 (Lightlark #1)

Englanninkielinen alkuteos (2022): Lightlark. Kansi: Natalie C. Sousa (kuvat), Amulet Books, Chelsea Hunter ja Deena Fleming (suunnittelu)

"Palkitun kirjailijan ja somemaailman supertähden vangitseva YA-romantasia.

”Lightlark on kuohuva, nopeatempoinen fantasia, jonka kauniisti kuvattu maailma kihisee juonittelua, romantiikkaa ja jännitettä.” – New York Times #1 bestsellerkirjailija Sabaa Tahir

Vuosisadan välein Lightlarkin saari ilmaantuu näkyville hengenvaarallisen pelin ajaksi. Kuuden valtakunnan hallitsijat kohtaavat ja taistelevat murtaakseen kirouksensa ja voittaakseen ylivertaisen vallan. Jokaisella on jotain piiloteltavaa, jokainen kirous on ainutkertaisen paha. Jotta kiroukset murtuvat ja hallitsijat pystyvät pelastamaan valtakuntansa, yhden heistä on kuoltava.

Selviytyäkseen Isla Crownin täytyy valehdella, huijata ja pettää – vaikka panoksena olisi rakkaus." (WSOY)

Oma arvio:

*** Kustantajalta saatu arvostelukappale ***

Hyvin suurella uteliaisuudella odottelin tätä Alex Asterin Lightlark-fantasiasarjan aloitusta. Vertaukset Nälkäpeliin alkoivat hiukan arveluttaa minua, sillä aiemmin viime syksynä luin Lauren Robertsin Powerlessin, jossa oli aika paljon otettu vaikutteita kyseisestä hittidystopiasta. Olisiko Valonkiuru hiukan omaperäisempi? Pointsit annan tietysti heti alkuun aivan uskomattoman kauniille kannelle ja kirjan ruusuaiheisille syrjäväreille. Ihanaa, tämä on nyt mun eka syrjävärjätty kirja ja saa ehdottomasti kunniapaikan kirjahyllyssäni.

Toisin kuin Nälkäpelissä, Lighlarkin maailma on puhtaasti fantasiamaailma. Kirjan päähenkilö, Isla Crown on nuori luontoa hallitsevien villiläisten hallitsija. Hänen huoltajansa Poppy ja Terra ovat valmentaneet häntä pienestä pitäen taistelemaan paremmin kuin muut, selviytymään ja kestämään kipua ja huonoja olosuhteita. Hän on nimittäin syntynyt ilman kykyä, ja tämä asia on salattava kaikilta. Niinpä Isla on elänyt hyvin suojeltua ja suojattua elämää, ja tuntee olevansa kuin häkkilintu. 

Nyt on kuitenkin alkamassa suuri eri kansojen hallitsijoiden välinen kisa nimeltä satapäiväiset, joka pidetään Valonkiurun saarella. Se ilmaantuu näkyville vain kisan ajaksi, ja sitä ympäröivät kaikkien eri hallitsijoiden omat saaret: tähteläisten, kuulaisten (jotka luin jostais syytä monta kertaa kuubalaisiksi), taivaslaisten, villiläisten ja aurinkolaisten. Kisaa johtaisi Valonkiurun hallitsija, kuningas Oro, joka pystyy käyttämään kaikkien neljän eri kansan voimia. Isla tulee olemaan hyvin haavoittuvainen muiden kyvykkäiden hallitsijoiden joukossa, mutta hänellä on Poppyn ja Terran valmistelema suunnitelma takataskussaan: hänen on vieteltävä kuningas ja saatava tämän kaikki neljä voimaa käyttöönsä.

Satapäiväisten ideana on murtaa kansoja kohdannut kirous, eli yhden hallitsijoista on sitä varten kuoltava. Islalla on myös liittolainen, josta muut eivät tiedä, sillä hän on tutustunut tähteläisten hallitsijaan Celesteen. Hänellä on nimittäin käytössään tähteläisten reliikkisauva, jolla hän pystyy porttaamaan itsensä minne haluaa. Tämä esine ja ystävyys Celesten kanssa ovat hänen valttikorttejaan kisassa. Celestellä on suunnitelmana löytää jostakin saarien kirjastoista Kahleenmurtaja-nimisen esineen, jolla Isla pystyisi murtamaan kirouksen kuin kirouksen. Tämä olisi toivottavaa löytää jo ennen kykyjenesittelytilaisuutta, mutta viimeistään ennen kisan puolivälin, viidettäkymmenettä päivää, jolloin olisi lupa alkaa tappaa toisia kilpailijoita. Ainoa, jota ei saisi tappaa, olisi oma pari, jonka kuningas myöhemmin määräisi jokaiselle.

"Minäkään en tiedä, kummasta nautin enemmän.Siitä, kun kuvittelen mielessäni miekkani sinun kurkullasi...vai siitä, kun kuvittelen, miltä sinun sydämesi näyttäisi minun lautasellani." (s. 82)

Samalla kun Isla yrittää etsiä Celesten kanssa Kahleenmurtajaa, hän joutuu hyvin hämmentäviin tilanteisiin Grim-nimisen varjolaisen kanssa. Pelätyt varjolaiset eivät ole ennen olleet mukana kisassa, eikä Isla tiedä, miksi tuo jättimäinen tummanpuhuva mies tuntuu ensi kohtaamisesta alkaen tutulta. Jokin tuossa pelottavassa miehessä kiehtoo. Grim nimittää Islaa leikkisästi Sydämensyöjäksi, sillä villiläisten tiedetään nauttivan ateriakseen sydämiä. Isla on joutunut keksimään tekosyitä, jottei hänen tarvitsisi syödä ällöttävää sydäntä muiden nähden. 

Toinen hämmentävä tyyppi on palatsissa asuva kuningas Oro, joka ei voi kirouksen vuoksi poistua linnasta päivänvalon aikaan. Tätä vaivaa myös jokin kuolettava outo sairaus, joka värjää hänen käsivarttaan pikku hiljaa mustaksi. Kuningas pelastaa heti kirjan alussa Islan tämän pudotessa parvekkeelta, ja näiden kahden välille syntyy outo viha-kumppanuussuhde. Kuningas määrää myöhemmin Islan parikseen, sillä hän haluaa tämän mukaan etsimään erästä hyvin tärkeää asiaa saarelta.

Islan huuto oli alkukantainen. Selkään työntyi kerralla kymmeniä väkäsiä terävinä kuin tikarit. Piikit pistelivät käsivarsia.

Isla oli opetettu kestämään kipua hyvin, mutta tätä hän ei ollut harjoitellut. Eikä osannut odottaa. (s. 213)

Kirjan maailmaa on yritetty selittää parhaan mukaan, mutta välillä minulla on hiukan pää pyörällä kaikkien näiden eri kansojen ja heidän kykyjen, taikaesineiden ja kaikkia kansoja vallinnen kirouksen suhteen. Jonkinlainen selittävä luettelo ja kartta olisi ollut mukava kirjan alkuun. Romantiikkaa ripotellaan alkuun aika vähäisesti ja hyvin kiltisti, mutta lopussa alkaa hiukan kyteä enemmän. YA-tasolla kuitenkin pysytään hyvinkin, vaikka pientä chilisyyttä loppuun on ripoteltu. Kolmiodraama-asetelmaa en jotenkin osannut ajatella ollenkaan, joten tietyt käänteet tulivat minulle aika puskista. Kieroilua ja juonittelua henkilöhahmojen välillä on tietysti, ehkä jopa hiukan överiksi asti. Islalle selviää aika monta petturia lähipiiristään. Loppuratkaisu on tosiaan aika yllättävä eikä minulle se mieluisin. Aavistelen kuitenkin, että tilanteet vielä kääntyvät suuntaan jos toiseenkin seuraavissa osissa.

Isla muisti Grimin sanat.

Minä olen hirviö.

Tuota hirviötä Isla vähän pelkäsikin.

Mutta ei Grimiä. Vaikka takaraivossa jyskytti epäilys, että kannattaisi pelätä. (s. 244)

Minulla oli tämän lukemisen jälkeen hyvin ristiriitaiset ajatukset. Jotenkin tykkäsin ihan hirveästi kirjan ideasta, mutta monet toteutukset siinä tuntuivat aika tönköiltä. Vierailut eri kansojen erilaisilla saarilla olivat kiehtovia, mutta niitä olisi voitu kuvailla vielä yksityiskohtaisemmin. Erilaiset otukset olivat hiukan päälleliimattuja, niinkuin aave, joka lainasi Islan vartaloa muutaman minuutin ajan maksuksi tiedoistaan. En myöskään jotenkin päässyt sisälle Islan ja Oron väliseen yhteyteen, sillä kuningas jäi jotenkin kauhean etäiseksi hahmoksi. Suosikkihenkilökseni muodostui ehdottomasti pahis, varjolainen Grimshan. Häntä lisää seuraavissa osissa, kiitos!

Onhan tässä tosi mieleenpainuva maailma, joten viihdyn varmasti seuraavienkin osien parissa ihan kohtuullisesti. Seuraava suomennettu osa Nightbane - Kirotut yöt ilmestyy jo tänä syksynä!

Annan tälle arvosanaksi 4-

Kiitos arvostelukappaleesta!

Muualla:

POC-lukupiiri

Samantyylistä:

Lauren Roberts: Powerless-trilogia

Suzanne Collins: Nälkäpeli-sarja

Holly Black: Keijuvalta-kirjapari

Holly Black: Ilman väki -trilogia

Jennifer L. Armentrout: Veri ja tuhka -sarja (aikuisten romantasiaa)

Rebel Blue Ranch -sarja: Lyla Sage

Done and Dusted - Takaisin satulaan: Lyla Sage. Suomentanut Tuulia Vihanto. Karisto 2025 (Rebel Blue Ranch #1)

Englanninkielinen alkuteos (2023): Done and Dusted. Kansi: Austin Drake

"Booktokin valloittaneen kuuman cowboy-romantiikkasarjan avauksessa veljen paras kaveri herättää yllättäviä tunteita.

Emmy Ryder palaa kotitilalleen Wyomingin Meadowlarkiin kaiken menettäneenä. Unelmien ura hevosten parissa on tyssännyt loukkaantumiseen. Kun Emmy kohtaa paikallisessa pubissa veljensä parhaan ystävän Luken, lapsuusvuosiensa kiusankappaleen, hän tuntee yllättäen tähän välittömästi vetoa. Mutta Luke on ylimielinen paha poika, ja kaiken lisäksi he ovat lähestulkoon perheenjäseniä!

Myös Luke panee merkille ystävänsä pikkusiskon eikä saa silmiään irti hänestä, mutta yrittää tukahduttaa himonsa. Mutta entä jos Luke on juuri sitä, mitä Emmy tarvitsee päästäkseen takaisin satulaan? (Karisto)"

Oma arvio:

*** Kustantajalta saatu arvostelukappale ***

Vannotin itselleni, että pysyn nyt erossa kaikista kirjoista, joiden takana lukee "booktok-sensaatio" ja jotka ovat spicyjä kuin chilipaprikat. Mutta mutta, kun näin tämän cowboyromanssin, pakkohan minun oli tämä ottaa lukuun. Koskapa hevoset, ranchit, countrymeininki ylipäänsä! Aavistelin, että varsinainen heppakirja tämä ei tulisi olemaan, mutta jos nyt vähän edes sivutaan noita jaloja eläimiä ja ratsastamista, tämä kirja minua kiinnostaa.

Emmy eli Clementine Ryder palaa kotikaupunkiinsa salaa perheeltään, ja hänen paras ystävänsä Teddy kiikuttaa hänet ensi alkuun Meadowlarkin ainoaan baariin eli Paholaisen buutsiin. Villin kotiinpaluuillan kruunaa exä Kennyn tapaaminen hyvissä merkeissä. Valitettavasti tämä ei ole kaikkien mieleen, sillä nykyinen baarin omistaja ja Emmyn perhetuttu ja Gus-veljen paras ystävä Luke ei pidä siitä, että kyseinen hännystelijä-Kenny jahtaa Gusin pikkusiskoa. Eihän asia hänelle kuulu, mutta jotenkin Luke ei itse saa silmiään irti Emmystä.

"Emmy, tahdon sinun tietävän, että olen iloinen, kun olet täällä." Hän katsoi minua jälleen sillä tavalla: kuin olisin ainoa ihminen koko planeetalla - kuin olisin ainoa, jolla oli merkitystä. (s. 137)

Emmyllä on syy palata kotitilalle, mutta sitä hän ei kerro yllättyneelle perheelleen, eli isä Amosille ja veljilleen Gusille ja Wesille. Eivät he juuri kyselekään, vaan ovat pelkästään iloisia rakkaan pikkusiskon paluusta. Emmy on erittäin menestynyt tynnyripujottelija, mutta nyt hän ei ole pystynyt aikoihin ratsastamaan Maple-hevosellaan. Hän on nimittäin pudonnut hevosen selästä pahasti, ja onnettomuudesta on jäänyt hänelle trauma. Pelkkä hevosen harjaaminen ja satulointi aiheuttaa hänelle paniikkikohtauksen. Ranchilla usein työskentelevä Luke, joka on viihtynyt erityisen hyvin Emmyn läheisyydessä tämän paluun jälkeen, todistaa yhtä tällaista kohtausta ja auttaa Emmyn pahimman yli vahvojen käsivarsiensa suojissa. Tästä Luke saa idean: hän voi auttaa Emmyä aloittamaan ratsastuksen ihan alusta, askel askeleelta, jotta tämä pääsee taas pelostaan yli.

Jokin  hänessä tuntui nyt erilaiselta ja hyvältä.  Halusin tietää, mihin tämä voisi johtaa, mitä meistä voisi tulla. (s. 123)

Niinhän siinä käy, että Emmy ja Luke lähentyvät hyvinkin paljon, mutta veljiensä vuoksi Emmy haluaa pitää heidän tuliset tunteet salassa, varsinkin kun Luke on naistenmiehen maineessa. Vaikeaahan se on, koska Luke on lähes kuin perheenjäsen ja usein mukana perhelounailla. Kun pitkänhuiskea (Emmy on 180 cm pitkä ja Luke niin pitkä, että Emmyn on katsottava ylöspäin) pari viimein antaa tunteilleen (ja himoilleen) vallan, se on menoa se. Kohtaukset ovat niin spicyjä ja rivokielisiä kuin odottaa saatoin. Ja tunnelma myös hiukan lässähtää, kuten aina, koska sen jälkeen juoni kulkee kuumasta kohtauksesta toiseen.

Koska hän oli koko ikänsä anellut huomiota toisilta, hän todella tiesi, miten saada minut tuntemaan kuin olisin ainoa ihminen koko planeetalla. (s. 230)

Kuten arvasin, ratsastamiskuviot eivät saa kovin suurta valtaa kirjan romanttisen juonen ohelle. Emmy ja Luke himoitsevat toisiaan vuoron perään omissa kappaleissaan. Emmy ei voi vastustaa Luken tyyliä: hän kulkee revityissä teepaidoissa, flanellipaidoissa ja lippis väärin päin. Epäselväksi eivät jää Luken upeat käsivarret, saati kasvoille valahtavat hiukset. Emmy taas on Luken silmissä äärimmäisen kaunis farkkushortseissaan ja topeissaan. Emmy saa Lukesta tukea ja turvaa traumaattisen onnettomuuden jälkimainingeissa ja Emmy tukee myös Lukea muun muassa hankalan äitisuhteen kanssa. Aivan täydellinen pari siis, eipä siinä. Luken "kulti"-hokemat alkoivat jossain vaiheessa hiukan jo ottaa päähän (englanninkielisessä versiossa ne ovat "sugar") ja seksikohtaukset kliseisiä, kuten arvata saattaa. Juonessa on myös hiukan köykäisiä kohtia, kuten se, miten muka Emmyn niin läheinen ja rakas perhe ei tiedä mitään hänen onnettomuudestaan.

Ihan mukava ja viihdyttävä countryromanssi oli tämä Rebel Blue Ranch -sarjan aloitusosa, mutta ei tämä nyt maailmaani mullistanut. Seuraavassa osassa Swift and Saddled - Villikko seurataan Emmyn toisen veljen Wesin edesottamuksia, kun hän aloittaa tilalla maatilamatkailua. Voi olla, että kuuntelen äänikirjana jatko-osat. Erityismaininnan annan vielä Tex Willer -henkiselle kannelle, joka miellyttää minun silmääni erityisesti.

Annan tälle arvosanaksi 3,5

Kiitos arvostelukappaleesta!

Muualla:

Samantyylistä:

Icebreaker - Sulavaa jäätä: Hannah Grace

Kiltin tytön kompleksi: Elle Kennedy

Kings of Sin -sarja: Ana Huang

Odota minua järven rannalla: Carley Fortune

Mila ja Blake -trilogia: Estelle Maskame

Sulamispiste: Annukka Salama

 Sulamispiste: Annukka Salama. WSOY 2025

Kansi: Satu Ovaskainen (kuva), Kaisu Sandberg (suunnittelu)

"Niin kuumaa että jää sulaa!

Koukuttavien romanssien mestari Annukka Salama hengästyttää nyt lätkäkaukalossa! Oliver ja Niklas ovat jääkiekon superlupauksia – ja toistensa vihollisia junnumaajoukkueissa lahden molemmin puolin. Poikien joutuessa samaan joukkueeseen alkaa Suomi-Ruotsi maaottelu, jollaista ei ole ennen lätkässä nähty.

Oliver Järvinen singahtaa täydestä tuntemattomuudesta koeajalle maajoukkueeseen. Kaikki hänen hurjimmat unelmansa ovat toteutumassa, kunnes hänen elämäänsä luistelee Niklas Gauffin, ruotsinsuomalainen tähtikiekkoilija ja totaalinen kiusankappale. NHL-ykkösvaraukseksi povattu Niklas on vaihtanut Tre Kronor -pelipaidan yltään ja muuttanut Suomeen – ja kaiken huipuksi Oliverin huonekaveriksi lukion asuntolaan.

Kohtalon heittäessä heidät samaan kaukaloon peli ja otteet kuumenevat sietämättömiksi. Nuorten yksityisasiat ovat suurennuslasin alla, kun media seuraa heidän kauttaan ennen NHL-varauksia, ja pojat joutuvat isojen valintojen eteen taistellessaan tulevaisuutensa puolesta." (WSOY)

Oma arvio:

*** Kustantajalta saatu arvostelukappale ***

Tältä Annukka Salaman uutuudelta ei ole voinut välttyä somessa, niin ahkerasti ja taitavasti kirjailija on sitä siellä promonnut. Olen ihaillut myös keräilybokseja, joita on saanut tilata ennakkoon tai joita on voinut voittaa arvonnassa. Satu Ovaskaisen upeat kuvitukset ovat näkyneet myös etukäteen somessa ja lisänneet kiinnostusta kirjaan. Lisää tämmöistä! 

Olen saanut arvostelukappaleen jo aikoja sitten, mutta kiltisti olen malttanut olla tarttumatta tähän, koska jonossa on ollut muita kirjoja ensin. Kun viimeinkin annoin itselleni luvan lukea tämän kirjan, arvatkaapa kauanko tässä meni? Noin vuorokausi, ja kirja oli luettu. Sitä ennen olin tahkonnut erästä toista samanpaksuista kirjaa, joka oli minulle hyvin nihkeä lukukokemus, ja sen lukemiseen meni minulla 2 viikkoa. Tässä siis oiva esimerkki taas siitä, miten jotkut kirjat vetävät kuin itsestään, kun toiset taas eivät. Mutta nyt pitkän alkujaaritteluni jälkeen itse kirjaan ja arviooni siitä.

Oliver Järvisen aamurutiinit ovat aina samanlaiset: puurolla höystettyä smoothieta naamaan, hiihtokamppeet päälle ja aamutreenit vetämään ennen koulua. Oliver on lupaava ampumahiihtäjä, ja saa täyden kannustuksen ja tuen vanhemmiltaan, entiseltä kilpahiihtäjä-äidiltään ja Rasmukselta. He ovat varmoja siitä, että Oliver rakastaa hiihtämistä. He eivät kuitenkaan tiedä, että Oliver hiihtää tasan vanhalle avolouhokselle, johon kertynyt vesi on jäätynyt sopivasti, ja pukee hokkarit jalkaansa. Siellä hän treenaa kikkojaan ja haaveilee olevansa huippujääkiekkoilija, ihan kuten hänen vihaamansa täydellisyys, Ruotsin nuorten lupaus Niklas Gauffin, jonka kuva hänellä on näytönsäästäjänään. Ihan vain, jotta hän voi vihata ja kadehtia tätä tarpeeksi.

"Sanoitko sä jääkiekon? Ei ikinä. Vain mun kuolleen ruumiini yli."(s. 22)

Kun Oliverin todelliset haaveet paljastuvat, äiti saa hepulin. Ei missään nimessä, jääkiekko on toksisin laji ikinä ja Oliver syötäisiin siellä elävältä! Rasmus tukee kuitenkin Oliveria äidiltä salaa ja kannustaa tätä jääkiekkoharrastuksen pariin. Rasmuksen kuvaamat videot tulevat viraaliksi ja yhtäkkiä Oliverilla on hämmentävä kutsu kädessään: hänen kykynsä on huomattu ja hänelle tarjotaan paikkaa Holm Eliten Urheilulukiossa, jossa opiskelevista muodostuu maajoukkue U18. Oliver ei ole uskoa silmiään. Äiti sanoo tietysti heti ei, mutta Oliver päättää ottaa oikeuden omiin käsiinsä ja karkaa Holmiin. 

Holmissa Oliver pääsee asumaan muiden Mini-Jellonien kanssa hulppeaan asuntolaan, josta hän saa jopa oman huoneen. Hän tutustuu heti persoonalliseen joukkueen kapteeniin Häikkään, joka osoittautuu feministiksi henkeen ja vereen, sekä moniin muihin pelaajiin. Vaikka vastaanotto asuntolassa on hyvä, kaikkialla ei ole niin. Valmentaja Repe Rahkonen kohtelee Oliveria erityisen ankarasti, eikä Oliver ymmärrä miksi. Ensimmäisessä pelissä Ruotsia vastaan Oliver tulee todella pahasti taklatuksi, eikä anna juuri armoa anteeksipyytelevälle taklaajalle.

"Sun elinajanodote on nolla tolla hupparilla tässä talossa", sanon ja kohotan leukaani.Tajuan sillä hetkellä, että istun sängylläni ilman paitaa, kun hänen katseensa käy ensin hauiksellani ja sitten rinnallani. Mietin mittaileeko hän kannattaako kanssani tapella. (s. 123)

Kun Oliver saa kuulla saavansa huonetoverin, hän ei osaa arvatakaan, että juuri hänet taklannut tyyppi muuttaa samaan huoneeseen hänen kanssaan. Ja hän on Niklas Gauffin, kaksoiskansalaisuutensa vuoksi siirron Suomen joukkueeseen saanut täydellisyys. Poikien välillä alkaa armoton nokittelu, joka johtuu pääosin kateudesta: Oliver kadehtii Niklaksen vuosien kokemusta, kun taas Niklasta ärsyttää Oliverin nousu huipulle lähes tyhjästä. Muut joukkueen pojat joutuvat kestämään parivaljakon riitelyä jatkuvasti ja Häikkä on hermoromahduksen partaalla. Silti poikien välillä tuntuu olevan jotain muutakin, sen aistivat myös asuntolan muut pojat. 

"Voi jumankauta. En mä halua sua."

"Joo. Et tietenkään. Niinpä niin." (s.205)

Ai että minä viihdyin tämän kirjan parissa! Kuten alussa sanoin, luin tämän päivässä enkä vain voinut laskea kirjaa käsistäni, ennen kuin sain sen loppuun. Vaikka finglismi paikoin ärsytti minua, hyväksyin sen osana kirjan tyyliä (ja nuorille se ei särähdä varmastikaan niin paljon korvaan.) Kirjassa on paljon samaa kuin esimerkiksi Alice Osemanin Heartstopperissa, Hannah Gracen Icebreakerissa ja Ana Huangin Maalintekijässä, mutta kyllä Sulamispiste on oma persoonallinen teoksensa.  Tulisuusaste on nuorille lukijoille sopiva, joten ei pelkoa, että tämä olisi liian härski kuten kaksi viimeksi mainittua, aikuisille suunnattua urheiluromanssia. Salama ei selvästikään halua piilotella suosivansa tiettyjä trooppeja kirjoissaan, erityisesti vihollisista rakastavaisiksi -trooppia. Se onkin minusta oikein toimiva asetelma, vaikka joskus alkaa tuntua parivaljakon riidat jo liiankin hakemalla haetuilta. Sulamispistettä lukiessani minä hiukan jo tuhahtelin Oliverin riidanhakuisuudelle, joka lähti fritsusta. Onneksi tilanne tasoittui pian. 

"Oliko se parempaa kuin supermegaburgeri ekstra ananasrenkaalla ja aurajuustokastikkeella?" Hän mumisee kaulaani vasten. (s. 238)

Salama kirjoittaa loppusanoissaan koskettavasti edesmenneestä Janne Puhakasta, jota hän haastatteli kirjaa varten. Hän sanoo kirjan lähentelevän utopiaa siitä, millaista toksiseksi luonnehditussa jääkiekkomaailmassa voisi olla. Utopia tulikin lähinnä mieleeni, sillä minijellonien pojat ottivat Oliverin ja Niklaksen suhteen vastaan epäilyttävän hienosti. Muutenkin feminismin henkeen hönkivä kapteeni Häikkä on hiukkasen epäuskottavan puolelle menevä hahmo, mutta oikeasti vain niin hulvattoman ihana ja symppis.

Olin iloisesti yllättynyt, miten paljon kuvitusta kirjassa on. Satu Ovaskaisen piirroskuvat tukevat kivasti tarinaa ja ovat muutenkin upeita.

Annan arvosanaksi 5-

Kiitos arvostelukappaleesta.

Muualla:

Kirjavinkit (Mikko)

Morren kirjablogi

Siniset helmet

Samantyylistä:

Alice Oseman: Heartstopper-sarja

Hannah Grace: Icebreaker - Sulavaa jäätä (K18)

Annukka Salama: Asioita joista en tiennyt pitäväni

Lumotut kirjeet -kirjapari: Rebecca Ross

Jumalainen vastustaja: Rebecca Ross. Suomentanut Nana Sironen.  WSOY 2025 (Lumotut kirjeet #1)

Englanninkielinen alkuteos (2023): Divine rivals. Kansi: Kelley McMorris / Shannon Associates

"Salaperäisiä juonitteluja, historian lehtien havinaa ja riipaiseva rakkaustarina.

Rebecca Rossin omintakeisen menestysduologian aloitusosa on kertomus lumotuista kirjoituskoneista, rakkaudesta sodan varjossa ja toivosta, joka ei sammu koskaan.

Muinaisten jumalien sota raivoaa Cambriassa. Kahdeksantoistavuotias toimittaja Iris Winnow hyvästelee rintamalle lähtevän veljensä ja joutuu huolehtimaan yksin perheensä toimeentulosta. Toiveissaan hänellä on oma palsta sanomalehdestä.

Kun Irisin veljelleen kirjoittamat kirjeet joutuvat vääriin käsiin – komealle, rikkaalle ja tylylle Roman Kittille, joka on Irisin pahin kilpailija saman lehden toimituksessa – Irisin ja Romanin välille syntyy maaginen yhteys.

Veljensä löytääkseen Iris pestautuu sotakirjeenvaihtajaksi kauas kotoaan. Turvanaan hänellä on kirjoituskoneensa ja tuntematon kirjeystävänsä, johon hän on alkanut auttamattomasti rakastua…" (WSOY)

Oma arvio:

*** Kustantajalta saatu arvostelukappale *** 

!!!JUONIPALJASTUKSIA!!!

Tämä kirjapari on ollut minun yksi odotetuimmista syksyn kirjoista, vaikka en ole etukäteen tiennyt tästä juurikaan mitään kuin takakannen tekstin verran. Mikä parasta, duologian molemmat osat ilmestyvät tämän syksyn aikana. Kirjan kansikuvakin on oikein vetoava.

Minun täytyy mennä, Pikkukukka, Forest oli sanonut ja koskettanut hänen hiuksiaan. Minun on vastattava kutsuun. (s. 68)

Kirjan alussa seurataan Oathissa asuvan Iriksen arkea sanomalehti Cazetten toimituksessa. Hänen isoveljensä Forest on ollut sotatantereella jo viisi kuukautta, ja sinä aikana Iris on lopettanut koulunsa kesken ja hankkinut työpaikan Cazettesta toiveenaan saada sieltä vielä joskus kolumnistin paikan. Irisilla on huoli sotivan isoveljensä lisäksi alkoholisoituneesta äidistään, josta ei ole perheen elättäjäksi. Konttorilla häntä taas kiusaa hänen pahin vastustajansa, kiusallisen komea ja rikas Roman Kitt, joka havittelee yhtä lailla kolumnistin paikkaa. 

Iris on perinyt mummoltaan kirjoituskoneen, jota hän säilyttää piilossa äidiltään sänkynsä alla. Sillä hän iltaisin kirjoittaa kolumniehdotuksia pomolleen Zebille, mutta myös kirjeitä veljelleen Forestille. Kirjeet hän on sujauttanut vaatehuoneen oven alta, ja ne ovat kadonneet siitä mystisesti. Iris ei ole uskoa silmiään, kun eräänä päivänä oven alta sujahtaa hänelle osoitettu kirje. Ensin hän luulee Forestin vastanneen hänelle, mutta pian kirjeiden kirjoittaja paljastaa, ettei ole Forest. Kuka tämä mystinen kirjekaveri on? Lukijalle paljastuu heti alussa, että hän on Roman Kitt, joka on alkanut tuntea kiinnostusta pisamanenäistä kilpakumppaniaan kohtaan, varsinkin luettuaan hänen kirjeitään. Hän ei kuitenkaan saa kerrottua kirjeissään todellista henkilöllisyyttään.

Pieneen hetkeen Iris ei pysty liikkumaan. Se naamio joka Romanin kasvoilla oli ollut kaikkien muiden edessä - hymy, iloiset silmät ja punehtuneet posket - putosi, ja Iris näki miten uupunut ja surullinen hän oli. (s. 98)

Kun Iris menettää äitinsä, Roman on ainoa, joka huolehtii tytön voinnista. Irisin on hankala paljastaa sisintään kenellekään, sillä hän kaipaa vähiten kenenkään sääliä. Hän kuitenkin hiukan lämpenee Romanille ja lupaa auttaa tätä artikkelin kirjoittamisessa. Romanin kihlaus neiti Elinorin kanssa tulee Irikselle puun takaa ja kirpaisee kummasti, vaikka eihän se hänelle kuulu. Roman ei todellakaan ole menossa naimisiin ynseän Elinorin kanssa vapaasta tahdostaan, vaan molempien vanhempien junailujen seurauksena. Onko hänellä pakotietä pakkoavioliitosta?

Tuntuu hyvältä tietää, etten ole tänä iltana yksin, vaikka istun hiljaa pimeässä. (s. 107)

Iris päättää lähteä kilpailevan lehden sotakirjeenvaihtajaksi keskelle sota-aluetta hävittyään Romanille kolumnistipaikan lehdessä. Hän voisi näin löytää ehkä veljensäkin. Hänet majoittaa majataloonsa reilu kolmikymppinen Marisol, ja Iris saa seuraa samanikäisestä sotakirjeenvaihtaja Attiesta. Myöhemmin majataloon tulee vielä kolmaskin sotakirjeenvaihtaja, joka pistää pakan sekaisin - ainakin Irikseltä. Sotakirjeenvaihtajille tulee sodan julmuus ja raakuus konkreettisesti silmille heidän avustaessa sotasairaalassa Marisolin mukana sekä päästessä mukaan rintamalle juoksuhautoihin ja bunkkereihin. Kolmenlaiset sireenihälytykset pitävät majatalon asukkaat valppaana: milloin pitää vetäytyä pimeään kotiin piiloon Hurtilta, milloin Dacre-jumalan lähettämiltä kyliä pommittavilta etyyreiltä ja milloin pitää evakuoitua lopullisesti kylästä. 

Mikä tämä sota oikein on? Tässä sodassa taistelevat toisiaan vastaan maailmaa vallitsevat jumalat, Dacre ja Enva. Enva on hyvis, taivaallinen jumala, kun taas Dacre se maanalinen pahis, joka suuttui aikoinaan Envalle pahasti tämän hylätessä hänet. Forest taistelee jossakin Envan puolella, ja Iris on huolissaan siitä, onko tämä enää elossa. Dacre vaikuttaa olevan pahasti voitolla, sillä hänellä on järeämmät aseet käytössään.  

Tästä jumalten sodasta ja Iriksen ja Romanin maagisesta kirjeenvaihdosta sekä muutamista satunnaisista maagisista esineistä tai taloista, jotka sivumennen mainitaan, koostuu oikeastaan kirjan ainoat fantasiaelementit. Kustantajan mukaan tämä on dystopiaa, mikä hämmentää vielä entisestään. Itse laittaisin tämän maagiseen realismiin hyvin vähäisten fantasiaelementtiensä vuoksi, mutta voisi tämä olla kevyttä fantasiaakin.

"---Ei ilo ole mikään rikos, vaikka ympärillä olisi toivottomuutta. Iris, katso minua. Sinä ansaitset kaiken onnen maailmassa. Ja minä aion pitää huolen, että sinä saat nauttia siitä." (s. 331)

Romantiikkapuoli tässä on hyvin vahvasti keskiössä, ja se on ihan mukavasti kirjoitettu. Iris ja Roman lähentyvät kivasti kirjeenvaihtonsa kautta. Hiukan turhauttaa se, kun Iris ei voi antaa tunteilleen valtaa Romanin kanssa, koska haluaa olla kirjeiden kirjoittelijalle, jolle Roman on siis antanut toisen nimensä Carver, uskollinen. Onneksi asiat alkavat paljastua. Loppuun on säästetty totinen tujaus sodan traagisuutta ja käänteentekeviä juonikuvioita. Pakkohan se on lukea jatko-osa tähän heti, kun se ilmestyy.

Pidin oikein paljon kirjan ideasta, maagisesta kirjeenvaihdosta, sotateemasta, joka oli kevennetty jumalten väliseksi sodaksi ja Iriksen ja Romanin ihanasta haters/enemies-to-lovers- suhteesta. Jossain vaiheessa kirjaa minun innostus hiukan laski, siksi ei tämä kuitenkaan päässyt minun huippuarvosanoilleni. Ehkä olisin toivonut hiukan lisää maagisia elementtejä tähän kirjaan, ja lisäksi Iriksen ja Romanin suhteen välistä jännitettä olisi voinut ehkä vielä hiukan kasvattaa. Oikein ihana romanttinen sotaromaani ripauksella maagisuutta, voisi olla minun kuvailuni tälle kirjalle kiteytettynä.

Annan arvosanaksi 4+

Kiitos arvostelukappaleesta.

Muualla:

Kirjahullun päiväkirja

Armottomat valat: Rebecca Ross. Suomentanut Nana Sironen. WSOY 2025 (Lumotut kirjeet #2)

Englanninkielinen alkuteos (2023): Ruthless Vows. Kansi: Kelley McMorris /  Shannon Associates

"Romanttisen tarinan tiivistunnelmainen päätös.

Jumalainen vastustaja -kirjan jatko-osa saa sydämen tykyttämään ja silmät kyyneliin.

Iris on palannut rintamalta ruhjeilla ja sydän murtuneena. Sota ei ole vielä läheskään ohi, ja on vain ajan kysymys, milloin se saavuttaa valmistautumattoman Oathin kaupungin.

Roman on jäänyt vihollislinjojen taakse vailla muistikuvia menneisyydestään. Hän alkaa jälleen kirjoittaa lehtijuttuja – mutta tällä kertaa viholliselle. Yllättäen hänen huoneensa lattialle ilmestyy kirje, jonka lähettäjä vaikuttaa yhtä aikaa vieraalta ja oudon tutulta.

Kohtalo heittelee Irisia ja Romania vääjäämättä lähemmäs toisiaan. Kun tilanne kiristyy, he vaarantavat rakkautensa ja tulevaisuutensa muuttaakseen sodan kulun.

Lukijat äänestivät kirjan vuoden 2024 Goodreads Choice Award -voittajaksi YA-fantasia-sarjassa." (WSOY)

Oma arvio:

*** Kustantajalta saatu arvostelukappale ***

!!!JUONIPALJASTUKSIA!!!

Olipas mukavaa saada Lumotut kirjeet -kirjaparin molemmat osat saman vuoden aikana. Odottelin Jumalainen vastustaja -aloitusosalle kovasti jatkoa saadakseni tietää, miten kahden jumalan välisessä sodassa käykään, ja ennen kaikkea, miten Iriksen ja Romanin ihana rakkaustarinan kävisi. Ensimmäinen osahan päättyi hyvin dramaattisiin tunnelmiin...

Takaisin Oathiin palannut Iris työskentelee ystävänsä Attien kanssa Inkridden Tribunen leivissä. Säpäkkä mutta empaattinen lehden johtaja Helena haluaa julkaista rehellistä ja sodan toisen osapuolen, Enva-Jumalaa puoltavaa tietoutta, vaikka kaikki eivät siitä pidäkään. Iris on onnellinen saatuaan veljensä Forestin takaisin, mutta sydän kaipaa Romania, jonka sodan pahis-osapuoli Dacre kaappasi joukkoihinsa. Dacre tyhjentää sotilaidensa muistin edellisestä elämästään, joten Iris pahoin pelkää, ettei Roman enää muistaisi häntä. Lumottu kirjeenvaihtokaan ei onnistu, koska Iris on menettänyt hienon perintökirjoituskoneensa, eikä Romanillakaan varmasti ole pääsyä maagisen Alouette-kirjoituskoneen ääreen - onhan niitä olemassa enää neljä kappaletta. Joista yksi on Oathin museossa. Siitä Iris saakin ajatuksen, joka edellyttää pientä murtokeikkaa.

"En halua taistella puolella sydämellä, vaan koko sydämelläni." (s. 160)

Roman ei muista edellisestä elämästään mitään, kiitos Dacre-jumalan, joka on nyt hänen pomonsa. Roman saa yhä hyödyntää kirjoitustaitoaan, sillä hänestä on tehty Alisten kirjeenvaihtaja. Sattumalta hänelle tarjotaan kirjoituskonetta, joka onkin Iriksen vanha Alouette. Ensimmäinen vaatehuoneen lattialle ilmestynyt kirje hämmentää Romania. Kuka kumma hänelle kirjoittelee nimimerkillä "E"? Hän päättää pitää kirjeet salassa, vaikka hänellä ei vielä ole aavistustakaan vaimostaan Iriksestä. Unissa hänelle kuitenkin alkaa ilmestyä kaunis nuori neito nimeltä Iris Winnow, joka tupsahtaa Romanin työpaikalle Gazette-lehden toimitukseen. Roman ei kuitenkaan vielä ymmärrä unen tarkoitusta.

Irikselle ja Attielle tulee taas uusi keikka lähelle sotatanteretta, eikä Forest ole tästä ollenkaan riemuissaan. Sotakirjeenvaihtajakaksikko pääsee kuitenkin taas tapaamaan rakasta Marisolia ja tämän sotilasvaimoaan Keegania, mutta joutuu myös melkoiseen vaaraan jälleen kerran. Iris ei kuitenkaan kadu vaarallista reissuaan, sillä hänelle ja Romanille tulee yllättävä kohtaaminen, joka voi pikku hiljaa palauttaa Romanin muistoja. Kaikkea toivoa ei ole menetetty. Kaksikko tutustuu myös mukavaan autokuskiinsa Tobiakseen, josta tulee Attielle hyvinkin tärkeä henkilö. 

Tänä iltana tapahtuisi jotain. Jotain, mikä halkaisisi maailman kahtia. (s. 332)

Armottomat valat on mielestäni edeltäjäänsä monipuolisempi ja mukaansatempaavampi kirja, jossa on myös enemmän fantasiaelementtejä mukana. Sodan vastapuolet, alisten jumala Dacre ja taivaallinen jumala Enva pääsevät isompaan rooliin, tosin Enva on lähinnä varjoissa piileskelevänä, kun taas Dacre näkyy ja kuuluu hurttineen ja etiireineen. Päästäänpä kirjassa kurkistamaan Dacren valtakuntaan eli aliseen maailmaan, ja matkustamaan kammottavan etiirin kyydissä. 

Kaiken tämän sodan takanahan on siis Dacren ja Envan onneton rakkaustarina, jossa maanaliseen valtakuntaan vangittu Enva on vapautunut soittamalla erityistä kehtolauluaan, joka on vaivuttanut kaikki uneen, ja vapautunut Dacren toksisesta rakkaudesta. Siitä suuttuneena Dacre on käynnistänyt sotatoimet ja valjastunut väkipakolla mukaan ihmisiä, joiden muistoja hän on pyyhkinyt pois. Tämän takia viulu on ollut kielletty soitin siitä asti Dacren käskystä. Enva on kuitenkin ihmisten puolella ja haluaa lopettaa sodan. Siihen hän tarvitsee kuitenkin hiukan apua.

Rakas Iris,

Pitäisikö minun olla yllättynyt siitä, että olin rakastumassa sinuun toisen kerran? Pitäisikö minun olla yllättynyt siitä, että sanasi löysivät minut täältä, jopa tässä pimeydessä? Että olen kantanut E-kirjeitäsi lähellä sydäntäni kuin suojakilpeä? --- (s. 223)

Romanin ja Iriksen rakkaustarina on tietysti tämänkin osan keskiössä, vaikka se kaiken sodan ja melskeen jalkoihin meinaakin jäädä. Maaginen kirjeenvaihto on tässäkin osassa isossa roolissa, kun Iris yrittää mahdollisimman salamyhkäisesti saada Romanin taas muistamaan hänet. Kiinnijäämisen pelko on suuri, sillä kirjeet eivät saa päätyä Dacren hyppysiin. Iriksen ja Forestin sisarellisia välejä on myös kuvattu ihanalla tavalla. 

Armottomat valat jaksoi pitää minut otteessaan alusta loppuun saakka. Siinä on juuri sopivassa suhteessa romantiikkaa, toimintaa, maagisia elementtejä ja traagisia kohtauksia. Oikein hyvä lopetus tälle duologialle!

Annan tälle arvosanaksi 4,5

Kiitos arvostelukappaleesta!

Muualla:

Kirjahullun päiväkirja

Samantyylistä:

Kirjojen tytär: Margaret Rogerson

Antiikin pahikset -sarja: Jasmine Mas

Herkuleen veri: Jasmine Mas. Suomentanut Laura Haavisto. Gummerus 2025 (Antiikin pahikset #1)

Englanninkielinen alkuteos (2024): Blood Of Hercules. Kansi: Maria At Steamy Design.

"Antiikin hahmoja herkullisen synkässä hittiromantasiassa

Villi, sekopäinen ja uskomattoman koukuttava matka antiikin taruihin!

Ujo Alexis koettaa pysytellä näkymättömänä titaanien maailmassa. Sitten verikoe paljastaa yllättävän faktan: Alexis on eliittiä, yksi heistä. Spartalainen.

Alexis joutuu inhimillisyyden rajat ylittävään Spartan sotakouluun, missä hän saa mentoreikseen Akilleen ja Patron sekä julmiksi opettajikseen kuoleman lautturin Kharonin ja sodan pojan Augustuksen. Heillä vain ei ole aavistustakaan, kenen kanssa ovat oikeasti tekemisissä." (Gummerus)

Oma arvio:

*** Kustantajalta saatu arvostelukappale ***

Villi & sekopäinen, lukee tämän kirjan takakansitekstissä. Se osuukin naulan kantaan, nimittäin jo tämän Antiikin pahikset -sarjan asetelma on vähintäänkin sekopäinen: antiikin kreikan jumalat ja kauhua aiheuttavat titaanit sotkettuna nykyaikaiseen maailmaan. Siksi kiinnostuin tästä kirjasta, vaikka vannotinkin vielä vähän aikaa sitten pitäväni taukoa romantasioista.

Tänään oli maanantai.

Oli selvittävä enää neljä päivää nälässä. Käytännössä kolme, koska maanantai oli melkein ohi ja perjantaina saisimme ruokaa.

Seitsemänkymmentäkaksi tuntia kurnivaa vatsaa. (s. 76)

Alexiksen elämä on ollut yhtä kurjuutta niin kauan kuin hän muistaa. Kirjan alussa kymmenvuotias tyttö on joutunut taas päihdekoukussa olevien sijaisvanhempiensa pahoinpitelemäksi, kun hän kuulee niityllä oudon äänen. Näin hän tulee tutustuneeksi näkymättömään käärmeeseen, Nyksiin, joka lyöttäytyy tytön suojelijaksi ja ainoaksi ystäväksi. Kukaan muu ei näe tätä käärmettä eikä kuule hänen ääntään, ainoastaan Alexis voi keskustella Nyksin kanssa.

Vuonna 2090 ihmiset joutuvat elämään jatkuvassa titaanien hyökkäysten pelossa. Nuo kammottavat otukset surmaavat kaiken, mikä osuu heidän tielleen. Onneksi ihmisten apuna ovat Spartalaiset, nuo antiikin 12 jumalasta polveutuvat sankarit, joita koulutetaan jatkuvasti uusia ja jotka tekevät puoliverisiksi kutsuttuja jälkeläisiä ihmisten kanssa. Ihmiset ihailevat noita kuumia, voimakkaita ja urheita nuoria spartalaisia, joiden gladiaattoritaisteluita he voivat seurata TV-lähetyksistä. erityisen suosittu on Tulipunaduo, johon kuuluvat Akhilleus ja Patroklos. He kuuluvat paljon puhuttuun ktooniseen sukulinjaan, eli ovat todellisia pahiksia ja raakalaisia.

Alexiksen yksinäinen elämä saa tarkoituksensa, kun sijaisvanhemmille tuodaan uusi lapsi hoidettavaksi. Charliesta Alexis saa kaivatun sisaruksen ja ystävän, jonka kanssa selvitä onnettomien vanhempiensa hoivassa. Koulussa Alexiksella ei ole yhtään ystävää, vaan häntä pilkataan siellä tuon tuosta änkytyksen, likaisten vaatteiden ja pahan hajun takia. Paidan alla matkustava Nyks-käärme on hänen ainoa lohtunsa, mutta myös erittäin sinnikäs ja periksiantamaton luonne. 

Kaikki kuitenkin muuttuu, kun titaanit hyökkäävät heidän kotiinsa ja surmaavat verisesti vanhemmat. Tämän jälkeen omasta kodistaan häädetyt Alex ja Charlie asuvat metsässä kyhätyssä pahvilaatikkoasumuksessaan ja yrittävät selviytyä päivästä toiseen. Alexis ei osaa aavistaa, mitä vielä onkaan edessä. 19-vuotiaana hän osallistuu muiden tavoin spartalaisten kelpoisuuskokeeseen, jossa selviää yllättäin, että Alexis on spartalainen. Tämä on ällistyttävää senkin takia, että hän on tyttö. Naispuolisia spartalaisia ei ole juuri tavattu. Saman tien shokissa oleva Alex hyppäytetään Kreikkaan valmistautumaan kovaan koulutukseen ja muihin initaatiomenoihin, joihin spartalaiskoulutettavat joutuvat. Hän saa omiksi mentoreikseen Tulipunaduon eli Patron ja Akhilleuksen, joiden hulppeassa talossa hän saa viettää lyhyet taukonsa rankan koulutuksen välissä.

Zeus katsoi alaspäin meihin. "Kokelaat, onko teissä ainesta JUMALIKSI?" hän karjahti täysin palkein. (s. 95)

Spartan sotilasakatemian ankeassa, kosteassa luolastossa suoritettava koulutus on rankka ja vie Alexiksen ja muiden koulutettavien voimat äärimmilleen. Kenraali Kleandro on säälimätön kouluttaja ja hänen apunaan ovat myös kenraali Pine, Augustus ja Kahron. Intensiivisissä koulutusjaksoissa kokelaat eivät saa juuri taukoa eivätkä lepoa, saati ravintoa ja peseytymismahdollisuuksia. Opiskeluohjelmassa on matematiikkaa eli thagorasta, kadonnutta klassista tarustoa sekä kuria ja voimankäyttöä. Sokraattisen menetelmän mukaan kenen tahansa oppilaan väärästä vastauksesta seuraa kaikille rangaistus, joka on hornankierros. Käytännössä se tarkoittaa rankkaa juoksukierrosta vuoren huipulla, joka huipentuu uimareissuun säälimätön Kharon kintereillä. Heti ensimmäisellä kierroksellä yksi kokelaista kuolee hyiseen veteen. Lähempänä tulikoetta kokelaat pääsevät valitsemaan villieläinpuistosta oman voimaeläimensä. Se, joka ei saa itselleen eläintä, tapetaan. Säälimätöntä on siis tämä koulutus.

"Sinulla ei ole voimia, ei koulutusta, ei suvun tukea, mutta runsaasti luunmurtumia jo ennestäänkin. Sekö on sinun antisi?"

Lisäksi toinen silmäni on sokea ja toinen silmäni kuuro, ja Tim-Tom sanoi kerran, että ruumiinrakenteeni on kuin sairaalla kirahvilla - en tosin vieläkään ole varma, tarkoittiko hän sairaalla tosi hyvää vai oikeasti fyysisesti huonokuntoista. (s. 145)

Alexis ystävystyy yhden koulutettavan, Drexin kanssa, mutta muuten muut tyypit jäävät aika etäiseksi - tai he pilkkaavat Alexista. Siihen hän on tottunut, mutta eri asia, sietääkö hän enää sitä. Häntä hämmästyttää julmana pidetyn professori Augustuksen käytös häntä kohtaan, sillä vaikka se on avoimen vihamielistä, se on myös oudon suojelevaa ja kiihkeää. Sama homma pelätyn Kharonin kanssa, joka onkin iskenyt silmänsä Alexikseen heti ensimmäisen hornankierroksen aikana. Hän nimittäin tietää Alexiksesta jotain, mitä kukaan muu, edes tyttö itse, ei vielä tiedä. Lyhyet tauot mentoreiden Patron ja Akhilleuksen luona osoittavat, että hänestä huolehditaan. Hänelle selviää, että Patrokles ja Akhilleus ovat pari. Myös Patron 16-vuotias pikkusisar Helena vierailee heidän luonaan, ja hänestä Alex saa kauan kaivatun naispuolisen ystävän.

Vatsaani kouraisi, kun he tulivat yhä lähemmäs. Minulla oli paha aavistus siitä, keitä he olivat.

"Nyt me tanssimme kanssasi", toinen sanoi.

Se ei ollut pyyntö.

Se oli käsky. 

Ennen kuin ehdin edes vetää henkeä, smaragdisilmäinen mies laski kätensä omalla kädelleni ja kietoi toisen vyötärölleni.

Perhoset lepattivat.

Toinen mies astui astui taakseni ja tarttui minut lantiolta molemmin käsin.

Perhoset räjähtivät lentoon, ja minä vedin vapisten henkeä.

Tämä ei vaikuta hyvältä. (s. 474)

Mitä suunnitelmia Augustuksella ja Kharonilla onkaan Alexin päänmenoksi? Onko Alexis sittenkään periytynyt Zeuksen suvusta, kuten alussa luullaan? Ketkä selviävät hengissä tulikokeesta ja pääsevät spartalaiseen armeijaan? Vauhtia ja vaarallisia tilanteita riittää, ja myös niitä kuumia kohtauksia. Tulisuudeltaan tämä ei nyt ole ihan kolmea chiliä enempää ja kuumimmat kohtaukset on säästetty ihan loppuun. 

Herkuleen veri tarjoaa kyllä hyvin erikoisen maailman olympolaisine jumalineen ja rankkoine juonenkäänteineen, mutta en nyt ollut tästä kovin haltioitunut. Kirjoitustyyli on aika tönkköä, hahmot melko  mitäänsanomattomia (muut kokelaat) tai liian samankaltaisia (puoliveriset.) Kuumat kohtaukset eivät oikein tehneet minuun vaikutusta. Alexiksen hahmosta on toki tehty hyvin mieleenpainuva, sinnikäs, oikeudentajuinen jne, mutta en oikein tykännyt tästä toksisesta asetelmasta, jossa kokematon ja kaltoinkohdeltu nuori nainen joutuu kahden dominoivan, agressiivisesti lähestyvän ja kaikkialla suihkineen mieskaksikon kynsiin, halusi tai ei. Tokihan Alexis kokee seksuaalista heräämistä näiden ktoonisten olentojen läheisyydessä ja kokee Augustuksen ahdistelut yhtä aikaa kauhistuttavina ja kiihottavina, mutta en minä tiedä. Jokin näissä asetelmissa ei vain oikein tunnu kivalta.

Kirja loppuu tietysti sen verran herkulliseen kohtaan, että saatan kuitenkin uteliaisuuttani vilkaista seuraavaa osaa. 

Annan tälle arvosanaksi 3-

Kiitos arvostelukappaleesta!

Samantyylistä:

Rebecca Yarros: Empyrean-trilogia

Kohtalottomien saaga -sarja: Danielle L. Jensen

Jennifer L. Armentrout: Veri ja tuhka -sarja

Muualla:

---

Työtä vai huvia: Rachel Lynn Solomon

Työtä vai huvia: Rachel Lynn Solomon. Suomentanut Taimi Tornikoski. Tammi 2025

Englanninkielinen alkuteos (2023): Business or pleasure. Kansi: Vi-An Nguyen

"Nyt on vipinää peiton alla!

Haamukirjailija ja näyttelijä ojentavat toisilleen auttavan käden, niin ammatillisesti kuin makuuhuoneenkin puolella.

Kun Chandler tapaa hurmaavan miehen baarissa, hän ajattelee olevansa onnentyttö. Kaksikon välinen kemia päättyy kuitenkin megakiusalliseen yhden yön juttuun. Chandlerin kauhistukseksi hänen uusi haamukirjoitusprojektinsa tuo heidät jälleen kasvokkain. Baarikomistus onkin Finn Walsh, C-luokan näyttelijä, joka tunnetaan rakastettavana nörttinä ihmissusisarjassa. Chandler tosin tuntee hänet parhaiten sänkypuuhista...

Chandler myöntää Finnille, ettei heidän yhteinen yönsä ollut erityisen mullistava kokemus, jolloin Finn ehdottaa vaihtokauppaa: hän auttaa Chandleria kirjan kanssa ja Chandler opastaa hänet makuuhuoneen saloihin. Mutta kumpi on lopulta tärkeämpää – työ vai huvi? " (Tammi)

Oma arvio:

*** Kustantajalta saatu arvostelukappale ***

Ihastuin ikihyväksi Rachel Lynn Solomonin keväällä -24 suomennettuun kirjaan Ex talk - Rakkautta radioaalloilla, joten halusin ehdottomasti lukea myös tämän uutukaisen. Edellisessä pyörittiin podcast-maailmassa, kun taas nyt päästään tutustumaan, millaista on olla julkkisten haamukirjailija.

Chandler kokee kovan kolauksen, kun lifestylevaikuttaja Maddy DeMarco ei tunnista häntä uutuuskirjansa signeeraustilaisuudessa. Ei, vaikka Chandler on kirjoittanut koko kirjan Maddyn puolesta. Hän on luopunut toivosta, että saisi koskaan kirjoitettua oman romaanin, sellaisen, jossa lukisi kannessa hänen oma nimensä. Niinpä hän kirjoittaa julkkisten elämäkertoja heidän puolestaan, ja sen hän kyllä tekeekin hyvin. Mutta riittääkö se? Kaiken lisäksi Chandler on tullut vasta torjutuksi hänen pitkällisen ihastuksensa ja miespuolisen ystävänsä toimesta, joka ei sekään kovin kohentanut hänen itsetuntoaan.

Baaritiskillä (kyllä, kirjakaupassa on baaritiski!) hän törmää mielenkiintoiseen mieheen, jonka kanssa juttu luistaa hyvin. Niinpä hän päätyy lähtemään miehen asunnolle. Kaikki - flirtti, vetovoima, kuun asento - tuntuvat olevan kohdillaan tämän myyntimiehenä työskentelevän Drewn kanssa, kunnes paljastuu, että mies on aivan onneton sänkyhommissa. Tilanne menee suorastaan koomiseksi ja lopulta Chandlerin on teeskenneltävä orgasmi, jotta hän pääsee tilanteesta. Vähin äänin hän häipyy miehen asunnolta aamulla. Harmi, sillä hän ajatteli, että nyt tästä voisi syntyä jotakin. Onneksi hänen ei tarvitse nähdä miestä enää ikinä.

Paitsi että... Chandler lupautuu ottamaan taas uuden haamukirjoituskeikan harkintaan, kyseessä olisi menneiden vuosien Yöneläjät-ihmissusisarjan nörttipoikaa näytelleen Finn Walshin elämäkerta. Chandlerin Noemie-serkku vannottaa tätä ottamaan pestin vastaan, onhan kyseessä hänen teinivuosiensa suosikkisarjan tähti. Mennessään lounaalle tapaamaan tulevaa toimeksiantajaansa, hän huomaa, että Finn Walsh on yhtä kuin seksisurkimus-Drew. Ei sitten yhtään noloa!

"Eli toisin sanoen tarkoitat, että meidän yömme oli sinut mittapuullasi hyvä?"

Finn heilauttaa kätensä levälleen ja on vähällä viskata kännykkänsä suoraan Willametteen. "Mistä minä tiedän! Ei minulla ole hajuakaan siitä, mitä teen!"

Muuan ohitse pyöräilevä kaveri nostaa hänelle nyrkkiään.

"Äijä, ei ole kellään muullakaan" mies sanoo, ja Finn veivaa hänelle innottomasti nyrkkiään vastaukseksi. (s. 132)

Chandler on alkuun sitä mieltä, ettei voi ottaa pestiä vastaan. Finn saa kuitenkin taivuteltua Chandlerin, sillä hän haluaa palavasti saada kerrottua oman tarinansa. Hän uskoo Chandlerin olevan paras siihen. Siinä vaiheessa naisen on pakko tunnustaa, ettei ollut kovin vakuuttunut heidän yöstään. Tämä on toki järkytys Finnille, joka on luullut olevansa voittamaton sänkypuuhissaan. Toivuttuaan shokista Finnillä on erikoinen ehdotus: voisiko Chandler opettaa hänelle, miten naisen saa tyytyväiseksi sängyssä. Chandler on kertonut opiskelleensa seksuaaliterapiaa, joten Finn uskoo naisen olevan asioista perillä. Näin alkaa parivaljakon hyvin mielenkiintoinen yhteistyö, jossa he matkustelevat ympäriinsä erilaisissa fanitapaamisissa ja coneissa, työstävät Finnin elämäkertaa, tutustuvat toisiinsa ja opiskelevat petipuuhia. Finn on innokas oppija ja Chandler vaikuttuu miehen taidoista.

Vielä aiemmin tänään välillämme vallitsi edes jokin ammatillista muistuttava raja, mutta nyt se on virallisesti tullut tiensä päähän. (s. 141)

Jossain vaiheessa Chandlerin ja Finnin oppitunnit alkavat vaikuttaa liiankin todellisilta, mutta etenkään Chandler ei uskalla puhua tunteistaan mitään, ettei joutuisi taas torjutuksi. Pianhan kirja olisi valmis eivätkä he enää koskaan olisi tekemisissä. Chandler on saanut tutustua julkisuuden varjopuoliin ja siihen, millaista on ollut elää kaikkien katseiden alla OCD:n kanssa. Chandler avautuu myös Finnille omista haasteistaan ahdistuneisuushäiriönsä kanssa. Ovatko heidän välinsä enää puhtaan ammatilliset, etenkin kun kuumia tilanteita syntyy ihan ilman oppituntejakin?

Jos olisimme keitä tahansa muita, minun olisi äärettömän helppo heittää läppärini syrjään, kömpiä hänen syliinsä ja muuttaa ilta idylliseksi, talviseksi karkumatkaksi. (s. 294)

Pidin tästäkin kirjasta oikein kovasti, vaikka tämä ei ehkä ollut ihan niin täydellinen kuin Ex talk. Jossain vaiheessa Chandlerin seksioppitunnit kävivät hiukan tylsiksi, mutta viihdyttävä ja hauskahan tämä oli. Tulisuutta oli seksikohtauksissa sopivasti, ei siis mennyt ihan överiksi. Parivaljakon sanailu oli hilpeän kepeää luettavaa. Mietin tosin sitä, olivatko Finnin ja Chandlerin mielenterveyden haasteet hiukan liian päälleliimatun oloisia... Pidin erityisesti Chandlerin Yöneläjät-fanittavasta Noemie-serkusta, joka yritti valaa serkkuunsa toivoa ja saada tätä tavoittelemaan unelmiansa. Chandler alkaakin viimein kirjoittaa omaa romaaniansa, jota hän on piilotellut pöytälaatikossaan. Katkelmat Yöneläjät-sarjan käsikirjoituksesta olivat hauska lisä. Kirjassa on myös hauska intertekstuaalinen viittaus Ex talk - Rakkautta radioaalloilla -kirjan tapahtumiin.

Annan tälle arvosanaksi 4,5

Kiitos arvostelukappaleesta!

Muualla:

--

Samantyylistä:

Ex talk - Rakkautta radioaalloilla: Rachel Lynn Solomon

Kohtalottomien saaga -sarja: Danielle L. Jensen

Vereen tatuoitu: Danielle L. Jensen. Suomentanut Ronja Erkko. Docendo 2025 (Kohtalottomien saaga #1)

Englanninkielinen alkuteos (2024): A Fate Inked in Blood: Saga of the Unfated, Book 1. Kansi: Ella Laytham (suunnittelu), Eleonor Piteira (kuvat)

"Nuori Freia joutuu viikinkiruhtinaiden pelinappulaksi julmassa valtataistelussa. Pystyykö hän muuttamaan muinaista ennustusta kohtalostaan?

Onnettomaan avioliittoon pakotettu Freia haaveilee soturin urasta ja miehestään eroon pääsemisestä. Hänen unelmansa toteutuvat äkillisesti, kun yllättävä kohtaaminen komean muukalaisen kanssa johtaa tapahtumiin, jotka paljastavat hänen syvimmän salaisuutensa – hänessä on pisara jumalatar Hlinin verta. Se antaa hänelle myyttisen voiman, jonka avulla hän pystyy torjumaan uhat ja hyökkäykset.

Vallanhimoinen jaarli Snorri pakottaa Freian vaimokseen käyttääkseen tämän voimia lähialueiden hallitsijoiden alistamiseen. Hän määrää poikansa Björnin suojelemaan kallisarvoista Freiaa aavistamatta, että pakotettu läheisyys sytyttää nuorten välille kiellettyjä tunteita. Voiko Freia antaa periksi himolleen ja heittäytä soturin vietäväksi tietäen, että hän vaarantaa sekä oman että läheistensä kohtalot?" (Docendo)

Lukunäyte

Oma arvio:

*** Kustantajalta saatu arvostelukappale ***

Ei tässä ollut kuin muutama hetki siitä, kun vannotin itselleni pysyväni vähäksi aikaa erossa romantasioista. Noh, olihan minun kuitenkin tartuttava tähän Danielle L. Jensenin Kohtalottomien saagan avausosaan, sillä minua kiehtoi kirjan viikinkimaailma enemmän kuin paljon. Hämmästyin hiukan, kun enemmänkin tietokirjallisuutta julkaisseelta Docendolta ilmestyi romantasiaa. On näemmä taottava, kun rauta (eli hittigenre) on kuumaa.

Freia paljastaa heti räväkän luonteensa kirjan alussa, kun hänen kamala aviomiehensä Vragi tulee kettuilemaan hänelle kalanperkauksen tasosta. Ei käy epäselväksi, ettei Freia ole naimisissa arvostettuna Lahjoittajana tunnetun Vragin kanssa omasta tahdostaan, vaan perheensä hyväksi. Silti hänelläkin on oma ylpeytensä eikä hän siedä mieheltään mitä tahansa sontaa. Mutta sitä ei Freia voi aavistaa, miten hänen elämänsä tulee vielä mullistumaan, kun hän törmää rannalla pesulla olevaan erityisen komeaan mieheen. Pientä flirttiä on ilmassa, vaikka aviomies voisi yllättää heidät hetkenä minä hyvänsä.

Halusin kuitenkin enemmän kuin vain selviytyä. Halusin päivieni olevan enemmän kuin vain aikaa, joka minun tuli kestää. Halusin elää niitä, nauttia niistä. Halusin löytää niistä sellaista intohimoa ja jännitystä. jota olin kokenut tuona ohikiitävänä hetkenä muukalaisen kanssa rannalla. (s. 18-19)

Freian "ihastuttava" mies on vain päättänyt antaa vaimolleen ansionsa mukaan ja myydä tämän kylässä vieraisilla olevalle jaarli Snorrille. Snorri tietää Freiasta jotakin, mitä Vragi ei: Freia on syntymässään Hlin-jumalan koskettama kilpineito,  ja Snorri on saanut näkijältä ennustuksen, jonka mukaan Freian avulla he saavat Skalandin kansan valtaansa. Toki Freyan voimista tietävät hänen vanhempansa, Geir-veljensä ja Ingrid-ystävänsä, mutta salaisuutta on vaalittu tähän saakka. Nyt kaikki saavat tietää Freian kyvyistä Snorrin järjestettyä taistelun hänen ja oman poikansa Björnin kanssa. Ja tämä tulikirvestä kantava, Tyr-jumalan koskettama jättimäinen mies sattuu olemaan sama, jonka kanssa Freia flirttaili aiemmin.

"Noin kauniit kasvot ovat luonnonvastaiset." (s. 49)

Lopulta Freia huomaa olevansa Jaarli Snorrin seurueen mukana, kädet palaneena tulikirveestä, sekä kohtalonaan olla vanhan ukkelin toinen vaimo. Tämän varsinainen vaimo Ylva ei ole kovinkaan mielissään uudesta tulokkaasta, sillä hänen ja Snorrin rakkaus on aitoa ja intohimoista. Björn määrätään suojelemaan Freiaa, mikä yhtä aikaa raivostuttaa että aiheuttaa kivoja tuntemuksia Freiassa. Näiden kahden välistä kipinää on vaikea saada sammumaan. Seuraa useita kiellettyjä hetkiä, jotka täytyy pitää Snorrilta ja muilta salassa. 

Himoa voisin hallita, himon voisi tyydyttää muilla tavoin, mutta entä nämä sydämessäni voimistuvat tunteet? Ne etsivät vain yhtä vapautusta ja pyörivät villisti hallinnan tuolla puolen. (s. 297)

Freia on vaarassa, sillä kuningas Harald on saanut kuulla kilpineidosta ja haluaa nyt keinolla millä hyvänsä saada neidon kaapattua. Monia vaarallisia tilanteita syntyy, joissa Freia pääsee kehittämään ja hyödyntämään Hlin-jumalalta saamia kykyjään. Björn suojelee tehokkasti kuvankaunista suojattiaan. Freia saa tietää, että Björn on asunut osan elämästään Haraldin kanssa tämän kaapattua pojan kuolleen äitinsä viereltä. Freialle jää epäselväksi, kenelle Björn on uskollinen, etenkin kun hänellä tuntuu olevan  huonot välit isänsä ja tämän uuden vaimonsa kanssa. Keneen Freia voi luottaa, kun tuntuu, että kaikki ovat pettäneet hänet, niin oma veli, äiti kuin ex-aviomieskin?

"Miten voi olla, että se osa sinusta, jota eniten vihaan, on myös syy sille, miksi rakastan sinua?" (s. 375)

Periaatteessa Vereen tatuoitu noudattaa aika samaa kaavaa kuin muutkin lukemani romantasiat, mutta viikinkien aikaan sijoittuminen tuo siihen hiukan lisämaustetta. Mukana on erilaisia voimia antavat jumalat sekä aaveet ja näkijät, joilta saadaan neuvoja ja varoituksia. Välillä taistellaan eläviä kuolleita eli draugreja vastaan. Riimut ja parantavat yrtit ovat myös käytössä. Yksi mielenkiintoisimmista hahmoista on skaldi Steinunn, joka kokoaa tarinoista lauluja. Laulut tuovat tapahtumat elävästi kuulijoiden eteen elokuvan tapaan, ja erityisesti Steinunn janoaa Freian näkökulmia taisteluista. Yksi tällainen laulu tuo Freian silmien eteen totuuden: hänet valtaa toisinaan jokin voima, jolle hän ei voi mitään. Onko hänestä tulossa hirviö?

Kaikesta kuolemasta ja tuhosta huolimatta he aikoivat jatkaa taistelua.

Minä en ole sen arvoinen, halusin huutaa. En ole kaiken tämän kuoleman arvoinen! (s. 111)

Vereen tatuoitu on kiehtova romantasia-sarjan aloitus, joka pitää ihan mukavasti otteessaan eikä sisällä tylsiä hetkiä. Seksikohtaukset ovat chiliasteikolla 3/5 (jostain syystä tässä oli hyvin samantapainen vällyjenallanuotionääressäkaikkienlähettyvillä -kohtaus kuin Armentroutin Verestä ja tuhkasta -romantasiassa...) Kirjan lopussa on sellainen yllätyskäänne, että todellakin haluan lukea keväällä -26 ilmestyvän jatko-osan Luuhun kaiverrettu.

Annan tälle arvosanaksi 4-

Kiitos arvostelukappaleesta!

Muualla: 

--

Samantyylistä:

Jennifer L. Armentrout: Veri ja tuhka -sarja

Maxton Hall -trilogia: Mona Kasten

Save me - Näkymätön: Mona Kasten. Suomentanut Sanna Van Leeuwen. Otava 2025 (Maxton Hall #1)

Saksankielinen alkuteos (2018): Save me. Kansi: Sandra Taufer, Muenchen / Shutterstock.com

"Kaksi eri maailmaa, yksi yhteinen kohtalo.

Kansainvälisen bestseller-sarjan ensimmäinen osa.

Raha, valta ja luksus. Ne eivät voisi vähempää kiinnostaa Ruby Belliä. Hän on kuitenkin päässyt Maxton Hallin eliittilukioon, jossa pyörii varakkaiden valtapeli. Fiksun ja määrätietoisen Rubyn tähtäimessä eivät ole seurapiirit vaan Oxfordin yliopisto.

Rubyn suunnitelmat mutkistuvat, kun hän saa sattumalta tietää Beaufortin perheen skandaalinomaisen salaisuuden ja joutuu suvun perijän, komean Jamesin silmätikuksi. He eivät voi alkuun sietää toisiaan, mutta huomaavat pian, että heillä on hämmentävän paljon yhteistä.

Maxton Hall -trilogia hurmaa myös yhtenä Amazon Primen katsotuimmista sarjoista." (Otava)

Oma arvio:

*** Kustantajalta saatu arvostelukappale ***

Minun on hiukan hankala arvioida tätä kirjaa, koska olen katsonut tähän pohjautuvan Maxton Hall -TV-sarjan kaksi tuotantokautta - kahdesti. Rakastuin välittömästi tähän sarjaan ja olen odotellutkin, milloin saataisiin suomennos tästä jo seitsemän vuotta sitten alkukielellä ilmestyneestä kirjasta. No nyt saatiin. 

Yllätyin, miten hyvin kyseinen TV-sarja on uskollisesti mukaillut kirjan juonta. Niinpä minulla ei ole juurikaan nurinan aihetta sen suhteen.

Ruby Bellin elämä on hyvin suunnitelmallista ja kurinalaista: hänellä on tarkat suunnitelmat tulevaisuutensa suhteen (Oxfordin yliopisto), hän tekee bujoonsa tarkat päiväohjelmat ja to-do-listat ja yksi tärkeimmistä näytönpaikoista hänellä on tapahtumatoimikunnan johtajuus yhdessä hänen Lin-ystävänsä kanssa. Nyt suunnitteilla ovat back to school -bileet, joiden tarkoitus on myös tehdä vaikutus oppilaiden rikkaisiin vanhempiin. Maxton Hall on nimittäin Lontoon arvostetuin yksityiskoulu, jossa vähävaraisesta perheestä tuleva Ruby saa kunnian käydä. Ruby on älykäs, suunnitelmallinen, ihan tavallisen nätti lukiolainen, mutta hän on myös näkymätön. Tai hän kovasti pyrkii siihen, ettei herätä mitään huomiota kenessäkään.

Kun Ruby on menossa pyytämään Oxfordin suosituskirjettään lempiopettajaltaan Suttonilta, hän tulee nähneeksi jotain kamalaa: opettaja suutelee intohimoisesti erään koulun oppilaan kanssa työhuoneessaan. Tuo tyttö on Lydia Beaufort, rikkaan vaatetussuvun tytär, jonka ärsyttävän täydellinen kaksoisveli James tulee ensi kädessä ostamaan Rubya hiljaiseksi, jotta heidän hieno perheensä ei joutuisi skandaalin keskelle. Rubylla ei ole mitään mielenkiintoa juoruilla näkemästään, niin järkyttynyt hän yhä on, mutta hän ei myöskään suostu ottamaan Jamesilta tukkua rahaa, mikä olisi kyllä heidän perheessään tarpeen. Äiti on tällä hetkellä työttömänä ja isä on onnettomuuden takia pyörätuolissa. 

Minua ei miellytä tippaakaan, että perheeni kohtalo - ja erityisesti Lydian - on tuon tytön käsissä.

Minulla ei ole varaa näyttäytyä sinun seurassasi.

Sehän nähdään. (s. 58)

Kirjassa seurataan vuorotellen niin Rubyn kuin Jamesin näkökulmia. James, joka on tottunut saamaan kaiken, ei voi käsittää, miten tuo Ruby Bell -niminen tyttö, ei-kukaan, heittää rahat hänen silmilleen. Mutta tämän jälkeen hän ei saa tuota tyttöä mielestään, ärsyttävää kyllä.  Kaiken huipuksi, koska hän tulee pilanneeksi Back to school -juhlat järjestämällään striptease-ohjelmanumerolla, hänet pakotetaan olemaan mukana tapahtumatoimikunnassa loppulukukauden ajan - eikä hän saa enää pelata lacrossejoukkueessa. Tämä on kova isku Jamesille, eikä vaikutusvaltainen isäkään voi häntä nyt pelastaa, sillä isä on samaa mieltä rehtorin kanssa: hänen kelvottoman poikansa on saatava rangaistus hölmöilyistään. Niinpä Jamesin on nyt siedettävä Rubyn seuraa säännöllisesti. 

Maalina tapahtumatoimikunnalla on seuraavaksi suuret halloweenjuhlat, joissa Rubyn on nyt tiimeineen vakuutettava edellisiin juhliin pettynyt rehtori. Alussa tapahtumatoimikunnassa ollaan hiukan varpaillaan Jamesin ilmestyessä mukaan, mutta häneltä alkaakin putkahdella ihan kelpo ideoita. Ehkä he voisivat jopa hiukan hyötyä hänen vaatetussuvustaan, sillä teemaksi päätetään valita viktoriaanisen tyylin pukujuhlat -  Ja Beaufortin suvullahan on tunnetusti pukuarkisto, josta saattaisi löytyä mainosta varten sopivat puvut. Rubyn ja Jamesin reissu Beaufortin toimitiloihin pukusovituksineen ja kuvauksineen sytyttää kipinän heidän välilleen, kunnes sitten kaikki muuttuu. Jamesin käytös on hyvin ailahtelevaa, etenkin jos hänen vanhempansa ilmestyvät kuvioihin. He eivät voi mitenkään hyväksyä, että heidän poikansa voisi seurustella köyhän perheen tyttären kanssa. 

Minua yskittää. Kurkkuuni on noussut pala, joka kasvaa koko ajan suuremmaksi. "Tarkoitan sitä aikaa, jolloin sinä et tiennyt minua olevankaan. Voisi olla parempi palata siihen. Silloin minulla oli huomattavasti parempi olo." (s. 176)

Kirjassa on melko perinteisen haters-to-lovers-kaavan mukainen romanssikuvio, jossa on lisäksi  kielletyn hedelmän makua. Hiukan aina tulee sellainen epäuskottavuus näissä, joissa rikkaan perheen vanhemmat pistävät parastaan tyrannimaisuudessaan, kieltävät jälkikasvuaan tapailemasta "alempiarvoisiaan" ja käyttäytyvät muutenkin täysin käsittämättömästi. Lydian ja opettaja Suttonin kyseenalainen suhde jää aika vähälle huomiolle tässä kirjassa, kun taas TV-sarjassa sitä avataan hiukan enemmän auki. Luokkahuoneessa tapahtunut suutelointi kuvataan Lydian sanoin hairahdukseksi, sillä Sutton on ehdottomasti halunnut lopettaa suhteen sen jälkeen, kun on tullut opettamaan Maxton halliin. (He ovat siis tavanneet jo vuosia aiemmin, kun Sutton ei ole vielä ollut Lydian opettaja.)

Paljon ihanaa kipinöintiä ja syttyvää intohimoa tapahtuu Rubyn ja Jamesin välillä, ja se on osattu kuvata tässä kirjassa minua miellyttävällä tavalla. Paras on tietystikin uima-allaskohtaus, jossa Ruby pukataan bileissä veden varaan. Muut eivät tiedä hänen traumastaan liittyen veneonnettomuuteen, jossa hänen isänsä loukkaantui, ei Jameskaan. Ritarillinen James sukeltaa hysteerisen Rubyn altaasta, vaihtaa tälle kuivat vaatteet ja pitää sylissään aamutunteihin saakka. Tämän tapahtuman ansiosta heidän välillään tapahtuu tärkeä käänne.

"Emme missään nimessä ole toivoneet sinulle stipendiopiskelijaa, jolla on keskiluokkainen tausta ja traaginen perhehistoria" (s. 272)

Harmi, että Rubyn ihana, ompelua, muotia ja pukeutumista rakastava isosisko Ember ei pääse kirjassa kovin suureen rooliin. Rybyn perhe kaikkinensa on ihanan sympaattinen, kun taas vastapainona Jamesin perheessä vallitsee kylmä tunnelma. Toki Jamesin ja Lydian välit ovat sisarellisen lämpimät ja myös perheen autokuski Percy, joka on myös Rubyn mieleen erityisen komeana ja kohteliaana tyyppinä, on Jamesille hyvin tärkeä tuki ja turva. Hän on se isähahmo, jota James kaipaisi omasta isästäänkin kuoriutuvan...turhaan.

Hiukan nyt kyllä petyin, kun tämä oli laitettu meidän kirjastossa aikuisten puolelle. Kustantajalla tämä oli toki kevään luettelossa aikuisissa, ihan kuten Holly Jacksonin YA-jännäri Kuudes kuolee ja Holly Blackin YA-fantasia Kahlittu perillinen. Tämä näyttää olevan yleinen ilmiö, joka on alkanut nostaa päätään vuosi pari sitten, eli selkeästi YA:ta markkinoidaan aikuisten kirjoina. Tästä kävivät keskustelua myös kirjailijat Elina Rouhiainen ja Sini Helminen ForYA-Youtubekanavan jaksossa Kuoleeko YA? Kannattaa käydä katsomassa, jos olet ihmetellyt samaa. 

Voi olla, että hyvin karkeaa seksikuvailua sisältävän Hannah Gracen Icebreakerin takia mitään hiukankaan rajatapauksina olevia ei uskalleta enää laittaa nuortenkirjallisuuden puolelle, mutta minusta tämä Mona Kastenin kirja ei ole yhtään sama asia: päähenkilöt ovat lukiolaisia ja ikänsä mukaisesti vielä lapsellisia, lopussa oleva (ainoa) seksikohtaus on hyvin intensiivinen ja melko tarkkaan kuvaileva, mutta ei kuitenkaan kieleltään ronski eikä ikätasolle sopimaton, kuten edellämainitussa kirjassa esiintyvät LUKUISAT sekstailut, joten kyllä tämä menee jo YA-kirjana. Minä ainakin aion tätä vinkata jo kaseille. Ja minä sentään olen tarkka näissä asioissa.

"Se oli vale. Minä olen kuulunut sinulle siitä lähtien, kun paiskasit ne rahat naamalleni, Ruby Bell." (s. 344)

On hiukan hankala antaa tälle arvosanaa. Rakastan Rubyn ja Jamesin tarinaa ja erityisesti muutamia kohtauksia (eri toten nuortenkirjalle epätyypillisen tarkkaan kuvailevaa, mutta hyvin tunnelmallisesti luotua seksikohtausta) tässä kirjassa yli kaiken, mutta osa on minusta hiukan epäilyttävää ja epäuskottavaa, kuten juuri tuo Jamesin vanhempien käytös. Kerrontatyyli on myös aika yksinkertaisen persoonatonta. 

Ihanaa, romanttista viihdettä draamatwistillä kaipaaville tämä on loistava valinta. Minä olen ainakin ihan hullaantunut Rubyn ja Jamesin tarinaan ja odotan jo innoissani sarjan syksyllä ilmestyvää jatko-osaa Save You - Kuilu välissämme.

Annan tälle arvosanaksi 4+

Kiitos arvostelukappaleesta!

Muualla:

Kirjojen kuisketta

Save you - Kuilu välissämme: Mona Kasten. Suomentanut Sanna van Leeuwen. Otava 2025 (Maxton Hall #2)

Saksankielinen alkuteos (2018): Save You. Kansi: Sandra Taufer, Muenchen (suunnittelu), Shutterstock (kuva)

"Vastakohdat, jotka on tarkoitettu toisilleen.

Kansainväliseen suursuosioon nousseen romantiikkasarjan toinen osa.

Ruby on murtunut. Hän ei ole koskaan rakastanut ketään niin kuin James Beaufortia, mutta James on loukannut häntä verisesti eikä hän voi antaa anteeksi. Maxton Hallin koulun eliittioppilaiden elämä jatkuvine juonitteluineen tuntuu ahdistavalta, mutta entiseen, tylsän tavalliseen elämään ei ole enää paluuta.

James tekee kuitenkin kaikkensa voittaakseen Rubyn takaisin. Ehkä Ruby voisi alkaa nähdä toivoa pienten piirien puristuksessa?" (Otava)

Oma arvio:

*** Kustantajalta saatu arvostelukappale ***

Aloin katsoa tästä Maxton Hall -trilogian toisesta osasta tehtyä tuotantokautta, ennen kuin aloitin tämän kirjan. Toivottavasti en nyt ala höpisemään tässä arviossani sarjan juonikuvioita, jotka osin poikkesivat kirjan tapahtumista. Jospa en.

Sarjan toisessa osassa on jopa neljä näkökulmahenkilöä, sillä Rubyn ja Jamesin lisäksi ääneen pääsevät Jamesin sisko Lydia ja Rubyn sisko Ember. Kirja alkaa heti Lydian näkökulmasta, jossa hän on huolestunut kaksoisveljensä tavasta surra kuollutta äitiä. James nimittäin on sen jälkeen, kun sai tietää äitinsä poismenosta, vetänyt viinaa ja lääkkeitä kuin sieni. Siinä sivussa hän on ehtinyt järkyttää Rubya suutelemalla kännipäissään Elainea allasbileissä tämän nähden. 

Ruby on luonnollisesti hajalla eikä ole poistunut huoneestaan tämän jälkeen. Hän ei vielä tiedä syytä Jamesin käytökseen, sillä Rubya apuun hakenut Lydia ei kertonut vielä mitään. Mutta pian Ruby saa tietää, ja samalla koko maailma, sillä tieto Beaufortin pääosakkaan kuolemasta tulee varmasti kaikkien tiedotusvälineiden kautta ihmisten näkyville ja kuuluville. Antaako Ruby anteeksi Jamesille, kun saa tietää?

"Tiedän, että tämä on paljon pyydetty, mutta minusta oikeasti tuntuu, että hän tarvitsee sinua nyt." (s. 28)

Eihän se ihan niin helppoa ole. Tottahan toki Ruby rientää Beauforteille tukemaan Jamesia, joka saa itkeä Rubyn olkapäätä vasten. Se, mitä James teki pari päivää sitten, ei kuitenkaan mene Rubylta läpi, ja hänen on mietittävä vielä hiukan. Tästä alkaakin sitten mielenkiintoinen jakso, jossa James yrittää vakuuttaa Rubylle, että on luottamuksen arvoinen ja että tarvitsee tätä, kun taas Ruby taistelee todellisia tunteitaan vastaan ja torjuu Jamesin. Hänen on nyt keskityttävä opiskeluun ja seuraavan varainkeruutilaisuuden järjestämiseen, eikä voi antaa Jamesin sotkea hänen ajatuksiaan. Ei, vaikka Ruby kaipaa tämän läheisyyttä ja kosketusta. 

Minulla on ikävä Jamesia.

Se on järjetöntä.

Järjetöntä ja hullua.

Ja sen takia voisin lyödä itseäni korville. Hän särki sydämeni, hitto soikoon. Minun ei missään nimessä pitäisi kaivata ihmistä, joka tekee sellaista. (s. 85)

Raskaana oleva Lydia löytää tukea Rubystä, joka lähtee tämän seuraksi lääkärikäynnille. Lydia kaipaa Grahamia, mutta ei voi ottaa tähän enää yhteyttä. Pikku hiljaa vauvamahan piilottelu tulee käymään työstä, eikä varsinkaan isä saa vielä tietää raskaudesta mitään.  Lydiaa surettaa myös Jamesin ja Rubyn puolesta, sillä hän näkee, miten molemmat kärsivät erosta. Hän kannustaakin kaksoisveljeään yrittämään kaikkensa, jotta saisi Rubyn takaisin. Niinpä James jatkaa tapahtumatiimissä, vaikka se hiukan haittaa hänen lacrossetreenejään. 

Toivoisin, että hän voisi taas katsoa minuun sävähtämättä tuskasta joka kerta. (s. 134)

Ember pääsee tässä kirjassa hiukan paremmin esille. Hänen vaatesuunnittelutaidoistaan on apua monissa tilanteissa, ja pääseepä hänkin mukaan juhliin Rubyn käsikynkässä. Siellä hän tapaa pojan, joka katsoo häntä eri lailla kuin kukaan koskaan ennen. Siskolleen hän ei paljasta, kuka tämä poika on, ja ehkä parempi niin. Ember perustaa myös oman blogin, jossa esittelee omia plussakoon luomuksiaan. (Hiukan aika on ajanut tosin nykyään perinteisten blogien ohi, mutta alkuteos onkin julkaistu 8 vuotta sitten, jolloin vielä blogejakin oli enemmän.)

Lämpeneekö Ruby vielä Jamesille? Saako Lydia kerrottua raskaudestaan Graham Suttonille? Ketkä kaikki saavat kutsun Oxfordin yliopistoon?

Tämä sarjan toinen osa eteni aika samalla tyylillä kuin ensimmäinen osakin. Kerronta on melko yksioikoista ja mutkatonta, mutta ehkä turhaa juupas-eipäs-vatvontaa olisi voinut olla vähemmän. Rubyn ja Jamesin välille haluttiin selvästi kasata jännitettä, mutta se oli aika laimeasti kuvattua ja liian pitkäpiimäistä niin, että minulla meinasi loppua jo mielenkiinto. Lydian ja Emberin näkökulmat olivat ihan jees, mutta olisin pärjännyt ilman niitäkin. Kiinnostavinta oli kuitenkin Rubyn ja Jamesin väliset asiat, joten tuntui välillä turhauttavalta lukea heidän osiot väliin.

Jamesin ja Lydian kammottava isä ei juuri osoita kehittymisen merkkejä, vaan osoittaa taas oman kamaluutensa arvostelemalla Lydiaa Rubyn kuullen. Hän myös kieltää lapsiaan näyttämästä suremisen merkkejä äitinsä hautajaisissa. Hiukan menee epäuskottavuuden puolelle moinen tyranni, mutta menköön. Onneksi sympaattinen autonkuljettaja Percy tasapainottaa tilannetta. Toivottavasti sarjan viimeisessä osassa nähtäisiin jotakin parannusta ja kehitystä isän tunnetaidoissa.

Miten ihminen voikin olla niin tunteeton kaikelle, mitä hänen lähipiirissä tapahtuu? Niin välinpitämätön  omia lapsiaan kohtaan? (s. 294)

Lopussa putoaa sitten sellainen pommi, että mitäköhän tästä nyt seuraakaan. Jään jännityksellä odottelemaan, sillä tokihan haluan lukea trilogian loppuosankin. Kaikin puolin Save you - Kuilu välissämme on perus viihdyttävää nuorten aikuisten (15+) draamaa. Sopii erityisesti sellaisille, jotka pitävät suoraviivaisesta kerronnasta. 

Annan arvosanaksi 3,5

Kiitos arvostelukappaleesta!

Save us - Myrskyn silmässä: Mona Kasten. Suomentanut Sanna van Leeuwen. Otava 2026 (Maxton Hall #3)

Saksankielinen alkuteos (2018): Save us. Kansi: Sandra Taufer, Muenchen (suunnittelu), Shutterstock.com (kuva)

"Voiko rakkaus pelastaa heidät – vai tuhoaako se? Kansainvälisen bestseller-trilogian päätösosa.

Ruby on erotettu Maxton Hallin koulusta, ja se tuntuu maailmanlopulta. Lisäksi vaikuttaa siltä, että erottamisen takana on James. Miten James olisi voinut pettää hänet näin kaiken heidän kokemansa jälkeen? Ruby luuli tunteneensa kuoren alla oikean Jamesin, ensirakkautensa, mutta nyt hän joutuu epäilemään kaikkea kulissiksi. Kaiken lisäksi James uhkaa jälleen rikkoa velvollisuuksiaan myös perhettään kohtaan. Hänen ja Rubyn on kohdattava totuus: ovatko he kuitenkin liian erilaisia rakastaakseen toisiaan.

Maxton Hall hurmaa myös yhtenä Amazon Primen katsotuimmista sarjoista." (Otava)

Oma arvio:

*** Kustantajalta saatu arvostelukappale ***

Yksi minun ehdottomasti lempisuoratoistosarjoistani on Maxton Hall. Harmikseni kirjasarjan osat eivät ole sävähdyttäneet minua niin paljon kuin sen TV-adaptaatiot, mutta mukavana, romanttisena viihteenä olen näihin suhtautunut. Kirjasarjan eka ja toka osat luin vasta sarjan katsomisen jälkeen, mutta nyt sattuneesta syystä pääsin tähän trilogian päätösosaan Save us - Myrskyn silmässä käsiksi ennen sarjan kolmatta tuotantokautta. Vaikea sanoa, vaikuttaako tämä luku/katselujärjestys kokemukseeni kirjasta myönteisesti vai kielteisesti.

Rubyn elämä on murskana. Hänet on erotettu Maxton Hallista, koska rehtori Lexington on saanut käsiinsä kyseenalaista kuvamateriaalia Rubysta ja Graham Suttonista, Maxton Hallin opettajasta. Sutton on tietysti myös erotettu koulusta. Ruby ei tiedä, miten suhtautua Jamesiin, jonka kamerasta kyseiset kuvat ovat lähtöisin. Onko James tosiaan lähettänyt manipuloidut kuvat rehtorille ja miksi ihmeessä? Rubyä loukkaa myös äidin suhtautuminen uutiseen rehtorin kansliassa. Eivätkö he tunne Rubyä lainkaan? Ruby päättää helpottaa oloaan hetkeksi vetämällä pään täyteen.

Tiedän, että tällä päivällä on pahat seuraukset, mutta juuri nyt en välitä niistä vähääkään. Haluan vain nauttia hetkestä niin pitkään kuin se kestää. (s. 46)

Lydian isä on saanut tietoonsa, että hänen tyttärellään on ollut suhde opettajansa kanssa. Hirviömäinen Mortimer Beaufort on myös juuri se, joka lähetti kuvat rehtorille tuhotakseen inhoamansa kälyntekeleen Rubyn elämän. Ja sydämensä särkenyt Cyril oli se, joka lähetti nuo Jamesin aiemmin ottamat kuvat Lydian ja Jamesin isälle saatueen selville Lydian ja Suttonin suhteen. Aikamoista kieroilua! Mortimer on tiukkana, ettei Lydia enää saa koskaan tavata Graham Suttonia. Lopulta Lydian on paukautettava uutinen isälleen: hän odottaa kaksosia. Tästä syntyy käsirysy, jossa Lydia-ressu saa osumia ja lopuksi isäpappa lähettää hänet piiloon kaikelta Ophelia-tädin luo. 

Näen säännöllisin väliajoin unta, että olen hukkumaisillani mereen ja isäni vain katselee kuolemaani yläpuolelta. Juuri samalta minusta tuntuu nytkin. (s. 72)

Kirjassa seurataan myös Jamesin joukkuekavereitten Wrenin ja Alistairin vaiheita. Alistairin ja Keshin välillä on vetovoimaa edelleen, mutta Alistair ei enää jaksa sitä, ettei Kesh voi tulla kaapista ulos. Wrenillä taas on salaisuus, sillä hän on ystävystynyt Rubyn siskon Emberin kanssa. Ember auttaa Wreniä sisustamaan uutta huonettaan, joka on heidän perheen taloudellisten vaikeuksien takia paljon vaatimattomampi kuin ennen. Tämäkin hävettää häntä suunnattomasti, eikä hän ole vielä kehdannut kutsua kavereitaan kylään. Emberin kanssa hän voi kuitenkin olla luontevasti yhdessä, ja onpa tytön seura aiheuttanut hänessä jänniä tuntemuksia. Samoja tunteita on käynyt läpi myös Ember, mutta hän ei voi oikein olla varma Wrenin tunteista. Häpeääkö hän Emberiä? Miten Ruby suhtautuisi hänen ja Wrenin ystävyyteen? Hän on päättänyt toistaiseksi pitää kaiken omana salaisuutenaan.

"Minun näkökulmastani näyttää siltä, että haluat tavata minua vain salaa" (s. 228)

Lydian joutuminen Ophelia-tädin luo  taitaakin olla enemmänkin siunaus kuin rangaistus, sillä äidin siskolta hän saa paljon enemmän tukea raskauteensa ja sydänsuruihin kuin isältään. James ja Ruby vierailevat säännöllisesti Lydian luona, ja eräänä päivänä hän saa myös erään hyvin miellyttävän vieraan...

James vakuuttelee Rubylle syyttömyyttään kuvien suhteen ja auttaa tätä pysymään kartalla opinnoista viemällä tälle muistiinpanoja. Hän päättää myös tehdä hyvin rohkean ratkaisun isänsä suhteen, sillä nyt on aika alkaa toteuttaa omia unelmia, ei isän. Mortimer Beaufort ei ole kuitenkaan niin helposti ohitettavissa, sillä hän on päättänyt etukäteen poikansa tulevaisuuden. 

Jamesin ja Rubyn suhde syvenee yhteisten koettemusten myötä. Pientä vaivihkaista kiusoittelua on luvassa pitkään, ennen kuin pari pääsee kunnolla syventymään toinen toisiinsa. Kuumat kohtaukset ovat korkeintaan puoli chiliä tai max yhden chilin veroisia, joten edelleenkin tämä kirja kestää hyvin päivänvaloa. 

"Olet ensimmäinen, joka on saanut minut tuntemaan, että elämässä on unelmia, joiden takia kannattaa taistella."(s. 246)

Save us - Myrskyn silmässä tarjoaa tasaista viihdettä ja draamankaaria lähinnä kammottavan isä-Beaufortin juonitteluiden muodossa. Edelleen hyvin epäuskottavan liioitellun ankara isä on hän, eikä juuri sitä parannusta ja henkistä kasvua tapahtunut hänessä, jota edellisessä osassa taisin toivoa. Jamesin ja Rubyn rakkaustarina saa kauniin päätöksensä ja lopussa toki kiitos seisoo, vaikka pienen hetken epäilinkin, että peli on menetetty. Paha saa palkkansa ja niin edelleen. Minua kiehtoi myös Emberin ja Wrenin ystävyydestä alkava romanssi, joka olisi voinut saada hiukan enemmän sivuja vielä, jotta siihen olisi saatu syvyyttä. 

Näin tuli päätökseen tämä trilogia. Aika tasaisen viihdyttävä, kiltin romanttinen ja säännöllisiä draamankaaria tarjoava trilogia, jolle sopivaa ikäryhmää on 15-20-vuotiaat nuoret aikuiset. 

Annan tälle arvosanaksi 3,5

Kiitos arvostelukappaleesta!

Samantyylistä:

Estelle Maskame: DIMILY-trilogia

Estelle Maskame: Mila ja Blake -trilogia