Landline: Rainbow Rowell

Landline: Rainbow Rowell. St. Martins Press 2014. Ei suomennettu.

Kannen suunnittelu: Olga Grlic.

"Georgie McCool knows her marriage is in trouble; it has been in trouble for a long time. She still loves her husband, Neal, and Neal still loves her, deeply — but that almost seems beside the point now.

Maybe that was always beside the point.

Two days before they’re supposed to visit Neal’s family in Omaha for Christmas, Georgie tells Neal that she can’t go. She’s a TV writer, and something’s come up on her show; she has to stay in Los Angeles. She knows that Neal will be upset with her — Neal is always a little upset with Georgie — but she doesn't expect him to pack up the kids and go home without her.

When her husband and the kids leave for the airport, Georgie wonders if she’s finally done it. If she’s ruined everything.

That night, Georgie discovers a way to communicate with Neal in the past. It’s not time travel, not exactly, but she feels like she’s been given an opportunity to fix her marriage before it starts...

Is that what she’s supposed to do?

Or would Georgie and Neal be better off if their marriage never happened?"

Oma arvio: 

Olen tainnut mainita, että Rainbow Rowell on yksi lempikirjailijoistani, sillä pidän hänen yhtä aikaa  hauskasta, vakavasta ja siloittelemattomasta tavasta kirjoittaa. Olen lukenut häneltä kolme YA-kirjaa, ainoan suomennetun kirjan Eleanor & Park, sekä englanniksi kirjat Fan girl ja Carry On. Landline on aikuisille suunnattu romantiikka-genreen sijoittuva kirja, jossa on myös hieman maagisen realismin elementtejä. Kirjaa voisi kuitenkin suositella myös nuorille aikuisille, sillä takaumien kautta tarina vie melko suureksi osaksi kuitenkin päähenkilön, Georgien nuoruuteen ja sen aikaiseen rakastumiseen.

Tarina alkaa siitä, kun reilu kolmekymppinen kahden lapsen äiti Georgie joutuu ikävän päätöksen eteen: hänen on pakko uhrata koko perheen joulureissu Omahaan, appivanhempiensa luo, ja jäätävä Los Angelesiin tekemään uuden TV-ohjelman pilottijaksoa. Georgien mies, Neal, ei suostu jäämään kotiin, vaan lentää tyttöjen kanssa kolmistaan kotikaupunkiinsa. Georgie luulee, että kaikki on sillä ok, mutta näin ei tietenkään ole. Asia alkaa avautua mystisten puheluiden aikana, jotka vievät Georgien aikahypyllä nuoruuteen ja siihen aikaan, kun he Nealin kanssa tapasivat, rakastuivat ja menivät naimisiin. 

Tarina avaa mahtavalla tavalla sitä, miten ensin niin ongelmattomasta tilanteesta kuoriutuukin melkoinen draama ja fiasko. Georgie soittaa vanhempiensa kotona vanhalla keltaisella lankapuhelimellaan tavoitellakseen Nealia, mutta yhtäkkiä hän huomaa jotain kauheaa: Nealin isä juttelee hänelle iloisesti puhelimeen, vaikka on kuollut jo vuosia sitten. Kun hän saa Nealin langan päähän, tämä ei tiedä heidän lapsistaan mitään ja vaikuttaa oudolta. Georgie huomaa puhuvansa kaksikymppisen Nealin kanssa, ajalta jolloin hän on ottanut aikalisän heidän suhteestaan ja karannut lapsuudenkotiinsa jouluksi. Vain muutamaa päivää myöhemmin tuosta ajasta hän ajoi Georgien kotiovelle ja kosi tätä. Georgie saa pakkomielteen vaikuttaa asioihin oikein, jotta Neal tekisi sen, mikä on oikein - oli se sitten kosinta tai ei.

There's a magic phone in my childhood bedroom. I can use it to call my husband in the past. (My husband who isn't my husband yet. My husband who maybe shouldn't be my husband at all.)

There's a magic phone in my childhood bedroom. I Unblogged it this morning and hid it in the closet.

Maybe all the phones in the house are magic.

Or maybe I'm magic. Temporarily magic. (Ha! Time travel pun!)

Does it count as time travel? If it's just my voice traveling?

There's a magic phone hidden in my closet. And I think it's connected to the past. And I think I'm supposed to fix something. I think I'm supposed to make something right. (s. 139)

Kuva: Pixabay

Georgien käytöksestä huolestuu hänen paras ystävänsä ja käsikirjoittajakumppaninsa Seth, joka on seurannut Nealin ja Georgien tutustumista ja rakastumista alusta alkaen (ja hieman vastustanutkin sitä.) Parivaljakon pitäisi nyt olla kovassa iskussa, jotta he saisivat oman unelmansa toteutettua: hauskan TV-ohjelmansa. Georgie alkaa kuitenkin luisua päivä päivältä enemmän synkkyyteen. Hän alkaa epäillä omaa mielenterveyttään ja sitä, onko hän kuvitellut koko avioliittonsa ja lapsensa. Matkapuhelimellaan hän kyllä pääsee juttelemaan tyttäriensä Noomin ja Alicen kanssa, mutta Nealia hän ei saa koskaan langan päähän. Onko hän päättänyt luovuttaa avioliiton suhteen, onko hän saanut tarpeekseen siitä, että Georgie asettaa aina työnsä etusijalle?

Neal on hieno esimerkki introvertti taiteilijasta (hän piirtää sarjakuvia), joka ei ole kovin puhelias ja vihaa juhlimista ja keskipisteenä olemista. Georgiekaan ei pidä juhlista, mutta hän kuitenkin jaksaa yrittää edustaa tilaisuuksissa. Siitä aiheutuu monet riidat, kun Neal joutuu olemaan seinäkukkasena vaimonsa kerätessä kaiken huomion ympärilleen. Neal on tehnyt tietoisen päätöksen ja luopunut urastaan, jotta voi hoitaa heidän tyttäriään kotona. Samalla Georgie on saanut luoda uraansa ja vieraantunut hieman kotiarjen pyörittämistä. Nyt Georgie miettii, onko Neal sittenkin alkanut katua sitä kaikkea ja saanut tarpeekseen.  Lisäksi Neal ei tunnu pääsevän koskaan mustasukkaisuudestaan Sethiä kohtaan, joka vie kaiken Georgien ajan.

"Let's never do this again."

"Do what?"

"Be jealous and crappy to each other." (s.163)

Kirjassa on myös muita mielenkiintoisia henkilöitä, kuten Georgien hulvaton 18-vuotias pikkusisko Heather, höpsö äiti ja hänen huomattavasti nuorempi miehensä Kendrick, joka olisi voinut saada suuremmankin roolin kirjan henkilögalleriassa.

Landline on hurmaava,  hulvaton tarina, jossa on tunnistettavissa Rowellin konstailematon kirjoitustyyli. Georgien ja Nealin puhelinkeskustelut ovat suurimmassa roolissa kirjassa käydyistä dialogeista.  Vaikka kirja ei ole varsinaisesti nuortenkirja, on siinä kuitenkin melko paljon samaa keveyttä ja höpsöyttä kuin hänen YA-romaaneissaan, joten voisin suositella tätä myös 15+ ikäisille lukijoille. Ihan samaan huippuuteen tämä kirja ei kuitenkaan noussut minusta kuin kirjailijan aiemmin lukemani kirjat.

Arvosanaksi annan  4+

Tämä kirja on omasta hyllystäni.

Muissa blogeissa:

Kujerruksia
Notko, se lukeva peikko
Todella vaiheessa
It's just my life
Ei vain mustaa valkoisella

Samantyylistä luettavaa:

Sinä ja minä sitten joskus: Jay Asher & Carolyn Mackler



Lisään tämän Helmet-lukuhaasteen kohtaan:

11. Kirjassa käy hyvin

Sinä ja minä sitten joskus: Jay Asher & Carolyn Mackler

Sinä ja minä sitten joskus: Jay Asher & Carolyn Mackler. Suomentanut Laura Honkasalo. Otava 2012.

Englanninkielinen alkuteos (2011): The Future of Us. Kansi: Anna Wolf/Corbis/SKOY

"Mitä jos voisit nähdä tulevaisuuteen? Jos saisit selville millaista elämäsi on 15 vuoden kuluttua? Ja entä jos et olisikaan se, joksi sinun piti tulla?

On vuosi 1996. Emma saa uuden tietokoneen, jolta löytyy outo ohjelma. Ystävänsä Joshin kanssa hän saa selville, että kyseessä on tulevaisuuden keksintö nimeltä Facebook. Sen avulla ihmiset voivat kirjoittaa internetiin päivityksiä omasta elämästään; urastaan, valinnoistaan, parisuhteestaan.

Emman aikuiselämä näyttää tilapäivitysten valossa masentavalta, Joshin puolestaan lupaavalta. Pian he huomaavat, että heidän vuonna 1996 tekemänsä valinnat vaikuttavat heidän tulevaisuuden Facebook-päivityksiinsä, jotka alkavat vähitellen muuttua. Minkä suunnan Emman ja Joshin elämä ottaa – ovatko he viidentoista vuoden päästä yhä ystäviä? Vai kenties jotakin muuta?"

Oma arvio: 

Näin joulunpyhinä päätin alkaa tuhota hyllynlämmittäjiä, kun kaikki arvostelukappaleet alkaa olla tälle kautta luettuna. Tämän Jay Asherin (Kolmetoista syytä, Otava 2014) ja Carolyn Macklerin (The Earth, My Butt, and Other Big Round Things, Candlewick Press 2005) yhdessä kirjoittama nuortenkirja päätyi minun hyllyyni Ullan luetut kirjat -blogin arvonnasta. Enpä tiennyt, kuinka hauska kirja minun hyllyssäni on piilotellutkaan!

Kuten kirjan takakansitekstissäkin paljastetaan, tarina alkaa siitä, kun lukion viimeistä luokkaa käyvä Emma saa isältään lahjaksi tietokoneen. Eletään vuotta 1996, jolloin vasta alle puolet amerikkalaisista lukiolaisista on käyttänyt Internettiä (tuona vuonna myös 16-vuotias minä sain ensikosketukseni Internettiin koulun Netscape-selaimen kautta ja IRC-kanavalla.) Emma saa naapurin pojalta Joshilta CD-rompun, jolla hän pääsee ruksuttavan modeemin kautta nettiin (kyllä vain, muistan tuon ajan ennen kodin laajakaistayhteyksiä - ystäväni modeemin ruksuttelua ja hitautta en unohda ikinä.)

Kuva: Pixabay

Ihmeekseen Emma löytää sivun nimeltä Facebook, jossa hän törmää itsensä kanssa täysin samannimisen henkilön päivityksiin - ne vain tuntuvat tulevan jostain kaukaa tulevaisuudesta. Pian hän ja Josh huomaavat olevansa riippuvaisia tulevaisuuden Facebook-päivityksistä, jotka alkavat muuttaa myös heidän käytöstään ja tekemisiään nykyhetkessä. Yhteinen salaisuus myös lähentää - ja välillä loitontaa - Joshia ja Emmaa.

Emma Nelson Jones

Haluaako kukaan arvata, missä siippani oli koko viikonlopun?

20 tuntia sitten . Tykkää . Kommentoi (s. 21)

Kirjan tarina on kiehtova: mitä jos itse pääsisin kurkkaamaan omaa tulevaisuuttani ja saisin huomata, miten jokainen päätös nykyhetkessä muuttaisi tulevaisuuteni suuntaa. Tulisiko kiusaus alkaa muokata omaa ja toisten tulevaisuutta? Tarinasta olisi kieltämättä saanut enemmänkin irti kuin tulevan aviopuolison maanisella kyttäilyllä, mitä Josh ja Emma molemmat tekee. Heillä on toki lista myös ystävistään, joiden  tulevaa he haluavat kurkistella, mutta melko yksipuolisesti he tulevaisuuttaan murehtivat. Toisaalta, kun on kyse teineistä, ehkä on ihan uskottavaa, ettei heidän päässään pyöri kuin  tuleva kumppani sen sijaan, että he tarkastelisivat tulevaisuuden uraansa tai maailman tilaa.

Josh kääntyy minua kohti. "En voi uskoa, että hän kirjoittaa tuolla lailla."

"Ei hän", sanon. "Vaan minä."

"Miksi kukaan laittaisi itsestään tuollaista nettiin? Ihan hullua." (s. 35)

Emman johtopäätökset tilapäivityksistä ovat melko naiiveja. Miten hän voisi muutamien lauseiden perusteella päätellä, että hän tulisi elämään onnettomassa avioliitossa? Mutta hei, hetkinen. Sitähän Facebook-päivitykset tekevätkin: johtavat lukijan usein harhaan lyhykäisyydessään. Emma on päähenkilönä muutenkin himppusen ärsyttävä, kun taas Josh on minusta sympaattinen ja fiksu. Emma seurustelee kirjan alussa Grahamin kanssa, vaikka ei välitä tästä juuri yhtään. Hän ei aikomuksistaan huolimatta saa laitettua poikki tämän kanssa, vaan antaa pojan käpälöidä itseään kentän laidalla. Kun naapurin Josh alkaa saada kiinnostusta muilta tytöiltä, etenkin kauniilta Sydney Millsiltä, Emmaa alkaa tietenkin  pänniä. Hän silti vain  haaveilee jalustalle asettamastaan Codysta, joka ei kuitenkaan osoittaudu ihailunsa arvoiseksi. Emmaa harmittaa myös isänsä uusi perhe, jonka vauva-arki tahtoo viedä kaiken huomion, eikä isäpuoli Martinkaan ole Emman mieleen.

Kuva: Pixabay

Kirja on oiva nostalgiamatka 90-luvulle, jolloin hyvin harvalla vielä oli kännykkää tai kotitietokonetta, saati Internet-yhteyttä. Leffateattereissa pyörivät Toy Story ja Wayne's World ja auton kasettisoittimessa soi Alanis Morrissette ja Pearl Jam. Digikameroita ei ollut, joten valokuvat täytyi käydä valokuvaliikkeessä kehityttämässä. Kun halusi soittaa kaverilleen, piti soittaa joko kodin lankapuhelimella perheen yhteiseen puhelimeen tai ostaa kioskilta puhelinkortteja, joilla saattoi soittaa puhelinkopeista. Poikien yleisenä harrastuksena oli skeittailu (kuten myös Joshin) ja tytöt rullaluistelivat mielellään. Hihittelen ääneen kohdalle, jossa Josh kantaa kotinsa johdottoman lankapuhelimen puistoon, juuri riittävän kantaman päähän, kun odottelee puhelua Sydneyltä. Hän myös ryntää puhelinkoppiin soittamaan Sydneyn kännykkään, kun näkee tämän sattumalta ajamassa ohitseen. Hyvin kuvaavaa ajan ankeutta on myös se, kun Emmaa käsketään sulkemaan nettiyhteys, että hänen isäpuolensa pääsee soittamaan - modeemi kun vei alussa käyttöönsä koko lankapuhelinlinjan.

Kirja on viihdyttävä, osittain hauskakin ja idea tulevaisuuteen kurkkaamisesta on mainio. Kirjan romanttiseen osuuteen olisi voinut saada vielä lisää särmää, mutta tarina on silti kliseisyydessäänkin ihana.

Arvosanani 4+

Tämä kirja on omasta kirjahyllystäni.

Muissa blogeissa:

Kirjavinkit (Veera)
Kirjojen keskellä
Lukukeskus
Notko, se lukeva peikko
Tarinoiden taikaa
Kirjavinkit Viljakkalasta
Lukutoukan kulttuuriblogi
Karvakasan alta löytyi kirja


Samantyylistä luettavaa:

Rainbow Rowell: Eleanor & Park

Yöperhonen: Katja Kettu

Yöperhonen: Katja Kettu. WSOY 2015.

"Universaali tarina sisusta, selviytymisestä ja oman kulttuurin merkityksestä.

Lappi, 1930-luku. Raskaana oleva valkokenraalin tytär Irga hiihtää takaa-ajajiaan pakoon Neuvostoliittoon. Rajan takana odottaa akiteeraaja Suenhammas ja uusi elämä.

Venäjä, 2015. Ruumishuoneella makaa kansatieteilijä Henrik, jonka suomalainen tytär Verna on saapunut etsimään isäänsä, liian myöhään. Verna joutuu selvittämään menneisyyttään ympäristössä jossa ihmiset on peloteltu hiljaisiksi ja jokaisella on syynsä valehdella. Suomensukuinen marilaisyhteisö jumaltaruineen ja uhrilehtoineen kamppailee kielensä ja kulttuurinsa säilyttämiseksi. Romaanissa henkilöiden kohtalot risteävät ja aikakaudet leikkaavat toisensa herkullisella tavalla; muodostuu suuri kertomus ystävyydestä, sisusta, oman heimon puolustamisesta."

Oma arvio:

Hyppäsin hetkeksi pois mukavuusalueeltani - kiitos siskoni, joka antoi tämän kirjan minulle joululahjaksi. Ajattelin, etten enää osaa lukea aikuisten "normaaleja" romaaneja, kun olen blogini myötä niin keskittynyt nuortenkirjallisuuteen ja eri toten spekulatiiviseen fiktioon.

Olen onnellinen, että luin mukavuusaluehyppäyksessäni juuri tämän kirjan. Yöperhonen imaisi minut tarinaansa mukaan, sai minut myötäelämään Irga Malisen rankkoja elämänvaiheita läpi, ihmettelemään ja hämmästelemään Vernan kanssa Mari-El Lavran kylän elämää ja hänen kuolleen Henrik-isänsä lopullista kohtaloa sekä rakastumaan suureen, mutta sydämellisen säyseään Kostjaan. Tarinaa siivittävät myös pienet fantasiaelementit, etenkin tarinan lopussa.

Tarinan lomassa saan tutustua suomen sukukielikansoihin ja heidän luonnonuskoonsa perustuviin tapoihin, myytteihin ja rituaaleihin. Katja Kettu on tehnyt valtavan taustatyön kirjaansa varten, hatunnosto hänelle! Tuntuu tosin välillä, että tarinaan on ujutettu tiedonrippeitä niin paljon, että tulee ihan infoähky. En voi kuitenkaan entisenä suomen kielen opiskelijana olla hymistelemättä, kun saan uppoutua suomalais-ugrilaisten kielisukukansojemme elämään.

Venäläisen vankileirin raadollisuus on ahdistavaa luettavaa, mutta Irgan vahvuus ja selviytymistahto eivät päästä lukijaa alimpiin masennuksen syövereihin. Aleksein ja Irgan romanssi jää minusta haaleaksi ja hiukan hämmentäväksi, kun taas Vernan ja Kostjan tarina jättää jäljen sydämeeni. Se on jotain alkuvoimaista, mutkattoman suoraa ja jäyhää rakkautta.

Kostja ottaa kiinni jalkateristäni, nuuhkii niitä. Hyvät jalat, kauniit jalat. Hiestynyt koivu leikkii auringonlaskun valolla kun kaadun tihenevään varjoon, puoliksi kaatuneen koivun runkoa vasten.

Elnan ja Irgan omintakeinen ystävyys on kuitenkin minusta koko kirjan ydin.

-Valossa on hyvä nukkua, tuumasi Elna venäjän ja marin sekoituksella. -Minun örtini lentää silloin vapaammin.

Pikkuhiljaa olin alkanut ymmärtää Elnan kummallista kieltä. Siitä oli tullut myös eräänlainen salakieli meille, sillä vaikka itse olinkin mykkä, saatoimme sitä kautta sopia vedenhausta, varoittaa ryöstöyrityksistä ja ihan vain lapsellisesti pitää hauskaa urkeimpien Kriminaalien kustannuksella.

Katja Ketun murteellinen kerronta oudoksuttaa minua aluksi, sekä muutamat karkeat ilmaisut hätkähdyttävät (vaikken ruukaa karkeutta puheessa kavahtaa), mutta pian huomaan nauttivani siitä, että voin tarinan edetessä jäädä makustelemaan murresanoja ja Ketun erikoista, kaunista kirjoitustyyliä. 

Pahkaukko kytjöttää kiikkutuolissa ja murisee:

-Salvaa pitäisi saada.

- Aina tuo räähkä. Vanhaa naista passuuttaa, minulla nivelet moukuu, sappi kiertäää veren tilalla, selkä kuni kysymysmerkki.

Suosittelen! Arvosanani tälle kirjalle 4,5.

Sain tämän kirjan joululahjaksi, kiitos isosisko!

Muissa blogeissa: Lukutoukan kulttuuriblogi , Tuijata.Kulttuuripohdintoja, Kirjakaapin kummitus, Kirsin kirjanurkka

Joulukuun kymmenes: George Saunders

Joulukuun kymmenes: George Saunders. Suomentanut Markku Päkkilä. Novellikokoelma. Siltala 2015.

Englanninkielinen alkuteos (2013): Tenth of December


"Amerikkalaisen nykykirjallisuuden omaperäisimmän tyyliniekan George Saundersin Joulukuun kymmenes on kokoelma satiirisia näkymiä amerikkalaislähiöiden rahvaasta. Saunders kirjoittaa järkyttävän hauskasti synkistä aiheistaan: sieppauksesta, raiskauksesta, itsemurhasta, sotatraumoista. Pikkuporvarillisen esikaupunkielämän kuvaus kääntyy salakavalasti dystopiaksi, jossa nurmipihojen koristeeksi aidataan kehitysmaiden köyhälistöä. Vankilan asukit ovat koekaniineita, joihin pumpataan mielialalääkkeitä ja joita pistetään parittelemaan ristiin rastiin. Teinipoika todistaa naapurintytön sieppausyritystä, sotaveteraani kamppailee sopeutuakseen siviiliin, syöpäpotilas vaeltaa talviseen metsään pakastuakseen hengiltä.

Saunders poukkoilee taiturimaisesti kielen eri rekistereissä ja sekoittaa henkilöhahmojen persoonalliseen puheeseen ajatuksia, haaveita ja päänsisäistä sekasotkua. Hän on julma ja brutaali moralisti, jonka polttoaine on eksistentialistinen pahoinvointi. Silti niminovellin pakkashuurut lämpenevät kirjan lopussa toiveikkuuteen. Kaiken yllä lepää satiirin huntu."

Oma arvio:  

 Mikä onni, että löysin tämän novellikokoelman luettavakseni! Tästä jäi jälkimauksi todella hyvä mieli, sillä niin hauskalla tavalla tässä käsiteltiin rankkojakin aiheita. Novellikokoelman novelleista monetkaan eivät edustaneet niitä tyylilajeja, joita nykyisin suosin, mutta se ei haitannut, vaan nautin lukemastani todella. Saundersin kirjoitustyyli puri minuun todella.

Lempinovellini olivat luonnollisestikin ne, jotka sisälsivät dystopian elementtejä. Pako hämähäkin sydämestä on hauskalla tavalla kuvattu, vaikkakin kammottava ote Jeff-nimisen vangin elämästä lääkekoekaniinina. Semplica-päiväkirjoissa ihmisten pihoille on viritelty ST-ripustuksia, jotka tarinan edetessä paljastuivat karmeiksi kehitysmaiden ihmisten (naisten) hyväksikäytöksi. Novellin kertojana toimii 40-vuotias perheenisä, joka yrittää pienituloisena pitää perheensä tyytyväisenä ja järjestää tyttärellensä elämänsä syntymäpäivät. Pidin myös kovasti nuoresta sotaveteraanista, Mikeystä, kertovasta novellista Kotiin, jossa asiat tuntuvat kääntyvän täysin päälaelleen hänen kotiinpaluunsa jälkeen. Jotain traumaattista hänelle on sattunut sotareissullaan, siitä tekstissä annetaan vihiä, mutta ei kuitenkaan paljasteta koskaan, mitä. Pidän tällaisista tarinoista, joissa lukija saa itse päätellä asioita.

George Saundersin novellikokoelma saa minulta arvosanakseen täydet 5.

Tämä kirja on arvostelukappale, kiitos kustantajalle.


Osallistuin tälle kokoelmalla Nettilukutoukkien novellihaasteeseen.

Sirpale sielua: Henrika Andersson

Sirpale sielua: Henrika Andersson. Schildts & Söderströms 2014.

"Henkeäsalpaava nuortenromaani rohkeasta tytöstä ja synkistä salaisuuksista

Murielin pikkuveli Ben on sairas. Koko perhe on muuttanut Ranskaan, jossa Beniä hoidetaan erikoisklinikalla. Murielia hoidot epäilyttävät. Joskus Muriel laskee kätensä Benin päälle ja antaa hänelle voimaa. Silloin Ben rauhoittuu ja äiti saa nukkua koko yön.
Muriel käy koulua professori Duventin yksityisoppilaana. Professorin talo on täynnä salaisuuksia. Yläkerran lipastosta löytyy vanhoja kuvia kuolleista lapsista. Kuka professori on, ja mitä hän tekee kuvilla?

Yhtenä päivänä Muriel kohtaa Lucin. Pojan tumma katse vetää vastustamattomasti puoleensa. Luc on resuinen ja arvoituksellinen. Rakkaus on kutkuttavan ihanaa, mutta myös pelottavaa. Muriel lupaa Lucille, ettei koskaan hylkää tätä. Mutta onko se viisas lupaus? Luc johdattaa Murielin syvälle pimeyteen. Onko siitä ulospääsyä? Kun pikkuveli Ben tarvitsee jälleen Murielin apua, Murielin pitää tehdä päätös. Onko pimeydessä voimia, joilla veljeä voisi auttaa?

Henrika Anderssonin kaunis ja koskettava nuortenromaani tarttuu arkoihin, vaikeasti selitettäviin aiheisiin rohkeasti ja ennakkoluulottomasti. Jännittävä kertomus liikkuu fantasian ja realismin rajamailla, mutta hankalillekin asioille on selityksensä."

Oma arvio: 

Minulla takkusi tämän lukeminen heti alusta alkaen. Sirpale sielua on aiheeltaan kiinnostava, ja helppolukuinenkin se on, mutta en vain päässyt kunnolla vauhtiin tämän kanssa. 

Parasta antia ovat Murielin hetket professori Duventin erikoisilla oppitunneilla. Suhde Luciin on ahdistava, enkä pystynyt mitenkään samaistumaan Murielin tunteisiin. Teki mieli koko ajan huutaa ääneen: "Jätä se hunsvotti, mitä ihmettä näet hänessä!!!" Luc on kuvattu epäsiistinä, ja hänen harjoittamat omituiset rituaalit ovat jokseenkin luotaantyöntäviä. 

Pikkuveli Benin sairaus kummittelee koko ajan taustalla, ja hänen ja Murielin yhteys on erikoinen, jopa yliluonnollinen. Murielin ajatuksia veljeään kohtaan on kuvattu realistisen herkästi. 

Arvosanaksi annan tälle 3+

Sain tämän kirjan kustantajalta, kiitos!

Tähtiin kirjoitettu virhe: John Green

Tähtiin kirjoitettu virhe: John Green. Suomentanut Helene Bützow. WSOY 2013

"Kipu ei jalosta, mutta tekee näkyväksi.

Kilpirauhassyöpää sairastava 16-vuotias Hazel on onnekas saatuaan muutaman lisävuoden. Elämä tuntuu soljuvan sormien lomitse, kunnes hän tapaa Augustuksen. Itsepintaisen sinnikäs poika on päättänyt voittaa omakseen sydämen, jonka siihen saakka on täyttänyt muuan arvoituksellisesti kesken jäänyt romaani.

Samalla kun sairaus tiukentaa otettaan, nuorten elämän käsikirjoitus menee uusiksi. Vaikka kirjallisia salaisuuksia ratkova matka Amsterdamiin osoittautuu pettymykseksi, rakastuneet löytävät toisistaan sen, mitä eivät ole vielä ehtineet menettää.

Tähtiin kirjoitettu virhe on riipaisevan hauska, filosofisen älykäs ja vimmaisen rohkea romaani periksiantamattomuudesta."

Oma arvio:

Se kertoo tästä kirjasta paljon, että lukaisin tämän yhdessä päivässä (ja aamussa). Tässä oli mukavan kepeää sanailua, sarkasmia ja pohdintaa elämästä ja kuolemasta pilke silmäkulmassa. Hazelin ja Gusin rakkaustarina on sävähdyttävä, vaikkakaan ei mikään järisyttäviä tunnekuohuja aiheuttava (ainakaan minulle). Sivu- ja taustahenkilötkin olivat mieleenpainuvia, kuten Gusin ystävä Isaac ja Hazelin lempikirjan kirjoittaja Peter Van Houten. Mielelläni katson nyt tästä tehdyn elokuva.

Arvosanani tälle 4,5.


Tämän kirjan lainasin kirjastosta.