Annan sinulle auringon: Jandy Nelson.

Annan sinulle auringon: Jandy Nelson. Suomentanut Inka Parpola. WSOY 2026

Englanninkielinen alkuteos (2014): I´ll Give You the Sun. Kansi: Theresa Evangelista

"Myrskyn lailla mukaansa tempaava tarina kaksosina kasvamisesta, rakkaudesta, menetyksestä ja taiteesta.

Ennen Jude ja hänen kaksoisveljensä Noah olivat erottamattomat. Noah sai vetäytyä omiin oloihinsa piirtämään ja Jude puhui heidän kummankin puolesta.

Nyt, kolme vuotta myöhemmin, he tuskin sanovat sanaakaan toisilleen. Jotain on tapahtunut ja muuttanut kaksoset eri tavoin, mutta musertavasti. Kun Jude tapaa vastustamattoman pojan ja salamyhkäisen mentorin, lukot alkavat aueta.

Noah kertoo ajasta ennen, Jude nykyhetkestä. Molemmilla on vain puolikas tarinasta ja vain, jos he löytävät tiensä takaisin toistensa luo, he voivat luoda maailmansa uudestaan." (WSOY)

Oma arvio:

*** Kustantajalta saatu arvostelukappale ***

Viime vuonna yksi parhaimmista lukukokemuksistani oli Jandy Nelsonin maagisrealistinen Kun maailma keinahtaa radaltaan. Nyt pääsin nauttimaan hänen toisesta suomennetusta teoksestaan Annan sinulle auringon, joka on julkaistu alkukielellä jo 12 vuotta sitten ja on kirjailijan toisinkoinen. Syksyllä saankin sitten herkutella hänen esikoisteoksellaan, kun Taivas on kaikkialla ilmestyy. Siitä on tehty myös musikaalielokuva vuonna 2022, jonka olenkin joskus (muistaakseni) katsonut.

Ja sinä aiheutat minussa ilmastonmuutoksen! (s. 217)

Annan sinulle auringon kertoo kaksosten, Juden ja Noahin tarinaa kahdessa eri aikatasossa. 13-vuotiaina heidän yhteytensä on vielä vankkumaton. Noah on juuri kokemassa ahaa-elämyksiä omasta seksuaalisuudestaan, mikä ei varmastikaan ole perheen maskuliinisyyden huipentuma isän mieleen. Häntä kiusaavat lukiolaispojat Zephyr ja Fry  löytävät taiteellisen Noahin piirtämät alastoman miehen kuvat ja "hinttari"-nimittelyt senkun yltyvät. 

Jude taas on ihastunut erääseen tyyppiin, jonka nimeä ei halua paljastaa edes läheiselle kaksoselleen. Hän alkaa pukeutua paljastavammin ja joutuu kahnauksiin äidin kanssa.  Muutenkin äidin ja Juden välit ovat alkaneet huonontua, kun taas Noah ja äiti tuntuvat olevan läheisempiä. Äiti kannustaa Noahia hakemaan paikalliseen kuvataidelukioon CSA:han, sillä poika on ilmiömäisen lahjakas. Hän ei ole nähnyt Juden upeita hiekkanaisveistoksia, joita tämä taiteilee rannalle. Eikä tule koskaan näkemäänkään.

Noah hiipii salaa koulurakennuksen ikkunan taakse, jossa on meneillään alastonmallin piirtämisharjoitukset. Samoihin aikoihin hän myös tutustuu omituiseen naapurin uuteen poikaan, joka kulkee meteoriittikiviä laukussaan hassu hattu päässään. Juden mukaan hän oli vieläkin omituisempi kuin kaksoisveljensä, joka sentään oli oikea omituisuus. Tätä myös Noahin isä jaksaa jankuttaa: miten hän ei aina voinut uskoa, että Noah olisi hänen oma poikansa. Muka vitsillä tietenkin.

Onko sinun pakko olla kaiken aikaa niin sinä, Noah? (s. 91)

Kuusitoistavuotiaat Noah ja Jude eivät ole oikein missään väleissä. Jude on päässyt opiskelemaan CSA:han, Noah ei. Noah ei ymmärrä, miten näin pääsi käymään. Millään ei ole muutenkaan mitään väliä, sillä äitiä ei enää ole. Noah tietää edesmenneestä äidistä sellaisen puolen, josta Judella ei ole aavistustakaan. Noah ei ole enää maalannut aikoihin, eikä hän ole saanut viesteistään huolimatta vastakaikua Brianilta, naapurin pojalta, jonka kanssa asiat jäivät selvittämättä vuosia sitten.

Hänestä on tullut todelliset silmäni. On kuin en olisi koskaan piirtänyt tai maalannut mitään ennen kuin hän näkee sen,  on kuin kaikki olisi näkymätöntä, kunnes hänen kasvoilleen kohoaa tuo ilme ja hän sanoo: " Sinä luot maailman uusiksi, Noah. Piirros piirrokselta." (s. 130)

Judella menee taidelukiossa huonosti, sillä äiti on saapunut haudan takaa rikkomaan kaikki hänen savityönsä. Myös kuollut isoäiti piinaa Judea jatkuvasti neuvoillaan, eikä Jude tiedä mitä tekisi. Kun opettaja ehdottaa Judea pyytämään mentorointiapua paikalliselta veistäjäkuuluisuudelta Guillermolta, hän päättää yrittää. Paikan päällä hän kohtaakin täysin ryvettyneen, humalaisen ja vastahakoisen ukkelin sekä tajuttoman komean brittipojan, johon hän on jo aiemmin törmännyt. Hänen olisi kuitenkin saatava apua lopputyön tekemiseen kivestä, sillä sitä äiti ei voisi rikkoa. 

Huh. Annan sinulle auringon oli huikea matka kaksosten väliseen suhteeseen, ensirakkauteen, identiteetin etsintään, suruun, kateuteen, salaisuuksiin - näin muutamia mainitakseni. Keskiössä on Juden ja Noahin välinen sisaruus, joka on kokenut suuren särön sattuneista syistä. Takana on paljon salaisuuksia niin puolin kuin toisin, jotka loppua kohti paljastuvat ja avaavat asioita. Samalla koetaan molempien rakastumiset: Noahin ensirakkaus Brianiin ja siitä seuraava pettymys, joista olisi selvitty heti alkuunsa, jos osapuolet olisivat puhuneet toisilleen. Juden haparoiva rakastuminen Guillermon suojattiin, Oscariin, joka ei välttämättä ole luottamuksen arvoinen. Jude on sitä paitsi vannonut olevansa ikuisesti poikalakossa sen jälkeen, mitä tapahtui kolmisen vuotta sitten hänen ensi-ihastuksensa kanssa. Hankalaa se on, kun Oscar on niin upea.

Tämä boikotti ei ole päähänpisto. Minun nenääni pojat eivät enää tuoksu saippualta tai sampoolta tai leikatulta nurmelta tai futistreenien hieltä tai aurinkovoiteelta tai aallon vihreässä ontelossa vietetyiltä tunnelta, he haisevat kuolemalta. (s. 59)

Jude on reagoinut äitinsä kuolemaan hurahtamalla taikauskoon. Erilaiset uskomukset ja taikakalut ovat hänen arkipäiväänsä ja rytmittävät hänen elämäänsä. Noah taas on sulkeutunut, unohtanut taiteen ja tekemällä uhkarohkeita tekoja, kuten hyppimällä alas Devil's Drop -nimiseltä kalliokielekkeeltä veteen. Juuri sieltä, missä isä kerran hänet nakkasi vasten Noahin tahtoa veteen, koska tällä ei ollut rohkeutta itsellä hypätä. Tällaista isä aina teki, nakersi aran ja taiteellisen Noahin itsetuntoa. Isä ei taas tee enää muuta kuin käy pitkillä kävelyillä.

Pidän siitä, miten loppua kohti epämääräiset tapahtumat ja asiat saavat selityksensä ja merkityksensä, tavalla tai toisella. Pidän siitä, että ikäviä tekoja tehneet ihmiset saavat mahdollisuuden kehittyä. Pidän siitä, miten asiat lopulta järjestyvät, vaikka kaikki ei menekään ihan täydellisesti. Olisin halunnut toki olla kokemassa lopuksi Brianin ja Noahin jälleennäkemisen, joka sivuutettiin täysin, vaikka se oli minulle juuri se juttu tässä kirjassa. Pöh.

Kuten aiemmin lukemani Kun aurinko keinahtaa radaltaan, ei myöskään Annan sinulle auringon ole rakenteensa ja tyylinsä puolesta kaikista helppolukuisin kirja nuorelle lukijalle, mutta paljon lukeneille nuorille (14+) tätä voin ehdottomasti suositella. Sivumäärä tässä on aiempaa armollisempi, noin 400 sivua. 

Tästä soisi olevan elokuva olemassa, mutta googletteluni perusteella elokuvaprojekti ei ole edennyt sitten kirjan julkaisuvuonna  Warner Brosille myytyjen elokuvaoikeuksien jälkeen mihinkään. Harmi.

Annan tälle arvosanaksi 4,5

Kiitos arvostelukappaleesta!

Muualla:

--

Samantyylistä:

Jandy Nelson: Kun maailma keinahtaa radaltaan

Marisha Rasi-Koskinen: Pudonneet

Blessing Musariri: Kaikki mitä kaipasimme

Kolmesti viety sielu: Elina Vahvaselkä

 Kolmesti viety sielu: Elina Vahvaselkä. Tammi 2026

Kansi: Laura Lyytinen

"Oletko valmis katsomaan sielutonta silmiin?

Säe- ja proosakerrontaa yhdistävä taidokas nuortenromaani vallankäytöstä ja rajat ylittävästä ystävyydestä.

Sam on hyväosainen nuori maailmassa, joka jakautuu valosieluisiin, toisluokkaisiin ja demoneihin. Valosieluisiin kuuluvalla Samilla on salaisuus: hänen parhaat ystävänsä ovat toisluokkaisia, joiden seuraa hänen tulisi kaikin keinoin karttaa. Ella puolestaan on yhteiskunnan alinta luokkaa ‒ demoni, jolla on valta repiä ihmisen sielu irti. Kun Samin ja Ellan maailmat risteävät, ei paluuta ole. Ystävyys ja rakkaus ovat voimakkaita valontuojia, mutta riittävätkö nekään kaiken vihan keskellä?

Urbaania fantasiaa edustava romaani sijoittuu vaihtoehtoiseen mutta tunnistettavaan tulevaisuuden Suomeen, jossa yhteiskunta on rajusti jakautunut. Kirjan teemoja ovat segregaatio ja yhteiskunnallinen epätasa-arvo, mutta tarinassa käsitellään myös uskontoa ja uskomuksia, ihmisoikeuksien rajoja ja yhteiskuntarakenteiden haurautta." (Tammi)

Oma arvio:

*** Kustantajalta saatu arvostelukappale ***

Ilahdun aina, kun saan käsiini uuden  kotimaisen nuorten spefikirjan ennestään tuntemattomalta kirjailijalta. Tunne on sama, kun tutustuu uuteen ihmiseen. Tulemmekohan toimeen, kohtaavatko kemiat? Ajattelemmeko asioista samalla tavalla, vai syntyykö keskustelua eriäväisyyksistä? Haluammeko tavata ensikohtaamisen jälkeen vielä uudelleen, vai jääkö tämä yhteen kertaan? Tartun utelaisuudesta kihisten Elina Vahvaselän uutuusromaaniin, jonka luvataan olevan urbaania fantasiaa, jossa yhteiskunta on vahvassa keskiössä. Olisiko tämä kenties jopa vähän dystopiamaista?

Samuel eli Sam, 17,  on jälleen vaikeuksissa. Hän on suututtanut opettajansa laukoessaan mielipiteitään demoneista, joita kaikki valosieluiset tuntuvat vihaavan ja pelkäävän. Sam kuuluu tietysti itsekin valosieluisiin, joka on kirjan maailmassa vallitsevan valtauskonnon ympärille kehittynyt yhteiskuntaluokka. Kaikki valosieluiset lapset ja nuoret käyvät ahjoksi nimettyä koulua, jossa uskonnolla on hyvin iso sija opetuksessa. Samin äiti on kirkollishallituksen varapuheenjohtaja ja taatusti tuohtunut taas siitä, kun hänen poikansa aiheuttaa hämminkiä ahjossa. Vuotta nuorempi pikkusisko Selma hännystelee äitiä mielipiteillään ja saattaa Samin entistä huonompaan valoon. Ensihoitajana työskentelevä isä ei ole niin henkeen ja vereen samoilla linjoilla äidin kanssa, ja muun muassa siitä johtuen he ovatkin eronneet jonkin aikaa sitten.

"Ei ole olemassa mitään omaa ajattelua. On olemassa laki ja sitten se, mikä on lain ulkopuolella." (s. 250)

Sitäpä kukaan ei tiedä, että Sam hengaa vapaa-ajallaan ahjolaisen Otto-ystävänsä kanssa toisluokkaisten Muhiksen ja Zackin seurassa. He pelaavat yhdessä roolipelejä homeisessa piilopaikassaan sen ajan, kun Samin pitäisi olla kitaratunneillaan. Vaikka pojat ovat ystävystyneet ja viihtyvät porukassa, eri yhteiskuntaluokat aiheuttaa välillä pientä kaiherrusta heidän välillään, varsinkin nyt, kun suunnitellaan toisluokkaisten ja demonien oikeuksien kaventamista entisestään.

Kukaan ei lapsena usko muuntuvansa

niin kuin ei usko kuolevansa

siinä on jotain tavoittamatonta

kunnes se osuu liian liki

sipaisee ihoa, muistuttaa siitä

miten hennoilla säikeillä

me kompuroimme (s. 58)

Mitä ovat nämä pelätyt demonit? Ne ovat valosieluisten termien mukaan sieluttomia, jotka asuvat toisluokkaisten tavoin kaupungin huonoimmalla alueella Suoliedossa ja imevät hyväuskoisten ihmisten sieluja. Yksi heistä on nuori Ella, jonka säemuotoiset näkökulmat vuorottelevat Samin näkökulmien välissä. Ella asuu arvaamattoman ja omistushaluisen Lemin kanssa, mutta hän ei rakasta tätä sillä tavalla, kuin Lem ehkä toivoisi. Hän on aikoinaan pelastanut demoniksi muuntuneen ja alueelle vanhempiensa hylkäämän tytön hoiviinsa ja suojelee tätä nyt hampaat irvessä. 

Kun Ella tulee pelastaneeksi Samin kaupungilla - tämä meinaa jäädä auton alle - Sam haluaa käydä tapaamassa pelastavaa enkeliä - tai siis demonia. Samilla on trauma kohtaamisista demonien kanssa: hänen ollessa pieni demoni tunkeutui heidän autoonsa ja imi häneltä yhden sielun. Kun kaikki kolme sielua on viety, muuttuu demoniksi. Samilla on siis enää kaksi sielua jäljellä. Silti hän ei pelkää tavata Ellaa, mutta Lemin reaktio ei ole kovinkaan hyvä vieraaseen.

Samin mielipiteet alkavat vahvistua entisestään: hän ei ole samaa mieltä äitinsä ja muiden valosieluisten kanssa siitä, että demonit eivät ansaitse ihmisoikeuksia. Hän ei hyväksy sitä, että toisluokkaisten liikkumista rajoitetaan Mierton kaupungissa. Hän ei ymmärrä, miksi äidin mielestä sympatisoijat eli demoneihin myötätunnolla suhtautuvat ihmiset ovat pahinta mitä voi olla. Tutustuminen Ellaan ja ystävyys Zackin ja Muhiksen kanssa ovat avartaneet Samin kokemusta toiseudesta. Hän on tuntenut myös viime aikoina hyvin jännittäviä tuntemuksia Zackin läheisyydessä. Voisiko heistä tulla jotain?

Mutta emme me kuihdu pois

vaikka he sulkevat silmänsä

emme lakkaa olemasta vaikka

he rakentavat taas uudet aidat (s. 135)

Ella on kokenut koko elämänsä hylätyksi tulemisen tunteita, sillä hänen isäpuolensa vain nakkasi hänet Suoliedon kupeeseen demoniksi muuntumisen jälkeen. Hän tukeutuu Lemiin, vaikka tämä ei aina kohtele Ellaa terveellä tavalla. Homeinen, kostea ja kylmä kerrostaloasunto on se, johon on tyytyminen. Ella olisi halunnut opiskella lääketiedettä ennen muuntumistaan, mutta enää se ei ole mahdollista. Hän kuitenkin yhä lukee alan opuksia omalla ajallaan. 

Kolmesti viety sielu ei ole mikään iloinen kirja. Kirjaa sävyttää koko ajan tumma, raskas ja surullinen tunnelma. Demoniksi muuttuminen on jotain lopullista, jonka jälkeen ihmisarvoa ei enää ole. Hurmoksellinen, kristinuskon kaltainen uskonto on vallannut alaa kaikessa valosieluisten kansoittamassa yhteiskunnassa. Murrosta on kuitenkin tapahtumassa, sillä sympatisoijat nostavat ääntään kuuluville. Valosieluiset ovat menneet liian pitkälle rajoituksissaan ja demonien pelossaan. 

"Ollaanko me oikeasti ainoita, joista tässä on jotain outoa?" kysyin. "Onko kaikki muut sekaisin vai ollaanko me sekaisin?" (s. 204)

Jännä, että tämä kirja on kaikkialla mainostettu urbaanina fantasiana, sillä minä luin tätä koko ajan dystopiana. Molemmat genret toki sopivat tähän, mutta onhan tässä toki urbaanin fantasian ainekset vahvasti isossa roolissa, mutta niin myös ei-toivottu tulevaisuuden yhteiskunnan tilakin. Voisinpa siis tituleerata tätä urbaaniksi fantasiaksi dystopisella twistillä.

Pidin kovasti kirjan henkilöhahmoista, etenkin Samista, Ellasta ja Samin isästä, joka edustaa vapaamielisempää valosieluista. Samin ja Zackin välin jännite on kivasti kuvattu, eikä silti pääse liikaa valokeilaan muiden tapahtumien ohella. Kirjan maailmaa ei ole liikaa selitetty, mutta sen pystyy mielessään kuvittelemaan. Etenkin Suoliedon ränsistyneet asumukset pystyin näkemään silmieni edessä. Mielenkiintoinen ratkaisu oli keventää kerrontaa Ellan säemuotoisilla näkökulmilla. Lopussa myös Sam saa yhden säemuotoisen vuoronsa. Kirja herättää paljonkin ajatuksia nykymaailman yhteiskunnasta ja uskonnoista. Välillä se tosin teki lukukokemuksesta raskaan, kun rupesin miettimään, mitä yhteyksiä tällä ja tällä voisi olla nykymaailman tilanteeseen.

Suosittelisin tätä 16+ ikäisille, ajattelevaisille nuorille.

Annan tälle arvosanaksi 4

Kiitos arvostelukappaleesta!

Muualla:

Kiiltomato

Siniset helmet

Samantyylistä:

Ei minun maailmassani: Terhi Raikas

Petovala: Heidi Nummi

P.I.-trilogia: Siri Kolu

Kuuden karaatin huijaus: Karen M. McManus

Kuuden karaatin huijaus: Karen M. McManus. Suomentanut Inka Parpola. WSOY 2026

Englanninkielinen alkuteos (2024): Such Charming Liars. Kansi: Melissa Four

"YA-trillerin kuningattaren kahdeksannessa kirjassa äiti ja tytär yrittävät päästä eroon huijarimenneisyydestään. Tarkoitus on tehdä enää yksi keikka – mutta se osoittautuu hengenvaaralliseksi ja henkilökohtaiseksi...

Kat on aina ollut kahdestaan äitinsä Jamien kanssa, lukuun ottamatta äidin 48 tunnin Las Vegas -avioliittoa toisen ammattihuijarin kanssa. Paras muisto siitä oli se, että Katrinalla oli velipuoli Liam kahden vuorokauden ajan.

Kat päätyy mukaan Jamien viimeiselle keikalle. Jamie on osa catering-tiimiä miljardööri Ross Sutherlandin syntymäpäiväjuhlissa, ja heidän on tarkoitus vaihtaa miljoonien timanttikoru jäljennökseen. Perillä on vastassa iso yllätys: Liam ja hänen isänsä, joka seurustelee miljardöörin nuoremman tyttären kanssa.

Kun yksi isäntäväestä kuolee, Liam ja Kat ymmärtävät, että itse asiassa he ovat tappajan tähtäimessä. He voivat luottaa vain toisiinsa - vai voivatko? Molemmat ovat mestarivalehtelijoita ja saaneet oppinsa parhailta." (WSOY)

Oma arvio:

*** Kustantajalta saatu arvostelukappale ***

YA-kirjavuosi alkaa aina poikkeuksetta Karen M. McManusin uusimmalla jännärillä, niin myös tämä vuosi. (Viime keväänä tein tosin poikkeuksen enkä arvioinut blogissani vuoden -25 uutuutta Viittä vaille kuolema, koskapa olin lukenut sen jo aiemmin enkuksi.) Tämä vuosi alkoi taas turvallisesti McManusin uusimman suomennetun jännärin Kuuden karaatin huijaus parissa. Enkä joutunut taaskaan pettymään! Pidän muuten valtavasti tästä numeroteemaisesta ratkaisusta, joka on tehty ainoastaan suomennettujen kirjojen nimiin. Se on nerokas. 

Nyt ollaankin sitten huijauksien ja varkauksien parissa vähän samaan tyyliin kuin Kayvion Lewisin Varkaiden valtias -kirjaparissa. Katin äiti Jamie on nimittäin ammattimainen varas, joka tekee keikkaa Gem-nimiselle iäkkäälle naiselle, joka on ottanut äidin ja tyttären hoiviinsa Katin ollessa neljä. Gemin erikoisuutena on uskomattoman taidokkaat kopiot koruista, jotka vaihdetaan aina aitojen tilalle. Kat onkin tällä kertaa Gemin mukana, kun tämä varastaa koruliikkeestä upean käärmesormuksen. Tästä Jamie kuitenkin suivaantuu, koska hän ei missään nimessä halua sotkea tytärtään tähän puuhaan. Hänellä tulee mitta täyteen ja hän ilmoittaa eroavansa Gemin palveluksesta. Gem ehdottaa Jamielle kuitenkin vielä yhtä keikkaa, sen jälkeen hän ja Kat olisivat vapaat menemään.

"Juuri tämä on meidän ongelmamme. Olet kaiken aikaa hyökkäystilassa! Ei sillä lailla voi elää." (s. 306)

Jamien olisi soluttautuva vaikutusvaltaisen Sutherlandin suvun juhlien henkilökuntaan ja vaihdettava Annalise Sutherlandin kaulakääty kopioon. Homma vaikuttaa helpolta. Kaikki ei mene kuitenkaan suunnitelmien mukaan: Kat, joka kokee olevansa vastuussa äidistään, huijaa itsensä mukaan Ross Sutherlandin tiluksille. Kaiken huipuksi juhliin tulee myös Luke, romanssihuijari, joka sai huijattua nuoren Jamien naimisiin kanssaan Katin ollessa neljä. Tämän jälkeen hän jätti Katin ja oman poikansa Liamin keskenään hotellihuoneeseen, josta nämä karkasivat omille teilleen, ja suivaantunut Jamie otti saman tien eron vastuuttomasta Lukesta. Nyt Luke tulee juhliin Liamin kanssa, koska hänellä on suhde Annalise Sutherlandin kanssa. 

Minut on viime aikoina pitänyt käynnissä puhdas halveksunta, ja ainoa harrastukseni on vuorotellen kusettaa ja vuorotellen matkia isääni. (s. 55)

Liam haluaa uskoa, että huijari-isä olisi nyt ihan oikeasti rakastunut Annaliseen, kuten tämä väittää, mutta on kovin epäileväinen. Hän on jo aiemmin tonkinut isän First Comes Love -sovellusta ja ilmoitellut siellä naisille isän petollisuudesta. Liamin äiti on kuollut, minkä vuoksi hänen on pitänyt muuttaa isänsä luo asumaan. Vielä on kuitenkin tekemistä heidän isä-poika-suhteen rakentamisessa. Liam ilostuu kun tapaakin oman melkein-siskopuolensa Katin. Lisäksi hänelle aiheuttaa erikoisia tuntemuksia Sutherlandien nuorimies Augustus.

Asiat alkavat mennä ihan eri urille kuin suunniteltiin, kun Jamie sairastuu vatsatautiin ja on siis pois pelistä. Koska äiti ja tytär ovat kuin kaksi marjaa, Kat pukeutuu tarjoilijan asuun ja tekeytyy Jamieksi. Hänen pitäisi vielä vielä käydä vaihtamassa feikkikoru aitoon ja homma olisi selvä. Mutta sitten hänestä tuleekin murhan silminnäkijä ja hän sotkee Liamin ja Augustuksen mukaan vaarallisiin kuvioihin. Kuka huijaa ketä? Juoni kieputtelee lukijaa ja tarjoaa viihdyttävää jännitystä. Samalla tutustutaan monenmuotoisiin perhetragedioihin ja onnettomiin rakkaustarinoihin. 

"Onneksi hän ei ampunut renkaitasi tyhjiksi, kun pysäköi viereesi", sanon. "Niin minä olisin tehnyt." 

"Olet virallisesti kaikkien aikojen kiinnostavin ystäväni", Augustus sanoo, ja kaikesta huolimatta se saa minut hymyilemään. (s. 251)

Kirjassa on jonkin verran karkeaa kielenkäyttöä varsinkin loppuosassa, lähinnä v-sanoja ja jopa h**rittelua. Ne eivät kuitenkaan valtaa tilaa kovin suuresti, mutta ajattelin mainita, jos joku miettii, minkä ikäiselle / millaiselle nuorelle tätä haluaa suositella. Itse pidättäytyisin 15+-suosituksessa tämän kanssa, vaikka kustantajan suositus on 12+. Kiroilujen lisäksi tässä on jonkin verran väkivaltaa, myös ihmisen kuolemaan johtavaa, eli ei pelkkää korujen varastelua ole tämä kirja. Myös hyvin rankkoja teemoja sivutaan, kuten vanhemman alkoholismia ja perheväkivaltaa.

Kuuden karaatin huijaus on mitä mainioin jännäri, jossa on vauhtia, vaarallisia tilanteita ja juonittelua. Tykkäsin! Juonittelu ja huijaukset taitaa ollakin nyt tämän päivän juttu nuorten jännäreissä. Romanttisia juonenkäänteitäkin on kirjassa toki kaiken toiminnan ohella mukana, mutta esimerkiksi Katille ei ole tupattu romanssikuvioita ollenkaan mukaan. Pääosassa on siis Augustuksen ja Liamin itsestäänselvästi nokkelasta sanailusta kehkeytyvä sateenkaareva romanssi. Rakkauskuviot ovat olleet McManusin kirjojen vahvuus, joten olisin toki toivonut sitä puolta enemmänkin, mutta toisaalta ihan positiivista, ettei päähenkilötytölle ole keksitty väkisillä poikakaverikuviota mukaan. Kat on oikein säpäkkä ja neuvokas päähenkilö, mutta myös Liam ja Augustus ovat oikein persoonallisia ja hauskoja tyyppejä.

Annan tälle arvosanaksi 4,5

Kiitos arvostelukappaleesta.

Muut Karen M. McManusin kirjat löydät täältä.

Samantyylistä:

Kayvion Lewis: Thieves' Gambit -kirjapari

Jennifer Lynn Barnes: The Inheritance Games -sarja ja Debutantit-sarja

Sulamispiste: Annukka Salama

 Sulamispiste: Annukka Salama. WSOY 2025

Kansi: Satu Ovaskainen (kuva), Kaisu Sandberg (suunnittelu)

"Niin kuumaa että jää sulaa!

Koukuttavien romanssien mestari Annukka Salama hengästyttää nyt lätkäkaukalossa! Oliver ja Niklas ovat jääkiekon superlupauksia – ja toistensa vihollisia junnumaajoukkueissa lahden molemmin puolin. Poikien joutuessa samaan joukkueeseen alkaa Suomi-Ruotsi maaottelu, jollaista ei ole ennen lätkässä nähty.

Oliver Järvinen singahtaa täydestä tuntemattomuudesta koeajalle maajoukkueeseen. Kaikki hänen hurjimmat unelmansa ovat toteutumassa, kunnes hänen elämäänsä luistelee Niklas Gauffin, ruotsinsuomalainen tähtikiekkoilija ja totaalinen kiusankappale. NHL-ykkösvaraukseksi povattu Niklas on vaihtanut Tre Kronor -pelipaidan yltään ja muuttanut Suomeen – ja kaiken huipuksi Oliverin huonekaveriksi lukion asuntolaan.

Kohtalon heittäessä heidät samaan kaukaloon peli ja otteet kuumenevat sietämättömiksi. Nuorten yksityisasiat ovat suurennuslasin alla, kun media seuraa heidän kauttaan ennen NHL-varauksia, ja pojat joutuvat isojen valintojen eteen taistellessaan tulevaisuutensa puolesta." (WSOY)

Oma arvio:

*** Kustantajalta saatu arvostelukappale ***

Tältä Annukka Salaman uutuudelta ei ole voinut välttyä somessa, niin ahkerasti ja taitavasti kirjailija on sitä siellä promonnut. Olen ihaillut myös keräilybokseja, joita on saanut tilata ennakkoon tai joita on voinut voittaa arvonnassa. Satu Ovaskaisen upeat kuvitukset ovat näkyneet myös etukäteen somessa ja lisänneet kiinnostusta kirjaan. Lisää tämmöistä! 

Olen saanut arvostelukappaleen jo aikoja sitten, mutta kiltisti olen malttanut olla tarttumatta tähän, koska jonossa on ollut muita kirjoja ensin. Kun viimeinkin annoin itselleni luvan lukea tämän kirjan, arvatkaapa kauanko tässä meni? Noin vuorokausi, ja kirja oli luettu. Sitä ennen olin tahkonnut erästä toista samanpaksuista kirjaa, joka oli minulle hyvin nihkeä lukukokemus, ja sen lukemiseen meni minulla 2 viikkoa. Tässä siis oiva esimerkki taas siitä, miten jotkut kirjat vetävät kuin itsestään, kun toiset taas eivät. Mutta nyt pitkän alkujaaritteluni jälkeen itse kirjaan ja arviooni siitä.

Oliver Järvisen aamurutiinit ovat aina samanlaiset: puurolla höystettyä smoothieta naamaan, hiihtokamppeet päälle ja aamutreenit vetämään ennen koulua. Oliver on lupaava ampumahiihtäjä, ja saa täyden kannustuksen ja tuen vanhemmiltaan, entiseltä kilpahiihtäjä-äidiltään ja Rasmukselta. He ovat varmoja siitä, että Oliver rakastaa hiihtämistä. He eivät kuitenkaan tiedä, että Oliver hiihtää tasan vanhalle avolouhokselle, johon kertynyt vesi on jäätynyt sopivasti, ja pukee hokkarit jalkaansa. Siellä hän treenaa kikkojaan ja haaveilee olevansa huippujääkiekkoilija, ihan kuten hänen vihaamansa täydellisyys, Ruotsin nuorten lupaus Niklas Gauffin, jonka kuva hänellä on näytönsäästäjänään. Ihan vain, jotta hän voi vihata ja kadehtia tätä tarpeeksi.

"Sanoitko sä jääkiekon? Ei ikinä. Vain mun kuolleen ruumiini yli."(s. 22)

Kun Oliverin todelliset haaveet paljastuvat, äiti saa hepulin. Ei missään nimessä, jääkiekko on toksisin laji ikinä ja Oliver syötäisiin siellä elävältä! Rasmus tukee kuitenkin Oliveria äidiltä salaa ja kannustaa tätä jääkiekkoharrastuksen pariin. Rasmuksen kuvaamat videot tulevat viraaliksi ja yhtäkkiä Oliverilla on hämmentävä kutsu kädessään: hänen kykynsä on huomattu ja hänelle tarjotaan paikkaa Holm Eliten Urheilulukiossa, jossa opiskelevista muodostuu maajoukkue U18. Oliver ei ole uskoa silmiään. Äiti sanoo tietysti heti ei, mutta Oliver päättää ottaa oikeuden omiin käsiinsä ja karkaa Holmiin. 

Holmissa Oliver pääsee asumaan muiden Mini-Jellonien kanssa hulppeaan asuntolaan, josta hän saa jopa oman huoneen. Hän tutustuu heti persoonalliseen joukkueen kapteeniin Häikkään, joka osoittautuu feministiksi henkeen ja vereen, sekä moniin muihin pelaajiin. Vaikka vastaanotto asuntolassa on hyvä, kaikkialla ei ole niin. Valmentaja Repe Rahkonen kohtelee Oliveria erityisen ankarasti, eikä Oliver ymmärrä miksi. Ensimmäisessä pelissä Ruotsia vastaan Oliver tulee todella pahasti taklatuksi, eikä anna juuri armoa anteeksipyytelevälle taklaajalle.

"Sun elinajanodote on nolla tolla hupparilla tässä talossa", sanon ja kohotan leukaani.Tajuan sillä hetkellä, että istun sängylläni ilman paitaa, kun hänen katseensa käy ensin hauiksellani ja sitten rinnallani. Mietin mittaileeko hän kannattaako kanssani tapella. (s. 123)

Kun Oliver saa kuulla saavansa huonetoverin, hän ei osaa arvatakaan, että juuri hänet taklannut tyyppi muuttaa samaan huoneeseen hänen kanssaan. Ja hän on Niklas Gauffin, kaksoiskansalaisuutensa vuoksi siirron Suomen joukkueeseen saanut täydellisyys. Poikien välillä alkaa armoton nokittelu, joka johtuu pääosin kateudesta: Oliver kadehtii Niklaksen vuosien kokemusta, kun taas Niklasta ärsyttää Oliverin nousu huipulle lähes tyhjästä. Muut joukkueen pojat joutuvat kestämään parivaljakon riitelyä jatkuvasti ja Häikkä on hermoromahduksen partaalla. Silti poikien välillä tuntuu olevan jotain muutakin, sen aistivat myös asuntolan muut pojat. 

"Voi jumankauta. En mä halua sua."

"Joo. Et tietenkään. Niinpä niin." (s.205)

Ai että minä viihdyin tämän kirjan parissa! Kuten alussa sanoin, luin tämän päivässä enkä vain voinut laskea kirjaa käsistäni, ennen kuin sain sen loppuun. Vaikka finglismi paikoin ärsytti minua, hyväksyin sen osana kirjan tyyliä (ja nuorille se ei särähdä varmastikaan niin paljon korvaan.) Kirjassa on paljon samaa kuin esimerkiksi Alice Osemanin Heartstopperissa, Hannah Gracen Icebreakerissa ja Ana Huangin Maalintekijässä, mutta kyllä Sulamispiste on oma persoonallinen teoksensa.  Tulisuusaste on nuorille lukijoille sopiva, joten ei pelkoa, että tämä olisi liian härski kuten kaksi viimeksi mainittua, aikuisille suunnattua urheiluromanssia. Salama ei selvästikään halua piilotella suosivansa tiettyjä trooppeja kirjoissaan, erityisesti vihollisista rakastavaisiksi -trooppia. Se onkin minusta oikein toimiva asetelma, vaikka joskus alkaa tuntua parivaljakon riidat jo liiankin hakemalla haetuilta. Sulamispistettä lukiessani minä hiukan jo tuhahtelin Oliverin riidanhakuisuudelle, joka lähti fritsusta. Onneksi tilanne tasoittui pian. 

"Oliko se parempaa kuin supermegaburgeri ekstra ananasrenkaalla ja aurajuustokastikkeella?" Hän mumisee kaulaani vasten. (s. 238)

Salama kirjoittaa loppusanoissaan koskettavasti edesmenneestä Janne Puhakasta, jota hän haastatteli kirjaa varten. Hän sanoo kirjan lähentelevän utopiaa siitä, millaista toksiseksi luonnehditussa jääkiekkomaailmassa voisi olla. Utopia tulikin lähinnä mieleeni, sillä minijellonien pojat ottivat Oliverin ja Niklaksen suhteen vastaan epäilyttävän hienosti. Muutenkin feminismin henkeen hönkivä kapteeni Häikkä on hiukkasen epäuskottavan puolelle menevä hahmo, mutta oikeasti vain niin hulvattoman ihana ja symppis.

Olin iloisesti yllättynyt, miten paljon kuvitusta kirjassa on. Satu Ovaskaisen piirroskuvat tukevat kivasti tarinaa ja ovat muutenkin upeita.

Annan arvosanaksi 5-

Kiitos arvostelukappaleesta.

Muualla:

Kirjavinkit (Mikko)

Morren kirjablogi

Siniset helmet

Samantyylistä:

Alice Oseman: Heartstopper-sarja

Hannah Grace: Icebreaker - Sulavaa jäätä (K18)

Annukka Salama: Asioita joista en tiennyt pitäväni

Kun maailma keinahtaa radaltaan: Jandy Nelson

Kun maailma keinahtaa radaltaan: Jandy Nelson. Suomentanut Inka Parpola. WSOY 2025

Englanninkielinen alkuteos (2024): When the world tips over. Kansi: Theresa Evangelista. Sivujen kuvitukset: Jessica Cruickshank

"Villi romaani täynnä rakkautta, salaisuuksia ja lumoa

Kun maailma keinahtaa radaltaan on sisarusten välisen kilpailuhengen, sukukirousten ja rakkaustarinoiden ketju. Se on monisyinen tarina yhden perheen menneisyydestä, osoitus siitä, että vain historiansa tuntemalla voi muuttaa tulevaisuutensa.

Fallin sisarukset elävät Pohjois-Kalifornian viiniseudulla. Vuosia sitten heidän isänsä katosi salaperäisesti ja rikkoi perheen palasiksi. Nyt 12-vuotias Dizzy Fall näkee henkiolentoja ja toivoisi olevansa romanttisen kirjan päähenkilö. Miles Fall, 17, on komea älykkö ja koirakuiskaaja, joka haluaa epätoivoisesti löytää unelmiensa miehen. Yhdeksäntoistavuotias Wynton Fall vetää ihmisiä puoleensa ja on virtuoosimainen viulisti törmäyskurssilla tähteyteen… ellei tuhoa sitä ennen itseään.

Arvoituksellinen sateenkaaritukkainen Cassidy keikauttaa Fallien maailman raiteiltaan. Onko hän enkeli? Pyhimys? Vai ihan tavallinen tyttö? Jollain tapaa hänellä on voima muuttaa heistä jokaista. Mutta ennen kuin selviää, kuka hän on, tapahtuu onnettomuus ja Fallin perhe rikkoutuu pahemmin kuin koskaan. (WSOY)

Oma arvio:

*** Kustantajalta saatu arvostelukappale ***

Huhhuh, onpas paksu järkäle, oli ensiajatukseni tästä Jandy Nelsonin kirjasta. Kauankohan minulla menee taas tämän  yli 560-sivuisen kirjan lukemiseen, tuskastelin. Noh, arvatkaapa, menikö minulla kauaa tämän lukemiseen? Eipä ei. Olen häkeltynyt, hämmentynyt, sanomattoman onnellinen, että sain lukea näin mahtavan kirjan! 

Kun maailma keinahtaa radaltaan kertoo Paradise Springissä asuvan Fallin perheen tarinan. Se esittelee hyvin omalaatuisen perheen: 12-vuotiaan Dizzyn, jonka tukka on tumma kikkarapehko, joka näkee heidän tilansa pihalla haamuja, mm. suutelevat mieshaamut, joka on kiinnostunut erikoisista tiedonjyväsistä, joka rakastaa hulttioveljeään Wyntonia sekä Täydellistä Milesia (joka ei taas anna vastarakkautta pikkusiskolleen) ja näkee sanat väreinä. Dizzy höpöttää (äidin mielestä) kohtaamastaan  sateenkaaritukkaisesta enkelistä, joka pelasti Dizzyn jäämästä rekan alle (tätä hän ei kerro äidille). Dizzy suree myös sitä, ettei hänen rakas ystävänsä Lisko enää pidä hänestä, vaan Melindasta. 

Jälleen kerran hän joutui kasvokkain sen tosiasian kanssa, ette rakkaus aina ollut kaksisuuntaista.

Heidän isänsä ei vastannut heidän rakkauteensa. Siksi hän oli lähtenyt. (s. 429)

Täydellinen Miles, 17,  ei ole oikeastaan täydellinen. Hän on vain verhoutunut täydellisyyden valepukuun. Oikeasti hän on lopettanut koulun ja viettää päivät mustan labradorinnoutajan, Sandron seurassa. Kukaan ei tiedä, että he voivat kommunikoida telepaattisesti. Miles kerää toki ihmisten katseet, sillä hän on uskomattoman komea. Hän on perinyt piirteensä isältään Theo Fallilta. Miles on myös melko vasta suudellut ensimmäistä kertaa poikaa ja tajunnut, että hän on homo. Hän rakastaa lukemista ja kirjoittaa runoja. Hän ei tiedä itkevänsä unissaan kadonneen isänsä perään. Hän vihaa isoveljeään Wyntonia, joka on tehnyt hänelle vastikään hyvin inhottavan teon. Hän kohtaa Sandron kanssa kirjoja rakastavan, sateenkaaritukkaisen tytön, joka tuoksuu kukilta.

Jokin ei tuntunut todelliselta. Hänelle oli joskus aiemminkin tullut samanlainen tunne, kun lukeminen muuttui enemmänkin hengittämisen kaltaiseksi ja hän tiesi jättäneensä todellisen elämän taakseen ja sielu oli siirtynyt hänen ruumiistaan tarinaan. Mutta hänestä ei ollut koskaan tuntunut tältä toisen ihmisen kanssa - toisen ihmisen takia. (s. 76)

19-vuotias Wynton on saanut perheen äidiltä, Bernadetteltä porttikiellon heidän taloonsa, sillä hän on romuttanut äidin auton ja joutunut putkaan rikottuaan isoisoisää, Alonsoa esittävän patsaan. Isoveljeään jumaloiva Dizzy on kuitenkin salaa päästänyt veljensä vintille nukkumaan. Wyntonilla on uskomaton musiikin lahja - sen hän lienee perinyt trumpettia soittavalta isältään. Wyntonin soitin on viulu, ja hänellä on tulossa pian merkittävä keikka. Häntä harmittaa, miksei äiti ole kiinnostuneempi hänen soitostaan. Wynton on käyttäytynyt kamalasti nuorempaa veljeään, Täydellistä Milesia kohtaan isän lähdön jälkeen. Wynton itkee aina soittaessaan, minkä takia hän pitää aurinkolaseja.

Hän yritti olla olematta kusipää, todella yritti, mutta ei koskaan oikein edistynyt tavoitteessaan. Kun hän ei soittanut viulua, hän tylsistyi. Niin kuin kaada-bensaa-kurkkuun-ja-sytytä-tulitikku-tylsistyi. Ja hänelle tuli nälkäinen olo, elämännälkäinen, elämänkyltymätön. Silloin hän teki kaikkea mitä ei olisi pitänyt. (s. 90-91)

Myös Clive-setä asuu Fallin perheen tiluksilla, joka on siis aiemmin ollut Fallin suvun suuri viinitila, jonka Alonso Fall on aikanaan perustanut vaimonsa Marian kanssa. He toivat Espanjasta mukanaan ihmeköynnökset, ja heidän viininsä on aikanaan saanut arvostelijat vuodattamaan ylisanoja. Theo Fallin katoamisen jälkeen viininvalmistus loppui. Bernadette ei salli alkoholisoituneen Cliven tulevan heidän taloonsa, mutta Dizzy ja Miles vierailevat setänsä luona säännöllisesti. Setä soittaa trumpettia ja näkee enneunia.

Sitten on äiti Bernadette, jonka The Blue Spoonful -ravintolan annokset saavat ihmiset sekaisin onnesta. Bernadette kaipaa yhä miestään, joka lähti hänen odottaessaan Dizzyä ja jätti hänet kolmen lapsen yksinhuoltajaksi. Hän kattaa yhä aterian miehelleen ravintolaan joka ilta. 

Sitten tapahtuu onnettomuus - Wynton jää auton alle sen jälkeen, kun on soittanut uskomattoman keikan. Hänet pelastaa sateenkaaritukkainen Cassidy, joka antaa pojalle ensiapua ja hälyttää ambulanssin. Wynton makaa koomassa, kun tuo mystinen tyttö vierailee juttelemassa hänelle kenenkään tietämättä. 

Cassidy kertoo Wyntonin vuoteen vierellä omaa tarinaansa. Hän ei suinkaan ole enkeli, vaikka Dizzy niin lujasti siihen uskoo. Hän on kulkenut 14 ensimmäistä vuotta elämästään äitinsä Marigoldin kanssa asuntoautolla ympäriinsä etsien täydellistä Pikkukylää, johon asettua. Cassidy on kärsinyt yksinäisyydestä, vakaan turvallisen aikuisen puutteesta, isän kaipuusta ja juurettomuudesta koko elämänsä. Ailahtelevainen, epävakaa äiti on ollut hänen ainoa ystävänsä, kotiopettajansa, roolimallinsa. Äiti nautti miesten seurasta, toi toinen toistaan erikoisempia tyyppejä heidän asuntovaunulleen ja Cassidy joutui kestämään niitä - ja seksin ääniä. Välillä äiti tipahti omaan Äänettömään maailmaansa, jolloin Cassidy oli ihan omillaan. Kun kaksikko sitten vieraili Paradise Springissä, 13-vuotias Cassidy tapasi ihanan vaaleahiuksisen, viulua soittavan pojan, jonka kanssa hän tunsi hämmästyttävää yhteyttä. 

Wyntonin onnettomuus saa liikkeelle tapahtumaketjun, jossa Miles lähtee hakemaan Cassidyä Felix-nimisen kokkipojan ja Dizzyn kanssa - heidän toiveenaan on saada tuo pelastava enkeli parantamaan Wynton (heillä ei ole aavistustakaan, että Cassidy vierailee Wyntonin luona jo säännöllisesti). Mitä heidän määränpäässään odottaakaan? Kaiken lisäksi tuo Felix tietää uskomattomia tarinoita Fallin suvusta. Felixin katse saa Milesin hämmentymään, vaikka tämä sanoo, ettei ole saatavilla. Kuitenkin Miles huomaa heidän välillään sähköä. Miten joku voi olla niin innostunut kaikesta näkemästään kuin Felix? Hän on Milesin mielestä ihmeellisin tyyppi, jonka hän on koskaan tavannut.

En halua paljastaa tämän enempää juonesta, joka avautuu lukijalle ällistyttävän upealla tavalla kerros kerrokselta. Cassidyn traaginen tarina hänen itsensä kertomana, Bernadetten lähettämättämät kirjeet pojilleen, joissa hän lopulta tunnustaa kaiken, Milesin surulliset sähköpostiviestit isälleen, Fallin sukutarina sadunomaisesti kerrottuna, ja se, miten kaikki lopulta kiertyvät toistensa tarinoihin ja kaikilla on joku tärkeä roolinsa tässä tarinassa, kaikki nämä saivat minut rakastamaan tätä kirjaa. Kaikessa takana on tietysti rakkaus, oli se sitten rakkaus veljeä, äitiä, isää kohtaan, tai kipinöivää romanttista rakkautta jotakin ihanaa kohtaan. Muitakin vahvoja tunteita tässä tarkastellaan: kateutta, joka kulminoituu Fallin suvun kirouksenomaisena sisaruskateutena sekä isän, aviomiehen, ensirakkauden tai äidin ikävää. 

Rakas isä,

missä sinä olet? Miten saatoit jättää minut näiden ihmisten luo?

 

Miles (s. 85)

Kirjan henkilöt ovat uskomattomia persoonia, joiden tarinoita suorastaan ahmin itseeni. Surullinen Miles ei ymmärrä, miksi isoveli on alkanut vihata häntä ja miksi isä jätti heidät noin vain. Sandro-koira nokkeline viisauksineen on aivan hulvaton hahmo. Paljastuu, ettei Miles ole ainoa, joka ymmärtää koiran puhetta. Wynton taas on herkkä, väärinymmärretty musikaalinen lahjakkuus, joka ei ehkä vihaakaan Milesiä, kuten tämä luulee. Dizzy on hilpeä esiteini, joka ei ymmärrä, miksei rakkaus voi aina olla kaksisuuntaista. Miksi Lisko ei rakasta häntä enää? Miksi isä jätti heidät ja Miles itkee joka yö? Miksi Miles ei tykkää Dizzystä ja hänen hienoista tiedonjyväsistään?

Tämä kirja sopii hyvin Pride-kuukauden kirjaksi luontevalla sateenkaarevuudellaan. Kirjan paksuuden vuoksi tätä en välttämättä ota vinkkauksiin mukaan, mutta suosittelen kyllä kovasti paljon lukeville (15+) nuorille, jotka rakastavat erilaisia ihmiskohtaloita, sukutarinoita ja rakkaustarinoita. Tätä suosittelen erityisesti myös aikuisille, etenkin sellaisille, jotka haluavat tietää, mikä tekee YA-kirjallisuudesta niin erityistä. Kun maailma keinahtaa radaltaan on siitä malliesimerkki, miten paljon erilaisia teemoja voi yhdistää luontevasti uskomattoman upeaksi lukukokemukseksi, jossa lukija ei kuitenkaan menetä toivoaan.

Annan tälle arvosanaksi täydet 5

Kiitos arvostelukappaleesta!

Ei alkua ei loppua: Ellen Strömberg

Ei alkua ei loppua: Ellen Strömberg. Suomentanut Eva Laakso. S&S 2024

Ruotsinkielinen alkuteos: Ingen början ingen slut. Kansi: Sara Edström ja Sofia Ekelund

"Bennin isä työskentelee koko kesän arkeologisilla kaivauksilla Öuran saarella, ja Benni yrittää saada ajan kulumaan ilman bestistään Oliviaa. Ja tietenkin ilman äitiä. Hän ei voi käsittää, että joutuu aina tästä eteenpäin pärjäämään ilman äitiä.

Eräänä läkähdyttävän kuumana päivänä Benni kohtaa rannalla Tristanin. Tämä on 14-vuotias, salaperäinen ja hauskannäköinen, ja Benni kiinnostuu. Mutta miksi koko kylä tuntuu inhoavan Tristania ja hänen perhettään?

Mitä lähemmäs Tristania Benni pääsee, sitä enemmän herää kysymyksiä. Miksi Tristan itkee, kun he vierailevat isän kaivauksilla? Kuka Tristanin sisko oli? Ja mikä oikeastaan on ikieläjä?"(S&S)

Oma arvio:

***Kustantajalta pyydetty arvostelukappale***

Kirjailijan aiempi, 2022 ilmestynyt Mehän vaan mennään siitä ohi on Lasten- ja nuortenkirjallisuuden Augustpalkinnon voittaja 2022 ja oli myös Lasten- ja nuortenkirjallisuuden Finlandia-ehdokas 2022. Kirjassa kuvataan ysille menevien tyttöjen arkea. Ei alkua ei loppua on hyvin erilainen kuin kirjailijan edellinen teos. Luonnehtisin tätä maagisrealistiseksi, ellen jopa fantasiaromaaniksi. Kirjastossamme sitä ei ole laitettu minkään genren alle.

Seiskaluokan juuri päättänyt Benjamin eli Benni joutuu riutumaan kesänsä Pohjanmaalla asuntovaunualueella isän työn vuoksi. Isä on arkeologi ja tutkii Öuran saaren muinaislöydöksiä. Moni ihailee karismaattista isää kuin tämä olisi joku Indiana Jones, vaikka Bennille isä on äärettömän nolo ja rasittava nössö. Hän motkottaa jatkuvasti Bennille sotkuisuudesta ja hygienian puutteesta. Bennin äiti on kuollut pari vuotta sitten, ja tämän jälkeen isä on ollut rasittavan ylihuolehtivainen.

Meissä ei ollut mitään samaa, enkä muistuttanut isää ainakaan. Tukkani oli saman värinen kuin hiekka, jonka päällä makasin, ja etuhampaani olivat vinot. Isä oli harteikas ja pitkä. Minä taas lyhyenläntä ja pulleahko. (s. 11)

Asuntovaunualueella ei Bennille juuri ole seuraa, naapurin pariskunta Carola ja Harald ovat kyllä ihan ok, mutta yhdessä naapurivaunussa majailee iskän paheksumia, foliohatuiksi nimittämiä  nuoria aikuisia, jotka isän mielestä uskovat salaliittoteorioihin. Varsinkin yksi heistä, komea Jesse, joka vaikuttaa oudon kiinnostuneelta Bennin asioista. Bennin Olivia-ystävä on taas päässyt bändileirille ja yrittää kannustaa Benniä ulos asuntovaunusta ja etsimään jotakin tekemistä.

Uimaretkellä Benni sitten törmää Tristaniin, uskomattoman komeaan poikaan, joka haluaa viettää aikaansa Bennin kanssa. Benni on ihmeissään ja vähän ihastunutkin, eihän kukaan juuri ole koskaan ollut kiinnostunut hänestä, lihavasta pojasta. Muut kyläläiset vain tuntuvat vihaavan tai vähintäänkin karttelevan Tristania, niin nuoret kuin vanhatkin. Jotakin hämärää hänessä on, sillä hänellä ei tunnu olevan puhelinta, hän sanoo kotinsa olevan rähjääntyneen röttelön kohdalla ja hän välttelee puhua itsestään.

Puristin nenäliinaa kädessäni, selailin muutaman sivun taaksepäin ja katsoin tekstiä. Haukoin henkeä.

Tristanin kasvot tuijottivat kirjan sivulta suoraan minuun. (s. 99)

Benniä ei voisi vähempää kiinnostaa jatulintarhat sun muut isän kiinnostuksenkohteet, mutta koska Tristan vaikuttaa kiinnostuneen isän työryhmän kaivauksista, Benni ostaa kirpparilta aiheeseen liittyvän kirjan. Kirjan sivuilta hänelle paljastuu totuus Tristanista ja kaikesta siitä, mikä hänessä on pielessä: kirjassa on luku ikieläjistä, eräänlaisista vampyyrin tyyppisistä olennoista, ja liitteenä olevan kuvan tyttö on ihan Tristanin näköinen. Tristan ei kieltele totuutta, ja kertoo kirjan kuvan tytön olevan hänen jatulintarhaan kadonnut siskonsa, jota hän kaipaa kovasti.

Miten Benni voisi auttaa Tristania saamaan taas  auki jatulintarhan, joka toimii porttina aikaulottuvuuksien välillä, ja löytämään siskonsa? Mutta joutuuko Benni sitten sanomaan hyvästit Tristanille?

- En mä ole mitenkään vaarallinen, Tristan sanoi ja katsoi minua syvälle silmiin. (s. 115)

Ei alkua ei loppua on kirja itsetunnosta, ensirakkaudesta, kasvamisesta ja isäsuhteesta. Sateenkaarevuus tulee kirjaan ilman sen kummempia alleviivauksia. Mukavaa twistiä tuo fantasiaelementit ja ajatus eri aikaulottuvuuksista, joista Tristan kertoo jotakin Bennille, mutta jota ei viedä sen syvällisemmäksi – paitsi konkreettisilla teoilla.

Ikieläjistä en ole tainnut vielä koskaan lukeakaan, joten tämä kirja toi jotakin uutta. Kirja on melko nopealukuinen ja juoni vei kyllä ihan kiitettävästi eteenpäin, varsinkin sen jälkeen, kun Bennille alkaa selvitä Tristaninen oikea olemus. Kieltämättä kohtaus muistuttaa Twilight-saagan kuuluisaa kohtausta, jossa Bella saa tietää Edwardin olevan vampyyri. Romanttiset kuviot ovat hyvin kevyitä eivätkä vie liikaa tilaa tarinalta, jossa myös Bennin ja isän suhde saa paljon tilaa arkisen kerronnan lomassa. Tämä on sellainen kesäinen kiva perus nuortenkirja maagisella lisätwistillä maustettuna.

Annan kirjalle arvosanaksi 3,5

Kiitos arvostelukappaleesta!

Muualla:

Lastenkirjahylly

LOVE-sarja: Heartbreak Boys: Simon James Green

Heartbreak Boys: Simon James Green. Suomentanut Lotta Sonninen. Otava 2024

Englanninkielinen alkuteos (2020): Heartbreak Boys. Kansi: Liam Drane

"Sydämet sulattavaa kesärakkautta Heartstopper-faneille.

Kesäloma ei voisi alkaa kamalammin – Jackin ja Naten poikaystävät jättävät heidät ja aloittavat romanssin toistensa kanssa. Kaiken lisäksi he hehkuttavat uutta onneaan häpeilemättömästi somessa.

Sisuuntuneena Jack ja Nate päättävät pistää vielä paremmaksi, sekä loman että somen suhteen. He lähtevät Naten perheen kanssa automatkalle tarkoituksenaan luoda sometarina vielä upeammasta kesästä. Se osoittautuu kuitenkin vaikeammaksi kuin voisi kuvitella. Matka tuo eteen kommelluksen jos toisenkin, ja lopulta on kohdattava petolliset eksät. Mutta ehkäpä myös lääke sydänsuruun on lähempänä kuin pojat tajuavat.

LOVE – rakkautta ensi sivulta." (Otava)

Oma arvio:

Otavan romanttinen, nuorille suunnattu LOVE-sarja saa nyt ensimmäisen käännöskirjansa, kun aiemmat, viime vuonna julkaistut kolme osaa ovat kotimaista tuotantoa. Näistä olen lukenut Sari Luhtasen Tuhkimo tennareissa ja Tuula Kallioniemen Pitkä ja komee, mutta Siri Kolun Tämä liukasteleva sydän on minulla vielä lukemattomien pinossa. Simon James Greenin sateenkaareva, pirtsakan keltakantinen Heartbreak Boys on ehdottomasti minun tämän kevään piristykseni niin ulkoisesti kuin sisäisestikin!

***Korjaus edelliseen: tämä onkin toinen käännöskirja LOVE-sarjaan, sillä Dustin Thaon Älä mene, Sam ilmestyi myös viime vuonna.**

Kuten kirjan nimi kertoo, pääosassa on kaksi sydänsurujen musertamaa poikaa, Jack ja Nate. Kirjan alku on jo melkoinen farssi: umpirakastunut Jack on odottanut koulun tanssiaisia (joissa on minun riemukseni Stranger Things -teema) kuin kuuta nousevaa, ja närkästyttää superkomean poikaystävänsä Dylanin pukeutumalla sinne umpihomomaisesti sateenkaariviittaan. Dylan ei myöskään innostu Jackin järjestämästä ylläristä, julkisesta lupaussormuskosinnasta juhlapaikalla (kun Dylan on ensin meinannut tukehtua lasissa olleeseen sormukseen). Katastrofin ainekset alkavat olla ilmassa. Nate on taas päättänyt tulla tanssiaisissa kaapista. Hänet on valittu pitämään tanssiaisissa puhe, ja hän aikoo suorittaa kaapistatulonsa puheen päätteeksi. Hänellä on ollut sutinaa Tariq-nimisen pojan kanssa, ja nyt hän toivoo voivansa viimeinkin olla rakkaansa kanssa yhdessä kaikkien nähden.

"Äiti! Ei se ole mikään kaapista tulo, jos menee kerran kouluun ja on kynsilakkaa!" Mulkoilen heitä. Eivät he voi olla tosissaan! "Mitä te kuvittelitte, että olin tekemässä koulun jälkeen kynnet lakattuna?"

"Menossa johonkin homoklubille?" Isä ehdottaa.

"Homoklubille? HOMOKLUBILLE?" Ääneni lon muuttunut kimakaksi. "Se oli teatterikerhon retki The Rocky Horror Showta katsomaan!" (s. 25)

Toisin käy. Siinä vaiheessa, kun Dylan ja Jack julkistetaan tanssiaisten kuninkaallisiksi, heidän välinsä ovat oudon kireät. Naten kaapistatulojulistuksen jälkeen yksi katse Tariqin ja Dylanin välillä saa Jackin silmät kirkastumaan: noilla kahdella on jotakin meneillään. Tämän illan paljastus murskaa niin Naten kuin Jackin elämän. Ainakin hetkeksi.

Tule kaapista koko vuosikurssin edessä.

Kuule heti sen jälkeen lavalla kaikkien nähden, että poikaystäväsi pettää sinua.

Joudu Demogorgonin hyökkäyksen kohteeksi. (s. 61)

Natella ja Jackilla on yhteinen historia, sillä he ovat olleet parhaat kaverukset siihen saakka, kun Jack tuli kaapista ulos. Sen jälkeen Nate häipyi hänen elämästään ja Jack joutui kärsimään kaiken paskamyrskyn yksinään, jota hänen kaapistatulonsa koulussa aiheutti. Jack ei kuitenkaan tunnu olevan katkera vaan yrittää saada yhteyden Nateen. Ovathan he molemmat menettäneet poikaystävänsä ja tarvitsevat ystävän tukea. Nate on kuitenkin hyvin, hyvin vihainen Jackille, joka tempauksellaan pilasi Naten tärkeän hetken tanssiaisissa. Onko Jackin pakko olla NIIIIIN homomaisen homo ja tehdä kaikesta aina oma shownsa? Hän ei tiedä sitä, kuinka paljon Jack on kipuillut siitä, miten häntä on kohdeltu koulussa sen jälkeen, kun hän on tullut kaapista. Ja miten taas koulun suosittu urheilijapoika Dylan ei saanut lainkaan sontaa niskaansa samassa tilanteessa.

En minä odota, että minua alettaisiin rakastaa.

Toivoisin vain, ettei minua inhottaisi ihan niin paljon. (s. 75)

Eräiden sattumusten kautta käy niin, että Naten vanhemmat hurmannut Jack lähtee Naten perheen yhteiselle seikkailulliselle automatkalle. Nate ei ole asiasta kovinkaan innostunut, mutta pikkusisko Rose on ihan varma, että pojat menevät vielä joskus naimisiin. Ja Naten vanhemmat ovat tyytyväisiä, kun yrmynaamainen, Tariqia kaipaava Nate saa seuraa. Pojat huomaavat, miten onnellisilta Dylan ja Tariq vaikuttavat IG-tilinsä päivitysten perusteella. Jack päättää pistää paremmaksi, ja niinpä hänen koko reissun agenda on tuottaa mahdollisimman upeilta vaikuttavia somepäivityksiä, jotta Dylan ja Tariq jäisivät toiseksi. Myöhemmin joukkoon liittyy myös Jackin eloisa Elliot-serkku, jonka kanssa Nate on sattumoisin saanut ensisuudelmansa puumajassa.

"Homoisaa huomenta, homoseni!" (s. 266)

Heartbreak Boys vaikuttaa samantyyliseltä kuin Alice Osemanin Heartstopper, mutta tämä on paljon humoristisemmin kirjoitettu. Huumorin laatu on paikoin ihan posketonta, mutta se toimii! Enpä muista, milloin viimeksi mikään kirja olisi saanut minua nauramaan näin paljon. Romantiikkapuoli ei ole niin henkeäsalpaavaa, kuin toivoin, mutta kirjan juonivetoisuus ja hauska kohellus paikkaa sen puolen kyllä. Aivan tajuttoman viihdyttävää oli lukea yrmeän, jörön Naten ja räiskyvän, impulsiivisen Jackin seikkailuista maailman tylsimmältä vaikuttavan perhematkan tiimellyksissä. Pojat tekevät matkasta ihan omanlaisensa. Kirjassa ei juurikaan vaivuta pohtimaan syvällisiä, mutta tapahtumia myötä törmätään muun muassa homofobiaan ja somemaailman valheellisuuteen. Reissun myötä pojille alkaa valjeta, millaista on todellinen rakkaus toista kohtaan. 

Kirja toimisi valtavan hyvin myös leffana tai sarjana. En löytänyt tietoa, onko sellaista tulossa, mutta toivotaan.

Annan kirjalle arvosanaksi 5-

Kiitos kustantajalle arvostelukappaleesta!

Muualla:

Kirjojen keskellä

Lily: Juuliska

Samantyylistä luettavaa:

Alice Oseman: Heartstopper-sarja

Becky Albertalli: Minä, Simon, homo sapiens

James L. Sutter: Darkhearts

Kirjabloggaajien joulukalenteri 2023: Luukku 18 ~ Charlien joulu: Alice Oseman

Tervetuloa Kirjabloggaajien joulukalenteriin. Nyt pääsette aukaisemaan blogissani luukun 18. Esittelen jouluun sijoittuvan YA-pienoisromaanin Charlien joulu, jonka on kirjoittanut Alice Oseman. Huomasin vasta nyt, että sama kirja on ollut esillä myös luukussa 10 Lastenkirjahylly-blogissa, mutta hei, kertaus on opintojen äiti ja lisäksi saadaan nyt toinen näkökulma tähän jouluiseen, mutta vakavateemaiseen kirjaan. Extrana lopussa on vielä vinkkejä blogissani esillä olleisiin muista jouluteemaisista nuortenkirjoista.

Eilen avautui luukku 17 Kirjakaapin kummitus -blogissa, ja huomenna luukku 19 avautuu Kirjan jos toisenkin -blogissa. Listauksen kaikista joulukalenterin luukuista löydät Yöpöydän kirjat -blogista. Upeat kuvat on taiteillut meille niin ikään Niina T. Yöpöydän kirjat -blogista.

Charlien joulu: Alice Oseman. Suomentanut Johanna Auranheimo. Tammi 2023 

Englanninkielinen alkuteos (2015/2020): This winter. Kansi: HarperCollinsPublishers

"Aika esittää tavallista perhettä.

Heartstopper-sarjakuvaromaaneista ja Netflix-sarjasta tutun Charlie Springin joulumieli on kateissa. Hänellä on ollut rankka talvi, ja lähestyvä joulu nostaa ahdistuksen pintaan.

Joulu ei ole kaikille iloista aikaa. Charlie on kamppaillut syömishäiriönsä kanssa, ja juhlapyhät aterioineen tuntuvat ylitsepääsemättömiltä. Isosisko Tori yrittää olla pikkuveljensä tukena, mutta Charlie lähtee viettämään joulua Nickin luo. Onko poikaystävänkään luona silti helpompaa?

Alice Osemanin miniromaanissa tarinaa kerrotaan Torin, Charlien ja Charlien pikkuveljenkin näkökulmasta, ja joulupäivä tuo mukanaan uusia oivalluksia.

TORI: Ajattelin ennen, että tylsyys on vielä pahempaa kuin vaikeudet, mutta nyt olen toista mieltä. Viimekuukausiin on mahtunut paljon vaikeita päiviä. Niitä oli ihan liikaa. Päätän olla ajattelematta niitä, Charlieta ja itseäni, kaikkea meitä ympäröivää surua. Aion sulkea sen kaiken mielestäni. Ihan vain täksi päiväksi.”Hyvää joulua”, toivotan." (Tammi)

Oma arvio: 

Charlien joulu ei ole mikään iloisen hilpeä joulukirja. Itse asiassa sen alkuteoksen nimessä ei edes mainita joulua ollenkaan (This winter), mutta koska siinä ajankohta on yksi joulupäivä Heartsstopper-sarjakuvista tutun Springin perheessä, suomennoksen nimi on minusta oikein osuva. Ja onhan tämä joulukirja, vaikkei niin iloinen olekaan. 

Ajallisesti tämä kirja sijoittuu kolmannen ja neljännen Heartstopper-sarjakuvaromaanin väliin, mutta ennen Charlien isosiskon Torin elämästä kertovan Yksinpelin tapahtumia. Tämä taustoittaakin hyvin sitä aikaa, kun Tori-sisko alkaa kokea syömishäiriötä sairastavan veljen tukemisen raskaaksi. 94-sivuinen kirja alkaa Torin näkökulmasta, jatkaa sitten Charlien näkökulmasta ja viimeisenä saadaan ääneen myös valloittava Oliver-pikkuveli. Mukana on jälleen Osemanin upeaa kuvitusta.

                              Piirros: Alice Oseman; Charlien joulu, s. 95

Tämä joulupäivä on kuitenkin vähän erilainen. (s. 13)

Joulupäivä alkaa normaalisti Springin perheessä. Yli-innokas Oliver herättää Torin liian aikaisin ja lopulta myös Charlie kömpii siskonsa sänkyyn. Lahjojen aukaisun jälkeen on mukava pelata kolmisin Mario Kartia verkkareissa, mutta pian on valmistauduttava väistämättömään: sukulaiset tulevat heille viettämään joulua. Charlie on ollut vastikään psykiatrisessa sairaalassa syömishäiriönsä takia, mutta on pikku hiljaa toipumassa. Uteliaat sukulaiset kyselevät ensin suoria, mutta asiallisia kysymyksiä Charlien poikaystävästä Nickistä, mutta sitten asia kääntyy Charlien homouteen. Ruokapöydässä sukulaisten asiattomat kommentit mielisairaalasta pakkopaitoineen saavat Charlien mitan täyttymään. Riita äidin kanssa kulminoi kaiken: Charlie lähtee ovet paukkuen Nickin luo, suoraan tämän lohduttavaan syliin.

"Vai yritätte parhaanne? Haluatko jonkun vitun kunniakirjan vai?" (s. 37)

Nickin luona hän saa esittäytyä tämän suvulle, mutta saa viettää aikaa rakkaansa kanssa ja tavata tämän uuden lemmikin, suloisen mopsipennun nimeltä Henry. Nickin idioottimainen isoveli David saa toki kommentteineen Charlien taas häkeltymään, mutta onneksi Nick on hänen turvanaan. Jossain vaiheessa on kuitenkin palattava kotiin, sillä Oliver ja Tori kaipaavat häntä. Ja äitikin on katumapäällä.

                             Piirros: Alice Oseman, Charlien joulu, s. 57

Olisin lukenut ehkä hiukan enemmänkin Charlien joulusta. Juuri kun pääsen vauhtiin, kaikki onkin jo ohi. 

Charlien joulu on lohdullinen surullisesta teemastaan huolimatta. Charlie ja Nick ovat edelleen söpöjä, ja Tori ja Oliver parhaita sisaruksia ikinä. Tämä on ihan mukava jouluinen välipala Osemanverse-faneille. En tiedä, avautuuko tämä oikein muille tämmöisenään. Kirjan lopussa on vielä teaserina ensimmäinen luku Yksinpeli-romaanista, jossa tarina jatkuu, sekä Charlien, Nickin, Torin ja Oliverin joululahjatoivelistat.

Arvosanaksi annan tälle 4+

Kiitos kustantajalle arvostelukappaleesta.

Muita jouluteemaisia, 2000-luvulla ilmestyneitä YA-kirjoja blogissani:

Kiss me - rakkautta New Yorkissa: Catherine Rider

Stay another day: Juno Dawson

10 x sokkotreffit: Ashley Elston

My true love gave to me - twelve winter romances: Stephanie Perkins (toim.)

Let it snow - kolme talvista rakkaustarinaa: John Green, Maureen Johnson ja Lauren Myracle.

Charlien joulu muualla:

Lastenkirjahylly

Lue myös muut Alice Osemanin  kirjat:

Heartstopper-sarja

Yksinpeli

Nick ja Charlie

Nick ja Charlie: Alice Oseman

Nick ja Charlie: Alice Oseman. Suomentanut Johanna Auranheimo. Tammi 2023 

Englanninkielinen alkuteos (2015/2020): Nick and Charlie. Kansi: HarperCollinsPublishers

"Poissa silmistä, poissa mielestä?

Alice Osemanin miniromaanissa kurkistetaan, mitä kuuluu Heartstopper-sarjakuvista ja Neflixin menestyssarjasta tutuille Nickille ja Charlielle, kun seurustelua on takana jo kaksi vuotta.

Kaikkien mielestä Nick ja Charlie ovat täydellinen pari, täysin erottamattomat. Nickin on kuitenkin aika lähteä opiskelemaan eri kaupunkiin, ja yhtäkkiä kaikki epäilevät, mahtavatko he pysyä yhdessä.

Hyvästien lähestyessä Nick ja Charlie alkavat itsekin pohtia, onko heidän suhteensa riittävän vahva. Totuushan on, että vain harva ensirakkaus kestää ikuisesti…

Charlie: ”Olen seurustellut Nick Nelsonin kanssa kaksi vuotta. Hän tykkää rugbysta, Formula 1:stä, koirista, Marvel-universumista, huopakynien rahinasta paperilla, sateesta ja kenkiin piirtelystä. Hän tykkää myös minusta.”

NICK: ”Minun ja Charlie Springin yhteisiä juttuja ovat: Leffojen katselu. Samassa huoneessa kököttely omien läppärien äärellä, tekstailu toisillemme eri huoneista. Pussailu. Kokkailu. Drinkkien sekoittelu. Juominen. Puhuminen. Riitely. Nauraminen. Olemme varmaan vähän tylsiä. Mutta mitä sitten.” (Tammi)

Oma arvio:

Minähän olen täysin hullaantunut Alice Osermanin luoman Osemanversen hohdokkaimpiin helmiin eli Heartstopper-sarjakuviin, joista on ilmestynyt neljä osaa (kolme suomeksi) ja viidennettä eli viimeistä osaa odotellaan saapuvaksi tälle vuotta. Pidin myös kovasti Charlien isosiskosta kertovasta romaanista Yksinpeli, jonka suomennos ilmestyi tänä syksynä. Netflixissä olevat sarjan kaksi tuotantokautta olen katsonut jo kahteen kertaan. Niinpä tunnen itsenä hemmotelluksi, kun tälle syksyä ilmestyi vielä tarinallisesti viidennen Heartstopperin jälkeiseen aikaan sijoittuva pienoisromaani Nick ja Charlie. Ja ennen joulua pitäisi tulla vielä toinen pienoisromaani Charlien joulu, joka taas sijoittuu ajaltaan suurin piirtein kolmannen ja neljännen Heartstopperin väliin.

Miten vieläkin...Miten voi olla, että vielä kahden vuoden jälkeen minusta tuntuu tältä hänen sylissään? (s. 144)

Ensimmäistä kertaa Nickin ja Charlien fanit saavat lukea heidän tarinaansa kirjoitetussa muodossa. Alkuun se tuntuu minusta jopa hieman hämmentävältä, niin tottunut olen vähätekstiseen sarjakuvamuotoon. Nick ja Charlie ovat nyt seurustelleen kaksi vuotta, Charlie on selättänyt pahimmat syömishäiriöön ja ahdistuneisuuteen liittyvät kipuilunsa ja parin suhde on edennyt fyysiselle tasolle, eli seksiä on jo harrastettu. Pojat voivat näyttää tunteensa avoimesti, eikä Charlieta aiemmin kiusannut Harrykaan enää olen niin kakkiainen kuin ennen.

Enää meidän ei tarvitse pelätä. Pidän Nickiä kädestä aina kun huvittaa. (s. 23)

Nyt unelmaparilla on kuitenkin ihan uudet haasteet edessä, kun vuotta vanhempi Nick valmistuu ja lähtee yliopistoon. Hän on tietysti innoissaan kaikesta uudesta eikä voi olla höpöttämättä jatkuvasti yliopistoon siirtymisestä, kun taas Charlieta alkaa ärsyttää Nickin vaahtoaminen. Hän alkaa murehtia sitä, miten heidän käy, kun he joutuvat etäsuhteeseen. Sitten kun hän vielä kuulee, että Tao ja Elle ovat päättäneet erota, hän on epävarma, voivatko hekään Nickin kanssa onnistua.

"Älä kutsu minua äijäksi. Et ikinä kutsu minua äijäksi." (s. 77)

Tilanne eskaloituu eräissä bileissä siihen, että liikaa ryypännyt Charlie möläyttelee asioita Nickille, syntyy väärinymmärryksiä ja pojat ajautuvat erilleen. Molemmat rypevät tapahtunutta omilla tahoillaan. Tähänkö päättyy ihanimman parin rakkaustarina?

Nick ja Charlie on sitä mitä odotinkin: söpö makupala, joka on tosi nopsakkalukuinen niin sivumääränsä (176) kuin väljien riviväliensä ja väliin sijoitettujen kuvien ja sarjakuvien vuoksi. Romaani toi ehkä hiukan uusia puolia pojista verrattuna sarjakuvaan. Tämä ei ehkä päräyttänyt tajuntaani, mutta on mukava lisä rakastamieni sarjakuvien rinnalle.

Arvosanaksi annan 4

Kiitos kustantajalle arvostelukappaleesta.

Muualla:

--

Samantyylistä luettavaa:

Heartstopper-sarja: Alice Oseman

Yksinpeli: Alice Oseman

Minä, Simon, homo sapiens: Becky Albertalli

Darkhearts: James L. Sutter

Darkhearts: James L. Sutter. Suomentanut Laura Haavisto. WSOY 2023

Englanninkielinen alkuteos: Darkhearts. Kansi: Kerri Resnick (suunnittelu), Sivan Karim (kuvat), Kaisu Sandberg (Suomi)

"Jos rakastit Heartstopperia, anna tämän parin pysäyttää sydämesi uudestaan.

Entä jos rakkautesi kohde on samalla poika, joka varasti unelmasi? Darkhearts on unohtumaton, intiimi romanssi parrasvalojen takaa.

Elämänsä virheen yläasteella tehnyt David voisi olla kuuluisa, ellei olisi jättänyt Darkhearts-bändiä juuri ennen sen breikkaamista. Menneisyys palaa kuitenkin ryminällä hänen elämäänsä eräänä ainutkertaisena kesänä. Kun bändin laulaja ja Davidin lapsuudenystävä, fanilaumojen palvoma Chance, palaa kotiseudulleen, molemmat pojat löytävät itsensä yllättävien mutta sitäkin suurempien tunteiden ääreltä. Mutta voiko suuri maailma odottaa rakkauden tähden? 

Darkhearts on raastava ja rehellinen kirja omien heikkouksien sietämisestä ja siitä, miten paljastaa kaikki puolensa toiselle ihmiselle. David ja Chance ovat unohtumaton pari, joiden kuuma romanssi jää elämään mieleen kauan viimeisen sivun lukemisen jälkeen." (WSOY)

Oma arvio:

Kuumempi kuin Heartstopper, mutta kesympi kuin Punaista, valkoista ja kuninkaansinistä. Näin luonnehtisin yhdellä virkkeellä Darkheartsia.

Kirja alkaa hautajaisista. Elijah oli tunnettu suositun Darkhearts-bändin toinen jäsen ja loistava biisinikkari. Hän oli myös kirjan päähenkilön, Davidin entinen bändikaveri. Hän oli Darkheartsin johtotähden, superkuuman Chance Kainin (oikealta sukunimeltään Ng) hyvä ystävä ja rakas bänditoveri. Nyt Chance ja David kohtaavat toisensa pitkästä aikaa yhteisen ystävänsä Elin hautajaisissa. Menneisyyden katkeruus alkaa heti nostaa päätään, sillä David on yhä käärmeissään siitä, miten Darkhearts alkoi niittää mainetta ja kunniaa heti sen jälkeen, kun hän päätti jättää bändin. Bändin, jonka hän itse perusti. 

Elämä on ajanut Davidin ja Chancen elämää päinvastaisiin suuntiin. David työskentelee lukion ohella isänsä rakennusfirmassa ja onkin todella kätevä käsistään. Hän on rotevarakenteinen eikä koreile vaatteilla. Perusjuntti, jolla ei ole suuria tulevaisuudensuunnitelmia. Kitaraansa hän ei ole tarttunut lähdettyään Darkheartsista. Chance on taas suositun bändin keulakuva, trendikäs, timmissä  kunnossa oleva hottis. Hän ei tunnu huomaavan Davidin katkeruutta, vaan haluaa viettää aikaa tämän kanssa. Hän kutsuu Davidia vanhalla lempinimellä Holc.  Davidia ärsyttää se, miten Chance tuntuu haluavan hänestä ilmaisen kuskin kotipaikkakunnalleen. Selviääkin, ettei Chance ole koskaan saanut suoritettua ajokorttia itselleen. 

"Kuule, sun kanssa hengailu on ihan oma juttunsa. Sä tunnet mut. Mutta muut, ei ne halua mua. Ne haluaa Chance Kainin." (s. 41)

Vaikka alkuun David on ärsyyntynyt Chancen seurasta ja siitä, miten tämä kehtaa valittaa julkisuuden mukana tulleista haittapuolista elämässään, hän huomaa kaipaavansa tämän seuraa. Heidän välinen yhteytensä ei ole kadonnut minnekään. Chance välttelee yleisiä paikkoja, koska hän ei saa olla yleensä rauhassa innokkailta faneilta.  Niinpä poikien tapaamiset ovat yleensä kahdenkeskisiä. Sitten David alkaa tuntea kummia tuntemuksia ollessaan Chancen kanssa. Hän on aina ajatellut olevansa hetero, mutta onko sittenkään? Kun Chance uskoutuu Davidille syyllisyydentunnoistaan liittyen Elin kuolemaan, pojat löytävät vetovoiman väliltään.

Se oli epämukava tunne. Oli ihan eri asia vihata Chancea kuin kaivata häntä. (s. 83)

Chancen ja Davidin romanssi on ihanan kuuma ja kiusoitteleva, muttei ihan niin överihimokas kuin aiemmin mainitsemassani Punaista, valkoista ja kuninkaansinistä -romaanissa. Pojat ovat vastakohtia toisilleen ja välillä rotevarakenteisempi David käyttää leikillisesti kokoaan hyväksi heidän muhinoidessaan. Tykkäsin siitä. Yhteinen punttitreeni, jossa Davidille alkaa valjeta hänen tunteensa Chancea kohtaan, on ehdoton lempikohtani kirjassa. Samoin kuin se, jossa David opastaa Chancea puukäsitöissä. Mikä voisi olla seksikkäämpää, kuin opettaa toiselle jotakin, jossa on omassa elementissään ja jota toinen ihailee?

Mutta pystyykö David pääsemään eroon kateudestaan ja katkeruudestaan? Miten poikien suhde voi kestää, kun he joutuvat piilottelemaan rakkauttaan muilta? Miten tulla kaapista isälle, tai omalle ystävälleen Ridleylle, joka intoilee superkuumasta Chancesta.

Sisuksissani kuohui ja poksahteli, mutta ei millään kuvottavalla tavalla - ennemminkin se oli sellaista kuplivaa innostusta. Koko kehoni oli kuin limsapullo, jota joku oli ravistanut. Minusta oli tullut popcornia. (s. 150)

Olisin ehkä antanut kirjalle paremmankin arvosanan, mutta lopun katkera vatvominen kävi kyllästyttäväksi minulle. Lisäksi hiukan erikoiset vertaukset ja metaforat tekstissä välillä kohottivat kulmakarvojani, kuten yllä oleva esimerkki. Loppu oli iloinen yllätys, sillä odotin jotenkin surullisempaa loppua. Kokonaisuudessaan Darkhearts on ihana, viihdyttävä ja kuuma, mutta ei jää saman lailla mieleen kuin esimerkiksi mainittu Heartstopper. 

Arvosanaksi annan 4+

Kiitos kustantajalle arvostelukappaleesta.

Muualla: 

-

Samantyylistä:

Punaista, valkoista ja kuninkaansinistä: Casey McQuiston

Heartstopper: Alice Oseman