Naistenviikkohaaste ~ Agnes: Minna Canth

Agnes: Minna Canth. Teoksessa Kodin suuret klassikot - Minna Canth 2: Ilpo Tiitinen (toim.). Weilin+Göös 1990 (1. painos 1987) 

 Julkaistu ensimmäisen kerran teoksessa Novelleja II, Otava 1892.

"Minna Canthin aikaisemmista naistyypeistä Agnes poikkeaa varsin paljon. Agnes on ensimmäisiä Canthin tuotannon itsenäisiä, miehen yläpuolelle asettuvia naisia. Näin siitä huolimatta että novellin loppu on tavanomainen ja sovinnainen. (s. 369)"

Oma arvio:

Näin valikoitui naistenviikon viimeisimmäksi luettavakseni suomalaisen naisasianaisen, Minna Canthin novelli Agnes, johon en ole aiemmin tutustunut. 

Aiemmin olen lukenut häneltä novellit/näytelmät Työmiehen vaimo, Papin perhe, Anna Liisa ja Hanna.

Novellin nimihenkilö Agnes ei ole tarinan minäkertoja, vaan se on Liisi, joka tarinan alussa on viisitoistavuotias, vallaton neiti. Hän ihailee suunnattomasti luokkatoveriaan Agnesta, joka on kaikin tavoin kauniimpi ja ylväämpi kuin muut tytöt. Koulussa supistaan, kenet Agnes mahtaakaan huolia miehekseen, niin muita ylempänä hän on. Myöhemmin  juorutaan hänen matkanneen Pietariin seuranaiseksi ruhtinattarelle.

- Rakastuukohan Agnes milloinkaan? tuumailimme useasti keskenämme. Ja kehen? Kuka on se onnellinen? Löytyykö yhtä ainoata miestä, joka olisi kyllin arvokas hänelle? (s. 134)

Tarina jatkuu siitä, kun Liisi on ollut jo viisi vuotta naimisissa ja kolmen lapsen äiti. Hänen miehensä Antti on talonpoika, tavallinen suomalainen, hiukan juro mies, joka kuitenkin osoittaa hellyyttä ja rakkauttaan vaimolleen. Kun Agnes saapuu yllättäin vierailulle, koko kylän miehet ja naisetkin sekoavat tuohon ylevään maailmannaiseen, joka tuntuu vähättelevän paikallista väkeä. Hänen mielestään he ovat nurkkapatriootteja, naiiveja isänmaallisuudessaan ja vailla tietoa paremmasta.

Kuva: Pixabay

Teki masentavan vaikutuksen, kun käänsi silmänsä Agnesista meihin muihin. En vielä milloinkaan ollut huomannut, kuinka kömpelöitä ja tympeitä me todellakin olemme. Ja kuinka tarantekoisia meidän vaatteemme, kuinka mauttomia! (Liisi, s. 150)

Liisin jurona tunnettu Antti-mies muuttuu yhtäkkiä vallan kohteliaaksi ja huomaavaiseksi lupautuessaan näyttämään Liisin ystävälle seudun nähtävyyksiä. Liisi huomaa mustasukkaisuuden kasvavan itsessään, vaikka aluksi ei sitä myönnäkään. Hänen mustasukkaisuuden tunteet on kuvattu hyvin vaikuttavasti, niin että jopa minun korvistani meinasi ruveta nousemaan savu Liisin puolesta.

Tunsin äkkinäistä, kauheata vihaa Anttia kohtaan. Olisin tahtonut repiä hänet tuhansiksi palasiksi, ruhjoa, musertaa...

Miksi ei ollut minulla asetta kädessä. Olisin ampunut hänet lävitse. Hänet ensin, sitten tuon toisen, tuon - (s. 164)

Novelli päättyy ihan erilailla kuin minä ajattelin. Agnes osoittautuu entistä ylpeämmäksi puheissaan, mutta ei saa Liisin elämänasennetta muutettua.

 - Jos kehitys vie meitä elämän kyllästymiseen, on onnellisempaa pysyä kehittymättömänä. (Liisi Agnesille, s.178)

Agnes on talonpoikaisvaimo Liisin silmiin hyvin erikoinen ja lähes pöyristyttävä: hän osaa ratsastaa hevosella, hän polttaa savuketta  eikä hän ole naimisissa. Agnes paheksuu Liisiä ja pitää tätä naiivina: kuinka hän liikuttuu isänmaallisista lauluista kevätjuhlassa, kuinka hän luottaa sokeasti mieheensä Anttiin, kuinka hänelle riittää vaatimaton elämä, suomalainen musiikki ja kristinuskon opit.

- --- Pohjoismaiden naiset ovat hiljaisia, uskollisia, nöyriä, kärsivällisiä, miehensä ja lastensa kuuliaisia palvelijoita - tiedätkö, mistä syystä?

- Siitä syystä, että pitävät sen velvollisuutenaan.

- Eikös mitä! Siitä syystä vaan, että he ovat heikkoja raukkoja ja typeriä. He eivät kykene olemaan muuta - siinä koko asia. (Agnes Liisille, s.161-162)

Agnes on tarina siitä, kuinka yksi nainen voi sekoittaa kokonaisen pikkukaupungin tuodessaan sinne jotain sellaista, mitä kukaan ei ole koskaan osannut kaivata. Se kertoo myös mustasukkaisuudesta ja , kotiseuturakkaudesta ja omien periaatteiden tärkeydestä.

Arvosanani 4-

Tämä kirja on omasta hyllystäni.

Muissa blogeissa:

Kirjavaras Rere
Kirjojen kamari 
Maailman ääreen

Osallistun tällä kirjalla Naistenviikkohaasteen (Tuijata.kulttuuripohdintoja) lisäksi Novellihaasteeseen (Nipvet). 

Agnes ansaitsee myös Novellihaasteen mukaisen peukutuksen:

"Konflikti: Novellissakin juoni syntyy konfliktista: jokin tai joku estää jotakuta saamasta sitä, mitä hän haluaa. Konflikti voi asettaa vastakkain ihmisiä toisiaan, yhteisöään, itseään tai luonnonvoimia vastaan. Konflikteja voi olla samanaikaisesti useita."(Nipvet)





Lisään tämän kirjan Helmet-lukuhaasteen kohtaan:

 3. Suomalainen klassikkokirja

Naistenviikkohaaste & runosunnuntai ~ Runoja: Edith Södergran

Runoja: Edith Södergran. Suomentanut Uuno Kailas. Kuvittanut Tapio Tapiovaara. WSOY 1996 (1. painos julkaistu 1942)

"Suomenruotsalainen Edith Södergran (1892-1923) oli ruotsinkielisen runouden uranuurtaja, jonka tuotannolle ovat ominaisia värikkäinä leimahtelevat näyt ja omaleimainen kuvakieli. Edith Södergranin ystävä, kirjailija Hagar Olsson neuvoo Södergranin runojen lukijaa: "Älkää lukeko niitä kirjallisuutena. Ottakaa ne sinä, mitä ne ovat: monivärisinä ja kauniina kipinöinä pajasta, jossa erään elämän kärsimykset ja erheet taottiin totuuden järkäleeksi."

Uuno Kailaan suomentama valikoima sisältää runoja Edith Södergranin kokoelmista Runoja (1916), Syyskuun lyyra (1918), Ruusualttari (1919), Tulevaisuuden varjo (1920) ja Maa jota ei ole (1925)."

Oma arvio:

Tähdet

Yön tullen

minä seison portailla kuuntelemassa,

tähdet parveilevat puutarhassa

ja minä seison pimeässä.

Kuule, tähti putosi helähtäen!

Älä astu ruohikolle paljain jaloin:

puutarhani on sirpaleita täynnä.

( s. 32)

Naistenviikon kunniaksi halusin lukea uudelleen rakkaan runokokoelman hyllystäni. Tutustuin Edith Södergraniin kipeimmässä teini-iässäni ja tuolloin ihastuin hänen elämäntuskaisiin, välillä voimaa ja välillä haurautta uhkuviin runoihinsa.  Tämän Tapio Tapiovaaran kuvittaman teoksen löysin kerran kirpputorilta, ja kirja on ollut minun rakkaimpia aarteitani.

Havainto

Sinun rakkautesi pimentää tähtesi -

kuu nousee minun elämässäni.

Minun käteni ei ole kotonaan sinun kädessäsi.

Sinun kätesi on himo -

minun käteni on kaipaus. (s.105)

Kirjailija Hagar Olssonin (ja Lauri Viljasen suomentama) esipuhe kannattaa lukea ennen runoihin syventymistä, jotta saa hieman taustoitusta runoilijan elämään. Suomenruotsalainen, Karjalan kannaksella, Raivolan kylässä suurimman osan elämästään viettänyt Södergran sairastui teini-iässä, pian isänsä kuoleman jälkeen tuberkuloosiin ja kävi muun muassa Sveitsissä hakemassa sairauteensa parannusta. Nuori runoilija eli elämänsä Venäjän vallankumouksen, Suomen sisällissodan ja Maailmansodan aikaan, jolloin myös köyhyys ja kurjuus oli jatkuvasti läsnä. Söderganin runoista aistii kuoleman läheisyyden, mutta myös vahvasti uskonnollisen vakaumuksen ja sielun vahvuuden. 

Päätös

Minä olen hyvin kypsä ihminen,

mutta kukaan ei tunne minua.

Ystäväni muodostavat minusta väärän kuvan.

En ole kesy.

--- (s.99)

Minun lempirunojani on eniten kirjan osissa, jotka ovat teoksista Runoja, Tulevaisuuden varjo ja postuumisti julkaistusta Maa jota ei ole. Koska en ole itse uskonnollinen, en välitä kovin uskonnollisen kaiun sävyttämistä runoista, joita on poimittu teoksista Syyskuun lyyra ja Ruusualttari. Pidän kovasti Södergranin runojen voimakkaista metaforista ja tietynlaisesta fantasiahenkisyydestä. Runoissa toistuu joitakin elementtejä, kuten mytologiat (jumalat ja Jumala, Eros jne), tietyt esineet (lyyra), naishenkilöt (neidot, papitar, äidit, sisaret.) Suomen luonto on vahvasti mukana useissa runoissa ja erilaiset luonnon elementit, kuten tuuli. 

Kuva: Pixabay

 Pohjolan kevät

Kaikki pilvilinnani ovat lumen lailla sulaneet,

kaikki unelmani ovat veden lailla valuneet pois,

ja kaikesta siitä, mitä rakastin, on jäljellä ainoastaan

sininen taivas ja muutamia kalpeita tähtiä.

Tuuli liikkuu hiljaa puiden lomassa.

Tyhjyys lepää. Vesi on vaiti.

Vanha kuusi valvoo ja muistelee

valkoista pilveä, jota se on suudellut unessa. (s. 36)

En ole koskaan ollut iloisten runojen ystävä, vaan pidän siitä, miten runojen kautta voi heijastaa tuskaa ja kärsimystä. Se ei kuitenkaan tarkoita, että tarvisi olla masentunut tai kärsivä ihminen, sillä kaikilla ihmisillä on omat tuskansa onnenkin keskellä.

Tuska 

Onnella ei ole lauluja, onnella ei ole ajatuksia, onnella 

ei ole mitään.

Töytäise onneasi että se särkyy, sillä onni on paha.

---

Tunnetko tuskan? Hän on väkevä ja suuri, hän on salaa

pusertanut kätensä nyrkkiin.

Tunnetko tuskan? Hän hymyää toivon hymyä

itkenein silmin.

--- (s.47) 

Edith Södergran kuoli 31-vuotiaana jättäen jälkeensä kaunista runoutta, joka tuo lohtua vaikeissa elämäntilanteissa, mutta sopii myös luettavaksi onnen keskelle. Tapio Tapiovaaran kuvitukset ovat yksinkertaisia, mutta tarkoituksenmukaisia, eivätkä varasta huomiota runoilta.

Arvosanani 4,5

Tämä kirja on omasta hyllystäni.

Edith Södergranista muissa blogeissa:

Kirjastokaista
Ankin kirjablogi
Katosin kirjamaailmaan
Pihin naisen elämää
Kirjojen kamari
Matkalla Mikä-Mikä-Maahan
Maaginen realismi

Samantyylistä luettavaa:

Kirje maalta - kootut runot: Eeva Heilala

Osallistun tällä kirjalla Naistenviikkohaasteen (Tuijata.kulttuuripohdintoja) lisäksi Uudelleen Luettua -haasteeseen (Yöpöydän kirjat) sekä Reader, why did ai Marry him -blogin Runohaasteeseen.

Naistenviikkohaaste ~ Ylpeys ja ennakkoluulo: Jane Austen

Ylpeys ja ennakkoluulo: Jane Austen. Suomentanut Sirkka-Liisa Norkko-Turja (tarkistanut Päivö Taubert). WSOY 2003 (ilmestynyt suomeksi ensimmäisen kerran 1922, tämän suomennoksen 1. painos 1947, tarkistettu 11. painos 1996)

Englanninkielinen alkuteos (1813): Pride and Prejudice. Kansi: M. Hankama

" 'Englannin hilpein klassikko' 

Jane Austen (1775-1817) piirtää herkullisin vedoin näkyviin 1700-luvun loppupuolen pikkuporvarisperheen: sarkastista huumoria viljelevän, kohtaloonsa alistuneen isä Bennetin, hänen hössöttävän vaimonsa ja heidän viisi kaunista, naimaikäistä tytärtään. Kaiken keskustana on älykäs, nokkelasanainen, vastustamatonta viehätysvoimaa säteilevä Elizabeth Bennet, jolle rakkaus valmistaa todellisen yllätyksen. "

Oma arvio:

"Hän on siedettävä, mutta ei kyllin kaunis houkutellakseen minua; en ole nyt sellaisella tuulella, että kiinnittäisin huomiota toisten miesten väheksymiin nuoriin naisiin.---" (Herra Darcy Bingleylle, s. 249)

Mikäpä voisi sopia paremmin naistenviikon luettavaksi kuin  1800-luvun englantilainen klassikko, Ylpeys ja ennakkoluulo. Eilen tuli kuluneeksi  200 vuotta sen kirjoittajan, Jane Austenin kuolemasta, joten tämä kirja on senkin osalta nappivalinta. 

Kuva: Pixabay

Hämmästyn taas jälleen siitä, miten hyvin nykyaikana voi viihdyttää niinkin vanha kuin 1800-luvulla julkaistu teos, jolloin tavat ja asenteet ovat olleet täysin erilaiset kuin nykyään: esimerkiksi fyysistä läheisyyttä ennen avioliittoa ei ole ollut soveliasta osoittaa, joten kävelylenkit rinnatusten ja lähekkäin istuminen ruokapöydässä olivat omiaan virittämään  vetovoimaa naisen ja miehen välillä. Juuri tämä seikka tekee Darcyn ja Elizabethin romanssista niin kuuman - kun voi aistia heidän välillä syttyvät tunteet, tunnistaa rakkauden Darcyn kauniista puheista, lämpimästä äänensävystä ja vakavista mutta intensiivisistä katseista. Kuinka ihanan vienosti Elizabeth punastuu, kun huomaa tunteensa Darcya kohtaan lämmenneen. Kirjan pääparin rakkaus syttyy teoista, ajatuksista, sanoista, ehkä myös ulkoisista ulkonäköseikoistakin, vaikka Elizabeth ei muiden naisten tavoin lankeakaan heti ensi tapaamiselle komean herra Darcyn pauloihin, koska hänen ylpeä käytöksensä rumentaa hänet.

"Oikeastaan ei ole ihme, että noin komea nuori mies, joka on hienosta perheestä ja rikas ja jolla on kaikki edut puolellaan, onkin hiukan olevinaan. Henellä on jonkinlainen oikeus olla ylpeä, mikäli niin saa sanoa."(Charlotte Elizabethille, s. 254-255)

Austen ottaa sarkastisella otteella vaivihkaa kantaa sen ajan naiskuvaan henkilöhahmojen perusteellisissa dialogeissa. Milloin hämmästellään naisten etevyyttä käsitöissä ja musiikissa, milloin korostetaan kauneuden merkitystä, milloin vähätellään omien ajatusten esille tuomista (kuten arvon Lady Catherine De Bourgh kommenteissaan.) Elizabeth edustaa kuitenkin erilaista naiskuvaa: hän on sanavalmis, nokkela, hän on sivistänyt itseään lukemalla kirjoja, hän ei kumartele ylempiarvoisilleen, jos he eivät ansaitse kunnioitusta. Elizabeth ei halua mennä naimisiin varallisuuden takia, vaan hän haluaa löytää miehen, joka aidosti rakastaa häntä ja jota hän rakastaa.

"Se vielä puuttuisi! Sehän olisi kaikkein suurin onnettomuus. Huomata, että mies, jota on päättänyt vihata, onkin miellyttävä! Älä toivota minulle mitään niin pahaa." (Elizabeth Charlottelle, s. 302)

Vaikka Elizabeth luulee perustaneensa kaikki ajatuksensa järjelle, hän kuitenkin itsekin sortuu ennakkoluuloihin - herra Darcy ei ole oikeasti ylpeä, vaan sosiaalisesti taitamaton. Nyt voitaisiin sanoa, että Darcy on introvertti luonne, mutta 1800-luvulla ei tuollaisia määritteitä ollut - oli vain hyvin ja huonosti käyttäytyviä ihmisiä. Elizabeth myös sortuu uskomaan Wickhamin pahoja sanoja Darcystä, koska tämä osaa voittaa naisen puolelleen miellyttävällä ja hurmaavalla käytöksellään - ilmiselvä narsistinen luonne siis. Elizabeth kuitenkin osaa viimein niellä ylpeytensä ja vaihtaa ennakkoluulonsa oikeaan tietoon. Hän saa huomata, miten myös Darcy voi muuttaa käytöstään, sillä kukaan ei ole aiemmin uskaltanut sanoa tälle suoraan, miten huonosti hän välillä toimii ihmisten kanssa.

"Olkoon minusta kaukana, että paheksuisin tuollaisia huveja. Epäilemättä ne ovat naisten enemmistön mielen mukaisia. Mutta tunnustan, etteivät ne pysty viehättämään minua. Paljon mieluummin luen." (Mary Lydialle, s. 387)

Mitä tulee Bennetin perheen muihin naisiin, heissä jokaisessa on jotain äärimmäsyyksiin vietyjä piirteitä, joita voisi heikkouksiksi kutsua: Kirjoja ahkerasti lukeva Mary karsastaa hauskanpitoa ja on tämän vuoksi jäykkä, liian sovinnainen ja epäkiinnostavaa seuraa. Lydia, perheen nuorimmainen, on sopimattoman äänekäs, riehakas ja turhan innokas Merytoniin tulleista sotilaista. Tämä johtaakin lopulta nuoren naisen vaikeuksiin. Kitty, toiseksi nuorin, on pikkusiskonsa tapaan turhan riehakas ja mukailee liikaa hänen tapaansa toimia. Tarinan lopussa Elizabeth ja Jane kuitenkin ottavat Kittyn kasvatuksesta vastuun ja yrittävät ehkäistä uuden katastrofin syntymistä perhepiirissä. Ja sitten Jane - voi, niin kauhean myötämielinen, ennakkoluuloton ja kaikista hyvää ajatteleva Jane, jonka kasvoilta ei näy tunteen heilahdukset. Tämän takia hänen taattuna pidetty avioliitto Bingleyn kanssa meinaa mennä mönkään, sillä hän ei osoita vastarakkauttaan tarpeeksi näkyvästi. 

"Niin, tiedäthän, että olet taipuvainen pitämään ihmisistä yleensä. Ethän sinä koskaan näe vikoja kenessäkään. Sinun silmissäsi koko maailma on hyvä ja miellyttävä. En ole koskaan kuullut sinun puhuvan pahaa kenestäkään ihmisestä." (Elisabeth Janelle: s. 251)

Elizabethin ystävä Charlotte Lucas ei häikäise kauneudellaan, mutta hän on käytökseltään sopivan tyyni ja mukava. Hänen avioliittonsa Collinsin kanssa perustuu pelkästään järkeen, sillä Charlotte ei välitä sellaisista asioista kuin rakkaus. Tämä aiheuttaa alkuun ystävättärien välille ristiriitoja, sillä Elizabeth ajattelee asioista täysin päinvastaisesti.

"Luetteko todella mieluummin, kuin pelaatte?" hän kysyi. "Sepä varsin merkillinen maku."

"Neiti Elizabeth halveksii kortteja", sanoi neiti Bingley." Hän on lukutoukka, eikä häntä huvita mikään muu." (s 267)

Darcyyn ihastunut Bingleyn sisar taas edustaa juuri sellaista naistyyppiä, joka yrittää voittaa miehen puolelleen kehumalla, mielistelemällä ja myötäilemällä tätä. Hän myös yrittää epäsuorin vihjauksin mustamaalata jatkuvasti Elizabethiä ja tämän perhettä, jotta Darcy unohtaisi tämän, mutta turhaan. Darcyyn ei tuollainen hännystely pure, vaan hän nauttii Elizabethin haasteellisesta luonteesta.

Vaikka hänen arvosteleva katseensa oli havainnut useita vikoja tytön ulkonaisessa olemuksessa, hänen oli pakko myöntää, että tyttö oli sittenkin kepeä ja viehättävä. Ja vaikka Darcy totesi, että Elizabeth Bennet ei suinkaan noudattanut hienon maailman tapoja, häntä viehätti tämän leikillisyys. (s. 257)

"Voit yhtä hyvin nimittää sitä nenäkkyydeksi. Tuskin se muuta oli. Tosiasia lienee, että olit perinpohjin kyllästynyt kohteliaisuuteen, myöntyväisyyteen ja liialliseen huomaavaisuuteen. Sinä olit saanut tarpeeksesi naisista, jotka aina puhuivbat, esiintyivät ja ajattelivat vain saavuttaakseen sinun hyväksymisesi. Minä kiinnostin sinua ja herätin huomiotasi, koska olin niin erilainen kuin he.---" (Elizabeth Darcylle, s. 491)

Kuva: Pixabay

Perheen äiti on oikea karikatyyri, oikea heikkouksien sekamelska: hän on kateellinen, ennakkoluuloinen, töksäyttelevä, ailahteleva, tunteisiin vetoava marttyyri, jonka suurin huoli on saada naitettua tyttärensä mahdollisimman rikkaille sulhoille. Koska hänen oma avioliittonsa on täysin rakkaudeton, ei hän osaa ajatella sellaisen asian tärkeyttä. Kun tyttärien serkku, pappi Collins kosii Elisabethiä, äiti ei voi millään tajuta, miksi hänen tyttärensä kieltäytyy noin mahtavasta tarjouksesta. Elizabethin isä taas vaatii, että hänen lempityttönsä on menevä naimisiin rakkaudesta, koska hän itse on elänyt rakkaudettoman avioliiton kurimuksessa.

"Erehdyt kultaseni. Kunnioitan suuresti hermojasi. Nehän ovat vanhoja tuttujani. Olen kuullut sinun vetoavan niihin ainakin kahdenkymmenen viime vuoden ajan!" (Herra Bennet Rouva Bennetille, s. 244) 

"Lavertelustanne päätellen te olette tämän maan tyhmimmät tyttölapset. Olen sitä jo jonkin aikaa epäillytkin, mutta nyt olen siitä varma." (Herra Bennet Kittylle ja Lydialle, s 261)

Minun täytyy sanoa, että vaikka ymmärrän herra Bennetin tölväisyissä sisältyvän sarkasmin, en voi pitää hänestä. Hän on suorastaan kamala isä: hän pitää suosikkityttärinään Janea ja Elizabethiä, ja muita tyttöjään hän (muka) sarkasminsa suojassa voi haukkua tyhmiksi. Hän ivailee ja irvailee muka-hauskasti vaimollensa jatkuvasti, sanoo viimeisen sanansa ja vetäytyy kirjastoonsa. Hän ei pidä mitään kuria nuorimmaisiin tyttäriinsä, vaikka Elizabeth välillä varoittelee ja vaatii isäänsä estämään Lydiaa. Kun Lydia karkaa Wichamin kanssa, isän on nieltävä sarkasminsa ja myönnettävä, että hänen olisi pitänyt uskoa Elisabethiä ja olla Lydialle ankarampi. Oppia ikä kaikki. Herra Bennetin ja Elizabethin läheiset välit ovat toki ihastuttava seikka, sillä kun hänen äitinsä on niin epävakaa, on hyvä että hänellä on noin rakastava isä.

Kuva: Pixabay

 "Turhaan olen koettanut taistella vastaan. Siitä ei tule mitään. En kykene tukahduttamaan tunteitani. Teidän täytyy sallia minun sanoa teille, miten suuresti ihailen ja rakastan teitä." (Darcy Elizabethille, s. 365)

Ylpeys ja ennakkoluulo paranee joka kerta, kun olen sen uudelleen lukenut, ja saan yhä uudelleen sydämentykytyksiä Darcyn kauniista, rakkaudentäyttämistä puheista Elizabethille. Uskallan väittää, että tarina on  esikuvana suurimmalle osalle haters-to-lovers-tarinoille, esimerkiksi Helen Fieldingin Bridget Jones - elämäni sinkkuna -kirjalle.

Suosittelen katsomaan myös BBC:n tekemän kuusiosaisen sarjan, jossa Darcynä on ainoa oikea Colin Firth. Myös Keira Knightleyn tähdittämä elokuvaversio on ihan ok. (Olen koonnut kaikki kirjoista tehdyt leffat ja sarjat yhteen luetteloon, jonka läydät tästä linkistä.)

Arvosanani 5+

Tämä kirja on omasta hyllystäni.

Muissa blogeissa:

Toinen ulottuvuus
Maailmankirjat
Tarinoiden syvyydet
Jokken kirjanurkka
Kirjavarkaan tunnustuksia
P.S. Rakastan kirjoja
Kirsin book club
Book Hunter

Lisään tämän Tuijata.kulttuuripohdintoja-blogin naistenviikkohaasteen lisäksi Yöpöydän kirjat -blogin Uudelleen luettua -haasteeseen sekä Helmet-lukuhaasteen kohtaan:

30. Kirjan nimessä on tunne

Lisäksi osallistun kirjan kansikuvalla Sivutiellä-blogin Keväisen kesäiseen kansikuvahaasteeseen, johon teen postauksen elokuun lopulla.

Naistenviikkohaaste alkaa

Tänään alkaa naistenviikko, jolloin siis on seitsemänä päivänä peräkkäin naisten nimipäiviä. Tänään nimipäiväänsä viettävät Riikka-nimiset, onnea!





Tuijata.kulttuuripohdintoja-blogissa on naistenviikkohaaste, jossa on seuraavanlaiset säännöt: 

– Lue naisten kirjoittamaa kirjallisuutta.
– Voit kirjoittaa havaintojasi naiskuvista.
– Voit valita luettavaksi/postattavaksi kirjallisuutta, jonka on kirjoittanut viikon nimipäiväjuhlittu.
– Voit postata kirjallisuudesta, jonka henkilöissä on viikon nimipäiväsankarittaria.
– Voit valita naisviikkotulokulmasi mielesi mukaan.

Kuva: Pixabay

Haluan nostaa jalustalle eri aikoina, eri tavoin ansioituneita ja minuun vaikutuksen kirjallaan/kirjoillaan  tehneitä naisia:

Jane Austen (mm. Ylpeys ja ennakkoluulo)

Charlotte Brontë (Kotiopettajattaren romaani)
Emily Brontë (Humiseva harju)

Astrid Lingren (mm. Melukylän lapset, Peppi pitkätossu)

J.K. Rowling (Harry Potter -sarja)

Stephenie Meyer (Twilight-sarja,Vieras)

Siri Pettersen (Korpinkehät-trilogia)

Tove Jansson (mm. Muumi-kirjat ja -sarjakuvat)

Margaret Atwood (mm. Orjattaresi, MaddAddam-trilogia)

Merja Jalo (mm. Nummelan ponitalli- ja Nea-sarja)

Anni Polva (mm. Tiina-sarja)
Marvi Jalo (mm. Ratsutyttö-sarja)
Minna Canth (mm. Anna-Liisa, Työmiehen vaimo)

Helen Fielding (Bridget Jones -sarja)
Virginia Andrews (mm. Casteel-sarja)
Pauliina Rauhala (Taivaslaulu)
Riikka Pulkkinen (mm. Raja ja Totta)
Cassandra Clare (Varjojen kaupungit -sarja)
Veronica Roth (Outolintu-sarja)
Suzanne Collins (Nälkäpeli-sarja)
Elina Rouhiainen (Susiraja-sarja)
Elina Pitkäkangas (Kuura-trilogia)
Enid Blyton (mm. Viisikko-sarja)
Merri Vik (Lotta-sarja)
Ruby Ferguson (Laura-sarja)
Edith Södergran (mm. Syyskuun lyyra, Maa jota ei ole)
Salla Simukka (mm. Jäljellä, Toisaalla)
Marie Louise Rudolfsson (Tuisku-sarja)
Kirsi Kunnas (Tiitiäisen satupuu)
Abigail Gibbs (mm. Illallinen vampyyrin kanssa)
Rainbow Rowell (mm. Eleanor & Park, Fangirl)
Siiri Enoranta (mm. Surunhauras, lasinterävä)

Kuva: Pixabay

Minä osallistun haasteeseen lukemalla naisten kirjoittamaa kirjallisuutta (vaikka sitä luen toki enimmäkseen muutenkin.) Olen kuitenkin valinnut tälle viikolle kolme aivan erityistä naista, joiden erityisiä teoksia yritän ehtiä lukea:

Jane Austen: Ylpeys ja ennakkoluulo

Edith Södergran: Runoja

Minna Canth: Agnes
? (jos aikaa jää)

Jos postaan tällä viikolla jostain muusta, aiemmin aloittamastani kirjasta, yritän tarkastella sen naiskuvaa tarkemmin, jos vain mahdollista.

Hyvää naistenviikkoa!