Jenny Fagerlund: 24 pientä ihmettä. Suomentanut Antti Saarilahti. Lukija Karoliina Niskanen. Kesto 8 h 13 min. Gummerus 2020.
Ihanan lämminhenkinen tarina, joka ei tuntunut missään vaiheessa siirappiselta, vaan mukavan elämänmakuiselta. Kirja asennemuutoksesta ja ylipäänsä siitä, miten elämään kannattaa suhtautua. Koskaan ei ole myöhäistä muuttaa tapojaan ja näkemyksiään. Karoliina Niskanen on hyvä lukija.
Arvosanani: 4,5
Rebecca Serle: Viisi vuotta myöhemmin. Suomentanut Jaakko Kankaanpää. Lukija; Saara Lehtonen. Kesto 8 h 11 min. Otava 2020
Alussa päähenkilönainen täydellisine elämineen ärsytti minua ihan liikaa. Hän oli niin satavarma, että hänen rakkaansa kosii häntä juuri sinä iltana, että jotenkin odotin (ja toivoin) että jokin menisi mönkään. Kun sitten ei mennytkään, olin ihan pettynyt. Jotenkin kirjan tunnelma petasi illan epäonnistumista. Noh, kun sitten nainen sammuttuaan hyppäsi unimaailmassaan ihmeelliseen, todentuntuiseen uneen, jossa hän vaikutti olevan tulevaisuudessaan eri miehen kanssa, päätin antaa kirjalle uuden mahdollisuuden. Tarina alkoikin parantua tästä huomattavasti, mutta ei saanut minua kuitenkaan ostettua ihan täysin. Ihan jees kirja, ihan jees lukija.
Arvosanani: 3
Tämä oli ensimmäinen Miika Nousiaiseni, eikä varmasti viimeinen! Pidin tästä oikein kovasti, etenkin äänikirjana tämä toimi erityisen hyvin. Oskari Katajisto sopii lukijaksi tähän paremmin kuin kukaan. Kirjan tarina on uskomaton sekoitus kurjuutta, sarkasmia, hurttia huumoria ja lämmintä elämänmenoa. Voi, kunpa tästä tulisi leffa! Viihdyttävä ja mukava kirja kaiken kaikkiaan, osui ja upposi minulle.
Arvosanani 5
Ihan mielenkiintoinen tarina erilaisten ihmisten kohtaamisesta, riippuvuuksista, ennakkoluulojen voittamisesta ja rakkauden etsimisestä. Välillä huomasin pitkästyväni, joten mitään suurta, lähtemätöntä vaikutusta tarina ei kuitenkaan minuun tehnyt. Yksi päähenkilöistä, neuroottinen kahvilanpitäjä Monica kävi hermoilleni kovastikin. Mielenkiintoisin henkilö oli ehdottomasti huumeaddiktiosta toipuva Hazard. Lukija ei ollut ehkä paras mahdollinen, ja hänen eläytymisensä rooleihin meni välillä metsään pahasti.
Kirjan keskiössä on Totuushaaste-niminen vihko, jonka vanha taiteilija Julian jättää löydettäväksi sisällään hänen rehellinen tarinansa. Vihon löytää Monica, jonka jälkeen sen nappaa Hazard, vihon kantaa laukussaan australialainen seikkailija Ryan, jolta vihko kulkeutuu väsyneelle kotiäitibloggaaja Alicelle ja lopulta eräälle henkilölle, jota en nyt paljasta, ettei koko kirjan mullistavin juonenkäänne paljastu.
Arvosanani 3
En oikein tiennyt, mitä odottaa kirjalta. Kirjan BLM-henkisyys huokuu jo kirjan alkumetreiltä, ja tarinan myötä mukaan sekoittuu myös vahva #metoo-teema. Kirjan päähenkilön seksisekoilut ja oman itsensä arvostamattomuus meinaa käydä niin hermoon, että en alussa meinaa kestää (hän ei muun muassa käytä kondomia satunnaisten seksikumppaneiden kanssa). Tarinan myötä tajuaa syyn hänen käytökselleen ja antaa anteeksi monet hölmöilyt. Tai ainakin osan niistä.
Valkoisena lukijana on vaikea samaistua kaikkiin rasismin kokemuksiin, mitä Queenie kokee rasismina tummaihoisena, jamakalaistaustaiseen sukuun syntyneenä lontoolaisnaisena. Rakenteellisen rasismin sanotaankin olevan niin juurtuneena yhteiskuntaan, ettei sitä moni edes tunnista rasismiksi. Sinänsä herättelevä kokemus, vaikka välillä en ehkä ollut samaa mieltä kaikesta päähenkilön kanssa. Välillä Queenie oli minullekin liikaa, kuten hänen ex-poikaystävänsä hänelle suoraan sanoi.
Kirja on sinänsä hyvin viihdyttävä, vaikka ei jättänyt minuun minkäänlaisia tunnejälkiä. Elokuvana tämän ehdottomasti haluaisin nähdä. Lukija Anna-Riikka Rajanen on ehkä liian hiukan "lässyttävä" tämän kirjan lukijaksi, olisin kaivannut räväkkäämpää lukijaa.
Arvosanani 3,5
Rupesin kuuntelemaan tätä #luepinkkejäkirjoja värihaasteen innoittamana, vaikka luonnossa kannen väri on ehkä enemmänkin persikka kuin pinkki. Kirja on viihteellisen Polly Waterford-sarjan toinen osa, mutta pääsin hyvin kärryille, vaikken ole lukenut aloitusosaa Majakanvaloa ja tuoreen leivän tuoksua (2020) (jota aloin nyt kuitenkin lukemaan tämän osan innoittamana.)
Kirja sijoittuu Cornwallilaiselle Mount Polbearnen saarelle, jonne pääsee autolla vain tietyn ajan vuorokaudesta pengertietä, joka peittyy vuoroveden aikaan. Polly asuu amerikkalaistaustaisen Hucklen kanssa vanhassa majakassa, ja heidän auvoaan on sulostuttamassa myös kesyyntynyt lunnipoika Niilo, joka seuraa Pollya ja Hucklea kaikkialle - ja pääsee myös majakan sisälle. Polly on päässyt toteuttamaan intohimoaan leipomista, sillä hän pitää nykyisin kylän toista leipomoa. Hänen toinen toistaan herkullisemmat leipänsä ovat niin kyläläisten kuin turistien pelastus. Kunnes paratiisiin astuu käärme: mantereelle muuttanut leipomon omistaja kuolee ja hänen sisarensa ylimielisine ja leipomoista tietämätön poikansa tulevat säätämään saareen. Polly ja Huckle joutuvat vaikean valinnan eteen pärjätäkseen myrskyisellä saarella, ja se vaatii koviakin uhrauksia.
Minä pidin tosi paljon tästä tarinasta. Rakastin saaren kuvailua, majakka-asumusta, Pollyn leipäinnostusta ja ihanaa Niilo-lunnia sekä kylän rempseitä kalastajamiehiä. Välillä ihan tunsin Pollyn leipoman tuoreen leivän tuoksun suussani ja elin saaren myrskyt ja tyrskyt mukana. Tarinassa on paljon erikoisia sivuhenkilöitä, kuten Pollyn eriskummallinen, rikas ystäväpariskunta Kerensa ja tämän suorasukainen Reubeninsa, saarelle palannut leski Selena, jonka kalastajamies on kuollut myrskyssä (jonka kanssa Polly viime osassa on maannut, koska ei tiennyt tämän olevan varattu.) Kirja on hyvin viihdyttävä, lämminhenkinen ja hauska, mutta ei mielestäni liian höttöinen.
Arvosanani 5-
Elämäkerrallinen teos kertoo 36-vuotiaan kirjailijan elämästä, johon ei ole koskaan kuulunut oikeaa parisuhdetta. Hän ei ole koskaan halunnut ja voinut hyväksyä asiaa, sillä hän oikeasti haluaisi parisuhteen, mutta monien sattumien ja seikkojen summan vuoksi se ei ole koskaan toteutunut. Onko hän ollut väärässä paikassa väärään aikaan, onko hän ollut liian ujo, onko hän viettänyt liikaa aikaa kotonaan, onko hän päästänyt hyviä tilaisuuksia sivuun... monenlaisia ajatuksia hän käy esseemäisissä luvuissaan läpi.⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀
⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀
Samalla kirjailija käy läpi hyvin kipeitäkin asioita, kuten hänen ensimmäisen seksikokemuksen, jonka hän vasta myöhemmin tajusi olleen raiskaus. Hän kertoo muutamista parisuhteistaan, joita ei kokenut oikeiksi parisuhteiksi. Hän kertoo ympäristön asettamista paineista, munasolujen pakastamisesta ja introverttiydestään.⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀
⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀
Välillä monia kirjailijan elämän hetkiä verrataan populaarikulttuurin ilmiöihin, kuten Yksin Marsissa ja Interstellar -elokuviin. Nämä ovat minusta mukava lisä muutenkin mielenkiintoisen kerronnan lomassa.⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀
⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀
Suosittelen kaikille, joita kiinnostaa yhteiskunnan asettamat paineet, parisuhde tai sen puute, perheen kaipuu ja ylipäänsä naisena oleminen nyky-yhteiskunnassa. Pystyin samaistumaan moniinkin kirjailijan ajatuksiin, vaikka lähtökohtamme ovat erilaiset. Kaikesta en toki ollut samaa mieltä.
Arvosanani 4-⠀⠀⠀⠀⠀
Lainasin tämän ensin fyysisenä kappaleena, mutta päädyin sittenkin kuuntelemaan äänikirjana. Se kannatti, sillä Antti Jaakola on täydellinen lukija tähän ja muutenkin tarina toimii äänikirjana mainiosti.
Rakastan kissoja ja siksi tositarina kissan kanssa matkaavasta skottimiehestä luonnollisesti kiehtoo. Koko tarina on uskomattoman hämmästyttävä: miten etsikkoaikaa viettävä nuorimies törmää hylättyyn kissanpentuun jossain keskellä-ei-mitään, hoitaa sen kuntoon, vaikka matkasuunnitelmat menee sekaisin, ja saa tästä maailman parhaan ystävän. Somejulkisuus yllättää Deanin, joka osaa hyödyntää tätä itselle tärkeisiin hyväntekeväisyysprojekteihin. Pidän siitä, miten Dean kokee tärkeänä ympäristön- ja eläintensuojelun ja kerää varoja somen kautta tärkeille kohteille.
Alussa minua vain häiritsee Deanin tietämättömyys kissoista ja monet virheet, joita hän Nalan kanssa tekee (kuten syöttää tälle punaista pestoa, jonka kissa sitten ripuloi telttaan), mutta onneksi hän oppii virheistään. Sitä myös ihmettelen, miten huolettomasti hän päästää kissan vapaaksi ulos vieraissa paikoissa, kun joutuu sitten eräänäkin kertana murehtimaan tämän häviämistä.
Deanin ja Nalan mukana pääsen matkaamaan kuumottavia rajanylityksiä, kokemaan myrskyt ja monet kommervenkit matkan aikana, pelastamaan hylättyjä koiria tienposkista, tutustumaan ihmisiin eri maankolkista ja nauttimaan kauniista maisemista pyörän selässä. Kerronta on päiväkirjamaista ja mukavaa kuunneltavaa. Viihdyttävä paketti kaiken kaikkiaan.
Kirjan loppu menee melko jännittäväksi, kun maailma alkaa sulkeutua Covid-19:n takia. Olen purra kynteni nysiksi, kun jännitän yhdessä Deanin kanssa, pääseekö hän takaisin Nalan luokse viisuminuusintareissultaan.
Otin tietysti myös seurantaan kaksikon Instatilin @1bike1world.
Arvosanani 5
Tämä oli ihan ok viihdyttävä tarina Jessicasta, joka saa kutsun viettämään kesälomaa poikansa Williamin isän kartanoon Ranskaan. Adam on yhtä hurmaava kuin ennenkin, mutta Jessica ei voi olla unohtamatta sitä, kuinka mies jätti hänet synnytyslaitokselle yksin ollakseen jonkun toisen naisen kanssa. Jessica on pitänyt Adamia tietoisesti etäällä myös poikansa elämästä, mutta nyt hän haluaa isän ja pojan tutustuvan. Hänen on oltava koko ajan varppeillaan, koska voiko Adamiin vieläkään luottaa?
Kirja ei ole pelkkä romanssi, vaan Jessican elämää varjostaa hänen äitinsä sairaus, hodginsonin tauti, jonka geeniä hän on saanut aika vasta myös itse kantavansa. Jessica ei ole puhunut tästä muille kuin ystävilleen, jotka hekin tulevat Ranskaan viettämään lomaansa. Kirja on sopiva sekoitus romantiikkaa, arkielämää ja lomatunnelmaa.
Harmi, kun en löydä lukijan tietoja, sillä annan hänelle täyden arvosanan 5.
Arvosanani 4+
Lucy Foley: Kutsuvieraat. Suomentanut Satu Leveelahti. Lukija Outi Vuoriranta. Kesto 9 h 33 min. Otava 2021.
Mainio juoni, vaikka erittäin epäuskottava. En olisi kyllä arvannut murhaajaa mitenkään. Foley kyllä osaa kirjoittaa yhtä aikaa viihdyttäviä, vangitsevia ja mysteerimäisiä jännäreitä. Pidin tätä aiemmasta kirjasta Jahti, mutta tästä vieläkin enemmän. Kirjan henkilöhahmot on urbaaneja, ehkä hiukan latteita, mutta sopivasti erilaisia. Lisää Foleytä, kiitos!
Arvosanani 4,5
No niin. Pidän romantiikasta, mutta tämä oli paikoin ihan käsittämättömän rasittavaa hömppää. Päähenkilöstä oli ilmeisesti haluttu tehdä joku bridget jonesin ja stereotyyppisen kirjastonhoitajatädin risteytymä vanhahtavine pukeutumistyyleineen. Tottahan toki Ruthiesta kuitenkin kuoriutuu rumien villahameiden ja tylsän tukkatyylin takaa vastustamattoman suloinen ja seksikäs nuori nainen, josta karhea Teddy ei saa silmiään irti. Ja kun he lopulta päätyvät sänkyyn, Ruthie on tietenkin kaikessa kokemattomuudessaan täydellinen seksipeto, joka saa helposti orgasmin tai jopa perättäisiä semmoisia heti heidän ekalla kerrallaan. Kuinkas nyt muutenkaan. Jotenkin nyt kliseiden määrä pukkaa liikaa yli äyräiden minun makuuni.
Kirjan kehystarina on kuitenkin ihan herttainen: miten Ruthie on sitoutunut työhönsä vanhusten palvelukeskuksessa, suojelee alueen kilpikonnia ja välittää oikeasti alueen vanhusten onnesta ja hyvinvoinnista. Tokihan Ruthiella on omia unelmiaan, joita hän ei ole uskaltanut eikä voinut toteuttaa menneisyyden traumojen ja syyllisyydentunnon takia, mutta onneksi tatuoitu Teddy astuu hänen elämäänsä ja hän saa itseluottamusta ja saa purkaa omat patoutumansa miehelle, joka osaa kuunnella ja auttaa. Vaikka Teddyllä tietysti onkin naistennielijän maine, jonka sitten kunnollinen ja tunnollinen Ruthie "puhdistaa".
Päähenkilöt ovat tässä reilut parikymppisiä, joten tämä voisi iskeä nuorille aikuisille.
Lukijalle annoin vain kaksi tähteä, sillähänen lässyttävä lukutyyli otti minua vielä Ruthietakin enemmän aivoon. Se saattoi myös osittain vaikuttaa lukukokemukseeni, siksi annoin armollisesti arvosanaksi tälle 3-, vaikka aluksi ajattelin jopa kakkosella alkavaa arvosanaa.
Minä pidin tästä todella. Malmivaaran lukemana tämä tuli vielä jotenkin lähemmäs. Hän saa minut vakuutettua, miksi hän toimi ex-miehensä mediaryöpytyksen aikaan niin kuin toimi - olemalla vaiti. Ja miten hajottavaa oli se, kuinka oma ystävä ei halunnut kohdata häntä. Häntä pidettiin petturina, vaikka hän vain halusi suojella tyttäriään. Ihanasti hän myös kuvailee heidän kesäpaikkaansa ja vanhempiensa kotia saaressa, sen luontoa ja rauhaa, sukupolvien välistä ajattelun erilaisuutta, jossa kuitenkin toiselle annetaan tilaa ja mahdollisuus olla omaa mieltä, suhdetta omiin teini-ikäisiin tyttäriin kaiken kohun keskellä. Ja suhdetta ex-mieheen, jota syytetään kamalista asioista. Malmivaara ei sano, mikä on totta ja mikä ei, eli hän on tässäkin vaiti, mutta kuvailee hyvin aidosti, miltä tämä kaikki hänestä tuntuu. Hän ei uhriudu, vaan on rehellinen.
Muistisairaan äidin näkökulmat lukee Marja Packalén, ja tämä on hieno ratkaisu. Äiti edustaa toista näkökantaa. Vaikka ex-vävyä syytetään kauheuksista, ja vaikka välit appivanhempiin tulehtuivat avioeron aikaan, he tarjoavat henkisen tukensa tälle. Kaikesta huolimatta he eivät halua potkia potkittua. Kirja on myös hieno kuvaus naiseudesta, ehdottomasti.
Arvosanani 4,5
Hawkinsin Nainen junassa ja Tummiin vesiin olivat minulle mieluista viihdyttävää psykologista jännitystä, vähän samantyyppistä mitä Ruth Ware kirjoittaa, joten otin mieluusti kuunteluun tämän uusimmankin. En tullut pettymään: takuuvarmaa viihdyttävyyttä, selkeä juoni mutta yllätyksiä sopivasti. Ei mitään maailmaa mullistavaa, mutta koukuttavaa ja mukaansa tempaavaa kuunneltavaa. Putkonen-Örn lukijana vieläpä, niin kyllä kelpaa!
Juonesta sen verran, että kirjan alussa nuori Daniel löydetään verisesti surmattuna asuntoveneestään. Epäillyksi nousee heti hänen silloinen tyttöystänsä Laura, joka on kärsinyt lapsuuden päävamman vuoksi häilyväisestä luonteestaan. Tarinaan kietoutuu mukaan Danielin täti Carla, joka menetti surullisella tavalla Ben-poikansa tämän ollessa ihan pieni taapero, sekä naapuriveneen outolintu Miriam, joka joutui nuorena tyttönä kammottavan sieppauksen uhriksi. Onko joku näistä syyllinen, vai sitten ihan joku muu?
Arvosanani 4,5
Arvosanani 3-
Arvosanani 3
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti