Meren koskettamat: Leena Paasio. WSOY 2024
"Kohti tuntematonta rantaa
Saaristolaistytön matka oman menneisyyden arvoituksiin, joiden taustalla kaikuu Estonian synkkä onnettomuus. Teosparin Harmaja luode seitsemän ja Bengtskär itä kahdeksan kirjoittajan uusi merellinen nuortenromaani.
Ysiluokkalainen Louna asuu kasvattivanhempineen Utön saarella. Hän ei ehtinyt tuntea äitiään eikä mieti juuriaan, kunnes joku tuo äidin haudalle kukkia. Saari tuntuu äkkiä pieneltä ja Louna alkaa pohtia, keitä hänen biologiset vanhempansa oikein olivat. Kun Louna viettää Utössä helsinkiläisten meripartiolaisten kanssa pari ikimuistoista kesäpäivää, syntyy päätös lähteä Helsinkiin lukioon. Louna haluaa selvittää oman tarinansa eikä päätöstä ainakaan jarruta uuden kaveriporukan Hanneksen kuumottava huomio.
Kirjagramin lumonnut Paasio kuvaa jälleen koskettavasti lukiolaisnuorten elämää, ihastuksia ja oman suunnan löytymisen tärkeyttä."(WSOY)
Oma arvio:
*** Kustantajalta pyydetty arvostelukappale ***
Leena Paasion aiempi nuortenkirjapari Harmaja luode seitsemän ja Bengskär itä kahdeksan olivat oikein mukavia lukukokemuksia, joten en muuta odottanutkaan tältä hänen uusimmalta. Kirjan nimi, Meren koskettamat, antaa vihiä siitä, että merellisyys säilyy Paasion seuraavassakin kirjassa. Sain juuri tämän kirjan luettuani tiedon, että se on Lasten- ja nuortenkirjallisuuden Finlandia-palkintoehdokkaana tänä vuonna. Mahtavaa!
Oli kyllä oikein dramaattinen ja erikoinen kirjan aloitus tässä, sillä kaikki alkaa Estonian turmasta Milla-nimisen tytön kokemana. Nuori milla pelastuu ihmeen kaupalla tuosta kuuluisasta onnettomuudesta ja pelastautuu Utön saarelle, jossa ystävälliset Birgit ja Peter ottavat hänet hoiviinsa. Millan mieleen jää ystävällinen solttupoika Aku, joka pitää häntä kädestä matkalla Birgitin luokse heti onnettomuuden jälkeen.
Sitten seurataankin nykyhetkessä 16-vuotiasta Lounaa, Utö-saaren asukkia, jonka elämä mukavien Birgitin ja Peterin kanssa on vakaata, mutta ei todellakaan tylsää. Kuutti-koira tuo säpinää elämään tempauksillaan, ja hyvin erityinen Valo-ystävä aiheuttaa välillä iloa, välillä harmia Lounan elämään. Kesäisin saarella riittää säpinää turistien ansiosta, ja nytkin Louna saa ohjata erästä helsinkiläistä partiolaisten ryhmää majakkakierroksella ja myöhemmin myös melontaretkellä. Hän on tottunut tekemään töitä Birgitin puodissa ja Valon äidin, Marjukan Majakka-kahvilassa ja turistiryhmien vetäjänä. Päivän päätteeksi Louna käy hiljentymässä äitinsä haudalla. Äitinsä, joka kuoli heti hänen syntymänsä jälkeen.
Mummia ja vaaria parempia vanhempia olisin tuskin voinut saada. Biologia ei määritellyt perhettä vaan halu elää yhdessä ja pitää rakkaidensa puolia tilanteessa kuin tilanteessa. (s. 204)
Louna ei tiedä äidistään muuta, kuin että hän selviytyi kamalasta Estonian onnettomuudesta, mutta menetti merelle hyvän ystävänsä Piretin. Tämän jälkeen äiti on oleskellut Birgitin ja Peterin luona Utössä. Isästään hänellä ei ole mitään tietoa, mutta tietää, että hänen isoäitinsä on yhä elossa. Birgit ja Peter ovat olleet vaitonaisia asioista suojellakseen Lounaa, joka on heille kuin oma tytär. Suorasukaista, autismipiirteiden takia erikoisesti käyttäytyvää Valoa ärsyttää Lounan menneisyyden vatvominen ja äidin sureminen, sillä eihän tämä ole koskaan edes äitiään nähnyt. Lounaa taas ärsyttää Valon asenne ja omistushaluisuus, sillä tämä osoittaa mustasukkaisuuden merkkejä heti, kun Louna tutustuu paremmin helsingistä tulleisiin vierailijoihin, Oonaan, Hannekseen ja Mikkiin.
Helsingin kolmikosta Oonan veli Hannes alkaa kiinnostaa Lounaa erityisen paljon, kunnes hän saa kuulla, että tällä on tyttöystävä mantereella. Niinpä tietysti. Omille tunteilleen ei voi kuitenkaan oikein mitään, ja parin välillä on pientä, kuumaa flirttiä melontaretken lomassa. Lounan aiempi aikomus pitää välivuosi ja odottaa lukioon menoa siihen, että vuotta nuorempi Valokin on lähdössä, alkaa väistyä mielenkiintoisemman suunnitelman edessä. Oona ystävineen houkuttelee Lounaa Haagan yhteislyseoon, jossa he kaikki opiskelisivat myös. Sattumoisin Lounalle olisi asuntokin olemassa lähistöllä, sillä äidiltä peritty asunto on odotellut häntä vuokrattuna. Pystyisikö hän selvittämään juuriaan Helsingistä käsin paremmin? Valo ei tietenkään ota Lounan suunnitelmia hyvin vastaan ja ystävät ajautuvat ikävään riitaan.
- Ajattelitko kertoa mulle lainkaan vai olisitko vain jonain kauniina päivänä häipynyt saarelta? (s. 93)
Meren koskettamat on kirja täynnä suuria tunteita, menneisyyden haamujen selvittelyä ja rosoista elämää. Lounalle paljastuu, ettei äidin menneisyys ole kovinkaan ruusuinen, eikä isoäitikään ole täydellinen pullantuoksuinen mummo. Ikänsä saaristolaiselämää elänyt Louna sopeutuu Helsingin vilinään yllättävän hyvin uusien, ihanien ystävien avulla, ja samanlailla tyttö löytää luonnon rauhaa pääkaupungistakin. Mikki ja hänen pikkuveljensä Risse, josta tulee Lounalle hyvä ystävä, asuvat vanhempiensa työn vuoksi Suomenlinnassa, ja sinne kirjan tapahtumat sijoittuvat useaan kertaan, koska nuoret viihtyvät siellä paremmin kuin hyvin. Poikien vanhemmat Petteri ja Anu ovat erittäin vieraanvaraisia ja mukavia, ja Louna tuntee olevansa siellä turvassa.
Meri on vahvasti läsnä kirjassa. Ikävämmistä yhteyksistä eli Estonian turmasta siirrytään mukaviin melontaretkiin, purjehtimassakin käydään ja kalastamassa tietysti. Voin miltei kuulla lokkien kirkunan ja meren aaltojen äänet lukiessani niitä kohtia, joissa olla Utössa ja Suomenlinnan tienoilla. Louna on elänyt aina elänyt saarella ja on osa sitä ja sen luontoa, ja juuri tämä kiehtoo Hannesta, joka ihastuu tyttöön heti ensi silmäyksellä. Lounan ja Hanneksen välillä on toimivaa flirttiä ja hapuilevaa tunteiden tunnustelua.
- Arvaa mitä Valo? Oona kysyi toivuttuaan hiukan. - Sä vielä pyyhit tällä kaupungilla lattiaa ja saat sen palvomaan itseäsi. (s. 187)
Kirjassa on tosi erilaisia henkilöhahmoja, joista esimerkiksi Lounan ystävä Valo on monisäikeisin tapaus. Alussa suorastaan inhosin häntä hänen käytöksensä takia, mutta onneksi hän muutti hieman tapojaan kirjan edetessä. Pidän siitä, että aikuisetkaan eivät jääneet pelkiksi statisteiksi, vaan heilläkin on lähes jokaisella oma persoonansa ja tarinansa.
Suurimmat tunteenpurkaukset ja yllättävimmät käänteet on säästetty ihan kirjan loppumetreille. Kyyneleiltä ei voi paatuneinkaan lukija välttyä, sillä niin tunteikasta tapahtumaa on luvassa. Yllätyinkö totaalisesti lopun käänteistä? En ihan täysin, sillä kyllä minä ainakin aloin jo arvailemaan, mitä tuleman pitää. Kirjassa ripotellaankin hienovaraisia vihjeitä, jotta lukijakin voi itse päätellä lopputulemaa ennen Lounaa.
Meren koskettamat on Finlandia-palkintoehdokkuutensa ansainnut. Pidän kovasti peukkuja pystyssä!
Annan arvosanaksi 4,5
Kiitos arvostelukappaleesta!
Muualla:
Samantyylistä:
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti