Viillot: Veronica Roth

Viillot: Veronica Roth. Suomentanut Outi Järvinen. Otava 2017.

Englanninkielinen alkuteos (2017): Carve the Mark. Kansikuva Jeff Huang. Kannen suunnitellut Joel Tippie.

"Cyralla on erityislahja, joka tuottaa hänelle kipua, mutta antaa myös pelottavan voiman – ja hänen tyranniveljensä käyttää sitä häikäilemättä hyväkseen.

Myös Akosilla on erikoinen lahja. Kun hänen ja Cyran kohtalot risteävät, heillä on vain kaksi vaihtoehtoa: auttaa toisiaan tai tuhota toisensa. (Otava)"

Oma arvio:

Hiljamo Thuvhelaisten tärkein jääkukka. Kirkkaanpunainen hiljamo on laimentamattomana myrkyllinen. Laimennettuna käytetään kipulääkkeennä ja päihteenä.


Pyörre Luonnonilmiö, joissain tapauksissa myös uskonnollinen symboli. Näkymätön voima, joka antaa ihmisille kykyjä ja joka voidaan kanavoida alusten, laitteiden, aseiden ym. virranlähteeksi.(s. 425-427)

Olen hehkuttanut Veronica Rothin Outolintu-sarjaa lähes niin kauan, kuin blogini on ollut pystyssä, joten halusin oikein kovasti saada jälleen luettavakseni yhtä ahmittavan teoksen. Tiesin jo ennalta, että dystopia tämä Rothin uutuus ei olisi, mutta kovasti kyllä hämmennyin alettua lukemaan Viillot- romaania. Tähän kirjaan ei todellakaan ole helppoa päästä sisälle, ja ensimmäiset sata sivua meni ihmetellessä ja hämmästellessä, kunnes aloin hieman päästä vihille, mistä kirjan juonessa ja tarinassa on kysymys.

Shotetlaiset olivat käyneet vaelluksella kerran kaudessa niin kauan kuin kansamme oli ollut olemassa. Otega oli selittänyt kerran, että vaellus oli ikivanha perinne, kun taas kierrättäminen oli tullut mukaan myöhemmin. Samassa rituaalissa yhdistyi siis vanha ja uusi, menneisyys ja tulevaisuus. Mutta olin kuullut isän sanovan katkeralla äänellä, että me "elimme toisten planeettojen jätteillä." Isä se osasi aina tehdä asioista raadollisia. (s.39)

Akos ja hänen veljensä Eijeh asuvat jääkukkien ja höyhenheinien valtaamalla Thuvhen planeetalla. Heidän äitinsä on Oraakkeli, joka osaa ennustaa tulevaisuuden, mutta häneltä jää kuitenkin varoittamatta perhettään kohtaavasta uhasta: Akos ja Eijeh siepataan, koska he kuuluvat harvinaiseen kohtalonkantajien sukuun. Tässä välikohtauksessa myös perheen isä saa surmansa. Akos ja Eijeh kuljetetaan vangeiksi vauraalle Shotet-planeetalle, jota hallitseen häikäilemätön nuori mies Ryzek.

 "---Hänen miehensä sanoivat minua "Ryzekin ruoskaksi", veljeni kidutusvälineeksi, ja totta tosiaan, hän katsoi minua samalla tavalla kuin olisi katsonut jotain hyvin vaikuttavaa asetta. Olin hänelle vain sapeli." (s.79)

Ryzekin sisar Cyra on tarinan toinen päähenkilö, hallitsijaperheen tyttö, jonka kyky - ja samalla vitsaus - on kipu. Koska hän voi siirtää kipunsa muille, Ryzec käyttää häntä hyväkseen kiduttaessaan kutakin Shotetlaista. Cyra inhoaa itseään ja veljeäään tämän takia, muttei uskalla kieltäytyä, kaikkein vähiten sen takia, että Ryzekillä on siskostaan tietoa, jolla hän voi kiristää tätä. Kaiken muuttaa kuitenkin vanki Akos, jonka kyky on kumota muiden kyvyt - ja näin ollen myös poistaa Cyran kyky kosketuksen kautta. Ryzek säälii siskoaan sen verran, että antaa Akosin hänen henkilökohtaiseksi apurikseen ja kivunlievittäjäkseen. Akos ja Cyra alkavat kuitenkin ystävystyä muutenkin, ja valmistavat pian yhdessä uni- ja kipulääkkeitä hiljamosta. Cyra opettaa myös Akosia taistelemaan.

Juonikuviosta riittäisi selitettävää toki paljon enemmän, mutta se ei ole tarkoitukseni. Kuten alussa mainitsin, juonen mukana pysyminen vaatii lukijalta paljon keskittymistä, ja välillä minua turhautti, kun tuntui, että kaikkea oli jo liikaa. Toisaalta nautin lukea hyvin paljon Shotetlaisten planeettavaelluksesta sekä Akosin ja Cyran välien lämpenemisestä. Pidän siitä, miten Cyra ja Akos muuttavat toisiaan: Cyra löytää itsestään herkkyyden ja oppii vastustamaan veljeänsä (ja täten arvostamaan itseään) sekä Akos rohkaistuu menettämättä silti vahvaa omaatuntoaan ja herkkyyttään.

"Pyörre on aina vahvimman värinen ja kirkkain meidän planeettamme kohdalla", sanoin Akosille hiljaa. "Shotetlaisen legendan mukaan se kietoutuu ympärillemme kolmesti - juuri siksi esi-isämme päättivät asettua tälle planeetalle. Mutta pyörteen voimakkuus vaihtelee muiden planeettojen kohdalla, se valaisee yhden toisensa jälkeen ilman mitään havaittavaa logiikkaa. Kerran kaudessa me antaudumme sen vietäväksi, laskeudumme ja pengomme." (s. 105)

Kirjassa mainitaan useasti pyörre ja pyörrelahja, mutta minulle niiden merkitys jäin hieman pimentoon. Niihin liittyi jotain uskonnollista, mutta kaikki siihen liittyvä ei täysin välittynyt.  Kirjan nimi viittaa Shotetlaisten tapaan viiltää käsivarteensa musteella kyllästetty viilto jokaisesta tappamastaan ihmisestä. Viillot onkin minusta monin verroin raadollisempi kuin Outolintu-trilogian kirjat.

Viillot ei ikävä kyllä ollut minulle silti täydellisen ahmittava kirja, mutta siinä on toki nautittavat hetkensä.  Tieteisfantasia on minulle uusi genretuttavuus, jota minun pitää vielä sulatella. Hienoa kuitenkin, että Roth on kehitellyt Outolintu-trilogian jälkeen täysin toisentyyppisen maailman. Elämä ja juonittelu kuvitteellisilla planeetoilla ja avaruudessa ovat kiehtovaa luettavaa. Kirja päättyy hämmentävästi Ryzekin paljastukseen ja jäin miettimään, kaavaileeko Roth tähän mahdollisesti jatkoa?

Arvosanani 3,5

Tämä kirja on arvostelukappale, kiitos kustantajalle.

Viillot muissa blogeissa:

Hallittu hysteria 

Samantyylistä luettavaa: 

Rising Moon -sarja: Sarianna Suorsa 

Tähtiviima: Shimo Suntila

Hopea-sarja: Victoria Aveyard

___________________________

Lisään tämän kirjan Helmet-haasteen kohtaan: 

49. Vuoden 2017 uutuuskirja

Musta tähti ja muita tarinoita tulevaisuudesta: Tuomas Saloranta

Musta tähti ja muita tarinoita tulevaisuudesta: Tuomas Saloranta. Kuoriaiskirjat 2016. Novellikokoelma.

"Kaupunki ei nukkunut koskaan. Joka hetki joku rakastui, joku kuoli, yksi tarina alkoi ja toinen sai loppunsa – ja aivan varmasti jossain oli joka hetki juhlat.

Tuomas Saloranta on julkaissut lehdissä ja antologioissa noin viisikymmentä novellia. Kymmenen niistä, parhaat kauhukertomukset, nähtiin kokoelmassa Mahtavat Ammoiset, ja nyt Musta tähti kokoaa yksiin kansiin kahdeksan huiminta tarinaa tulevaisuuden maailmoista. Luvassa on aikamatkoja, enkeleitä, avaruussotaa, lonkerohirviöitä, epäsäätyistä rakkautta, moderneja vampyyreja, sankarin matka kohti jumaluutta sekä kaikkien aikojen kotibileet. "

Sisällys:

Avaruusloinen (Usva 4/2010)
Palkkasoturin arkipäivää (Tiamatin värit, Stk ry 2012)
Konemies hankkii elämän (Pimeyden reunalla, Tutka ry 2011)
Kaksipäisen lehmän varjossa (Spin 2/2012)
Vuosia enkelit varoittelivat (Me emme valehtele, 42 ry 2012)
Minulla on tehtävä (Verenhimo, Teos 2011)
Teräskukkia (Harmaa antologia, Kustannus Hauenleuka 2011)
Musta tähti (Portti 4/2012)

Oma arvio:

Alku tämän novellikokoelman kanssa oli minulle yhtä tuskastelua: avausnovelli Avaruusloinen ei avautunut minulle lainkaan, lähinnä sen humoristisen tyylinsä takia. Toista novellia Palkkasoturin arkipäivää luin vielä kauemmin ja tuskastuneemmin: avaruusooppera ei ole minulle lainkaan mieluinen lajityyppi, ja novelli tuntui lähinnä merkityksettömältä toimintapläjäykseltä.

Onneksi en heittänyt kirvestä (tai kirjaa) kaivoon, sillä löysin kuitenkin näiden kansien välistä muutamia hyviä lukuelämyksiä. Suosikkejani ovat kolme Toimeentuloraja-tarinaa, johtuen arvatenkin siitä, että ne ovat lempigenreeni sijoittuvaa dystopiaa, unohtamatta kuitenkaan Salorannan humoristista otetta. Konemies hankkii elämän kertoo hulvattoman, aavistuksen mauttomuuden rajoja hipovan tarinan siitä, miten terminaattorimainen synteesi Arska lähtee ystävänsä pyynnöstä viettämään vapaa-aikaa bileisiin... ja lopputulos on melko katastrofaalinen. Jollain hullulla tavalla pidin tästä tarinasta ja sen älyttömyydestä. 

Arska katsoi hölmistyneenä ensin miestä ja sitten asetta. "Ei se yleensä tällä tavalla laukea", hän sanoi ja ampui samalla kattoon. Juhlijat alkoivat kiljua ja heittäytyivät suojaan.

 Vuosia enkelit varoittelivat esittelee todella hienosti sitä dystopista elämäntapaa, mitä Yläpuolen ihmiset viettävät Salorannan luomassa tulevaisuuden kaupungissa: mielialoja säädellään jatkuvalla täsmälääkityksellä, nukkuminen hoituu unilääkkeen avulla ja mainokset tunkevat jo ihmisten koteihin väkisin. Kun päähenkilö Samson lähtee hänelle ilmestyvän enkelin houttelemana Toimeentulorajan alapuolelle, hän menettää kaiken omaisuutensa ja muuttaa alkeelliseen yhteisöön, jossa syödään hyönteisproteiinin sijaan lihaa ja viljaa ja tehdään työtä - ja nukutaan ilman unilääkkeitä.

Teräskukkia on palkkatappaja-Jaken ja Yläpuolen tytön traaginen rakkaustarina, ja esittelee enemmän Toimeentulorajan alapuolista elämää raadollisuuksineen.

Novellikokoelman niminovelli, Musta tähti on kokoelman helmi, miekka ja magia -tyylinen tarina yhteisöstä, jossa kasvit hallitsevat ihmisten elämää, ja jossa vilisee madonsyömiä, luistatehtyjä ja muita omituisuuksia. Nämä otukset nousevat sotaan Darinosta ja hänen yhteisöään vastaan. Tarina on melko toiminnallinen ja raaka, ja kuvailisin tätä vakavaluonteisimmaksi tämän kokoelman novelliksi.

He pysähtyivät hetkeksi. Darinos katsoi seuralaisiaan, noita kuutta, joista oli tullut hänelle läheiset. He eivät olleet puhuneet paljoakaan, Darinos ei edes tiennyt soturien nimiä, mutta yhteinen koettelemus oli yhdistänyt heidät sitein, jotka vain kuolema taistelussa katkaisisi. Heidän ei tarvinnut puhua nytkään, he vain nyökyttelivät toisilleen ja vetivät aseensa esiin.

Tuomas Salorannan novellikokoelma sopii erityisesti sellaisille, joiden mielestä scifin ei tarvitse olla kovin vakavamielistä, vaan sitä voi höystää ronskilla huumorilla. Vaikka osa novelleista ei osunut minun pirtaani, löysin onnekseni jotain itselleni sopivaa luettavakseni. Se juuri novellikokoelmien hyvä puoli on, että yleensä jokaiselle löytyy jotain, joka kolahtaa.

Mirva Nikusen tekemä kansi on minusta erittäin osuva ja lukemaan houkutteleva.

Arvosanani 3+

Tämä kirja on arvostelukappale, kiitos kustantajalle.

Samantyylisiä kirjoja:

Pienen rasian jumala ja muita novelleja: Anne Leinonen

Kuulen laulun kaukaisen: Anne Leinonen ja Petri Laine

Lemen: Jaakko Markus Seppälä