Kirjokansi: Karoliina Tervonen. Tammi 2023
"Kirjokansi kumartaa tyylillään romantiikan ajalle ja kansanperinteen tarinoille. Se kertoo turhamaisesta neiti Holmbergistä, joka on keplotellut viehätysvoimallaan tiensä seurapiireihin, vaikka onkin vain hienostunut taskuvaras ja petkuttaja.
Kun kotikaupunkiin hyökkäävät sudenturkkiset pedot, neiti pakenee fantastiseen seikkailuun, jossa viimeisetkin hattuhöyhenet haihtuvat.
Neiti Holmberg viihtyy ylellisyyksien täyteisessä elämässään loistavasti. Hän osaa taitavasti pyörittää laajaa ja anteliasta kosijakaartia lupaamatta mitään, mutta antaen kaikkien olla toiveikkaassa uskossa yhteisestä tulevaisuudesta, ainakin niin kauan kuin rahapussissa riittää roposia tai povitaskusta löytyy pihistettävää.
Kurjenpahkan seuraelämä tuntuu olevan kaukana sudenturkkisten vihollisten leimuavista taisteluista, kunnes koittaa päivä, jolloin mystinen paha saapuu satamakaupunkiin. Ja vie neiti Holmbergilta kaiken.
Alkaa huima kostoretki Pohjolaan, Tuonen valtakuntaan, kun nuori nainen seurueineen lähtee vaatimaan omaansa takaisin. Kätkeytyvätkö onni ja vauraus alisen maailman tuntureille?" (Haamu)
Oma arvio:
Olipas ihastuttavaa, että tartuin tähän Karoliina Tervosen esikoisromaaniin, vaikka alkuun epäröin. Pidän muuten myös tajuttoman paljon Maya Hahton suunnittelemasta kannesta, joka mukailee tarinaa täydellisesti.
Pedot ovat saapumassa Kurjenpahkan satamakaupunkiin, tai näin päähenkilö, neiti Holmberg lukee paikallisesta aviisista. Neiti Holmberg rakastaa kauniita vaatteita ja seuraelämää, lumoaa innokkaat kosijat mutta ei huoli ketään aviomiehekseen, vaan tyhjentää onnettomien miespolojen taskut. Tämä nuorena orvoksi jäänyt nuori nainen ei kerro koskaan kenelläkään etunimeään. Hän on Herra Holmbergin hienoimmat puvut ja pukimet -liikkeen ompelijatar yksin kovaa kuria pitävän Herra Holmbergin armosta.
---"Mutta ette ymmärrä - kompassini - en ole kertonut teille kaikkea."(s. 48)
Neiti Holmberg on jälleen liehitellyt erästä päihtynyttä merimiestä, herra Lainekaria, varastaakseen tämän taskustaan arvokkaan taskukellon. Ikäväkseen hän jää kiinni, saa vihastuneet Lainekarin peräänsä, mutta pelastuu armollisen, mutta hyvin vihaisen Herra Holmbergin ansiosta. Kun Lainekari tulee myöhemmin liikkeeseen vaatimaan saataviaan, valehtelee neiti Holmberg piilottaneensa kellon - tai kompassin, kuten Lainekari sanoo. Oikeasti tuo kummallisesti hyrisevä kello on piilotettuna hänen rintojensa väliin. Herra Lainekari on vain ovelampi, eikä neiti Holmbergillä ole enää mahdollisuutta paeta avioliiton satamaa. Kunnes pedot tulevat kaupunkiin ja kaikki muuttaa suuntaansa.
Mutta mitä ovat nuo pedot? Ne ovat sudenturkkisia Pohjolan väkeä, jotka polttavat kyliä ja kylvävät kauhua mennessään.
"Olen vain pahainen taskuvaras! Selvisin hädin tuskin Kurjenpahkan palosta hengissä. En pysty kamppailemaan petoja vastaan."(s. 79)
Rouva Lainekari lähtee yksinään pakomatkalle, törmää talonsa menettäneeseen kotitonttuun, jonka ajatuksesta he lähtevät kostoretkelle Pohjolaan. Koska Pohjolan väki tuhosi kylän ja talonhaltian rakkaan talon talonväkineen, he aikovat viedä kostoksi heiltä Sammon, tuon ehtymättömien rikkauksien taikakalun. Rouva Lainekarilla siintää jo silmiensä edessä kauniit vaatteet, korut ja asusteet, joita hän saisi Sammon avulla. Tontulla on myös narunnokassa yksi Pohjolan pedoista, jonka hän on napannut loitsunsa valtaan ja jota he nyt raahaavat perässään oppaanaan kohti Pohjolaa. Myöhemmin seurueeseen liittyy myös metsän kuningas, karhu, ja neuvokas peltomyyrä Pyllervo, joka pelastaa rouva Lainekarin näkin kynsistä.
Pääseekö seurue Pohjolaan ja löytävätkö he Sammon? Tuoko taikakalu onnea vai johtaako se vain kaaokseen ja sekasortoon, kuten Pohjolan asukas eli peto, tuttavallisemmin Marraskuu, yrittää seuruetta varoitella?
"Etkö jo ymmärrä? Kun vaurautta kertyy liikaa yhteen paikkaa, tasapaino murtuu."(s. 166)
Kirjokansi on ihana yhdistelmä romanttista historiallista romaani, kansanperinnettä ja Taru Sormusten herrasta -henkistä fantasiaseikkailua. Myönnettäköön, että olin alkuun hieman pettynyt, kun suomalaisen mytologian elementit alkoivat tulla mukaan, sillä olin odottanut enemmänkin historiallista, cozy crime -henkistä tarinaa, ja muutenkin suomalainen kansanperinne on ollut aika vahvasti mukana useassa nuorten fantasiassa viime aikoina, mutta ihastuin tarinan edetessä seurueen jäseniin. Peltomyyrä Pyllervosta muodostui minun suurin suosikkini. Kaikki ovat omalla tavallaan erilaisia persoonia: turhamaisuuteen tottunut rouva Lainekari, äreä ja kunnioitusta vaativa karhu, rohkea ja pippurinen Pyllervo, ujo ja lämminhenkinen Marraskuu ja ylpeä ja voimakastahtoinen kotitonttu.
Mukana on myös haikeaa romanttista latausta, josta jää lämmin odottavainen olo. Kirjan loppu on sopivalla tavalla haikean surullinen, mutta toiveikas. Viehättävä fantasia, voisi olla oikea sana kuvaamaan Kirjokantta.
Arvosanaksi annan 4+
Kiitos kustantajalle arvostelukappaleesta.
Muualla:
Samantyylistä:
