Heidi's bookshelf: read

Heartstopper: Osa 1
Kiss My JUHANNUS
Sydämenmuotoinen kesä
Kiltin tytön murhaopas
Perfect on Paper
Lomalla kaikki on toisin
Kärsimyskukkauuteaddiktio
Stranger Things: The Other Side
Laura Dean Keeps Breaking Up with Me
10 totuutta ja yksi tehtävä
Punapipoinen poika
Kiss Me - Rakkautta Mykonoksella
Counting Down with You
Laakson linnut, aavan laulut


Heidi's favorite books »
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Johnny Kniga. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Johnny Kniga. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 28. marraskuuta 2021

Tim - Aviciin elämäkerta: Måns Mosesson

Tim - Aviciin elämäkerta: Måns Mosesson. Suomentanut Tarja Lipponen. Johnny Kniga 2021

Ruotsinkielinen alkuteos: Tim - Biografin om Avicii. Kansi: Miroslav Sokcic (suunnittelu), Hanna Persson (kuva)

" 'Wake me up when it’s all over.'

Maailmankuulun musiikkilegendan traaginen elämä.

Avicii oli 2010-luvun pop-sensaatio, jota ei pysäyttänyt mikään – paitsi hän itse. Lähes kymmenen vuoden ajan ruotsalainen Tim Bergling tehtaili listaykkösiä rikkoen ennätyksiä vasemmalta ja oikealta ja esiintyi jättiläismäisille yleisöille ympäri maailman.

Toimittaja Måns Mosessonin virallinen Avicii-elämäkerta kertoo, millaisena Bergling koki elämänsä tähtitaivaalla, klubeilla ja keikkalavoilla, miten hän onnistui koskettamaan valtavia yleisömassoja elektronisella tanssimusiikillaan hitti toisensa jälkeen – ja miksi se kaikki oli Berglingille lopulta liikaa.(Johnny Kniga)"

Kirjatraileri

Lukunäyte

Oma arvio:  

Huhhuijaa, miten vaikuttava lukukokemus oli tämä Aviciin elämäkerta! Tämä kirja on yhtä lailla johdatus elektronisen tanssimusiikin saloihin, mutta myös syväluotaava sukellus nuoren miehen mieleen, jossa vuorottelevat ahdistus, jonkinlainen erityisherkkyys, itsetunto-ongelmat, ulkonäköpaineet, uskomattomat luovuuspuuskat ja inspiraatiot, julkisuuden paineissa tasapainottelu ja matka kohti päihderiippuvuutta ja siitä ulos henkisen valaistumisen tielle. Ja sitten kohti sitä pahinta eli itsemurhaa, josta suru-uutinen levisi uutisiin kautta maailman vuonna 2018. 

Lukemisen lomassa olen tuttuun tapaan tutustunut Aviciin tuotantoon, joka on ollut minulle lähinnä pintapuolisesti tuttua tätä ennen, ja olen hämmästynyt siitä, miten upeaa EDM-tyylin musiikkia hän on saanut elämänsä aikana luotua. Ja mikä harmi ja vääryys, että hänelle kävi niin kuin kävi.

Tanssimusiikkia ei enää pidetty instrumentaalimusiikkina, jossa oli sampleja kertosäkeenä. Siitä oli tullut jalostunutta poppia, sallittua kaikenikäisille ja sitä soittivat jopa rockradioasemat. (s. 179)

Vaikka kirjassa käsitellään paljon synkkiä aiheita, kuten Tim Berglingin läpi koko elämän seurannutta taipumusta ahdistukseen, saa nuorena pinnalle nousseesta miehestä hyvin valoisan ja lämpimän kuvan. Hänellä oli paljon ystäviä ympärillään ja perheen tuki oli tärkeä, vaikka Tim ei ottanutkaan apua vastaan kovinkaan helposti. Kaiken julkisuuden keskellä hän yhä oli se finninaamainen ruotsalaispoika, nörtti, joka viihtyi parhaiten pelaamassa parin kaverin kanssa WoW:ia ja istuskeli Tukholman Östermalmin nurtsilla lintsaamassa koulusta, jonka vaatimuksiin pojan oli hankala sopeutua. Tuttu tarina. Kuinka monesta kouluun sopeutumattomasta, introverttiyteen taipuvasta on tullut lopulta erittäin lahjakas omalla osaamisalueellaan? 

Tilanne oli tuntunut jo pidempää epätodelliselta. Poika, joka aiemmin oli toisinaan jopa kieltäytynyt poistumasta huoneestaan, seisoi ilta illan jälkeen kymmenientuhansien ihmisten edessä. Jalustalle nostettuna ja palvottuna ja näin ollen yksinäisenä. (s. 124)

Kuten on aiemmin tullut todettua, hyvään elämäkertaan ei riitä mielenkiintoinen päähenkilö, vaan sen kirjoittajan täytyy olla oikeasti hyvä. Dagens Nyheterin tutkiva toimittaja Måns Mosesson on tehnyt minusta erittäin hyvää työtä ja saanut rakennettua lukuisista Tim Berglingin läheisten ja yhteistyökumppaneiden haastatteluista, Tim Berlingin muistiinpanoista ja sähköposteista, sometileistä ja lukuisista muista lähteistä ehjän kokonaisuuden, jossa ei rönsyillä liikaa sivujuonteisiin. Jonkin verran myös muiden henkilöiden elämästä kerrotaan, mutta sillä lailla sopivasti, että se on Timin elämäkerran kannalta tarpeellista. Viestiketjut Timin läheisten kanssa ovat hyvä lisä kerronnan välissä. Toki myös kaksi kuvaliiteosioita elämäkertakirjallisuudelle tyypilliseen tapaan kirjasta löytyy.

11.helmikuuta 2015

Hei ja kuules halvatun poika, kun et vastaa eikä kuulu mitään!!!! Mitä päässäsi tapahtuu, niin että paskat välität pitää yhteyttä, et voi edes kirjoittaa ihan vain paria riviä, meille siis - perheellesi ja erityisesti MINULLE - ÄIDILLESI (s. 227)

Kirjan kantava teema Aviciin musiikillisen uran ohella on nuorten lisääntynyt ahdistuneisuus ja myös opioidi-pitoisten lääkkeiden petollisuus. Tim Bergling on surullinen esimerkki siitä, miten haimatulehduksen aiheuttamien kipujen takia määrätyt opioidit saavat hänet pahaan riippuvuuteen. Amerikkalainen terveydenhuoltojärjestelmä sallii sen, että Tim saa pyydettyä aina tarvittaessaan lisää lääkkeitä, joita hän vakuuttelee kaikille tarvitsevansa, mutta joita hän ei koe ongelmalliseksi. Vaikka perheensä ja ystäviensä intervention jälkeen Tim pääsee lopulta eroon riippuvuudestaan, on päihteenhuuruiset vuodet jättäneet jäljen hänen psyykeensä. Hän innostuu meditoimisesta, ehkä jopa hiukan hurahtaa siihen, ja minusta tuntuukin, että juuri se kaikki valaistumisen hakeminen kaiken muun ohella saa hänen mielensä vieläkin ahdistuneemmaksi. Lopulta hän ei löydä muuta pakotietä kuin päättää omat päivänsä. 

"Nykyään pyörryttää joka ikinen päivä", Tim kirjoitti Arash Purnourille. "Eikä se ole vain tämän päivän tai tämän kiertueen juttu, vaan suunnilleen siitä asti kun mä aloitin, oon ollut uupunut...kohtuusäännöllisesti, mutta mä työnnän sen pois enkä mä ole halunnut ottaa sitä puheeksi, koska ei sille voi mitään." (s. 118) 

Kirjassa kunnioitetaan Timin muistoa ja lähimmäisten toivetta sen verran, ettei itsemurhan yksityiskohtiin mennä sen syvemmin. Samalla vältetään mahdollisia triggereitä samantyyppisten ahdistusoireiden kanssa painivien keskuudessa. Myönnän, että kyyneleet tirahtivat silmistäni, kun luin Timin äidin ja isän kokemuksia suru-uutisen jälkeen sekä siitä, kuinka tuhannet ihmiset kokoontuivat Ruotsissa Sergelintorille itkemään ja tanssimaan Tim Berglingin aka Aviciin kuolemaa hänen hittibiisinsä Levelsin tahdissa. R.I.P. Tim Bergling.

"Kyllä sieltä kuopasta pääsee pois", Tim sanoi. "Kun kohottaa kasvonsa, näkee koko sinitaivaan. Linnut ja valon." (s. 285)

Arvosanaksi annan täydet 5

Kiitos kustantajalle arvostelukappaleesta! 

 

Lisään kirjan Helmet-haasteen kohtaan: 

45. Kirjan on kirjoittanut pohjoismainen kirjailija 

Popsugar-haaste saa ruksin kohtaan:

A Book with a black-and-white cover


perjantai 27. tammikuuta 2017

Blogistanian kirjallisuuspalkintoehdokkaani 2016

Tässäpä tulevat minun viime vuoden parhaimmat lukuelämykseni eli Blogistanian kirjallisuuspalkintoehdokkaani vuodelle 2016. Ehdokkaita klikkaamalla pääset lukemaan arvioni.

Blogistanian Kuopus -pisteeni

3 pistettä

Eleanor & Park: Rainbow Rowell. Suom. Terhi Kuusisto. Viisas elämä 2016.



"Minä hullaannuin Eleanoriin ja Parkiin. Miten ihanan omituinen, mutta silti niin tavallinen rakkaustarina tämä onkaan!"

2 pistettä

Mätä: Siri Pettersen. Suomentanut Eeva-Liisa Nyqvist. Jalava 2016. (Korpinkehät #2)



"Hirka on aivan mahtava päähenkilö. Hän on rohkea, lahjomaton, hän on luottavainen ja hiukan uhkarohkeakin. Hän ei kumartele ketään. Hän on ihanan vilpitön ihmisten karussa maailmassa."

1 piste 

Emman salainen toive: Mari kujanpää. Otava 2016. 


"Vaikka minussa tämä kirja herättää hyvin perinpohjaisia pohdintoja, lapsilukijoille tämä antaa varmasti pintapuolisemman kuvauksen ystävyydestä, surusta, taitoluistelusta ja ylipäänsä sympaattisen Emman elämästä mummolassa. Kirjaa suositellaan yli yhdeksänvuotiaille, ja minä suosittelen tätä myös aikuisille! Tästä jäi niin hyvä mieli, että melkein itkettää ilosta."

Blogistanian Finlandia -pisteeni

3 pistettä:




"Kuiskaava tyttö on kaikin puolin onnistunut kauhukirja. Se pitää minut heti alusta saakka otteessaan, sen henkilöt ovat mielenkiintoisia ja tapahtumat etenevät omalla painollaan paljastaen hiukan kerrallaan, muttei liikaa."

2 pistettä:

Älä riko pintaa: Katri Alatalo. Vaskikirjat 2016. Novellikokoelma. 


"Harvoinpa olen lukenut tällaista novellikokoelmaa, missä jokainen novelli on suosikkini!"

1 piste: 

Varpaat: Marko Hautala & Broci.  Haamu 2016. Sarjakuva-albumi.


"Pidän kovasti Brocin kynänjäljestä, joka on hyvin konstailematonta ja miellyttävää katsella."


Blogistanian Globalia -pisteeni

3 pistettä: 



"En voi muuta sanoa, kuin että tämä on hämmentävä, tyhjentävä, uteliaisuutta herättävä kirja."

2 pistettä: 


 "Tämä kirja pyörittelee ja kääntelee juonta ja sai ainakin minut epäilemään ihan vääriä henkilöitä."

1 piste:


"Miten joku kirja voikaan olla näin hämy? Jeff VanderMeer osaa pistää lukijansa pään pyörälle!"

 Blogistanian Tieto -pisteeni

3 pistettä:




"En olisi halunnut hyvästellä vielä tätä kirjaa ja sen päähenkilöä."


2 pistettä: 


Suomen lasten Suomi: Kirsti Manninen ja Carlos da Cruz. Otava 2016.

"Carlos da Cruzin piirtämät hauskat henkilöhahmot esittelevät suomalaissukuisille amerikkalaissisaruksille, Johnille ja Jennylle, Suomea ja sen erikoisuuksia. Kirjassa on ihan valtavasti luettavaa ja katsottavaa, ja meillä meni tässä kyllä monen monituista iltaa. "

1 piste:

 Kinuskikissa taikoo klassikot uuteen muotoon: Sini Visa. Tammi 2016. (Huom: linkki johtaa käsityö- ja leivontablogiini Cinnamonum)



"Kuten kirjan nimikin lupaa, klassikoista tehdään nyt erilaisia, hauskoja versioita.---Kinuskikissa taikoo klassikot uuteen muotoon on huippu kirja sellaiselle, joka tykkää hullutella keittiössä eikä halua aina turvautua perinteisiin klassikoihin."

lauantai 31. joulukuuta 2016

Topi Sorsakoski - Viimeiseen korttiin: Antti Arvaja ja Tuomas Mustikainen

Topi Sorsakoski -  Viimeiseen korttiin: Antti Arvaja ja Tuomas Mustikainen. Johnny Kniga 2016.


"Topi Sorsakoski (1952-2011) oli yksi suomalaisen iskelmän ikonisimpia ääniä.
Topi Sorsakoski toi Agents-yhtyeen kanssa maaseudun tanssilavamusiikin kaupunkien rock-klubeille 1980-luvulla ja nousi samalla satumaiseen menestykseen, joka ei koskaan laantunut.
Sorsakoskella oli lapsuudestaan asti synnynnäinen taito joutua pulaan, mutta myös taito hankkia ympärilleen ihmisiä, joihin hän saattoi vaikeina aikoina nojata. Sorsakoski oli myös klassisen musiikin ja kirjallisuuden ystävä, joka tiesi tarkalleen, miten myyttiä renttutaiteilijasta pidetään yllä.

Antti Arvaja ja Tuomas Mustikainen ovat päässeet perikunnan siunauksella perehtymään Sorsakosken laajaan kotiarkistoon, demoihin, julkaisemattomiin sanoituksiin, dokumentteihin ja harvinaiseen videomateriaaliin. Noin sadan haastattelun pohjalta on syntynyt poikkeuksellinen muusikkoelämäkerta, joka maalaa karhean humoristisen ja paikoin resuisen kokokuvan Sorsakoskesta hänen traagiseen loppuunsa saakka.

Tätä tarinaa ei ole aiemmin kuultu. Mukana ovat kaikki keskeiset kollegat, ystävät, sukulaiset, naiset ja fanit. Moni heistä kertoo tarinansa Sorsakosken lesken tapaan ensimmäisen ja viimeisen kerran - vain tässä kirjassa."

Oma arvio:

Heti alkuun linkitän arvioni alkuun tekemäni Spotify-soittolistan, johon olen koonnut kirjassa siteeratut kappaleet (ne, jotka olivat saatavilla).


https://open.spotify.com/user/1136265330/playlist/7BgWNSpNPvRIaNziKTJG95

Ennen Topin ja Agentsin nousua iskelmällä ja rockilla oli omat kannattajakuntansa; rock oli kaupunkilaisten musiikkia ja elämänasennetta, sen sijaan iskelmä kuvasti maaseudun perinteistä elämäntapaa. Lopulta nämä kaksi musiikkilajia vaihtoivat 1980-luvulla tavallaan paikkaa: iskelmää alettiin esittää kaupungeissa, lähiöissä ja kapakoissa lohduksi juuriltaan muuttaneille, kun rock valtasi syrjäseudut ja houkutteli mukaansa nuoria, jotka olivat jääneet juurilleen. (s.102)

Tätä kirjaa lukiessa kuuntelin paljon Topi Sorsakoskea. Kun kirjan myötä esiteltiin jokin minulle tuntematon albumi, laitoin sen yleensä soimaan lukemisen taustalle. Suuri osa Topi Sorsakosken ja Agentsin tuotannosta on minulle tuttua, mutta Topin soolotuotanto on minulle vieraampaa. Toki sieltäkin ne muutamat hitit, kuten Hurmio ja Olet kaikki ovat syöpyneet mieleeni.

Tämä on kaikkiaan ensimmäinen elämäkertateos, jonka arvioin blogissani. Olen kyllä muutaman sellaisen ennenkin lukenut,  ja yleensä kimmokkeena lukemiseen on ollut jonkinasteinen fanitus kyseistä henkilöä kohtaan. Sama syy oli myös siihen, miksi halusin lukea Topi Sorsakosken elämästä ja musiikkituotannosta kertovan teoksen - suuri, syvä kunnioitus ja fanitus kyseistä tummaäänistä artistia kohtaan. Mitä lopulta tiesin Topi Sorsakoskesta? En juuri mitään, ja vielä vähemmän Pekka Tammilehdosta, joka kietoutuu mystisesti tuon artistinimen, tai sanotaanko kuvitteellisen hahmon, taakse. 

Minun isäni on kuunnellut Topi Sorsakosken ja Agentsin levyjä ja tartuttanut fanituksen minuun jo lapsesta saakka. Agentsin rautalankasoundit ovat kiehtovia eivätkä mielestäni yhtään niin elähtäneitä kuin perinteinen tanssimusiikki. Kaiken kruunaa Topin uniikki laulutyyli, joka on täynnä elämää, surua, kaihoa ja karheutta.

---Kiiruhdin salin puolelle katsomaan, minkälaisesta ihmisestä saattoi lähteä tuollainen ääni. Kun pääsin sisään ja näin Topin, menivät aivoni hetkellisesti solmuun. Ryhditön olemus, roikkuvat haivenet, rööki ja tuijotus lattiaan eivät osuneet siihen julamaiseen ääneen mitenkään. Olin totaalisen ällikällä - vielä senkin jälkeen kun omin silmin saatoin todeta, että enkelimäisen äänen ja ulkomuodon välinen ristiriita oli melkoinen. Ulkomusiikilliset seikat jäivät kuitenkin pian omaan arvoonsa, sillä musiikillinen anti oli lumoava ja vaikutus lähtemätön. (Mari Hatakka, Agentsin GO-GO-tanssija, s.78)

Antti Arvaja ja Tuomas Mustikainen esittelee Topin musiikkituotannon ihan alkulähteiltä saakka viimeiseen levyyn saakka. Jokaisen levyn tekovaiheista saa kattavan kuvan. Minulle oli  hyvin valaisevaa tutustua koko tuotantoon, ja tietenkin erityistä mielihyvää minulle tuotti lukea juuri niiden minulle tärkeiden kappaleiden syntyvaiheista. Topi Sorsakosken viimeiseksi levyksi jääneen Tummansinisen sävelen (jonka ostin muuten vinyyliversiona isälleni joululahjaksi) suosikkibiisini, Viimeiseen korttiin, on hämmästyksekseni Jonne Aaronin säveltämä.

Topi Sorsakoski oli jonkinlainen sekoitus samaania, nurkkabaarin perällä istunutta Kaurismäen Suomen kantapeikkoa ja heleä-äänistä Olavi Virtaa - kaikin tavoin epätodennäköinen tangolaulajan perikuva. (s.154)

Eniten nautin kuitenkin niistä osuuksista, joissa avataan Topi Sorsakosken persoonaa. Pidän siitä, miten kirjassa käytetään hyvin paljon eri henkilöiden suoria sitaatteja, joissa Topia ja hänen tekemisiään kommentoidaan, ja siitä, miten lukija itse saa koota nämä mielipiteet kokonaisuudeksi. Näin mitään suoraa mielipidettä kirja ei Topista muodosta. Vaikka kaikilla on oma tapansa luonnehtia Topia, niistä muotoutuu yhtenäinen, selkeä kuva tuosta herkästä ja ujosta taiteilijasta, joka kätkeytyi yleensä humalatilansa taakse. Mukana vilahtelee paljon viihdemaailmasta tuttuja nimiä, kuten TT Purontaka, Simo Silmu, Vicky Rosti, Kauko Simonen, Pedro Hietanen ja luonnollisesti kaikki, jotka soittivat Topin kulloisessakin taustabändissä. Myös entiset tyttöystävät saavat äänensä kuuluviin, joskin melko sivuavassa roolissa, ja myös Topin vaimo Heli sanoo muutaman sanasen, vaikka ei ole aiemmin julkisuudessa juuri ollut esillä. Hänen kerrontansa on hyvin kaunistelemattoman suoraa.

Pekka kuitenkin oli ihminen, jolle ei vain voinut olla pitkään vihainen. Ihmistähän ei voi muuttaa eikä varsinkaan luonnonlasta. (Cita Högnabba- Lumikero, s. 47)

Keikkaelämän kuvaus on hyvin suorasukaista ja peittelemätöntä. Vaikka viina virtaa keikoilla, Topi hoitaa lauluosuutensa - ainakin enimmäkseen. Joitakin surullisenhupaisia toikkarointeja sattuu matkan varrelle, mutta yleiskuva artistista on sympaattinen, hauska - ja erittäin älykäs. Hänen kerrotaan lukeneen paljon, niin kaunokirjallisuutta kuin elektroniikkalehtiä, sillä hänellä oli hirveän suuri kiinnostus kaikkeen elektroniseen näpertelyyn. Hän korjasi rikkoutuneet Vox-äänentoistolaitteet ja kaukosäätimet, ja jopa sairasvuoteellaan hän mietti happikoneen toimintamekanismia. Lisäksi Topia kiinnosti yhteiskunnalliset asia ja lähes kaikki ympärillään tapahtuva: useissa sitaateissa häntä luonnehditaan tarkkailijaksi ja tiedonkerääjäksi. Tarinankertoja hän oli henkeen ja vereen, ja juuri hänen mielikuvitustarinoissaan syntyi fiktiivinen hahmo Topi Sorsakoski, jolle aina sattui ja tapahtui. Nimi jäi elämään hänessä ihan itsestään.

"Haluaisin kirjoittaa."
"Elämänkertasiko?"
"En saakeli varmaan mitään niin tylsää. Minua kiehtoo synkkä metsä, kun ajamme tuolla yöllä keikkabussilla. Mitä jänisrukka tekee siellä pimeässä? Pelkää. Ja miten se nauttii päivällä lumella elämästään!" (Topi, s.147)

Mielestäni Antti Arvaja ja Tuomas Mustikainen ovat koonneet onnistuneesti kirjaan kaiken oleellisen, mitä tulee tietää Pekka Tammilehdosta aka Topi Sorsakoskesta. Se kunnioittaa hänen muistoaan ja on hieno johdatus ylipäänsä suomalaiseen musiikkituotantoon ja keikkakulttuuriin 1980-1990-luvuilla. Kirja ei valista eikä anna suoria totuuksia, vaan herättää lukijaansa tekemään omia johtopäätöksiä.

---Oltiin Topin kanssa pihalla tupakalla, kun kun hän taputti minua veljellisesti olkapäähän ja sanoi, että minun tekstejäni on ollut aina niin hyvä laulaa. Se oli reilun jätkän kaunis kiitos. Sen kummallisempia filosofioita ei ihmisten kesken lopulta tarvita. (Jukka Itkonen, s.274)

Kirjan kahdessa kuvaliitteessä on kuvia niin perheenjäsenten albumeista kuin ammattilaisvalokuvaajien arkistoista. 

Kirjassa oleva kuva: Stefan Bremer. Kuvassa myös oma levyni Topi Sorsakoski & Agents: Surujen kitata - 32 Greatest hits.

Kirjasta välittyy aidonoloinen kuva Topi Sorsakoskesta, joka suorasukaisuudessaan ja tietynlaisessa kroonisessa alakuloisuudessaan ja ujoudessaan edustaa juuri sellaista mieskuvaa, jollaiseen olen lapsuudestani saakka tottunut. Olen miettinyt, miksi tunnen niin voimakasta yhteyttä tuohon hampuusimaisesti pukeutuneeseen, välillä hyvin jätättävään laulutyyliin ja erikoisiin maneereihin sortuvaan laulajaan, joka ei muuten edusta sitä musiikkityyliä, mitä enimmäkseen kuuntelen. Hänessä on jotain, mikä on aina vetänyt puoleensa. Hänen keikalleen en ole koskaan päässyt, mutta onneksi Topin musiikki on jäänyt elämään. Kun kirjan lopussa tulee Topin viimeiset sanat vaimolleen Helille, en voi välttyä kyyneleiltä. En olisi halunnut hyvästellä vielä tätä kirjaa ja sen päähenkilöä.

"Nukutaan vielä vähän, nukutaanhan?"(s. 334)

Arvosanani 5-


Tämä kirja on arvostelukappale, kiitos kustantajalle.

Topi Sorsakoski - Viimeiseen korttiin muissa blogeissa:

Esa Mäkijärvi (Image) 
Kohtaamisia - kulttuuriblogi
Elma Susanna (Suomi lukee)
Kirjan vuoksi - kulttuuriblogi

 Linkki Topi Sorsakosken viralliselle fanisivulle:
  http://www.topisorsakoski.net/

Omat suosikkini Topin tuotannosta:

Levyt: 

Besame Mucho
Tummansininen sävel

Kappaleet:

Varjojen yö
Viimeiseen korttiin
Surujen kitara
Olet kaikki
Levoton mieli
Tyhjää
Kuin yö
Paras päivä
Yksinäinen merimies


 Tällä kirjalla osallistun viime tingassa Ullan luetut kirjat -blogin New To You Reading Challengeen, sillä tämä on ensimmäinen elämäkertateos blogissani.

keskiviikko 4. toukokuuta 2016

Aikuisten kauhua ja scifiä kesäksi ja syksyksi 2016

Tässä tulee lupaamani, minua kiinnostavien aikuisten (oikeesti) kirjojen listaus tälle kesälle ja syksylle. Seassa saattaa olla myös jokunen sellainen teos, josta en aio välttämättä tehdä bloggausta ollenkaan, sillä ne eivät oikein mitenkään päin sijoitu blogini kirjojen genrekehykseen. 

Päivitän listaa sitä mukaa, jos saan tietooni lisää kiinnostavia kirjoja.


Andrew Michael Hurley: Hylätty ranta. WSOY. Kesäkuu.

Käännöskauhukirjallisuutta edustaa tämä teos, joka on palkittu viime vuonna Britanniassa parhaana esikoisromaanina. Olen pikku hiljaa opetellut lukemaan kauhukirjallisuutta, sillä olen mukana Hämärän jälkeen -lukuhaasteessa, jossa on tavoitteena tutustua tämän genren kirjallisuuteen. Lupaavalta vaikuttaa tämä kirja.


Lauren Beukes: Zoo city - Eläinten valtakunta. Aula&Co. Kesäkuu

Tämä eteläafrikkalaiskirjailijan teos on palkittu Arthur C. Clarke -palkinnolla parhaana scifi- ja fantasiakirjana. Se on sekoitus urbaania fantasiaa, trilleriä ja Etelä-Afrikan nykytodellisuutta.  Odotan innolla tätä käsiini.

 Katri Alatalo: Älä riko pintaa. Vaskikirjat. Kesäkuu.

Kauhusävytteinen fantasianovellikokoelma erittäin  kauniilla kannella herätti mielenkiintoni, kun selailin Vaskikirjat-kustantamon sivua. Tämä täytyy kyllä lukea!




Hugh Howey: Hiekka. Like. Heinäkuu.

Olen juuri lukemassa Hugh Howeyn Siilon saaga -trilogiaa, ja pidän hänen tavastaan kirjoittaa, joten odotan innolla hänen uutta dystopista romaaniaan Hiekka.

 S.K. Tremayne: Jääkaksoset. Otava. Heinäkuu.

Tämä psykologinen trilleri vaikuttaa oikein kiintoisalta kirjalta luettavaksi kesän keskellä. Tarinassa toinen identtisistä kaksosista kuolee, ja eloon jäänyt väittääkin vanhemmilleen olevansa kuollut sisarensa. Hui! Tarina sijoittuu syrjäiselle majakkasaarelle Skotlantiin, joten jännittävä tunnelma on miljöön puolesta ainakin taattu.

 Marko Hautala: Kuiskaava tyttö. Tammi. Elokuu.

Kotimaista kauhua tarjoaa tämä Marko Hautalan teos. Olen lukenut aiemmin tämän kirjailijan toimittaman kauhukokoelmateoksen Valkoiset varpaat, jossa pidin eniten hänen kirjoittamastaan novellista Varpaat. Siispä odotan mielenkiinnolla, mitä tuleman pitää.


Mats Strandberg: Risteily. Like. Elokuu.

Risteily tarjoaa nimensä mukaisesti kauhua laivalla keskellä Itämerta. Tämä ruotsalaiskirjailijan teos tuo varmasti selkäpiitä hyytäviä tunnelmia elokuun pimeneviin iltoihin.



George Saunders: Sotapuiston perikato. Siltala. Syyskuu.


Luin viime keväänä kirjailijan novellikokoelman Joulukuun kymmenes, josta pidin kovasti. Nyt ilahduin, kun sain tietää Siltalan julkaisevan toisen dystopisen novellikokoelman ensi syksynä. Pidän kovasti tämän herran tyylistä!


Muriel Barbery: Haltiaelämää. Gummerus. Syyskuu.

Haltiaelämää-romaania luonnehditaan myyttisiin mittoihin  kasvavaksi kertomukseksi, joka hehkuu runoutta, musiikkia, taidetta ja taikaa. Mukavalta vaikuttaa tämä ranskalaiskirjailijan kirja, joka on lajityypiltään käsittääkseni maagista realismia. 

 Antti Arvaja & Tuomas Mustikainen: Topi Sorsakoski - Viimeiseen korttiin. Johnny Kniga. Syyskuu.

En yleensä ikinä lue elämäkertoja, mutta tämän minä haluan lukea. Olen pitänyt lapsesta saakka Topi Sorsakosken surumielisistä biiseistä ja hänen omintakeisesta laulutyylistään, ja koko ihminen persoonana kiinnostaa minua kovasti. En välttämättä tee tästä kirjasta bloggausta.



Riikka Pulkkinen: Paras mahdollinen maailma. Otava. Syyskuu.

Olen lukenut kirjailijan teokset Raja ja Totta, ja nyt haluaisin tutustua tähän syksyllä julkaistavaan uuteen romaaniin, sillä ainakin kustantajan sivuilla oleva kuvaus sai minut uteliaaksi. En välttämättä bloggaa tästäkään teoksesta.


Mark Frost: Twin Peaks - Salattu historia. Otava. Lokakuu.

Olen suuri Twin Peaks -sarjan fani, ja olen ihan innoissani, kun kuulin, että sarja on palaamassa uusilla jaksoilla telkkariin vuonna 2017. Tämä Otavan julkaisema teos on minulle vielä arvoitus: onko tämä  nyt yhteisnide jo aiemmin julkaistuista kirjoista, Scott Frostin Dale Cooperin omaelämäkerrasta ja Jennifer Lynchin Laura Palmerin salaisesta päiväkirjasta, joista viimeisen luin viime syksynä, vai onko tämä ihan uusi teos. Nähtäväksi jää. 


Steinar Bragi: Sumu. Like. Lokakuu.

Tämä Islantiin sijoittuva kirja on varmasti psykologista jännitystä parhaimmillaan. Ainakin alkuperäisteoksen kansi on hyvin kuvaava.




Laura Honkasalo: Pöytä yhdelle. Kirjapaja. Lokakuu.

Tämä kirja ei ole kaunokirjallisuutta, vaan kertoo yksinäisyydestä ja yksin olemisen taidosta. Tämä aihe kiehtoo minua, sillä olen aina välillä elämäni aikana tuntenut itseni oudoksi, koska olen viihtynyt yksin monesti paremmin kuin seurassa. Tästä teoksesta en todennäköisesti tee blogipostausta.


******************

Siinäpä oli ne aikuisten kirjat, joita odotan saapuvaksi. Näiden top 3 on seuraavanlainen: 


1. Hugh Howey: Hiekka
2. Antti Arvaja ja Tuomas Mustikainen: Topi Sorsakoski - Viimeiseen korttiin.
3. Lauren Beukes: Zoo city - Eläinten valtakunta