Fake Skating: Lynn Painter

 Fake Skating: Lynn Painter. Simon & Schuster 2025

Kansi: Liz Casal (kuvat), Heather Palisi (suunnittelu)

"Growing up, Dani couldn’t help but follow around the adorable son of her mom’s best friend. Funny, kind of nerdy, and a little soft, Alec was always down to hang with Dani when they were little. From play dates on the playground to sneaking into movie theaters, Dani and Alec were inseparable. Until Dani moved away. Alec promised they’d stay in touch—except, they didn’t.

Flash forward and Dani is back in Minnesota for her senior year, she and her mom living with her grandfather. Dealing with the fallout of her parents’ devastating divorce, Dani wouldn’t mind a nerd-out with the cozy and comforting Alec (and maybe a chance to confront him on his MIA status for all these years). But teenage Alec is nothing like the kid Dani remembers. He’s a hockey star in a town where hockey players are worshiped as gods. Dani’s place as his shadow has been taken up by drooling female fans…and he loves it.

Dani is resolved to ice out her former best friend until an unlikely series of events brings them together—and forces them to fake being a couple. Once forced together, the former childhood sweethearts begin to reconnect, unearth complicated family secrets, and face their true feelings towards each other…including the real reason Alec has been pushing Dani away all these years." (Simon&Schuster)

Oma arvio:

Ihastuin viime vuonna Lynn Painterin Better than the movies -romaaniin. Bongasin tämän Fake Skating -kirjan sattumalta töissä ja oli sitten ihan pakko napata tämä lukuun, vaikka enkuksi lukeminen on ollut minulle hiukan tahmeata viime vuosina. Onneksi tämä on helppoa kieltä.

17-vuotias Dani muuttaa äitinsä kanssa Minnesotaan, äidin lapsuudenkaupunkiin Southviewhin, jossa he majoittuvat isoisän talon yläkertaan remontoituun huoneistoon. Isoisä on legendaarinen Mick Boche, entinen Southviewn jääkiekkojoukkueen huippupelaaja. Dani on aina rakastanut isovanhempiaan, joiden luokse he ovat aina matkanneet lomien ajaksi, mutta viime tapaaminen isoisän kanssa päättyi huonosti: isoisä menetti hermonsa isoäidin hautajaisissa ja katkaisi välinsä heidän perheeseensä. Suurin syy oli Danin eversti-isä, jota isoisä ei ole voinut koskaan sietää. Isän työn vuoksi Dani on joutunut asumaan siellä sun täällä, ja viimeisin asuinpaikka Saksassa teki äidin ja Danin hyvin onnettomaksi, josta he nyt avioeron jälkeen lähtivät pois.

Danin mieli on hiukan levoton: kohtaaminen isoisän kanssa on kankeaa, ihan kuin isoisä ei voisi sietää Dania. Lisäksi Dani jännittää kovasti erään lapsuudenystävänsä kohtaamista. Alec oli Danin lapsuuden kesien pelastus, he olivat kuin paita ja peppu. He lähettivät toisilleen erossa ollessaan salakoodilla kirjoitettuja kortteja ja kirjeitä, ja yhdessä he kokivat myös ensisuudelman. Kunnes yhtäkkiä, juuri tuon suudelman jälkeen, Alec lakkasi kirjoittamasta Danille. Nyt Dania jännittää Alecin kohtaaminen koulussa. Ylipäänsä Dania jännittää kaikkien kohtaaminen, sillä hänellä on sosiaalisen tilanteiden pelkoja. Nämä juontavat juurensa hänen varhaisteiniaikoihin Texasissa, missä hän joutui kiusatuksi. Niinpä Dani on tottunut välttelemään ihmisiä, viettämään lounastauot kirjastossa hyvän kirjan parissa ja tottumaan ajatukseen, ettei hän koskaan saisi pysyviä ystäviä.

"The rest of the world just disappears for you when you're reading, doesn't it?" (s. 195)

Alec ei voi uskoa, että Dani on muuttanut kaupunkiin. Hän on vieläkin hyvin käärmeissään siitä, miten Dani ghostasi hänet heidän suudelmansa jälkeen. Alec on muutenkin nyt ihan eri tyyppi: hiukan nörtähtävästä hintelästä pojasta on tullut 'Zeus', Southviewn jääkiekkojoukkueen lupaavin pelaaja, raamikas ja komea kuin mikä. Nähdessään Danin hänen vanhat tunteensa kuitenkin palaavat: hän ei voi vastustaan tytön ruskeita silmiä ja vaaleita kiharoita. Hän päättää peittää hämmennyksensä esittämällä coolia törkimystä, mikä hämmentää, sitten myös suututtaa Danin. 

Dani pääsee kuitenkin kivasti mukaan piireihin, ja koska hän tarvitsee kuumeisesti jotakin lisäaktiviteettia Harvardin hakemustaan varten, uusi ystävä Cassie ehdottaa Danille jääkiekkojoukkueen huoltohommia hänen parinaan. Alec tietysti kiristelee hampaitaan tämän kuullessaan. Sattuu kuitenkin hyvin nolo pukuhuonekohtaus, jossa puolialaston suihkumärkä Alec lohduttaa isänsä vuoksi itkevää Dania, ja jonka koko joukkue valmentajineen todistaa. Alecin maine on muutenkin vaakalaudalla bilekohukuvien vuoksi, joten Alec vähän kuin vahingossa johdattaa valkut uskomaan, että hän seurustelee Mick Bochen tyttärentyttären kanssa. Nyt pitäisi vielä saada Dani mukaan juoneen, sillä feikkideittailu voisi tehdä todellakin hyvää hänen imagolleen. Jääkiekko on Alecille kaikki kaikessa, eikä hän halua tuottaa pettymystä vanhemmilleen, valmentajilleen eikä koko Southviewn kaupungille.

He didn't know that was all I did.

Overthink. (s. 201)

Fake skating on ihastuttava feikkideittailu- ja friend-to-lovers trooppien romanssi, joka etenee hyvin konstailemattomasti päämääräänsä. Kaiken takana on tietysti heti alusta asti väärinkäsitys siitä, kumpi ghostasi kumman heidän ensisuudelmansa jälkeen vuosia sitten. Jos he puhuisivat asiasta, asia selviäisi heti ensi kättelyssä, mutta eihän se olisi sitten yhtään hauskaa. Mukana soppaa sekoittamassa on myös Danin naapurissa asuva rikas Benji, jota he eivät molemmat voineet sietää aiemmin, mutta jota kohtaan Dani on nyt ollut (Alecin mielestä liian) ystävällinen. Dani ei tiedä kaikkea, mitä Alecin ja Benjin välillä on tapahtunut viime vuosina.

Feikkiseurustelun myötä molemmat huomaavat aitoja tunteita toisiaan kohtaan, mutta epäilevät vastapuolen tunteita. Kirjassa käydään myös läpi molempien kipeitä asioita, kuten Danin isäsuhdetta: isä asuu yhä Saksassa ja Dani kaipaa tätä, mutta isä ehdottaa Danille hyvin hankalaa ratkaisua -  tyyliin joko hän tai äiti. Dania myös ihmetyttää isoisän jäyhyys ja se, ettei tämä ole selittänyt omaa käytöstään isoäidin hautajaisissa. Lisäksi Danilla on ongelmia sosiaalisten tilanteiden kanssa ja parit paniikkikohtauksetkin koetaan. Alecia piinaa taas ylisuorittaminen ja siihen liittyvä ahdistus. Hänellä on myös riesanaan kipuileva olkapää, josta hän ei ole puhunut kenellekään.

I watched  her eyes slide over my face, searching, questioning, and I no longer gave a shit about anything other than this moment. I didn't care about the past or the future, because nothin mattered but the present.

Her.

This. 

Fucking Us.(s. 312)

Romanttiset kohtaukset pysyvät hyvin kiltillä tasolla, eli en antaisi edes puolikasta chiliä tälle. Suudelmat ovat syviä, kaulaakin hieman näykitään, mutta kädet pysyvät kiltisti paikoillaan eivätkä juuri harhaile hiusten, poskien ja niskan alueelta. Vaatteetkin pysyvät päällä. Tunnetta kohtauksissa on kuitenkin sitäkin enemmän. Se on ainoa, joka minulle merkitsee.

En rakastunut tähän kirjaan niin paljon kuin Better than the movies -kirjaan, mutta melkein. Alec on  symppis nimittäessään Dania Kultakutriksi ja vaaliessaan ensirakkauttaan yhä näin monen vuoden jälkeen. (Vai onko se vähän outoa?) Hän ei ole kuitenkaan ihan täydellinen kiltti kultapoika, sillä sortuu välillä ylilyönteihin eikä hallitse omaa aggressiotaan Benjin läheisyydessä. Dani on ymmärtäväinen, huolehtivainen ja kikattelevainen naapurintyttö, joka kuitenkin tekee pöhköjä ratkaisuja, kuten jättää kertomatta äidilleen ja Alecille isänsä puheluista ja suostuu Benjin kamalaan ehdotukseen. Onneksi Mick-isoisä on jämpti ja pistää tuulemaan: hän auttaa lapsenlastaan vaikeissa tilanteissa, kuten paniikkikohtauksien aikana sekä neuvoo muutenkin kiperissä tilanteissa. Ehkei hän olekaan niin paha jörrikkä ollenkaan...

Vielä yksi huippujuttu tästä kirjasta: Kun Alec pyytää lukutoukka-Danilta kirjasuositusta, tämä suosittelee hänelle Stephen Kingin Billy Summersia!

Annan tälle arvosanaksi 4,5

Lainasin tämän kirjan kirjastosta.

Muualla:

The Bookish Elf

Lisa Loves Literature

Samantyylistä:

Counting Down With You: Tashie Bhuiyan

Better than the Movies: Lynn Painter

Veri ja tuhka -sarja: Jennifer L. Armentrout

Verestä ja tuhkasta: Jennifer L. Armentrout. Suomentanut Annika Eräpuro. Karisto 2024 (Veri ja tuhka #1)

Englanninkielinen alkuteos (2020): From Blood and Ash. Kansi: ?

"Vangitsevan, houkuttelevaa kiihkoa tihkuvan menestyssarjan avausosa romantasian kärkikirjailijalta.

Poppyn elämä ei ole koskaan ollut hänen omissa käsissään. Hän on jumalten valitsema Neito, jota ei kunnioituksesta saa katsoa ja jolle ei saa puhua. Hän ei myöskään saa liittyä sotilaiden rinnalle vastustamaan pahaa, joka on tuhonnut hänen perheensä.

Kun Poppy kohtaa Hawken, hänelle osoitetun vartijan, velvollisuus ja kohtalo kietoutuvat intohimoon. Hawke saa hänet kyseenalaistamaan roolinsa ja herättää kytevän vihan häntä säätelevää maailmaa vastaan. Kun paha nousee tavoittelemaan valtaa, Poppy on vaarassa menettää paitsi jumalten arvostuksen myös henkensä ja sydämensä." (Karisto)

Oma arvio:

***Kustantajalta pyydetty arvostelukappale***

Olipas ihana päättää kirjavuosi 2024 näin mukavaan romantasiaan! No okei, sain luettua  loppuun tämän vasta vuoden 2025 eka päivänä, mutta laskettakoon tämä viime vuoden viimeiseksi lukunautinnokseni. Tämä kirja on voittanut Goodreads Choice Awardseissa parhaan romantiikka-kirjan palkinnon ilmestymisvuonnaan 2020, enkä ihmettele (paitsi sitä ihmettelen, miksi kirja ei ole fantasia-kategoriassa). Täytyy myös heti alkuun kehua kirjan kantta, joka on uskomattoman kaunis! Harmi, kun en löydä kannen tekijätietoja mistään.

Kirjan sankaritar, 18-vuotias Penelophe eli Poppy on erityisessä asemassa oleva Neito, joka asuu Teermanin linnassa arvon Herttuan ja Herttuatteren suojissa, kunnes hänet lähetetään takaisin kotikaupunkiinsa ylennettäväksi. Poppy ei ole ihan varma, mitä ylennyksessä tapahtuu, muuta kuin että jumalat ovat siitä vastuussa ja sen jälkeen ei voi enää oleskella päivänvalossa. Muiden ylennystä odottavien nuorten sekä jo ylennettyjen ladyjen ja lordien joukosta Poppy eroaa sillä, että hän on jumalten Valittu, koska hänellä on kyky aistia ihmisten tuskaa kosketuksen kautta. Hänen kasvattivanhempansa, kuningas ja kuningatar ovat lähettäneet tyttärensä turvaan ja Papittaren oppiin ennen ylennyksen aikaa. 

He näyttivät siltä kuin olisivat olleet itse jumalten läheisyydessä, ja tavallaan he kai olivatkin. Ylennetythän olivat jumalten jälkeläisiä - ehkeivät syntymästään, mutta verensä perintönä.

Ja sitten olin...minä. (s. 138)

Poppy on tottunut elämään suojattua elämää: hän kulkee ihmisten ilmoilla hunnutettuna ja hänellä on kaksi omaa kuninkaallista henkivartijaa. Hän ei saa puhua muiden tyttöjen kanssa, hän ei saa tehdä mitään muuta kuin elää linnan suojissa ja opiskella Papittaren kanssa kuivia kirjoituksia. Hän ottaa hiljaa vastaan niljakkaan Herttuan sairaat kuritustoimet, Lordi Mazeenin ahdistelut ja Papittaren ainaisesta tyytymättömyydestä johtuvat rangaistukset. Uskollinen kamarineito ja Poppyn paras ystävä Tawny hoitaa hänen piiskaamisesta johtuneet haavansa jälkikäteen vähin äänin ja vartijat Vikter ja Rylan joutuvat olemaan puuttumatta. 

Mitä jos syvällä sisimmässäni en halunnutkaan pelkästään elää ja kokea kaikkea mahdollista ennen ylentymistäni? Mitä jos jollakin tiedostamattomalla tasolla yritinkin varmistaa, ettei ylentymistä koskaan edes tapahtuisi? (s. 80)

Poppy ei ole kuitenkaan ihan mikä tahansa kiltti Neito. Hän on opetellut salaa isällisen vartijansa Vikterin kanssa taistelutaitoja ja kantaa aina tikaria reidellään. Hän kulkee öisin salaa Vikterin kanssa auttamassa Saalistajien uhreiksi joutuneita kyläläisiä, sillä kyvyllään hän voi myös helpottaa ihmisten tuskaa. Saalistajat ovat pahojen atlantialaisten pureman saaneita ihmisiä, ja pureman saaneiden ihmisten kohtalona on tuskallinen muuttuminen saalistajiksi, tai sitten Vikterin ja Poppyn tarjoama armollinen kuolema. Poppyn menneisyyteen liittyy tuskallinen kokemus näystä, jossa saalistajat surmaavat hänen vanhempansa. Tuosta onnettomuudesta Poppy kantaa arpia kehossaan, ja puolet hänen kasvoistaankin on arpien peitossa.

"Hänen kasvonsa ovat puoleksi mestariteos", Herttua mutisi. vatsaani väänsi, ja ihoni läikähteli vuoroin kylmänä ja kuumana. "Puoleksi painajainen." (s. 156)

Kuriton Poppy saattaa myös livahtaa välillä omille teilleen salakäytävän kautta, ja eräällä kerralla hän meneekin sellaiseen paheiden pesään kuin Punainen Helmi kokeakseen jotakin uutta. Hän joutuu pakenemaan tyhjään huoneeseen nähtyään Vikterin, mutta huone ei olekaan tyhjä. Siellä on syntisen komea, hunajasilmäinen vartija Hawke Flynn, juuri hän, jonka perään kaikki linnan tytöt kuolaavat. Poppykin myöntää häntä katselleensa huoneensa ikkunasta. Nyt tämä pitkä, lihaksikas ja laineikashiuksinen komistus luulee naamioitunutta Poppya joksikin toiseksi ja on antaa tälle elämänsä kokemuksen. Tilanne keskeytyy pahasti ja Poppy karkaa takaisin linnaan, mutta ei saa tuota kiihkeää kokemusta mielestään. 

"Minä turvaan häntä", syvä ääni sanoi takaani, ääni jonka ei olisi pitänyt olla minulle tuttu mutta oli kuitenkin. (s. 126)

Kuin sattuman oikusta Poppyn toinen henkivartija, Rylan, saa ikävällä tavalla surmansa ja Poppylle määrätään uusi henkivartija - kukas muukaan kuin Hawke. Poppyn on pidettävä huoli siitä, ettei tuo syntisen komea mies saa koskaan tietää, että juuri hän oli tämän kanssa tuolla huoneessa. Poppy tulee huomaamaan, ettei Hawke katso läpi sormien sitä, miten korkea-arvoista Neitoa kohdellaan linnassa. Hawke saa myös pian tietää, ettei Poppy ole ihan avuton tapaus, vaan on ryntäämässä muiden joukossa vallille puolustamaan, kun saalistajat yrittävät rynniä linnaan. Aika pian heidän suhteensa on jotain ihan muuta kuin mikä olisi soveliasta Neidolle ja kuninkaalliselle henkivartijalle. 

"Mutta jos irrotat otteesi tikarista, minussa on paljonkin kohtia, joiden lähelle päästän kätesi." (s. 218)

Neidon turvallisuus näyttää kuitenkin olevan pahasti uhattuna, ja linnaan kohdistuu yhä useampia hyökkäyksiä. Poppy menettää itselle tärkeitä ihmisiä ja ainoa vaihtoehto on saattaa hänet takaisin pääkaupunkiin kuninkaan ja kuningattaren luo, yhtenä saattajanaan tietysti Hawke. Pian olisi ylennyskin tulossa, ja Poppy näkisi taas pari vuotta sitten ylennetyn isoveljensä Ianin. Matkalla Poppylle paljastuu totuus kaikesta, eikä se ole kovin mieluinen.

Verestä ja tuhkasta on viihdyttävää romantasiaa parhaimmillaan. Vaikka siinä on hyvin kuumia kohtauksia, ei seksiä ole viety liian graafiselle tasolle (sen verran kuitenkin on kiihkeää, etten yläkoululaisille lähde tätä vinkkaamaan.) Olen hulluna henkivartija-romansseihin, joten hykertelin tietysti innosta tällaisen käsiin saatuani. Kirjan fantasiamaailmassa on osin tuttuja aineksia sudensukuisineen, zombimaisine saalistajineen ja vampyyrimaisine atlantialaisineen. Onhan tässä hyvin paljon sellaisia paljon toistuvia trooppeja, kuten pääparin kokoeron korostaminen, ja miessankarin kultahippuisina loistavat silmät. 

Pidän siitä, ettei kirjan sankaritar ole mikään onneton ressukka, vaikka toki on alistunut huonolle kohtelulleen linnassa, mutta osaa puolustaa itseään taisteluissa ja käyttää lahjaansa hyvään. Poppyn lahja alkaa kehittyä kirjan edetessä. Kirjan maailmasta alkaa paljastua erilaisia totuuksia, mihin Poppy on lapsesta saakka aivopesty. Tämä tuo varmasti mielenkiintoisia käänteitä seuraaviin osiin. Toivottavasti saadaan toka osan suomennos jo tänä vuonna.

Ainoa asia, joka hiukan latisti minun lukuintoani loppua kohti, ja jonka takia en anna tälle täyttä vitosta, on Hawken käytös. Alkuun hänen itsevarma viettelynsä on ihan ok, mutta lopussa hän käyttäytyy jotenkin todella typerästi ollakseen henkivartijavalan vannonut mies. No okei, ihan lopussa tähän ehkä tuleekin selitys, mutta olisihan voinut ehkä hiukan himmailla tyypin itsevarmuutta, niin juoneen olisi saatu lisää sähköistä jännitettä. 

Tämä oli ehdottomasti vuoden 2024 paras aikuisten romantasiakirja!

Annan arvosanaksi tälle 4,5

Kiitos arvostelukappaleesta!

Muualla: 

Kirjahullun päiväkirja

Liekkien valtakunta: Jennifer L. Armentrout. Suomentanut Annika Eräpuro. Karisto 2025 (Veri ja tuhka #2)

Englanninkielinen alkuteos (2020): A Kingdom of Flesh and Fire. Kansi: ?

"Maailma on täynnä petoksia ja valintoja. Vastustamattoman kuuman bestseller-fantasiasarjan toinen osa hurmaa Rebecca Yarrosin ja Sarah J. Maasin fanit.

Kaikki mihin Poppy on uskonut on valetta, jopa mies, johon hän rakastui. Ilman Neidon huntuaan hän ei tunne enää edes itseään. Varmaa on vain se, että mikään ei ole vaarallisempaa kuin Atlantian prinssi, joka on kaapannut hänet itselleen. Mutta Poppya ei voi omistaa.

Poppy haluaa löytää veljensä Ianin, ja ainoa, joka siinä voi auttaa, on prinssi Casteel. Hän on epäluotettava ja voi satuttaa, mutta Poppylla on vaistonsa. Ne kuitenkin myös houkuttelevat häntä Casteelin puoleen. Samaan aikaan koko maailma tuntuu repeävän, kun valtakuntien veriset synnit tulevat esiin." (Karisto)

Oma arvio:

*** Kustantajalta saatu arvostelukappale ***

Nyt niin suosittua romantasiaa ei ole vielä suomennettu kauhean paljon, ja minulle Armentroutin Veri ja tuhka -sarjan avausosa Verestä ja tuhkasta oli viime vuonna yksi parhaista lukemistani. (Minulle ei esimerkiksi kolahtanut juurikaan paljon kohuttu Yarrosin Empyrean-sarjan aloitus, jonka luin englanniksi, enkä edes välittänyt tarttua sen jälkeen jatko-osiin.) Kauan odotettu jatko-osa Liekkien valtakunta on pelottavan paksu, liki 700-sivuinen, mutta uskoin lukevani sen nopsaa, jos se olisi yhtä viihdyttävä kuin sarjan eka osakin. Olin väärässä, sillä pakkoluin tätä kaksi viikkoa.

En löytänyt edes yhteyttä tunteisiini. En voinut kuin ajatella: voi hyvät jumalat, hän repi juuri sudensukuiselta sydämen rinnasta paljain käsin. (s. 20)

Aiemmin valittuna, hunnutettuna Neitona elänyt Poppy sai tietää, että hänen henkivartijansa Hawke ei ollutkaan Hawke, vaan pelätty Pimeyden valtias prinssi Casteel -  atlantialainen, joka saa ravintonsa verestä. Tapettuaan häntä piinanneen Herttuan ja yritettyään tappaa myös Casteelin tikarillaan, Poppy sai kuulla vieläpä pöyristyttävän asian tuon kultasilmäisen komistuksen huulilta: Prinssi Casteel aikoo pakottaa Poppyn naimisiin kanssaan ja kaapata tämän mukaansa Atlantiaan, joka on tavallaan puoliksi atlantialaisen Poppynkin koti. Poppy ei tietenkään lähde vapaaehtoisesti Casin ja tämän sudensukuisen suojelijan Kieranin matkaan, sillä hän on erittäin vihainen petoksesta. 

"Minulla on paljon verta käsissäni, Poppy. Aikojen saatossa sitä on ollut niin paljon, etten usko niiden koskaan tulevan puhtaiksi. Etten edes tiedä, haluanko niiden koskaan puhdistuvan." (s. 82)

Alkaa (loputtoman pitkä) matka kohti Atlantiaa, jonka aikana Casteel/Hawke yrittää vakuuttaa Poppylle, että on tavallaan yhä se sama Hawke, johon Poppy ihastui. Näiden kahden vetovoima on toki nähtävissä ja koettavissa, ja Kieran-raukka joutuu tämän tästä kiusallisiin tilanteisiin, sillä hänellä on yhteys Casteelin tunteisiin. Poppy tietää, ettei heidän tuleva avioliittonsa tulisi olemaan aito, vaan pelkkä peliliike muiden joukossa, ja Casteel ehdottaakin, että he voivat kuitenkin leikkiä ja teeskennellä, että ovat oikeasti rakastuneita. Myös silloin, kun kukaan ei näe. Niinpä he antautuvat intohimon pauloihin aina, kun heidän ruumiinosansa vain sattuvat koskettamaan toisiaan. Lähinnä Casteel antaa nautintoa Poppylle sormillaan ja suullaan. Poppyllä on vielä tuoreessa muistissa, kuinka järisyttävä kokemus oli se, kun Casteel imi hänen vertaan pelastaakseen hänet. Tuleekin tilanne, jossa Poppyn on ruokittava Cas verellään, ja tässä hyvin eroottisessa, mutta myös vaarallisessa tilanteessa turvaajana toimii jälleen, kukapas muukaan, kuin Kieran.

Avioliitto oli aito...ja kuitenkaan ei ollut. Se oli kauppa, sopimus, joka antaisi meille kummallekin sen mitä halusimme. Hänen veljensä. Maata. Minun veljeni. Vapauden. Ja ehkä jopa lopun sodalle, joka ei ollut vielä alkanutkaan. (s. 167)

Mitäs sitten, kun Poppy alkaa huomata tunteidensa olevan aitoja Casteelia kohtaan? Hän huomaa etsivänsä aina miehen hymykuoppia tämän kasvoilta, hän ei voi olla ihailematta tämän meripihkanvärisiä silmiä ja upeaa vartaloa. Mainitsinko, että Casilla on hymykuopat? Nimittäin se tulee esille luvattoman monta kertaa, kuten myös kullanväriset silmät. Cas taas tuntuu kiihottuvan Poppyn väkivaltaisuudesta, siitä, miten tämä uhkaa aina pistää tätä tikarillaan  uudelleen. Tästä tulee ihan yleinen vitsi muidenkin ihmisten parissa. Tuon tuosta Cas huokaa, kuinka väkivaltainen Poppy on. Hän on muutenkin aika kärkäs väittelemään ja erityisesti kyselemään erilaisia asioita esimerkiksi Atlantiasta ja heidän jumalistaan. Näistä kysymyksistä seuraa usein monen sivun infodumppausta, joihin en oikein jaksanut keskittyä. Sitten Cas ja Kieran yhdessä hymähtelevät sille, miten utelias Poppy on. Poppyn ja Kieranin välillä on sellaista hiukan teennäistä piikittelyä.

"Miksi kaikki aina luulevat, että olen tuota pikaa tuikkaamassa Casteelia tikarilla?" Tivasin.

"Se tuntuu olevan sinulla tapana." (s. 582)

Sen enempää juonikuvioista selittämättä olin hyvin turhautunut tähän kirjaan. Ensinnäkin Poppy ja Casin (ja Kieranin) välinen dialogi oli enimmäkseen sellaista turhaa jappastelua, eli sitä karsimalla olisi sivumääriä saatu vähemmäksi. Tuli todistettua se, että hyvä dialogi vie juonta eteenpäin eikä jumita sitä jaaritteluillaan ja epäolennaisuuksillaan. Jos on jatkuvasti sellaista turhaa inttämistä ja jankuttamista, alan minä ainakin turhautua. 

Toiseksikin tuntui, ettei kirjassa oikein tapahtunut mitään, ei ainakaan niin paljon kuin sivumäärä olisi antanut vihiä. .Joku oli Goodreadsissa osuvasti sanonutkin, että miten ihmeessä kirjailija on saanut kulumaan Poppyn ja Casin matkaan näin monta sivua, kun matka ei oikeasti ollut edes kovin pitkä. Seksikohtaukset olivat melko tyylilajilleen uskollisia, eli seuraa nopeita syttymisiä, järisyttäviä huippuja ja yllättävissä paikoissa ja tilanteissa tapahtuvia sekstailuja. Kieli ei näissä ole kovin karkeaa, vaan puhutaan lemmensauvoista, hänen kovuudestaan, kaikkein pehmeimmästä paikasta ja portista. Enpä tiedä, kumpi on parempaa, suora karkea puhe vai tällaiset nolot kiertoilmaukset, heh.

Poppyn kyky lukea muiden tunteita kehittyy kirjan edetessä ja hänestä ilmenee myös uusia ulottuvuuksia, jotka huipentuvat dramaattiseen loppuun. Jonkinlaista kolmiodraamaakin saattaa olla tulollaan, sillä Kieranin  ja  Casin yhteys vaikuttanee myös Poppyyn. Hiukan lämpimissä tunnelmissa he jo nukkuivat eräässä leiripaikassaan. Siitä huolimatta, tai juuri sen takia, tämä sarja taitaa olla tässä minun  osaltani.

Annan arvosanaksi 2,5 

Kiitos arvostelukappaleesta.

Muualla:

--

Samantyylistä:

Fourth Wing: Rebecca Yarros

Savuvarkaat: Sally Green

Throne of Glass -sarja: Sarah J. Maas

Ex talk - Rakkautta radioaalloilla: Rachel Lynn Solomon

Ex talk - Rakkautta radioaalloilla: Rachel Lynn Solomon. Suomentanut Laura Liimatainen. Tammi 2024

Englanninkielinen alkuteos (2021): The Ex Talk. Kansi: Vi-An Nguyen

"Kutkuttavaa kemiaa ja tahattomia tunteita livelähetyksessä

Mitä tekisit, jos pomosi antaisi sinulle kaksi vaihtoehtoa: 1) esitä inhokkikollegasi ex-rakastajaa radiossa tai 2) pakkaa kamasi ja häivy?

Podcastidea: kaksi eksää ruotii raadollisen avoimesti parisuhdettaan ja sitä, miksi kipinä sammui. Ei paha, paitsi että ohjelmaa juontamaan pakotetaan radiossa työskentelevät kollegat Shay ja Dominic, jotka inhoavat toisiaan sydämensä pohjasta. Eivätkä todellakaan ole ikinä tapailleet, saati sitten seurustelleet! Mikäpä voisi mennä pieleen? Ex Talk – rakkautta radioaalloilla on tarina kiivaista vihamiehistä, odottamattomista tunteista ja riskialttiista salaisuudesta." (Tammi)

Lukunäyte

Oma arvio:

Kesän romcom-kiintiöni ei ollut sittenkään vielä täynnä, sillä vielä mahtui lukemistooni yksi sellainen. Rachel Lynn Solomonin Ex talk - Rakkautta radioaalloilla on näkynyt ja kuulunut somessa pitkään, ja minua kiinnosti siinä erityisesti radioteema. Podcastit, somevaikuttaminen ja lehtitoimitus ovat olleet aika monessa kirjassa keskiössä, mutta enpä muista lukeneeni kirjaa, jossa työskenneltäisiin yleisradiossa.

Kuvitelmani aikuisuudesta olivat aivan erilaisia. Kaikilla elämäni tärkeillä ihmisillä on kumppaninsa. Minulla on tyhjä talo ja oletettavasti unelmatyö, jolta en suinkaan aina saa vastarakkautta. (s. 34)

Kymmenisen vuotta Pacific Public Radiossa tuottajana työskennellyt Shay ei voi sietää kollegaansa Dominic Yunia. Tuo pitkänhuiskea, melko vasta valmistunut tyylikäs kaveri, joka muistuttaa kaikille olevansa maisteri, kehtaa vieläpä vallata Shayn vakioäänityskopin eikä vaikuta olevan siitä lainkaan pahoillaan. Kun  sitten Dominic häikäisee koko työyhteisön, varsinkin seksistisen pomon Kentin, shokkiuutisellaan, Shay joutuu nielemään kiukkuaan. Etenkin, kun hänen oma lemmikkiaiheinen ohjelmansa saa väistyä Kentin mielestä paremman idean tieltä. Suunnittelupalaverissa Kent ehdottaa, että heidän on tehtävä nyt jotakin tyystin erilaista saadakseen lisää kuuntelijoita. Ja siitä Shayn puolihuolimattomasta heitosta kaikki lähtee käyntiin: mitä jos perustettaisiin ihmissuhdeohjelma, jossa Shay ja Dominic esittäisivät ex-rakastettuja? Heidän välinen jännite kun on tullut huomatuksi jo koko työyhteisössä.

En minä halunnut pyörittää koko paikkaa. Halusin vain kertoa hyviä tarinoita.

Ja nyt Dominic, vasta valmistunut maisteri ja talon uusin työntekijä, esiintyy jo suorassa lähetyksessä. (s. 17)

Shay jopa alkaa innostua ideasta, vaikka toki kuulijoille valehteleminen tuntuu väärältä, mutta vakavasti uransa ottava Dominic on hankalampi saada taivutettua. Siihen vaaditaan yhteinen lounas korelaisessa ravintolassa. Tutustuessaan Dominiciin Shay huomaa, ettei tämä olekaan niin ärsyttävä kuin ajatteli, ja Dominicille taas selviää, miksi ohjelma olisi niin tärkeä Shaylle. Niinpä Ex talk alkakoon. Ja siitähän tulee heti menestys.

"Ihan vain että tiedät", hän sanoo puoliksi ovesta ulkona, "niin meillä olisi taatusti ollut hyvä seksielämä." (s. 101)

Entisten rakastavaisten esittäminen ei ole ollenkaan vaikeaa Shaylle ja Dominicille, joilla alkaa synkata tosissaan. Silti, kun eräs kuulija soittaa lähetykseen ja kertoo epäilyksensä siitä, ovatko Shay ja Dom oikeasti edes seurustelleet, pomo Kent vaatii juontajaparia viettämään yhteisen viikonlopun firman piikkiin. Shayta hermostuttaa, sillä hän on alkanut tuntea vetoa juontajapariaan kohtaan. Hän on kuitenkin varovainen tunteiden ilmaisussaan, sillä aiemmissa suhteissaan hän ei olekaan saanut vastakaikua rakkaudentunnustuksilleen. 

"Nyt tehdään näin", Kent sanoo. Hän osoittaa meitä, vaikka huoneessa ei ole ketään muuta. "Te kaksi saatte viettää yön yhdessä."

Minä suorastaan hyppään tuolista. "Anteeksi kuinka?" (s. 195)

Ex talk - Rakkautta radioaalloilla on minusta oikein edukseen erottuva, yhtä aikaa hauska ja vakava viihderomaani. Yleisradiomiljöö on kiinnostava ja erilainen ja Shayn ja Dominicin välinen kemia loistava. Kirjassa tulee myös esille Kent-pomon harjoittama, hyvin (huonosti) piilotettu seksistinen käytös ja sivutaan myös feminististen asioiden lisäksi hiukan rodullistamista ja rasismia. Nämä eivät kuitenkaan nouse kovinkaan suureen rooliin muuten hyvin viihteellisesti etenevässä romaanissa. 

Shayn perhesuhteissa on myös mullistusta meneillään, sillä hänen äitinsä on avioitumassa afrikkalaisen Philin kanssa. Shayn rakas isä, joka on pitänyt omaa pienkonekorjausliikettään, ja jolta Shay on perinyt rakkautensa radioon, on menehtynyt aiemmin. Phil on ihana, mutta Shaylla kestää aikaa sopeutua asiaan, että äiti menee uudelleen naimisiin. Ameena-ystävä on tärkeänä tukena Shaylle, mutta sitten hänkin ilmoittaa jymyuutisen, joka vaikuttaa heidän ystävyyteensä.

Kuten nykyviihderomaanien henkeen kuuluu, tämäkin kirja sisältää melko roiseja ja graafisesti kuvattuja seksikohtauksia, mutta sanoisinko, että eivät nämä olleet pahimmasta päästä. Tai sitten olen jo turtunut.

Annan tälle arvosanaksi 5

Kiitos kustantajalle arvostelukappaleesta.

Muualla: 

---

Samantyylistä:

Ana Huang: Kings of Sin - Viha

The Love Hypothesis: Ali Hazelwood

 The Love Hypothesis: Ali Hazelwood. A Jove Book 2021

Kansi: Lilithsaur

"When a fake relationship between scientists meets the irresistible force of attraction, it throws one woman’s carefully calculated theories on love into chaos.

As a third-year Ph.D. candidate, Olive Smith doesn’t believe in lasting romantic relationships–but her best friend does, and that’s what got her into this situation. Convincing Anh that Olive is dating and well on her way to a happily ever after was always going to take more than hand-wavy Jedi mind tricks: Scientists require proof. So, like any self-respecting biologist, Olive panics and kisses the first man she sees.

That man is none other than Adam Carlsen, a young hotshot professor–and well-known ass. Which is why Olive is positively floored when Stanford’s reigning lab tyrant agrees to keep her charade a secret and be her fake boyfriend. But when a big science conference goes haywire, putting Olive’s career on the Bunsen burner, Adam surprises her again with his unyielding support and even more unyielding…six-pack abs.

Suddenly their little experiment feels dangerously close to combustion. And Olive discovers that the only thing more complicated than a hypothesis on love is putting her own heart under the microscope. (PenguinRandomHouse)

Lukunäyte

Oma arvio:

Hupsista heijaa, olen näköjään mieltynyt näihin feikkideittailu-romansseihin, sillä tämä on jo toinen tälle vuotta, ja viime vuonna taisin lukaista myös yhden samaan teemaan kuuluvan. Voi olla kuitenkin parempi, jos en enää vähään aikaan lukisi tämäntyyppistä, sillä nyt rakastamani idea alkaa jo vähän kyllästyttää. 

Ali Hazelwoodin The Love Hypothesis on näkynyt niin paljon somessa, että minun oli pakko tarttua tähän ja ottaa selvää, onko tämä hypetyksen arvoinen. Kirja ei ole varsinaisesti YA:ta, vaan enemmänkin new adult -kamaa: sen keskeisimmät henkilöt huitelevat kahdenkympin ja kolmenkympin tietämillä. Tämä tuli toiseksi viime vuoden Goodreads Awardseissa Romance-kategoriassa. 

Kirja alkaa siitä, kun vähän päälle parikymppinen Olive tuskailee vanhentuneiden piilolinssiensä kanssa eräässä Stanfordin yliopiston vessassa, kun matalaääninen mies saapuu sinne ihmettelemään, mitä nuori nainen tekee hänen labransa vessassa. Olive ei tietenkään silmien kirvelyltä näe tyyppiä, mutta ajautuu keskustelemaan omasta epävarmuudestaan liittyen yliopistomaailmaan, ja saa tyypiltä tosi rohkaisevaa palautetta.

Kolmen vuoden päästä Olive on jatko-opiskelijana biologian laitoksella ja menestyy itse asiassa aika hyvin projektinsa kanssa. Eräänä iltana hän tekee hyvin itselleen epätavallisen tempauksen: hän syöksyy lähimmän mieshenkilön luo ja suutelee suoraan huulille. Tämä kaikki esitys vain siksi, että hänen ystävänsä Ahn, joka sattuu olemaan lähistöllä, uskoo Oliven olevan treffeillä, kuten sanoi tälle. Ja miksi ihmeessä Oliven pitää huiputtaa ystäväänsä? Koska Ahn ei muuten suostu deittailemaan Jeremyn kanssa, jonka kanssa Olive kävi treffeillä todetakseen, että tyyppi on erittäin kiinnostunut hänen ystävästään - Ahnista. Eli Olive uhrautuu ja yrittää tehdä ystävänsä onnelliseksi. Uhrauksen eli äkillisen suukon kohteeksi joutuu biologian laitoksen pelätty, isokokoinen ja säälimättömänä tunnettu professori Adam Carlsen. 

"Seems like a win-win to me." 

It so did not, to Olive. It seemed like a lose-lose, and then lose again, and then lose some more, type of situation. It seemed insane. (s. 43)

Ikävä kyllä Ahn ei ole kampuksella ainoa, joka pian tietää Adamin ja Oliven "deittailusta." Sana kiertää, ja Olive saa outoja katseita osakseen niin labrassaan kuin muualla. Niinpä nämä kaksi sitten päätyvät feikki-deittailemaan: Adam pönkittääkseen uraansa, joka vaatisi näyttöä sitoutumisesta, ja Olive vakuuttaakseen ystävänsä, ettei välitä Jeremystä. Tuttu juttu: sovitaan säännöt ja määräaika feikkideittailulle. Oliven ystävät Ahn ja kämppis Malcolm ovat pöyristyneitä, Malcolm on lisäksi loukkaantunut, koska hän vihaa Dr. Carlsenia, joka on antanut hänen töilleen karua palautetta. Siksipä Oliven on pakko kertoa Malcolmille, mikä juttu. 

Luvassa on noloja hetkiä, kuten kun Ahn hoputtaa Olivea suutelemaan  poikaystäväänsä kaikkien nähden, levittämään tämän kroppaan aurinkorasvaa  ja istumaan miehen syliin täpötäydessä luentosalissa. Minusta välillä tuntuu, että ovatko nämä henkilöt nyt oikeasti 15-vuotiaita ennemmin kuin yli kaksikymppisiä? Kuka nyt oikeasti jankuttaa, että "mene nyt suutelemaan poikaystävääsi, mene nyt kun selvästi haluat! No mikset halua?" Nämä kohtaukset ontuivat ja pahasti.

There were two beds in the hotel room.

Two double beds to be precise, and as she stared at them, Olive felt her shoulders sag with relief and had to resist the urge to fist-pump. Take that, you stupid rom-coms. (s. 218)

Jos kaipaa hyvin graafista, spesifiä seksin kuvausta tyyliin Fifty shades of Gray, tässä kirjassa sitä on (ilman mitään S/M-leikkejä tosin). Tosin silloin joutuu kahlaamaan feikkideittailuista ja jännitteen kasaamisesta lukuun 16, jolloin alkaa sitten tapahtua kaikenlaista niin, että sovinnaisempia hirvittää. Ei siis kannata haksahtaa kivaan, söpöön piirroskanteen, kuten minä tein, ajatellen tämän olevan kiltti romanssi. Sitäkin tämä on, toki, mutta myös hyvin tuhtia tavaraa. Positiivista minusta, ettei lukijan tarvitse miettiä, mitä milloinkin tapahtuu, vaan kaikki on kuvailtu hyvin tarkasti. Hyvin. Tarkasti. Sekstatessa käytetään myös osin hyvin karskia kieltä, mutta silti suostumus on mukana kiitettävästi. Tat-ta-daa: täten tämä voitti "vuoden punastuttavin seksikohtaus kirjassa"-palkintoni (ainakin tähän mennessä.)

Kirjassa on myös vahva #metoo-teema, joka on päivänpolttava aihe yliopistomaailmassa. Olive joutuu kohtaamaan yliopistomaailmassa hyvin epäasiallista kohtelua, mikä meinaa vaikuttaa hänen projektinsa tulevaisuuteen. Tämä tuo vähän toisenlaistakin draamaa kirjaan, ettei kaikki mene Adamin ja Oliven feikkideittailuun. Olivella on myös oma syynsä sille, miksi hän haluaa tehdä syöpätutkimusta, ja Adamilla oma syynsä sille, miksi hän on välillä niin julma oppilailleen. Jos joku nyt miettii, eikö Adamin ja Oliven (feikki)deittailu ole sääntöjen vastaista, niin ei ole, koska Adam ei ole missään auktoriteettisuhteessa jatko-opiskelijana olevaan Oliveen. 

"I wish you could see yourself the way I see you." (s.255)

Olisin halunnut rakastaa tätä kirjaa, mutta johtuneeko siitä, että olen jo lukenut näitä vastaavia feikkideittiteemaisia, etten ihan täysiä pinnoja anna. Osin syynä on nuo nolot lapsellisuudet, jotka mainitsin, mutta myös joku tässä ei kolahtanut ihan täysillä. Myös se, miten Olive hokee koko ajan, että Adam on ISO ja VOIMAKAS ja HÄNEN ÄÄNENSÄ ON MATALA. Ihan jatkuvasti. Pidin kuitenkin siitä, miten kivasti jännitettä Adamin ja Oliven välillä kasvatettiin sivu sivulta, mutten ole ihan varma, oliko lopputulema onnistunein mahdollinen. Tietyt falskiudet siis laskivat hiukan arvosanaani muuten niin kovin viihdyttävästä kirjasta.

Arvosanani 4+

Tämän kirjan lainasin kirjastosta.

Muissa blogeissa:

Star-crossed book blog

Amy´s Bookshelf

Sam still reading

The Fun Size Reader

Samantyylistä luettavaa:

Tashie Bhuiyan: Counting down with you

Alex Light: The Upside of Falling

Lisään kirjan seuraaviin lukuhaasteisiin: 

Helmet: 43. Kirja sopii ainakin kolmeen haastekohtaan (6, 37 ja 38)

Booklist Queen: 2021 bestseller

Counting down with you: Tashie Bhuiyan

 Counting down with you: Tashie Bhuiyan. Inkyard Press 2021.

Kansi: Samya Arif (kuvat), Gigi Lau (suunnittelu)

"How do you make one month last a lifetime?

Karina Ahmed has a plan. Keep her head down, get through high school without a fuss, and follow her parents’ rules—even if it means sacrificing her dreams. When her parents go abroad to Bangladesh for four weeks, Karina expects some peace and quiet. Instead, one simple lie unravels everything.

Karina is my girlfriend.

Tutoring the school’s resident bad boy was already crossing a line. Pretending to date him? Out of the question. But Ace Clyde does everything right—he brings her coffee in the mornings, impresses her friends without trying, and even promises to buy her a dozen books (a week) if she goes along with his fake-dating facade. Though Karina agrees, she can’t help but start counting down the days until her parents come back.

T-minus twenty-eight days until everything returns to normal—but what if Karina no longer wants it to?(HarperCollinsPublishers)

Lukunäyte

Oma arvio:

Huomaan taas kaipaavani kevään tullen yhä enemmän romantiikkaa lukemistooni, vaikka enhän minä ole koskaan sitä puolta kaihtanutkaan. Ilokseni huomasin, että tänä kesänä ja syksynä ilmestyy aika monta niin kotimaista kuin käännettyä YA-romantiikkakirjaa. Niitä odotellessa päätin turvautua englanninkieliseen tarjontaan. Onneksi haaviini osui kirjastomme valikoimista ihan ensi yrittämällä sellainen helmi, että sydämeni on vieläkin ihan sykkyrällä tästä.

Counting down with youn kirjoittanut Tashie Bhuiyan on bangladeshi-amerikkalainen kirjailija, joka on tuonut kirjaan representaation bangladeshi-amerikkalaisesta, ruskeasta muslimiteinitytöstä. Goodreadsissa monet muslimilukijat ovat antaneet melko tulikivenkatkuista palautetta tästä heidän mielestään epäonnistuneesta representaatiosta. Heidän mielestään päähenkilö Karina ei anna oikeaa kuvaa oikeaoppisesta musmilitytöstä, sillä Karina kapinoi vanhempiensa näkemyksiä vastaan, vaikka oikeasti he vain toimivat uskontonsa ja sen oppien mukaan. Itse en oikein halua ottaa kantaa tähän, vaan rakastin täysillä tämän kirjan rakkaustarinaa, sen pääparia Karinaa ja Acea, ja yhdyn niihin lukuisiin Goodreadsin ylistyksiin, joissa kirja saa täydet viisi tähteä. Kirja oli myös yksi Goodreads Choice Awards 2021 -äänestyksen ehdokkaista Young Adult Fiction -kategoriassa.

Everything they've asked of me, I've given. I've given and I've given and I've given, and I continue to give. But it's never enough. There's never a limit to what I'm willing to give. (s. 199)

16-vuotias Karina, tai perheensä kesken Myra, saa hetkellistä vapautta supertiukkojen vanhempiensa otteesta, kun nämä matkustavat kuukaudeksi synnyinseuduilleen Bangladeshiin. Karina ja hänen pari vuotta nuorempi veljensä Samir saavat rakkaan isoäitinsä Dadun kotiinsa siksi aikaa. Karina on uskollisesti ja sinnikkäästi tehnyt aina kaikkensa miellyttääkseen vanhempiaan, jotka haluavat tyttärestään lääkäriä. He uskovat sen olevan myös tyttärensä unelma, mutta Karinalla ei ole sydäntä sanoa heille, että oikeasti hän haluaisi opiskella englantia, sillä hän rakastaa kirjallisuutta, lukemista ja kirjoittamista. Hän kirjoittaakin omia runoja, joita hän ei ole näyttänyt kenellekään.

Tunnollisena oppilaana Karina on toiminut tutorina muille oppilaille, ja kun hänen äidinkielen opettajansa pyytää tämän ottamaan taas uuden ohjattavan, Karinalla ei ole mitään syytä kieltäytyä. Mutta kun hän kuulee, että uusi tutoroitava on koulun paha poika, lintsari ja muutenkin hämy tyyppi Ace Clyde, on hänen pasmat mennä sekaisin. Mitä hänen vanhempansa sanovat, jos kuulevat hänen viettävän aikaa valkoisen pojan kanssa? Karina päättää olla kertomatta yksityiskohtia tiukoille vanhemmilleen, jotka soittelevat hänelle joka päivä kysellen kuulumisia. Karinan ystävät Cora ja Nandini myös vaativat Karinaa raportoimaan joka yksityiskohdan opiskelusessioista, sillä onhan Ace melkoisen kuuma tyyppi aurinkolaseineen, nahkatakkeineen ja lukuisine sormuksineen. 

"Ahmed, you are the most difficult person I've ever met," Ace says under his breath.

I gape at him. No one has ever described me as difficult before. Shy, maybe. Quiet, often. A know-it-all, sometimes. Difficult? No. "Excuse me?"

"All you care about is studying," he says, shaking his head. "I don't understand." (s. 76)

Acen ja Karinan opiskelutuokiot lähtevät hyvin nahkeasti käyntiin. Ace ei vaivaudu edes ensimmäiselle sessiolle paikalle, ja toisella kertaa hän ei malta keskittyä opiskeluun, vaan maanittelee Karinan lähtemään kanssaan paikalliseen jätskibaariin, jossa on hänen mielestään parempi keskittyä. Ace ja Karina tuntuvat olevan ihan eri maailmasta: Karina nojaa säntillisyyteen ja tarkkoihin opiskelusuunnitelmiin, kun taas Acelle ei ole ihan niin justiinsa. Melko pian Karinalle kuitenkin selviää, ettei Ace ole mitenkään tyhmä eikä yksiulotteinen persoona. Hänellä on omat kiinnostuksenkohteensa, joissa hän on erityisen lahjakas. Monille pojan poissaoloille koulusta löytyykin ihan hyväksyttävä selitys. Karinan ennakkoluulot siis murtuvat kerta kerran jälkeen, ja hän alkaa viihtyä Acen seurassa. 

Kun Ace möläyttää ennalta-arvaamattomasti isälleen Karinan olevan tämän tyttöystävä, alkaa mielenkiintoinen valeseurustelu. (Tiedetään, tätä ideaa on jo hyödynnetty monessa, monessa tarinassa ennen tätä, mutta piru vie, se toimii. Ainakin minulle.) Karina on alussa tietysti pöyristynyt Acelle eikä ymmärrä tämän motiivia moiselle möläytykselle - joka on hänen omituiset perhesuhteet. Ace haluaa isänsä hyväksyntää, sillä isä tuntuu suosivan vain tämän menestyvää isoveljeään. Siksi Ace ei halua perheensä tietävän, että hän saa tutorointia. Lopulta Karina lähtee mukaan juoneen, mutta on koko ajan kauhun partaalla siitä, mitä jos hänen vanhempansa saavat tietää.

There's absolutely no way Ace Clyde is texting me shirtless selfies right now. There's no way this is my life. (s. 135)

Kaikkihan tietävät, miten siinä käy, kun toistensa kanssa hyvin viihtyvät Karina ja Ace esittävät seurustelevaa paria. Lukija tietää jo paljon ennen heitä, että nyt alkaa olla tosi kyseessä. Pidän kovasti siitä, miten Acen ja Karinan tunteet kasvavat sitä myötä, mitä enemmän he oppivat tuntemaan toisiaan. Kyse ei siis ole mistään insta-rakkaudesta, jossa ihastutaan pelkästään ulkoiseen olemukseen ja mielikuvaan toisesta. He todella näkevät toisensa! Monenlaista hankaluutta tulee tietenkin Acen ja Karinan tunteiden tielle, kuten Karina alun perin pelkäsikin. Heillä tulee myös skismaa siitä, miksi Karina ei kerro vanhemmilleen, mitä oikeasti haluaa elämältään, ja toisaalta myös, miksei Ace puhu isänsä ja veljensä kanssa riittämättömyyden tunteestaan, vaan kapinoi perhettään vastaan. Molemmat siis rohkaisevat toista tavallaan siirtymään askel eteenpäin kohti omia ratkaisuja.

Kirjan nimi viittaa siihen, kuinka Karina on ottanut metodikseen laskea hiljaa mielessään aina, kun saa ahdistuskohtauksen. Näitä on tullut hänelle viime aikoina melko usein, eikä kovat paineet ja miellyttäminen oman hyvinvoinnin kustannuksella auta asiaa. Ace on hyvänä tukena Karinalle ja osaa auttaa häntä kohtauksen sattuessa, koska hän itsekin on purkanut ahdistustaan muun muassa käyttäytymällä aggressiivisesti. 

Syy, miksi rakastin tätä kirjaa, on se, kuinka ihanasti Ace murtaa kaikki ennakkoluulot itsestään ja osoittautuu uskomattoman ajattelevaiseksi, huomaavaiseksi ja rakastettavaksi pojaksi. Hän saa Karinan (ja minut) kyyneliin soittaessaan pianolla Karinalle säveltämänsä biisin, hän tukee Karinaa tämän ahdistuskohtauksen aikana, hän antaa Karinalle tilaa tämän pyytäessä sitä ja huomioi myös Karinan pikkuveljeä Samiria ottamalla tämän mukaan keilaamaan. Tiedän, vähän liiankin täydellistä ja ihanaa, mutta sydämeni on jo sulanut. Goodreadsin kritisoijat ovat hiukan käärmeissään siitä, kuinka kirjassa valkoinen poika tulee ja pelastaa ruskean muslimitytön, mutta olisiko tarina toiminut niin hyvin, jos molemmat olisivat muslimeja? Kielletty, epäsovinnainen rakkaus tuo aina mukavaa lisätwistiä.

I'm not a bad person for wanting a life different than what's expected of me. I'm not a bad person for wanting to pursue something I love. (s. 200)

Karina on myös ihanan samaistuttava päähenkilö, mutta toki se, ettei hän halua koskaan pahoittaa vanhempiensa mieltä, alkaa suunnattomasti ärsyttää jo alkumetreillä. Onneksi hänestä löytyy kuitenkin tarvittavaa rohkeutta alkaa elää omaa elämäänsä niin, ettei hänen kuitenkaan tarvitse menettää vanhempiaan. Lopussa on lähes sydäntäsärkevän raastavaa lukea Karinan tuskailua siitä, kun häneltä evätään kaikki unelmat. Onneksi Karinan Dadu on hänen puolellaan. Karinan islaminusko näkyy kirjassa lähinnä arabiankielisinä rukouksina, joita hän heittelee ilmaan, mutta muuten ei juurikaan. Lähinnä islaminusko heijastuu Karinan vanhempien ja suvun vaatimusten kautta. Ilmeisesti Goodreadsin vihaiset kommentit saavat alkunsa siitä, miksei Karina kunnioita uskontonsa sääntöjä vaan syyttää kaikesta vain vanhempiaan. 

I don't know why they can't let me have this.

I'm not asking a lot. I'm not asking them to do anything. I want this for me, for myself. For my future.

Because it's mine, isn't it? (s. 408)

Minä todella, todella toivon, että tämä suomennettaisiin! Tällaisia ihanuuksia tarvittaisiin kipeästi lisää suomenkieliseen YA-lukemistoon.

Arvosanani on 5

Tämän kirjan lainasin kirjastosta.

Muissa blogeissa:

Dear Author

SmexyBooks

Reading Asian America

Fox Wanderings

Beyond a Bookshelf

Samantyylistä luettavaa:

Alex Light: The Upside of falling

Jenny Han: Pojille joita joskus rakastin

Lisään kirjan seuraaviin lukuhaasteisiin:

Helmet: 22. Kirja sisältää tekstiviestejä, sähköposteja tai some-päivityksiä

Booklist Queen: About a muslim protagonist

Seinäjoen kirjasto: 8. Kirjassa ollaan isovanhempien luona

Popsugar challenge: A romance novel by a BIPOC author