Kirjabloggaajien klassikkohaaste osa 5 ~ Eläinten vallankumous: George Orwell

Eläinten vallankumous: George Orwell. Suomentanut Panu Pekkanen. WSOY 2005 (1. painos 1969)

Englanninkielinen alkuteos (1945): Animal Farm

 "George Orwell (1903-1950), englantilainen kirjailija, lehtimies ja kriitikko, asetti taiteelle ja kirjallisuudelle johdonmukaisesti sosiaalisen mittapuun. Eläinten vallankumouksen perustana on Orwellin henkilökohtainen, ideologinen pettymys. Sen hän kirjassaan heijastaa eläimiin, välittää kepeässä ilkamoivassa sadun hengessä vakavuudessaan karmaisevia ajatuksia ja näkemyksiä siitä, mihin vallan väärinkäyttö maailmassa johtaa. Vallankumous, joka toteutetaan eräällä englantilaisella maatilalla, alkaa ihanteellisen tasa-arvoisuuden merkeissä. Mutta muita älykkäämpinä siat osoittautuvat myös muita tasa-arvoisemmiksi. Ne ottavat vallan käsiinsä ja samastuvat ennen pitkää täydellisesti entiseen sortajaan ja veriviholliseen, ihmiseen."

Oma arvio:

Jälleen on tullut selätettyä yksi klassikkoteos lisää, nimittäin on aika taas Kirjabloggaajien klassikkohaastepostauksen. Tätä järjestyksessään viidettä haastetta isännöi Tekstiluola-blogin Tuomas, kiitos hänelle! Seuraavan, kuudennen klassikkohaasteen vedänkin sitten minä, ja infoan asiasta lisää tässä piakkoin.

 Ennen kuin pureudun George Orwellin Eläinten vallankumoukseen, muistuttelen vielä edellisistä lukemistani klassikoista:

Kirjabloggaajien klassikkohaaste osa 4 (Yöpöydän kirjat):  Apinoiden planeetta: Pierre Boulle.

 Kirjabloggaajien klassikkohaaste osa 3 ( 1001 kirjaa ja yksi pieni elämä): Liisan seikkailut Ihmemaassa: Lewis Carroll.

Kirjabloggaajien klassikkohaaste osa 2 (Tuijata.Kulttuuripohdintoja): Harry Potter ja Viisasten kivi: J.K: Rowling 

Kirjabloggaajien klassikkohaaste osa 1 (Reader, why did i marry him): Taru Sormusten herrasta: J.R.R. Tolkien

*************************

 Eikö siis ole päivänselvää, toverit, että kaikki elämässämme oleva paha on peräisin Ihmisen tyranniasta? Kunhan vain pääsemme eroon Ihmisestä, meidän työmme tuotto jää omaksemme.(s. 14)

Eläinten vallankumous on nokkela satiiri ihmisten toiminnan älyttömyydestä verhottuna tarinaan vallankumouksellista eläintilan asukeista. Kirjassa ei ole mitään turhia alustuksia, vaan juoni alkaa kehittyä heti eläinten kokouksesta suoraan vallankumoukseen. Tilanomistaja Jones saa potkut tilaltaan ja eläimet alkavat kehittää toimintasuunnitelmiaan pärjätäkseen omalla tilallaan. Aluksi heillä on hyvin tasa-arvoiset ja demokraattiset suunnitelmat, ja eläinten seitsemässä käskyssä tulee hyvin esille se, miten he eivät halua toimia kuten vihaamansa ihmiset:

SEITSEMÄN KÄSKYÄ

1. Jokainen kahdella jalalla kulkeva on vihollinen.

2. Jokainen neljällä jalalla kulkeva tai siivekäs on ystävä.

3. Yhdenkään eläimen ei pidä käyttää vaatteita.

4. Yhdenkään eläimen ei pidä nukkua vuoteessa. 

5. Yhdenkään eläimen ei pidä juoda alkoholia.

6. Yhdenkään eläimen ei pidä tappaa toista eläintä.

7. Kaikki eläimet ovat tasa-arvoisia. (s. 28)

Aika pian alkaa selvitä, että siat ovat ehkä hiukan muita älykkäämpiä, ja Eläintilan johtajaksi nousee Napoleon- ja Lumipallo-nimiset siat, jotka saavat Vinku-nimisestä siasta tiedottajansa. Alkuun kaikki menee hyvin mallikkaasti, kaikki saavat ruokaa ja jokainen kantaa kortensa kekoon. Jotkut eläimet oppivat lukutaitoa, mutta eivät läheskään kaikki. Pian kuitenkin jotkut eläimet alkavat laiskotella töistä, eräs hevonen karkaa ihmisen omistukseen ja siat omivat itselleen parempia annoksia, vedoten vaativaan suunnittelutyöhönsä. He hallitsevat myös muita eläimiä pelolla, uhaten että vanhat huonot ajat palaavat, jos kaikki eivät tee kuten siat sanovat.

Yötä päivää me valvomme teidän hyvinvointianne. Vain teidän tähtenne me juomme maidon ja syömme omenat. Teidättekö mitä tapahtuisi, jos me siat emme pystyisi suoriutumaan velvollisuuksistamme? Jones tulisi takaisin! (s. 38)

Lumipallon ja Napoleonin välillä alkaa tulla erimielisyyksiä. Lumipallo haluaisi, että tilalle rakennettaisiin sähkönlähteeksi tuulimylly, mutta Napoleon tyrmää hänen haaveensa typerinä. Yhtäkkiä Lumipallo saa niskaansa propagandaa ja hänet karkotetaan tilalta. Yllättäin Napoleon ilmoittaakin tilan eläimille tuulimyllyhankkeesta, johon hän väittää laatineensa itse piirustukset. Näin  alkaa kova uurastus.

Kuva: Pixabay

Tuulimyllyurakasta tuleekin eläintilan suurin ja kinkkisin koetinkivi. Ensimmäinen tuulimylly romahti heikon rakenteensa vuoksi, mutta Napoleon kätyreineen julisti tuhon Lumipallon tihutyöksi. Rakennettiin uusi tuulimylly, jonka lähitilojen miehet räjäyttivät hyökkäyksessään. Kolmas tuulimylly valmistuu kirjan loppuun mennessä, ja se uuvuttaa vanhan työhevosen, Jyskyn henkihieveriin. Siat muuttavat vaivihkaa ihmisten asumukseen, alkavat nukkua sängyissä ja lopulta kävellä kahdella jalalla. 

Ajan myötä siat rikkovat jokaista seitsemää sääntöä, ja muiden eläinten ihmetellessä tätä, heidän sanotaan muistavan väärin. Ladon seinään maalatut  säännöt muuttavat kummasti muotoaan. Ihan lopussa siellä ei enää lue kuin yksi lause:

KAIKKI ELÄIMET OVAT TASA-ARVOISIA, MUTTA JOTKIN ELÄIMET OVAT TASA-ARVOISEMPIA KUIN TOISET. (s.120)

Uskonnollista saarnaajaa symboloi korppi nimeltä Mooses, joka kertoo eläimille erityisestä Sokeritoppavuoresta, erityisestä onnen maasta, jonne eläimet kuoltuaan pääsevät.  Kovissa olosuhteissa olevat eläimet uskoivat Mooseksen puheet paremmin kuin yltäkylläisyydessä elävät siat.

Sokeritoppavuorella oli sunnuntai seitsemänä päivänä viikossa, apila rehotti parhaimmillaan kaiken vuotta, ja palasokeria ja pellavasiemenkakkuja kasvoi pitkin pensasaitoja. (s. 22)

Vaikka Eläintilan tarkoitus oli osoittaa, että eläimet eivät riistä keneltäkään ja uurastavat oman ruokansa eteen, he sortuvat lopulta samoihin virheisiin kuin ihmiskunta: koulutetuimmista tulee johtajia, jotka saavat enemmän etuuksia, muuttavat sääntöjä omaksi edukseen, käyttäytyvät häikäilemättömästi omia uskottujaan kohtaan ja levittävät propagandaa. Vähemmän koulutetut (lukutaidottomat) eläimet uskovat kaiken mitä ylemmät sanovat, koska heillä ei ole taitoja ottaa asiasta itse selvää. Heidän epäilyksensä kumotaan pelottelulla, manipuloinnilla ja uhkailulla. Loppujen lopuksi eläintilan Siat muistuttavat ihmisiä niin käytökseltään kuin ulkonäöltäänkin, ja kehä on sulkeutunut. Mikään ei ole muuttunut eläinten vallankumouksessa.

Kuva: Pixabay

Eläinten vallankumous on mainio teos, joka samalla huvittaa että pistää miettimään. Välillä huomasin hieman tylsistystymisen merkkejä itsessäni, mutta annettakoon se anteeksi. Haluiaisin seuraavana lukea Orwellin scifiklassikon  1984, ehkäpä seuraavana klassikkohaastekirjanani.

Arvosanani 3,5

Tämä kirja on omasta hyllystäni.

Muissa blogeissa:

Jokken kirjanurkka

Kirjainten virrassa

Koko lailla kirjallisesti

Nannan kirjakimara

Krooninen äly

Kirjaneidon tornihuone

Kirjamielellä

Lisään tämän Helmet-lukuhaasteen kohtaan:

7. Salanimellä tai taiteilijanimellä kirjoitettu kirja

Lisäksi lisään tämän Sivutiellä-blogin Keväisen kesäiseen kansikuvahaasteeseen, johon teen postauksen elokuun lopulla.

Novellihaasteen kooste

Tänään päättyy Reader, Why did I marry him -blogin Novellihaaste: Hävettää myöntää, mutta ehdin lukea haasteeseen vain kaksi novellikokoelmaa:

My True Love Gave To Me - Twelve Winter Romances: Stephanie Perkins (edit.)

* Nuorten aikuisten talviteemaisia, romanttisia novelleja englanniksi

 Sotapuiston perikato: George Saunders. Suomentanut Markku Päkkilä.

* Satiirisia ja dystooppisia novelleja

Minulta jäi kesken Jussi Katajalan scifinovellikokoelma Nollameridiaani ja muita kosmisia tarinoita, jonka siis kyllä aioin lukea tähän haasteeseen. Aina ei aika riitä. Onneksi Novellihaaste saa jatkoa Nipvet-blogissa lähiaikoina.

Kiitos haasteesta Omppu Martin!

Yle Kirjojen Suomi ~ 101 kirjaa ~ vuosi 2002. Juoksuhaudantie: Kari Hotakainen

Lähdin ilomielin muiden kirjabloggaajien kanssa mukaanYle Kirjojen Suomi -kampanjaan, johon liittyvässä 101 kirjaa Aamu-tv:n haastatteluissa ja Sadan vuoden kirjat radio-ohjelmien sarjassa käsitellään kirja jokaiselta itsenäisen Suomen vuodelta. (Olen aiemmin kirjoittanut osallistumisesta blogissani, ja voit lukea postauksen tästä linkistä.)

____________________________

Juoksuhaudantie: Kari Hotakainen. WSOY 2002.

Etukannen kuva: Fennopress. Takakannen kuva: Gorilla/ Lena Johansson

"Romaani suomalaisesta unelmasta, omasta talosta. Tarina siitä, kuinka kalliiksi voi käydä pakkomielle helsinkiläisellä pientaloalueella ja kuinka sivustakatsojatkin saavat maistaa yksinäisyyden ydinmehua. Romaani kivusta, talosta ja taipumattomuudesta. Kun kujanjuoksun traagisuus on syvimmillään, on komiikkakin kovaa." (takakansi.)

Oma arvio:

Olen tyytyväinen, että sain arvonnassa luettavakseni sellaisen kirjan, johon en välttämättä olisi muuten tullut tarttuneeksi. En välttele tietoisesti kotimaista aikuisten kaunokirjallisuutta, mutta kirjamakuni ja näin ollen blogini edustaa ihan erityylisiä kirjoja. Niinpä oli onnenkantamoinen, että arpa osoitti minulle Kari Hotakaisen Juoksuhaudantie -romaanin, joka voitti ilmestymisvuonnaan Finlandia-palkinnon ja vuonna 2014 Pohjoismaiden neuvoston kirjallisuuspalkinnon. Veikko Aaltonen käsikirjoitti ja ohjasi vuonna 2004 romaanin pohjalta samannimisen elokuvan, jonka aion tässä pikapuoliin myös katsoa.

Juoksuhaudantietä on  kuvailtu muun muassa modernistiseksi kirjaksi, mutta myös satiiriksi ja mustan huumorin kirjaksi. Ironiantaju kirjan lukijalla on mielestäni välttämätön, muuten teos saattaa vaikuttaa liian raadolliselta ja synkältä. Löysin ilokseni aiheesta tehdyn  pro gradu -työn, jossa kirjallisuuden opiskelija Niina Nybacka (2010) on tarkastellut romaania satiirin, ironian ja maskuliinisuuden kautta. Hän toteaa, että kirjan ironian ymmärtämiseen auttaa se, että lukijalla on aiheesta jonkinlaista kokemusta, mutta jota ei koe liian läheiseksi (69.) Itse havaitsin monta kertaa höröttäväni juuri sellaisissa kohdissa, joista minulla itsellänikin on jonkinlaista kokemusta.

Kuuluin siihen ryhmään, joka ensimmäisenä maassamme otti päätehtäväkseen kotirintaman ja naisen vapauttamisen. Voin sanoa tämän kiihtymättä ja sekoittamatta asiaa minkäänlaisia sukupuolten välisiä kahnauksia. (s.16.)

Kirjan päähenkilö, Matti, nimittää itseään kotirintamamieheksi. Nielemättä hän tekee kaiken, kokkaa, pyykkää ja siivoaa. Kotirintamamies-termillä kirja ottaa kantaa kaupungistumisen myötä muuttuneisiin sukupuolirooleihin ja etenkin miesten lisääntyneestä osallistumisesta kodin töihin. Vaimolle ei vain tunnu mikään kelpaavan, ja kun tämä viimein sanoo sanottavansa, tulee nyrkistä. Yksi lyönti riittää Helenalle, hän pakkaa kamansa ja muuttaa Sinin kanssa ystävänsä Sirkun luo. Matti ajattelee, että hänellä oli oikeus lyöntiin, sillä Helena loukkasi häntä sanoillaan. Hän ihmetteleekin, miksi lyöjää aina moititaan, eikä sen aiheuttajaa? Miksei sitä paheksuta, joka sanoo pahasti?

Helena sen teki.

Hänen mielestään minä.

Kun löin.

Mutta kuka sanoi?

Hän.

Eikä minulle sanota niin, ei sen kaiken jälkeen, minkä olen hänen ja perheen hyväksi tehnyt (s. 18.)

Asumuserosta alkaa Matin maaninen projekti, joka tähtää siihen, että kaikki palautuisi taas ennalleen. Hän on jättänyt aiemmin huomiottaa Helenan talohaaveet -  esittänyt, ettei kuulekaan -  mutta nyt hän päättää hankkia perheelleen talon hinnalla millä hyvänsä. Hän tekee eroottisia hierontoja kotonaan, vakoilee ja kiikaroi sopivia taloja, välittää varastettua tavaraa ja tarkkailee ihmisten omakotitaloasumista - lopulta jopa ahdistelee sähköposteilla kiinteistövälittäjää. Forrest Gumpin lailla hän juoksee lähes joka paikkaan ja haastaa itseään jaksamaan. Mikä ajaa tuon miehen noin epätoivoisiin tekoihin? Rakkaus, kunnia, ylpeys, itsepäisyys, loukatun miehen itsetunto?

Kuva: S.P. Huom: Kiikaroinnin kohteena oleva talo on autio :)

Yksitasoinen punatiilitalo, tasakatto, rakennettu 70-luvulla, takapihalla grillikatos, olohuoneessa isot ikkunat, jotka antavat takapihalle. Tieltä näin: noin 60-vuotias pariskunta, joivat bostonkakkukahvot takapihalla, eivät puhuneet toisilleen, vaimon nokan alla Gloria-lehti, miehellä lasittunut katse. Volkswagen Passat pihassa, lapsenlapsen pulkka tönöttää seinällä. Isäntä runkkari, perustelut: kiikarikontakti klo 21.34, työhuoneen ikkunan läpi. Netissä puolitoista tuntia, seksisivusurffausta,  tosin molemmat kädet työtasolla. (s. 71-72.)

Matin yläkerrassa asuu pariskunta, joilla on omat antipatiansa Mattia kohtaan, koska he eivät voi sietää tupakankäryä. Matti jättää kiusallakin tupakkansa parvekeelle käryämään  Pitkään on perheen mies, maitotaloustuotteiden laadunvalvoja, kiukutellut paukuttelemalla parvekkeenovea ja jättämällä keltaisia lappuja alakerran ilmoitustaululle. Hän ei voi tajuta, miten joku voi olla niin itsekäs ihminen, että pilaa heidän elämänsä käryytyksellään. Monet hellät hetket Leena-vaimon kanssa menevät pilalle, kun vieno tupakansavu alkaa leijailla makuuhuoneeseen. Onko maitotaloustuotteiden laadunvalvojalle mennyt tupakkavastaisuus pakkomielteenomaiseksi? Minua huvittaa tämän miehen paatoksellisuus tupakkaa vastaan, sillä olen itsekin hiukan nyreä naapurista kantautuvaan tupakankäryyn, ja olenpa monesti mäkättänyt perheelleni siitä, kuinka minua ärsyttää noin vastuuttomat ihmiset. Kieltäydyn kuitenkin tunnustamasta, että olisin mennyt asiassa pakkomielteen puolelle.

Silloin päätin, että jos johonkin elämässäni työni ja perheeni ohella keskityn, niin se on nimenomaan tupakoinnin vastustaminen sen kaikissa muodoissa. (s. 95.) 

Toinen kirjassa seurattava perhe on päättänyt toteuttaa unelmansa ja  hankkia viimeinkin  talon. Kauaa Repa, Kerttu ja tytär Veera  eivät ehdi nauttia suomalaista talonostajan unelmaa, kun joku outo hiippari käy virtsaamassa heidän pihanurmikolleen. Tästä muodostuu Repan pakkomielle, saada tuo säälittävä nilkki kiikkiin, joka aiheuttaa suoranaisesti heidän tyttärelleen traumoja. Hän on varma, että kyseinen hörhö on joku vuokralla asuva tyyppi, joka ei kestä sitä, että joku asuu paremmin kuin hän.

Mikä on kiinteistönvälittäjä Jarmo Kesämaan pakkomielle? Työ välittäjänä on hänelle sekä vitsaus että rikkaus. Hän on vuosien varrella oppinut tunnistamaan pokat, sellaiset asiakkaat, jotka voivat olla mahdollisia talonostajia. Hän osaa sijoittaa keinut niin, että niihin paistaa ilta-aurinko, hän osaa kirjoittaa myyntitekstit niin, että hän osaa luoda oikeita mielikuvia, muttei vääristä kuitenkaan totuutta. Kesämaan pakkomielle on hioa kaikki yksityiskohdat huippuunsa, ottaa kaikki vivahteet huomioon, jotta kaupat syntyisivät.

Pukinmäen kohteen kuva oli aivan liian realistinen, otettu suoraan talon edestä. Kuvia ei saa koskaan ottaa edestä eikä liian läheltä. Maalipinta ei saa näkyä. Eikä peltikaton kuprut, puhumattakaan huopakaton repeämistä. (s. 192.)

Helena yrittää päästä eroon päänsisäisestä Matista, jonka rasittavat tavat ja pakkomielteet seuraavat häntä. Sini kertoo joka kerta kummallisia asioita, kun on käynyt isänsä luona: milloin isän hierontapöydällä on maannut alaston mies, milloin he ovat kiikaroineet taloja. Helena myöntää odottaneensa merkkiä siitä, että voisi lähteä, ja lyönti oli oikeastaan vain hyvä asia siinä mielessä. Tämän kun Matti tietäisi! Matti ajattelee, että lyönti oli se ainoa syy, miksi heidän perheensä hajosi. Putkinäköisellä ajattelullaan hän uskoo vielä hyvittävänsä talolla lyöntinsä.

Sillä oli ne olot, ja päivä päivältä se muuttui vaan pahemmaksi, katsoi telkkaria, luki lehtiä ja kuunteli radiota ja teki ihmeellisiä johtopäätöksiä kaikesta näkemästään ja kuulemastaan ja osti ne oksennusämpärit. Jumalauta. (s. 45.)

Niin tiukkaan Helenassa asuu kuitenkin unelma omasta tuvasta ja perunamaasta, että kun hän kuulee Matin talonhankintasuunnitelmissa, toivo hitaasti viriää hänen mielessään. Pystyykö hän antamaan anteeksi miehelleen sen, millainen hän on? Kyse ei ole pelkästä lyönnistä, vaan Matin pakkomielteisestä elämästä, ahdistavista monologeistaan ja oksennusämpäreistään, jotka viimeistäänkin kielii jonkin sortin ahdistuneisuushäiriöstä. Lukija vaistoaa äkkiä, ettei Matin käytös ole tervettä. Tarinan lopussa hänen pakkomielteinen toimintansa koituu hänen kohtalokseen.

Tämä kirja on monella tapaa viihdyttävä, etenkin jos tykkää mustasta huumorista, ironiasta ja sarkasmista. Kari Hotakaisen kirjoitustyyli on mukavalukuista ja hauskaa, mutta synkät teemat antavat myös lukijalle mietittävää. Kirjassa käytetään taidokkaasti sotametaforia ja käsitellään suomalaista talounelmaa, josta olen minäkin käynyt monia keskusteluja lähipiirini kanssa. (Tarpeellista lienee mainita, että asumme perheeni kanssa vuokra-asunnossa, pääosin omasta valinnastamme.)

Aion ehdottomasti lukea Hotakaisen teoksia jatkossa lisää.

Arvosanani 4+

Tämän kirjan lainasin kirjastosta.

101 kirjaa tarjoaa luettavaksi Juoksuhaudantie-romaanin ilmaiseksi verkossa. Samalta sivulta pääset myös katsomaan kirjasta tehtyä Aamu-tv:n jaksoa, jossa Seppo Puttonen, Marko Kilpi ja Kari Hotakainen keskustelevat kirjasta.

Juoksuhaudantie muissa blogeissa:

Jokken kirjanurkka

P.S. Rakastan kirjoja

Lukutoukan kulttuuriblogi 

Luettua

Morren maailma

Kannesta kanteen

Elämä on ihanaa

Tämän kirjan sijoitan Helmet-lukuhaasteen kohtaan:

 2. Kirjablogissa kehuttu kirja

Lähde:

Nybacka, Niina 2010: Muistivihkon kirjoittanut mies ei ole perinteinen hullu, hän haluaa vain perheensä takaisin. Satiiri, ironia ja maskuliinisuus Kari Hotakaisen Juoksuhaudantiessä. Oulu, Oulun yliopisto.

Sotapuiston perikato: George Saunders

Sotapuiston perikato: George Saunders. Suomentanut Markku Päkkilä. Novellikokoelma. Siltala 2016

Englanninkielinen alkuteos (1996): CivilWarLand in Bad Decline

"George Saundersin esikoisteos Sotapuiston perikato ilmestyi 1996 ja nosti hänet yhdellä iskulla amerikkalaiskertojien eturiviin. Teoksen novelleissa kuuluu vahva ja autenttinen ääni: erehtymättömän tyylitajuinen, roisin hauska, synkän satiirinen. Sen tyylirekisteri sieppaa kaiken: teknopuheen, businesskielen, psykologisen lässytyksen, absurdin slangin ja vilpittömän hölötyksen, joista sekoittuu väärentämätön Saunders-soundi.Sotapuiston perikadossa George Saunders on luonut surrealistisen, omituisen vakuuttavan kuvan kaiken aikaa kehkeytyvästä painajaismaisesta tulevaisuudesta."

Novellit:

Sotapuiston perikato
Isabelle
Aallontekijä alamäessä
200-kiloinen toimitusjohtaja
Muistoja rouva Schwartzille
Sorretun Maryn kovan onnen terrorikampanja
Runsaudenmaa

Oma arvio:

Hyvin omalaatuisia teemapuistoja ja työpaikkoja,  epämuodostuneita ihmispoloja, tympeitä naisystäviä ja tökeröitä pomoja ja ihmisten epätoivoisia tekoja. Näin voisin kiteyttää tämän Saundersin esikoisteoksen, joka on tyyliltään hyvin samantyyppistä kuin viime vuonna 2015 suomeksi ilmestynyt Joulukuun kymmenes: kieli on huvittavalla tavalla epäkorrektin rajoilla, kerronta suorasukaista ja aiheet niin erikoislaatuisia, että joutuu vähän väliä kyselemään itseltään: "mitä minä juuri luin?"

Kokoelman aloittaa kirjan niminovelli Sotapuiston perikato, joka on yksi dystopisia teemapuistoja esittelevistä novelleista. Tarinan päähenkilö on yksi Sotapuiston työntekijöistä, joka saa esimieheltään tehtävän keksiä keinoja väkivaltaisten jengien hyökkäyksien lopettamiseksi. Ikävä kyllä kaikki ei mene suunnitelmien mukaan ja kaiken huipuksi päähenkilön törkysuinen vaimo saa tarpeekseen ja tekee tympeän ratkaisun.

Lyhyehkö novelli Isabelle on eriskummallinen tarina Ristihuuli-nimisestä yksinhuoltajamiehestä ja hänen epämuodostuneesta tyttärestään Isabellestä, jota kutsutaan Luuttomaksi. Tämä tarina ei ehkä ollut henkilökohtainen suosikkini.

Aallontekijä alamäessä esittelee jälleen uudenlaisen teemapuiston, Harhautuneiden nunnien keskuksen. Tarinan kertojana on mies, jonka tehtävänä on huolehtia keinotekoisesta joesta ja sen aallokoista. Miehen naisystävä Simone työskentelee myös Harhautuneiden nunnien keskuksessa, ja kertojan harmiksi heidän vastenmielinen pomonsa Leon on iskenyt silmänsä tähän. Lopun voi melkein arvatakin.

Ajotiellä Simone kysyy, päivitinkö ruokatunnilla ansioluetteloni.

En, minä sanon. piti hoitaa paha pH-ongelma.

Samapa tuo, Simone sanoi. Sen kun teet aaltoja loppuikäsi.

200-kiloinen toimitusjohtaja on yksi suosikeistani: surkuhupainen tarina ylipainoisesta miehestä, jota kiusataan työpaikallaan Humaaneissa pesukarhuratkaisuissa. Yritys lupaa asiakkailleen pyydystää pesukarhut heidän pihoiltaan ja vapauttaa ne luontoon, mutta todellisuus on täysin eri - pesukarhut poltetaan isossa montussa. Kaikki alkaa mennä poskelleen, kun joku saa vihiä yrityksen hämäristä hommista. Kertoja saa hetken maistaa johtajan suosiota, mutta loppu on Saundersin tyyliin karu ja onneton.

Laskujen kirjoittamisen jälkeen syön pekaaniviinerin. Tai itse asiassa kaksi. Kun Claude tulee toimistolle hautaamisesta rähjääntyneenä ja näkee minut välipalan ääressä hänen on pakko huomauttaa että minulla on lisämakkaroita jopa lisämakkaroissa. Se on totta mutta minusta ei silti ole kilttiä huomautella sellaisesta.

Muistoja rouva Schwartzille esittelee dystopisen ajanviettofirman, jossa asiakkaat voivat käyttää viihdykkenään eräänlaisia simulaattoreita, moduuleita. Kertojana toimii tällaisen moduuliputiikin pitäjä, joka on laajentanut toimintaansa yhteistyöhön Vanhainavun kanssa ja vierailee säännöllisesti rouva Ken Scwartzin luona tarjoamassa hänelle simulaatioita piristykseksi. Ikävien tapahtumien kautta kertoja tulee varastaneeksi erään tyypin muistot sota-ajoilta, ja hän keksii siirtää niitä simulaatioina koululaisille. Tästä tulee suurmenestys.

Sorretun Maryn  kovan onnen kampanja esittelee eräänlaisen oppimiskeskuksen, jonka omituisena vetonaulana on pleksilasivatsainen lehmä. Ikävä kyllä lehmät eivät yleensä kauaa elä pleksivatsaisena. Päähenkilönä ja kertojana tarinassa on keskuksen työntekijä, 92-vuotias Mary, joka päättää tehdä lopun lehmien rääkkäämisestä, vaikka se koituisi hänen kohtalokseen.

Viimeinen ja kaikista pisin novelli on Runsaudenmaa, seikkailuhenkinen tarina koppurajalkaisen Colen vaiheista  Runsaudenmaa-teemapuistossa ja ajasta sieltä karkaamisen jälkeen. Hänen sisarensa Connie, joka on myös viallinen, menee naimisiin Corbett-nimisen miehen kanssa ja pääsee ulos Runsaudenmaasta. Cole pelkää, että sisar on huonoissa käsissä ja päättää lähteä etsimään tätä. Matkalla hän kohtaa monenlaisia vastoinkäymisiä, joita ei helpota lainkaan se, että hänet on syntymästään saakka luokiteltu viallisiin, joilla ei ole kummoista ihmisarvoa. Tämä kummallistakin kummalisempi tarina on omiaan päättämään Saundersin novellikokoelman.

"Tuollaiset jalat merkitsevät sinut vialliseksi aina ja ikuisesti", hän sanoo. "Vaikka onnistuisitkin pääsemään eroon viallisen rannekkeesta, nuo epämuodostuneet jalat kuuluttavat joka puunlatvasta suureen ääneen sinun surullista tilannettasi, millä tarkoitan sitä että maamme länsiosassa tuollainen mies voidaan kirjaimellisesti ostaa orjaksi. meneekö jakeluun? Onko tällä ajatuksella mitään painoarvoa sinun minäkuvassasi?"

Kokoelmasta jäi minulle jälkimauksi pienoinen pettymys, sillä tarinat eivät mielestäni yltäneet samalle tasolle kuin Joulukuun kymmenes -kokoelmassa. Olin kuitenkin hyvin viihdytetty useimpien nerokkaan kummallisten ja törkyhupaisten tarinoiden  parissa.

Arvosanani 3,5

Tämä kirja on arvostelukappale, kiitos kustantajalle.

Osallistun tällä kirjalla Novellihaasteeseen, jota emännöi Omppu Martin blogissaan Reader, why did i marry him. 

Sotapuiston perikato muissa blogeissa:

Reader, why did i marry him?
Opus eka

Samantyylistä luettavaa:

George Saunders: Joulukuun kymmenes
Anne Leinonen: Pienen rasian jumala ja muita novelleja


 

Joulukuun kymmenes: George Saunders

Joulukuun kymmenes: George Saunders. Suomentanut Markku Päkkilä. Novellikokoelma. Siltala 2015.

Englanninkielinen alkuteos (2013): Tenth of December


"Amerikkalaisen nykykirjallisuuden omaperäisimmän tyyliniekan George Saundersin Joulukuun kymmenes on kokoelma satiirisia näkymiä amerikkalaislähiöiden rahvaasta. Saunders kirjoittaa järkyttävän hauskasti synkistä aiheistaan: sieppauksesta, raiskauksesta, itsemurhasta, sotatraumoista. Pikkuporvarillisen esikaupunkielämän kuvaus kääntyy salakavalasti dystopiaksi, jossa nurmipihojen koristeeksi aidataan kehitysmaiden köyhälistöä. Vankilan asukit ovat koekaniineita, joihin pumpataan mielialalääkkeitä ja joita pistetään parittelemaan ristiin rastiin. Teinipoika todistaa naapurintytön sieppausyritystä, sotaveteraani kamppailee sopeutuakseen siviiliin, syöpäpotilas vaeltaa talviseen metsään pakastuakseen hengiltä.

Saunders poukkoilee taiturimaisesti kielen eri rekistereissä ja sekoittaa henkilöhahmojen persoonalliseen puheeseen ajatuksia, haaveita ja päänsisäistä sekasotkua. Hän on julma ja brutaali moralisti, jonka polttoaine on eksistentialistinen pahoinvointi. Silti niminovellin pakkashuurut lämpenevät kirjan lopussa toiveikkuuteen. Kaiken yllä lepää satiirin huntu."

Oma arvio:  

 Mikä onni, että löysin tämän novellikokoelman luettavakseni! Tästä jäi jälkimauksi todella hyvä mieli, sillä niin hauskalla tavalla tässä käsiteltiin rankkojakin aiheita. Novellikokoelman novelleista monetkaan eivät edustaneet niitä tyylilajeja, joita nykyisin suosin, mutta se ei haitannut, vaan nautin lukemastani todella. Saundersin kirjoitustyyli puri minuun todella.

Lempinovellini olivat luonnollisestikin ne, jotka sisälsivät dystopian elementtejä. Pako hämähäkin sydämestä on hauskalla tavalla kuvattu, vaikkakin kammottava ote Jeff-nimisen vangin elämästä lääkekoekaniinina. Semplica-päiväkirjoissa ihmisten pihoille on viritelty ST-ripustuksia, jotka tarinan edetessä paljastuivat karmeiksi kehitysmaiden ihmisten (naisten) hyväksikäytöksi. Novellin kertojana toimii 40-vuotias perheenisä, joka yrittää pienituloisena pitää perheensä tyytyväisenä ja järjestää tyttärellensä elämänsä syntymäpäivät. Pidin myös kovasti nuoresta sotaveteraanista, Mikeystä, kertovasta novellista Kotiin, jossa asiat tuntuvat kääntyvän täysin päälaelleen hänen kotiinpaluunsa jälkeen. Jotain traumaattista hänelle on sattunut sotareissullaan, siitä tekstissä annetaan vihiä, mutta ei kuitenkaan paljasteta koskaan, mitä. Pidän tällaisista tarinoista, joissa lukija saa itse päätellä asioita.

George Saundersin novellikokoelma saa minulta arvosanakseen täydet 5.

Tämä kirja on arvostelukappale, kiitos kustantajalle.


Osallistuin tälle kokoelmalla Nettilukutoukkien novellihaasteeseen.