Razorland -trilogy: Ann Aguirre

Enclave: Ann Aguirre. Feivel and Friends 2011. Ei suomennettu.

 "New York City has been decimated by war and plague, and most of civilization has migrated to underground enclaves, where life expectancy is no more than the early 20's. When Deuce turns 15, she takes on her role as a Huntress, and is paired with Fade, a teenage Hunter who lived Topside as a young boy. When she and Fade discover that the neighboring enclave has been decimated by the tunnel monsters--or Freaks--who seem to be growing more organized, the elders refuse to listen to warnings. And when Deuce and Fade are exiled from the enclave, the girl born in darkness must survive in daylight--guided by Fade's long-ago memories--in the ruins of a city whose population has dwindled to a few dangerous gangs."

Oma arvio: 
Minulle suositeltiin tätä kirjasarjaa (kiitos vain Niina T. Yöpöydän kirjat -blogista), ja olen jättänyt asian hautumaan. Nyt kun taas pääsin englanniksi lukemisen vauhtiin, päätin napata tämän dystopia-trilogian kirjastosta hoiviini joululoman ajaksi. 

En kadu yhtään. Enclave on juuri sellaista viihdyttävää ja romanttista dystopiaa, jota olen kaivannut luettavakseni sitten Divergent-trilogian. paljon samaa tässä onkin, kuten luokkajaot ihmisten vallitsevien ominaisuuksiensa mukaan, taistelukaverien kesken hitaasti syttyvä romanssi ja lopulta kapinointi ja pako omasta tutusta yhteisöstä.

***SISÄLTÄÄ JUONIPALJASTUKSIA***

Tarinan päähenkilö Deuce  täyttää kirjan alussa viisitoista vuotta ja hän saa eräänlaisessa initaatioriitissä itselleen lopultakin Metsästäjän merkit. Jäljelle jääneet ihmiset asuvat maanalaisessa enklaavissa, jossa kaikki on jaettu kolmeen ryhmään: Metsästäjiin, lisääntyjiin ja rakentajiin. Metsästäjät seikkailevat luolastoissa ja surmaavat Friikkejä, käsittääkseni ihmisistä kehittyneitä hirviöitä, jotka surmaavat ja syövät kaiken eteensä osuvan. He myös pyydystävät enklaavin asukkaille ruokaa.

Vain Lisääntyjät saavat perustaa perheen, osoittaa syviä tunteita toisiaan kohtaan ja rakastua. Rakentajat korjaavat ja tekevät uutta enklaavin hyväksi. Enklaavin asukkaat tekevät kaikki töitä yhteisen hyvän eteen ja tavaroiden hamstraus on erittäin kiellettyä -kaikki löytyneet vanhan maailman esineet, etenkin kultaakin kalliimmat kirjat, tulee toimittaa enklaavin Wordkeeperille, joka huolehtii kaikista kirjallisista dokumenteista. Enklaavia johtaa 25-vuotias Whitewall, joka on siis yhteisön vanhin - odotettu elinikä maan alla ei ole kovin korkea.

Deuce saa metsästysparikseen Faden, pojan joka on tullut lapsena luolastoon maan päältä. (Enklaavin asukkaat uskovat, ettei maan päällä ole enää ketään eikä mitään. Näin ei tietenkään kuitenkaan ole.) Fade ja Deuce tutustuvat ja ihastuvatkin, mutta koska Deucen päähän on iskostettu, etteivät muut kuin Lisääntyjät saa osoittaa tunteitaan, hän on hiukan hämmentynyt asiasta.  Maan alla asuu myös muita yhteisöjä, joiden kanssa enklaavin asukkaat ovat harvemmin tekemisissä, sillä matkat luolastossa ovat Friikkien takia vaarallisia. 

Ikävien sattumien vuoksi Fade ja Deuce karkoitetaan Enklaavista ja he lähtevät maan päälle etsimään selviytyjien joukkoa kaupungin ulkopuolelta, sillä Faden isä on ennen kuolemaansa kertonut sellaisesta. Mukaan liittyy myös maanpäällisen jengin, Susien, johtaja Stalker sekä heidän vankinaan pitämä Tegan. Stalker ja Deuce viihtyvät hyvin kaksistaan, kun taas Fade ottaa Teganin opastettavakseen. Pientä kolmiodraaman ainesta on siis mukana.

******

Pidin tästä Razorland-trilogian avausosasta, mutten ole ihan tuhannen täpinöissäni. Kaikista mielenkiintoisinta oli seurata päähenkilöparin seikkailuja maan alla, mutta tarina menetti hiukan ponnekkuuttaan heidän siirtyessä maan päälle. Faden ja Deucen romanssi on uskottavasti kuvattu: he tutustuvat pikku hiljaa, ihastuvat ja kuitenkin toppuuttelevat intohimoaan. Näin on jätetty jotain odotettavaa seuraaviinkin osiin. Stalkerin ja Deucen lähentymisestä olen hiukan hämilläni ja toivoisin sen olevan vain ohimenevä ilmiö. Sarja on kuitenkin koukuttava ja jatko-osa on jo hyppysissäni.

Arvosanani 4,5

Lainasin tämän kirjan kirjastosta.

Enclave muissa blogeissa: 
Yöpöydän kirjat ja Tarinoiden syvyydet

Outpost: Ann Aguirre. Feivel and Friends 2012. Ei suomennettu.

" Deuce’s whole world has changed.

Down below, she was considered an adult. Now, topside in a town called Salvation, she’s a brat in need of training in the eyes of the townsfolk. She doesn't fit in with the other girls: Deuce only knows how to fight.

To make matters worse, her Hunter partner, Fade, keeps Deuce at a distance. Her feelings for Fade haven’t changed, but he seems not to want her around anymore. Confused and lonely, she starts looking for a way out.

Deuce signs up to serve in the summer patrols—those who make sure the planters can work the fields without danger. It should be routine, but things have been changing on the surface, just as they did below ground. The Freaks have grown smarter. They’re watching. Waiting. Planning. The monsters don’t intend to let Salvation survive, and it may take a girl like Deuce to turn back the tide."

Oma arvio:
***JUONIPALJASTUKSIA***
Tämä mielenkiintoinen dystopia-trilogia jatkuu tässä toisessa osassa maanpäällisissä tunnelmissa, kun Dauce, Fade, Stalker ja Tegan löytävät viimein tiensä Salvation-nimiseen yhteisöön, joka nimenmukaisesti on pelastuspaikka jäljelle jääneille ihmisille. Tiukasti vartioitujen muurien sisällä ihmiset elävät mukavaa ja harmitonta elämää. Näiden kolmen nuorten tulo sekoittaa yhteisön elämää, etenkin kun Deuce ei tunnu sopivan normaaliin tytön rooliin. Hänellä on vakavia sopeutumisvaikeuksia, sillä Salvation-yhteisössä hän ei olekaan enää täysi-ikäinen, vaan lapsi, jonka on käytävä koulua ja toteltava yhteisön aikuisia.

"I ran through town, ignoring the whispers. A few women pinted at how I lifted my skirts. "Does that girl ever walk like a normal person? I can't imagine what they were thinkig when they took her in."

Fade on oudon etäinen eikä Tegankaan kaipaa Deucen seuraa, joten Deuce viihtyy Stalkerin kanssa harjoittaen taistelutaitojaan. Tässä kohtaa minua alkaa ärsyttää, sillä Deuce ei millään tajua, miksi Fade mököttää hänelle, eikä tunnu osaavan yhdistää hänen ja Stalkerin läheisiä välejä asiaintilaan. Toisaalta Deucen "pöljyys" ihmissuhdeasioissa on selitetty sillä, että hänen aiemmassa, tiukasti roolitetussa yhteisössään Enklaavissa hän ei kuulunut lisääntyjiin, vaan taistelijoihin. Uudessa yhteisössä taas kuka tahansa voi rakastua kenen kanssa haluaa, ja tunteita saa osoittaa avoimesti. Se on Deucelle uutta ja hämmentävää. Jotenkin minua myös jurppii Faden saamattomuus - jos hän kerran haluaa Deucen, miksi hän veteytyy mustasukkaisuuksissaan mököttämään eikä edes yritä taistella tästä? Onneksi tarinan pääpari saa puhuttua välinsä selväksi, oikaistua väärinkäsitykset ja intohimo saa leimahtaa liekkeihinsä - sopivan säädyllisyyden rajoissa. 

"Good night, Fade". I streched up to kiss him.

The farewell lasted longer than I intended. With some effort, he pulled back, breathless, his hands curling into fists so he didn't reach for me again. "I really have to go now. Before I forget all the reasons why." 

Kun Friikit alkavat häiritä yhteisön muurien ulkopuolisia viljelyksiä, Deuce haluaa lähteä ulkovartioon Longshotin johtaman joukkueen mukana. Fade ja Stalker lähtevät luonnollisesti mukaan suojelemaan Deucea ja viljelyksiä. Tämän jakson lukeminen oli minusta kirjan tylsintä antia. En vain jotenkin jaksanut kiinnostua vartioleirin kuvauksista ja tapahtumista. Kun sitten Fade siepataan leiristä ja Stalker lupautuu lähtemään Deucen mukaan etsimään tätä, tarina nappaa minut taas mukaansa. Kun ensimmäisestä osaa lukiessani hämmennyin Stalkerin ja Deucen lähentymisestä, nyt aloin jo hiukan lämmetä kolmiodraamalle. Minusta se vain on niin suloista, että Stalker lähtee mukaan pelastamaan Fadea, vaikka Deuce onkin aiemmin särkenyt hänen sydämensä valitsemalla Faden. Kun Fade pelastetaan friikkien "kylästä", hän on niin traumatisoitunut sieppauksestaan, ettei päästä enää Deucea lähelleen.

I saved you, Fade. Why do you hate me?

Maybe that's why. Because you made him live with it. 

Outpost on kyllä mielenkiintoinen jatko Enclavelle. Pidän siitä, että tässä esitellään nyt täysin Enklaavista poikkeavaa yhteisöä, joka on kuitenkin  omalla tavallaan rajoittunut omiin luokituksiinsa, vaikka vaikuttaa kirjan alussa vapaammalta yhteisöltä. Uskon, että kolmas osa Horde tarjoaa taas ihan erilaista jännitystä, kun tarinan päänelikko lähtee nyt muurien ulkopuoliselle missiolleen vaeltamaan pitkin erämaata. Mikä harmi, ettei tätä trilogiaa ole tajuttu vielä suomentaa!


Arvosanani 4+

Lainasin tämän kirjan kirjastosta.

Outpost muissa blogeissa: Tarinoiden syvyydet ja 
Yöpöydän kirjat


 



Horde: Ann Aguirre. Feivel & Friends 2013. Ei suomennettu.  

"The horde is coming.

Salvation is surrounded, monsters at the gates, and this time, they're not going away. When Deuce, Fade, Stalker and Tegan set out, the odds are against them. But the odds have been stacked against Deuce from the moment she was born. She might not be a Huntress anymore, but she doesn't run. With her knives in hand and her companions at her side, she will not falter, whether fighting for her life or Fade's love.

Ahead, the battle of a lifetime awaits. Freaks are everywhere, attacking settlements, setting up scouts, perimeters, and patrols. There hasn't been a war like this in centuries, and humans have forgotten how to stand and fight. Unless Deuce can lead them.

This time, however, more than the fate of a single enclave or outpost hangs in the balance. This time, Deuce carries the banner for the survival of all humanity."

Oma arvio:

Nyt en osaa muuta sanoa, kuin wau, wau ja vielä kerran wau! Horde on juuri niin täydellinen trilogian päätöskirja kuin vain voi odottaa, mallikelpoinen esimerkki siitä, miten sarja tulee päättää. 

Horde alkaa siitä, kun Deuce, Tegan, Stalker ja yhä friikkien vankeuden jälkeisestä traumasta kärsivä Fade lähtevät Salvation-yhteisön suojista läpi vaarallisen erämaan etsimään Longshotin karttojen avulla apua ja neuvoja muista yhteisöistä. He päätyvät Soldier's Pond -nimiseen paikkaan, missä tuntuu olevan vallalla tiukka kuri ja järjestys. Tiukan sotilaallisessa yhteisössä ei tunnu olevan sen kummempaa ratkaisua joukkotuhoa suunnittelevan friikkilauman voittamiseen. Pian nelikko saa kuulla ikäviä uutisia Salvation-leiristä, johon friikit ovat iskeneet heidän reissunsa aikana. Onneksi he ehtivät vielä pelastaa muutamia ihmisiä palavan kylän raunioista, kuten Deucen sijaisvanhemmat, Momma ja Edmund Oaksin. 

Tästä alkaa kova kamppailu friikkejä vastaan. Deuce saa tuta, ettei häntä oteta vakavasti ikänsä takia Soldier's Pondissa, vaikka hän taistelee friikkejä vastaan paremmin kuin monet muut. Deucen sijaisperheellä on sopeutumusvaikeuksia uudessa yhteisössä, Fade ei anna Deucen koskea häneen vieläkään ja Stalker murjottaa, koska Deuce haluaa tältä vain ystävyyttä. Tarinan edetessä työstetään näitä asioita parempaan suuntaan ja Deuce todistaa pikku hiljaa, että hän on kykenevä  D-komppanian (Company D) joukkueenjohtajaksi suuressa taistelussa friikkejä vastaan.

"What does make a place feel like home?"

"You", he said quietly.

"So you weren't at home in the Enclave until you got to know me?"

"I never was, there. But you made things better."

Minä rakastin lukea Faden ja Deucen luottamussuhteen uudelleenrakentamista. Fade ei koskaan paljasta, mitä hänelle tapahtui friikkien leirissä, mutta hän toipuu traumastaan Deucen kärsivällisyyden ja rakkauden avulla hiljakseen. Olen iloinen, että Stalker ja Deuce myös viimein saavuttavat ystävyytensä takaisin, vaikka heidän tarinansa päättyykin surullisesti. Deuce huomaa, millaista on omistaa rakastava perhe, sillä hän alkaa pitää Momma ja Edmund Oaksia omina vanhempinaan, ja heidän poikansa Rex on hänelle kuin oma veli. 

"I'm called Deuce, and I take my name from the two of spades.- - - We need an army who fights for the whole world, not one town, and I mean to raise it. - - - Step forward, brave souls. It's time to do the impossible  once again."

Deuce saa itseluottamusta johtaessaan D-komppaniaa sotaan  friikkilaumaa vastaan, vaikka helppoa hänellä ei taipaleensa alussa olekaan. Alussa hänet lytätään, hänelle nauretaan päin naamaa ja lähes vangitaan erään kylän rauhan rikkomisesta. Stalkerin kannustaessa ja Faden tukiessa häntä tämä kuitenkin vakuuttaa nerokkuudellaan, että hän voi johtaa ihmiset voittoon. Hieman hämmennystä aiheuttaa friikkien muuttuminen yhä inhimillisempään ja älykkäämpään suuntaan, ja tästä tuleekin yksi ratkaisevimmista seikosta friikkilauman joukkotuhoa ajatellen.

Deuce on täydellinen nuori naishahmo: hän on rohkea, määrätietoinen, mutta myös inhimillinen heikkouksineen. Hän on tottunut olemaan Huntress, Metsästäjä, mutta hänen täytyy nyt sopeutua siihen, ettei hän voi lukkiutua vain yhteen rooliin. Hän tuntee rakkautta vanhempiaan ja veljeään kohtaan ja hyvin intohimoisia tunteita Fadea kohtaan. Hän huomaa, ettei kaikki ole sitä, mitä on ennemmin luullut, sillä hän joutuu myös muuttamaan asennettaan friikkejä kohtaan - Kaikki friikit eivät olekaan hirviöitä.

Kirja loppuu hiukan liian onnellisesti, mutta annettakoon se anteeksi, sillä Horde on muuten niin täydellisen koukuttava ja monipuolinen lukuelämys!

Arvosanani tälle 5

Lainasin tämän kirjan kirjastosta.

Horde muissa blogeissa:
 Yöpöydän kirjat



Samantyylisiä kirjasarjoja: 

Veronika Roth: Divergent-trilogia
Suzanne Collins: Nälkäpeli-trilogia
James Dashner: Maze Runner -sarja
Lauren Oliver: Delirium-trilogia
Blake Crouch: Wayward Pines-trilogia 

Yksin Marsissa: Andy Weir

Yksin Marsissa: Andy Weir. Suomentanut Kaj Lipponen. Into 2015. 

Englanninkielinen alkuteos (2011 e-kirjana, 2014): The Martian

"OPERAATIO MARSISSA.
KOHTALOKAS ONNETTOMUUS.
ASTRONAUTIN KAMPPAILU HENGESTÄÄN.

Kuusi päivää aiemmin astronautti Mark Watneyn oli tarkoitus olla yksi ensimmäisistä ihmisistä Marsissa. Nyt hän on varmasti ensimmäinen ihminen, joka kuolee siellä.
 
Ares 3:n miehistö joutuu hiekkamyrskyyn. Evakuoinnin aikana Markin avaruuspuku vaurioituu, ja muut luulevat hänen kuolleen. Mark jää yksin karulle planeetalle.

Miten hän saa ilmoitettua Maahan olevansa elossa? Vaikka hän saisikin viestin läpi, hänen ruokansa loppuu kauan ennen pelastusjoukkojen saapumista. Todennäköisesti Mark ei ehdi edes nääntyä nälkään. Pienikin inhimillinen virhe tai tekninen vika voi johtaa kuolemaan ennen sitä.

Mark turvautuu kekseliäisyyteen, insinööritaitoihin ja hirtehishuumoriin. Mutta riittävätkö ne voittamaan kosmiset esteet?

Yksin Marsissa pohjautuu alusta loppuun nykytieteeseen ja yllättää lukijansa yhä uudestaan. Se on herkeämätön scifi-trilleri, jota lukee kuin tosielämän selviytymiskertomusta."

Oma arvio:

Tämä kirja on ollut työpaikallani kirjastossa melkoinen hitti. Olin hiukan ynseä tarttumaan tähän kirjaan, koska se on luokiteltu kovaan scifiin. Toisaalta suuri intohimoni avaruuteen voitti, ja päätin sittenkin lukea tämän, etenkin kun monet bloggaajat ylistivät tätä.

Alkuun kirjan päähenkilön, Watneyn, tarkka, seikkaperäinen tieteellisten ja teknisten yksityiskohtien kuvailu vieroksutti minua, mutta pääsin siitä melko nopeaa ohi. Nimitin kirjan heti alkuun Kalle Päätalon avaruusseikkailuiksi, sillä jotenkin Watneyn arkisten selvitymiskeinojen kuvailu ja kepeä vitsailu toivat mieleen nuoren Kalle Päätalon Iijoki-sarjassa. Ja tämä EI OLE loukkaus - Iijoki-sarja on hyvä!

Lokimerkintä: SOL 116

Toinen sadonkorjuu lähestyy.

Hii-haa.

Olisipa olkihattu ja olkaimet.

En ole ikinä lukenut mitään vastaavaa. Tarinan kerrontatyyli nappaa mukaansa, saa nauramaan ja jännittämään Watneyn selviytymistä samaan aikaan. Watneyn pureva huumori on vertaansa vailla! Tarina on niin uskottavasti kuvattu, että se voisi hyvinkin olla totta. Kirjan lopussa purin hampaitani niin paljon yhteen, että leukojani särkee vieläkin. Jännitin Watneyn puolesta ja kiinnyin häneen tarinan edetessä niin, että jo nyt ikävöin häntä. Harvoin kirjassa pääsee näin lähelle päähenkilöä. 

Nyt: ei ääntä, ei mitään. En ollut tajunnut kuinka pohjattoman vaitonainen Mars on. Se on aavikkomaailma, jossa ei oikeastaan ole ääntä kuljettavaa ilmakehää. Kuulin omat sydämenlyöntini.

Eipä heittäydytä liian filosofisiksi.

Kirjan luettuani katselen nyt ihan eri tavalla taivaalle kuin ennen.

Kiitos suomentaja Kaj Lipposelle huolellisesta käännöstyöstä!

En nyt voi muuta enää sanoa, kuin että lukekaa ihmeessä tämä ja että 5+ on arvosanani. 

Tämä kirja on arvostelukappale, kiitos kustantajalle!

Tästä kirjasta on tehty Matt Damonin tähdittämä elokuva Yksin Marsissa (The Martian), joka sai ensi-iltansa Suomessa lokakuussa 2015. Kunhan leffa painetaan DVD:lle, aion ehdottomasti katsoa sen. Tässä herkkupalana elokuvan traileri:

 Muissa blogeissa: Lukutoukan kulttuuriblogi, Järjellä ja tunteella, Yöpöydän kirjat


 

Supernova. Uusien kirjoittajien antologia: toim. Mia Myllymäki, Katri Alatalo, Leila Paananen ja Shimo Suntila

Supernova. Uusien kirjoittajien antologia: toim. Mia Myllymäki, Katri Alatalo, Leila Paananen ja Shimo Suntila. Suomen tieteis- ja fantasiakirjoittajat ry 2015.

• Marko Järvinen: Tuuleton taivas, seisovat vedet
• Liisa Näsi: Koiratalo
• Santeri Lanér: Limiaika
• Rami Helosmaa: Huomaamaton kohtaaminen
• Pyry Palermo: Kuolemantanssi
• Mikko Rauhala: Höyryväki
• Hanna Hohenthal: Kuolleena syntynyt
• Aino-Kaisa Koistinen: Tullivirkailija
• Anna Salonen: Kahdeksanjalkaisia
• Mia Myllymäki: Talven lapset

”Se oli kuin valtava varjo ja se kulki vihellellen. Tuuli seurasi sitä kuin koira, ja lumi lauloi sille.”
Näissä novelleissa venytetään todellisuuksien rajoja ja koetaan eriskummallisia kohtaamisia. Aamu- ja iltaihmiset elävät kahdessa eri ajassa ja kohtaavat toisensa vain tiettyyn aikaan päivästä. Kirpeänä pakkasyönä mies ajaa moottorikelkallaan todellisuuteen, jonka vain harvat näkevät. Kissa kulkee rinnakkaisten maailmojen välillä ja houkuttelee ihmisiä mukaansa. Tutkija tähyilee Lapin yötaivaalle eikä tiedä, että jokin taivaalla tähyilee puolestaan häntä.
Supernova on Stk:n uusien kirjoittajien antologia. Nyt estradille nousee kotimaisen spekulatiivisen fiktion tulevaisuuden tekijöitä, jotka tarjoavat lukijoille tuoreita ideoita ja monipuolisen lukuelämyksen: hersyvää huumoria, puhuttelevaa dystopiaa ja mielikuvituksellista scifiä. Kun kotitonttu toimii höyryvoimalla, taideteoksen biomassa herää henkiin ja jättiläishämähäkit ovat kammottavampia kuin koskaan, voi todella sanoa, että spefissä kaikki on mahdollista."

Oma arvio:

Mielenkiinnolla tartuin tähän Suomen tieteis- ja fantasiakirjoittajien tuoreimpaan antologiaan, joka pitää sisällään tosi monipuolisesti erityyppistä spefiä. Lukiessani hymistelin tyytyväisyyttäni, koska tekstit ovat niin hyvin loppuun hiottuja, että tätä oli ilo lukea.

Todellinen helmi on Aino-Kaisa Koistisen Tullivirkailija, jonka dystopisessa maailmassa aurinko on ihmisille vaarallinen ja ihmiset on jaettu eri kerroksiin arvonsa mukaan. Tarinan päähenkilö, eräänlaisen Täti-statuksen saanut H vierailee yläkerrassa hankkimassa alakertaan ruokatarvikkeita ja tuntee outoa vetoa tullivirkailijaan. Heidän välilleen kehittyykin yhteys, ja lopussa virkailija paljastaa H:lle totuuden itsestään ja maailmasta, jossa he elävät. 

Santeri Lanenin Limiaika kertoo ihmisistä, jotka elävät eri ajassa - toiset hitaammassa, toiset nopeammassa. Minusta tämä on loistavasti oivallettu aihe ja tarinaa olisi voitu jatkaa vieläkin pidemmälle.

Marko Järvisen Tuuleton taivas, seisovat vedet kuvaa karmaisevalla tavalla sen, miltä tuntuu, kun huomaa olevansa eri ulottuvuudessa muun maailman muretessa pikku hiljaa ympäriltään. Tämä on myös yksi suosikeistani. Tarinassa kulkee mukana mystinen kissa, jolla on yhteys toiseen ulottuvuuteen.

Pyry Palermon Kuolemantanssi on mahtavalla tavalla kummallinen ja karmea kirjoitus. Tarinassa taiteilija Launis tekee kyseenalaista taidetta kotonaan ja palkkaa avustajakseen pahaa aavistamattoman Janin. Pian totuus Launiksen suurimmasta taideprojektista paljastuu hänelle. Lopussa asiat kääntyvät päälaelleen ja Launis joutuu vastaamaan teoistaan.

Ihan kaikki tarinat eivät avautuneet minulle, kuten Mikko Rauhalan Höyryväki, Liisa Näsin Koiratalo ja Hanna Hohenthalin Kuolleena syntynyt, mutta sehän se antologoiden idea onkin - jokaiselle jotakin.

Tämä on mukava välipalakirja spefin, etenkin uuskumman ystäville. Odotan kovasti seuraavia STK:n julkaisuja!

Arvosanani tälle antologialle 4-

Tämä kirja on arvostelukappale, kiitos kustantajalle!

 

Loihtijakronikka-sarja: Kami Garcia & Margaret Stohl

Lumoava kirous: Kami Garcia & Margaret Stohl. Suomentanut Aila Herronen. WSOY 2013.

Englanninkielinen alkuteos (2009): Beautiful Creatures 

"Rakkautta ennen ensisilmäystä

Gatlinin uneliaassa pikku kylässä kuka tahansa uusi tyttö herättäisi huomiota. Lena Duchannes ei edes ole kuka tahansa, ja Ethan Watelle hän on jotain vielä enemmän. Lena on tyttö, josta Ethan on nähnyt unia. Tyttö, jonka putoamista hän ei voi estää.

Lenalla ja Ethanilla on yhteys, jota kumpikaan ei voi hallita. Yhdessä he nousevat yhteisön ennakkoluuloja vastaan ja astuvat maailmaan, johon kuolevaiset eivät ole astuneet. Salaisuus, lumoava kirous, on valmis nousemaan esiin, vaientamaan kylässä huutaneen hiljaisuuden."

Oma arvio:

Minulta on jotenkin päässyt menemään tämä Lohtijakronikka-sarja ihan kokonaan ohi. Muistelen, ettei tästä tehty elokuva ollut hirmuinen menestys, enkä sen takia ole ottanut tätä lukulistalleni. Voitin kuitenkin viime kesänä Ullan luetut kirjat -blogin arvonnassa sarjan kolmannen osan, Lumoava kaaos, ja päätin aloittaa Loihtijakronikan lukemisen joku päivä alusta alkaen. Onneksi aloitin, sillä tämähän on varsin viihdyttävää urbaania fantasiaa.

Tätä sarjaa on verrattu niin Stephenie Meyerin Twilightiin kuin Charlaine Harrisin True Blood -sarjaan. Tässä on kyllä paljon samaa tunnelmaa kuin Twilight-saagassa, mutta Ethanin ja Lenan rakkaus ei yllä ihan niin intensiivisen intohimoiselle tasolle, eikä yliluonnollisia kykyjä omaavat henkilöhahmot tässä ole vampyyrejä, vaan loihtijoita, eräänlaisia noitia. Mielenkiintoisen tästä tekee se, että kertojana ja tarinan kokevana osapuolena on totutusta poiketen nuori mies, Ethan Wate. 

Kaikin puolin tämä on viihdyttävää luettavaa. Ethanin ja Lenan rakkaus ei mene silmänräräyksessä äärimmäisiin rakkauden roihuihin, vaan etenee luonnolliseen ja uskottavaan tahtiin pikku hiljaa syvemmäksi tunteiden paloksi. Tarinan lopussa sattuu ja tapahtuu dramaattisia käänteitä, jotka eivät sinänsä yllätä minua, eivätkä jätä hirveänä janoamaan jatko-osien lukemista. Mielenkiinnosta kuitenkin jatkan sarjaa, sillä haluan tietää, miten Ethanin ja Lenan mahdottoman rakkauden lopulta käy.

Arvosanani tälle 4-

Lainasin tämän kirjan kirjastosta.

Samantyylisiä kirjoja/sarjoja: Stephenie Meyer: Twilight-sarja, Mats Strandberg ja Sara B. Elfgren: Engelsfors-trilogia,
Sally Green: Half bad -trilogia 

Muissa blogeissa: Lukunurkka, Todella vaiheessa, L'amie de'l ABC

Lumoava pimeys: Kami Garcia ja Margaret Stohl. Suomentanut Aila Herronen. WSOY 2014.

Englanninkielinen alkuteos (2010): Beautiful Darkness

" 'Missä sinä olet, L?'

 
Eeppisen noitasaagan kakkososa tarjoilee goottihenkistä kauhuromantiikkaa ja syvän Etelän charmia.

Aluksi suru näyttää yhdistävän äitinsä menettäneen Ethanin ja rakkaan enonsa hiljattain haudanneen Lenan muiden pikkumaisuuksia vastaan. Lena, Ethanin unelmien tyttö, alkaa kuitenkin käyttäytyä oudosti ja vetäytyä kaipaavan sylin ulottuvilta. Samaan aikaan omituiset näyt piinaavat Ethania, joka ajautuu yhä syvemmälle Gatlinin pikkukaupungin salaisuuksiin.

Mutta onko tavallisen kuolevaisen ja yliluonnollisuuksiin taipuvan tytön rakkaus sittenkään mahdollinen? Säröä suhteeseen luo salaperäinen John, jonka seuraa Lena ei näytä kohta enää edes haluavan vastustaa."

Oma arvio:
Olipas tämä nyt työläs ja - noh, tympeä - luettava! Tässä Loihtijakronikan kakkososassa Ethan alkaa käydä todella rasittavaksi, kun hän haikailee ja huokailee Lenan perään. Mukaan tarinaan on nakattu myös soppaa sekoittamaan vaalea, tavallinen kuolevainen Liv, jonka kanssa Ethanilla on pientä sutinaa, mutta siihen se jääkin. 

Ethan ei jaksa uskoa, että Lena voisi lipua hänen käsistään noin vain ja lähteä hybridi (puoliksi loihtija, puoliksi inkubus) Johnin mukaan.

" Ei tämä ole sitä, mitä sinä luulet.

Mitä minä sitten  luulen?

Lena työnsi Johnin kauemmas, kun minä menin

tanssilattian poikki. John kääntyi ympäri silmät mustina ja

uhkaavina. Sitten hän hymyili antaakseen minun ymmärtää,

ettei pitänyt minua uhkana."

 No, oikeassa Ethan onkin, että jotain on vialla Lenan suhteen. Siitä alkaa Lenan jäljittäminen mystisten loihtijatunneleiden kautta. Mukana sopassa ovat lopulta myös seireeniserkku Ridley sekä Ethanin ärsyttävä, juntti ystävä Link.

En minä nyt oikein jaksanut innostua enää Lenan ja Ethanin tarinasta saati muistakaan henkilöistä. Onhan tässä ihan kepeä kerronta, jota on mukava seurata. En silti ehkä hetkeen jatka tämän sarjan lukemista.

Arvosanani 3.

Tämän kirjan lainasin kirjastosta.


Muissa blogeissa: Kirjaneidon tornihuone, Kirjavinkit,
Lukunurkka 

****************** 

Lumoava kaaos: Kami Garcia & Margaret Stohl. Suomentanut Aila Herronen. WSOY 2015.

 Englanninkielinen alkuteos (2011): Beautiful Chaos

"Jotkin valinnat ovat vaikeita – toiset koituvat kuolemaksi. 

Tämä kesä muuttaa sekä loihtijoiden että kuolevaisten maailman.

Gatlinin pikkukaupunki on kaaoksen kourissa: heinäsirkkaparvia, sietämättömiä helleaaltoja ja yliluonnollisia hirmumyrskyjä seuraa toisensa perään. Niin pelottavaa kuin kaaos onkin, Ethanille se merkitsee myös tervetullutta katkosta yhä pahempien painajaisten keskelle – painajaisten, jotka seuraavat häntä jo unen ulkopuolelle.

Loihtijatyttö Lenan ja kuolevaisen Ethanin rakkaudelle ei ole kirjoitettu onnellista loppua."

Oma arvio:

Suurin mielenkiintoni Lenan ja Ethanin kirottuun rakkaustarinaan ja Gatlinin kylän kiemuroihin alkoi jo hiipua Loihtikronikan toista osaa lukiessani, eikä kyllä nyt tämä kolmas osa Lumoava kaaos saanut minua sytytettyä liekkeihin edelleenkään. 

Gatlinin kylää riepottelee omituiset vitsaukset, joilla viitataan Raamatun vastaaviin: on heinäsirkkoja, kuumuutta, vedenpaisumustakin pelätään. Loihtijat ovat menettämässä voimiaan. 

Hätäännyin hetkeksi. Kahdeksastoista kuu oli lähellä, mutta me olimme menossa Jacksonin lukion tanssiaisiin. Se tuntui typerältä, mutta niin toisaalta sekin, että olisi jäänyt kotiin murehtimaan maailmanloppua, kun ei sille kerran mitään voinut. Ehkä kaikkein typerintä oli, että kuvittelin voivani jotenkin estää sen.

Lenan ja Ethanin suhteeseen olisin kaivannut  jotain käännettä, sillä joo, tiedetään, etteivät he voi koskaan olla kunnolla yhdessä, koska Ethan alkaa kärsiä poltteesta ja rytmihäiriöistä jo heidän suudellessaan, mutta kun sitä samaa virttä veisataan koko kirjan ajan. Lena Duchannes on kamalan tylsistyttävä ja ärsyttävä henkilöhahmo tässä(kin) osassa, jotenkin vain niin mitäänsanomaton. Ethanista pidän, ja hänen takiaan jaksoin tarpoa kirjan läpi. Hänelle tapahtuu jotain outoa ja saakin todeta, ettei hän ole ihan entisensä. Hän myös joutuu hyvästelemään hänelle hyvin rakkaan ihmisen.

Entisissä unissani olin yrittänyt estää Lenaa putoamasta.Nykyään minä putosin itse.Mitä se tarkoitti? Miksi minä heräsin keskellä yötä tunteeseen, että olin jo pudonnut?

Ethanin rasittava kaveri Link saa tässä osassa uusia ulottuvuuksia, koska hän on muuntunut osittain incubukseksi ja saanut uudenlaisia voimia. Hänen osuutensa jää kuitenkin melko valjuksi surpervoimien esittelyksi - hän on kirjan pelle, joka ei kuitenkaan jaksa naurattaa minua. Hän haikailee Ridleyn perään, muttei tee asialle mitään vaan vehtailee koulun cheerleader-pissisten kanssa. 

Edes Liv ei onnistu pelastamaan tarinaa, vaan hän jää ihan liian sivuosaan. Harmi, sillä hän olisi voinut tuoda hiukan säpinää. Loihtijakronikka-sarjassa on kuitenkin ihan jännittävä ja kekseliäs juoni, jonka takia jaksan seurata sarjan loppuun: tuleeko vielä yhdeksästoista kuu ja miten Ethanin ja Gatlinin kylän käy? Kirja loppuu ovelasti, joten odotan viimeiseltä osalta Lumoava Totuus todella paljon. Toivottavasti se saa minut enemmän innostumaan.

Arvosanani 2,5.

Voitin tämän kirjan Ullan luetut kirjat -blogin arvonnasta viime kesänä.

Lumoava totuus: Kami Garcia & Margaret Stohl. Suomentanut Aila Herronen. WSOY 2016.

 Englanninkielinen alkuteos (2012): Beautiful Redemption


"Onko kuolema kaiken loppu... vai kaiken alku?

Goottihenkisen noitasaagan hengästyttävä loppunäytös: vielä kerran on loihtijoiden ja kuolevaisten tehtävä yhteistyötä.

Ethan Wate on koko ikänsä odottanut poispääsyä umpitylsästä Gatlinista. Mutta tavattuaan Lena Duchannesin hän oppi tuntemaan kaupungin kirotun salaisuuden, loihtijoiden maailman, joka on ollut aina piilossa hänen silmiensä edessä.

Lumoavan kaaoksen lopussa Ethan uhrasi itsensä estääkseen maailman tuhoutumisen. Nyt hän vaeltaa toisella puolella ja etsii keinoa, jolla vielä kerran kumota kohtalonsa ja palata rakastettunsa luo.

Lenan taas on luotettava vanhoihin vihollisiinsa Ethania auttaakseen."

 
Oma arvio:

Tahmeaa, tahmeaa, niin kovin tahmeaa oli minulle tämänkin Loihtikronikka-osan lukeminen. Alussa meinasin jo innostua, että tämä sarjan päätösosa olisi ollut edeltäjiänsä vetävämpi, mutta niin vain minulla meni suurin osa yli hilseen.

Ethan hyppäsi kolmannen osan lopussa vesitornista alas estäen samalla kuolevaisten maailman tuhon. Hän saa todeta, että kuolleena oleminen ei ole helppoa, vaikka hän pääsee takaisin äitinsä ja muiden kuolleiden sukulaistensa luo. Pian hän saa kuulla, että  hänen kuolemansa onkin ollut virhe ja että hänellä on mahdollisuus korjata asia. Näin hän pääsisi takaisin rakkaidensa luo muutenkin kuin haamuna. Tehtävä ei tietenkään ole helpoin mahdollinen.

Aina kun suljin silmäni, minut vallitsi lannistava, musertava pelko siitä, että olin kuollut ja kuopattu. Että olin mennyttä enkä olisi olemassa enää missään muualla kuin maassa vesitornin alla.

En kotona. 

En Lenan luona. 

Lumoava totuus tuo välillä minulle mieleen kasarileffa Beetlejuicen - eikä tämä ole kohteliaisuus. Ethanin seikkailu kuolleiden maailmassa vaikuttaa monessa kohtaa minusta lähinnä koomiselta. Ethanin tapaama lepakonsiipinen Xavier aarteineen tuo vahvasti mieleen Taru Sormusten herrasta -saagan Klonkun, tosin Xavier osoittautuu paljon reilummaksi tapaukseksi.

Miten kauan Ethan oli ollut poissa? Viikkojako? Vai kuukausia? Kaikki oli sumeaa kuin aika olisi pysähtynyt, kun hän lähti.

Kaikki oli pysähtynyt. 

Kirjan parasta antia on se osio, jossa Lena pääsee viimeinkin kertojaääneksi. Olen odottanut koko sarjan ajan, milloin pääsisin lukemaan tarinaa myös Lenan näkökulmasta. Kuitenkaan Lenan ja Ethanin päättymätön rakkaustarina ei saa minun sydäntään sykähtämään. Tämä ei nyt vain ollut minun teekupposeni.

Arvosanani  on 2-

Tämä kirja on arvostelukappale, kiitos kustantajalle.