Kaksi voi säilyttää salaisuuden: Karen M. McManus

 Kaksi voi säilyttää salaisuuden: Karen M. McManus. Suomentanut Inka Parpola. WSOY 2021

Englanninkielinen alkuteos (2019): Two Can Keep the Secret. Kansi: Melissa Four, iStockphoto LP

"Rauhallinen pikkukaupunki on täydellinen piilopaikka salaisuuksille. Sellaisille, joiden suojelemiseksi joku on valmis tappamaan. Echo Ridgessä on tapahtunut aina omituisia asioita: 20 vuotta sitten nuori nainen katosi jäljettömiin, viisi vuotta sitten murhattiin koulun tanssiaiskuningatar. Nyt jälleen joku pilailee koko kaupungin kanssa – tai sitten murhaaja on palannut maisemiin. Hiljattain ystävystyneet Ellery ja Malcolm, joilla molemmilla on yhteys menneisyyden tapahtumiin, ajautuvat vastentahtoisesti salaisuuksien verkkoon." (WSOY)

Lukunäyte

Oma arvio:

Karen M. McManusin YA-jännärit ovat parin viime vuoden aikana ollut iloisia yllätyksiä minulle ja tuoneet kaivattua lisää nuorten aikuisten jännitysgenreen. Sopivasti jännitystä, draamaa ja romantiikkaa sekoittavat jännärit ovat tähän asti olleet ihanan viihdyttäviä, koukuttavia ja nopealukuisia. Oletin, että tämä uutukainen Kaksi voi säilyttää salaisuuden olisi ollut Yksi meistä valehtee -trilogian kolmososa, mutta tämä kirja  ei liitykään millään lailla kirjailijan kahteen aiempaan suomennokseen, vaan on ihan oma tarinansa niin tapahtumapaikaltaan kuin henkilöhahmoiltaan.

Kirjan alussa 16-vuotiaat kaksoset Ellery ja Ezra Corcoran ovat matkalla pikkukaupunkia nimeltä Echo Ridge, jossa heidän on määrä majoittua  mumminsa luokse asumaan heidän äitinsä Sadien toipuessa huumeaddiktiostaan ja mielenterveysongelmistaan eräässä hoitolassa. Kaksosilla on siis paljon uutta edessään: uusi kaupunki, uusi lukio, uudet ihmiset. Ja heti matkalla lentokentältä he joutuvat keskelle kammottavaa tapahtumaa, kun mummo on ajaa tiellä lojuvan ruumiin päälle. Kyseessä on koulun pidetty opettaja, jonka päälle joku on ajanut poistuen paikalta. 

Kaupungissa on tapahtunut vuosien varrella muitakin kauheuksia, ja pian Ellery ja Ezra joutuvat keskelle arvoituksia ja murhamysteerejä menneisyydestä. Kaupungissa tuntuu olevan liikkeellä sarjamurhaaja, joka on vuosien varrella surmannut ainoastaan nuoria naisia - kaikki nämä ovat olleet koulun tanssiaiskuningattaria eli homecoming queenejä. Parikymmentä vuotta sitten uhrina oli sisarusten äidin kaksoissisko Sarah, viisi vuotta sitten Lacey-niminen neitonen. Onko seuraava tanssiaiskuningatar vaarassa? Kaupungilla nimittäin alkaa näkyä erinäisissä paikoissa pelotteluviestejä, joiden uhriksi myös Ellery joutuu. Ei ihme, että kaikki ovat hiukan peloissaan ja varpaillaan.

TÄÄLLÄ TAAS

VALITSE KUNINGATTARESI, ECHO RIDGE

HAUSKAA HOMECOMINGIA (s. 57)

Kirjan toinen näkökulmahenkilö on niin ikään lukiolainen Malcolm Kelly, jonka isoveljeä Declania syytettiin aiemmin Laceyn surmasta, sillä hän oli tämän poikaystävä. Todisteiden uupuessa Declania ei kuitenkaan voitu koskaan todistaa syylliseksi ja kohun takia hän muutti pois kaupungista. Malcolm saa nyt tuntea nahoissaan veljensä jättämän perinnön. Hänen ihmetyksekseen Declan vierailee kaupungissa salamyhkäisesti juuri onnettomuusaikaan, eikä Malcolm tiedä mitä ajatella. Hänellä on myös kestämistä uudessa perheessään, sillä hänen äitinsä on avioitunut upporikkaan Peter Nilssonin kanssa, ja nyt Malcolmin on sopeuduttava asumaan hänen ja ylimielisen, hemmotellun siskopuolensa Katrinin kanssa saman katon alla. Onnekseen Malcolm tutustuu kaupungin uusiin nuoriin tulokkaisiin, joista söpö Ellery saa hänet mukavalla tavalla hermostuneeksi.

Echo Ridgessä on teemahuvipuisto, jonka nimi on ollut ennen osuvasti Murhamaa, mutta joka on muutettu hiljan Kauhufarmiksi. Ellery ja Ezra päättävät hakea puiston avauduttua sinne töihin. Heti ensimmäisellä käynnillään Ellery törmää siellä omituiseen mieheen, Vance Puckettiin, joka öykkäröi huvipuiston ampumaradalla. Ampumaradan hoitaja, Brooke, joka myöhemmin paljastuu Katrinin ja muiden suosittujen tyttöjen piiriin kuuluvaksi, ottaa Elleryn ystävällisesti vastaan ja lupaa suositella häntä huvipuiston johtajalle. Kauhuteemainen huvipuisto olisi mielestäni voinut olla enemmänkin kirjan tapahtumien keskipisteenä, mutta oikeastaan se ei kovin keskeiseksi jää. Toki eräs ratkaiseva johtolanka sieltä myöhemmin löytyy.

Pelottavat viestit saavat jo tarpeeksi kylvettyä kauhua kaupunkilaisiin -  ja sitten vielä yksi tyttö katoaa. True crimen suurkuluttaja ja murhamysteeriaddikti Ellery alkaa selvitellä johtolankoja ja esittelee teorioitaan myös Malcolmille. Mutta kenelle he kertoisivat epäilyistään, kun kylän poliiseissakin on jotain epäilyttävää? Miksi Declan oli kaupungissa juuri tytön katoamisaikaan? Miksi Katrin on käyttäytynyt oudosti, välillä jopa pelokkaasti? Tämän kaiken pyörittelyn lisäksi Ellery ja Ezra haluaisivat tietää, kuka kyläläisistä on heidän isänsä, ja millainen oli heidän tätinsä Sarah, josta heidän äitinsä ei juuri suostu puhumaan.

Juuri silloin minä tajuan, miksi minun on niin helppo puhua hänen kanssaan: me olemme saman kolikon kummatkin puolet. Meillä molemmilla on vahva yhteys johonkin Echo Ridgen ratkaisemattomista mysteereistä. Hänen perheensä menetti yhden jäsenensä, minun perheeseeni taas kuuluu murhaepäilty. (s. 90)

Kirjan juoni keksittyy minusta nyt kirjailijan aiempia kirjoja enemmän jännityselementteihin ihmissuhdedraamailun jäädessä sivuosaan. Henkilöhahmot jäävät tämän vuoksi hyvin etäisiksi, heidän henkilökohtaiset ongelmat eivät oikein kosketa millään lailla eikä etenkään romanttiset juonikuviot juuri sykähdytä minua. Kirja lähtee minusta muutenkin hiukan hitaasti käyntiin, joten tämä ei ollut sellainen lukusukkula kuin aiemmat. Jännäriksi tämä on kuitenkin oikein nerokas ja hyvin rakennettu, joka paranee loppua kohti, enkä minä ainakaan olisi osannut aavistaa juonenkäänteitä. 

Tässä kirjassa on ehkä hiukan aiempia teoksia rankemmat jännärikuviot, että ihan herkimmille yläkoulun seitsemäsluokkalaisille en tätä vinkkaisi, mutta sitten kasiluokkalaisista eteenpäin hyvinkin. Todella mukavaa, että tulee tällaisia oikeasti jännittäviä YA-kirjoja, joissa kaikkea ei selitetä parhain päin ja pehmennetä, vaan tämä tuntuu aikuiseen makuunkin uskottavalta, tosin hiukan kevennetyltä jännäriltä. 

Arvosanani 4+

Tämä kirjan on arvostelukappale, kiitos kustantajalle.

 

Samantyylistä luettavaa:

Karen M.McManus: Yksi meistä valehtelee -duologia

Courtney Summers: Sadie 

 

Muissa blogeissa:

En löytänyt vielä muita bloggauksia

 

Lisään kirjan Helmet-haasteen kohtaan:

35. Kirja, jonka ilmestymistä olet odottanut

Booklist Queen saa ruksin kohtaan: 

2021 new release 

Samoin Popsugar haaste kohtaan:

A Book that's published in 2021

 

The Upside of Falling: Alex Light

 The Upside of Falling: Alex Light. HarperTeen 2020.

Kansi: Jordi Labanda ja Corina Lupp (suunnittelu)

"A fun, flirty teen debut from Wattpad phenom Alex Light about a fake relationship and real love.

It’s been years since seventeen-year-old Becca Hart believed in true love. But when her former best friend teases her for not having had a boyfriend, Becca impulsively pretends she’s been secretly seeing someone.

Brett Wells has it all. As captain of the football team and one of the most popular guys in his school, he should have no problem finding someone to date, but he’s always been more focused on his future than who to bring to prom.

When he overhears Becca’s lie, Brett decides to step in and be the mystery guy. It’s the perfect solution: he gets people off his back for not having a meaningful relationship and she can keep up the ruse that she’s got a boyfriend.

Acting like the perfect couple isn’t easy, though, especially when you barely know the other person. But with Becca still picking up the pieces from when her world was blown apart years ago and Brett just barely holding his together now, they begin to realize they have more in common than they ever could have imagined.

When the line between what is pretend and what is real begins to blur, they're forced to answer the question: Is this fake romance the realest thing in either of their lives? (HarperCollins)

Lukunäyte: https://preview.aer.io/The_Upside_of_Falling-MjQyODI1?social=1&retail=1&emailcap=0

Oma arvio:

Päätin taas aktivoitua enkunkielisissä lukemisissani ja laitoin varauslistalleni useampia uudehkoja kirjastomme enkunkielisiä YA-kirjoja. Tämä Alex Lightin kirja kiinnitti huomiota hauskalla kansikuvallaan ja lupauksella romanttisista käänteistä, joten päätin lukaista tämän heti tämän vuoden alkuun. Olipa hyvä, että aloitin tästä - Tämä osoittautui nimittäin kliseisestä alkuasetelmastaan huolimatta aivan ihanaksi!

Feikkisuhde, jotka muuttuu ajan myötä oikeaksi rakkaudeksi, on käytetty teema niin kirjallisuudessa kuin elokuvissakin. Esimerkiksi Jenny Hanin Pojille, joita joskus rakastin -kirja pohjautuu tähän ideaan, ja myös juuri ilmestyneessä Julia Quinnin romanttisessa kirjasarjan avausosassa Bridgerton - salainen sopimus (Tammi 2021) on sama kuvio. Molemmista on myös Netflix-elokuva tai sarja olemassa. 

The Upside of Falling esittelee kaksi näkökulmahenkilöä, 17-vuotiaat lukiolaiset Beccan ja Brettin. Alussa heitä ei yhdistä mikään muu kuin muutamat yhteiset kurssit: Becca on lukutoukka, introvertti tyttö, joka viettää ruokatuntinsa mieluiten ulkona kirjan kanssa, kun taas suosittu jalkapalloilija Brett syö ruokalassa isossa kaveriporukassa. Becca viihtyy mielellään yksinään eikä ole itse huolissaan siitä, ettei hänellä ole koskaan ollut poikakaveria. Hän ei nimittäin usko rakkauteen. Kun äidinkielentunnilla käsitellään Shakespearea (aivan, mikä klisee!), Beccan kyyniset kommentit rakkaudesta kirvoittavat keskustelua luokassa. Beccan entinen bestis Jenny töksäyttää tälle ikävästi siitä, miten Becca on aika jäävi kommentoimaan rakkaudesta, koska hänellä ei ole siitä kokemusta. Brett päättää tulla pelastamaan tytön ja täräyttää olevansa tämän poikaystävä. Pikainen, yllättävä suudelma ällistyneen Jennyn edessä lienee vakuuttaa tytön lopullisesti. Vai riittääkö tämä?

It was kind of like getting the best of both worlds: a relationship without the risk of heartbreak. (s.  43)

Brett Wells on koulun tavoiteltuimpia urheilijapoikia, mutta tämä itse ei ole antanut sen nousta hattuun. Itse asiassa Brett samaistuu aika paljon Beccan ajatuksiin seurustelusta, eikä hänellä ole hirveää hinkua olla kenenkään kanssa. Brettillä on kuitenkin valtava tarve miellyttää isäänsä, joka on suurin syy sille, miksi poika jaksaa pelata koulun joukkueessa. Olisiko feikkityttöystävä hyvä lisä siihen, että Brett olisi isän mielessä ihannepoika?  

I'm not a mystery," he said "people just make assumptions and no one bothers to find out the truth. That's it." (s. 65)

Brettin korkeassa asemassa työskentelevä ja sen takia paljon reissaava isä ei ole koskaan ollut pois pojan peleistä, mutta sitten eräänä päivänä häntä ei näykään katsomossa. Äiti ja isä käyvät salaisia, riitaisia keskustelujaan, ja Brett yllättää yhä useammin äitinsä itkemässä, kun isä on lähtenyt työmatkalle - tai palannut sieltä.

Becca asuu kahdestaan äitinsä kanssa. Isä on jättänyt heidät Beccan ollessa 12-vuotias, ja nyt tämä asuu muutamien kortteleiden päässä raskaana olevan vaimonsa kanssa. Isä ei ole pitänyt mitään yhteyttä Beccaan tämän jälkeen ja se tietenkin on aiheuttanut ison särön Beccan sydämeen - ja syönyt uskon rakkauteen. Becca käy kuitenkin välillä salaa hiippailemassa isän kotitalon lähellä, että näkisi edes vilauksen hänen uudesta elämästään.

My heart was beginning to hurt, the same way it did the day he left. It was slow at first, a subtle burn. And then the flames began to grow, devouring everything in their path. So I did the only thing I could  think of. I grapped a book. Any book. (s. 95)

Feikkisuhde tulee siis oikeastaan molemmille kuin tilauksesta. Heillä onkin yllättävän paljon yhteistä: kipuilua isäsuhteessa, jossa kumpikin pakenee kipua johonkin toimintoon: Brett urheiluun  ja Becca kirjojen maailmaan. Brett ja Becca sopivat säännöt siitä, miten he toimivat erilaisissa tilanteissa. Melko pian he alkavat tutustua toisiinsa ja viihtyä toistensa seurassa oikeasti. Tässä ei siis ole sellaista haters-to-be-lovers-asetelmaa, vaan Brett ja Becca mätsäävät melko heti alusta saakka yhteen hyvin. Becca sattuu olemaan mukana, kun Brett näkee isänsä yllättävässä paikassa jonkun naisen kanssa, joka ei ole hänen äitinsä. Tästä alkaa kivulias prosessi, etenkin kun selviää, että äiti on tiennyt tästä jo kauemmin. Brett on loukattu, vihainen, tuskainen, petetty - ja Becca tukee ihanasti uutta ystäväänsä. Joka alkaa tuntua pian olevan jopa vähän enemmän kuin ystävä. Becca saa myös tukea yllättävältä ihmiseltä, jonka luuli jo poistuneen elämästään. 

"Just because we were pretending doesn't mean it wasn't real,"(s. 175)

The Upside of Falling on erittäin toimiva, mukava ja herttainen kirja, joka ei kliseisestä ideastaan huolimatta tunnu minusta kliseiseltä. Beccan ja Brettin ystävyyden syventyminen rakkaudeksi on ilmiselvää, mutta ihanan uskottavasti kuvattu. Vaikka poikapäähenkilönä on melkoinen urheilijakomistus, hänestä ei ole tehty itseriittoista assholea. Hänen suosionsa perustuu yksinkertaisesti siihen, että hän on mukava. Becca on ihana lukutoukka, joka rauhoittaa Brettin eräässä hämmentävässä tilanteessa lukemalla tälle ääneen. Yksi ihanimmista kohtauksista kirjassa on, kun Brett vie Beccan yllätystreffeille tämän mielipaikkaansa, kirjakauppaan. Beccan äiti omistaa leipomon ja siksi kirjassa myös herkutellaan paljon kuppikakuilla ja jelly bellseillä, eräänlaisilla munkintapaisilla leivonnaisilla. 

Kirjassa käsitellään  isä-poika ja isä-tytär -suhdetta hieman eri lähtökohdista ja näkökulmista. Vaikeista aiheista huolimatta tämä on oikea hyvän mielen kirja, joka antaa toivoa siitä, että vaikeillakin asioilla on tapana järjestyä tavalla tai toisella, varsinkin jos oppii antamaan anteeksi.

Arvosanani täydet 5

Tämän kirjan lainasin kirjastosta.

 

Muissa blogeissa:

Book Binge

Star-Crossed Book Blog 

Colline's Blog 

Words of Hannah Kay 

 

Samantyylistä luettavaa:

Jenny Han: Pojille, joita joskus rakastin

Ashley Elston: 10 x sokkotreffit 

Estelle Maskame: Oikealla tavalla vääränlainen 

Tahereh Mafi: Rakkaus suurempi kuin meri 

 

Lisään tämän Helmet-lukuhaasteen kohtaan:

29. Kirjan henkilön elämä muuttuu

Popsugar-haaste saa kirjan kohtaan:

A book about a subject you are passionate about

 

The Weight of Water: Sarah Crossan

The Weight of Water: Sarah Crossan. Bloomsbury 2012. Ei suomennettu.

"Sometimes I want to tear off my clothes
And show them I'm the same
Underneath –
Maybe better.

Life is lonely for Kasienka. She misses her old home in Poland, her mother's heart is breaking, and at her new English school friends are scarce. But when someone new swims into her life, Kasienka learns that there is more than one way to stay afloat.

This stunning novel from multi-award-winning author Sarah Crossan explores how to pick up the pieces when everything you know is turned on its head and you have to start all over again. "(Bloomsbury)

Lukunäyte: https://issuu.com/bloomsburypublishing/docs/binder1_a418721aae34a6

Oma arvio:

Olen taas löytänyt yhden lempikirjailijan lisää! Sarah Crossan on onnistunut koskettamaan syvälle sydämeeni jo kolmella säeromaanilla, joista Yksi ja Kuunnousu (postaus tulossa myöhemmin!) on suomennettu, ja Toffeen luin alkukielellä englanniksi. Nyt ahmaisin Crossanin esikoisteoksen The Weight of water, joka on suunnattu varhaisnuorille lukijoille.

Kirjan alussa pian 13 täyttävä Kasienka ja hänen äitinsä raahaavat raskaita kassejaan lentokentällä. He ovat muuttamassa Puolasta  Lontooseen, koska äiti haluaa löytää isän. Isän, joka eräänä päivänä otti ja lähti ja muutti Englantiin. Isoäiti yrittää puhua äidille järkeä, etteivät he lähtisi, sillä isä ei välttämättä halua tulla löydetyksi. Äiti ei kuitenkaan anna periksi, ja niin Kasienkasta ja äidistä tulee maahanmuuttajia, jotka joutuvat asumaan nuhjuisessa kämpässä ja opettelemaan uuden kielen.

Kasienkalle on erityisen raskasta joutua kuudennelle luokalle 11-vuotiaiden kanssa vain sen takia, että hänen englanninkielensä on heikkoa. Muissa aineissa Kasienka loistaa. Onneksi opettaja myöhemmin tajuaa tämän ja Kasienka siirretään seitsemännelle luokalle. Aluksi luokan suosikkityttö Clair ja hänen ystävänsä tuntuvat ottavan Kasienkan mukaan porukkaan, mutta pian Kasienka saa huomata, ettei näin olekaan. Hänellä on liian lyhyt ja kihara tukka, väärät vaatteet, vääränlainen reppu... Hän joutuu Clairin silmätikuksi ja jokapäiväisen kiusaamisen uhriksi. Hän ei kelpaa, vaikka saa suoristusraudan ja kasvattaa hiuksensa pidemmäksi.

They are hunting, 

circling me to prevent my escape.

They yap and snuffle, 

Jostle to be close to to Clair,

Covering their mouths

To stifle laughter.

I am a fox surrounded by beagles.

They will eat me alive and spit out the fat.

I am their prey and there is nothing

I can do to stop them pouncing. (s. 79)

Onneksi Kasienkalla on uiminen. Hän muistaa, miten teki isänsä ylpeäksi uidessaan lujempaa kuin kukaan muu. Nyt hänen uintivauhtinsa tekee vaikutuksen erääseen poikaan, Williamiin, joka ei muutenkaan saa silmiään irti Kasienkasta. Pian he ystävystyvät, ja pian heillä on jotain vähän enemmänkin. Vaikka ensimmäinen suudelma on suorananainen katastrofi, koska Kasienka aukaisee suunsa ihan liian isolle. Tämä kohtaus saa minut hihittelemään.

He knows 

I can save

Myself.

And this makes me glow

And love him even more. (s. 172)

Kasienkan äidillä on pakkomielle löytää miehensä. Illat kuluvat pimpotellessa ihmisten ovikelloja, ja Kasienkaa hävettää ja turhauttaa. Naapurissa asuva, Keniasta muuttanut Kanoro yrittää myös vihjailla, kannattaisiko jo luovuttaa. Kanorosta tuleekin Kasienkan ja äidin ystävä, tuki ja turva, vertaistuki. Hän on koulutukseltaan lääkäri, mutta ei saa Lontoosta lääkärin töitä.

I am so angry that

My stomach is a stone

I wish I could throw at Tata. (s. 140)

The Weight of Water on hieno esikoisteos, joka yhtä aikaa koskettaa ja huvittaa. Kirjassa on isoja teemoja, kuten maahanmuutto, perheen hajoaminen, äiti-tytär-suhde, erilaisuus, koulukiusaaminen ja ensirakkaus. Crossanin säeromaanit ovat ehdottomasti parhaimmillaan alkukielellä. En voinut olla rakastamatta Kasienkan tarinaa, joka tuntuu hyvin uskottavalta ja aidolta, kuin sen olisi oikeasti kirjoittanut 13-vuotias  tyttö. Kirjasta kuvastuu Kasienkan pettymys isää kohtaan, häpeä ja epätoivo äitiä kohtaan ja epävarmuus oman itsensä kanssa vieraassa kulttuurissa. Mutta uima-altaassa hän loistaa, ja William tykkää hänestä. Mutta löytävätkö Kasienka ja äiti isää koskaan?

Arvosanani 5-

Tämän kirjan lainasin kirjastosta.

Muissa blogeissa:

The Books, the art and me

Mundie kids

The Book blog

A dream of books

Payton's book thoughts

Samantyylistä luettavaa:

Rakkaus suurempi kuin meri: Tahereh Mafi

Lisään kirjan Helmet-haasteen kohtaan:

45. Esikoiskirja

Ilmatilaloukkaus: Laura Suomela

Ilmatilaloukkaus: Laura Suomela. Karisto 2020.

Kansi: Saara Helkala

"16-vuotiaan Rosan elämä jumittaa. Catering-opinnot keskeytyivät, yhteishaku meni sivu suun ja tulevaisuus ahdistaa. Onneksi on turvallinen koti, jonne voi rauhassa syrjäytyä katsomaan Netflixiä. Ainakin siihen asti, kunnes äidin miesystävä Jari muuttaa saman katon alle. Uuden isäpuolen kylkiäisenä Rosan reviirille änkeää myös Jarin poika, joka on päässyt Tampereen ilmaisutaidon lukioon. Koulumenestykseen panostava besserwisser-Iiro on täysin eri planeetalta, sen paljastaa jo ensikohtaaminen.

Ilmatilaloukkaus on taidokas romaani uusperheen henkilökemioista, kätketystä surusta, hukatusta suunnasta ja siitä, miltä tuntuu, kun joku vihdoin ymmärtää."(Karisto)

Oma arvio: 

Ilmatilaloukkaus pureutuu tilanteeseen, jossa nuoren pitäisi jo tietää, mitä haluaa tulevaisuudessaan olla ja tehdä, mutta jossa mikään ei oikein ota sujuakseen. Kirjan päähenkilö ja minäkertoja, 16-vuotias Rosa, on keskeyttänyt äitinsä harmiksi catering-opinnot, koska opiskelu ei vain tuntunut mieleiseltä. Tölväistyään rumasti eräälle asiakkaalle Rosa otti viimein hatkat eikä sen koommin palannut kouluun. Kesätyö puhelinmyyntifirmassa ei suju sen paremmin, ja Rosa lopettaa viikon jälkeen. Asiakaspalvelutyö ei taida olla hänen heiniään.

Olen ainoa lapsi ja tottunut siihen, että ympärilläni on aina runsaasti tilaa. Oma rauha on mulle luovuttamaton elinehto, jota ilman pääni sekoaa. (s. 6)

Kontrastina Rosan epävarmaan eloon mukaan kuvioihin ilmestyy Iiro, äidin miesystävän Jarin poika, joka tulee Jarin kanssa asumaan Rosan ja äidin luo. Rosan on sopeuduttava muuttuneeseen tilanteeseen ja hyväksyttävä saman katon alle ministeriltä näyttävä, tärkeilevä käyrätorven soittaja, jolle tuntuu kaikki tulevaisuudensuunnitelmat olevan jo selvillä. Iiro ei voi tajuta Rosan lepsuutta opiskeluiden suhteen ja sanoo sen ajattelemattomasti ääneen. Rosa on hyvin herkkänahkainen ja on päättänyt inhota Iiroa ensivaikutelman perusteella. Tämä tekee tietenkin paljon kitkaa äidin ja Rosan välille, vaikka äiti toki puolustaa tytärtään parhaansa mukaan ja yrittää pehmittää Iiron sanoja.

- Tästä ei vaan tuu mitään. Oikeesti. Olis kaikkein parasta, että mä vaan muutan pois. Mä en kestä enää asua täällä. (s. 65)

Onneksi Rosa pääsee välillä pakoon rasittavaa velipuoltaan Ruisrockiin, jossa hän tutustuu kivoihin tyyppeihin. Yksi näistä, Samun isoveli Aksu, alkaa osoittaa enemmän kiinnostusta Rosaan, joka kuitenkin hiukan arkailee, koska myös Rosan ystävä Helmi näyttäisi olevan kiinnostunut Aksusta. Mutta mitä jos Aksu haluaakin vain Rosan? Aksusta paljastuu pian myös asioita, jotka pistävät Rosan miettimään, onko poika susi vai lammas. Aika paljon olettamuksia ja vääriä luuloja tuntuu olevan näiden kahden tiellä, mutta onneksi asioista puhumalla asiat alkavat loksahdella paikalleen.

---Ja sen vaan sanon, että tunge se saakelin käyrätorvi perseesees ja syvälle! (s. 68)

Oppiiko Rosa koskaan sietämään Iiroa, joka ei itsekään näytä yrittävän suodattaa sanomisiaan? Miksi kaikki Rosan ystävät näkevät Iiron ihan eri silmin ja jopa pitävät tätä mukavana? Rosa joutuu tekemään paljon itsetutkiskelua ja kasvamaan tarinan edetessä. Pidän siitä, että kirja tuo hyvin esille kaikkien osapuolten näkökulmia asioihin syyllistämättä ketään. Kolikolla kun on aina kaksi puolta.

Voi hyvää päivää näitä Iiron sanavalintoja. Inhoan sanaa PYÖRYKKÄ. En voi olla läheisissä väleissä ihmisen kanssa, joka sanoo lättyä RÄISKÄLEEKSI ja lihapullaa PYÖRYKÄKSI! (s. 94)

Laura Suomela on ammatiltaan nuorisotyönohjaaja, jonka näkee hyvin siitä, miten hän osaa ymmärtää nuoren Rosan ajatuksia. On hyvä, että tällaisiakin kirjoja tehdään: tavanomaista nuoren naisen arkielämän kuvausta, jossa ei kaikki mene suunnitelmien mukaan, mutta jossa löydetään ne asiat, jotka tuovat iloa elämään. Kaverien kanssa oleilu, korispelit, festarit, yhteiset spa-illat äidin kanssa, hyvä leffa velipuolen kanssa. Rosan tukena on myös kummitäti Minna, jonka luo Rosa voi hetkeksi paeta, kun ilmapiiri kotona tulehtuu liikaa.

On ollut turvallisempaa jäädä kotiin kuin mennä rikkinäisenä ihmisten ilmoille. Enää en jaksa pakoilla maailmaa. (s. 172)

Rosan elämästä löytyy  surua, joka kalvaa taustalla, sillä hänen isänsä on kuollut Rosan ollessa yhdeksän. Rosalla on ollut aiemmin myös hyvin huono kausi, jolloin hän lintsasi paljon koulusta ja liikkui huonoissa porukoissa. Siksikin äiti tuntuu olevan huolissaan tytöstään ja yrittää kannustaa tätä hakemaan kouluihin, mutta Rosa kokee tämän ahdisteluna. Rosa voi alkuun vaikuttaa hemmotellulta ja huonosti käyttäytyvältä, jopa rasittavalta nuorelta, joka ei tunnu edes yrittävän. Näin ei kuitenkaan voi ajatella, sillä kyllä Rosa yrittää. Minä koin valtavia samaistumisen tunteita, sillä löysin hyvin paljon Rosasta ja nuoresta itsestäni samaa. Minä olen myös Rosan tapaan aina ollut herkkä ärsyyntymään pienistä asioista, kuten ihmisten sanavalinnoista, mutta oppinut näin aikuistuttuani selviämään asian kanssa.

Ilmatilaloukkaus tuo minulle mieleen niin tyyliltään kuin rakenteeltaan perinteisen nuortenkirjan, jollaisia luin jo 90-luvulla (silloin ei edes tunnettu YA-kirjoja). Vajaa 200-sivuinen kirja on helppolukuinen, mutta kätkee kansien sisään paljon suuria asioita.

Arvosanani 4

Tämä kirja on arvostelukappale, kiitos kustantajalle.

Muissa blogeissa:

En löytänyt muita bloggauksia.

Samantyylistä luettavaa:

Rakas Natasha: Marja-Leena Tiainen

Rakas Natasha: Marja-Leena Tiainen

Rakas Natasha: Marja-Leena Tiainen. Myllylahti 2019

Kansi: Karin Niemi

"Rakkaus, rikos, petos. Vartijanuorukaisen elämä suistuu raiteiltaan, kun hän ihastuu kauniiseen Natashaan.

Joel Leinosen elämä on hyvällä mallilla: hänellä on rakastava perhe ja kavereita, vartijaopinnotkin sujuvat hyvin. Juuri ennen 18-vuotissynttäreitään Joel tutustuu biologiseen isäänsä Turkkaan.

Turkka Siimeksellä on huonosti menestyvä autokauppa ja hämäriä bisneksiä, joihin liittyy Bullet Brothers -moottoripyöräjengi.  Turkalla on myös perhe. Joel haluaisi tutustua pikkuveljeensä Antoniin, mutta asiat mutkistuvat, kun Turkka kuolee auto-onnettomuudessa.

Hautajaisissa Joel tapaa Turkan vaimon ja lapset.  Turkan tytärpuoli Natasha on yllättäen Joelin entinen luokkakaveri. Kiusatusta, isonenäisestä tytöstä on kuoriutunut kaunotar, joka tekee mallin töitä. Joel ihastuu korviaan myöten Natashaan, mutta onko suhteella toivoa valheiden ja salailujen maailmassa?"(Myllylahti)

Lukunäyte:  https://issuu.com/myllylahti/docs/rakas_natasha_lukunayte

Oma arvio: 

Tartuin tähän nuorten aikuisten jännäriin samasta syystä kuin aeimmin bloggaamaani Hanna Kökön Rocky, rauha ja rakkaus -kirjaankin, eli etsiskellessäni sopivaa esiteltävää nuorten jännäriosioon Kirjasaaren esitykseeni. Hassua, että molemmissa kirjoissa sattuu olemaan sama sinisen sävy kansikuvassa. 

Rakas Natasha tarjoaa luettavaa jo hieman isommille nuorille, sellaisille, joilla on jo ammattiin valmistuminen käsillä. Kirjan päähenkilö on 18-vuotias Joel, joka opiskelee vartijaksi ja on aloittelemassa kesätyötään Tiirikka-nimisen vartiointipalvelun leivissä. Elämä tuntuu olevan mallillaan: on mukava kaveriporukka, jonka kanssa viettää aikaa, mukava perhe, ajokortti pian kädessä ja vieläpä eräs Pinja vaikuttaa olevan kiinnostunut Joelista. Kaiken kruunaa 10 000 euron arpavoitto, jolla nuori mies voi ostaa itselleen auton. Kun Joelin biologinen isä Turkka ottaa yhteyttä ja kertoo haluavansa tavata, Joelin elämä alkaa mennä monella tapaa sekaisin.

Yhteinen kahvittelu isän kanssa on lähinnä vaivaannuttava kuin lämminhenkinen, mutta kun Joel kuulee Antonista, 5-vuotiaasta pikkuveljestään, hän kiinnostuu kovasti. Hän haluaa ehdottomasti tavata pikkuveljensä! Turkka ei ehdi tätä tapaamista koskaan järjestämään, sillä tämä menehtyy auto-onnettomuudessa. Sinnikkäästi Joel kuitenkin haluaa veljensä elämään, vaikka perheen äiti Minna ja tämän täysi-ikäinen tytär Natasha tuntuu vastustelevan kovasti. Turkka on nimittäin eläessään velkaantunut pahasti peliongelmansa takia ja joutunut tämän takia turvautumaan laittomuuksiin, mm. lääkkeiden salakuljettamiseen. Joel ehti päästä tästä vihille hiukan ennen onnettomuutta. Minna ja Natasha saavat nyt uhkauksia, sillä Turkka jäi pahamaineisille tyypeille velkaa.

Tuossa Natalia, Natasha, kuitenkin oli. Turkan tytärpuoli. Muutamassa vuodessa rumasta ankanpoikasesta oli kuoriutunut joutsen. Mikä hämmästyttävä muutos. Miten Natasha on voinut muuttua noin paljon? Joel ihmetteli. (s. 63)

Pikku hiljaa Natasha alkaa luottaa Joeliin, joka on siis menneisyydessä ollut yksi tytön koulukiusaajista, ja päästää tämän Antonin elämään. Iso- ja pikkuveljen yhteiset hetket ovatkin todella hellyttävää luettavaa. Natashan ja Joelin välit lämpenevät pian ei-niin-sisarellisiksi eli he ihastuvat toisiinsa ja suhde muuttuu heti fyysiseksi. Minua hämmentää tosin kirjailijan tapa käyttää toistamiseen sanaa 'rakastella' nuoren parin sekstailuista. Sana sopisi toki aikuisten kaunokirjallisuuteen, mutta tuntuu vähän oudolta valinnalta nuortenkirjassa.

Natashan itsetunto on kärsinyt koulukiusaamisajoista kolauksen, jota hän nyt yrittää paikata kauneusleikkauksia. Suurehkon nenänsä hän on jo leikkauttanut, ja nyt hän tuskistelee korviansa. Muiden silmissä Nata on kaunis mallikaunotar, joka haaveilee kansainvälisestä urasta. Joel ei alkuun epäile mitään, kun Natashan on viivyttävä pitkään Helsingin mallikeikoilla, mutta sitten nuori nainen alkaa jäädä kiinni valheista. Mitä Joelin tyttöystävä salailee? Miksi hän katoaa välillä eikä vastaa puhelimeen? Miksi hänet nähdään oudon tyypin autossa? Joel alkaa haistaa palaneen käryä. Silti hän kiltisti lainaa useita tuhansia euroja rakkaalleen omista arpavoittorahoistaan.

- Jos sä alat laulaa kytille, myös sun lähipiirille voi sattua  jotain ikävää, Ärri sanoi uhkaavalla äänellä. Uurrekasvo miehen takana teki kaulankatkaisueleen. (s. 126)

Rakas Natasha sisältää jännittävän kehyskertomuksen sisällä monenmoisia teemoja. Joel opettelee tutustumaan toiseen perheeseensä lähinnä hellyttävän pikkuveljensä kautta. Natasha painiskelee oman kehonkuvan ja ulkonäkönsä kanssa (tästä olisi kyllä saanut revittyä vähän enemmänkin). Joel on  aikuistumisen kynnyksellä oleva nuorimies ja saa ajokortin, käy kesätöissä ja on valmistumassa pian ammattiin  - ja rakastuu ensimmäistä kertaa tosissaan.

Rakkaus kauniin Natan kanssa ei ole kuitenkaan täydellistä, sillä nuori nainen ei koskaan halua käydä esittäytymässä Joelin vanhemmille saati kavereille, eikä paria näe koskaan kaupungilla yhdessä. Natashan rakkaus tuntuu roihahtavan vain silloin täyteen kukkaansa, kun Joel antaa tälle rahaa mallikuvauksiin tai kauneusleikkaukseen. Onneksi Natasha ei ole läpeensä paha, vaan tekee kirjan toimintavoittoisessa lopussa erittäin hyvän teon, vaikkakin se meinaa loppua Joelin ja Natashan tarinalle, ainakin toistaiseksi.

On aika harvinaista, että niin sanotulle New Adult -ikäryhmälle kirjoitetaan ylipäätään mitään. New Adult -kirjallisuus on  hieman vanhemmille nuorille, noin 18-30-vuotiaille suunnattua (tosin minä olen itse määritellyt NA-rajan noin 16 ikävuodesta lähteväksi), joille ajankohtaisia teemoja kirjoissa käsitellään, kuten ensimmäinen työpaikka, yliopisto- ja korkeakouluopiskelun aloitus, häät, kihlaus ja avioliitto, perheen perustaminen, lukio- tai amisaikaisten ystävyyksien säilyttäminen, armeija-ajat, itsenäinen rahataloudenhoito, kotoa pois muuttaminen jne. Rakas Natasha on siinä rajoilla, onko se YA vai NA, sillä päähenkilö käy kuitenkin vielä toisen asteen koulua ja asuu äitinsä kanssa, mutta on jo kuitenkin täysi-ikäinen. Kirjaa voisi hyvin vinkata ysiluokkalaisista lukio/ammattikouluikäisille, eri toten pojille.

Arvosanani 4-

Tämän kirjan lainasin kirjastosta

Muissa blogeissa:

Kirsin kirjanurkka
Kirjakko ruispellossa
Jonnan lukunurkkaus


Lisään kirjan Helmet-lukuhaasteen kohtaan:
 
7. Kirjassa rikotaan lakia

Popsugar-haaste saa kirjan kohtaan:

A Book by an author who has written more than 20 books

Rakas Evan Hansen: Val Emmich ja Steven Levenson, Benj Pasek & Justin Paul.

Rakas Evan Hansen: Val Emmich ja Steven Levenson, Benj Pasek & Justin Paul. Suomentanut Inka Parpola. WSOY 2019

Englanninkielinen alkuteos (2018): Dear Evan Hansen. Kansi: 3d_molier International/TurboSquid, Sasha Illingworth (design), Hachette Book Group, Inc.

"Älykäs, hauska ja traaginen romaani valheesta ja sen seurauksista

Yksinkertainen valhe johtaa monimutkaisten totuuksien vyyhtiin hykerryttävässä tarinassa ajastamme, jolloin ollaan pakonomaisesti esillä ja toisaalta jäädään kipeästi syrjään. 

Kun Evan Hansenin kirje päätyy perheelle, joka suree kuollutta poikaansa, Evan saa elämänsä tilaisuuden: hänelle tarjoutuu mahdollisuus kuulua johonkin. Evanin on vain teeskenneltävä, että hän oli ongelmallisen Connor Murphyn salainen paras ystävä. Yhtäkkiä Evan ei ole enää näkymätön – edes unelmiensa tytölle.

Connorin vanhemmat kutsuvat hänet elämäänsä kuullakseen lisää pojastaan. Mitä syvemmälle vanhempien tuskan syövereihin Evan uppoaa, hän tajuaa, ettei ole oikealla polulla, mutta jos hänen valheensa auttavat surevia omaisia, mitä haittaa niistä voi olla? Entinen Evan oli lamaantunut, uuden Evanin elämässä on tarkoitus. Jokainen päivä on mahtava! Kunnes kaikki valheet alkavat purkautua ja Evanin on kohdattava elämänsä isoin este: itsensä."(WSOY)

Lukunäyte:  https://issuu.com/kirja/docs/9789510444528-rakas-evan-hansen

Oma arvio: 

Rakas Evan Hansen  -kirjan takana on melkoinen tekijäkaarti. Olin hiukan hämmentynyt, että miksi näin monta. Kirjan taustalla on kuitenkin samanniminen muun muassa Tony- ja Grammy Award-palkittu musikaali Dear Evan Hansen, jonka käsikirjoituksesta ja sävellyksestä Levenson, Pasek ja Paul vastaavat. Val Emmich on kirjoittanut kolmikon luoman musikaalin romaaniksi. Elokuva on myös tekeillä -  yllätys yllätys. Jos musikaaliversiot ylipäänsä kiinnostaa, niistä löytyy jos minkälaista pätkää esimerkiksi Youtubesta.

Tästä päivästä tulee uskomattoman hyvä päivä, ja nyt minä kerron miksi. (s. 11)

Mutta itse kirjaan, joka alkaa yllättäin sanoilla: rakas Evan Hansen. Kirjan päähenkilön, 17-vuotiaan Evan Hansenin terapeutti Sherman on pyytänyt tätä kirjoittamaan itselleen kirjeitä, jotta poika saisi purettua paremmin ulos tuntojaan. Evan on kärsinyt jonkin aikaa masennuksesta, joka on johtanut tai johtuu sosiaalisten kontaktien hankaluudesta. Evanille ei ole kovin luontevaa jutella muille, ja hänen äitinsä hössötys, jota hän kannustamiseksi luulee, ei auta juuri asiaa. Lähihoitajana sairaalassa työskentelevä äiti yrittää kovasti olla läsnä pojalleen, mutta se on hirveän hankalaa, koska hänellä on työn lisäksi myös opinnot kesken. Evan on turhautunut äitinsä höösäämisestä ja myös poissaolosta. Lisäksi Evania kalvaa hänen muualle muuttaneen isänsä uusi perhe, johon on pian syntymässä uusi vauva.

Evan aloittaa siis uuden lukuvuoden kipsi kädessään yrittäen solmia kontakteja ikätovereihinsa luontevasti. Hän yrittää kertoa kipsinsä tarinaa hauskalla tavalla muille: sitä, miten hän puistonvartijana kesätöissä ollessaan putosi vahingossa puusta ja odotti nurmikolla turhaan apua saapuvaksi. Perhetuttu Jared ei ainakaan innostu tarinasta, hiukan erikoisena tyyppinä pidetty Connor tyrkkää Evanin lattialle väärinkäsityksen seurauksena ja Evanin suurin ihastus Zoe tulee ojentamaan auttavaa kättään rähmällään makaavalle pojalle. Eka koulupäivä ei voisi siis mennä pahemmin poskelleen.

Kun sitten myöhemmin Connor lähestyy Evania uudelleen ja räjähtää nauruun kuultuaan kipsin tarinan, ja kirjoittaa vieläpä nimensä Evanin kipsiin,  kaikki voisi olla ihan ok. Mutta ei ole. Connor saa vahingossa käsiinsä Evanin itselleen kirjoittaman terapiakirjeen, jossa tämä tunnustaa tunteensa Connorin siskoa Zoea kohtaan. Connor tulistuu, ottaa Evanin kirjeen mukaansa ja katoaa - kirjaimellisesti, sillä poikaa ei enää näy koulussa moneen päivään, eikä liioin Zoea. Kun sitten eräänä päivänä Connorin vanhemmat odottavat Evania opettajanhuoneessa, poika on ymmällään. Pikku hiljaa kauhu hiipii Evanin mieleen, kun paljastuu, että Connor on muutama päivä sitten riistänyt hengen itseltään. Häneltä löytyi Evanin itselleen kirjoittama kirje, jota luullaan Connorin kirjoittamaksi. Evan mykistyy täysin eikä saa korjattua väärinkäsitystä siitä, että hän ja Connor olisivat olleet ystäviä, jotka olisivat kirjoitelleen kirjelappusia toisilleen.

Rakas Evan Hansen,

kävi ilmi, ettei tästä sittenkään tullut mieletön päivä.

Tästä ei tule mieletön viikko tai mieletön.

Koska miksi tulisi?

Voi, kyllä minä tiedän. Koska on Zoe. Ja kaikki toivoni on kiinnittynyt Zoeen. Jota en edes tunne ja joka ei tunne minua. Mutta jos tuntisin. Jos voisin puhua hänen kanssaan, todella puhua hänelle, niin ehkä - ehkä mikään ei olisikaan toisin.

Kunpa kaikki olisi toisin. Kunpa olisin osa jotakin. Kunpa edes jollain, mitä sanon, olisi merkitystä, jollekulle. Miettikää nyt: huomaisiko kukaan edes, jos katoaisin huomenna?

Vilpittömästi sinun: paras ja kaikkein rakkain ystäväsi,

Minä (s. 39)

Evan ajautuu valheiden syöksykierteeseen, johon hän vetää mukaansa myös Jaredin: yhdessä he  he tekaisevat kuvitteellisia Connorin ja Evanin välillä käytyjä sähköpostiviestejä. Connorin vanhemmat ottavat Evanin kuin omaksi pojakseen, koska tämä tarjoaa heille juuri sitä, mitä he kaipasivatkin: tiedonjyväsiä siitä, ettei heidän poikansa ollut niin paha ja toivoton, kuin he luulivat. Että tällä oli edes yksi ystävä, Evan. Myös Zoe alkaa viimein päästää Evanin lähelleen.

Connor vierailee tarinassa haamuna taustalla ja on hyvin ihmeissään Evanin ympärillä kuohuvasta pyörityksestä, joka tekee pojasta yhtäkkiä supersuositun. Perustetaan myös Connor-projekti, jolla on tarkoitus rahoittaa Connorin perheelle tärkeän omenapuutarhan uudelleenkunnostus. Connorin ajatuksista lukijalle selviää, että kyllä hänellä todellakin on ollut yksi ystävä. Se ei ollut Evan, vaan joku ihan toinen. Tämä ystävä on osasyy siihen, että Connor päätyi epätoivoissaan itsemurhaan. Kirjan loppu tarjoaa myös yllättävän totuuden Evanin liittyen Evanin aiempaan puusta putoamiseen.

Rysähdän maahan. En koskaan pysy ilmassa kovin kauan. En silloin, kun ruma ja raskas totuus riuhtoo minut aina takaisin alas. (s. 244)

Rakas Evan Hansen on koskettava tarina yksinäisyydestä, huomatuksi tulemisen tarpeesta sekä valheen ja totuuden vääristelystä. Uskon, että tämä tarina pääsee oikeuksiinsa paremmin musikaalina, sillä kirja ei vakavista teemoista huolimatta herättänyt minussa kovin suuria tunnekuohahduksia. Viihdyin toki kirjan parissa ja luin sen melko nopeaa, mutta en jäänyt suuremmin haukkomaan henkeäni. Odotan innolla Rakas Evan Hansen musikaalielokuvaversiota.

Arvosanani 3,5

Tämä kirja on arvostelukappale, kiitos kustantajalle.

Muissa blogeissa:

Maailmankirjat


Samantyylistä luettavaa:

Yksi täydellinen päivä: Jennifer Niven
Kolmetoista syytä: Jay Asher

Lisään kirjan Helmet-haasteen kohtaan:

36. Kirjassa ollaan yksin

It Only Happens in the Movies: Holly Bourne

It Only Happens in the Movies: Holly Bourne. Usborne 2017. Ei suomennettu.

Kannen kuvat: Juj Winn, Jiri Hera & Alexander III

"Audrey is over romance. Since her parents' relationship imploded her mother's been catatonic, so she takes a cinema job to get out of the house. But there she meets wannabe film-maker Harry. Nobody expects Audrey and Harry to fall in love as hard and fast as they do. But that doesn't mean things are easy. Because real love isn't like the movies...

The greatest love story ever told doesn't feature kissing in the snow or racing to airports. It features pain and confusion and hope and wonder and a ban on cheesy clichés. Oh, and zombies..."

Oma arvio:

Mikä yllätys, kun töissä laittaessani varauksia asiakkaille tämä kirja pomppasi käteeni! Mitäh, mikä tämä on ja miksi en ole nähnyt tätä ennen? Mielenkiintoinen nimi, pirtsakankeltainen kansi popcorn-kohokuvioilla vangitsi heti huomioni, eikä innostustani vähentänyt yhtään se, että kirjoittaja on Holly Bourne, jonka Normaali-trilogia on aivan huippu ja yksi YA-lemppareistani. Varaukseenhan tämä täytyi heti laittaa. 

"---they never pick fights with the guy's friends about the fact they're sexist slobs. They never fart, let alone fanny fart, or get their period and accidentally bleed reddybrown splodges onto their jeans. Their fringes are always impeccable. ---" (s. 93)

It Only Happens in the Movies on Bournen tällä hetkellä tuorein YA-romaani, joka on julkaistu lokakuussa 2017. Kuten nimi paljastaa, elokuvat ovat kirjassa hyvin keskeisessä asemassa: kirjan päähenkilö, Audrey, alkaa työskennellä koulun ohessa Flicker-nimisessä elokuvateatterissa, jonka erikoisuutena ovat pulled pork -hodarit, omatekoiset guacamolet ja kanelipopcornit. Hyvin erikoinen, tiukoista aikatauluistaan tunnettu esimies Ma sekä rennot työkaverit LouLou ja Harry perehdyttävät Audreyn pienen elokuvateatterin kiireiseen arkeen. Audrey saa samalla paeta kotonaan vallitsevaa ahdistavaa ilmapiiriä ja vastuuta äidistään, joka ei ole koskaan toipunut siitä, kun Audreyn isä otti ja lähti ja perusti uuden perheen Jessien kanssa.

 I looked at my notepad.

I'd written:

Why love is never like the movies. (s. 40)

Audrey vihaa rakkauselokuvia, koska ne antavat hänen mielestään ihan väärän kuvan rakkaudesta. Ne ovat täynnä kliseitä: suudelmia vesisateessa, lentokentällä juoksemista, sanakylteillä esitettyjä rakkaudentunnustuksia. Audrey on kyynistynyt isänsä tempauksen takia ja hän on hyvin väsynyt katsomaan ailahtelevaisen äitinsä perään, jolla on selviä ongelmia alkoholin ja itsehillinnän kanssa. Kaikki pahenee, kun Audreyn isä vaatii heidän kotitalonsa myymistä, jotta he pääsevät uuden perheensä kanssa tilavampaan taloon. Audreyn veli Dougie opiskelee yliopistossa eri kaupungissa, ja sälyttää Audreylle vastuuta äidistä syyllistämällä tätä tyyliin: "Sinun pitäisi katsoa hänen peräänsä paremmin." 

Audreyllä on muutenkin paljon painolastia kannettavanaan, sillä hän on vieläkin pahoillaan erosta Milon kanssa. Milo on jättänyt Audreyn julmasti heidän ensimmäisen seksikertansa jälkeen, mikä ei mennyt ihan niin kuin elokuvissa. Audrey on myös vieraantunut ystävistään - osittain sen takia, ettei hän ole kehdannut kertoa heille, mitä tapahtui Milon kanssa. Audrey on jopa jättäytynyt pois draamakurssilta, vaikka hän on ilmiömäisen hyvä näyttelijä, koska Milo ja hänen uusi tyttöystävänsä ovat samalla kurssilla. Sen sijaan Audrey käy mediakurssilla, jossa hän päättää tehdä projektityönsä rakkauselokuvien kliseistä. Näyttelemään hän pääsee onnekseen myös työkaverinsa Harryn ohjaamaan zombie-elokuvaan, jossa hän saa pääroolin miehiä vihaavana zombiemorsiamena. Samalla hän tulee astuneeksi erään Rosien varpaille, jolla on ihan selvästi tunteita Harryä kohtaan.

It only Happens in the Movies on ehtaa Holly Bournea: huumorilla höystettyä mukavaa kerrontaa, jossa ei vältytä myöskään suurilta tunnekuohuilta, feministiseltä näkökulmalta eikä intertekstuaalisilta viittauksilta rakkauselokuvaklassikoihin. (Minähän rakastan rakkauselokuvia, eivätkä kliseet haittaa minua pätkääkään, vaan jopa odotan niitä - vesisadesuudelmat, balladit ikkunan alla, viimehetken rakkaudentunnustukset lentokentällä, montaasijaksot rakastumisen vaiheista, joissa pariskunta tekee kaikkea hupsua, kuten on maalisotaa ja painii rannalla.) Kirjassa pohditaan sitä, miten tosielämän rakkaus eroaa elokuvien rakkaustarinoista. Audrey saa huomata, että joskus elämä voi muistuttaa elokuvaa, mutta tosielämä ei ole aina niin mutkatonta. Onko rakkaus valinta vai tunne? Miksi hänen isänsä pystyi jättämään äidin, vaikka hän kosi tätä ihan kuin elokuvassa ja lupasi rakastaa aina? Onko Harry kaikkien varoitteluista huolimatta aidosti rakastunut Audreyyn vai käykö heille kuten muillekin?

What was the point? What is the point in love, and promises of it, when it can just jump from one person to another like that? (s. 141)

Bourne kirjoittaa asioista ihanan realistisesti ja rehellisesti. Enpä muista, milloin olisin lukenut näin graafisesti kuvailtua seksikohtausta YA-kirjassa kuin tässä. Yleensä seksikuvauksissa keskitytään kuvailemaan tuntemuksia ja kosketuksia, mutta jätetään kuvailematta, mikä menee minne ja miltä se tuntuu. Lisäksi orgasmia ei juuri mainita, mutta tässä sekin tulee kirjaimellisesti esille - kun sen aika on. Seksiin liittyvä häpeä tulee samalla käsitellyksi. Seksi on kuitenkin kirjassa kuvailtu ikätasolle sopivalla tavalla.

 I pulled the sheet down so only my eyes were showing.

"I said...I'm not sure I want you so close to... there. I'm worried it's...it's...ugly." (s. 304)

Arvosanani 5

Tämän kirjan lainasin kirjastosta.

Muissa blogeissa:

Rurouni Jenni Reads 
Amyjanealice 
Fuzzable (Katrina)
Mostly in Pyjamas
Lots of Livres

Samantyylistä luettavaa:

Normaali-trilogia: Holly Bourne 
Fangirl: Rainbow Rowell
Girl Online -sarja: Zoe Sugg

Eleanor & Park: Rainbow Rowell

Dumplin - Isosti tai ei ollenkaan: Julie Murphy

Et kävele yksin: Juuli Niemi
Mirror, mirror: Cara Delevingne
Heittäydy, jos uskallat: Estelle Maskame

Lisään tämän Helmet-lukuhaasteen kohtaan:

41. Valitse kirja sattumanvaraisesti

YA-lukuhaasteesta ruksaan kohdan:

Englanninkielinen kirja

Viha jonka kylvät -sarja: Angie Thomas

Viha jonka kylvät: Angie Thomas. Suomentanut Kaijamari Sivill. Otava 2017 (Viha jonka kylvät #1)

Englanninkielinen alkuteos (2017): The Hate U Give. Kansi: Päivi Puustinen; Shutterstock, Istock

"Millaista on olla musta nuori tämän päivän Amerikassa? Kirjasensaatio, ajankohtaisempi kuin koskaan.

16-vuotias Starr on köyhän slummin kasvatti, joka käy koulua paremmalla puolella kaupunkia. Ristiriita kahden maailman välillä kärjistyy, kun poliisi ampuu syyttä Starrin ystävän, joka kuolee Starrin syliin. Starr on ainoa silminnäkijä, ja hänen todistuksensa voi tuhota koko mustan yhteisön. Se voi myös maksaa hänen henkensä." (Otava)

The Hate U Give -soittolista (laatinut Angela Thomas):  https://open.spotify.com/user/1238483600/playlist/6D6TvklQ7q8oC26n3v8GZY

Oma arvio:

Sain tämän ennakkokappalekirjan lahjaksi Hel-YA-kirjallisuustapahtumasta, jossa kävin elokuussa. Aloitin lukemisen silloin heti, mutta ajattelin venyttää lukemisen niin, että voin kätevästi blogata tästä heti julkaisupäivänä, joka oli eilen. En ihan ehtinyt, mutta päivä se on tänäänkin.

Aloin ihan miettiä, kuinka monta YA-kirjaa olen lukenut, joissa olisi pääosassa tummaihoinen nuori nainen, joka asuu slummissa. En yhtään. Tämä kirja kiinnosti siis jo heti alussa hyvin totutusta erilaisen näkökulmansa vuoksi. Vai onko näkökulma sittenkään niin kovin erilainen?

Kuva: Pixabay

"Tupac sanoi että kaikki menee perseelleen, ku pikkuskideihin kylvetään vihaa, ja siksi sen bändin nimi Thug Life tulee sanoista 'The Hate U Give Little Infants Fucks Everybody' ". (s. 21)

Tupac Shakur on nimi, joka vilahtelee läpi kirjassa tuon tuostakin. Itselle nimi on hyvinkin tuttu, sillä olen kuunnellut paljon rap-musiikkia nuorempana, kun harrastin street-tanssia. Tuttavallisemmin 2Pac muistetaan  musiikkinsa lisäksi siitä, kun hänet ammuttiin kadulla kuoliaaksi vuonna 1996. Samoin käy kirjan päähenkilölle, Starrin lapsuudenystävälle Khalilille, kun poliisit pysäyttävät nuoren miehen auton eräänä iltana bileiden jälkeen. Tästä käännekohdasta alkaa tapahtumien vyyhti, jossa niin kirjan henkilöt kuin lukijakin saa miettiä, mikä on oikein, mikä väärin - onko oikein vaieta, vai onko velvollisuus puhua ja käyttää ääntään silloin, kun sillä voi saada jotain aikaan. Tärkein kysymys lie kuitenkin on: millaista on olla musta maailmassa, jossa lähes kaikki katsotaan valkoisen näkökulmasta?

Kirjan kertojaäänenä toimiva Starr on herkkä, nuori nainen, joka yrittää tasapainotella kahden eri elämän välillä: toisaalta hän on räväkkä slummi-Starr, toisaalta hillitympi Starr, joka käy paremmalla alueella Williamsonin koulua ja seurustelee valkoisen Chrisin kanssa. Starrilla ja Chrisillä on yhteisenä intohimon kohteena Bel-Airin prinssi TV-sarja. Starr rakastaa koripalloa, valkoisia Jordan-lenkkareitaan (joiden puhdistukseen hän käyttää omaa kikkaa), perhettään, Harry Potteria ja isänsä kauppaa Garden Heightsin slummialueella. Starrille hyvin tärkeä eno Carter, joka on myös poliisi, asuu perheineen slummin ulkopuolella, ja heidän kotinsa on ollut monet kerrat Starrin perheen turvapaikkana - myös silloin, kun isä istui vankilassa.

Ennen mutsin sanoilla oli voimaa. Jos se sanoi että kaikki on hyvin, kaikki oli hyvin. Mutta kun on nähnyt miten kaks ihmistä vetää viimeisen henkäyksensä, sellasilla sanoilla ei enää ole merkitystä. (s. 149)

Starrin perhe pitää ihastuttavasti yhtä - sen sanoma oikein huokuu kirjan sivuilta. Vaikka Starrin isällä on menneisyytensä Kingin jengin jäsenenä ja vankilatuomio takana, hän on rakastava ja vaimoaan kunnioittava, ihana isä. Starrin sairaanhoitaja-äiti Lisa on aivan mainio: hän saa miehensä ruotuun yhdellä sanalla ja hän tekee lastensa eteen mitä vain. Starria usein nolottaa hänen vanhempiensa välinen vetovoima, joka kuuluu ja näkyy arjessa, mutta hän myös on siitä hyvin onnellinen. Starrilla on myös 12-vuotias pikkuveli Sekani sekä pian 18-vuotias velipuoli Seven, joka tulee usein turvaan äitinsä perheen luota - hänen isäpuolensa kun on väkivaltainen Kingin jengin johtaja. Lisa haluaisi muuttaa pois slummista ja viedä lapsensa turvaan levottomalta asuinalueelta, mutta isä on toista mieltä. Hän pitää sitä oman yhteisön pettämisenä.

Kuva: Pixabay

Starr joutuu näkemään jotain sellaista, mitä kenenkään, saati nuoren ihmisen ei pitäisi: poliisi ampuu hänen ystävänsä suoraan hänen syliinsä. Ystävänsä, joka vain aukaisee auton oven kysyäkseen, onko Starrilla kaikki hyvin. Poliisi tulkitsee omien sanojensa mukaan tilanteen uhkaavaksi, katsoo sivulokerossa olevaa hiusharjaa aseeksi ja ampuu Khalilin. Hän pitää asetta järkyttyneen ja surun murtaman Starrin ohimolla niin kauan, kunnes ambulanssi tulee. Mihin voi oikein luottaa, jos ei poliisiin? Onko poliisi sittenkään ihan kaikkien ystävä? Starrilla nousevat myös lapsuuden kauhukuvat mieleen, sillä hänen paras ystävänsä ammuttiin kadulle hänen ollessa pieni.

Taas se sana. Rohkea. Rohkeiden ihmisten jalat ei tärise. Rohkeita ihmisiä ei okseta. Rohkeiden ihmisten ei takuulla tartte muistuttaa itteään hengittämään, jos ne ajattelee sitä iltaa liian tarkkaan. Jos rohkeus on sellainen tila, jonka voi diagnosoida, niin musta on tehty väärä diagnoosi. (s. 252)

Starrin suru ja shokki vyöryy kirjan sivuilta suoraan lukijan syliin. Välillä suru esiintyy tukahdetun raivon muodossa, se saa Starrin välttelemään poikaystäväänsä, se saa Starrin riitoihin ymmärtämättömän, rasistisia kommentteja laukovan ystävänsä Haileyn kanssa. Starr ei kerro aluksi ampumisillan tapahtumista kuin perheelleen ja syyttäjälle, sillä hän ei halua identifioitua julkisesti silminnäkijäksi. Syyttäjät haluavat tietenkin kuulla Starrin näkökulman tapahtumiin, joka on tietenkin ihan erilainen, kuin Khalilin ampuneen poliisin. Tapahtuma saa aikaan kapinaa Garden Heightsissä, sillä kaikki vaativat oikeutta Khalilille. Kaikki tietävät, että poliisi on ollut väärässä. Mutta mitä voit tehdä, jos edes äänesi ei sitä voi todistaa?

 Myötäelin Starrin pettymykset ja epätoivon, mutta myös hänen ihanan herkkyytensä ja perherakkautensa. Chris on täydellinen (jopa ehkä liiankin) poikaystävä, joka sanoo juuri ne oikeat sanat oikeaan aikaan. Starr saa myös tukea ystävältään Mayalta, joka on hänkin kyllästynyt Haileyn typeriin kommentteihin.

"Mutta aina ei vaan riitä että tekee oikein, niinkö?" (s. 139)

Viha jonka kylvät on ahmittava, vavisuttava ja uskottavan rehellinen tarina, jota suosittelen jokaisen luettavaksi. Vaikka kirjan sivuilla on surua, on siellä myös niin paljon lohtua, rakkautta ja iloa, että lukemisen jälkeen mieli on kevyt.

Arvosanani 4,5 

Tämä kirja on ennakkokappale, kiitos Hel-YA-festille.

Kirjasta on myös tehty elokuva, siitä voit lukea täältä.

Muissa blogeissa ja verkkojulkaisuissa:

Yöpöydän kirjat
Kirja vieköön!
Notko, se lukeva peikko
Carry on reading
Kujerruksia

 

 

Betoniruusu: Angie Thomas. Suomentanut Terhi Kuusisto. Otava 2021 (Viha jonka kylvät #0)

Englanninkielinen alkuteos: Concrete Rose. Kansi: Cathy Charles.

"Kuinka kasvattaa lasta, kun omatkin kasvukivut vielä vihlovat? Paluu rakastetun Viha jonka kylvät -romaanin kulmille.

Garden Heightsin kaduilla 17-vuotiaan Maverickin puitteet kasvaa kunnon mieheksi eivät ole helpot. Kunnon miehen tehtävä on suojella perhettään, ja siinä auttaa King Lord -jengi. Odottamatta Mavin perhe kasvaa yhdellä, kun hän saa tietää olevansa isä. Jengiläislegendan poikana veri kuitenkin vetää Mavia kaduille ja kostamaan rakkaiden kohtaamat vääryydet.

Angie Thomas näyttää jälleen ainutlaatuiset taitonsa nuoruuden, väkivallan ja perhesiteiden kuvaajana." (Otava)

Oma arvio:

Angie Thomasin Betoniruusu pääsi yllättämään minut puun takaa. En tiennyt, että Viha jonka kylvät -teos saisi jatkoa, tai pikemminkin esiosan, jonka esittely oli vieläpä kustantajan kuvastossa niin pienellä, että meinasin sivuuttaa sen. Onneksi en, sillä tämä kirja on ehdottomasti lukemisen arvoinen, kuten Thomasin aiemmatkin suomennetut teokset, joihin lukeutuu aiemmin mainitsemani lisäksi Mun vuoro.

Betoniruusu (jonka kansikuvaa rakastan, sillä se on vain jotenkin aivan mainio!) voisi olla melkeinpä tämän vuoden alussa ilmestyneen Jason Reynoldsin säeromaanin Minuutin mittainen ikuisuus sisarteos, niin samanlainen teema molemmissa on. Molemmissa kun puhutaan isältä pojalle siirtyneistä yhteisön säännöistä, läheisen menetyksen tuskasta ja siihen liittyvästä kostosta. Ja oikeista ja vääristä valinnoista, ehdottomasti niistä. 

Faija sano mulle kerran, et me kaikki joudutaan kantaan murhetta. En ymmärtäny sitä ennen ku nyt. Tuntuu kuin mulla olis kivenlohkare selässä. Se rutistaa koko kroppaa, ja mä haluisin parkua ja pakottaa kivun pois. (s. 110)

Kirjan päähenkilö, 17-vuotias Maverick, saa tietää DNA-testillä olevansa Ieshan vauvan isä.  Iesha toivoi isän olevan Mavin paras ystävä King, mutta toisin kävi. Nuoren äidin vastuuseen väsynyt Iesha jättää yllättäin parin kuukauden ikäisen poikansa Maverickin ja hänen äitinsä hoteisiin heti testituloksen kuultuaan ja katoaa kuukausiksi tavoittelemattomiin. Mav on nyt uuden edessä: lukion viimeistä luokkaa käyvän pojan elämän ovat täyttäneet tähän asti hottis tyttöystävä Lisa, oma jengi, lisätulojen hankkiminen kukan myynnistä ja merkkilenkkarit. Nyt hänellä on pieni avuton poika hoidettavanaan, jolle on saatava ruokaa, vaatteita ja tarvikkeita. Toki hänen äitinsä tukee tätä, kun taas isä istuu vankilassa elinkautistaan, joten hänestä ei ole kuin henkistä tukea etäältä. Myös Maverickin rakas serkku Dre on tarpeellinen tukipylväs ja ymmärtäjä, sillä tällä itselläkin on lapsi ja he suunnittelevat häitä Keishan kanssa. Mutta miten suhtautuu Lisa, kun kuulee Mavin hairahtuneen sekstailemaan Ieshan kanssa ja vieläpä saaneen tämän kanssa vauvan? Ei hyvin, sen voi arvata.

Dre-serkku on järjen ääni, joka yrittää puhua Maville järkeä, jotta tämä jättäisi nyt viimeistään jengikuviot ja huumeiden myynnin. Dren avulla Mav saakin osa-aikatyötä diakoni Wyattin kaupalta, vaikka alkuun Mav ei oikein osaa arvostaa tätä. Wyatt kun tunnetaan varsinaisena tiukkapipona, ja niin hän pistääkin Maverickin heti ruotuun. Wyatt on kuitenkin myös hyvin Mavin tukena tämän elämän kivuissa. Suurin kipu on vielä edessä...

"Kuule, on emävalhe, että mustat miehet olisi tunteettomia. On varmaan helpompaa epäinhimillistää meidät, jos luulee meitä sydämettömiksi. Tosiasiassa meilläkin on tunteet. Meihinkin sattuu, ja mekin tunnetaan surua ja murhetta. Meillä on ihan yhtä suuri oikeus näyttää nekin tunteet kuin kellä tahansa." (s. 146)

Mavin on nyt huolehdittava rakkaaksi tulleesta pojastaan, jolle hän antaa nimeksi Seven, ja pärjättävä erään suuren menetyksen tunteen kanssa. Hänen on voitettava Lisan luottamus takaisin, mutta Lisan ehtona on se, että Maverickilla täytyy olla tulevaisuudelle muita suunnitelmia kuin jengi, yhteisön säännöt ja huumekauppa. Eikö Lisa ymmärrä, että Mav tarvitsee jengin tukea ja suojelua ja rahaa kaman myynnistä pojalleen? 

"Auta myös lapsenlastani Maverickia, Herra", mummu sanoo. "Auta häntä lakkaamaan laittamasta vauvoja maailmaan. Ota pojasta mehut ja miesmäiset elkeet, Herra! Käske henkien päästää hänet otteestaan!" (s. 197)

Kaikki kulminoituu siihen, että pian Lisakin odottaa Maville vauvaa. Näyttää myös siltä, ettei vauvanhoitoon ja suremiseen keskittynyt Mav valmistukaan lukiosta. Hänen on kehitettävä varasuunnitelman varasuunnitelma, vaikka häneltä tuntuu olevan motivaatio täysin hukassa. Onneksi hän saa tukea monilta ihmisiltä, vaikka moni on häneen pettynyt. Maverick meinaa sinetöidä eräällä valinnallaan elämänsä suunnan, mutta tulee onneksi toisiin ajatuksiin.

Se haukottelee ja asettuu pitkäkseen mun päälle. Alkaa olla päiväuniaika. Mä pysyn hetken paikallani. Tykkään kuunnella sen hengitystä ja tuntee sen rinnan kohoilun mun rintaa vasten. Se ei tiiä, et mä oon koko ajan väsyny ja periaatteessa vielä lapsi. Se tietää vaan, että pidän siitä huolen. (s. 155-156)

Betoniruusu on yhtä vaikuttava kuin Viha jonka kylvät, ehkä jopa vaikuttavampi. Alussa tuntui, että on hankala saada mitään tuntumaa tähän jenginsä säännöillä elävään 17-vuotiaaseen poikaan, mutta kun hän alkaa ottaa vastuuta Sevenistä ja pikku hiljaa elämästään, uppoudun täysin päähenkilön maailmaan. Teksti on helppolukuista  ja dynaamista vuoropuhelujen runsauden takia. Thomas on onnistunut vangitsemaan upeasti nuoren miehen yhteisön paineiden ja omantuntonsa kanssa poukkoilevan mielen sekä nopeasti syttyvän rakkauden omaan poikaansa. Kirja taustoittaa kiehtovasti Viha jonka kylvät -teosta, mutta molemmat voi lukea ilman toista. Tämän jälkeen tekisi kyllä mieleni lukea THUG uudestaan.

Arvosanani 4,5

Tämä kirja on arvostelukappale, kiitos kustantajalle.

 

Samantyylistä luettavaa; 

Mun vuoro: Angie Thomas

Minuutin mittainen ikuisuus: Jason Reynolds

Dear Martin. Nic Stone 

Kaikilla mausteilla: Elizabeth Acevedo

 

Muissa blogeissa: 

-

Lisään kirjan Helmet-haasteen kohtaan:

18. Kirja kertoo sateenkaariperheestä 

 

 

Osallistun tällä kirjalla myös Pride lukuhaasteeseen.

Ice Love -sarja: Henna Helmi

Nellyn uudet kuviot: Henna Helmi. Kuvittanut Reetta Niemensivu. Lastenkertomus. 160 sivua. Tammi 2017.

" 'Sä oot se uus!'

IceLove-sarjan ensimmäisen osan päähenkilö on kymmenvuotias Nelly, joka muuttaa uuteen kaupunkiin ja pääsee mukaan muodostelmaluistelujoukkueeseen. Uuden, koukuttavan sarjan joka osassa päähenkilönä on joku IceLove-joukkueen jäsenistä.

Koulun jälkeen kaikki tuntuvat huutelevan toisilleen. Nähdään siellä, mitä tehdään, minne mentäis. Nellylle ei puhu kukaan. Hän on se uusi tyyppi. Tullut luokalle ja koko kaupunkiin huhtikuussa, kesken lukuvuoden. Muut tuntevat toisensa. Heillä on yhteisiä juttuja, vitsejä ja muistoja.

Neljäsluokkalaisen Nellyn vanhemmat ovat eronneet ja hän on joutunut muuttamaan aivan vieraaseen kaupunkiin isän, Saanan ja puolitoistavuotiaan Nemon luo. Koti ei ole enää koti eikä Nellylla ole edes omaa huonetta. Nellysta tuntuu, että hän on näkymätön, niin kotona kuin koulussa.

Mutta kun Nelly hyväksytään mukaan IceLove-muodostelmaluistelujoukkueeseen, tulee elämään uusia sävyjä. Jännittää eikä luistelu suinkaan suju kuin tanssi. Myös jäällä Nelly on vielä "se uus", mutta on kivaa olla joukkueen jäsen. Ehkä Nelly ei sittenkään ole näkymätön?" (#kirja)

Oma arvio:

Luimme kirjan yhdessä pian 9-vuotiaan tyttäreni kanssa.

Nelly muistaa minttutakkiset. Hänen mahaansa kipristää. Mutta hyvällä tavalla. Sellaisella, joka versoo hymyksi poskille. (s.45)

Kirjan tarinaa on mielestäni miellyttävä seurata, vaikka se tarjoaa melko surullisia teemoja, kuten ikävän ja vierauden tunteita niin koulussa kuin uudessa kodissakin. Nelly on kuitenkin ihanan sinnikäs tyttö, joka ihailee jäähallin minttutakkisia, ystävällisiä tyttöjä ja päättää liittyä joukkueeseen. Hän kuitenkin arastelee ja tarvitsee rohkaisua moneen keraan, mikä tekee Nellystä uskottavan ja elämänmakuisen henkilöhahmon. Muodostelmaluistelua on kuvattu niin kiinnostavasti, että se herättää takuulla mielenkiinnon - jalkapalloa harrastava tyttärenikin alkoi miettiä, voisiko hän harrastaa joskus muodostelmaluistelua.

Olen pannut merkille, että viime aikoina lastenkirjoissa on ollut usein  avioero- ja uusperheteemaa, ja kaiken lisäksi useassa kirjassa juuri äiti on ollut hiukan kyseenalainen kasvattaja: esimerkiksi Helena Meripaasin kirjassa Tassu-trio ja kuriton koiranpentu Allun äiti on paljon poissa kotoa ja vaikuttaa muutenkin vastuuntunnottomalta äidiltä, ja Mari Kujanpään kirjassa Emman salainen toive hänen äitinsä on toipuva narkomaani. Nellyn muualla asuva äiti ei ole päihdeongelmainen, vaan tekee toimittajan töitä ja uppoutuu usein artikkelien kirjoittamiseen, jolloin Nelly jää huomiotta. Hän vaikuttaa introvertiltä luovan työn tekijältä: Nellyn äiti yrittää kovasti, mutta hänen työnsä luonne vaatii paljon keskittymistä ja sen takia muut joutuvat helposti kärsimään

Nelly haaveilee muuttavansa takaisin äidin luo, eikä muista äitinsä huonoja puolia, ennen kuin käy taas hänen luonaan vierailulla - ja saa pettyä. Nellyn äiti sanoo epähuomiossaan hiukan rumasti tyttärelleen, eikä ole innoissaan myöskään siitä, että Nelly muuttaisi hänen luokseen takaisin. Minua hiukan häiritsee se, että kirjan loputtua asia jää vain roikkumaan ja jää tunne: äiti paha, isä (ja Saana) hyvä. Tosin Nelly on kirjassa tasapuolisesti kiukkuinen niin isälleen, uudelle äitipuolelleen Saanalle kuin äidillensä. Loppua kohti hän kuitenkin alkaa hyväksyä, että hänen kotinsa voisi olla pysyvästi isän ja Saanan luona, eikä vähiten uuden harrastuksen ja ihanien ystävien ansiosta.

Nellyn pikkuvelipuoli Nemo on hellyyttävä, ja minun silmiini kihoaa kyyneleet kirjan lopussa, kun hän ilmaisee niin vahvasti kaivanneensa Nellyä tämän ollessa äitinsä luona. Kaikin puolin tämä on herttainen kirja ystävyydestä, perheestä, harrastuksista, rohkeudesta, ikävästä ja joukkoon sopimisesta. Reetta Niemensivun kuvitukset ovat miellyttäviä.

Tyttäreni mielipiteitä kirjasta: Nellyn uudet kuviot on hauska, riemastuttava ja kiinnostava kirja, jossa mielenkiintoisimmat henkilöhahmot ovat kiva Nelly ja söpö Nemo. Kirjassa on sopivasti kuvitusta. Kuvat ovat mustavalkoisia, hauskoja, tarkkoja ja kiinnostavia. Parhaiten mieleen jäi kirjan tarinasta se, kun Nelly pääsi joukkueeseen ja kun hän vieraili äidillään. Zine ei ollut tyttäreni mielestä mukava hahmo, ja kirja olisi saanut olla vielä vähän pidempi. Kirjan tarina päättyi mukavasti. Tyttäreni suosittelee kirjaa itsensä ikäisille ja vähän vanhemmille tytöille (kustantajan ikäsuositus on 7+). Hän aikoo ehdottomasti lukea kirjan vielä uudestaan.

Ice Love -sarja jatkuu siten, että kussakin osassa esitellään uusi joukkueen jäsen. Jäämme mielenkiinnolla odottamaan jatko-osia! 

Molemmat annamme kirjalle arvosanan 5

Tämä kirja on arvostelukappale, kiitämme kustantajaa.

Nellyn uudet kuviot muissa blogeissa:

Lastenkirjahylly

Samantyylistä luettavaa:

Emman salainen toive: Mari Kujanpää 

Tassu-trio - Kuriton koiranpentu: Helena Meripaasi

Syksyinen lastenkirjakatsaus

Olemme tutustuneet yhdessä lasteni kanssa (tyttö 8 vuotta ja poika 6 vuotta) kesällä ja syksyllä ilmestyneisiin lasten kuvakirjoihin ja lastenkertomuksiin.

Kirjat ovat arvostelukappaleita, kiitos kustantajille!

***********************************

Lisää vauhtia, Mimmi Lehmä!: Jujja Wieslander. Kuvat Sven Nordqvist. Suomentanut Terhi Leskinen. Mäkelä 2016. 28 sivua. Lasten kuvakirja.

Ruotsinkielinen alkuteos (2016): Mera fart Mamma Mu

"Mikä ihana kesäpäivän rauha - järvi on peilityyni, isäntä istuu ongella ja lehmät torkkuvat laitumella. Kaikki muut paitsi Mimmi, jolla on paljon parempaa tekemistä kuin vain märehtiä ja möllöttää.

Mimmin vesileikit eivät jaksa innostaa paikalle pyrähtävää Varista, se kaipaa vauhtia ja jännitystä! Varis saa loistoidean, jonka toteuttamiseen tarvitaan nerokas keksijä, pyörän sisäkumi ja vähän rakennuspuuta..."

Sarjassa aiemmin ilmestynyt:

Mimmi Lehmän ja Variksen iso kirja
Mimmi Lehmä ja Varis
Mimmi Lehmä kiipeää puuhun
Mimmi Lehmän ja Variksen joulu
Lehmä, joka tahtoi keinua
Lehmä kelkkamäessä
Lehmä liukumäessä
Lehmä rakentaa majan
Lehmä saa laastarin
Lehmä siivoaa kotinsa
Mimmi Lehmä lukee
Mimmi Lehmä uimahallissa

Sarjakuva:
Mimmi Lehmä ja Varis juhlivat

sekä lukuisia puuhakirjoja ja syntymäpäiväkalenteri

Oma arvio:

Mimmi lehmä on jotenkin mainio otus: hän poikkeaa muista kotilaitumensa lehmistä tekemällä kaikkea sitä, mikä häntä huvittaa. Varis, tuo Mimmi lehmän raakkuva ystävä, ei voi sietää hänen jääräpäisyyttään ja haluaisi tämän käyttäytyvän kuin muutkin lehmät - eli syövän ruohoa ja märehtivän, ei esimerkisi ajavan polkupyörällä, laskevan liukumäkeä tai sukeltelevan snorkkelin kanssa, kuten tässä uusimmassa kirjassa. Varis on tyly, suorananainen, mutta aina lopulta hän pitää ystävänsä puolia. 

Vauhtia ja hurjia tilanteita tarjoaa tämä uusin, järjestyksessään kahdestoista sarjan kirja. Koko shown varastaa varis, joka haluaa tuunata isäntänsä veneen nopeammaksi. Mimmi lehmä saa lopulta seurata vierestä, kuinka rämäpääystävälle käy hiukan hassusti. Poikani mielestä oli todella hauskaa, kun Varis sinkoutui ilmaan veneestä. Hän ei taas innostunut kuulemma Mimmi lehmästä ollenkaan, "koska se on nainen." (Hmm, ehkä alan etsiä hänelle enemmän kirjoja, joissa on poika tai mies pääosassa.) Pojan mielestä Varis onkin kirjan paras hahmo eikä näin ollen lempeä lehmätyttö nyt miellyttänyt. Hyvä sinänsä, että hahmot ovat niin erilaisia: räväkämmistä tykkääville on Varis, lempeämmistä hahmoista tykkääville Mimmi lehmä.

Pojan mielestä tarina jäi hieman kesken, kun Varis sinkoutui ilmaan ja katosi. Hän toivoi, että Varis olisi vielä jäänyt leikkimään Mimmi lehmän kanssa. Ehkäpä luemme heidän leikkejään muista sarjan kirjoista, vaikka suurimman osan olemme jo ehtineet lukea.

Jos ilmaan lujaa syöksähtää

ja alas laiturille mätkähtää,

niin siinä pyörälle menee pää.

Poika antoi tällaisen naaman:

(ok)

Minun arvosanani

3,5


Lisää vauhtia, Mimmi Lehmä! muissa blogeissa:

Luetaanko tämä?
Lastenkirjapino
Kirjavinkit (Kaisa Sutela)
Kirjakaapin avain

****************************
Pelottoman Tonin hirviöapu: Karyn Gorman. Kuvat Michael Emmerson. Suomentanut Terhi Leskinen. Mäkelä 2016. 31 sivua. Helppolukuinen lastenkertomus suuraakkosin.

Englanninkielinen alkuteos (2015): Tuck and Noodle: Monster Agents

"Mäkisen Toni ei pelkää mitään, ei etenkään hirviöitä - itse asiassa hän haluaa auttaa niitä! Niinpä hän lyöttäytyy yksiin ystävällisen Velli-nimisen hirviön kanssa ja perustaa hirviöiden työnvälityksen... "

Muita Hyppää kirjan kyytiin -sarjassa ilmestyneitä:

Sam Watkins, Davide Ortu: Rufus Ritari ja hurjat turnajaiset

Sam Hay, Daron Parton: Kaktus-Kalle ja taikajuoma
Adam ja Charlotte Guillain, Rupert Van Wyk: Peräkylän piraatit ja kykykilpailu
Karyn Gorman, Maddy McClellan: Mestarietsivä Karoliina
Maggie Pearson, Dan Chernett: Musikaaliset merirosvot

Ann Bryant, Kelly Kennedy: Taikamuuri
Enid Richemont, Gustavo Mazali: Kissapojan yö
Julia Jarman, Sam Hearne: Lentävä potkulauta
Penny Dolan, Andy Elkerton: Kissapatsaan arvoitus
Martin Remphry: Merirosvot lehmävarkaissa
Laura North, Neil Chapman: Juuson toteutunut toive
Ann Bryant, Andy Elkerton: Taitava pikku marsu
A. H. Benjamin, Fabiano Fiorin: Haaveiden satuprinssi
Clare De Marco, Rory Walker: Tärähtänyt tiedemies
A. ja C. Guillain, Rupert Van Wyk: Peräkylän piraatit lomalla
A. ja C. Guillain, Charlie Alder: Arthur-kuninkaan miekka
Ann Bryant, Ben Redlich: Kilpailevat jättiläiset
A. ja C. Guillain, Rupert Van Wyk: Parhaat piraattipiirakat
Laura North, Joelle Dreidemy: Karmiva totuus Tuhkimosta
Maggie Pearson, Steve Stone: Rompanruojan paluu
Laura North, Kevin Cross: Iso paha susi ja robottiporsas  

Oma arvio:

Helppolukuisessa, suuraakkosin kirjoitetetuss Hyppää kirjan kyytiin -sarjaan kuuluvassa Pelottoman Tonin hirviöapu -kirjassa etsitään Isojalalle uutta työpaikkaa, koska hän ei kokenut saavansa pelottelemalla ystäviä. Kenkäkauppaan hänen jalkansa ovat kuitenkin liian suuret, eikä tanssiminen ja jalkapalloilijan urakaan  isojen koipien takia luonnistu, mutta viimein hän löytää kutsumuksensa viinirypäleiden polkijana. Päähenkilö, peloton poika Toni ja hänen sängynalusmörkönsä Velli etsivät työpaikkoja myös muille hirviöille, mutta paaasiassa kirjassa käydään läpi vain  Isojalan tarina.

Poikani ei hirveästi innostunut tästä tarinasta, eikä kuvatkaan olleet hänen mielestään huikeita, mutta hänestä hauskaa oli Isojalan yritys olla kenkäkauppiaana. Tarina jäi kuulemma hänen mielestään myös kesken, eli hän olisi halunnut tietää enemmän hirviöiden uusista töistä. Ehkä tämä kirja toimii sellaisille paremmin, jotka opettelevat vielä lukemista, mutta saduksi poikani tuntui nyt kaipaavan pidempää ja perusteellisempaa tarinaa.

Minä en pidä siitä, että parsakaalista on tehty tässä kirjassa pahin pelon kohde. Kirjan viimeiset kaksi virkettä on myös hiukan outoja:

Olipa kerran eräs Mäkisen Toni, joka ei pelännyt mitään...

Paitsi vihaista äitiä ja keitettyä parsakaalia.

 Pojan mielipide:

(ok)

Minun arvosanani on 3-

Samantyylistä luettavaa: 

Ryhmä Z ja lohikäärmeen kita: Tapani Bagge & Carlos De Cruz
Seikkailu Robomaassa: Zapf 

*********************************

Siiri ja Heppa Huoleton: Tiina Nopola. Kuvat Mervi Lindman. Tammi 2016. 31 sivua. Lasten kuvakirja.

 "Siiri ja pikku-Otto ylittävät esteet!

Siiri näkee televisiossa ohjelman lapsista, jotka hyppäävät esteitä keppihevosilla.

"Minäkin haluan keppihevostella!", Siiri huudahtaa. Hän rakentaa keppihevosen villasukasta ja harjanvarresta ja laukkaa pikku-Oton luo.

"Sen nimi on Heppa Huoleton", Siiri kertoo.

Pikku-Ottokin innostuu keppihevosista ja askartelee melko erikoisen näköisen otuksen. Hän antaa sille nimeksi Kissa Kiitävä. Siiri ihmettelee, miksi hevosen nimi on Kissa. "Siitä tuli vähän kissan näköinen", pikku-Otto vastaa.

Siiri ja pikku-Otto hyppivät innoissaan esteiden yli ja harjaavat hevosia. Keski-Otto ja iso-Otto pitävät heidän touhuaan lapsellisena. Eräänä aamuna Heppa Huoleton on kadonnut tallista. Tietävätkö keski-Otto ja iso-Otto jotain asiasta? Ja voisiko Kissa Kiitävä auttaa etsinnöissä?"



Muita Siiri-kirjoja:

Siiri ja kolme Ottoa
Siiri ja yläkerran Onni
Siiri ja sotkuinen Kerttu
Siiri ja kamala possu
Siiri ja Kertun kirppu
Siiri ja hurja Hunskeli
Siirin jouluyllätys
Siiri ja kauhea kummitus
Siiri tekee maalin
Siiri ja lumimies
Siiri ja villi taapero
Siiri ja kadonnut tähti
Siiri löytää simpukan



Oma arvio:

Siiri-kirjat ovat olleen aina meidän suosikkejamme, sillä niissä tuntuu olevan kaikki kohdallaan: Mervi Lindmanin kuvitus on hulvatonta, Tiina Nopolan tarinat on kiinnostavia, hauskoja ja toisistaan poikkeavia ja onhan kirjan päähenkilön nimikin meidän mieleemme... Tyttäreni sai ensimmäiseksi joululahjaksi kirjan Siirin jouluyllätys, ja sen jälkeen hän on saanut muitakin niin synttäri- kuin joululahjaksi. Sarjaa olemme siis lukeneet hyvin tunnollisesti. Myös poikaamme kiinnostaa nämä menevät ja hauskat kirjat.

Siiri ja heppa huoleton esittelee nykyään niin kovin suosittua keppihevosharrastusta, johon Siirikin nyt  tässä kaiken kirjasarjan kaikkiaan neljännessätoista osassa hurahtaa. Hän askartelee itselleen keppihevosen harjasta ja isänsä villasukasta, ja mukavaa on, että heti kirjan alkuaukeamalla on ohjeet tähän keppihevoseen. Siiri saa keppariharrastuskaverikseen pikku-Oton, jolla on hyvin erikoislaatuinen keppihevonen, tai oikeastaan keppikissa, nimeltään Kissa Kiitävä. Keski-Otto ja Iso-Otto eivät oikein ymmärrä tätä harrastusta ja suunnittelevat kateuksissaan kiusantekoa. Eräänä aamuna Siiri ei löydä Heppa Huoletonta tallistaan, mistä alkaa hurja etsiminen. Lopussa kaikki käy tietenkin hyvin ja Siiri saa myös uuden ystävän.

Lasteni mielestä parasta kirjassa on se, kun Siiri rakentaa itselleen keppihevosen. Heillä virisi heti into tehdä myös itselleen kepparit. "Minä haluaisin tehdä kilpahevosen", poika sanoi. "Minä ravihepan", tyttö tuumasi. Harmikseen meillä ei nyt ollut puisia harjoja, joista keppihevoset voisi tehdä. Tytön lempihahmoja kirjassa ovat tietenkin Siiri ja Heppa Huoleton, kun taas poika tykkää Otoista.

Tyttöä harmitti kirjassa kohta, kun Siirin keppihevonen katosi. Kirjan kuvituksesta he ovat samaa mieltä kuin minä, eli että ne ovat tosi hyviä ja pojan mielestä jopa maailman parhaita. Siiri-kirjat tuntuvat olevan meille juuri sopivan pituisia luettavaksi, sillä harvoin he ovat jääneet kaipaamaan lisää. Kirjan tarina on mielestäni taattua Siiri-laatua, eli sopivasti huumoria, vauhtia, yllätyskäänteitä ja onnellista loppua.

Molemmat antoivat tällaisen naaman:

(Tosi hyvä!)

Minä annan arvosanan 4,5


Siiri ja Heppa Huoleton muissa blogeissa:

Sininen keskitie


********************
Mauri ja mini-isoveli: Veera Salmi. Otava 2016. 96 sivua. Lastenkertomus.

" Pasilalaisella Maurilla on kaksi tärkeää tehtävää: hän haluaa voittaa sodan inhottavaa oksua vastaan ja löytää itselleen isoveljen.

Mauri tykkää kaikenlaisista avaruusjutuista ja haaveilee, että hänellä olisi oma simpanssi tai sitten isoveli. Simpanssi olisi hauska ja isoveljestä olisi apua, kun joku kiusaa. Ihan niin kuin Chin isoveljet tulevat apuun kun Hilma ja Hanan haukkuvat Mauria ja Chitä naimisiinmenolaisiksi.

Mutta vielä Hilmaa ja Hanania enemmän Mauri pelkää koulussa riehuvaa oksua. Se kuulostaa melkein samalta kuin ebola, josta Mauri on kuullut uutisista, vaikka äiti vakuuttaa, että se on ihan eri tauti. Mauri päättää alkaa sodan oksua vastaan."

Sarjan aiempi osa:

Mauri ja vähä-älypuhelin

Oma arvio:

Puluboi-kirjoistaan tunnettu Veera Salmi oli  viime vuonna kirjallaan Mauri ja vähä-älypuhelin Finlandia Junior -ehdokkaana. Meillä on vielä lukematta tuo kirja, mutta hyvin pääsimme sisään Maurin mielikuvituksekkaaseen elämään tämän sarjan toisenkin kirjan kautta.

Maurilla on kaksi kotia: hän on vuoroin hohottelevalla isällään ja vuoroin äidillään.  Mauri käsittelee päiväkirjamaisesti monia asioita lapsen näkökulmasta, mikä onkin onnistunut mielestäni tosi hyvin. Hänen suurin pelkonsa  koulussa riehuva oksennustauti, jonka hän on personoinut Oksuksi. Hän taistelee Oksua vastaan kaikin keinoin, sillä yksi toisensa jälkeen näyttää joutuvan Oksun valtaan. Tämä Oksu-taistelu herättää meidän neidissä suurta hilpeyttä.

Mauri elää melko vahvasti mielikuvitusmaailmassa: hänen puhelimensa muuttuu öisin Konegtig-ihmepuhelimeksi, johon tulee viestejä mystisiltä halihaleilta. Tyttö tykkäsi erityisesti lukea halihalien hulvattomia tekstareita. Ne olivat Maurin ohella hänen lempihahmojaan kirjassa. Lisäksi Maurin sängyn alla hohtelee öisin mystinen keilapallo, josta kuoritutuu eräänä yönä pieni kypäräpäinen apina, Sam. Mauria ja hänen mykkää ystäväänsä Chitä kiusataan, ja siksi Mauri on halunnut itselleen suojelijakseen isoveljeä, varsinkin kun Chin isoveljet lähtevät armeijaan. Koska hänen äitinsä ei pysty sitä hänelle antamaan, hän saa mielikuvitusapina Samista mini-isoveljen itselleen.

Mauri ja mini-isoveli on monikulttuurinen kirja ja käsittelee kuin vaivihkaa, hauskan lapsekkaalla tavalla monia hankalia teemoja: koulukiusaus ja siitä syntyvä turvattomuus, erilaisuus, uusperhe, oksennustauti... Tyttäreni piti kovasti kirjan päiväkirjamaisuudesta ja kuvista, jotka on "lapsellisesti piirretty, koska se oli itse piirtänyt ne päiväkirjaan." Kirjan lopussa on sekä iloinen että tympeä yllätys, mutta tytön mielestä se oli kiva lopetus. Häntä tosin hiukan harmitti se, kun Sam-apina lähti takaisin raketilla avaruuteen.

Tytön mielipide kirjasta:

(hyvä)

Minun arvosanani 4+


Mauri ja mini-isoveli muissa blogeissa:

Sininen keskitie
Lukutoukan kulttuuriblogi

Samantyylistä luettavaa:

Ponku, Peetu ja helppo nakki: Aira Savisaari ja Mimmu Tihinen 

Osallistun samalla tällä kirjalla Apinan vuosi -lukuhaasteeseen, sillä Maurin mielikuvitusapina Sam vilahtelee tarinan loppupuolella useaan otteeseen.