tiistai 22. joulukuuta 2020

Kirjabloggaajien joulukalenteri 2020: luukku 22 ~ Kaunein YA-kirjakansi 2020 -äänestys ja arvonta!

Enää kaksi yötä jouluun! Sen kunniaksi ajattelin julkaista tämän kivan, leikkimielisen Kaunein YA-kirjakansiäänestyksen ja kirjapaketin arvonnan, olkaa hyvä. 

Eilistä  joulukalenteriluukkua (luukku 21) voit tiirailla Todella vaiheessa-blogissa ja huomenna, aatonaattona luukku 23 aukeaa täällä: Mrs Karlsson lukee...

 

 

Olen tässä syksyn aikana hahmotellut päässäni ideaa, että mitäs jos äänestettäisiin blogistaniassa kaunein YA-kansi 2020. Kansikuvan esteettisyys merkitsee ainakin minulle paljon (vaikka toki kirjan sisältö loppupeleissä ratkaisee) ja olenkin saanut ihastella tänä vuonna muutamia todella upeita kansia, jotka ovat suorastaan vaatineet minua tarttumaan kirjaan. Jotkut kannet eivät puolestaan ole olleet, syystä tai toisesta, kovin inspiroivia.

Onko kirjan  kannella väliä? Pidätkö enemmän valokuvakansista, vai ovatko piirretyt kannet kauniimpia? Voiko tylsä kansi olla esteenä siihen, ettet tartu kirjaan ollenkaan? Houkutteleeko kaunis kansi sinua joskus väärin perustein, ja oletko pettynyt sisältöön, jos kirja ei ole vastannutkaan kirjan kannen antamaan mielikuvaa? Mitä mieltä olet kirjan leffakansista?

Olen yrittänyt koota näihin kollaaseihin kaikki tämän vuoden YA:ksi määrittelemäni kirjat, niin kotimaiset kuin ulkomaisetkin, mutta joku on saattanut jäädä uupumaan. (Sille ei enää voi valitettavasti mitään.) Suurimman osan olen lukenut, mutta mukana on muutama sellainenkin, jota en ole lukenut.

Koska kansia on mukana yhteensä 43, kuvat ovat valitettavasti aika pieniä. Jos haluat tiirailla kansikuvaa tarkemmin, kannattaa hakea vaikka Google kuvahaulla isompi kansikuva, josta näet paremmin kannen kaikki yksityiskohdat. Myös blogistani voit etsiä vasemman palkin hakutoiminnolla kyseistä kirjaa, jos olen lukenut sen - siellä on myös isompi kuva kirjan kannesta. 

Samalla, kun tiirailet kansia, voit nähdä kätevästi muutamalla silmäyksellä koko vuoden YA-romaanikirjon. Siinäkin mielessä tämä kansikuvaäänestys on mielestäni kiva päätös ja koonti YA-kirjavuodelle 2020.

Haluan nostaa esiin myös tällä äänestyksellä kansitaiteilijoiden roolia, joka saatetaan usein unohtaa. Monet (etenkin isommat) kustantajat suosivat kuvapalveluiden valmiita kuvia ja heillä on kansikuvien luottotekijä omasta takaa, mutta joskus pienen kustantamon erikseen jollakin kansitaiteilijalla teettämä kansi voi olla oikea ilo silmälle. Kustantamoilla voi olla myös erilaiset resurssit kansikuvien toteutukseen. Kaunis kansi voi syntyä myös pienellä budjetilla, luulisin. Joskus taas kansikuvan oikeudet ostetaan suomennoksen mukana.

Korostan vielä, että nyt emme äänestä kirjan sisällöstä, pelkästään kansikuvasta. Mikä siis miellyttää silmääsi eniten? Mikä kansi on houkuttelevin? Listauksissa kuvasarjojen alla olen kuitenkin kirjannut ylös myös kirjan muut tekijätiedot ja kustantajan, joka helpottaa kirjojen etsimistä esimerkiksi blogistani, Googlesta tai vaikkapa oman kirjastosi verkkokirjastosta, jos mielenkiintosi heräsi ja haluat varata kirjan.

Toivottavasti mahdollisimman moni osallistuisi äänestykseen. Arvon kannustimena kaikkien vastanneiden kesken kirjapaketin, johon kuuluu kaksi tänä vuonna ilmestynyttä YA-kirjaa.

Äänestysohjeet:

1. Kansikuvaa voit äänestää ainoastaan tämän postauksen kommentteihin. Kommenteissa on tarkistus päällä, ja aion julkistaa kaikki äänet samaan aikaan 9.1.2021, joten kommenttiasi ei tule näkyville sitä ennen. Laitathan mukaan sähköpostiosoitteesi, johon voin ilmoittaa mahdollisesta arvontavoitosta. (Jos sähköposti puuttuu enkä saa huhuiluista huolimatta voittajan yhteystietoja kohtuuajassa, arvon palkinnon uudelleen) Jos et halua osallistua arvontaan, vaan vain äänestää, ilmoitathan sen kommentissasi. 

2. Ääniä voit antaa kolmelle (3) kauneimmalle kannelle seuraavasti: kauneimmalle 5 ääntä, toiseksi kauneimmalle 3 ääntä ja kolmanneksi kauneimmalle 1 ääni. Voit äänestää myös vain yhtä tai kahta kantta, jos haluat. Pelkkä kansikuvan numero riittää kunkin äänimäärän yhteydessä. Arvontaan osallistumisen ehtona on siis antaa ääniä vähintään yhdelle kansikuvalle!

3. Äänestysaika päättyy tiistaina 5.1. 2021 klo 24.00

4. Arvon kaikkien äänestäneiden kesken kirjapaketin, jossa on kaksi vuonna 2020 ilmestynyttä YA-kirjaa: Candace Bushnellin & Katie Cotugnon Tyttönä olemisen säännöt ja Jenni Hendriksin & Ted Caplanin Tosi raskas reissu.

5. Kirjapaketin arvon lauantaina 9.1. 2021  ja voittajalle ilmoitan henkilökohtaisesti sähköpostitse.

6. Julkistan Kaunein YA-kirjakansi 2020 -äänestystulokset ja kirjapaketin voittajan lauantaina 9.1.2021

7. Äänestys on minun, vaatimattoman harrastuksekseen kirjabloggaavan järjestämä, eikä siinä ole mukana ulkopuolisia tahoja. Kauneimman kansikuvan voittajakolmikolle on luvassa kiitosta ja suitsutusta blogissani ja sen somekanavissa, mutta sen suurempaa palkintotilaisuutta en pysty järjestämään :)

8. Onnea arvontaan ja äänestäkää ahkerasti!

9. Ps. Myös äänestyksen järjestä itse saa osallistua äänestykseen, muttei arvontaan!


Kansikuvat 1-9:

1. Anne-Maija Aalto: Korento. Otava. Kansi: Johanna Junkala.

2. Mila Teräs: Amiraali. Otava. Kansi: Tommi Tukiainen.

3. Kim Liggett: Armonvuosi. Suomentanut Leena Ojalatva. Karisto. Kansi: Kerri Resnick (suunnittelu), Hsiao Ron Cheng (kuvitus), Galyna Gryshchenko/Shutterstock.com (kukat)

4. Suzanne Collins: Nälkäpeli - Balladi laululinnuista ja käärmeistä. Suomentanut Helene Bützow. WSOY. Kansi:  Tim O'Brien

5. Ashley Elston: 10 x sokkotreffit. Suomentanut Inka Parpola. WSOY. Kansi: Mary Claire Cruz ja Jamie Alloy; iStockphoto; Di Studio / Shutterstock; Dmitry Lobanov / Shutterstock; HNK/ Shutterstock

6.Katherine McGee: Amerikan kuninkaalliset. Suomentanut Outi Järvinen. Otava. Kansi: Johanna Junkala

7. J.S.Meresmaa: Dodo. Myllylahti. Kansi: Karin Niemi.

8. Emma Sofianna Söderholm: Edes hetken elossa. Otava. Kansi: Päivi Puustinen/ Deviney Designs/ stock.adobe.com

9. Henrik Fexeus: Viimeinen illuusio 3: Ensimmäiset. Suomentanut Eeva-Liisa Nyqvist. Kansi: Samppa Ranta

Kansikuvat 10-18:

10. Elina Pitkäkangas: Hukan perimät. Myllylahti. Kansi: Karin Niemi

11. Laura Suomela: Ilmatilaloukkaus. Karisto. Kansi: Saara Helkala

12.Sari Luhtanen: Isadella - Sydän murskana. Otava. (Kannen tekijä ei tiedossani)

13.Elizabet Acevedo: Kaikilla mausteilla. Suomentanut Eeva Ojalatva. (Kannen tekijä ei tiedossani)

14.Veera Salmi: Kaunis ilma kuolla. Otava. (Kannen tekijä ei tiedossani.)

15. Stephenie Meyer: Keskiyön aurinko. Suomentanut Ilkka ja Päivi Rekiaro sekä Tiina Ohinmaa. Kansi: Roger Hagadone (kuva), David Caplan ja Gail Doobinin (suunnittelu) ja Hachette Book Group, Inc.

16. Sarah J. Maas: Taistelun myrskyt - Throne of Glass. Suomentanut  Sarianna Silvonen. Gummerus. Kansi: @Talexi/Shutterstock

17. Siiri Enoranta: Kesämyrsky. WSOY. Kansi: Riikka Turkulainen / iStockphoto

18. Margaret Rogerson: Kirjojen tytär. Suomentanut Mika Kivimäki. Kansi: Sonia Chaghatzbanian (suunnittelu), Charlie Bowater (kuvat)


 Kansikuvat 19-27:

 19. Karen M. McManus: Yksi meistä on seuraava. Suomentanut Inka Parpola. WSOY. Kansi: Melissa Four, iStockphoto LP

20. Rainbow Rowell ja Faith Erin Hicks (kuvittaja): Viimeinen ilta - Pumpkin' heads. Suomentanut Taina Wallin. Karisto. Kansi. Faith Erin Hicks.

21. Elina Rouhiainen: Väki 3 - Unienpunoja. Tammi. Kansi: Laura Lyytinen / iStockphoto 

22. Cassandra Clare: Pimeyden kuningatar - Varjometsästäjät 3. Suomentanut Terhi Leskinen. Otava. Kansi: Russell Gordon (suunnittelu), Cliff Nielsen (kuva)

23. Maurene Goo: Tämä biisi on sinulle. Suomentanut Inka Parpola. Otava. Kansi: Elizabeth H Clark (suunnittelu), Jena Cumbo (kuva)

24. Candace Bushnell ja Katie Cotugno: Tyttönä olemisen säännöt. Suomentanut Kati Valli. Tammi. Kansi: Laura Lyytinen/ iStockphoto

25. Anniina Mikama: Tinasotamiehet. WSOY. Kansi: Sami Saramäki

26. Jenni Hendriks  ja Ted Caplan: Tosi raskas reissu. Suomentanut Inka Parpola. WSOY. Kansi: Laura Breiling (kuva), Erin Fitzsimmons (suunnittelu)

27. Zoe Sugg ja Amy McCullogh: The Magpie Society - Salaseura. Suomentanut Inka Parpola. WSOY. (Kannen tekijä ei tiedossani.)

 

Kansikuvat 28-36:

 28. Juno Dawson: Mallikappale. Suomentanut Aura Nurmi. Gummerus. Kansi: Daniil Kontorovich / Trevillion images

29. Mikko Toiviainen: Pimeä peili ja muita urbaaneja kauhutarinoita. Otava. (Kannen tekijä ei tiedossani)

30. Sarah J. Maas: Usvatuulten valtakunta. Suomentanut Sarianna Silvonen. Gummerus. (Kannen tekijä ei tiedossani)

31.Sarah Crossan: Kuunnousu. Suomentanut Kaisa Kattelus. S&S. Kansi: Hilla Semeri

32. Estelle Maskame: Oikealla tavalla vääränlainen. Suomentanut Maija Van De Pavet. Gummerus. Kansi: Shutterstock

33. Tomi Adeyemi: Koston ja kunnian lapset. Suomentanut Outi Järvinen. Otava. (Kannen tekijä ei tiedossani)

34. Anders Vacklin ja Aki Parhamaa: Replica - Sensored Reality 3. Tammi. Kansi: Laura Lyytinen

35. Magdalena Hai: Kuolleiden kirja - Paluu Uhriniituntakaiseen. Karisto. Kansi: Satu Ketola.

36. Meri Luttinen: Myrskynsilmä. WSOY. Kansi: Riikka Turkulainen

 

Kansikuvat 37-43:

37. Holly Bourne: Syitä itkeä julkisesti. Suomentanut Kristiina Vaara. Gummerus. Kansi: Jan Pielecki @Usborne Publishing

38. Salla Simukka: Lukitut. Tammi. Kansi: Laura Lyytinen/ iStockphoto

39. Briitta Hepo-oja: Sydämiä seireeneille. Otava. Kansi: Tuuli Juusela

40. Sally Green: Paholaisten valtakunta. Gummerus. (Kannen tekijä ei tiedossani)

41. Elina Kilkku: Ihana tyttö. Bazar. Kansi: Satu Kontinen.

42. Jenny Han: P.S. Rakastan sinua yhä. Suomentanut Antti Hulkkonen. WSOY. Kansi: Riikka Turkulainen

43. Seita Rönkä: Loitsun voima. Haamu. Kansi: Marjo Nygård


Haluan toivottaa vielä kaikille oikein ihanaa joulua ja ehdottomasti parempaa uutta vuotta 2021!

Ilahduttakaa minua äänillänne!



 
 

maanantai 7. joulukuuta 2020

Kaikilla mausteilla: Elizabeth Acevedo

Kaikilla mausteilla: Elizabet Acevedo. Suomentanut Eeva Ojalatva. Karisto 2020

Englanninkielinen alkuteos (2019): With the Fire on High

"Emoni Santiago on high school -opiskelija, pikaruokalan työntekijä ja pienen tytön yksinhuoltajaäiti. Kun luokkatoverit katsovat jo tulevaisuuteen, Emonin vaihtoehdot ovat rajatut. Keittiö onkin ainoa paikka, jossa hän voi päästää irti huolistaan. Keittiössä hän saa aikaan taikoja. Kun koulussa alkaa ruoanlaittokurssi, Emoni haluaa osallistua, vaikkei hänellä ole varaa kurssiin sisältyvään opintomatkaan. Hän päättää kuitenkin murehtia sitä myöhemmin. Lähipiirin sekä inspiroivan opettajan kannustuksen avulla Emonille aukeaa uusia, odottamattomia polkuja.

Palkitun runoilijan uutuusromaani on lämminhenkinen lukupala ja antaa äänen nuorille naisille, joiden tarinoista usein vaietaan." (Karisto)

Oma arvio:

Rakastan Elisabeth Acevedon aikaisempaa säeromaania Runoilija X, ja jotenkin oletin tämän uutukaisen Kaikilla mausteilla olevan samanlainen muodoltaan. Melkein yhtä helppolukuinen tämä romaanimuotoinen kirja kuitenkin on, sillä sen erikoisuutena on superlyhyet luvut, jotka on lisäksi otsikoitu nasevasti. Lisäksi kirjan kaikki kolme osaa on teemoitettu makuaistimusten mukaan ja ne alkavat Emonin omilla resepteillä. Lukija voi siis kokeilla vaikkapa sitruunaverbena-temblequeta kirjan ohjeella. Kansikuva on mielestäni hyvin onnistunut kirjan teemaa ajatellen; siinä on väriä, päähenkilön näköinen nuori nainen, hedelmiä ja yrttejä, jotka viittaavat päähenkilön harrastukseen, eli ruuanlaittoon. Houkutteleva paketti siis kerta kaikkiaan!

Mä olen aina ollut pieni: koska mä olin fyysisesti hento, ihmiset luuli, että mä olin pieni myös persoonaltani. Ja sitten, ihan yhtäkkiä mä olinkin kävelevä hätätiedote: paisunut teini-ikäinen varoitusmerkki, joka vei ihan liikaa tilaa ja vaati ihan liikaa huomiota. (s. 26)

Kirjan päähenkilö, 17-vuotias ja lukion viimeistä luokkaa käyvä Emoni asuu Philadelphiassa mumminsa ja parivuotiaan tyttärensä Emman, tai tuttavallisemmin Babygirlin kanssa. Välit tyttären isään Tyroneen ovat ihan ok, vaikka parannettavaakin olisi. Emonin isoäiti käytännössä hoitaa Emmaa suurimman osan ajasta, jotta Emoni voi käydä koulunsa loppuun ja työskennellä iltaisin Burger Joint -pikaruokalassa. Rahallista apua tytön isältä ei juuri heru, mutta tämä kuitenkin hakee tytön aina joka toinen viikonloppu luokseen. Emoni ei kuitenkaan hihku riemusta ja lähde tuolloin bilettämään, vaan on kotona 'Buelansa kanssa, tekee hyvää ruokaa ja ikävöi tytärtään. Pojille hän ei suo ajatustakaan - yksi pettymys Tyronen kanssa riitti hänelle. Poika kun lupasi aikoinaan kuut ja taivaat Emonille, mutta menetti sitten mielenkiintonsa, kun oli harrastanut tämän kanssa (suojaamatonta) seksiä.

Joskus musta tuntuu, että mä olen pahemmin levällään kuin Babygirlin lelut. (s. 172)

Emoni on erittäin lahjakas ruuanlaittaja ja tämän hän uskoo perineen edesmenneeltä äidiltään. Välillä Emoni viestittelee ja vaihtaa reseptejä Sarah-tätinsä kanssa ja soittaa velvollisuudentuntuisia puheluita kampaajaisälleen Juliolle, joka on palannut asumaan Puerto Ricossa Emonin äidin kuoleman jälkeen. Emoni on hiukan katkera siitä, ettei isä kyennyt huolehtimaan hänestä äidin kuoltua vaan muutti takaisin synnyinmaahansa ja jätti tyttärensä äitinsä hoiviin. Emoni palvoo ja rakastaa mummiaan, mutta on huolissaan tämän jaksamisesta, sillä hänellä alkaa jo olla ikää.

"Sulla on kiva nauru", mä sanon ja näytän varmaan yhtä yllättyneeltä kuin Malachikin, kun sanat on päässeet mun suusta. "Mutta ei me silti kavereita olla. Mä en tiedä, miksi mä sanoin noin."(s. 88)

Kun koulussa ilmoitetaan uusista valinnaisaineista, ja listalla on gastronomiakurssi, johon kuuluu opintomatka Espanjaan, Emoni ei ole pysyä housuissaan. Pitkän soutamisen ja suopaamisen jälkeen Emoni osallistuu unelmiensa kurssille, jonka myös koulun uusi oppilas, tumma ja pitkä Malachi on valinnut. Malachi on selvästi kiinnostunut Emonista, mutta tyttö tekee pojalle selväksi, ettei halua olla edes kaveri tämän kanssa. Pikku hiljaa Emonin suojaus kuitenkin murtuu ja hän päästää kuin huomaamattaan mukavan pojan lähipiiriinsä. Kokkikurssilla Emoni meinaa joutua vaikeuksiin, sillä soveltavana kokkaajana hän ei ole tottunut noudattamaan reseptejä. Lisäksi häntä huolettaa, miten hän saisi rahat kasaan opintomatkaa varten, kun kaikki tienestit menevät Babygirlin elättämiseen. 

Mutta sitten se hymyilee. Sen molempiin poskiin ilmestyy hymykuopat, kuin riemun mainostaulut, ja mä olen kompastua omiin jalkoihini. Ei helvetti, tuommoisesta hymystä pitäisi tulla triggerivaroitus. (s. 63)

Kaikilla mausteilla on mielestäni aidon elämänmakuinen, värikäs ja ehdottomasti herkullinen kirja. Kannattaa varata syötävää lähettyville, sillä Emonin kokkailut saavat veden herahtamaan kielelle. Minulle tulee tästä hieman mieleen Joanne Harrisin Pieni suklaapuoti, jossa myös ruualla saadaan aikaan erilaisia tunteita ja parannetaan suruja ja murheita. Emoni pohtii tosissaan, mikä hänen roolinsa tässä maailmassa on ja mihin hän on kykeneväinen pienen lapsen teiniäitinä olosuhteissa, joihin hän ei voi vaikuttaa. Lapsen isä, Tyrone, toisaalta herättää Emonissa kaipuun jostakin, mitä heillä joskus on ollut, mutta toisaalta saa tytön raivon partaalle, etenkin siinä vaiheessa, kun Tyrone alkaa puuttua Emonin mieskuvioihin. Emoni haluaisi työskennellä ravintolassa, mutta ei ole varma, riittävätkö hänen suoristuspisteensä hyvään kouluun, jossa voisi alaa opiskella. Hän on luonnonlahjakkuus ruuanlaitossa, mutta koulumenestys tökkii erilaisten oppimishäiriöiden takia (joita ei kuitenkaan kirjassa sen kummemmin selitetä eikä alleviivailla). Tämän takia hänen on hankala noudattaa sääntöjä gastronomiakurssillakin - hän on tottunut soveltamaan. Hänen itsetuntonsa saa kuitenkin kirjan edetessä suitsutusta, kun hänen taitonsa huomataan.

Mä työnnän syrjään, tai ehkä tuonnemmaksi, kaikki tunteet, jotka velloo mun sisällä. Suuttumus siitä, että mun täytyy antaa Babygirl pois joka toinen viikonloppu. Että mun täytyy pukea tyttö nukeksi ennen kuin sen isoäiti voi rakastaa sitä. Ristiriitaiset fiilikset siitä hemmetin valinnaisaineesta, jonka mä ylipuhuin itseni ottamaan mutta josta on nyt tullut mun työläin kurssi. Kiukku rasvankäryisestä duunista, jossa mä joudun tarjoilemaan tylsää bulkkiruokaa ja jossa pienimmätkin virheet tietää hankaluuksia. (s. 82-83)

Emoni kaipaa myös isäänsä Juliota, vaikka mummin luona onkin hyvä asua. Koska Emoni on joutunut niin monesti pettymään, on hänen hankala päästää ketään lähelleen. Hänellä on kuitenkin hyvä ystävä Angelica, joka on täysin tyttöystävänsä Lauran lumoissa, mutta osaa arvostaa Emonin ruokia ja kannustaa tätä eteenpäin. Emonin maine on kärsinyt teiniraskauden myötä ja hän on edelleen hiukan varuillaan, mitä hänestä puhutaan, mutta on kuitenkin ylpeä omasta tyttärestään. Malachista tulee myös hyvin tärkeä tukipilari Emonille. Näiden kahden välinen, ystävyydestä hiljaa romanssiksi hiipivä suhde on kuvattu luontevasti ja uskottavasti. Hetken meinaan jo hieman vaipua epätoivoon, että noinko Emoni luopuu heti omista periaatteistaan, mutta ei - hän osaa myös soveltaa ihmissuhteissa. Kirja onkin hieno osoitus siitä, ettei kaikki ole aina niin mustavalkoista, vaan jokainen voi soveltaa oman polkunsa.

Ja että vaikka kaikki muu menisi pieleen, niin pieni loraus limettimehua ja pullollinen chilikastiketta ei ole koskaan ollut pahitteeksi. (s.21)

En ole tainnut törmätä vielä yhteenkään YA-romaaniin, jossa päähenkilöllä olisi ollut lapsi. Raskauksia, abortteja ja aborttien tekemättä jättämisiä nuortenkirjoissa on viime vuosina ollut jonkin verran, mutta äitiyden ja lukio-opiskelun yhdistämistä kirjan aiheena ei ole tainnut liiemmin olla. Siksi tämä tuokin uutta, raikasta ja tarpeellista näkökulmaa nuortenkirjallisuuteen. 

Tässä muuten ehdottoman hyvä joululahjavinkki yläkoulu/lukio/ammattikouluikäiselle nuorelle naiselle, joka tykkää realistisista ja todenmakuisista kirjoista. Tämä voisi toimia lukuhalun sytyttäjänä vähemmän lukeneelle nuorelle, sillä kirjan rakenne tekee siitä hyvin helppolukuisen.

Arvosanani 4,5

Tämän kirjan lainasin kirjastosta.

 

Muissa blogeissa:

Siniset helmet

Kirjojen keskellä



 


maanantai 30. marraskuuta 2020

Kirjojen tytär: Margaret Rogerson

 Kirjojen tytär: Margaret Rogerson. Suomentanut Mika Kivimäki. Karisto 2020

Englanninkielinen alkuteos (2019): Sorcery of Thorns. Kansi: Sonia Chaghatzbanian (suunnittelu), Charlie Bowater (kuvat)

"Elisabeth on aina tiennyt, että velhot ovat pahoja ja taikuus vaarallista. Hän on kasvanut yhdessä Austermeerin suurkirjastoista, hyllyiltään kuiskailevien ja rautakahleitaan kalistelevien loitsukirjojen ympäröimänä. Elisabeth toivookin kohoavansa tulevaisuudessa näiden vaarallisten kirjojen vartijaksi.

Kun joku vapauttaa kirjaston vaarallisimman kirjan, Elisabeth vaikuttaa syylliseltä ja hänet kiidätetään pääkaupunkiin kuulemaan tuomionsa. Elisabethin ei auta kuin turvautua pelkäämäänsä velho Nathaniel Thorniin ja tämän salaperäiseen palvelijaan. Pian hän löytää itsensä keskeltä vuosisatoja vanhaa juonta, joka uhkaa syöstä kirjastot ja niiden mukana koko maailman turmioon." (Karisto)

Oma arvio:

En aio koskaan menettää uskoani kirjoihin! Totesin tämän taas kerran, että vaikka olen lukenut hirveän paljon, jostain aina putkahtaa SE kirja, joka saa minut haukkomaan henkeäni ihastuksesta ja onnesta. Mikä onni, että sain lukea juuri tämän kirjan. Minä en nimittäin aikonut lukea tätä. Katselin tämän kirjan kuvausta keväällä kustantajan luettelossa ja mietiskelin, ottaisinko kirjan listoilleni. Olin jotenkin kauhean kyllästynyt YA-fantasiaan ja kahlannut keväällä puoliväkisin parikin paksuhkoa fantasiaa, jotka eivät oikein napanneet minua mukaansa. Ehkä en enää vain pidä fantasiasta, ajattelin. Sitten näin somessa, miten Yöpöydän kirjat -blogin Niina ja moni muu hehkutti tätä kirjaa ja kiinnostukseni heräsi. Onneksi, sillä olisin muuten yhtä upeaa lukukokemusta köyhempi!

"Useimmat kasvavat eroon saduista", hän sanoi."Miksi jatkat uskomista, vaikka muu maailma tekee toisin?" (s. 83)

Kirjojen tytär on jotenkin vain täydellinen paketti niin juoneltaan, maailmaltaan ja henkilöhahmoiltaan. Päähenkilö, määrätietoinen, pitkänhuiskea ja rohkea Elisabeth rakastaa kirjoja, sillä on elänyt pienestä asti niiden parissa. Kirjat eivät vain ole mitä tahansa opuksia, vaan ne ovat eläviä. Elisabethin haaveena on päästä loitsukirjojen vartijaksi kirjastossa, jossa hänet on kasvatettu. Hän on nimittäin orpo, joka on pelastettu kirjaston hoiviin ja täten tuntee opukset paremmin kuin omat taskunsa. Ikävä kyllä kirjastossa sattuu eräänä yönä kamala onnettomuus, jolloin loitsukirjasta päästetty pahuus vaatii lempeän johtajan hengen. Elisabeth jäljittää loitsukirjasta vapautuneen demonin eli malefictin ja surmaa tämän johtajan Demoninsurma-miekalla. Ikävä kyllä Elisabeth ei saakaan tästä kehuja ja kunniaa, vaan uudeksi johtajaksi noussut Finch syyttää kaikesta tyttöä ja vaatii tämän oikeuden eteen.

"Nuoret neidot ovat tarttuneet minuun paljon pahemmistakin paikoista. Käsittääkseni he eivät mahda mitään sellaisille mieliteoille."(s. 33)

Tässä astuu muuan nuori velho, magisteri Nathaniel Thorn kehiin. Hän on lupautunut kuljettamaan aiemmin sattumalta kohtaamansa tytön yhdessä Silas-palvelijansa kanssa oikeuden eteen. Elisabeth ei luota velhoon lainkaan ja yrittää karata moneen otteeseen matkan aikana, mutta ovela demoni-palvelija Silas estää tytön aikeet. Alkuun Elisabethiä hirvittää demonipalvelija, mutta hän huomaa, kuinka uskollinen palvelija Silas on. Myöhemmin hän saa kuulla, miten velhot saavat taikavoimansa juuri sopimuksella demonin kanssa: hintana heidän on vain luovutettava osa elämästään demonille, sillä nämä eivät rupea palvelijoiksi hyvää hyvyyttään. 

Elisabeth luovutetaan kansleri Ashcroftin huomaan juuri, kun tämä on alkanut pitää Nathanielista ja Silasista. Elisabeth luulee jo huokaisevansa helpotuksesta, sillä hänet on luvattu vapauttaa syytteistä, mutta Ashcroftin ja tämän pelottavan naisdemoni Lorelein huomassa hän ei ehkä olekaan niin turvassa.

"Minä olen demoni", hän sanoi. "Ei kannata ajatella minua minään muuna."(s.229)

Voisin ilolla selostaa koko kirjan juonen tässä, mutta ehkä maltan mieleni enkä spoilaa enempää. Sanon vain, että kirjan tarina vie lukijaa kuin pässiä narussa, romanttiset juonenkäänteet hiipivät tarinaan mukaan luontevasti ja huomaamattomasti tekemättä tarinasta liian siirappista - vain pakahduttavan ihanaa. Henkilöhahmot ovat monipuolisia ja kiehtovia: hurmaavan jäyhä, ehkä hieman darcymainen Nathaniel-velho, uskollinen ja ovela Silas-demoni, raivostuttavan häijy Ashcroft, uskollinen ystävä Katrien ja sokerina huipulla kaunis, vahva, pelkäämätön, oikeudenmukainen ja määrätietoinen Elisabeth. Kirjassa on täydellisessä suhteessa magiikkaa, hurjia käänteitä, oveluutta, omalaatuisuutta ja romantiikkaa. Kirjan maailma sijoittuu 1800-luvulle, joten miljöö, kulkuneuvot ja pukeutuminen on sen ajan mukaista. Pidän kovasti siitä, ettei pääparia ole kuvattu tavanomaisesti tyyliin "tajuttoman komea mies ja kaunis hentoinen nainen", vaan Nathaniel näyttäytyy alkuu Elisabethille rujona ja Elisabeth on kuvattu harvinaisen pitkäksi nuoreksi naiseksi, joka osaa käyttää miekkaa tarvittaessa.

 Kun hän katsoi miestä, hänen sydäntään särki laulu, jolla ei ollut sanoja eikä nuotteja eikä säveltä, mutta joka silti ponnisteli tullakseen kuulluksi - tunne, joka ei paljon eronnut  kärsimyksestä, sillä se tuntui liian suurelta hänen ruumiiseensa. (s. 334)

Minulle tulee kirjasta hieman samat tuntemukset kuin Cassandra Claren Varjometsästäjät-trilogiasta, samoin kuin Anniina Mikaman Taikuri ja taskuvaras -trilogiasta. Kuitenkin Kirjojen tytär on ihan omaa luokkaansa, eli se tarjoaa täysin ainutlaatuisen fantasiamaailman, joka yhtä aikaa viihdyttää ja kiihdyttää. 

"---Minusta tuntuu, että että olin jo osittain kuollut ennen kuin sinä ilmestyit kuvioihin." (s.372)

Suosittelen tätä kirjaa kaikille, jotka kokee rakastavansa yllä mainittuja asioita kirjassa ja haluaa, ettei kirjan maailma lähde hetkeen lukemisen jälkeenkään pois mielestä. Kirja on jännittävästä menostaan huolimatta sen verran kiltti, että tätä voi suositella myös alakoulun vitos-kutosille.

Arvosanani 5+

Tämän kirjan lainasin kirjastosta (mutta harkitsen ostamista itselleni!)

Muissa blogeissa:

Yksi luku vielä...

Samantyylistä luettavaa:

Varjometsästäjät-sarja: Cassandra Clare 

Taikuri ja taskuvaras -trilogia: Anniina Mikama

 Lisään kirjan Popsugar-haasteen kohtaan: 

A Book recommended by your favourite blog, vlog, podcast, or online book club

sunnuntai 29. marraskuuta 2020

Päivitys Suomea lohikäärmeille -sarjaan

 Luin Briitta Hepo-ojan Suomea lohikäärmeille -sarjan toisen ja viimeisen osan  Sydämiä seireeneille. Kuvaa klikkaamalla pääset lukemaan mietteeni molemmista osista.



tiistai 17. marraskuuta 2020

The Magpie Society -sarja: Zoe Sugg ja Amy McCulloch

The Magpie Society - Salaseura: Zoe Sugg ja Amy McCullogh. Suomentanut Inka Parpola. WSOY 2020 (The Magpie Society #1)

 Englanninkielinen alkuteos: The Magpie Society - One for Sorrow.

"Tähtivloggaaja Zoe Suggin a.k.a Zoellan ja kirjailija Amy McCullochin yhdessä kirjoittama kirja on villi, salaperäinen ja vetävä tarina eliittisisäoppilaitoksen varjoelämästä.

Magpie Society yhdistää Girl Onlinen ja Donna Tarttin Jumalat juhlivat öisin

Illumen Hallin lukuvuoden päättäjäisbileissä järvenrantaan ajautuu oppilaan ruumis. Uhrin selkään on tatuoitu valtava, taidokas harakka.Uusi oppilas Audrey, joka pakenee omia salaisuuksiaan, joutuu vasten tahtoaan keskelle murhamysteeriä, sillä hänen kämppiksensä Ivy oli murhatun tytön paras ystävä. Vaikka Audrey ja Ivy eivät voi sietää toisiaan, jokin tuntematon vetää heitä kohti koulun synkkiä salaisuuksia. The Magpie Society julkaistaan syksyllä 2020 suomeksi samana päivänä alkuteoksen kanssa."(WSOY)

Lukunäyte: http://media.bonnierbooks.fi/sample-pages/9789510452967_lukun.pdf

Oma arvio: 

(Arvio tai osia siitä on julkaistu aiemmin Oulun kirjaston nuorten Kirjastogramiin tekemässäni postauksessa.)

⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀
Girl Online -sarjasta tunnettu Zoe Sugg on tehnyt YA-kirjailja Amy McCullochin kanssa yhteistyössä kaksiosaisen The Magpie Society -sarjan, jonka ensimmäinen osa The Magpie Society - Salaseura on nyt suomennettu.

Amerikasta Englantiin muuttanut rikkaan perheen tytär, 17-vuotias Audrey, aloittaa uuden lukiovuotensa Illumen Hall -nimisessä sisäoppilaitoksessa. Hän saa huonetoverikseen ynseän Ivyn, joka tuntuu olevan kuin eri maailmasta. Ivy on syystäkin käärmeissään, sillä hänelle aiemmin luvattiin oma huone. Ivy on nimittäin valittu prefektiksi, johtajaoppilaskokelaaksi, ja yleensä heidän etuoikeutenaan on oma huone. Koulun johtaja rouva Abbot on vannottanut, että Ivyn on oltava kohtelias uudelle oppilaalle, mutta helppoa se ei tule olemaan, kun Audreyn koko amerikkalaishabitus saa Ivyn ärsyyntymään.⠀⠀⠀

Audrey saa pian kuulla, mitä tapahtui edelliselle Ivyn huonetoverille ja parhaalle ystävälle Lolalle, sillä kouluvuosi alkaa yhteisellä muistotilaisuudella menehtyneen Lolan kunniaksi. Koulunlopetusbileissä ennen kesälomaa Lola nimittäin löydettiin kuolleena, sillä tämä oli pudonnut kalliojyrkänteeltä. ⠀⠀Vai hyppäsikö hän sittenkin itse kalliolta alas? Vai tönäisikö hänet joku häntä? Huhut kiertävät koulussa, ja kaikkialla välähtää puheet mystisestä Harakkaseurasta, jonka sanotaan suojelevan koulun oppilaita.⠀⠀⠀

"Ota selvää Harakkaseurasta." (s138)⠀⠀⠀⠀⠀

Sitten ilmestyy eetteriin mystinen Podcast-lähetys, jossa salamyhkäinen "V" selvittelee Lolan kuoleman taustoja. Podcastin pitäjän on oltava joku koululta, sillä IP-osoitteet viittaavat moiseen. Ivy ja Audrey löytävät yhteisen tavoitteen selvittääkseen niin Podcastin-pitäjän kuin Harakkaseuran salaisuuden. Yhdistääpä eräs Teddy-niminen komistuskin heitä.⠀Ivy ja Teddy ovat päättäneet olla tauolla Ivyn aloitteesta, mutta kun Teddy iskee silmänsä uuteen oppilaaseen Audreyyn, Ivy ei ole asiasta mielissään. Tytöt saavat Teddyn nalkkiin epärehellisyydestä ja päättävät kostaa tälle.⠀Samalla he hyötyvät Teddyn nörttitaidoista ja etenevät selvitteilyissään.⠀⠀

"Haluan vain oikeutta, Ivy. Haluan selvittää totuuden. Siinä kaikki." (s. 303-304)

Audreylla on oma menneisyytensä ja salaisuutensa kannettavanaan, mikä saa hänet toimimaan uudessa koulussaan hiukan uhkarohkeastikin. Hän on kuitenkin päättänyt olla vahva.

Aivan hemmetin mahtavaa.

Enää puolitoista vuotta.

Jos he sulkevat minut joukosta siksi, että nousin vastustamaan kiusaajaa, minun puolestani koko koulun voi polttaa maan tasalle. (s. 176)⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀

Kirja loppuu melkoiseen cliffhangeriin, eli jatko-osa on ehdottoman pakko lukea, kunhan se ilmestyy. Kirja on yhtä aikaa rennon viihdyttävä ja etenkin loppua kohti arvoituksellisen jännittävä.⠀Tosin kirjalla on käynnistymisvaikeuksia, ja alku on mielestäni hiukan pitkästyttävää Ivyn ja Audreyn vuoropuhelua heidän näkökulmalukujen vuorotellessa. Kumpikaan henkilöhahmoina ei juuri säväytä vaan jäävät melko ohuiksi ja karkeistetuiksi persooniksi. Myös kolmiodraama Teddy-Ivy-Audrey jää hiukan vaisuksi ja merkityksettömäksi, etenkin kun sen loppuratkaisu on oudon simppeli. 

The Magpie Society - Salaseura sisäoppilaitoksineen ja mysteerijuonineen tuo minulle vahvasti mieleen C.J. Daughertyn mainion Night School -sarjan, josta harmillisesti suomennettiin aikoinaan vain kaksi osaa viidestä. Zoe Suggin tyyliin kirjan romantiikka on tehty mahdollisimman kiltiksi, mikä ärsytti minua jo Girl Online -sarjaa lukiessani. Tosin minua hämmästytti hyvin roisin erikoinen kohtaus Teddyn veneellä, josta en paljasta sen enempää. Tämäkin oli kuitenkin tarkoitettu huumoripläjäykseksi, mutta ei ainakaan saavuttanut minun huumorintajuani, vaan olin vain ihan että "Häh?"

"Ettekö te kaksi voisi vihdoinkin kertoa, mitä te olette tehneet suloiselle Theodore-parallemme? Vaadin saada tietää, miksi hän ramppaa ympäri koulua toimittamassa asioitanne" (s.195)

Minua kuitenkin kiehtoo kovasti Harakkaseuran ja murhamysteerin arvoitus, joten jään odottelemaan jatko-osaa.⠀⠀⠀⠀⠀

Arvosanani 3,5

Tämän kirjan lainasin kirjastosta.⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀

Muissa blogeissa:

Yöpöydän kirjat

 

The Magpie society - Siivenisku: Zoe Sugg ja Amy McCulloch. Suomentanut Inka Parpola. WSOY 2021. (The Magpie Society #2)

 

Englanninkielinen alkuteos: The Magpie Society - Two is for joy.

”Tähtivloggaajan koukuttava trilleri saa jatkoa!

Tähtivloggaaja Zoe Suggin eli Zoellan ja kirjailija Amy McCullochin kirjasarjan toinen osa, jossa eliittisisäoppilaitoksen vaaralliset salaisuudet paljastuvat.

The Magpie Society -sarjan ensimmäinen osa jätti lukijat haukkomaan henkeään. Nyt ystävykset Audrey ja Ivy jatkavat murhamysteerin selvittämistä. Mikä on totuus koulussa toimivasta salaseurasta, ja miten se liittyy tähtioppilas Lolan kuolemaan?”(WSOY)

Lukunäyte

Oma arvio:

The Magpie Societyn toinen osa Siivenisku lähtee sarjan alkuosaa dynaamisemmin liikkeelle, sillä se jatkuu suoraan siitä, mihin ensimmäinen osa jäi, kun kesken Illumen halin samhain-juhlien harakaksi pukeutuneet tyypit järjestävät flash mobin ja sen seurauksena Clover katoaa. Audrey ja Ivy ehtivät löytää Cloverin myllätystä huoneesta Cloverille osoitetun kutsun liittyä Harakkaseuraan. Vielä hämmentävämpää on, että kun tytöt palaavat myöhemmin Cloverin huoneeseen näyttääkseen etsiville sekaisen huoneen, joku onkin käynyt siistimässä sen. 

"Kotikaupungissasi kuolee teinityttö. Sitten sinä ilmaannut tänne, ja toinen teinityttö katoaa." (s.51)

Tytöt ovat melko varmoja, että opettaja Willis on Lolan murhan takana, mutta heillä ei ole aiheesta tietenkään mitään todisteita. Kaiken huipuksi Willis palaa koululle opettamaan muina miehinä, ja pian prefektioppilaaksi haluava Araminta näyttää vehkeilevän jotain opettajan kanssa, vaikka Ivy ja Audrey yrittävät varoitella häntä. Sitten tytöt saavat myös kutsunsa Harakkaseuraan. Seuraavaksi heille ilmestyy pre paid puhelin, jonka paikannussovelluksella he löytvät Illumen hallin salaisia käytäviä. Sieltä löytyykin salainen päämaja, jossa Harakkaseura on toiminut. Tytöt eivät kuitenkaan tiedä, kuka heille kutsut on lähettänyt, ja kuka ylipäänsä johtaa Harakkaseuraa. Vai johtaako kukaan?

Mietin usein, mahtaisivatko koulutoverini nukkua yönsä yhtä hyvin, jos he tietäisivät sen, minkä me tiedämme. Jos he tietäisivät, että koulussa lymyilee murhaaja. (s. 78)

Vaikka Audrey ja Ivy ovat ystävystyneet yhteisen agendan äärellä, heidän tiet alkavat taas viedä tapahtumien edetessä eri suuntiin. Ivy on yhä rakastunut exäänsä Teddyyn, jonka kanssa Audreyllä on myös jotain meneillään. Viimeinen niitti on, kun Audrey menee hyvää tarkoittaen käymään Ivyn äidin luona, joka kuitenkin käyttäytyy, niin kuin ei välittäisi yhtään tyttärestään. Ivy ei arvosta Audreyn elettä, vaikka tämä tuo tälle niin kovin rakkaan valokuva-albumin, ja kostoksi tästä kylmäkiskoisuudesta Audrey päättää antaa palaa teddyn kanssa, joka yhä häntä kiehtoo.

Ivy päättää jatkaa tutkimuksiaan ilman Audreytä, sillä hän saa tietää paljon uutta Harakkaseurasta erään ihmisen kautta, joka on kytköksissä sen toimintaan. Myös Audrey saa penkoessaan selville asioita, joita ei usko Ivyn tietävän. Ystävysten on tehtävä sovinto, jotta he voivat saada Lolan murhaajan kiikkiin. 

Hän nykäisee rajusti yhtä jumissa olevaa laatikkoa, ja sen perältä liukuu näkyville jotakin. Yksittäinen simpukkakorvakoru. Tunnen, miten veri kohahtaa kasvoilleni.

"Tuo on Lolan!" Sanon. (s. 242)

Kirja pitää minusta ensimmäistä osaa paremmin otteessaan ja tarjoaa jännittäviä juonenkäänteitä, joita en osannut ennalta arvata. Loppu on ihan uskomattoman kammottavan ennalta-arvaamaton!

Hiukan minua häiritsee se, että sekoitan koko ajan Audreyn ja Ivyn toisiinsa. Molemmat ovat minäkertojina omilla nimillään otsikoiduissa luvuissaan, mutta jotenkin he ovat kuitenkin niin samanlaisia, että menen jatkuvasti sekaisin, kumpi on kumpi. Onhan heihin yritetty tehdä eroa, kuten että aasialaistaustainen Ivy on vähävaraisemmasta perheestä kuin rikkaan perheen tytär, periamerikkalainen Audrey, mutta jotenkin se ei tarinassa tee tarpeeksi suurta eroa. Molemmilla tytöillä on menneisyydessä peikkoja, joista osa jo paljastuikin ensimmäisessä osassa. Mutta onko vielä jotain, mitä emme tiedä?

Tämä kaksiosainen mysteerijännärisarja on toivottu lisä helppolukuisten YA-kirjojen joukkoon. Kirjan luvut ovat sopivan lyhkäisiä ja näkökulmahenkilön vaihtuminen joka toisessa luvussa tuo mukavaa vaihtelua kerrontaan. Juoni vie hyvin mennessään, etenkin tässä toisessa osassa, ja ihmissuhdesotkut viihdyttävät jännärijuonen ohella. Siivenisku on huomattavasti parempi kuin sarjan avausosa Salaseura.

Arvosanani 4,5

Kiitos kustantajalle arvostelukappaleesta.

Muissa blogeissa:

-

Lisään kirjan Helmet-haasteen kohtaan:

25. Kirjan on kirjoittanut kaksi kirjailijaa.


Samantyylistä luettavaa:

Night School -sarja: C.J. Daugherty 

Yksi meistä valehtelee -sarja: Karen M. McManus. 

Me olimme valehtelijoita: E. Lockhart

sunnuntai 15. marraskuuta 2020

10 x sokkotreffit: Ashley Elston

10 x sokkotreffit: Ashley Elston. Suomentanut Inka Parpola. WSOY 2020

 Englanninkielinen alkuteos (2019): Ten Blind Dates. Kansi: Mary Claire Cruz ja Jamie Alloy; iStockphoto; Di Studio / Shutterstock; Dmitry Lobanov / Shutterstock; HNK/ Shutterstock

"Jouluinen romanttinen komedia

10 x sokkotreffit on kuin Let It Snow ja Love, Actually yhdessä paketissa.

Sophien poikaystävä jättää hänet juuri ennen joulua. Sydän murskana Sophie lähtee joulunviettoon ja joutuu kohtaamaan koko hervottoman amerikkalais-sisilialaisen sukunsa. Tyttöä lohduttaakseen isoäiti keksii ”kivan idean”: kymmenen sukulaista saa järjestää Sophielle sokkotreffit eri illoille. Alkaa tapahtumien ketju, jonka edetessä Sophie oppii paljon omasta sydämestään…"(WSOY)
 
Oma arvio: 
 
Ai että, jos kirjan kannessa mainitaan lempileffani Love, Actually (Rakkautta vain), odotukseni kirjasta ovat todella korkealla! Ihanaa, että näin joulun alla julkaistaan tällaisia jouluteemaisia romanttisia höpsötyksiä, sillä juuri tällaisia sitä kaipaa pitkän ja synkän syksyn päätteeksi (tai jatkoksi, sillä talvea ei vielä näy eikä kuulu.) Ashley Elstonin 10 x sokkotreffit on juuri sellainen.
 
"Olen kuitenkin sitä mieltä, että sinun pitää viedä tämä treffijuttu loppuun, koska sinun täytyy olla sataprosenttisen varma siitä, että haluat juuri minut." (s. 125)

Kirjan idea on ihanan hupsu: 17-vuotias Sophie on innoissaan, sillä hänen äitinsä ja isänsä ovat uskaltautuneet jättämään hänet hetkeksi yksin kotiin. Sophien vanhemmat matkustavat vierailulle vanhimman tyttärensä Margotin luo sairaalaan, joka on viimeisellä kolmanneksella raskaana, ennen kuin Sophie ja vanhemmat matkaavat joulun viettoon mummolaan sukuloimaan. Sophie haluaa viettää hetken poikaystävänsä Griffinin kanssa ennen kuin ajaa Nonnan ja Papan luo -  mutta sitten asiat saavat täyskäänteen, kun hän sattuu kuulemaan bileissä poikkiksensa puhuvan kavereilleen, että haluaa ehkä erota Sophiesta. Griffinin selitykset eivät enää auta, kun itkusilmäinen Sophie ryntää pois bileistä ja ajaa suorinta tietä 50 kilometrin päähän itkemään suruaan Nonnalle.
 
"Mutta kun minä luulin että halusimme samoja asioita."
"Ihmiset muuttuvat. ehkä sinä kuvittelit, että te kaksi kuljitte samaan suuntaan, vaikkette oikeasti kulkeneetkaan." (s. 22)

Sophien mummula pursuaa räiskyväluonteisia amerikkalais-sisilialaisia sukulaisia, ja pian kaikki sedät, tädit ja serkut saavat kuulla Sophien onnettomasta tilanteesta. He saavat pähkähullun idean: Sophielle järkättäisiin vuorotellen kymmenen peräkkäisen päivän ajan sokkotreffit, joista hän saa yhden kerran halutessaan kieltäytyä. Jokainen vuorollaan varaa kalenterista päivän, kirjoittaa edellisenä päivänä vihjeen treffeistä ja etsii suunnilleen samanikäisen treffikumppanin. Sophie on tietenkin alussa järkyttynyt ja ehdottomasti kieltäytyy, mutta sitten... miksipäs ei? Pian Sophien treffien kestoista lyödään myös vetoa.

Valofestivaali - Natchitoches
Ole valmiina kello 14.00
Pukeudu lämpimästi, beibi, koska ulkona on kylmä! (s. 47)

Sophien seurana ja treffitukena mummolassa ovat hänen rakkaat serkkunsa Olivia ja Charlie sekä naapurinpoika Wes, joiden kanssa hän on aiemmin hengaillut paljonkin, mutta kokee vieraantuneensa heistä viime vuosina. Nyt heillä tuntuu taas olevan hauskaa yhdessä, mutta jokin etääntyneisyyden tunne kaihertaa Sophieta ajoittain. Olivia, Charlie ja Wes toimivat Sophien treffien selustan turvaajina, ja he pitävät todella hauskaa serkkunsa kustannuksella. Tietysti treffeistä otetaan hauskimmat otokset someen jaettavaksi ja Griffin tägätään niihin. Griffin alkaakin pommittaa Sophieta viesteillä ja kysellä, miksi tämä näkyy kuvissa jatkuvasti eri kundien kanssa. Samalla Griffin yrittää luikerrella takaisin Sophien elämään, mutta onneksi Sophien ystävät pitävät tytölle jöötä.
 
"Onko siis minun syyni, että olet nykyään tylsä?" (s. 210)

Sophien seuraavia treffejä oikein odottaa. Osa treffeistä ei mene ihan putkeen, sillä aina täti, setä tai ilkeämielinen serkku ei välttämättä valitse parasta mahdollista treffikumppania. Yksi lukion ekaluokkalainen poika yrittää kähmiä liikaa, toinen tyyppi vie Sophien drive-in-leffaan katsomaan - pornoelokuvaa! Mukaviakin treffejä on toki, mutta Sophien mielessä tuntuu kerta kerran jälkeen olemaan yksi ihan erityinen poika, jonka seurassa hän on viihtynyt jo kauemmin. Harmi vain, ettei hän saa itse valita treffikumppaniaan. Vai saako?
 
Ja siinä hän on ja kuljettaa koripalloa. Näyttää siltä kuin hän olisi tehnyt sitä jo hyvän tovin, sillä hän on riisunut paitansa, ja tukka näyttää hikiseltä. (s.107)
 
Välillä Sophie viestittelee isosiskonsa Margotin kanssa ja on huolissaan, sillä isosiskolla tuntuu olevan ongelmia loppuraskautensa kanssa. Jatkuva turvotus Margotin eri ruumiinosissa kuvottaa ja huvittaa Sophieta, mutta kielii lopulta ongelmista. Treffiseikkailujen ohessa Sophie joutuukin murehtimaan välillä siskonsa vointia ja karkaapa pari kertaa vierailemaan sairaalassa pikavisiitillä kielloista huolimatta - ystävät tukenaan. Sophie ja Margot ovat ihanan läheiset ja toistensa tukena humoristisella tavallaan, vaikka välimatkaa on. 
 
MINÄ: ??????Mikä tuo on?
MARGOT: Lähikuva varpaistani. Ne ovat liimaantuneet yhteen. En voi heilutella niitä tai erottaa niitä toisistaan. Ne ovat kuin prinssinakkeja. (s. 11)
 
10 x sokkotreffit on aivan ihastuttava kirja! Siinä on lämmintä huumoria, pinnan alla kytevää ah-niin-ihanaa romantiikkaa (ennalta-arvattavaa toki) ja suloista yhteenkuuluvuuden tunnetta Sophien perheen ja suvun kesken. Muutakin sisältöä siis toki löytyy kuin romantiikkaa. Kirjassa on hyvin viihdyttävä juoni ja huumori on osuvaa. Tästä jää hyvä mieli. 
 
Kirja on hyvin elokuvamainen niin juoneltaan kuin henkilöhahmoiltaan, ja kyllä, tästä on ainakin toukokuussa 2019 ilmoitettu olevan suunnitteilla elokuva. Mitään tietoa siitä, onko leffa missä vaiheessa (jos missään), en löytänyt. 

Tämä kirja on ehdoton suositukseni joululahjaksi noin 13-16-vuotiaalle nuorelle (tytölle), joka tykkää lukea romanttisia kirjoja. 

Arvosanani täydet 5+

Lainasin tämän kirjan kirjastosta.
 
Muissa blogeissa:
 
En löytänyt muita bloggauksia
 
Samantyylistä luettavaa: 
 
 
 
 
 
 
 Lisään kirjan Helmet-haasteen kohtaan:

2. Iloinen kirja
 
Popsugar-haaste saa kirjan kohtaan:
 
A Book at least a Four-Star rating on Goodreads

sunnuntai 8. marraskuuta 2020

Viimeisenä pettää sydän: Margaret Atwood

 Viimeisenä pettää sydän: Margaret Atwood. Suomentanut Hilkka Pennanen. Otava 2020.

Englanninkielinen alkuteos (2015): The Heart Goes Last. Kansi: Getty Images (kuva), David Mann (suunnittelu).

 

"The Handmaid’s Talen luoja näyttää lukijalle painajaismaisen lähitulevaisuuden. Mitä olisit valmis tekemään hyvinvointisi puolesta?


Kodittomat Stan ja Charmaine yrittävät epätoivoisesti pitää päänsä pinnalla keskellä taloudellista romahdusta. Elämä on jatkuvaa taistelua ja pelkoa. Kuin vastauksena rukouksiin Charmaine löytää ilmoituksen erikoisesta hankkeesta. Vapaaehtoiset osallistujat muuttavat asumaan suljettuun kaupunkiin. Kukaan ei ole työtön, ja kaikki saavat mukavan kodin joka toiseksi kuukaudeksi. Joka toinen vietetään vankilassa.


Aluksi uhraus ei vaikuta suurelta. Mutta sitten Stan ja Charmaine alkavat kehittää pakkomielteitä heidän kodissaan vuorokuukausin asuvasta pariskunnasta…"(Otava)

Oma arvio:

Aina kun saa käsiinsä Atwoodin tuotantoa, voi olla varma, että luvassa on jotakin hyvin tavatonta, absurdia, mutta uskomattoman viihdyttävää luettavaa. Olen aiemmin lukenut kirjailijalta teokset Orjattaresi ja Testamentit sekä MaddAddam-trilogian osat Oryx ja Crake ja Uusi maa ja pitänyt kovasti hänen kirjoittamistyylistään ja kirjojen tulevaisuuteen liittyvistä teemoistaan. 

Kirjan päähenkilöt, Charmaine ja Stan nukkuvat autossa ja kituuttelevat Charmainen ankealla palkalla tulevaisuuden maailmassa, jossa kaupungin järjestys on totaalisen sekaisin, työttömyys kukoistaa, rikollisuus reuhottaa ja tuloerot kasvavat. Kaiken maailman huligaanit vaanivat kadulla autoja varastettavaksi ja naisia raiskattavaksi, joten pariskunnan on nukuttava toinen silmä raollaan. Stan tuntee itsensä epäonnistuneeksi ja hyödyttömäksi, ja harkitsee tosissaan ottavansa rikolliselta Conor-veljeltään jonkin keikan vastaan. Huhutaan, että rikkaat ostavat vauvojen verta pysyäkseen terveempinä.

Taas keskiyö ja uusi pysäköintialue, jo kolmas samana iltana. Edellisiltä oli pakko paeta. Nyt he ovat niin hermostuneita etteivät saa unta. (s. 22)

Eräänä päivänä Charmaine näkee telkkarimainoksen, jossa värvätään ihmisiä mukaan uuteen Consilience-kaupungin Positron-projektiin, jossa luvataan ratkaista työttömyys- ja rikollisuusongelmia uudella, mullistavalla tavalla. Charmaine saa kuin saakin houkuteltua Stanin mukaan kokeiluun, vaikka Conor-veli häntä kovasti varoittelee. Alkukarsinnan ja -perehdytyksen jälkeen Stanin ja Charmainen elämä saa uuden käänteen: vuoroviikoin pariskunta viettää aikansa vankilassa, jossa he saavat omat erityistehtävänsä, ja vuoroviikot he asuvat omassa kauniissa talossaan, jonka he jakavat vuorotellen toisen pariskunnan kanssa. Stan ei voi lakata epäilemästä, onko tämä nyt onnea vai ei, mutta Charmaine tuntuu olevan vilpittömän onnellinen uuteen elämään Stanin kanssa. Kaikki ei ole kuitenkaan ihan sitä, miltä näyttää.

Aurora hymyilee tiukkaa, rypytöntä hymyään.

Mitä jos kasvot eivät olekaan hänen omansa? Charmaine ajattelee. Mitä jos ne on vain liimattu päälle ja alla on jättiläistorakka tai jotain? Lähtisivätkö kasvot irti, jos tarttuisin molemmista korvista ja kiskoisin? (s. 261)

Kun Stan löytää jääkaapin takaa huulipunasuudelmalla sinetöidyn, seksiä tihkuvan viestilappusen Jasminelta Maxille, jotka Stan päättelee talossa vuoroviikoin asuvaksi pariskunnaksi, kaikki muuttuu. Stan alkaa kuvitella eroottisia päiväuniaan punahuulisesta Jasminesta pakkomielteenomaisesti, sillä oma Charmaine ei ole ollenkaan niin kiihkeä ja aloitteellinen seksin saralla. Stanille alkaa kuitenkin paljastua hyvin hämmentäviä asioita niin Charmainesta kuin Maxin ja Jasminen tapauksesta, ja pian hän huomaa olevansa osa todella monimutkaista vyyhtiä, johon liittyy muun muassa tilapäinen seksiorjuus ja Elvis-imitointi. Kyllä vain. Kirjan tapahtumat jaksavat yllättää ja naurattaa käänteissään ja erikoiset henkilöhahmot saavat minut pyörittelemään silmiäni.

Hän käynnistää levyn. 

Voi. Voi ei.

Kasvot lehahtavat tulipunaisiksi, televisioruutu sumenee silmissä. Kuva on hämärä ja epätarkka, mutta hän siinä on. Hän ja Max, yhdessä niistä autiotaloista. He ryntäävät toisiaan kohti, törmäävät yhteen ja heittäytyvät lattialle. Ja millaisia ääniä hänestä lähtee, kuin ansaan joutuneesta eläimestä...hirvittävää. (s. 240)

Kuten arvata saattaa, Positron-projektin johtajalla Edillä ei olekaan täysin puhtaat jauhot pussissaan ja vankilassa tapahtuu hyvin kyseenalaisia asioita. Lukija pääsee seuraamaan vankilan seksibottien laajaa tuotantoa ja valmistumista sekä Charmainen erityistehtävän kyseenalaisia menetelmiä, jossa rikoksen tehneistä ihmisistä päästään nopeaa eroon - ja myöhemmin heitä osataan hyödyntää ihan uudenlaisessa tuotannossa. Charmaine laitetaan todella kovan valinnan eteen, jossa testataan hänen sitoutuneisuutta projektiin. 

Sitten Charmaine työntää neulan lääkepulloon. Kädet liikkuvat lateksihanskoissa kuin levä meressä; käsivarret tuntuvat raskailta, ikään kuin uisi nestemäisessä liimassa. Kaikki tapahtuu hidastetusti. (s. 222)

Kirjaa lukiessa käväisi mielessäni, kuinka huippu (ja outo) leffa tästä tulisi. Pikaisella googlettelulla sain hataran tiedon siitä, että tv-elokuva olisi suunnitteilla. Toivottavasti toteutuu!

Monet ovat olleet sitä mieltä, ettei Viimeisenä pettää sydän ole Atwoodin parhaimmistoa. Minä kyllä nautin tästä kirjasta ja sen poskettoman dystopisesta tarinasta lähes täysien pisteiden verran. Kirjan loppu jää ärsyttävän ihanasti auki.

Arvosanani 5-

Tämä kirja on arvostelukappale, kiitos kustantajalle.

Muissa blogeissa:

Kirjaluotsi

Kirjallisia 

Kulttuuri kukoistaa

Samantyylistä luettavaa:

Rotukarja: Agustina Bazterrica

Joulukuun kymmenes: George Saunders

 

Lisään kirjan Helmet-haasteen kohtaan:

24. Kirja kirjailijalta, joka on kirjoittanut yli 20 kirjaa