tiistai 22. joulukuuta 2020

Kirjabloggaajien joulukalenteri 2020: luukku 22 ~ Kaunein YA-kirjakansi 2020 -äänestys ja arvonta!

Enää kaksi yötä jouluun! Sen kunniaksi ajattelin julkaista tämän kivan, leikkimielisen Kaunein YA-kirjakansiäänestyksen ja kirjapaketin arvonnan, olkaa hyvä. 

Eilistä  joulukalenteriluukkua (luukku 21) voit tiirailla Todella vaiheessa-blogissa ja huomenna, aatonaattona luukku 23 aukeaa täällä: Mrs Karlsson lukee...

 

 

Olen tässä syksyn aikana hahmotellut päässäni ideaa, että mitäs jos äänestettäisiin blogistaniassa kaunein YA-kansi 2020. Kansikuvan esteettisyys merkitsee ainakin minulle paljon (vaikka toki kirjan sisältö loppupeleissä ratkaisee) ja olenkin saanut ihastella tänä vuonna muutamia todella upeita kansia, jotka ovat suorastaan vaatineet minua tarttumaan kirjaan. Jotkut kannet eivät puolestaan ole olleet, syystä tai toisesta, kovin inspiroivia.

Onko kirjan  kannella väliä? Pidätkö enemmän valokuvakansista, vai ovatko piirretyt kannet kauniimpia? Voiko tylsä kansi olla esteenä siihen, ettet tartu kirjaan ollenkaan? Houkutteleeko kaunis kansi sinua joskus väärin perustein, ja oletko pettynyt sisältöön, jos kirja ei ole vastannutkaan kirjan kannen antamaan mielikuvaa? Mitä mieltä olet kirjan leffakansista?

Olen yrittänyt koota näihin kollaaseihin kaikki tämän vuoden YA:ksi määrittelemäni kirjat, niin kotimaiset kuin ulkomaisetkin, mutta joku on saattanut jäädä uupumaan. (Sille ei enää voi valitettavasti mitään.) Suurimman osan olen lukenut, mutta mukana on muutama sellainenkin, jota en ole lukenut.

Koska kansia on mukana yhteensä 43, kuvat ovat valitettavasti aika pieniä. Jos haluat tiirailla kansikuvaa tarkemmin, kannattaa hakea vaikka Google kuvahaulla isompi kansikuva, josta näet paremmin kannen kaikki yksityiskohdat. Myös blogistani voit etsiä vasemman palkin hakutoiminnolla kyseistä kirjaa, jos olen lukenut sen - siellä on myös isompi kuva kirjan kannesta. 

Samalla, kun tiirailet kansia, voit nähdä kätevästi muutamalla silmäyksellä koko vuoden YA-romaanikirjon. Siinäkin mielessä tämä kansikuvaäänestys on mielestäni kiva päätös ja koonti YA-kirjavuodelle 2020.

Haluan nostaa esiin myös tällä äänestyksellä kansitaiteilijoiden roolia, joka saatetaan usein unohtaa. Monet (etenkin isommat) kustantajat suosivat kuvapalveluiden valmiita kuvia ja heillä on kansikuvien luottotekijä omasta takaa, mutta joskus pienen kustantamon erikseen jollakin kansitaiteilijalla teettämä kansi voi olla oikea ilo silmälle. Kustantamoilla voi olla myös erilaiset resurssit kansikuvien toteutukseen. Kaunis kansi voi syntyä myös pienellä budjetilla, luulisin. Joskus taas kansikuvan oikeudet ostetaan suomennoksen mukana.

Korostan vielä, että nyt emme äänestä kirjan sisällöstä, pelkästään kansikuvasta. Mikä siis miellyttää silmääsi eniten? Mikä kansi on houkuttelevin? Listauksissa kuvasarjojen alla olen kuitenkin kirjannut ylös myös kirjan muut tekijätiedot ja kustantajan, joka helpottaa kirjojen etsimistä esimerkiksi blogistani, Googlesta tai vaikkapa oman kirjastosi verkkokirjastosta, jos mielenkiintosi heräsi ja haluat varata kirjan.

Toivottavasti mahdollisimman moni osallistuisi äänestykseen. Arvon kannustimena kaikkien vastanneiden kesken kirjapaketin, johon kuuluu kaksi tänä vuonna ilmestynyttä YA-kirjaa.

Äänestysohjeet:

1. Kansikuvaa voit äänestää ainoastaan tämän postauksen kommentteihin. Kommenteissa on tarkistus päällä, ja aion julkistaa kaikki äänet samaan aikaan 9.1.2021, joten kommenttiasi ei tule näkyville sitä ennen. Laitathan mukaan sähköpostiosoitteesi, johon voin ilmoittaa mahdollisesta arvontavoitosta. (Jos sähköposti puuttuu enkä saa huhuiluista huolimatta voittajan yhteystietoja kohtuuajassa, arvon palkinnon uudelleen) Jos et halua osallistua arvontaan, vaan vain äänestää, ilmoitathan sen kommentissasi. 

2. Ääniä voit antaa kolmelle (3) kauneimmalle kannelle seuraavasti: kauneimmalle 5 ääntä, toiseksi kauneimmalle 3 ääntä ja kolmanneksi kauneimmalle 1 ääni. Voit äänestää myös vain yhtä tai kahta kantta, jos haluat. Pelkkä kansikuvan numero riittää kunkin äänimäärän yhteydessä. Arvontaan osallistumisen ehtona on siis antaa ääniä vähintään yhdelle kansikuvalle!

3. Äänestysaika päättyy tiistaina 5.1. 2021 klo 24.00

4. Arvon kaikkien äänestäneiden kesken kirjapaketin, jossa on kaksi vuonna 2020 ilmestynyttä YA-kirjaa: Candace Bushnellin & Katie Cotugnon Tyttönä olemisen säännöt ja Jenni Hendriksin & Ted Caplanin Tosi raskas reissu.

5. Kirjapaketin arvon lauantaina 9.1. 2021  ja voittajalle ilmoitan henkilökohtaisesti sähköpostitse.

6. Julkistan Kaunein YA-kirjakansi 2020 -äänestystulokset ja kirjapaketin voittajan lauantaina 9.1.2021

7. Äänestys on minun, vaatimattoman harrastuksekseen kirjabloggaavan järjestämä, eikä siinä ole mukana ulkopuolisia tahoja. Kauneimman kansikuvan voittajakolmikolle on luvassa kiitosta ja suitsutusta blogissani ja sen somekanavissa, mutta sen suurempaa palkintotilaisuutta en pysty järjestämään :)

8. Onnea arvontaan ja äänestäkää ahkerasti!

9. Ps. Myös äänestyksen järjestä itse saa osallistua äänestykseen, muttei arvontaan!


Kansikuvat 1-9:

1. Anne-Maija Aalto: Korento. Otava. Kansi: Johanna Junkala.

2. Mila Teräs: Amiraali. Otava. Kansi: Tommi Tukiainen.

3. Kim Liggett: Armonvuosi. Suomentanut Leena Ojalatva. Karisto. Kansi: Kerri Resnick (suunnittelu), Hsiao Ron Cheng (kuvitus), Galyna Gryshchenko/Shutterstock.com (kukat)

4. Suzanne Collins: Nälkäpeli - Balladi laululinnuista ja käärmeistä. Suomentanut Helene Bützow. WSOY. Kansi:  Tim O'Brien

5. Ashley Elston: 10 x sokkotreffit. Suomentanut Inka Parpola. WSOY. Kansi: Mary Claire Cruz ja Jamie Alloy; iStockphoto; Di Studio / Shutterstock; Dmitry Lobanov / Shutterstock; HNK/ Shutterstock

6.Katherine McGee: Amerikan kuninkaalliset. Suomentanut Outi Järvinen. Otava. Kansi: Johanna Junkala

7. J.S.Meresmaa: Dodo. Myllylahti. Kansi: Karin Niemi.

8. Emma Sofianna Söderholm: Edes hetken elossa. Otava. Kansi: Päivi Puustinen/ Deviney Designs/ stock.adobe.com

9. Henrik Fexeus: Viimeinen illuusio 3: Ensimmäiset. Suomentanut Eeva-Liisa Nyqvist. Kansi: Samppa Ranta

Kansikuvat 10-18:

10. Elina Pitkäkangas: Hukan perimät. Myllylahti. Kansi: Karin Niemi

11. Laura Suomela: Ilmatilaloukkaus. Karisto. Kansi: Saara Helkala

12.Sari Luhtanen: Isadella - Sydän murskana. Otava. (Kannen tekijä ei tiedossani)

13.Elizabet Acevedo: Kaikilla mausteilla. Suomentanut Eeva Ojalatva. (Kannen tekijä ei tiedossani)

14.Veera Salmi: Kaunis ilma kuolla. Otava. (Kannen tekijä ei tiedossani.)

15. Stephenie Meyer: Keskiyön aurinko. Suomentanut Ilkka ja Päivi Rekiaro sekä Tiina Ohinmaa. Kansi: Roger Hagadone (kuva), David Caplan ja Gail Doobinin (suunnittelu) ja Hachette Book Group, Inc.

16. Sarah J. Maas: Taistelun myrskyt - Throne of Glass. Suomentanut  Sarianna Silvonen. Gummerus. Kansi: @Talexi/Shutterstock

17. Siiri Enoranta: Kesämyrsky. WSOY. Kansi: Riikka Turkulainen / iStockphoto

18. Margaret Rogerson: Kirjojen tytär. Suomentanut Mika Kivimäki. Kansi: Sonia Chaghatzbanian (suunnittelu), Charlie Bowater (kuvat)


 Kansikuvat 19-27:

 19. Karen M. McManus: Yksi meistä on seuraava. Suomentanut Inka Parpola. WSOY. Kansi: Melissa Four, iStockphoto LP

20. Rainbow Rowell ja Faith Erin Hicks (kuvittaja): Viimeinen ilta - Pumpkin' heads. Suomentanut Taina Wallin. Karisto. Kansi. Faith Erin Hicks.

21. Elina Rouhiainen: Väki 3 - Unienpunoja. Tammi. Kansi: Laura Lyytinen / iStockphoto 

22. Cassandra Clare: Pimeyden kuningatar - Varjometsästäjät 3. Suomentanut Terhi Leskinen. Otava. Kansi: Russell Gordon (suunnittelu), Cliff Nielsen (kuva)

23. Maurene Goo: Tämä biisi on sinulle. Suomentanut Inka Parpola. Otava. Kansi: Elizabeth H Clark (suunnittelu), Jena Cumbo (kuva)

24. Candace Bushnell ja Katie Cotugno: Tyttönä olemisen säännöt. Suomentanut Kati Valli. Tammi. Kansi: Laura Lyytinen/ iStockphoto

25. Anniina Mikama: Tinasotamiehet. WSOY. Kansi: Sami Saramäki

26. Jenni Hendriks  ja Ted Caplan: Tosi raskas reissu. Suomentanut Inka Parpola. WSOY. Kansi: Laura Breiling (kuva), Erin Fitzsimmons (suunnittelu)

27. Zoe Sugg ja Amy McCullogh: The Magpie Society - Salaseura. Suomentanut Inka Parpola. WSOY. (Kannen tekijä ei tiedossani.)

 

Kansikuvat 28-36:

 28. Juno Dawson: Mallikappale. Suomentanut Aura Nurmi. Gummerus. Kansi: Daniil Kontorovich / Trevillion images

29. Mikko Toiviainen: Pimeä peili ja muita urbaaneja kauhutarinoita. Otava. (Kannen tekijä ei tiedossani)

30. Sarah J. Maas: Usvatuulten valtakunta. Suomentanut Sarianna Silvonen. Gummerus. (Kannen tekijä ei tiedossani)

31.Sarah Crossan: Kuunnousu. Suomentanut Kaisa Kattelus. S&S. Kansi: Hilla Semeri

32. Estelle Maskame: Oikealla tavalla vääränlainen. Suomentanut Maija Van De Pavet. Gummerus. Kansi: Shutterstock

33. Tomi Adeyemi: Koston ja kunnian lapset. Suomentanut Outi Järvinen. Otava. (Kannen tekijä ei tiedossani)

34. Anders Vacklin ja Aki Parhamaa: Replica - Sensored Reality 3. Tammi. Kansi: Laura Lyytinen

35. Magdalena Hai: Kuolleiden kirja - Paluu Uhriniituntakaiseen. Karisto. Kansi: Satu Ketola.

36. Meri Luttinen: Myrskynsilmä. WSOY. Kansi: Riikka Turkulainen

 

Kansikuvat 37-43:

37. Holly Bourne: Syitä itkeä julkisesti. Suomentanut Kristiina Vaara. Gummerus. Kansi: Jan Pielecki @Usborne Publishing

38. Salla Simukka: Lukitut. Tammi. Kansi: Laura Lyytinen/ iStockphoto

39. Briitta Hepo-oja: Sydämiä seireeneille. Otava. Kansi: Tuuli Juusela

40. Sally Green: Paholaisten valtakunta. Gummerus. (Kannen tekijä ei tiedossani)

41. Elina Kilkku: Ihana tyttö. Bazar. Kansi: Satu Kontinen.

42. Jenny Han: P.S. Rakastan sinua yhä. Suomentanut Antti Hulkkonen. WSOY. Kansi: Riikka Turkulainen

43. Seita Rönkä: Loitsun voima. Haamu. Kansi: Marjo Nygård


Haluan toivottaa vielä kaikille oikein ihanaa joulua ja ehdottomasti parempaa uutta vuotta 2021!

Ilahduttakaa minua äänillänne!



 
 

maanantai 7. joulukuuta 2020

Kaikilla mausteilla: Elizabeth Acevedo

Kaikilla mausteilla: Elizabet Acevedo. Suomentanut Eeva Ojalatva. Karisto 2020

Englanninkielinen alkuteos (2019): With the Fire on High

"Emoni Santiago on high school -opiskelija, pikaruokalan työntekijä ja pienen tytön yksinhuoltajaäiti. Kun luokkatoverit katsovat jo tulevaisuuteen, Emonin vaihtoehdot ovat rajatut. Keittiö onkin ainoa paikka, jossa hän voi päästää irti huolistaan. Keittiössä hän saa aikaan taikoja. Kun koulussa alkaa ruoanlaittokurssi, Emoni haluaa osallistua, vaikkei hänellä ole varaa kurssiin sisältyvään opintomatkaan. Hän päättää kuitenkin murehtia sitä myöhemmin. Lähipiirin sekä inspiroivan opettajan kannustuksen avulla Emonille aukeaa uusia, odottamattomia polkuja.

Palkitun runoilijan uutuusromaani on lämminhenkinen lukupala ja antaa äänen nuorille naisille, joiden tarinoista usein vaietaan." (Karisto)

Oma arvio:

Rakastan Elisabeth Acevedon aikaisempaa säeromaania Runoilija X, ja jotenkin oletin tämän uutukaisen Kaikilla mausteilla olevan samanlainen muodoltaan. Melkein yhtä helppolukuinen tämä romaanimuotoinen kirja kuitenkin on, sillä sen erikoisuutena on superlyhyet luvut, jotka on lisäksi otsikoitu nasevasti. Lisäksi kirjan kaikki kolme osaa on teemoitettu makuaistimusten mukaan ja ne alkavat Emonin omilla resepteillä. Lukija voi siis kokeilla vaikkapa sitruunaverbena-temblequeta kirjan ohjeella. Kansikuva on mielestäni hyvin onnistunut kirjan teemaa ajatellen; siinä on väriä, päähenkilön näköinen nuori nainen, hedelmiä ja yrttejä, jotka viittaavat päähenkilön harrastukseen, eli ruuanlaittoon. Houkutteleva paketti siis kerta kaikkiaan!

Mä olen aina ollut pieni: koska mä olin fyysisesti hento, ihmiset luuli, että mä olin pieni myös persoonaltani. Ja sitten, ihan yhtäkkiä mä olinkin kävelevä hätätiedote: paisunut teini-ikäinen varoitusmerkki, joka vei ihan liikaa tilaa ja vaati ihan liikaa huomiota. (s. 26)

Kirjan päähenkilö, 17-vuotias ja lukion viimeistä luokkaa käyvä Emoni asuu Philadelphiassa mumminsa ja parivuotiaan tyttärensä Emman, tai tuttavallisemmin Babygirlin kanssa. Välit tyttären isään Tyroneen ovat ihan ok, vaikka parannettavaakin olisi. Emonin isoäiti käytännössä hoitaa Emmaa suurimman osan ajasta, jotta Emoni voi käydä koulunsa loppuun ja työskennellä iltaisin Burger Joint -pikaruokalassa. Rahallista apua tytön isältä ei juuri heru, mutta tämä kuitenkin hakee tytön aina joka toinen viikonloppu luokseen. Emoni ei kuitenkaan hihku riemusta ja lähde tuolloin bilettämään, vaan on kotona 'Buelansa kanssa, tekee hyvää ruokaa ja ikävöi tytärtään. Pojille hän ei suo ajatustakaan - yksi pettymys Tyronen kanssa riitti hänelle. Poika kun lupasi aikoinaan kuut ja taivaat Emonille, mutta menetti sitten mielenkiintonsa, kun oli harrastanut tämän kanssa (suojaamatonta) seksiä.

Joskus musta tuntuu, että mä olen pahemmin levällään kuin Babygirlin lelut. (s. 172)

Emoni on erittäin lahjakas ruuanlaittaja ja tämän hän uskoo perineen edesmenneeltä äidiltään. Välillä Emoni viestittelee ja vaihtaa reseptejä Sarah-tätinsä kanssa ja soittaa velvollisuudentuntuisia puheluita kampaajaisälleen Juliolle, joka on palannut asumaan Puerto Ricossa Emonin äidin kuoleman jälkeen. Emoni on hiukan katkera siitä, ettei isä kyennyt huolehtimaan hänestä äidin kuoltua vaan muutti takaisin synnyinmaahansa ja jätti tyttärensä äitinsä hoiviin. Emoni palvoo ja rakastaa mummiaan, mutta on huolissaan tämän jaksamisesta, sillä hänellä alkaa jo olla ikää.

"Sulla on kiva nauru", mä sanon ja näytän varmaan yhtä yllättyneeltä kuin Malachikin, kun sanat on päässeet mun suusta. "Mutta ei me silti kavereita olla. Mä en tiedä, miksi mä sanoin noin."(s. 88)

Kun koulussa ilmoitetaan uusista valinnaisaineista, ja listalla on gastronomiakurssi, johon kuuluu opintomatka Espanjaan, Emoni ei ole pysyä housuissaan. Pitkän soutamisen ja suopaamisen jälkeen Emoni osallistuu unelmiensa kurssille, jonka myös koulun uusi oppilas, tumma ja pitkä Malachi on valinnut. Malachi on selvästi kiinnostunut Emonista, mutta tyttö tekee pojalle selväksi, ettei halua olla edes kaveri tämän kanssa. Pikku hiljaa Emonin suojaus kuitenkin murtuu ja hän päästää kuin huomaamattaan mukavan pojan lähipiiriinsä. Kokkikurssilla Emoni meinaa joutua vaikeuksiin, sillä soveltavana kokkaajana hän ei ole tottunut noudattamaan reseptejä. Lisäksi häntä huolettaa, miten hän saisi rahat kasaan opintomatkaa varten, kun kaikki tienestit menevät Babygirlin elättämiseen. 

Mutta sitten se hymyilee. Sen molempiin poskiin ilmestyy hymykuopat, kuin riemun mainostaulut, ja mä olen kompastua omiin jalkoihini. Ei helvetti, tuommoisesta hymystä pitäisi tulla triggerivaroitus. (s. 63)

Kaikilla mausteilla on mielestäni aidon elämänmakuinen, värikäs ja ehdottomasti herkullinen kirja. Kannattaa varata syötävää lähettyville, sillä Emonin kokkailut saavat veden herahtamaan kielelle. Minulle tulee tästä hieman mieleen Joanne Harrisin Pieni suklaapuoti, jossa myös ruualla saadaan aikaan erilaisia tunteita ja parannetaan suruja ja murheita. Emoni pohtii tosissaan, mikä hänen roolinsa tässä maailmassa on ja mihin hän on kykeneväinen pienen lapsen teiniäitinä olosuhteissa, joihin hän ei voi vaikuttaa. Lapsen isä, Tyrone, toisaalta herättää Emonissa kaipuun jostakin, mitä heillä joskus on ollut, mutta toisaalta saa tytön raivon partaalle, etenkin siinä vaiheessa, kun Tyrone alkaa puuttua Emonin mieskuvioihin. Emoni haluaisi työskennellä ravintolassa, mutta ei ole varma, riittävätkö hänen suoristuspisteensä hyvään kouluun, jossa voisi alaa opiskella. Hän on luonnonlahjakkuus ruuanlaitossa, mutta koulumenestys tökkii erilaisten oppimishäiriöiden takia (joita ei kuitenkaan kirjassa sen kummemmin selitetä eikä alleviivailla). Tämän takia hänen on hankala noudattaa sääntöjä gastronomiakurssillakin - hän on tottunut soveltamaan. Hänen itsetuntonsa saa kuitenkin kirjan edetessä suitsutusta, kun hänen taitonsa huomataan.

Mä työnnän syrjään, tai ehkä tuonnemmaksi, kaikki tunteet, jotka velloo mun sisällä. Suuttumus siitä, että mun täytyy antaa Babygirl pois joka toinen viikonloppu. Että mun täytyy pukea tyttö nukeksi ennen kuin sen isoäiti voi rakastaa sitä. Ristiriitaiset fiilikset siitä hemmetin valinnaisaineesta, jonka mä ylipuhuin itseni ottamaan mutta josta on nyt tullut mun työläin kurssi. Kiukku rasvankäryisestä duunista, jossa mä joudun tarjoilemaan tylsää bulkkiruokaa ja jossa pienimmätkin virheet tietää hankaluuksia. (s. 82-83)

Emoni kaipaa myös isäänsä Juliota, vaikka mummin luona onkin hyvä asua. Koska Emoni on joutunut niin monesti pettymään, on hänen hankala päästää ketään lähelleen. Hänellä on kuitenkin hyvä ystävä Angelica, joka on täysin tyttöystävänsä Lauran lumoissa, mutta osaa arvostaa Emonin ruokia ja kannustaa tätä eteenpäin. Emonin maine on kärsinyt teiniraskauden myötä ja hän on edelleen hiukan varuillaan, mitä hänestä puhutaan, mutta on kuitenkin ylpeä omasta tyttärestään. Malachista tulee myös hyvin tärkeä tukipilari Emonille. Näiden kahden välinen, ystävyydestä hiljaa romanssiksi hiipivä suhde on kuvattu luontevasti ja uskottavasti. Hetken meinaan jo hieman vaipua epätoivoon, että noinko Emoni luopuu heti omista periaatteistaan, mutta ei - hän osaa myös soveltaa ihmissuhteissa. Kirja onkin hieno osoitus siitä, ettei kaikki ole aina niin mustavalkoista, vaan jokainen voi soveltaa oman polkunsa.

Ja että vaikka kaikki muu menisi pieleen, niin pieni loraus limettimehua ja pullollinen chilikastiketta ei ole koskaan ollut pahitteeksi. (s.21)

En ole tainnut törmätä vielä yhteenkään YA-romaaniin, jossa päähenkilöllä olisi ollut lapsi. Raskauksia, abortteja ja aborttien tekemättä jättämisiä nuortenkirjoissa on viime vuosina ollut jonkin verran, mutta äitiyden ja lukio-opiskelun yhdistämistä kirjan aiheena ei ole tainnut liiemmin olla. Siksi tämä tuokin uutta, raikasta ja tarpeellista näkökulmaa nuortenkirjallisuuteen. 

Tässä muuten ehdottoman hyvä joululahjavinkki yläkoulu/lukio/ammattikouluikäiselle nuorelle naiselle, joka tykkää realistisista ja todenmakuisista kirjoista. Tämä voisi toimia lukuhalun sytyttäjänä vähemmän lukeneelle nuorelle, sillä kirjan rakenne tekee siitä hyvin helppolukuisen.

Arvosanani 4,5

Tämän kirjan lainasin kirjastosta.

 

Muissa blogeissa:

Siniset helmet

Kirjojen keskellä



 


maanantai 30. marraskuuta 2020

Kirjojen tytär: Margaret Rogerson

 Kirjojen tytär: Margaret Rogerson. Suomentanut Mika Kivimäki. Karisto 2020

Englanninkielinen alkuteos (2019): Sorcery of Thorns. Kansi: Sonia Chaghatzbanian (suunnittelu), Charlie Bowater (kuvat)

"Elisabeth on aina tiennyt, että velhot ovat pahoja ja taikuus vaarallista. Hän on kasvanut yhdessä Austermeerin suurkirjastoista, hyllyiltään kuiskailevien ja rautakahleitaan kalistelevien loitsukirjojen ympäröimänä. Elisabeth toivookin kohoavansa tulevaisuudessa näiden vaarallisten kirjojen vartijaksi.

Kun joku vapauttaa kirjaston vaarallisimman kirjan, Elisabeth vaikuttaa syylliseltä ja hänet kiidätetään pääkaupunkiin kuulemaan tuomionsa. Elisabethin ei auta kuin turvautua pelkäämäänsä velho Nathaniel Thorniin ja tämän salaperäiseen palvelijaan. Pian hän löytää itsensä keskeltä vuosisatoja vanhaa juonta, joka uhkaa syöstä kirjastot ja niiden mukana koko maailman turmioon." (Karisto)

Oma arvio:

En aio koskaan menettää uskoani kirjoihin! Totesin tämän taas kerran, että vaikka olen lukenut hirveän paljon, jostain aina putkahtaa SE kirja, joka saa minut haukkomaan henkeäni ihastuksesta ja onnesta. Mikä onni, että sain lukea juuri tämän kirjan. Minä en nimittäin aikonut lukea tätä. Katselin tämän kirjan kuvausta keväällä kustantajan luettelossa ja mietiskelin, ottaisinko kirjan listoilleni. Olin jotenkin kauhean kyllästynyt YA-fantasiaan ja kahlannut keväällä puoliväkisin parikin paksuhkoa fantasiaa, jotka eivät oikein napanneet minua mukaansa. Ehkä en enää vain pidä fantasiasta, ajattelin. Sitten näin somessa, miten Yöpöydän kirjat -blogin Niina ja moni muu hehkutti tätä kirjaa ja kiinnostukseni heräsi. Onneksi, sillä olisin muuten yhtä upeaa lukukokemusta köyhempi!

"Useimmat kasvavat eroon saduista", hän sanoi."Miksi jatkat uskomista, vaikka muu maailma tekee toisin?" (s. 83)

Kirjojen tytär on jotenkin vain täydellinen paketti niin juoneltaan, maailmaltaan ja henkilöhahmoiltaan. Päähenkilö, määrätietoinen, pitkänhuiskea ja rohkea Elisabeth rakastaa kirjoja, sillä on elänyt pienestä asti niiden parissa. Kirjat eivät vain ole mitä tahansa opuksia, vaan ne ovat eläviä. Elisabethin haaveena on päästä loitsukirjojen vartijaksi kirjastossa, jossa hänet on kasvatettu. Hän on nimittäin orpo, joka on pelastettu kirjaston hoiviin ja täten tuntee opukset paremmin kuin omat taskunsa. Ikävä kyllä kirjastossa sattuu eräänä yönä kamala onnettomuus, jolloin loitsukirjasta päästetty pahuus vaatii lempeän johtajan hengen. Elisabeth jäljittää loitsukirjasta vapautuneen demonin eli malefictin ja surmaa tämän johtajan Demoninsurma-miekalla. Ikävä kyllä Elisabeth ei saakaan tästä kehuja ja kunniaa, vaan uudeksi johtajaksi noussut Finch syyttää kaikesta tyttöä ja vaatii tämän oikeuden eteen.

"Nuoret neidot ovat tarttuneet minuun paljon pahemmistakin paikoista. Käsittääkseni he eivät mahda mitään sellaisille mieliteoille."(s. 33)

Tässä astuu muuan nuori velho, magisteri Nathaniel Thorn kehiin. Hän on lupautunut kuljettamaan aiemmin sattumalta kohtaamansa tytön yhdessä Silas-palvelijansa kanssa oikeuden eteen. Elisabeth ei luota velhoon lainkaan ja yrittää karata moneen otteeseen matkan aikana, mutta ovela demoni-palvelija Silas estää tytön aikeet. Alkuun Elisabethiä hirvittää demonipalvelija, mutta hän huomaa, kuinka uskollinen palvelija Silas on. Myöhemmin hän saa kuulla, miten velhot saavat taikavoimansa juuri sopimuksella demonin kanssa: hintana heidän on vain luovutettava osa elämästään demonille, sillä nämä eivät rupea palvelijoiksi hyvää hyvyyttään. 

Elisabeth luovutetaan kansleri Ashcroftin huomaan juuri, kun tämä on alkanut pitää Nathanielista ja Silasista. Elisabeth luulee jo huokaisevansa helpotuksesta, sillä hänet on luvattu vapauttaa syytteistä, mutta Ashcroftin ja tämän pelottavan naisdemoni Lorelein huomassa hän ei ehkä olekaan niin turvassa.

"Minä olen demoni", hän sanoi. "Ei kannata ajatella minua minään muuna."(s.229)

Voisin ilolla selostaa koko kirjan juonen tässä, mutta ehkä maltan mieleni enkä spoilaa enempää. Sanon vain, että kirjan tarina vie lukijaa kuin pässiä narussa, romanttiset juonenkäänteet hiipivät tarinaan mukaan luontevasti ja huomaamattomasti tekemättä tarinasta liian siirappista - vain pakahduttavan ihanaa. Henkilöhahmot ovat monipuolisia ja kiehtovia: hurmaavan jäyhä, ehkä hieman darcymainen Nathaniel-velho, uskollinen ja ovela Silas-demoni, raivostuttavan häijy Ashcroft, uskollinen ystävä Katrien ja sokerina huipulla kaunis, vahva, pelkäämätön, oikeudenmukainen ja määrätietoinen Elisabeth. Kirjassa on täydellisessä suhteessa magiikkaa, hurjia käänteitä, oveluutta, omalaatuisuutta ja romantiikkaa. Kirjan maailma sijoittuu 1800-luvulle, joten miljöö, kulkuneuvot ja pukeutuminen on sen ajan mukaista. Pidän kovasti siitä, ettei pääparia ole kuvattu tavanomaisesti tyyliin "tajuttoman komea mies ja kaunis hentoinen nainen", vaan Nathaniel näyttäytyy alkuu Elisabethille rujona ja Elisabeth on kuvattu harvinaisen pitkäksi nuoreksi naiseksi, joka osaa käyttää miekkaa tarvittaessa.

 Kun hän katsoi miestä, hänen sydäntään särki laulu, jolla ei ollut sanoja eikä nuotteja eikä säveltä, mutta joka silti ponnisteli tullakseen kuulluksi - tunne, joka ei paljon eronnut  kärsimyksestä, sillä se tuntui liian suurelta hänen ruumiiseensa. (s. 334)

Minulle tulee kirjasta hieman samat tuntemukset kuin Cassandra Claren Varjometsästäjät-trilogiasta, samoin kuin Anniina Mikaman Taikuri ja taskuvaras -trilogiasta. Kuitenkin Kirjojen tytär on ihan omaa luokkaansa, eli se tarjoaa täysin ainutlaatuisen fantasiamaailman, joka yhtä aikaa viihdyttää ja kiihdyttää. 

"---Minusta tuntuu, että että olin jo osittain kuollut ennen kuin sinä ilmestyit kuvioihin." (s.372)

Suosittelen tätä kirjaa kaikille, jotka kokee rakastavansa yllä mainittuja asioita kirjassa ja haluaa, ettei kirjan maailma lähde hetkeen lukemisen jälkeenkään pois mielestä. Kirja on jännittävästä menostaan huolimatta sen verran kiltti, että tätä voi suositella myös alakoulun vitos-kutosille.

Arvosanani 5+

Tämän kirjan lainasin kirjastosta (mutta harkitsen ostamista itselleni!)

Muissa blogeissa:

Yksi luku vielä...

Samantyylistä luettavaa:

Varjometsästäjät-sarja: Cassandra Clare 

Taikuri ja taskuvaras -trilogia: Anniina Mikama

 Lisään kirjan Popsugar-haasteen kohtaan: 

A Book recommended by your favourite blog, vlog, podcast, or online book club

sunnuntai 29. marraskuuta 2020

Päivitys Suomea lohikäärmeille -sarjaan

 Luin Briitta Hepo-ojan Suomea lohikäärmeille -sarjan toisen ja viimeisen osan  Sydämiä seireeneille. Kuvaa klikkaamalla pääset lukemaan mietteeni molemmista osista.



tiistai 17. marraskuuta 2020

The Magpie Society -sarja: Zoe Sugg ja Amy McCulloch

The Magpie Society - Salaseura: Zoe Sugg ja Amy McCullogh. Suomentanut Inka Parpola. WSOY 2020 (The Magpie Society #1)

 Englanninkielinen alkuteos: The Magpie Society - One for Sorrow.

"Tähtivloggaaja Zoe Suggin a.k.a Zoellan ja kirjailija Amy McCullochin yhdessä kirjoittama kirja on villi, salaperäinen ja vetävä tarina eliittisisäoppilaitoksen varjoelämästä.

Magpie Society yhdistää Girl Onlinen ja Donna Tarttin Jumalat juhlivat öisin

Illumen Hallin lukuvuoden päättäjäisbileissä järvenrantaan ajautuu oppilaan ruumis. Uhrin selkään on tatuoitu valtava, taidokas harakka.Uusi oppilas Audrey, joka pakenee omia salaisuuksiaan, joutuu vasten tahtoaan keskelle murhamysteeriä, sillä hänen kämppiksensä Ivy oli murhatun tytön paras ystävä. Vaikka Audrey ja Ivy eivät voi sietää toisiaan, jokin tuntematon vetää heitä kohti koulun synkkiä salaisuuksia. The Magpie Society julkaistaan syksyllä 2020 suomeksi samana päivänä alkuteoksen kanssa."(WSOY)

Lukunäyte: http://media.bonnierbooks.fi/sample-pages/9789510452967_lukun.pdf

Oma arvio: 

(Arvio tai osia siitä on julkaistu aiemmin Oulun kirjaston nuorten Kirjastogramiin tekemässäni postauksessa.)

⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀
Girl Online -sarjasta tunnettu Zoe Sugg on tehnyt YA-kirjailja Amy McCullochin kanssa yhteistyössä kaksiosaisen The Magpie Society -sarjan, jonka ensimmäinen osa The Magpie Society - Salaseura on nyt suomennettu.

Amerikasta Englantiin muuttanut rikkaan perheen tytär, 17-vuotias Audrey, aloittaa uuden lukiovuotensa Illumen Hall -nimisessä sisäoppilaitoksessa. Hän saa huonetoverikseen ynseän Ivyn, joka tuntuu olevan kuin eri maailmasta. Ivy on syystäkin käärmeissään, sillä hänelle aiemmin luvattiin oma huone. Ivy on nimittäin valittu prefektiksi, johtajaoppilaskokelaaksi, ja yleensä heidän etuoikeutenaan on oma huone. Koulun johtaja rouva Abbot on vannottanut, että Ivyn on oltava kohtelias uudelle oppilaalle, mutta helppoa se ei tule olemaan, kun Audreyn koko amerikkalaishabitus saa Ivyn ärsyyntymään.⠀⠀⠀

Audrey saa pian kuulla, mitä tapahtui edelliselle Ivyn huonetoverille ja parhaalle ystävälle Lolalle, sillä kouluvuosi alkaa yhteisellä muistotilaisuudella menehtyneen Lolan kunniaksi. Koulunlopetusbileissä ennen kesälomaa Lola nimittäin löydettiin kuolleena, sillä tämä oli pudonnut kalliojyrkänteeltä. ⠀⠀Vai hyppäsikö hän sittenkin itse kalliolta alas? Vai tönäisikö hänet joku häntä? Huhut kiertävät koulussa, ja kaikkialla välähtää puheet mystisestä Harakkaseurasta, jonka sanotaan suojelevan koulun oppilaita.⠀⠀⠀

"Ota selvää Harakkaseurasta." (s138)⠀⠀⠀⠀⠀

Sitten ilmestyy eetteriin mystinen Podcast-lähetys, jossa salamyhkäinen "V" selvittelee Lolan kuoleman taustoja. Podcastin pitäjän on oltava joku koululta, sillä IP-osoitteet viittaavat moiseen. Ivy ja Audrey löytävät yhteisen tavoitteen selvittääkseen niin Podcastin-pitäjän kuin Harakkaseuran salaisuuden. Yhdistääpä eräs Teddy-niminen komistuskin heitä.⠀Ivy ja Teddy ovat päättäneet olla tauolla Ivyn aloitteesta, mutta kun Teddy iskee silmänsä uuteen oppilaaseen Audreyyn, Ivy ei ole asiasta mielissään. Tytöt saavat Teddyn nalkkiin epärehellisyydestä ja päättävät kostaa tälle.⠀Samalla he hyötyvät Teddyn nörttitaidoista ja etenevät selvitteilyissään.⠀⠀

"Haluan vain oikeutta, Ivy. Haluan selvittää totuuden. Siinä kaikki." (s. 303-304)

Audreylla on oma menneisyytensä ja salaisuutensa kannettavanaan, mikä saa hänet toimimaan uudessa koulussaan hiukan uhkarohkeastikin. Hän on kuitenkin päättänyt olla vahva.

Aivan hemmetin mahtavaa.

Enää puolitoista vuotta.

Jos he sulkevat minut joukosta siksi, että nousin vastustamaan kiusaajaa, minun puolestani koko koulun voi polttaa maan tasalle. (s. 176)⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀

Kirja loppuu melkoiseen cliffhangeriin, eli jatko-osa on ehdottoman pakko lukea, kunhan se ilmestyy. Kirja on yhtä aikaa rennon viihdyttävä ja etenkin loppua kohti arvoituksellisen jännittävä.⠀Tosin kirjalla on käynnistymisvaikeuksia, ja alku on mielestäni hiukan pitkästyttävää Ivyn ja Audreyn vuoropuhelua heidän näkökulmalukujen vuorotellessa. Kumpikaan henkilöhahmoina ei juuri säväytä vaan jäävät melko ohuiksi ja karkeistetuiksi persooniksi. Myös kolmiodraama Teddy-Ivy-Audrey jää hiukan vaisuksi ja merkityksettömäksi, etenkin kun sen loppuratkaisu on oudon simppeli. 

The Magpie Society - Salaseura sisäoppilaitoksineen ja mysteerijuonineen tuo minulle vahvasti mieleen C.J. Daughertyn mainion Night School -sarjan, josta harmillisesti suomennettiin aikoinaan vain kaksi osaa viidestä. Zoe Suggin tyyliin kirjan romantiikka on tehty mahdollisimman kiltiksi, mikä ärsytti minua jo Girl Online -sarjaa lukiessani. Tosin minua hämmästytti hyvin roisin erikoinen kohtaus Teddyn veneellä, josta en paljasta sen enempää. Tämäkin oli kuitenkin tarkoitettu huumoripläjäykseksi, mutta ei ainakaan saavuttanut minun huumorintajuani, vaan olin vain ihan että "Häh?"

"Ettekö te kaksi voisi vihdoinkin kertoa, mitä te olette tehneet suloiselle Theodore-parallemme? Vaadin saada tietää, miksi hän ramppaa ympäri koulua toimittamassa asioitanne" (s.195)

Minua kuitenkin kiehtoo kovasti Harakkaseuran ja murhamysteerin arvoitus, joten jään odottelemaan jatko-osaa.⠀⠀⠀⠀⠀

Arvosanani 3,5

Tämän kirjan lainasin kirjastosta.⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀

Muissa blogeissa:

En löytänyt muita bloggauksia


Samantyylistä luettavaa:

Night School -sarja: C.J. Daugherty 

Yksi meistä valehtelee -sarja: Karen M. McManus.

sunnuntai 15. marraskuuta 2020

10 x sokkotreffit: Ashley Elston

10 x sokkotreffit: Ashley Elston. Suomentanut Inka Parpola. WSOY 2020

 Englanninkielinen alkuteos (2019): Ten Blind Dates. Kansi: Mary Claire Cruz ja Jamie Alloy; iStockphoto; Di Studio / Shutterstock; Dmitry Lobanov / Shutterstock; HNK/ Shutterstock

"Jouluinen romanttinen komedia

10 x sokkotreffit on kuin Let It Snow ja Love, Actually yhdessä paketissa.

Sophien poikaystävä jättää hänet juuri ennen joulua. Sydän murskana Sophie lähtee joulunviettoon ja joutuu kohtaamaan koko hervottoman amerikkalais-sisilialaisen sukunsa. Tyttöä lohduttaakseen isoäiti keksii ”kivan idean”: kymmenen sukulaista saa järjestää Sophielle sokkotreffit eri illoille. Alkaa tapahtumien ketju, jonka edetessä Sophie oppii paljon omasta sydämestään…"(WSOY)
 
Oma arvio: 
 
Ai että, jos kirjan kannessa mainitaan lempileffani Love, Actually (Rakkautta vain), odotukseni kirjasta ovat todella korkealla! Ihanaa, että näin joulun alla julkaistaan tällaisia jouluteemaisia romanttisia höpsötyksiä, sillä juuri tällaisia sitä kaipaa pitkän ja synkän syksyn päätteeksi (tai jatkoksi, sillä talvea ei vielä näy eikä kuulu.) Ashley Elstonin 10 x sokkotreffit on juuri sellainen.
 
"Olen kuitenkin sitä mieltä, että sinun pitää viedä tämä treffijuttu loppuun, koska sinun täytyy olla sataprosenttisen varma siitä, että haluat juuri minut." (s. 125)

Kirjan idea on ihanan hupsu: 17-vuotias Sophie on innoissaan, sillä hänen äitinsä ja isänsä ovat uskaltautuneet jättämään hänet hetkeksi yksin kotiin. Sophien vanhemmat matkustavat vierailulle vanhimman tyttärensä Margotin luo sairaalaan, joka on viimeisellä kolmanneksella raskaana, ennen kuin Sophie ja vanhemmat matkaavat joulun viettoon mummolaan sukuloimaan. Sophie haluaa viettää hetken poikaystävänsä Griffinin kanssa ennen kuin ajaa Nonnan ja Papan luo -  mutta sitten asiat saavat täyskäänteen, kun hän sattuu kuulemaan bileissä poikkiksensa puhuvan kavereilleen, että haluaa ehkä erota Sophiesta. Griffinin selitykset eivät enää auta, kun itkusilmäinen Sophie ryntää pois bileistä ja ajaa suorinta tietä 50 kilometrin päähän itkemään suruaan Nonnalle.
 
"Mutta kun minä luulin että halusimme samoja asioita."
"Ihmiset muuttuvat. ehkä sinä kuvittelit, että te kaksi kuljitte samaan suuntaan, vaikkette oikeasti kulkeneetkaan." (s. 22)

Sophien mummula pursuaa räiskyväluonteisia amerikkalais-sisilialaisia sukulaisia, ja pian kaikki sedät, tädit ja serkut saavat kuulla Sophien onnettomasta tilanteesta. He saavat pähkähullun idean: Sophielle järkättäisiin vuorotellen kymmenen peräkkäisen päivän ajan sokkotreffit, joista hän saa yhden kerran halutessaan kieltäytyä. Jokainen vuorollaan varaa kalenterista päivän, kirjoittaa edellisenä päivänä vihjeen treffeistä ja etsii suunnilleen samanikäisen treffikumppanin. Sophie on tietenkin alussa järkyttynyt ja ehdottomasti kieltäytyy, mutta sitten... miksipäs ei? Pian Sophien treffien kestoista lyödään myös vetoa.

Valofestivaali - Natchitoches
Ole valmiina kello 14.00
Pukeudu lämpimästi, beibi, koska ulkona on kylmä! (s. 47)

Sophien seurana ja treffitukena mummolassa ovat hänen rakkaat serkkunsa Olivia ja Charlie sekä naapurinpoika Wes, joiden kanssa hän on aiemmin hengaillut paljonkin, mutta kokee vieraantuneensa heistä viime vuosina. Nyt heillä tuntuu taas olevan hauskaa yhdessä, mutta jokin etääntyneisyyden tunne kaihertaa Sophieta ajoittain. Olivia, Charlie ja Wes toimivat Sophien treffien selustan turvaajina, ja he pitävät todella hauskaa serkkunsa kustannuksella. Tietysti treffeistä otetaan hauskimmat otokset someen jaettavaksi ja Griffin tägätään niihin. Griffin alkaakin pommittaa Sophieta viesteillä ja kysellä, miksi tämä näkyy kuvissa jatkuvasti eri kundien kanssa. Samalla Griffin yrittää luikerrella takaisin Sophien elämään, mutta onneksi Sophien ystävät pitävät tytölle jöötä.
 
"Onko siis minun syyni, että olet nykyään tylsä?" (s. 210)

Sophien seuraavia treffejä oikein odottaa. Osa treffeistä ei mene ihan putkeen, sillä aina täti, setä tai ilkeämielinen serkku ei välttämättä valitse parasta mahdollista treffikumppania. Yksi lukion ekaluokkalainen poika yrittää kähmiä liikaa, toinen tyyppi vie Sophien drive-in-leffaan katsomaan - pornoelokuvaa! Mukaviakin treffejä on toki, mutta Sophien mielessä tuntuu kerta kerran jälkeen olemaan yksi ihan erityinen poika, jonka seurassa hän on viihtynyt jo kauemmin. Harmi vain, ettei hän saa itse valita treffikumppaniaan. Vai saako?
 
Ja siinä hän on ja kuljettaa koripalloa. Näyttää siltä kuin hän olisi tehnyt sitä jo hyvän tovin, sillä hän on riisunut paitansa, ja tukka näyttää hikiseltä. (s.107)
 
Välillä Sophie viestittelee isosiskonsa Margotin kanssa ja on huolissaan, sillä isosiskolla tuntuu olevan ongelmia loppuraskautensa kanssa. Jatkuva turvotus Margotin eri ruumiinosissa kuvottaa ja huvittaa Sophieta, mutta kielii lopulta ongelmista. Treffiseikkailujen ohessa Sophie joutuukin murehtimaan välillä siskonsa vointia ja karkaapa pari kertaa vierailemaan sairaalassa pikavisiitillä kielloista huolimatta - ystävät tukenaan. Sophie ja Margot ovat ihanan läheiset ja toistensa tukena humoristisella tavallaan, vaikka välimatkaa on. 
 
MINÄ: ??????Mikä tuo on?
MARGOT: Lähikuva varpaistani. Ne ovat liimaantuneet yhteen. En voi heilutella niitä tai erottaa niitä toisistaan. Ne ovat kuin prinssinakkeja. (s. 11)
 
10 x sokkotreffit on aivan ihastuttava kirja! Siinä on lämmintä huumoria, pinnan alla kytevää ah-niin-ihanaa romantiikkaa (ennalta-arvattavaa toki) ja suloista yhteenkuuluvuuden tunnetta Sophien perheen ja suvun kesken. Muutakin sisältöä siis toki löytyy kuin romantiikkaa. Kirjassa on hyvin viihdyttävä juoni ja huumori on osuvaa. Tästä jää hyvä mieli. 
 
Kirja on hyvin elokuvamainen niin juoneltaan kuin henkilöhahmoiltaan, ja kyllä, tästä on ainakin toukokuussa 2019 ilmoitettu olevan suunnitteilla elokuva. Mitään tietoa siitä, onko leffa missä vaiheessa (jos missään), en löytänyt. 

Tämä kirja on ehdoton suositukseni joululahjaksi noin 13-16-vuotiaalle nuorelle (tytölle), joka tykkää lukea romanttisia kirjoja. 

Arvosanani täydet 5+

Lainasin tämän kirjan kirjastosta.
 
Muissa blogeissa:
 
En löytänyt muita bloggauksia
 
Samantyylistä luettavaa: 
 
 
 
 
 
 
 Lisään kirjan Helmet-haasteen kohtaan:

2. Iloinen kirja
 
Popsugar-haaste saa kirjan kohtaan:
 
A Book at least a Four-Star rating on Goodreads

sunnuntai 8. marraskuuta 2020

Viimeisenä pettää sydän: Margaret Atwood

 Viimeisenä pettää sydän: Margaret Atwood. Suomentanut Hilkka Pennanen. Otava 2020.

Englanninkielinen alkuteos (2015): The Heart Goes Last. Kansi: Getty Images (kuva), David Mann (suunnittelu).

 

"The Handmaid’s Talen luoja näyttää lukijalle painajaismaisen lähitulevaisuuden. Mitä olisit valmis tekemään hyvinvointisi puolesta?


Kodittomat Stan ja Charmaine yrittävät epätoivoisesti pitää päänsä pinnalla keskellä taloudellista romahdusta. Elämä on jatkuvaa taistelua ja pelkoa. Kuin vastauksena rukouksiin Charmaine löytää ilmoituksen erikoisesta hankkeesta. Vapaaehtoiset osallistujat muuttavat asumaan suljettuun kaupunkiin. Kukaan ei ole työtön, ja kaikki saavat mukavan kodin joka toiseksi kuukaudeksi. Joka toinen vietetään vankilassa.


Aluksi uhraus ei vaikuta suurelta. Mutta sitten Stan ja Charmaine alkavat kehittää pakkomielteitä heidän kodissaan vuorokuukausin asuvasta pariskunnasta…"(Otava)

Oma arvio:

Aina kun saa käsiinsä Atwoodin tuotantoa, voi olla varma, että luvassa on jotakin hyvin tavatonta, absurdia, mutta uskomattoman viihdyttävää luettavaa. Olen aiemmin lukenut kirjailijalta teokset Orjattaresi ja Testamentit sekä MaddAddam-trilogian osat Oryx ja Crake ja Uusi maa ja pitänyt kovasti hänen kirjoittamistyylistään ja kirjojen tulevaisuuteen liittyvistä teemoistaan. 

Kirjan päähenkilöt, Charmaine ja Stan nukkuvat autossa ja kituuttelevat Charmainen ankealla palkalla tulevaisuuden maailmassa, jossa kaupungin järjestys on totaalisen sekaisin, työttömyys kukoistaa, rikollisuus reuhottaa ja tuloerot kasvavat. Kaiken maailman huligaanit vaanivat kadulla autoja varastettavaksi ja naisia raiskattavaksi, joten pariskunnan on nukuttava toinen silmä raollaan. Stan tuntee itsensä epäonnistuneeksi ja hyödyttömäksi, ja harkitsee tosissaan ottavansa rikolliselta Conor-veljeltään jonkin keikan vastaan. Huhutaan, että rikkaat ostavat vauvojen verta pysyäkseen terveempinä.

Taas keskiyö ja uusi pysäköintialue, jo kolmas samana iltana. Edellisiltä oli pakko paeta. Nyt he ovat niin hermostuneita etteivät saa unta. (s. 22)

Eräänä päivänä Charmaine näkee telkkarimainoksen, jossa värvätään ihmisiä mukaan uuteen Consilience-kaupungin Positron-projektiin, jossa luvataan ratkaista työttömyys- ja rikollisuusongelmia uudella, mullistavalla tavalla. Charmaine saa kuin saakin houkuteltua Stanin mukaan kokeiluun, vaikka Conor-veli häntä kovasti varoittelee. Alkukarsinnan ja -perehdytyksen jälkeen Stanin ja Charmainen elämä saa uuden käänteen: vuoroviikoin pariskunta viettää aikansa vankilassa, jossa he saavat omat erityistehtävänsä, ja vuoroviikot he asuvat omassa kauniissa talossaan, jonka he jakavat vuorotellen toisen pariskunnan kanssa. Stan ei voi lakata epäilemästä, onko tämä nyt onnea vai ei, mutta Charmaine tuntuu olevan vilpittömän onnellinen uuteen elämään Stanin kanssa. Kaikki ei ole kuitenkaan ihan sitä, miltä näyttää.

Aurora hymyilee tiukkaa, rypytöntä hymyään.

Mitä jos kasvot eivät olekaan hänen omansa? Charmaine ajattelee. Mitä jos ne on vain liimattu päälle ja alla on jättiläistorakka tai jotain? Lähtisivätkö kasvot irti, jos tarttuisin molemmista korvista ja kiskoisin? (s. 261)

Kun Stan löytää jääkaapin takaa huulipunasuudelmalla sinetöidyn, seksiä tihkuvan viestilappusen Jasminelta Maxille, jotka Stan päättelee talossa vuoroviikoin asuvaksi pariskunnaksi, kaikki muuttuu. Stan alkaa kuvitella eroottisia päiväuniaan punahuulisesta Jasminesta pakkomielteenomaisesti, sillä oma Charmaine ei ole ollenkaan niin kiihkeä ja aloitteellinen seksin saralla. Stanille alkaa kuitenkin paljastua hyvin hämmentäviä asioita niin Charmainesta kuin Maxin ja Jasminen tapauksesta, ja pian hän huomaa olevansa osa todella monimutkaista vyyhtiä, johon liittyy muun muassa tilapäinen seksiorjuus ja Elvis-imitointi. Kyllä vain. Kirjan tapahtumat jaksavat yllättää ja naurattaa käänteissään ja erikoiset henkilöhahmot saavat minut pyörittelemään silmiäni.

Hän käynnistää levyn. 

Voi. Voi ei.

Kasvot lehahtavat tulipunaisiksi, televisioruutu sumenee silmissä. Kuva on hämärä ja epätarkka, mutta hän siinä on. Hän ja Max, yhdessä niistä autiotaloista. He ryntäävät toisiaan kohti, törmäävät yhteen ja heittäytyvät lattialle. Ja millaisia ääniä hänestä lähtee, kuin ansaan joutuneesta eläimestä...hirvittävää. (s. 240)

Kuten arvata saattaa, Positron-projektin johtajalla Edillä ei olekaan täysin puhtaat jauhot pussissaan ja vankilassa tapahtuu hyvin kyseenalaisia asioita. Lukija pääsee seuraamaan vankilan seksibottien laajaa tuotantoa ja valmistumista sekä Charmainen erityistehtävän kyseenalaisia menetelmiä, jossa rikoksen tehneistä ihmisistä päästään nopeaa eroon - ja myöhemmin heitä osataan hyödyntää ihan uudenlaisessa tuotannossa. Charmaine laitetaan todella kovan valinnan eteen, jossa testataan hänen sitoutuneisuutta projektiin. 

Sitten Charmaine työntää neulan lääkepulloon. Kädet liikkuvat lateksihanskoissa kuin levä meressä; käsivarret tuntuvat raskailta, ikään kuin uisi nestemäisessä liimassa. Kaikki tapahtuu hidastetusti. (s. 222)

Kirjaa lukiessa käväisi mielessäni, kuinka huippu (ja outo) leffa tästä tulisi. Pikaisella googlettelulla sain hataran tiedon siitä, että tv-elokuva olisi suunnitteilla. Toivottavasti toteutuu!

Monet ovat olleet sitä mieltä, ettei Viimeisenä pettää sydän ole Atwoodin parhaimmistoa. Minä kyllä nautin tästä kirjasta ja sen poskettoman dystopisesta tarinasta lähes täysien pisteiden verran. Kirjan loppu jää ärsyttävän ihanasti auki.

Arvosanani 5-

Tämä kirja on arvostelukappale, kiitos kustantajalle.

Muissa blogeissa:

Kirjaluotsi

Kirjallisia 

Kulttuuri kukoistaa

Samantyylistä luettavaa:

Rotukarja: Agustina Bazterrica

Joulukuun kymmenes: George Saunders

 

Lisään kirjan Helmet-haasteen kohtaan:

24. Kirja kirjailijalta, joka on kirjoittanut yli 20 kirjaa

lauantai 7. marraskuuta 2020

Amiraali: Mila Teräs

 Amiraali: Mila Teräs. Otava 2020

 "Miksi aina pitäisi valita, onko poika vai tyttö?


Niilon miehisyyden päällä on aina ollut vähintäänkin ripaus glitteriä. Kun lapsuuden suojaava kotelo murtuu, 17-vuotiaalla vastassa ovat kysymykset: Kuka mä olen? Mistä mä pidän?


Tuppukylässä jokaisen pitää mahtua tiukasti omaan lokeroonsa. Olla joko-tai, ei missään tapauksessa sekä-että. Mutta miksi ei voisi valita kaikkea: parransänkeä ja satiinihametta, tyttöjä ja poikia, haurasta ja vahvaa? On onneksi ihmisiä, joille Niilo voi näyttää sisimpänsä loisteen.


Vahva ja ilmava romaani liukenevista sukupuolirajoista." (Otava)

Oma arvio:

(Arvio, tai osia siitä, on julkaistu aiemmin Oulun kirjaston nuorten Kirjastogramiin tekemässäni postauksessa.)

17-vuotias Niilo rakastaa runojen kirjoittamista ja skeittaamista kavereiden kanssa, kantaa huolta lähistön lepakoista osallistumalla mielenosoituksiin ja on tolkuttoman ihastunut työpaikkansa kahvion söpöön tyttöön. Niilo tuntee kuitenkin olevansa hyvin erilainen kuin muut ja pohtii, onko hänellä oikeus olla olemassa sellaisena kuin on. Hän asuu mummansa ja ukkinsa kanssa, ja ihailee ukkinsa miehekkyyttä, mutta haluaa tuoda omaa feminististä puoltaan enemmän esiin. Uskaltaako hän?

"Miksi mun täytyisi pitää kiinni jostakin ikivanhasta roolista vain siksi, että mulla on penis?" (s. 98)

Niilo katselee netissä rohkeita miehiä, jotka ovat pukeutuneet kauniisti mekkoihin, meikanneet ja laittaneet hiuksensa. Kun Niilo pukee kirpparilla ensimmäistä kertaa jalkaansa korkkarit, tunne on sanoinkuvaamaton! Kirpparin myyjä kehuu ja rohkaisee Niiloa ostamaan kauniit violetit korkkarit itselleen. Hän ostaa myös hameen, jonka pukee iltaisin korkkareiden kanssa yllään, kun mumma ja ukki ovat asioilla. Mutta eräänä päivänä hänet yllätetään...


Joskus mä yritin olla äijä, mutta ei siitä tullut yhtään mitään, se ei ollut mulle yhtään luontevaa. (s. 32)

Pikku hiljaa Niilo uskaltaa avata itseään ja paljastaa ystävilleen, millainen hän on. Hän kokee myös ensirakkauden ilot - ja surut - kahvion Virna-tytön kanssa. Hyvä ystävä Hermanni ottaa Niilon vastaan sellaisena kuiän tämä on, ja samalla Niilo tukee itseään etsivää ystäväänsä. Mumma ja ukki ei kuitenkaan suhtaudu vapautuneeseen Niiloon ihan niin kuin pitäisi.  He ovat syntyneet eri aikakaudella, ja tässä kirjassa kuvataan oikein hienolla tavalla sukupolvien välistä kuilua ja sitä, miten eri lailla vanhempi sukupolvi suhtautuu asioihin, jotka nuoremmalle ovat itsestäänselvyyksiä. Kaikki kuitenkin lutviutuu, kun oikein kovasti yrittää. Valitettavasti aina kaikki ei kuitenkaan pääty niin onnellisesti kuin Niilon tapauksessa.

Silmäni kysyvät,

saanko olla

tällainen,

saanko olla

olemassa. (s.148)


Kirjan nimi Amiraali viittaa siihen, kun Niilo löytää kirjan alussa ukkinsa vanhan perhoskokoelman ja yrittää lähentää heidän suhdettaan kokeilemalla itsekin perhosten keräilyä. Niilo kokee olevansa itsekin kuin perhonen: hän on siirtymässä toukkavaiheesta kotelovaiheeseen. Ukki esittelee ylpeänä Niilolle amiraaliperhosen toukkaa. Niilo haluaisi kovasti olla ukkinsa ylpeyden aihe, muttei perhosten keräily ehkä ole kuitenkaan hänen juttunsa. ⠀⠀

Perhonen alkaa nousta ylemmäs haaviin. Se on niin elävä. Se taistelee elintilastaan, vapaudestaan lentää. (s. 61)⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀

Pidän siitä, miten Niilon tunteita on kuvattu hänen pohtiessaan identiteettiään ja uskaltautuessaan myöntää itselleen todellisen itsensä. Etenkin, kun hän toteuttaa transvestismiään ensi kertaa, hänen tunnekuohunsa on kuvattu kiehtovalla tavalla. Niilolla on onnekseen hieno tukiverkosto ympärillään, ja etenkin hänen toimettomuudestaan ja vetämättömyydestään kärsivän Hermanni-ystävän kanssa hänellä on hienoja, vähäeleisiä mutta merkittäviä hetkiä. Loppu jää lukijan mielikuvituksen varaan. Mumma ja ukkikin haluaa lopulta vain Niilon parasta ja yrittävää ymmärtää tätä mahdollisimman hyvin siihen nähden, kuinka kömpelöä se heidän sukupolvelleen on.

Ilmapiiri sähköistyy, kun Mara tarjoaa mulle ompelemaansa hametta. Mä valutan satiinikangasta varovasti sormieni lävitse kuin paratiisin kukan terälehtiä.(s.66)

Pidän myös kovasti siitä, ettei kirja käsittele asioita mustavalkoisesti eikä rajaa sukupuolia ja seksuaalisuutta joko-tai-vaihtoehdoin. Kirja antaa monia mahdollisuuksia henkilöhahmoille toteuttaa itseään. Vaikka en päässytkään kovin kiintymään henkilöihin ja koko tarinaan, viihdyin sen parissa alusta loppuun. Annan myös pointsit kirjan hyvin realistisesta ja häpeilemättömästä seksikuvauksesta.

Mila Teräksen Amiraali on tarina nuoren identiteetistä, ystävyydestä, rakkaudesta ja uskalluksesta olla oma itsensä. Kirjan kerrontaa rytmittää Niilon runot ja viestittelyt hyvän ystävän Maran kanssa.⠀Mara on hyvin kannustava ystävä, joka rakastaa suunnitella vaatteita, ja sattuman kaupalla Niilo pääseekin hänen mannekiinikseen lepakoiden hyväksi järjestettävässä hyväntekeväisyysmuotinäytöksessä. Niilo ei voisi enää tehdä näyttävämpää kaapistatuloa koko kylän edessä.

Arvosanani 4

Tämä kirja on arvostelukappale, kiitos kustantajalle.

Lisään kirjan Popsugar haasteeseen kohtaan:

A Book you picked because the title caught your attention⠀⠀⠀⠀⠀

Muissa blogeissa:

Lastenkirjahylly

Samantyylistä luettavaa:

Kesän jälkeen kaikki on toisin: Siri Kolu

Järistyksiä: Riina Mattila

⠀⠀⠀


lauantai 31. lokakuuta 2020

Pimeä peili ja muita urbaaneja kauhutarinoita: Mikko Toiviainen

 Pimeä peili ja muita urbaaneja kauhutarinoita: Mikko Toiviainen. Otava 2020

 

"Tappavia sähköposteja, pahoja koneita, pelejä joita ei kannata pelata, käyttäjiä joille ei kannata vastata somessa.
Kokoelma internet-ajan urbaanilegendoja, kauhutarinoita ja karmivia myyttejä. Hiuksia nostattavia kertomuksia nykyajan leirinuotioilta."(Otava)

Lukunäyte: https://issuu.com/otavankirjat/docs/pime__peili_lukun_yte_001-012

Oma arvio: 

Mikko Toiviainen arveli Helsingin kirjamessujen haastattelussaan, että tulevaisuudessa suosittaneen lyhyttä tarinamuotoa nuortenkirjallisuudessa. Tällaista muotoa hän esittelee myös uudessa kauhukokoelmassaan Pimeä peili ja muita urbaaneja kauhutarinoita hyvin toimivasti. Kauhutarinat ovat toki toimineet kautta aikojen lyhyinä novelleina, ja Toiviainen kertoi haastattelussaan itsekin lukeneensa nuorena taskulampun valossa esimerkiksi Pirkko-Liisa Perttulan kauhutarinakokoelmia. Kauhukirjallisuus kiehtoo varhaisnuoria ja nuoria lukijoita, ja Toiviaisen mukaan tällaiset teokset tukevat nuorten turvallista pelkäämisen tarvetta. 

"Minä täällä", sanoi  tumman hahmon tuttu kylmä ääni. "Miksi sammutit valot? Luuletko, etten minä näe pimeässä?" ("Facetime" s.24)

Pimeä peili ja muita urbaaneja kauhutarinoita sisältää 25 lyhyttä, muutaman sivun mittaista kauhutarinaa, joita kaikkia yhdistää nykymaailman ja tulevaisuuden teknologia. Kauhun ainekset liittyvät siis kaikeen siihen, mitä teknologia ja virtuaalitodellisuus voi aiheuttaa: on kamalia TikTok-videoita, liiankin älykäs Apple iCar -älyauto, Pokemon Go -pelin mustempi versio Pokemon Black, identiteettivarkauksia ja Netflixin pelottavampi versio Netflix Snaff. Joissakin tarinoissa teknologia ja sovellukset ovat tärkeässä roolissam, vaikkakaan eivät kauhun aineksena. Esimerkiksi novellissa Wilma-merkinnät Eetu-nimisen pojan kohtalo selviää Wilma-merkintöjen kautta. Myös monia ihmisille arkipäiväisiä asioita, kuten deja-vu-kokemus, on selitetty uudella, kammottavalla tavalla. 

Et voi lopettaa pelaamista. Peli on pelattava loppuun saakka. ("Delfoi tietää kaiken", s.77)

Kauhukertomukset jättävät aika paljon lukijan mielikuvituksen varaan. Pidän juuri siitä, että novelli loppuu hieman hämmentäväksi, jolloin itselle jää tilaa selittää asiat - joko parhain päin tai pahimmalla tilalla. Sillä tavalla novellit ovat myös juuri sitä turvallista kauhua, kun kaikkea ei läväytetä silmille valmiina, vaan lukijan oma mielikuvitus saa täydentää tarinan itselle sopivalla tavalla. Siksipä uskallan antaa kokoelman seuraavaksi pian 11-vuotiaan, kauhusta kiinnostuneen poikani luettavaksi. Pääsääntöisesti suosittelisin novelleja kuitenkin 12-14-vuotiaille.

Tip tip tip.

He tuijottivat häntä.

He tuijottivat ja nauroivat.

Tuijottivat.

Ja nauroivat. ("Netflix Snaff", s. 133)

Toiviainen on jatkojalostanut osan novelleista netin syövereistä kaivetuista tarinoista, joiden alkulähteet hän mainitsee kirjan lopussa.

Arvosanani 4+

Tämä kirja on arvostelukappale, kiitos kustantajalle.

Muissa blogeissa:

En löytänyt muita bloggauksia

Samantyylistä luettavaa:

Magdalena Hai: Kuolleiden kirja - Paluu Uhriniituntakaiseen

Lisään tämän kirjan viimeisenä osallistumisenani Yöpöydän kirjat -blogin Halloween lukuhaasteeseen.


lauantai 24. lokakuuta 2020

Kuunpäivän kirjeet: Emmi Itäranta

 Kuunpäivän kirjeet: Emmi Itäranta. Teos 2020


Kansi: Jussi Kaakinen

"Aurinkokunta on ihmisen valtakunta, jonka kaivokset, tehtaat ja viljelmät hyödyntävät taivaankappaleita uuraasti ja järjestelmällisesti. Siirtokuntien väliset luokkaerot tuntuvat perheissä ja tuntemattomien välillä; Maasta pois päässeet eivät halua sinne takaisin. 

Lumi Salo etsii puolisoaan. Sol, kasvitieteilijä, ei ole saapunut jälleennäkemiseen, ei seuraavaankaan tapaamiseen, rikosta epäillään, terrorismista huhutaan. Solin perhe ei osaa tai halua kertoa mitään. Vaillinaisen tiedon varassa Lumi joutuu etsimään Solia muistikirjan sivuilla, sanoin, ja vieläkin syvemmältä, parantajien maailmasta – monet suhtautuvat Lumin ammattiin skeptisesti, Solkin. Mihin Sol on kadonnut, mihin sekaantunut? Kenet hän tuntee? Kuka hän oikeastaan on? 

Emmi Itärannan kolmas romaani Kuunpäivän kirjeet avaa synkkyydessäkin uskomattoman kauniin avaruuden ja kielen, joka kurkottaa kohti jotain mennyttä ja yhteistä. Niin Solin kuin oikean kodin kaukaisuus luovat romaaniin päättäväisen haikean vireen, joka rivi riviltä kysyy: Mikä kaikki on liian kaukana, ja minkä voimme vielä pelastaa?"(Teos)

Oma arvio:

Olen odottanut Emmi Itärannalta uutta kirjaa viisi vuotta sitten ilmestyneen Kudottujen kujien kaupungin jälkeen. Kuunpäivän kirjeet ei petä odotuksiani: siinä on huikaisevan huolella mietitty maailma, johon Itärannan taidokkaan kirjoittamistyylin takia onnistun upputumaan ja lähes sulautumaan totaalisesti. Sain hetken asua avaruuden siirtokunnissa ja matkustaa supernopeaa planeettojen välisillä aluksilla. 

Kirja perustuu päähenkilön ja minäkertojan kirjeisiin, jotka on osoitettu yhdelle tietylle henkilölle. Nuori nainen, Lumi Salo, on kotoisin Maasta. Kirjeiden kirjoittamisen aikaan hän asuu kuitenkin tulevaisuuden maailmassa, jossa ihmiskunta on levittäytynyt avaruuden siirtokuntiin eri planeetoille, kuten Marsiin ja sen ilmakehän sylinterikaupunkeihin. Lumin vanhemmat jäivät ilmastonmuutoksen runtelemaan Maahan, Talvimaahan, kun nuori Lumi lähti Vivian-nimisen parantajan oppiin avaruuteen. Kuun kautta Lumi siirtyi Marsiin tutustuttuaan ja rakastuttuaan kasvitieteilijä Sol Uriarteen. Sol on juuri se, jolle kirjeet on kohdennettu. Lumin kirjoittamien kirjeiden välissä on myös lyhyitä sähköposteja pääasiassa Solilta.

Lumi rakkaani,

tämänhetkiset olosuhteet estävät minua kuvailemasta ympäristöni ominaisuuksia tai kertomasta sinulle sijaintini koordinaatteja. Itsestäni riippumattomista syistä tietoliikenteeni on rajattua. Olen viettänyt viime päivät pohtien, kuinka saada kontakti sinuun ja mitä kertoa. (s. 153)

Samalla kun kirjan tapahtumissa käydään läpi Lumin vaiheita parantajana, on siinä hyvin vahvasti mukana mysteerijuoni, jossa Lumi yrittää löytää rakkaansa vihjeiden perusteella. Jupiterin Europa-kuuhun sijoittuvan työkomennuksensa jälkeen Lumin on tarkoitus tavata Sol Marsin Harmoniassa, jossa Solin perhe asuu. Kun Lumi ja hänen Ziggy-kissansa saapuvat perille, hän saa kiireisen oloisen viestin, jossa Sol pyytää häntä tulemaan Marsin Datong-nimiseen kaupunkiin ja odottavansa tätä hotellihuoneessa. Sol ei kuitenkaan koskaan tule hotellihuoneeseen ja pian pyytääkin Lumia palaamaan takaisin Harmoniaan. Lisäksi tämä viestissään pyytää Lumia palaamaan Kuunpäivän taloon. Kuunpäivän talo on Solin ja Lumin yhteinen unelma, fantasia, johon he ovat tehneet mielikuvitusmatkoja. Kuvitelmiin uppoutumalla Lumi saattaa löytää vihjeen Solin olinpaikasta. Mutta sitten Lumi saa kuulla tapahtuneen jotain kamalaa, eikä Solin olinpaikasta tunnu löytyvän kuin vihje sieltä, toinen täältä. Onko Sol siepattu? Mihin ihmeeseen Sol on sekaantunut?

Kun suljen silmäni, olen Kuunpäivän talossa. Siellä huoneet aukeavat vaitonaisina ja puutarha odottaa. Minua, sinua. Meitä, joiden ajatukset ovat sen ainoa koti, aivan kuten sekin on ainoa koti meidän yhteisille ajatuksille. (s. 310)

Kirjassa seurataan Lumin epätoivoista etsintää, johtolankojen onkimista ja muistoihin uppoutumista. Lumin parantajan työtä avataan hiukan, ja myös kirjan kiehtovaa maailmaa valotetaan erilaisin faktatiedoin kirjeiden välissä. Ei voi muuta kuin ihailla Itärannan taitoa luoda näin ihmeellinen, mutta silti uskottava maailma siirtokuntineen ja teknologioineen. Hän on taustoittanut kaiken kirjoittamansa hyvin. Kirjan parasta antia minulle onkin itse maailma, sillä henkilöhahmot eivät minulle tulleet kovin läheisiksi ja tärkeiksi. Myönnettäköön, että toki jännitin kovasti, löytävätkö Sol ja Lumi koskaan toisiaan. Solin ja Lumin rakkaus on kuvattu kauniin, varovaisen intiimisti. Siitä nykyaikaan heijastettava erikoinen rakkaudenkuvaus tämä on, että seksiä ei kuvata oikeastaan lainkaan, vain syvää läheisyyttä. Enkä minä kyllä seksikuvauksia kirjaan kaivannutkaan.

Kuunpäivän kirjeet sisältää hyvin vahvan ilmastoon ja ympäristöön liittyvän tematiikan. Marsin asuttaneet ihmiset riistävät Maata, joka yrittää pyristellä vahingoittuneella Maapallolla. Ihmisten eriarvoisuus näkyy hyvin vahvoina luokkaeroina, ja käytännössä köyhimmät ovat jääneet asumaan Maahan tai työskentelevät esimerkiksi Kuussa. Terroristijärjestö Kivenkääntäjät ottaakin ohjat omiin käsiinsä pelastaakseen Maa-planeetan, johon kaikilla, myös Marsissa ikänsä eläneillä tuntuu olevan vielä vahva yhteys ja kytkös. 

Tiesitkö, että sellaisetkin ihmiset, jotka eivät ole koskaan käyneet  Maassa, ikävöivät sinne? Kysyin hetken kuluttua.

Olen kuullut ilmiöstä, sanoit. Lääketieteessä sitä kutsutaan alkukotisyndroomaksi. (s. 204)

Tämä kirja hämmästytti ja huikaisi minut kiehtovalla avaruusmaailmallaan, sillä olen suuri avaruusfani. Itäranta kirjoittaa myös niin huolellisen kaunista ja eteenpäin soljuvaa tekstiä, että sitä on aina ilo lukea. Kerrassaan mieleenpainuva lukukokemus!

Arvosanani 4,5

Tämä kirja on arvostelukappale, kiitos kustantajalle.

Muissa blogeissa:

Iltaluvut

Kirjasähkökäyrä

Tuulevin lukublogi

Kirjahilla

Samantyylistä luettavaa:

Emmi Itäranta: Kudottujen kujien kaupunki

 Andy Weir: Yksin Marsissa

 

 



maanantai 19. lokakuuta 2020

Teemana tulevaisuus: Helsingin kirjamessut verkossa 2020 ~ Tärppejä ja vähän muutakin

Viime vuonna 2019 toteutin viimeinkin pitkäaikaisen haaveeni ja matkustin Helsingin kirjamessuille bloggaajapassi kaulassani roikkuen. (Tästä linkistä voit lukea bloggaukseni aiheesta.) Tänä vuonna aikomukseni oli suunnata joko Tampereen tai Turun kirjamessuille, jotka molemmat kuitenkin peruttiin koronan takia. Mutta onni onnettomuudessa: Helsingin kirjamessut päätettiin järjestää tänä vuonna kokonaan verkossa, joten voin osallistua niihin kotisohvaltani. Kiitos järjestäjälle somevaikuttajan kutsulipusta, jolla pääsen nauttimaan koko kirjamessujen annista.

Helsingin kirjamessut ovat jo ovella, sillä tänä torstaina 22.10. ne avataan 400:n esiintyjän voimin. Teemana on tulevaisuus ja ohjelma on sekä kansallista ja kansainvälistä. Osa messulavan haastatteluista on kuvattu etukäteen ja osa lähetetään suorana 22 - 25.10. välisenä aikana. Kokoaikalipun ostaneet voivat katsoa ohjelmaa tallenteena vielä 8.11. saakka. Itsekin katson osan jälkikäteen, sillä en mitenkään ehdi ja voi katsoa kaikkea haluamaani suorana, vaikka olenkin pyhittänyt ensi viikonlopun kirjamessuiluun. Sitä paitsi kirjamessujen ohjelma starttaa jo torstaina, jolloin olen töissä.

Kirjojen ja muun oheismateriaalin shoppailu on iso osa kirjamessujen ihanuutta, joka ei voi tänä vuonna toteutua samanlailla. Kustantajilla ja kirjakaupoilla on kuitenkin messutarjouksia, joita voi löytää Helsingin kirjamessujen tapahtumasivulta 19.10. alkaen. Eli shoppailun voi aloittaa vaikka nyt heti! En ole itse vielä varma, ostanko kirjoja messualennuksin, sillä minulla on kirjoja nytkin ihan liikaa, mutta katsotaan, katsotaan...

Ohjelman helmet

Kirjamessujen ohjelmasta minua kiinnostaa luonnollisesti kaikki nuortenkirjallisuuteen liittyvä. Harmillisesti ohjelmassa on suhteellisen vähän lanu-asiaa. Siitä iso mur! Kirjakallion haastattelut haluaisin katsoa lähes kaikki, sillä niissä on todella kiinnostavat ja tuoreet aiheet ilmaisutaidon lukiolaisten haastattelemana. Nämä joudun enimmäkseen katsomaan jälkikäteen, sillä Kirjakallion ohjelmasta iso osa esitetään torstaina ja perjantaina päiväsaikaan.

Pidemmittä puheitta listaan tähän alle päiväkohtaiset tärppini ohjelmasta ilman suurempia selityksiä. (Viereistä kuvaa klikkaamalla pääset selaamaan messulehteä ja lukemaan tarkemmat kuvaukset ohjelmasta.)

Torstai 22.10

12.00-12.30 Senaatintori

Ruotsalaisen sarjakuvan tähdet: Liv Strömquist ja Moa Romanova

12.00-12.30 Töölö

Kirjakallio: Pimeä peili ja muita urbaaneja kauhutarinoita ja Kuolleiden kirja - paluu Uhriniituntakaiseen (Mikko Toiviainen ja Magdalena Hai)

13.30-14.00 Töölö

Kirjakallio: Ihana tyttö ja Sen pituinen se (Elina Kilkku ja Janne Saarakkala)

14.30-15.00 Senaatintori

Rikkaruoho - viimeinen kirje isälle (Otto Gabrielsson)

Perjantai 23.10.

12.00-12.30 Töölö

Kirjakallio: Unienpunoja ja Kesämyrsky (Elina Rouhiainen ja Siiri Enoranta)

13.00-13.30 Töölö

Kirjakallio: Lupa ja Runkkarin käsikirja - kasvata pornolukutaitoasi ja seksuaalista älykkyysosamäärääsi (Sita Salminen ja Ina Mikkola)

16.30-17.00 Senaatintori

Hukkuva maa (J.P.Koskinen)

Lauantai 24.10.

10.30-11.00 Töölö

Tulevaisuuden kirjallisuus

11.00-11.30 Töölö

Tulevaisuus äänessä - äänikirjojen nousu ja tulevaisuus

11.30-12.00 Töölö

Ääni tarinalle - kertomuksia äänikirjan lukija työstä

13.30-14.00 Senaatintori

Mercedes Bentso - Totuus ja tunnustus

16.30-17.00 Esplanadi

Pimeän arkkitehti (Marko Hautala)

Sunnuntai 25.10

10.30-11.00 Senaatintori

Metoo ja BLM, miten muutokset näkyvät kirjallisuudessa? (mm. Koko Hubara)

12.00-12.30 Töölö

Suomen kirjailijaliitto esittää: Utopiaa!

12.30-14.00 Senaatintori

Kuunpäivän kirjeet (Emmi Itäranta)

12.30-13.00 Esplanadi

Vieraat (Johanna Sinisalo)

******************************

Minua kiinnostaa kuulla, aiotko sinä osallistua tänä vuonna Helsingin kirjamessuille, mikä haastattelu sinua kiinnostaa eniten vai aiotko skipata kokonaan sen takia, että et pääse aidosti paikan päälle Messukeskukseen?

keskiviikko 14. lokakuuta 2020

Pimeän arkkitehti: Marko Hautala

Pimeän arkkitehti: Marko Hautala. Tammi 2020.

Kansi: Mika Tuominen 

"Tästä talosta ei selviä ulos hengissä

Pimeän arkkitehti tarjoilee parasta psykologista kauhua Suomen Stephen Kingiltä. 

Nuori mies muuttaa kerrostaloon, mutta talon salaisuus paljastuu hänelle liian myöhään. Asukkaita tuntuu riivaavaan jokin.

Betonielementtejä, nauhaikkunoita, kaikuvia rappukäytäviä, mykkinä tuijottavia ovisilmiä. Vauraassa perheessä kasvanut Joni Widenius muuttaa ensimmäistä kertaa elämässään kerrostaloon ja sopeutuminen uuteen arkeen on vaikeaa. Tilannetta pahentaa tieto siitä, että talossa on asunut mies, joka on tappanut tyttärensä talon kellarissa.Unettomien öiden kasautuessa Joni alkaa kuulla ääniä pimeästä rappukäytävästä, siellä vaeltaa outoja hahmoja. Kun hän tutustuu verkossa alakerran naapuriin, hän saa kuulla, että talossa on jotain pahasti vialla. "(Tammi)
 
 
 
Oma arvio:
 
Kovasti olen odotellut Marko Hautalalta lisää kauhua sitten toissa vuonna julkaistun Leväluhdan.  Osallistun myös tänä vuonna Yöpöydän kirjat -blogin vuotuiseen Halloween lukuhaasteeseen, johon tämä Hautalan uusin kauhuromaani Pimeän arkkitehti osuu paremmin kuin hyvin. Jo kirjan kammottava kansi, joka on Mika Tuomisen käsialaa, saa aikaan kylmiä väreitä.
 
Kuivaushuoneen ikkunoista tuleva hohde paljasti hahmon juuri ennen kuin näkökenttä heilahti. Takaraivo iskeytyi kuivauslaitteen kulmaan. Hahmon ääriviivat tanssivat edessä sekavana jälkikuvana. (s. 232)
 
Kirjan päähenkilö, Joni, joka kärsii pakonomaisista haaveilukohtauksista eli MD-oireista, aloittaa ensimmäistä yliopistovuottansa isänsä ostamasta kerrostaloasunnosta käsin. Talo on neuvostoliittolaistyylinen betonirumilus, jonka asukkaatkin ovat jo suurin osa elämänsä ehtoopuolella. Heti asuntovälittäjän esittelykierroksella Joni huomaa talossa jonkin olevan pielessä. Saunatilassa hän saa mielikuviteksensa tuottaman kammottavan kuvan eteensä. Asuntovälittäjä menee vaikeaksi ja paljastaa, että talossa on vuosia sitten tapahtunut lapsenmurha, ja juuri saunatiloissa. Nainen kuitenkin vakuuttelee, että kaikki on nykyään kunnossa.
 
"Se juoksee ", Sulevi sanoi. "Se on kuollut ja juoksee silti."(s.169)

Heti ensimmäisinä öinä Joni tajuaa, ettei voi nukkua hyvin asunnossaan, koska Joni ei saa talolta rauhaa. Tuntuu, kuin talon seinissä ja viemäreissä olisi oma elämänsä. Kaiken kruunaa katolla oleva äänekäs jäähdytinlaite, josta Joni aikoo ensi kädessä kerätä talon asukkailta valituslistan isännöitsijälle. Samalla Joni voisi tutustua talon asukkaisiin. Pian hän huomaakin olevansa kylässä alakerran omituisen vanhan miehen, Sulevin luona, joka kehuskelee tappaneensa ihmisiä Afrikassa ollessaan ja vaikuttaa jotenkin epävakaalta. Hän kertoo valittaneensa yläkerran Matildalle tämän soittavan öisin musiikkia liian kovaa, mihin tyttö on vastannut, ettei saa muuten nukuttua. Joni saa lisätietoa Matildasta yläkerran Ahmedilta, joka kehottaa Jonia katsomaan tämän Youtube-videoita. Niissä ahdistuneen oloinen nuori nainen kertoo talon outouksista, ja videoiden sävy muuttuu kerta kerralta kammottavammiksi.
 
Miten outoa kuulla vaimeiden askelien kahahduksia huoneissa, joiden olisi pitänyt olla tyhjiä. Paljaan ihon kuisketta lattiaa vasten. Sellainen rikkoi jotakin perustavaa sääntöä. Kenenkään ei pitänyt joutua kuulemaan sellaista omassa kodissaan, tajuta että äänet olivat todellisia, että ne syntyivät tietoisen olennon liikkestä, että niistä ei voinut syyttää mielikuvitusta tai vesiputkia tai ajan painosta valittavia talon rakenteita. (s. 276)

Eräänä yönä Joni kuulee, kuinka rappukäytävässä joku juoksisi paljain jaloin edestakaisin. Postiluukku heilahtaa ilmavirran seurauksesta, mutta Joni ei onnistu näkemään ovisilmästä mitään. Hän on kauhuissaan, etenkin kun ovisilmä yhtäkkiä tummuu ja hän aistii jonkun hengittävän oven takana. Tästä alkaa pikku hiljaa vyöryä talon kammottavat tapahtumat, jotka jostain syystä yltyvät, kun katon viilennyslaite irrotetaan. Jonin pesuhuoneen laattojen takaa paljastuu ammottova aukko, jossa on oudon hohtavaa ainetta. Jotain on todellakin pielessä, eikä Joni voi oikein keskittyä opintoihinsa enää. Vihainen isäukko soittelee Jonille ja vaatii tätä ryhdistäytymään. Isä ei ole koskaan voinut suhtautua poikansa MD-diagnoosiin ja taipukseen jumittua haaveisiinsa.
 
Sulla on selkärangan tilalla paskaa, isä oli sanonut kolme päivää äidin kuoleman jälkeen istuessaan olohuoneessa kylpytakissa, viskilasi kädessä, kuivunutta vaahtoa suupielissä. --- Sielun tilalla, isä oli tarkentanut katse humalasta huolimatta pistävänä, läpitunkevana. Sielun tilalla pelkkää paskaa. (s. 51)
 
Perinteisten, aistinvaraisten kauhuelementtien lisäksi kauhua lietsoo erikoiset henkilöhahmot, kuten yläkerran koiraa ulkoiluttava, Jonin oven takana omituisia höpisevä iäkäs nainen, alakerran traumatisoitunut Sulevi, asunnostaan tuskin koskaan poistuva tubettaja-Matilda, joka video videolta menee yhä riutuneemmaksi ja ahdistuneemmaksi. Itse kerrostalosta ja sen elämää huokuvista seinistään minulle tulee hieman samat tuntemukset kuin Jeff VanderMeerin Eteläraja-trilogiaa lukiessani. 
 
Parhaimmillaan kyseessä oli selviytymiskeino. Fantasiamaailmat tarjosivat paikan, jossa käsitellä ahdistavia asioita. Pahimmillaan MD oli ikään kuin yksityinen virtuaalimaailma, jonne saattoi paeta vastuuta. Tällöin pienikin vastoinkäyminen tai haaste laukaisi haaveilutarpeen. (s. 88)

Päähenkilön taipumus uppoutua haaveiluun tekee lukijan epäuskoiseksi kaikesta tapahtuneesta. Monta kertaa mietin, tapahtuiko tämä nyt oikeasti vai onko Jonin vilkas mielikuvitus tehnyt tepposensa. Tämä tekee kirjasta vielä karmeamman.

En suostu tähän, Joni vakuutti itselleen. En suostu pelkäämään omassa kodissani. (s. 98)

Jälleen kerran Hautala on onnistunut kirjoittamaan oikeasti kauhean kirjan, joka sai ainakin minut hytisemään kauhusta. 

Arvosanani 5

Tämä kirja on arvostelukappale, kiitos kustantajalle.

Muissa blogeissa:
 
En löytänyt vielä muita bloggauksia.

Samantyylistä luettavaa:
 

Osallistun tällä kirjalla Halloween-lukuhaasteeseen (Yöpöydän kirjat)