Klassikkokeskiviikko ~ Uljas uusi maailma: Aldous Huxley

Uljas uusi maailma: Aldous Huxley. Suomentanut I.H.Orras. Tammi 2018 (Ensimmäinen suomenk. painos 1944)

Englanninkielinen alkuteos (1932): Brave new world

 "Aldous Huxleyn vuonna 1932 ilmestynyt Uljas uusi maailma on George Orwellin Vuonna 1984 -teoksen ohella 1900-luvun tieteiskirjallisuuden kulmakiviä. Tieteen ja kulutusyhteiskunnan kehitys on pitänyt huolen siitä, että Huxleyn dystopia on yhä kutkuttavan ajankohtainen.

Romaani sijoittuu tasapainon vuoteen 632 jälkeen herramme Henry Fordin, aikaan jolloin konekulttuuri on kehittynyt niin pitkälle, että ihmisen elämä syntymästä kuolemaan on tieteen keinoin valmiiksi kartoitettu. Lapset syntyvät koeputkissa, ja heti syntymänsä jälkeen heidät jaetaan eri luokkiin, joista kukin toteuttaa sille määrättyä tarkoitusta ja elintapaa. Kaikki on niin automatisoitua ja tarkoin suunniteltua, ettei minkäänlaista häiriötä voi syntyä eikä liioin kehityksen tarvetta ilmene. Jos tyytymättömyys jostain syystä sattuisikin heräämään, palauttaa onnelliseksi tekevä huume, soma, oitis tasapainon. Eräässä tämän maailman kolkassa on kuitenkin villi-ihmisten reservaatti, jossa elämäntaistelu, intohimo, syntymä ja kuolema ovat yhä todellisuutta...."(Tammi)

 Oma arvio:

Innostuin tarttumaan tähän scifi-klassikkoon katsottuani samannimisen, kirjaan perustuvan sarjan HBO Nordicilta. Yritän nyt kuitenkin olla tässä postauksessa vertaamatta kirjaa sarjaan tai toisinpäin, etenkin kun katsoin sarjan ennen alkuteoksen lukemista. Joskus se voi olla epäedullista kirjalle.

Kirjan ensimmäisessä luvussa tutustutetaan lukija heti asian ytimeen, kun Keski-Lontoon hautomis- ja olouttamiskeskuksen johtaja esittelee opiskelijajoukolle tuota suurta mullistavaa laitosta, jossa erotellaan alkiovaiheessa Alphat (nämä ovat aina miehiä), Betat, Deltat, Gammat ja Epsilonit, jotka sitten kasvatetaan pulloiksi kutsutuissa säiliöissä ja syntymän jälkeen oloutetaan keskuksessa sopivaan asemaansa ja rooliinsa. Samalla tulee myös tutuksi mullistava Bokanovski-menetelmä, jonka avulla alkiosta saadaan silmikoitua maksimissaan yhdeksänkymmentäkuusi identtistä kaksosta. Näin pystytään toteuttamaan vielä paremmin maapallon tunnuslausetta: "Yhteisyys, samuus, lujuus." 

Samalla lukija tutustutetaan keskeisiin henkilöihin, joita ovat Alphat Henry Foster ja Bernard Marx sekä keskuksessa työskentelevä hehkeä ja miesten suosima Beta Lenina Crowne. Lenina ja Henry viihtyvät vapaa-ajalla yhdessä, mutta erikoinen Bernard haluaisi Leninan itselleen. Ja tämä ajatus on pöyristyttävä, sillä kirjan yhteiskunnassa kaikki kuuluvat kaikille, ei ole parisuhteita eikä avioliittoja ja seksiä voi harrastaa estottomasti kenen kanssa haluaa. Lenina saa myös huutia ystävältään Fannylta, koska on viihtynyt Henryn seurassa hiukan liian kauan, jo neljä kuukautta. Tuollainen kiintymys on tavatonta.

- Perhe, yksiavioisuutta, romantiikkaa. Kaikkialla nurkkakuntahenkeä, kaikkialla harrastuksen keskittymistä oman edun polttopisteeseen, kiihotteiden ja tarmon ahdasta kanavoimista.

- Mutta jokainen kuuluu jokaiselle, hän lopetti lainaamalla hypnopedista sananpartta. (s. 51)

Johtajan kertomana kuullaan seikkaperäisesti, mitä olouttaminen tarkoittaa. Yölliset, toisteiset ääninauhat tunkeutuvat pienokaisten mieliin ja ohjaavat heitä haluttuun ajattelu- ja käyttäytymismalliin, jotta he voivat sopeutua maailmaan ja heille annettuun asemaan. Alinta kastia olevat Epsilonit ovat lähinnä huoltajia ja siivoojia, mutta he ovat onnellisia eivätkä kaipaa enempää. Ainakin niin kauan, kun he ottavat päivittäisen soma-annoksensa. Tästä tullaankin somaan, joka on lääke kaikkeen: somalla turrutetaan tunteet, sillä kaikenlaiset tuntemukset eivät ole ihmiskunnalle hyväksi. Kaikki syövät somaa, joten kukaan ei tunne mitään. Näin yhteiskunta pysyy vakaana. Tiettyjä tunteita kuitenkin voidaan vahvistaa somalla, kuten hurmoksen tunteita solidaarisuuspalveluksissa, joissa Jumalan sijaan palvotaan herraa  Henry Fordia, joka on koneteollisuuden keksinnöllään sysännyt alkuun suuren koneellistuvan maailman. 

Humala-jumala, Ford ja suuta

annat, tytöt yhdeks muuta.

Pojat, tytöt rauhan saa: 

Humala-jumala vapahtaa.(s. 93)

Kaikista suurin kirjan henkilöhahmoista on kuitenkin Länsi-Euroopan ohjaajapresidentti Mustafa Mond,  joka on yksi kymmenestä maailmanohjaajista. Tämä kaikkialla kunnioitettu vastaa siitä, että yhteiskunta toimii niin kuin sen pitää. Vaikuttava Mustafa jakelee ajatuksiaan täydellisestä yhteiskunnastaan etenkin loppua kohti.

- Hyvä nuori neiti, asianlaita on niin kuin sanoin.

Kuusi kertaa kuusikymmentätuhatta intiaania ja sekarotuista...täydellisiä villejä...tarkastajamme käyvät silloin tällöin alueella...muussa suhteessa ei minkäänlaisia yhteyksiä svistyneeseen maailmaan...noudattavat vielä luotaantyöntäviä tapojaan ja tottumuksiaan...avioliitto, jos tiedätte mikä se  on, hyvä nuori neiti, perheet...ei olouttamista...kammottavaa taikauskoisuutta...kristinuskoa ja totemin- ja esi-isien palvontaa...kuolleita kieliä, sellaisia kuin zuni ja espanja ja athapasca...kuguaareja, piikkisikoja ja muita villieläimiä...tarttuvia tauteja...pappeja...myrkyllisiä sisiliskoja...(s. 111)

Mullistavimmat tapahtumat alkavat Leninan ja Bernardin matkustaessa lomailemaan Villien alueelle erämaahan. Tuolla he törmäävät kaikin puolin hämmästyttäviin, oudosti eläviin intiaaniyhteisön jäseniin, joiden joukossa asuu kuitenkin kaksi valkoihoiseen väestöön kuuluvaa. Turpean lihava, kuusissakymmenissä oleva Linda ja  hänen aikuinen  poikansa John ovat erottuva näky kylässä, ja pian selviääkin, että John sattuu olemaan Bernardin johtajan poika. Ennen reissua kun johtaja on kertonut, miten hän eräällä lomamatkalla erämaassa kadotti naisen, joka oli siis Linda. Niinpä Bernard pyytää Mustafalta lupaa tuoda Villit Keski-Lontooseen, sillä tämä hyljeksitty miesressu haluaa saada mainetta ja kunniaa tuomalla nämä erikoisuudet kaupunkiin. Onpa hänellä pieni kostokin mielessään, sillä ennen reissua johtaja on uhannut lähettää joukkoon sopeutumattoman Bernardin Islantiin.

Villien, etenkin itsepintaisen ja itsenäisesti ajattelevan Johnin tulo Keski-Lontooseen aiheuttaa kuohuntaa yhteiskunnassa, kun tämä kyseenalaistaa koko systeemin, kieltäytyy somasta ja kertoo janoisille kuulijoille Villien elämäntavoista. John yrittää aiheuttaa sekasortoa Deltojen keskuudessa lietsomalla heitä kapinaan ja päätyy käymään pitkän keskustelun Mustafan kanssa. Lopulta Johnin on todettava, ettei hän voi koskaan sopeutua täydelliseen elämään, vaan on oleva aina Villi luonteeltaan.

 Sata toistoa kolmena yönä viikossa neljän vuoden ajan, ajatteli Bernard Marx, joka oli hypnopedian erikoistuntija. Kuusikymmentäkaksituhatta neljäsataa kertausta tekee yhden totuuden. Idiootit! (s. 58)

Uljas uusi maailma on hyvin mielenkiintoinen ja kiehtova dystopia. Pidän tästä paljon enemmän kuin Orwellin scifiteoksesta  Vuonna 1984. Kaikista mullistavin ajattelija kirjassa on Bernard Marx, joka oikeasti alkaa kyseenalaistamaan tunteiden turruttamisen ja samuuden ajatuksen. Huhutaan, että hänen säiliöönsä on sikiövaiheessa kaadettu etanolia (tämä on siis gammoille ihan tavallinen toimenpide), jonka vuoksi hän on muita Alphoja lyhyempi ja yksinkertaisempi. Lenina Crowe ajattelee myös valtavirrasta poikkeavasti, mutta on kuitenkin vahvasti olouttamisen uhri, kuten Bernardkin. Lenina esittääkin ääneen kysymyksiään kuin pikku lapsi vanhemmilleen, mutta ei kykene ajattelemaan muuten, kuin hänelle on olouttamisessa jankutettu. Mutta yhtä lailla Villi John on kasvanut oman yhteiskuntansa normeihin eikä näin ollen osaa suhtautua estottomasti käyttäytyvään Leninaan, vaan torjuu tämän raivokkaasti, vaikka olisi ensin halunnut tämän. Menettäessään äitinsä hän tajuaa, ettei Keski-Lontoon ihmiset tule koskaan tajuamaan sitä surua, mitä hän kokee. Kirjan loppu jää hyvin epämääräiseksi.

Arvosanani 4

Tämän kirjan lainasin kirjastosta

Muissa blogeissa:

Yöpöydän kirjat

Kulttuuri kukoistaa 

Jokken kirjanurkka 

Antti Hautamäki 

Poika lukeekin

Samantyylistä luettavaa:

The Giver: Lois Lowry 

Vuonna 1984: George Orwell 

 

Kirja pääsee Helmet-haasteen kohtaan:

 1. Kirja on vanhempi kuin sinä

KlassikkoKeskiviikko ~ Punainen poni: John Steinbeck

Punainen poni: John Steinbeck. Suomentanut Tuomas Anhava. Tammi 2016 (ensimmäinen suomenkielinen painos 1963)

Englanninkielinen alkuteos (1938): The Red Pony

"John Steinbeck tunnetaan ennen kaikkea suurena romaanikirjailijana, laajan eeppisen muodon mestarina. Mutta hänen kertojanäänensä on yhtä selvästi kuultavissa tiiviissä pienimuotoisissa teoksissa, joita sisältyy erityisesti hänen nuoruudentuotantoonsa.

Punainen poni on kypsä ja ehjä taideteos, joka kertoo Steinbeckille ominaisista suurista aiheista.(Tammi)"

Oma arvio:

Syy, miksi tartuin John Steinbeckin Punainen poni -novelliin (tai pienoisromaaniin, ihan miten vain) on muisto lapsuudestani, kun katsoin kirjaan perustuvan elokuvan isäni kanssa. Mieleeni on syöpynyt kuva elokuvan kuvankauniista punarautiaasta ponista, innokkaasta Tom-pojasta ja riipaisevan surullisesta käänteestä. Olen lukenut joskus teininä Steinbeckin kirjan Ystävyyden talo, joka ei kuitenkaan jättänyt minuun lähtemätöntä vaikutusta.

Kirjan päähenkilö ja näkökulmahenkilö on kymmenvuotias Jody, joka asuu maatilalla mr. ja mrs. Tiflinin ainoana lapsena. Isän ja äidin aika menee tilan töissä, ja myös Jodylle on annettu jokapäiväiset tietyt tehtävänsä. Leikkikavereita touhukkaalla pojalla ei juuri ole, mutta ei hän niitä tunnu kaipaavankaan. Lisäksi tilalla työskentelee karjapaimenena Billy Buck, karski mies, joka kuitenkin pitää Jody-pojan puolia. Billy Buck on todellinen hevosmies. Isältään Jodyn on turha odottaa juurikaan lempeitä sanoja, vaikka ei tämä läpeensä paha mies ole.

Eräänä päivänä Billy Buck ja Carl Tiflin tuovat Jodylle yllätyksenä markkinoilta pienen, punarautiaan ponivarsan. Miehet vannottavat poikaa pitämään hyvää huolta ponistaan ja kouluttamaan sen rauhallisin ottein ratsuksi, kun sen aika koittaa. Mukana tulee vielä hieno punainen sirkussatula, joka ei tietenkään ole niin hieno kuin oikea lännensatula, mutta Jody on siitä mielissään. Vähän häntä kyllä pelottaa tuleva ratsastus, mutta hän pitää mielellään huolta ponistaan. 

Ja Jody värähti ajatelleessaan hetkeä jolloin ensi kertaa istuisi satulassa. Poni todennäköisesti heittäisi hänet maahan. Siinä ei olisi mitään häpeämistä.(s. 27)

Pikku hiljaa poni kasvaa ja Jody saa alkaa totuttaa sitä Billy Buckin avustuksella suitsiin, satulaan ja pieneen painoon. Kaikki voisi olla oikein hyvin, ja pian Jodyllä voisi olla lupa ratsastaa ponilla, mutta sitten tapahtuu ikävä käänne, joka sotkee kaiken - ja saa Jodyn ja lukijan murheen murtamaksi. Gabilaniksi nimetty poni nimittäin vilustuu vesisateessa ja saa pääntaudin. Billy Buck kokee asiasta syyllisyyttä, sillä hän tuona aamuna lupasi, että sinä päivänä ei sataisi vettä, ja jos sataisi, tämä huolehtisi ponin sisään. Mies ei kuitenkaan karjanajoltaan päässytkään, eikä Jody voinut muuta kuin katsella koulussa ulos vesisateeseen ja luottaa ystävänsä sanaan. Itseäni hiukan ihmetyttää, miten poni sairastuu heti kerran kastuttuaan - pääntauti on tietääkseni virustauti, jolla ei ole vilustumisen kanssa mitään tekemistä.

Tässä kohden en spoilaa enempää, mutta kerron myös sen, että tarinassa ehditään tutustua Jodyn perheen ja Gabilan-ponin lisäksi omituiseen vanhaan Gitano-nimiseen ukkoon, joka ilmestyy maatilalle ja katoaa yhtä nopeaa kuin tulikin. Tarinan lopussa Jody saa  luvan viedä häijyn Nellie-tamman astutettavaksi, jotta hän saisi varsan omakseen. Varsan odottaminen vaatii jo teini-ikäiseltä pojalta sinnikkyyttä, kantaahan hevostamma varsaa lähes vuoden, mutta lopulta h-hetki alkaa olla käsillä. Kaikki ei kuitenkaan mene niin kuin pitäisi, eikä Billy Buck halua taas tuottaa pojalle pettymystä. Huh, mikä kammottava loppu kirjassa on! Se panee totisesti miettimään ja jatkamaan tarinaa omassa mielikuvituksessaan eteenpäin. 

Punainen poni on tiukasti lapsen näkökulmasta kerrottu tarina vastuunotosta, pettymyksistä ja luottamuksesta. Se on myös pikakelauksella käyty kasvutarina pikkupojasta teini-ikäiseksi. Lapsi luottaa sokeasti aikuisiin, mutta tulee huomaamaan, että aina aikuiset eivät aina pysty pitämään lupauksiaan. Jody ei silti katkeroidu, vaan luottaa yhä, ammentaa voimaansa luonnosta (tai purkaa kiukkuaan siihen) ja löytää omat rauhoittumiskeinonsa. Kotoa ei  juuri lohduttajia löydy. Billy Buckia poika kunnioittaa, mutta tämän radikaali teko kirjan lopussa saattaa hiukan syödä pojan kunnioitusta. Lapsia ei ole kirjan tapahtuma-aikaan juuri suojeltu karmaisevilta asioilta, ja tämä tulee tarinassa hyvin esille.

Suomennos välillä tökkii, eli uusi suomennos voisi olla paikallaan. Punainen poni on ajaton, riipaiseva ja realistisen makuinen tarina, mutta ehkä hiukan kyseenalainen. On hankala käsittää, mitä kirjailija on halunnut tarinallaan kertoa. Että aikuiset on hirviöitä? Että elä luota keneenkään? Että vaikka olisit kuinka huolellinen, joku muu tai universumi sössii asiat? Että ponit eivät kestä sadetta, vaan saavat heti kuolemantaudin kastuttuaan? - Mutta toisaalta käsitän.

Arvosanani 3,5

Tämän kirjan lainasin kirjastosta.

Muissa blogeissa:

Luettua elämää
Lukijatar
Kannesta kanteen

Lisään kirjan Helmet-haasteen kohtaan:

43. Kustantamon kirjasarjassa julkaistu kirja

Pohjoinen lukuhaaste saa kirjan kohtaan:

8.   Kirja, joka on julkaistu ennen syntymävuottani

Popsugar-haasteessa merkkaan kirjan kohtaan:

A Western